Ammatillinen osaaminen ja täydennyskoulutus : tiedon ja osaamisen leviäminen osallistujien välillä

The goal of my research was to describe how adult students perceive professional knowledge and know-how, and how these diffuse among a group of students during a continuing education program. The goal was also to research the meaning of shared working life experience in improving the professional know-how of the students. My research is positioned in the field of supporting environments for adult learning with an emphasis on interaction between students in social networks. The participants of my research were 31 adult students taking part in continuing education program at the time of my study. I gathered the research data using quantitative and qualitative research methods. Quantitative network enquiry led me to do 9 theme interviews. I analyzed the data using a network analyzing program and a content analyzing method. I examined the whole community of students, the home groups of four students and the main actors who were central for the community. The analysis focused on the distribution network of professional knowledge and know-how, the distribution network of social support and the network of reciprocal interaction. Professional knowledge and know-how that diffuse between adult students in continuing education, is mostly hands-on tips and occupational experience. The factors that promote the distribution of professional experience and know-how are structural ones and factors that emphasize co-operation relationships. The structural factors are participation in adult education and in home groups and also organizational arrangements of learning. The factors that emphasize co-operation relationships are encouragement and doing learning assignments together. The central distributors of professional know-how are adult students who have long working life experience. The meaning of the diffusion of professional experience and know-how for improving professional know-how of a single adult student is in developing his professional identity and adding his social capital. In the social interaction networks, which I studied, more relations exist inside the home groups than between them, which is congruent with earlier researches. My research can be utilized by using its research methods and emphasizing its results in adult education planning and guidance.

TEHOHOITAJIEN KIVUN ARVIOINNIN OSAAMINEN – Tehohoitopotilaille kehitetyn kivunarviointimittarin käytön oppiminen video-opetuksen avulla.

Tehohoitopotilaan kivun arvioiminen on usein haastavaa, johtuen potilaan kyvyttömyydestä kommunikoida. Kivun arvioinnin avuksi onkin tästä syystä kehitetty käyttäytymiseen perustuvia kipumittareita. Tehohoitajilla on keskeinen asema kivun arvioinnissa, mutta tutkimusten perusteella tehohoitajien kivun arvioinnin osaaminen on puutteellista niin tietojen kuin taitojen osalta ja heillä on ennakkoasenteita kivun arviointiin liittyen. Tehohoitajien kouluttaminen kivun arviointiin liittyen on tärkeä keino tehohoitopotilaan kivun arvioinnin edistämisessä. Koulutuksen tulee kuitenkin olla helposti saatavilla, ottaen huomioon hoitotodellisuuden siihen tuomat haasteet. Tutkimuksen tarkoituksena oli arvioida video-opetuksen vaikutusta tehohoitajien tietoihin ja taitoihin tehohoitopotilaalle kehitetyn Critical-Care Pain Observation Tool (CPOT)-kipumittarin käyttöön liittyen, sekä kuvailla tehohoitajien kokemuksia video-opetuksesta oppimismenetelmänä. Yhdeltä teho-osastolta 48 tehohoitajaa katsoi tutkimusta varten kehitetyn CPOT-opetusvideon, jonka jälkeen he arvioivat kahden potilaan kipua CPOT-kipumittarilla, tutkijan tehdessä samanaikaisesti rinnakkaisarvioinnit potilaista. Arviointien jälkeen tehohoitajat tekivät tietotestin ja täyttivät CPOT-arviointilomakkeen. Tehohoitajien CPOT-kipumittarin käyttötaitoja arvioitiin tarkastelemalla tehohoitajien ja tutkijan tekemien kivunarviointien yhdenmukaisuutta interrater reliabiliteettilaskelmin. Kaksikymmentä tehohoitajaa haastateltiin heidän kokemuksista oppimismenetelmään liittyen. Haastattelut analysoitiin deduktiivisella temaattisella analyysillä. Tehohoitajat oppivat CPOT-kipumittarin käytön periaatteet ja kokivat oppineensa mittarin käytön, mutta interrater reliabiliteetti suhteessa tutkijan tekemiin kivun arviointeihin oli keskinkertainen. Video-opetus koettiin positiivisena, vaikkakin vuorovaikutuksellisuutta kaivattiin. Tutkimus osoitti video-opetuksen olevan käyttökelpoinen oppimismenetelmä CPOT-kipumittarin käytön periaatteiden oppimiseen, mutta parempien käyttötaitojen saavuttaminen vaatii lisäharjoittelua. Koska tehohoitajien subjektiivinen arvio käyttötaidoista ei välttämättä vastaa todellisia käyttötaitoja, oleellista olisi varmistaa myös objektiivisesti mittarin käyttötaidot koulutuksen jälkeen. Jatkossa tulisi tutkia käytäntöön soveltuvia keinoja varmistaa mittarin käyttötaidot, sekä teho-osastojen oppimiskulttuuria ja tehohoitajien motivaatiota ja asenteita työhön liittyvään oppimiseen.

Asiantuntijuus, tieto ja osaaminen palvelualan organisaatiossa – HR-osaston ja johtoryhmän näkökulma

Tutkimuksessa analysoidaan ja tutkitaan yksityisellä sektorilla toimivan suuren palveluala organisaation HR-osaston toiminta- ja tehtäväkenttää sekä yrityksen ylimmän johdon näkemystä HR-toimintojen asemasta ja merkityksestä osana organisaation liiketoimintaa asiantuntijuuden, tiedon ja osaamisen näkökulmasta. Tutkimus on tapaustutkimus ja sen metodologia on kvalitatiivinen. Tutkimuksessa haastatellaan HR-asiantuntijoita sekä organisaation johtoryhmää ja tutkimusmetodina käytetään puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimus jakaantuu rakenteellisesti teoria- ja empiriaosuuteen. Teoriaosassa muodostetaan teoreettinen viitekehys, jonka pohjalta luodaan kokonaiskäsitys siitä, miten asiantuntijuus, tieto ja osaaminen tällä hetkellä ilmenevät Varsinais-Suomessa toimivassa suuressa palvelualan organisaatiossa ja sen pohjalta muodostetaan kehitysehdotus siitä, kuinka HR-osaston kannattaisi organisoitua suhteessa liiketoimintaan. HR-asiantuntijat kokivat olevansa oman vastuualueensa asiantuntijoita ja pyrkivät toimimaan tiiminä, jonka jäsenet olivat keskenään kiinteässä vuorovaikutuksessa. Organisaatiossa oli paljon tietoa ja osaamista, mutta niiden systemaattinen hyödyntäminen sekä eteenpäin välittäminen koettiin suurina haasteena. HR-osaston tehtävänä oli toimia sekä johdon että esimiesten tukena. Liiketoimintajohdon mielestä HR-osaston pitäisi toimia lähempänä liiketoimintaa ja HR-osasto toivoi pääsevänsä proaktiivisesti mukaan liiketoiminnan kehittämishankkeisiin. Johtopäätöksenä muodostettiin malli siitä, kuinka HR-osasto toimii osana liiketoimintaa. Proaktiivinen HR-osasto tarvitsee henkilön, joka tekee kenttätyötä ja on kiinteässä vuorovaikutuksessa liiketoimintajohdon kanssa.

Observations sur les termes culinaires dans deux San-Antonio de Frédéric Dard

Pro gradu-työni aihe on ruokaterminologiaa käsittelevät ranskan puhekielen ja Pariisin slangin lainasanat sekä kirjailija Frédéric Dardin alias San-Antonion (1921-2000) luomat, ruokatermistöön kuuluvat uudissanat ja -sanonnat kahdessa San-Antonio-romaanissa C'est mort et ça ne sait pas sekä Le fil à couper le beurre. Näissä ns. kioskikirjallisuutta edustavissa rikosromaaneissa seikkailee puheenparttaan ruoka-alan termeillä höystävä, "erikoistehtäviä" hoitava komisario ja naistenmies, San-Antonio. Ranskankielisessä arjen kielenkäytössä vilisee ruokaan liittyviä sanoja ja sanontoja muissakin kuin varsinaisissa ruuanvalmistus- ja ateriointiyhteyksissä. Halusin tarkastella, millaisena tämä yleisesti havaitsemani ilmiö todentuu Frédéric Dardin kahdessa romaanissa, jotka olen valinnut aineistokseni. Frédéric Dard käyttää romaaneissaan varsin omaperäistä kieltä: sekä puhekieltä että Pariisin slangia. Korpukseni koostuu romaaneista poimimistani ruoka-alan termistöä sisältävistä esimerkeistä, joita valmiiseen työhön tuli 228 kappaletta. Jaoin kaikki korpuksesta löytämäni ruokatermit kahteen luokkaan sen mukaan, oliko kirjailija lainannut käyttämänsä sanan tai ilmauksen puhekielestä tai Pariisin slangista (lainatermit), vai oliko hän luonut termin tai ilmauksen itse (neologismit). Määrittelin termin tai ilmauksen neologismiksi, jos se ei esiintynyt joko laisinkaan tai ainakaan kirjailijan tarkoittamassa merkityksessä seuraavissa sanakirjoissa: Le Dictionnaire du français argotique, populaire et familier; Le Dictionnaire de l'argot moderne; Le Dictionnaire du français non conventionnel; Le Dictionnaire de l'argot; Le Dictionnaire du français argotique et populaire; L'argot chez les vrais de vrai ja Trésor de la langue française. Varsinainen tutkimus perustuu sanojen ja ilmausten merkitysten selvittämiseen ja analysointiin. Lainatermien analyysillä tarkoitan lainatermien merkitysten selvitystä em. sanakirjojen avulla. Neologismit analysoin tarkemmin käyttäen em. sanakirjoja sekä tukeutuen gastronomisten ja erityisesti kielitieteellisten lähdeteosteni tarjoamiin rakenteellisiin ja semanttisiin muodostustapoihin ja tekemällä niistä tarvittavat yhteenvedot oikean merkityksen selvittämiseksi. Käsittelin aineiston kaikki ruokatermit. Niiden valtavan lukumäärän vuoksi analysoitavien esimerkkien määrää piti rajoittaa niin, että valmiiseen työhön jäi jokaisesta termistä enintään kaksi esimerkkiä kummastakin korpuksen kirjasta eli yhteensä 228 esimerkkiä. Muut esimerkit luetteloin työn lopusta löytyvään liitteeseen. Neologismianalyysissä selvisi, että Frédéric Dard suosi erityisesti semanttisia muodostustapoja eli olemassa olevan merkityksen muuttamista metaforien ja kielikuvien avulla. Dardin rikas terminologia ja hänen humoristiset oivalluksensa ovat osaltaan rikastuttaneet ranskan puhekieltä.Työssäni totean, että Pariisin slangia ja puhekieltä on totuttu pitämään sosiaalisesti sopimattomana, marginaalisten ryhmien kielenä, vaikka sen ilmauksia saattaa nykyisin kuulla jopa akateemikkojen käyttävän, ja ilmauksia on siirtynyt slangi- ja puhekielestä yleiskieleen. Toivon työni edistävän kiinnostusta kielitaidon parantamiseen San-Antonion tyyliin tutustumisen avulla sekä herättävän mielenkiintoa ranskan kielen vivahteikkuuteen ja monimuotoisuuteen muullakin kuin yleiskielen tasolla. Kielessä ei mielestäni voi olla sellaisia osa-alueita, joiden opiskelu ja osaaminen olisi tarpeetonta.

Toimintatutkimus tietokoneavusteisten opetusohjelmien hyödynnettävyydestä ammatillisessa koulutuksessa sähköalalla

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia tietokoneavusteisen opetuksen opetusmenetelmänä ja tietokoneavusteisten opetusohjelmien oppimateriaalina soveltuvuutta erilaisiin sähköalan ammatillisiin opetus- ja oppimistilanteisiin. Tietokoneavusteisilla opetusohjelmilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa erilaisia digitaaliseen muotoon tallennettuja oppimateriaaleja ja tietokoneavusteisella opetuksella näiden digitaalisten oppimateriaalien hyödyntämistä erilaisissa oppimistilanteissa. Opetusteknologian kehittymisen myötä myöskin opettajin valittavissa olevat opetusmenetelmät lisääntyvät ja monipuolistuvat. Vastaavalla tavalla myöskin oppimateriaalit kehittyvät ja mahdollistavat oppijan näkökulmasta entistä yksilöllisemmät opiskelumahdollisuudet. Tutkimuksen viitekehyksen liittyvinä keskeisinä elementteinä olivat tietokoneavusteinen opetus opetusmenetelmänä ja sen valintaan liittyvät tekijät: oppisisällöt ja oppimiselle asetetut tavoitteet, opettajan opetusmenetelmällinen osaaminen, erilaiset oppijat yksilöllisine oppimistavoitteineen sekä käytettävissä olevat erilaiset oppimateriaalit. Tutkimus toteutettiin toimintatutkimuksena ja siihen osallistui tutkijan lisäksi 15 sähköalan opettajaa kahdesta erikokoisesta ammattioppilaitoksesta. Varsinainen toimintatutkimus aloitettiin keväällä 1994 ja se jatkui kevääseen 1996. Lisäksi suoritettiin vertaileva tutkimus, johon osallistui 9 opettajaa kolmesta erillisestä ammattioppilaitoksesta syksyllä 1996 jatkuen kevääseen 1997. Keskeisimmistä tutkimustuloksista mainitsen opettajien heikon tuntemuksen tietokoneavusteisesta opetuksesta ja sen hyödyntämiseen liittyvistä elementeistä. Opettajilta puuttuu taito suunnitella tietokoneavusteisia opetusohjelmia oppimateriaaleina hyödyntäviä opetus- ja oppimistilanteita. Tutkimuksen mukaan opettajilla ei kuitenkaan ole negatiivista ennakkoasennetta opetusmenetelmää kohtaan ja opiskelijat suhtautuvat erittäin myönteisesti erilaisiin tietokoneavusteisiin opetusohjelmiin oppimateriaaleina. Avainsanat: Tietokoneavusteinen opetus, tietokoneavusteinen oppiminen, tietokoneavusteinen oppimateriaali

Laboratoriohoitaja- ja sairaanhoitajakoulutuksen antamat valmiudet kliinisen mikrobiologian näytteenottoon

Tutkimuksen tavoitteena on ollut kuvata pian valmistuvien sairaanhoitaja- ja laboratoriohoitajaopiskelijoiden teoreettista työnhallintaa kliinisen mikrobiologian alaan kuuluvien potilasnäytteiden ottamisessa. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten peruskoulutus ja työelämän harjoittelujaksot ovat vaikuttaneet näytteenottovalmiuksien syntymiseen sekä minkälainen käsitys valmistuvilla hoitajilla on omista mikrobiologisista näytteenottotaidoistaan. Syy tutkimuksen tekemiseen oli tarve arvioida ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta sekä hakea mikrobiologian opetusalueelta tutkimustietoa opetuksen kehittämiseen ja sisältöjen suuntaamiseen. Tutkimukseen osallistui 21 laboratoriohoitajaopiskelijaa ja 27 sairaanhoitajaopiskelijaa. Opiskelijat olivat viimeiseltä lukukaudelta ja valmistuivat keväällä 1998. Tiedonkeruumenetelmänä oli kyselylomake, jonka alkuosa koostui neljästä mikrobiologisesta näytteenottotilanteesta. Opiskelija vastasi toimintatapansa kertoen ja perustellen, miten hän ottaisi näytteet näissä tilanteissa. Vastaukset ryhmiteltiin käyttäen luokitteluun mukaeltua Solo-taksonomiaa. Koulutusta ja opiskelijan käsityksiä kartoittavat kysymykset olivat joko puolistrukturoituja tai avoimia. Laboratoriohoitajaopiskelijoiden tiedollinen työnhallinta sijoittuu tulosten perusteella tyydyttävän ja hyvän välimaastoon. Sairaanhoitajaopiskelijoiden tietotaso oli heikko ja osin hyvin heikko. Laboratoriohoitajaopiskelijat arvioivat koulutuksen antamia mikrobiologisen näytteenoton valmiuksia pääasiassa hyviksi tai tyydyttäviksi; sairaanhoitajaopiskelijat pitivät opetuksesta saamiaan valmiuksia heikkoina. Näytteenoton arvostusta pidettiin kaiken kaikkiaan matalana, ja tietoa laadukkaasta näytteenotosta arvioitiin puuttuvan työelämässä laajasti. Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, ettei valmistuvilla sairaanhoitajilla ole tiedollisia ja taidollisia valmiuksia suoriutua edes perusnäytteenotosta niin, että saatu näyte edustaisi laadukkaasti potilaan tilaa näytteenottohetkellä. Näytteenotto on koko laboratoriotyön prosessin kriittisin vaihe. Jos näyte on otettu, säilytetty tai kuljetettu väärin, paraskaan analyysitekniikka ei pysty tuottamaan siitä potilaan hoitoa oikeaan suuntaan ohjaavaa tulosta. Kaikkien laboratorionäytteiden oton siirtäminen laboratoriohoitajille ja runsaan lisäkoulutuksen anto tälle ammattiryhmälle voisi tuottaa parannuksen vallitsevaan tilanteeseen. Avainsanat: ammattitaito, osaaminen, ammatillinen koulutus, kliinisen mikrobiologian näytteenotto, tiedollinen työnhallinta Keywords: occupational skills, competence, vocational education, collecting of specimen in clinical microbiology, conceptual mastery of work

Aritmetiikasta algebraan : Muutoksia osaamisessa peruskoulun päättöluokalla 20 vuoden aikana

From Arithmetic to Algebra. Changes in the skills in comprehensive school over 20 years. In recent decades we have emphasized the understanding of calculation in mathematics teaching. Many studies have found that better understanding helps to apply skills in new conditions and that the ability to think on an abstract level increases the transfer to new contexts. In my research I take into consideration competence as a matrix where content is in a horizontal line and levels of thinking are in a vertical line. The know-how is intellectual and strategic flexibility and understanding. The resources and limitations of memory have their effects on learning in different ways in different phases. Therefore both flexible conceptual thinking and automatization must be considered in learning. The research questions that I examine are what kind of changes have occurred in mathematical skills in comprehensive school over the last 20 years and what kind of conceptual thinking is demonstrated by students in this decade. The study consists of two parts. The first part is a statistical analysis of the mathematical skills and their changes over the last 20 years in comprehensive school. In the test the pupils did not use calculators. The second part is a qualitative analysis of the conceptual thinking of pupils in comprehensive school in this decade. The study shows significant differences in algebra and in some parts of arithmetic. The largest differences were detected in the calculation skills of fractions. In the 1980s two out of three pupils were able to complete tasks with fractions, but in the 2000s only one out of three pupils were able to do the same tasks. Also remarkable is that out of the students who could complete the tasks with fractions, only one out of three pupils was on the conceptual level in his/her thinking. This means that about 10% of pupils are able to understand the algebraic expression, which has the same isomorphic structure as the arithmetical expression. This finding is important because the ability to think innovatively is created when learning the basic concepts. Keywords: arithmetic, algebra, competence

Essays on Labor Market Frictions, Technological Change and Macroeconomic Fluctuations

The dissertation consists of an introductory chapter and three essays that apply search-matching theory to study the interaction of labor market frictions, technological change and macroeconomic fluctuations. The first essay studies the impact of capital-embodied growth on equilibrium unemployment by extending a vintage capital/search model to incorporate vintage human capital. In addition to the capital obsolescence (or creative destruction) effect that tends to raise unemployment, vintage human capital introduces a skill obsolescence effect of faster growth that has the opposite sign. Faster skill obsolescence reduces the value of unemployment, hence wages and leads to more job creation and less job destruction, unambiguously reducing unemployment. The second essay studies the effect of skill biased technological change on skill mismatch and the allocation of workers and firms in the labor market. By allowing workers to invest in education, we extend a matching model with two-sided heterogeneity to incorporate an endogenous distribution of high and low skill workers. We consider various possibilities for the cost of acquiring skills and show that while unemployment increases in most scenarios, the effect on the distribution of vacancy and worker types varies according to the structure of skill costs. When the model is extended to incorporate endogenous labor market participation, we show that the unemployment rate becomes less informative of the state of the labor market as the participation margin absorbs employment effects. The third essay studies the effects of labor taxes on equilibrium labor market outcomes and macroeconomic dynamics in a New Keynesian model with matching frictions. Three policy instruments are considered: a marginal tax and a tax subsidy to produce tax progression schemes, and a replacement ratio to account for variability in outside options. In equilibrium, the marginal tax rate and replacement ratio dampen economic activity whereas tax subsidies boost the economy. The marginal tax rate and replacement ratio amplify shock responses whereas employment subsidies weaken them. The tax instruments affect the degree to which the wage absorbs shocks. We show that increasing tax progression when taxation is initially progressive is harmful for steady state employment and output, and amplifies the sensitivity of macroeconomic variables to shocks. When taxation is initially proportional, increasing progression is beneficial for output and employment and dampens shock responses.

Kuntoutusosallisuuden diagnoosi : Tutkimus entisten rappiokäyttäjien kuntoutumisen muodoista, mekanismeista ja mahdollisuuksista

The main theme of the research centres on the idea that social inclusion can be analysed as inclusions and exclusions. The research is focused on the phenomenon of inclusion that is defined as widely understood social relationships and social binds emerging in a rehabilitation process. Information was gathered from 13 ex substance abusers, who had a background of heavy substance abuse for appr. 15 years and who have been sober for about 7 years. Also 34 persons who helped them to rehabilitate by the helped persons’ perspectives, were interviewed. The speciality of the research is that 5 of the ex abusers were also physically or mentally disabled. A Simmelian interaction process analysis was applied for the narrative analysis of the collected data. The aim of the analysis was to define different kinds of configurations of social relations and social binds. According to the research 3 different forms of inclusion are emerged in rehabilitation. At the early stage rehabilitation leans towards controlling the new sober life style (inclusion of life control). When people begin to rely on their temperance, they begin to make decisions about an own way of living (life political inclusion) and can also dissociate from the institutional thought patterns. People must also find a way into the circles of social relationships to develop own esteemed individual settings of codes for their action (inclusion of life orientation). The main result of the research represents the ‘mechanism of the social’ of rehabilitation. It is composed of the forms of inclusion mentioned above, their contents and the specific reflection mechanism of inclusion. It consists of the heavy structure of the disciplines of the rehabilitation system and the light structure of social worlds. Finally rehabilitation in the long run seems to lean on aesthetic of social relationships – how the person is connected to the circle of social relationships in this reflection. The conclusions are the following. The role of institutional disciplines is an important social resource for controlling life. Other institutions, i.e. the institutions of adult education offer opportunities to organize the abuser’s life. Unfortunately, the institutional rehabilitation seems to offer feeble help, especially to those who are actualising a kind of life orientation that does not comply with legitimated institutional thought patterns. If the helpers cannot define the need for aid in this situation, the helped easily becomes perversely socially excluded. In a discreet way the institutional rehabilitation is shaping subjectivities of the ex abusers by transferring responsibilities for them. This incident already increases the uncertainty of life of ex abuser, who is disposed towards feeling shame and inferiority. It is more secure to strengthen social binds with the institutional rehabilitation and its membership. Thus, getting individually responsible increases addictive behaviours.

Jälkihuollossa olevien nuorten kokemuksia ammatillisesta tukihenkilötoiminnasta

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassa lastensuojelun avohuollon jälkihuollossa olevien nuorten kokemuksia ammatillisesta tukihenkilötoiminnasta. Nuoret ovat olleet sijoitettuina ammatilliseen perhekotiin, sijaisperheeseen tai nuorisokotiin. Sijoitusten päättymisestä on kulunut vähintään puoli vuotta. Ammatillisella tukihenkilötoiminnalla tarkoitan tässä tutkielmassa julkista viranomaispalvelua, jota järjestetään sekä kunnan omana että yksityisten sosiaalipalveluyrittäjien toimintana. Toteutan tutkielman yhdessä pääkaupunkiseudun kunnassa, jossa tukihenkilötoiminta on yleisin nuorille järjestetty tukitoimi jälkihuoltoaikana. Aineistona on kahdeksan 16–20-vuotiaan nuoren puolistrukturoitua haastattelua. Tutkielman tavoitteena on kuvata nuorten erilaisia kokemuksia toiminnan eri vaiheista: tukihenkilötoiminnan aloitusvaiheesta, työskentelyvaiheesta sekä työskentelyn jatkumisesta. Tutkimusprosessiani ohjaava fenomenologinen lähestymistapa sekä holistinen ihmiskäsitys ovat vaikuttaneet asenteisiini ja suhtautumistapaani nuorten kokemuksiin. Tutkimusasetelma lisäsi ja selkeytti tutkimuskohteen ymmärtämistä. Tutkielman viitekehys ja ongelmat nousivat haastateltavan nuoren elämäntilanteesta. Toteutin tutkielman fenomenografisen analyysimenetelmän siten, että tarkastelin nuorten kokemuksista syntyneitä käsityksiä reflektoimalla niitä. Kuvaan tukihenkilötoimintaa siten, kuin haastattelemani nuoret sen käsittävät ja ymmärtävät. Analyysin tuloksena syntyneet kategoriat muodostuivat aineistolähtöisesti. Nuorten kokemukset tukihenkilötoiminnasta olivat pääosin positiivisia. Negatiiviset kokemukset liittyivät nuorten mielestä liian vähäisiin tapaamiskertoihin ja tukihenkilön vaihtumiseen. Nuoret kokivat, ettei läheisten kanssa työskentelyyn toiminnassa panostettu. Keskeisenä tuloksena tutkielmassa nousee esiin se, että kokemus tukihenkilötoiminnasta on merkityksellistä nuorelle tukihenkilön ja nuoren välisen hyvän ja toimivan suhteen ansiosta. Kaikkia kolmea työskentelyvaihetta yhdisti vuorovaikutussuhteen merkitys toimintaan. Toiminnan alkamiseen vaikuttavina kategorioina olivat tuen tarve sijoituksen jälkeen, tukihenkilön merkitys, kokeilunhalu sekä sosiaalityöntekijän vaatimus. Varsinaiseen työskentelyyn liittyvät kategoriat olivat tukihenkilösuhteen merkitys, tukihenkilön osaaminen, toiminnallisuus tukihenkilötyössä, vapaaehtoisuus, muutos elämäntilanteessa ja läheisverkoston merkitys. Tukihenkilötoiminnan jatkumiseen vaikuttavat kategoriat nimesin seuraavasti: tuen tarvetta edelleen ja tukihenkilön merkitys. Tukihenkilö voi parhaimmillaan tarjota turvallisen ja merkityksellisen ihmissuhteen nuorelle. Hän voi olla ensimmäinen viranomainen nuoren lastensuojeluasiakkuuden aikana, joka pysähtyy riittävän pitkäksi aikaa kuuntelemaan nuorta ja arvostamaan hänen ajatuksiaan.

Sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä

Tämän pro gradu –tutkielman aihe on sosiaalityön asiantuntijuus moniammatillisessa psykiatrisessa avohoitotyössä. Tutkielman tehtävä on analysoida psykiatrisessa avoterveydenhuollossa työskentelevien eri ammattialojen asiantuntijoiden kokemuksia ja käsityksiä sosiaalityön roolista ja asemasta moniammatillisessa toimintaympäristössä. Tutkimustyötä ohjaavat seuraavat kysymyksenasettelut: Mikä on sosiaalityön asiantuntijuuden rooli psykiatrisessa avohoitotyössä? Miten eri työntekijäryhmät ja työntekijät määrittelevät sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa avohoidossa? Onko havaittavissa eroja sosiaalityöntekijöiden ja muiden psykiatrisen avohoidon ammattiryhmien tavassa määritellä sosiaalityön asemaa ja tehtäviä psykiatrisessa hoitotyössä? Miten psykiatrinen sosiaalityö mahdollisesti poikkeaa muusta terveydenhuollon sosiaalityöstä, mitkä ovat sen erityispiirteitä? Tutkimusaineisto koostuu kymmenestä teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin osassa Helsingin kaupungin psykiatriayksikön avopalveluiden toimipisteitä kesän 2011 aikana. Haastateltaviksi valikoitui viisi sosiaalityöntekijää, kolme sairaanhoitajaa ja kaksi psykologia. Tutkimuksen lähestymistapa on laadullinen. Litteroidut haastattelut analysoitiin sisällönanalyysin avulla. Analyysin aikana aineistosta muodostettiin teemoja sosiaalityön työnkuvaan, erityisosaamiseen sekä moniammatilliseen yhteistyöhön liittyen. Sosiaalityöntekijöiden työnkuva näyttäytyi tutkimustuloksissa kaksijakoisena. Sosiaalityöntekijät toimivat usein sekä hoitavina työntekijöinä että erityistyöntekijöinä. Hoitavina työntekijöinä toimiessaan sosiaalityöntekijät osallistuivat potilaiden hoitoon supportiivisten ja terapeuttishenkisten keskustelukäyntien kautta. Erityistyöntekijän rooli puolestaan näyttäytyi konsultatiivisena, jolloin sosiaalityöntekijät toimivat yhteiskunnallisten ja sosiaalisten kysymysten erityisasiantuntijoina. Sosiaalityön erityisasiantuntijuuden osa-alueiksi nousivat sosiaaliturva- ja sosiaalipalvelut, yhteiskuntatieteellinen näkökulma, tuki ja kuunteleminen sekä verkostot, tiedottaminen ja työn kehittäminen. Muiden työntekijöiden haastatteluissa korostui erityisesti sosiaalityön asema sosiaaliturva- ja sosiaalipalveluiden asiantuntijana-ammattina. Sosiaalityöntekijät puolestaan nostivat esiin yhteiskuntatieteellisen näkökulman sekä ihmissuhdetyön osaamisen merkitystä psykiatrisessa sosiaalityössä. Etenkin sosiaalityöntekijät kokivat kaksijakoisen työnkuvansa ajoittain hankalaksi sekä toivat esiin toivetta työnkuvan selkeyttämisestä erityisasiantuntijan roolin suuntaan. Sosiaalityön osaaminen ja rooli psykiatriassa eivät aina näyttäytyneet selkeinä myöskään muiden ammattiryhmien edustajille, vaan sosiaalityöstä ja sen sisällöistä kaivattiin lisää tietoa. Moniammatillisessa yhteistyössä korostui vuorovaikutuksen ja avoimen työilmapiirin sekä mahdollisimman selkeän työnjaon merkitys. Yhteistyötä vaikeutti etenkin resurssien puute ja kiire. Sekä sosiaalityöntekijät että muut työntekijät korostivat aktiivisen ja vuorovaikutteisen työotteen merkitystä juuri terveydenhuollon sosiaalityössä, kun sosiaalityötä tehdään ensisijaisesti lääke- ja hoitotieteen toimintaympäristössä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Sosiaalityö Terveydenhuolto Psykiatria Asiantuntijuus Moniammatillisuus

Symbolinen representaatio: taidetta paperilla : Tanssinotaation käytön tarkastelua musiikkitieteellisten ja tanssitieteellisten teorioiden valossa

Tässä tutkielmassa tutkin tanssin liikemateriaalin kirjoittamista suomalaisessa tanssitaiteessa. Tutkielman tarkoitus on pohtia 1) mikä tanssista taiteenlajina tekee sellaisen, että virallinen notaatio on katsottu tarpeettomaksi, 2) mitä keinoja Suomessa tanssin parissa työskentelevät ovat kehittäneet selviytyäkseen ilman yhteistä notaatiota, sekä 3) miten yhteisen tanssinotaation laajempi käyttö voisi mahdollisesti hyödyttää tanssia. Tutkielman näkökulma on poikkitaiteellinen: vertaan tanssia ja sen käsittämistä taiteena sen sisartaiteeseen, musiikkiin. Tärkeimmät käsitellyt teoreetikot ovat musiikkipsykologi John A. Sloboda, symbolista representaatiota käsitelleet Marc Leman ja Kari Kurkela sekä musiikin ruumiillisuutta tutkinut musiikkitieteilijä Suzanne Cusick. Tanssin tutkimuksen piiristä ammennan teoreettista materiaalia ennen kaikkea Rudolf Labanin ja Valerie Preston-Dunlopin liikkeen analyysista sekä tanssinotaatiota käsitelleiden Claudia Jeschken, Judy Van Zilen, Victoria Wattsin ja Grahm McFeen artikkeleista. Toista tutkimuskysymystä varten keräsin v.2009 kyselyaineiston, jota käytän tukemaan teoreettisia väitteitäni notaation käytöstä. Aineiston keruumetodini oli kyselykaavake, joka lähetettiin jokaiseen Suomen tanssioppilaitokseen ja tanssiteattereihin sekä niille ammattimaisesti toimivien tanssiryhmien tanssijoille ja koreografeille ja itsenäisille toimijoille, joiden yhteystiedot olivat saatavilla Tanssin tiedotuskeskuksen tai Tanssin aluekeskusten kautta. Pienen vastausprosentin vuoksi aineistoa ei ollut mielekästä tutkia kvantitatiivisin menetelmin, vaan vastauksia käsitellään havainnollistavina esimerkkeinä tanssin kentältä. Yleisesti suomalaisen tanssitaiteen kentällä yhteisellä notaatiosysteemillä käsitetään labanotaatiota. Notaatio koetaan varsinaisen tanssin päälle liimattuna asiana, ei taiteenlajin ytimeen kuuluvana tekstinä. Suzan Cusackin ruumiillisuusteoriaa mukaillen huomioin, että musiikki on totuttu käsittämään mielen aktiviteettina, kun taas tanssi on nähty lähes täysin ruumiillisena toimintana. Tätä mielen ja kehon vastakkainasettelua vasten notaatiota on perinteisesti sovellettu musiikkiin, mutta tanssiin ei. Kaikki kyselyyn vastanneet suomalaisen tanssitaiteen ammattilaiset kuitenkin kirjoittivat tanssia muistiin paperille. Kerätty materiaali osoitti siihen suuntaan, että symbolinen representaatio tanssista on tärkeä silloin, kun halutaan kuvata tanssin rakennetta: esimerkiksi teoksen muotoa ja dramaturgiaa. Liikemuistin tukena sen rooli korostuu erityisesti opetustyössä. Niin John A. Sloboda kuin Kari Kurkelakin korostavat symbolisen representaation roolia kommunikaation välineenä; lisäksi sen käyttö voi Graham McFeen mukaan selventää teosidentiteettiä sekä luoda arkistoa paitsi valmiista teoksista, myös koreografisesta prosessista ja esitystavoista. Myös nämä molemmat näkökulmat tulivat esiin aineistossa. Toisin kuin musiikin piirissä, notaatiota ei yleensä opeteta tanssijoille. John A. Slobodaa mukaillen esitän, että minkä tahansa notaation osaaminen saattaa muuttaa tanssin tekijän kognitiivisia prosesseja ja ajattelutapaa tanssista, ja suullisesta kulttuurista kirjoitettuun kulttuuriin siirtyminen pitää sisällään niin etuja kuin riskejäkin. Jos notaation siitä huolimatta halutaan tulevan eläväksi osaksi tanssia ja hyödyntävän sitä taiteenlajina, olisi notaatiokysymykseen otettava uudenlainen pedagoginen lähestymistapa: tanssinotaatiota olisi opetettava alkeistasolta lähtien ja kyseenalaistettava ajatus, jonka mukaan koreologi tai notaattori on erillinen ammatti.

Unraveling the helix of change : An activity-theoretical study of health care change efforts and their consequences

M.A. (Educ.) Anu Kajamaa from the University of Helsinki, Center for Research on Activity, Development and Learning (CRADLE), examines change efforts and their consequences in health care in the public sector. The aim of her academic dissertation is, by providing a new conceptual framework, to widen our understanding of organizational change efforts and their consequences and managerial challenges. Despite the multiple change efforts, the results of health care development projects have not been very promising, and many developmental needs and managerial challenges exist. The study challenges the predominant, well-framed health care change paradigm and calls for an expanded view to explore the underlying issues and multiplicities of change efforts and their consequences. The study asks what kind of expanded conceptual framework is needed to better understand organizational change as transcending currently dominant oppositions in management thinking, specifically in the field of health care. The study includes five explorative case studies of health care change efforts and their consequences in Finland. Theory and practice are tightly interconnected in the study. The methodology of the study integrates the ethnography of organizational change, a narrative approach and cultural-historical activity theory. From the stance of activity theory, historicity, contradictions, locality and employee participation play significant roles in developing health care. The empirical data of the study has mainly been collected in two projects, funded by the Finnish Work Environment Fund. The data was collected in public sector health care organizations during the years 2004-2010. By exploring the oppositions between distinct views on organizational change and the multi-site, multi-level and multi-logic of organizational change, the study develops an expanded, multidimensional activity-theoretical framework on organizational change and management thinking. The findings of the study contribute to activity theory and organization studies, and provide information for health care management and practitioners. The study illuminates that continuous development efforts bridged to one another and anchored to collectively created new activity models can lead to significant improvements and organizational learning in health care. The study presents such expansive learning processes. The ways of conducting change efforts in organizations play a critical role in the creation of collective new practices and tools and in establishing ownership over them. Some of the studied change efforts were discontinuous or encapsulated, not benefiting the larger whole. The study shows that the stagnation and unexpected consequences of change efforts relate to the unconnectedness of the different organizational sites, levels and logics. If not dealt with, the unintended consequences such as obstacles, breaks and conflicts may stem promising change and learning processes.

Tietokone ikäihmisen arjessa

The aged people in the target group of my study belong to generation, which has experienced the shift from agricultural society via industrial society up to the society which has been described as information society. They have grown up concurrently with the technological development, but during the recent years the technological development has accelerated. One can say that the older the target study group has come the more information technological skills they need to possess to be equal actors in our society. However, especially in case of aged people the learning and maintaining of skills in information technology has mainly been left dependent on their personal motivation. The purpose of this report is to study the use of computers in the life of the aged people. The report studies the will and ability of the aged people to learn the skill of using computers, and the new possibilities which this brings into their lives. The study questions are the following: 1) Why the aged people start to use computers? 2) How the aged people benefit information technology in their own life? 3) How computers have extended the environment of the aged people? 4) What kind of problems the aged people have experienced in use of computers? The research material consists of group interviews and individual interviews (total of 23 people). The interview material has been collected among the participants on information technology courses of the Senior University of Helsinki University during years 2004-2005. The research method used is theme interviewing. In addition, the material of opinions about information technology of people born in decades of 1920 and 1930, gathered as part of the Ikihyvä Päijät-Häme 2002 -research has been used. On basis of this research one can say that the aged people do have motivation to study the use of computers, although many interviewees commented that they also have met problems in use of computers. The motivation has grown also because the fear that without the skills to use computers they could drift into outsiders of the society, whereas instead as skilled computer users they felt to be equal citizens compared with the younger age groups, and that they can maintain their independence and autonomy. Especially, the independent use of banking routines over the Internet and use of emails seem to give them a position as modern actors. Many interview statements also underline that computers will bring both joy and benefit to the users. Studying the use of computers is a new and interesting hobby, which can fill the hole left in the life after leaving the working life. Using skills of text processing and processing of pictures one can, for example, record the traditional knowledge of the family and ancestry to the younger generations, and write articles or even books on the professional area of ones own. Single people emphasize that computers can even act as companionship substitutes. One can use Internet for virtual traveling, which provides a new dimension in use of computers. Internet can also be used to maintain family relationships, especially between grandparents and remote grandchildren. Typical problems in use of computers appeared to be that reaching the right professional helpdesk advisers of the service providers is difficult and requires lots of time and patience. However, the interviewees were not willing to give up their computers, because they had already used to these. Keywords: digital divide, aging, Internet, usability, motivation, information technology, information society.

Palveluseteli - päiväuni vai painajainen? Tapaustutkimus Sitran palvelusetelihankkeen onnistumistekijöistä

Tutkimus käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista palvelusetelimallin avulla. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miksi palvelusetelin käyttöönotto ei ole yleistynyt kunnissa 1990 ja 2000 luvuilla tehdyistä lakiuudistuksista huolimatta. Palvelusetelin käyttöönottoa tarkastellaan työssä empiirisesti Sitran vuonna 2008 käynnistyneen palvelusetelihankkeen tapaustutkimuksella. Tutkimuksessa selvitetään aineistolähtöisesti palvelusetelihankkeen tärkeimmät onnistumistekijät. Aineistona käytetään haastatteluja ja Sitran palvelusetelihanketta käsitteleviä raportteja sekä selvityksiä. Aineiston ja aiemman tutkimuksen pohjalta muodostetaan teoria siitä, miksei käyttöönotto ole ollut kuntien kannalta houkuttelevaa. Tutkimuksessa käytetty teoria käsittelee palveluseteliä hyvinvointitaloustieteen näkökulmasta. Palveluseteleiden vaikutuksia on tutkittu kansainvälisesti paljon, mutta tutkimusten tulokset ovat osittain ristiriitaisia. Taloustieteen teorian ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että palvelusetelimallin onnistuminen riippuu valitun palvelualan kilpailutilanteesta, sääntelystä ja toteutukseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten palvelusetelin hinnoittelusta ja palveluntuottajien sekä palvelusetelin saajien valinnasta. Aineiston perusteella palvelusetelihankkeen tärkeimmät tavoitteet ovat valinnan vapauden, tuotannollisen tehokkuuden, palveluiden saatavuuden ja laadun sekä yrittäjyyden ja työpaikkojen lisääminen. Palvelusetelihankkeen onnistumistekijät voidaan jakaa kolmeen tasoon: paikalliseen toteutukseen, koko palvelusetelijärjestelmän onnistumiseen ja markkinoiden syntymiseen liittyviin haasteisiin. Onnistumisen kannalta olennaista ovat kuntien vaikutusmahdollisuudet kolmella eri tasolla. Kuntien vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmat paikallisen toteutuksen tasolla ja heikkenevät järjestelmän tasolta kohti markkinoiden syntymistä. Päiväuni palvelusetelistä kuvaa toteutuksen, jossa palvelut tuotetaan tehokkaammin, palveluiden laatu on parempaa, jonot purettu ja asiakkaista kilpailee useita yrityksiä, joiden synty on lisännyt työllisyyttä kunnissa. Lisäksi kuntalaisilla on suuremmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut. Palvelusetelipainajaisessa kunta on sijoittanut palvelusetelin käyttöönottoon paljon, mutta todellista kilpailua ei ole syntynyt. Palveluiden laatu on samalla tasolla kuin ennen, mutta oman tuotannon ja yksityisen tuotannon ylläpito sekä palvelusetelin hallinnolliset kustannukset ylittävät moninkertaisesti setelistä saatavat hyödyt. Tutkimuksen johtopäätös on, että palvelusetelin käyttöönotto ei lisäänny niin kauan kuin painajainen näyttää todennäköisemmältä kuin päiväuni. Tilanne säilyy niin kauan kuin palveluissa ei ole aitoa kilpailua, kuntien resurssit ja vaikutusmahdollisuudet säilyvät samoina. Jos palvelusetelin käyttöönottoa halutaan lisätä, on kasvatettava toteuttavan yksikön kokoa tai lisättävä ylemmän tason koordinointia ja rahoitusta. Kuntien vaihtelevat käytännöt palvelusetelin käyttöönotossa, puutteelliset resurssit ja osaaminen eivät edistä palvelusetelin laajaa toteutusta eivätkä toteutuksen onnistumismahdollisuuksia.