656 resultados para logistiikan suorituskyvyn mittaus


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa perehdytään mediaosakeyhtiö Frantic Median hankkeisiin sekä niiden kannattavuuteen asiakkaalle. Tarkoituksena on luoda lähtökohdat, joiden perusteella asiakas lähtee sivustohankkeeseen ja osoittaa tälle hankkeen kannattavuus, sekä välillisesti että välittömästi. Hankkeen tuottavuutta tutkittiin Frantic Median asiakkaan A-lehtien avulla kautta. Tutkimuksessa kartoitettiin sivustohankkeen tuottoa sekä mallinnettiin tuottavuuden kasvua heidän tapauksessaan. Mallintamismenetelmänä ja työkaluna tutkimuksessa käytettiin Balanced Scorecard -mittaristoa. Mittariston avulla saatiin otettua mukaan taloudellisen näkökulman lisäksi myös yrityksen kolme muuta tärkeää näkökulmaa. Työssä rakennettiin BSC:n pohjalta kullekin osa-alueelle strategiakartat, jotka näin osaltaan osoittivat sijoitetun pääoman tuoton kasvun hankkeen eri osa-alueissa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on ollut selvittää runkoelementtitehtaan materiaalien hankinnanorganisointi ja ohjaus nykytilanteessa. Tutkimuksessa on pyritty löytämään materiaaliprosessin kannalta toimintaa rajoittavia pullonkauloja sekä etsitty kehitystoimenpiteitä ongelmakohtiin prosessiajattelun näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on ollut yrityksen operatiivinen materiaaliprosessi nimikkeiden tilauksesta varastointiin. Työssä on käytetty kvalitatiivista tutkimusmenetelmää ja empiirisen osuuden tiedot on hankittu haastatteluilla ja laatuohjeistuksesta. Yrityksen nykytilanne on mallinnettu prosessikaavioiden avulla, ja on selvitetty mitkä ovat prosessin tieto- ja materiaalivirrat sekä mitkä ovat tärkeimmät toiminnot materiaaliketjussa. Prosessianalyysin ja haastatteluiden pohjalta määriteltiin kehitysehdotukset prosessin suorituskyvyn tehostamiseksi. Nykytilan kartoituksen jälkeen suurimmat ongelmat materiaaliprosessissa liittyvät tilausten ajoitusten hallintaan, muutoksien vaikutukseen prosessissa sekä vastuiden ja kokonaishallinnan puuttumiseen. Ongelmat johtuvat pääosin rakennusalan projektimaisesta luonteesta. Yhdeksi kehityskohteeksi nousi myös tiedonhallinnan tehostaminen, etenkin prosessin vaiheiden automatisointi tietojärjestelmiä hyödyntäen. Toimintaan on pyritty etsimään ratkaisuja prosessiajattelun avulla, mikä osoittautui sopivaksi menetelmäksi toiminnan kehittämisessä. Tutkimuksen tuloksena syntyi kehitysehdotuksia, joiden pohjalta muodostettiin uusi materiaalien ohjauksen toimintamalli. Toimintamallissa tärkeimpänä on ennakkotiedon hyödyntäminen tilaussuunnittelun tukena. Alustavat materiaalimäärät välitetään ennakkotietona myös toimittajille, jotka voivat paremmin suunnitella omaa tuotantokapasiteettiaan. Tilausten suunnittelu tapahtuu tarkentuvasti ja lopullinen materiaalimäärä ja tarveajankohta välitetään kotiinkutsun yhteydessä. Toimintamalliin liittyy lisäksi materiaalien vastaanoton ja varastoinnin kehittäminen sekä muutoksien hallinta tietojärjestelmää paremmin hyödyntäen. Kriittisintä materiaaliprosessissa tulee olemaan prosessin tiedonhallinta ja siihen liittyvät vastuukysymykset.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Monimutkaisen tietokonejärjestelmän suorituskykyoptimointi edellyttää järjestelmän ajonaikaisen käyttäytymisen ymmärtämistä. Ohjelmiston koon ja monimutkaisuuden kasvun myötä suorituskykyoptimointi tulee yhä tärkeämmäksi osaksi tuotekehitysprosessia. Tehokkaampien prosessorien käytön myötä myös energiankulutus ja lämmöntuotto ovat nousseet yhä suuremmiksi ongelmiksi, erityisesti pienissä, kannettavissa laitteissa. Lämpö- ja energiaongelmien rajoittamiseksi on kehitetty suorituskyvyn skaalausmenetelmiä, jotka edelleen lisäävät järjestelmän kompleksisuutta ja suorituskykyoptimoinnin tarvetta. Tässä työssä kehitettiin visualisointi- ja analysointityökalu ajonaikaisen käyttäytymisen ymmärtämisen helpottamiseksi. Lisäksi kehitettiin suorituskyvyn mitta, joka mahdollistaa erilaisten skaalausmenetelmien vertailun ja arvioimisen suoritusympäristöstä riippumatta, perustuen joko suoritustallenteen tai teoreettiseen analyysiin. Työkalu esittää ajonaikaisesti kerätyn tallenteen helposti ymmärrettävällä tavalla. Se näyttää mm. prosessit, prosessorikuorman, skaalausmenetelmien toiminnan sekä energiankulutuksen kolmiulotteista grafiikkaa käyttäen. Työkalu tuottaa myös käyttäjän valitsemasta osasta suorituskuvaa numeerista tietoa, joka sisältää useita oleellisia suorituskykyarvoja ja tilastotietoa. Työkalun sovellettavuutta tarkasteltiin todellisesta laitteesta saatua suoritustallennetta sekä suorituskyvyn skaalauksen simulointia analysoimalla. Skaalausmekanismin parametrien vaikutus simuloidun laitteen suorituskykyyn analysoitiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän työn tarkoituksena oli suunnitella toimiva jätehuoltoPohjois-Karjalan keskussairaalan alueelle vuosina 2007-2008 rakennettavaan laajennus K:hon. Tavoitteena oli löytää kustannustehokas ja hyvin vanhan rakennuskannan logistiikan kanssa yhteen toimiva jätehuollon vaihtoehto. Suunnittelua ohjasivat lakien, asetusten ja muiden määräyksien ohella laajennuksen pitkälle edennyt suunnitteluvaihe ja vanhan rakennuskannan jätehuollon toimintatavat. Jätehuolto on yksi merkittävä osa sairaalan perustehtävää palvelevista tukitoiminnoista. Jätehuoltojärjestelmä on sairaanhoitotyötä palveleva, jos järjestelyt ovat loogisia, toimivia ja logistiset yhteydet ovat mahdollisimman lyhyitä. Nykyinen ihmistyövoiman käyttöön perustuva jätehuollon prosessi on esitetty varsin tarkasti, sillä laajennuksen jätehuoltosuunnitelman on käytännön syistä pohjauduttava nykyiseen toimintatapaan. Työssä esitetään uusia jätehuollon vaihtoehtoja kustannusarvioineen, mutta ehdotukset jäävät lähinnä visiotasolle laajennuksen pitkälle ehtineen suunnitteluvaiheen vuoksi. Konkreettiset vaihtoehdot koskevat jätejakeiden keräystä ja niiden kuljetuksia. Keskus sairaalan jätehuollon tehostaminen vaatii kokonaisvaltaisen jätehuoltosuunnitelman laatimista koko sairaalan alueelle. Sen myötä on mahdollista lisätä kustannustehokkuutta ottamalla käyttöön teknisiä ratkaisuja. Jätehuoltosuunnitelma laajennukseen on työssä tehty, mutta työn suurimmaksi saavutukseksi jää kuitenkin esitys myöhempien hakkeiden jätehuollon suunnittelun aikaistamisesta jo hankesuunnitteluvaiheeseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Nowadays the used fuel variety in power boilers is widening and new boiler constructions and running models have to be developed. This research and development is done in small pilot plants where more faster analyse about the boiler mass and heat balance is needed to be able to find and do the right decisions already during the test run. The barrier on determining boiler balance during test runs is the long process of chemical analyses of collected input and outputmatter samples. The present work is concentrating on finding a way to determinethe boiler balance without chemical analyses and optimise the test rig to get the best possible accuracy for heat and mass balance of the boiler. The purpose of this work was to create an automatic boiler balance calculation method for 4 MW CFB/BFB pilot boiler of Kvaerner Pulping Oy located in Messukylä in Tampere. The calculation was created in the data management computer of pilot plants automation system. The calculation is made in Microsoft Excel environment, which gives a good base and functions for handling large databases and calculations without any delicate programming. The automation system in pilot plant was reconstructed und updated by Metso Automation Oy during year 2001 and the new system MetsoDNA has good data management properties, which is necessary for big calculations as boiler balance calculation. Two possible methods for calculating boiler balance during test run were found. Either the fuel flow is determined, which is usedto calculate the boiler's mass balance, or the unburned carbon loss is estimated and the mass balance of the boiler is calculated on the basis of boiler's heat balance. Both of the methods have their own weaknesses, so they were constructed parallel in the calculation and the decision of the used method was left to user. User also needs to define the used fuels and some solid mass flowsthat aren't measured automatically by the automation system. With sensitivity analysis was found that the most essential values for accurate boiler balance determination are flue gas oxygen content, the boiler's measured heat output and lower heating value of the fuel. The theoretical part of this work concentrates in the error management of these measurements and analyses and on measurement accuracy and boiler balance calculation in theory. The empirical part of this work concentrates on the creation of the balance calculation for the boiler in issue and on describing the work environment.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Suomen valtionhallinnon maaliskuussa 2005 julkaisemat tuloksellisuuden tavoitteet koskettavat kaikkia hallinnonaloja. Maa- ja metsätalousministeriön ohjeistamat Työvoima- ja elinkeinokeskusten maaseutuosastot ovat yksikköjä, joita vaikuttavuus- ja tuloksellisuustavoitteet velvoittavat. Tehokasta elintarviketuotantoa ja maatalouden kustannuskehityksen hallintaa voidaan tarkastella kiinteiden tuotannontekijöiden, kuten maatalousrakennusten ja investointituilla tuetun rakentamisen, vaikuttavuuden kautta. Työn tavoitteena oli tehostaa rakennusinvestointien käsittelyprosessia: kehittää sekä tehostamisen menetelmiä että työväline toiminnan ohjaukseen maa- ja metsätalousministeriölle. Ratkaisuja etsittiin teorian ja empirian pohjalta kehitettävien käsitteistöjen ja menetelmien avulla. Teoriaosuudessa haettiin kirjallisuudesta välineitä joilla prosesseja voitaisiin analysoida, mitata ja kehittää. Prosessimallinnukset, Italian vastaavan järjestelmän tutkimus ja Suomen rakennustoimelle tehty kysely muodostavat empiirisen aineiston, jonka perusteella lopulliset tehostamisen keinot ja konstruktiot kehitettiin. Tehostamisen menetelmäksi kehitettiinaluehallinnolle sovellettu suorituskyvyn mittausjärjestelmä, panosprisma. Tuloksellisuus, vaikuttavuus ja laatu riippuvat työn tuottamisen lähtökohdista. Prosessia voidaan tehostaa kiinnittämällä huomiota tulosohjaukseen, asiakirjojen saatavuuteen ja laatuun, neuvonnan oikea-aikaiseen ajoittuvuuteen ja riittävyyteen sekä tietojärjestelmien kehittämiseen. Näiden avulla voidaan saavuttaa käsittelyprosessin aika- ja kustannussäästöjä, tukivarojen käyttöön saaminen ja hyödynnettävyys paranevat ja tukipäätöksen tuottamisen asiakaspalveluprosessi tehostuu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on luoda Johtamistaidon Opistolle työkalu yrityksen logistisen prosessin mallintamiseen, arviointiin ja kehittämiseen. Työkalu on osa JTO:n logistiikan konsultoinnin tuotetta ja siten merkittävä heidän perustehtävänsä, suomalaisten yritysten kehittämisen, kan-nalta. Työn viitekehyksenä esitellään logistiikan perusteorioita ja yrityksen mallintamisen menetelmiä, joista on edelleen kehitetty yrityksen tarpeisiin soveltuva analyysityökalu. Työkalun perusteoriana hyödynnetään soveltuvilta osin kapeikkoteorian (TOC) mukaisia työ-kaluja, kuten TOC -ajattelutyökalut ja kapeikon mallintamista logistisessa prosessissa. Työn edetessä kapeikkoteoriasta sovelluksineen syntyi merkittävä osa työkalua. Tutkimus on luonteeltaan konstruktiivinen. Vaikkakin työssä muodostettavan työkalun osat ovat tunnettuja, niiden yhdistäminen tällä tavoin on uutta. Tutkimusaineisto koostuu kirjalli-suustutkimuksesta, jossa selvitetään aihealueen perusteoria ja CASE -tutkimuksesta, jossa perusteorian pohjalta luotua työkalua testataan todellisessa yritysympäristössä. Testaamisen tuloksena luodaan yritykselle kehityssuunnitelmaperusteorioihin ja muodostettuun työkaluun pohjautuen. Tutkimustulosten perusteella pystyttiin luomaan työkalu, jolla on mahdollista nopeasti mal-lintaa yrityksen nykytila, arvioida sen logistista kehityspotentiaalia ja muodostaa teoriaan pohjautuva yrityskohtainen kehityssuunnitelma, sekä osoittaa yrityksen tarvitsema tuki osa-alueittain.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Container Handling Equipment Monitoring System (CHEMS) is a system developed by Savcor One Oy. CHEMS measures important information for container ports performance and produces performance indicators. The aim of this thesis was to clarify performance measurement contents to Savcor and to develop, as an example, performance measures to Steveco Oy's container operations. The theoretical part of the thesis clarifies performance measurement and which of its components are important to container port. Performance measurement and measures are presented from the operational level's point of view, in which CHEMS is planned to aim. The theory of development process of performance measures is introduced at the end of the theoretical part. To make sure that performance measures are efficiently used, Steveco Oy's performance measures are developed in cooperation with the users. The measurement in operational level is continuous and the results must be reacted asquickly as possible. CHEMS is very suitable to continuous measurement and to produce real time-measures of container operations which are hard to get any otherway.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Epäherkkien räjähteiden teknologian käyttö mahdollistaa räjähdeturvallisuuden ja sa-malla sotilaallisen suorituskyvyn parantumisen. Suomen Puolustusvoimat päätti IM-teknologian käyttöönotosta vuonna 2004, mikä on edellyttänyt räjähdevalmistajilta tuotteidensa kehitystoimenpiteitä. Yksi osa-alue erään räjähdevalmistajan ajopanostuotteen kehitystyöstä on Exel Oyj:n valmistama panospakkaus, joka pyritään kehittämään uudistuneiden vaatimusten mukaiseksi. Tässä diplomityössä selvitettiin IM-tuotteen vaatimukset ja laadittiin panospakkauksen vaatimusprofiili, jonka perusteella tehtiinkirjallisen selvitys ballistisista materiaaleista. Panospakkauksen rakenneratkaisut perustuivat materiaalinvalintaan, joka toteutettiin ominaisarvovertailulla.Rakenneratkaisuja testattiin sekä ballistisesti että mekaanisilla testausmenetelmillä. Lisäksi testausmenetelmien välille tehtiin korrelaatiovertailuja, joidentulokset ovat lupaavia. Projektin lopputuloksena saatiin kehitettyä Exel Oyj:lle panospakkausratkaisu, jolla voidaan edistää suojattavan tuotteen IM-vaatimusten täyttymistä. Rakenteelle toteutetun lujuusanalyysin perusteella pakkausrakennetta voidaan pitää käyttökohteeseen soveltuvana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena oli selvittää SBU:n varastovaraosien logistinen prosessin tämänhetkinen tilanne verrattuna muihin ja sitä kautta oppia uusia tehokkaita tapoja hallita sitä sekä parantaa sen kilpailukykyä. Selvittäminen tapahtui benchmarkkaamalla SBU:n varastovaraosien logistinen prosessi kahteen sen kilpailijaan ja viiteen muuhun ei kilpailija yritykseen. Bechmarking -aineiston kerääminen tapahtui pääasiassa Inter netin, haastattelujen, bechmarking -kyselyn ja yritysvierailujen avulla. Tulosten vertailu ja analysointi perustui kerättyyn aineistoon. Kriteereiksi lopullista vertailua varten valittiin seikat, joihin liittyvä tieto oli saatavilta suurimmalta osalta bechmarking -yrityksistä. Tuloksena lopullisesta vertailusta muodostettiin "ranking" lista, jossa yritykset on laitettu paremmuus-järjestykseen. Tässä vertailussa SBU sijoittui viimeiseksi ja SBU varastovaraosien logistisessa prosessissa havaittiin olevan useita parannuskohteita. Joka tapauksessa SBU sai paljon tietoa siitä, kuinka muut yritykset hallitsevat prosessinsa ja kuinka SBU:n tulisi tulevaisuudessa hallita oma logistinen prosessinsa ja kuinka se voisi sitä kautta lisätä kilpailukykyään.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Sähkömittareiden kaukoluenta (AMR) on tällä hetkellä ajankohtainen aihe, koska useat verkkoyhtiöt ovat tehneet jo päätöksen mittaustoiminnan automatisoinnista ja monissa yhtiöissä ovat selvitykset parhaillaan menossa tai suunnitteilla. Erilaisten ennusteiden mukaan kaikki Suomen sähkömittarit tulevat ajan myötä kaukoluettaviksi, mutta aikataulun arviot vaihtelevat viidestä viiteentoista vuoteen. Diplomityössä on tutkittu Lahti Energia Oy:lle soveltuvaa sähkömittareiden kaukoluentajärjestelmää ja siihen investoimisen kannattavuutta. Tarkastelun kohteena on ollut yhtiölle kaukoluennasta kertyvät kustannukset ja sen avulla saavutettavat säästöt. Koska mittareiden kaukoluennasta on yhtiössä vain vähän kokemusta, lasketut säästöt perustuvat olettamukseen ja arvioituihin lukemiin. Lisäksi työssä on käsitelty yhtiön jakelualueen alueittaista jaottelua kaukoluennan kannattavuuden suhteen ja tutkittu kaukoluennan vaikutuksia yhtiön toimintoihin sekä sen tuomia mahdollisuuksia. Kaukoluennan myötä saadaan täsmällistä tietoa energiankulutuksesta ja asiakkaita voidaan laskuttaa todelliseen mittarinlukemaan perustuen. Sen avulla tulevat mahdollisiksi myös useat lisäpalvelut tai toiminnot, kuten tuntimittaus, sähkön laadun seuranta, sähkökatkojen rekisteröinti ja sähköjen etäkatkaisu. Kaikkia kyseisiä palveluita ei tarvitsevälttämättä hankkia kerralla vaan ne voidaan ottaa myös optiona.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Fenix on suuri metsäteollisuuden tuotannonohjausjärjestelmä. Fenix-järjestelmän raportointi- ja tulostuspalvelut elävätvaihdekautta. Aikaisemmin käytetyt raportointityökalut ovat vanhentumassa ja neon korvattava uusilla. Uusi raportointialusta, Global Printing System (GPS), onrakennettu StreamServe Business Communication Platformin ympärille. Uuden alustan on tarkoitus hoitaa Fenixin tulostus sekä raportointitehtävät. Työ kuvaa raportointialustan toteutuksen sekä sen tärkeimmät ominaisuudet. Uuden alustan suorituskyvyssä on ollut toivomisen varaa. Etenkin suurien raporttien generoiminen on kestänyt joskus toivottoman pitkään. Työssä analysoidaan raportointialustan suorituskykyä ja etsitään mahdolliset pullonkaulat. Suorituskyvyn heikkouksiin pyritään löytämään ratkaisut ja annetaan ehdotuksia suorituskyvyn parantamiseksi. XML pohjaisena järjestelmänä GPS:n suorituskyvyssä suurta osaaesittää XML:n tehokkuus. GPS sisääntuleva data tulee XML-muodossa ja sisääntulon parsimisen tehokkuus on avaintekijöitä koko GPS:n tehokkuuden kannalta. Suorituskyvyn parantamisessa keskitytäänki vahvasti XML:n tehokkaampaan käyttöön ja esitetään ehdotuksia sen parantamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityö käsittelee kiehutusvesilaitosten transienttien ja onnettomuuksien analysointia APROS-ohjelmiston avulla. Työ on tehty Teollisuuden Voima Oy:n (TVO) Olkiluoto 1 ja 2 laitosyksiköiden mallin pohjalta. Raportissa esitetään ohjelmiston käyttämiä yhtälöitäja laskentamalleja yleisellä tasolla. Työssä esitellään laitoksen yleispiirteet turvallisuustoimintoineen ja kuvataan ohjelmaan suureksi osaksi aiemmin luotua laskentamallia. Työssä on luetteloitu voimassa olevatlisensiointianalyysit, joiden joukosta on valittu laskentatapauksia ohjelmiston suorituskyvyn arviointia varten. Lisäksi työhön on valittu laskentatapauksia muilla kuin lisensointiin käytetyillä ohjelmilla lasketuista analyyseistä. Lisäksi on suoritettu vertailulaskuja konservatiivisen ja realistisen mallin erojen esille saamiseksi. Laskentatapauksia ovat mm. ylipainetransientti, jäähdytteen menetysonnettomuus ja oletettavissa oleva käyttöhäiriö, jossa pikasulku ei toimi (ATWS). Diplomityön edetessä laitosmallia on kehitetty edelleen lisäämällä joitakin järjestelmiä ja tarkentamalla joidenkin komponenttien kuvausta. Työssä ilmeni, että APROS soveltuu jäähdytteenmenetysonnettomuuden ja suojarakennuksen yhtäaikaiseen analyysiin. APROS.n vaste nopeisiin transientteihin jäi kuitenkin vertailutasosta. Tämän työn perusteella APROS-mallia kehitys jatkuu edelleen siten, että se soveltuisi entistä paremmin myös nopeiden transienttien ja ATWS-tilanteiden kuvaamiseen. Työssä olevaa lisensointianalyysien kuvausta tullaan käyttämään hyväksi selvitettäessä laitoksen turvallisuuden väliarviossa tarvittavien analyysien määrää ja laatua. Nyt saatuja kokemuksia voidaan hyödyntää myös mahdollisen kolmiulotteisen sydänmallin hankinnassa APROS-ohjelmistoon. Tässä diplomityössä esitettyjä parannuksia voidaan käyttää hyväksi SAFIRtutkimusohjelman hankkeiden suunnittelussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This work had two primary objectives: 1) to produce a working prototype for automated printability assessment and 2) to perform a study of available machine vision and other necessary hardware solutions. The three printability testing methods, IGT Picking,He¬liotest, and mottling, considered in this work have several different requirements and the task was to produce a single automated testing system suitable for all methods. A system was designed and built and its performance was tested using the Heliotest. Working proto¬types are important tools for implementing theoretical methods into practical systems and testing and demonstrating the methodsin real life conditions. The system was found to be sufficient for the Heliotest method. Further testing and possible modifications related to other two test methods were left for future works. A short study of available systems and solutions concerning image acquisition of machine vision was performed. The theoretical part of this study includes lighting systems, optical systems and image acquisition tools, mainly cameras and the underlying physical aspects for each portion.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Diplomityössä tutkitaan kolmea erilaista virtausongelmaa CFD-mallinnuksella. Yhteistä näille ongelmille on virtaavana aineena oleva ilma. Lisäksi tapausten perinteinen mittaus on erittäin vaikeaa tai mahdotonta. Ensimmäinen tutkimusongelma on tarrapaperirainan kuivain, jonka tuotantomäärä halutaan nostaa kaksinkertaiseksi. Tämä vaatii kuivatustehon kaksinkertaistamista, koska rainan viipymäaika kuivausalueella puolittuu. Laskentayhtälöillä ja CFD-mallinnuksella tutkitaan puhallussuihkun nopeuden ja lämpötilan muutoksien vaikutusta rainan pinnan lämmön- ja massansiirtokertoimiin. Tuloksena saadaan varioitujen suureiden sekä massan- ja lämmönsiirtokertoimien välille riippuvuuskäyrät, joiden perusteella kuivain voidaan säätää parhaallamahdollisella tavalla. Toinen ongelma käsittelee suunnitteilla olevan kuparikonvertterin sekundaarihuuvan sieppausasteen optimointia. Ilman parannustoimenpiteitä käännetyn konvertterin päästöistä suurin osa karkaa ohi sekundaarihuuvan. Tilannetta tutkitaan konvertterissa syntyvän konvektiivisen nostevirtauksen eli päästöpluumin sekä erilaisten puhallussuihkuratkaisujen CFD-mallinnuksella. Tuloksena saadaan puhallussuihkuilla päästöpluumia poikkeuttava ilmaverho. Suurin osa nousevasta päästöpluumista indusoituu ilmaverhoon ja kulkeutuu poistokanavaan. Kolmas tutkittava kohde on suunnitteilla oleva kuparielektrolyysihalli, jossa ilmanvaihtoperiaatteena on luonnollinen ilmanvaihto ja mekaaninen happosumun keräysjärjestelmä. Ilmanvaihtosysteemin tehokkuus ja sisäilman virtaukset halutaan selvittää ennen hallin rakentamista. CFD-mallinnuksella ja laskentayhtälöillä tutkitaan lämpötila- ja virtauskentät sekä hallin läpi virtaava ilmamäärä ja ilmanvaihtoaste. Tulo- ja poistoilma-aukkojen mitoitukseen ja sijoitukseen liittyvät suunnitteluarvot varmennetaan sekä löydetään ilmanvaihdon ongelmakohdat. Ongelmakohtia tutkitaan ja niille esitetään parannusehdotukset.