372 resultados para prosessien kuvaaminen
Resumo:
Diplomityön tavoitteena oli tuottaa jätehuollon tilannekuva Suomen puolustushallinnolle. Diplomityön ensisijaiseksi tutkimustavoitteeksi määriteltiin jätehuollon nykytilan kartoitus vuonna 2013. Lisäksi diplomityössä tarkasteltiin jätehuollon suunnittelutyön merkitystä puolustushallinnolle sekä kartoitettiin lähitulevaisuuden painopistealueita puolustushallinnon jätehuollossa. Sisätilojen jätehuoltojärjestelyt eivät noudata samaa linjaa ulkojätepisteiden jäte-huoltojärjestelyjen kanssa. Tämä asettaa haasteita syntypaikkalajittelun toteuttamiselle ja edelleen jätehuoltotavoitteiden saavuttamiselle. Tähän jätehuollon epäkohtaan on mahdollista vaikuttaa jätehuollon prosessien selkeyttämisellä ja sopimusten tarkastelemisella yhdessä vuonna 2015 käynnistyvän puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen kanssa. Laskennallisen vaikuttavuusanalyysin perusteella jätehuollon tehostamistoimilla on mahdollista saavuttaa myös kustannussäästöjä. Ulkojätepisteiden tehostamisella olisi mahdollista saavuttaa noin 25 % säästöt jätehuollon kustannuksissa. Tehokkaammalla syntypaikkalajittelulla olisi mahdollista saavuttaa noin 27–31 % säästöt jätteen käsittelymaksuissa. Jätehuoltotavoitteiden saavuttamisessa keskeinen rooli on myös jätehuollon tiedonhallinnalla ja raportoinnilla sekä jätehuollon käyttäjät tavoittavalla tiedotuksella. Jätehuollon suunnittelu- ja kehittämistyössä tulee pyrkiä käyttäjäläheisempään toteutukseen. Diplomityön pohjalta aloitetaan puolustushallinnon jätehuollon pitkän aikavälin toiminnallisen strategian suunnittelu. Pitkän aikavälin toiminnalliseen strategiaan sisällytetään uudet jätehuollon tavoitteet, joissa huomioidaan puolustushallinnon sisäisten tavoitteiden lisäksi myös valtakunnallinen jätesuunnittelu.
Resumo:
Tämän Pro gradu -tutkielman tavoitteena on löytää prosessikirjallisuudesta kohdeyrityksen taloushallinnon kehittämiseen soveltuvia menetelmiä ja tunnistaa taloushallinnosta ne osa-alueet, joiden parantamisesta olisi yritykselle hyötyä tulevaisuudessa. Tutkielmassa sovelletaan kvalitatiivista analyysitapaa ja tutkimusstrategiana on tapaustutkimus. Aineistonkeruu suoritetaan empiirisen osion osalta haastattelujen, kyselyn ja havainnoinnin avulla. Teoreettinen viitekehys rakentuu taloushallinnon entistä strategisemman roolin ympärille etsien apukeinoja johtamiseen sekä prosessi- että laatuajattelusta. Tutkielmassa kartoitetaan kohdeyrityksen taloushallinnon prosessit sekä mallinnetaan niiden kulku ja rajapinnat muiden prosessien kanssa. Lisäksi tuodaan esiin prosesseissa piilevät kriittiset pisteet ja kehityskohteet. Kehitysehdotuksia esitetään myös kohdeyrityksen taloushallinnon organisoinnin ja laskentatoimen teorian vertailun sekä prosessiajattelun eri sovellusmahdollisuuksien pohjalta.
Resumo:
Ydinvoimalaitosten vesikemian optimointi ja korroosionesto on välttämätöntä laitosten taloudellisen ja turvallisen käytön kannalta. Eri laitoksiin liittyvää vesikemiaa ja järjestelmissä havaittavia korroosion muotoja on tutkittu laajasti ja tutkitaan yhä edelleen. Monien prosessien ymmärtäminen vaatii usean eri tieteenalan osaamista, kuten kemiantekniikan, energiatekniikan sekä materiaalitekniikan. Tässä työssä kerrotaan yksinkertaistaen vesikemiaan ja korroosioon liittyviä prosesseja ja reaktioita. Työssä käsitellään kevytvettä jäähdytteenä sekä moderaattorina käyttävien ydinvoimalaitosten eri korroosiomuotoja sekä säteilyn vaikutusta näihin suoraan tai vesikemian kautta. Työssä kerrotaan korroosio- ja aktivoitumistuotteiden muodostumisesta ja kulkeutumisesta sekä näiden tuotteiden vaikutuksista laitosten toimintaan. Korroosion ja materiaalien aktivoitumisen pohjalta tarkastellaan kattavasti ydinvoimalaitosten tyypillisimpiä vesikemian muokkauskeinoja sekä korroosionhallintaa. Tärkeimpiin asioihin syvennytään hieman lähemmin. Tarkastelun kohteena ovat eniten käytetyt ydinvoimalaitokset, eli länsimaiset paine- ja kiehutusvesilaitokset sekä venäläisvalmisteiset VVER-laitokset. Tarkoituksena on ollut luoda tiivis tietopaketti opiskelijoiden käyttöön muun opintomateriaalin tueksi.
Resumo:
Puolustusvoimien johtamis- ja hallintorakennetta koskevien rakennemuutosten ja aluksi koulutuskäyttöön otetun FINGOP:n mukaisen suunnitteluprosessin aiheuttamat vaikutukset tekevät suunnittelu- ja johtamisprosessien tutkimisesta ajankohtaista ja perusteltua. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia eri prosessien soveltuvuutta alueellisten viestijoukkojen käytännön suunnittelutyöhön ja johtamistoimintaan sekä vastata kysymykseen: ”Miten alueellisia viestijoukkoja tulisi johtaa?” Tarkastelun tukena käytettiin FINGOP:n mukaista suunnitteluprosessia ja Yhtymän esikuntaoppaassa esitettyjä sotilaallista johtamisprosessia ja tilannekuvan muodostamisprosessia. Aiheen laajuuden ja moninaisuuden vuoksi tutkielmassa keskityttiin käsittelemään vain liityntäverkon rakentamiseen käytettäviä viestikomppanioita (T) komppanian päällikön näkökulmasta. Tapaustutkimukselle ominaisesti tutkielmassa keskityttiin prosessien tutkimiseen. Tutkielma oli luonteeltaan kuvaileva ja vertaileva. Kerätty aineisto analysoitiin ja luokiteltiin eri teemojen mukaisesti. Teemoittelu toimi pohjana eri prosessien vertailemiselle. Tutkielmassa tehdyt johtopäätökset tukevat ajatusta FINGOP:n mukaisen suunnitteluprosessin soveltamisesta komppaniatason suunnitteluun. Viestikomppanian (T) suunnittelu- ja johtamisprosessin rakenteessa ei ole suuria eroja vertailukohtana olleisiin prosesseihin ja se olisi muokattavissa FINGOP:n mukaiseksi rakenteensa ja sisältönsä puolesta. Suurimmat erot liittyvät lähinnä käsitteistöön ja asiakirjojen muotoseikkoihin. Ennakoivassa suunnittelussa FINGOP:n mukainen suunnitteluprosessi tehostaisi suunnittelutyötä, mutta tilanteenmukaisessa suunnittelussa ja johtamisessa sitä tulisi soveltaa vain soveltuvilta osin komppaniatason toimintaan.
Resumo:
Kokonaisvaltaista laatujohtamista on tutkittu ja sovellettu paljon suurissa ja keskisuurissa yrityksissä, mutta ei juurikaan mikroyrityksissä. Siitä syystä tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella kokonaisvaltaisen laatujohtamisen sovellettavuutta mikroyrityksessä. Ensimmäinen osaongelma on, miten kokonaisvaltainen laatujohtaminen kytketään osaksi mikroyrityksen johtamisalueita. Toinen osaongelma on, miten kokonaisvaltainen laatujärjestelmä liitetään osaksi yrityksen toimintaa. Tutkielman perustan muodostavat yleiset kokonaisvaltaisen laatujohtamisen teoriat, koska suoraan mikroyrityksiä koskevia tutkimuksia on saatavilla hyvin vähän. Kokonaisvaltaisen laatujohtamisen peruspilareista on valittu kohdeyrityksen tutkimisen kannalta relevanteimmat elementit: johdon sitoutuminen ja johtaminen, suunnittelu ja organisointi, laadun mittaaminen ja esikuva-analyysi, asiakaslähtöisyys, prosessien hallinta ja kehittäminen sekä laatujärjestelmän luominen. Nämä elementit myös muodostavat työn rungon. Kokonaisvaltaisen laatujohtamisen soveltaminen mikroyrityksissä ei toimi samalla tavalla kuin suurissa yrityksissä, ja vain harvoin järjestelmää saatetaan kokonaisuudessaan loppuun asti. Osittain tämä johtuu siitä, että mikroyritykset hyötyvät järjestelmästä jo aikaisessa vaiheessa, jolloin työ jää alun jälkeen kesken. Toinen syy on, että järjestelmän luominen edellyttää suuria määriä niitä resursseja, jotka tavallisesti ovat varsin rajallisia mikroyrityksillä. Kuitenkin tutkimuksen mukaan mikroyrityksessäkin on mahdollista soveltaa kokonaisvaltaista laatujohtamista, kun yrityksen ominaispiirteet otetaan huomioon ja laatuajatteluun sitoudutaan aidosti. Lisäksi laatujärjestelmä voidaan liittää osaksi yrityksen toimintaa suunnittelemalla se tarkasti ja toteuttamalla suunnitelma pitkäjänteisesti, yrityksen resurssit huomioiden. Laadullinen tutkimus on suoritettu perehtymällä yhteen mikroyritykseen, jonka laatujärjestelmän luomista seurattiin lähes kahden vuoden ajan sen valmistumiseen asti. Tietoja yrityksestä kerättiin lähinnä haastattelemalla, mutta myös havainnoimalla ja perehtymällä valmiisiin aineistoihin.
Resumo:
Kansallisella varautumisella eli huoltovarmuudella pyritään varautumaan jo normaalioloissa poikkeusoloihin ja normaaliolojen vakaviin häiriötilanteisiin. Huoltovarmuus on osa kokonaismaanpuolustusta, joka tukee laajaa turvallisuuskäsitettä ja kokonaisturvallisuutta. Uhkakuvien muuttuessa myös huoltovarmuuden uhkakuvat muuttuvat ja aiheuttavat muutospaineita kansalliselle huoltovarmuudelle. Tutkimustyön tavoitteena on selvittää mitä muutospaineita kansalliseen huoltovarmuuteen kohdistuu, miten muutospaineet vaikuttavat kansalliseen huoltovarmuuteen ja miten kansallisesta huoltovarmuudesta huolehditaan tulevaisuudessa. Kyseessä on kartoittava ja selittävä kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Tavoitteena on kansalliseen huoltovarmuuteen kohdistuvien muutospaineiden selvittäminen sekä niiden vaikuttaminen kansalliseen huoltovarmuuteen. Tutkimusmetodeina ovat virallisiin asiakirjoihin ja kirjallisuuteen perustuva sisällönanalyysi sekä täydentävät asiantuntijahaastattelut. Pääasiallisina asiakirjoina ovat valtioneuvoston viralliset julkaisut koskien huoltovarmuutta, kokonaisturvallisuutta ja maanpuolustusta. Asiantuntijahaastattelut on tehty kansallisen huoltovarmuuden asiantuntijoille, joilla täydennetään asiakirjojen analyysia. Kansalliseen huoltovarmuuden muutospaineet kohdistuvat pääsääntöisesti Suomen ulkopuolelta globalisaation, kansainvälistymisen, toimintojen verkottumisen ja prosessien ketjuuntumisen kautta. Muutospaineet vaikuttavat kansalliseen huoltovarmuuteen toimintojen keskittämisellä normaalioloihin ja normaaliolojen häiriötilanteisiin sekä keskittymällä jatkuvuudenhallintaan. Kansallisen huoltovarmuuden tulee kyetä toimimaan monissa erilaisissa uhkakuvamalleissa myös tulevaisuudessa. Huoltovarmuustoimenpiteillä tulee varmistaa kansallisten toimijoiden kansainvälinen kilpailukyky, jotta kansallinen huoltovarmuus taataan. Nämä varmistetaan verkottumalla kansallisesti ja kansainvälisesti kaikilla sektoreilla. Suomen huoltovarmuuden perusjärjestelmä on toimiva, mutta sen toimintaa tulee kyetä säätää ja priorisoida kulloisenkin tilanteen mukaan. Suomessa huoltovarmuudesta ei kyetä huolehtimaan pelkästään julkisen sektorin toimenpitein vaan julkisen ja yksityisen sektorin välillä tarvitaan edelleen toimivaa yhteistyötä, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Jatkossa näitä molempia osapuolia hyödyntäviä toimintoja tuleekin tutkia ja kehittää.
Resumo:
Parissa kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon muutoksia. Neuvostoliitto hajosi, Suomen talousrakenne muuttui, globalisaatio kiihtyy kasvavalla vauhdilla, viennin kuljetusmuotoihin on tullut muutoksia, mutta yritystoiminta edellyttää pysymistä ajan tasalla. Tässä diplomityössä tutkitaan myynti- ja toimituskanavien valintoja EU:sta Venäjälle tapahtuvissa viennissä. Työssä käytetään Venäjältä saatavaa tietoa, sillä suurimmat lopputulokseen vaikuttavat kuljetuskustannukset kuten kuljetus, tavaran käsittely ja välivarastointi syntyvät Venäjän puolella. Vienti EU:sta Venäjälle on kasvanut koko ajan tasaisella vauhdilla ja muodostanut samalla tavanomaisesta poikkeavia kuljetusmenetelmiä. Suomessa pk-yrityksillä ei ole resursseja perehtyä aiheeseen, mutta koko ajan yhä useammat yritykset harjoittavat kauppaa ohjaamalla tavaran valmistajalta suoraan vastaanottajalle. Silloin tavara on lähetettävä esimerkiksi eurooppalaiselta keskusvarastolta Venäjälle, jolloin säästytään turhista kuljetuksista Suomen kautta. Työssä tutkitaan yleisimpiä käytössä olevia kuljetusmuotoja, rautatiekuljetuksen potentiaalia ja maantiekuljetuksen mahdollisuuksia. Siinä analysoidaan logistisen teorian pääpiirteitä, yritystoiminnan logistisia prosesseja samoin kuin EU:n vientisäädöksiä ja EU:sta lähtevien vientikuljetuksien organisointiongelmia. Käytössäni on logististen prosessien rakenteen metodologia. Työssä suoritetaan vientiprosessin tutkimus ja esitetään suoritetun tutkimuksen tulokset. Tuloksien pohjalta tehdään päätökset.
Resumo:
Tutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, miten prosessijohtamista sovelletaan puolustusvoimien prosessityössä. Tutkimuksen osatavoitteina oli selvittää, mitä prosessijohtaminen on ja miksi sitä käytetään, miten puolustusvoimien prosessityö on ohjeistettu, toteutettu ja miksi sitä käytetään. Tutkimus on johtamisen alaan kuuluva ja sijoittuu asioiden johtamisen ja organisaatiorakenteen osa-alueisiin. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen kartoittava tutkimus. Tutkimuksessa käytettiin kuvailevaa ja analysoivaa aineistolähtöistä tutkimusotetta. Tiedonkeruumenetelminä käytettiin kirjallisuuslähteitä ja haastatteluja. Tutkimuksen perusteella prosessijohtaminen on asiakaslähtöinen johtamisoppi, jossa organisoidutaan ja toimintaa johdetaan koko organisaation läpi leikkaavien toimintoketjujen avulla. Prosessijohtamisella tavoitellaan entistä parempaa asiakkaan tarpeisiin vastaamista, tehokkuutta, parempaa tiedonkulkua, laatua ja pyritään vähentämään organisaation sisäistä valtakamppailua ja byrokratiaa. Puolustusvoimien prosessityö on ohjeistettu Puolustusvoimien prosessikäsikirjassa, joka on vuodelta 2003. Prosessien käyttöä sivutaan useissa asiakirjoissa, mutta kattavaa, päivitettyä ohjeistusta ei ole. Tutkimuksen perusteella suoranaista prosessijohtamista ei käytetä puolustusvoimissa. On myös tehty strateginen päätös, että varsinaiseen prosessijohtamiseen ei siirrytä. Toiminta on organisoitu, tehtävät ja resurssit jaetaan toiminnallisesti ja päätökset tehdään linjaorganisaatiossa. Kuitenkin puolustusvoimien prosessityö muistuttaa käytännössä täysin prosessijohtamista, sillä molempien tavoitteet ja keinot ovat samankaltaisia. Prosessityöllä tavoitellaan tehokkuutta, laatua ja yhteisiä toimintamalleja ja pyritään vähentämään organisaation sisäisiä toiminnallisia esteitä. Puolustusvoimien organisoitumismalli muistuttaa tulosyksikköorganisaatiomallia. Siinä pohjalla on toiminnallinen organisaatio, mutta myös prosessijohtamisen hyviä puolia pyritään hyödyntämään.
Resumo:
This thesis aims to find an effective way of conducting a target audience analysis (TAA) in cyber domain. There are two main focal points that are addressed; the nature of the cyber domain and the method of the TAA. Of the cyber domain the object is to find the opportunities, restrictions and caveats that result from its digital and temporal nature. This is the environment in which the TAA method is examined in this study. As the TAA is an important step of any psychological operation and critical to its success, the method used must cover all the main aspects affecting the choice of a proper target audience. The first part of the research was done by sending an open-ended questionnaire to operators in the field of information warfare both in Finland and abroad. As the results were inconclusive, the research was completed by assessing the applicability of United States Army Joint Publication FM 3-05.301 in the cyber domain via a theory-based content analysis. FM 3- 05.301 was chosen because it presents a complete method of the TAA process. The findings were tested against the results of the questionnaire and new scientific research in the field of psychology. The cyber domain was found to be “fast and vast”, volatile and uncontrollable. Although governed by laws to some extent, the cyber domain is unpredictable by nature and not controllable to reasonable amount. The anonymity and lack of verification often present in the digital channels mean that anyone can have an opinion, and any message sent may change or even be counterproductive to the original purpose. The TAA method of the FM 3-05.301 is applicable in the cyber domain, although some parts of the method are outdated and thus suggested to be updated if used in that environment. The target audience categories of step two of the process were replaced by new groups that exist in the digital environment. The accessibility assessment (step eight) was also redefined, as in the digital media the mere existence of a written text is typically not enough to convey the intended message to the target audience. The scientific studies made in computer sciences and both in psychology and sociology about the behavior of people in social media (and overall in cyber domain) call for a more extensive remake of the TAA process. This falls, however, out of the scope of this work. It is thus suggested that further research should be carried out in search of computer-assisted methods and a more thorough TAA process, utilizing the latest discoveries of human behavior. ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Tämän opinnäytetyön tavoitteena on löytää tehokas tapa kohdeyleisöanalyysin tekemiseksi kybertoimintaympäristössä. Työssä keskitytään kahteen ilmiöön: kybertoimintaympäristön luonteeseen ja kohdeyleisöanalyysin metodiin. Kybertoimintaympäristön osalta tavoitteena on löytää sen digitaalisesta ja ajallisesta luonteesta juontuvat mahdollisuudet, rajoitteet ja sudenkuopat. Tämä on se ympäristö jossa kohdeyleisöanalyysiä tarkastellaan tässä työssä. Koska kohdeyleisöanalyysi kuuluu olennaisena osana jokaiseen psykologiseen operaatioon ja on onnistumisen kannalta kriittinen tekijä, käytettävän metodin tulee pitää sisällään kaikki oikean kohdeyleisön valinnan kannalta merkittävät osa-alueet. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa lähetettiin avoin kysely informaatiosodankäynnin ammattilaisille Suomessa ja ulkomailla. Koska kyselyn tulokset eivät olleet riittäviä johtopäätösten tekemiseksi, tutkimusta jatkettiin tarkastelemalla Yhdysvaltojen armeijan kenttäohjesäännön FM 3-05.301 soveltuvuutta kybertoimintaympäristössä käytettäväksi teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla. FM 3-05.301 valittiin koska se sisältää kokonaisvaltaisen kohdeyleisöanalyysiprosessin. Havaintoja verrattiin kyselytutkimuksen tuloksiin ja psykologian uusiin tutkimuksiin. Kybertoimintaympäristö on tulosten perusteella nopea ja valtava, jatkuvasti muuttuva ja kontrolloimaton. Vaikkakin lait hallitsevat kybertoimintaympäristöä jossakin määrin, on se silti luonteeltaan ennakoimaton eikä sitä voida luotettavasti hallita. Digitaalisilla kanavilla usein läsnäoleva nimettömyys ja tiedon tarkastamisen mahdottomuus tarkoittavat että kenellä tahansa voi olla mielipide asioista, ja mikä tahansa viesti voi muuttua, jopa alkuperäiseen tarkoitukseen nähden vastakkaiseksi. FM 3-05.301:n metodi toimii kybertoimintaympäristössä, vaikkakin jotkin osa-alueet ovat vanhentuneita ja siksi ne esitetään päivitettäväksi mikäli metodia käytetään kyseisessä ympäristössä. Kohdan kaksi kohdeyleisökategoriat korvattiin uusilla, digitaalisessa ympäristössä esiintyvillä ryhmillä. Lähestyttävyyden arviointi (kohta 8) muotoiltiin myös uudestaan, koska digitaalisessa mediassa pelkkä tekstin läsnäolo ei sellaisenaan tyypillisesti vielä riitä halutun viestin välittämiseen kohdeyleisölle. Tietotekniikan edistyminen ja psykologian sekä sosiologian aloilla tehty tieteellinen tutkimus ihmisten käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa (ja yleensä kybertoimintaympäristössä) mahdollistavat koko kohdeyleisöanalyysiprosessin uudelleenrakentamisen. Tässä työssä sitä kuitenkaan ei voida tehdä. Siksi esitetäänkin että lisätutkimusta tulisi tehdä sekä tietokoneavusteisten prosessien että vielä syvällisempien kohdeyleisöanalyysien osalta, käyttäen hyväksi viimeisimpiä ihmisen käyttäytymiseen liittyviä tutkimustuloksia.
Resumo:
The objective of this Master’s thesis is to find ways to streamline the invoicing process of the case company. In order to streamline the process, the bottlenecks and development areas of the present invoicing process needs to be identified. The bottlenecks are based on interviews made to personnel. The thesis also offers solutions to overcome the identified bottlenecks. The problem is the slowness of the invoicing process which should get rid off. The slow invoicing process causes delays in obtaining payments. There are many reasons for the slowness and inefficiency of the invoicing process. One of the biggest reasons is that the information systems are not deployed entirely. It causes additional work for everyone. Practices with the customers affect also to the smooth flow of invoicing. The contracts determine when the customer can be invoiced but also work approvals, missing work orders and customer’s own invoicing basis slow the process. The fastest and cheapest solution is to deploy the systems better and do things correctly. Thus duplicated work would decrease and resources would be saved. The work allocation should be modified and the practices with customer should be influenced too. In the future the meaning of IT should be highlighted and new devices exploited.
Resumo:
Onnistuneesti suoritettu suorituskyvyn mittaaminen ja johtaminen tuovat kirjallisuuden mukaan organisaatiolle monia hyötyjä. Ohjelmistotyön suorituskyky vaikuttaa ohjelmistoyritysten kannattavuuteen ja ohjelmointiprojektien tuloksellisuuteen. Ohjelmistotyön suorituskyvyn parantamisessa on suurelta osin keskitytty prosessien parantamiseen. Ohjelmistotyön suorituskyvyn taustalla on kuitenkin paljon muitakin tekijöitä kuin prosessi-indikaattorit. Sitoutuneisuus ja motivoituneisuus nähdään yhä tärkeämpinä tekijöinä ohjelmistotyön suorituskyvyn taustalla, joten suorituskyvyn johtamisen tulee huomioida nykyistä paremmin myös henkilöstön näkökulma. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia suorituskyvyn johtamisen viitekehysten, ohjelmistotyön suorituskyvyn taustatekijöiden, motivaation merkityksen ja johtamistyylien analysoinnin avulla, millainen suorituskyvyn mittaus- ja johtamisjärjestelmä (PMS) tukisi ohjelmistotyön suorituskyvyn johtamista huomioiden henkilöstön näkökulman. Tutkimuksessa analysoitiin aiempia aihepiiriä koskevia tutkimuksia ja lisäksi haastateltiin alan yritysasiantuntijoita. Tutkimuksen tuloksena esitettiin tärkeimmät ohjelmistotyön suorituskyvyn taustatekijät, joiden tilan parantamista suorituskyvyn johtamisen tulee mahdollistaa. Näiden havaittiin olevan läheisessä suhteessa henkilöstön motivaatiotekijöihin, joiden sitouttavaa kehittymistä johtamisen tulee myös tukea. Tulokset kiteytettiin suosituksiin koskien johtamista ja mittaristomallia, joita voidaan hyödyntää ohjelmistotyön suorituskyvyn johtamisessa huomioiden henkilöstön näkökulma. Mallissa on kuvattu mitattavat ja johdettavat tekijät yksilö- ja tiimitasolla, esimiestyössä sekä henkilöstövoimavarojen johtamisessa (HRM).
Resumo:
This master thesis examines the possibility of implementing a national industrial symbiosis programme in Finland. Industrial symbiosis is a close cooperation between companies in which the actors make use of each other's wastes and by-products as raw materials for pro-cesses. Symbiosis programme aims to promote industrial symbiosis by identifying possible synergies. In the United Kingdom (UK), a national level programme NISP (National Industri-al Symbiosis Programme) has been successfully implemented. This thesis studies whether it would be possible to implement a similar program in Finland. The implementation of the pro-gram in Finland is evaluated by analyzing and comparing Finnish and British business envi-ronments using PESTEL and diamond models. The goal is to identify factors that promote or hinder the implementation of the programme in Finland. Based on this study, it can be said that implementing the programme in Finland is possible. The programme can be carried out in almost the same principles as in the UK, but some char-acteristics of the Finnish business environment, such as the high level of technological know-how, should especially be taken as an advantage. On the other hand, there are features, such as low level domestic demand, which may prevent the implementation of the program unless they are given special attention.
Resumo:
The human immune system is constantly interacting with the surrounding stimuli and microorganisms. However, when directed against self or harmless antigens, these vital defense mechanisms can cause great damage. In addition, the understanding the underlying mechanism of several human diseases caused by aberrant immune cell functions, for instance type 1 diabetes and allergies, remains far from being complete. In this Ph.D. study these questions were addressed using genome-wide transcriptomic analyses. Asthma and allergies are characterized by a hyperactive response of the T helper 2 (Th2) immune cells. In this study, the target genes of the STAT6 transcription factor in naïve human T cells were identified with RNAi for the first time. STAT6 was shown to act as a central activator of the genes expression upon IL-4 signaling, with both direct and indirect effects on Th2 cell transcriptome. The core transcription factor network induced by IL-4 was identified from a kinetic analysis of the transcriptome. Type 1 diabetes is an autoimmune disease influenced by both the genetic susceptibility of an individual and the disease-triggering environmental factors. To improve understanding of the autoimmune processes driving pathogenesis in the prediabetic phase in humans, a unique series of prospective whole-blood RNA samples collected from HLA-susceptible children in the Finnish Type 1 Diabetes Prediction and Prevention (DIPP) study was studied. Changes in different timewindows of the pathogenesis process were identified, and especially the type 1 interferon response was activated early and throughout the preclinical T1D. The hygiene hypothesis states that allergic diseases, and lately also autoimmune diseases, could be prevented by infections and other microbial contacts acquired in early childhood, or even prenatally. To study the effects of the standard of hygiene on the development of neonatal immune system, cord blood samples from children born in Finland (high standard of living), Estonia (rapid economic growth) and Russian Karelia (low standard of living) were compared. Children born in Russian Karelia deviated from Finnish and Estonian children in many aspects of the neonatal immune system, which was developmentally more mature in Karelia, resembling that of older infants. The results of this thesis offer significant new information on the regulatory networks associated with immune-mediated diseases in human. The results will facilitate understanding and further research on the role of the identified target genes and mechanisms driving the allergic inflammation and type 1 diabetes, hopefully leading to a new era of drug development.
Resumo:
Entrepreneurial marketing is newly established term and there is need for more specific studies in order to understand the concept fully. SMEs have entrepreneurial marketing elements more visible in their marketing and therefore provide more fruitful insights for this research. SMEs marketing has gained more recognition during the past years and in some cases innovative characteristics can be identified despite constraints such as lack of certain resources. The purpose of this research is to study entrepreneurial marketing characteristics and SME processes in order to wider understanding and gain more insights of entrepreneurial marketing. In addition, planning and implementation of entrepreneurial marketing processes is examined in order to gain full coverage of SMEs marketing activities. The research was conducted as a qualitative research and data gathering was based on semi-structured interview survey, which involved nine company interviews. Multiple case research was used to analyze data so that focus and clarity could be maintained in organized manner. Case companies were chosen from different business fields so that more variation and insights could be identified. The empirical results suggest that two examined processes networking and word-of-mouth communication are very important processes for case companies which supports the previous researches. However, the entrepreneurial marketing characteristics had variation some were more visible and recognizable than others. Examining more closely the processes companies did not fully understand that networking or word-of-mouth marketing could be used as efficiently as other conventional marketing methods.
Resumo:
Tämä diplomityö toteutettiin Auto-Kilta Trucks Oy:lle. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena tapaustutkimuksena. Tutkimuksessa käytettiin havainnointia ja perehdyttiin nykyisiin prosessikuvauksiin. Lähivuosina yrityksessä tulee tapahtumaan asiakasrajapinnassa eläköitymisiä eikä samanlaista ammatillista kokemusta ole helposti saatavilla. Taloudellinen tilanne ei mahdollista lisäresurssien palkkaamista vaan yrityksen asiakasrajapintaan tulee saada yrityksen sisältä voimavaroja. Yrityksen mekaanikoista on tarkoitus saada ratkaisu asiakasrajapinnassa tapahtuviin muutoksiin. Asiakaskokemuksen kautta haetaan ymmärrystä oman toiminnan kehittämiseen. Liiketoimintaprosessien tulee tukea asiakaskokemuksen luomista. Muutosjohtamisen keinoin on tarkoitus viedä prosesseihin muutos työskentelytavoista sekä saada työntekijät ajattelemaan asiakaslähtöisesti. Lopputuloksena esitetään asiakasrajapintaan uusi prosessimalli, joka tukee asiakaskokemuksen luomista. Yrityksessä on tärkeää ymmärtää asiakkaan oikea tarve käyttää yrityksen palveluja.