630 resultados para aukko-osuus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Loimaan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma on laadittu seudun kuntien ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä. Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on edistää kokonaisvaltaisella tavalla nykyistä vastuullisempaa ja turvallisuushakuisempaa liikkumista seudulla. Suunnitelmassa esitetyillä toimenpiteillä pyritään merkittävästi vähentämään seudulla tapahtuvien liikennekuolemien ja liikenteessä loukkaantuneiden määrää. Tavoitteena on myös edistää nykyistä kestävämpää liikkumista, jolla terveys- ja ympäristövaikutusten ohella on myönteinen vaikutus myös liikenneturvallisuuskehitykseen. Loimaan seudulla tapahtuu vuosittain keskimäärin viisi kuolemaan ja 70 loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta. Asukaslukuun suhteutettuna Loimaan seudulla tapahtuu selvästi enemmän henkilövahinko-onnettomuuksia kuin maakunnassa tai koko maassa keskimäärin. Myös liikenneonnettomuuksien vakavuusaste on maakunnan ja koko maan keskitasoa korkeampi. Kulkutavoittain tarkasteltuna korostuvat erityisesti henkilöauto-onnettomuudet. Liikennekuolemista peräti kolme neljäsosaa on tapahtunut autoilijoille. Ikäryhmittäin tarkasteltuna suurin onnettomuusriski on 15–24-vuotiailla, jotka muodostavat seudun liikenteen uhreista 39 prosenttia (ikäryhmän osuus seudun väestöstä on 11 prosenttia). Liikenneonnettomuuksista aiheutuu seudun kunnille vuosittain lähes kahdeksan miljoonan euron kustannukset – yli 200 euroa asukasta kohden. Nykytilan kuvausten pohjalta ja valtakunnalliset linjaukset huomioiden seudun liikenneturvallisuustyölle on asetettu pitkän aikavälin visio, määrälliset liikenneonnettomuuksien vähentämistavoitteet sekä lähivuosien toimintaa suuntaavat kärkitehtävät. Tavoitteiden mukaan seudun liikennekuolemien määrän tulee vähentyä nykyisestä viidestä hengestä1-2 henkeen vuoteen 2020 mennessä. Loukkaantumisten määrän tulee vähentyä nykyisestä 95 henkilöstä vähintään 71 henkilöön vuoteen 2020 mennessä (-25 %). Suunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen pyritään monipuolisen ja toimien vaikuttavuuden perusteella kohdennetun toimenpidejoukon keinoin sekä kehittämällä eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja työnjakoa toimenpiteiden edistämisessä. Suunnitelmassa on esitetty 14 kärkitehtäväkokonaisuutta, joihin toiminta tulee vaikuttavuuden perusteella ensisijaisesti kohdistaa. Suunnitelman vaikutustenarvioinnin perusteella voidaan todeta, että keinot asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi ovat olemassa, mutta tavoitteisiin pääseminen edellyttää erittäin suuria panostuksia kaikilla liikenneturvallisuustyön osa-alueilla, ja erityisesti liikennekäyttäytymiseen ja yhteistyöhön kohdistuvien toimenpiteiden osalta. Liikennekuolemien puolittamisen tavoite nykytasosta vuoteen 2020 on tehtyjen tarkastelujen perusteella mahdollista. Myös loukkaantumisten määrän vähentäminen on saavutettavissa esitetyin toimenpitein.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kanta- ja Päijät-Hämeen kuntien vedenhankinnan kannalta tärkeät pohjavesivarat sijaitsevat samoissa salpausselkien ja pitkittäisharjujen muodostumissa, joihin myös maa-ainesten otto on keskittynyt. Laaja-alaisen ja lähelle pohjavettä ulottuneen soranoton on todettu aiheuttavan haitallisia pohjaveden laadun muutoksia ja lisäävän pohjaveden pilaantumisriskiä. Kanta- ja Päijät-Hämeen pohjavesialueilla sijaitsevien soranottoalueiden jälkihoitotilannetta ja kunnostustarvetta on selvitetty Hämeen elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksen, Hämeen ympäristökeskuksen sekä Suomen ympäristökeskuksen toimesta vuosien 2005 - 2012 aikana. Tutkimus on ollut osa Suomen ympäristökeskuksen koordinoimaa valtakunnallista Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit (SOKKA) -hanketta. Soranottoalueet on rajattu digitaalisten paikkatieto- ja kaukokartoitusaineistojen avulla. Valtaosalle alueista on tehty maastokäynnit. Tehtyjen havaintojen, ottamisalueiden laajuuden ja sijainnin perustella niille on arvioitu kunnostustarve. Tutkimusalueelta kartoitettiin yhteensä 1561 soranottoaluetta ja niiden pinta-ala oli yhteensä 2217 ha. Soranottoalueista 60 %:lla oli kunnostustarvetta ja 258 alueella kunnostustarve oli suuri. Noin puolella kunnostusta vaativista alueista on tai on ollut lupa maa-ainesten ottoon. Loput alueista ovat kotitarveottoalueita tai maa-ainesten otto niillä on päättynyt ennen maa-aineslain voimaan tuloa. Yhteensä 21 pohjavesialueella soranoton osuus pohjaveden muodostumisalueesta oli yli 10 %, jolloin riski haitallisille pohjaveden laatumuutoksille kasvaa. Tässä raportissa on esitetty kartat ja yhteenvetotaulukot niistä pohjavesialueista, joista karttoja ja taulukoita ei ole julkaistu aiemmissa raporteissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pienillä ja keskisuurilla yrityksillä eli pk-yrityksillä on tärkeä merkitys Suomen taloudessa ja ulkomaankaupassa. Suomessa on Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n mukaan noin 14000 yritystä, jotka harjoittavat vientiä ja näistä yrityksistä valtaosa on pk-yrityksiä. Kuitenkin pk-yritysten osuus Suomen kokonaisviennistä on suhteellisen alhainen verrattuna esimerkiksi moniin muihin EUmaihin. Suomessa onkin viime aikoina kiinnitetty huomiota pk-yritysten viennin ja kansainvälistymisen edistämiseen. Aiheeseen liittyen on tehty useita tutkimuksia ja selvityksiä, joissa on kartoitettu suomalaisen kansainvälistymiseen ja vienninedistämiseen liittyvän palvelujärjestelmän nykytilaa ja tarvetta sen kehittämiseen. Suomessa yritysten kansainvälistymisen ja vientitoiminnan edistäminen kuuluu innovaatio- ja elinkeinopolitiikan piiriin. Kansainvälistymistä ja vientiä edistäviin palveluihin kuuluvat esimerkiksi valtionavustukset ja erilaiset tuet kansainvälistymiseen liittyen sekä lisäksi konsultointi ja neuvontapalvelut sekä koulutukset. Suomalaisten yritysten viennin- ja kansainvälistymisen edistämiseen liittyvät julkiset palvelut ovat keskittyneet lähinnä työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen sekä ulkoasiainministeriöön. Lisäksi useat yksityiset toimijat tarjoavat vienninedistämiseen liittyviä palveluita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaisia Venäjään liittyviä vienninedistämisohjelmia varsinaissuomalaisille pk-yrityksille on tarjolla. Tutkimuksessa kartoitetaan Varsinais-Suomessa pk-yrityksille tarjottavia vienninedistämispalveluita ja selvitetään mitkä organisaatiot niitä tarjoavat. Erityisesti huomiota kiinnitetään Venäjään liittyvien vienninedistämisohjelmien tarjontaan alueella. Tutkimuksen aineistona käytetään pääasiassa vienninedistämispalveluita tarjoavien organisaatioiden Internet-sivuja. Lisäksi tutkimusta varten on kerätty haastatteluaineistoa Varsinais-Suomessa toimivilta vienninedistämispalveluita tarjoavilta asiantuntijaorganisaatioilta. Tutkimusta varten kerätyn aineiston perusteella vienninedistämisohjelmien tarjonta Varsinais-Suomessa on kattavaa. Varsinais-Suomessa kansainvälistyville pk-yrityksille on tarjolla sekä julkisia että yksityisiä vienninedistämispalveluita. Lisäksi myös erityisesti Venäjän liiketoimintaympäristöstä kiinnostuneille yrityksille järjestetään esimerkiksi koulutusohjelmia, seminaareja ja erilaisia yhteisvientihankkeita. Asiasanat

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Karjaa, Tammisaari ja Pohja yhdistyivät vuoden 2009 alusta Raaseporin kaupungiksi. Raaseporin alueella on tehty aiemmin Karjaan kuntakohtaisessa järvikunnostusohjelmassa Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Karjaan kaupungin yhteistyöprojektina kunnostussuunnitelmat Kaskimaalle ja Kolijärvelle. Vuonna 2010 Uudenmaan ELY-keskuksen ja Raaseporin kaupungin yhteisprojektina tehtiin Karjaan Myllylammelle kunnostussuunnitelma. Vuonna 2011 ohjelmaa jatkettiin Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen ja Raaseporin kaupungin yhteistyöprojektina tekemällä Persbölen kylässä sijaitsevalle Kvarnträskille perustilan selvitys. Järvi on keskirehevä, eikä siinä ole havaittu leväkukintoja. Happipitoisuus on ollut pinnan läheisessä vedessä hyvä kaikkina vuodenaikoina. Pohjan läheisessä vedessä on esiintynyt happikatoja pääosin kesäisin. Myös lähempänä pintaa esiintyy todennäköisesti vähähappisuutta. Selvityksessä arvioitiin, että fosforia voi mahdollisesti vapautua kolmannekselta järven kokonaisalasta, mikä on merkittävä osuus. Pohjanläheisissä kokonaisfosforipitoisuuksissa oli havaittavissa nousua hapen vähenemisen johdosta. Kasvillisuus on vähäistä ja siinä esiintyy myös uposlehtisiä. Kalastosta ei ole mitään tietoja. Kalaston rakennetta olisi hyvä selvittää, jotta käsitys järven tilasta ja kunnostustarpeesta tarkentuisi. Järveen tulevaa kuormitusta on arvioitu viimeksi tarkemmin vuonna 1998. Tilanne valuma-alueella on voinut muuttua selvästi vuosien kuluessa. Kvarnträskin kuormitusselvitystä ehdotetaan päivitettäväksi. Kvarnträskin tilaa suositellaan seurattavan tarkkailuohjelman mukaisesti. Happipitoisuutta ehdotetaan määritettävän useammin ja myös kahden ja kolmen metrin välisyvyyksistä. Kvarnträskille suositellaan tehtäväksi ensin laskennallinen kuormitusselvitys ja sen jälkeen siihen ja perustilan selvitykseen sekä uusiin kalasto- ja happipitoisuustietoihin pohjautuva kunnostussuunnitelma.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla Kyrönjokeen johdettavien kuivatusvesien määrää ja laatua sekä rakentamisen ja pengerryspumppaamojen käytön vaikutusta Kyrönjoen tilaan. Lisäksi on tarkkailtava mm. vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin ja kalastukseen sekä kalannousuun Malkakoskessa. Osana vuonna 2011 laadittua tarkkailusuunnitelmaa ovat pohjaeläinselvitykset, jotka kuuluvat harvemmin kuin vuosittain tehtäviin tarkkailuihin. Tämä on raportti vuoden 2011 pohjaeläintarkkailusta. Pohjaeläinnäytteitä otettiin neljästä Kyrönjoen koskesta (Harjan-, Malka-, Reinilän- ja Kolkinkoskesta) marraskuussa 2011. Koskien pohjaeläimistön monimuotoisuus ja eläinten yksilömäärä laskivat alavirtaan päin. Vuonna 2011 lajimäärä oli pienempi kuin vuonna 2009 muilla näytteenottopaikoilla paitsi Malkakoskella. Happamilta sulfaattimailta tulevan valunnan seurauksena joessa esiintyy happamuuspiikkejä, joiden esiintymisellä tai puuttumisella näyttäisi olevan suuri vaikutus pohjaeläimistön monimuotoisuuteen Kyrönjoen alaosan koskilla. Kyrönjoen alaosalla Skatilassa ja suistossa Tottesundissa vesi oli vuonna 2011 hyvin hapanta (pH≤5,5) huhti–toukokuun vaihteessa, Skatilassa lisäksi syys–lokakuun vaihteessa. Happamuuden kasvu vähentää pohjaeläimistön monimuotoisuutta ja lajimäärää. Pohjaeläimistön monimuotoisuuteen vaikuttavat myös monet muut tekijät kuten esimerkiksi pohjan laatu ja happamuuden ohella muut veden laadun tekijät kuten kiintoainepitoisuus. Vuoden 2011 tulosten perusteella Malkakosken tekokosken pohjaeläimistön monimuotoisuus olisi hiljalleen kasvamassa. Tuloksiin on todennäköisesti osaltaan vaikuttanut rinnakkaisnäytemäärän kaksinkertaistaminen vuonna 2011 edellisistä näytteenottovuosista poiketen. Tulevina näytteenottovuosina selvinnee, mikä osuus näytemäärän lisäämisellä on Malkakosken tuloksiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Academic research on services and innovations on services has significantly grown during recent years. So far research concerning management of knowledge intensive work on service development activities is very limited. The objective of this study was to examine knowledge integration practices that support service innovation development and to the best of knowledge such studies have not been previously published in academic literature. In the theoretical part of the study a review of state‐of‐the‐art literature was conducted, research gap was indicated and a framework for analysis was built. In the empirical part an explorative comparative multi‐case study was carried out in KIBS sector. Four companies were selected and four service development projects were inspected. The service development activities and knowledge integration practices were identified. The cases were carefully compared and results formed. The empirical results indicated that service innovation development is partly linear and partly incremental flow of activities where knowledge integration practices have important role supporting the planning and execution of tasks. Knowledge integration practices supporting planning and workshops are close interaction, interpretation, project planning and sequencing of work tasks. The identified knowledge integration practices supporting building service solution were careful role and competence management, routines and common knowledge. The main implication is that to manage knowledge intensive service innovation development a firm should carefully develop and choose relevant knowledge integration practices to support the service development activities.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tässä työssä on tarkasteltu Suomessa käytössä olevien ydinvoimalaitosten vuosihuoltojen aikaista käyttöturvallisuutta yleisesti sekä arvioitu voimayhtiöiden vuosihuoltojen aikaisten häiriö- ja hätätilanteiden varalta laatimien ohjeiden kattavuutta. Kattavuuden arviointi suoritettiin tarkastelemalla seisokkitiloja käsitteleviä todennäköisyysperusteista riskianalyysia (PRA), lopullista turvallisuusselostetta (FSAR) ja turvallisuusteknisiä käyttöehtoja (TTKE). PRA:n mukaan Olkiluodon 1 ja 2 laitosyksiköiden sydänvauriotaajuudesta noin 25 % liittyy vuosihuollon aikaisiin alkutapahtumiin. Loviisan laitosyksiköillä vastaava osuus on noin 61 %. Merkittävimmät vuosihuoltojen aikaiset alkutapahtumat sydänvaurioriskin kannalta olivat Olkiluodossa tulipalot, jäähdytteen menetykset ja jälkilämmön poiston menetykset sekä Loviisassa raskaan taakan pudotukset, booripitoisuuden laimeneminen ja öljyonnettomuudet. Saatujen tulosten perusteella voitiin todeta, että voimayhtiöiden laatimat häiriö- ja hätätilanneohjeet olivat pääosiltaan asianmukaiset ja ne kattoivat hyvin erilaiset seisokin aikaiset alkutapahtumat. Tarkastelun perusteella tehtiin ohjeistoon muutamia parannusehdotuksia. Seisokkitiloja koskevat TTKE ja FSAR havaittiin asianmukaisiksi molemmilla tarkastelluilla laitoksilla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kääntäminen ja viestintä vieraalla kielellä Suomen ulkoasiainministeriön rahoittamissa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeissa. Tutkielman on tarkoitus kartoittaa kyseisten kehitysyhteistyöhankkeiden kääntämiseen ja vieraskieliseen viestintään liittyviä tarpeita ja -käytäntöjä. Aihetta ei ole tutkittu laajasti muutoin, joten empiirinen osuus on erityisen merkittävässä roolissa. Tutkielman alussa esitellään ulkoasiainministeriön laatimia suomalaisten kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeiden ehtoja ja ohjeita, jotka ovat kyseiselle tutkimukselle olennaisia. Tutkielman teoreettinen osuus koostuu lähinnä metodologisesta pohdinnasta, koska aiempaa tutkimustietoa on vähän. Tutkimusmetodien analysointia on painotettu myös siksi, että empiirisellä osuudella on niin suuri merkitys. Tutkielman empiirinen aineisto on yhtäältä peräisin tutkijan havainnoista, jotka saatiin omia varhaisempia hankehallinnointikokemuksia hyödyntäen sekä osallistuvan havainnoinnin menetelmää käyttäen kahden opiskelijajärjestön kehitysyhteistyöhankkeista vuosien 2009 ja 2012 välisenä aikana. Toisaalta aineisto on kerätty kyselytutkimuksen vastauksista. Kysely lähetettiin 35 suomalaiselle kansalaisjärjestölle, joiden kehitysyhteistyöhankkeita Suomen ulkoasiainministeriö rahoittaa. Järjestöt valittiin satunnaisotannalla. Empiirisen aineiston analyysistä ilmeni muun muassa, että tutkijan alkuperäinen hypoteesi kehitysyhteistyöhön liittyvien tekstien kääntämisen yleisyydestä pitää osittain paikkansa, vaikka tekstejä käännettiinkin kansalaisjärjestöissä vähemmän kuin tutkija odotti. Tutkimusaineisto ei ole kuitenkaan tarpeeksi laaja, jotta tuloksia voitaisiin yleistää, sillä kansalaisjärjestöt, niiden hankkeet, käännöstarpeet ja asiantuntemus osoittautuivat odotetusti hyvin erilaisiksi. Tulokset sisältävät asiaa myös esimerkiksi järjestöissä kääntävien ja vieraalla kielellä viestivien taustoista. Jatkotutkimukset ovat kuitenkin tarpeen, ja mahdollisia tutkimusaiheita on runsaasti.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kantatie 54 on valtakunnallisesti merkittävä itä-länsisuuntainen pääväylä, joka tarjoaa valtatielle 12 tärkeän vaihtoehtoisen reitin itäisten tuotantolaitosten ja läntisten satamien välille. Nykyinen liikennemäärä on 2600–8300 ajon./vrk. Ennustevuoden 2030 liikennemäärä Lopen kirkonkylän ja Hausjärven Oitin välisellä osuudella on 9000–16000 ajon./vrk, mikäli kantatien varren maankäyttöhankkeet toteutuvat suunnitellusti. Raskaan liikenteen osuus kantatiellä on suuri 9-15 %, ja vaarallisten aineiden kuljetuksia on paljon. Tien länsipää valtateiden 3 ja 10 välillä on osa suurten erikoiskuljetusten SEKV-reittiä. Tammelan ja Riihimäen välisellä 35 km jaksolla kantatie on tavoiteleveyttä 10,5 m kapeampi. Ohitusnäkemät ovat puutteellisia lähes koko yhteysvälillä. Myös suuri liittymätiheys heikentää liikenneturvallisuutta. Riihimäen kohdan vilkkaissa liittymissä on välityskyky- ja turvallisuusongelmia. Maankäytön ja liikenteen kasvun myötä ongelmia on odotettavissa myös useissa muissa kantatien liittymissä. Määritettyjen alustavien kehittämistoimenpiteiden lähtökohtana on nykyisen nopeustason säilyttäminen: Riihimäen 2+2-kaistaisella osuudella 60-70 km/h ja muualla 80-100 km/h, sekä saavuttaa linjaosuuksilla palvelutaso C (tyydyttävä) myös tavoitevuonna 2030. Ohitusmahdollisuuksia tulee olla 2 kilometrin välein ja ohitusnäkemiä vähintään 30 %:lla tiepituudesta. Tavoitteiden saavuttamiseksi on esitetty 17 uutta ohituskaistaparia sekä Lopen nykyisten ohituskaistojen muuttamista 2+2-kaistaisiksi ja Riihimäen nelikaistaisen osuuden jatkamista itään. Lisäksi tietä levennetään Riihimäen länsipuolella yhteensä 27 kilometrin osuudella leveän keskimerkinnän edellyttämään poikkileikkaukseen 10,5/8,5 m. Leveä keskimerkintä (1,0 m) toteutetaan myös Riihimäen itäpuolelle, jossa tietä ei tarvitse leventää. Tavoitetilanteessa Riihimäen vilkkaan taajamajakson liittymät ovat liikennevalo-ohjattuja. Muualla vilkkaimmat liittymät rakennetaan välityskyky- ja turvallisuusongelmien kasvaessa eritasoliittymiksi. Muut maanteiden nelihaaraliittymät porrastetaan. Liittymätiheyttä pienennetään katkaisemalla noin 100 yksityistieliittymää. Kevyen liikenteen järjestelyjä kehitetään maankäytön kehittymisen myötä Lopen, Riihimäen, Hausjärven ja Hollolan alueilla. Uusia jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä on esitetty noin 14 km ja yli- ja alikulkukäytäviä 4 kpl. Tärkeimpien pikavuoropysäkkien laatutasoa parannetaan. Kaikki ensimmäisen luokan pohjavesialueet suojataan pääasiassa muiden hankkeiden yhteydessä. Meluntorjuntaa on esitetty Riihimäelle Lemmenmäen asuinalueen kohdalle. Toimenpiteiden kokonaiskustannukset ovat karkeasti arvioituna noin 104 miljoonaa euroa. Tavoitetilanteen toimenpiteiden ansiosta henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet vähenevät laskennallisesti 2,9 kpl vuodessa eli 22 % nykytilanteesta. Ensimmäisen vaiheen toimenpiteiden kustannusarvio on noin 950 000 euroa, ja niiden vaikutuksesta henkilövahinkoon johtaneet onnettomuudet vähenevät keskimäärin 0,3 kpl vuodessa. Hankkeen ensimmäinen vaihe on kannattava jo pelkästään liikenneturvallisuusvaikutusten perusteella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millainen yhteys työtyytyväisyydellä on henkilöstön sitoutumiseen ja kehittymishalukkuuteen. Empiirinen osuus toteutettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää käyttäen. Tutkimuksen kohdeorganisaationa oli valtionhallinnon eräs organisaatio, jonka työtyytyväisyyskyselyn aineistoa käytettiin tutkimusaineistona. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työtyytyväisyydellä on positiivinen yhteys sitoutumiseen sekä kehittymishalukkuuteen. Työtyytyväisyyden osa-alueista osaamisen johtaminen nousi kaikkein merkitsevimmäksi sitoutumisen ja kehittymishalukkuuden selittäjänä. Myös tyytyväisyyden palkitsemiseen havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevä sitoutumisen ja kehittymishalukkuuden selittäjänä. Tutkimuksen mukaan tyytyväisyys työolosuhteisiin oli vain sitoutumisen selittäjänä merkitsevä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tavoitteena on luoda malli tai työkalu Ecocat Oy:n jalometallihävikin kustan-nusten hallitsemiseen tuote- tai tuoteperhetasolla. Lisäksi osatavoitteena on nostaa esiin huomioita ja käytäntöjä hävikin hallinnan tueksi. Työn teoriaosuudessa käydään läpi prosesseihin liittyvää kirjallisuutta keskittyen proses-sien kuvaamiseen, määrittelyyn, kehittämiseen sekä vaihtelun vähentämisen perusteisiin. Lisäksi teoriaosassa on lyhyt Lean perusteiden sekä työkalujen kuvaus, jonka tarkoituk-sena on antaa pohjaa hävikin minimointityölle. Viimeinen teoriakappale keskittyy jalo-metalleihin raaka-aineina; niiden hankintaan, markkinoiden piirteisiin ja kustannusvaiku-tuksiin. Työn empiirisen osan johdantona toimii kappaleessa 4 oleva katalysaattorien ja niissä käytettävien jalometallien esittely. Kappaleissa 5 - 7 on työn empiirinen osuus, jossa luodaan tavoitteiden mukainen kustannustenhallintyökalu. Työn tuloksena syntyi viiden tutkimukseen valitun tuotteen avulla Excel-laskentatyökalu, jolla tiettyjen spesifikaatioiden mukaisten tuotteiden jalometallihävikin osuus tuotannon aikana voidaan laskea. Lisäksi työn tuloksissa, osatavoitteen mukaisesti, tarkastellaan muun muassa mittausprosesseihin sekä työn suoritukseen liittyviä kehityskohteita.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman ensisijaisina tavoitteena on selvittää syitä, jotka johtavat mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen pk-yritykselle. Empiria-osuuden toissijaisena tavoitteena on selvittää, millainen on ammatillisen harkinnan osuus tilintarkastajan päätöksenteossa ja kuinka esiin tulleita seikkoja voidaan ryhmitellä teemoittain. Empiirinen osuus suoritettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkielman aineiston muo-dostavat haastattelut ja pk-yrityksille annetut mukautetut tilintarkastuskertomukset. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidun ja teemahaastattelun välimaastoon sijoittuvalla haastattelumuodolla. Haastateltavina oli viisi KHT-tilintarkastajaa. Haastattelutulokset analysoitiin kokoamalla litteroiduista haastatteluista eri kokonaisuudet teemoittain. Tilintarkastuskertomuksiin liittyvät tulokset analysoitiin kokoamalla excel-taulukkoon kirjoitetuista perustelut- kappaleiden tiedoista eri kokonaisuudet teemoittain. Tutkimustulosten perusteella mukautetun tilintarkastuskertomuksen antamiseen johtavia syitä on useita ja ne poikkeavat toisistaan hyvin paljon. Syyt luokitellaan teemoittain seuraavasti: lainvastaisuudet, toiminnan kannattavuus ja rahoitus, kirjanpitoon ja tilinpäätökseen liittyvät syyt sekä hallinto. Edellä mainituista teemoista useimmiten toistuivat lainvastaisuudet ja toiminnan kannattavuuteen ja rahoitukseen liittyvät syyt. Lainvastaisuuden teemaan liittyvistä syistä toistui eniten osakepääoman menetyksen rekisteröimättä jättäminen. Toiminnan kannattavuuden ja rahoituksen teemaan liittyvistä syistä esiintyi oman pääoman menettämisen lisäksi liiketoiminnan kannattamattomuus eli tappion tekeminen. Tutkimustuloksista yksi mielenkiintoisimpia on hallintoon liittyvät mukauttamisen syyt. Hallinnon teemaan liittyvä syy tutkimusaineistossa oli omistajien keskinäinen eripura, mikä näkyy tilinpäätöksen allekirjoitussivulla allekirjoitusten puuttumisena ja asian nou-semisena tilintarkastuskertomukseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Asunto-osakeyhtiölain mukaan asunto-osakeyhtiössä ei tarvitse valita tilintarkastajaa, jos yhtiössä on alle 30 huoneistoa. Lisäksi tilintarkastajan valitsematta jättäminen edellyttää, että tilintarkastuslain mukaiset rajat eivät ylity eikä yhtiöjärjestys velvoita valitsemaan tilintarkastajaa. Jos tilintarkastajaa ei valita eikä yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä, on asunto-osakeyhtiöön valittava aiemman maallikkotilintarkastajan korvaava toiminnantarkastaja. Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa asunto-osakeyhtiön tilintarkastuksen erityispiirteet. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, onko asunto-osakeyhtiön tilintarkastus tarpeellista. Empiirinen osuus toteutettiin kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusaineistoa kerättiin teemahaastattelemalla asunto-osakeyhtiön tilintarkastajaa, toiminnantarkastajaa, kirjanpitäjää, osakkeenomistajaa ja pankin edustajaa. Tutkimuksen tulosten perusteella asunto-osakeyhtiön tilintarkastus ei eroa osakeyhtiön tilintarkastuksesta perusasioissaan. Asunto-osakeyhtiön tilintarkastuksen erityispiirteet muodostuvat sääntelyn lisäksi asunto-osakeyhtiöille ominaisista laskelmista kuten lainaosuus-, hankeosuus- ja vastikerahoituslaskelmista sekä talousarviovertailusta. Asunto-osakeyhtiön tilintarkastukseen tuovat erityispiirteitä myös osakeyhtiöstä poikkeavat tuloksenjärjestelykeinot kuten poistojen vapaaehtoisuus, erilaiset rahastoinnit ja asuintalovaraus. Lisäksi asunto-osakeyhtiöissä korostuu osakkeenomistajien yhdenvertaisuus. Tutkimus osoitti, että pienissä asunto-osakeyhtiöissä tilintarkastajan vapaaehtoinen valinta ei ole tarpeellista, jos asunto-osakeyhtiössä on vain perustoimintaa. Tilintarkastaja kannattaa valita vapaaehtoisesti, jos asunto-osakeyhtiössä on suuria remontteja tai lainaosuuslaskelmia. Tilintarkastuksesta hyötyvät erityisesti osakkeenomistajat, mutta myös isännöitsijä, hallitus, kirjanpitäjä ja verottaja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkielman tavoitteena oli kartoittaa sisäisen markkinoinnin ja organisatorisen luovuuden teorioiden yhtymäkohtia. Yhtymäkohtia havainnollistettiin teoreettisen viitekehyksen kautta, jossa hyödynnettiin pääasiallisesti Csikszentmihalyin systeemimallia luovuudesta ja Ballantynen dynaamista tiedonvaihdantamallia sisäisestä markkinoinnista. Tutkielman erityisnäkökulmana oli sisäisen markkinoinnin ja organisatorisen luovuuden toiminnot palvelualoilla, joille on tyypilllistä osa-aikaisen työvoiman käyttö. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin tapaustutkimuksena case-yritys Night People Groupista (NPG). NPG on ravintola- ja yökerhoalan organisaatio, joka tutkimuksen tekohetkellä toimi Suomessa 16 paikkakunnalla 27 yksikön voimin. Empiirisessä tutkimuksessa hyödynnettiin teemahaastatteluita, strukturoituja lomakehaastatteluita ja kyselylomaketutkimusta. Aineiston keruu ja analysointi sai niin kvalitatiivisia kuin kvantitatiivisiakin piirteitä. Empiirinen tutkimusosio suunniteltiin neljän teeman ympärille; tiedonkulku, luovuus, strategia ja organisaatio sekä motivaatio. Nämä teemat valittiin teoreettisen käsiteanalyysin ja NPG:n toiminta-arvojen pohjalta. Tutkielma rakentui hierarkkisten toimintaketjujen tutkimisen ympärille. Tutkimuksen analyysissa eriteltiin organisaation johdon (n=4), esimiestason (n=44) ja henkilöstön (n=378) vastaukset sekä niitä vertailtiin toisiinsa. Tutkielmassa todennettiin lisäksi luovuuden ja sisäisen markkinoinnin yhteneväisyyttä tekemällä Chi2-testejä tutkimuksessa käytetyille muuttujille. Tutkielman teoreettisena päälöydöksenä voidaan pitää tehtyä teoreettista mallinnusta organisatorisen luovuuden ja sisäisen markkinoinnin yhteydestä. Mallinnuksen avulla voidaan ymmärtää sisäisen markkinoinnin merkitys organisatorisen luovuuden toteutumiselle, viestinnän muutoskykyisyyden ja monimuotoisuuden tärkeellisyys sekä koko luovan prosessin dynaamisuus. Tapaustutkimuksen arvo case-yritykselle muodostui havaituista tietokanavakonflikteista, tiedon avoimuuden puutteellisuudesta, palaute- ja tunnustuskäytäntöjen toimimattomuudesta, havaituista luovuuden esteistä, motivaation rakentumisen kartoituksesta ja valtaistamisen toimivuuden arvioinnista. Tehdyn tapaustutkimuksen perusteella toiminnanmuutossuosituksina esitettiin muun muassa sisäisen viestinnän segmentointia, palautejärjestelmän implementointia ja ulkoisten motivaatiokeinojen käyttämistä sisäisen motivoitumisen kohottajana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ikääntyvä väestö lisää terveyspalveluiden kysyntää ja samalla aiheuttaa haasteita terveydenhuollon työvoiman saatavuudelle. Julkinen terveydenhuolto kärsii jo nyt työvoimapulasta ja tilanne tulee kiristymään lähivuosina, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle. Työnantajakuva on tärkeä vetovoimatekijä, jonka avulla organisaatiot voivat houkutella osaavaa työvoimaa. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvailla millainen on julkisen terveydenhuollon havaittu työnantajakuva lääkäri- ja sairaanhoitajaopiskelijoiden näkökulmasta. Teoriassa käsiteltiin työnantajakuvaa ja mielikuvien muodostumista. Työnantajakuvaa tarkastellaan instrumentaalis-symbolisen viitekehyksen kautta. Työnantajakuvan ominaisuudet voidaan jakaa instrumentaalisiin ja symbolisiin ulottuvuuksiin niiden luonteen perusteella. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin sähköisenä Internet-kyselynä. Tutkimuksessa tutkittiin mistä tietolähteistä opiskelijat saavat tietoa julkisen terveydenhuollon työnantajakuvasta ja mikä tietolähde vaikuttaa eniten oman työnantajakuvan muodostumiseen. Julkinen terveydenhuolto jaettiin perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon. Työnantajakuva jaettiin 18 eri väittämään ja lisäksi opiskelijoilla oli mahdollisuus kertoa omista kokemuksistaan. Aineiston analysoinnissa käytettiin sekä laadullisia että määrällisiä menetelmiä. Kysely lähetettiin 14 ammattikorkeakouluun ja viiteen yliopistoon. Tutkimuksen otoskooksi muodostui 1073. Tutkimustulosten mukaan opiskelijat saivat tietoa julkisen terveydenhuollon työnantajakuvasta useista eri tietolähteistä ja pitivät tärkeimpänä tietolähteenä omia kokemuksiaan. Julkisen terveydenhuollon jakaminen perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon antoi syvällisempää tietoa julkisen terveydenhuollon työnantajakuvasta, kuin jos julkista terveydenhuoltoa olisi tarkasteltu yhtenä kokonaisuutena. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnantajakuvat erosivat selvästi toisistaan. Erikoissairaanhoidon työnantajakuvaa voidaan pitää perusterveydenhuoltoa positiivisempana. Instrumentaalis-symbolinen viitekehys soveltui käytettäväksi julkisen terveydenhuollon työnantajakuvatutkimuksessa. Instrumentaalis-symbolisen viitekehyksen avulla muodostettiin monipuolinen kuva työnantajakuvan ominaisuuksista. Tutkimustulosten perusteella muodostettiin aikaisempaan teoriaan pohjautuva instrumentaalissymbolinen malli julkisen terveydenhuollon työnantajakuvasta. Julkisen terveydenhuollon työnantajakuva tarjoaa myös jatkotutkimusmahdollisuuksia. Erityisesti nykyisten ja potentiaalisten työntekijöiden välisiä työnantajakuvan eroavaisuuksia olisi hyödyllistä tutkia.