988 resultados para Työ, identiteetti ja oppiminen
Resumo:
Tutkimuksessa tarkasteltiin puolustusvoimien ryhmissä esiintyviä ryhmäprosesseja ja –ilmiöitä sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Sosiaalipsykologinen tarkastelunäkökulma valittiin, koska nykyinen virallinen johtajuusoppi, ns. syväjohtaminen ei psykologialähtöisyydestään johtuen kiinnitä ryhmiin ja ryhmien toimintaan juurikaan huomiota. Tarkastelu kytkettiin kiinteästi Maanpuolustuskorkeakoulun Johtamisen Laitoksen tekemään oppiainemääritelmään. Sosiaalipsykologista kenttää tarkasteltiin teoreettisesti Helkaman, Myllyniemen ja Liebkindin jaottelujen pohjalta. Tarkastelua ei tehty sotilassosiologian näkökulmasta, koska haluttiin avata ryhmien toiminnan taustalla vaikuttavia yleisiä tieteellisiä näkemyksiä. Kyseisessä jaottelussa tarkasteltiin ns. yleisiä sosiaalisuuden selitysmalleja, eräänlaisina teorioina, kuten; sosiaalista vaihtoa, sosiaalista vertailua, sosiaalista identiteettiä ja sosiaalista konstruktionismia sekä ryhmäsosialisaatioteoriaa. Tarkasteluun kytkettiin myös Puolustusvoimien Koulutuksen Kehittämiskeskuksella (PvKK) jo aiemmin toteutettuja asiaa koskevia tutkimuksia. Keskeisimpinä johtopäätöksinä oli, että ei ole olemassa yhtä teoriaa tai mallia, joka yksistään selittäisi ryhmätoiminnassa vaikuttavia prosesseja ja ilmiötä. Tutkimus myös osoitti, että ryhmä voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Tutkimuksessa havaittiin, että ryhmätoiminnassa vaikuttaa useat, usein samanaikaiset prosessit, jotka synnyttävät ryhmäilmiöitä. Näitä havaintoja tehtiin myös PvKK:n varusmies- ja reserviläisryhmiin kohdistetuista tutkimuksista. Näistä tutkimuksista oli havaittavissa, että virallista johtajaa ei välttämättä mielletä ryhmän jäseneksi joka oli havaittavissa tehdyissä sosiometrisissä mittauksissa. Lopuksi haluan todeta, että sosiaalipsykologinen näkökulma johtajuuden tarkasteluun vaikuttaa niin antoisalta, että puolustusvoimien olisi syytä huomioida se laajemminkin tulevia tutkimushankkeita suunniteltaessa. Sosiaalipsykologinen tietous ja osaaminen mahdollistavat johtajakoulutuksen monipuolistamisen ja tehostamisen, johon puolustusvoimilla on erinomaiset rakenteelliset puitteet. Ryhmän ohjauksellisesta näkökulmasta katsottuna, sotilasryhmä rooleineen tarjoaa mahdollisuuden muun muassa sosiodraamallisten menetelmien käyttöön. Sosiaalipsykologiaan pohjautuvien koulutusmenetelmien avulla sotilasryhmistä saada entistä tehokkaampia, aloitekykyisempiä ja itsenäiseen toimintaan pystyviä ryhmiä.
Resumo:
Työn tarkoituksena oli löytää pyörivien koneiden ruuviliitosten mitoittamiseen parhaiten soveltuva ja kansainvälisesti tunnettu laskentamenetelmä. Tavoitteena oli laatia luotettava mitoitusohjelma, jota käyttämällä suunnittelijoiden työ nopeutuu ja tulokset ovat yhtenäisiä. Työssä vertaillaan pääasiassa standardien EN 1993-1-8 ja VDI 2230 mukaisia ruuviliitosten mitoitusmenetelmiä. Vertailun perusteella standardin VDI 2230 mukainen systemaattinen laskentamenetelmä soveltuu sähkökoneiden vääntöä välittävien ruuviliitosten mitoittamiseen analyyttisistä menetelmistä parhaiten. Laadittu mitoitusohjelma mitoittaa yksittäisen ruuviliitoksen standardin VDI 2230 mukaisesti, antaen tulokseksi lujuustarkasteluraportin. Lujuustarkasteluraportista käy ilmi projektin tiedot, mitoituksen lähtötiedot, lujuustarkastelut, esikiristysmomentti ja kierteen toiminnallisen osan vähimmäispituus. Kehitetty mitoitusohjelma antaa johdonmukaisia tuloksia, mutta ruuvin nimellisulkohalkaisijan automaattinen valinta ei aina mitoita ruuvia riittävän suureksi, jolloin ruuvin nimellisulkohalkaisija on määritettävä manuaalisesti. Ohjelman käyttäminen on suoraviivaista ja nopeaa kun mitoitetaan pyörähdyssymmetrisiä laippaliitoksia, joihin vaikuttaa ainoastaan vääntömomentti. Jos liitokseen vaikuttaa ruuvien pituusakselien suuntainen voima, on liitoksen pelkistäminen yksittäisestä ruuvista koostuvaksi liitokseksi vaikeampaa ja pelkistämiseen saatetaan tarvita elementti-menetelmää.
Resumo:
Yhteisbrändien avulla bränditietoisuus ja identiteetti saavat tukea partnerilta sekä samalla saavutetaan tehokkuutta ja kustannushyötyjä. Erityisesti yritysbrändin luonne, hyödyt, suhteet, johtaminen ja arkkitehtuuri kiinnostavat. Verkostobrändi ei ole yhden tuotteen tai yrityksen brändi, vaan verkoston itsensä brändi. Tutkielman tavoitteena on kuvata verkostobrändin ilmiötä ja muodostaa malli liikkeenjohdon työkaluksi. Tutkielmalla pyritään osallistumaan tieteelliseen yritysbrändien ja yhteisbrändien identiteettikeskusteluun, laajentamalla verkostobrändin identiteetin tutkiminen muillekin kuin matkailualalle. Päätutkimusongelma on ”Mikä on verkostobrändin identiteetti?” Osaongelmat ovat ”Mikä on verkostobrändi?” ja ”Mikä on brändi-identiteetti?”. Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jonka tavoitteen asetannassa on toimintatutkimuksen tavoitteita. Tutkielman empiirinen osa perustuu teemahaastatteluihin ja kirjallisiin dokumentteihin. Haastatellut kolme tapausta edustavat teollisuus-, palvelu- ja tuotebrändejä, niiden kohderyhmät poikkeavat toisistaan ja osa on kaupallisia ja osa voittoa tavoittelemattomia. Tutkielmassa muodostettiin teorian ja empirian synteesinä liikkeenjohdolle työkaluksi verkostobrändin identiteettimalli, jossa on määritelty elementit ja rakentaminen. Malli sisältävät ydinidentiteetin (visio ja kulttuuri), suhteet (ydinjoukko, henkilökunta, asiakkaat ja muut sidosryhmät) ja viestinnän (brändilupaus, visuaalinen identiteetti ja markkinointiviestintä). Haastatellut verkostobrändit olivat rakentaneet identiteettinsä mallin mukaisesti ja seuraavassa järjestyksessä. Ensiksi ydinjoukko määrittelee vision ja millaisia jäsenyrityksiä pyritään hankkimaan sekä visuaalisen identiteetin. Tämän jälkeen verkostobrändin omassa markkinointiorganisaatiossa toimiva johtohahmo aloittaa jäsenyritysten hankkimisen eli verkoston rakentamisen markkinointiviestinnän keinoin. Mallissa nuolet kertovat, että verkostobrändin identiteettiin vaikuttaa sidosryhmien mielipide.
Resumo:
Ennakkovaroitus on tiedustelun tuote, joka muokkaa päätöksentekijöiden toimintaympäristöymmärrystä valtiollisista uhkista. Ennakkovaroitus pohjautuu vastustajien kyvyn ja tahdon eri osatekijöiden valvontaan ja analysointiin. Diplomityössä tarkastellaan strategista ennakkovaroitusta ja siihen liittyvää päätöksentekoa haasteiden kautta konstruktiivisesta näkökulmasta. Tutkimusongelmana on selvittää mitkä tekijät vaikuttavat ennakkovaroitukseen ja päätöksentekoon sen vaatimista toimenpiteistä. Primäärilähteinä on käytetty kansainvälistä kirjallisuutta, vertaisarvioituja artikkeleita ja suomalaisia tutkimuksia. Aineistosta löytyviä haasteita luokitellaan muodostettuihin tiedustelu- ja päätöksentekoprosessien vaiheisiin. Luokittelun perusteella muodostuvista teemoista tiivistyy tyypillisiä haasteita, joita tunnistetaan Ukrainan kriisin alkuvaiheiden (2013–2014) tapahtumista. Ukrainan kriisin tapahtumia tulkitaan pääosin länsimaisiin tiedotusvälinelähteisiin tukeutuen. Tavoitteena on selittää kriisin ennakointia Ukrainan, Venäjän ja länsimaiden osalta. Ennakkovaroitukselle tyypillisiksi haasteiksi nousivat poliittiset, kulttuurilliset ja hallinnolliset haasteet. Poliittiset haasteet ovat yleensä tiedustelujärjestelmän ulkopuolelta ja ohjaavat erityisesti tiedonhankintaa tai tiedusteluanalyysiä. Hallinnolliset ja kulttuurilliset haasteet painottuvat organisaatioihin. Sisäisten haasteiden ratkaisut ovat yleensä koulutuksellisia tai tiedonhallintaan liittyviä. Päätöksenteolle tyypillisiksi haasteiksi nousivat identiteetti, organisaatioiden ohjaus ja tiedon kompleksisuus. Haasteet rajaavat päätöksenteon rationaalisuutta. Päätöksentekijöiden tulisi keskittyä tavoitteiden hallintaan ja toiminnan koordinointiin. Päätöksentekijöiden ja tiedustelun yhteistyö on avainasemassa koko prosessin ajan. Organisaatioiden ja toimijoiden vaikutus on huomioitava, niin valmisteltaessa päätöksentekoa kuin sitä tutkittaessa. Tutkimuksen perusteella Ukraina ei ennakoinut ulkoista uhkaa. Korkeimman johdon identiteetti ja poliittinen ohjaus, ennen vallanvaihtoa, ovat vaikuttaneet ratkaisevasti ennakointiin. Venäjä ei näytä ennakoineen marraskuun 2013 mielenosoituksia. Niiden lopputulos on ennakoitu, sillä tarpeen ilmettyä, toimenpiteet Krimillä toteutettiin nopeasti. Länsimaiden ennakoinnin haasteet painottuivat kulttuurillisiin ja poliittisiin haasteisiin sekä tiedon eheyteen.
Resumo:
Kansalliset tavoitteet ja kansalliset intressit ohjaavat valtioiden toimintaa. Sotaa kansallisten intressien edistämiseksi ei enää käsitetä normaalina valtioiden välisenä toimintana. Kokonaisvaltainen kriisinhallinta sen sijaan voidaan nähdä nykyajan yhteisoperaationa, jonka päämäärät ovat poliittisia. Kansainvälinen kokonaisvaltainen kriisinhallinta on strateginen väline, jolla on mahdollista tavoitteellisesti edistää kansallisia intressejä. Suomen kriisinhallintaan liittyvä toimijuus ja tavoitteenasettelu ilmentävät Suomen itseymmärrystä kansallisesta identiteetistä. Suomen kansallinen identiteetti vaikuttaa sekä kriisinhallinnan tavoitteellisuuteen että itse toimintaan. Tutkimusongelma on miten kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelu ilmentää Suomen kansallista identiteettiä ja kansallisia intressejä. Tutkimus mahdollistaa Suomen kriisinhallintaosallistumisen arvioimisen kansallisten intressien edistämisen näkökulmasta päätöksenteon tueksi sekä kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuuden tarjoaman keinovalikoiman hyödyntämisen Suomen kansallisista lähtökohdista. Tämä kvalitatiivinen tutkimus on toteutettu abduktiiviseen päättelyyn perustuvaa teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä käyttäen. Tieteenfilosofisesti tutkimus perustuu konstruktivismiin ja tutkimusasetelma ilmentää sosiaalisen konstruktivismin mukaista teoreettista viitekehystä. Tutkimuksessa tarkastellaan kriittisesti Suomen intersubjektiivisten uskomusten perusteella määrittyvänä näyttäytyvää kriisinhallintaan liittyvää toimijuutta. Suomen toimijuus rakentuu vuorovaikutussuhteessa Suomen oman ja toisten toimijoiden toiminnan kanssa. Suomen toteuttamaan kansainväliseen kriisinhallintaan liittyy kansallisen identiteetin mukaisia uskomuksia, oletuksia, arvoja ja normeja, jotka vaikuttavat kansalliseen tavoitteenasetteluun. Tutkimuksessa on laadittu Suomen valtiojohtoisen kriisinhallintaoperaation perusrakenne, jonka avulla on mallinnettu kansallisten intressien edistäminen ja kokonaisvaltaisuuden edellyttämien toimintojen yhteensovittaminen. Suomen strategia on toteuttaa aktiivista ja verkottunutta ulkopolitiikkaa Suomen kansainvälisen aseman rakentamiseksi kansallisen identiteetin edellyttämällä tavalla. Suomen kansallinen identiteetti mahdollistaa Suomen toteuttaman kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteenasettelun rakentamisen siten, että se edistää sekä kansallisia intressejä että kansainvälistä turvallisuutta ja hyvinvointia. Suomen kansalliset intressit eivät ole ristiriidassa globaalin turvallisuus- ja hyvinvointikehityksen kanssa, vaan edistävät niitä. Kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tavoitteellisuus mahdollistaa sekä Suomen aktiivisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toteuttamisen että Suomen kansallisten intressien suunnitelmallisen edistämisen, mutta edellyttää vallalla olevien sotaa ja kriisinhallintaa sekä auttamista ja kansallisia hyötyjä koskevien kansalliseen identiteettiin liittyvien uskomusten ja käsityksien muuttumista.
Resumo:
Yritysten menestystä on perinteisesti pyritty määrittelemään ulkoa käsin. Vain vähän tutkimuksia on pystynyt linkittämään sisäisiä ilmiöitä kuten organisaatiokulttuuri tai sisäinen yrittäjyys kasvuun ja suorituskykyyn. Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa syvennyttään tarkastelemaan ICT-toimialan kasvuyritykseen yrityskulttuurin olemusta, ilmenemismuotoja sekä yrityksen arvopohjaa ja sisäisen yrittäjyyden elementtejä. Syvällisen ymmärryksen saavuttamiseksi tutkimuksen empiirinen aineisto tuotetaan aineistotriangulaatiolla hyödyntäen sekä puolistrukturoituja yksilöteemahaastatteluja (2), sosiaalisen median työkalua virtuaalikeskusteluun (170) ja ryhmähaastattelu (3). Ilmiötä tarkastellaan sosiaalisen rakentumisen näkökulmasta. Tuotetun aineiston analyysin perusteella voidaan todeta, että organisaatiossa oleva kulttuuri koetaan tärkeäksi ja siitä löytyvät toimintamallit vahvasti omaksi. Kulttuuria leimaavat yrityksen toimintaa ohjaavat filosofiat ja periaatteet, eli arvot, joita viedään organisaatioon vahvan verkostoitumisen ja vuorovaikutuksen kautta henkilöstöön. Arvot kumpuavat asiakaslähtöisyyden lisäksi. yrittäjähenkisyydestä, reiluudesta, henkilöstön hyvinvoinnista, vastuullisesta tekemisestä sekä kasvuyritysasenteesta. Ne konkretisoituvat toimintamalleihin ja –tapoihin, jotka yrityksessä mielletään omaksi, erityiseksi kulttuuriksi. Sosiaalinen identiteetti ja yhteisöllisyys ovat erittäin vahva. Henkilöt kokevat voivansa sisäisen yrittäjyyden kautta vaikuttaa yrityksen kasvutarinaan ja he kokevat organisaation mahdollisuuksien alustana, näin ollen he kokevat itsensä ja osaamisensa tarpeelliseksi yritykselle.
Resumo:
Opinnäytetyöni Kahden kulttuurin ääniä on monimuototyö, jonka teososa koostuu kuudesta suunnittelemastani ja äänittämästäni konkreettisen musiikin teoksesta. Materiaali on äänitetty 2006 kesällä ja syksyllä Suomessa ja Japanissa. Kirjallisessa osassa tarkastelin lajityypin historiaa sekä omaan työskentelyyni peilaten keinoja, joilla tein kenttä-äänistä musiikillisen teoksen jaettuna kolmeen eri teemaan kunkin maan äänimateriaalista: luontoäänet, kaupunkiäänet sekä uskonnollisten palvelusten äänet. Teoksille ei tehty ennakkokäsikirjoitusta, vaan niiden kokoaminen tapahtui konkreettisen musiikin perinteiden mukaisesti vasta äänityöasemalla. Työ koostettiin ja miksattiin stereona ja surroundina (5.0) Pro Toolsissa vuoden 2007 aikana. Osa äänimateriaalista säilyi käsittelemättömänä, osa käsiteltiin lähes tunnistamattomaksi. Kahden kulttuurin ääniä poikkeaa lajityypin klassikoista nopealla tempollaan ja runsaalla tunnelmien vaihtelevuudellaan. Toisinaan työ lähentelee jo nykyaikaisia elektronisen musiikin alalajeja. Teokset sisältävät paljon elementtejä, jotka aiheuttavat eri ihmisissä erilaisia assosiaatioita. Tämän vuoksi konkreettinen musiikki voisi hyvin toimia muun muassa musiikkiterapian välineenä.
Resumo:
Diplomityössä tavoitteena on saada selvitys, jonka avulla yritys löytää toimitusprojekteistaan parannusta ja huomiota vaativat osa-alueet projektimuotoisten toimitusten kustannusrakennetta ja optimointia tarkastelemalla. Näin yritys voi tulevaisuudessa kehittää projektitoimituksen osa-alueita niin että se voi vastata asiakkaiden asettamiin vaatimuksiin sekä haasteisiin entistä nopeammin ja tarkemmin. Tutkimuksen lähtökohtana ovat projektiajattelu sekä siihen liittyvän toimitusketjun prosessit, joiden avulla lähestytään tutkimuksen ongelmaa ja selvitetään koko toimitusprojektin kehitystä vaativat alueet. Tutkimuksessa vaaditut tiedot saavutettiin vapaamuotoisten haastattelujen, yrityksen dokumentteja tutkimalla sekä yhteistyökumppanien avulla. Projektitoimituksen kokonaisvaltainen kehitys vaatii yhteistyötä ja huomiota toimitusketjun jokaisessa osa-alueessa aina raaka-ainelähteiltä loppukäyttäjälle asti. Näin voidaan saavuttaa tietojen avoimuus ja täsmällisyys, jotta päästään parhaaseen lopputulokseen projektitoimituksen osalta. Erityisesti kustannusrakenteen jakauma tuleehuomioida tulevaisuudessa tarkasti tehtäessä projektitoimitukseen liittyviä ratkaisuja. Esivalmistusasteen tarkastelu asetettiin työn alussa yhdeksi tärkeimmäksi tutkimuskohteeksi. Tarkastelussa havaittiin, että valmistusasteen valinnalla voidaan vaikuttaa lähes puoleen reaktorin kustannusrakenteen mukaisista kustannuksista kuten työ-, kuljetus- ja asennuskustannukseen. Myös materiaalikustannukset ovat suuressa roolissa reaktorinkustannusrakenteessa, joten tähän tulee kiinnittää myös huomiota. Muita tutkittavia tekijöitä, jotka pääasiassa vaikuttivat materiaali- ja asennuskustannuksiin työssä olivat paineastiastandardin ja paineluokan sekä valmistuspaikan valinta. Lisäksi huomioitiin toteutuneiden toimitusten eroavaisuuksia teoreettisiin ratkaisuihin ja etsittiin näistä mahdollisia kehitys- ja kustannussäästökohteita.
Resumo:
Henkilöstön kehittäminen ja henkilöstön osaamisen ylläpitäminen muuttuvat yhä tärkeämmiksi tekijöiksi yrityksen menestymiselle. Coaching on yksi uusimmista ja kasvavan suosion saaneista henkilöstön kehittämisen menetelmistä, mutta samalla se on vielä hyvin tuntematon. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää mitä coaching on ja millaisia hyötyjä sen avulla voidaan saavuttaa. Tutkimuksen case-yrityksenä toimii Suomen Posti Oyj. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on suoritettu aineistotriangulaatiolla. Tulokset on kerätty kyselylomaketutkimuksesta ja haastatteluiden avulla ja tämän jälkeen aineistoista on tehty yhteenvetoja ja niitä on vertailtu sekä toisiinsa että kirjallisuuslähteisiin. Tulosten perusteella voidaan todeta, että coaching on yksilöllisesti räätälöitävä ja keskustelun kautta etenevä henkilöstön kehittämismuoto. Sen avulla voidaan muun muassa parantaa yksilöiden ammatti-identiteettiä ja tehostaa työskentelytapoja. Yritys puolestaan kokee coachingin edut toiminnan laadun parantumisen, henkilöstönsitouttamisen ja motivoimisen kautta.
Resumo:
Tässä diplomityössä on perehdytty kaaoksen ja oppivan organisaation mekaniikkaan ja olemukseen. Niitä on sovellettu uuden tuotteen saattamiseen logistiikan toimitusketjuun Nokia Oyj:n Networks toimialaryhmässä. Samalla on pyritty löytämään ratkaisuja toiminnan parantamiseksi. Kaaosjohtaminen tarjoaa prosessijohtamista täydentävän tavan mallintaa muutosta ja selittää sen aikaansaamia ilmiöitä. Näiden kahden viitekehyksen avulla on pyritty pureutumaan laajaan ja moniulotteiseen ongelmakenttään. Muotoaan hakevassa organisaatiossa kaaoksen elementit ovat voimakkaasti läsnä. Kaaoksen hallintaan liittyy saumattomasti itseorganisoituminen ja oppiminen. Oppinen ei ole organisaatiolle yhtä luontainen kyky kuin se on yksilölle. Se vaatii organisaation jäseniltä oman roolinsa tiedostamista ja tiedon jakamista. Organisaation tavoitteet saattavat yksilön näkökulmasta tuntua joskus epäkonkreettisilta ja samalla muutokset hallitsemattomilta. Markkinoiden ja teknologian muuttuminen on ollut erityisen nopeaa telekommunikaatioalalla. Näissä olosuhteissa on tärkeää pyrkiä oppivaan organisaatioon, joka tukee organisaation toimintaa läpi muutoksen.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida alueellista kehitystä tietämysperustaisesta aluenäkemyksestä käsin Kanta-Hämeen maakunnassa. Tarkoituksena oli myös selvittää millaisia resursseja alueella on tai tulisi olla tulevaisuuden kestävää kilpailukykyä ajatellen. Tietämysperustaisen aluenäkemyksen mukaan kaikista alueella käytettävissä olevista resursseista alueen kestävän kilpailukyvyn lähteenä on tieto, erityisesti hiljainen tieto. Kirjallisuus korostaa myös innovaatioiden merkitystä kilpailukyvyn lähteenä. Työssä käytetystä näkökulmasta katsoen innovaatiot ovat epälineaarisia ja vuorovaikutteisia oppimisprosesseja, joissa sosiaaliset tekijät, kuten yhteistyö ja oppiminen ovat tärkeitä. Työn empiirinen osuus koostuu ryhmähaastatteluista ja yrityskyselystä. Ryhmähaastatteluja käytettiin alueen nykyisen teknotaloudellisen tilanteen ymmärtämiseksi. Ryhmä koostui viidestätoista alueen kehittäjäorganisaatioihin kuuluneesta toimijasta. Ryhmähaastattelujen perusteella yhteistyö, vuorovaikutus ja sosiaalinen pääoma olivat niiden tekijöiden joukossa, jotka vaikuttavat alueen pitkän aikavälin kehittämiseen. Ryhmähaastattelujen avulla oli myös mahdollista muodostaa joitakin ehdotuksia alueen kilpailukykyä koskevista kehittämisen edellytyksistä. Nämä ehdotukset täytyy testata tulevaisuudessa. Tarvitaan myös tarkempaa tutkimusta esimerkiksi sen ymmärtämiseksi, mitkä tekijät vaikuttavat sosiaalisen pääoman muotoutumiseen alueen eri toimijoiden välillä. Yrityskysely koostui 86 yrityksen tiedoista. Kysely toteutettiin kesällä 2004. Tuote- ja palveluinnovaatioilla ja innovaatiotoimintaan tehdyillä tutkimus- ja kehittämispanostuksilla mitaten alueen yrityksissä on innovaatiotoimintaa. Kyselyn perusteella oli myös mahdollista saada selville joitain yritysten innovaatioympäristön kannalta tärkeitä tekijöitä. Toisaalta eräät tulokset olivat osittain ristiriitaisia. Tämän vuoksi esimerkiksi alueen yritysten innovaatiokyvykkyyteen on lähitulevaisuudessa kiinnitettävä enemmän huomiota.
Resumo:
TUTKIMUKSEN TAVOITTEET Tutkielman tavoitteena oli luoda ensin yleiskäsitys tuotemerkkimarkkinoinnin roolista teollisilla markkinoilla, sekä suhdemarkkinoinnin merkityksestä teollisessa merkkituotemarkkinoinnissa. Toisena oleellisena tavoitteena oli kuvata teoreettisesti merkkituoteidentiteetin rakenne teollisessa yrityksessä ja sen vaikutukset myyntihenkilöstöön, ja lisäksi haluttiin tutkia tuotemerkkien lisäarvoa sekä asiakkaalle että myyjälle. Identiteetti ja sen vaikutukset, erityisesti imago haluttiin tutkia myös empiirisesti. LÄHDEAINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT Tämän tutkielman teoreettinen osuus perustuu kirjallisuuteen, akateemisiin julkaisuihin ja aikaisempiin tutkimuksiin; keskittyen merkkituotteiden markkinointiin, identiteettiin ja imagoon, sekä suhdemarkkinointiin osana merkkituotemarkkinointia. Tutkimuksen lähestymistapa on kuvaileva eli deskriptiivinen ja sekä kvalitatiivinen että kvantitatiivinen. Tutkimus on tapaustutkimus, jossa caseyritykseksi valittiin kansainvälinen pakkauskartonki-teollisuuden yritys. Empiirisen osuuden toteuttamiseen käytettiin www-pohjaista surveytä, jonka avulla tietoja kerättiin myyntihenkilöstöltä case-yrityksessä. Lisäksi empiiristä osuutta laajennettiin tutkimalla sekundäärilähteitä kuten yrityksen sisäisiä kirjallisia dokumentteja ja tutkimuksia. TULOKSET. Teoreettisen ja empiirisen tutkimuksen tuloksena luotiin malli jota voidaan hyödyntää merkkituotemarkkinoinnin päätöksenteon tukena pakkauskartonki-teollisuudessa. Teollisen brandinhallinnan tulee keskittyä erityisesti asiakas-suhteiden brandaukseen – tätä voisi kutsua teolliseksi suhdebrandaukseksi. Tuote-elementit ja –arvot, differointi ja positiointi, sisäinen yrityskuva ja viestintä ovat teollisen brandi-identiteetin peruskiviä, jotka luovat brandi-imagon. Case-yrityksen myyntihenkilöstön tuote- ja yritysmielikuvat osoittautuivat kokonaisuudessaan hyviksi. Paras imago on CKB tuotteilla, kun taas heikoin on WLC tuotteilla. Teolliset brandit voivat luoda monenlaisia lisäarvoja sekä asiakas- että myyjäyritykselle.
Resumo:
Opinnäytetyömme liittyy MONIKU -Sosiaalinen vahvistaminen pääkaupunkiseudun monikulttuurisessa varhaiskasvatuksessa- hankkeeseen. Työmme käsittelee kasvatuskumppanuutta somalinkielisten äitien kokemana. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus. Keräsimme aineiston haastattelemalla kuutta somalinkielistä äitiä kolmesta Helsingin päiväkodista. Käytimme haastattelumenetelmänä yksilöhaastattelua. Kaikki haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja, joiden teemat käsittelivät Davis Hiltonin kumppanuusmallia. Tuloksien mukaan somalinkieliset äidit olivat tyytyväisiä suomalaiseen päivähoitoon. Kumppanuusmal-liin liittyvät ominaisuudet, kuten avoin ja rehellinen vuorovaikutus sekä luottamus, olivat sujuvan yhteistyön perusedellytyksiä. Äidit pitivät tärkeänä, että heidän kulttuuria ja uskontoa kunnioitetaan ottamalla heidän toiveensa huomioon lapsen kasvatukseen liittyvissä asioissa. Monikulttuurisessa päivähoidossa kieliongelmat luovat haasteita kommunikaatiolle ja tätä kautta myös kumppanuussuh-teelle. Päiväkodin työntekijöiden ja äitien välinen kumppanuussuhde toteutui kuitenkin hyvin ottaen huomioon yhteisen kielen puuttumisen. Äidit kokivat tulkin käytön tärkeäksi varsinkin päivähoidon aloitus- ja kasvatuskeskusteluissa. Tulosten perusteella äidit toivoivatkin enemmän tulkin avulla käytäviä keskusteluita. Äitien mukaan hyvän yhteistyön perusedellytykset ovat yhteisymmärrys ja kunnioitus. Yhteistyön laatua voidaan parantaa muun muassa lisäämällä tulkin käyttöä, somalinkielisiä työntekijöitä ja koulutusta. Lähes jokaisen haastateltavan päiväkodissa on somalinkielinen työntekijä, joka lisää luottamusta ja tukee maahanmuuttajataustaisen lapsen omaa kulttuuri-identiteettiä ja äidinkieltä. Myös henkilökunnan monikulttuuriseen koulutukseen tulisi kiinnittää huomiota aikaisempaa enemmän.