61 resultados para prison AND work
Resumo:
Uudelle toimialalle siirtyminen tuo mukanaan yrityksille monenlaisia haasteita. Tämän työn tavoitteena on rakentaa SOL Palvelut Oy:n uusien turvatarkastuspalveluiden johdolle helppokäyttöinen suorituskykymittaristo nykytilanteen kartoittamiseen sekä päätöksenteon tukemiseen. Mittariston rakentamiseen käytetään Lappeenrannan teknillisen yliopiston kehittämää Excel-pohjaista Sake-ohjelmistoa. Lisäksi työn tarkoituksena on tarjota mittaustulosten, teorioiden sekä oman kokemuksen pohjalta muutamia kehitysehdotuksia palvelun tuottamisen parantamiseksi. Oma kokemuspohja syntyy turvatarkastajan peruskurssin suorittamisen sekä itse turvatarkastajan työn tekemisen kautta. Teoriaosuudet käsittelevät palveluiden laatujohtamista, viestintää, motivointia sekä suorituskyvyn mittaamista. Aihealueet ovat määräytyneet mittariston rakentamisen tarpeen, mittaustulosten sekä havaittujen kehityskohteiden kautta. Teorioiden lisäksi työssä tutkitaan turvatarkastuspalveluiden tuottamisen taustalla vaikuttavia tekijöitä kuten lainsäädäntöä, ilmailumääräyksiä sekä kilpailua. Työn empiriaosuus koostuu puolestaan mittariston rakentamisen vaiheista sekä varsinaisten mittaustulosten käsittelemisestä ja hyödyntämisestä. Työlle asetetut tavoitteet täyttyivät hyvin ja yrityksen johdolle kyettiin rakentamaan hyvällä pohjalla oleva suorituskyvyn mittausjärjestelmä. Nykyarvojen perusteella pystyttiin kartoittamaan yrityksen nykytilaa ja sitä kautta voitiin luoda kehitysehdotuksia toimintojen tehostamiseksi. Erityisiksi kehityskohteiksi nousivat talous, koulutus sekä henkilöstö. Näiden tulosten sekä oman työkokemuksen pohjalta työssä on käsitelty kehitysehdotuksia, jotka koskevat mm. viestintää, palkitsemista, palveluohjaajia, koulutuksen kannattavuutta sekä työvuoroja.
Resumo:
Työn tavoitteena on selvittää menetelmiä hybridityökoneiden markkinapotentiaalin määrittämiseen, työkonemarkkinoiden kokoa ja kasvupotentiaalia, hybridityökoneiden markkinapotentiaalia sekä uuden teknologian kaupallistamisen teorioita. Vuonna 2010 liikkuvien työkoneiden markkinat arvioitiin olevan noin 94–98 miljardia dollaria. Markkinat kasvavat keskimäärin noin 5 prosenttia vuodessa. Alan suurimmat markkinat löytyvät Kiinasta, Euroopasta ja Yhdysvalloista.Hybridityökoneiden markkinapotentiaalia Kiinassa nostaa markkinoiden suuri koko ja nopea kasvuvauhti. Yhdysvaltojen valtti on tukijärjestelmät jotka parantavat hybridiratkaisujen kilpailukykyä. Euroopan potentiaalia nostavat tiukat päästönormit sekä korkea polttoaineen hinta. Markkinapotentiaalin määrittämisen on olemassa useita matemaattisia menetelmiä. Niiden soveltamista hybridityökoneisiin rajoittaa eniten riittävän datan hankinnan haasteellisuus. Vertailemalla yrityksiä teknologian kaupallistamisen teorioissa esiteltyjen menestystä edistävien piirteiden suhteen on teknisen ratkaisun kehittäjän mahdollista valita paras mahdollinen yhteistyökumppani. Soveltamalla kaupallistamisprosessissa kurinalaista mallia, johon kuuluvat sekä teknologiaettä tuotekehitys ja niiden välillä teknologiansiirtovaihe, on teknisen ratkaisun soveltaminen hybriditeknologiaan ja työkoneisiin mahdollista toteuttaa onnistuneesti ja tuoda siten markkinoille kaupallisesti kilpailukykyinen tuote.
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena oli selvittää myyntivalmennuksen ja työympäristön tuen vaikutuksia asiakaslähtöisen myyntityön käyttämiseen. Tutkimuksessa selvitettiin myös, minkälainen on asiakaslähtöinen myyntiprosessi. Kirjallisuuskatsauksessa löydettiin useita tutkimusaukkoja avainkäsitteiden tutkimuskentästä, joihin tämä tutkielma osaltaan vastasi. Tutkielman kohdeyrityksenä käytettiin jälleenmyyntialalla toimivaa kodinkoneketjua, jonka noin 30 myymälästä valittiin kolme myymälää tarkempaa tutkimusta varten. Empiirinen osa suoritettiin haastattelemalla kuutta myyjää ja kolmea esimiestä näistä kolmesta myymälästä, ja suorittamalla lyhennetty versio SOCO-kyselystä 11 myyjälle, kolmelle esimiehelle ja 78 asiakkaalle. Tutkimuksessa käytettiin hyödyksi sekä kvalitatiivisia, että kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että myyntivalmennus ja työympäristöstä saatu tuki vaikuttaa myyjiin sekä asiakas-, että myyntilähtöisellä tavalla. Myyntiprosessitaitojen ja mukautuvan myyntityön harjoitteleminen valmennuksessa lisää myyjien asiakaslähtöisyyttä, mutta tuotekoulutuksen puuttuminen osana valmennusta ei kehitä myyjien argumentointitaitoja, jolloin myyjien myyntilähtöisyys lisääntyy. Työympäristöstä saadun tuen tulisi olla johdonmukaista, jotta myyjille asetetut käyttäytymisvaatimukset ja palkitsemismenetelmät eivät olisi ristiriidassa keskenään. Kohdeyrityksen myyjät arvioitiin olevan sekä myyjien, esimiesten että asiakkaiden mielestä enemmän asiakas-, kuin myyntilähtöisiä.
Resumo:
Pray and work. The development of Onni Puhakka: from innovator to nonconformist This ethnological biographical study examines the modernization which began in the mid-1800s, continued into the mid-1900s, and has changed Finnish society in many ways. This era has been studied on a general level quite extensively, but this work explores the life and everyday experiences of Onni Puhakka (1870−1955), a farmer who spent most of his life in the town of Liperi. The goal is to find new perspectives on the development of the modernization process in society through the experiences of an individual. In this study, a central theme is the rural co-operative movement represented in Finland by Pellervo as well as its development in this country and as a significant undertaking in Onni Puhakka’s life. The co-operative movement was one of the most significant sectors affecting modernization in rural communities. The main character in the study is the grandfather of the present author, and thus this research belongs to the newly accepted ethnological research tradition of studying one’s own community. Written documents, mainly collected and preserved by Onni Puhakka himself during his lifetime, form the research material. The material consists mainly of Puhakka’s extensive correspondence, personal notes and diaries, documents related to his farm, and photographs taken by him. Earlier research and other written material examining the general development of the period were used to provide a background for the study. The co-operative movement formed a comprehensive ideology for Onni Puhakka, in which the possibilities for the development of both individuals and the community were combined. His life was based on a religious conviction, and he felt that the co-operative movement was the application of Christian love for one’s neighbour in practice. At the beginning of his active working career, Puhakka was an innovator, a reformer at the forefront of progress, but quite soon he became a sworn critic of the development of the co-operative movement in particular. One of Puhakka’s criticisms of the co-operative movement was the shifting of decision-making power to professional managers and central organizations, far from the reach of local actors. A fundamental reason for his dissatisfaction was the development within the co-operative movement in which the ideological background was forgotten, and economic goals and making a profit took an excessive significance. This assessment of the co-operative movement made by Onni Puhakka and his predictions about its development were not unfounded. This has been shown by several studies examining the development of both the Pellervo and working class cooperative movements. The professionalization of management, managerialism, as well as the direct links between professional managers of local co-operatives and central organizations have lead to the situation in which fewer and fewer people make the decisions, and management has as its goal economic success and growth. Co-operative enterprises that have grown in size have become estranged from the everyday life of their members. Instead of taking care of relations with the membership of the co-op, competitive ability and the market share have become the most important concerns of the management. As the membership has become alienated, their interest in large-scale co-ops has also become largely economic. A significant change among the membership of the Pellervo movement occurred at the stage when the co-operative movement shifted from rural areas to urban centres. This meant that the commitment of the membership became much looser than it had been in the farmers’ production and consumer co-ops. From the point of view of its members, the nature of the co-operative movement has become diametrically opposed to its point of departure: the active members who previously formed the subject of the co-operative movement have become the object of the economic activities of that same movement. The co-operative movement has been transformed from the progressive agent of change of its early years into a business activity which no longer has any significant task as a social reformer. This study confirms the observations of the latest research on modernization which states that modernization has not been a straightforward and inevitable development that has lead to the present situation. For example, the criticism directed by Puhakka toward the co-operative movement includes information that shows that a few others who were initially actively involved also criticized the development of the movement. Despite his occasional frustration, Onni Puhakka continued his criticism and attempts to get the co-operative movement to change its course and return to its ‘roots’. In the early years of the cooperative movement he probably did not differ much from the other pioneers in the sense that many of them had adopted and internalized the same values and motive for being involved that he had. However, Puhakka differed from his colleagues in the sense that he was able to believe in what he called the “fundamental values” of the co-operative movement longer than many of them.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Software systems are expanding and becoming increasingly present in everyday activities. The constantly evolving society demands that they deliver more functionality, are easy to use and work as expected. All these challenges increase the size and complexity of a system. People may not be aware of a presence of a software system, until it malfunctions or even fails to perform. The concept of being able to depend on the software is particularly significant when it comes to the critical systems. At this point quality of a system is regarded as an essential issue, since any deficiencies may lead to considerable money loss or life endangerment. Traditional development methods may not ensure a sufficiently high level of quality. Formal methods, on the other hand, allow us to achieve a high level of rigour and can be applied to develop a complete system or only a critical part of it. Such techniques, applied during system development starting at early design stages, increase the likelihood of obtaining a system that works as required. However, formal methods are sometimes considered difficult to utilise in traditional developments. Therefore, it is important to make them more accessible and reduce the gap between the formal and traditional development methods. This thesis explores the usability of rigorous approaches by giving an insight into formal designs with the use of graphical notation. The understandability of formal modelling is increased due to a compact representation of the development and related design decisions. The central objective of the thesis is to investigate the impact that rigorous approaches have on quality of developments. This means that it is necessary to establish certain techniques for evaluation of rigorous developments. Since we are studying various development settings and methods, specific measurement plans and a set of metrics need to be created for each setting. Our goal is to provide methods for collecting data and record evidence of the applicability of rigorous approaches. This would support the organisations in making decisions about integration of formal methods into their development processes. It is important to control the software development, especially in its initial stages. Therefore, we focus on the specification and modelling phases, as well as related artefacts, e.g. models. These have significant influence on the quality of a final system. Since application of formal methods may increase the complexity of a system, it may impact its maintainability, and thus quality. Our goal is to leverage quality of a system via metrics and measurements, as well as generic refinement patterns, which are applied to a model and a specification. We argue that they can facilitate the process of creating software systems, by e.g. controlling complexity and providing the modelling guidelines. Moreover, we find them as additional mechanisms for quality control and improvement, also for rigorous approaches. The main contribution of this thesis is to provide the metrics and measurements that help in assessing the impact of rigorous approaches on developments. We establish the techniques for the evaluation of certain aspects of quality, which are based on structural, syntactical and process related characteristics of an early-stage development artefacts, i.e. specifications and models. The presented approaches are applied to various case studies. The results of the investigation are juxtaposed with the perception of domain experts. It is our aspiration to promote measurements as an indispensable part of quality control process and a strategy towards the quality improvement.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ITIL-implementoinnin ulottumista käytännön tasolle teleoperaattorin verkonvalvonnassa. Perusperiaatteena on selvittää verkonvalvonnassa työskentelevien mielipiteitä ITIL-implementoinnista. ITIL:n mukaisten prosessien käyttöönoton on havaittu aiemmissa tutkimuksissa yleisesti tehostavan yritysten toimintaa. Prosessien implementointivaiheessa on otettava huomioon erilaisia asioita, jotta prosessit saadaan tehokkaasti käyttöön. Tärkeitä asioita ovat muun muassa henkilöstön tiedottaminen ja kouluttaminen, yrityksen sisäisen kommunikoinnin parantaminen sekä prosessien mukaan työskenteleminen. Tutkimuksen analyysi on toteutettu määrällisten ja laadullisten menetelmien avulla. Mielipiteitä mitattiin viisiportaisen Likert-asteikon mukaan. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä, joita on analysoitu niin määrällisesti kuin laadullisen sisällönanalyysinkin avulla. Tutkimuksen aineisto on kerätty kyselytutkimuksella, johon vastasi 30 teleoperaattorin verkonvalvonnan työntekijää. Tutkimuksessa havaittiin, että pääpiirteittäin ITIL-implementointi on ulottunut käytännön tasolle asti tutkittavan teleoperaattorin verkonvalvonnassa. Työntekijöiden kokema osaamistaso sekä työskentelytavat ovat jo verrattain hyvällä tasolla. Tutkimuksessa nousi esiin myös kohteita, jotka kaipaavat hiomista, kuten esimerkiksi tiedottamisen, koulutuksen ja työskentelyohjeiden parantaminen.
Resumo:
Vesienhoidon tavoitteena on laajan yhteistyön avulla säilyttää vesien hyvä tila sekä parantaa vesien tilaa siellä, missä se on päässyt heikentymään. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Toisen suunnittelukierroksen aikana päivitetään vuonna 2009 hyväksytyt, vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoito¬suunnitelmat ja toimenpideohjelmat laajassa yhteis-työssä ja eri tahoja kuullen. Antamalla palautetta voit vaikuttaa siihen, miten oman alueesi vesistöt, rannikkovedet ja pohjavedet sekä niiden tilaan vaikuttavat toiminnot otetaan suunnittelussa huomioon. Työohjelma ja aikataulu ovat samat kaikilla vesienhoitoalueilla. Vesienhoidon keskeiset kysymykset ja suunnittelun alueellinen organisointi vaihtelevat eri vesienhoitoalueilla. Tässä asiakirjassa käsitellään keskeisiä kysymyksiä, jotka liittyvät Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalueen järvien, jokien, pohjavesien ja rannikkoalueiden tilan parantamiseen. Oulujoen-Iijoen vesienhoitoalue kattaa Perämereen laskevat vesistöt Kalajoelta Kuivajoelle sekä Koillismaalta itään laskevat vesistöt. Samalla maantieteellisellä alueella tarkastellaan myös pohja- ja rannikkovesiä.
Resumo:
Tämä diplomityö käsittelee Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Etelä- Karjalan poliisilaitoksen yhteistä kehitysprojektia, jonka tavoitteena oli tuottaa käytäntöön vietävissä oleva kehittämissuunnitelma ulkomaalaislupa-asioiden läpäisyaikojen hallintaan. Kehitysalueita on pyritty löytämään poliisilaitoksen henkilöstön haastatteluilla ja prosessianalyyseilla. Työ sisältää teoriaosion määräaikahallinnasta, yleiskatsauksen ulkomaalaislupa-asioista Suomessa sekä selvityksen ulkomaalaislupa-asioiden tilanteesta Etelä-Karjalan poliisilaitoksella. Työssä muodostettiin kolme kehittämisteemaa: seurannan kehittäminen, prosessien ja työtapojen kehittäminen ja yhteistyön kehittäminen. Tärkein kehittämistoimi oli Excel-pohjaisen seurantajärjestelmän suunnittelu, rakentaminen ja käyttöönottaminen. Seurantajärjestelmää voidaan hyödyntää tehtävien päivittäisessä ohjauksessa, määräaikatavoitteiden toteutumisen seurannassa sekä tilannekuvan ylläpitämisessä. Tavoitetilanteessa seurantajärjestelmän avulla hallitaan tilannetta siten, että hallitsemattomia hakemusruuhkia ei synny. Hankkeesta saatuja kokemuksia tehtäväjonojen hallinnasta ja suorituskyvyn mittaamisesta voidaan ajatella hyödynnettävän myös muissa prosesseissa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuorten KTM-naisten näkemyksiä työmotivaatiosta ja sitoutumisesta aineellisen ja aineettoman palkitsemisen näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu työmotivaation osalta klassisiin teorioihin: Maslow’n motivaatioteoriaan, Vroomin odotusarvoteoriaan, Locken päämääräteoriaan, Adamsin oikeudenmukaisuusteoriaan ja Decin sisäisen motivaation teoriaan. Sitoutumisen tarkastelu on jaettu organisaatioon ja työhön sitoutumiseen. Organisaatioon sitoutumista lähestytään Meyerin & Allenin teorian kannalta ja työhön sitoutumista Morrow’n teorian pohjalta. Tarkasteluun on otettu myös Steersin näkemyksiä sitoutumisesta. Palkitsemisen tarkempi määrittely on tehty Kauhasen kokonaispalkitsemisen mallia mukaillen ja se on jaettu aineelliseen ja aineettomaan palkitsemiseen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja tutkimusote deskriptiivinen. Tutkimusongelma ja teoreettinen viitekehys huomioon ottaen, aineistonkeruun menetelmäksi on valittu teemahaastattelu. Tutkimuksessa on haastateltu yhtätoista tutkimuksen kriteerit täyttävää henkilöä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että nuorten KTM-naisten näkemykset työmotivaatiosta ja sitoutumisesta olivat tulkittavissa työn teoreettisen viitekehyksen muodostavien teorioiden valossa. Tutkimustulosten mukaan sekä aineellisen että aineettoman palkitsemisen keinoin voidaan vaikuttaa nuorten KTM-naisten työmotivaatioon ja sitoutumiseen. Palkitsemistapojen vaikutuksessa tutkittaviin ilmiöihin oli havaittavissa selkeä ero. Aineellisen palkitsemisen vaikutus sekä työmotivaatioon että sitoutumiseen koettiin suhteellisen heikoksi. Rahallinen palkitseminen, rahapalkka, koettiin eräänlaisena motivaation perusedellytyksenä, ei varsinaisena motivaatiotekijänä. Poikkeuksena erilaiset bonus- ja kannustinjärjestelmät, joilla koettiin olevan motivoivaa vaikutusta. Aineellisen palkitsemisen vaikutus sitoutumiseen koettiin rajallisena, sillä se vaatii taakseen myös muita keinoja ja tekijöitä. Aineettomalla palkitsemisella sen sijaan havaittiin olevan positiivista vaikutusta sekä työmotivaatioon että sitoutumiseen; joko mo-lempiin yhtä aikaa, vain toiseen tai työmotivaation kautta sitoutumiseen tai päinvastoin. Aineeton palkitseminen koettiin aineellista palkitsemista tukevaksi tai kompensoivaksi tekijäksi. Aineettomat palkitsemiskeinot liittyivät niin työuraan kuin sosiaalisiin palkkioihin. Motivaation osalta aineettomien palkitsemiskeinojen vaikutus koettiin vahvana. Aineetonta palkitsemista pidettiin hyvin sitouttavana, mutta vaikutukseltaan lyhytaikaisena.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia, voidaanko ikäjohtamisella vaikuttaa henkilöstön työmotivaatioon. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena haastattelemalla pankissa toimivia eri-ikäisiä palveluneuvojia lokakuussa 2012. Tutkimuksen tuloksena havaittiin että ikäjohtamisella on vaikutusta henkilöstön työmotivaatioon sekä suoraan että välillisesti. Suorat vaikutukset syntyvät pääasiassa yksilöllisen johtamisen kautta, jossa esimies ottaa huomioon alaisensa persoonan, taustan sekä osaamisen ja muokkaa työtehtäviä sekä omaa esimiestyötään niiden mukaisesti. Työmotivaation kannalta on oleellista että työntekijän yksilölliset ominaisuudet yhdistyvät työn sisältöön häntä motivoivalla tavalla. Motivoivassa työssä korostuvat työn merkityksellisyys, vastuullisuus ja tuloksellisuus. Välilliset vaikutukset syntyvät ennen kaikkea työn organisoinnin ja työyhteisössä vallitsevan ilmapiirin myötä ja vaikuttavat sitä kautta sekä fyysiseen että sosiaaliseen työympäristöön, joilla kummallakin on merkitystä työmotivaation rakentumisessa.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena on tunnistaa kohdeyrityksen toimitusketjuun sitoutuvan pääoman lähteet ja niihin sitoutunut pääoma, menetelmät pääoman vapauttamiseksi sekä kehityskohteet toimitusketjuun sitoutuneen pääoman hallinnan näkökulmasta. Kes-keisimmät tutkitut pääoman lähteet ovat varastot ja keskeneräinen tuotanto, mutta myös ostovelkoja sekä rahtikustannuksia käsitellään. Varastoitavat nimikkeet jaettiin kahteen pääryhmään, ostettavat ja valmistettavat nimikkeet. Pääryhmät jaettiin edelleen pienem-piin alaryhmiin, nimiketyyppeihin, jotta analyysien tulokset voidaan kohdentaa tarkemmin. Varastoon sidotun pääoman kehityskohteiden tunnistamisessa käytettiin varastoarvoa, keskivarastoa ja kiertonopeutta, sekä näiden kombinaatioita. Tulokset esitettiin sekä pääryhmätasolla, että nimiketyyppitasolla, jotta kehityskohteet olisi helpompi tunnistaa. Keskeneräisen tuotannon osalta tavoitteena oli ensisijaisesti tunnistaa, kuinka suuri osa toimitusketjun pääomasta siihen sitoutuu. Rahtikustannukset tiedetään vuositasolla ja sen kautta on mahdollista arvioida kuukausittain rahteihin keskimäärin sitoutuva pääoma. Ostovelat on käsitelty vain kevyesti, koska se on itse asiassa käyttöpääoman erä. Keskeisimmät löydökset liittyvät kiertonopeuteen ja nimikkeiden ohjaustapaan. Osalla pääomaa varastoon sitovista nimikkeistä kiertonopeus on nolla ja useiden nimikkeiden kohdalla kiertonopeudessa on parannettavaa. Myös osa tilausohjautuvista nimikkeistä sitoo ennakko-odotuksista poiketen pääomaa varastoon. Kaikkiin edellä mainittuihin löy-döksiin tunnistettiin tilanteeseen johtaneet syyt ja määritettiin kehitystoimenpiteet, jotta tilanteet voidaan jatkossa välttää.
Resumo:
Tämän työn tavoitteena on luoda malli tai työkalu Ecocat Oy:n jalometallihävikin kustan-nusten hallitsemiseen tuote- tai tuoteperhetasolla. Lisäksi osatavoitteena on nostaa esiin huomioita ja käytäntöjä hävikin hallinnan tueksi. Työn teoriaosuudessa käydään läpi prosesseihin liittyvää kirjallisuutta keskittyen proses-sien kuvaamiseen, määrittelyyn, kehittämiseen sekä vaihtelun vähentämisen perusteisiin. Lisäksi teoriaosassa on lyhyt Lean perusteiden sekä työkalujen kuvaus, jonka tarkoituk-sena on antaa pohjaa hävikin minimointityölle. Viimeinen teoriakappale keskittyy jalo-metalleihin raaka-aineina; niiden hankintaan, markkinoiden piirteisiin ja kustannusvaiku-tuksiin. Työn empiirisen osan johdantona toimii kappaleessa 4 oleva katalysaattorien ja niissä käytettävien jalometallien esittely. Kappaleissa 5 - 7 on työn empiirinen osuus, jossa luodaan tavoitteiden mukainen kustannustenhallintyökalu. Työn tuloksena syntyi viiden tutkimukseen valitun tuotteen avulla Excel-laskentatyökalu, jolla tiettyjen spesifikaatioiden mukaisten tuotteiden jalometallihävikin osuus tuotannon aikana voidaan laskea. Lisäksi työn tuloksissa, osatavoitteen mukaisesti, tarkastellaan muun muassa mittausprosesseihin sekä työn suoritukseen liittyviä kehityskohteita.
Resumo:
Tämä pro gradu- tutkimus tutkii lääkärijohtajuutta, ylilääkäreiden ammatti-identiteettiä ja sen suhdetta rooleihin ja työmotivaatioon. Tutkimus selvittää myös sitä, mistä ylilääkäreiden asiantuntijuus syntyy ja millainen on asiantuntijalääkäri. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla viisi ylilääkäriä, joilla on sekä kliinistä että hallinnollista työtä. Analyysi toteutettiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että lääkärijohtajuus perustuu kliiniseen osaamiseen ja ammattitaitoon. Ylilääkäreillä on lukuisia rooleja, joista asiantuntijarooli on yksi tärkeimmistä. Ylilääkärin ammatti-identiteetti perustuu koulutukseen ja työkokemukseen. Ammatillinen kasvu alkaa jo opiskeluaikana ja se osittain tietoista suunnan luomista. Toisaalta ammatti-identiteetti on niin vahva, että se voi muuttua huomaamattomaksi. Lääkärin ja johtajan roolien erilaisuus luo ristiriitaa ylilääkärin ammatti-identiteetille.
Resumo:
Tämän diplomityön tavoitteena oli tutkia ja selvittää kuormakoneen takarunkorakenteen silloitushitsauksen robotisointia. Työ päätettiin rajata koskemaan vain tiettyä moduulia takarungosta. Työssä kartoitettiin tarvittava laitteisto, selvitettiin runkomoduulin silloitusajat sekä arvioitiin investoinnin kannattavuutta. Silloituksen suorittavan järjestelmän vaatimuksena oli, että sen tulee asettaa osat paikoilleen hitsauskiinnittimeen ja tehdä tarvittavat silloitushitsaukset automaattisesti. Sopivaksi laitteistoksi osoittautui taloudellisuuden ja toiminnallisuuden näkökulmasta yhdestä kappaleenkäsittely- sekä hitsausrobotista muodostuva järjestelmä. Kappaleenkäsittelijän ohjauksessa käytetään konenäköä sekä osien paikannuksessa että laadunvarmistuksessa. Robotit liikkuvat yhteisellä lineaariradalla, jonka rinnalla on kappaleenkäsittelylaitteistoja hitsauskiinnittimineen. Robotisoinnin käyttöönotolla yhden takarungon moduulien kokoonpanoon ja silloitukseen käytettävä aika pienenee alle puoleen manuaaliseen työhön verrattuna. Näin saavutetaan merkittäviä kustannussäästöjä. Lisäksi hitsauskiinnittimet voivat olla verrattain yksinkertaisia manuaalityöhön verrattuna, jolloin myös säästetään työkaluinvestoinneissa. Robotisointiprojektin jatkotoimenpiteitä ovat laajamittaiset tuotantosimulaatiot layoutin, laitteiston sekä työkiertojen tarkaksi määrittämiseksi. Lisäksi itse tuotetta on muokattava paremmin robottisilloitukseen sopivaksi.