497 resultados para sosiaalinen lukeminen
Resumo:
Tässä sosiaalisen pääoman verkostotutkimuksessa tarkastellaan valitun rahoitusalalla toimivan kohdeyhtiön sosiaalisen verkoston rakennetta. Työn tavoitteena on määritellä kohdeorganisaation sosiaalinen verkosto ja löytää avainhenkilöt, jotka ovat keskeisiä organisaation toiminnalle ja tiedonjakamiselle. Näiden tunnistettujen roolien kautta pyritään selvittämään miten yritykset laajemmin voivat hyödyntää yritysten epämuodollista sosiaalista verkostoa yleensä tiedon jakamisessa. Tuloksilla pyritään myös hakemaan tukea sille miten sosiaalista epämuodollista verkostoa voidaan hyödyntää silloin kun organisaatio on muutostilassa. Työ on laadullinen tutkimus jota tuetaan numeerisella aineistolla joka on kerätty verkostokyselyllä. Pääasiallinen aineisto tutkimukselle kerättiin teemahaastatteluilla. Empiirinen aineisto kerättiin verkostoanalyysillä koko kohdeyhtiön henkilökunnalle lähetetyllä kyselyllä. Tästä johdettuna luotiin sosiaalisen verkosto kartta ja analysoitiin tulokset. Tuloksien avulla löydettyjä havaintoja käytettiin teemahaastatteluiden pohjana varsinaiselle tutkimukselle. Haastateltavat henkilöt edustivat organisaation eri yksiköitä ja ammattiryhmiä. Tutkimuksen tulokset osoittavat sen, että kohdeyrityksen sosiaalisen verkoston rakenne poikkeaa tyypillisestä muodollisesta organisaatiorakenteesta huomattavasti. Tutkimuksessa havaittiin selkeitä avainhenkilöitä joiden roolit korostuvat organisaation toiminnalle oleellisina tietoväylinä. Näiden avainhenkilöiden kautta haetaan tietoa ja apua päätöstentekoon organisaation kaikilla tasoilla. Tutkimus osoittaa myös sen, että sosiaalisen pääoman kasvaessa oikeaa tietoa osataan hakea oikeasta paikasta nopeammin ja tehokkaammin epämuodollisia reittejä pitkin. Tunnistamalla avainhenkilöt organisaatiossa, yritykset pystyvät vaikuttamaan tiedonkulkuun myös silloin kun yritys on muutostilassa. Vaikuttamalla ja kommunikoimalla myös epäformaalien verkostojen kautta yrityksien on helpompi muokata toimintatapojaan muutoksien yhteydessä.
Resumo:
Yhteiskunnallinen markkinointi on markkinointia, jossa hyödynnetään kaupalliseen markkinointiin kehitettyjä tekniikoita, mutta jossa taloudellisen voiton sijaan tavoitellaan käyttäytymisen muutosta hyvinvoinnille edullisempaan suuntaan. Hyötyjinä ovat yksilö, yksilön lähipiiri tai yhteiskunta. Yhteiskunnallista markkinointia on arvosteltu kunnianhimottomuudesta ja sosiaalisen median käytön suhteen sen on nähty toimivan osittain vajavaisesti, johtuen muun muassa resurssien vähyydestä. Kuitenkin juuri interaktiiviset ja vuorovaikutusta lisäävät markkinointikeinot, kuten sosiaalinen media, lisäävät käyttäytymisen muutoksen mahdollisuutta. Tässä työssä tarkastellaan sosiaalisen median hyödyntämistä yhteiskunnallisessa markkinoinnissa. Työ alkaa yhteiskunnallisen markkinoinnin ja sosiaalisen median kirjallisuuskatsauksilla, joissa käsitellään muun muassa molempien määritelmiä, erityispiirteitä sekä niiden hyödyntämistä. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin hyödyntämällä triangulaatiota. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelminä käytettiin netnografiaa ja sähköpostikyselyä. Kohdeorganisaatioina tutkielmalle toimi kolme yhteiskunnallista markkinointia toteuttavaa organisaatiota: Veripalvelu, Pelastakaa Lapset ry sekä Suomen Punainen Risti, jonka osalta netnografinen aineistonkeruu rajoittui Hämeen piiriin. Netnografinen aineistonkeruu toteutettiin tarkastelemalla kohdeorganisaatioiden erikseen valittuja sosiaalisen median kanavia. Netnografian kautta saatujen tuloksien pohjalta muodostettiin kyselylle runko, jolla haastateltiin organisaatioiden edustajia. Kyselyn pääasiallisena tarkoituksena oli selvittää kohdeorganisaatioiden sosiaalisen median käyttöä ja sitä, vastaako organisaatioiden oma näkemys netnografian kautta saatua kuvaa kohderyhmän reagoinnista markkinointiin. Tutkielman tulosten myötä nousi näkemys siitä, että kohderyhmää sosiaalisessa mediassa aktivoi erityisesti kotimaisten, ajankohtaisten ja koskettavien aiheiden käsittely sekä yleinen organisaatioiden reagointinopeus. Kohderyhmä aktivoitui helposti myös kun kyseessä oli akuutti avuntarve. Kääntöpuolena organisaatioiden omien agendojen käsittely kärsi osittain kohderyhmän mielenkiintoa ylläpitäessä. Tämän tutkielman tulosten mukaan organisaatioiden näkemys kohderyhmän reagoinnista markkinointiin sosiaalisessa mediassa vastasi netnografian kautta saatuja tuloksia. Markkinointi sosiaalisessa mediassa tarjoaa organisaatiolle toimivan väylän käyttäytymiseen vaikuttamiseen, sillä kohderyhmä seuraa sosiaalisen median kanavia. Oikeanlaisen, mielenkiintoisen ja ajankohtaisen viestin myötä kohderyhmä aktivoituu.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan ja analysoidaan Abitiimin blogikirjoituksia muun muassa kilpailuedun ja viestinnän murroksen näkökulmista.
Resumo:
Tässä pro gradu -työssä tutkitaan kiroilua 1940-, 1960-, 1980- ja 2000-luvun kotimaisissa nuortenelokuvissa. Tutkimusaineistoon kuuluu yhteensä kahdeksan elokuvaa eli kaksi kultakin vuosikymmeneltä. Tutkimuksessa selvitetään, mitä kirosanoja elokuvissa käytetään ja miten erilaiset sosiolingvistiset taustamuuttujat eli kiroilijan ikä, sukupuoli ja sosiaalinen asema vaikuttavat kiroilun määrään ja laatuun. Lisäksi tutkitaan kirosanojen syntaktista käyttöä eli sitä, millainen asema kirosanoilla on lauseissa. Lopuksi luodaan katsaus kiroilun tehtäviin eli siihen, millaisissa tilanteissa kirosanoja käytetään eri vuosikymmenillä. Pro gradu -työn tavoitteena on selvittää, millä tavalla kiroilun määrä ja laatu vaihtelevat eri vuosikymmenten välillä. Tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että elokuvien kieli mukailee parhaansa mukaan todenmukaista puhekieltä. Keskeisin pro gradu -työssä käytettävä lähdeteos on Lars-Gunnar Anderssonin Fult språk: svordomar, dialekter och annat ont. Tutkimuksessa hyödynnetään Anderssonin mallien pohjalta luotuja analysointimenetelmiä, joilla on keskeinen rooli varsinkin kiro-sanojen syntaktisen käytön ja kiroilutilanteiden analyysissa. Kirosanat jaotellaan tutkimuksessa syntaktisen asemansa mukaan kolmeen ryhmään: itsenäisiin, löyhästi lauseeseen liittyviin ja rakenteellisesti lauseeseen liittyviin kirosanailmauksiin. Kiroilutilanteet jaetaan kuuteen eri kategoriaan, jotka ovat fyysinen kipu, psyykkinen kipu, viha/inho, yllättyminen, kieltäminen ja ilo. Tutkimuksen perusteella elokuvissa esiintyvien kirosanojen frekvenssi kasvaa huomat-tavasti 1940-luvulta 2000-luvulle tultaessa. Samalla kiroilun tyyli muuttuu karkeam-maksi. Sen sijaan kiroilun sosiolingvistiset erot ovat elokuvien välillä pieniä: kaikilla vuosikymmenillä ahkerimpia kiroilijoita ovat nuoret pojat, mutta myös tytöt ja miehet kiroilevat silloin tällöin. Sen sijaan naisten ei kuulla kiroilevan kuin kahdessa elokuvassa ja niissäkin harvoin. Niin ikään kirosanojen syntaktinen analyysi osoittaa, että kirosanoja käytetään melko samalla tavalla eri vuosikymmenillä – esiintymät vain ovat moninkertaistuneet, ja eri sanoja suositaan. Huomionarvoista on, että uusissa elokuvissa kiroillaan kaikenlaisissa tilanteissa, mutta vanhemmissa elokuvissa kiroilua käytetään lähes yksinomaan negatiivisten ja voimakkaiden tunteiden ilmaisemiseen. Tutkimus vahvistaa yleistä käsitystä kirosanojen affektiivisen tehon laimenemisesta.
Resumo:
The purpose of this research was to study the marketing of mobile applications. The main objective was to find out what are the most efficient ways of marketing to increase the sales for a mobile application within a highly competitive marketplace. The marketplaces, app stores, are studied from the perspective of size, ease of entry, competition and customers and their purchasing process. The study also includes research on what are some of the main marketing methods used in mobile app marketing in general. The study consists of two parts, theoretical and empirical research. Theoretical research was done by studying past scientific research on the chosen subjects. As the subject is very new, the research was also extended to other publications from the field of mobile technology. The empirical part was done through interviews and empirical experiments with a case-company, which were used to answer the main objective of this study. These experiments showed that the chosen methods of mobile app marketing, app store optimization, localization and selected social media marketing activities, created the most sales when used together. Positive results were seen also when the activities were conducted by themselves, but together they were able to push the case company to their all time best results. However the key to succeeding and hitting high positions in the app store rankings would most likely require creating a solid marketing strategy, trying out other marketing activities alongside the ones used here, without forgetting to stay on top of mobile technology trends.
Resumo:
Työn tarkoituksena on antaa Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) Hyvis –palvelun nettiportaalille muutosehdoituksia koskien nettisivujen ulkoasua, käytettävyyteen liittyviä seikkoja sekä ideoita brändinrakentamiseen verrattuna maailmalta löytyneisiin palkittuihin terveysalan sivustoihin. Työn tavoitteena on löytää mahdollisimman hyvä ohjenuora nettisivujen toiminnallisiin ja ulkoisiin tapoihin sekä käytänteihin, joiden ansiosta brändille voidaan luoda lisäarvoa nettisivujen välityksellä. Työn tuloksina tuli esiin sivujen kategorioinnin tärkeys, jolla voidaan selkeyttää sivujen rakennetta sekä se helpottaa sivuilla navigointia ja tiedonhakua. Kuvien käyttäminen linkkien ja tekstien yhteydessä oli tulosten mukaan suotavaa. Jokainen tarkasteltava sivu sisälsi responsiivisuuden sekä mobiili- ja tablettioptimoinnin, joten se oli yksi tärkeimmistä tutkimuksessa saaduista tuloksista. Sosiaalinen media oli myös kovasti käytössä jokaisen tutkittavan sivun kohdalla.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata ja dokumentoida esiopetusikäisten lasten käsityöprosessissa esiintyvää huumoria. Kyseessä on kuvaileva, aineistolähtöinen kvalitatiivinen tutkimus. Huumorin ilmenemistä tutkittiin sekä yhteistoiminnallisen käsityöprosessin suunnitteluvaiheessa että lapsen henkilökohtaisen kokonaisen käsityöprosessin eri osa-alueissa. Tutkimusongelmat jakautuivat kolmeen eri osioon. Ensimmäiseksi tutkittiin lasten yhteistoiminnallista suunnitteluprosessia, josta pyrittiin kartoittamaan ne asiat, joihin lapsiryhmä liitti huumoria. Lapsiryhmän tehtävänä oli suunnitella yhdessä hauska hahmo, joka naurattaisi muita. Prosessia analysoitiin videoidun materiaalin avulla jälkikäteen siten, että toiminnasta etsittiin tilanteita, joissa lapset nauroivat tai hymyilivät. Toiseksi tutkittiin jokaisen lapsen henkilökohtaista kokonaisen käsityön prosessia ja sen eri vaiheissa esiintyvää huumoria. Kokonainen käsityöprosessi koostuu suunnittelu-, valmistus- ja arviointivaiheesta ja tutkimuksen toisen vaiheen analyysi on jaettu niiden mukaan kolmeen osaan. Jokaisesta prosessin vaiheesta etsittiin kuvallisten dokumenttien ja videoidun materiaalin avulla niitä tekijöitä, joiden kautta lapsi ilmaisi hahmoonsa liittyvää huumoria. Viimeisenä tutkimuskysymyksenä oli selvittää, onko lasten yhteisestä suunnitteluprosessista siirtynyt vaikutteita lasten henkilökohtaisiin suunnitelmiin tai käsityötuotteisiin. Tätä tarkasteltiin vertaamalla lasten henkilökohtaisia suunnitelmapiirustuksia ja valmiita käsityötuotteita lapsiryhmän yhteiseen suunnitelmapiirustukseen. Tutkimuksen aineisto on kerätty 17 lapsen esiopetusryhmästä ja tutkimusjoukkoon on valittu tästä ryhmästä seitsemän lasta, neljä tyttöä ja kolme poikaa. Lapset toteuttivat yhteistoiminnallisen suunnitteluprosessin ja henkilökohtaiset kokonaisen käsityön prosessinsa kahdessa sukupuolen mukaan jaetussa ryhmässä. Tutkimuksen tulokset on jaettu tutkimusongelmien mukaisesti kolmeen eri osioon ja lisäksi ne on jaoteltu sukupuolen mukaan, jotta on mahdollista tarkastella myös tyttöjen ja poikien erilaista huumoria. Lapset liittivät toimintaansa huumoria kaikissa tutkimuksen vaiheissa. Jokainen lapsi toteutti oman kokonaisen käsityön prosessin ja onnistui liittämään jokaiseen vaiheeseen humoristisia asioita, jotka naurattivat tekijän lisäksi myös muita. Myös tyttöjen ja poikien erilaisesta huumorista saatiin viitteitä. Tyttöjen huumori suuntautui pitkälti hahmon hassuun ulkonäköön, kun taas pojilla hahmon muut ominaisuudet kertoivat sen humoristisuudesta. Sekä käsityöprosessi että huumori rakentuvat sosiaalisesti. Käsityöprosessiin kuuluu sosiaalinen kanssakäyminen, jonka seurauksena mukaan saadaan myös huumoria, oli kyse minkä ikäisistä ihmisistä tahansa.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälainen on tarkoituksenmukainen turvakävely pedagogisessa kontekstissa. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla turvakävelyn kehittämisprosessia tulkittiin oppimisympäristön turvallisuuskulttuurin ulottuvuuksien (fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja pedagoginen) näkökulmista. Tutkielman teon ensivaiheessa kehitettiin pedagoginen turvakävelykäytäntö käsityön aineenopettajan koulutukseen, sillä turvakävelykäytäntöä ei ollut ennen tutkielmaa olemassa. Turvakävely toteutettiin neljällä opiskelijaryhmällä ja käsityökasvatuksen aineryhmällä. Käsityökasvatuksen aineryhmään kuului käsityön aineenopettajaopiskelijoiden ainejärjestön edustajia ja Rauman yksikön henkilökunnan jäseniä. Tutkimusaineisto (N=30) kerättiin opiskelijaryhmille toteutetuista turvakävelyistä kyselylomakkeella. Tutkielma toteutettiin design-tutkimuksena (engl. design-based research), jonka menetelmällistä kokonaisuutta täydennettin hermeneuttisen kehän avulla. Tutkielman menetelmällistä kokonaisuutta voidaan kuvailla hermeneuttiseksi design-tutkimukseksi. Tutkielman kyselylomakkeen avoimet vastaukset analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Suljetut väittämät on analysoitu osallistujien vastausten prosenttiosuuksien mukaan. Tutkijat toimivat pidettyjen turvakävelyjen ohjaajina ja keräsivät havainnointimateriaalia tulosten analyysin tueksi. Tutkimustulosten pohjalta tutkijat määrittelivät pedagogisessa kontekstissa toteutettavan turvakävelyn olevan oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria kehittävä ja toiminnallinen turvallisuuskasvatuksen menetelmä. Tarkoituksenmukaisen turvakävelyn ensisijainen tarkoitus on tutustuttaa osallistujat oppimisympäristöön ja sen turvallisuuskulttuuriin. Turvakävely antaa osallistujille valmiuksia vaara- ja hätätilanteissa toimimiseen ja avun hälyttämiseen. Turvakävely toimii lähtökohtana turvallisen työskentelyn takaamiseksi. Turvakävelyn ohjaaja ja osallistujat ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään huomioiden erilaisia turvallisuuteen liittyviä asioita. Turvakävelyn avulla kehitetään oppimisympäristön turvallisuuskulttuuria, havainnoidaan epäkohtia ja raportoidaan niistä eteenpäin
Resumo:
Ohjelmistokehitysalalla kuten monella muullakin alalla ollaan totuttu suureen ja nopeatempoiseen työntekijöiden vaihtuvuuteen. Kehittäjät vaihtavat projektista toiseen kesken kaiken yrityksen sisällä ja lisäksi uusia potentiaalisia työntekijöitä palkataan käynnissä oleviin projekteihin projektien tarpeiden mukaisesti. Kehitettävien järjestelmien ollessa tyypillisesti hyvin laajoja ja monimutkaisia kokonaisuuksia, tarvitaan jonkinlainen prosessi uusien kehittäjien opastamiseen ja integroimiseen projektiin. Tätä kokonaisuutta kutsutaan usein nimellä onboarding-prosessi. Onboarding-prosessi on tyypillisesti kestoltaan muutamista viikoista kuukausiin eikä se siis näin ollen ole vain yksittäinen tapahtuma. Prosessi koostuu useista pienemmistä kokonaisuuksista, jotka voivat olla hyvin vaikeasti eroteltavissa toisistaan tai joissain tapauksissa selvästi erillisiä esimerkiksi peräkkäisiä tapahtumia. Onboardingia tarkastellaan usein pelkästään kohdeorganisaation tapahtumien kautta, mutta itse asiassa sen kulkuun vaikuttaa myös vahvasti prosessin kohteena olevat henkilöt ja heidän ominaisuutensa. Prosessin lopullisina tavoitteina pidetään sitä, että uusi työntekijä oppii ymmärtämään oman roolinsa projektissa ja lisäksi sitä, että hän pystyy omatoimisesti ja tehokkaasti tekemään hänen vastuullaan olevia työtehtäviä. Ohjelmistokehitysprojektien onboarding-tapahtumia on ehditty jo tutkimaan jonkin verran, mutta empiiriset tutkimukset kohdistuvat usein vain johonkin tiettyyn sosialisaatiotaktiikkaan, kuten mentorointiohjelmaan. Ne eivät siis käsittele prosessia kokonaisvaltaisesti. Tehokkaaksi havaittuja asioita ja taktiikoita ovat muun muassa selkeät, riittävän tarkat ja helposti paikannettavat dokumentaatiot, aktiivinen mentorointi, pariohjelmointi, varsinaisten työtehtävien tekeminen hyvin varhaisessa vaiheessa ja uusien kehittäjien proaktiivisuus ja itseohjautuva käyttäytyminen. Kehitysympäristöön ja hallinnollisiin asioihin liittyviä haasteita pidetään turhauttavina. Tässä tutkielmassa tarkastellaan hyvin suureen ketterään ohjelmistokehitysprojektiin järjestettyä onboarding-prosessia, joka on edennyt jo hyvin pitkälle. Tarkoituksena on selvittää, miten onboarding-tapahtumiin valmistauduttiin, mitä eri vaiheita prosessiin sisältyi, mitä haasteita ja erityisiä onnistumisia prosessiin liittyi ja miten nämä sopivat yhteen aiemman tutkimusdatan kanssa. Saadut tutkimustulokset tukevat todella vahvasti aiempien tutkimusten havaintoja siitä, mitkä asiat ovat erittäin tärkeitä ja mitkä toisaalta aiheuttavat erityisen paljon haasteita uusien kehittäjien liittyessä ohjelmistokehitysprojektiin. Erityisesti onboarding-prosessin sosiaalinen puoli korostui tutkittavassa projektissa.
Resumo:
Yritysten menestystä on perinteisesti pyritty määrittelemään ulkoa käsin. Vain vähän tutkimuksia on pystynyt linkittämään sisäisiä ilmiöitä kuten organisaatiokulttuuri tai sisäinen yrittäjyys kasvuun ja suorituskykyyn. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa syvennyttään tarkastelemaan ICT-toimialan kasvuyritykseen yrityskulttuurin olemusta, ilmenemismuotoja sekä yrityksen arvopohjaa ja sisäisen yrittäjyyden elementtejä. Syvällisen ymmärryksen saavuttamiseksi tutkimuksen empiirinen aineisto tuotetaan aineistotriangulaatiolla hyödyntäen sekä puolistrukturoituja yksilöteemahaastatteluja (2), sosiaalisen median työkalua virtuaalikeskusteluun (170) ja ryhmähaastattelu (3). Ilmiötä tarkastellaan sosiaalisen rakentumisen näkökulmasta. Tuotetun aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että organisaatiossa oleva kulttuuri koetaan tärkeäksi ja siitä löytyvät toimintamallit vahvasti omaksi. Kulttuuria leimaavat yrityksen toimintaa ohjaavat filosofiat ja periaatteet, eli arvot, joita viedään organisaatioon vahvan verkostoitumisen ja vuorovaikutuksen kautta henkilöstöön. Arvot kumpuavat asiakaslähtöisyyden lisäksi. yrittäjähenkisyydestä, reiluudesta, henkilöstön hyvinvoinnista, vastuullisesta tekemisestä sekä kasvuyritysasenteesta. Ne konkretisoituvat toimintamalleihin ja –tapoihin, jotka yrityksessä mielletään omaksi, erityiseksi kulttuuriksi. Sosiaalinen identiteetti ja yhteisöllisyys ovat erittäin vahva. Henkilöt kokevat voivansa sisäisen yrittäjyyden kautta vaikuttaa yrityksen kasvutarinaan ja he kokevat organisaation mahdollisuuksien alustana, näin ollen he kokevat itsensä ja osaamisensa tarpeelliseksi yritykselle.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata läheisen roolia ja tuen tarvetta iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tavoitteena oli saada tietoa iäkkäiden kotiutusprosessista läheisen näkökulmasta ja muodostaa käsitteellinen malli, jossa on tyypitelty läheisen erilaiset roolit, niihin vaikuttavat tekijät ja tuen tarpeet iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Tutkimus oli kuvaileva tutkimus, jossa sovellettiin metodologista triangulaatiota. Kotiutuva iäkäs nimesi läheisen (n=14), jolta kerättiin tutkimusaineistoa teemahaastattelulla ja kyselyllä (COPE -indeksi, Carers of Older People in Europe). Rekrytointi tapahtui viidellä arviointi- ja kuntoutusosastolla Etelä-Suomessa kesällä 2015. Teemahaastattelu analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä ja kyselyn (COPE -indeksi) vastauksista laskettiin prosenttiosuudet ja kolmella osa-alueella laskettiin lisäksi summapisteiden keskiarvot. Tutkimuksen päätulos tuli teemahaastattelun sisällön analyysistä, jota vahvistettiin kyselystä (COPE -indeksi) saaduilla tuloksilla. Tämän tutkimuksen tuloksena syntyi käsitteellinen malli läheisen roolista ja tuen tarpeista iäkkään kotiutuessa arviointi- ja kuntoutusosastolta. Läheisen rooli jakautui neljään päärooliin, jotka olivat iäkkään arjen auttajan rooli, edunvalvojan rooli, tukijan rooli ja vastuunkantajan rooli. Arjen auttajan rooliin kuului läheisen käytännön järjestäjän rooli ja kodinhoitajan rooli. Edunvalvojan rooliin sisältyi iäkkään terveydellinen edunvalvojan rooli, taloudellinen edunvalvojan rooli ja puolestapuhujan rooli. Tukijan rooli muodostui iäkkään virkistäjän roolista ja muutokseen sopeuttajan roolista. Näissä rooleissa toimimiseen vaikuttavia tekijöitä olivat läheisen ja iäkkään välinen suhde, läheisen oma elämä, rooliin saatu tuki ja roolin mielekkyys. Läheisen roolissa tuen tarpeita olivat arjen tuki, roolissa toimimisen tuki, rohkaiseva ja sosiaalinen tuki. Kyselyn (COPE -indeksi) tulokset täydensivät kuvausta läheisen rooliin vaikuttavista tekijöistä ja tuen tarpeista. Keskeistä tuloksissa oli, että läheisillä oli hyvä suhde iäkkäisiin, avustaminen koettiin vaivan arvoiseksi ja muiden ihmisten koettiin arvostavan heidän toimimistaan iäkkään avustajana. Ajoittain avustaminen koettiin liian vaativana tuoden kielteisiä vaikutuksia omaan tunne-elämään ja fyysiseen terveydentilaan, tunnettiin olevan ansassa. Läheiset tunsivat saavansa hyvin tukea perheeltä, mutta sosiaali- ja terveyspalveluista saatavassa tuessa koettiin parannettavaa. Tämän empiirisen tutkimuksen tuloksena tuotettu käsitteellinen malli todentaa läheisen roolin monimutkaisuuden ja moniulotteisuuden. Läheisen roolissa tarvitaan erityistä tukea tilanteiden muuttuessa, kuten kotiutustilanteissa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää kehitettäessä iäkkäiden yksilöllistä kotiutumista ja tilanteeseen sopivia läheisen roolia tukevia palveluita.
Vastuullisuus brändipääoman rakentajana: Miten brändin koettu vastuullisuus kasvattaa brändipääomaa?
Resumo:
Yritysten odotetaan tänä päivänä toimivan vastuullisesti ja vastuullisuuden laiminlyöntien on todettu aikaansaavan merkittävää tuhoa ei pelkästään yrityksen maineelle vaan myös taloudelliselle tulokselle. Yritysten vastuullisen toiminnan sen sijaan on todettu aikaansaavan useita positiivisia vaikutuksia kuluttajissa. Vastuullisuuden on todettu vaikuttavan positiivisesti kuluttajan asenteisiin yritystä ja sen tuotteita kohtaan sekä ostoaikeisiin. Lisäksi vastuullisuuden on osoitettu lisäävän luottamusta yritystä kohtaan, millä taas on positiivinen vaikutus mielikuviin tuotteiden laadusta. Mm. nämä vastuullisuuden positiiviset vaikutukset kuluttajissa ovatkin kannustaneet yrityksiä panostamaan vastuulliseen toimintaan. Vastuullisuudesta on muodostunut markkinointiväline, jonka seurauksena useat yritykset ovat lanseeranneet yhteistyökampanjoita hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa, alkaneet noudattaa eettisiä toimintatapoja ja ympäristövastuullisia liiketoimintakäytäntöjä. Se mitä vaikutuksia vastuullisella toiminnalla saadaan aikaan kuluttajissa ei kuitenkaan ole riippuvainen yksin vastuullisen toiminnan laadusta, vaan ensisijaisesti siitä miten hyvin vastuullisuus on integroitu yrityksen ydinliiketoimintaan ja miten uskottavasti siitä viestitään. Tämän pro gradun tarkoituksena oli tutkia kuluttajan kokeman brändin vastuullisuuden ja brändipääoman (mielikuvat, uskollisuus ja koettu laatu) välistä suhdetta. Brändin vastuullisuus määriteltiin tarkoittamaan sosiaalista vastuuta, ympäristövastuuta sekä vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä. Empiirisen tutkimuksen kohteena oli Innocent-smoothiebrändi, joka on asemoinut itsensä vastuullisena brändinä markkinoilla. Empiirinen tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena kyselytutkimuksena, jossa tutkittiin mikä vaikutus kuluttajan kokemalla brändin vastuullisuudella (sosiaalinen vastuu, ympäristövastuu ja hyväntekeväisyystoiminta) on brändipääomaan (mielikuviin, uskollisuuteen ja koettuun laatuun). Lisäksi tutkittiin onko vastuullisuuden vaikutus brändipääomaan riippuvainen kuluttajan asenteesta vastuullista kuluttamista kohtaan. Tutkimustulosten mukaan vastuullisuudella on positiivinen suhde kaikkiin brändipääoman elementteihin. Lisäksi koetulla vastuullisuudella todettiiin olevan voimakkaampi vaikutus koettuun laatuun eettisten kuluttajien keskuudessa. Tulosten perusteella voitiin todeta brändin vastuullisen asemoinnin olevan tehokas keino luoda yksilöllinen ja persoonallinen, kilpailijoista erottuva brändi. Lisäksi vastuullisuuden todettiin vaikuttavan positiivisesti brändin koettuun laatuun ja olevan tehokas keino luoda asiakasuskollisuutta pitkällä aikavälillä.
Resumo:
Terveydenhuollon organisaation muutoksien myötä terveydenhuoltoon kohdistuu yhä enemmän taloudellisia tehostamis- ja laatuvaatimuksia, jotka edellyttävät myös eettisyyden huomioimista hoitotyön johtamisessa. Eettinen johtaminen voidaan määritellä olevan yhteisten arvojen, oikeudenmukaisuuden ja yhteisen hyvän edistämistä kohti laajempaa eettisyyttä ja tuloksellisuutta työyhteisöissä sekä päätöksenteossa. Hoitotyön johtajien saamaa tukea työhönsä on tärkeää tutkia, koska hoitotyön johtajilla on merkittävä rooli korkeatasoisen ja laadukkaan hoitotyön toteutumisessa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata hoitotyön johtajien toisiltaan tarvitsemaa, saamaa ja antamaa tukea hoitotyön eettiseen johtamiseen. Tutkimus oli luonteeltaan kuvaileva ja sen aineisto koottiin käyttäen tähän tutkimukseen laadittua, avoimista ja strukturoiduista kysymyksistä koostuvaa Webropol- kyselyä. Kysely lähetettiin yhden sairaanhoitopiirin kuuden tulosyksikön hoitotyön johtajille toukokuussa 2015. Tulosyksiköt oli valittu yksinkertaisella satunnaisotannalla. Yhteensä 18 (=n) hoitotyön johtajaa vastasi kyselyyn. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällön analyysillä. Hoitotyön johtajat tarvitsivat tukea henkilöstöjohtamisessa työntekijöiden tukemiseen ja perehdytykseen, oikeudenmukaiseen johtamiseen ja haastaviin henkilöstöasioihin. Asioiden johtamisessa tukea tarvittiin päätöksentekoon, johtamistyylien hallitsemiseen ja resursointiin. Lisäksi tukea tarvittiin myös työntekijän ja organisaation eettiseen toimintaan, potilaan hyvään hoitoon ja itsensä johtamiseen. Hoitotyön johtajat sai tukea toisiltaan henkilöstöjohtamiseen, asioiden johtamiseen, itsensä johtamiseen ja potilaan hyvään hoitoon. Itsensä johtamisessa tukea saatiin työajan hallintaan ja työn ristiriitaisuuteen liittyvissä asioissa. Hoitotyön johtajat antoi toisilleen tukea henkilöstöjohtamisessa haastaviin henkilöstöasioihin, palvelusuhdeasioihin ja eettisiin ongelmatilanteisiin. Asioiden johtamisessa tukea annettiin resursointiin ja prosessien kehittämiseen. Lisäksi tukea annettiin työssä jaksamiseen liittyvissä asioissa itsensä johtamisessa. Aineiston analyysin tuloksena tuen muotoja olivat sosiaalinen, tiedollinen ja henkinen tuki. Tulokset osoittivat hoitotyön johtajien tarvitsevan tukea henkilöstöjohtamiseen, asioiden johtamiseen, itsensä johtamiseen, työntekijän ja organisaation eettiseen toimintaan sekä potilaan hyvään hoitoon. Johtajat saivat ja antoivat tukea toisilleen. Erityisesti sosiaalisen tuen muotoja tulisi suunnitella lisää. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää hoitotyön johtajien työn kehittämisessä ja eettisen johtamisen osaamisen lisäämisessä.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata erään suomalaisen kunnan 70-vuotiaiden ikäkohortin koettua elämänlaatua, terveystottumuksia ja toimintakykyä sekä selvittää terveysneuvontaan osallistuneiden 70-vuotiaiden elämänlaadun, terveystottumusten ja toimintakyvyn muutosta vuoden seuranta-aikana. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää terveystottumusten ja toimintakyvyn muutosten yhteyttä elämänlaadun muutokseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin erään suomalaisen kunnan alueen 70 vuotta täyttäneiltä, itsenäisesti kotona asuvilta ikäneuvolapalvelun käyttäjiltä. Aineisto kerättiin ikäneuvolakäynnin yhteydessä kyselylomakkeella, jonka keskeiset kohteet olivat 1) elämänlaatu 2) terveystottumukset ja 3) toimintakyky. Kyselylomakkeen elämänlaatua arvioiva osa muodostui Maailman terveysjärjestö WHO:n elämänlaatumittarista WHOQOL-BREF. Tutkimuksen otos muodostui kolmen vuoden ikäkohortista, johon kuului vuosien 2010, 2011 ja 2012 aikana 70 vuotta täyttäneet kuntalaiset (N=365). Seurantakysely samalla kyselylomakkeella toteutettiin vuoden kuluttua ikäneuvolakäynnistä. Ensimmäisen kyselylomakkeen täytti 297 henkilöä (aineisto n1) ja toisen seurantalomakkeen täytti 224 henkilöä (aineisto n2). Aineisto analysoitiin IBM SPSS Statistics 23.0 -tilasto-ohjelmalla. 70-vuotiaat kokivat yleisen elämänlaatunsa pääasiassa hyväksi tai erittäin hyväksi. Enemmistö oli melko tyytyväinen terveyteensä, koki liikuntakykynsä hyväksi, ja suoriutui hyvin päivittäisistä toiminnoista. Terveystottumuksia tarkasteltaessa terveysneuvontaan osallistuneet 70-vuotiaat liikkuivat säännöllisesti, enemmistö 70-vuotiaista ei tupakoinut, ja alkoholitottumukset olivat kohtuullisella tasolla. 70-vuotiaiden koettu elämänlaatu on WHO:n elämänlaadun ulottuvuuksilla mitattuna korkea, mutta sosiaalinen ulottuvuus koettiin suomalaista ikäryhmää heikommaksi erityisesti miesten keskuudessa. Millään elämänlaadun ulottuvuudella ei tapahtunut muutosta vuoden seuranta-aikana. Heikon elämänlaadun riskiryhmään kuuluvien, terveysneuvontaan osallistuneiden 70-vuotiaiden elämänlaatu oli kohentunut elämänlaadun eri osa-alueilla vuoden seuranta-aikana. Yksinäisyyden tunne oli vähentynyt, tyytyväisyys kykyyn selviytyä päivittäisistä toimista sekä tyytyväisyys terveyteen olivat parantuneet tilastollisesti merkitsevästi. 70-vuotiaiden koettu elämänlaatu, terveystottumukset ja toimintakyky ovat yleisesti hyvällä tasolla. Terveysneuvonta voi edistää itsenäistä kotona asumista elämänlaatua tukevilla keinoilla. Erityisesti riskiryhmät näyttävät hyötyvän terveysneuvonnasta. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää räätälöityjen terveydenhuollon palvelujen kehittämisessä. Tutkimus toimii pohjana jatkotutkimukselle, jonka tavoitteena on kehittää uusia strategioita itsenäiseen kotona asumiseen.