442 resultados para HRM-diskurssi


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Analysoin tutkielmassani lapsuuskäsityksiä 1960-1970-luvun vaihteen lastenkirjakritiikeissä. Lähdeaineistona ovat pääasiassa Helsingin Sanomien, Arvostelevan kirjaluettelon ja Lapsi ja nuoriso -lehden arviot. Suhteutan kritiikkiaineiston myös lehdistössä käytyyn keskusteluun. Koska tutkin lehdistössä käytyä keskustelua, metodini on lähellä diskurssianalyysia. Käytän Michel Foucault’n diskurssianalyysiä tutkielman lähtökohtana, mutta en pyri kuitenkaan selvittämään syvällisesti diskurssien välisiä valtasuhteita tai diskurssiin pääsemättömiä näkökulmia. Diskurssi on tutkielmassani lehdistökeskustelun tai -kritiikin synonyymi. Tutkin, miten kriitikot merkityksellistävät lapsuutta 1960-1970-luvun vaihteen lastenkirjakritiikeissä. Pohdin myös ketkä toimivat lastenkirjakriitikkoina, mutta en lähde selvittämään tarkasti arvioijien taustoja. Suomalainen yhteiskunta oli 1960-1970-luvun vaihteessa erityisessä murrosvaiheessa. Hyvinvointivaltiota kehitettiin, väestö kaupungistui ja palkkatason kohotessa kulutus lisääntyi. Kulttuuripoliittinen keskustelu oli vireää ja vasemmistolaissävyiset ajatukset olivat konkreettisesti esillä. Lisäksi tarkastelen tutkielmassani sitä, näkyykö kritiikeissä kulttuurinen muutos. Suuri osa kirjoittajista oli kirjastoalan toimijoita, mutta Helsingin Sanomissa kriitikoina toimivat esimerkiksi myös taiteenalan asiantuntijat. Erityisenä kirjoittajaryhmänä toimivat myös lapset, jotka saivat tasa-arvon nimissä tuoda 1970-luvun alussa mielipiteensä esille omissa kirja-arvioinneissaan. Lastenkirjakritiikkien lapsuuskäsitykset ovat selkeässä yhteydessä muuhun yhteiskunnassa käytyyn keskusteluun. Lapset nähtiin kritiikeissä modernin kaupunkiyhteiskunnan rakentajina ja hyvinvointiyhteiskunnan toimijoina. Uuden sukupolven lapsen tuli sopeutua kriitikoiden näkökulmasta tulevaisuudessa heterogeeniseen kaupunkiyhteiskuntaan, hänen toivottiin ymmärtävän erilaisuutta ja osallistuvan kansainväliseen yhteistyöhön. Lapsen piti varautua tulevaisuuden ennustamattomuuteen, ristiriitaisuuksien kohtaamiseen, jatkuvaan kouluttautumiseen ja lisääntyneen informaation vastaanottamiseen. Kriitikoiden mielestä realistiset ja tietopohjaiset lastenkirjat olivat sopeuttamassa lasta jo nuorena yhteiskunnan jatkuvaan muutokseen. Lapsi nähtiin kritiikeissä myös ajattelevana ja vapaana yksilönä, jolla on oikeus ja mahdollisuudet tulla kuuluksi, tehdä valintoja ja itsenäisiä päätöksiä. Useat kriitikot huomioivat toisaalta myös uuteen kaupunkilaiseen yhteiskuntaan liittyvät vapaa-ajan ja populaarin viihteen leviämisen ongelmat. Lapsilta toivottiin jopa vasemmistokriittisiä kannanottoja kirja-arvioinneissaan ja muissa kirjoituksissaan. Pelkästä viihteen kulutuksesta intoutuneet lapset tuli kriitikoiden taholta ohjata heitä sivistävän ja heidän ajatuksiaan kehittävän kirjallisuuden pariin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

INTRODUCTION: Triple-negative breast cancers (TNBCs) are characterised by lack of expression of hormone receptors and epidermal growth factor receptor 2 (HER-2). As they frequently express epidermal growth factor receptors (EGFRs), anti-EGFR therapies are currently assessed for this breast cancer subtype as an alternative to treatments that target HER-2 or hormone receptors. Recently, EGFR-activating mutations have been reported in TNBC specimens in an East Asian population. Because variations in the frequency of EGFR-activating mutations in East Asians and other patients with lung cancer have been described, we evaluated the EGFR mutational profile in tumour samples from European patients with TNBC. METHODS: We selected from a DNA tumour bank 229 DNA samples isolated from frozen, histologically proven and macrodissected invasive TNBC specimens from European patients. PCR and high-resolution melting (HRM) analyses were used to detect mutations in exons 19 and 21 of EGFR. The results were then confirmed by bidirectional sequencing of all samples. RESULTS: HRM analysis allowed the detection of three EGFR exon 21 mutations, but no exon 19 mutations. There was 100% concordance between the HRM and sequencing results. The three patients with EGFR exon 21 abnormal HRM profiles harboured the rare R836R SNP, but no EGFR-activating mutation was identified. CONCLUSIONS: This study highlights variations in the prevalence of EGFR mutations in TNBC. These variations have crucial implications for the design of clinical trials involving anti-EGFR treatments in TNBC and for identifying the potential target population.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

PURPOSE: The diagnosis of leptomeningeal metastases is usually confirmed by the finding of malignant cells by cytologic examination in the cerebrospinal fluid (CSF). More sensitive and specific cancer biomarkers may improve the detection of tumor cells in the CSF. Promoter methylation of the human telomerase reverse transcriptase (hTERT) gene characterizes most cancer cells. The aim of this study was to develop a sensitive method to detect hTERT methylation and to explore its use as a cancer biomarker in CSF. EXPERIMENTAL DESIGN: In 77 CSF specimens from 67 patients, hTERT promoter methylation was evaluated using real-time methylation-sensitive high-resolution melting (MS-HRM) and real-time TaqMan PCR and MS-HRM in a single-tube assay. RESULTS: Real-time MS-HRM assay was able to detect down to 1% hTERT-methylated DNA in a background of unmethylated DNA. PCR products were obtained from 90% (69/77) of CSF samples. No false positive hTERT was detected in the 21 non-neoplastic control cases, given to the method a specificity of 100%. The sensitivity of the real-time MS-HRM compared with the cytologic gold standard analysis was of 92% (11/12). Twenty-six CSFs from 22 patients with an hTERT-methylated primary tumor showed cytologic results suspicious for malignancy; in 17 (65%) of them, a diagnosis of leptomeningeal metastases could be confirmed by the hTERT methylation test. CONCLUSION: The hTERT real-time MS-HRM approach is fast, specific, sensitive, and could therefore become a valuable tool for diagnosis of leptomeningeal metastases as an adjunct to the traditional examination of CSF. Clin Cancer Res; 19(8); 2216-23. ©2013 AACR.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tarkoituksena oli tutkia sisältö- ja diskurssianalyysin avulla kuinka yritykset viestivät asiakasreferenssejä verkkosivuillaan. Työssä keskityttiin tutkimaan yritysten referenssikuvausten teemoja ja diskursseja, sekä sitä kuinka referenssisuhde rakentuu diskursiivisesti referenssikuvauksissa. Tutkimukseen valittiin kolme suomalaista ICT-alan yritystä: Nokia, TietoEnator ja F-Secure. Aineisto koostuu 140:stä yritysten WWW-sivuilta kerätystä referenssikuvauksesta. Sisältöanalyysin tuloksena havaittiin, että referenssikuvaukset keskittyvät kuvaamaan yksittäisiä tuote- tai projektitoimituksia referenssiasiakkaille kyseisten asiakassuhteiden valossa. Analyysin tuloksena tunnistettiin kolme diskurssia: hyötydiskurssi, sitoutumisen diskurssi sekä teknologisen eksperttiyden diskurssi. Diskurssit paljastavat referenssikuvausten retoriset keinot ja konstruoivat referenssisuhteen ja toimittajan subjektiposition eri näkökulmista. Pääpaino referenssikuvauksissa on toimittajan ratkaisun tuomissa hyödyissä. Diskurssit tuottavat referenssisuhteesta kuvan hyötyjä tuovana ja läheisenä asiakassuhteena, joka tarjoaa väylän ulkopuolisiin kyvykkyyksiin ja teknologioihin. Toimittaja esitetään referenssikuvauksissa diskurssista riippuen hyötyjen tuojana, luotettavana partnerina sekä kokeneena eksperttinä. Referenssiasiakas sen sijaan esitetään vain yhdestä näkökulmasta stereotyyppisesti tärkeänä ja tyytyväisenä asiakkaana.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Organisatorisen luottamuksen tutkimuksessa luottamus nähdään yleensä henkilöiden välisenä ilmiönä kuten työntekijän luottamuksena työtovereihin, esimieheen tai lähimpään johtoon. Organisatorisessa luottamuksessa on kuitenkin myös ei-henkilöityvä ulottuvuus, ns. institutionaalinen luottamus. Tähän mennessä vain muutamat tutkijat ovat omissa tutkimuksissaan käyttäneet myös institutionaalista luottamusta osana organisatorista luottamusta. Tämän työn tavoitteena on kehittää institutionaalisen luottamuksen käsitettä sekä mittari sen havainnoimiseksi organisaatioympäristössä. Kehitysprosessi koostui kolmesta vaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa kehitettiin mittariin tulevia väittämiä sekä arvioitiin sisällön validiteetti. Toinen vaihe käsitti aineiston keruun, väittämien karsimisen sekä vaihtoehtoisten mallien vertailun. Kolmannessa vaiheessa arvioitiin rakennevaliditeetti sekä reliabiliteetti. Työn empiirinen osatoteutettiin internet-kyselynä aikuisopiskelijoiden keskuudessa. Aineiston analysoinnissa käytettiin pääkomponenttianalyysiä sekä konfirmatorista faktorianalyysiä. Institutionaalinen luottamus muodostuu kahdesta ulottuvuudesta: kyvykkyys ja oikeudenmukaisuus. Kyvykkyys muodostuu viidestä alakomponentista: operatiivisen toiminnan organisointi, organisaation pysyvyys, kyvykkyys liiketoiminnan ja ihmisten johtamisessa, teknologinen luotettavuus sekä kilpailukyky. Oikeudenmukaisuus puolestaan muodostuu HRM-käytännöistä, organisaatiossa vallitsevasta reilun pelin hengestä sekä kommunikaatiosta. Lopullinen mittari kyvykkyydelle käsittää 18 väittämää ja oikeudenmukaisuudelle 13 väittämää. Työssä kehitetty mittari mahdollistaa organisatorisen luottamuksen entistä paremman ja luotettavamman mittaamisen. Tutkijan tietämyksen mukaan tämä onensimmäinen kokonaisvaltainen mittari institutionaalisen luottamuksen mittaamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoite on selvittää, minkälaisia diskursseja lukion opettajat käyttävät puhuessaan sukupuolista ja millaisia sosiaalisia sukupuolia he puheessaan uusintavat. Tarkoituksena on tuoda näkyviin sellaisia diskursseja, joilla tytöistä ja pojista rakennetaan erilaisia. Teemahaastatteluja analysoidaan diskurssi-analyysin avulla. Opettajien puheissa toistuneesta kolmesta diskurssista kaksi, perinne- ja tiedediskurssi, uusintavat sellaisia sosiaalisia sukupuolia, joissa miehille ja naisille rakennettiin selvästi toisistaan poikkeavat roolit työ- ja perhe-elämään. Perinnediskurssilla pojista rakennettiin rohkeita, kun taas tytöistä tunnollisia ja syrjään vetäytyviä. Tiedediskurssilla rakennettiin sellaista sosiaalista todellisuutta, jossa matematiikka sopi paremmin pojille ja kielet tytöille. Kolmas käytetty diskurssi oli kykydiskurssi, joka ei uusintanut miesten ja naisten välisiä eroja,vaan rakensi sellaista sosiaalista todellisuutta, jossa kaikilla on sukupuolesta riippumattomat mahdollisuudet menestyä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma on kvalitatiivinen haastattelututkimus, jonka tavoitteena on tarkastella HR-asiantuntijapalveluiden;konsultoinnin, ulkoistamisen ja vuokrajohtajuuden käyttöä sekä mahdollisuuksia PK-sektorilla. Tutkimuksessa perehdytään myös työn toimeksiantajan, case-yritys Virvon liiketoimintaan HR-asiantuntijapalveluiden markkinoilla ja siihen, miten Virvo pystyy vastaamaan näihin haasteisiin. HR-asiantuntijapalveluiden markkinoiden selvittämiseksi on haastateltu neljää HR-asiantuntijaa. Tämän pohjalta on tehty 15 PK-yrityksen toimitusjohtajan haastattelua HR-asiantuntijapalveluiden käytön selvittämiseksi. Tehdyt haastattelut ovat olleet puolistrukturoituja, jolloin on käytetty valmiita kysymyspohjia. Tutkimuksessa on selvinnyt, että HR-asiantuntijamarkkinat ovat vasta muotoutumassa ja että ala on varsin uusi. PK-yritysten HR-toimintojen haasteisiin pystytään parhaiten vastaamaan HR-asiantuntijapalveluilla, jotka ovat selkeitä kokonaisuuksia ja järkevästi hinnoiteltuja. Tärkeinä asioina on nähty esimerkiksi käytännön toteutus sekä lisäajan saaminen varsinaisen liiketoiminnan hoitamiseen. Palveluiden käyttö korostuu erityisesti erilaisissa muutostilanteissa kuten esimerkiksi yrityksen kasvuvaiheessa. Voidaan todeta myös, että liiketoiminnan tila vaikuttaa HR-asiantuntijapalveluiden käyttöön.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Lasertarkkuusporauksella on tämän hetken teollisuudessa useita sovelluksia, kuten esimerkiksi mustesuihkukirjoittimet, dieselmoottoreiden polttoainesuuttimet, lääketieteen instrumentit, turbiinien lapojen jäähdytysreiät ja stensiilit. Tässä työssä on tutkittu laserporauksen mahdollisuuksia 99,9 % kupariin sekä EN 1.4301 ruostumattomaan teräkseen (vastaava AISI 304). Ainepaksuuksia oli käytettävissä kolmea: 0,1 mm, 0,5 mm ja 1,0 mm. Vertailun vuoksi valittiin tutkimukseen mukaan ainepaksuudeltaan 1,0 mm EN 1.4432 haponkestävää terästä (vastaava AISI 316L). Tutkimuksessa käytettiin kolmea eritehoista 1,064 µm aallonpituuden Nd:YAG – laseria ja yhtä CO2 – laseria. Poratut reiät kuvattiin elektronimikroskoopilla ja jokaisesta reiästä mitattiin halkaisija, ympyrämäisyys ja kartiokkuus. Lisäksi reiän laatua arvioitaessa tarkasteltiin purseen määrää reikien ympärillä. Tutkimus osoitti, että eri materiaaleihin voidaan porata, laserin säteen laadusta ja aallonpituudesta riippuen, hyvin erikokoisia reikiä. Kartiokkuuteen havaittiin voitavan vaikuttaa polttopisteen paikkaa siirtämällä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ”sukupuolikiintiöt yritysten hallituksissa” rakentuvat suomalaisessa mediassa ja sitä kautta; nähdäänkö sukupuolikiintiöt toimivana keinona saavuttaa työelämän tasa-arvo. Tutkielmassa luodaan silmäys sukupuolirooleihin sekä niitä uusintaviin ja ylläpitäviin rakenteisiin yhteiskunnassa. Edelleen tavoitteena on selvittää, murtavatko naiskiintiöt liike-elämässä ja politiikassa vallitsevia johtajuuden sukupuolirooleja. Tutkielmassa käsitellään tasa-arvoa yhteiskunnallisessa, johtajuustutkimuksellisessa ja feministisessä valossa. Sukupuolikiintiöistä kirjoitettaessa voidaan havaita erilaisia suhtautumistapoja niiden vaikutuksesta tasa-arvon toteutumiseen. Tutkielmassa esimerkkeinä käytettyjä lehtitekstejä leimaavat vastakkainasettelut, voimakkaat tunteet ja jakautuminen eri leireihin. Tutkimusmenetelmänä on käytetty kriittistä, valtaorientoitunutta diskurssianalyysiä, joka on antoisa viitekehys mediamaailman käytäntöjen tutkimiseen kontekstissaan. Media on tässä tutkimuksessa rajattu käsittämään tiettyjä suomalaisia sanoma-, aikakausi- ja iltapäivälehtiä. Tutkimuksen pääongelmaksi nousevat tavat, joilla sukupuolikiintiöistä mediassa kirjoitetaan sekä asenteet, joita ne lukijoille välittävät. Tämän tutkimuksen keskeisinä tuloksina voidaan esittää yleisimmät suhtautumistavat sukupuolikiintiötä kohtaan mediassa, sekä kolme diskurssia, jotka useimmiten kiintiökeskusteluissa esiintyvät. Pätevyys- diskurssi painottaa yksilön pätevyyttä ensisijaisena valintakriteerinä hallitusjäseniä valittaessa. Uhka- diskurssi esittää sukupuolikiintiöt uhkavaatimuksena, johon tullaan turvautumaan kulttuuristen muutosten hitauden vuoksi. (Epä)tasa-arvo- diskurssi näkee sukupuolikiintiöt tasa-arvoa edistävänä keinona, mutta toisaalta kokee naiskiintiöt epätasa-arvoisina ja miehiä sortavina.