Diasporinen tietoisuus, arjen kokemukset ja kansanperinne : Tulkintoja suomessa asuvien kurdien perinnesuhteesta

Tutkielmani tavoite on selvittää millainen suhde Suomessa asuvilla kurdeilla on omaan kansanperinteeseensä. Lisäksi valotetaan perinnesuhteiden taustaa, ja sitä millainen kurdien kansanperinne elää Suomessa. Metodologisesti ja epistemologisesti tukeudun tutkielmassa folkloristiseen muistitietotutkimukseen. Lainaan ajatuksia myös sosiaalipsykologian piirissä kehittyneestä laadullisesta asennetutkimuksesta. Taustalla vaikuttaa kansanperinteen ja nationalismien yhteyksien tutkimus – erityisesti teoriat kansanperinteiden käyttämisestä kansan embleemeinä. Edellä mainittujen ohella analyyttinen viitekehys rakentuu käsitteistä diasporinen tietoisuus; etninen identiteetti; identiteettimerkki ja identiteettityö sekä metafolklore. Nämä käsitteet tavoittavat sen, mitkä seikat sekä olosuhteet ja jaetut tulkinnat muokkaavat tutkittavien perinnesuhteita, ja miten. Tutkimusaineistona on käytetty kokoamaani väljästi strukturoituun teemahaastatteluun perustuvaa haastatteluaineistoa. Aineisto koostuu yksilö-, pari- ja perhehaastatteluista. Yhteensä haastattelunauhoja kertyi lähes 25 tuntia, mikä on litteroituna noin 400 liuskaa. Täydentävinä aineistoina on käytetty videoita kahdesta kurdikulttuuria esittelevästä tilaisuudesta sekä neljää populaaria tietoa kurdeista välittävää internetsivustoa. Repertoaari- ja teema-analyysin avulla luokittelemaani haastatteluaineistoa tulkitsen tutkielmassa kansanperinteeseen kohdistuvia asenteita ilmaisevia argumentteja jäljittävän lähiluennan kautta. Tutkimuksessa selvisi, että kansanperinteen ilmiöistä erityisesti kansantanssi, kurdivaatteet ja kulttuurinsisäinen huumori ovat identiteettimerkkejä, joiden kautta peilataan omaa suhdetta kurdiuteen ja selitetään kurdikulttuurin erityislaatua. Tutkielman tulokset vahvistavat, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita ja perinteenkannattajuutta muokkaavat yksityisellä tasolla äidinkielen taitotaso, maahantuloikä ja perheen harrastuneisuus kansanperinteeseen. Analyysissa kuitenkin avautuu myös se, että Suomessa asuvien kurdien perinnesuhteita muokkaa voimakkaasti tietoisuus kurdien diasporasta ja siihen johtaneista olosuhteista sekä niiden vaikutuksista omaan kulttuuriin ja kansanperinteeseen. Tämä kollektiivinen ja poliittinen ulottuvuus on erityisen merkityksellinen oman kansanperinteen tulkitsemisessa ulospäin. Kansanperinteeseen kohdistetaan voimakkaan positiivisia asenteita ja omaa kansanperinnettä arvostetaan kansallisena aarteena. Kansanperinteiden tulkitaan kertovan kansan historiasta ja luonteesta tavalla, joka haastaa virallisen kurdialueilla valtaapitävien valtioiden historiankirjoituksen ja monipuolistaa kuvaa Lähi-idän kulttuuripiiristä. Tämän arvostuksen kautta kansanperinne koetaan hedelmällisenä kansallisen itsetunnon lähteenä ja positiivisen kulttuurisen erottautumisen mahdollisuutena. Lisäksi kansanperinteeseen kohdistuu kuitenkin asenne, jossa tulkitaan kansanperinne katoavaksi tai vähintään katoamisvaarassa olevaksi aarteeksi. Tästä syntyy arvostavien asenteiden kanssa jännite, jossa katoamisen oletus tai pelko sävyttää ilmaistua arvostusta nostalgialla ja/ tai diasporan todellisuuden ja taustojen kritiikillä. Haastatteluaineistosta käy selville, ettei kansanperinteiden läsnäoloa omassa elämässä aina tiedosteta. Monet kansanperinteen ilmiöt ja tekstuaalisetkin sisällöt kuitenkin elävät Suomessa asuvien kurdien parissa yhä sekä kokoonnuttaessa juhlimaan että jokapäiväisessä arjessa.

Kauppa, verkosto ja kaapparisota : Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516

Työ on tapaustutkimus turkulaisen arkkidiakonin ja tuomiorovastin Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin sekä tämän pojan Hans Chonnert nuoremman kaupankäynnistä ja kaupan organisaatiosta. Työn pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Paavali Scheelin kirjekokoelmaa vuosilta 1509–1516. Suomen keskiajan lähteiden joukossa ainutlaatuinen kirjekokoelma mahdollistaa henkilötasolle ulottuvan tarkastelun sekä kaupassa ja henkilöverkostossa ilmenevien muutosten seuraamisen. Kirjekokoelman ohella on käytetty laajasti muita Itämeren piirin editoituja aikalaislähteitä. Aineiston lähiluvulla on hahmoteltu Scheelin ja Chonnertin kauppaverkosto: kaupan kannalta keskeiset henkilösuhteet ja henkilösuhteiden merkitys kaupassa. Verkoston kannalta olennaista on henkilöiden erilaisten roolien erottelu sekä kauppiaan, laivurin, lähetin ja velallisen roolien merkitys kauppaverkostossa. Scheelin ja Chonnertin kauppakontaktit osuvat osittain samalle ajalle Itämerellä 1500-luvun alussa käytyjen sotien kanssa. Tanskan ja Ruotsin unionikiistat sekä Tanskan ja Lyypekin (hansan) väliset kauppakiistat johtivat 1500-luvun alussa monivuotisiin sotiin, joiden yhteisenä piirteenä oli kaapparitoiminta vastustajan rannikoilla ja Itämeren keskeisillä kauppareiteillä. Itämeren kaapparisota muodostaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston kontekstin vuosina 1509–1512. Kaapparisodan loppuminen vuonna 1512 mahdollistaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston sodan- ja rauhanajan organisaation ja toiminnan vertailun. Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston ytimen muodosti pieni kauppiaiden ydinjoukko, johon kuului Turussa sekä kirkonmiehiä että porvareita. Ydinjoukon toiminta perustui luottamukseen, luottoihin, henkilökohtaisiin ystävyyssuhteisiin ja tiiviiseen informaation vaihtoon kirjeitse tai lähettien välityksellä. Vaikka purjehdus oli kaupankäynnin elinehto, laivureiden rooli kauppaverkostossa oli toissijainen. Sodan loppuminen Itämerellä johti laivureiden täydelliseen vaihtumiseen vuosien 1512–1513 aikana. Kauppaverkoston ydinryhmä sen sijaan säilyi samana, ja sen yhteistoiminta tiivistyi. Laajemmassa kontekstissa tapaustutkimus johtaa kolmeen päätelmään: 1) Paavali Scheelin omissa nimissään käymä kauppa oli normaali osa Turun tuomiokapitulin toimintaa; 2) turkulaiset kirkonmiehet ja porvarit tekivät kaupan saralla pitkälle menevää yhteistyötä, ja heidän kauppaverkostonsa olivat kytköksissä toisiinsa; 3) tanskalaisten monivuotinen kaapparitoiminta ei estänyt kaupankäyntiä Turun ja Danzigin välillä.

Armas Launiksen fonogrammit Soikkolasta : laulutavan, runon ja laulutilanteen välisiä yhteyksiä kalevalamittaisessa runoudessa

Työssä on lähestytty kalevalamittaista runoa laulamisen tapojen ja laulutilanteiden kautta. Inkeriläiseen laulukulttuuriin sisältyi mahdollisuus luoda viittaussuhteita genrejen, laulutilanteiden ja runojen välille myös esitystapoihin liittyvien piirteiden (sävelmät, laulutavat, tekstuaaliset rakenteet, tanssi tai muu fyysinen toiminta) kautta. Tämä on runonkeruiden teksteihin painottumisen vuoksi jäänyt hankalasti tarkasteltavissa olevaksi laulukulttuurin osaksi. Kuitenkaan runojen merkitykset laulajilleen ja kuulijoilleen eivät muotoutuneet pelkästään tekstuaalisten piirteiden pohjalta. Analyysin pääkohteena on Armas Launiksen vuonna 1906 Länsi-Inkerin Soikkolassa äänittämä vahalieriö- eli fonogrammikokoelma. Vallitsevat tieteelliset ja kansalliset ideologiat vaikuttivat teknisten innovaatioiden ja kerääjien henkilökohtaisten mieltymysten rinnalla siihen, minkälaisia kommunikoinnin tapoja perinteeksi laskettiin ja miten niitä pyrittiin tallentamaan. Paikkakunnan ja runonkeruun historian sekä Launiksen keruutoiminnan lähdekriittinen tarkastelu antaa välineitä myös kerääjien usein kontekstitiedottomien mainintojen tulkitsemiseen. Laulutapojen tarkastelussa pohjana on klassinen kalevalamitan teoria. Aineiston litteraatiossa on näkyviin merkitty inkeriläisen laulun olennaisia, mutta runonkeruutilanteissa ja runomitan analyyseissä useimmiten pois jääneitä tai jätettyjä piirteitä. Näkökulmaa onkin laajennettu etnopoeettisilla ja etnomusikologisilla malleilla, esimerkiksi laulun rytmi on otettu runomitan tulkinnassa huomioon. Laulutapojen kytkeminen laulutilanteisiin, runoihin, sävelmiin ja laulajien itsensä hahmottamiin sävel-kategorioihin liittää työn laajempiin esitystilanteita sekä muodon ja merkityksen välisiä yhteyksiä koskeviin keskusteluihin. Monet aineiston ensi kuulemalla mittavirheiltä vaikuttavat piirteet näyttäytyvät laulutapojen tarkemmassa analyysissä tietoisesti käytettyinä laulamisen tyylipiirteinä. Näiden käyttö muokkasi osaltaan runon laulutilanteessa saamaa rakennetta ja sävyä. Runojen laulaminen edellytti runomitan ja -aiheiden hallitsemisen lisäksi myös laulutapoihin liittyvien säännöstöjen taitamista. Laulutapojen, runojen, melodioiden ja laulutilanteiden välisestä verkostosta hahmottuu tässä tarkasteltujen häälaulujen suhteen merkityksellisiä yhteyksiä: runoa ei tietyssä tilanteessa laulettu millä hyvänsä melodialla vaikka ehdottomia tai ääneen lausuttuja sääntöjä ei olisikaan ollut. Aineiston häälaulujen joukosta on löydettävissä kaksi selkeää vaikkakaan ei poikkeuksetonta tiettyihin laulutilanteisiin ja runoaiheisiin liittynyttä melodiaryhmää. Selkeiden luokittelumallien sijasta aineisto tarjoaakin mahdollisuuksia ihmisten välisen kommunikaation hienovaraisten ja vaihtelevien keinojen tarkasteluun. Avainsanat: Kalevalamittainen runous, runolaulu, Inkeri, inkeroiset, etnopoetiikka

Bergslagenista Karjalaan : Ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan 1879 - 1904

Pitkärannan kaivokselle Laatokan Karjalaan saapui vuonna 1880 24 ruotsalaista vuorimiestä perheineen käynnistääkseen sen uudella teholla, tekemään siitä modernin ja johtamaan sen toimintaa. Heidät oli rekrytoinut sinne pietarilainen kansainvälisten liikemiesten omistama pankki suomalaisen vuoriteollisuuden asiantuntijan Hjalmar Furuhjelmin avulla. Pankki oli hankkinut lupaavalla malmialueella sijainneen kaivoksen omistukseensa muutamaa vuotta aikaisemmin. Ruotsalaisten saapumisesta käynnistyi 25 vuotta jatkunut ketjusiirtolaisuus Ruotsin vuoriteollisuuden keskusalueelta Bergslagenista Pitkärantaan, mikä oli pituutensa ja toimintansa vuoksi merkittävä. Vaikka Pitkäranta sijaitsi periferiassa, oli se hyvin kansainvälinen paikka, jossa oli myös muutamia muunmaalaisia työntekijöitä. Pitkäranta eli ruotsalaisten johdossa teollisen kultakautensa. Sieltä louhittiin pääasiassa kuparia, mutta loppuaikoina toiminta keskittyi rautamalmiin, jota rikastettiin. Kaivoksen yhteydessä toimi eri aikoina myös muuta teollisuutta kuten pullotehdas. Monet Pitkärannan ruotsalaisista olivat siirtolaisina perheensä kanssa. Naimattomista muutamat solmivat avioliiton suomalaisen kanssa ja kaksi kaivoksen saksalaisen johtajan O. G. Trüstedtin tyttärien kanssa. Ruotsalaiset siirtolaiset olivat Pitkärannassa johtavassa asemassa niin tehtäviensä pohjalta kuin sosiaalisestikin. Pitkärannan ruotsalaiset eivät pääsaantöisesti integroituneet Suomeen, vaan säilyttivät ruotsalaisen identiteettinsä ja palasivat jossain vaiheessa takaisin Ruotsiin - jopa sellaiset, jotka olivat Suomessa yli kymmenen vuotta. Vain muutama ruotsalainen vuorimies jäi Suomeen. Ruotsalaiset loivat Pitkärannassa ollessaan tiiviin suhdeverkon, johon kuului keskeisesti myös Trüstedtien perhe. Verkosto toimi tiiviisti muutama vuosi Pitkärannan jälkeen perustetun Outokummun kaivoksen alkutaipaleen aikana. Pitkärannan ruotsalaiset liittyivät vielä Petsamon nikkelinkin löytymiseen. Pitkärannan ruotsalaisuus kuului kolmeen historialliseen kontekstiin. Taustalla oli vuosisatoja Ruotsista Suomeen jatkunut vuoriammattilaisten siirtolaisuus, joka ei ollut loppunut, vaikka maiden valtiollinen side oli päättynyt vuonna 1809. Tästä syytä rekrytoijien kannalta Ruotsi oli luonnollinen kohde. Rekrytoidut taas elivät Ruotsin suurinta siirtolaisuusaaltoa, jolloin suuret siirtolaisvirrat suuntautuivat Pohjois-Amerikkaan ja siirtolaisuus kosketti lähes jokaista ruotsalaista. Kolmas taustalla vaikuttanut historiallinen kehitys oli Pietarin nopea kasvu ja kansainvälistyminen sekä sen imussa tapahtunut vaikutusalueiden ja koko Suomen teollistuminen. Pitkärannan kaivos oli Pietarin kansainvälisten liikemiesten omistama ja sen tuotanto palveli täysin Pietaria, jonka laajaan vaikutusalueeseen Pitkäranta kuului hyvin voimakkaasti. Monessa mielessä ruotsalaisten vuorimiesten siirtolaisuus Pitkärantaan olikin enemmän siirtolaisuutta Pietarin vaikutusalueelle kuin Suomeen. Pitkärannan side Suomeen oli lähinnä vain sen fyysinen sijainti, muuten sitä täytyy arvioida kiinteästi osana Pietarin vaiheita. Pitkäranta oli Amerikan siirtolaisuuteen ja vähän myöhemmin alkaneeseen Norrbotteniin muuttoon verrattuna vain pieni sivujuonne ruotsalaisessa 1800-luvun lopun siirtolaisuudessa. Suomeen ja Venäjälle tapahtuneen ruotsalaissiirtolaisuuden joukossa se oli kuitenkin aikanaan merkittävä, monimuotoinen ja kauaskantoinen tapahtuma. Avainsanat: ruotsalaiset, siirtolaisuus, vuoriteollisuus, ruukki, kaivos, Pitkäranta, Impilahti, Falun, Pietari, Bergslagen, kupari, ketjusiirtolaisuus

Sakari Kukko - elämä, ura ja tuotanto : Pala suomalaisen populaarimusiikin historiaa vuodesta 1953 nykypäiviin

Pro gradu -tutkielmassani paneudun yhden suomalaisen populaarimusiikin toimijan elämään, uraan, tuotantoon sekä hänen käsityksiinsä musiikista ja musiikintekemisestä. Tutkimukseni on suomalaisen populaarimusiikin historian perustutkimusta Sakari Kukon henkilöhistorian kautta. Tutkimuskysymyksiäni ovat: 1. Kuinka Sakari Kukosta tuli muusikko ja musiikintekijä? 2. Minkälainen on ja on ollut hänen tapansa toimia? Vastaan edellisiin kysymyksiin, mutta sijoitan vastaukset myös ajallisesti suomalaiseen musiikki- ja yhteiskuntakontekstiin. Ongelmanasettelu tähtää siihen, että selvitän sekä Kukon omat sisäiset motiivit ja päämäärät muusikkona ja musiikintekijänä että hänen ympäristönsä tarjoamat virikkeet ja vaikutteet. Ongelman ratkaisemiseksi kartoitan hänen elämänvaiheensa lapsuudesta tähän päivään, ympäristöt, joissa hän on kulloinkin toiminut sekä ne yhteiskunnalliset tilanteet, joihin hänen ja hänen ympäristönsä toiminta on sijoittunut. Tutkimus sijoittuu vuosien 1953 ja 2003 väliselle ajalle. Kuvailen Kukon tuotantoa levy levyltä edeten kronologisesti vuosikymmenittäin. Lisäksi kokoan tuotannon yhteen ja etsin hänen säveltämästään, sovittamastaan ja esittämästään musiikista muutamia erityisen vahvoja elementtejä. Tuloksena esittelen kahdeksan kategoriaa, joista jokainen on yhdistettävissä hänen elämänvaiheisiinsa ja asetettavissa vuorovaikutukseen lähiympäristön kanssa. Tutkielmassani käytän apuna mikrohistoriallista tutkimusotetta, joka sopii mainiosti työni toteuttamiseen. Tutkimusaineisto on hyvin laaja ja monipuolinen, ja olen poiminut tietoja muun muassa lehtiartikkeleista, arkistoista, levyjen kansista, festivaaliesitteistä ja kirjallisuudesta; kaikista ei löydy edes mainintaa päivästä, vuodesta tai kirjoittajasta. Tärkein aineistoni on kuitenkin muistinvarainen tieto eli Kukon haastattelumateriaali. Mikrohistorialliseen tutkimusotteeseen nojaten olen päässyt Kukon henkilöhistorian kautta käsiksi hieman yleisemmänkin tason asioihin ja ilmiöihin. Olen selvittänyt muun muassa Kajaani Big Bandin vaiheita 1950-luvulta 1970-luvulle sekä suomalaisen pop/jazz -koulutuksen kehitystä erilaisista musiikkileireistä Sibelius-Akatemian oppiaineeksi samalla, kun olen selvittänyt Kukon kehitystä muusikoksi. Lisäksi olen esitellyt esimerkiksi studiomuusikkoutta 1970-luvun Suomessa sekä senegalilaisen musiikkielämän piirteitä 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Mikrohistorioitsija Carlo Ginzburgin johtolanka-ajatusta mukaillen olen koonnut pienistä tiedon palasista, johtolangoista kokonaiskertomuksen. Avainsanat: Sakari Kukko, Piirpauke, suomalainen populaarimusiikki, jazz, mikrohistoria, henkilöhistoria

"Lipun juureen!" : Suomen lippu toteemina nuoressa tasavallassa

Tutkielma käsittelee Suomen lippua toteemina. Ajallisesti tutkimus sijoittuu itsenäisyyden ajan alkuun. Työn teoreettinen lähtökohta on idea kansallislipusta kansakunnan itseensä kohdistuvan palvonnan merkkinä. Tutkielmassa tarkastellaan lippuun liittyvän veriuhrin ja uhrivalmiuden merkitystä suomalaisen kansakunnan rakentamisessa: uhrien kautta kansakunta saa elinvoimaa ja lippu liehuu suoritetun uhrin merkkinä. Tutkielman aluksi käsitellään nationalismitutkimusta ja kansallisuusaatteen traditioita sekä pohditaan lipputotemismin teoriaa. Toteemi pyrkii sisällyttämään itseensä koko yhteiskunnan: ihmisten tavoitellessa tiettyä objektia he sisäistävät itseensä sen ideaalit. Työn empiirinen osuus käsittää vuosina 1917-1918 julkisuudessa ja eduskunnassa käydyn keskustelun Suomen lipun väreistä ja merkityksestä. Ennen kansalaissotaa etenkin suomenkielisen maaseutuväestön kannattama sinivalkoinen väriyhdistelmä oli suuresta kannatuksestaan huolimatta puolustusasemissa virallisia vaakunavärejä vastaan, mutta vuoden 1918 tapahtumat muuttivat asetelman. Punainen väri sai väistyä, mutta punalipun pelko ei ollut ainoa asiaa selittävä tekijä. Etenkin nuori suomenkielinen sivistyneistö, joka oli kannattanut punakeltaisia värejä, palasi sodan jälkeen isiensä sinivalkoiseen perinteeseen. Taustalla oli syyllisyys: sinivalkoinen edusti paluuta idealistiseen ja harmoniseen esiseksuaaliseen tilaan punakeltaisen liehuessa hyökkäävän ja yksilöllisen materialismin merkkinä. 1920-luvulla työväestö ryhmittyi punalipun perään sosialidemokraattien noustessa vaa'ankieliasemaan heidän omaksuessaan valtakunnanlipun osaksi järjestötomintaansa vuonna 1927; kansallinen lippukulttuuri alkoi vähitellen kehittyä liputuskäytäntöjen vakiintuessa. Valtion ja sen laitosten sekä kuntien harjoittaman virallisen liputuksen ohella kahden kansalaisjärjestön lipputyö oli merkityksellistä. Itsenäisyyden Liitto ja Suomalaisuuden Liitto pyrkivät levittämään Suomen lippuja ja lipun sanomaa maan eri puolille. Itsenäisyyden Liitto nousi 1920-luvun lopulla tärkeimmäksi järjestöksi, sillä sille lippuasia oli todellinen pakkomielle. Liiton toiminta heijastaa totemismin teoriaa hyvin: lipun sanattomien ideaalien omaksuminen oli ainoa kansaa eheyttävä tekijä, koko valtakuntaa peittävä yhtenäinen lippumeri todiste yhteiskunnallisesta ja kieliriidattomasta yksimielisyydestä. Liiton sanoma kuului lyhyesti: kuoleminen lipun vaatimien arvojen - yksimielisen ja eheän kansan - puolesta oli itsestäänselvää, vaikeampaa oli elää oikealla tavalla vailla puolueriitojen sävyttämiä yksilöllisen itsekeskeisiä pyyteitä vain kansakokonaisuutta palvellen. Itsenäisyyden Liitto kehitti eteenpäin 1920-luvun puolivälissä esitettyä ideaa erityisestä Suomen lipun päivästä, joka sijoitettiin juhannukseksi. Ensimmäisen kerran lippupäivää vietettiin vuonna 1927 ja seuraavasta vuodesta lähtien liitto järjesti juhannuksena lippujuhlia ympäri maata. Itsenäisyyspävänä liitto järjesti virallisen lipunnostoseremonian Helsingissä Tähtitorninmäellä vuodesta 1928 alkaen. 1920- ja 30-lukujen vaihteessa lapuanliike ja työväentalojen pakkoliputukset sekä kommunistien aktivoitunut toiminta kärjistivät toteemien suhteet, mutta ilmiö oli monessa mielessä viimeinen kouristus ennen lipputoteemien suhteiden lientymistä, joka alkoi 1930-luvun puolivälissä. Tutkielman lähdeaineistona on käytetty tarkasteltujen järjestöjen arkistokokoelmia, laajasti lehdistöä sekä aikalaiskirjallisuutta. Oman osansa muodostavat valtiopäiväasiakirjat. Avainsanat: Suomen lippu, lippukulttuuri, totemismi, uhri, nationalismi

Ulkomaisen kirjallisuuden tuonti Suomeen 1800-luvun alkupuolella : Waseniuksen kirjakaupan kansainväliset yhteydet 1823-1836

Opinnäytetyöni tarkastelee eurooppalaisen kulttuurin kannalta keskeistä kommunikaatiovälinettä, painettua kirjaa, ja sen kansainvälistä luonnetta ja liikkumista. Teemaan perehdytään helsinkiläisen Gustaf Otto Waseniuksen (1789-1852) kirjakaupan toiminnan avulla keskittyen tarkastelemaan ulkomaisen kirjallisuuden tuomista Suomeen 1800-luvun alkupuolella. Tutkielma käsittelee ensisijaisesti itse kauppiastoimintaa: mitä kirjakauppayhteyksiä Waseniuksella oli sekä miten ja keiden ehdoilla ne toimivat. Näiden kysymysten ohessa pohdin myös itse kirjojen välityksellä tapahtunutta tiedonvälitystä. Työn tavoitteena on paljastaa, minkälaisia suomalaisten kirjakauppiaiden ja lukijoiden kirjallisuudenhankinnan sekä lukemisen kontekstit ja resurssit olivat 1800-luvun alkupuolella. Tutkielman lähteinä on käytetty Waseniuksen kirjakaupan kirjeitä ja kuitteja sekä sensuuriviranomaisten arkistoja. Tutkielmani jakautuu kolmeen osaan. Ensiksi paneudun Waseniuksen kauppaverkoston syntyyn ja sen esittelyyn: Waseniuksen kansainväliset yhteydet keskittyivät kolmelle kulttuurialueelle. Ruotsista hän sai kirjoja kaikilta merkittäviltä kustantajilta, kauppiailta sekä itsenäisesti toimivilta kirjailijoilta. Saksankielisen kulttuurin tarjontaa Wasenius pystyi hankkimaan Leipzigin kansainvälisten kirjakauppiaiden avulla. Ranskalaisen kirjallisuuden osalta Wasenius omasi toimivat yhteydet Pariisin kirjakauppiaisiin. Sen sijaan Brittein saaret jäivät vielä Waseniuksen kontaktiverkoston ulkopuolelle, samoin myös Pietarin huomattava kulttuurikeskus. Tämän jälkeen keskityn yhteyksien toimintaan. Wasenius solmi kauppakumppaniensa kanssa yleiseurooppalaisen komissionääri-sopimuksen, jonka valtuuttamana hän sai myydä kunkin ulkomaisen kauppiaan tuotteita liikkeessään. Ensiksi tarkastelen kauppiaiden välisten etäisyyksien ylittämistä. Aikakauden kuljetustavat huomioonottaen suuret etäisyydet eivät Waseniuksen kirjojen hankintaa juuri haitanneet, vaan suurkauppiaana hän pystyi käyttämään aikansa parhaat resurssit lähetystensä kuljettamiseen. Toiseksi pohdin aikakauden kauppiastoimintojen ja kulttuuripiirteiden vaikutusta kirjakauppaan. Waseniuksen toiminta kirjakauppiaana perustui taloudellisen voiton tavoittelulle, mikä tarkoitti mm. sitä, että lähetysten sisältö määrättiin etukäteen hyvin tarkasti. Ennen Suomeen saapumistaan kirjoilla piti olla varma ostaja, minkä Wasenius useimmiten varmisti ennakkotilausluetteloin ja etumaksuin. Kolmanneksi esiin nousevat 1800-luvun alun poliittiset tapahtumat, jotka osaltaan, kauppiaan silmiin kaikkein näkyvimmin, vaikuttivat kirjojen tuontiin. Sensuurin piti periaatteessa estää useiden satojen vaarallisena pidetyn kirjan levittäminen ja lukeminen Suomessa, mutta Wasenius ei suinkaan lopettanut kiellettyjen kirjojen tuontia, vaan salakuljetti sensuroitavia teoksia jatkuvasti liikkeeseensä myytäväksi. Suomalaiset viranomaiset hyväksyivät usein tämänkaltaisen toiminnan, joten venäläistä sensuuriasetusta tai hallintoa ei juuri kunnioitettu. Vertailu eurooppalaiseen kirjakauppatoimintaan osoittaa Waseniuksen omanneen erittäin hyvät kansainväliset suhteet. Tämä kuitenkin johtui niin kirjakauppatoiminnan keskittymisestä harvojen kauppiaiden käsiin kuin myös oman kustannustoiminnan vähyydestä. Tiedonvälityksen kehityksen ja kulttuurihistorian kannalta Waseniuksen kansainvälinen toiminta osoittautuu noudattelevan vielä vanhan eliittikulttuurin muotoja, mutta kirjakauppainstituution kehittyminen aivan uudenlaiseen kukoistukseen valmisteli jo kansallisen kulttuurin nousemista lähivuosikymmeninä.

Bysanttilaisten ja Akhaian ruhtinaskunnan väliset sotatoimet vuosina 1259-83 : Tapaustutkimus myöhäis-bysanttilaisesta sodankäynnistä

In my master thesis I analyse Byzantine warfare in the late period of the empire. I use military operations between Byzantines and crusader Principality of Achaia (1259–83) as a case study. Byzantine strategy was based (in “oriental manner”) on using ambushes, diplomacy, surprise attacks, deception etc. Open field battles that were risky in comparison with their benefits were usually avoided, but the Byzantines were sometimes forced to seek open encounter because their limited ability to keep strong armies in field for long periods of time. Foreign mercenaries had important place in Byzantine armies and they could simply change sides if their paymasters ran out of resources. The use of mercenaries with short contracts made it possible that the composition of an army was flexible but on the other hand heterogeneous – in result Byzantine armies were sometimes ineffective and prone to confusion. In open field battles Byzantines used formation that was made out from several lines placed one after another. This formation was especially suitable for cavalry battles. Byzantines might have also used other kinds of formations. The Byzantines were not considered equal to Latins in close combat. West-Europeans saw mainly horse archers and Latin mercenaries on Byzantine service as threats to themselves in battle. The legitimacy of rulers surrounding the Aegean sea was weak and in many cases political intrigues and personal relationships can have resolved the battles. Especially in sieges the loyalty of population was decisive. In sieges the Byzantines used plenty of siege machines and archers. This made fast conquests possible, but it was expensive. The Byzantines protected their frontiers by building castles. Military operations against the Principality of Achaia were mostly small scale raids following an intensive beginning. Byzantine raids were mostly made by privateers and mountaineers. This does not fit to the traditional picture that warfare belonged to the imperial professional army. It’s unlikely that military operations in war against the Principality of Achaia caused great demographic or economic catastrophe and some regions in the warzone might even have flourished. On the other hand people started to concentrate into villages which (with growing risks for trade) probably caused disturbance in economic development and in result birth rates might have decreased. Both sides of war sought to exchange their prisoners of war. These were treated according to conventional manners that were accepted by both sides. It was possible to sell prisoners, especially women and children, to slavery, but the scale of this trade does not seem to be great in military operations treated in this theses.

"Philly Joe" Jonesin Jazz-rumpukomppaus : Improvisoitu säestys ja vuorovaikutus kappaleessa 'Blues for Philly Joe'

Tutkielma käsittelee jazz-rumpali Joseph Rudolph Philly Joe Jonesin (1923 1985) improvisoitua säestystä, komppausta, ja soittajien välisen vuorovaikutuksen osuutta jazz-esityksen muotoutumisessa. Jazz-rumpalin soitolle on tyypillistä, että kaikki toiminta on improvisoitua, kappaleen ja lajin viitekehyksen sekä häneen kohdistuvien odotusten raameissa tapahtuvaa luomisprosessia. Jazz-analyysi on painottunut kontekstista irrotetun improvisoinnin tutkimiseen, mutta tässä työssä painopiste on ryhmädynamiikassa. Analyysikohde on Sonny Rollinsin säveltämä 12-tahtinen blues Blues for Philly Joe (1957) Rollinsin levyltä Newk s Time (Blue Note 7243 5 76752 2 2). Rumpukomppausta tarkastellaan kolmesta näkökulmasta. Aluksi rumpuosuudesta pelkistetään erityisen karsimismenetelmän avulla komppauksen rytminen hahmo, rytmilinja. Rytmilinja-analyysin avulla vastataan tutkimuskysymykseen minkälaisilla rytmeillä Jones komppaa, ja miten sen rytmi suhteutuu pulssiin, metriin ja muotoon nähden. Seuraavaksi motiivianalyysista kehitetyllä aiheiden erittely- ja variaatiomenetelmällä määritellään Jonesin komppausfraasien piirteet, rakenteet ja variaatiot. Lopuksi Jonesin ja solistin välistä vuorovaikutusta tutkitaan kartoittamalla aihelainaukset, sekä rytmisektion sisäistä koordinointia rytmilinjojen avulla. Rytmilinja paljastaa Jonesin korostavan usein tiettyjä tahdinosia tietyissä rakennepaikoissa eri kertauksissa. Komppaus tuo rakenteelliset taitepaikat esiin, ja samalla sen polyrytmit horjuttavat vallitsevaa 4/4-metriä. Fraasianalyysi paljastaa Jonesin komppiaiheiden käytön olevan johdonmukaista, ja joillakin fraaseilla on oma täsmällinen funktionsa. Pitkätkin komppifraasit perustuvat vain muutamaan hahmoon, joista tärkeimmät ovat kolmijakoiset polymetrit ja synkoopit. Vuorovaikutus solistin kanssa ilmenee kahdensuuntaisina aihelainauksina tai vaihtoehtoisesti kontrasteina. Rytmisektion sisäisen vuorovaikutuksen muodoista merkittäviin on yhteisten toistuvien rytmiaiheiden, riffien, koordinoitu käyttö. Rytmisektion jäsenet myös hakeutuvat tietoisesti toisen soittajan rytmilinjan sisään päätyäkseen samoille tahdinosille. Työssä konkretisoituu säestämisen ja vuorovaikutuksen merkitys jazz-improvisoinnin synnyttäjänä. Tutkimuskohde ei olisi voinut tulla lopulliseen muotoonsa ilman soittajien vuorovaikutusta. Tämän työn myötä nousee tarve tutkia rytmisektion toimintaa ja vuorovaikutuksen evoluutiota eri tyylikausina.

Toimijaroolit ja roolien välinen dynamiikka Vihreän liiton periaateohjelmassa 2006

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen toimijarooleja poliittisen puolueen periaateohjelmassa. Aineistonani on Vihreän liiton vuonna 2006 voimaan tullut periaateohjelma. Periaateohjelma on puolueen yhteisen keskustelun tuloksena syntyvä, kantaaottava ja voimakkaan ideologinen teksti, johon valikoidaan mukaan puolueen tärkeäksi katsomat asiat. Ohjelma on tekstinä preskriptiivinen ja sisältää runsaasti toimintavaatimuksia ja -ohjeita, mikä korostaa toimijuuden keskeisyyttä tutkimuskohteena juuri tässä tekstilajissa. Tekstilajikysymykset ja periaateohjelman kirjoituksen konventiot vaikuttavat myös aineistossani leimalliseen aktiivisesti toimivan subjektin häivyttämisen. Pyrin erittelemään ja analysoimaan Vihreän liiton ohjelmaa tapausesimerkkinä siitä, miten toimijaroolien kautta rakennetaan ohjelmatekstin maailmaa ja toimijoiden suhteita siinä. Välineenä analyysissani käytän A.J. Greimasin kehittelemää aktanttimallia (katso Greimas 1979). Semanttinen malli jäsentää tekstin maailman toimijoita rooleihin niiden suorittamien funktioiden perusteella. Keskeisimmät tarkasteltavat roolit ovat aktiivisen toimijan kategoria, statiivisen vaikuttajan kategoria ja toiminnan kohteiden kategoriat. Aineistonani olevan tekstin tunnusomaisen polarisaation tähden jaan kunkin näistä kategorioista edelleen puolueen kannan mukaiseen eli hyväksi esitettyyn ja kannan vastaiseen eli pahaksi esitettyyn. Analyysin tuloksena muodostuu käsitys periaateohjelman prototyyppisille toimijarooleille annetuista ominaisuuksista. Tärkeimpiä erottelevia ominaisuuksia ovat statiivisuus/dynaamisuus, agentiivisuus/sen puute sekä abstraktisuus/konkreettisuus. Statiivisuuden ja abstraktiuden totean koko tekstille leimallisiksi piirteiksi, erityisesti periaateohjelman pahalle. Tyypillinen paha on epäinhimillinen voima kuten ilmastonmuutos tai globalisaatio. Puolueen kannan puolella olevissa rooleissa ominaisuuksien hajonta on suurempaa. Puolueviitteiset toimijat sekä puoluetulkintainen me-pronomini ovat lähinnä kielen prototyyppistä agentiivista toimijaa. Ne ovat subjektiasemissa kommunikaatiotoiminnalle ja evidentiaalisuuden lähteenä asenteita ilmaistessa. Kommunikaatio itsessään hahmottuu keskeisenä toimintana ohjelmassa. Ihmisviitteisyys on lähinnä uhrin tai hyötyjän roolien piirre. Erityisen mielenkiintoinen seikka on kansalainen-sanaan ja sen lähimerkityksisiin vastineisiin kohdistuva ristiriita ohjelman metatekstin kansan aktiivista toimintaa ihannoivassa kielenkäytössä ja samanaikaisessa kansalaisten kielentämisessä tekstissä toiminnan kohteiksi. Ihmiset ovat periaateohjelmassa uhreja tai hyötyjiä, kun taas toimintavelvoitteet kohdennetaan tyypillisesti valtioille ja yhteiskunnan rakenteille. Poimin myös tarkasteltavaksi sellaisia kielen keinoja ja ilmiöitä kuin modaalisuus, kausaatiot, vaihtoehtoisten maailmojen käyttö ja nominalisaatio, sikäli kuin ne valottavat tarkasteltavana olevia toimijarooleja. Modaalisuus ja kausaatiot ovat tekstin merkityssuhteiden ilmiöitä. Kausaatio on ohjelmassa merkittävän vähäkäyttöinen, kun taas runsaslukuiset nesessiivirakenteet edustuvat ilman niille odotuksenmukaisia argumentteja. Modaalisuuden lähde ja kohde jätetään usein kielentämättä. Molemmat edellä mainitut seikat korostavat nykyhetkeä ja tulevaa toimintaa tekstin keskiössä. Toiminnan suorittajaa häivytetään tekstistä eri keinoin. Näin on erityisesti, kun puhutaan sävyltään negatiivisesta toiminnasta tai dynaamisesta toiminnasta. Dynaamista toimintaa kuvaavat verbit sijoittuvat tyypillisesti infinitiivisiin lausekkeihin, jotka on upotettu argumenttirakenteeseen tai sijoitettu ehtolauseella tai tulevaisuudesta puhuttaessa mahdollisiin maailmoihin. Näin toiminta ei reaalistu rakenteessa tässä ja nyt, vaan potentiaalisena toimintana tulevaisuudessa. Samalla syntyy myös potentiaalisen sankarin rooli, joka tässä ja nyt olevasta sankarista poiketen on ohjelmassa yleinen. Tätä roolia tarjotaan niin puolueen potentiaalisille tukijoille kuin pahoille voimillekin, kunhan ne määritellään uudelleen puolueen aatteille alisteisena sijoittamalla niiden yhteyteen puolueen diskurssin kiinteästi liittyviä attribuutteja kuten vihreä tai ekologinen.

Käsityksistä ajatuksen poluille : Ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminnan kehittäminen

This study deals with the formation of the idea of research and development (r&d) activity at one particular university of applied sciences in Finland. In this study I proceed from examining the conceptions of management regarding r&d-activities to exploring the development of the complex concept that guides these r&d-activities. The aim of this study is, first, to describe conceptions of r&d-activities, and then, second, to describe the formation of a new concept for r&d-activities in one field of study at the university of applied sciences. I used phenomenographic analysis to elucidate the conceptions and collected the data in interviews of personnel (22) who belong to the management of the university of applied sciences. The data for analysing the obstacles faced and the ways of overcoming them during the formation process of the new concept consist of the video-recorded material from ten change laboratory sessions held for the specific field of study at the university of applied sciences. In researching the formation of the concept of the activity, such research and analysis methods are used in which the concept is understood as a material construction, and with the help of which one can work out the formation of the concept during the development process. When the systematic development of the r&d-work was underway, the management of the university of applied sciences held differing views regarding the content, target, factors and organisation of the r&d-activities, as well as regarding the position of dissertations as a part of r&d-activity. Obstacles for developing rd concerned the unclear object and outcomes of the new activity, not having the tools (such as adequate know-how) for the new activity and not having found the necessary solutions for the distribution of work. In addition the rules that quide the activities of the university of applied sciences did not support working according to the new way. To improve r&d-activity, the school’s management defined three development strategies to encourage adequate rd-activity to support working life, regional development and learning. The strategies were based on the expansion of existing methods, such as service activities, dissertation work and the research activities of the teachers. Of the three possible routes, the concept of dissertation in this study was expanded to integrate the services of organisation development and the occupational growth of the students. A group of teachers in the field of social and health studies participated in the development work. The change laboratory method was used as a tool for this work. Analysis of the cognitive trails indicated that, in addition to the cycle of expansive learning activities, microcycles with different purposes can exist. According to Cussins (1992), something already in existence in each microcycle is destabilised, and something else is stabilised to replace it. In this study three microcycles were identified, during which the teachers first destabilised the existing concepts of dissertation work that guided their thinking, and then began to use new concepts to structure their thinking. Secondly, they undermined the existing concepts with material structure that defined their practical work, and developed new practical models to replace them. Thirdly, the problems accumulating in researching and testing the new activities caused the developers to destabilise the r&d-strategies of the university of applied sciences and to define a new conceptual model for r&d-work in the field. During this third cycle, the teachers developed a research arena model, which was a significant expansive innovation. In the cognitive trails developing the new concept for the r&d-activity, the teachers indeed faced the obstacles the management had described as their conceptions. These obstacles manifested themselves as contradictions. During the development process, the nature of the obstacles (i.e. contradictions) changed as the development proceeded. Solving the first and second degree contradictions highlighted the third and fourth degree contradictions. To overcome the obstacles, the teachers had to to articulate the value and motive of the development work throughout the development process. Developing the new concept for r&d-activity required many reconfigurations of practical solutions to overcome the obstacles. Developing the new concept for r&d-activity, both at the level of representations and of new practices, requires universities of applied sciences to adopt new methods in which the actors are partake in construction of new concepts of activity through adequate discussion, analysis and debate. R&d -activity can progress, if instead of implementing partial solutions, the totality of the activities (i.e. the group of partial solutions acting together) will be constructed. The development of the activity system requires many simultaneous changes as well as wide-ranging know-how and discussion related to these changes. What is perhaps most important, however, is that the group of developers mature into a determined collective actor which can engage in many agentive actions. The development of the agency is fundamental to progress.

Oscillatory brain activity in memory disorders

Neuronal oscillations are thought to underlie interactions between distinct brain regions required for normal memory functioning. This study aimed at elucidating the neuronal basis of memory abnormalities in neurodegenerative disorders. Magnetoencephalography (MEG) was used to measure oscillatory brain signals in patients with Alzheimer s disease (AD), a neurodegenerative disease causing progressive cognitive decline, and mild cognitive impairment (MCI), a disorder characterized by mild but clinically significant complaints of memory loss without apparent impairment in other cognitive domains. Furthermore, to help interpret our AD/MCI results and to develop more powerful oscillatory MEG paradigms for clinical memory studies, oscillatory neuronal activity underlying declarative memory, the function which is afflicted first in both AD and MCI, was investigated in a group of healthy subjects. An increased temporal-lobe contribution coinciding with parieto-occipital deficits in oscillatory activity was observed in AD patients: sources in the 6 12.5 Hz range were significantly stronger in the parieto-occipital and significantly weaker in the right temporal region in AD patients, as compared to MCI patients and healthy elderly subjects. Further, the auditory steady-state response, thought to represent both evoked and induced activity, was enhanced in AD patients, as compared to controls, possibly reflecting decreased inhibition in auditory processing and deficits in adaptation to repetitive stimulation with low relevance. Finally, the methodological study revealed that successful declarative encoding and retrieval is associated with increases in occipital gamma and right hemisphere theta power in healthy unmedicated subjects. This result suggests that investigation of neuronal oscillations during cognitive performance could potentially be used to investigate declarative memory deficits in AD patients. Taken together, the present results provide an insight on the role of brain oscillatory activity in memory function and memory disorders.

Onko varhaisen tuen päiväkoti mahdollinen? : Tutkimus varhaiskasvatuksen yhteisöllisestä kehittämisestä

Is the early childhood day care facility possible? The research considering communal development of the early education. In Finland mothers and fathers look after 400 000 pre-school children. Half of these attend day care facilities, in which 50 000 staff are employed. The aim of this research is to develop co-operation practices within the day care centre. This research refines and expands my own interest in and knowledge of day care management and content development. The basis of the research draws upon ethnographic material covering the period 1999–2005. The day care centre chosen as a central informant was the first suburban centre founded in 1963, and it provided a rich local and welfare state research perspective. It became clear that the day care facility’s co-operation practices formed the basis of bringing up children and at the same time produced a new multi-operational and multi-layered community for child participation. Adult day care centre workers bringing up the children as a professional work and solutions defining the conditions for the work are expressed in a child’s upbringing. This obviously has an impact in where as the development of communities. From the human and community scientific point of view, the group of youngest children will take up a future position as key players in communities as essential actors and reformers. The research was carried out as multiphase and multiscientific practical research and iterative data formation. The results verified that the co-operation between parents and day care staff produces important benefits for all the stakeholders. However, the day care staff has difficulties in implementing the benefits. During the research process, it became clear that conceptually day care staff saw the practices as ”very important, but not easily realised in practice”. As a result this demanded further research to address this issue and to extend this to the carefacility’s co-operation practises and their communal and social conditions. The research looks at the carefacility’s co-operation with key stakeholders. At the same time it undertakes an analytical and historical examination of carefacilitys’s with an experimental focus as two day care centres chosen as experimental objects. The results of the research showed that the benefits gained by children were determined by the day care centre’s socio-political structure and the parent’s resources. The research framework categorised early childhood education as generational and gender based structures. As part of the research, the strains endemic to these formations have been examined. The system for bringing up children was created as part of a so called welfare state project by implemented by the Day Care Act in year 1973. The law secured the subjective right for every pre-school child to have access to day care facilities. The law also introduced a labour and sosiopolitical phase and the refinement of the day care facility’s education-care concept. The latest phase that started during the early 1990´s was called the market-based social services strategy. As a result of this phase, state support was limited and the screening function of the law was relaxed. This new strategy resulted in a divisive and bureaucratic social welfare system, that individualised and segregated children and their parents, leaving some families outside the communal and welfare state benefit net. The modern day care centre is a hybrid of different aims. Children spend longer and more irregular time in day care. The families are multicultural and that requires more training for the staff. The work in day care has been enhanced, for example he level of education for the staff has been lowered and productivity has been improved. However, administrative work and different kinds of support and net work functions together with the continuous change have taken over from the work done face to face with children. Staff experiences more pressure as the management and the work load has increased. Consequently the long-term planning and daily implementation of the nuclear task of the day care facility is difficult to control. This will have an effect on both motivation and manageability of the work. Overall quality of the early childhood upbringing has been weakened. The possibilities for the near future were tested in the two day care centres chosen as an experi-ment objects. The analysis of these experiments showed that generative interaction work will benefit everyone: children, parents and employees. The main results of the research are new concepts of an early support day care centre, which can be empirically and theoretically possi-ble for development the near future. Key words: Day care facility’s co-operation practises, early childhood education as generational structure, child’s multi-operational and multi-layered community, multi-subjective operator, generative interaction work, communal composition.

Luova mieli : lähikuvassa muusikoiden luomisprosessit

This work studied the creative process of musicians. The subject was chosen partly due to the attention given to creativity in social discussion. The approach was material-based, because during the work it became clear that the theoretical models describing the creative process in general did not provide adequate tools for the examination of musical creation. In this study, the creative process was defined as a process, which generated a work found by the musician novel to him or her. There were two principal research questions: 1) How does the creative process of musicians progress? 2) What makes a process creative? The main emphasis was on the first question, because the study aimed at modeling the creative process of musicians. The material for this study was collected by interviewing five professional musicians, each qualified by an expert of music to be creative. The interviews were thematically linked with each musician’s recently implemented creative process. The work generated in the process was used as a stimulant in the interview. The main themes of the interview dealt with the musician’s concrete action, cognitive functioning and affective experience during the process. Secondary themes included his or her goals as well as the factors that enhanced or inhibited the process. A material-based analysis was made of the interviews. The conceptualization and modelling of the creative process was founded on a phenomenological-hermeneutic interpretation. In addition to the primary interviews, also supplementary interviews were made in order to ensure that the description of the musician was understood correctly. Further supplementary interviews were made when the material was analyzed and results were deduced. This aimed at increasing the reliability of interpretations and conclusions. The study resulted in a four-level model representing the progress of a creative process. The levels were defined by means of the conception of state. The levels used in defining the process were 1) the state determining the potential of the process, 2) the state delimiting the process, 3) the state orienting the process, and 4) the state determined by the process. The progress of the process was described as changes taking place in the state. It was discovered that the factors having an effect on the creativity of the process were the dynamism of the process, the musician’s work in relation to his or her inner standard and the impulses that caused variation in the musician’s thinking. The interview method used in this study proved to be a very suitable tool in an examination of a creative process. Thus it may well be applicable in other research contexts associated with creative processes. The outcome of this study, the model of the progress of a creative process, should also provide a feasible basis for the examination of different kinds of creative processes. It enables a comprehensive examination of a creative process, simultaneously justifying the dynamic nature of the process.

Datorstödda studier i hälso- och socialvård : MuPSiNet-projektet

The aim of the study was to explore why the MuPSiNet project - a computer and network supported learning environment for the field of health care and social work - did not develop as expected. To grasp the problem some hypotheses were formulated. The hypotheses regarded the teachers' skills in and attitudes towards computing and their attitudes towards constructivist study methods. An online survey containing 48 items was performed. The survey targeted all the teachers within the field of health care and social work in the country, and it produced 461 responses that were analysed against the hypotheses. The reliability of the variables was tested using the Cronbach alpha coefficient and t-tests. Poor basic computing skills among the teachers combined with a vulnerable technical solution, and inadequate project management combined with lack of administrative models for transforming economic resources into manpower were the factors that turned out to play a decisive role in the project. Other important findings were that the teachers had rather poor skills and knowledge in computing, computer safety and computer supported instruction, and that these skills were significantly poorer among female teachers who were in majority in the sample. The fraction of teachers who were familiar with software for electronic patient records (EPR) was low. The attitudes towards constructivist teaching methods were positive, and further education seemed to utterly increase the teachers' readiness to use alternative teaching methods. The most important conclusions were the following: In order to integrate EPR software as a natural tool in teaching planning and documenting health care, it is crucial that the teachers have sufficient basic skills in computing and that more teachers have personal experience of using EPR software. In order for computer supported teaching to become accepted it is necessary to arrange with extensive further education for the teachers presently working, and for that further education to succeed it should be backed up locally among other things by sufficient support in matters concerning computer supported teaching. The attitudes towards computing showed significant gender differences. Based on the findings it is suggested that basic skills in computing should also include an awareness of data safety in relation to work in different kinds of computer networks, and that projects of this kind should be built up around a proper project organisation with sufficient resources. Suggestions concerning curricular development and further education are also presented. Conclusions concerning the research method were that reminders have a better effect, and that respondents tend to answer open-ended questions more verbosely in electronically distributed online surveys compared to traditional surveys. A method of utilising randomized passwords to guarantee respondent anonymity while maintaining sample control is presented. Keywords: computer-assisted learning, computer-assisted instruction, health care, social work, vocational education, computerized patient record, online survey