44 resultados para out and coefficients
Resumo:
Ohjelmistotestaus on suuri ja kasvava kustannuserä ohjelmistotuotannossa. Kirjallisuudessa mainittu ohjelmistotestauksen kustannusten osuus on noin 50% ohjelmistokehityshankkeiden budjetista. Tutkimusprojektin tarkoituksena on selvittää, kuinka ohjelmistotestauksen kustannusten kasvu saataisiin pysähtymään tai laskemaan laatua menettämättä. Tässä työssä keskitytään laadullisen analyysin kautta selvittämään ja ymmärtämään tietämyksen välittämistä ohjelmistotestausorganisaatiossa. Tutkimusmateriaali on kerätty haastattelemalla26 organisaatioyksikön edustajia. Näiden organisaatioyksiköiden joukosta on edelleen valittu viisi organisaatioyksikköä lähempään tarkasteluun. Työssä havaittiin muun muassa, että tuotesuuntautuneessa ohjelmistokehityksessä tietämystä on vaivattomampi kodifioida. Esimerkiksi testitapausten määrittäminen ennakkoon on tällöin helpompaa. Kodifiointi mahdollistaa myös testauksen laajamittaisen ulkoistamisen, sillä kodifioitua tietämystä on helpompi välittää. Räätälöityjen järjestelmien testaamisessa tarvittava tietämys vaikuttaa olevan suurelta osin hiljaista, esimerkiksi sovellusalueosaaminen painottuu enemmän.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selventää miten Talouselämä-lehti tuo esille yritysten kokemaa työvoimapulaa ja sen hallintakeinoja erityisesti osaaja näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on tulkitaTalouselämä-lehden artikkeleihin perustuvan empiirisen aineiston perusteella sekä aikaisemman kirjallisuuden perusteella, millä keinoilla yritykset voivat varautua työvoimapulaan ja menestyä kilpailussa niukoilla työmarkkinoilla. Tutkimus tuo esille myös Talouselämä lehden representoiman osaajan profiilin. Tutkimus onlaadullinen tutkimus. Aineisto koostuu Talouselämä-lehden vuoden 2002 ja toukokuun 2006 välisenä aikana ilmestyneistä artikkeleista. Tuloksina saatiin selville, että Talouselämä-lehti tuo esille työvoimapulaa laadullista ja määrällistä työvoimapulaa kuvaavien ja asiantuntijoiden varoittelevien ja neuvovien puheiden kautta. Tutkimuskontekstin sisällä osaavan työvoiman pula koetaan merkittävämpänä ongelmana kuin määrällinen työvoimapula. Yritysten tulee varautua henkilöstöstrategian kautta siihen, että yrityksen osaamistarpeet täyttyvät tulevaisuudessa. Osaajien houkutteluun tulee keksiä luovia ja yksilöllisiä keinoja sekä myydä avoimet työtehtävät osaajille markkinoinnillisin keinoin.
Resumo:
Tutkielman tarkoituksena on tutkia oppimisprosessin muodostumista ja toteutumista sekä prosessijohtamisen ja prosessien roolia SAP:in käyttöönottoprojektissa. Tutkielman case-organisaationa toimii Kespro Oy ja tutkimuskohteena on SAP:in käyttöönottoprojekti Kespron tukuissa. Tutkimus- ja tiedonkeruumenetelmänä käytetään kvantitatiivista kyselylomaketta. Tutkimuksessa saatiin selkeä kuva prosessijohtamisen ja prosessien roolista muutostilanteessa sekä oppimisprosessin muodostumisesta jatoteutumisesta. Johdon ja esimiesten tuen korostuminen sekä onnistunut strategisten linjausten tiedottaminen tulivat esille käytännön työssä prosessien toimivuuden ja oman työn merkityksen kautta. Tärkeänä haasteena osaamisen varmistamiseksi käyttöönoton yhteydessä oli varmistaa koulutuksen ja käyttäjäohjeiden riittävä taso ja sisältö. Käyttöönoton aikana ja sen jälkeen korostuivat tiedon jakamisessa pääkäyttäjien ja henkilöstön keskinäinen yhteistyö ja avunanto. Tehokas tiedon jakaminen mahdollisti käyttöönoton onnistumisen. Käyttöönottoon vaikutti oleellisesti myös tietotekninen näkökulma: käyttäjien kyky erottaa toisistaan oma osaaminen ja tietotekniset ongelmat. Näiden tekijöiden huomioiminen mahdollisti SAP-toiminnanohjausjärjestelmän sujuvan liikkeellelähdön Kespron tukuissa mahdollisimman vähillä operatiivisilla ongelmilla.
Resumo:
Fibre-reinforced composite (FRC) root canal posts are suggested to have biomechanical benefits over traditional metallic posts, but they lack good adhesion to resin composites. The aim of this series of studies was to evaluate the adhesion of individually formed fibre-reinforced composite material to composite resin and dentin, as well as some mechanical properties. Flexural properties were evaluated and compared between individually formed FRC post material and different prefabricated posts. The depth of polymerization of the individually formed FRC post material was evaluated with IR spectrophotometry and microhardness measurements, and compared to that of resin without fibres. Bonding properties of the individually formed FRC post to resin cements and dentin were tested using Pull-out- and Push-out-force tests, evaluated with scanning electron microscopy, and compared to those of prefabricated FRC and metal posts. Load-bearing capacity and microstrain were evaluated and failure mode assessment was made on incisors restored with individually formed FRC posts of different structures and prefabricated posts. The results of these studies show that the individually polymerized and formed FRC post material had higher flexural properties compared to the commercial prefabricated FRC posts. The individually polymerized FRC material showed almost the same degree of conversion after light polymerization as monomer resin without fibres. Moreover, it was found that the individually formed FRC post material with a semiinterpenetrating polymer network (IPN) polymer matrix bonded better to composite resin luting cement, than did the prefabricated posts with a cross-linked polymer matrix. Furthermore, it was found that, contrary to the other posts, there were no adhesive failures between the individually formed FRC posts and composite resin luting cement. This suggests better interfacial adhesion of cements to these posts. Although no differences in load-bearing capacity or microstrain could be seen, the incisors restored with individually formed FRC posts with a hollow structure showed more favourable failures compared to other prefabricated posts. These studies suggest that it is possible to use individually formed FRC material with semi-IPN polymer matrix as root canal post material. They also indicate that there are benefits especially regarding the bonding properties to composite resin and dentin with this material compared to prefabricated FRC post material with a cross-linked matrix. Furthermore, clinically more repairable failures were found with this material compared to those of prefabricated posts.
Resumo:
Työn tavoitteena oli suorittaa tekninen sekä toiminnallinen toteutettavuustarkastelu asiakasdataan kohdistuvien muutosten suhteen erään suuren metsäteollisuusyrityksen toiminnanohjausjärjestelmäprojektissa. Ensin selvitettiin toiminnanohjausjärjestelmän käsite, toteutettavuustarkastelun rooli IT -projektissa sekä toteutettavuustarkastelun suorittamisen vaiheet. Teoriaosuus koottiin pääasiassa kirjallisuuden ja internetlähteiden avulla.Empiirisessä osuudessa toteutettiin ja dokumentoitiin toteutettavuustarkastelu vaihe vaiheelta. Kohdetta lähestyttiin ylhäältä -alas menetelmällä. Pääpaino oli asiakaskoodien, järjestelmiin tarvittavien muutosten sekä työnkulun muuttamisen toteutettavuuden tarkastelussa. Empiirisen osuuden informaation kerääminen suoritettiin asiantuntijoiden haastattelujen avulla. Kerättyä tietoa sovellettiin teoriaosuuden sekä projektidokumenttien menetelmien mukaisesti. Lopputulokseksi saatiin täysivaltainen toteutettavuustarkastelu, joka pitää sisällään kohteen taustaselvitykset, nykyisen ja tulevan tilanteen kuvaukset, poikkeavuusanalyysit sekä jatkotoimenpide-ehdotukset. Tutkimuksessa päädyttiin siihen, että projekti on toteutettavissa tutkitulta alueelta.
Resumo:
Diplomityön päätavoitteena oli kehittää UPM-Kymmene Seaways Oy:lle ISO 14001 -standardiin pohjautuva ympäristöjärjestelmä. Lisäksi tavoitteena oli tuoda organisaatiolle tietämystä ympäristöjohtamisesta, sekä arvioida laaditun järjestelmän toimivuutta organisaation toiminnasta aiheutuvien ympäristöhaittojen vähentäjänä. Järjestelmän laatiminen käsitti suunnittelun, organisoinnin ja toteutuksen keskeisten dokumentointien osalta. Viime vuosina metsäteollisuusyrityksille on luotu paineita ympäristöasioiden hoitamisen tehostamisesta. Tämä on kohdistunut myös metsäteollisuuden kuljetuksiin, joten on ollut perusteltua kehittää myös kuljetusorganisaatioiden ympäristöjohtamista. UPM-Kymmene Seaways Oy:n ympäristöjohtamisen kehittämistyössä lähdettiin organisaation sidosryhmien odotuksista liikkeelle. Lisäksi tutustuttiin kuljetusten aiheuttamiin ympäristöhaittoihin ja selvitettiin organisaation vaikutusmahdollisuuksia haittojen vähentämiseen. Johtamisjärjestelmä pyrittiin luomaan luonnolliseksi osaksi jokapäiväistä toimintaa, joka ottaa ympäristöasiat huomioon myös toiminnan jatkuvassa kehittämisessä. Laadittu ympäristöjärjestelmä integroituna osaksi kokonaisvaltaista toimintajärjestelmää täytti organisaation sille asettamat tavoitteet melko hyvin. Järjestelmän mukana tuoma työn määrä ei kasvanut liian suureksi ja ympäristöasioista muodostui yksi merkittävä päätöksiin vaikuttavista tekijöistä.
Resumo:
Tutkielman konkreettisena tavoitteena oli rakentaa kauppaketjulle kysynnän hallinnan pohjalta malli, jonka avulla ketju voi parantaa asiakaslähtöisyyttään ja samalla tehostaa toimintaansa. Tutkielman teoriaosassa muodostetun viitekehyksen pitävyyttä kokeiltiin TOKMANNI-ketjun makeistuoteryhmään. Tutkielman teoriaosassa seurattiin päivittäistavarakauppaan suunnatun ECR-toiminnan teoreettista viitekehystä, josta saatiin tietoa kirjallisuudesta, konsulttiraporteista sekä artikkeleista. Empiirinen osa toteutettiin kvantitatiivisilla kohdeyrityksen tuottamilla dokumenteilla, joita täydennettiin kvalitatiivisilla haastattelututkimuksilla. Tutkielman pohjalta ketjun makeistuoteryhmään rakennettiin uudelleen määritelty ja yhtenäinen valikoima sekä esillepano. Valikoiman selkiyttämisellä ja yhtenäistämisellä parannettiin tuoteryhmän hallittavuutta sekä helpotettiin henkilökunnan työskentelyä tilaustoiminnassa, esillepanossa ja kampanjoinnissa. Lisäksi tuoteryhmän selkiytymisen ja kulutuskysynnän mukaisen valikoiman nähtiin parantavan myös tuoteryhmän kannattavuutta ja asiakaslähtöisyyttä siisteinä, selkeinä hyllyinä sekä kulutuskysynnän mukaisena valikoimana. Teoreettinen malli tuntui toimivan myös käytännössä.
Resumo:
Tapaustutkimuksessa kansallisesta osaamispääomarekisteristä ja kansalaisen sähköisestä ansioluettelosta selvitettiin julkishallinnon tietojärjestelmän hallinnon sijoittamista, jotta se mahdollisimman hyvin tukisi yhtäältä järjestelmän kehittämistä tuottavasti ja toisaalta saisi käyttöönsä mahdollisimman laajan taustatietämyksen. Tutkimuskysymyksillä selvitettiin, miten järjestelmä tulisi organisoida, jotta palvelut paranisivat ja tuottavuus lisääntyisi. Kysymystä organisoitumisesta ja hallinnoinnista lähestyttiin projektijohtamisen ja tietojohtamisen käsitteistä lähtien. Tutkimuksessa selvitettiin erilaisia käyttäjänäkökulmia ja hahmotettiin järjestelmän erilaisia asiakkaita sekä sidosryhmiä. Empiirisenä viitekehyksenä käytettiin valtionhallinnon asiakirjoja, OpetusTIME –valmisteluryhmän kokouskeskusteluja sekä muita aiheeseen liittyviä tietolähteitä. Keskeinen havaintoni oli, että rakennettaessa tietojärjestelmää valtionhallinnon verkostomaisessa tilaaja-tuottaja –toiminnassa on olennaista erottaa prosessivastuu ja tuotantovastuu toisistaan. Toimintamallissa on kriittistä, miten johtoryhmä onnistuu ohjaustehtävässään. Lisäksi on huolehdittava prosessien mallinnuksen onnistumisesta.
Resumo:
Stora Enso Oyj:n Anjalan paperitehdas on vuoden 2008 alussa muutosten keskellä; tehtaalla pysäytetään yksi paperikone, ja samalla kahden käyntiin jäävän paperikoneen tuoteportfoliota muutetaan. Näin ollen tehtaalla on tarve päivittää logistista strategiaa ja kehittää tehtaan lähtölogistiikan toimintoja. Tämän diplomityön tavoitteena oli määrittää Anjalan paperitehtaan lastausaseman resurssit tehtaalla toteutettavan rakennemuutoksen jälkeisessä tilanteessa sekä tuoda esille ja pohtia tehtaan lähtölogistiikan toimintojen mahdollisia kehitystoimenpiteitä. Työssä pohdittiin rakennemuutoksen vaikutuksia lastausaseman resursseihin niin auto- kuin junalastauksenkin osalta sekä käsiteltiin mahdollisia logististen järjestelyjen kehitystoimenpiteitä. Lastausaseman resurssit todettiin riittäviksi. Keskeisimmiksi ja tärkeimmiksi kehitystoimenpiteiksi työssä nähtiin tehdas-satama -toimituksissa käytettävien autokuljetusten määrän kasvattaminen, Stora Enson systeemiliikenteen junalastausten kehittäminen sekä Anjalan paperitehtaan ja Inkeroisten kartonkitehtaan yhteisen kuljetussuunnittelijan toimen käynnistäminen.
Resumo:
Tämän kandidaatintyön tavoitteena on selvittää ja analysoida venäläisten yritysten kansainvälistymistä investointien näkökulmasta. Aihetta tutkittiin Venäjältä ulospäin suuntautuneiden investointien valossa. Kansainvälistymistä analysoitiin konkreettisten yritysesimerkkien kautta. Työssä käytettiin lähteinä aikaisempia aiheesta tehtyjä tutkimuksia sekä esimerkkeinä olevien yritysten internetsivuja. Venäläisten yritysten kansainvälistyminen alkoi toden teolla vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Käytännössä yritysten kansainvälistyminen on lähtenyt kasvuun vasta 2000-luvulla. Viime vuosien aikana Venäjä on ollut yksi suurimmista ulospäin investoijista nousevien markkinatalouksien joukossa. Suurimmat Venäjältä ulospäin investoijat toimivat öljy- ja kaasuteollisuudessa sekä metalli- ja kaivosteollisuudessa. Kyseiset teollisuudenalat ovat riippuvaisia raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnoista. Vuoden 2008 lopulla alkanut talouskriisi on alentanut raaka-aineiden hintoja ja näin vaikuttanut yritysten toimintaan. Yritykset ovat joutuneet talousvaikeuksiin, joka on vaikuttanut myös niiden investointeihin ulkomaille. Tällä hetkellä Venäjä on riippuvainen luonnonvaroihin perustuvista teollisuudenaloista, mutta tulevaisuudessa uusilla yrityksillä on mahdollisuuksia nousta kansainvälisien yritysten joukkoon. Raaka-aineiden hintojen kääntyessä jälleen nousuun myös luonnonvaroihin perustuvat yritykset tulevat nousemaan ahdingosta ja jatkamaan kansainvälistymistä.
Resumo:
Nyky yhteiskunta tulee päivä päivältä riippuvaisemmaksi sähköstä ja sen luotettavasta siirrosta ja jakelusta. Suurhäiriö kantaverkossa on erittäin epätodennäköinen, mutta sen mahdollisuutta ei koskaan voida kokonaan rajata pois. Suurhäiriön seuraukset ovat erittäin vakavat ja yhteiskäytön palautus häiriön jälkeen voi pitkittyä. Diplomityössä käsitellään kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n kaasuturpiinivaravoimalaitoksia ja niiden ominaisuuksia kantaverkon suurhäiriössä. Varavoimalaitosten pimeäkäynnistysvalmiudet tarkastettiin ja niissä suoritettiin koeajoja, jotka sisälsivät jatkuvan ja dynaamisen tilan koeajo osuudet. Yhdessä laitosyksikössä tehtiin myös pimeäkäynnistys ja saarekekoeajo. Koeajojen perusteella saatiin arvokasta perustietoa kaasuturpiinilaitosten ominaisuuksista ja mahdollisuuksista toimia pimeäkäynnistystilanteissa. Varavoimalaitosten matemaattista mallintamista yksinkertaisella teollisuuskaasuturpiinilaitoksen mallilla kokeiltiin siinä kuitenkaan onnistumatta. Kokemusten perusteella esitetään keskeisimmät havainnot ja ehdotukset kevyen, moniakselisen kaasuturpiinilaitoksen mallintamiseksi.
Resumo:
Diplomityö tehtiin Wello Oy:n toimeksiannosta. Wello Oy on vesi- ja tuulivoimaratkaisuihin keskittynyt yritys, joka kehittää aaltovoimalaitekonseptia. Työssä selvitettiin aaltovoimaan liittyviä ilmiöitä ja aaltovoimalaitteen mekaanista konseptia ja tehtiin arvio niiden tehokkuudesta. Työssä käytettiin kaupallisia simulointityökaluja kuten monikappaledynamiikan simulointiohjelmaa MSC.ADAMS R3:a ja yleistä matematiikka ohjelmaa Matlab Simulink:ia. Simulointimallia käytettiin arvioimaan laitteen yleistä käyttäytymistä. Lisäksi laitteen analyyttisiä malleja käytettiin laitteen toimintaperiaatteen selvitykseen. Simulointia käytettiin kelluvan laitteen mekanismin tutkimukseen. Tuloksiin pohjautuen laitteelle määriteltiin teoreettiset maksimiteho rajat ja rajoitteet, jotka vaikuttavat laitteen tehokkuuteen.
Resumo:
Integrins are heterodimeric cell adhesion receptors involved in cell-cell and cell-extracellular matrix (ECM) interactions. They transmit bidirectional signals across the cell membrane. This results in a wide range of biological events from cell differentiation to apoptosis. alpha2beta1 integrin is an abundant collagen receptor expressed on the surface of several cell types. In addition to ECM ligands, alpha2beta1 integrins are bound by echovirus 1 (EV1) which uses alpha2beta1 as a receptor to initiate its life cycle in the infected cell. The aim of this thesis project was to provide further insight into the mechanisms of alpha2beta1 integrin ligand recognition and receptor activation. Collagen fibrils are the principal tensile elements of the ECM. Yet, the interaction of alpha2beta1 integrin with the fibrillar form of collagen I has received relatively little attention. This research focused on the ability of alpha2beta1 integrin to act as a receptor for type I collagen fibrils. Also the molecular requirements of the EV1 interaction with alpha2beta1 were studied. Conventionally, ligand binding has been suggested to require integrin activation and the binding may further trigger integrin signalling. Another main objective of this study was to elucidate both the inside-out and outside-in signalling mechanisms of alpha2beta1 integrin in adherent cells. The results indicated that alpha2beta1 integrin is the principal integrin-type collagen receptor for type I collagen fibrils, and alpha2beta1 may participate in the regulation of pericellular collagen fibrillogenesis. Furthermore, alpha2beta1 integrin inside-out activation appeared to be synergistically regulated by integrin clustering and conformational activation. The triggering of alpha2beta1 integrin outside-in signalling, however, was shown to require both conformational changes and clustering. In contrast to ECM ligands, EV1 appeared to take advantage of the bent, inactive form of alpha2beta1 integrin in initiating its life cycle in the cell. This research together with other recent studies, has shed light on the molecular mechanisms of integrin activation. It is becoming evident that large ligands are able to bind to the bent form of integrin, which has been previously considered to be physiologically inactive. Consequently, our understanding of the conformational modulation of integrins upon activation is changing.
Resumo:
This master’s thesis is focused on power supply network disturbances and their effects on the frequency converter – one of the components of modern process crane electrical system. The most critical disturbance types, their causes and the effect they bring to crane electrical system was determined in this work. Variety of protective devices used for mitigation of disturbances is investigated. Device protection solutions for the frequency converter used in crane applications are presented. Analyses of the power supply requirements for frequency converter and various components of crane electrical system were carried out and as a result the crane power supply requirements list that guarantees normal crane operation was built. This list is to be included in crane projects for troubleshooting purposes in order to determine potentially dangerous network.
Resumo:
Researching research is not a common theme in educational drama. Nor is the educational drama process from a participant perspective a typical focus of research, at least not if the participants are disabled. Yet this is the theme of this thesis, a drama in three acts. The aim of this thesis is to describe, analyse, and discuss both the ways in which research within educational drama can be carried out and represented, and the experiences of the participants of the educational drama process. The theoretical framework that steers the research process is built up of two pairs of frames, each of them, like Russian nesting dolls, containing further frames. The first frame, relating to the outcomes of conducting research in educational drama, comprises philosophical, representational, and personal theories. As the second question asks what educational drama is, the subject related frame is built up of pedagogical, drama educational, and aesthetic theories. The study in its entirety follows the structure of the researcher’s hermeneutical learning process and takes the form of a journey starting from what is familiar, stretching towards what is new and different, and finally returning back to the beginning with a new view on what was there at the start. The thesis consists of two separate but related studies. The first, a familiar study conducted earlier, Alpha in Act I, was carried out among upper secondary school pupils. In the second, the new and therefore unfamiliar study, Omega in Act III, the participants are adult individuals who are physically and communicatively disabled. In between these two Acts an element of “Verfremdung” where the Alpha study is systematically scrutinized as the purpose is to teach and to manage the reader to think. Meta-discussions on the philosophical issues of the study are conducted throughout the text, parallel to the empirical parts. The outcomes of the first research question show that philosophical, methodical, and representational consistency is crucial for research. While this may sound like stating the obvious, this has nevertheless not always been considered fact, especially not within qualitative research. The outcomes further stress that representational issues are also to be recognized when presenting non-rational aspects of educational drama. By wording the world, through the use of visualising language, the surplus of meanings of educational drama can be, as they are within this study, made visible, sensible, and almost tangible, not only cognitively understandable. The outcomes of the second question point to the different foci of the studies, with Alpha focusing on the rationally retold experiences and Omega focusing on nonrational experiences. The outcomes expose educational drama as a learning process comprising doing, reflecting, and being. The doing aspect communicates the concrete efforts in creating a piece of theatre, while the being aspect relates experiences of being as situated, embodied and sensuous, reciprocal, empowering, aesthetic and artistic, and existential. Reflection is the twine that runs throughout the process and connects both doing and being. In summary, the outcomes could be formulated as “learning from learning how to make theatre”.