Nimihistoria muutosten peili

Kirjallisuusarvostelu

Ketterien sovelluskehityskäytäntöjen soveltaminen J2EE-kehitykseen

Yritysohjelmistojen kehittäminen on monesti aikataulukriittistä ja tuottavuusvaatimukset ovat korkeita. Työssä kehitettiin tyypillisen web-käyttöliittymän omaavan J2EE-sovelluksen koontiin soveltuva koontimenetelmä, joka hyödyntää XP:n (Extreme Programming) sovelluskehityskäytäntöjä. Tärkeimpiä näistä on automatisoitu testaus, jonka päätyypit ovat automatisoitu yksikkö- ja integrointitestaus. Työn aikana asetettiin tavoitteet koontimenetelmälle sekä evaluointiin ja valittiin markkinoilla olevista työkaluista toimeksiantajan ympäristöön sopiva joukko. Koontimenetelmän toteutuksen tarkastelussa havaittiin, että XP:n käytännöt soveltuvat J2EE-sovelluskehitykseen ja tarpeelliset työkalut tähän ovat olemassa.

Kuka suunnittelee mainokset? Tutkimus mainosalan kulisseista,yhteistyökäytännöistä ja ristiriidoista. Mainonnan suunnittelijan näkökulma

Tutkimus kuvaa tapahtumia mainonnan suunnittelun kulissien takana ja niiden vaikutusta suunnittelutyöhön mainonnan suunnittelijan näkökulmasta. Lähestymistapa on systeemiteoreettinen: tutkimuksessa tarkastellaan sekä mainostoimiston suunnittelijoiden, projektijohtajien ja muiden mainonnan suunnitteluun osallistuvien keskinäistä vuorovaikutusta että mainostoimiston ja mainoksia tilaavan asiakkaan vuorovaikutuksen asettamia rajoja ja mahdollisuuksia. Keskeinen työväline on Kurt Lewinin kentän käsite. Tutkimuksessa se konkretisoituu esitystavaksi mainonnan suunnittelun olennaisista piirteistä, jotka ovat toisistaan riippuvaisia. Tutkimusta pohjustaa ajatus mainonnan suunnittelun perusrakenteesta, joka on riippumaton taloudellisista, yhteiskunnallisista tai mainostoimialan liiketoimintaympäristön muutoksista. Mainostoimistossa työtä tehdään usein ryhmässä. Ydinryhmä muodostuu kirjoittavan ja visuaalisen suunnittelijan työparista, mutta projektijohtaja on avainasemassa hoitaessaan yhteydenpitoa mainostoimiston asiakkaaseen. Tutkimustyötä viitoittivat kysymykset mainonnan suunnittelijoiden tehtävästä ja asemasta, työssä koetuista haasteista sekä osuudesta ja vastuusta lopullisissa töissä. Keskiössä ovat suunnittelutyötä raamittavat haasteet, jotka ohjaavat suunnittelijoiden kykyjä ja haluja toteuttaa luovuuttaan. Tutkimus ammentaa teoreettisia aineksia työnjaon ja tiimityön käsitteiden ohella vallan tilanteisuudesta ja suhteista sekä sosiaalisen pääoman ja luottamuksen moniaineksisuudesta. Tutkimuksen aineisto kerättiin syksyllä 2008 ja alkuvuodesta 2009 haastattelemalla suomalaisten mainostoimistojen suunnittelijoita. Haastatteluaineisto koostuu kymmenestä ryhmähaastattelusta, johon kuhunkin osallistui 3–4 suunnittelijaa. Muu aineisto sisältää toimialan tilastoja ja julkaisuja sekä yksityisiä sähköpostikirjeenvaihtoja ja keskusteluja mainosammattilaisten kanssa. Haastatteluaineisto analysoitiin Milesin ja Hubermannin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja sitä täydennettiin retorisella diskurssianalyysilla. Analyysin alkuvaiheessa koemetodina sovellettiin Straussin ja Corbinin aineistolähtöisen teorian (grounded theory) kolmivaiheista koodausta. Tutkimuksen tuloksena on malli mainonnan suunnittelun kentän jännitteistä, jotka johtavat toimimaan tietyllä tavalla. Mainonnan suunnittelijan tehtävinä näyttäytyvät vaikuttaminen, asiakkaan tarpeiden tunnistaminen ja tyydyttäminen sekä omakohtainen menestyminen. Suunnittelijan asema näyttää työssä koettujen haasteiden kautta häilyvän asiantuntijuuden ja alihankkijuuden välimaastossa. Työn henkilökohtaisina haasteina piirtyvät tarmokkuuden ja jatkuvan oivaltamisen vaateet. Ulkoisina tekijöinä talouden, teknologian ja sen myötä median murros sekä haastaa että kehittää: alituiseen kiireeseen näytetään verhoavan pulmia, joiden todellinen alkuperä paikantuu muualle. Keskeiset ristiriidat ja toiminnan edellytykset ilmenevät juuri yhteistyössä: mainostoimiston sisäinen yhteistyö ja asiakkaan antama palaute ovat merkittäviä tekijöitä luottamuksen taustalla. Siten avoin ja vastavuoroinen kommunikaatio piirtyy olennaiseksi asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa ja asiakkaan menestymisessä. Mainonnan suunnittelussa tärkeäksi kysymykseksi nousevat portinvartijoiden roolit. Mainostoimiston sisäisessä työskentelyssä projektijohtajat hallinnoivat suunnitteluresursseja, välittävät tietoa asiak kaalta suunnittelijalle ja päinvastoin sekä tekevät tärkeimmät päätökset. Asiakkaan puolella mainoksia tilaava asiakashenkilö hallinnoi valjastamiaan resursseja, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu tämän esimiehen toimesta. Tulosten valossa on perusteltua uskoa, että mainonnan suunnittelijat kokevat oman työnsä arvon alentuneen ja päätösvaltansa vähentyneen. Mainostoimialan murroksen kannalta tutkimus tuo esiin uudenlaisen tiimityön ymmärtämisen ja korostaa yksilöiden vahvuuksien tunnistamisen merkitystä. Kiristyvässä taloudessa se suuntaa huomion sekä mainostoimistojen että niiden asiakasyritysten sisäisten ja ulkoisten resurssien tehokkaaseen ja tuottavaan hyödyntämiseen ja organisoimiseen. Sosiologisesti tutkimus tarjoaa yhdenlaisen näkökulman ryhmätyön ulottuvuuksiin ja työelämän yhteistyöhaasteiden pohtimiseen. Siten tutkimuksen tuloksilla voi nähdä arvoa myös muiden kuin mainosalan yhteistyökäytäntöjentarkasteluun.

Quality and analysis of administration processes in server operations

IT outsourcing refers to the way companies focus on their core competencies and buy the supporting functions from other companies specialized in that area. Service is the total outcome of numerous of activities by employees and other resources to provide solutions to customers' problems. Outsourcing and service business have their unique characteristics. Service Level Agreements quantify the minimum acceptable service to the user. The service quality has to be objectively quantified so that its achievement or non-achievement of it can be monitored. Usually offshoring refers to the transferring of tasks to low-cost nations. Offshoring presents a lot of challenges that require special attention and they need to be assessed thoroughly. IT Infrastructure management refers to installation and basic usability assistance of operating systems, network and server tools and utilities. ITIL defines the industry best practices for organizing IT processes. This thesis did an analysis of server operations service and the customers’ perception of the quality of daily operations. The agreed workflows and processes should be followed better. Service providers’ processes are thoroughly defined but both the customer and the service provider might disobey them. Service provider should review the workflows regarding customer functions. Customer facing functions require persistent skill development, as they communicate the quality to the customer. Service provider needs to provide better organized communication and knowledge exchange methods between the specialists in different geographical locations.

Developing a Comprehensive Model for Marketing Planning — Combining the Major Approaches

Mix marketing and relationships marketing are two major approaches that often form a basis for organizational marketing planning. The superiority of these approaches has been debated for long without any rational conclusion. Lately there have been studies indicating that both of the major approaches are many times used side by side in marketing planning. There have been also studies suggesting that even combining the mix marketing and relationship marketing approaches might be possible. The aim of this thesis is to provide knowledge about the usage of mix marketing and relationship marketing approaches in organizations and possibilities in combining the approaches. Also a settlement of strengths, weaknesses and risks of combining is intended to provide. The objectives were met through the literature and a case study research. In the case study, interviews were conducted in order to gain a deeper knowledge about marketing planning in various organizations. Based on this study, the combining of the major marketing approaches will be possible and even recommended when keeping in mind few aspects which might cause some troubles in the combining process.

The relationship between a virtual leader’s communication practices and a virtual team’s performance

A lot of research has been carried out into virtual teams and virtual leadership, yet there is hardly any research available on the communication behaviour of virtual leaders within a real business context. This research assessed the communication practices of virtual leaders and analysed the relationship between these practices and the performance of virtual teams. The objective of this research was to examine the distinctions of virtual teams, to study the leader’s role in a virtual team and its performance, and to examine the leader’s communication practices within virtual teams. The research involves a case study in which interviews have been carried out within an international technology company headquartered in Finland. Qualitative research methods were applied in the research. Based on the results of the study it can be said that there is a strong relationship between a virtual leader’s communication practices and a virtual team member’s job satisfaction. Through their communication practices, activities and message contents, leaders can affect the job satisfaction of virtual team members. In virtual leadership the focus is not in virtual but in leadership. It does not matter if the context is virtual or face-to-face; similar communication practices are good in both cases. As the global economic crisis strongly affected the sales results of the between a leader’s communication practices and a virtual team’s objective performance cannot be made.

Ammattina kuolema. Kuolemankulttuuri hautaustoimistojen näkökulmasta 1893-2009

Tutkimus käsittelee hautaustoimistojen syntyä, muutosta ja kehitystä Porissa 1800-luvun lopusta nykypäivään saakka. Tarkoituksena on selvittää millaiseksi kuolemankulttuuri on muodostunut kaupunkiympäristössä. Tutkimuksen taustana on kyläyhteisön kuolemankulttuuri. Primaariaineisto koostuu Suomen hautaustoimistojen liiton jäsenlehti Tiimalasin julkaisuista ajalla 1950-2009 ja teemahaastatteluista porilaisissa hautaustoimistoissa. Tutkimuksen pääasiallisina metodeina käytin rituaaliteorioita, diskurssianalyysia ja sisällönanalyysia. Kysyin aineistolta mitkä tavat, käytännöt ja rituaalit ovat hävinneet tai missä muodossa ne nykyään elävät? Missä määrin kuolemaan liittyvä kulttuuriperintö ulottuu nykyisyyteen asti? Ovatko kuolemiseen liittyneet roolit, rituaalit ja tehtävät muuttuneet, miten ja ketkä niitä hallitsevat? Mikä on hautaustoimistojen rooli hautauksessa? Hautaustoimistojen rooli tutkimusajalla nojaa hautausperinteeseen. Tutkimus jakautuu kolmeen aikakauteen: ruumisarkkuliikkeistä hautaustoimistoiksi (1896-1970), hautaustoimistojen palveluammatillistuminen (1960-1990) ja kuoleman ammattilaiset (1990-2009). Olen nimennyt hautaustoimistojen roolit aikakausien järjestyksessä perinteen perijöiksi, perinteen haltijoiksi ja perinteen kantajiksi. Kaupungistumisen myötä hautaustoimistot perivät kuolemankulttuurin. Käsityöläismäisissä arkkupajoissa keskityttiin aluksi vain aineelliseen kulttuuriin. Kuolemankulttuuri muotoutui kaupungistuneista ja kyläyhteisön hautaustavoista. Kotoa lähtevä hautajaissaatto poistui kaupunkikuvasta kokonaan 1980-luvulle tultaessa. Hautajaisautot rakensivat imagoa modernista ja alati kasvavasta elämäntavasta. Ruumisarkkuliikkeiden häviämisen myötä viimeistään 1950-luvulla kuolemankulttuurin puhetapa muuttui. Traditionaalisen hautaustavan normia koetteli uudenlaisten muotoutuvien teollisen ja modernien diskurssien paine. Arkut poistuivat näyteikkunoilta ja mainokset yksinkertaistuivat. Hautajaisten tilallinen ja ajallinen toimintajärjestys pirstaloitui modernin mukaiseksi käytännöksi. Hautaustoimistojen yleisilme väreineen muuttui vähitellen yksinkertaiseksi ja stereotyyppiseksi. Kuolemaa symboloivat kuvat ja sanat köyhtyivät tai loppuivat kokonaan. Omaisten ja vainajan välille muodostui kuolemasta etäännyttävä symboliikka. Hautaustoimistot alkoivat korvata yhteisöllisyyttä surutyön kautta. Suuri osa rituaaleista hävisi tai kaventui tutkimusajalla. Palveluammatillistumisen myötä alettiin keskittyä esineistä asioihin ja kuoleman sijaan korostaa toistuvasti elämää. Hautaustoimistot eräänlaisina rituaalinjohtajina saivat erityisen kuoleman asiantuntijan roolin ja vaikuttivat siihen, mitä rituaaleja ja hautajaistapoja voidaan ja tulisi säilyttää. Nykyään kuolemankulttuuri on hautaustoimistojen kautta nähtynä yhtä aikaa niin teknologisoitunutta, psykologisoitunutta (surutyötä), uskonnollista ja hengellistä johtamista, maallistumista kuin myös ympäristöuhkia sekä paikallista että globaalia kulttuuriperintöä.

Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista

Hyvää elämää ei voi mitata rahassa? Tutkielma vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten hyvinvointipalveluiden taloudellisista vaikutuksista Tarkastelen pro gradussani vaikeasti vammaisen lapsen perheen kunnallisten palveluiden järjestämisen kontekstissa, onko hyvä elämä rahassa mitattavissa. Aloitan tutkimukseni tarkastelemalla hyvä elämä- paradigmojen moninaisuutta ja siirryn sitten tutkimaan, millainen on hyvinvointivaltio Suomi. Keskeisen kiinnostuksen kohteena on, miten sen kunnallisia palveluja järjestetään. Tarkastelen erilaisia yhteiskuntamalleja, vallitsevaa aihetta koskevaa lainsäädäntöä ja sen tulkinnan kautta syntyneitä toimintatapoja. Jatkan tuomalla esiin kunnallisten palveluiden järjestämistä koskevia kansallisia ja globaaleja talouskysymyksiä sekä tarkastelemalla aiempaa tutkimusta taloudellisesta vaikuttavuudesta niin terveydenhuollon, sosiaalihuollon kuin koulutuksen parissa. Kuvaan sen jälkeen kahden hypoteettisen vaikeasti vammaisen lapsen perheen Mäkisten ja Virtasten saamia kunnallisia palveluita. Sitten tarkoituksenani on ”eurottaa” tarinat. Tällä tarkoitan sitä, että tarkastelemalla tarinoissa ilmenevien palveluiden kustannuksia sekä vaikutuksia, voisi olla mahdollista mitata hyvää elämää rahassa. Teen tarinoiden pohjalta myös kustannus-hyötyanalyysin ja vertaan sitten näitä laskentatapoja toisiinsa. Tarina-aineiston keruumenetelmänä käytän eläytymismenetelmää soveltaen sitä siten, että käytän omia kokemuksiani vaikeasti vammaisten lasten perheiden tilanteista luodessani itse kaksi ääripäitä kuvaavaa tarinaa. Perheen aikuisten täysityöllistyminen tai sen estyminen ovat tarinoita erottava tekijä. Työelämään osallistuminen on yleisin suomalaisen hyvän elämän rakennusaine. Laskelmat osoittavat, että hyvän elämän mittaaminen rahassa on mahdollista. Asenteet vaikuttavat päätöksentekoon ja vaikeasti vammaisen hyvä elämä rakentuu useimmin muista lähtökohdista kuin hänen omistaan. Tärkeää on tunnistaa, kenen hyvä elämä-käsityksiin perustuen kunnallisia palveluja järjestetään. Taloudellisen vaikuttavuuden arviointia on tehty sosiaalialalla hyvin vähän ja sen tarve on ilmeinen. Helppokäyttöisten arviointimenetelmien kehittäminen lisäisi niiden käyttöä arjen palvelupäätöksiä tehtäessä.

Kohti minkälaista työelämää?

Kirjallisuusarvostelu

Carbon footprint as part of a company’s external environmental communication

The aim of this thesis was to find out how the carbon footprint calculations can be utilized in the company’s external environmental communication, what is the demand for carbon footprint from the market, and how the other actors in the forest industry have approached the issue. The aim was to recognize the best practises to communicate carbon footprints and to find possibilities to extend the UPM-Kymmene Wood Oy’s mill specific carbon footprints. This research included a literature review, an inquiry to the UPM-Kymmene Wood Oy’s sales offices, and Internet survey concerning the external environmental communication in the forest industry and three small case studies based on mill specific parameters. The inquiry to the sales offices showed that the carbon footprint is not yet a common demand from the customers in the wood product sector. In addition, the Internet survey showed that generally in the forest industry, not much has been done concerning carbon footprint communication so far. The biggest challenge in carbon footprint communication is the variation in the knowledge level of the receivers. In addition btob and btoc communication situations demand a different approach to the issue. Carbon profile brochures developed in the company can be seen as suitable for btob communication situations. Case studies have shown that the contribution of final product transport to the overall carbon footprint was significant. It was recommended to include post mill transport in the carbon footprint information supplied to the btob customers. When discussing environmental communication on a general level it can be stated that a good external environmental communication is based on facts, is open and proactive and takes into account the needs of the receiver. However, the openness and the quality of external environmental communication are essentially strategic decisions. The significance of internal communication as well as the knowhow in the communication and marketing networks play a major role in achieving success in external environmental communication. Carbon footprints are only one part of good balanced external environmental communication. One specific environmental feature like carbon footprint should not be over emphasized to the detriment of other important environmental aspects.

Katsaus INSSI-hankkeen hyvien käytäntöjen tapauskuvauksiin

sivut 11-15

Ennakkotehtävät ja aktiivinen opiskelu

S. 49-55

Koti- vai päivähoito? - Turkulaisten vanhempien näkemyksiä ja kokemuksia lasten koti- ja päivähoidosta

Suomessa lasten kotona hoitamista tuetaan pitkään erilaisten taloudellisten etuuksien avulla. Kuitenkin osa vanhemmista lähtee työelämään vielä lasten ollessa pieniä esimerkiksi taloudellisten syiden vuoksi. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli selvittää turkulaisten vanhempien näkemyksiä koti- ja päivähoitoon liittyvistä asioista, kuten kotihoidon tuesta, lasten hoitojärjestelyistä sekä päivähoidon laadusta Turussa. Tutkimuksen aineisto kerättiin verkkokyselynä turkulaisten päivähoitoikäisten lasten vanhemmilta (N=207) keväällä 2010. Kvantitatiivisina analyysimenetelminä käytettiin khin neliötestiä, pääkomponenttianalyysia sekä Studentin t-testiä. Laadullisena analyysimenetelmänä käytettiin teemoittelua. Suurin osa kyselyyn vastanneista oli äitejä (93,2 %). Tutkimuksessa havaittiin, että perheiden tuloilla, lapsen iällä sekä perheen lasten lukumäärällä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys lapsen hoitomuotoon sekä kotihoidon tuen käyttöön. Kotihoitoa sekä kotihoidon tukea käytettiin useammin vähätuloisissa ja monilapsisissa perheissä. Mitä nuoremmasta lapsesta oli kyse, sitä useammin häntä hoidettiin kotona. Tärkeimmät syyt lapsen hoitomuodon valintaan olivat lapsen ikä, lapsen etu ja taloudelliset syyt. Tutkimus osoitti, että Turussa on työssäkäyviä vanhempia, jotka haluaisivat hoitaa lapsiaan kotona, mutta eivät pysty esimerkiksi taloudellisten syiden vuoksi. Vanhemmilta tiedusteltiin kuinka suuri Turun kotihoidon tuen kuntalisän sekä sisarlisän tulisivat olla, jotta vanhemmat jäisivät kotiin hoitamaan lapsia. Kuntalisän määräksi toivottiin useimmiten 100–250 euroa ja sisarlisässä 60–150 euroa kuukaudessa. Tutkimukseen osallistuneiden vanhempien näkemyksen mukaan lasten kotona hoitamista tuetaan Suomessa liian vähän. Eniten riittämättömänä pidettiin kotihoidon tuen hoitorahaa sekä osittaista hoitorahaa. Suurin osa vanhemmista kannatti myös lasten kotona hoitamisen tukemista kodinhoitajien avulla sekä yli kolmevuotiaiden mutta alle kouluikäisten lasten kotona hoitamisen tukemista yhteiskunnallisista varoista. Vanhempien näkemyksen mukaan Turussa ei ole kotihoidon tukitoimintoina riittävästi kaupungin järjestämiä lastenkerhoja, ja vanhemmat toivoivatkin Turkuun enemmän sellaisia kerhoja, jonne lapset voivat mennä ilman vanhempia ilmeisesti juuri kaupungin järjestämänä. Turkulaiset vanhemmat olivat suhteellisen tyytyväisiä päivähoidon laatuun Turussa. Kokonaislaatuarvosanat ylittivät kaikissa hoitomuodoissa arvosanan ”hyvä”. Korkeimman arvosanan sai yksityinen perhepäivähoito ja alhaisimman kunnallinen päiväkoti. Kunnallisessa päiväkodissa tyytymättömyyttä aiheutti lapsiryhmien koko, päiväkodin tilojen kunto sekä vanhempien vaikutusmahdollisuudet hoitopaikkaa koskevissa asioissa. Noin puolet vanhemmista oli sitä mieltä, että sopiva ikä aloittaa päiväkotihoito on alle kolmevuotiaana, ja noin kolmannes piti sopivana ikänä alle kahta vuotta. Yleisimmin vastattu ikä (moodi) oli 3-4- vuotta. Tutkimuksen tuloksia voidaan pitää suhteellisen luotettavina ottaen huomioon aineiston koko, otoksen vastaavuus populaatioon sekä yhtenevyys aiempien tutkimusten tuloksiin. Kaiken kaikkiaan vanhempien asenteista kävi ilmi paluu familistisiin eli perhearvoja korostavaan ilmapiiriin, vaikka useat vanhemmat suhtautuivatkin päiväkotihoitoon melko myönteisesti.

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.