45 resultados para E-lasku
Resumo:
Lappajärven, Etelä-Pohjanmaan suurimman järven, ekologinen tila on heikentynyt ja se luokitellaan nykyisin tyydyttäväksi. Rehevöityminen, 1990-luvun muikkukato ja yhteiskunnan rakennemuutos ovat vähentäneet kalastajien ja kalansaaliin määrää. Ammattikalastuksen edellytysten parantamiseksi toteutettiin vuosina 2001–2004 ”Kalastus elinkeinoksi Lappajärvellä” – hanke. Hankkeen vaikutuksia kalastoon ja järven ekosysteemiin seurattiin vuosina 2001–2006. Kokonaissaalis vuosina 2001–2004 oli 1655 tonnia (n. 29 kg/ha/vuosi). Vaikka saalistavoitetta (2100 tn) ei täysin saavutettu, oli hankkeella runsaasti myönteisiä, joskin osin vähäisiä tai epävarmoja vaikutuksia järven tilaan ja kalastoon. Kalastajien yksikkösaaliit etenkin kuhan ja isokokoisen ahvenen osalta nousivat hankkeen alussa. Loppuvuosina yksikkösaaliiden kehitys oli osittain ristiriitaista. Ulapan taloudellisesti vähempiarvoinen kalasto, varsinkin kuorekanta harveni selvästi. Muikku puolestaan lisääntyi ja pysyi runsaana. Kuhan ja isokokoisen ahvenen lisääntymistä selittivät pääosin lämpimät kesät ja kuhan onnistuneet istutukset. Petokalat, etenkin kuha, voivat osaltaan säädellä Lappajärven ulapan planktonsyöjäkalojen kantoja ja toisaalta estää särjen siirtymistä ulapalle. Tehokalastuksen loputtua alkoi näkyä merkkejä kalakantojen palautumisesta takaisin kohti lähtötilannetta. Rantavyöhykkeellä hankkeen vaikutukset jäivät selvästi vähäisemmiksi kuin ulapalla. Eläinplankton lisääntyi hieman ylemmissä vesikerroksissa, mutta tilanne alkoi palautua ennalleen hankkeen jälkeen. Sinileväkukinnot vaikuttivat vähentyneen hankkeen aikana, tosin kukintojen voimakas vaihtelu vaikeutti arviointia. Tehokalastus ja vesiensuojelun tehostuminen vähensivät fosforipitoisuuksia, tosin myös vähäsateiset vuodet vaikuttivat vähenemiseen. Pitoisuuksien lasku jatkui hankkeen jälkeen. Hanketta edeltänyt klorofyllipitoisuuksien kasvusuuntaus pysähtyi ja pitoisuustaso vakiintui. Tehokalastus pienensi klorofylli/fosfori-suhdetta ja vähensi sisäistä kuormitusta, mutta vaikutus alkoi heiketä hankkeen loputtua. Typpipitoisuuksiin, veden väriin tai näkösyvyyteen kalastus ei vaikuttanut. Tehokalastuksella voidaan parantaa Lappajärven tilaa, mutta kalastuksen on oltava jatkuvaa. Saalistavoitteeksi voisi riittää n. 20-30 kg/ha vuodessa, mutta samalla on jatkettava ulkoisen kuormituksen vähentämistä. Kalastuksen tulisi kohdistua arvokalojen lisäksi myös vähempiarvoisiin kalalajeihin ja samalla on tuettava petokalakantojen vahvistumista.
Resumo:
Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskentelee yli 3000 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Tässä joukossa 72 meriupseeria ei ole suuri määrä, mutta kyseessä on kuitenkin henkilöstöryhmä, joka työskentelee johtotehtävissä sekä merivartiostoissa, että koko rajavartiolaitoksessa. Viimeisen kymmenen (10) vuoden aikana tästä joukosta on irtisanoutunut yhteensä 19 henkilöä, ennen eläkeoikeuden saavuttamista tai eroamisikää. Kun samaan aikaan ainoastaan kolme (3) muiden upseeriryhmien (maa- ja ilmavoimien koulutuksen saanutta) edustajaa on päätynyt vastaavaan ratkaisuun, voidaan puhua poikkeuksellisesta ilmiöstä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa selkeä yhteenveto niistä syistä, jotka ovat johtaneet nähdynlaiseen kehitykseen. Tutkimusongelmaksi muodostui: miksi moni meriupseeri on irtisanoutunut rajavartiolaitoksesta vuoden 1996 jälkeen? Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut muodostaa kehitysehdotusta siitä, miten irtisanoutumiset voitaisiin jatkossa välttää. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostivat meriupseerin ura rajavartiolaitoksen työntekijänä erityispiirteineen, työtyytyväisyys sekä upseerin uramotivaatio. Tutkimusta suunniteltaessa ei haluttu luoda mitään hypoteesia siitä, mikä on johtanut kyseiseen kehitykseen. Yhtenä syynä oli se, että tutkimuksen taustaa kartoitettaessa havaittiin, että aihetta – henkilöstön irtisanoutumisia – oli ylipäänsä tutkittu hyvin vähän, jos ollenkaan. Tutkimusotteena tässä tutkimuksessa oli kvalitatiivinen tutkimus, jota täydennettiin kvantitatiivisella osuudella. Tutkimusmetodiksi valittiin sisällönanalyysi. Tiedonkeruu suoritettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joiden pohjalta laadittiin lopuksi vielä haastatteluja täydentävä kysely. Sisällönanalyysi suoritettiin teoriasidonnaisen analyysin avulla. Tutkimustuloksista ensimmäiset liittyivät irtisanoutuneiden erittäin suureen määrään rajavartiolaitokseen valmistuneiden upseerien joukosta: vuosien 1988 - 2000 aikana valmistuneista meriupseereista 47,5 % oli irtisanoutunut. Neljä (4) upseeria oli kuitenkin ehtinyt palata rajavartiolaitoksen palvelukseen, mikä laski edelleen muualla työskentelevien osuudeksi 37,5 %. Vastauksena varsinaiseen tutkimuskysymykseen ei saatu mitään yksiselitteistä, kaikkia yhdistävää tekijää. Lähimmäksi sellaista osuu uran kulminaatiopisteeksi laskettava siirtyminen kenttätyöstä toimistotehtäviin, mikä vaikuttaa useaan osa-alueeseen irtisanoutumisen syissä. Erityisen kiinteästi tähän liittyvät taloudelliset tekijät, eli kokonaisansion lasku, vaikka palkka mahdollisesti pysyisi samana tai hieman nousisi. Toinen kokonaisuus oli siirtovelvollisuuden, työpaikan sijainnin ja yksityiselämän muodostama yhtälö. Siirto toiselle paikkakunnalle, tai työpaikan epätoivottu sijainti, vaikuttaa väistämättä myös läheisiin, mitä kautta irtisanoutuminen saattaa nousta ajankohtaiseksi. Henkilöstöpolitiikka ja urakehitys sekä työn sisältö esittivät osalla irtisanoutuneista merkittävää tekijää: rajavartiolaitos ei mahdollistanut suuntautumista tietylle, henkilöitä itseään kiinnostavalle urapolulle. Syyt saattoivat olla myös pelkästään epäonnistuneessa henkilöstöpolitiikassa: esimerkiksi annettuja lupauksia tulevista työtehtävistä ei pidetty. Jokaisen tutkitun syyt irtisanoutumiseen olivat viime kädessä luonnollisesti yksilöllisiä, mutta kaikissa tapauksissa niissä kuitenkin esiintyi yhteisiä piirteitä. Painotukset eri syiden kohdalla vain vaihtelivat.
Resumo:
Nykyaikaisen sotilaan on kyettävä säilyttämään toimintakykynsä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Viime aikoina käydyt sodat ja tutkimukset ovat osoittaneet, että sotilailta edel-lytetään edelleen hyvää fyysistä suorituskykyä (David 1995). On myös esitetty väittämiä sotilaiden suorituskykyvaatimuksien lisääntymisestä nykyisissä operaatioissa (Maavoi-maesikunta 2004, 276). Sotilastehtävien kuormittavuudesta saadaan tietoa mittaamalla koehenkilöiden aktiivisuutta ja fysiologisia vasteita. Fyysiseen kuormittavuuteen kohdis-tuvia tutkimuksia voidaan käyttää arvioitaessa sotilaiden suorituskyvyn vaatimuksia tai kehitettäessä tehtäväkohtaista taktiikkaa ja koulutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kolme vuorokautta kestävän partiotiedusteluharjoituksen aiheuttamia fysiolo-gisia vasteita ja mielialan muutoksia, harjoituksen aikaista tiedustelijan energia- ja neste-tasapainoa sekä lepo- ja palautumisaikaa. Tutkimus toteutettiin Reserviupseerikoulun yhteistoimintaharjoituksessa, jossa tutkimus-otos harjoitteli pataljoonan hyökkäyksen tiedustelua jalan partioimalla. Koehenkilöt valit-tiin arpomalla ja heistä muodostettiin yksi tiedusteluryhmä (n=10). Koehenkilöiden fyysi-nen kunto määritettiin epäsuoralla polkupyöräergometritestillä (Milfit), jonka mukaan joukko todettiin hyväkuntoiseksi (VO2max = 55.9 ± 3.8 ml/kg-1/min-1). Harjoitusta edeltä-vänä vuorokautena ja harjoituksen aikana sotilaiden fysiologisia vasteita mitattiin ottamal-la veri- ja hormoninäytteitä, seuraamalla sydämen sykevaihtelua ja sykemuutoksia sekä mittaamalla kehon painoa. Sotilaiden toimintaa seurattiin liikkumisen osalta satelliittipai-kannuksella sekä energian- ja nesteensaannin osalta päiväkirjalla ja kyselyllä. Mielialan muutoksia seurattiin päivittäisellä POMS kyselyllä. Tutkimuksen mukaan partiotiedustelu tapahtui hengitys- ja verenkiertoelimistön osalta kohtuullisen matalalla intensiteetillä (HR = 44 ± 4 % maksimista; VO2 = 16 ± 3 % maksi-mista). Kuormitus oli merkitsevästi suurempi kuin kasarmipalveluksessa (p<0.01). Mitta-uksien perusteella tiedustelijat kärsivät harjoituksessa energia- ja nestevajeesta sekä unen-puutteesta. Harjoituksen aikaisen keskimääräisen energiankulutuksen (4646 ± 674 kcal/vrk) ja energiansaannin (2200 ± 326 kcal/vrk) perusteella sotilaiden energiavaje oli 2405 ± 890 kcal/vrk. Energia- ja nestevajeen seurauksena sotilaiden paino laski 2.2 ± 0.8 kg eli 2.8 %. Punasolujen tilavuus laski (-4.2 %, p<0.01) ja plasmatilavuus samoin (-4.3 %, p<0.01). Tämä oli luultavasti seurausta negatiivisesta nestetasapainosta, koska sotilaat joivat keskimäärin vain 2.9 ± 0.8 l/vrk. Energiankulutuksen mukaan laskettuna heidän olisi tullut nauttia nestettä vähintään 4.6 l/vrk. Sykevälivaihteluanalyysi osoitti, että fyysi-sesti raskaimpana vuorokautena (0. vs. 2.vrk) vagaalinen aktiivisuus väheni RMSSD:llä mitattuna (54 vs. 39 ms, p<0.05), joka saattaa olla merkki muutoksesta sympaattis- vagaa-lisessa tasapainossa (Otzenberger ym. 1998). Verinäytteistä saatujen kuormitusta kuvaavi-en muuttujien vaihtelut tukivat aiempia havaintoja sotilastehtävien kuormittavuudesta. Merkittävimmät muutokset alku ja loppumittauksen välillä olivat testosteronin 34 % (p<0.01) ja vapaan testosteronin 31 % (p<0.05) lasku sekä kreatiinikinaasin nousu 2.2 -kertaiseksi (p<0.001). Kortisolin ja kasvuhormonin osalta muutoksien suunta vaihteli eri harjoituspäivinä. Tyroksiinin pitoisuus oli lievässä nousussa koko harjoituksen ajan. Kolme vuorokautta kestäneen partiotiedusteluharjoituksen kuormittavuus hyväkuntoisilla sotilailla muodostui matalaintensiteettisestä pitkäkestoisesta rasituksesta. Harjoituksen aikainen RMSSD:n lasku osoitti sympaattis- vagaalisen säätelyn aktiivisuuden muutoksia laskien parasympaattista aktiivisuutta. Sotilaiden fysiologiset vasteet heijastivat harjoituk-sen aiheuttamaa sotilaallista fyysistä stressiä, joka muodostui huomattavan negatiivisesta energia- ja nestetasapainosta sekä univajeesta. Tästä huolimatta sotilaat säilyttivät korkean aktiivisuuden tason. Huomattavalla energiavajeella ei näyttänyt olevan suurta merkitystä hyväkuntoisien sotilaiden tehtävistä suoriutumiseen lyhyessä alle 4 vrk kestävässä harjoi-tuksessa. Sotilasjohtajien koulutuksessa ja koulutuksen suunnittelussa on korostettava energiatasapainon palauttamisen merkitystä sekä opetettava tehtävien tehokasta organi-sointia fyysisen palautumisen mahdollistamiseksi ja toimintakyvyn säilyttämiseksi.
Resumo:
Suomalaisten ammattisotilaiden kenttäkelpoisuus arvioidaan vuosittain suoritettavilla testeillä, jotka koostuvat fyysisen kunnon testeistä sekä palvelusammunnoista. Tällä hetkellä alin hyväksyttävä kenttäkelpoisuusluokka on kaksi (2.0). Viime vuosina taistelukentän kuva on kuitenkin muuttunut entistä vaativammaksi, joka vaatii sotilasjohtajilta yhä kovempaa fyysistä ja henkistä kuntoa. Suomessa ammattisotilaiden fyysistä kuormittumista sotilaallisen harjoituksen aikana ei ole juurikaan tutkittu, vaan tutkimukset ovat painottuneet varusmiesten ja reserviläisten tutkimukseen. Kuormitusfysiologisia muutoksia voidaan tutkia mittaamalla esimerkiksi hormonaalisia vasteita. Autonomisen hermoston muutoksia voidaan selvittää mittaamalla sykevälivaihtelua, joka on noninvasiivinen tutkimusmenetelmä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ammattisotilaiden kuormitusfysiologiset vasteet sotilaallisen harjoituksen aikana sekä miten ne ovat yhteydessä kuntoindeksiin. Koehenkilöinä oli yhdeksän (n=9) miespuolista ammattisotilasta, jotka toimivat sodanajan organisaation mukaisessa Karjalan Jääkäriprikaatin esikunta- ja viestipataljoonan keskeisissä johto-, päällikkö- ja asiantuntijatehtävissä. He osallistuivat mittauksiin sotilaallisen harjoituksen aikana, joka kesti viisitoista päivää. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat alkumittaukset, joilla selvitettiin heidän fyysisen kunnon lähtötaso sekä stressihormonitasot. Ennen harjoitusta koehenkilöt suorittivat myös liikunta- ja terveyskäyttäytymiskyselyn sekä henkisen kuormittumisen arviointikyselyn (POMS, Profile of Mood States). POMS kysely uusittiin samansisältöisenä harjoituksen viimeisen päivän aamulla. Hormonaalisia vasteita mitattiin alkumittauksen lisäksi harjoituksen 8. ja 15. päivinä. Harjoituksen aikana koehenkilöiltä kerättiin kolmena vuorokautena sykevälivaihtelutietoa, alkaen mittauspäivän aamuna ja päättyen seuraavaan aamuun. Sykevälivaihtelutiedostot analysoitiin käyttämällä hyvinvointianalyysiä. Tilastolliset analyysit tehtiin SPSS- ohjelmalla käyttäen toistettujen mittausten ANOVA:a. Vapaa- aikanaan 11 % koehenkilöistä ei harrastanut juuri mitään liikuntaa. Viikoittain yhtenä tai useampana päivänä rauhallista ja verkkaista liikuntaa harrasti 33 % ja 56 % harrasti yhdestä kolmeen kertaan viikossa ripeää ja reipasta liikuntaa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana liikunnan määrä oli 56 %:lla vähentynyt. 67 % koehenkilöistä ilmoitti kärsivänsä selkävaivoista. Alkumittausten perusteella koehenkilöiden keskimääräinen kuntoindeksi oli 3.0, joka vastaa Cooperin juoksutestin perusteella noin 44 ml/kg/min. Sotilaallinen harjoitus ei ollut hengitys- ja verenkiertoelimistölle kuormittava. Kuormitusfysiologiset vasteet muodostuivat pääasiassa psyykkisten stressitekijöiden ja olosuhteiden yhteisvaikutuksesta. Harjoituksen aikana ei koehenkilöille muodostunut energiavajetta. Vapaan testosteronin määrä seerumissa laski koko harjoituksen ajan ja oli harjoituksen lopussa keskimäärin 17 % alkutilannetta alhaisemmalla tasolla. Lasku ei ollut kuitenkaan tilastollisesti merkittävä. Henkilökohtaiset erot olivat sen sijaan huomattavat. Henkilökohtaisia vapaan testosteronin vasteita selitti kuntoindeksi (r= 0.665, p= 0.051). Tämän tutkimuksen mukaan erottelevaksi fyysisen kunnon rajaksi muodostui kuntoindeksin taso 3.0, jonka omaavat henkilöt suoriutuivat kohtuuttomasti rasittumatta rauhanajan sotilaallisesta harjoituksesta. Unen määrällä oli merkittävä vaikutus elimistön kuormittumisen tasoon (r= 0.783, p= 0.013). Keskimääräinen vuorokautinen unen määrä oli 6h 20 min. Tämän tutkimuksen mukaan noin 5h 30 min yöuni on riittävä taso toimintakyvyn säilymisen kannalta sotilaallisen harjoituksen aikana. Kuormitusfysiologiset vasteet eivät vaikuttaneet merkittävästi koehenkilöiden mielialoihin. POMS- mieliala kyselyn perusteella koehenkilöt olivat harjoituksen jälkeen hieman ”kyllästyneempiä”, mutta ”paremmalla mielin” alkutilanteeseen verrattuna. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sotilaallinen harjoitus ei ole fyysisesti kuormittavaa. Kuormittumista syntyy kuitenkin johtuen muista tekijöistä ja ammattisotilaiden kuntoindeksin tulisi olla vähintään tasolla 3.0, jotta rauhanajan tehtävissä ei kohtuuttomasti kuormituta.
Resumo:
Itä-Uudellamaalla sijaitsevaa Taasianjokea kunnostettiin vuosina 1990–1997. Kunnostuksen ensisijaisena tavoitteena oli vähentää joen haitallista tulvimista sekä lisätä joen virkistyskäyttömahdollisuuksia ja muuta merkitystä. Perkauksia tehtiin 39 kilometrin matkalla. Vesistötyön aikana Taasianjokeen muun muassa rakennettiin koskimaisia pohjakynnyksiä sekä kunnostettiin koskia, uimarantoja, venevalkamia ja yksityisteiden siltoja. Hankkeen toteutti Uudenmaan ympäristökeskus. Vesistötyön aikana Taasianjoen veden samennus lisääntyi sekä kiintoaine- ja rautapitoisuus nousivat. Joen pohjaeläimistö on rehevälle eteläsuomalaiselle joelle tyypillinen ja kuvaa joen kohtuullista tilaa. Taasianjoessa elää myös uhanalainen vuollejokisimpukka, joka on lisääntynyt vesistötyön jälkeenkin. Vesistötyö aiheutti kalansaaliiden pienenemisen, mitä korvattiin kala- ja rapuistutuksilla. Rapuistutukset näyttävät onnistuneen kalaistutuksia paremmin. Taasianjoki laskee Kullanlahdelle, jonka umpeenkasvua vesistötyö näytti nopeuttavan. Valtakunnallisesti arvokkaaksi määritellyn lintuvesialueen varpuslinnut lisäsivät osuuttaan ja vesilinnusto väheni vesistötyön alettua. Vesistötyö ei ole ollut ainoa vesilinnustoon vaikuttanut tekijä, sillä vesilintukantojen lasku jatkui vielä noin kymmenen vuotta vesistötyön jälkeen. Taasianjoen vesistötyö ilmeisesti onnistui tulvasuojelutavoitteessaan sekä lisäsi joen virkistyskäyttömahdollisuuksia, kalataloudellisia kehittämismahdollisuuksia ja muuta merkitystä, mutta joen ekologisessa tilassa on vielä parantamista.
Resumo:
Etelä-Suomen läänin viimeisenä toimintavuonna alueen kuntien ylläpitämien yleisten kirjastojen toimintaa ja taloutta vuodelta 2009 käsittelevässä tilastojulkaisussa ovat mukana kaikki läänin 71 kirjastolaitosta. Julkaisun tiedot perustuvat lääninhallituksen seuranta- ja arviointitietoihin alueen yleisten kirjastojen toiminnasta ja kehityksestä. Vuoden 2009 alussa tapahtui Etelä-Suomen läänissä useita kuntaliitoksia. Tästä syystä kirjastolaitosten määrä laski huomattavasti. Useista entisistä pääkirjastoista tuli nyt uusissa kunnissa sivukirjastoja. Kokonaan lakkautettuja kirjastoja oli seitsemän,jonka lisäksi kaksi kirjastoautoa lopetti toimintansa. Kirjastojen aukioloajat vähenivät vuodessa noin 10 000 tuntia eli noin 2 %. Kirjastojen kokonaislainauksen ja fyysisten käyntien hidas lasku jatkui edelleen. Lainausten ja kävijöiden määrä asukasta kohden oli silti edelleen kansainvälistä huippua. Verkkokäyntien määrä oli edelleen nousussa. Kirjastojen kappalemääräinen aineistohankinta pysyi edelliseen vuoteen verrattuna asukaslukuun suhteutettuna samana läänin alueella. Aineistohankinnan määrärahakehitys oli myönteinen.
Resumo:
Fyysiseen kuormittavuuteen kohdistuvia tutkimuksia voidaan käyttää arvioitaessa sotilaiden suorituskyvyn vaatimuksia tai kehitettäessä tehtäväkohtaista taktiikkaa ja koulutusta. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää kahden viikon sotilaskoulutusjakson kuormittavuutta ja kuormituksesta palautumista fysiologisia kuormitusvasteita ja hermolihasjärjestelmän suorituskyvyn muutoksia seuraamalla. Tutkimus toteutettiin mittaamalla koehenkilöiden fyysistä suorituskykyä ja fysiologia vasteita kahden viikon sotilaskoulutusjakson aikana. Jakso sisälsi kasarmikoulutusjakson (4 vrk), harjoitusjakson (7 vrk) sekä palautumisjakson (3 vrk). Mitattavat fysiologiset vasteet voidaan jakaa kolmeen kokonaisuuteen, jotka ovat kehon koostumus, lihasvoima ja -aktiivisuus, sekä hormonit. Mittauksiin osallistui kaksikymmentä vapaaehtoista upseerioppilasta (n=20), joista kymmenen osallistui myös voimamittauksiin. Maastoharjoituksen aikana kyynärvarren koukistuksen maksimi voimantuotto (MVC) lisääntyi 3 % (p<0.01) ja hauislihaksen maksimi lihasaktiivisuus (EMG) 12 % (p<0.001). Vastaavasti polven ojennuksen MVC:ssä havaittiin laskeva trendi (-12 %, p=0.063) ja suoran reisilihaksen maksimi EMG väheni 5 % (p<0.05). Käsien puristusvoima nousi koulutuksen alkuvaiheessa, mutta laski raskaimmassa harjoitusvaiheessa alkumittauksen tasolle. Merkittävimpiä hormonaalisia muutoksia 11 vuorokauden koulutusvaiheen aikana olivat vapaan testosteronin 51 % lasku (p<0.05) ja testosteroni/kortisoli suhdeluvun 43 % lasku (p<0.001). Kolmen vuorokauden palautumisjakson aikana vapaa testosteroni nousi 28 % alkumittauksesta (p<0.001) ja testosteroni/kortisoli suhdeluku 50 % harjoitusjakson loppumittauksesta (p<0.001). Kehon koostumuksen osalta merkittävimpiä muutoksia olivat keskipainon 4 % (2.8 kg, p<0.001) ja rasvamassan 21 % (2.3 kg, p<0.001) väheneminen koulutuksen aikana. Tutkimus osoitti maastoharjoituksen kuormittavan ylä- ja alavartalon lihaksia eri tavalla. Harjoitusvaiheen pitkäkestoisessa kuormituksessa alavartalon lihasten voiman heikkeneminen on todennäköisesti seurausta sekä sentraalisista että perifeerisistä tekijöistä, joiden yhteisenä selittävänä tekijänä on koehenkilöiden energiavaje. Hormonaalisten kuormitusmarkkereiden ja hormonisuhdelukujen muutokset osoittivat koulutusjakson aiheuttaneen merkittävän fysiologisen kuormituksen, johon univajeella on todennäköisesti suurin vaikutus. Hormonisuhdelukujen lasku valtaosalla koehenkilöistä oli niin suuri, että heidät luokiteltaisiin ylikuntotilaan. 17/20 koehenkilön testosteroni/kortisoli suhdeluku laski enemmän kuin 30 %, jota on pidetty raja-arvona ylikunnon toteamiseksi. Koejaksolla sotilaille muodostui tilapäistä ylikuormitusta, joka palautui vasta viikonloppuvapaalla. Palautumisjakson (3 vrk) vaikutukset kehon koostumukseen, hormonipitoisuuksiin sekä hormonisuhdelukuihin osoittavat palautumisen onnistuneen hyvin suunnitellussa ajassa.
Resumo:
Tutkielman tavoitteena on tutkia osingon irtoamispäivän tapahtumia OMX Helsinki 25:n yrityksillä vuosina 2005–2013. Vallitsevan käsityksen mukaan osakkeen hinta laskee irtoamispäivänä osingon verran +/- markkinoiden yleisestä hintamuutoksesta johtuva nousu/lasku. Käsitystä on pyritty murtamaan vuosien saatossa neljän eri teorian avulla, jotka ovat veroasiakaskuntateoria, lyhytaikaisen vaihdon hypoteesi, dynaaminen malli sekä mikrorakenneteoria. Osingon irtoamispäivää tarkastellaan kolmen eri tutkimuksen avulla ja saatuja tuloksia verrataan teoriaan sekä aikaisempiin löydöksiin. Tutkimusosuudet ovat kurssilaskusuhteet, epänormaalit tuotot sekä epänormaalit kaupankäyntivolyymit. Kurssilaskusuhdetta tarkastellaan vertaamalla cum-päivän ja irtoamispäivän osakkeiden hintojen erotusta maksetun osingon määrään. Epänormaaleja tuottoja ja epänormaaleja kaupankäyntivolyymejä tarkastellaan tapahtumatutkimus-menetelmällä viisi päivää ennen ja viisi päivää jälkeen osingon irtoamisen. Kurssilaskusuhteet olivat eri tavoilla laskettuina 77 – 94 %. Irtoamispäivän ympärillä oli havaittavissa 1,5 %:n negatiivisia epänormaaleja tuottoja. Epänormaalit kaupankäyntivolyymit kasvoivat tasaisesti lähestyttäessä irtoamispäivää ja olivat voimakkaimmillaan irtoamispäivänä. Irtoamispäivän jälkeen kaupankäyntivolyymit palautuivat hiljalleen normaalille tasolle. Tulokset vastaavat aikaisempia löydöksiä kurssilaskusuhteita ja epänormaaleja volyymejä tarkasteltaessa, mutta eroavat epänormaaleissa tuotoissa.
Resumo:
The objective of this thesis was to evaluate whether a more extensive mammography screening programme (TurkuMSP) conducted by the city of Turku, had an effect on breast cancer (BC) incidence, survival, or mortality in years 1987 to 2009. Despite the fact that some studies have suggested a 20 percent reduction in BC mortality due to mammography screening, there are findings of harm to subjects, which are claimed to negate the benefits of screening. Thus, the aims of this study are most pertinent. A total of 176 908 screening examinations were performed in 36 000 women aged 40−74 during the years 1987−1997. In all, 685 primary BCs were found in the screened women, either screen-detected (n=531) or during screening intervals (n=154). Survival and BC recurrence rate of women with screen-detected BC was compared to 184 women with clinical BCs detected among individuals who did not take part in the screening. The invitation interval, which may influence the outcome, was studied in the age group 40 to 49 by inviting those born in even calendar years annually for mammography screening and those born in odd years, triennially. In addition, BC incidence and mortality in the total female population of Turku aged 40 to 84 years was compared with the respective figures of Helsinki and the rest of Finland, both during the pre-screening era (1976-1986) and the screening era (1987-2009). The study was designed to compare women by age groups, because women aged 50 to 59 were generally screened in all of Finland, whereas only in Turku women aged 40 to 49 and 60 to 74 were screened in addition. Data regarding cancer recurrence were derived from the Finnish Cancer Registry and data on deaths were collected from Statistics Finland. In survival analyses, screened women with invasive BC had a significantly higher survival rate than the women with clinical BC. The survival benefit started to appear already during the first follow-up years and was evident in all age groups. A marginal survival extension was also seen in screened women when BC had spread to ipsilateral axillary nodes already at diagnosis. Recurrence-free survival rate after BC treatment was significantly more favorable among the screened women compared with women with BC found clinically. The screening invitation interval did not significantly influence BC mortality in the subset of women aged 40 to 49 years. There were no consistent differences in the changes of BC incidence between Turku and the comparison areas during the screening era. In Turku, the BC mortality incidence in women aged 55−69 years was significantly lower during the screening era (from 1987 to 1997) compared with the pre-screening era, whereas no such change was found in the city of Helsinki or Tampere. When comparing the changes in incidence-based BC mortality during years 1987 to 2009 in Turku to those of Helsinki and the rest of Finland, there was a suggestion of more than 20 percent lower mortality in Turku among oldest age group (75-84 years) compared with the reference residential areas, but the differences were not consistently significant. Interpretation of the study results should be made with caution because there were no random control groups, and on the other hand, the number of cases in subgroups was fairly low to yield definite conclusions. Also due to the many statistical analyses, some of the findings may be due to chance. The results are, however, suggestive for a decrease of BC mortality in the elderly age groups due to wide mammography screening. This finding needs confirmation in further studies before recommending an expansion of mammography screening to women up to the age of 74 years
Resumo:
Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää ja analysoida tunnuslukuihin perustuvien sijoitusstrategioiden tuottoja voimakkailla lasku- ja nousumarkkinoilla finanssikriisin aikana. Säilyttääkö arvostrategian alhaisten tunnuslukujen portfolio arvonsa laskukausilla parhaiten tai tuottaako kasvustrategia vahvalla nousukaudella parhaan tuoton? Miten yhtiöiden taloudellinen asema vaikuttaa tuottoihin jyrkillä laskukausilla ja nousukaudella? Tutkimusaineistona ovat julkisesti noteeratut Helsingin pörssin yhtiöt aikavälillä 13.7.2007 - 4.10.2011. Ajanjaksoon mahtuu kaksi laskukautta ja nousukausi. Yhtiöt on jaettu tunnuslukujen arvostuksen mukaan viiteen portfolioon. Tutkittavat tunnusluvut ovat P/E-luku, P/B-luku, EV/Ebit-luku, oman pääoman tuotto, omavaraisuusaste, current ratio ja Grahamin luku. Tulosten perusteella arvostrategia menestyi hyvin nousukaudella niin P/E-luvun kuin P/B-luvun kategorian tuotoissa, mutta ei erottunut edukseen laskukausilla. Huomattavaa oli myös korkean omavaraisuuden yhtiöiden voimakas defensiivisyys molemmilla laskukausilla. Toisaalta ne olivat myös nousukaudella vähätuottoisia.
Resumo:
Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan yritysfuusiota henkilöstön työtyytyväisyyden näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutmimusmenetelmää ja tutkimus on toteutettu case- eli tapaustutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja aineisto kerättiin haastattelemalla fuusioituneen finanssialan yrityksen henkilöstöä. Työtyytyväisyysteorioista tutkimukseen valittiin Herzbergin kaksifaktoriteoria ja Locken päämääräteoria. Fuusioiden on osoitettu vaikuttavan negatiivisesti henkilöstön työtyytyväisyyteen ja työtyytyväisyyden lasku voi johtaa muihin negatiivisiin seurauksiin. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että kaikki fuusiot eivät vaikuta negatiivisesti työtyytyväisyyteen.
Resumo:
Type 2 diabetes is a disorder of glucose metabolism characterized by chronic hyperglycemia. Initially type 2 diabetes is characterized by insulin resistance and impaired function of beta cells, leading progressively to insulin deficiency. Type 2 diabetes is treated with diet and other lifestyle changes, and with medication modulating e.g. insulin resistance, liver glucose production and insulin secretion. Injectable insulin is added to the treatment when lifestyle changes and other medication are insufficient to maintain adequate control of hyperglycemia. The aim of the treatment is to remove the symptoms of diabetes and to prevent late complications of diabetes. Insulin was traditionally started at hospital wards, but from the early 1990’s also in outpatient care. The first substudy of this thesis examined retrospectively initiation practices and how successfully insulin treatment was introduced in 1990 – 1996 in Southwestern Finland. This study aimed also at identifying the best methods of controlling plasma glucose. It showed that in the 1990’s the incidence of insulin treatment increased and was initiated more often in outpatient care than previously. The use of combination treatment also increased, first with sulfonylureas and later with metformin as the oral drug. In combination therapy the insulin dose was smaller than with insulin monotherapy. HbA1c improved similarly in middle-aged and older age groups. Weight increase associated with insulin initiation was smaller when combined with oral agents. A prospective insulin initiation study (1994 – 1998) tested the hypothesis that hyperglycemia (fasting and postprandial hyperglycemia) may affect the outcome of insulin initiation. The type of hyperglycemia was determined by the relation of fasting plasma glucose to HbA1c. Treatment was initiated with insulin Lente or human NPH insulin. In patients treated with insulin monotherapy twice daily the decline in HbA1c was markedly greater for postprandial than fasting hyperglycemia patients suggesting that hyperglycemia type has significance in the selection of the insulin regimen. Another insulin initiation study showed that patients with fasting hyperglycemia starting on insulin (2004-2005) were significantly more prone to overweight than patients with postprandial hyperglycemia. Irrespective of the insulin preparation (insulin NPH or insulin glargine), patients with fasting hyperglycemia had a greater weight increase compared to patients with postprandial hyperglycemia. Special attention should be paid to prevention of weight increase in these patients.
Resumo:
Lichens are symbiotic organisms, which consist of the fungal partner and the photosynthetic partner, which can be either an alga or a cyanobacterium. In some lichen species the symbiosis is tripartite, where the relationship includes both an alga and a cyanobacterium alongside the primary symbiont, fungus. The lichen symbiosis is an evolutionarily old adaptation to life on land and many extant fungal species have evolved from lichenised ancestors. Lichens inhabit a wide range of habitats and are capable of living in harsh environments and on nutrient poor substrates, such as bare rocks, often enduring frequent cycles of drying and wetting. Most lichen species are desiccation tolerant, and they can survive long periods of dehydration, but can rapidly resume photosynthesis upon rehydration. The molecular mechanisms behind lichen desiccation tolerance are still largely uncharacterised and little information is available for any lichen species at the genomic or transcriptomic level. The emergence of the high-throughput next generation sequencing (NGS) technologies and the subsequent decrease in the cost of sequencing new genomes and transcriptomes has enabled non-model organism research on the whole genome level. In this doctoral work the transcriptome and genome of the grey reindeer lichen, Cladonia rangiferina, were sequenced, de novo assembled and characterised using NGS and traditional expressed sequence tag (EST) technologies. RNA extraction methods were optimised to improve the yield and quality of RNA extracted from lichen tissue. The effects of rehydration and desiccation on C. rangiferina gene expression on whole transcriptome level were studied and the most differentially expressed genes were identified. The secondary metabolites present in C. rangiferina decreased the quality – integrity, optical characteristics and utility for sensitive molecular biological applications – of the extracted RNA requiring an optimised RNA extraction method for isolating sufficient quantities of high-quality RNA from lichen tissue in a time- and cost-efficient manner. The de novo assembly of the transcriptome of C. rangiferina was used to produce a set of contiguous unigene sequences that were used to investigate the biological functions and pathways active in a hydrated lichen thallus. The de novo assembly of the genome yielded an assembly containing mostly genes derived from the fungal partner. The assembly was of sufficient quality, in size similar to other lichen-forming fungal genomes and included most of the core eukaryotic genes. Differences in gene expression were detected in all studied stages of desiccation and rehydration, but the largest changes occurred during the early stages of rehydration. The most differentially expressed genes did not have any annotations, making them potentially lichen-specific genes, but several genes known to participate in environmental stress tolerance in other organisms were also identified as differentially expressed.
Resumo:
Live-konserttien tarjonnan kasvu ja kysynnän uhkaava lasku ovat johtaneet siihen, että artistit ja tapahtumanjärjestäjät kilpailevat yleisön suosiosta ja menestyksestä aiempaa enemmän. Ratkaisuna kuluttajille pyritään luomaan elämyksellisiä kulutusympäristöjä, joissa heille tarjotaan ikimuistoinen konserttikokemus. Tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella vuorovaikutuksen muotoja ja merkitystä elämysten tuottamisessa ja kokemisessa live-konserteissa. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita siitä, millaista vuorovaikutus live-konserteissa on, keiden välillä sitä on ja mitkä tekijät edesauttavat tai haittaavat vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä. Tavoitteena oli tunnistaa tekijät, joilla vuorovaikutukseen voidaan vaikuttaa. Tutkimuksen teoriakeskustelu pohjautui elämyksiä, arvon yhteisluomista ja vuorovaikutusta käsittelevään kirjallisuuteen sekä musiikin kuluttamista käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksessa oli laadullinen ote, ja tutkimusaineisto muodostui kolmen suomalaisen artistin, Jukka Pojan, Olavi Uusivirran ja Apulannan, konserttien havainnoinnista sekä artisti- ja yleisöhaastatteluista. Live-konserteissa tuottajan ja kuluttajan roolit sekoittuvat, sillä artisti tuottaa, jakaa ja kokee elämyksiä yhdessä yleisön kanssa. Elämys on subjektiivinen kokemus, mutta se syntyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Live-konserteissa tapahtuu yhtä aikaa monensuuntaista vuorovaikutusta, ja siksi vuorovaikutuksen merkitys elämysten tuottamisessa ja kokemisessa on suurempi kuin perinteisessä palveluasetelmassa. Vuorovaikutus live-konserteissa on moninaista sen dynaamisuuden, ajassa tunnistettavien vaiheiden, eri vuorovaikutustyyppien ja niiden yhtäaikaisuudesta johtuvien eri tasojen takia. Vuorovaikutusta voi olla yksittäisen artistin tai yhtyeen ja yleisön välillä sekä artistin tai yhtyeen ja yksilön välillä. Sitä voi kuitenkin olla myös yleisön sekä artistien keskuudessa. Tämä johtaa siihen, että vuorovaikutuksen muodot ovat monimutkaisia, eikä selkeää muotokategoriaa voida siksi osoittaa. Toimintaympäristö, tapahtuman luonne, fyysinen ja henkinen etäisyys sekä yleisön motiivit osallistua tapahtumaan ohjaavat vuorovaikutuksen suuntaa ja intensiteettiä. Toimintaympäristötekijöillä voidaan edesauttaa tai haitata vuorovaikutuksen ja elämyksen syntymistä, ja tapahtumanjärjestäjällä on vastuu vuorovaikutusmahdollisuuden luomisessa. Artistin vastuulla on kiinnittää vuorovaikutus artistia ja yleisöä yhdistävään artisti- tai konserttilähtöiseen tekijään, joka on koko vuorovaikutuksen perusta. Siinä onnistuminen nostaa vuorovaikutuksen intensiteettiä ja johtaa todennäköisimmin hurmokseen, joka liikuttaa massoja, ei vain yksilöä
Resumo:
Tämän Pro gradu – tutkielman aiheena on tutkia kahden valmistavan teollisuudenalan käyttöpääomassa ja käyttöpääoman hallinnassa tapahtuneita muutoksia talouden laskusuhdanteen aikana vuosina 2007–2013. Käyttöpääoman kuuluvien varojen ja velkojen perusteella tutkimuksessa selvitetään, ovatko yritykset toteuttaneet aggressiivista, kohtalaista vai konservatiivista käyttöpääoman hallintastrategiaa ja kuinka käyttöpääoman hallinta on muuttunut laskusuhdanteen aikana. Käyttöpääoman hallinnassa tapahtuneita muutoksia verrataan toimialojen kannattavuudessa ja maksuvalmiudessa tapahtuneisiin muutoksiin. Tutkimus on rajattu koskemaan metsä- ja metalliteollisuuden keskisuuria yrityksiä. Tutkimusaineisto kerättiin Voitto + -tietokannasta satunnaisotannalla. Yrityksien valintakriteerinä käytettiin 10 - 50 miljoonan euron vuosiliikevaihdon väliä, jonka tuli täyttyä yritysten osalta vuonna 2007. Tutkimusotokseen valittiin molemmilta toimialoilta yhteensä 31 yrityksen tilinpäätösaineistoja vuosilta 2007 –2013. Tutkimuksen perusteella sekä metsä- että metalliteollisuuden yritysten käyttöpääoman on lisääntynyt laskusuhdanteen aikana. Käyttöpääoman hallinta on molemmilla toimialoilla muuttunut konservatiivisemmaksi, myyntisaamisten ja vaihto-omaisuuden lisääntymisen ja ostovelkojen vähenemisen seurauksena. Käyttöpääoman kasvu kuitenkin paransi toimialojen maksuvalmiutta. Toimialojen kannattavuus heikkeni laskusuhdanteen aikana, johtuen heikentyneestä liikevaihdosta. Metalliteollisuuden toimialalla käyttöpääomaprosentti kasvoi ajanjaksolla kannattavuuden heikentyessä, johon vaikutti liikevaihdon lasku ajanjaksolla. Metsäteollisuuden alalla käyttöpääomaprosentti seurasi kannattavuuden muutoksia, ja kääntyi viimeisinä vuosina laskuun liikevaihdon kasvun seurauksena.