Suomen historia Ruotsin mahtavuuden aikakaudella 1617-1721.

Kirj. O.A. Hainari ja Kustavi Grotenfelt.

Lyhykäinen suomen, saksan, wenäjän ja ruotsin kielinen sanakirja = Finnisch, Deutsch, Russisch und Swedischer Dollmetscher = Finskìe, neměcskìe, russkìe n švedskìe razgovory = Kort finsk, tysk, rysk och swensk ordbok

Venäjänkielisen rinnakkaisnimekkeen sanan n pitäsi olla i.

Lyhykäinen suomen, ruotsin ja wenäjän kielinen sana kirja = Kort finsk, swensk och rysk ordbok = Finskìe, švedskìe i russkìe razgovory

Imprimatur: F. Granbom.

Kieli keskellä kitaa. Seksuaalisuuden kognitiiviset käsitemetaforat 1800-luvun kansanrunoudessa.

Tämä pro gradu tutkielma käsittelee seksuaalisen kansarunouden kognitiivisia käsitemetaforia. Tutkielmassa selvitetään, millaiset käsitejärjestelmät motivoivat 1800-luvun kansanrunouden seksuaaliaiheista ilmaisua. Tämän lisäksi suomenkielisestä aineistosta paljastuneita käsitejärjestelmiä verrataan muiden kielten ilmaisuista konstruoituihin käsitejärjestelmiin. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, voidaanko seksuaaliaiheisia kielenilmaisuja tutkimalla saada tietoa kansanomaista seksuaalisuutta koskevaa ajattelua jäsentävistä käsitejärjestelmistä. Tutkielman aineisto on kerätty Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkiston Lönnrotiana 1–30 -kokoelmasta, joka koostuu Elias Lönnrotin muistiinpanemasta ja toimittamasta kansanrunoudesta. Aineiston laajuus on noin kuusituhatta säettä seksuaaliaiheista kansanrunoutta. Työn teoreettisena viitekehyksenä toimii kognitiivisen kielitieteen käsitemetaforateoria. Tutkielmassa tehtävä käsitemetafora-analyysi pohjaa tulkintansa aineiston ilmaisuista tehtävään sanastolliseen analyysiin. Työssä tehtävän analyysin ohella tulosten tulkinnassa hyödynnetään käsitemetaforaan ja sanastontutkimukseen keskittyviä tutkimuksia, joiden tarkoitus on havainnollistaa kielenulkoisten ilmiöiden kuten sukupuolen ja seksuaalisuuden suhdetta kieleen. Lisäksi työssä kiinnitetään huomiota tutkimusaineiston ilmaisujen allitteraatioon. Tutkielman keskeisin tutkimustulos on havainto siitä, että tutkimusaineiston seksuaali-ilmauksia motivoi tietty joukko käsitemetaforia, joiden perusteella on produktiivista muodostaa uusia seksuaaliaiheisia ilmaisuja myös nykysuomessa. Toisaalta ilmaisujen muotoon vaikuttaa tutkimusaineiston luonteenomainen taipumus allitteraatioon, mutta näyttää siltä, että äänteellisyyden tasolla toimivaa allitteraatiota enemmän ilmausten sisältöjä ohjailevat kognitiiviset käsitemetaforat. Monet analyysin tuloksena paljastuneista käsitemetaforista motivoivat myös muiden kielten ilmaisuja. Seksuaali-ilmausten sisältöön vaikuttaa toisin sanoen jokin kielestä riippumaton ilmiö, jonka tässä työssä tulkitaan olevan kognitiivinen käsitemetafora. Tämän tutkielman tuloksia voidaan käyttää lähtökohtana kielen ja seksuaalisuuden suhdetta tarkastelevalle jatkotutkimukselle.

Kieli ja vuorovaikutus suomalaisten Youtube-videoiden kommenttikentissä

Tutkin pro gradu -työssäni kieltä ja vuorovaikutusta suomalaisten Youtube-videoiden kommenttikentissä. Tutkimusaineistonani on 1248 kommenttia 12 eri videosta, Webropol-kysely sekä yhden videon väestötietoraportti. Keräsin puolet kommenteista videoblogeista eli vlogeista ja puolet musiikkivideoista. Tutkimukseni nojautuu diskurssianalyysiin. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, minkälaista kieltä Youtube-videoita kommentoitaessa käytetään. Tutkin, minkälaisiin kielellisiin normeihin sivuston käyttäjät orientoituvat ja minkälaista keskustelua kommenttikentissä käydään. Vertailin vlogeista kerättyjä ja musiikkivideoista kerättyjä kommentteja toisiinsa ja pyrin löytämään eroja niiden väliltä. Kyselyn ja väestötietoraportin avulla selvitin, keitä videoiden kommentoijat ovat. Tulosten perusteella Youtube-kommenteissa käytetty kieli on puheenomaista, kuten verkkojuttelukielen on todettu olevan. Aineistossa esiintyy runsaasti puhekielisyyksiä, mutta kommenteissa on myös kirjoitetulle kielelle tyypillisiä piirteitä, kuten lyhenteitä (esimerkiksi t. ja p.s.). Vlogeihin kirjoitettujen ja musiikkivideoihin kirjoitettujen kommenttien väliltä löytyi eroja. Musiikkivideoiden kommentit noudattavat useammin normitetun yleiskielen normeja ja ne ovat pidempiä kuin vlogeihin kirjoitetut kommentit. Eroja löytyy kommenttikentissä käytävästä keskustelusta. Musiikkivideoiden kommenttikentissä annetaan palautetta videolla soivasta kappaleesta, videolla esiintyvästä artistista tai videon yleisilmeestä. Vlogien kommentit taas ovat useimmiten vastauksia vloggaajan esittämiin kysymyksiin tai mielipiteitä videolla käsiteltävästä aiheesta. Musiikkivideota voikin pitää enemmän puheenaiheena ja arvostelun kohteena, vlogia taas keskustelun aloittavana puheenvuorona. Kyselyyn vastasi yhteensä 934 henkilöä. Kyselyn ja väestötietoraportin perusteella voi päätellä, että kommentoijat ovat useimmiten 13–24-vuotiaita. Kyselyn vastaajista 47,1 prosenttia ilmoittaa kirjoittavansa ja 95,5 prosenttia lukevansa kommentteja. Kommenttien lukeminen on siis selvästi osa videoiden katsomiskokemusta. Vaikka käyttäjä ei itse kirjoittaisi kommentteja, hän kuitenkin lukee niitä.

OPETTAJAN KEINOJA VIRITELLÄ PUHETTA ALAKOULUN RUOTSIN KIELEN TUNNEILLA - Herregud, oppilaathan puhuvat ruotsia!

Tässä tutkimuksessa on tarkoitus selvittää, millaisten opetusmenetelmien ja kysymysten avulla opettaja edistää suullisen kielitaidon oppimista alakoulun ruotsin kielen tunneilla. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, millaisia kysymyksiä opettaja käyttää eri opetusmenetelmien aikana. Kyseessä on tapaustutkimus ja aineiston menetelmänä on käytetty keskustelunanalyysiä. Tutkimusaineisto on kerätty keväällä 2015 yhdestä helsinkiläisestä alakoulusta neljänneltä ja kuudennelta luokalta. Keskustelunanalyyttisen litterointimallin pohjalta aineisto on jaoteltu kysymys-vastaus-sekvenssi -luokkiin. Erityisen tutkimuksen kohteena ovat olleet opettajan esittämät kysymykset kysymys-vastaus-vieruspareissa. Tutkimuksessa on lisäksi selvitetty suulliseen kielitaitoon käytetty aika oppitunneilla sekä huomioitu opettajan käyttämät puheen ylläpitämisen keinot, kuten rutiini- ja palauteilmaukset. Tutkimuksessa nousi esille seitsemän erilaista opetusmenetelmäkategoriaa, jotka ovat kysely, paridialogi, paridialogin esittely, lauseiden kääntäminen, usean sanan toistaminen opettajan perässä, luovan puheen tuottaminen ja luovan toiminnan kautta puhuminen. Opettaja käytti näiden opetusmenetelmien aikana erilaisia kysymyksiä, jotka olen luokitellut keskustelunanalyysin avulla seuraavasti: suorat kysymykset, järjestelevät kysymykset, toistavat kysymykset, tarkentavat kysymykset, varmistavat kysymykset, yksilöidysti kohdistetut kysymykset ja houkuttelevat kysymykset. Tutkimuksesta selvisi, että opettajan käyttämät opetusmenetelmät ovat monipuolisia ja tähtäävät suullisen kielitaidon vahvistamiseen ja puhumaan rohkaisemiseen. Myös yhteistoiminnallisuus näkyy opettajan valitsemissa opetusmenetelmissä, kuten paridialogissa sekä luovan toiminnan kautta puhumisessa. Noin kolmasosa oppitunneista käytettiin suullisiin harjoituksiin. Opettaja toimi roolimallina käyttämällä ruotsin kieltä läpi koko opetuksen. Oppilaat kokivat suullisen kielitaidon harjoitukset mieluisiksi. Kysymys-vastaus-sekvenssit paljastivat, että opettaja käyttää eniten suoria kysymyksiä ja tarkentavia kysymyksiä. Myös opettajan esittämät toistavat kysymykset olivat yleisiä.

The non-literary Latin letters. A study of their syntax and pragmatics

This dissertation studies the language of Latin letters that were written in Egypt and Vindolanda (in northern Britain) during the period 1st century BC 3rd century AD on papyri, ostraca, and wooden tablets. The majority of the texts is, in one way or another, connected with the Roman army. The focus of the study is on syntax and pragmatics. Besides traditional philological methods, modern syntactic theory is used as well, especially in the pragmatic analysis. The study begins with a critical survey of certain concepts that are current in the research on the Latin language, most importantly the concept of vulgar Latin , which, it is argued, seems to be used as an abstract noun for variation and change in Latin . Further, it is necessary to treat even the non-literary material primarily as written texts and not as straightforward reflections of spoken language. An examination of letter phraseology shows that there is considerable variation between the two major geographical areas of provenance. Latin letter writing in Egypt was influenced by Greek. The study highlights the importance of seeing the letters as a text type, with recurring phraseological elements appearing in the body text as well. It is argued that recognising these elements is essential for the correct analysis of the syntax. Three areas of syntax are discussed in detail: sentence connection (mainly parataxis), syntactically incoherent structures and word order (the order of the object and the verb). For certain types of sentence connection we may plausibly posit an origin in spoken Latin, but for many other linguistic phenomena attested in this material the issue of spoken Latin is anything but simple. Concerning the study of historical syntax, the letters offer information about the changing status of the accusative case. Incoherent structures may reflect contaminations in spoken language but usually the reason for them is the inability of the writer to put his thoughts into writing, especially when there is something more complicated to be expressed. Many incoherent expressions reflect the need to start the predication with a thematic constituent. Latin word order is seen as resulting from an interaction of syntactic and pragmatic factors. The preference for an order where the topic is placed sentence-initially can be seen in word order more generally as well. Furthermore, there appears a difference between Egypt and Vindolanda. The letters from Vindolanda show the order O(bject) V(erb) clearly more often than the letters from Egypt. Interestingly, this difference correlates with another, namely the use of the anaphoric pronoun is. This is an interesting observation in view of the fact that both of these are traditional Latin features, as opposed to those that foreshadow the Romance development (VO order and use of the anaphoric ille). However, it is difficult to say whether this is an indication of social or regional variation.

The Phraseology and Structure of Latin Building Inscriptions in Roman North Africa

This study analyses the diction of Latin building inscriptions. Despite its importance, this topic has rarely been discussed before: the most substantial contribution on the subject is a short dissertation by Klaus Gast (1965) that focuses on 100 inscriptions dating mostly from the Republican period. Marietta Horster (2001) also touched upon this theme in her thesis on imperial building inscriptions. I have collected my source material in North Africa because more Latin building inscriptions dating from the Imperial period have survived there than in any other area of the Roman Empire. By means of a thorough and independent survey, I have assembled all relevant African Latin building inscriptions datable to the Roman period (between 146 BC and AD 425), 1002 texts, into a corpus. These inscriptions are all fully edited in Appendix 1; Appendix 2 contains references to earlier editions. To facilitate search operations, both are also available in electronic form. They are downloadable from the address http://www.helsinki.fi/hum/kla/htm/jatkoopinnot.htm. Chapter one is an introduction dealing with the nature of building inscriptions as source material. Chapter two offers a statistical overview of the material. The following main section of the work falls into five chapters, each of which analyses one main part of a building inscription. An average building inscription can be divided into five parts: the starting phrase opens the inscription (a dedication to gods, for example), the subject part identifies the builder, the object part describes the constructed or repaired building, the predicate part records the building activity and the supplement part offers additional information on the project (it can specify the funding, for instance). These chapters are systematic and chronological and their purpose is to register and interpret the phrases used, to analyse reasons for their use and for their popularity among the different groups of builders. Chapter eight, which follows the main section of the work, creates a typology of building inscriptions based on their structure. It also presents the most frequently attested types of building inscriptions. The conclusion describes, on a general level, how the diction of building inscriptions developed during the period of study and how this striking development resulted from socio-economic changes that took place in Romano-African society during Antiquity. This study shows that the phraseology of building inscriptions had a clear correlation both with the type of builder and with the date of carving. Private builders tended to accentuate their participation (especially its financial side) in the project; honouring the emperor received more emphasis in the building inscriptions set up by communities; the texts produced by the army were concise. The chronological development is so clear that it enables stylistic dating. At the beginning of the imperial period the phrases were clear, concrete, formal and stereotyped but by Late Antiquity they have become vague, subjective, flexible, varied and even rhetorically or poetically coloured.

Dancing and Professional Dancers in Roman Egypt

The main aim of the study is to create a many-sided view of dancing in Roman Egypt (1st - early 4th centuries AD) and especially of the dancers who earned their living by dancing as hired performers. Even though dancers and other performers played a central part in many kinds of festivities throughout the ancient world, research on ancient professional dancers is rare and tends to rest on the ancient literature, which reflects the opinions of the elite. Documentary written sources (i.e., papyri, ostraka) the core of the present study are mentioned rather superficially, easily resulting in a stereotypical view of the dancers. This study will balance the picture of professional dancers in antiquity and of ancient dancing in a more general sense. The second aim characterizes this study as basic research: to provide a corpus of written sources from Greco-Roman Egypt on dancing and to discuss pictorial sources contemporary with the texts. The study also takes into account the theoretical discussion that centres on dancing as a nonverbal communicative mode. Dancers are seen as significant conveyors of social and cultural matters. This study shows that dancers were hired to perform especially in religious contexts, where the local associations on the village level also played an important part as the employers of the performers. These performers had a better standard of living in economic terms than the average hired worker, and dancers were better paid than other performers. In the Egyptian villages and towns, where the dancers performed and lived, the dancers do not seem to have been marginal because they were professionals or because of some ethnic or social background. However, their possible marginality may have occurred for reasons related to the practicalities of their profession (e.g., the itinerant life style). The oriental background of performers was a literary topos reflecting partly the situation in the centres of the empire, especially Rome, where many performers were of other than Roman origin. The connection of dancing, prostitution and slavery reflects the essential link between dance, body and gender: dancers are equated with such professions or socio-legal statuses where the body is the focus of attention, a commodity and a source of sensual pleasure; this dimension is clearly observable in ancient literature. According to the Egyptian documentary sources, there is no watertight evidence that professional dancers would have been engaged in prostitution and very little, if any, evidence that the disapproval of the professional dancers expressed by the ancient authors was shared by the Egyptians. From the 4th century onwards the dancers almost disappear from the documentary sources, reflecting the political and religious changes in the Mediterranean east.

Ancient Philosophers on Mental Illness

This dissertation is about ancient philosophers notions of mental illness, from Plato onwards. Mental illness here means disorders that, in ancient medical thought, were believed to originate in the body but to manifest themselves predominantly through mental symptoms. These illnesses were treated by physical means, which were believed to address the bodily cause of the illness, conceived of as an elemental imbalance or a state of cephalic stricture , for example. Sometimes the mental symptoms were addressed directly by psychotherapeutic means. The first and most important question explored concerns how the ancient philosophers responded to the medical notion of mental illness, and how they explained such illnesses in their theories of physiology and psychology. Although the illnesses are seldom discussed extensively, the philosophers were well aware of their existence and regarded their occurrence an indication of the soul s close dependence on the body. This called for a philosophical account. The second question addressed has to do with the ancient philosophers role as experts in mental problems of a non-medical kind, such as unwanted emotions. These problems were dubbed diseases of the soul , and the philosophers thus claimed to be doctors of the soul. Although the distinction between mental illnesses and diseases of the soul was often presented as rather obvious, there was some vagueness and overlap. There is still a third question that is explored, concerning the status of both mental illnesses and diseases of the soul as unnatural conditions, the role of the human body in the philosophical aetiologies of evil, and the medico-philosophical theories of psycho-physiological temperaments. This work consists of an introduction and five main chapters, focusing on Plato, Aristotle, the Stoics and Galen, and the Sceptics, the Epicureans and later Platonists. The sources drawn on are the original Greek and Latin philosophical and medical texts. It appears that the philosophers accepted the medical notion of mental illness, but interpreted it in various ways. The differences in interpretation were mostly attributable to differences in their theories of the soul. Although the distinction between mental illness and diseases of the soul was important, marking the boundary between the fields of expertise of medicine and philosophy, and of the individual s moral responsibilities, the problematic aspects of establishing it are discussed rather little in ancient philosophy. There may have been various reasons for this. The medical descriptions of mental illness are often extreme, symptoms of the psychotic type excluding the possibility of the condition being of the non-medical kind. In addition, the rigid normativeness of ancient philosophical anthropologies and their rigorous notion of human happiness decreased the need to assess the acceptability of individual variation in their emotional and intellectual lives and external behaviour.

The paribhasas arthavadgrahane nanarthakasya, laksanapratipadoktayoh pratipadoktasyaiva grahanam and ekadesavikrtam ananyavat : Studies on some Metarules in Paninian system

In his grammatical treatise, the Astadhyayi, Panini includes sutras that state guiding rules for the right interpretation and application of his other directly grammatical sutras. These sutras are called paribhasas. In addition to these paribhasas, the various commentaries on Panini frequently invoke supplementary paribhasas which are not stated explicitly in his Astadhyayi. These paribhasas have been a subject of study since early times after Panini and have also occupied modern scholars on Panini s grammar. In regard to most of them, it remains unsettled even today whether they are used in the Astadhyayi, where they apply, what is their role, and whether they are necessary in arriving at the desired grammatical form. Some scholars go even further and argue that none of such paribhasas were intended by Panini. This study aims to settle this question by dealing with three such of these paribhasas individually considering all the information available in the commentaries in their regard and examining the cases in which, according to commentaries, the paribhasas apply. I select the paribhasas arthavadgrahane nanarthakasya, laksanapratipadoktayoh pratipadoktasyaiva grahanam and ekadesavikrtam ananyavat, which are all considered nyayasiddha or lokanyayasiddha; they express logical and obvious principles which are found in daily life. On this basis, Paniniyas explain why Panini did not mention them in the Astadhyayi. I discuss each paribhasa separately and all the issues it involves. I present and explain the cases where the specified paribhasas are invoked in the major commentaries, the Mahabhasya, the Kasika and the Siddhantakaumudi and the arguments found in the commentaries concerning these cases. If available, I supply other solutions to the difficulties for which these paribhasas are invoked. The study aims to make the issue of these paribhasas clearer, which will help us to reach a solution to the key question, that is, whether Panini has presupposed them in his Astadhyayi. My study shows that Panini has presupposed the paribhasa ekadesavikrtam ananyavat (or a similar principle). He also may have used the paribhasa arthavadgrahane nanarthakasya (or a similar principle) as this paribhasa does not lead to undesired results. As for the paribhasa laksanapratipadoktayoh pratipadoktasyaiva grahanam (or a similar principle), the original scope of this paribhasa was clearly extended by later Paniniyas. Moreover, their interpretation of this paribhasa conflicts with Panini s procedure. If Panini has used this paribhasa, he has used it in a very limited way.

Roomalaista oikeutta kreikaksi 500-luvun Palestiinassa : Eräitä lakitermejä papyruksessa P. Petra inv. 83

Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida eräitä lakitermejä, jotka esiintyvät papyruksessa P. Petra inv. 83. Kyseinen dokumentti, joka sisältää sopimuksen kahden naapuruksen välisen kiistan lopettamiseksi, ajoittuu todennäköisesti vuodelle 574 jKr. ja se kuuluu Jordanian Petrasta vuonna 1993 löydettyyn hiiltyneeseen papyrusarkistoon. Papyrus on tällä hetkellä vielä julkaisematon, ja tämä työ on osa siihen liittyvää perustutkimusta, jonka tarkoituksena on toisaalta selittää tekstin itsensä sisältö, toisaalta arvioida sen antaman informaation merkitystä laajemmassa historiallisessa kontekstissa. Papyrus on kirjoitettu kreikaksi, Bysantin eli Itä-Rooman valtakunnan virallisella kielellä, mutta itse lakitermeistä suurin osa liittyy alun perin latinan kielellä luotuun roomalaiseen oikeuteen. Paikallinen väestö puolestaan oli seemiläistä alkuperää, jolla ei ainoastaan ollut oma kieli, vaan jolla oli ollut ennen valtakuntaan liittämistä omat oikeustraditionsakin. Niinpä papyruksessa esiintyvien termien tutkimuksen kautta nousevat esille monenlaiset laajemmatkin kysymyksenasettelut. Lakitermejä analysoidaan pääasiassa kolmesta näkökulmasta. Ensisijaisena pyrkimyksenä on selvittää niiden tarkka merkitys asiayhteydessään, joka papyruksen fragmentaarisuuden vuoksi ei ole etukäteen selvä, ja siten edistää tekstissä puheena olevien asianhaarojen ymmärtämistä. Toiseksi termien käyttöä koskevat tulokset suhteutetaan yleiseen oikeushistoriaan ja pyritään arvioimaan niiden merkitystä Petrassa käytössä olleen oikeusjärjestelmän kannalta. Kolmas näkökulma on kielitieteellinen, sillä termien käyttö papyruksessa on nähtävä osana laajempaa kehitystä, jossa roomalaisen oikeuden vähittäinen muuttuminen bysanttilaiseksi johti kielten vaihtumiseen ja koko juridisen käsitteistön siirtymiseen latinasta kreikkaan. Siksi tässä työssä käytetään itse papyruksen analyysin lisäksi laajaa vertailumateriaalia, joka koostuu ennen kaikkea roomalaisesta ja bysanttilaisesta lakikirjallisuudesta sekä dokumentaarisesta lähdeaineistosta, etenkin egyptiläisistä papyruksista. Niin tässä papyruksessa kuin muissakin kreikankielisissä lähteissä esiintyvät roomalaiseen oikeuteen liittyvät termit voidaan jaotella suoriin lainoihin, käännöslainoihin sekä komparaatiolainoihin. Jälkimmäisillä tarkoitetaan kreikan kielessä jo aiemmin käytössä olleita termejä, jotka eivät sananmukaiselta merkitykseltään vastaa latinalaisia, mutta joita alettiin käyttää jonkin latinalaisen termin vastineina. Tutkimus tekee selväksi, että olipa kyse mistä lainakategoriasta tahansa, lakitermien siirtyessä kielestä toiseen tapahtui yleensä semanttisia muutoksia eikä termejä aina käytetty samalla tavalla kuin alkukielessä. Merkityskenttä saattoi esimerkiksi supistua taikka laajentua tai sanalle saattoi kehittyä lainautumisen jälkeen täysin uusiakin merkityksiä. Oikeushistorian suhteen on huomioitava ero virallisten säännösten ja provinsseissa noudatettujen käytäntöjen välillä. Kaiken kaikkaan Petra näyttää kuitenkin olleen kiinteä osa Bysantin valtakuntaa, jonka lakeja ainakin pääpiirteissään noudatettiin. Kaikkien termien käytötavat eivät tosin ole johdettavissa suoraan virallisiin lakikorpuksiin, mutta ne eivät myöskään sodi niitä vastaan. Roomalaisen oikeuden tuntemus näyttää olleen Petrassa jopa parempaa kuin esimerkiksi Egyptissä. Mitä tulee papyruksessa puheena oleviin konkreettisiin asianhaaroihin, termien merkityksen ymmärtäminen selventää joidenkin aspektien pääpiirteitä, kun taas yksityskohdat jäävät tekstin fragmentaarisuuden takia useimmiten epäselviksi. Avainsanat: papyrologia, Petra, roomalainen oikeus, terminologia, kreikan kieli, latinan kieli, lainasanat