Kansainvälinen Itä-Suomi : Itä-Suomen maahanmuuttostrategia 2017, Pohjois-Savo, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala

Vuoteen 2017 ulottuva viisivuotinen strategia on laadittu Pohjois-Savon ELY-keskuksen johdolla ja kattaa Pohjois-Savon lisäksi Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnat. Itä-Suomen maahanmuuttostrategian toimet tähtäävät kansainvälistymisen kautta alueen hyvinvoinnin lisäämiseen ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen. Itä-Suomen maahanmuuttostrategiassa toimintalinjoja on kolme ja niiden keskinäistä suhdetta kuvataan kolmiomallin avulla. Strategian terävin kärki on kolmion huipulla sijaitseva elinkeinoelämän kansainvälistymistä ja ulkomaalaistaustaisten työllistymistä koskeva toimintalinja 1. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaiset työllistyvät ja perustavat yrityksiä. Lisäksi alueen väestömäärä kasvaa. Elinkeinoelämä saa tarvitsemaansa työvoimaa ja osaamista viennin ja kansainvälistymisen edistämiseksi. Kuntia ja kotouttamista koskevan toimintalinjan 3 painoarvoa kolmiomallin avulla kuvataan strategian kivijalkana ja siksi se on sijoitettu kolmion alaosaan. Toimintalinjan visio on, että ulkomaalaistaustaisten kotouttaminen kunnissa on toimiva osa normaaleja peruspalveluja. Lisäksi kunnat ovat aktiivisia tarjoamaan kuntapaikkoja pakolaisille. Ilman kunnan tärkeää roolia kotouttamispalvelujen ja muiden kunnan peruspalvelujen tarjoajana ei voida saavuttaa elinkeinoelämää koskevia tavoitteita, sillä jokainen maahanmuuttaja asuu kuntalaisena jossakin kunnassa. Asenteita ja osallistumista koskeva toimintalinja 2 sijaitsee kahden muun toimintalinjan välissä kolmion keskellä. Toimintalinjan visio on, että Itä-Suomen ilmapiiri on kansainvälinen ja erilaisuutta arvostava. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset osallistuvat monipuolisesti yhteiskunnan toimintaan. Asenteet ulkomaalaistaustaisia kohtaan ja alueen ilmapiiri vaikuttavat merkittävästi sekä strategian elinkeinoelämää että kuntia koskevien tavoitteiden saavuttamiseen. Ulkomaalaistaustaisten monipuolinen osallistuminen yhteiskunnan toimintaan rikastuttaa myös alueen elinkeinoelämää, kuntia ja muita toimijoita eri kulttuurien tuntemuksen ja uusien kansainvälisten yhteyksien kautta. Toimintalinjojen tavoitteet on konkretisoitu toimenpiteiksi ja ryhmitelty toimenpidekokonaisuuksiksi. Maahanmuuttostrategian kullekin toimenpidekokonaisuudelle on määritelty koordinaatiovastuutahot. Kullekin toimenpiteelle on määritelty myös yksityiskohtaisemmat vastuutahot, joiden kanssa koordinaatiovastuutahot tekevät yhteistyötä. Maakunnittain toimivat alueelliset maahanmuuttoasiain toimikunnat vastaavat maahanmuuttostrategian tarkempien indikaattoreiden määrittelemisestä ja strategian seurannasta. Strategian toimenpiteiden pääpaino tavoitteiden saavuttamisessa on viranomais- ja muun toiminnan tehostamisessa ja ne kohdentuvat erityisesti alueen maahanmuuttotoimijoihin ja päättäjiin. Strategian on tarkoitus toimia alueen maahanmuuttoa ja sen tulevaisuuden tavoitteita linjaavana asiakirjana, jota hyödynnetään monipuolisesti eri maahanmuuttotoimijoiden työssä ja muiden kansainvälistymiseen ja maahanmuuttoon liittyvien strategisten asiakirjojen laadinnassa. Maahanmuuttostrategian tavoitteet tulee myös ottaa huomioon myönnettäessä eri instrumenttien kautta kansallista tai kansainvälistä rahoitusta strategian mukaisiin kehittämishankkeisiin ja toimiin.

Indicent reporting in shipping. Experiences and best practices for the Baltic Sea

Incident and near miss reporting is one of the proactive tools of safety management. By analyzing incidents and near misses and by corrective actions, severe accidents can potentially be avoided. Near miss and incident reporting is widely used in many riskprone industries such as aviation or chemical industry. In shipping incident and near miss reporting is required by the mandatory safety management system International Safety Management Code (ISM Code). However, in several studies the conclusion has been that incidents are reported poorly in the shipping industry. The aim of this report is to highlight the best practices for incident reporting in shipping and to support the shipping industry in the better utilization of incident reporting information. The study consists of three parts: 1) voluntary, shared reporting systems in shipping (international experiences), 2) interview study at four shipping companies in Sweden and in Finland (best practices), 3) expert workshop on incident reporting (problems and solutions). Preconditions for a functional reporting system are an existing no blame culture, commitment of the top management, feedback, good communication, training and an easy-to-use system. Although preconditions are met, problems can still appear, for example due to psychological, interpersonal or nationality-related reasons. In order to keep the reporting system functioning, the shipping company must be committed to maintain and develop the system and to tackle the problems. The whole reporting process from compiling, handling and analyzing a report, creating corrective actions and implementing them has to be handled properly in order to gain benefits from the reporting system. In addition to avoiding accidents, the functional reporting system can also offer other benefits by increasing safety awareness, by improving the overall safety and working conditions onboard, by enhancing team work and communication onboard and between ships and the land-based organization of shipping companies. Voluntary shared reporting systems are supported in the shipping industry in principle, but their development in the Baltic Sea is still in its infancy and the potential benefits of sharing the reports have not been realized. On the basis of this study we recommend that a common reporting system be developed for the Baltic Sea area which all the ships operating in the area could use regardless of their flag. Such a wider system could prevent some of the problems related to the current national systems. There would be more incident cases available in the database and this would support anonymity and thus encourage shipping companies to report to a shared database more frequently. A shared reporting system would contribute to the sharing of experiences and to the wider use of incident information in the shipping industry.

Membraanin modifiointi happo- ja alkoholikäsittelyillä

Tässä diplomityössä tutkittiin alkoholilla ja orgaanisella hapolla tehtävien esikäsittelyiden vaikutusta nanosuodatuskalvon ominaisuuksiin. Työn tarkoituksena oli parantaa nanosuodatuskalvon fraktiointiominaisuuksia sekä kasvattaa monosakkaridien suotautuvuutta. Tarkasteluissa käytetty membraani oli GE Osmonicsin valmistamaa Desal-5 DL nanosuodatuskalvoa, jota modifioitiin erilaisilla maitohappo- ja isopropanoliesikäsittelyillä. Suodatukset tehtiin kahdella erilaisella laboratoriomittakaavan levysuotimella käyttäen malliaineina väkevää sokeriliuosta sekä laimeampaa sokeri-suola-liuosta. Happo- ja alkoholiesikäsiteltyjen kalvojen vuo- ja retentioarvoja verrattiin referensseinä käytettyjen vesiliotettujen kalvojen vastaaviin arvoihin. Puhtaat esikäsitellyt kalvot analysoitiin myös tarkemmin kalvoissa tapahtuneiden muutosten ymmärtämiseksi. Suodatusten ja analyysitulosten perusteella sekä alkoholi- että happoesikäsittelyt paransivat nanosuodatuskalvon ominaisuuksia parantaen sokerivuota, heikentämättä kuitenkaan kalvon fraktiointikykyä eri moolimassan omaavien sokereiden suhteen. Hapolla saavutettiin hieman alkoholikäsittelyä suotuisammat muutokset, mutta molemmilla käsittelyillä haluttujen komponenttien retentio monesti jopa parani referenssikalvoon verrattuna. Havaitut muutokset kalvoissa olivat pääosin fysikaalisia, mutta erityisesti happokäsittely muutti kalvon rakennetta myös kemiallisesti. Molemmat käsittelyt lisäsivät myös tarkasteltavan membraanin hydrofiilisuutta.

Työhyvinvointi, työuupumus ja työn imu luokanopettajan työssä

Tutkimuksessa selvitettiin luokanopettajien tämänhetkisen työhyvinvoinnin tilaa. Lisäksi tarkasteltiin, millaisessa yhteydessä työympäristötekijät ja stressinhallintakeinot olivat työuupumukseen ja työn imuun sekä millaista työhyvinvointia työuupumus ja työn imu osoittivat ja välittivät luokanopettajan työssä. Tutkimuksen perusjoukkona olivat Suomen perusopetuksen luokkien 1–6 luokanopettajat, joista satunnaisotannalla tutkimusjoukoksi muodostui 111 opettajaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin internetissä vastattavalla kyselylomakkeella vuoden 2006 loka- ja marraskuussa. Aineistoa analysoitiin käyttäen tilastollisia analysointimenetelmiä, ja aineiston kuvaamiseen käytettiin tilastollisia tunnuslukuja. Tutkimuksen mukaan suurin osa opettajista piti työtään haastavana, viihtyi työssään hyvin ja piti työkykyään korkeana. Kuitenkin kolmannes opettajista olisi ollut valmis vaihtamaan toiselle ammattialalle tai toiseen kouluun töihin. Työn yksittäisistä stressitekijöistä kiire, melu, opetuksen valmistelu ja oppilaiden yksilöllisen käsittelyn korostaminen aiheuttivat opettajille eniten stressiä. Stressi ilmeni useimmiten fysiologisina oireina, kuten selkäsärkynä, päänsärkynä ja unihäiriöinä, mutta kaikkiaan opettajat ilmoittivat kokevansa työstressiä aiempiin tutkimuksiin verrattuna vähän. Myös työuupumusta opettajilla ilmeni keskimääräisesti vähän. Työuupumusoireista yleisin oli uupumusasteinen väsymys, josta 49 % opettajista kärsi vähintäänkin jonkin verran. Työn imua opettajat kokivat puolestaan keskimäärin runsaasti. Työn imun ulottuvuuksista eniten koettiin omistautumista, jota esiintyi runsaana 80 %:lla opettajista. Yksilötason stressinhallintakeinoista opettajat käyttivät eniten tehtäväsuuntautuneita hallintakeinoja, ja työyhteisöstä saatavan sosiaalisen tuen määrän opettajat arvioivat keskimääräisesti korkeaksi. Työympäristötekijät olivat keskeisesti yhteydessä työuupumukseen ja työn imuun niin, että työn vaatimukset, työstressi ja yksittäisten työstressitekijöiden määrä olivat yhteydessä työuupumukseen, kun taas opettajan kokemat hallintamahdollisuudet työssään olivat yhteydessä työn imuun. Työhyvinvointia osoittavina muuttujina työuupumus ja työn imu olivat käänteisessä yhteydessä keskenään, minkä lisäksi työuupumus oli yhteydessä lisääntyneeseen psykosomaattiseen oireiluun. Työhyvinvointia välittävinä tekijöinä ne olivat yhteydessä – työuupumus heikkoon ja työn imu korkeaan – työkykyyn ja työviihtyvyyteen. Johtopäätöksenä tutkimuksen perusteella voitiin todeta, että työn vaatimukset ja työntekijän hallintamahdollisuudet olisi tärkeää huomioida työpaikalla. Tällöin voitaisiin pyrkiä suojaamaan työntekijöitä liiallisilta vaatimuksilta ja stressitekijöiltä sekä vahvistamaan työntekijän hallintamahdollisuuksia. Samalla voitaisiin ehkäistä työntekijän työuupumusta ja kohentaa työn imua, mikä olisi tärkeää siksi, että työuupumuksen ja työn imun havaittiin sekä osoittavan että välittävän hyvinvointia työssä.

Koulukäsityö vuosina 1866–2003. Kodin hyvinvointiin kasvattavista tavoitteista kohti elämänhallinnan taitoja

Suomalaisessa koulussa on erotettu tyttöjen ja poikien koulukäsityö erillisiksi oppiaineiksi ennen peruskoulun tuloa. Kansakouluasetuksessa (1866) oppiaineesta käytettiin nimityksiä nais- ja mieskäsityöt. Käsityökomitean mietinnön jälkeen (1912) oppiaineen virallisina niminä olivat tyttöjen käsityöt ja poikain käsityöt. Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppiaineesta on käytetty nimityksiä tekstiilityö ja tekninen työ. Tämän tutkimuksen keskeinen tehtävä oli selittää, miten ja miksi tytöille suunnattu koulukäsityö on muuttunut vuosien 1866–2003 välisenä aikana. Tutkimuksessa pyrittiin selittämään myös, millaisia naiseksi kasvattamiseen liittyviä tehtäviä koulukäsityöllä on ollut. Tutkimuksen keskeisiä lähdeaineistoja ovat olleet komiteamietinnöt, oppikirjat, opettajan oppaat sekä ammattilehti, jota julkaistiin ensin nimellä Käsityönopettaja, sittemmin nimellä Tekstiiliopettaja. Muutoksen selittämisessä on perehdytty koulukäsityön tavoitteisiin. Näkökulma tavoitteiden tarkasteluun oli koulukäsityön kaksinainen kasvatuksellinen ja käytännöllinen tehtävä, joihin jo Cygnaeus viittasi 1800-luvulla kansakoulua perustettaessa. Koulukäsityön tavoitteiden lisäksi muutoksen selittämisessä on tarkasteltu koulukäsityön oppisisältöjä. Tutkimuksessa perehdyttiin oppikirjoissa ja opettajanoppaissa valmistettavaksi ehdotettuihin tuotteisiin sekä niiden valmistamisessa käytettyihin käsityötekniikoihin, työvälineisiin ja materiaaleihin. Tutkimusaineistosta nousi viisi historiallista jaksoa, jotka osoittavat koulukäsityössä tapahtuneet keskeiset muutokset. Alkavan kansakoulun käsityönopetus (1866–1911) valjastettiin kodin hyvinvointia palveleviin tehtäviin, vaikka tavoitteissa koulukäsityön kasvatuksellinen arvo nostettiin esille. Valmistetut tuotteet, niiden valmistamisessa käytetyt käsityötekniikat, materiaalit ja työvälineet osoittivat, että koulukäsityössä keskityttiin naisten arjessa tarvittavien taitojen ja tarve-esineiden valmistamiseen. Käsityökomitean mietinnön (1912) myötä tavoitteiden painopistettä pyrittiin siirtämään kansalaisyhteiskuntaan kasvattavien tavoitteiden suuntaan. Opetuksen tavoitteita uudistettiin kasvatuksellisempaan suuntaan, vaikka tehdyt tuotteet olivat edelleen pääasiassa kodissa tarvittavia tarve-esineitä. Nukke ja sen vaatteet osoittivat kuitenkin uutta kasvatuksellista ajattelua, joka viittasi tyttöjen lapsuuden ja leikin korostamiseen. Varsinaisen kansakoulun (1946–1969) tavoitteista oli taas havaittavissa selvemmin tarve tehdä hyödyllisiä tuotteita. Olihan kyse sotien jälkeisestä kansakoulusta, jossa käsityönopetuksen keskeinen tavoite oli opettaa tuleville kansannaisille arkielämän kätevyyttä. Peruskoulun opetussuunnitelmien myötä (1970–1993) arkielämän taitojen harjoittaminen menetti merkitystään. Tavoitteena ei ollut enää jäljentävä vaan luovaa ajattelua kehittävä koulukäsityö, jolloin produktin merkitys muuttui prosessia korostavaksi. Peruskoulun myötä myös oppiaineen vahvaa sukupuolittuneisuutta pyrittiin kadottamaan muun muassa muuttamalla oppiaineen nimi tytöille suunnatusta oppiaineesta tekstiilityöksi, joka viittaa oppiaineessa käytettyihin materiaaleihin. Vuoden 1994 opetussuunnitelmauudistuksen jälkeen tekstiilityön tehtävän hahmottaminen oli huomattavasti vaikeampaa, koska valtakunnallisesta opetussuunnitelmien normiohjauksesta sekä koulujen ja oppikirjojen tarkastustoiminnasta luovuttiin. Opetussuunnitelma tarjosi näin ollen ainoastaan raamit koulutyön suunnittelua varten. Paluuta käsityöteknistä osaamista ja tuotekeskeisyyttä kohti oli kuitenkin havaittavissa 1990-luvun oppikirjojen perusteella, vaikkakin peruskoulun tasa-arvotavoitteita tarkennettiin ja korostettiin edelleen 1990-luvulla. Tutkimus osoittaa, että koulukäsityön kasvatuksellinen arvo on myönnetty koko sen historian ajan. Kouluopetuksen avulla hankittu tekemisen taito ja koulussa valmistettujen tuotteiden käytännöllinen arvo nousivat kuitenkin ajoittain merkittävämmiksi muun muassa käsitöiden taloudellisen hyödyn vuoksi. Kasvatukselliset tavoitteet korostivat usein käsityöprosessia, kun taas käytännölliset tavoitteet korostivat koulukäsityön avulla saatujen tuotteiden merkitystä. Koulukäsityön merkitys muuttui tutkimuksen ajanjaksona prosessipainotteiseen suuntaan. Koulukäsityön tavoitteista ja sisällöistä oli löydettävissä myös kunkin tutkimusaikakauden naiseuden ihanteita ja niiden muuttumista. Naisen elämänpiirin laajenemisen myötä naisen rooli kodin tekstiilien valmistajasta laajeni globaaliksi naiskansalaiseksi. Samaan aikaan tarvittava osaaminen muuttui tekstiilituotteiden valmistamisesta teknologian käyttötaitoja ja tekstiilitietoutta korostaviksi.

eELY : ELY-keskusten toiminnan ja palvelujen sähköistäminen

ELY-keskusten palveluiden sähköistämisen kehittämisohjelma (eELY) on osa työ- ja elinkeinoministeriön laaja-alaista, monivuotista eTEM2.0-toimenpideohjelmaa, jonka tavoitteena on sähköisten palvelujen ja järjestelmien yhteentoimivuuden, palveluiden laadun sekä toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantaminen. eTEM2.0-toimenpideohjelman tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla varmistetaan, että palveluiden ja toiminnan kehittäminen on horisontaalisesti koordinoitua, kokonaisvaltaista sekä toimintaa ja asiakkaille tuotettavia palveluprosesseja uudistavaa ja yhdenmukaistavaa. Tavoitteena on toiminnan ja palveluiden kehittäminen ja tehostaminen sekä tuottavuuden lisääminen. Kyse ei ole yksinomaan teknologiaratkaisuista, vaan ennen kaikkea palveluiden ja toiminnan kehittämisestä, jota tuetaan sähköisten välineiden mahdollisuuksia hyödyntämällä. ELY-keskusten palveluiden ja toiminnan sähköistämisessä on kyse merkittävästä koko toimintaa koskevasta muutosprosessista, jonka edetessä luovutaan vanhoista toimintamalleista ja -käytännöistä. Myös asiakas- ja käyttäjänäkökulmat on huomioitu. eELY-työhön ovat vaikuttaneet myös strategia-asiakirjat, poikkihallinnollisessa valmistelutyössä esiin nousseet kehittämistarpeet sekä eri hallinnonalojen sähköistämissuunnitelmat. Yhtenä merkittävänä tausta-ajurina on valtionhallinnon vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma, joka osaltaan suuntaa taloudellisia resursseja asettaa sähköisten palvelujen kehittämiselle uusia vaatimuksia. eELY – ELY-keskusten toiminnan ja palveluiden sähköistäminen -raportti sisältää kuvauksen sähköisten palvelujen ja sähköistämishankkeiden nykytilasta, sähköistämisen tavoitetilan ja linjaukset, sähköistämisohjelman, ohjelman vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden arvioinnin, sähköistämiseen liittyvät riskit sekä toimenpidesuunnitelman.

Oppimista projektitasolla. Suomen ja Tansanian kahdenvälisiä kehitysyhteistyöprojekteja vuosina 1971–1995

Käsittelen tutkielmassa kolmea konsulttiyhtiön toteuttamaa Suomen ja Tansanian kahdenvälistä kehitysyhteistyöprojektia. Tarkastelen projekteja yksityiskohtaisesti pyrkien mahdollisimman lähelle aikalaisnäkökulmaa ja antaen puheenvuoron projekteille. Lisäksi evaluoin projekteja nykypäivän kurkistusikkunasta – suuntaa-antavasti ja lähdeaineiston sallimissa rajoissa. Tutkielma on luonteeltaan empiirinen. Olen asettanut sille viitekehyksen, jota vasten peilaan yksittäisistä projekteista esille nousevia teemoja. Tarkoitus on selvittää, missä määrin kyseiset teemat vahvistavat yleisiä käsityksiä projektiavun heikkouksista ja vahvuuksista, sekä siitä, miksi Suomen kehitysyhteistyöpolitiikassa pitkään painoarvoa saaneet suomalaisen teknologian siirtoon perustuneet projektit menettivät merkityksensä 1990-luvun aikana. Tansania on ollut yksi Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaista jo viisi vuosikymmentä. Aina 1960-luvulta 1990-luvulle asti se oli Suomelle ensisijainen pääkumppani ja avun määrällisesti suurin vastaanottaja. Suomi onkin rahoittanut Tansaniassa lukuisia erilaisia kehitysyhteistyöprojekteja. Siksi vaihtoehtoja tutkimuskohteiksi oli tarjolla useita. Valitsin kohteiksi kolme historiallisessa kontekstissaan mielenkiintoista ja tärkeää projektia, jotka toteutettiin vuosien 1971 ja 1995 välillä. Tutkielman lähdeaineisto koostuu pääosin Ulkoasiainministeriön arkiston projektiasiakirjoista. Näkökulma onkin suomalainen. Historiallinen tausta pohjautuu pitkälti Juhani Koposen tutkimusjulkaisuihin ja evaluointia varten on haastateltu kunkin projektin kehityskohteen nykytilanteesta tietoisia asiantuntijoita. Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan historiaa on kuvailtu oppimisprosessiksi. Oppimisprosessi ilmenee tutkielmassa omalla tavallaan myös käytännön projektityössä, kehitysyhteistyön ruohonjuuritasolla. Käytännöt muuttuvat kokemusten karttuessa, mutta samalla myös koko kehitysyhteistyöpolitiikka muuttuu. Projektit ovatkin aina inhimillisten valintojen tuloksia ja omaan aikakauteensa sidottuja. Jälkikäteen tarkastelemalla ja evaluoimalla niistä kuitenkin voi ja pitääkin ottaa oppia. Yleisenä tutkimustuloksena totean, että kyseisten projektien tarkempi tarkastelu tukee osittain yleisiä käsityksiä projektiavun heikkouksista ja vahvuuksista. Historian saatossa kehitystä on tapahtunut eikä tutkielmassa löytynyt yksiselitteistä syytä tutkimuskohteiden kaltaisista projekteista luopumiselle.

Uudenmaan skenaariot 2040

”Uudenmaan skenaariot 2040” -projekti toteutettiin Uudenmaan ELY-keskuksen, Uudenmaan liiton ja Capfulin yhteistyönä marraskuun 2011 ja toukokuun 2012 välisenä aikana. Projektissa tunnistettiin Uudenmaan alueen toimintaympäristön muutoksia, joiden pohjalta rakennettiin neljä vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa. Skenaarioiden rakentamisessa keskeisiä aiheita olivat globaalin ohjauksen painopiste taloudessa ja ympäristöasioissa, sekä ihmisten keskinäinen ja instituutioiden välinen luottamus ja aktiivisuus. Skenaariossa 1 (Globaali kansankoti) kuvattiin tilanne jossa kriisin kautta on siirrytty globaalin yhteisön vastuullisuuteen ja jossa EU-liittovaltio ohjaa hallintoa ja kehittämistoimintaa. Skenaario 2 (Paljon keppiä, vähän porkkanaa) on kansainvälisten vastakkainasetteluiden ja kasvavien jännitteiden maailma, jossa EU on hatara rakennelma jota yritetään pitää kasassa. Skenaario 3 (Villi Pohjola) kuvaa EU:n kriisiä, joka heijastuu Suomeen hyvinvointivaltion rappeutumisena ja kansalaisten passivoitumisena. Skenaariossa 4 (Brändien vastuu) uudistusten painopiste siirtyy globaaleille suuryrityksille ja osaamisverkostoille, jolloin julkishallinnon rooli pienenee. Skenaarioanalyyseissä syntyi skenaariokohtaiset varautumissuunnitelmat eri tulevaisuuden maailmojen varalle. Lisäksi tunnistettiin viisi skenaarioista riippumatonta välttämätöntä toimenpidettä, jotka tulisi toteuttaa Uudellamaalla joka tapauksessa alueen elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Nämä viisi toimenpidealuetta ovat: 1) Alueen arvoverkostolähtöinen kehittäminen, 2) Ihmisten osallisuuden ja voimavarojen vahvistaminen, 3) Elinkeinoelämän nopea ja joustava kehittäminen, 4) Toimivan ja notkean yhdyskunnan rakentaminen, sekä 5) Ympäristön tilan parantaminen. Uudenmaan toimijat voivat hyödyntää skenaariotyön tuloksia omissa ennakointi- ja strategiahankkeissaan, esimerkiksi käyttämällä Uudenmaan skenaarioita 2040 referenssiskenaarioina.

Kommunistskräck, konservativ reaktion eller medveten bondepolitik? : svenskösterbottniska bönder inför Lapporörelsen 1930

Jag har studerat varför en grupp bönder i Svenskösterbotten valde att sympatisera med Lapporörelsen sommaren 1930. Tidigare forskning har främst fokuserat på antikommunismen som den huvudsakliga orsaken till att folk valde att ta ställning för Lapporörelsen. Jag har dock sökt kompletterande förklaringar utöver antikommunismen till att svenskösterbottniska bönder visade sympatier för Lapporörelsen genom att delta i bondetåget och förorda så kallade fosterländska valförbund inför riksdagsvalet 1930. Hela Svenskösterbotten utgör den region som studeras, men i studien gör jag mikrohistoriska djupdykningar i kommunerna Närpes och Korsholm för att belysa vilka lokala faktorer som inverkade på en persons inställning till Lapporörelsen. Kommunismen hade få anhängare på den svenskösterbottniska landsbygden där över 90 procent av väljarna röstade på Svenska Folkpartiet (SFP). Eftersom det saknades en organiserad arbetarrörelse blev ett ställningstagande för Lapporörelsen istället en konservativ reaktion mot andra nya religiösa och politiska organisationer som uppfattades som oppositionella och som i avsaknad av kommunister fick symbolisera omoralen i samhället. Sådana rörelser var Fredsrörelsen och frikyrkorna och på orter där dessa fanns var ett ställningstagande för Lapporörelsen till en del en konservativ reaktion mot dessa. Den lappovänliga front som uppstod i Svenskösterbotten skapades bland bönderna inom Bondeförbundet, som var en konservativ högerfraktion inom SFP. Det främsta motståndet mot Lapporörelsen fanns inom Allmogeförbundet, som var en liberal vänsterfraktion inom SFP. Den viktigaste frågan för Bondeförbundet var kravet på höga importtullar på spannmål. Inom Bondeförbundet fanns en befogad oro för att spannmålsodling var olönsam i Finland på grund av billig importsäd. I min studie visar jag att ett fosterländskt valförbund skulle ha bidragit till att mera högerinriktade kandidaterna inom de borgerliga partierna som var för Lapporörelsen och för en protektionistisk jordbrukspolitik skulle ha blivit invalda i riksdagen. Det fanns således även agrarpolitiska motiv bakom Bondeförbundets ställningstagande för Lapporörelsen.

Psykologinen vaikuttaminen venäläisessä sodankäyntiopissa

Naton ja venäläisten näkemykset ja määritelmät informaatiosodankäynnistä ja psykologisesta vaikuttamisesta poikkeavat toisistaan terminologisesti. Toimintatavoissa ja käytännön vaikutuskeinoissa on silti samankaltaisuuksia, vaikka ne käsittävätkin informaatiosodankäynnin sekä psykologisen vaikuttamisen kokonaisuudet hieman eri tavalla. Suomi on osana Euroopan Unionia omaksunut länsimaiset arvot ja tekee tiivistä yhteistyötä Naton kanssa. Tutkimuksessa esitellään yleisellä tasolla Naton määritelmiin perustuen Venäjän suorittamia informaatio-operaatioita ja psykologista vaikuttamista venäläisen sodankäyntiopin mukaisesti. Tutkimuksessa on valittu länsimainen tapa tarkastella ja analysoida psykologista vaikuttamista, koska se on Suomen ulkopoliittiseen linjaan viitaten tarkoituksenmukaista tulevaisuuden kannalta. Tutkimuksessa esitellään tapausesimerkkeinä Viron ja Venäjän välinen patsaskiista ja Venäjän ja Georgian välinen sota psykologisen vaikuttamisen kannalta. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen eli kvalitatiivinen. Tutkimusmenetelmänä käytetään teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa aikaisempi tieto eli teoria toimii apuna ja ohjaa analyysin etenemisessä. Tutkimuksessa hyödynnetään paljon Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksen tuotantoa sekä Naton ja Venäjän julkaisemia korkean tason toiminnan ohjauksen asiakirjoja. Naton näkemyksen mukaan informaatio-operaatioita suoritetaan prosessimaisesti tiettyyn sotilaalliseen operaatioon liittyen. Psykologinen vaikuttaminen on myös olennainen osa venäläistä kokonaisvaltaista lähestymistapaa nähdä Venäjän valtio psykologisen vaikuttamisen pääasiallisena tuottajana. Venäjän näkemyksen mukaan politiikka on sotaa, jota johdetaan korkeimmalta kansalliselta taholta. Viron ja Venäjän välisessä patsaskiistassa ja Venäjän ja Georgian välisessä sodassa venäläisten suorittamat informaatio-operaatiot ilmensivät hyvin venäläistä sodankäyntioppia ja psykologista vaikuttamista. Venäjä pyrki vaikuttamaan Viroon kokonaisvaltaisesti informaatio-operaatioiden avaintoiminnoin ja nosti tapahtuman korkealle kansainväliselle tasolle. Viiden päivän sodassa Venäjä käytti myös kineettisiä suorituskykyjä informaatio-operaatioissaan avaintoimintojen tueksi. Psykologinen vaikuttaminen on aina kuulunut ihmisten sekä eläinten väliseen vuorovaikutukseen. Sen takia on luonnollista, että samoja keinoja käytetään myös valtioiden, kansojen ja ihmisryhmien välisissä suhteissa, kuten myös aseellisissa konflikteissa. Venäjä käyttää häikäilemättömästi psykologisen vaikuttamisen keinoja myös ulkopoliittisessa toiminnassaan sodankäyntioppinsa mukaisesti.

Elämänkokemukset ja koherenssin tunne – typologinen tutkimus grounded theory -metodologiaa soveltaen

Tutkimuksen tarkoituksena on laadullisin menetelmin syventää tietoa työikäisten (28–60-vuotiaiden) suomalaisten kvantitatiivisesti mitatun koherenssin tunteen takana olevista tekijöistä. Tutkimuksella halutaan tuottaa aineistolähtöisesti tietoa siitä, mitkä käsitteet kuvaavat tutkittavien kerrottujen elämänkokemusten kautta selvitettyä koherenssin tunnetta ja samalla lisäämään ymmärrystä Antonovskyn salutogeenisesta teoreettisesta mallista. Tutkimukseen osallistuneet olivat Health and Social Support tutkimukseen vuosina 1998 ja 2003 osallistuneita. Koko kyseinen tutkimusotos edusti vuonna 1998 20–24, 30–34, 40–44 ja 50–54 -vuotiasta Suomen väestöä. Tutkimuksen metodina käytettiin glaserilaista grounded theory -metodologiaa. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa haastateltiin 27 tutkittavaa. Toisessa vaiheessa haastateltavilta kerättiin lisäaineistoa kirjallisesti. Kahdeksan vastasi tähän pyyntöön. Kolmannessa vaiheessa haastateltiin seitsemää. Haastattelujen yhteydessä haastateltavat täyttivät koherenssin tunteen mittarin (13-osainen). Aineisto analysoitiin koherenssipisteiden mukaisesti kolmena eri aineistona. Tulokseksi saatiin substantiivinen teoria. Tutkimuksen tuloksena kuvattiin sosiaalinen perusprosessi, joka nimitettiin Elämän kokonaisuudeksi tässä hetkessä. Sosiaalisen perusprosessin sisällä on typologia. Jokaisesta koherenssipisteryhmästä muodostettiin oma typologia. Kukin typologia sisälsi neljä tyyppiä. Sosiaalisen perusprosessin vaiheet olivat: ehdot tämän hetken taustalla, eläminen ehtojen varassa ja uusia luoden (tietynlainen ihminen, eläminen tässä hetkessä, kokonaisnäkemys elämästä) sekä jatkaminen ehtojen varassa ja uusia luoden. Typologiat ovat nimeltään eheät, pärjäävät ja sinnittelijät. Haastateltavien kokemuksia ei analyysivaiheessa pyritty liittämään tiettyyn kontekstiin, vaan ne liittyivät toimintaan ja käyttäytymiseen. Tulosten tarkasteluvaiheessa tehtiin kuitenkin lyhyt kuvaus elämänkulkututkimuksesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta ympäristöstä. Tutkimustulokset ovat kuvailevia ja niiden perusteella saadaan viitteitä siitä, millaiset asiat ovat yhteydessä koherenssin tunteeseen ja millä tavalla yhteys rakentuu. Saatu substantiivinen teoria on pätevä tässä aineistossa. Tulokset noudattelevat Antonovskyn salutogeenista teoreettista mallia siltä osin, että mitä korkeammat koherenssipisteet olivat, sitä enemmän typologiassa oli eheyttä lisääviä tekijöitä. Eheys tuo elämään henkistä liikkumavaraa, jota typologian tyypit (rakentava, ilmavasti elävä, elämänmyönteinen, juureva realisti) ilmentävät. Typologioiden kuvauksista voidaan lukea, että kaikissa tyypeissä kuvataan vaikeita elämänkokemuksia. Olennaista on se, miten näihin vaikeuksiin suhtaudutaan. Eheillä on parhaat edellytykset käsitellä elämän haasteita. Voidaan kuitenkin todeta, että kaikki tähän tutkimukseen osallistuneet olivat selviytyjiä.

Suonenjoen Lintharjun Natura 2000-alueen hoito- ja käyttösuunnitelma

Lintharju kuuluu Euroopan Unionin Natura 2000 – verkoston kohteeseen Lintharju-Kirjosuo sekä Vakkarsuo. Natura-alue on luontodirektiivin mukainen SCI-alue (yhteisön tärkeinä pitämät alueet) ja sen kokonaispinta-ala on 1035 hehtaaria. Suunnittelualue käsittää Lintharjun harjuselännemuodostuman lähilampineen ja soineen (820 ha). Alue sijaitsee Suonenjoen kaupunkikeskustan tuntumassa ja on tärkeää ulkoilu- ja virkistysaluetta. Lintharjun alueen suojeltavia luontotyyppejä ovat mm. harjumetsät, puustoiset suot, keidassuot, vaihettumis- ja rantasuot sekä lähteet ja lähdesuot. Harjuselänteen paahderinteillä on edustavaa harjukasvillisuutta, jota luonnehtivat paahderinteillä viihtyvät harjukasvit, kangasajuruoho, kanervisara ja kalliokielo. Onkilammen suo tervaleppäkorpineen on ravinteinen ja kasvistoltaan arvokas kokonaisuus. Harjumuodostelmalla lähilampineen ja soineen on myös maisemallisia arvoja. Lintharjun ydinharjualueen luonnonarvot turvataan luonnonsuojelulailla. Harjun lievekankailla maankäyttöä ohjataan maaaines- sekä maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. Lintharjun alueelle kohdistuu erilaisia käyttöpaineita, maa-ainesten ottoa, metsänhoitoa, virkistyskäyttöä, rakentamista, vesihuoltoa ja luonnonsuojelua. Alueella on myös runsaasti yksityisomistuksessa olevia kiinteistöjä. Hoito- ja käyttösuunnitelman yhtenä tavoitteena on sovittaa yhteen erilaiset maankäyttömuodot ja Naturaarvojen säilyminen. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa esitetään Natura-alueen luonnon nykytila, hoidon ja käytön tavoitteet käyttömuodoittain, mahdolliset hoitokohteet ja menetelmät sekä seurantaohjelma. Suunnitelmassa arvioidaan lisäksi eri hankkeiden soveltuvuutta Natura-alueelle.

Puolustusvoimien organisaatiokulttuurin vaikutustekijöitä muutosjohtamiseen

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen. Tutkimukseen pyrittiin löytämään vastaus seuraavan tutki-muskysymyksen avulla: Mitkä ovat muutosjohtamista edistäviä ja haittaavia tekijöitä puolustusvoimien rauhan ajan or-ganisaatiokulttuurissa? Lisäksi apuna käytettiin alakysymyksiä: a. Mitä muutosjohtaminen tarkoittaa? b. Mitä tarkoittaa organisaatiokulttuuri ja millainen on puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuri? Tutkimuksen tärkeimpinä lähteinä ovat Edgar Scheinin tutkimus organisaatiokulttuurista ja johtamisesta, Pekka Varjosen tutkimus puolustusvoimien organisaatiokulttuurista ja Antti Hellströmin kehittämä malli muutosjohtamisesta. Lisäksi tutkimuksessa on käytetty Jukka Kiurun, Lea Ahoniemen ja Peter Druckerin ajatuksia ja teorioita johtamisesta. Tutkimusmenetelmänä on kuvaileva kirjallisuusanalyysi, joka rakentuu pääosin edellä mainituista teoksista. Tutkimus perustuu muiden aikaisempiin tutkimuksiin, eikä tutkimusta varten ole itse tehty empiiristä tutkimusta. Organisaatiokulttuurissa keskitytään Scheinin mallin mukaisiin perusoletuksiin, jota täydennetään johtamiskulttuurilla. Puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuurin lähteenä käytetään Varjosen tutkimuksen tuloksia. Organisaatiokulttuurin vaikutuksia muutosjohtamiseen tutkitaan Hellströmin muutosjohtamisen mallin kautta. Tutkimuksessa käsitellään koko puolustusvoimien rauhan ajan organisaatiokulttuuria, vaikka se ei olekaan välttämättä täysin yhtenäinen. Esimerkiksi eri puolustushaarojen organisaatiokulttuureissa on eroavaisuuksia. Tutkimuksessa havaittiin merkittävimmiksi muutosjohtamista edistäviksi puolustusvoimien organisaatiokulttuurin tekijöiksi henkilöstön itsensä kehittämisen halu, positiivinen minäkuva ja hyvä suhteutuminen työtehtäviin. Merkittävimpinä haittaavina tekijöinä havaittiin organisaation päätöksenteko, ihmisten johtajuus, organisaatiossa vallitseva yleinen kiireisyys sekä virheen pelko.

Yliopiston reunalla. Tutkimus suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumisesta

Avoin yliopisto on koulutusmuoto, johon kuka tahansa voi osallistua ja jossa voi suorittaa yliopistotasoisia opintoja. Avoimen yliopiston ideassa keskeistä on koulutuksellisen tasa-arvon edistämisen tavoite. Tämän tutkimuksen tehtävänä on kuvata ja analysoida suomalaisen avoimen yliopiston muotoutumista. Tutkimuksella etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: 1. Millaisten vaiheiden kautta avoin yliopisto on muotoutunut? Mitä avoimen yliopiston historiassa on tapahtunut ja millaista keskustelua näistä tapahtumista on käyty? 2. Millaisia diskursseja avointa yliopistoa koskeneessa keskustelussa voidaan tunnistaa ja miten eri toimijatahot ovat näihin puhetapoihin kiinnittyneet? 3. Millaisena koulutuksellisen tasa-arvon toteuttajana avoin yliopisto näyttäytyy tutkimusaineiston valossa? Tutkimuksen aineisto koostuu erilaisista julkisista teksteistä. Aineistossa on mukana useita erilaisia tekstityyppejä: komiteanmietintöjä ja työryhmäraportteja, korkeakoululaitoksen kehittämissuunnitelmia, muita suunnitteluasiakirjoja, tutkimuksia, selvityksiä, puheenvuoroja ja esitelmiä sekä lehtikirjoituksia. Täydentävänä aineistona on lisäksi käytetty tilastoja. Tutkimusaineistoa on analysoitu diskurssianalyysillä. Keskeisenä lähtökohtana analyysissa on, että tekstien avulla tuotetaan avointa yliopistoa koskevia käsityksiä ja merkityksiä. Nämä merkitykset myös muuttuvat ajassa. Aineiston analyysin tuloksena avoimen yliopiston historiassa voidaan erottaa erilaisia vaiheita ja näiden vaiheiden välisiä taitekohtia. Ensimmäiseksi murrokseksi avoimen yliopiston historiassa voidaan paikantaa avoimen yliopiston synty, joka ajoittui 1970-luvun alkupuoliskolle. Avoin yliopisto sai vakiintuneet puitteensa vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin se organisoitiin osaksi yliopistojen täydennyskoulutusta. Tämä voidaan nähdä avoimen yliopiston historian toisena murroksena. Kolmas murros ajoittui 1990-luvulle, jolloin avoimen yliopiston resursointi muuttui ja nuoret tulivat sen näkyväksi opiskelijaryhmäksi. Tämä murros problematisoi avoimen yliopiston ja tutkintokoulutuksen suhteen aiemmasta poikkeavalla tavalla ja avoimen yliopiston tutkintoväylä nousi keskeiseksi keskusteluteemaksi. Tämä jännite purkautui tultaessa 2000-luvulle, ja tutkinnonuudistuksen yhteydessä avoimen yliopiston väylä sai paikkansa suhteessa kahden syklin tutkintoihin. Nyt elämme tutkinnonuudistuksen jälkeistä aikaa, jolloin avoimen yliopiston väylä vertautuu paljolti maisterikoulutuksiin. Kysymys aikuisten asemasta suhteessa tutkintokoulutukseen on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Esillä ovat etenkin kysymykset aiemmin opitun tunnustamisesta, aikuisten ohjauksesta sekä avoimen yliopiston suhteesta työ- ja elinkeinoelämään. Keskustelussa avoimesta yliopistosta on paikannettavissa erilaisia positioita, jotka määrittävät avoimen yliopiston merkitystä ja tehtävää. Näitä positioita voidaan nimittää diskursseiksi, jotka konstituoivat avoimen yliopiston paikkaa yliopistokoulutuksen kentällä. Aineistosta on paikannettu neljä eri diskurssia: (1) akateemisia arvoja painottava yliopistollinen diskurssi, (2) osallistumisen tasa-arvoa korostava sivistyksellisen demokratian diskurssi, (3) yksilöllisiä mahdollisuuksia ja innovatiivisuutta korostava joustavuuden diskurssi sekä (4) työelämää, taloudellisuutta ja statusta korostava tehokkuuden diskurssi. Nämä diskurssit käyvät aineiston teksteissä keskinäisiä neuvotteluja ja kantavat merkityksiä suhteessa toisiinsa. Diskurssien välisiä suhteita voidaan kuvata kahden eri dimension kautta. Yhtäältä vastakkaisiksi arvoiksi asettuvat akateeminen eksklusiivisuus ja koulutuksellinen tasa-arvo. Toisena ulottuvuutena on koulutuksen arvottaminen sivistyksen versus hyödyn näkökulmasta. Avoimen yliopiston tehtävä tasa-arvon edistäjänä on eri aikoina mielletty eri tavoin. Avoimen yliopiston historiassa sen merkitystä ja tehtävää on kehystetty erilaisin puhetavoin, ja eri diskurssipositioiden vuoropuhelun kautta myös avoimen yliopiston tasa-arvotehtävästä on eri aikoina keskusteltu eri tavoin. Avoimen yliopiston alkuvaiheessa sen tehtävänä näyttäytyi sivistyksellisen demokratian turvaajana toimiminen. Kun avoimen yliopiston kurssit käynnistyivät, määrittyi toiminta selkeästi aikuisten koulutukseksi. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten toiseksi mahdollisuudeksi hankkia koulutusta, jota vaille he olivat nuorempina jääneet. Avoimen yliopiston puitteiden lukkoonlyömisen jälkeen keskustelussa nousi vahvasti esiin toiminnan ja opetusmuotojen kehittäminen. Avoin yliopisto määrittyikin nyt aikuisten monipuoliseksi ja joustavaksi koulutusmahdollisuudeksi. Tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen näyttäytyi innovatiivisena, dynaamisena ja eteenpäinpyrkivänä toimintana, jossa otettiin huomioon aikuisten erilaiset tarpeet. Relander-ohjelman myötä avoimen yliopiston julkilausuttu tehtävä nimenomaan aikuisten kouluttajana kuitenkin muuttui. Avoin yliopisto näyttäytyi nyt yksilöllisiä tarpeita palvelevana mahdollisuuksien talona, jossa oli sijaa kaikille. Tärkeäksi määrittyi myös opiskelun tavoitteiden ja motiivien moninaisuus. Tutkinnon suorittamisen avoimen yliopiston opintojen kautta tuli olla realistisesti mahdollista. Viimeisimmän murroksen jälkeen avoin yliopisto määrittyy yhä selvemmin työelämän sekä alueellisten tarpeiden kautta. Avoin yliopisto näyttäytyy joustavana ja erilaisia tarpeita palvelevana opiskelufoorumina. Avoin yliopisto palvelee paitsi yksilöiden, myös työelämän ja yritysten tarpeita sekä on osaltaan turvaamassa alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan avointa yliopistoa, sen historiaa ja siitä käytyä keskustelua erityisesti tasa-arvon näkökulmasta. Yhtenä keskeisenä tuloksena on, että avoimen yliopiston paikka on ollut aina jollakin tavalla marginaalissa. Tätä ilmentää mm. yliopistollisuuden ja tasa-arvon välinen jännite, jonka ympärille avointa yliopistoa koskeva keskustelu paljolti on järjestynyt. Ylipäätään aikuisten asemaa yliopistossa määrittää tietty epämukavuus ja täyden legitimiteetin puute erityisesti suhteessa tutkintokoulutukseen. Aikuisten koulutuksesta puhutaan yliopiston yhtenä perustehtävänä ja retorisesti voidaan todeta tämän tehtävän tärkeys. Aikuinen opiskelija aiempine osaamisineen ja osaamistarpeineen positioituu kuitenkin yliopistokoulutuksen ja työelämän väliselle rajapinnalle. Aikuisen paikka määrittyykin yliopiston ytimeen nähden selvästi marginaaliin.

Kommunikaatio ja Internet : media murroksessa - merkityksiä ja arviointeja

Kommunikaatio on kaikista asioista ihmeellisin, kirjoitti amerikkalainen filosofi John Dewey vuonna 1925. Sen jälkeen tapahtunut kommunikaatioteknologian kiihtyvä kehitys on ehkä vielä ihmeellisempää. Tarkastelun kohteena on kommunikaatioteknologian kehitys ja sen aikaansaama median murros. Tämän kehityksen tärkein ilmentymä on Internet, joka kuvastaa ehkä parhaiten informaatioyhteiskunnan olemusta. Tutkielmassa käydään läpi Internetin asemaa julkisena keskusteluareenana, sen tekijänoikeuskysymyksiä ja Internetin merkitystä massamedialle sekä sosiaalista mediaa kommunikaatioteorioiden näkökulmasta. Ensimmäisenä tutkimusongelmana on arvioida näitä piirteitä hollantilaisen mediatutkijan Denis McQuailin jaottelemien media-yhteiskuntateorioiden kautta. Tutkimuksen toisena ongelmana ja empiirisenä osuutena on WikiLeaks-vuotosivuston julkisuuskuva, jota tarkastellaan printtimedian asennoitumisen kautta. Ensimmäisen tutkimusongelman ratkaisumenetelmänä on kattava teoreettisen kirjallisuuden käsittely, jossa käydään läpi merkittävimmät kommunikaatiotutkimukseen liittyvät historialliset teoriat ja niiden paradigmat sekä arvioidaan Internetin eri ilmiöitä näiden teorioiden ja uusimpien tieteellisten artikkelien pohjalta. Toisen tutkimusongelman ratkaisumenetelmänä on yksinkertainen semioottinen analyysi, jossa aineistona on 54 eurooppalaisen ja pohjoisamerikkalaisen sanomalehti- ja aikakausjulkaisun pääkirjoitusta ja kolumnia. Tutkielman teoreettisessa osuudessa tullaan johtopäätökseen, jonka mukaan vanhat media-yhteiskuntateoriat selittävät edelleen melko hyvin Internetin aikaansaamaa muutosta sekä henkilökohtaisessa viestinnässä että massakommunikaatiossa. Esimerkiksi sosiaalisen median suhteen sosiaalisen konstruktionismin symbolinen interaktionismi -paradigma tuntuu selitysvoimaiselta. Empiirisessä osuudessa tutkielman lähtökohta-oletuksena on, että vasemmistolaisten ja vasemmistoliberaalien julkaisujen suhtautuminen vuotosivustoon on positiivisempi kuin liberaalikonservatiivisten ja arvokonservatiivisten julkaisujen. Aineiston analyysi osoittaa lähtökohtaoletuksen enimmäkseen paikkansapitäväksi.