592 resultados para yhden hinnan laki


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Hyvän syntymän hoidon tavoitteena on turvata synnyttäjän paras mahdollinen terveys, vähentää tarpeetonta puuttumista synnytyksen kulkuun ja mahdollistaa voimaannuttava synnytyskokemus perheelle. Hyvä syntymän hoito ja siihen liittyvä kätilöiden kliinisen hoitotyön osaaminen ei voi kehittyä, ellei hoitotyön käytäntöjä tutkita. Suomalaista hoitotieteellistä syntymän hoitoon liittyvää tutkimusta on vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon käytäntöjä Suomen synnytyssairaaloissa. Lisäksi seurantatutkimuksen avulla selvitettiin, miten ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen, sen aikana saamansa hoidon, ensisynnyttäjien synnytyskokemusta, kivun kokemista, vointia kolmena päivänä synnytyksen jälkeen sekä heidän seksuaaliterveyttään ensimmäisen vuoden aikana synnytyksen jälkeen. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan kehittää synnytyksen ponnistusvaiheen hoitoa ja lisätä tietoa synnyttäneiden naisten voinnista ja seksuaaliterveydestä. Tutkimuksen ensimmäinen osio toteutettiin poikkileikkaustutkimuksena (2009), johon osallistui Suomen synnytyssairaaloiden synnytysosastoilla työskentelevät kätilöt (N = 662). Tutkimuksen toinen osio toteutettiin seurantatutkimuksena (2009−2011), jossa oli neljä mittausajankohtaa: kolmantena päivänä synnytyksestä sekä kolmen, kuuden ja kahdentoista kuukauden kuluttua synnytyksestä. Tähän osioon osallistui spontaanisti alateitse yhden elävän lapsen (pää tarjoutuvana) synnyttäneet ensisynnyttäjät (N = 453) ja sikiön perätilan vuoksi suunnitellusti keisarileikatut ensisynnyttäjät (N = 84). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimustulosten mukaan osa kätilöiden käyttämistä synnytyksen ponnistusvaiheen hoitokäytännöistä ei ole näyttöön perustuvia. Synnytyssairaalan synnytyksen hoidon kulttuuri näyttää siirtyvän mallioppimisen kautta. Ensisynnyttäjät kokivat synnytyksen ponnistusvaiheen hoidon pääsääntöisesti myönteisenä. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä oli myönteisempi synnytyskokemus ja vähemmän kipua heti synnytyksen jälkeen ja kolmena synnytyksen jälkeisenä päivänä verrattuna keisarileikkauksella synnyttäneisiin ensisynnyttäjiin. Alateitse synnyttäneillä ensisynnyttäjillä kipu ja ompeleet eivät vaikuttaneet haitallisesti vastasyntyneen hoitoon tai imetykseen niin paljon kuin keisarileikkauksella synnyttäneillä ensisynnyttäjillä. Välilihan leikkaus-, repeämä- tai keisarileikkaushaavat olivat täysin parantuneet suurimmalla osalla naisista kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Yleisimpiä naisten kokemia oireita ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä olivat emättimen kostumisen vaikeus, yhdyntäkivut, peräpukamat sekä arpikudoksen kipu ja kiristys. Sukupuolinen halukkuus ja tyytyväisyys seksielämään olivat huonompaa ensimmäisen vuoden aikana synnytyksestä verrattuna aikaan ennen raskautta ja synnytystä. Synnytyksen aikaisella hoitotyöllä ja näyttöön perustuvalla synnytyksen ponnistusvaiheen hoidolla on suuri merkitys naisen synnytyskokemukseen, synnytyksen jälkeiseen vointiin ja seksuaaliterveyteen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

In order to reach the 2°C climate target, the carbon price should rise significantly in order for it to be financially rewarding for companies to reduce their emissions. This research aims to find how a significant increase in the carbon price would affect the profitability of companies. Prior research has not found consensus on how regulatory policies affect companies. This research looks at profitability factors of carbon pricing through a mix of related issues such as the carbon risk, carbon pricing mechanisms and cost pass-through of additional costs. The research is quantitative and examines financial data and emissions data regarding scope 1 and scope 2 emissions on 328 European companies. The data analysis method utilised is a sensitivity analysis conducted as a scenario analysis. Different price increases and cost pass-through rates are tested to see how company profitability is affected. As the companies are distributed between 9 sectors and 53 industries, the results vary. The industries that are found to be affected by an increase in carbon pricing show drastic negative changes in profitability. The results complement prior research identifying the most carbon-intensive industries, but also provide some new insights on industries that may be affected by carbon pricing. Industries related to manufacturing, electricity and energy are partly significantly impacted, but also industries related to tourism and food show potential signs of impact when an increased carbon price is introduced.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The purpose of this study is to identify the factors affecting the formation of employer image and attractiveness in the minds of an organization’s employees. Six employees from different backgrounds and business units within a larger organization are interviewed, and the results are compared in order to better understand the effect divergent variables have on the resulting factors. The theoretical background of the research is based on the study of the concept of employer branding, an organization’s effort in affecting the employer image it projects and attractiveness perceived by the employees and applicants. The results of the study reveal how immaterial factors, primarily related to self-actualization and social relationships, often took precedence over material ones, so long as the material factors, such as salary and work equipment, were at least on a minimum level acceptable to the employee. As such, focusing on these immaterial factors when forming an employer brand strategy is expected to yield larger benefits in form of employer attractiveness.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Pro Gradu –tutkielman tarkoituksena on ollut selvittää tämän hetken yritysmaailman yhtä keskeisintä aihetta, tehtävien keskittämistä palvelukeskukseen. Yrityksen tekemään päätökseen ovat vaikuttaneet useat eri tekijät, joista kiristyvä kilpailu ja toimintaympäristön muutokset ovat olleet merkittävimmät. Muutosprosessin läpivieminen vie aikaa ja siihen tulisi valmistautua huolella, sillä prosessiin liittyy useita eri vaiheita. Toimintojen organisointi ja muutosjohtaminen muodostavat tutkimuksen teoriapohjan. Tutkimus on laadullinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty haastatteluiden ja havainnoinnin avulla. Tutkimus tehtiin eräässä kansainvälisessä yrityksessä, sen yhden liiketoiminta-alueen ja yhden toimintayksikön osalta. Tutkimustuloksista voitiin havaita, että tehtävien keskittäminen palvelukeskukseen koostui useasta vaiheesta. Se koettiin hyväksi ja onnistuneeksi toimintatavaksi. Tehtävien keskittämisprosessiin liittyy hyötyjä ja haasteita, näiden osalta tutkimustuloksissa löytyi yhteneviä tekijöitä aiempien tutkimusten ja kirjallisuusmateriaalin kanssa. Tutkimustulokset osoittivat, että muutosjohtaminen noudatteli tunnettua vaiheistusmallia. Muutosjohtamiseen liittyy merkittävästi ihmisten ja organisaation käyttäytyminen, joka vaikuttaa muutosprosessin onnistuneeseen läpiviemiseen. Ihmiset kokevat muutoksen eri tavoin ja aluksi vastustavat uutta tilannetta.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The research on the interaction between radiation and biomolecules pro-vides valuable information for both radiobiology and molecular physics. While radiobiology is interested in the damage inflicted on the molecule upon irradiation, molecular physics exploits these studies to obtain infor-mation about the physical properties of the molecule and the quantum me-chanical processes involved in the interaction. This thesis work investigated how a small change in the structure or composition of a biomolecule changes the response of the molecule to ioniz-ing radiation. Altogether eight different biomolecules were studied: nucleo-sides uridine, 5-methyluridine and thymidine; amino acids alanine, cysteine and serine; and halogenated acetic acids chloro- and bromoacetic acids. The effect of ionizing radiation on these molecules was studied on molecular level, investigating the samples in gas phase. Synchrotron radiation of VUV or soft x-ray range was used to ionize sample molecules, and the subsequent fragmentation processes were investigated with ion mass spectroscopy and ion-ion-electron coincidence spectroscopy. The comparison between the three nucleosides revealed that adding or removing a single functional group can affect not only the bonds from which the molecule ruptures upon ionization but also the charge localiza-tion in the formed fragments. Studies on amino acids and halogenated acetic acids indicated that one simple substitution in the molecule can dramatical-ly change the extent of fragmentation. This thesis work also demonstrates that in order to steer the radiation-induced fragmentation of the molecules, it is not always necessary to alter the amount of energy deposited on the molecules but selecting a suitable substitution may suffice.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksessa halusin selvittää luokanopettajien näkemyksiä ja kokemuksia kolmiportaisen tuen toteutumisesta yleisopetuksen luokissa sekä, sitä miten perusopetuslain muutos vaikutti luokanopettajan työhön. Tarkoitukseni oli myös selvittää, miten opettajuus sekä luokanopettajien työnkuva ovat viimeisten vuosien aikana muuttuneet ja millaisia näkemyksiä luokanopettajilla on inkluusiosta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Tutkimuksen aineiston keräsin teemahaastatteluin huhti – kesäkuussa 2015 haastattelemalla seitsemää luokanopettajaa yhden kunnan alueelta. Haastatteluista sain monenlaista tutkimustietoa pienen tutkimusotoksen avulla. Aineiston litteroin ja analysoin käyttäen laadullista sisällönanalyysiä. Taustateoriassa määrittelen inkluusion käsitteen ja tuon esille inklusiivisen koulun ja opettajuuden vaatimuksia. Tämän lisäksi teoriapohjana on kolmiportainen tuki sekä opettajuuden muutoksen käsitys. Aihe on ajankohtainen, sillä perusopetuslain muutoksesta on kulunut vasta melko vähän aikaa. Haastattelemani luokanopettajat näkivät inkluusion pääosin hienona asiana, mutta he peräänkuuluttivat riittävien resurssien osoittamista sen toiminnan takaamiseksi. Kolmiportaisen tuen toimivuus nykyresursseilla koettiin melko haastavaksi. Luokanopettajien työnkuvan suurin muutos kolmiportaisen tuen voimaan tulon jälkeen koettiin dokumentoinnin ja yhteistyön lisääntymisessä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ohjelmoinnin opettaminen yleissivistävänä oppiaineena on viime aikoina herättänyt kiinnostusta Suomessa ja muualla maailmassa. Esimerkiksi Suomen opetushallituksen määrittämien, vuonna 2016 käyttöön otettavien peruskoulun opintosuunnitelman perusteiden mukaan, ohjelmointitaitoja aletaan opettaa suomalaisissa peruskouluissa ensimmäiseltä luokalta alkaen. Ohjelmointia ei olla lisäämässä omaksi oppiaineekseen, vaan sen opetuksen on tarkoitus tapahtua muiden oppiaineiden, kuten matematiikan yhteydessä. Tämä tutkimus käsittelee yleissivistävää ohjelmoinnin opetusta yleisesti, käy läpi yleisimpiä haasteita ohjelmoinnin oppimisessa ja tarkastelee erilaisten opetusmenetelmien soveltuvuutta erityisesti nuorten oppilaiden opettamiseen. Tutkimusta varten toteutettiin verkkoympäristössä toimiva, noin 9–12-vuotiaille oppilaille suunnattu graafista ohjelmointikieltä ja visuaalisuutta tehokkaasti hyödyntävä oppimissovellus. Oppimissovelluksen avulla toteutettiin alakoulun neljänsien luokkien kanssa vertailututkimus, jossa graafisella ohjelmointikielellä tapahtuvan opetuksen toimivuutta vertailtiin toiseen opetusmenetelmään, jossa oppilaat tutustuivat ohjelmoinnin perusteisiin toiminnallisten leikkien avulla. Vertailututkimuksessa kahden neljännen luokan oppilaat suorittivat samankaltaisia, ohjelmoinnin peruskäsitteisiin liittyviä ohjelmointitehtäviä molemmilla opetus-menetelmillä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alakouluoppilaiden nykyistä ohjelmointiosaamista, sitä minkälaisen vastaanoton ohjelmoinnin opetus alakouluoppilailta saa, onko erilaisilla opetusmenetelmillä merkitystä opetuksen toteutuksen kannalta ja näkyykö eri opetusmenetelmillä opetettujen luokkien oppimistuloksissa eroja. Oppilaat suhtautuivat kumpaankin opetusmenetelmään myönteisesti, ja osoittivat kiinnostusta ohjelmoinnin opiskeluun. Sisällöllisesti oppitunneille oli varattu turhan paljon materiaalia, mutta esimerkiksi yhden keskeisimmän aiheen, eli toiston käsitteen oppimisessa aktiivisilla leikeillä harjoitellut luokka osoitti huomattavasti graafisella ohjelmointikielellä harjoitellutta luokkaa parempaa osaamista oppitunnin jälkeen. Ohjelmakoodin peräkkäisyyteen liittyvä osaaminen oli neljäsluokkalaisilla hyvin hallussa jo ennen ohjelmointiharjoituksia. Aiheeseen liittyvän taustatutkimuksen ja luokkien opettajien haastatteluiden perusteella havaittiin koulujen valmiuksien opetussuunnitelmauudistuksen mukaiseen ohjelmoinnin opettamiseen olevan vielä heikolla tasolla.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kyrönjoen yläosan tulvasuojeluhankkeen eri osille on useita lupapäätöksiä, joissa luvanhaltijana on valtio. Lupapäätöksissä on velvoite tarkkailla mm. vaikutuksia Kyrönjoen ja sen alapuolisen merialueen kala-, rapu- ja nahkiaiskantoihin. Tässä raportissa on vuoden 2015 kalataloustarkkailutulosten lisäksi metallien ainevirtaama-arvio Tieksin pumppaamon kautta vuoden 2015 aikana pumpatuista vesistä. Vuonna 2015 poikasnuottasaaliit olivat useita edellisvuosia pienemmät Peuralassa, Voitilassa ja Österfjärdenillä, mikä oli suurelta osin seurausta särjen ja ahvenen poikasten vähäisyydestä. Saaliin vähäisyyteen vaikuttivat olosuhteet joessa, sillä vuolas virtaus haittasi nuottaamista. Pienet samana vuonna kuoriutuneet kalat olivat lisäksi saattaneet kulkeutua pyyntipaikoilta pois veden mukana kesän 2015 ajankohtaan nähden tavanomaista suurempien virtaamien aikaan. Kuhan poikasten yksikkösaalis Kylänpäässä oli suurempi kuin milloinkaan aikaisemmin 20-vuotisen tarkkailun aikana. Sähkökalastuksissa vuonna 2015 saatiin kaksi harjusta Harjankoskelta, ja kyseessä olivat ensimmäiset pyyntipaikoilta tavatut harjukset vuodesta 2011 aloitetun vuosittaisen tarkkailun aikana. Harjukset olivat pituudeltaan 19 cm ja 9 cm, joten ne olivat kuoriutuneet ilmeisesti vuosina 2014 ja 2015. Koskenkorvan padon alapuolelta saatiin kuusi 15–17 cm pituista lohta, joista yhden rasvaevä oli ehjä, kun taas muiden rasvaevät oli leikattu. Lohet olivat ilmeisesti peräisin Luonnonvarakeskuksen alueelle tekemistä istutuksista. Verkkosaalis vuonna 2015 oli edellisvuotta pienempi kaikilla pyyntipaikoilla eikä esimerkiksi kuhaa saatu lainkaan. Kyrönjoen vaellussiian kutunousutarkkailu jäi useiden edellisvuosien tapaan lyhytkestoiseksi virtaaman voimakkaan kasvun vuoksi, mutta saaliiksi saatiin 49 siikaa. Koeravustuksissa ei saatu lainkaan rapuja. Nahkiaisen toukkia löydettiin Mustasaaren Voitilasta yhteensä seitsemän yksilöä. Tieksin pumppaamon kautta vuoden 2015 aikana pumpatuissa vesissä tutkittujen metallien yhteenlasketut ainevirtaamat olivat lähes samat kuin vuonna 2013, vaikka sekä pumpatut vesimäärät että havaitut metallipitoisuudet erosivat suuresti vuosien välillä. Vuoden 2015 ainevirtaama-arvio on aiempaa luotettavampi, sillä näytteitä saatiin varsin kattavasti ajankohtina, jolloin pumpattiin paljon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn tavoitteena on selventää takuun yleisiä periaatteita ja esittää lukijalle kattavasti erilaiset takuumallit ja -politiikat. Tavoitteena on, että lukija ymmärtää takuun osana isompaa kokonaisuutta ja kuinka takuuta voidaan käyttää markkinoinnin keinona. Työssä tuodaan esille myös takuuaikaisten petosten ominaispiirteitä, sekä pohditaan takuuaikaisten petosten aiheuttamia kustannuksia. Työ on kirjallisuuskatsaus, joka on laadittu pääosin takuuta ja takuukustannuksia käsittelevän kirjallisuuden sekä aiheeseen liittyvien tieteellisten artikkeleiden pohjalta. Petoksista on hyvin vähän löydettävissä tieteellisiä julkaisuja, joten petosten ja niiden kustannusten käsittely pohjautuu pääasiassa uutisiin ja erilaisiin aihetta käsitteleviin ammatillisiin internetlähteisiin. Tuloksena voidaan todeta takuun ja takuukustannusten olevan hyvin monipuolinen ja haastava kokonaisuus. Yrityksille onkin tärkeää hallita tuotteidensa takuita ja tarkkailla niistä aiheutuneita kustannuksia. Toisaalta yrityksille avautuu takuun kautta loistavia mahdollisuuksia parantaa myyntiään, jos takuuta saadaan käytettyä markkinoinnissa apuna. Takuun ja hinnan optimointi on monimutkaisista malleista johtuen haastavaa, mutta toisaalta niillä voidaan saavuttaa merkittävää kilpailuetua kilpailijoihin nähden. Takuukustannusten ymmärtäminen ja hallitseminen vaatii paljon resursseja ja matemaattisten mallien käyttö on haastavaa ja siksi yritysten täytyy tehdä kompromisseja resurssien käytön suhteen. Lisäksi petosten todettiin aiheuttavan vuosittain merkittävästi kustannuksia valmistajille. Joidenkin lähteiden mukaan jopa 10–15% takuukustannuksista on petoksellisesti aiheutettuja.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Helsingin poliisisoittokunta on konserttitoiminnallaan suorittanut suhdetoimintatyötä Helsingin poliisilaitoksen hyväksi jo lähes 70 vuotta. Tämän tutkimuksen päämääränä oli tarkastella Helsingin poliisisoittokunnan konserttitoiminnan suhdetoiminnallista tehokkuutta yhden konserttitapahtuman osalta. Tutkimus suoritettiin tapaustutkimuksena jonka suorittamisessa käytettiin Survey-menetelmää. Tapaustutkimuksen kohteeksi valikoitui Helsingin poliisisoittokunnan Savoy-teatterissa 10.–11.02.2014 esittämä konserttitapahtuma. Tutkimuksen empiirinen osuus koostui ennen konserttia tehdyistä haastatteluista sekä konserttitapahtuman jälkeen suoritetusta yleisökyselystä. Helsingin poliisilaitoksen henkilöstöjohtajalle sekä Helsingin poliisisoittokunnan kapellimestarille ja intendentille suoritettujen haastattelujen avulla pyrittiin selvittämään Helsingin poliisisoittokunnan konserttitoiminnalle asetettuja suhdetoiminnallisia tavoitteita ja strategioita. Haastatteluista saatu tieto auttoi tutkimuskysymysten sekä yleisökyselyssä käytettäväksi tulevien mittareiden rakentamista. Yleisökyselylomake toimi tärkeimpänä aineistona tutkimuksessa. Yleisökyselyn vastaajien hankkimisessa käytettiin harkinnanvaraista otosta eli näytettä. Saatuja vastauksia analysoitiin koko vastaajajoukon sekä Helsingin poliisilaitoksen suhdetoiminnassa määriteltyjen sidosryhmien osalta. Analysoinnissa käytettiin sekä kvantitatiivisin että kvalitatiivisia menetelmiä. Tästä saadun tiedon pohjalta voitiin tehdä päätelmiä kyseisen konserttitapahtuman suhdetoiminnallisesta tehokkuudesta. Yleisökyselyn tulosten pohjalta tehdyissä päätelmissä tukeuduttiin Walter Lindemannin esittämään metodiin, jossa suoritetun suhdetoimintaprojektin kokonaistehokkuutta suositellaan tarkasteltavaksi sen panostusten, vaikutusten ja lopputulosten tehokkuudesta saatujen tulosten kautta. Panostuksissa keskityttiin konserttitapahtuman markkinointitoimien tehokkuuteen. Vaikutuksissa tarkastelun kohteena oli yleisökyselyyn vastanneiden tyytyväisyys konserttitapahtuman eri osatekijöitä kohtaan. Lopputulosten kohdalla tarkasteltavaksi tuli Helsingin poliisisoittokunnan maine sekä Helsingin poliisisoittokunnan ja konserttiyleisön välisen suhteen tila. Yleisökyselystä saatujen tuloksien lisäksi tukeuduttiin näiden kolmen osa-alueen osalta tehdyissä päätelmissä niiden osalta julkaistuun kirjallisuuteen sekä aiempaan tutkimusmateriaaliin. Tutkimuksen perusteella voitiin kyseisen Helsingin poliisisoittokunnan konserttitapahtuman suhdetoiminnallisen tehokkuuden todeta olleen erittäin hyvä. Nämä tehokkuudesta saadut tulokset toistuivat samankaltaisina sekä koko tutkittavan joukon että tarkastelussa olleiden sidosryhmien kohdalla. Havaitut kehittämiskohteet kohdistuivat lähinnä panostusten kohdalla suoritettuihin markkinointitoimiin. Yleisökyselyn vastaajien hankinnassa käytetty harkinnanvarainen otos rajoitti tutkimustulosten yleistämistä. Yleisökyselyyn saatu korkea vastausprosentti sekä otokseen sisältynyt laaja sidosryhmien edustus mahdollisti kuitenkin tutkimustulosten hypoteesitason yleistämistä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kysynnästä aiheutuvan epävarmuuden hallinnan voidaan sanoa olevan lähes kaikkien yritysten pe-rusongelma. Hitaasti liikkuvat tuotteet on usein sellaisen kysyntätyypin ryhmä, joka aiheuttaa paljon epävarmuutta ja päänvaivaa etenkin yrityksen varastonhallinnalle. Epävarmuuden hallintaan on olemassa monia keinoja, joista yksi on rakentaa joustavuutta epävarmuutta vastaan esimerkiksi va-rastojen avulla. Varastonhallinnan ongelmien ja varastomallien tutkimus yhden yrityksen näkökul-masta ei välttämättä ole viime vuosikymmeninä ollut logistiikan tutkimuksen suosituin alue tutki-muksen painottuessa enemmän toimitusketjunhallintaan. Tarve varastonhallinnan eri osa-alueiden tutkimukselle ei kuitenkaan ole poistunut mihinkään ja varsinkin uusia varastomalleja tai varasto-luokittelua käytännössä testaaville tapaustutkimuksille olisi tarvetta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan hitaasti liikkuvien tuotteiden varastoinnin haastetta teknisen tukku-kaupan yrityksen näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu tapaustutkimuksena ja tarkoituksena oli tutkielman tulosten perusteella esittää parannusehdotuksia case -yrityksen hitaasti liikkuvien tuot-teiden varastonhallintaan. Tutkimusaineistona käytettiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla kerättyä haastatteluaineistoa sekä yrityksen toiminnanohjausjärjestelmästä saatua varastokirjanpitoaineistoa neljän vuoden ajalta. Lisäksi analyysin tukena käytettiin joitain yrityksen raportointijärjestelmästä saatuja raportteja. Tutkimus eteni alusta lähtien tutkimusaineiston ja teorian välisenä vuoropuheluna painottuen lopulta enemmän varastonhallinnan aiheisiin, kuten hitaasti liikkuvien tuotteiden ominaispiirteisiin ja tuotteiden ABC-luokitteluun. Tutkielmassa tarkastellaan kuitenkin tuotteiden kysyntää myös yleisesti paremman ymmärryksen saavuttamiseksi. Jo kirjallisuuskatsauksen myötä kävi ilmi, että hitaasti liikkuviin tuotteiden varastointia voi tarkas-tella monista eri näkökulmista ja tämän tutkimuksen perusteella hitaasti liikkuvat tuotteet näyttäy-tyvät eri tavalla organisaation eri toimintojen edustajille. Joillain hitaasti liikkuvilla tuotteilla huo-mattiin olevan aikaisemman tutkimuksen tapaan olevan merkittävä muiden tuotteiden myynti tukeva rooli ns. aputuotteina. Case -yrityksen koko toimialalla sekä toimitusketjussa huomattiin olevan kysynnän epävarmuutta kasvattavia piirteitä, kuten tuotteiden suurta redundanssia. Case -yritys suojautuu epävarmuutta vastaan pääasiassa varaston avulla, sillä yrityksen strategiana on tarjota suuri määrä erilaisia tuotteita suoraan varastosta toimitettuna. Parannuskohteita case -yrityksen va-rastonhallinnassa löydettiin ennen kaikkea ABC-luokittelussa, joka toimii tällä hetkellä ajurina tuotteiden tavoite varastotasoille mutta ei nykyisessä muodossaan palvele tarkoitustaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Analysoin tutkimuksessani radikaalin antipsykiatrian hulluuskäsityksiä ja psykiatrian kritiikkiä osana 1960-luvun vastakulttuuria ja kulttuurista murrosta. Alkuperäislähteeni on R. D. Laingin Divided Self: An Existential Study in Sanity and Madness (1960), jossa Laing käsitteli ajatuksiaan skitsofreenikoiden kokemusmaailmasta ja psykiatrisen katseen kohdentumisesta ymmärtämiseen ja empatiaan potilassuhteessa. Hän lähestyi aihettaan eksistentialistis-fenomenologisesta näkökulmasta ja sai leiman hulluuden romantisoijana ehdottaessaan myöhemmin 1960-luvulla, että kaikki psykoottiset matkat saattoivat johtaa yksilön ”uudelleensyntymään”. 1960-luvulla erityisesti psykiatreista ja sosiologeista koostuva joukko toi esiin kriittisiä näkemyksiä mielisairaalapotilaiden oikeuksista ja hoidosta samalla kyseenalaisten sairauksien medikaalisen mielen. He kommentoivat samalla sekä psykiatrian vallan käyttöä, että länsimaisen sivilisaation tilaa. Sodan jälkeisen maailman murros eli teknologian kasvu, kaupungistuminen ja arvojen materiaalistuminen vähensivät mahdollisuutta ihmisten sosiaalisten tarpeiden tyydyttämiseen. Nämä aiheuttivat henkilökohtaisella tasolla arvojen yhteentörmäyksiä, mistä 1960-luvun vastakulttuurit, kuten antipsykiatria, saivat kasvualustaa. Laingin teos avaa yhden näkökulman 1960-luvun ajatteluun ja kulttuuriin, jossa elettiin uudenlaisten elämäntapojen etsimisen aikaa. Laingin esittämät argumentit saivat laboratorion Kingsley Hallin terapeuttisesta yhteisöstä, joka perustettiin The Philadelphia Associationin tuella Lontoon East Endiin vuonna 1965. Tarkastelen yhteisöä paikkautopiana ja vaihtoehtona mielisairaalahoidolle. Laingin teoksen ja Kingsley Hallin kokeilun kautta asetan antipsykiatrian osaksi 1960-luvun vastakulttuuristen liikkeiden kirjoa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen kohteena oli Finnairin yritysidentiteetin johtamisen onnistuminen. Tutkimusongelmana oli arvioida Finnairin identiteetin johtamisen onnistumista vertaamalla Finnairin kommunikoitua identiteettiä kohderyhmän muodostamaan yrityskuvaan. Tutkimusongelman ratkaisemiseksi pureuduttiin kolmeen osaongelmaan; millainen on Finnairin kommunikoitu identiteetti, millaisen yrityskuvan kohderyhmä on muodostanut Finnairista sekä miten kommunikoitu identiteetti ja yrityskuva eroavat toisistaan. Tutkimuksen teoreettinen perusta pohjautui identiteettityyppien vuorovaikutusta ja niiden välisiä eroja käsittelevään Balmerin AC3ID –teoriakehikkoon sekä sitä täydentävään Balmerin ja Grayn tarkentavaan teoriaan. Tutkimuksessa kerättiin Finnairin kommunikoitua identiteettiä kuvaileva aineisto sekä muodostettiin siitä sisällönanalyysin avulla kohderyhmän mielikuvia mittaavia väittämiä. Kyselytutkimuksessa kartoitettiin kohderyhmän mielikuvat Finnairin kommunikoidun identiteetin sisällöstä. Kyselytutkimuksessa selvinneitä mielikuvia verrattiin kommunikoituun identiteettiin. Tällä saatiin selville, missä määrin kommunikoitu identiteetti ja yrityskuva poikkesivat toisistaan. Finnairin identiteetin johtamisessa oli tutkimuksen perusteella runsaasti kehitettävää. Kohderyhmän muodostama yrityskuva poikkesi vision, kahden arvon sekä brändilupauksen kohdalla kommunikoidusta identiteetistä. Kommunikoidulla identiteetillä ei saavutettu haluttua identiteettiä, eikä sillä onnistuttu viestimään sovittua identiteettiä. Finnair kuitenkin onnistui osittain identiteetin johtamisessa. Kohderyhmän yrityskuva vastasi kommunikoitua identiteettiä yhden arvon sekä mission osalta. Kommunikoidun identiteetin voidaan täten nähdä onnistuneen suhteellisen hyvin ideaalisen identiteetin tavoittelussa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman aiheena on tuulipuiston osayleiskaavan suunnitteluun osallistaminen. Tutkielman kohteena on Luvian ja Porin alueelle suunniteltu Oosinselän tuulipuiston osayleiskaavoitusprosessi vuosina 2010–2016, jota tutkin Luvian puoleiselta osalta. Kaavoituksen osallisiksi määrittelen yksittäisten kuntalaisten lisäksi asiantuntijatahot, jotka ottavat osaa suunnitteluun. Tutkielman tarkoitus on tuoda esiin niitä vaikutusmahdollisuuksia mitä laki sallii kansalaisille ja asiantuntijoille. Tutkimustapani on kronologinen tapaustutkimus, jonka aineistona olen käyttänyt kaavaluonnoksia ja -selostuksia, asukaskyselyitä ja haastatteluja, lausuntoja, muistutuksia/mielipiteitä, vastineita, julkaisuja, sanomalehtiä sekä tutkimuskirjallisuutta. Totean heti tutkimukseni johdannossa kolme yleisesti tiedossa olevaa kansalaisia huolestuttavaa seikkaa; muutokset maisemassa, tuulimyllyjen aiheuttama ääni sekä mahdolliset haitat lintujen muuttoreiteille. Kaavoitukseen kuuluvien pakollisten toimenpiteitten lisäksi tutkin niitä keinoja, joilla voitaisiin saavuttaa yleiskaavaan toivottu lopputulos. Erityisesti korostan vuorovaikutuksen merkitystä osallistavan, onnistuneen kaavoituksen suunnittelussa. Yleiskaavan laadintaan kuuluu ennen kaavan esittelyä ja voimaantuloa järjestetty, eri tavoin toteutettu vuorovaikutusmenettely. Sen tulee olla tasapuolista ja kaikkia tasavertaisesti huomioivaa. Oikein toteutettu vuorovaikutus aikaansaa myönteistä yhteisöllisyyttä. Sen tuloksena voidaan välttyä kaavan laadinnassa ja voimaantulossa pitkälliseltä valituskierteeltä. Tutkielma tuo esiin päätöksentekoa helpottavia asioita mutta myös niitä kielteisiä seikkoja, jotka hankaloittavat päätöksiä ja kenties estävät aiotun lopputuloksen saavuttamisen. Tutkielman tuloksena totean, että kansalaisilla ja asiantuntijoilla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa tuulipuiston osayleiskaavan muutoksiin ja sen voimaantuloon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää missä määrin varhaiskasvattajien saturyhmien ohjaamistyyli muuttuu lukuvuoden kestäneen satuprojektin aikana. Ohjaamistyylillä tarkoitettiin, lisääntyykö keskusteleva lukemistyyli ja ryhmän lasten osallistuminen sekä muuttuuko sadun ymmärtämisen tukeminen syksystä 2014 kevääseen 2015. Lisäksi analysoitiin monimetodisesti yhden varhaiskasvattajan ohjaamistyylin kehittymistä lukuvuoden aikana. Tutkimusaineisto perustuu yhden kaupungin päiväkoteihin, joissa syksyllä 2014 aloitettiin Seitsemän minuuttia sadulle -toimintamallin kokeilu viisivuotiaiden lasten pienryhmissä. Tutkimusaineiston muodosti kolme kertaa lukuvuoden aikana toteutetut saturyhmien videoinnit sekä kolme kertaa lukuvuoden aikana kerätyt varhaiskasvattajien satukyselyt. Saturyhmien videot analysoitiin yksityiskohtaisen arviointiluokittelun avulla, mikä johdettiin CLASS-menetelmän (Classroom Assesment Scoring System; Pianta, La Paro & Hamre [2008]) pohjalta sopimaan satuhetkien arviointiin. Videoiden analysoinnissa käytettiin lisäksi rinnakkaisarviointia, jossa tutkija ja satuprojektin johtaja analysoivat videot tahoillaan toisistaan riippumatta. Satukyselyistä valittiin tähän tutkimukseen yhden varhaiskasvattajan vastaukset, joista tarkasteltiin hänen kokemuksiaan saturyhmän ohjaamisesta. Tulokset osoittivat, että sadun ymmärtämisen tukeminen lisääntyi lukuvuoden aikana. Tutkimuksen yhtenä päätuloksena voidaan pitää sitä, että keskusteleva sadun lukeminen lisääntyi satuprojektin aikana. Saturyhmien lasten osallistuminen lisääntyi syyskuusta 2014 joulukuuhun 2014 ja pysyi keskimäärin samalla tasolla keväällä 2015. Tapauskyselyyn valitun varhaiskasvattajan sadun ymmärtämisen tukeminen lisääntyi lukuvuoden aikana. Saturyhmän lasten osallistuminen muuttui keskimääräisestä korkeaksi lukuvuoden aikana. Jokaisella kyselykerralla varhaiskasvattaja koki onnistuneensa jonkin verran (=3) tukemaan lasten sadun ymmärtämistä, asteikolla 1–5. Varhaiskasvattajan mukaan keskustelu ohjaamissaan satuhetkissä oli yleisempää keväällä 2015 kuin syksyllä 2014. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet lasten sadun ymmärtämisen tukemisen merkityksen tulevan luetun ymmärtämisen kannalta. Emotionaalinen ja kognitiivinen tuki satuhetkissä voidaan nähdä ideaalitilanteena sadun ymmärtämisen näkökulmasta. Kasvattajan on tärkeää keskustella lapsen kanssa satuun liittyvistä vaikeista asioista ja ohjata lasta löytämään sadun tarjoamat kasvatukselliset näkökulmat, eli sadun tärkeimmät asiat. Lisäksi tärkeää on, että opettaja huomaa lapsen tarpeet ja tulkinnat satuhetkissä ja näin lapsi voi aktiivisesti osallistua yhteiseen toimintaan.