Siilasvuon joukkojen huollon järjestelyt Suomussalmella 1939-1940

Joulukuun alussa vuonna 1939 alkoivat talvisodan ehkä tunnetuimmat taistelut Suomussalmella. Tällöin osa Oulussa olleista eversti Hjalmar Siilasvuon vajaasti varustetuista joukoista saivat käskyn siirtyä Suomussalmelle. Perustetun prikaatin komentajaksi lähti eversti Siilasvuo mukanaan vain pieni esikunta, koska joukoista jäi vielä suuri osa Ouluun. Suomussalmella Siilasvuo taisteli kahta puna-armeijan divisioonaa vastaan. Vihollisen divisioonat saatiin tuhottua miltei kokonaan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Ryhmä Siilasvuon, joka joulukuussa kasvoi 9. Divisioonaksi, huolto järjestettiin Suomussalmen kaksoisoperaation aikana. Kysymykseen haetaan vastausta seuraavien apukysymysten avulla: oliko huoltohenkilöstöä ja huoltovälineitä riittävästi, miten huollon toteuttaminen suunniteltiin ja johdettiin, mitkä olivat suurimpia huollollisia haasteita, minkälaisia huoltojoukkoja Siilasvuolla oli käytettävissään ja vastasivatko huoltojoukot oppaiden ja ohjeiden mukaisia kokoonpanoja. Tämä tutkimus on asiakirjatutkimus ja menetelmänä on käytetty sisältöanalyysia. Keskeisimpinä lähteinä ovat Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen arkistot, joista mainittakoon Pohjois-Suomen Ryhmän, Ryhmä Siilasvuon ja 9. Divisioonan sekä näiden alajohtoportaiden materiaali. Työssä ei ole pyritty selittämään taistelutapahtumia, vaan on keskitytty siihen, miten huolto toteutettiin ja mitkä tekijät siihen vaikuttivat noin kuukauden kestäneiden taisteluiden aikana. Joulukuussa Siilasvuon pieneen esikuntaan kuului oleellisesti myös muutama huollon johtaja, joista vastuullisimman tehtävän sai huoltopäälliköksi valittu kapteeni Johannes Kalervo. Siilasvuo sai Suomussalmelle saavuttuaan käyttöönsä toiminta-alueella sodan alusta asti taistelleet joukot, mukaan luettuna huoltojoukot. Huoltopäällikön johdolla huoltojoukot perustivat huoltokeskuksen Hyrynsalmen alueelle, josta taisteluiden edetessä osa siirrettiin Suomussalmelle. Joulukuun lopussa Siilasvuo sai lisävahvistuksia ja uudeksi huoltopäälliköksi saapui kapteeni Yrjö Sairio. Tällöin huoltojoukot kasvoivat lukumäärältään ja suorituskyvyltään vastaamaan niitä tarpeita, joita noin 14 000 taistelijan yhtymä tarvitsee. Huollon toteuttaminen vaati toimijoita jokaiselle osa-alueelle, joista tärkeimmässä roolissa olivat ampumatarvike- ja lääkintähuolto. Yksittäiselle taistelijalle suureen osaan nousi myös henkilökohtainen huolto eli muonitus, vaatetus ja hygienia. Unohtaa ei sovi myöskään eläinlääkinnän tärkeyttä, koska hevosilla oli merkittävä osa huollon täydennysketjussa. Raatteen tien taisteluiden loputtua olivat huoltojoukot levittäytyneet noin 70 km:n laajuiselle alueelle tarjotakseen Siilasvuolle ja hänen joukoilleen voiton mahdollisuuden täyttämällä oman tehtävänsä.

Kouluttajien käsityksiä rivimuotoisen aliupseerikoulutuksen haasteista

Rivialiupseerikoulun (riviAUK) koulutuskäytännöt ja -periaatteet sekä joukkotuotantoperiaate poikkeavat monilta osin perinteisestä aliupseerikoulusta (AUK). Koska puolustusvoimien asiakirjoissa ei tunneta hyvin käsitettä riviAUK, tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä on rivimuotoinen aliupseerikoulutus eli riviAUK ja minkälaisia käsityksiä riviAUK:n kouluttajilla on riviAUK:n haasteista. Tässä tutkimuksessa haasteilla ymmärretään erityispiirteitä, vaatimuksia, mahdollisuuksia ja ylimääräistä vaivannäköä, jotka erottavat riviAUK:n niin sanotusta perinteisestä aliupseerikoulutuksesta. RiviAUK:n toteuttaminen on tyypillistä joukoissa, joissa johtajien lisäksi myös miehistö palvelee 362 vuorokautta ja jossa käytetään teknisesti haastavaa kalustoa, esimerkiksi panssarivaunuyksiköissä.

Perusyksikön odotukset kranaatinheittimistön ammattialiupseereille : tapaustutkimus Uudenmaan Prikaatin Kranaatinheitinkomppaniasta

Useissa varusmieskoulutusta antavissa perusyksiköissä on ollut viime vuosina kova henkilöstöpula. Opistoupseerikoulutuksen päätyttyä vuonna 2003 kouluttajien ja etenkin kokeneiden kouluttajien määrä on vähentynyt huolestuttavalle tasolle. Uusimuotoisesta ammattialiupseeristosta on suunniteltu opistoupseerien korvaajia. Ylimenovaiheessa tarkoituksena on periyttää ammattitaitoisten opistoupseereiden tiedot ja taidot aliupseereille mentoroinnin avulla. Tämä on osa puolustusvoimien osaamisen kehittämisen hanketta, jonka perimmäisenä tarkoituksena on varmistaa Suomen sotilaallinen suorituskyky keskittymällä sen ydintoimintojen vaatiman osaamisen kehittämiseen.

Perusyksikön päällikkö johtajana : mihin päällikön aika kuluu?

Tutkimuksessa tutkitaan rauhan ajan perusyksikön päällikön ajankäytön jakautumista päällikön tehtävänkuvauksen mukaisten tehtävien kesken. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten rauhan ajan perusyksikön päällikön työaika jakautuu eri työtehtävien kesken ja vastaako ajankäyttö päällikön tehtävänkuvausten yleistä linjaa.

Viipurinlahden taistelu 1944 joint-operaation näkökulmasta tarkasteltuna

Viipurinlahden taistelun kesällä 1944 on monesti esitetty olevan ensimmäinen suomalainen joint- eli yhteisoperaatio. Työ käsittelee Viipurinlahden taistelua nykyaikaisen jointoperaation periaatteiden näkökulmasta. Viipurinlahden taistelussa toimi kaikkien kolmen puolustushaaran joukkoja pienellä taistelualueella. Joint-käsitettä tarkastellaan yhdysvaltalaisten ohjesääntöjen ja suomalaisten näkemysten kautta. Yhdysvallat on yksi maailman johtavin joint-doktriinin käyttäjä. Tämän vuoksi joint-käsitettä tarkastellaan työssä pääasiassa Yhdysvaltojen ohjesääntöjen ja niihin perustuvan tiedon kautta.

Strateginen henkilöstöjohtaminen rajavartiolaitoksessa

Tämän työn aiheena on strateginen henkilöstöjohtaminen rajavartiolaitoksessa. Tehtävänä on kuvata rajavartiolaitoksen strategisen henkilöstöjohtamisen kokonaisuutta, sekä henkilöstön roolia ja asemaa rajavartiolaitoksen strategiassa. Tutkimusmenetelmänä on rajavartiolaitoksen strategian ja henkilöstöstrategian teorialähtöinen sisällönanalyysi. Analyysia ohjaava teoria on koottu bibliometrisen analyysin ja aiemmin julkaistujen kirjallisuuskatsausten perusteella tunnistetuista aihealueen keskeisistä lähteistä. Työ perustuu pääosin tieteellisissä lehdissä julkaistuihin artikkeleihin.

Paska jätkä, mutta hieno mies - molemminpuolista oppimista : kouluttaja ja kouluttajan toiminta alaisten kirjoituksissa

Tutkimuksessa tarkastellaan puolustusvoimien perusyksikkötason kouluttajia alaisten tekemien kirjoitelmien pohjalta. Päätutkimuskysymyksellä selvitetään miten reserviläisten kokemukset omasta kouluttajastaan eroavat hyvän kouluttajan virallisesta kuvasta. Sivututkimuskysymyksellä pyritään lisäksi selvittämään, onko kouluttaja aikakautensa tuotos. Tutkimus perustuu laadulliseen tutkimustraditioon ja se toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapaustutkimuksen alalajeista on käytetty narratiivisuutta niin aineiston keräämiseen kuin aineiston analysointiinkin narratiivien tutkimisella. Tutkimusaineisto analysoitiin fenomenografisen analyysimenetelmän avulla. Tutkimuksen mukaan kouluttaja on usein välinpitämätön ja alaisestaan kiinnostumaton suorittaja, joka kuitenkin välillä ilahduttaa ja saa aikaan hyviä tuloksia. Kouluttajan innostus tai innostumattomuus vaikuttaa merkittävästi alaisten toimintaan. Yksittäinen pirteällä tavalla esiintyvä, innovatiivinen ja alaisistaan kiinnostunut kouluttaja saa alaisessa aikaan positiivisen reaktion, joka vaikuttaa niin koko palvelusaikaan kuin maanpuolustushenkeen yleensäkin. Vastaavasti yksittäisen kouluttajan penseä ja välinpitämätön toiminta voi tappaa kiinnostuksen niin yksilö-, ryhmä- kuin joukkuetasollakin. Kouluttajan halutaan omaavan hyvät vuorovaikutustaidot sekä kohtelevan alaisiaan asiallisella sekä ihmisarvoisella tavalla. Lisäksi hänen tulee osata sekä antaa että ottaa palautetta ja antaa alaiselle tilaa ajatella ja kehittyä. Ulkoiselta olemukselta alaisten mukaan kouluttajan tulee olla esimerkillinen ja jämäkkä sekä osata pitää yllä kuria ja seisoa sanojensa takana.

”Hullut alikersantit ja syvältä johtajat” : Puolustusvoimien ihmisten johtamisen opit, internetin keskustelupalstat ja Aamukamman keskustelut johtamisesta

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli perehtyä puolustusvoimien ihmisten johtamisen oppeihin 1970-luvulta nykypäivään sekä internetin keskustelupalstoihin. Tutkimuksessa pyrittiin havaitsemaan oppien esiintymistä Aamukampa-keskustelupalstan kirjoituksissa. Tutkimuksen päätutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällön analyysiä. Tutkimuksella haettiin vastausta kysymykseen: ”Miten Aamukammassa käydyssä keskustelussa esiintyvät puolustusvoimien opettamat ihmisten johtamisen opit?”. Tähän kysymykseen on vastattu jakamalla tutkimus kolmeen osa-alueeseen: ensimmäisessä osassa on tutkittu ihmisten johtamisen oppeja 1970-luvulta nykyään käytössä olevaan syväjohtamiseen, toisessa osassa on käsitelty internetin keskustelupalstoja ja niiden tyypillisiä elementtejä ja kolmannessa osassa on perehdytty Aamukampa-keskustelupalstalta saatuun aineistoon. Aineistosta on haettu esimerkkejä siitä, miten eri johtamisen mallit esiintyvät ja miten niistä keskustellaan. Käsittely on jaettu kahtia: perinteisiin malleihin ja syväjohtamisen malliin. Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä on käytetty ihmisten johtamisen oppikirjoja ja opetussuunnitelmia sekä aiheesta aiemmin laadittuja tutkimuksia. Tutkimusmenetelmän ja aineiston käsittelyn lähteinä ovat olleet laadullisen tutkimuksen oppaat sekä aiemmat keskustelupalstoista tehdyt sisällön analyysit. Tutkimuksessa havaittiin, että ennen syväjohtamista puolustusvoimissa ei ole opetettu yhteisen opetussuunnitelman mukaisia ihmisten johtamisen oppeja. Tutkimuksen kohteen todettiin edustavan keskustelevaa, dialogista foorumia. Kirjoittajat ottavat huomioon aiemmat mielipiteet eikä provosoivaa kirjoittamista esiinny tutkimuksen kannalta merkittävästi. Aamukamman johtamisen keskustelujen havaittiin edustavan perinteisiä näkemyksiä joiden mukaan sotilasjohtamisessa korostuvat auktoriteetti, kuri ja esimerkillisyys. Tilannetaju ja alaisten huomioiminen yksilöinä koettiin myös tärkeiksi. Haasteina havaittiin johtamisen teorian ja käytännön menetelmien ristiriita sekä osan henkilökunnasta asennoituminen. Syväjohtaminen todettiin keskusteluissa perusteiltaan toimivaksi, mutta entisiä malleja vaikeammaksi opettaa ja sisäistää. Sen aiempi opetus todettiin osittain puutteelliseksi.

Obstruction of drippers as a result of application of moisturized whitewash in irrigation water

Plug dynamics of non compensate drip tubes were evaluated, by the precipitation of moisturized whitewash [Ca(OH)2], which is used in the fertigation for the bulb pH control of the trademarks Azud, Amanco, Naandan, Netafim, Petroisa, Queen Gil, with flow rate varying between 0.4 to 3.0 L h-1 usually used in the country. For this matter, increasing doses of Ca(OH)² were applied in the irrigation water, from 0.01 g L-1 to 1.84 g L-1. The flow rate of each drip tube was measured in intervals of time initially of 7 days, later of 15 days of system operation, totaling a time of 100 days of operation, corresponding to nine applications or 432 hours. The coefficient of variation (CV), and relative rate flow (Qr) were evaluated. The results pointed differences among the evaluated emitter regarding the occurrence of the clogging, and the models G2 and G5 presented the smallest levels of flow rate variation comparing to the models G6, G7 and G9.

Vazão de gotejadores com distintos tempos de irrigação aplicando água residuária de suinocultura e água de abastecimento

Este trabalho objetivou analisar o efeito das proporções do tempo de irrigação com água residuária de suinocultura (ARS) e água de abastecimento (AA) na alteração da vazão de gotejadores. O experimento foi montado no esquema de parcelas subsubdivididas, em delineamento inteiramente casualizado, com três repetições, tendo nas parcelas as proporções de tempo de irrigação (1E3A - 1 h de ARS e 3 h de AA; 2E2A - 2 h de ARS 2 h de AA; 3E1A - 3 h de ARS e 1 h de AA, e 4E - 4 h de ARS); nas subparcelas, os tipos de gotejadores (G1, G2 e G3) e nas sub-subparcelas os tempos das avaliações (0; 20; 40; 60; 80; 100; 120; 140 e 160 h). Os atributos físico-químicos e biológicos da ARS e AA foram obtidos a cada 20 h e 80 h, respectivamente. Realizou-se a medição de vazão nos 22 gotejadores identificados de todas as linhas laterais das unidades de irrigação, também a cada 20 h. Após 160 h, gotejadores e linhas laterais foram dissecados para investigação do material de obstrução. A combinação dos gotejadores G1 e G3 com as proporções de tempo de irrigação 1E3A e 4E minimizou o processo de entupimento, sendo as reduções nos valores de vazão de 16 e 8%, respectivamente, após 160 h de operação das unidades de irrigação.

Influência da irrigação intraperitoneal de solução salina em diferentes temperaturas na formação de aderências e prevenção de hipotermia após pneumoperitônio em ratos

Este estudo experimental em ratos avalia a influência da irrigação da cavidade peritoneal com solução salina isotônica (0,9 %), em diferentes temperaturas, na formação de aderências peritoneais e prevenção de hipotermia após pneumoperitônio. Foram utilizados 80 ratos divididos em quatro grupos de 20 animais: grupo controle (G1) sem irrigação, grupos com irrigação a temperatura ambiente 22,0°C (G2), a 35,0°C (G3) e a 45,0°C (G4). A análise da hipotermia foi realizada através da monitorização da temperatura retal em três diferentes momentos: após a anestesia (T1), cinco minutos depois da insuflação de dióxido de carbono (T2) e cinco minutos após a irrigação com solução salina (T3). Os animais foram sacrificados no 28º dia de pós-operatório. Observaram-se aderências nos grupos com irrigação, sendo que, com salina à temperatura de 45,0ºC houve maior formação de aderências (30,0%) , porém, esta diferença não foi significante. No G2 ocorreu uma queda significante na temperatura média retal quando comparada aos demais grupos, demonstrando que a hipotermia na cirurgia laparoscópica pode ser reduzida com o uso de solução salina aquecida.

Uso do subgalato de bismuto para hemostasia local em hepatectomias parciais em ratos

OBJETIVO: Avaliar os efeitos do subgalato de bismuto (SGB) usado na área cruenta pós-hepatectomia parcial, quanto a sangramento, aderências e estudo histológico. MÉTODO: Foram utilizados 30 ratos divididos em dois grupos iguais,submetidos à hepatectomias parciais com bisturi de lâmina. Para realizar a hemostasia no grupo 1 (G1), foi utilizado bisturi eletrônico e no grupo 2 (G2), SGB. No 7º dia de pós-operatório (PO), os animais foram mortos, e na cavidade abdominal foram observados sangramento, aderências e, a seguir, realizada a hepatectomia total englobando todos os tecidos adjacentes para análise histológica. No estudo histológico foram analisados: trombose da microcirculação, reação granulomatosa, necrose, fibrose, grau de inflamação e aderências. RESULTADOS: Não foi observado sangramento no PO nos dois grupos. No G1 estavam presentes aderências de omento ao fígado, consideradas neste trabalho como fisiológicas em 80% dos ratos, e no G2 estas aderências foram por outros órgãos, consideradas neste trabalho como anômalas em todos os casos. No exame histológico, quanto à reação granulomatosa e aderências, todos os ratos as apresentaram. Quanto à trombose e necrose o G1 apresentou maior intensidade. Quanto à fibrose e grau de inflamação os resultados foram semelhantes em ambos os grupos. CONCLUSÕES: Ambos os métodos são eficientes para prevenir hemorragia. O G2 apresentou aderências anômalas inviabilizando seu uso em humanos. O G1 revelou mais trombose e necrose. Quanto à reação granulomatosa, fibrose, grau de inflamação e aderências microscópicas, os resultados foram iguais nos dois grupos.

Estudo da morbimortalidade cirúrgica, da sobrevida e dos fatores prognósticos dos pacientes portadores de sarcomas primários do retroperitônio

OBJETIVO: Avaliar a morbimortalidade, sobrevida e os fatores prognósticos dos sarcomas primários do retroperitônio. MÉTODO: Análise retrospectiva de 59 pacientes com sarcoma de retroperitônio, operados na Seção de Cirurgia Abdomino-Pélvica do Instituto Nacional de Câncer no período de junho de 1992 a julho de 2003. RESULTADOS: As queixas mais comuns foram dor abdominal e massa abdominal. A taxa de ressecabilidade foi de 74,57% e a de radicalidade entre os ressecados de 48,88%. Houve dois óbitos pós-operatórios (3,38%) e 12 complicações pós-operatórias (20,33%). Os leiomiossarcomas e os lipossarcomas foram os mais incidentes. O grau de diferenciação tumoral mais freqüente foi o G3 (38,98%) e o diâmetro tumoral médio, de 20,4 cm. A sobrevida global foi de 49% em dois anos e 20% em cinco anos, e a mediana de sobrevida livre de doença foi de 23 meses. À análise univariada, o diâmetro do tumor (> ou < = 12 cm), o grau de diferenciação tumoral ([G1 + G2] X [G3 + G4]), a ressecção radical (R0) ou paliativa (R1 + R2), a hemotranfusão no ato operatório e a re-ressecção, mesmo que paliativa, nos casos de recidiva ou persistência de doença (n = 52), foram significativos para sobrevida (p = 0,0267, 0,048, 0,0001, 0,022 e 0,0003, respectivamente). CONCLUSÃO: No momento, somente o diagnóstico precoce, a cirurgia radical R0, a ausência de hemotransfusão intra-operatória e a re-ressecção nos casos de recidiva ou persistência de doença possibilitarão a sobrevida a longo prazo.

Ressecção de metástase hepática de sarcomas de partes moles

OBJETIVO: Avaliar os resultados do tratamento cirúrgico de pacientes portadores de metástases hepáticas de sarcomas de partes moles, com ênfase na identificação de fatores prognósticos e estudo de sobrevida. MÉTODO: Foi realizada análise retrospectiva de pacientes submetidos a ressecções hepáticas por sarcomas de partes moles metastáticos para fígado no Instituto Nacional de Câncer - MS entre 1992 e 2002. Fatores demográficos, características do tumor primário e dos tumores metastáticos, intervalo de surgimento de metástases, tipo de ressecção e resultados de sobrevida global e livre de doença, considerados a partir da operação para o tumor metastático foram considerados. Os dados obtidos foram analisados estatisticamente através dos softwares SPSS versão 8 e EpiInfo 2002.. RESULTADOS: O tumor primário era localizado no trato gastrintestinal em cinco pacientes, no retroperitônio em quatro e nos dois restantes no útero e no músculo deltóide. Leiomiossarcoma foi a linhagem histológica em 10 casos e dermatofibrossarcoma no caso restante, com grau de diferenciação tumoral G2 em seis casos e G3 em cinco. A extensão da ressecção hepática foi a segmentectomia em cinco pacientes, a lobectomia em quatro e as ressecções maiores em dois pacientes. Dois pacientes tiveram ressecções extra-hepáticas associadas. A ressecção foi completa em sete pacientes, persistindo doença residual macroscópica em quatro pacientes. Pela análise multivariada a sobrevida foi afetada pela radicalidade da ressecção, com 49 meses para as cirurgias completas e 15 meses para as incompletas (p< 0,05) e pelo grau de diferenciação tumoral, com 49 meses para os tumores G2 e 15 meses para os G3 (p< 0,0447). CONCLUSÕES: As ressecções hepáticas para metástases de sarcomas de partes moles podem aumentar a sobrevida destes pacientes, particularmente quando completas e para tumores de baixo grau de diferenciação.

Níveis de superóxido dismutase produzidos por monócitos em portadores de esquistossomose hepatoesplênica submetidos a esplenectomia, ligadura da veia gástrica esquerda e auto-implante de tecido esplênico no omento maior

OBJETIVO: Investigar os níveis de produção de SOD por monócitos periféricos em pacientes jovens portadores de esquistossomose hepatoesplênica submetidos à esplenectomia, ligadura da veia gástrica esquerda e auto-implante de tecido esplênico. MÉTODO: Quatro grupos foram envolvidos na investigação: G1 - 12 portadores de esquistossomose hepatoesplênica (EHE) sem tratamento; G2 - 13 portadores de EHE que receberam tratamento clínico e se submeteram à operação para descompressão do sistema porta: esplenectomia e ligadura da veia gástrica esquerda (EHE/ELGE); G3 - 19 pacientes jovens similares a G2, mas que receberam também auto-implante de tecido esplênico no omento maior (EHE/ELGE/AI); e G4 - 15 indivíduos sem infecção pelo S. mansoni advindos da mesma área geográfica, apresentando as mesmas condições sócio-econômicas (GC). RESULTADOS: Os indivíduos normais (GC - sem esquistossomose) apresentam níveis de SOD significantemente menores que os portadores de EHE sem tratamento (p<0,01); e aqueles do grupo EHE/ELGE (p<0,05). Os níveis de SOD do grupo EHE/ELGE/AI são estatisticamente similares ao grupo GC (p>0,05). CONCLUSÃO: Os resultados corroboram a hipótese de que o tratamento clínico associado à esplenectomia, ligadura da veia gástrica esquerda e auto-implante de tecido esplênico, em portadores jovens de esquistossomose hepatoesplênica, tendem a manter a resposta imune desses indivíduos.