Improving customer service by identifying critical success factors and utilizing business process outsourcing

Consumers increasingly demand convenience when dealing with companies and therefore it is important to provide professional, diverse and speedy service via customer’s preferred communication channel. These interactions between the customer service and customer have a critical role in customer’s future purchasing decisions. Those customers who don't receive satisfactory customer service are willing to do business with another company that charges more but offers better customer service. This study identifies the critical success factors for the customer service in order to improve the customer service according to the company’s mission and meet customer expectations. Case study is used as a research method and data is collected via observation, archival records and interviews during a time span of fourteen months. The analysis suggests three critical success factors: voice support, scalable and flexible customer service and customer service champions. The study further analyzes the improvement measures according to the critical success factors concluding the Business Process Outsourcing to be the most proper to proceed with. As a conclusion of the study, critical success factors enable achieving the goals of the customer service and align operations according to the company’s mission. Business Process Outsourcing plays important role in improving the customer service by allowing fast expansion of new service offering and obtaining specialized workforce.

Uudenmaan ELY-keskuksen kevyen liikenteen tarveselvitys 2013

Suunnitelmassa on kuvattu Uudenmaan ELY-keskuksen kevyen liikenteen hankkeiden priorisointimenetelmä ja hankekorimenettely. ELY-keskus ylläpitää tietoa maanteiden kevyen liikenteen hanketarpeista sekä niiden kiireellisyydestä ja vaikutuksista hankekorissa. Kevyen liikenteen hankekorissa on tällä hetkellä noin 500 hanketta. Tämän selvityksen laadinnan yhteydessä hankekoriin tehtiin kokonaisvaltainen päivitys, jossa kaikki hankkeet käytiin läpi. Päivitysprosessiin sisältyi myös vuonna 2012 toteutettu laaja kuntakysely, jossa kartoitettiin kuntien näkemyksiä alueensa tärkeimmistä kevyen liikenteen hanketarpeista. Hankkeiden priorisointi perustuu kaikille hankkeille yhteneväisesti määritettyyn tarveindeksiin, jonka pohjalta hankkeet asetetaan asiantuntijatyönä kiireellisyysluokkiin. Tarveindeksi huomioi lukuisia eri tekijöitä, kuten kevyen liikenteen onnettomuuksien määrän, hankkeen pituuden, hankkeen vaikutusalueen väestön ja koululaisten määrän, koulun läheisyyden, sijainnin taajamassa tai haja-asutusalueella, joukkoliikenteen määrän, pitkämatkaisen liikenteen sekä tien tekniset ominaisuudet (muun muassa liikennemäärä, nopeusrajoitus ja pientareen leveys). Tarveindeksi on merkittävä työkalu, mutta se ei yksin määrää hankkeen kiireellisyysluokitusta. Erityisesti hankkeiden käyttäjämäärien arviointiin on viime vuosina panostettu. Kymmenien hankkeiden käyttäjämääriä on laskettu maastossa. Lisäksi ensimmäistä kertaa on hyödynnetty simulointimallin antamia arvioita hankkeiden pyöräilypotentiaalista. Hankkeiden arvioinnissa keskeisinä tekijöinä tarveindeksin ja käyttäjämäärän lisäksi ovat muun muassa kuntien näkemykset hankkeiden kiireellisyydestä, ajoneuvoliikenteen määrä ja sidokset muihin hankkeisiin sekä käytettävissä oleva rahoitus. Työssä käsiteltyjen hankkeiden lopullinen jako kiireellisyysluokkiin tehtiin edellä mainittujen tekijöiden pohjalta iteratiivisena asiantuntijatyönä. Kärkihankejoukkoon nostettiin ne hankkeet, jotka ovat kustannustehokkaita, vähentävät tehokkaimmin henkilövahinkoon johtavia onnettomuuksia, edistävät kestävää liikkumista eli kävelyn ja pyöräilyn kulkumuoto-osuuden kasvattamista sekä tukevat yhdyskuntarakenteen eheyttämistä. Parhaimmat hankkeet nostettiin A-luokkaan ja B-luokkaan jäivät ne maantieverkon hankkeet, jotka eivät tällä hetkellä ole ELY-keskuksen mielestä ajankohtaisia. Kaikkein kiireellisimmät hankkeet ovat A2-luokassa. Näitä hankkeita (9 kpl) Uudenmaan ELY-keskus haluaa edistää yhdessä kuntien kanssa 50/50-periaatteella. Seuraavaksi kiireellisimmät maantieverkon hankkeet ovat A3-luokassa (19 kpl). Näiden edistämiseen ELYkeskus voi osallistua 20 prosentilla. A-luokka käsittää kokonaisuudessaan 28 hanketta, joiden kokonaiskustannusarvion on noin 33 miljoonaa euroa. B-luokan hankkeita ELY-keskus ei rahoita. Uutena luokkana muodostettiin K-luokka. Nämä K-luokan kevyen liikenteen hankkeet ovat hyviä kevyen liikenteen hankkeita, mutta sijaitsevat kuntien asemakaavoittamilla alueilla, joissa maantien tulisi jo nyt olla osa kunnan katuverkkoa. Näiden hankkeiden edistämiseen Uudenmaan ELY-keskus osallistuu ainoastaan silloin kun maantie muutetaan kaduksi kevyen liikenteen hankkeen myötä. K1-luokkaan (12 kpl) on nostettu sellaisia hankkeita, joiden edistämisestä ELY-keskus aikoo neuvotella kuntien kanssa. Kaikkien K-hankkeiden osalta kustannusjako neuvotellaan tapauskohtaisesti. Kevyen liikenteen hankkeet palvelevat eniten paikallista ja lyhytmatkaista liikennettä, joten niiden edistäminen yhteistyössä kuntien kanssa on luontevaa ja nykyisellä ELY-keskuksen rahoitustasolla lähes välttämätöntä. ELY-keskus haluaa kehittää alueiden kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia yhdessä kuntien kanssa. Yhdessä hankkeita rahoittamalla on mahdollista edistää hankkeita useammalla alueella. ELY-keskus toivoo, että kunnat ovat aktiivisia ja ottavat yhteyttä mikäli haluavat edistää maanteiden kävely- ja pyöräilyolosuhteita.

Syntyykö Suomeen puulaaksoja - Suomen puutuoteteollisuuden pk-yritysten tila ja tulevaisuus

Metsäteollisuus on tullut Suomeen ulkomaisen pääoman ja tietotaidon avulla vajaat kaksisataa vuotta sitten. Se on toiminut melkein koko jatkosodan jälkeisen ajan suojatussa ympäristössä ja ulkomaisesta kilpailusta riippumattomassa toimintaympäristössä. Kuten Porter ja muut ovat todistaneet, tällainen toimintaympäristö ei kehitä kansainvälisesti kilpailukykyistä teollisuutta globaaleilla markkinoilla. Liittyminen Euroopan unioniin ja sittemmin Euroopan rahaliittoon saattoi puunjalostusteollisuuden täysin uudenlaiseen kilpailutilanteeseen. Sama tapahtui myös alan pk-yrityksille, jotka olivat joutuneet toimimaan heikosti kilpailluilla raaka-ainemarkkinoilla. Tutkimus on tulevaisuudentutkimus, jossa tutkimusongelmia lähestytään kolmen teorian avulla. Porterin klusteriteoria tarjoaa mahdollisuuden arvioida metsäteollisuutta sekä kokonaisuutena että toimivana monimuotoisena organisaationa, jossa kustannukset ja hinta muodostuvat arvoketjun toimijoiden osakustannuksista. Bionomiateoria eli darvinistinen talousteoria testaa suomalaisen puunjalostusteollisuuden pk-yritysten kilpailukykyä ja paineita hakeutua edullisemmille toiminta- alueille. Evoluutioteoria tarkastelee sukupolvenvaihdoksen problematiikkaa. Sukupolvenvaihdoksen onnistuminen muodostuu puutoimialan elämän ja kuoleman kysymykseksi. Tämä on etenkin pk-yrityksiä kohtaava ongelma. Asiaa selvitettiin Mauno Rintalan suorittamalla kyselytutkimuksella Puuteollisuusyrittäjien jäsenistön keskuudessa. Ongelma johtuu suurista sodan jälkeen syntyneistä ikäluokista. Nämä vuosina 1945– 50 syntyneet ovat siirtymässä eläkkeelle vuosien 2005 ja 2015 välillä. Kyseisissä ikäluokissa yritystiheys on noin kaksi kertaa suurempi kuin sen jälkeisissä ikäluokissa. Suoritetun kyselyn sekä muiden suomalaisten ja kansainvälisten tutkimusten perusteella näyttää siltä, että eläkkeelle siirryttäessä vain noin 30 %:lla yrityksistä on jatkaja tiedossa suvusta tai lähipiiristä. Tämä merkitsee sitä, että 70 % eläköityvän ikäluokan omistamista yrityksistä poistuu pysyvästi markkinoilta. Suomessa poistuma merkitsee noin 40 % koko yritysvarannosta eli noin 80 000 yritystä. Tilastot toimivien yritysten määrästä ovat kuitenkin hyvin ristiriitaisia, joten todellista määrää on mahdoton arvioida. Noin suuren määrän poistuminen markkinoilta uhkaa jo hyvinvointivaltion perusrakenteita. Tutkimustulos edellyttää nopeita toimenpiteitä teollisten pkyritysten pelastamiseksi ja säilyttämiseksi Suomessa. Sukupolvenvaihdoksen onnistuminen on tässä prosessissa ensiarvoisessa asemassa. Kaikkien edellä mainittujen yritysten poistuminen markkinoilta edellyttäisi noin 400 000 uuden yrityksen perustamista, koska ainoastaan noin 20 % yrityksistä selviää ensimmäiset kolme vuotta. Tutkimukseen perustuen esitetään prosessimalli sukupolvenvaihdoksen suorittamiseksi. Suomen tärkeimmissä kilpailijamaissa valtioiden metsäomistus on määräävässä asemassa. Meillä metsät ovat yksityisessä omistuksessa ja vain pieni osa valtion omistuksessa. Puumarkkinat toimivat markkinatalouden ehdoilla ilman valtion ohjausta. Ongelmaksi on kehittymässä puun saanti. Metsänomistus on sukupolvien myötä hajaantunut hyvin pieniksi metsälöiksi. Nykyiset metsänomistajat asuvat kaupungeissa ja ovat pääosin palkkatyössä. He eivät ole samalla tavoin riippuvaisia puutuloista kuin heidän esi-isänsä. Metsäverotuksen uudistuminen lisää puun saannin epävarmuutta. Se on muuttumassa pinta-alaverotuksesta puun myynnin verotukseen. Puun myynti on vilkasta ennen järjestelmien vaihtumista ja vähäisempää sen jälkeen. Myös näitä ongelmia on pyritty ratkomaan uudenlaisen metsänomistusmallin avulla. Puuteollisuus on hyvin vanha teollisuudenala. Raaka-aine muodostaa määräävän osan kustannuksista. Muutokset ovat hitaita ja todelliset innovaatiot pitkäkestoisia. Uusia innovaatioita tapahtuu harvoin. Kannattavuutta parannetaan tuoteprosessien ja arvoketjujen kehittämisen kautta. Yhteiskunnan osuus alan kehittämisessä ja säilyttämisessä on ratkaiseva. Asioiden moninaisuus tekee tutkimuksen vaikeaksi, mutta sitäkin tärkeämmäksi kansantalouden kannalta. Tällaisissa suurissa murroksissa korostuu kaikkien päättävien tahojen henkinen valmius ja tahto tehdä oikeita ratkaisuja oikeaan aikaan.

Näkökulmia ICT-sektorin kehitykseen Uudellamaalla

ICT-sektorilla on Uudenmaan ELY-keskuksen alueelle suuri taloudellinen merkitys. Sektori on kuitenkin viime aikoina ollut isojen rakenteellisten muutosten kourissa. Tässä raportissa tarkastellaan Uudenmaan ICT-sektorin kehitystä vuosien 2006-2011 aikana sekä sektorilla toimivien yritysten taloustilanteen että eri toimialojen työllisyystilanteen näkökulmista. ICT-sektori on raportissa jaettu koostumaan neljästä TOL2008-luokituksen mukaisesta toimialasta: (26.) Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten laitteiden valmistus, (61.) Televiestintä, (62.) Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta sekä (63.) Tietopalvelutoiminta. Toimialoilla toimivien yritysten taloudellista tilannetta seurataan toimipaikkojen, henkilöstön ja liikevaihdon määrien sekä mm. nettotulos- ja omavaraisuusasteen kehityksen kautta. ICT-sektorin henkilöstömäärä ja liikevaihto ovat taantuman jälkeen tippuneet runsaasti. Erityisesti muutokset ovat koskettaneet elektroniikkateollisuuden toimialaa, joka muodostaa valtaosan koko Uudenmaan ICT-sektorin liikevaihdosta. Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta –toimialalla henkilöstömäärä on sen sijaan taantumasta huolimatta kasvanut. Sektorin toimipaikkojen määrä on noussut taantumasta huolimatta. Myös tämä nousu on kohdistunut Ohjelmistot, konsultointi ja siihen liittyvä toiminta –toimialalle. Yritysten tilinpäätöstietojen valossa televiestintäalan näkymät näyttivät kaikkein positiivisimmilta. Yritysten keskimääräinen nettotulosaste oli hyvä ja omavaraisuusaste jopa erittäin hyvä. Vuoteen 2011 mennessä myös elektroniikkateollisuus oli alueella saanut nettotuloksensa jälleen positiiviseksi. Raportin toisessa osiossa tarkasteltiin Uudenmaan ICT-sektorin työvoimaa ja työllisyyttä mm. ikärakenteen, eri ammattiryhmien työllisyyskehityksen ja avointen työpaikkojen määrän avulla. Ikärakenteelta ICT-sektori oli selkeästi kaikkia toimialoja kuvaavaa jakaumaa nuorekkaampi. Ammattiryhmittäinen tarkastelu kohdistettiin IT-alan suunnittelijoihin ja insinööreihin. Työttömien määrä oli kummassakin ryhmässä nousussa.

Kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ja suomalainen kriisinhallintastrategia

Kylmän sodan jälkeisten vuosikymmenten aikana kriisinhallinnan toimintaympäristön globaali kehitys on tehnyt maailmastamme monimutkaisemman. Kriisinhallintaympäristössä vallitsevan turvallisuusjärjestelmän luonnetta ei ole ennalta määrätty, ja kansallinen kriisinhallintastrategia määrittyy jatkuvasti uudelleen kriisinhallinnan toimintaympäristön tapahtumien seurauksena. Laajentunut ja muuttunut kriisinhallintaympäristö kiihdyttää tarvetta näiden muutosten ymmärtämiseen ja analysoimiseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten kansainvälisen kriisinhallintaympäristön muutos ilmenee suomalaisessa kriisinhallintastrategiassa. Tutkimuksen teoriaperusta muodostuu useamman kansainvälisen politiikan paradigmojen perusolettamuksista. Tutkimuksessa tukeudutaan teoriatriangulaatioon klassisen realismin, uusrealismin, konstruktivismin ja neoliberalismin pääteesejä hyödyntäen. Tutkimusmenetelmänä on laadulliseen tutkimukseen soveltuva teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimuksen tavoitteeseen päästään kolmen alatutkimuskysymyksen avulla, miten kansainvälinen toimintaympäristön ja kriisinhallinnan piirteet ovat muuttuneet kylmän sodan jälkeen, minkälaista sotilaallinen kriisinhallinta tulee olemaan lähitulevaisuudessa, ja onko kansallisessa kriisinhallintastrategiassa havaittavissa ristiriitaa tai puutteita. Tutkimuksen tärkeimpänä empiirisenä lähteenä on valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko (2012). Voimassaoleva valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko linjaa Suomen tavoitteeksi osallistua vaativaan kriisinhallintaan laaja-alaisesti YK:n, EU:n, Naton ja Etyjn operaatioissa. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, ettei Suomen kriisinhallintatoiminta tänä päivänä täysin vastaa, mitä kansalliset strategiat kriisinhallinnasta linjaavat. Suomi osallistuu tällä hetkellä pääosin vain matalan profiilin kouluttamis-, konsultaatio- ja tukitoimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on valmentaa muita toimijoita toimimaan kompleksisessa kriisinhallinnan toimintaympäristössä. Kriisinhallinnan muutokset mm. operaatioiden vaativuuden kasvaessa ovat vaikuttaneet Suomen kriisinhallintaosallistumiseen. Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan on sekä kriisinhallintahenkilöstön määrän että operaatioiden sotilaallisen vaativuuden osalta hyvin maltillista. Myös tosiasiallinen yhteistyö eri toimijoiden kanssa ilmenee vain muutaman sotilaallisen kriisinhallintaoperaation kautta. Suomen kriisinhallintaprofiilin voidaan todeta olevan tällä hetkellä jopa heikko.

Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtymisen vaikutukset rajavartioaseman johtamiseen Lapin rajavartiostossa

Rajavartiolaitoksessa siirryttiin kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään vuoden 2011 alussa. Organisaatiorakenteen muutoksessa raja- ja merivartioalueet poistuivat ja raja- ja merivartioasemat toimivat nykyään suoraan vartioston komentajan alaisuudessa. Muutoksen tavoitteena oli kohdentaa henkilöstöä operatiiviseen toimintaan. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten rajavartioaseman päällikön johtamistoiminta on muuttunut vuoden 2011 alusta siirryttäessä uuteen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään. Tutkimuksessa tarkastellaan rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa johtamisen nelikentän ja päällikön toimintakyvyn kautta. Tutkimus on tehty Lapin rajavartiostossa, joka on rajavartiolaitoksen painopistealueen ulkopuolinen rajavartiosto. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Analyysimenetelmänä tutkimuksessa on käytetty fenomenografiaa. Fenomenografialla pyritään saamaan esille tutkittavaan ilmiöön (rajavartioaseman johtaminen) liittyvien erilaisten käsitysten ja kokemusten kirjo. Tutkimuksen pääaineistona ovat rajavartioasemien päälliköille tehdyt teemahaastattelut. Kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään siirtyminen ei itsessään ole vaikuttanut merkittävästi rajavartioaseman johtamiseen. Muutoksen mukana käyttöön otetulla kenttä- ja tilannejohtojärjestelmällä on ollut suurin vaikutus johtamistoimintaan. Rajavartioaseman päällikkö ei enää sitoudu päivittäiseen operatiiviseen johtamiseen johtokeskuksen vastatessa siitä. Rajavartioalueen lakkauttamisen myötä osa sen tehtävistä on siirtynyt rajavartioasemien hoidettavaksi. Nämä tehtävät eivät kuitenkaan kuormita liikaa rajavartioasemaa tai sen päällikköä. Uudet tehtävät lisäävät kiinnostusta ja motivaatiota työtä kohtaan. Siirtyminen kaksiportaiseen johtamisjärjestelmään onnistui hyvin. Osa rajavartioasemien päälliköistä oli mukana muutoksen suunnittelussa, mikä osaltaan helpotti uuteen johtamisjärjestelmään siirtymistä. Lapin rajavartiostossa olisi oltu valmiita tähän muutokseen jo useita vuosia aiemmin. Rajavartioalueet olivat turha ja työllistävä porras. Enää ei tarvitse tehdä kaksinkertaista työtä. Rajavartioaseman päällikön johtamistoimintaa selkeyttävät vastuu sekä yksi toimintalinja. Hänen tulee kyetä toimimaan itsenäisesti ja tekemään omia ratkaisuja. Lähin esimies on kauempana ja yhteydenoton kynnys on korkeampi. Aiemmin rajavartioalueelta oli mahdollista saada tukea johtamistoimintaan. Päällikön päätehtävä on toimia henkilöstöjohtajana. Hänen tulee olla ammattitaitoinen, luotettava, tasapuolinen, alaiset huomioon ottava ja kenttätyöhän aktiivisesti osallistuva johtaja. Johtajaksi koulutetaan ja esimieheksi kasvetaan. Hyvällä esimiehellä on paljon kokemuksen tuomaa ammattitaitoa, jota myös alaiset arvostavat. Tulevaisuudessa korostuu ammattitaidon merkitys niin johtajien kuin henkilöstönkin osalta. Henkilöstövalinnoissa tulee ottaa huomioon koulutuksen lisäksi myös henkilön kokemus erilaisista työtehtävistä. Hyvällä johtajalla tulee olla kyky hyödyntää monipuolisesti alaistensa ammattitaitoa. Hänen tulee myös pyrkiä tukemaan alaisiaan ammattitaidon kehittymisessä. Lapin rajavartioston yhtenä haasteena ja kokemuksen osalta vahvuutena on henkilöstön korkea keski-ikä. Viime vuosien aikana on tapahtunut paljon muutoksia ja tapahtuu edelleen. Tulevat muutokset vaikuttavat aiempaa enemmän ja rajavartioaseman päällikön tulee olla kykenevä muutosjohtamiseen. Lapin rajavartioston toiminta-alue on hyvin laaja. Jatkuva viranomaisten määrän vähentyminen pakottavat yhä tiiviimpään yhteistyöhön niin rajavartioston sisällä kuin muidenkin viranomaisten kanssa. Tiivis yhteistyö takaa, että vähenevillä resursseilla kyetään toimimaan tehokkaasti. Rajavartioaseman päällikkö vastaa omalla alueellaan yhteistyöstä. Yhteistyötä helpottaa oman alueen ja siellä toimivien ihmisten tunteminen.

Licensing Model Development for Small Modular Reactors (SMRs) - Focusing on the Finnish Regulatory Framework

Recently, Small Modular Reactors (SMRs) have attracted increased public discussion. While large nuclear power plant new build projects are facing challenges, the focus of attention is turning to small modular reactors. One particular project challenge arises in the area of nuclear licensing, which plays a significant role in new build projects affecting their quality as well as costs and schedules. This dissertation - positioned in the field of nuclear engineering but also with a significant section in the field of systems engineering - examines the nuclear licensing processes and their suitability for the characteristics of SMRs. The study investigates the licensing processes in selected countries, as well as other safety critical industry fields. Viewing the licensing processes and their separate licensing steps in terms of SMRs, the study adopts two different analysis theories for review and comparison. The primary data consists of a literature review, semi-structured interviews, and questionnaire responses concerning licensing processes and practices. The result of the study is a recommendation for a new, optimized licensing process for SMRs. The most important SMR-specific feature, in terms of licensing, is the modularity of the design. Here the modularity indicates multi-module SMR designs, which creates new challenges in the licensing process. As this study focuses on Finland, the main features of the new licensing process are adapted to the current Finnish licensing process, aiming to achieve the main benefits with minimal modifications to the current process. The application of the new licensing process is developed using Systems Engineering, Requirements Management, and Project Management practices and tools. Nuclear licensing includes a large amount of data and documentation which needs to be managed in a suitable manner throughout the new build project and then during the whole life cycle of the nuclear power plant. To enable a smooth licensing process and therefore ensure the success of the new build nuclear power plant project, management processes and practices play a significant role. This study contributes to the theoretical understanding of how licensing processes are structured and how they are put into action in practice. The findings clarify the suitability of different licensing processes and their selected licensing steps for SMR licensing. The results combine the most suitable licensing steps into a new licensing process for SMRs. The results are also extended to the concept of licensing management practices and tools.

Sopimussotilaat puolustusvoimissa

Sopimussotilaita on palvellut puolustusvoimissa noin 2500 henkilöä vuodesta 1999 lähtien. Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 1997 määritteli sopimussotilasjärjestelmän tarkoitukseksi lisätä ammattitaitoista reserviä, jonka tarve kasvaa aseja johtamisjärjestelmien teknistyessä. Selonteon mukaisesti puolustusvoimiin tuli palkata varusmiespalveluksensa päättäneitä nuoria tärkeimpiin operatiivisiin yhtymiin noin vuoden mittaiseen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Järjestelmän tuli keskittyä erikoiskoulutetun henkilöstön määrän lisäämiseen sodanajan joukkoihin, poiketen järjestelmän nykysuuntauksesta, jossa painotetaan sopimussotilaiden sijoittumista kouluttaja- ja miehistötehtäviin. Tutkimuksessa ilmeni, että järjestelmän käytön painopisteeksi on muodostunut henkilöstön rekrytointi upseerin akateemiseen koulutusohjelmaan. Sopimussotilasjärjestelmän päätavoitteeksi tulevaisuudessa on muodostumassa henkilöstön rekrytointi ja käyttö kansainvälisissä tehtävissä ja miehistön erikoistehtävissä, erikoisjääkäreinä. Toisena tavoitteena on nähtävissä rekrytointi mahdollisimman korkeatasoisen henkilöstön saamiseksi upseerin ja ammattialiupseerin koulutusohjelmiin, joskin tulevaisuudessa vain 10 – 15 % peruskoulutettuun päällystöön kuuluvista on sopimussotilastaustaisia. Kolmantena, merkitykseltään vähenevänä tavoitteena voidaan pitää ammattitaitoisen ja nuoren reserviin tuottamista, niin johtaja- kuin miehistötehtävien osalta. Tässä tutkimuksessa tutkimusstrategia muotoutuu metodiseksi triangulaatioksi, jossa on yhdistetty kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen menetelmien käyttö. Tutkimuksessa sovelletaan aineistoperäistä triangulaatiota yhdisteltäessä dokumentaarista aineistoa, haastatteluin kerättyä empiiristä aineistoa sekä saatuja ja koottuja tilastollisia aineistoja. Tutkimusongelmana on: mikä on sopimussotilasjärjestelmän merkitys ja käytettävyys puo-lustusvoimissa nyt ja tulevaisuudessa? Pääongelmasta on johdettu viisi alaongelmaa selvittäen mm sitä miten järjestelmää tultaneen kehittämään, mihin järjestelmän käytön painopiste on muodostumassa, miten henkilöstöstrategioissa määritetyt tavoitteet on saavutettu ja toteutu-vatko valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisten selontekojen linjaukset. Tutkimusaineisto koostuu valmiista aineistosta jota täydennetään teemahaastatteluilla. Valmis aineisto koostuu puolustushallinnon ja puolustusvoimien dokumenteista sekä valitusta kirjal-lisuudesta. Se on jaettu kahteen kategoriaan: virallisiin, toimintaa ohjaaviin, sekä henkilöstö-poliittisen luonteen omaaviin dokumentteihin, kuten esim. valtioneuvoston selonteot ja niiden pohjalta laaditut henkilöstöstrategiat. Sekundaariaineistoa kartoitetaan erityisesti valituista henkilöstöalaan ja organisaatio- ja johtamisen tutkimukseen kohdistetuista aikaisemmista tutkimuksista. Teemahaastatteluilla on kerätty empiiristä aineistoa valmiin aineiston täydentä-miseksi. Tutkimusta lähestytään henkilöstöjohtamisen viitekehyksessä painottaen henkilöstö-voimavarojen johtamisen näkökulmaa. Tätä tutkimusta on edeltänyt tutkijan laatima sotatieteiden kandidaatin tutkielma sopimus-sotilasjärjestelmästä vuodelta 2003. Sopimussotilasjärjestelmän tutkimusta tulisi jatkaa pro gradu -tasoisella tutkimuksella, jonka tavoitteena olisi selvittää sopimussotilaiden näkökantoja sopimussotilasjärjestelmästä ja palveluksesta sopimussotilaana. Kysely-tutkimukseen voitaisiin liittää esimerkiksi kysely sopimussotilaina palvelleiden ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien sekä sopimussotilaina palvelleiden, muualle rekrytoituneiden näkökannoista. Sopimussotilasjärjestelmää tulisi myös verrata kansainvälisesti vertailtavissa oleviin järjestelmiin järjestelmien eroavaisuuksien ja kehitettävyyksien selvittämiseksi.

Rajavartiolaitos rekrytoi: nuori tule rajalle - rajavartijaksi

Kilpailu osaavasta ja kyvykkäästä työvoimasta oli kiivasta läpi 90-luvun ja osaavien työntekijöiden tavoittelu jatkuu edelleen 2000-luvulla. Työelämä on samalla kokenut muutoksia ja yleisenä suuntauksena ovat määräaikaiset ja projektiluonteiset työt. Perinteiset pitkäaikaiset ja vakituiset työsuhteet ovat katoavaa vähemmistöä nykypäivän työelämässä. Nuoria ihmisiä, jotka tekevät suunnitelmia ja päätöksiä ammatinvalinnan suhteen tavoitellaan vaihtelevin menetelmin eri tiedotuskanavia pitkin. Rajavartiolaitos on yhtenä työnantajana mukana kiivaassa työvoiman hankintakilpailussa. Rajavartijoiden rekrytointia ei ole aikaisemmin tutkittu miltään osa-alueelta. Tutkimus on täten alustava tutkimus, joka antaa perustietoa aiheesta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nuorten rajavartijoiden mielipiteitä ja näkemyksiä rekrytointiprosessista, työnantajastaan ja heidän tulevasta työmotivaatiostaan. Lisäksi tutkimuksessa haettiin tietoa rajavartiolaitoksen tehokkaimmista keinoista tavoittaa kohderyhmä ja tutkittiin ulkoisten tekijöiden vaikutusta rajavartijaksi hakeutumisessa. Tutkimuksessa haettiin vastausta seuraaviin kysymyksiin: Mikä ulkoinen tekijä saa nuoren hakeutumaan rajavartijaksi? Mikä on rajavartiolaitoksen tehokkain keino tavoittaa nuoret työnhakijat? Ovatko nuoret rajavartijat tyytyväisiä rajavartiolaitokseen työnantajana? Ovatko nuoret rajavartijat motivoituneita tulevaan työtehtäväänsä? Rajavartijat ovat rajavartiolaitoksen suurin henkilöstöryhmä, joten aiheen tutkiminen on nähtävä tärkeäksi. Tutkimuksella pyrittiin löytämään jatkotutkimusaiheita, joiden avulla kyettäisiin jatkossa kehittämään rajavartiolaitoksen rekrytointia. Tutkimus on kvantitatiivinen survey-tutkimus, jossa empiirinen aineisto kerättiin kyselyn avulla. Tutkimuksen kohdejoukkona toimi rajavartijan peruskurssi 12. Tutkimus toi esille, että peruskurssilta valmistuvat rajavartijat ovat pääosin tyytyväisiä työnantajaansa ja motivoituneita tuleviin työtehtäviinsä. Lisäksi tutkimuksella saatiin tietoa rajavartiolaitoksen heikkouksista ja vahvuuksista rekrytoinnin eri osa-alueilta.

Meriupseerien irtisanoutumiset rajavartiolaitoksesta vuoden 1996 jälkeen

Rajavartiolaitoksen palveluksessa työskentelee yli 3000 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Tässä joukossa 72 meriupseeria ei ole suuri määrä, mutta kyseessä on kuitenkin henkilöstöryhmä, joka työskentelee johtotehtävissä sekä merivartiostoissa, että koko rajavartiolaitoksessa. Viimeisen kymmenen (10) vuoden aikana tästä joukosta on irtisanoutunut yhteensä 19 henkilöä, ennen eläkeoikeuden saavuttamista tai eroamisikää. Kun samaan aikaan ainoastaan kolme (3) muiden upseeriryhmien (maa- ja ilmavoimien koulutuksen saanutta) edustajaa on päätynyt vastaavaan ratkaisuun, voidaan puhua poikkeuksellisesta ilmiöstä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa selkeä yhteenveto niistä syistä, jotka ovat johtaneet nähdynlaiseen kehitykseen. Tutkimusongelmaksi muodostui: miksi moni meriupseeri on irtisanoutunut rajavartiolaitoksesta vuoden 1996 jälkeen? Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut muodostaa kehitysehdotusta siitä, miten irtisanoutumiset voitaisiin jatkossa välttää. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostivat meriupseerin ura rajavartiolaitoksen työntekijänä erityispiirteineen, työtyytyväisyys sekä upseerin uramotivaatio. Tutkimusta suunniteltaessa ei haluttu luoda mitään hypoteesia siitä, mikä on johtanut kyseiseen kehitykseen. Yhtenä syynä oli se, että tutkimuksen taustaa kartoitettaessa havaittiin, että aihetta – henkilöstön irtisanoutumisia – oli ylipäänsä tutkittu hyvin vähän, jos ollenkaan. Tutkimusotteena tässä tutkimuksessa oli kvalitatiivinen tutkimus, jota täydennettiin kvantitatiivisella osuudella. Tutkimusmetodiksi valittiin sisällönanalyysi. Tiedonkeruu suoritettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla, joiden pohjalta laadittiin lopuksi vielä haastatteluja täydentävä kysely. Sisällönanalyysi suoritettiin teoriasidonnaisen analyysin avulla. Tutkimustuloksista ensimmäiset liittyivät irtisanoutuneiden erittäin suureen määrään rajavartiolaitokseen valmistuneiden upseerien joukosta: vuosien 1988 - 2000 aikana valmistuneista meriupseereista 47,5 % oli irtisanoutunut. Neljä (4) upseeria oli kuitenkin ehtinyt palata rajavartiolaitoksen palvelukseen, mikä laski edelleen muualla työskentelevien osuudeksi 37,5 %. Vastauksena varsinaiseen tutkimuskysymykseen ei saatu mitään yksiselitteistä, kaikkia yhdistävää tekijää. Lähimmäksi sellaista osuu uran kulminaatiopisteeksi laskettava siirtyminen kenttätyöstä toimistotehtäviin, mikä vaikuttaa useaan osa-alueeseen irtisanoutumisen syissä. Erityisen kiinteästi tähän liittyvät taloudelliset tekijät, eli kokonaisansion lasku, vaikka palkka mahdollisesti pysyisi samana tai hieman nousisi. Toinen kokonaisuus oli siirtovelvollisuuden, työpaikan sijainnin ja yksityiselämän muodostama yhtälö. Siirto toiselle paikkakunnalle, tai työpaikan epätoivottu sijainti, vaikuttaa väistämättä myös läheisiin, mitä kautta irtisanoutuminen saattaa nousta ajankohtaiseksi. Henkilöstöpolitiikka ja urakehitys sekä työn sisältö esittivät osalla irtisanoutuneista merkittävää tekijää: rajavartiolaitos ei mahdollistanut suuntautumista tietylle, henkilöitä itseään kiinnostavalle urapolulle. Syyt saattoivat olla myös pelkästään epäonnistuneessa henkilöstöpolitiikassa: esimerkiksi annettuja lupauksia tulevista työtehtävistä ei pidetty. Jokaisen tutkitun syyt irtisanoutumiseen olivat viime kädessä luonnollisesti yksilöllisiä, mutta kaikissa tapauksissa niissä kuitenkin esiintyi yhteisiä piirteitä. Painotukset eri syiden kohdalla vain vaihtelivat.

Velvoitevarastoinnin kustannukset lääkeyhtiöille

Suomessa on käytössä laaja lakisääteinen lääkkeiden velvoitevarastointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on turvata lääkkeiden saatavuus toimituskatkojen, vakavan kriisin tai muun vastaavan uhkakuvan varalta. Velvoitevarastoja ylläpitävät lääkeyhtiöiden lisäksi terveydenhuollon toimintayksiköt sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Velvoitevarastoinnin järjestäminen on kuitenkin suurimmaksi osaksi lääketeollisuuden vastuulla. Lääkeyhtiöiden tulee varastoida normaalin liiketoiminnallisen varmuusvaraston lisäksi laissa määrättyjä lääkeaineita- ja valmisteita 3, 6 tai 10 kuukauden kysyntää vastaava määrä. Suuret varastot yhdistettynä velvoitevarastointijärjestelmän jäykkyyteen vaikeuttavat lääkeyhtiöiden varastonhallintaa ja aiheuttavat lisäkustannuksia. Viime vuosina lainsäädäntöä on pyritty kehittämään paremmin nykyaikaa vastaavaksi. Todellisuudessa velvoitevarastoihin sitoutuneen pääoman määrä on kuitenkin kasvanut, mikä on nostanut keskustelua velvoitevarastoinnin laajuudesta ja kustannustehokkuudesta. Tutkimuksen tarkoitus on määritellä velvoitevarastoinnin aiheuttamia kustannuksia toimialatasolla. Tutkimuksessa selvitetään minkä tyyppisiä kustannuksia velvoitevarastointi aiheuttaa lääkeyhtiöille ja kuinka suuria kustannukset ovat. Tutkimuksessa verrataan velvoitevarastoinnin aiheuttamia kustannuksia Huoltovarmuuskeskuksen lääkeyhtiöille maksamiin korvausmaksuihin sekä tarkastellaan velvoitemäärien muutosten vaikutusta kustannusten määrään. Tutkimusotteena käytetään konstruktiivista tutkimusta. Konstruktiivisessa tutkimuksessa kehitetään ratkaisu käytännön ongelmaan, minkä kautta myös luodaan teoreettista uutuusarvoa. Tutkimuksessa kehitettävä konstruktio pohjautuu toimiala-analyysiin, kirjallisuuskatsaukseen ja asiantuntijahaastatteluihin, joiden kautta määritellään velvoitevarastoinnin kustannuskomponentit ja kustannusmallin perusteet. Kehitetyn kustannusmallin avulla lasketaan Suomen Lääkedatan markkinatietoihin pohjautuva arvio velvoitevarastoinnin kustannuksista vuonna 2012. Kustannusanalyysin mukaan vuoden 2012 kokonaiskustannukset toimialatasolla ovat 13,9 milj. €, mikä on viisinkertainen määrä Huoltovarmuuskeskuksen korvauksiin verrattuna. Suurimmat velvoitevarastoinnin kustannuskomponentit ovat sitoutuneen pääoman kustannukset sekä säilytys- ja hävikkikustannukset. Tutkimuksessa esitetään, että velvoitemäärien pienilläkin muutoksilla voidaan saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä. Velvoitevarastoinnin kustannuksista ei ole aikaisemmin esitetty arviota, joten tutkimus tuottaa tärkeää lisäinformaatiota käynnissä olevaa velvoitevarastointijärjestelmän kehittämistyötä varten.

Readout Electronics for Gas Electron Multiplier Detectors

The European Organization for Nuclear Research (CERN) operates the largest particle collider in the world. This particle collider is called the Large Hadron Collider (LHC) and it will undergo a maintenance break sometime in 2017 or 2018. During the break, the particle detectors, which operate around the particle collider, will be serviced and upgraded. Following the improvement in performance of the particle collider, the requirements for the detector electronics will be more demanding. In particular, the high amount of radiation during the operation of the particle collider sets requirements for the electronics that are uncommon in commercial electronics. Electronics that are built to function in the challenging environment of the collider have been designed at CERN. In order to meet the future challenges of data transmission, a GigaBit Transceiver data transmission module and an E-Link data bus have been developed. The next generation of readout electronics is designed to benefit from these technologies. However, the current readout electronics chips are not compatible with these technologies. As a result, in addition to new Gas Electron Multiplier (GEM) detectors and other technology, a new compatible chip is developed to function within the GEMs for the Compact Muon Solenoid (CMS) project. In this thesis, the objective was to study a data transmission interface that will be located on the readout chip between the E-Link bus and the control logic of the chip. The function of the module is to handle data transmission between the chip and the E-Link. In the study, a model of the interface was implemented with the Verilog hardware description language. This process was simulated by using chip design software by Cadence. State machines and operating principles with alternative possibilities for implementation are introduced in the E-Link interface design procedure. The functionality of the designed logic is demonstrated in simulation results, in which the implemented model is proven to be suitable for its task. Finally, suggestions that should be considered for improving the design have been presented.

Tiedon jakaminen kolmen ammattikorkeakoulun strategisessa liittoumassa. Case: Federation of Universities of Applied Sciences.

Ammattikorkeakoulut ovat suurten rakenteellisten ja rahoituksellisten muutosten edessä. Rahoitus tulee jatkossa tutkintojen määrään painottuen nykyisen opiskelija-määrän sijaan ja tämä pakottaa ammattikorkeakoulut etsimään keinoja toiminnan tehostamiseksi, joista korkeakoulujen muodostamat liittoumat ovat yksi väline. Tämän tutkimuksen aiheena on tiedon jakaminen kolmen ammattikorkeakoulun muo-dostamassa strategisessa liittoumassa. Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena, jonka empiirinen osuus toteutet-tiin kyselylomakkeella Hämeen, Lahden ja Laurea-ammattikorkeakoulujen toimijoilta keräten. Vastauksia saatiin 79, vastausprosentin ollessa 62,2 %. Tutkimustulosten perusteella FUASin johdon toimilla, organisaation rakenteella, organisaation kulttuu-rilla ja työilmapiirillä on positiivinen vaikutus tiedon jakamiseen. Lisäksi toimijoiden välinen luottamus ja avoimuus sekä motivaatio parantavat tiedon jakamista FUAS-ammattikorkeakoulujen välillä. Tiedon jakamisesta palkitseminen ja oman edun ta-voittelu eivät vaikuttaneet tilastollisesti merkittävästi FUASissa tapahtuvaan tiedon jakamiseen.

Aikuisten maahanmuuttajien kotoutumispolut : Selvitys kotoutumiskoulutuksen opiskelijoiden pitkän aikavälin sijoittumisesta

Koulutusportti – maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen kehittämishanke selvitti työvoimakoulutuksena järjestetyn ja omaehtoisen kotoutumiskoulutuksen syksyllä 2006 aloittaneiden maahanmuuttajien etenemispolkujen eroja. Tavoitteena oli saavuttaa yleiskuva omaehtoiseen (tuolloin ”rinnastettuun”) kotoutumiskoulutukseen ohjautumisesta sekä näihin koulutuksiin osallistuneiden maahanmuuttajien jatkopolkujen eroavaisuuksista verrattuna kotoutumiskoulutuksen työvoimakoulutuksena suorittaneisiin. Aineisto kerättiin URA-tietojärjestelmästä otantaperusteisesti sellaisten Helsingin TE-toimiston maahanmuuttaja-asiakkaiden joukosta, jotka aloittivat kotoutumiskoulutuksen ensimmäisen kerran syksyllä 2006. Verrattiin työvoimakoulutuksen sekä omaehtoisen koulutuksen suorittaneiden ryhmiä toisiinsa. Selvityksen mukaan omaehtoiseen opiskeluun ohjautui hieman erilaisen taustaprofiilin mukaisia maahanmuuttajia kuin työvoimakoulutukseen. Lisäksi verrattiin toisiinsa eri koulutuksiin osallistuneiden tilannetta viiden vuoden kuluttua kotoutumiskoulutuksen suorittamisen jälkeen. Etenemistä tarkasteltiin TE-hallinnon jaotteluin: selvitettiin mm. työttömyyttä ja työllistymistä. Viiden vuoden kuluttua kotoutumiskoulutuksen päättymisen jälkeen työttömien osuus oli varsin pieni sekä työvoimakoulutuksen että rinnastettuja koulutuksia suorittaneilla; rinnastettuja suorittaneissa työttömiä oli hieman enemmän. Samoin kokoaikatyössä oli hieman useammin työvoimakoulutusta kuin rinnastetun koulutuksen suorittanut. Molemmissa ryhmissä noin neljänneksellä TE-toimiston asiakkuus oli kuitenkin päättynyt vailla tietoa syystä. Vuonna 2006 kotoutumiskoulutuksen aloittaneiden tarkastelun tarkoitus oli täydentää Koulutusportti-projektin tekemää vuonna 2010 työvoimapoliittisia ja rinnastettuja kotoutumiskoulutuksia aloittaneiden pääkaupunkiseudun maahanmuuttajien työmarkkinatilanteen selvitystä. Otannassa työvoimakoulutukseen osallistuneiden ja omaehtoisesti opiskelleiden taustaprofiilien erot olivat pienemmät kuin 2010. Samoin erot työvoimakoulutuksia ja rinnastettuja opintoja suorittaneiden työllistymisen ja jatkopolkujen välillä olivat pienempiä kuin vuoden seurannassa. Viiden vuoden seurannassa erot työvoimapoliittisia kotoutumiskoulutuksia ja rinnastettuja opintoja suorittaneiden työllistymisen ja jatkopolkujen välillä olivat kaventuneet. Vuonna 2012 TE-toimiston asiakkaina oli enää varsin vähän vuonna 2006 kotoutumiskoulutuksen aloittaneita. Ulkomaalaisten asiakkaiden lukumäärän hyvin voimakas kasvu TE-toimistoissa 2006 – 2012 johtuukin ensisijaisesti uusien ulkomaalaisten työnhakijoiden määrän nopeasta kasvusta. TE-toimistoon ilmoittautuvien maahanmuuttajien työllistymispolku on usein pitkä. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna kotoutumisen ja työllistymisen tavoitteet vaikuttavat kuitenkin mahdollisilta saavuttaa.

Vuosi kotoutumiskoulutuksen jälkeen : Selvitys opiskelijoiden sijoittumisesta pääkaupunkiseudulla

Koulutusportti – maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen kehittämishanke selvitti työvoimakoulutuksena järjestetyn ja omaehtoisen kotoutumiskoulutuksen syksyllä 2010 aloittaneiden maahanmuuttajien etenemispolkuja koulutusten jälkeen. Tavoitteena oli saavuttaa yleiskuva omaehtoiseen (tuolloin ”rinnastettuun”) kotoutumiskoulutukseen ohjautumisesta sekä näihin koulutuksiin ohjautuneiden maahanmuuttajien jatkopolkujen eroavaisuuksista verrattuna kotoutumiskoulutuksen työvoimakoulutuksena suorittaneisiin. Aineisto kerättiin URA-tietojärjestelmästä otantaperusteisesti Helsingin, Espoon ja Vantaan TE-toimistojen aikaisemmin kotoutumiskoulutusta suorittamattomien maahanmuuttaja-asiakkaiden joukosta. Verrattiin työvoimakoulutuksen sekä omaehtoisen koulutuksen suorittaneiden ryhmiä toisiinsa. Pyrittiin ensinnäkin etsimään koulutusvalinnan selittäjiä ryhmien taustaprofiilien eroista. Toiseksi verrattiin eri koulutuksiin osallistuneiden etenemistä vuoden ajan kotoutumiskoulutuksen suorittamisen jälkeen. Etenemistä tarkasteltiin TE-hallinnon jaotteluin: selvitettiin työttömyyttä, työllistymistä sekä osallistumista koulutukseen tai TE-hallinnon palveluihin. Selvityksen mukaan omaehtoiseen opiskeluun ohjautui erilaisen taustaprofiilin mukaisia maahanmuuttajia kuin työvoimakoulutukseen. Omaehtoisiin suomen kielen opiskeluihin ohjautui syksyllä 2010 suhteellisen hyvin koulutettu, naisvaltainen joukko, jonka äidinkieli oli hyvin usein venäjä. Selvityksen aineistomenetelmä ei mahdollistanut ohjautumisen syvempää syyanalyysia. Välittömästi koulutuksen jälkeen työttömäksi jääneiden osuus oli suuri sekä työvoimakoulutusta että omaehtoista opiskelua suorittaneilla. Työvoimakoulutuksesta löydettiin useammin välitön jatkopolku ja työttömäksi jäi hieman vähemmän opiskelijoita kuin omaehtoisen koulutuksen jälkeen. Työttömyys vähentyi molemmissa seurantaryhmissä voimakkaasti seurantavuoden alkupuolella, lisääntyäkseen seurantavuoden lopulla. Kummassakaan ryhmässä työttömyyden vähentyminen ei johtunut yleensä työllistymisestä vaan sijoittumisesta moninaisiin TEtoimiston palveluihin. Omaehtoisia opiskeluja suorittaneiden sijoittuminen tapahtui hyvin usein uusiin omaehtoisiin suomen kielen koulutuksiin. Työvoimakoulutusta suorittaneiden joukossa etenemispolut olivat useammin työelämäsuuntautuneita. Seurantavuoden lopussa työttömien osuus oli kuitenkin suurempi työvoimakoulutusta suorittaneiden joukossa. Vuonna 2010 kotoutumiskoulutuksen aloittaneiden selvityksen tarkastelua täydennettiin vuonna 2006 työvoimapoliittisia ja rinnastettuja kotoutumiskoulutuksia aloittaneiden helsinkiläisten maahanmuuttajien työmarkkinatilanteen selvityksellä viiden vuoden kuluttua koulutuksen suorittamisesta. Otannassa työvoimakoulutukseen osallistuneiden ja omaehtoisesti opiskelleiden taustaprofiilien erot olivat pienemmät kuin vuonna 2010. Viiden vuoden seurannassa erot työvoimakoulutuksia ja rinnastettuja opintoja suorittaneiden työllistymisen ja jatkopolkujen välillä olivat kaventuneet. Tuolloin TE-toimiston asiakkaina oli myös enää varsin vähän 2006 kotoutumiskoulutuksen aloittaneita. Ulkomaalaisten asiakkaiden lukumäärän hyvin voimakas kasvu TE-toimistoissa 2006 – 2012 johtuukin ensisijaisesti uusien ulkomaalaisten työnhakijoiden määrän nopeasta kasvusta. TE-toimistoon ilmoittautuvien maahanmuuttajien onnistunut työllistymispolku on usein pitkä ja edellyttää kotoutumiskoulutuksen jälkeen pääsääntöisesti myös työvoimapalveluita.