Partisaanisodasta alueelliseen puolustusjärjestelmään : jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen

Väitöskirjan tavoitteena on ollut rakentaa kokonaiskuva aiheesta Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittyminen toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa ei ole rajoituttu ainoastaan kuvailemaan sotataidollisen ajattelun kehittyminen, vaan on pyritty selvittämään kehittymiseen vaikuttaneet tekijät ja vastaamaan kysymykseen, miksi näin on tapahtunut? Aiemmat länsimaiset tutkimukset ovat tarkastelleet jugoslavialaista sotataitoa tai maanpuolustusta vain jostain tietystä rajallisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Jugoslavian kansanarmeijaa, asevoimien vaikutusta maan poliittiseen elämään tai sotilaallista doktriinia koskien. Sotataidon kehittymiseen vaikuttavat tekijät huomioivaa kokonaisesitystä ole tehty. Myös jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu on jäänyt pääosin pimentoon. Jugoslavialainen maan sotataitoon kohdistunut tutkimus on ollut laajaa ja monipuolista, mutta sen käytettävyyteen osittain vaikuttaa marxilais-leniniläinen materialistis-dialektinen, historialliseen materialismiin perustuva tutkimusmenetelmä. Väitöskirjan päätutkimusaineiston ovat muodostaneet alkuperäislähteet, ensisijaisesti jugoslavialaiset ohjesäännöt, käsikirjat, oppaat ja oppikirjat. Muu lähteistö on koostunut lähinnä arkistoasiakirjoista ja muusta kirjallisuudesta. Tutkimusmenetelmä on ollut historiatieteellinen käsittäen muun muassa ulkoisen ja sisäisen lähdekritiikin harjoittamisen, tietojen varmistamisen mahdollisimman useasta toisistaan riippumattomasta lähteestä sekä pyrkimyksen rekonstruoida ristiriidaton kokonaiskuva tutkimuskohteesta. Eri lähteistä ja lähderyhmistä saatuja tietoja on vertailtu, analysoitu sekä yhdistetty kriittisesti. Lähteiden käytettävyyden, lähdearvon ja luotettavuuden arviointi ovat olleet merkittävässä roolissa, näistä kaikista tärkeimpänä luotettavuuden arviointi. Sisäisen ja ulkoisen lähdekritiikin keinoin on pyritty luomaan oma ristiriidaton tulkinta kokonaisuudesta, jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisestä toisen maailmansodan jälkeen. Tutkimuksessa on pitäydytty niin pitkälle kuin mahdollista jugoslavialaisen sotataidon alkuperäisessä terminologiassa. Jugoslavialaisia termejä ei ole muokattu vastaamaan paremmin esimerkiksi tällä hetkellä länsimaisessa sotataidossa käytettyjä käsitteitä. Väitöskirjan rakenne on temaattinen. Läpi koko tutkittavan ajanjakson jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisessä on tunnistettavissa samat määräävät tekijät: historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, sotilaallinen doktriini, lakiperusteet, kommunistiliiton ohjaus ja asevoimien sekä yhteiskunnan valmiuden kehittyminen. Jugoslaviassa puhuttiin aseelliseen kamppailuun vaikuttavista sodankäynnin faktoreista, joita olivat yhteiskunnalliset tekijät, materiaalis-tekniset tekijät ja sotilaalliset tekijät. Kaikista tärkeimpänä tekijänä pidettiin kuitenkin ihmistä itseään, vaikka ihmisen merkitys välillä tuntuikin hukkuvan ”moraalis-poliittiset tekijät”-sanahirviön alle. Tutkimuskysymyksiin on vastattu sotataitoon vaikuttaneiden edellä mainittujen tekijöiden kautta. Kuhunkin muutostekijään liittyvä kehitys on kuvattu kronologisena esityksenä. Kansan vapautussodassa vuosina 1941–1945 perustettujen partisaaniyksiköiden muodostamisessa sekä niiden toimintamenetelmissä on havaittavissa runsaasti yhtymäkohtia 1700- ja 1800-luvun hajdukkijoukkojen sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun četnikkijoukkojen vastaaviin periaatteisiin. Samankaltaisuuksia ilmenee 1950-luvulta alkaen alueellisen puolustuksen joukkojen ja partisaaniyksiköiden toimintamenetelmien yhteydessä väliaikaisesti menetetyllä alueella toimittaessa. Kansan tukeen, karismaattisiin johtajiin ja yllätyselementtiin perustuva sissitoiminta on perinteistä eteläslaavilaista sotataitoa. Sodanjälkeinen jugoslavialainen sotataito oli jatkumoa eteläslaavien vuosisatoja vanhalle sotataidolliselle perinteelle, vaikka sitä ei julkisesti Jugoslaviassa muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myönnettykään. Jugoslavian sotilaallinen doktriini oli luotu kaikista suunnista kohdistuvia hyökkäyksiä vastaan, mutta sotilaallisen uhkan painotukset vaihtelivat usein, jopa vain muutaman vuoden välein. Tämä ei johtunut päättämättömyydestä eikä pelkästään koetun uhkan suunnan vaihtumisesta. Painottamalla sisäisen ja ulkoisen uhkan jatkuvuutta sekä uhkan suunnan vaihtelua pyrittiin pitämään maanpuolustuspiirit valppaina ja kansalaiset aktiivisina. Tällä tavalla myös perusteltiin maanpuolustuksen korkeita kustannuksia ja ennen kaikkea pyrittiin lisäämään maan sisäistä veljeyttä ja yhtenäisyyttä. On ilmeistä, että sekä lännestä että idästä kohdistui Jugoslavian suuntaan suurta poliittista ja sotilaallista intressiä kylmän sodan vuosina 1945–1990, mutta suoran sotilaallisen uhkan aukoton todistaminen olisi kuitenkin hankalaa. Oleellista onkin jugoslavialaisten oma käsitys maataan vastaan kohdistuneesta sotilaallisesta uhkasta. Sisäisen uhkan vaikutus alkoi kasvaa 1970-luvun alkupuolelta lähtien ja se johti lopulta 1980-luvulla alueellisen puolustuksen joukkojen esikuntien lakkauttamiseen ja taisteluvälineiden hajavarastointijärjestelmän purkamiseen. Yhteiskunnallisista tekijöistä merkittävimpinä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun vaikuttaneina osina olivat lait ja Jugoslavian kommunistiliitto. Perustuslakiin ja lakiin kansallisesta puolustuksesta sekä kommunistiliiton päätöslauselmiin sisällytetyt vaatimukset sotataidon kehittymiselle kuitenkin vain toistivat sotilaallisessa doktriinissa määritettyjä suuntaviivoja sekä määräyksiä. Maanpuolustukseen liittyneiden määräysten ja ohjeiden hyväksymiselle laillisen järjestyksen mukaisesti annettiin kuitenkin erittäin suuri arvo. Niiden toimeenpanon leviäminen maanlaajuisesti varmistettiin puolueen päätöksillä velvoittamalla muun muassa kommunistiliiton paikallisorganisaatiot, puoluesolut asevoimien sisällä sekä kaikki liittovaltion hallintotasot tekemään kaikkensa yleisen kansanpuolustuksen ja sitä ilmentävän sotataidon toteutumisen eteen. Materiaalis-teknisen tekijän kokonaisuus sisälsi aseet ja varusteet sekä niihin liittyviä muita seikkoja, kuten yhteiskunnan teollisuuden kehittymisen asteen sekä kyvyn suojautua vihollisen taisteluvälineitä vastaan ja luoda vihollisen aseita vastaan tehokkaampi vasta-ase. Siihen luettiin myös yksilöiden, taktisten ja yhdistettyjen taktisten yksiköiden sekä koko kansan koulutus aseiden ja varusteiden tarkoituksenmukaiseen käyttöön. Vaikka jugoslavialainen aseteollisuus kehittyi tutkimusperiodin aikana voimakkaasti, joutui maa taloudellisten resurssiensa rajallisuuden ja mahdollisen vihollishyökkäyksen ylivoimaisuuden havaittuaan toteamaan, että maanpuolustuksen ongelmia ei voida ratkaista materiaalin ja tekniikan määrällä tai laadulla. Ratkaisun oli löydyttävä sotilaallisista tekijöistä ja varsinkin sotataidosta. Sotilaalliset tekijät ja prosessit olivat jugoslavialaisen sotataidon ja sotataidollisen ajattelun kehittymisen kannalta tärkein muutostekijä. Sotilaallisten tekijöiden ytimen muodosti sotataito, joka Jugoslaviassa koostui teoriasta ja käytännöstä. Tämä jako koski sotataidon kolmea tasoa: strategiaa, operatiikkaa ja taktiikkaa. Sotataitoon kuuluvina osina pidettiin muun muassa taisteluvalmiutta, liikekannallepanovalmiutta, yhteiskunnallis-poliittisten yhteisöjen aseetonta vastarintaa, aseellisen kamppailun operatiivista ja taktista tasoa, materiaalista ja teknistä varustamista, sotatalouden valmistelujen organisointia sekä yhteiskunnallisia palveluja poikkeusoloissa. Osa näistä kuului edellä mainittuihin yhteiskunnallisiin tai materiaalis-teknisiin tekijöihin. Jugoslavialainen sotataito onkin nähtävä matriisinomaisena kokonaisuutena, jossa sotataidon kolmeen toiminnalliseen tasoon, strategiaan, operatiikkaan ja taktiikkaan vaikuttivat historialliset taustatekijät, sotilaallinen uhka, yhteiskunnalliset tekijät ja materiaalis-tekniset tekijät. Jugoslavialaisen sotataidon kokonaisuuteen kuului myös se, että mainitut muutostekijät vaikuttivat vielä toisiinsa. Lopputuloksena näin kokonaisvaltaisesta näkemyksestä sotataitoon ja sotataidolliseen ajatteluun Jugoslavia kykeni luomaan poikkeuksellisen tehokkaana pidetyn puolustusratkaisun, jossa koko yhteiskunnan kaikki resurssit pystyttiin suuntaamaan hyökkäyksen torjumiseen ja maahan tunkeutuneiden pois ajamiseen. Aiempi tutkimus on nähnyt jugoslavialaisen sotataidon kehittymisen keskeisimpänä vaikuttimena ja murroskohtana Varsovan liiton joukkojen toimeenpaneman Tšekkoslovakian miehityksen ja siitä seuranneen koetun uhkan merkittävän voimistumisen. Yleisen kansanpuolustuksen doktriiniin liittyvä taustatutkimus, teorianmuodostus ja doktriinin käyttöönotto tapahtuivat kuitenkin jo 1950-luvulla. Tšekkoslovakian miehitys toimi vain muutoksen toimeenpanoa vauhdittavana tekijänä. Jugoslavialaiset korostivat, että jugoslavialaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa ollut yhteisjohtoisuuden periaate ulottui myös maanpuolustukseen ja sotataitoon. Tutkimusaineistoon perehtyminen kuitenkin osoitti, että yleisen kansanpuolustuksen kokonaisuutta kuvaavat oppikirjat, laeissa asetetut määräykset ja Jugoslavian kommunistiliiton julkaisemat vaatimukset eivät olleet jalkautuneet sotataidon teoriaan tai käytäntöön operatiivisella tai taktisella tasolla. Strategisella tasolla yhteisjohtoisuus esiintyi näkyvämmin vain sotilaallisen konseptin ja strategian yhteydessä. Sotilaallisen doktriinin osalta yhteisjohtoisuus ilmeni lähinnä kahdessa asiassa. Alueellisen puolustuksen yksiköiden varustamisvelvoite oli asetettu siviilihallinnon eri tasojen vastuulle. Alueellisen puolustuksen esikunnat ja komentajat olivat vastuussa yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoille. Siviilihallinnon organisaatioiden kyky varustaa alueellisen puolustuksen yksiköt osoittautui kuitenkin heikoksi. Alueellisen puolustuksen esikunnatkin toimivat upseereiden johtamina sotilaallisina johtoportaina, ja yleisen kansanpuolustuksen ja yhteiskunnallisen itsesuojelun komiteoiden toiminta komentajien ja esikuntien suuntaan rajoittui vain nimelliseen ohjaukseen. Yhteisjohtoisuus osoittautuikin tutkimuksen kuluessa piirteeksi, joka julkisesta retoriikasta huolimatta ei toteutunut jugoslavialaisessa sotataidon praktiikassa. Jugoslavialaisen sotataidollisen ajattelun kehittymisen kaari käynnistyi partisaanisodasta ja päätyi alueelliseen puolustusjärjestelmään. Kansakunta ja sen useat eri kansallisuudet onnistuivat luomaan tieteelliseen ja tutkittuun tietoon perustuvan välineen, sotataidon teorian ja käytännön, joka suojeli maata yli puolen vuosisadan ajan. Yleinen kansanpuolustus sekä jugoslavialainen sotataito ovat toisiensa synonyymejä, seurauksia ja synnyttäjiä. Puolustusratkaisu lähti omista kansallisista lähtökohdista, siihen sulautettiin valikoiden ja jalostettuna hyviksi sekä menestyksekkäiksi koettuja ulkomaisia elementtejä sekä vaikutteita. Sitä perusteltiin monipuolisilla poliittisilla, ideologisilla, teoreettisilla, historiallisilla sekä nykyaikaisilla sotataidollisilla argumenteilla, mutta kaikesta tästä huolimatta sen ydin oli omintakeinen jugoslavialainen sotataidollinen ajattelu.

Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa

Lasten ja lapsiperheiden hyvin- ja pahoinvointi on säilynyt julkisen keskustelun keskiössä viime vuosikymmenet. Näkemykset lapselle riittävistä kasvuolosuhteista tässä keskustelussa vaihtelevat. Tämän tutkimuksen kohteena ovat lapset, joiden kohdalla on päädytty lastensuojelun äärimmäiseen ja viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon, sillä näen sen edustavan tapahtumaa, jossa yhteisön normatiivisten ihanteiden rajat ylittyvät. Tutkimuksessani kysyn: Millä tavalla lasten huostaanotto vetää rajaa toisaalta poikkeavan ja normaalin kasvuyhteisön ja toisaalta poikkeavan ja normaalin lapsuuden välille? Tavoitteena on selvittää, millä ongelmatekijöillä lastensuojelutoimia perustellaan ja miten näitä ongelmia kuvataan. Lisäksi olen jäljittänyt sitä hetkeä, jossa normaalin lapsuuden määrittelyn kohteeksi päätyy lapsen kasvuympäristön sijasta itse lapsi ja hänen käyttäytymisensä. Kolmanneksi olen pyrkinyt nimeämään ne institutionaaliset toimijat, jotka osallistuvat normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittelyprosessiin. Tutkimuksen aineisto koostuu vuonna 2004 huostassa olleen 178 lapsen huostaanoton päätösasiakirjoista sekä sosiaalityöntekijöiden huostaanottoa koskevista lausunnoista. Hahmotan asiakirjat tarinoina, jotka kertovat kulttuurista ”totuutta” normaalista ja poikkeavasta lapsuudesta. Empiirisessä analyysissäni sovellan narratiivista lähestymistapaa, jossa aihetta tarkastellaan konstruktionistisesta näkökulmasta korostaen lapsuuden kontekstisidonnaista, historiallista ja kulttuurista luonnetta. Teoreettinen tulkintakehykseni pohjautuu Pierre Bourdieun ideaan sosiaalisesta kentästä, jonka rajat piirtyvät Edwin M. Lemertin teorian tarjoilemissa yhteisöreaktioiden prosesseissa. Omassa tulkinnassani ne tilanteet, joissa yhteisö reagoi lapsen tai vanhemmuuden olosuhteisiin, osoittavat rajat sille sosiaaliselle tilalle, jonka miellän bourdieulaisittain normaalin lapsuuden kentäksi. Analyysi osoitti, etteivät lastensuojeluongelmat näyttäydy selvärajaisina, ja lapselle haitalliset elinolot on vaikeasti konkretisoitavissa selkeiksi näytöiksi. Lastensuojeluongelmat määrittyvät ongelmiksi vasta kun joku niihin reagoi. Reagoimalla lapsen ja perheen elämän olosuhteisiin yhteisön muut jäsenet osallistuvat lastensuojelun tai huostaanoton tarpeen määrittelyyn, näin ollen normaalin ja poikkeavan lapsuuden tuottamiseen. Eri toimijat kohtaavat lapsen ja perheen erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja niinpä eri toimijat myös kiinnittävät huomiota eri asioihin. Lisäksi poikkeavuuden määrittyminen siirtyy pikkuhiljaa lapsen kasvuoloista lapseen itseensä, riippuen siitä, mitä katsotaan ja mihin reagoidaan. Raja ongelmakodin ja ongelmalapsen välille piirtyy vaiheittain. Mitä enemmän lastensuojelullista puuttumista edellyttävät ongelmat painottuvat kodin olosuhteiden sijasta lapsen käyttäytymiseen, sitä virallisemmaksi asiantuntija- ja viranomaisverkostoksi käy tilannetta arvioivien toimijoiden joukko. Normaalin ja poikkeavan lapsuuden välisten rajojen asettuminen riippuu erityisesti siitä, minkä instituution kanssa lapsi tai perhe päätyy tekemisiin. Normaali lapsuus on vaikeasti tavoiteltavaa siksi, että eri tahot tuottavat erilaista tietoa.

Testing Futures Market Efficiency and Optimal Hedge Ratio Estimation: Evidence from Futures and Options on RTS

This study investigates futures market efficiency and optimal hedge ratio estimation. First, cointegration between spot and futures prices is studied using Johansen method, with two different model specifications. If prices are found cointegrated, restrictions on cointegrating vector and adjustment coefficients are imposed, to account for unbiasedness, weak exogeneity and prediction hypothesis. Second, optimal hedge ratios are estimated using static OLS, and time-varying DVEC and CCC models. In-sample and out-of-sample results for one, two and five period ahead are reported. The futures used in thesis are RTS index, EUR/RUB exchange rate and Brent oil, traded in Futures and options on RTS.(FORTS) For in-sample period, data points were acquired from start of trading of each futures contract, RTS index from August 2005, EUR/RUB exchange rate March 2009 and Brent oil October 2008, lasting till end of May 2011. Out-of-sample period covers start of June 2011, till end of December 2011. Our results indicate that all three asset pairs, spot and futures, are cointegrated. We found RTS index futures to be unbiased predictor of spot price, mixed evidence for exchange rate, and for Brent oil futures unbiasedness was not supported. Weak exogeneity results for all pairs indicated spot price to lead in price discovery process. Prediction hypothesis, unbiasedness and weak exogeneity of futures, was rejected for all asset pairs. Variance reduction results varied between assets, in-sample in range of 40-85 percent and out-of sample in range of 40-96 percent. Differences between models were found small, except for Brent oil in which OLS clearly dominated. Out-of-sample results indicated exceptionally high variance reduction for RTS index, approximately 95 percent.

Strategic Change Management Readiness Evaluation in Organizations

The objective of this study and paper was to find out how the strategic change management readiness in organizations can be evaluated. Based on theory and prior CMP model, the framework of strategic change management and issues related to it was constructed. Additionally a synthesis of the most important phases and interventions in strategic change process and project was created. These phases were starting point, planning, implementation and evaluation and securing phases. Qualitative approach was utilized in the empirical part of the study due to the need for in-depth information about the topics surveyed through semi-structured interview. There were 18 responders from the top management of large Finnish companies. In this study interventions, strengths and weaknesses during the various phases of strategic change projects were revealed. Additionally the interviewees’ opinion on the importance of each of the interventions in strategic change project success was asked. According to this study, the most important phases recognized through researching theoretical literature, prior CMP model and empirical information in starting point phase were analysis of current and desired state and need for change accompanied with guiding coalition formulation. In planning phase the most important interventions were project organization formulation, action plan creation, analysis of prior and current strategic change projects and organizational structure analysis. In the change project implementation phase the interventions of importance were launch, quick wins, sense of urgency creation, change resistance management and change communications. In the final evaluation and securing phase project evaluation was the most important intervention. Based on the results a tool for creating change management readiness profile was created.

Rajavartiolaitoksen strategian implementointi

Rajavartiolaitos on yhteiskunnallisesti merkittävä turvallisuusviranomainen. Erityisesti laitoksen merellinen rooli sisäisen turvallisuuden kentässä on korostunut sen lakisääteisten merellisten tehtävien ansiosta. Rajavartiolaitoksen merelliselle roolille onkin asetettu huomattavat tavoitteet viraston strategia-asiakirjassa. Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanoa tai siinä suoriutumista ei tieteellisen tutkimuksen keinoin ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksen tarkoituksena oli muodostaa rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon tutkimusta tukeva teoreettinen viitekehys. Näkökulma viitekehyksen muodostamiseksi oli merellinen. Kyseisen viitekehyksen avulla mahdollistetaan strategian toimeenpanossa onnistumisen tutkiminen nimenomaisesti merellisestä perspektiivistä. Tutkittaessa toimeenpanoon liittyvien tekijöiden toteutumista tai ilmentymiä rajavartiolaitoksen implementaatioprosessissa voidaan päätyä myös arvioon sen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja viimekädessä roolista. Jatkotutkimuksen tehtävä on varsinainen implementaation tutkiminen nyt muodostettua teoreettista viitekehystä hyödyntäen. Implementaation tutkimuskenttään liittyy useita erilaisia teoreettisia suuntauksia. Teorialähtöisen sisällönanalyysin avulla pyrittiin muodostamaan kattava kuva vallitsevista teorioista varsinaisen paradigman puuttuessa. Sisällönanalyysin analyysirungoksi valittiin topdown- teorian käsitemaailma. Analysoitavat teokset valittiin implementaatiotutkimuksen vahvinta perinnettä edustavien tutkimusjulkaisujen ja artikkeleiden joukosta pyrkimyksenä huomioimaan tutkimuksen alan valtavirtaan kuuluvat merkittävimmät lähestymistavat. Rajavartiolaitoksen strategian toimeenpanon tutkimusta tukevan teorian muodostamiseksi tuli sisällönanalyysistä kumpuavat teoriat sitoa soveltuvin osin reaalimaailmaan eli viraston prosesseihin ja toimintaympäristöön. Tätä varten muodostettiin käsitys rajavartiolaitoksen strategisesta olosuhdeympäristöstä sekä sidottiin toimeenpanon prosessit governanssin teoriaan käyttäen Multiple Govenance Framework -viitekehystä (MGF). Varsinainen viitekehys ja siihen liittyvät tekijät valittiin analysoidusta materiaalista tukeutuen abduktiiviseen päättelyyn. Tutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta rajavartiolaitoksen edustavan tietyssä määrin top-down-tutkimusperinteeseen liittyviä piirteitä. Tämä teoria ei kuitenkaan kaikilta osin huomio niitä erityispiirteitä, jotka tutkimuksessa tunnistettiin. Yhdistämällä MGF:n ominaisuudet ja top-down-teoriasta soveltuvat tekijät, muodostettiin hypoteesi rajavartiolaitoksen implementaatiota tukevasta viitekehyksestä. Viitekehys sidottiin rajavartiolaitokseen, mutta varsinainen operationalisointi jätettiin jatkotutkimuksen tehtäväksi.

Julkisten hankintojen keskittäminen - case kuntasektorin yhteishankinnat

Tämä kandidaatintyö käsittelee julkisten hankintojen keskittämistä. Keskitymme työssä Suomen tilanteeseen ja erityisesti kuntasektorin hankintojen keskittämiseen. Työn alussa käymme läpi lyhyesti julkisiin hankintoihin vaikuttavaa lainsäädäntöä ja esittelemme yleistä teoriaa hankintojen keskittämisestä. Teoriaosuudessa käsittelemme keskittämisen motiiveja, saavutettavia hyötyjä sekä mahdollisia ongelmia. Kandidaatintyöhömme sisältyy case-esimerkki yhteishankintayksikön toiminnasta. Tarkastelun kohteena on Etelä-Karjalan maakunnan alueella toimiva yhteishankintayksikkö Etelä-Karjalan hankintapalvelut, joka hoitaa yhteistyöyksiköilleen muun muassa kilpailutukset sekä sopimusten hallinnan. Työssä vertaamme myös nousevatko kirjallisuusosuudessa käsitellyt teoriat esille case-yrityksen toiminnassa. Pääosin teoria vastasi haastattelun perusteella Etelä-Karjalan Hankintapalveluiden kokemia hyötyjä ja haittoja joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Hyödyt koettiin yhteneväisemmiksi teorian kanssa kuin haitat. Työn lopussa käymme läpi hankintojen keskittämisen tulevaisuuden näkymiä, joiden perusteella voidaan sanoa, että aiheeseen liittyvää tutkimusta tulisi tehdä enemmän.

Teollisten palveluiden kehittäminen asiakaslähtöisesti

Teollisuuden palvelut tuottavat tulevaisuudessa yhä suuremman osan yritysten liikevaihdosta ja tämän vuoksi niiden systemaattinen kehittäminen yrityksessä on erityisen tärkeää. Tutkimuksen tavoitteena on luoda teorian pohjalta malli, jonka avulla mekatroniikkaklusterin yritykset voivat analysoida tarjottavia palveluitaan asiakkaan näkökulmasta. Tutkimuksessa pyritään myös selvittämään empiirisesti mallin soveltuvuus palvelutarjonnan kehittämiseen tutkimuksessa mukana oleville erikokoisille yrityksille. Tutkimuksen teoreettisessa osassa luodaan katsaus yrityksen kasvustrategioihin. Palveluiden innovaatio- sekä kehitysprosessit käydään lyhyesti läpi, sekä esitetään lähtökohtia, miten yritykset voivat siirtyä tuotetarjoajasta palveluntarjoajaksi. Teoriaosassa käydään läpi QFD -malli, jota voidaan käyttää hyödyksi kun analysoidaan asiakkaan palvelutarpeita ja priorisoidaan yrityksen resursseja. QFD -mallin lisäksi esitellään myös muita laatutyökaluja sekä asiakkaan tarpeiden selvitysmenetelmiä, joita yritys voi käyttää hyödykseen QFD -mallin kanssa. Synteesiosassa esitellään ensin MS Excel -pohjainen QFD -malli. Mallin käyttö-kokeilu toteutetaan työpaja tyylisessä kokouksessa, ja tutkimustulokset kerätään havainnoimalla, teemahaastattelulla sekä kyselyn avulla.

Tietoisuuden tasot ja tietoisuustaidot. Platonista transmoderniin aikaan.

Tämä on kasvatusfilosofinen ja -psykologinen, teoreettinen sekä fenomenologis-hermeneuttinen, tutkielma ihmisen tietoisuuden tasoista - ja tietoisuustaidoista, jotka voivat auttaa tietoisuuden tasoilla eteenpäin. Länsimaisen filosofian – ja näin ollen myös kasvatustieteen - kivijalka ovat Platonin ja Aristoteleen antiikin aikaiset teokset. Platon puhui aikoinaan tiedon tasoista pääteoksessaan Valtio (1999) ja Aristoteles loi pohjan klassiselle hyve-etiikalle teoksissaan Nikomakhoksen etiikka (1989) ja Politiikka (1991). Useista eri idän viisausperinteistä löytyy Platonin kuvauksen kaltaisia jaotteluja eri tasoista, joita ihminen voi saavuttaa vielä ns. tavallisen aikuisuuden saavuttamisen, toisin sanoen formaalisoperationaalisen eli rationaalisen tietoisuuden tason, jälkeenkin. Ja näissä viisausperinteissä painotetaan yleensä tietoisuuden tasoilla nousun sekä eettisen käytöksen yhteyttä. Myös länsimaiset modernit filosofit ja kehityspsykologit ovat tehneet erilaisia teoreettisia jaotteluja ihmisen kehityksen suhteen. Amerikkalainen filosofi Ken Wilber (2000a) on tehnyt mielestäni kattavaimman teoreettisen konstruktion tietoisuuden tasoista. Hän on nimenomaan onnistunut hedelmällisellä tavalla yhdistämään länsimaisen kehityspsykologian sekä idän kontemplatiiviset perinteet. Tämä työ jakaantuu kolmeen osaan: Ensimmäinen osio luo laajalti teoreettista pohjaa platoniseen tapaan eli koko Kosmos nähdään orgaanisena kokonaisuutena. Tämän jälkeen, toisessa osiossa, tutkielma esittelee yksityiskohtaisesti Wilberin (2009) teorian tietoisuuden tasoista. Tutkielman kolmas osio puolestaan käsittelee tietoisuustaitoja eli hahmottelee konkreettisia metodeja kuinka tietoisuuden tasoilla voi edesauttaa ihmisten etenemistä, kohti tietoisempaa elämää, kohti hyvää elämää. Tässä tutkielmassa päädytään siihen, että yksilöllinen tietoisuuden tasolta seuraavalle eteneminen on aina ihmisen sisäinen paradigman muutos – ja nimenoman tällaisten yksilön perustoja vavisuttavien muutosten aikaansaaminen tulisi olla filosofian – ja myös kasvatusfilosofian - opetuksen – ja yleensäkin opetuksen – yksi tehtävä. Eettisyys on aina avainasemassa kasvatuksessa; ja kasvatus voi olla eettistä, kun se tapahtuu oikeanlaisesta sisäisestä tilasta käsin. Ja tietoisuuden tasoilla etenemisen myötä lisääntyy spontaani eettinen käytös. Näin ollen, tietoisuustaidot tulisi ottaa isompaan rooliin formaalissa koulutuksessa, ja myös ennen kaikkea opettajain koulutuksessa. Tärkein jatkotutkimusehdotus on suomalaiseen koulutusmaailmaan sopivan sovelluksen luominen Wilberin teoriasta

Lämmön- ja aineensiirto hiilipartikkelin palamisessa

Tässä tutkimusraportissa käsitellään yksittäisen hiilipartikkelin palamisen teoriaa. Tutkimusraportissa tullaan esittelemään palamisen kannalta olennaiset ilmiöt kuten lämmön- ja aineensiirto sekä palamiseen liittyvät reaktiot ja palamisen vaiheet. Lisäksi tarkastellaan eri aineominaisuuksien riippuvuutta eri parametreista. Käsitellyn teorian pohjalta luodaan palamista kuvaava malli, jonka avulla kuvataan aineensiirtoa ja lämpötilajakaumaa yksittäisessä partikkelissa. Tavoitteena on mallin avulla tarkastella partikkelikoon vaikutusta yllä esitettyihin ilmiöihin.

Tieteellisen luovuuden ongelmia

Nimekkeen selitys: Neuvostopsykologi Mihail Jaroshevskin teorian pohjalta.

Iljenkov ideaalisesta

Kirjallisuusarvostelu

Nuorten KTM-naisten näkemyksiä työmotivaatiosta ja sitoutumisesta palkitsemisen näkökulmasta

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää nuorten KTM-naisten näkemyksiä työmotivaatiosta ja sitoutumisesta aineellisen ja aineettoman palkitsemisen näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu työmotivaation osalta klassisiin teorioihin: Maslow’n motivaatioteoriaan, Vroomin odotusarvoteoriaan, Locken päämääräteoriaan, Adamsin oikeudenmukaisuusteoriaan ja Decin sisäisen motivaation teoriaan. Sitoutumisen tarkastelu on jaettu organisaatioon ja työhön sitoutumiseen. Organisaatioon sitoutumista lähestytään Meyerin & Allenin teorian kannalta ja työhön sitoutumista Morrow’n teorian pohjalta. Tarkasteluun on otettu myös Steersin näkemyksiä sitoutumisesta. Palkitsemisen tarkempi määrittely on tehty Kauhasen kokonaispalkitsemisen mallia mukaillen ja se on jaettu aineelliseen ja aineettomaan palkitsemiseen. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen ja tutkimusote deskriptiivinen. Tutkimusongelma ja teoreettinen viitekehys huomioon ottaen, aineistonkeruun menetelmäksi on valittu teemahaastattelu. Tutkimuksessa on haastateltu yhtätoista tutkimuksen kriteerit täyttävää henkilöä. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että nuorten KTM-naisten näkemykset työmotivaatiosta ja sitoutumisesta olivat tulkittavissa työn teoreettisen viitekehyksen muodostavien teorioiden valossa. Tutkimustulosten mukaan sekä aineellisen että aineettoman palkitsemisen keinoin voidaan vaikuttaa nuorten KTM-naisten työmotivaatioon ja sitoutumiseen. Palkitsemistapojen vaikutuksessa tutkittaviin ilmiöihin oli havaittavissa selkeä ero. Aineellisen palkitsemisen vaikutus sekä työmotivaatioon että sitoutumiseen koettiin suhteellisen heikoksi. Rahallinen palkitseminen, rahapalkka, koettiin eräänlaisena motivaation perusedellytyksenä, ei varsinaisena motivaatiotekijänä. Poikkeuksena erilaiset bonus- ja kannustinjärjestelmät, joilla koettiin olevan motivoivaa vaikutusta. Aineellisen palkitsemisen vaikutus sitoutumiseen koettiin rajallisena, sillä se vaatii taakseen myös muita keinoja ja tekijöitä. Aineettomalla palkitsemisella sen sijaan havaittiin olevan positiivista vaikutusta sekä työmotivaatioon että sitoutumiseen; joko mo-lempiin yhtä aikaa, vain toiseen tai työmotivaation kautta sitoutumiseen tai päinvastoin. Aineeton palkitseminen koettiin aineellista palkitsemista tukevaksi tai kompensoivaksi tekijäksi. Aineettomat palkitsemiskeinot liittyivät niin työuraan kuin sosiaalisiin palkkioihin. Motivaation osalta aineettomien palkitsemiskeinojen vaikutus koettiin vahvana. Aineetonta palkitsemista pidettiin hyvin sitouttavana, mutta vaikutukseltaan lyhytaikaisena.

Meneekö kuluttaja halpaan? Hinnan ja hintamielikuvan vaikutus ostopäätökseen päivittäistavarakaupassa

Lähes miljoona asiakasta vierailee päivittäin kaupassa. Kaupan keskittymisen vuoksi kilpailu kuluttajista käydään paikallisesti myymälätasolla. Keskeiset kuluttajan ostopaikan kriteerit ovat läheisyys, valikoima, tuotteiden hinta ja laatu sekä aukioloajat. Tämän pro gradu -tutkimuksen tavoitteena on selvittää miten edullinen hinta ja siihen liitetty hintamielikuva sekä hintaviestintä vaikuttavat kuluttajan ostopäätökseen ja ostopaikan valintaan. Tutkimusongelmissa selvitetään keskeisiä kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä, edullista hintamielikuvaa korostavia visuaalisia keinoja sekä alennetun hinnan vaikutusta kuluttajan ostokäyttäytymiseen. Tutkimuksen teoreettisessa osiossa luodaan katsaus kuluttajan valintaprosesseihin sekä kulutuspäätöksiin vaikuttaviin taustatekijöihin. Hintamielikuvien luomisessa käytettäviä keinoja lähestytään tutkimalla erilaisia strategioita ja muita hintaan painottuvia päivittäistavarakaupassa käytettäviä kilpailukeinoja. Teoreettinen aineisto perustuu akateemiseen kirjallisuuteen, joka yhdistetään sitä käsittelevään ammattikirjallisuuteen. Empiirinen osio toteutettiin kolmivaiheisesti: 1) havainnoimalla ja taltioimalla valokuvin päivittäistavarakaupoissa käytettäviä edullista hintaa korostavia myynnin edistämiskeinoja, 2) selvittämällä kolmen esimerkkiyrityksen hintamielikuvia ja ostopaikan valintakriteerejä sekä 3) analysoimalla kampanjamyyntien avulla alennetun hinnan vaikutusta ostopäätökseen. Kuvaosuudesta voitiin todentaa seuraavia kilpailukeinoja: epäsuoraa hinnoittelua, tehovärejä, käytäväpäätyjen hyödyntämistä, käytävien leveyden ja selkeyden huomioimista sekä hintavetoisten myymälöiden modernisointia. Mielikuvaa selvittävässä osiossa 48 kyselyyn vastanneen kuluttajan mielestä edullisin päivittäistavarakauppa Suomessa oli Lidl, kun vertailukohteina olivat Citymarket ja Prisma. Keskeisimmät ostopaikan valintakriteerit olivat myymälän sijainti ja valikoima. Kampanjamyyntejä analysoimalla selvisi, että kuluttaja tarttuu herkästi alennettuun tuotteeseen. Voimakkaimmillaan se tapahtuu silloin, kun tuotteen ostamiseen liitetty hintariski on alhainen. Kuluttajan valintaprosessista on tullut yhä monimutkaisempaa ja kulutuspäätöksien taustalla vaikuttavat monet eri tekijät. Hinta on yritykselle edelleen yksi keskeisimpiä kilpailutekijöitä, mutta kuluttajan mielikuvissa valikoima ja sijainti menevät edullisen hinnan edelle. Kampanjamyynnit todistivat, että kuluttaja tarttuu kuitenkin alennettuun tuotteeseen herkästi. Johtopäätöksenä empirian ja teorian yhdistämällä voitiin todeta, että edullinen hinta ei ratkaise ostopaikan valintaa, mutta myymälässä se saa aikaan ostopäätöksen.

Mahdollisuuksien sosiologiaa

Kirjallisuusarvostelu