900 resultados para new keynesian models
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli selvittää erään teleoperaattorina toimivan yrityksen sisäisen liiketoimintayksikön nykyisiä kumppanuusmalleja ja toimintatapoja sekä tehdä vaiheistettu ehdotus toiminnan tehostamisesta uudella mallilla. Tämä yksikkö toimii yrityksen suurasiakasmyyntiyksikkönä. Tavoitteena on luoda kehitettävistä uusista toimintamalleista uusi myyntiprosessi ja ottaa se käytäntöön vaiheistetusti. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin yrityksen suurasiakasmyyntiyksikön nykyiset kumppanuusmallit ja myyntiprosessi. Tässä keskityttiin myyntiyksikön kannalta merkittäviin toimintoihin. Yrityksen suurasiakasmyynnin toiminnassa havaittiin ongelmana myyntihenkilöstön ajankäyttö, jonka taustoja selvitettiin. Suurin osa myyjien ajasta kului päivittäisrutiinien suorittamiseen ja ongelmatilanteiden selvittämiseen. Tällaisia tilanteita olivat mm. laskutusepäselvyydet, asennustöiden viivästymiset ja tarjousten teknisten ratkaisuiden tekeminen. Nämä toiminnot veivät yli puolet myyjien ajasta, josta tavoitteellisesti yli 80 prosenttia pitäisi kulua asiakkaiden kanssa suoraan toimimiseen. Tutkimuksen teoriataustana käytettiin kahta prosessijohtamisen koulukuntaa; BPR:ää (Business Process Reengineering) ja TQM:ää (Total Quality Management). Niihin perehdyttiin kirjallisuuden ja artikkeleiden avulla ja tähän työhön niistä kirjoitettiin merkitykselliset osat. Yrityksen suurasiakasmyyntiyksikön uuden myyntiprosessin kehittäminen aloitettiin segmentoimalla sen asiakkaat avain-, kanta-, kasvu- ja arvoasiakkaisiin. Näille segmenteille kehitettiin omat myyntimallinsa, joihin liittyi niille suunnattava tarjooma (tuotevalikoima). Tämän jälkeen myyntimallit koulutettiin henkilöstölle ja samalla kerättiin informaatiota uuden myyntiprosessin luomista varten. Uusi myyntiprosessi jakautuu viiteen vaiheeseen. Pre sales –vaiheessa (1) keskitytään asiakkuuksien johtamiseen, yrityksen myyjien oman organisaation ja liiketoimintaympäristön tuntemukseen ja uusasiakashankintaan. Ehdotusvaiheessa (2) tehdään asiakkaalle ehdotus kehitysprojektista, jonka tähtäimenä on luoda asiakkaalle tarve hyödyntää tietoliikennettä omassa toiminnassaan. Tämän toiminnan tavoitteena on päästä mukaan mahdollisimman syvälle asiakkaan liiketoimintaan ja sitä kautta kasvattaa liikevaihtoa ja kannattavuutta. Myyntivaiheessa (3) asiakkaalta on saapunut tarjouspyyntö ja sen pohjalta valmistellaan tarjous. Tämän jälkeen käydään tarkentavia neuvotteluita ja pyritään saamaan suotuisa päätös ja sitä kautta tilaus asiakkaalta. Toimitusvaiheessa (4) myydyt tuotteet ja palvelut syötetään tilausjärjestelmiin ja toimitetaan asiakkaalle. Tämän jälkeen seuraa toimituksen kertalaskutus ja jälkimyynti/markkinointi, jolla jo kertaalleen myydyt tuotteet ja palvelut ikään kuin myydään asiakkaalle uudestaan. Viimeinen vaihe on after sales –vaihe (5), jossa varmistetaan myytyjen tuotteiden ja palveluiden ja niiden kausilaskutuksen toimivuudet, tehdään raportointia ja myydään asiakkaalle jo myytyjen tuotteiden lisäksi uusia lisäpalveluita.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on analysoida alhaisen tuloluokan segmentille kohdennettavaa mobiilituotetarjoomaa lähtien kohdesegmenttien määrittelystä aina suositeltavien tuoteominaisuuksien rajaamiseen. Taustatutkimuksen avulla selvitetään mobiilimarkkinoiden kehitykseen vaikuttavia tekijöitä asiakaspotentiaalin ja tulevaisuudennäkymien arvioimiseksi. Haastattelututkimuksen avulla on selvitetty kohdesegmentin mobiilipalvelujen tarvetta ja kyseisten markkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia, jotta tähän tarpeeseen voidaan kannattavasti vastata. Mobiilipalveluiden saattamiseksi myös alhaisten tuloluokkien ulottuville, on loppuasiakkaalle mobiililiittymän hankkimisesta aiheutuva kokonaiskustannus saatava laskettua huomattavasti nykyistä alhaisemmalle tasolle. Tämä edellyttää, että operaattorin on voitava karsia omia kustannuksiaan jokaisella osa-alueella, ja kehitettävä uusia liiketoimintamalleja kannattavuuden säilyttämiseksi. Pohjimmiltaan tämä tarkoittaa sujuvaa yhteistyötä verkkojen ja mobiilipuhelinten valmistajien kanssa, huolellista markkinoiden segmentointia sekä tuotetarjooman kohdentamista.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena on tutkia prosessien uudelleensuunnittelua ja erityisesti hankintaprosessien uudistamista kansainvälisessä prosessiautomaatioyrityksessä. Työn aihealuetta tutkitaan sekä henkilöstön, uuden teknologian että prosessien kehittämisen näkökulmasta. Prosessien kehittämisessä työkaluna on käytetty tunnettua laatutyökalua, Six Sigmaa. Työn päätavoitteena on luoda uudet toimintamallit kehitettäville prosesseille. Kirjallisuuden lisäksi työ perustuu kirjoittajan kokemuksiin ja havaintoihin projektitiimin jäsenenä. Prosessien kehittämistä tarkastellaan myös muutoksenhallinnan näkökulmasta. Tämä on alue, jota ei saisi koskaan jättää huomiotta kehityshankkeissa. Kehitettäessä liiketoimintaprosesseja muutoksenhallinta on menestyksen kannalta ensisijaisen tärkeää. Muutoksenhallintaa tutkitaan työssä sekä organisaation että yksilön kannalta. Tässä työssä esitellään lisäksi maailmanlaajuisesti tunnettu ja käytetty laatutyökalu, Six Sigma. Six Sigmaa on käytetty myös työn lopussa tarkasteltavassa case-osuudessa. Case-osuudessa prosesseja tutkitaan aina nykytilasta uusiin toimintamalleihin saakka. Prosesseja ja niiden suorituskykyä analysoidaan yhtäjaksoisesti kehitysprojektien edetessä.
Resumo:
Rationale Mephedrone (4-methylmethcathinone) is a still poorly known drug of abuse, alternative to ecstasy or cocaine. Objective The major aims were to investigate the pharmacokineticsa and locomotor activity of mephedrone in rats and provide a pharmacokinetic/pharmacodynamic model. Methods Mephedrone was administered to male Sprague-Dawley rats intravenously (10 mg/kg) and orally (30 and 60 mg/kg). Plasma concentrations and metabolites were characterized using LC/MS and LC-MS/MS fragmentation patterns. Locomotor activity was monitored for 180-240 min. Results Mephedrone plasma concentrations after i.v. administration fit a two-compartment model (α=10.23 h−1, β=1.86 h−1). After oral administration, peak mephedrone concentrations were achieved between 0.5 and 1 h and declined to undetectable levels at 9 h. The absolute bioavailability of mephedrone was about 10 % and the percentage of mephedrone protein binding was 21.59±3.67%. We have identified five phase I metabolites in rat blood after oral administration. The relationship between brain levels and free plasma concentration was 1.85±0.08. Mephedrone induced a dose-dependent increase in locomotor activity, which lasted up to 2 h. The pharmacokinetic-pharmacodynamic model successfully describes the relationship between mephedrone plasma concentrations and its psychostimulant effect. Conclusions We suggest a very important first-pass effect for mephedrone after oral administration and an easy access to the central nervous system. The model described might be useful in the estimation and prediction of the onset, magnitude,and time course of mephedrone pharmacodynamics as well as to design new animal models of mephedrone addiction and toxicity.
Resumo:
Durant les deux derniers siècles avant notre ère, des objets de type italique, c'est-à-dire caractérisant la culture matérielle de l'Italie tardo-républicaine apparaissent progressivement en Gaule. L'identification de ces objets du quotidien et leur analyse typologique et contextuelle permettent une approche renouvelée du phénomène de romanisation de la Gaule. L'objectif de cette thèse est de mettre en exergue les modalités chronologiques, spatiales et culturelles de la diffusion de ce type de mobilier. La confrontation des résultats avec les données issues des études céramologiques et architecturales permet de brosser un tableau affiné du processus d'acculturation. La nature des sites, ainsi que la diversité des types d'objets considérés permettent de souligner la variété des comportements des populations locales face à la réception de ces mobiliers exogènes. Que ce soit dans le commerce ou en intégrant l'armée romaine, les élites locales ont joué un rôle majeur au sein des interactions avec l'Italie, de la diffusion de ces objets et de l'intégration des nouveaux modèles italiques. -- For the last two centuries before our era, italic type objects, which means objects that are characterizing the material culture of Tardo-republican Italia, are progressively appearing in Gaul. The identification of these everyday objects and their typological and contextual analysis allow a renewed approach of the Gaul romanization phenomenon. The objective of this thesis is to highlight, the chronological, spatial and cultural modalities of the diffusion of such furniture. The comparison of the results with the data provided by the ceramological and architectural studies allows to improve the description of the acculturation process.The behavioral diversity towards the reception of exogenous furniture is underlined by the nature of the sites and the diversity of the considered objects. Local elites, whether by participating in commercial exchanges or by joining the army, have played a major role in the interactions with Italia, from the diffusion of these objects to the integration of the new italic models.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena oli löytää case-yrityksen varaston kriittiset tuotteet ja kehittää yrityksen hankintatoimintaa niin, ettei puutetilanteita pääse syntymään ja kustannuksia saadaan alennettua. Tutkimus toteutettiin Joutsenon Elementissä haastattelemalla yrityksen toimihenkilöitä sekä tutkimalla yrityksen kirjanpitoa, vuosisopimuksia sekä ostolaskuja vuosilta 2001 - 2002. Tärkeimpien varastonimikkeiden selvittämiseen käytettiin apuvälineinä ostotilien ABC- sekä ostosalkkuanalyysejä. Tutkimuksen tuloksena case-yrityksessä aloitettiin kehitysohjelmat kuudelle tärkeimmälle kehityskohteelle. Tärkeimmille nimikkeille laskettiin optimaaliset tilauskoot sekä suunniteltiin uudet tilausmallit. Toimittajayhteistyötä muutettiin enemmän partnership-tyyppiseksi, jolloin toimittajan vastuu täydennyksistä kasvaa. Toimittajien laskutuskäytäntöihin tehtiin muutoksia pyytämällä toimittajia yhdistelemään useampia laskuja, jolloin laskujen käsittelyyn kuluva aika case-yrityksessä vähenee. Muita kehittämiskohteita olivat yrityksen sisäinen logistiikka sekä tietotekniikan hyödyntämismahdollisuuksien lisääminen. Tutkimuksen tuloksena case-yritykselle valmistui myös hankintakansio, josta löytyvät eri ostotilien ja tärkeimpien nimikkeiden hankintamallit sekä muun muassa ostovolyymit tutkitulta ajanjaksolta.
Resumo:
Liikkeenjohdollisten oppien tekstit välittävät uusien johtamiskäytäntöjen ja oivallustensa lisäksi lukijoilleen myös niitä arvoja ja etiikkakäsityksiä, joille uudet opit pohjautuvat. Koska tällaisen kirjallisuuden kuluttajat ovat usein yritysten päätöstentekijöitä, näiden näkemysten vaikutuspiiri saattaa olla hyvinkin laaja. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää kahden viimeaikaisen liikkeenjohdollisen opin eettisiä taustoja. Arvojohtaminen on johtamisoppi, jonka mukaan yrityksen tulee määrittää omat arvonsa, joiden normittamisen avulla yritystä voidaan johtaa. Arvojohtamisessa arvot nähdään ensisijaisesti välineinä, ja yrityksen johto asetetaan keskeisimmäksi oikean ja väärän määrittäjäksi. Omistajalähtöinen johtaminen puolestaan perustuu väitteelle, että yrityksen toimien oikeellisuutta voidaan mitata niiden omistajille tuottamalla varallisuudella. Finanssikapitalismin lailla se uskoo vakaasti markkinoiden itsesäätelyyn ja yksilön omaan kykyyn tehdä kypsiä ja eettisiä valintoja.
Resumo:
Globaalinen liiketoimintaympäristö on muutoksessa. Uudet teknologiat muuttavat toimintaympäristöä ja talouden säännöt muuttuvat nopeasti. Uusia liiketoimintamalleja tarvitaan. Tutkimuksen tavoitteena oli analysoida tieto- ja viestintäteollisuuden (ICT-teollisuus) nykytilannetta strategisesta ja kilpailuanalyyttisestä näkökulmasta, sekä luoda kuva ICT-teollisuudesta ja sen suurista pelureista Euroopassa ja USA:ssa. Tutkimus analysoi viittä suurta ICT-alan yritystä. Tutkimus oli luonteeltaan sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Yrityksiä analysoitiin käyttäen numeerista ja laadullista materiaalia. Tutkimus perustui kirjallisuuteen, artikkeleihin, tutkimusraportteihin, yritysten internet-kotisivuihin ja vuosikertomuksiin. Tutkimuksen tuloksena voitiin löytää sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia yritysten liiketoimintamallien ja taloudellisen menestymisen väliltä.
Resumo:
Metsäpolttoaineiden käyttö kasvaa lämpö- ja voimalaitoksissa ja mahdollisissa biojalostamoissa. Metsäpolttoaineilla voidaan saavuttaa päästövähennyksiä korvaamalla päästöintensiivisempiä polttoaineita. Metsäpolttoaineen kysynnän kasvu suurkäyttöpaikoilla luo uusia vaatimuksia metsäbiomassan hankintaan. Metsäpolttoaineiden vesitiekuljetuksen sisältämiä logistiikkajärjestelmiä kehittämällä toimitusvarmuutta pystytään parantamaan ja hankintaa laajentamaan kustannustehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Kuljetuskokeilut antoivat uutta tietoa vesitiekuljetuksen sisältämästä hankinnasta. Lastikapasiteetti nykyisen kaltaisessa Eurooppa IIa -suurproomussa vaihtelee 1200 tonnista jopa 1800 tonniin (kosteus 40 %) riippuen tiivistymisestä ja proomun modifiointiasteesta. Metsähakkeen energiatiheys oli suurproomukuljetuksissa keskimäärin 1 MWh/i-m3, joka oli 25 % parempi kuin vertailun hakerekkakuljetuksissa. Vesitiekuljetuksen kustannukset olivat kuljetuskokeiluissa lastauksineen ja purkuineen 0,02 €/MWh/km, ollen noin 20 % ketjun kokonaiskustannuksista. Simuloinnin edullisimpien vesitiekuljetusvaihtoehtojen vaihteluvälin kustannukset olivat vastaavasti 0,013 - 0,026 €/MWh/km. Lastauksen ja purun kustannus oli 0,4 - 0,6 €/MWh ja vesitiekuljetus 0,9 - 2,0 €/MWh (100 km). Ketjun kokonaiskustannukset hakkuutähdehakkeelle vaihtelivat simuloinnin edullisimpien vaihtoehtojen perusteella välillä 10,8 - 12,1 €/MWh (30 km rekka, 100 km proomu). Kuljetusketjujen simuloinnin kustannukset osoittivat proomukuljetusketjun olevan kilpailukykyinen vaihtoehto hakerekkakuljetusketjulle kalustosta ja vuosittaisista käyttötunneista riippuen kuljetusetäisyyden ylittäessä 100 km. Kustannustehokkain ratkaisu vesitiekuljetuksessa saavutettiin pienen aluksen ja suuren kokoluokan proomuyksikön kytkyeellä. Haketus kannattaa toteuttaa ennen proomukuljetuksen osuutta metsähakkeen paremman tiiviyden ja käsiteltävyyden perusteella. Logistiikkajärjestelmiä pitää kehittää tapauskohtaisesti käyttöpaikan tarpeet ja olosuhteet huomioon ottaen. Metsäpolttoaineiden vesitiekuljetuksen sisältämän logistiikan liiketoimintamallien vertailussa arvioitiin vaihtoehtoiset ulkoistetut toimintamallit paremmaksi kuin nykyinen urakointimalli. Tämä mahdollistaa paremman metsähakkeen saatavuuden ja logistiikan tehokkuuden lastausterminaaleissa. Terminaalitoiminnot ja proomukuljetukset lisäävät uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja mahdollistavat metsäpolttoaineiden
Resumo:
The Kenyan forestry and sawmilling industry have been subject to a changing environment since 1999 when the industrial forest plantations were closed down. This has lowered raw material supply and it has affected and reduced the sawmill operations and the viability of the sawmill enterprises. The capacity of the 276 registered sawmills is not sufficient to fulfill sawn timber demand in Kenya. This is because of the technological degradation and lack of a qualified labor force, which were caused because of non-existent sawmilling education and further training in Kenya. Lack of competent sawmill workers has led to low raw material recovery, under utilization of resources and loss of employment. The objective of the work was to suggest models, methods and approaches for the competence and capacity development of the Kenyan sawmilling industry, sawmills and their workers. A nationwide field survey, interviews, questionnaire and literature review was used for data collection to find out the sawmills’ competence development areas and to suggest models and methods for their capacity building. The sampling frame included 22 sawmills that represented 72,5% of all the registered sawmills in Kenya. The results confirmed that the sawmills’ technological level was backwards, productivity low, raw material recovery unacceptable and workers’ professional education low. The future challenges will be how to establish the sawmills’ capacity building and workers’ competence development. Sawmilling industry development requires various actions through new development models and approaches. Activities should be started for technological development and workers’ competence development. This requires re-starting of vocational training in sawmilling and the establishment of more effective co-operation between the sawmills and their stakeholder groups. In competence development the Enterprise Competence Management Model of Nurminen (2007) can be used, whereas the best training model and approach would be a practically oriented learning at work model in which the short courses, technical assistance and extension services would be the key functions.
Resumo:
Organic food products are highly susceptible to fraud. Currently, administrative controls are conducted to detect fraud, but having an analytical tool able to verify the organic identity of food would be very supportive. The state-of-the-art in food authentication relies on fingerprinting approaches that find characteristic analytical patterns to unequivocally identify authentic products. While wide research on authentication has been conducted for other commodities, the authentication of organic chicken products is still in its infancy. Challenges include finding fingerprints to discriminate organic from conventional products, and recruiting sample sets that cover natural variability. Future research might be oriented towards developing new authentication models for organic feed, eggs and chicken meat, keeping models updated and implementing them into regulations. Meanwhile, these models might be very supportive to the administrative controls directing inspections towards suspicious fraudulent samples.
Resumo:
Both the competitive environment and the internal structure of an industrial organization are typically included in the processes which describe the strategic management processes of the firm, but less attention has been paid to the interdependence between these views. Therefore, this research focuses on explaining the particular conditions of an industry change, which lead managers to realign the firm in respect of its environment for generating competitive advantage. The research question that directs the development of the theoretical framework is: Why do firms outsource some of their functions? The three general stages of the analysis are related to the following research topics: (i) understanding forces that shape the industry, (ii) estimating the impacts of transforming customer preferences, rivalry, and changing capability bases on the relevance of existing assets and activities, and emergence of new business models, and (iii) developing optional structures for future value chains and understanding general boundaries for market emergence. The defined research setting contributes to the managerial research questions “Why do firms reorganize their value chains?”, “Why and how are decisions made?” Combining Transaction Cost Economics (TCE) and Resource-Based View (RBV) within an integrated framework makes it possible to evaluate the two dimensions of a company’s resources, namely the strategic value and transferability. The final decision of restructuring will be made based on an analysis of the actual business potential of the outsourcing, where benefits and risks are evaluated. The firm focuses on the risk of opportunism, hold-up problems, pricing, and opportunities to reach a complete contract, and finally on the direct benefits and risks for financial performance. The supplier analyzes the business potential of an activity outside the specific customer, the amount of customer-specific investments, the service provider’s competitive position, abilities to revenue gains in generic segments, and long-term dependence on the customer.
Resumo:
Tämän työn tarkoituksena oli selvittää miksi kohdeyrityksen erään avainkomponentin, kehäpyörän, kovasorvauksen vaiheajoissa on niin paljon vaihtelua ja kuinka sitä saataisiin vähennettyä. Samalla pyrittiin lyhentämään keskimääräisiä vaiheaikoja. Tutkimus aloitettiin tuotannon nykytilan kartoituksella, jossa selvitettiin yrityksen toimintatapoja ja tuotannon tehokkuutta heikentäviä ongelmia. Tämän jälkeen aloitettiin varsinainen kehitysprojekti, joka perustui Lean-ajatteluun. Lean-ajattelu on tuotannon kehittämiseen tähtäävä filosofia, jossa pyritään tekemään enemmän vähemmällä, poistamalla tuotannosta kaikki ylimääräinen arvoa lisäämätön toiminta. Tuotantoon pyritään saamaan aikaiseksi tuotteiden jatkuva virtaus tuotantoa tahdistamalla. Erinomaisuutta tavoitellaan jatkuvalla parantamisella. Kohdeyrityksen tuotannon ongelmien tarkemmaksi selvittämiseksi toteutettiin erilaisia seurantoja, niin paikan päällä tuotannossa, kuin automaattista tiedonkeruuohjelmistoa hyväksi käyttäen. Seurantojen tuloksena selvisi, että pääsyyt tuotannon vaiheaikojen vaihteluun löytyvät teknisen järjestelmän sijaan ihmisten asenteista ja osaamisesta. Kun kehitystyön tuloksena toteutetaan muutoksia, kohdataan usein muutosvastarintaa. Tällöin tarvitaan tehokasta muutosjohtamista. Muutostyössä on tärkeä hallita tietoa sen jakamisen lisäksi myös sen keräämisessä. Muutoksiin johtavan tiedon tulee olla aina relevanttia ja faktapohjaista. Muutosjohtamisen tavoitteena on saada aikaiseksi tietoa luova organisaatio, joka kestää itsekritiikkiä ja jolla on poisoppimisen taito. Työsuoritusten parantamiseksi toteutettiin pilottihanke, jossa testattiin tässä työssä kehitettyä palautejärjestelmää. Palaute perustui automaattisen tiedonkeruuohjelmiston keräämään dataan. Samalla selvitettiin työtä hidastaneita ongelmia yhteistyössä työntekijöiden kanssa. Pilottihankkeen tulokset ovat lupaavia, sillä seurannassa olleen kehäpyörämallin viikoittaisten vaiheaikojen keskiarvo laski 32,6 % ja kehäpyörän puolikkaiden kovasorvauksen vaiheaikojen vaihtelut vähenivät 18,1 ja 26,8 %. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella päivittäisten työmäärien tarkempaa seurantaa kannattaa jatkaa ja palautejärjestelmää kehittää edelleen.
Resumo:
This paper presents a brief description of the archaeological research in the territory and in the city of Tarraco, the ancient capital of provincia Hispania Tarraconensis and one of the main centres for the spread of Hispanic Christianity. Althoug Tarraco was the last capital under imperial control and the firs Hispanic metropolitan see, the city had only a secondary role by comparison with other Hispanic cities during late antiquity. This evolution shaped the development of Tarraco during the 7th century, but archaeologists identify an important architectural vitality still in the 6th century at the same time as other episcopal cities were evolving. During this period, the final Christianization of the symbolic spaces of ancient paganism took place, establishing the ideological basis of medieval urbanism that is still preserved today. The paper also interprets the sites through raising key questions as well as describing rural settlements, where archaeological knowledge is not so far advanced, due in part to the difficult nature of archaeological research, and in part to the need to study new construcitve models, as well as to the systematic collection of the relevant material culture.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli kehittää verkkoyhtiön omaisuuden hallintaa PAS 55 standardin edellyttämälle tasolle. Kehittämistyössä keskityttiin johdon katselmukseen ja riskienhallintaan, joissa havaittiin suurimmat kehittämistarpeet. Tässä raportissa esitellään uudet toimintamallit näiden osa-alueiden kehittämiseksi. Kehittämistyössä hyödynnettiin PAS 55 standardin lisäksi uusimpia teorioita omaisuuden hallintaan liittyen. Tutkimuksessa havaittiin, että yrityksen omaisuuden hallinta on hyvällä tasolla. Lisäksi havaittiin, että kehitettyjen toimintamallien avulla yrityksen omaisuuden hallinta vastaa näiltä osin PAS 55 standardin vaatimuksia.