Kuulla vai kuunnella – käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla

Julkisen sektorin itsensä synnyttämien innovaatioiden ja innovoinnin näkökulma on verrattain tuore innovaatiotutkimuksen tutkimuskohde. Vielä uudempaa lähestymistapaa edustaa käyttäjälähtöinen ja käyttäjää osallistava palveluinnovaatiotutkimus julkisella sektorilla. Käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisesta ollaan kiinnostuneita, mutta tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto lähestymistavasta on vielä kohtuullisen niukkaa. Tämän käyttäjälähtöiseen palvelujen innovointiin keskittyvän väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena on mikrotasolla tunnistaa ja ryhmitellä käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteita julkisella sektorilla. Väitöskirjatutkimuksen alatavoitteena on tutkimuksesta saatavan tiedon avulla muodostaa kysymyslista tukemaan lähestymistavan käyttöönottamista ja toteuttamista julkisen sektorin palveluorganisaatioissa ja -verkostoissa. Julkisen palvelusektorin ohella väitöskirjan tutkimustuloksia voivat soveltuvin osin hyödyntää myös yksityisen ja kolmannen sektorin palveluorganisaatiot ja -verkostot sekä käyttäjälähtöisen innovaatiopolitiikan suunnitteluun ja sen jalkauttamiseen osallistuvat tahot. Haasteita lähestytään tutkimuksessa käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan piirteiden kautta ja haasteita tarkastellaan kehittäjäviranomaisten (ryhmätaso) näkökulmasta. Kuntasektori on valittu tutkimukseen edustamaan julkista sektoria. Lähestymistavan piirteiksi tutkimuksessa määritellään käyttäjänäkökulman ohjaava rooli organisaation innovaatiotoiminnan strategisella tasolla ja palvelujen uudistamisprosessien tasoilla, avoimuus (erityisesti käyttäjärajapinta) ja tulkinnallisuus innovaatioprosessien varhaisessa vaiheessa sekä laaja-alainen käsitys innovaatioiden lähteistä käyttäjänäkökulmaa muodostettaessa. Tutkimuksen kohteena on hyvinvointipalveluinnovaatioprosessien varhainen vaihe, jolloin keskeisessä asemassa on uusien ideoiden sekä uuden tiedon ja ymmärryksen hankinta hyödynnettäväksi innovaatioprosessien seuraavissa vaiheissa. Tutkimuksessa rajaudutaan käyttäjälähtöisen palveluinnovoinnin muotoon, jossa käyttäjät intentionaalisesti ja konkreettisesti osallistetaan kehittäjäviranomaisjohtoisiin palveluinnovaatioprosesseihin. Käyttäjiksi tutkimuksessa ymmärretään palvelun loppukäyttäjät palvelujen ”ulkoisina hyödyntäjinä” ja yli sektorialisten palveluprosessien henkilöstö palvelujen ”sisäisinä hyödyntäjinä”. Hyvinvointipalveluista tutkimuksessa ovat edustettuina sosiaali- ja terveyspalvelut sekä ikäihmisten palvelukeskusten tarjoamat palvelut. Kuntasektorin innovaatiotoiminnan kenttä ymmärretään tutkimuksessa verkostomaisena kokonaisuutena, joka ylittää kuntien hallinnolliset rajat. Artikkeliväitöskirjana toteutetun väitöskirjatutkimuksen metodologia perustuu usean tapauksen tapaustutkimukseen (multiple case-studies) ja kvalitatiiviseen tutkimusotteeseen. Työn empiirinen osuus koostuu viidestä artikkelina julkaistusta osatutkimuksesta. Osatutkimuksissa käytetään tapaustutkimuksen eri variaatioita, ja tutkimusaineistot on kerätty kolmesta eri perustutkimusympäristöstä. Osatutkimuksien tapaukset on valittu palvelun käyttäjien ”äänen jatkumon” (the voice of the customer) eri kohdista. Käyttäjän ääntä käytetään tutkimuksessa metodisena ratkaisuna ja metaforana. Lisäksi käyttäjän ääni ymmärretään tutkimuksessa paremminkin kollektiivisena ja laajemmista palvelujen kehittämisnäkökulmista kertovana tekijänä kuin yksittäisten palvelun käyttäjien tarpeista ja toiveista kertovana metaforana. Käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan toteuttamisen haasteiksi julkisella sektorilla tutkimuksessa tunnistetaan viisi haastetta. Tiivistetysti haasteena on 1. palvelujen käyttäjien subjektiuteen perustuva käyttäjälähtöisyys palvelujen uudistamisessa 2. tunnistaa palvelun käyttäjät innovaatiotoiminnan voimavarana ja rohkaistua heidän osallistamiseensa 3. sitoutuminen yhteistoiminnallisuuteen käyttäjä- ja muita rajapintoja ylittävissä palvelujen uudistamisprosesseissa ja innovaatiohakuisuus työskentelyssä 4. oivaltaa palvelutoivelistoja ja asiakaspalautteita laajempia kehittämisnäkökulmia 5. synnyttää luottamukseen perustuva hyvä kierre palvelun käyttäjien ja kehittäjien välille. Tutkimustuloksena syntyneet haasteet paikannetaan tutkimuksessa käyttäjän äänen jatkumolle erilaisin painotuksin. Lisäksi tutkimustulosten pohjalta tehdään kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin palvelun kehittäjätahon sekä palvelun loppukäyttäjien ja palvelujen sisäisten hyödyntäjien väliltä on tunnistettavissa innovaatiopotentiaalia sisältäviä rakenteellisia aukkoja. Toiseksi kehittäjäviranomaistahon valmius ja halu laajentaa tiedonmuodostustaan palvelujen uudistamisessa palvelun käyttäjien kanssa yhteisöllisen tiedonmuodostuksen suuntaan on puutteellinen. Kolmanneksi palvelujen kehittäjätaho ei ole sisäistänyt riittävässä määrin käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan metodologisia perusajatuksia. Tutkimuksessa tunnistetut viisi haastetta osoittavat, että käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin lähestymistavan käyttöönotto hyvinvointipalveluorganisaation tai -verkoston palvelujen innovoinnin lähestymistavaksi ei ole mekaaninen toimenpide. Lähestymistavan käyttöönottoa tukeva kysymyslista perustuu tutkimuksessa tunnistettuihin haasteisiin. Kysymyslista on laadittu siten, että kysymykset liittyvät laajasti julkisten palveluorganisaatioiden ja -verkostojen innovaatiokulttuuriin. Kaksiosaisen kysymyslistan ensimmäisen osan kysymykset käsittelevät innovointia ohjaavia mentaalisia malleja. Ensimmäisessä osassa esitetään esimerkiksi seuraava kysymys: ”Millaista käsitystäpalvelun käyttäjistä (kuntalaisista) sekä käyttäjien ja kehittäjien (viranomaisten) välisestä suhteesta ilmennämme palvelujen innovoinnissa; onko palvelujen käyttäjä (kuntalainen) kohde, jolle kehitetään palveluja, vai onko hän jopa välttämätön kehittämiskumppani?”. Kysymyslistan toisen osan kysymykset liittyvät innovaatiokäytänteisiin ja valmiuksiin. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava kaksiosainen kysymys: ”Tukevatko innovaatiokäytänteemme käyttäjärajapinnan ylittäviä innovaatioprosesseja ja sitoudummeko avoimin mielin työskentelyyn palvelun käyttäjien, potentiaalisten käyttäjien tai ei-käyttäjien kanssa? Mitä hyötyjä koemme yhteistoiminnallisuudesta koituvan meille ja käyttäjille sekä innovaation laatuominaisuuksiin?”. Mitä tulee tutkimuksen otsikon alkuosaan ”kuulla vai kuunnella”, vastaus on, että pääpaino on sanalla ”kuulla”. Pohdintaluvussa tuodaan myös esille tarve – tai ainakin kriittisen tarkastelun tarve – käyttäjälähtöisen ja käyttäjää osallistavan palveluinnovoinnin käsitteen ja sen luonteen sekä tavoitteiden määrittelemiselle julkisen sektorin ominaispiirteistä käsin vastapainona alkuperältään yksityisen sektorin liiketoimintakontekstista lähtöisin oleville määrittelyille.

Operaatiotaidon ja taktiikan opettaminen opiskelijan näkökulmasta (EUK) : vahvuuksia, haasteita, kehityksen suuntalinjoja ja toimenpidesuosituksia

Tutkimuksessa selvitetään esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytilan vahvuuksia ja haasteita. Opettamisen vaikuttavuus on sidottu opiskelijoiden käsityksiin oppimisestaan. Edelleen kartoitetaan tulevaisuuteen liittyviä mahdollisuuksia ja uhkia opettamisen edelleen kehittämiseksi. Tutkimuksella pyritään tuottamaan uutta tietoa Maanpuolustuskorkeakoulun taktiikan laitoksen yhteen keskeisimmistä tehtävistä eli opettamiseen. Tutkimuksen kohdejoukkona on esiupseerikurssien 60 ja 61 ilmasotalinjan kaikki opiskelijat sekä heidän opettamisestaan vastaavia opettajia, asiantuntijoita ja esimiehiä. Näkökulmana on opiskelijan näkökulma, jota täydennetään opettajanäkökulmalla (opettajat, asiantuntijat ja opettamisesta vastaavat esimiehet). Tutkimuksen pääkysymys: Mikä on esiupseerikurssin ilmasotalinjan operaatiotaidon ja taktiikan opettamisen nykytila sekä miten sitä tulisi jatkossa kehittää opiskelijan näkökulmasta huomioiden opettamisen ja oppimisen mahdollisuudet ja uhat? Tutkimuksen alakysymykset: 1) Miten opiskelijat oppivat nykytilan käytännön opettamisella? 2) Miten opettamista tulisi kehittää nelikenttäanalyysin perusteella? 3) Miten ilmatorjuntaupseereiden opettaminen eroaa muista ja miten se tulisi jatkossa toteuttaa? Tutkimus on tyypiltään laadullinen tutkimus ja siinä on käytetty tapaustutkimuksen otetta. Asiakirjojen lisäksi aineistona on kyselyillä sekä teema- ja ryhmähaastatteluilla kerätty materiaali. Saatuja vastauksia on analysoitu sisällönanalyysillä ja niitä on tämän jälkeen ryhmitelty nelikenttäanalyysiin. Lopullinen analyysi on tehty synteesinä eri nelikenttäanalyyseistä tuloksien ja johtopäätöksien muotoon.

Logistiikan analyysimenetelmät : puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän suorituskyky

Tutkimuksen päämääränä on kuvailla millaiset logistiikan suorituskyvyn analyysimenetelmät ja suorituskykymittarit soveltuvat Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän johtamiseen ? Päämäärästä on muotoiltu neljä tutkimuskysymystä, jotka ovat: 1. Mistä muodostuu logistiikan suorituskyky ja miten sitä voidaan analysoida ? 2. Miten logistiikan suorituskykyä voidaan analysoida mittaamalla ? 3. Mitä tietoa on logistiikan suorituskyvystä oltava käytössä Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän johtamista ? 4. Miten ja millä menetelmillä logistiikan suorituskykyä analysoidaan a. toimitusketjua johtavassa yrityksessä ? b. toimitusketjuun kuuluvassa palveluyrityksessä ? Kaksi ensimmäistä tutkimuskysymystä muodostavat tutkimuksen teoriaperustan ja niiden selvittämiseen on käytetty bibliometristä analyysiä, laadullista sisällönanalyysin ja käsitetutkimuksen menetelmiä. Kolmas ja neljäs tutkimuskysymys muodosta-vat tutkimuksen empiirisen osan. Kolmatta tutkimuskysymystä on selvitetty delfoi-menetelmää soveltaen yhdellä kysymyskierroksella 15:sta Puolustusvoimien logistiikan asiantuntijalta. Neljättä tutkimuskysymystä on selvitetty tapaustutkimuksella seuraavissa kansallisissa yrityksissä: Nokia, Inex, Würth, DHL ja Schenker. Tutkimuksessa on logistiikka määritelty on yritysten materiaalivirtojen sekä näihin liittyvien pääoma- ja tietovirtojen hallinnaksi toimitusketjuissa ja toimitusverkoissa toimivien yritysten välillä. Logistiikan suorituskyvyn määritelmänä tässä tutkimuksessa käytetään Sinkin vuonna 1985 julkaisemaa teoriaa, jossa logistiikan suorituskyvyn toisiinsa kiinnittyviä osa-alueita ovat tehokkuus, vaikuttavuus, laadukkuus, tuottavuus, työn laatu, innovatiivisuus ja kannattavuus. Innovatiivisuuteen on tutkimuksessa lisätty toimitusketjutoiminnan perusedellytys, yritysten välinen yhteistoimintakyky. Suorituskyvyn analysoinnin päämenetelmiä on kolme: mittaaminen, simulointi ja analyyttinen mallintaminen. Tutkimuksessa on keskitytty analyysimenetelmissä mittaamiseen. Logistiikan suorituskyvyn mittaamisen primäärilähteitä ovat bibliometrisen analyysin perusteella Neelyn, Beamonin ja Gunasekaranin tutkimusraportit. Niiden kautta on tutkimuksessa kuvattu SCOR-prosessikehysmalli, mikä sisältää valmiit logistiikan suorituskykymittarit eri johtamisen tasoille ja logistiikkaprosessien mallintamismallit. Tutkimuksen perusteella Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän suorituskyvyn analysoimiseen soveltuvat erittäin hyvin seuraavat suorituskykymittarit: toimitusvarmuus, toimituskyky (ml. tuotanto- ja varastointikyky), toimitusaika, tuotannon joustavuus (ml. toimitusten joustavuus), hankintakustannukset ja varaston riitto. Tapaustutkimuksen yrityksissä on logistiikan suorituskyvyn analysoimisen päämene-telmänä käytössä mittaaminen. Käytetyimmät suorituskykymittarit ovat toimitusketjua johtavissa yrityksissä toimitusvarmuus, toimitusaika ja varaston riitto sekä hankinta- ja ylläpitokustannukset. Toimitusketjuun kuuluvissa kahdessa kuljetusyrityksessä seurataan logistiikan suorituskykyä vastaavilla mittareilla; toimitusvarmuus, toimitus-aika ja kustannustehokkuus. Tapaustutkimuksien tulokset tukevat analyysiä Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmään parhaiten soveltuvista suorituskykymittareista. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän suorituskyvyn analysoiminen tulee keskittyä nykytilan analysoimiseen mittaamalla ja tulevaisuusennusteiden analysoimiseen simuloimalla.

Opetussuunnitelman vaikutus merivalvontakoulutukseen merivoimien reserviupseerikurssilla

Puolustusvoimien johtamiskulttuuri ja sotilaspedagoginen oppimis- ja kasvatuskulttuuri ovat muuttuneet 2000-luvun yhteiskuntaan soveltuviksi, siinä jokainen ihminen on oppiva yksilö. Reserviupseerikurssin opetuksessa on käytössä sotilaspedagoginen tieto ja taito. Kouluttajat ovat sitoutuneita noudattamaan ja toteuttamaan puolus-tusvoimien oppivanorganisaation periaatteita. Oppimiskäsityksiä ja opetusmenetelmiä on tutkittu puolustusvoimissa paljon, mutta opetuksen suunnittelua eli opetussuunnitelmia ja niiden vaikuttavuutta ei laajemmin ole tarkasteltu tieteellisestä näkö-kulmasta. Tässä tutkimuksessa reserviupseerikurssin opetussuunnitelman vaikuttavuutta merivalvontaopetukseen on tutkittu kouluttajien ja upseerikokelaiden antamien käsityksien kautta. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää kouluttajien käsityksiä opetussuunnitelman ja merivalvontakoulutuksen yhteydestä toisiinsa, ja mikä merkitys on opetussuunnitelmalla oppijan oppimistavoitteiden osalta. Opetussuunnitelmaa lähestyttiin teoreetti-sen viitekehyksen avulla, jossa tutkittavaa ilmiötä lähestytään kolmen tason kautta; teoreettinen taso, opetussuunnitelman taso ja empirian taso, jossa kaiken tutkimuk-sen ytimenä on merivalvontaopetus opetussuunnitelmasta. Tutkimuskysymykset ovat; ”Mitkä ovat reserviupseerikurssin vuonna 2005 - 2006 suorittaneiden upseerikokelaiden käsitykset merivalvontaopetuksesta, opetusmenetelmistä ja vuoden 2003 opetussuunnitelmasta ja mitkä ovat tulenjohto-opintosuunnan upseerikokelaiden esimiesten käsitykset reserviupseerikurssin opetussuunnitelmasta ja sen tavoitteista merivalvontaopetuksen osalta? Opetussuunnitelman vaikuttavuus merivalvontakoulutukseen muodostui tutkimuksen pääteemaksi, mutta sen sisälle mahtui pienempiä alateemoja. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian. Tutkimuksen kohdejoukoksi valittiin reserviupseerikurssin tulenjohto-opintosuunnan suorittaneet upseerikokelaat vuosien 2005–2006 aikana sekä heidän esimiehet ja kouluttajat joukko-yksiköistä. Tutkimushenkilöitä oli 50 upseerikokelasta ja 5 upseeria ja 2 opistoupseeria. Upseerikokelailta kerättiin lomakekyselyllä vastauksia merivalvontaopetukseen liittyviin väittämiin. Kouluttajilta kerättiin empiiristä aineistoa avoimella tekstikyselyllä ja teemahaastattelulla. Tutkimustulokset esitettiin jäsennettyinä ja ryhmiteltyinä fenomenografisiin merkityskategorioihin, jotka edustivat upseerikokelaiden ja kouluttajien käsityksiä opetus-suunnitelman vaikuttavuudesta merivalvontaopetukseen. Johtopäätöksen perusteella voidaan todeta, että reserviupseerikurssin nykyisellä opetussuunnitelmalla ei ole vaikutusta merivalvontaopetukseen. Tutkimus nosti esille tarpeen tarkastaa ja kehittää opetussuunnitelmaa merivalvontakoulutuksen osalta. Uhkakuvien muutos ja uudet merivoimien liikkuvat organisaatiot tarvitsevat reservinjohtajia, joiden reserviupseerikoulutus on hyvin ja tarkoituksen mukaisesti suunniteltu. Myös reserviupseeriosaston organisaatiota koulutuslinjojen osalta on tarkennettava, jotta niillä voidaan vastata joukko-yksiköiden joukkotuotanto tehtäviin. Upseeri-kokelaiden tiedollinen ja taidollinen osaaminen nousi keskeiseksi analyysiksi tutkimuksessa. Yhteenvetona voidaan todeta, että opetussuunnitelma ei vaikuta opetukseen meri-valvontakoulutuksessa, jolloin se heijastaa oppijan motivaatioon opiskella ja koko-naisvaltaiseen oppimisprosessiin.

Kuinka ryhmänjohtajat motivoivat taistelijoita sotaharjoituksessa toimintakyvyn ylläpitämiseksi

Tutkimuksen aihe on ryhmänjohtajien käyttämät motivointimenetelmät. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia mitä motivointimenetelmiä ryhmänjohtajat käyttävät ylläpitääkseen alaisten psyykkistä toimintakykyä rauhanajan sotaharjoituksessa. Viitekehyksenä tutkimuksessa on motivaatio-teoria, joka nähdään toimintakyvyn ylläpidon osana. Tutkimus on kvalitatiivinen ja luonteeltaan empiirinen. Tutkimuskysymyksiin haetaan vastauksia tapaustutkimuksen avulla.

Henkilöstövoimavarojen johtaminen joukkoyksikössä organisaatiorakenteen näkökulmasta

Tässä tutkimuksessa tutkitaan henkilöstövoimavarojen johtamista joukkoyksikössä organisaatiorakenteen näkökulmasta. Erityisessä tarkastelussa on joukkoyksikön organisaatiorakenteen ja –toimintojen välinearvo ja sopivuus kehitettäessä joukkoyksikköä oppivaksi organisaatioksi.

Paska jätkä, mutta hieno mies - molemminpuolista oppimista : kouluttaja ja kouluttajan toiminta alaisten kirjoituksissa

Tutkimuksessa tarkastellaan puolustusvoimien perusyksikkötason kouluttajia alaisten tekemien kirjoitelmien pohjalta. Päätutkimuskysymyksellä selvitetään miten reserviläisten kokemukset omasta kouluttajastaan eroavat hyvän kouluttajan virallisesta kuvasta. Sivututkimuskysymyksellä pyritään lisäksi selvittämään, onko kouluttaja aikakautensa tuotos. Tutkimus perustuu laadulliseen tutkimustraditioon ja se toteutettiin tapaustutkimuksena. Tapaustutkimuksen alalajeista on käytetty narratiivisuutta niin aineiston keräämiseen kuin aineiston analysointiinkin narratiivien tutkimisella. Tutkimusaineisto analysoitiin fenomenografisen analyysimenetelmän avulla. Tutkimuksen mukaan kouluttaja on usein välinpitämätön ja alaisestaan kiinnostumaton suorittaja, joka kuitenkin välillä ilahduttaa ja saa aikaan hyviä tuloksia. Kouluttajan innostus tai innostumattomuus vaikuttaa merkittävästi alaisten toimintaan. Yksittäinen pirteällä tavalla esiintyvä, innovatiivinen ja alaisistaan kiinnostunut kouluttaja saa alaisessa aikaan positiivisen reaktion, joka vaikuttaa niin koko palvelusaikaan kuin maanpuolustushenkeen yleensäkin. Vastaavasti yksittäisen kouluttajan penseä ja välinpitämätön toiminta voi tappaa kiinnostuksen niin yksilö-, ryhmä- kuin joukkuetasollakin. Kouluttajan halutaan omaavan hyvät vuorovaikutustaidot sekä kohtelevan alaisiaan asiallisella sekä ihmisarvoisella tavalla. Lisäksi hänen tulee osata sekä antaa että ottaa palautetta ja antaa alaiselle tilaa ajatella ja kehittyä. Ulkoiselta olemukselta alaisten mukaan kouluttajan tulee olla esimerkillinen ja jämäkkä sekä osata pitää yllä kuria ja seisoa sanojensa takana.

Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla - kyselytutkimus 6.- ja 9.-luokkalaisille

Miten ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin? Kysymys on helppo asettaa, mutta siihen on käytännössä melkoisen vaikea vastata. Tämä kysymys on askarruttanut myös tutkijoita pitkään. Lasten ja nuorten ohjatusta, pääosin urheilu- ja liikuntaseuroissa tapahtuvasta liikunnasta tiedetään paljon niin sukupuoli- ja ikäjakauman suhteen kuin harrastamisen lajivalikoiman ja intensiteetin suhteen. Sen sijaan liian vähän on tietoa siitä, mistä koostuu muu fyysinen aktiivisuus, omaehtoinen ja omatoiminen1 liikunta ja erityisesti mitkä tekijät kannustavat sekä omaehtoiseen että ohjattuun liikuntaan, mitkä puolestaan estävät sen. Lisää tietoa tarvitaan erityisesti siitä, miten lapset ja nuoret itse käsittävät liikunnan merkityksen niin subjektiivisena kokemuksena kuin heidän terveyttään edistävänä tekijänä. Edellä kuvattujen tekijöiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta löydetään keinoja edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan avulla. Näistä lähtökohdista käsin lähestyimme lapsia ja nuoria kyselyin eri puolella Suomea ja saimme kerättyä kokoon kattavan ja suomalaisten lasten ja nuorten liikkumisen laaja-alaisen tarkastelun mahdollistavan aineiston. Kysely oli kieltämättä melkoisen melko pitkä ja raskas, mikä käy ilmi myös lapsilta ja nuorilta saamastamme palautteessa. Joten suuri kiitos kuuluu kaikille kyselyyn osallistuneille lapsille ja nuorille. Haluamme osoittaa lämpimän kiitoksen myös osallistuneiden koulujen rehtoreille ja opettajille, joiden panos aineistonkeruussa osoittautui yksittäisten vastaajien kohdalla hyvinkin ratkaisevaksi, kuten erään pojan vastauksesta käy ilmi: ”…Nää asiat ei kuulu teille, mut valitettavasti ope käski mun tehä tän testin!!!” Haluamme ohjata lapset ja nuoret liikunnan pariin. Vaikka tai nimenomaan koska tavoitteemme on näin suureellinen, haluamme iloita jo pienestäkin saavutetusta voitosta: ”…Kiitän kyselystä, koska sain lisää vinkkejä ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan, vaikka en siinä hirveän hyvä olekaan.” Tutkimustiimillemme oli ilo huomata, että kysely jo itsessään oli joidenkin kohdalla herättänyt ajatuksia ja saanut pohtimaan omaa liikkumista ja terveyttä. Lapsille ja nuorille kyselyihin vastaaminen on tuttua, joillekin jopa kyllästymiseen saakka, minkä saimme myös palautteenannosta huomata. Palautteista oli tulkittavissa myös varautuneisuutta kyselyitä ja etenkin niiden merkitystä ja vaikuttavuutta kohtaan. Usein kyseltiin, että ”Miksi näitä tehdään?” ja ”…ihan kivaa että välitätte toisten ajatuksista, mutta mitä te teette tällä tiedolla?”. Tässä kommentissa osutaan asian ytimeen, mitä me teemme näillä tiedoilla? Miten me varmistamme sen, että kysely ei jää vain kyselyksi muiden rinnalla, vaan tuloksista hyötyvät niin lasten ja nuorten kanssa toimivat kuin lapset ja nuoret itse? Kyselymme on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa toteutettavaa hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta, missä tarkastellaan suomalaisten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikuntasuhdetta laaja-alaisesti eri tutkimusaineistoja ja -menetelmiä hyväksikäyttäen ja mikä tärkeintä; lapset ja nuoret osallistaen. Hankkeen päätavoitteena on tutkimustiedon jalkauttaminen käytäntöön. Tämä tarkoittaa konkreettisten työvälineiden kehittämistä niin kunta-, koulu-, perhe- kuin yksilötasollekin. Tässä tehtävässä kyselymme toimii pohjatyönä. Käsissäsi on kyselymme perusraportti, jossa on esitetty tiivistetysti keskeiset kyselyn tulokset. Kyselystä saatua tutkimustietoa lasten ja nuorten liikunnasta jalkautetaan käytännön tasolle muun muassa kunta- ja koulukohtaisten raporttien avulla, joita on mahdollisuus tilata myös aihealueittain räätälöityinä. Näin pyrimme vastaamaan haasteeseen tutkimuksen konkreettisesta vaikuttavuudesta.

Israelin tykistön käyttöperiaatteet vuoden 2006 Libanonin sodassa

Vuonna 2006 heinäkuun 12. päivänä libanonilainen shia-järjestö Hizbollah ampui raketin- ja kranaatinheittimillä Israelin sotilastukikohtiin ja raja-alueen kyliin kääntääkseen Israelin puolustusvoimien (Tsahal - Tsvaa Haganah leJisrael, צְבָא הַהֲגָנָה לְיִשְׂרָאֵל ) huomion pois iskuosastosta, joka oli tunkeutumassa Israelin alueelle. Operaatiossa iskuosasto kaappasi kaksi Tsahalin sotilasta ja surmasi kolme. Israel vastasi Hizbollahin toimintaan käynnistämällä operaation, jota kutsutaan Israelissa Libanonin toiseksi sodaksi, jotta se saisi kaapatut sotilaat takaisin. Pelastusoperaatio muuttui täysimittaiseksi sodaksi. Tutkimus selvittää Tsahalin tulenkäytön periaatteet ja kuvaa, miten israelilaiset toteuttivat niin välittömästi taistelukosketuksessa olevien joukkojen tukemisen kuin joukkojen tukemisen, jotka eivät olleet välittömästi rintamavastuussa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksen tutkimusotteella ja aineisto kerättiin julkaistuista ja julkaisemattomista dokumenttilähteistä. Materiaalia analysoitiin aineistolähtöisesti ja näin pyrittiin luomaan kuva israelilaisten tulenkäytön periaatteista. Tutkimuksessa havaittiin, että lähestulkoon kaikki, mikä voi mennä pieleen joukkojen tukemisessa epäsuoralla tulella, meni myös pieleen. Joukkojen välitön tukeminen ei onnistunut, tulen tilaamisessa kesti useasti tunteja - jopa vuorokausiluokkaa pahimmassa tapauksessa. Irti taistelusta olevien joukkojen tukeminen onnistui hieman paremmin, tulta saatiin tilattua ja ammuttua, mutta loppujen lopuksi tulokset jäivät varsin vähäisiksi. Kaukovaikuttamisen epäonnistumiseen vaikutti suurimmalta osin Hizbollahin toteuttama tuliasematoiminta, joka teki israelilaisten vastaraketinheitintoiminnan hyödyttömäksi. Koko sodan ajan Hizbollah onnistui ampumaan raketteja Pohjois-Israeliin. Tsahalin epäsuorantulenkäyttö epäonnistui pitkälti siitä syystä, että vuoden 2000 Etelä- Libanonista vetäytymisen jälkeen, painopiste sotilastoiminnasta siirtyi perinteisestä taistelutoiminnasta terrorisminvastaisiin poliisioperaatioihin Gazassa ja Länsirannalla. Lisäksi Israelissa oltiin suuntautumassa ajatuksellisesti EBO- ja SOD-sodankäyntiteorioihin, missä ilmavoimien ja kaukovaikuttamisen merkitys yleensäkin korostui perinteisen sodankäynnin kustannuksella. Hizbollah osasi aikaisempien yhteenottojen perusteella valmistautua tähän ja laatia omat toimintasuunnitelmansa niin, että kaukovaikuttamisella ei ollut mahdollista lamauttaa Hizbollahia. Sodan jälkeen Israelissa alkoivat suuret uudistukset, missä palattiin taas takaisin israelilaisten aikaisemmalle vahvuusalueelle, joukkojen välittömään tukemiseen ja yhteistoimintaan niin aselajien kuin puolustushaarojenkin välillä.

The Evolution of Securities Lending and Risk Mitigation: A Finnish Market Case Study

Although securities lending is an important function of the financial markets, it has not received that much academic attention. This study examines the evolution of European securities lending and risk management with an emphasis on the development of collateral management, the function responsible for reducing credit risk. The effects of the recent financial instabilities are also considered. The evolution of the Finnish securities lending market is examined in more detail through a case-study. This study can be classified as a constructive qualitative case study. The initial practical knowledge comes from the author's own experience and additional insight and theoretical background is acquired through a literature review. The case study is based on research, semi-structured interviews and a brief analysis of numerical data. The main observation of this study was that securities lending is now recognized as more of an investment management discipline than an operational support function. The recent financial instabilities have resulted in an increased focus on risk and transparency. In securities lending this is directly reflected in collateral management guidelines and procedures. Collateral management has become increasingly technologically developed and automated. Collateral optimization initiatives have been started to make the process more efficient, liquid, and cost effective. Although securities lending is generally an OTC-market with no standard market place, centralized exchange-like models have been introduced. Finnish securities lending has now shifted towards the more common global OTC model. Although the Finnish securities lending industry has developed, and the main laws governing it (tax legislation) have changed, there is still need for development. There are still not many Finnish participants involved and due to legal issues most securities loans are collateralized with cash and not securities (e.g. government bonds).

Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

Hyvä renki, huono isäntä

Teemanumero: Lukivaikeus.

Kodin kasvatusilmapiirin vaikutus varusmiespalvelukseen sopeutumisessa palveluksen ensimmäisillä viikoilla

Tutkielmassa havainnoidaan kodin kasvatusilmapiirin mahdollista vaikutusta varusmiespalvelukseen sopeutumisessa yksittäisten henkilöiden kokemusten kautta. Tutkielman tavoitteena on tarkastella, vaikuttaako oman kodin kasvatusilmapiiri varusmiespalvelukseen sopeutumiseen ja mahdollisesti millä tavalla. Tutkimusongelmaa tuetaan kahdella väittämällä, jotka käsittelevät autoritaarisen ja vähemmän autoritaarisen kodin kasvatusilmapiirin mahdollisia positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia yksilön sopeutumiseen varusmiespalvelukseen. Tutkielman empiirinen osuus pitää sisällään kymmenen vapaaehtoisen henkilön haastattelut, jotka toteutettiin henkilökohtaisesti puolistrukturoiduilla haastatteluilla. Haastatelluista henkilöistä neljä olivat varusmiespalveluksen keskeyttäneitä siviilipalvelusmiehiä ja kuusi olivat johtajakoulutuksen saaneita varusmiehiä. Haastatteluiden toteuttamisen aikana kaikki heistä olivat suorittamassa omaa palvelustaan. Aineiston analyysi on toteutettu laadullisen tapaustutkimuksen tavoin. Tulosten perusteella kodin kasvatusilmapiirillä on ollut vaikutusta haastateltavien henkilöiden sopeutumiseen varusmiespalvelukseen. Varusmiesten osalta on havaittavissa kodin kasvatusilmapiirin tukeneen ja edesauttaneen heidän sopeutumistaan. Siviilipalvelusmiesten osalta kodin kasvatusilmapiiri näytti olleen ristiriidassa varusmiespalveluksen yleisen luonteen kanssa, mikä oli osallisena heidän kokemissa sopeutumisongelmissa ja mahdollisesti varusmiespalveluksen keskeyttämispäätöksessä. Oleellisimmat havainnot kodin kasvatusilmapiirin vaikutuksesta voidaan jakaa kahteen eri osaalueeseen, jotka ovat vanhempien kyseenalaistaminen sekä opittu asenne varusmiespalvelusta kohtaan. Haastatteluiden perusteella mahdollisuus aktiivisesti kyseenalaistaa omia vanhempia on aiheuttanut haastateltaville henkilöille sopeutumisongelmia varusmiespalvelukseen liittyvän kurin ja käskyvallan osalta. Haastatellut henkilöt, joiden vanhemmilla on ollut selkeä viimeinen sanavalta ja auktoriteetti, kertoivat sopeutumisen kuriin ja käskyvaltaan olleen helppoa. Opittu asenne varusmiespalvelusta kohtaan käsittelee haastateltujen henkilöiden kodin ennakkososiaalistavaa vaikutusta. Tulosten perusteella sopeutuminen on ollut sitä helpompaa, mitä avoimemmin ja positiivisemmin haastateltava on suhtautunut varusmiespalvelukseen sekä kokenut sen itsestäänselvyytenä. Tavoitteiden asettamisesta koettiin olleen hyötyä sopeutumisessa. Sopeutumisongelmia näytti syntyneen henkilöille, jotka kokivat varusmiespalveluksen pakollisena pahana, eivätkä olleet valmiita sitoutumaan omaan palvelukseensa henkilökohtaisten tavoitteiden kautta. Vanhempien kyseenalaistaminen ja opittu asenne varusmiespalvelusta kohtaan muodostavat tutkielman vastauksen kodin kasvatusilmapiirin vaikutuksesta varusmiespalvelukseen sopeutumiseen.

Venäjän ilmavoimien lähitulitukitoiminta Georgian sodassa

Vuonna 2008 käyty Venäjän ja Georgian välinen sota sisälsi eri puolustushaaroja yhdistäviä joint-operaatioita. Suoritetut lähitulitukitehtävät olivat perinteisiä taktisen tason iskuja, jotka toteutettiin pääosin Su-25-rynnäkköhävittäjillä. Lähitulitukitehtävien tarkoituksena oli tukea maajoukkojen operaatiota. Lähitulitukitehtävät onnistuivat vaihtelevalla menestyksellä. Georgian ilmatorjuntakykyä aliarvioitiin, mikä johti venäläisten ilma-alusten pudotuksiin. Myös vanhentunut lentokalusto huonoine tiedonsiirtoyhteyksineen heikensi eri puolustushaarojen yhteistyötä, lähitulituen suorituskykyä ja ohjaajan tilannetietoisuutta. Vanhanaikaiset organisaatiorakenteet hidastivat tiedonkulkua ja käskynantoa, jolloin taistelukentällä muodostunutta lähitulitukitarvetta ei pystytty toteuttamaan nopeasti. Lähitulitukitehtäviä suoritettiin seek and destroy -periaatteella. Rynnäkköhävittäjät etsivät taistelukentältä maaleja ja löytäessään hyökkäsivät näitä kohti. Osa iskuista onnistui heikentäen georgialaisten joukkojen suorituskykyä ja taistelumoraalia. Tutkimuksen tarkoitus on tutkia sodassa suoritettuja lähitulitukitehtäviä ja löytää niistä yhteisiä piirteitä sekä taktisia trendejä. Tutkimuskysymys on: Miten Venäjän ilmavoimat suoritti lähitulitukitehtäviä? Alakysymykset ovat: Miten lähitulitukitehtävät liittyivät muuhun operaatioon? Miten lähitulitukitehtävät onnistuivat? Tutkimuksen pyrkimyksenä on muodostaa vastaus pääkysymykseen ja muodostaa perusteltu näkemys kahteen alakysymykseen. Tutkimus on laadullinen tutkimus, joka on toteutettu tapaustutkimuksen menetelmin. Laajasta tietomäärästä on löydettävissä yleisiä piirteitä, jotka luovat perustan tutkimuksen johtopäätöksille. Tutkimus koostuu tutkimusta kuvaavista luvuista ja varsinaisista tutkivista luvuista.

Kasvatus on kasvamaan saattamista. Kasvatusfilosofinen tutkimus J. A. Hollon sivistyskasvatusajattelusta

Tutkimukseni käsittelee J. A. Hollon (1885–1967) sivistyskasvatusajattelua. Hollo oli monitoiminen kulttuurivaikuttaja, joka toimi kriitikkona, kirjailijana, suomentajana ja kasvatustieteilijänä. Häntä voidaan pitää J. V. Snellmanin rinnalla yhtenä merkittävimpänä suomalaisena kasvatusajattelijana. Hänen kasvatusajattelustaan ei ole kuitenkaan aiemmin tehty väitöskirjatason tutkimusta. Tutkimuskysymykseni ovat seuraavat: 1. Millainen on Hollon näkemys kasvatuksesta, kasvatuksen maailmasta ja kasvatuksen teoriasta? 2. Mikä on Hollon käsitys kasvattajan ja kasvatettavan merkityksestä kasvatustapahtumassa? 3. Mitä asioita sisältyy sivistyskasvatuksen eli kasvamaan saattamisen elementteihin? Tutkimukseni on kasvatusfilosofinen. Tutkimusmenetelmäni on systemaattinen analyysi ja lähestymistapani on hermeneuttinen. Tutkimukseni pääaineistona ovat Hollon kasvatusta koskevat kirjoitukset, joista tärkeimmät ovat Mielikuvitus ja sen kasvattaminen I-II (1918, 1919), Kasvatuksen maailma (1927), Kasvatuksen teoria (1927) ja Itsekasvatus ja elämisen taito (1931). Hollon mukaan kasvatuksen maailma on suhteellisen itsenäinen elämänmuoto (Lebensform), jolla on oma ontologinen erityislaatunsa, so. sui generis. Kasvatusoppia ei pidä redusoida psykologiaan tai filosofiaan, koska sillä tavoin se menettää tieteellisen itsenäisyytensä. Hollon mielestä kasvatuksen teoria on teoria käytäntöä varten. Kasvatuksen teorian luomisessa tulee ottaa huomioon kasvatuksen maailman erityispiirteenä oleva kokonaisvaltainen näkökulma ja elämän palvelemisen päämäärä. Kasvattaminen on aina myös eettistä toimintaa. Kasvatuksen tavoitteena on hyvä elämä. Hollon mukaan kasvattajan tehtävä on luoda kasvatettavalleen eheä sivistyksellinen perusta. Tämä voi tapahtua vain laaja-alaisen sivistyskasvatuksen avulla, jonka runkona on antiikin humanistinen sivistysperinne. Sivistyskasvatukseen kuuluvat älyllinen, eettinen, uskonnollinen, esteettinen ja toiminnallinen kasvatus. Mielikuvituksen avulla kasvattaja voi yhdistää kasvatuksen osa-alueet eheäksi kokonaisuudeksi. Ilman mielikuvitusta erilaiset ilmiöt olisivat pirstaleisina, toisistaan erillisinä osina ihmisen mielessä. Opettajan persoona on merkittävä tekijä kasvatuksessa. Se tulee ottaa huomioon opettajankoulutuksen eli kasvattajan kasvattamisen valinnoissa. Opettaja-kasvattajan on tärkeää opiskella laajasti humanistisia opintoja, koska kasvatuksessa on kysymys ihmisestä. Ennen kaikkea kasvattajan eettistä ja esteettistä kykyä tulee harjoituttaa. Näin hän oppii käyttämään mielikuvitustaan kasvatustapahtumassa siten, että hän tulee kasvatuksellisesti näkeväksi kasvamaan saattajaksi, joka ymmärtää sen, mikä kussakin tilanteessa vaatii erityistä huomiota. Tutkimukseni osoittaa, että Hollon henkitieteellinen ja fenomenologis-hermeneuttinen kasvatusnäkemys ei ole vain vastaparadigma empiiriselle kasvatustieteelle, vaan myös nykyajan teknis-taloudelliselle eetokselle, joka yhtäältä uhkaa välineellistää kasvatuksen ja toisaalta väärällä tavoin tieteellistää kasvatuksen tutkimuksen. Tämän takia kasvatusoppi kysymyksineen uhkaa siirtyä kasvatuskeskustelussa syrjemmälle, jopa hävitä kokonaan. Kasvatuksen ja kasvatuksen tutkimuksen vaarana on niiden liiallinen sitouttaminen tuotantoelämän jatkeeksi, minkä seurauksena on ihmisyyden toteuttamisen vaikeutuminen. Tutkimuksen lopuksi esitän ideaalikoulunäkemykseni, joka perustuu osittain Hollon kasvatusnäkemykseen. Hollon näkemys on yhä ajankohtainen ja merkittävä kontribuutio kasvatusta, sen teoriaa ja käytäntöä koskevaan keskusteluun.