1000 resultados para julkinen talous
Resumo:
Työn tavoitteena on sisäisen palveluyksikön prosessikuvauksien kautta kehittää nykyistä toimintaa, laskea tuotettujen palveluiden yksikkökustannuksia ja arvioida palkitsemisen vaikutusta sisäisten tukipalveluiden tuottamisen tehostamiseen Nurmijärven kunnassa. Toimintolaskennalla saadaan aikaiseksi tuotetuille palveluille kustannukset ja tuotehinnoittelu. Tällä saadaan aikaan lähes aiheuttamisperiaatteen mukainen kustannusten kohdistaminen. Lisäksi työssä arvioidaan kustannusten kautta saavutettavaa toiminnan tehokkuutta. Työssä haastateltiin yksikön henkilökuntaa, minkä tuloksena saatiin toiminnasta prosessikuvaukset. Toimintolaskennassa tiedot kerättiin eri järjestelmistä ja yksikössä mitattiin työtehtävien hoitoon käytettyä aikaa. Kannusteiden vaikutuksista järjestettiin kolmen organisaation tietotekniikkayksiköiden henkilökunnalle kysely sekä yksikön esimiehet haastateltiin. Haastattelun avulla selvitettiin palkitsemisen nykytilannetta ja tulevaisuuden kehittämismahdollisuuksia. Tuloksena saatiin tukipalveluhinnasto, jolla toteutettiin sisäisten kustannusten kohdistaminen organisaatiossa. Tukipalveluprosessien kuvaamisen tuloksena saatiin toimenpide-ehdotuksia toteutukseen ja lisäkehittämishankkeita. Työntekijöiden kannustekyselyn tuloksena rahapalkitsemisen lisäksi nousi esiin esimiehen antaman palautteen arvostus sekä oman osaamisen kehittäminen.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli tutkia kasvun vaikutuksia yrityksen talous-ohjaukseen. Yrityksen kasvun mandollisuuksia ja kasvuvaiheita tutkimalla pyrittiin löytämään ne keskeiset osa-alueet, joiden seuranta on tärkeää yrityksen kasvukyvykkyyden ja kasvun hallinnan kannalta nimenomaan talousohjauksen näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu yhden tapauksen kvalitatiivisena tutkimuksena, jota on täydennetty myös kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimusaineistoa kerättiin usealla eri metodilla. Tutkimustulokset osoittivat, että talousohjauksen rooli on erittäin tärkeä voimakkaasti kasvavassa yrityksessä. Talousohjauksen ensisijainen tehtävä kasvuyrityksessä on tukea johtoa muutostilanteessa luomalla yhtenäiset toimintatavat ja seurantajärjestelmät. Myös kannattavuuden ja rahoituksen seuranta on kasvuyritykselle tärkeää.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten henkilöstö johdetaan onnistuneesti muutoksen kautta uuteen organisaatioon ja miten henkilöstö tällä hetkellä kokee tulevan organisaatiomuutoksen. Tutkimuksen teoriaosassa keskitytään organisaatiomuutokseen ilmiönä ja siihen liittyviin asioihin sekä tarkastellaan henkilöstön ja esimiestyön roolia muutosprosessissa. Tutkimuksen empiirisen aineiston muodostavat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin valmisteluorganisaation kymmenen henkilöstöedustajan haastattelut. Haastatteluaineisto kerättiin ja analysoitiin laadullisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimustulokset osoittavat, että organisaatiossa kaivataan enemmän avointa ja toimivaa tiedonkulkua koskien muutosta. Henkilöstö on tällä hetkellä epävarma tulevaisuudesta, ja heitä tulisi ottaa enemmän mukaan muutosprosessiin. Työntekijät kaipaavat myös enemmän tietoa, tukea ja ohjausta esimiehiltään. Muutoksen onnistumisessa osaavalle ja tehokkaalle esimiestyöskentelylle asetettiin paljon painoarvoa. Vaikka tutkimustulokset eivät annakaan yhtä oikeaa tapaa toteuttaa muutosta, tuovat ne hyvin esille asiat, jotka tulisi huomioida muutosta eteenpäin vietäessä.
Resumo:
Työn tavoite oli selvittää miten Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä hoidetaan talla hetkellä toimittajasuhteita ja miten nykyiset hankintoihin liittyvät toimintatavat toimivat. Lisaksi tavoitteena oli selvittää miten toimittajasuhteiden hoito voidaan tehdä jatkossa sekä miten yleensä hankintojen toimintatapoja on kehitettävä, jotta pystytään vastaamaan uuden Etelä- Karjalan Sosiaali- ja terveyspiirin tuomiin organisaatiomuutoksiin. Tutkimuksessa ilmeni, että sairaanhoitopiirin kulutustavaroiden toimittajista murto-osa vastaa suurimmasta osasta toimituksista ja toimitusten euromääräisestä arvosta. Hankintojen onnistunut toteuttaminen jatkossa vaatii parempaa informaationkulkua hankintatoimen ja toimittajien välillä sekä sairaalan sisällä. Hankintatoimen toimintatavoista on tehtävä selkeämmät pelisäännöt, joiden toteutumisen valvomiseen on panostettava.
Resumo:
Osuuskunta on ollut merkittävä yritysmuoto suomessa jo 150 vuoden ajan. Saavuttuaan Suomeen 1800-luvun puolivälin jälkeen osuuskunnat löysivät paikkansa maatalouden ja päivittäistavarakaupan alalta. Osuuskuntien kehitykseen vaikutti suuresti niiden yhteiskunnallinen ideologinen tarkoitus. Nykypäivänä osuuskunnat ovat Suomessa parhaiten näkyvissä vähittäistavara-, pankki- ja vakuutusalalla. Vähittäiskauppa-alalla osuuskuntapohjainen S-ryhmä on kasvanut markkinaosuudeltaan suurimmaksi ja liikevaihdolla mitat-tuna toiseksi suurimmaksi vähittäiskaupparyhmittymäksi. Tutkimuksessa tarkastellaan S-ryhmän alueosuuskauppoja yrityksen arvonmäärityskeinoin, tarkemmin vapaan kassavirtamallin, avulla. Tarkoituksena on selvittää, minkälainen on alueosuuskauppojen arvonluontiteho ja pystytäänkö tämän perusteella havaitsemaan eroavaisuuksia sekä alueosuuskauppojen välillä, että muiden yritysmuotojen välillä. Tutkimuksessa havaitaan, että S-ryhmän alueosuuskauppojen arvonluonti on alueosuuskauppakohtaisesti varsin erilaista. Osuuskauppojen yritysarvot vaihtelevat -110 M€ ja 230 M€ välillä. Alueosuuskaupoista parhaimman yritysarvon sai Kouvolan seudun Osuuskauppa Ympäristö ja heikoimman yritysarvon Kanta- ja Päijät-Hämeen Osuuskauppa Hämeenmaa. Osuuskunnan vertailu muuhun yritysmuotoon toteutettiin pistämällä vastakkain osuustoiminnallinen SOK ja julkinen osakeyhtiö Kesko Oyj. Yrityksien vertailussa todetaan, että vaikka Kesko on talouden tunnuslukujen valossa selvästi SOK:aa suurempi, saavat yritykset vapaan kassavirranmallista lähes yhtä suuren yritysarvon.
Resumo:
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää laajennettujen transaktiokustannustarkastelun avulla tietoteknisten palveluiden hankintaa strategisena kumppanuutena. Tutkimus kuvaa empiirisen esimerkkitapauksen kautta ulkoistuksen kokonaisvaikuttavuutta eli kumppanuuden hyötyjä ja haittoja asiakkaan kannalta tilanteessa, jossa julkisen sektorin tehtävien uudelleenorganisoinnissa ei ole käytettävissä tehokkaita markkinoita. Kumppanuuden kokonaisvaikuttavuuden elementtien merkitys asiakkaalle on asiakkaan ja palveluntuottajan näkökulmista erilaisia. Asiakas pitää transaktiokustannuksia ja byrokratiahyötyjä tärkeinä. Toimittaja taas koros-taa transaktiohyötyjä ja byrokratiakustannuksia.
Resumo:
Tämä tutkielma tarkastelee luottamuksen roolia organisaation sisäisessä yhteistyössä. Tavoitteena on tutkia niitä mekanismeja, joiden avulla luottamuksen ilmenemistä sisäisessä yhteistyössä voidaan vahvistaa. Toiseksi työ tarkastelee sitä, onko luottamus yhteystyössä henkilöityvää vai ei-henkilöityvää. Koska luottamusta on pääsääntöisesti tutkittu yrityskontekstissa, työn kolmantena tavoitteena on tarkastella sitä, vaikuttavatko kuntaorganisaation erityispiirteet luottamuksen ilmenemiseen yksiköiden välisessä yhteistyössä. Tämän laadullisen tutkimuksen teoreettinen osuus toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen empiirisenä aineistona käytettiin narratiiveja, jotka olivat kuntaorganisaation keskijohdolta kerättyjä tarinoita. Aineiston analysointiin käytettiin sisällönanalyysin menetelmiä. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että luottamus on perusedellytys toimivalle yhteistyösuhteelle ja se rakentuu hyvin pitkälle käyttäytymisen ja kommunikoinnin kautta. Luottamus yhteistyössä ilmenee hyvin usein ei-henkilöityvänä luottamuksena, jolloin se kohdistuu siihen yksikköön, minkä kanssa yhteystyötä tehdään. Kuntaorganisaation erityispiirteillä ei ole merkittävää roolia luottamuksen ilmenemisessä yhteistyössä, vaikka virkamiehen virkavastuu onkin tarinoista nähtävissä.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on selvittää käänteisen arvonlisäverotuksen mahdollisen käyttöönoton vaikutuksia suomalaisille rakennusyrityksille. Käänteinen arvonlisäverotus liittyy rakennusalalla ilmenevän harmaan talouden hillitsemiseen. Vastaavanlainen menettely on käytössä muutamissa Euroopan maissa, joista verrokkimaaksi työhön valikoitui Ruotsi. Tutkielmassa on käyty läpi talousrikollisuutta rakennusalalla, rakennusalan erityispiirteitä, Suomen ja Ruotsin arvonlisäverojärjestelmiä sekä käännetyn menettelyn käytöstä saatuja kokemuksia. Lisäksi haluttiin selvittää ruotsalaisten tekemiä lainsäädännöllisiä valintoja sekä niiden vaikutuksia. Tutkielman empiirinen aineisto kerättiin haastatteluin sekä Suomesta että Ruotsista. Tutkimuksen tuloksena voidaan sanoa, että menettely aiheuttaa yrityksille ylimääräistä hallinnollista taakkaa, mutta siitä huolimatta sen käyttöönottoon on suhtauduttu Ruotsissa melko positiivisesti. Tutkimuksessa havaittiin myös, että yksityiskohdilla ja säännöksillä on huomattavan suuri merkitys käännetyn menettelyn yrityksille aiheuttamaan kuormitukseen.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on selvittää tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun syntyedellytykset ja mahdolliset rajoittamistarpeet. Tutkimusmenetelmäksi on valittu lainoppi eli oikeusdogmatiikka. Tutkielmassa käytetty lähdemateriaali kattaa lainsäädännön lisäksi lainvalmisteluaineistoa, oikeuskäytäntöä, yhtiö- ja vahingonkorvausoikeudellista oikeuskirjallisuutta aina 1950-luvulta nykypäivään saakka sekä ajankohtaisia asiantuntija-artikkeleita. Asia on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Suomessa on vuonna 2006 teetetty tutkimus koskien tilintarkastajan vahingonkorvausvastuun kehittämistarpeita. Samoin Euroopan Unionin tasolla, on asiaan puututtu ja Euroopan Yhteisöjen Komissio on teettänyt tutkimuksen tilintarkastajan vastuusta. Tutkimuksen pohjalta on järjestetty julkinen kuulemiskierros ja annettu jäsenvaltioille suositus lakisääteisten tilintarkastajien ja tilintarkastusyhteisöjen siviilioikeudellisen vastuun rajoittamisesta. Tutkielmassa on tarkasteltu useita eri menetelmiä vastuun rajoittamiseksi. Johtopäätöksenä on todettavissa, että tilintarkastajan vastuuta sellaisenaan ei tule rajoittaa, sen johtaessa tilanteeseen, joka ei yhtä tehokkaasti kannusta huolelliseen tarkastukseen kuin rajoittamaton vastuu. Tilintarkastajan ja yrityksen johdon välisissä yhteisvastuutilanteissa on sen sijaan nähty paljon problematiikkaa ja epäkohtia, ja niihin tulisi rajoituksin taikka lainsäädännöllä puuttua.
Resumo:
Tutkielmassa tarkasteltiin affektiivista eli tunnepohjaista sitoutumista organisaatioon ja selvitettiin, mitkä ovat sitä lisääviä ei-taloudellisia motivointikeinoja. Tulokset osoittivat, että organisaatioon sitoutumista lisääviä ulottuvuuksia ovat itsensä kehittäminen, työtehtävien vaihto ja työn arvostus. Lisäksi selvitettiin affektiivisen sitoutumisen ja innovatiivisuuden välistä suhdetta ja niiden välillä todettiin merkittävä positiivinen yhteys. Tarkastelun kohteena olivat tietotyön avainhenkilöt, joiden sitoutuminen organisaatioon on merkityksellisintä sen toiminnan ja tuottavuuden kannalta. Ilmiötä tarkasteltiin ensisijaisesti tilastollisin menetelmin. Teoriaa testattiin empiirisesti Kymenlaakson sairaanhoitopiirin lääkäreihin, jotka edustavat erikoisosaamista julkisella sektorilla.
Resumo:
Fast development in the operating environment and fierce competition have driven companies to pursue efficiency and success through lean and global supply chains. At the same time overall uncertainty has increased in the business environment and supply chains have become a priority in risk management since their vulnerability may endanger business continuity. Although risk management should start at procurement strategy development phase, proactive contingency planning is also essential because it enables correct reaction and fast changes in process execution in the case of risk realization. This thesis is a case study conducted in the pharmaceutical industry where purchasing and materials management organizations face a number of challenges and limitations that have to be considered in supply risk management. The goal of the study was to discuss the operating environment, and identify and analyze supply risks and potential risk management practices. The study was concluded with suggestions for purchasing strategy development that take risk management considerations into account. This copy is the public version of the thesis.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on selvittää Suomen poliittisten päättäjien sekä heidän sidosryhmien mielipiteitä energiatehokkuuden lisäämisestä erityisesti yritysten näkökulmasta. Tämän lisäksi työssä selvitetään poliittisten päättäjien tärkeimpiä sidosryhmiä energiapoliittisia asioita käsiteltäessä. Tutkimuksen teoriaosassa keskitytään energiatehokkuuden kehittymiseen, energiatehokkuuden hyötyihin, keinoihin energiatehokkuuden edistämiseksi sekä uusimpiin energiatehokkuutta koskeviin strategioihin, lainsäädäntöihin ja sopimuksiin. Tutkimusaineisto kerätään laadullisella ja määrällisellä tutkimusmenetelmällä. Tarvittavan informaation saamiseksi suoritetaan eduskunnan talous-, tulevaisuus- ja ympäristövaliokunnalle kysely, joka toteutetaan Internetin välityksellä. Sidosryhmiltä tieto kerätään haastatteluilla. Tutkimustuloksien mukaan energiatehokkuuteen ei ole panostettu tarpeeksi Suomessa ja se on yksi keskeisimmistä keinoista torjua ilmastonmuutos. Yleisesti ottaen asenteet energiatehokkuuden lisäämiseksi ovat selvästi parantuneet viimevuosien aikana. Tärkeimmäksi sidosryhmäksi nousi selkeästi Työ- ja elinkeinoministeriö, mutta myös Energiateollisuus ry sekä kansalais- ja ympäristöjärjestöt koettiin tärkeiksi.
Resumo:
Venäjällä rakentamiseen kohdistuu samoja riskitekijöitä kuin Suomessakin, mutta erilaisesta toimintaympäristöstä johtuen riskitekijöiden merkittävyys vaihtelee. Lisäksi Venäjällä rakentamiseen kohdistuu monia muitakin riskejä. Tutkielman päätarkoituksena on tunnistaa tutkimuksen kohdeyrityksen tytäryhtiönsä kautta Venäjällä harjoittamaan asuntotuotantoon kohdistuvia merkittävimpiä riskitekijöitä. Riskitekijöiden merkittävyyttä Venäjällä harjoitettavassa tuotannossa arvioidaan suhteessa Suomessa vallitsevaan toimintaympäristöön ja rakennusalan riskikenttään. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisella tutkimusotteella. Tutkielman teoriaosa luo pohjan empiirisen osan ymmärtämiselle ja tutkimukselle. Tutkielmassa määritetyt merkittävät riskitekijät Venäjällä harjoitettavassa asuntotuotannossa ovat suurelta osin lähtöisin toimintaympäristöön liittyvistä tekijöistä. Venäjän talous on tällä hetkellä globaalin talouskriisin kourissa. Myös asuntotuotantoon kohdistuu tutkielman tulosten perusteella merkittäviä riskitekijöitä. Toimintaympäristöön ja markkinoihin kohdistuvat riskitekijät ovat kuitenkin yleisesti ottaen merkittävämpiä Venäjällä rakennettaessa kuin itse asuntotuotannon toteuttamiseen liittyvät riskit.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli selvittää, kuinka pilottiprojektien pohjalta voidaan kehittää toimiva prosessimalli. Prosessi, johon uudenlaista kehitystapaa lähdettiin hakemaan, oli Etelä-Karjalan ammattiopiston opettajien työelämäjaksojen toteutusprosessi. Opettajien työelämäjakson erilaisia toteutusmalleja oli testattu jo useammassa eri erilaisten rahoitusten avustuksella perustetuissa pilottiprojektissa. Ulkopuolisen rahoituksen päättyessä tuli ajankohtaiseksi kehittää Etelä-Karjalan ammattiopistolle oma työelämäjaksojen toteutusmalli. Mallin kehitystyössä voitiin hyödyntää aikaisemmista projekteista saatuja palautteita, jolloin mallin kehitystyö lähti liikkeelle tiedossa jo olevista asiakkaan toiveista ja tarpeista. Toimintaa kehitettiin prosessina, koska Etelä-Karjalan ammattiopistossa on alettu satsaamaan voimakkaasti laatuun ja laadun jatkuvaan parantamiseen. Laatua taas ei synny ilman, että toiminnat määriteltäisiin ja kuvattaisiin prosesseina. Koska koulutusorganisaatioille prosessiajattelu on vielä aika vierasta, tässä työssä selvitettiin ensin teoriakatsauksen pohjalta, mitä prosessiajattelu tarkoittaa ja mitä hyötyjä sillä voidaan saavuttaa julkisella sektorilla. Lisäksi kartoitettiin niitä tapoja ja keinoja, joiden avulla prosesseja voitaisiin parantaa ja uudistaa. Prosessin uudistamisprosessiin löytyi teorian pohjalta työkalu, jota muokattiin niin, että sitä voitiin hyödyntää juuri tämäntyyppisessä uudistustyössä. Työn lopputuloksena syntyi työelämäjakson toteutusta kuvaava prosessimalli, jota on jatkossa tarkoitus testata ja kehittää työelämäjaksoilta saadun palautteen perusteella.
Resumo:
Älykkäille lääkkeenjakoratkaisuille tulee luultavasti olemaan tulevaisuudessa suuri kysyntä, sillä asiakasmäärät ja julkisen terveydenhuollon resurssit eivät kohtaa toisiaan. Säilyttääksemme yhteiskuntamme terveydenhuollon tason kohtuullisilla kustannuksilla on ainoana mahdollisuutena alan uudet innovaatiot. Älykkäillä lääkkeenjakoratkaisuilla tarkoitetaan älykkäitä lääkepakkauksia tai muita lääkintään liittyviä tuotteita tai palveluja, jotka mahdollistavat teknologisen edistyksellisyyden avulla ihmistyömäärän vähentämisen terveydenhuollossa. Raportti esittelee tapaustutkimuksen alustavia tuloksia, joissa on tarkoituksena tuoda esille yleiskatsaus tuotteista ja asiakaseduista. Tuotteet on kuvattu niihin liittyvien liiketoimintamallinen tarjoomien avulla. Analyysi rakentuu liiketoimintamallin neljän peruspilarin mukaisesti, Tuote, Asiakassuhde, Rakenne, ja Talous, jotka määrittävät mallin asiakasarvon. Lähtökohtana liiketoimintamallien mittaamisessa on neljä arvon päämittaria: tekniset, taloudelliset, palvelulliset, ja sosiaaliset attribuutit. Esimerkin avulla voidaan huomata, että tarjoamaa markkinoilla on vakiintumaton. Yksi malli painotti lääkkeiden annosjakelun tehokkuutta, toinen nautittujen lääkkeiden oton valvontaa ja kolmas yritti pärjätä molemmissa. Suurimmat hyödyt voidaan nähdä, jos pystytään yhdistämään koneellinen jakelu älykkäisiin jakelulaitteisiin.