Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899)

1800-luvun historiassa kodin ja perheen teema on keskeinen. 1800-luvun lopulla ei ollut yhtä käsitystä kodista vaan useita ristiriitaisia, muuttuvia käsityksiä, joiden tutkimukseen Carl Larssonin Ett hem -teos tarjoaa kiinnostavan näkökulman. Larssonin kotikuvausten vaikutus ruotsalaisen ja länsimaisen kulttuurin yhteen peruselementtiin, kotiin, näkyy vielä tänä päivänäkin. Tutkimus ei käsittele näitä vaikutuksia tai niiden merkitystä, vaan kartoittaa kodin ideaalin perusosia ja niiden merkitystä. Lähtökohtani on Larssonin teos Ett hem, sillä se esittää selkeälinjaisesti kodin ideaalin rakenneosat – se on myös sisällöltään monisävyinen. Ett hem kuvaa sekä sanallisessa että kuvallisessa muodossa Larssonien kotia, Lilla Hyttnäsiä Taalainmaan Sundbornissa. Tarkastelen kodin ideaalia kulttuurihistoriallisen lähiluvun ja kontekstualisoinnin kautta. Tärkeää on myös muistaa Ett hem -teoksen luonne kuvallisena esityksenä: pyrin tutkimuksessani analysoimaan teoksen akvarelleja ja niveltämään niiden ikonografisen tulkinnan historialliseen analyysiin. Tutkimukseni kartoittaa ihanteellisen kodin rakenneosia. Koti-ideaalin toteutumisen ehdot ovat puolestaan ne edellytykset, joille 1800-luvun lopussa yleisesti käsitetty terveellinen ja hyvä perhe-elämä rakentui. Larssonien tapauksessa niiden osa-alueiksi muodostuvat kodin ympäristö ja materiaaliset edellytykset, hyvinvoinnin takaamat käytännöt, tasapainoinen perhesuhde sekä taiteilijakodin elinehdon eli luovuuden mahdollistaneet erityispiirteet. Kodin, kotiympäristön, työn, perheen, kasvatuksen ja kulttuurin ihanteiden kartoittamiseksi olen käyttänyt runsaasti aikalaislähteitä ja niiden tulkinnassa käsittelyalueisiin liittynyttä tutkimusta. Primääriaineisto on ollut Larssonin kirjojen ja akvarellien lisäksi korvaamaton osa kotikuvausten taustojen ja kotielämän todentamista. 1700-luvun lopulla alkanut kaupungistuminen ja teollistuminen sekä monitasoinen teknologian kehitys aikaansaivat 1800-luvulla sekä yhteiskuntaa että yksilöä koskeneen mittavan muutosprosessin. Aatteelliset ideaalit saivat monilla osaalueilla konkreettisen muodon 1900-lukua lähestyttäessä. Ett hem asettui arjenkuvauksena aikaan, jolloin länsimaissa alettiin arvostaa omintakeista sisustusta, lämminhenkistä koti-ideaalia ja yksilölähtöistä kasvatusta. Lähes universaalin kotiideaalin julkinen esittäminen oli myös kansallista kulttuuria yhdistävä tekijä, sillä ihanteen rakenneosat olivat yhteisesti tunnistettavia ja arkielämälle keskeisiä tekijöitä. Larssonien kotielämän kuvaus on arkityytyväisyyden ja onnellisuuden kautta valovoimainen. Larssonin informatiivinen ja selkeälinjainen tyyli tekee teoksista ja niiden kautta esitetystä koti-ideaalista helposti ymmärrettävän ja -lähestyttävän. Kotikuvausten arkisuus luo turvallisuutta. Näin ollen teos mahdollistaa prosessin, jossa lukijan henkilökohtainen kotikäsitys kohtaa Larssonin esittämän. Kodin kuvauksesta muodostuu siten eräänlainen uutta koti-ideaalia luova riitti, joka voi henkilökohtaisella ja yhteisöllisellä tasolla ”aloittaa uuden aikakauden”, samankaltaisesti kuin teos konkreettisesti aloitti uuden vuosisadan.

Biologisen sukupuolen rakentaminen. Ruumis ja sosiaalinen sukupuoli antiikista nykypäivään

Tutkimuksessa tarkastellaan biologisen sukupuolen merkityksellistymistä länsimaisen tieteen ja ajattelun historiassa. Teoksen avainidea on tutkia biologisia käsityksiä osana sosiaalista sukupuolta ja poliittisia konteksteja. Tutkimusmateriaali koostuu lääketieteen, biologian, teologian ja politiikan teorian historioiden biologista sukupuolta käsittelevistä teksteistä. Teoksen monitieteellistä aineistoa analysoidaan intertekstuaalisesti. Tämä tarkoittaa eri tieteenalojen historioiden rinnakkaisvalotusta. Tutkimuksen ajallinen kaari päättyy 1960–2000-lukujen sex- & gender-keskusteluun, jossa vedetään yhteen kirjan tutkimustuloksia biologisen ja sosiaalisen sukupuolen keskustelun näkökulmasta ja toisaalta asetetaan viime vuosikymmenten teoreettinen keskustelu saatujen tutkimustulosten valoon. Varsinaisena metodina tutkimuksessa käytetään foucault’laista genealogista ja arkeologista menetelmää. Arkeologisen menetelmän avulla tutkitaan kahden sukupuolen mallin läpilyönnin yhteiskunnallisia ehtoja (modernia epistemologiaa ja sukupuolieron politiikkaa). Genealogisen metodin avulla taas jäsennetään kronologisesti tutkimusaineistoa. Tutkimuksen teesin mukaan sukupuoli on historiallisesti muokkautuva teoria ruumiin sukupuolittumisen tavoista. Inhimillinen keho määrittyy historiassa yhden, kahden ja useampien biologisten mallien kautta. Tämän vuoksi ruumis (body) on erotettava kolmantena kategoriana tavanomaisen biologisen sukupuolen (sex) ja sosiaalisen sukupuolen (gender) jaottelun ohella. Biologisen sukupuolen historiasta Eurooppalaiset lääkärit ja biologit eivät luoneet ennen valistusta modernin ajattelun mukaista veitsenterävää sukupuolierottelua. Sukupuolia – miestä ja naista – tarkasteltiin 1500-luvulle asti rakenneyhtäläisen mallin kautta. Nainen määrittyi vielä renessanssin aikana epätäydellisenä ja/tai puutteellisena miehenä. Kreikkalainen lääkäri Galenos (129–200 jaa.) ilmaisi yhden sukupuolen mallin idean näin: ”Kääntäkää naisen elimet sisältä ulospäin ja miehen elimet ulkoa sisäänpäin, niin havaitsette, että ne ovat aivan samanlaiset.” Antiikin kirjoittajat pitivät myös sukupuolten ruumiinnesteitä analogisina. Tämä merkitsi ihmisten genitaalisen eriytymättömyyden esittämistä ikään kuin toisessa rekisterissä. Myös naisilla oli penis ja kivekset, myös naiset erittivät spermaa. Samoin miesten katsottiin erittävän kuukautisverta ja maitoa. Yhden sukupuolen malli oli 1500-luvulle asti hallitsevassa asemassa länsimaisessa filosofiassa ja lääketieteessä. Ranskalainen lääkäri André Dulaurens oli ensimmäinen sukupuolielinten galeeniset homologiat virallisesti hylännyt lääkäri Euroopassa. Hän korvasi vanhat käsitykset genitaalien kaksimuotoisuuden käsityksellä vuonna 1595. Lääkärit loivat koko kehon kattaneet sukupuolierot Ranskan vallankumouksen yhteydessä. Tätä ennen kattavilla anatomisilla eroilla ei ollut niin tärkeää yhteiskunnallista merkitystä. Erot myös paikantuivat ennen 1750-lukua lähinnä sukuelimiin ja kehon ulkoisiin muotoihin. Kaikenkattavat biologiset erot olivat ennen kaikkea seurausta epätasa-arvolle etsitystä evidenssistä. Tiedemiehet pyrkivät osoittamaan valistuksen luonnollisten oikeuksien ja tasa-arvon vaatimukset naisten kohdalla turhiksi. Erot liitettiin yhä uusiin kohtiin kehossa kuten hermostoon, suonistoon, hiuksiin, hikoiluun ja luurankoon, kohtuun ja munasarjoihin sekä lantioon ja kaulaan. Samoihin aikoihin piirrettiin myös ensimmäiset yksityiskohtaiset naisluurangot. Tutkimuksen sisältö Luvussa 2 tarkastellaan antiikin ja renessanssin välistä aikaa, yhden sukupuolen mallia ja siitä käytyä keskustelua. Antiikin lääkärit tarkastelivat naisen ja miehen elimiä ja ruumiinnesteitä analogisina. Valittuja teemoja luvussa ovat myös Platonin ideaoppi (Irigaray’n aktivoimana), varhainen teologia ja kristinusko sekä Luther. Luku päättyy renessanssin lääketieteessä käytyihin merkitystaisteluihin, joissa galeeniset homologiat genitaalien vastaavuuksista lopulta hylättiin. Luvussa 3 tutkitaan valistuksen aikana vakiinnutettua kahden sukupuolen mallia ja naisten sitouttamista biologisen sukupuolen tulkintaan. Yhden sukupuolen malli ei korvautunut kahden sukupuolen mallilla, vaan jäi elämään uuden mallin taustalle. Biologinen sukupuoli miellettiin kiinteänä ja essentiaalisena, ja sen kautta voitiin perustella naisten sulkemista ulos poliittisesta sfääristä. Valistuksen aikana ”luonnollisesta” tuli poliittisesti käyttökelpoinen kategoria, ja biologiasta vakaiden, epähistoriallisten ja muuttumattomien sukupuolitotuuksien luoja. Hobbes, Locke ja Rousseau erosivat toisistaan siinä, miten luonnontilan käsitettä ymmärrettiin. Tämän kautta määriteltiin myös sukupuolen merkityksiä. Kahden sukupuolen mallin merkitysjärjestelmä sementoitiin sopimusteoreetikkojen kautta. Tutkimuksessa käydään lisäksi läpi sopimusteoreetikkoja ympäröivän yhteiskunnallisen kontekstin muutosta. Kahden sukupuolen mallin vahvistuttua naisten ja miesten ruumiit kuvattiin luurankoja myöten kokonaan erimuotoisina, ja Rousseaun kasvatusfilosofiassa sukupuolten kaksimuotoisuus vakiinnutettiin myös sosiaalisesti. Luvussa 4 Hegelin ja Snellmanin ajattelu liitetään konservatiiviseen tendenssiin, jossa muiden asioiden myötä (esimerkiksi nationalismin ja sukupuolieron vahvistamisen myötä) restauroitiin ja vahvistettiin traditionaalista yhden sukupuolen mallia. Luku kattaa keskusteluja Ranskan vallankumouksesta suomalaisen nationalismin nousuun, Tayloriin ja Milliin, Freudiin ja Beauvoiriin. Luvussa 5 biologisen sukupuolen rakentamisen keskustelu tuodaan nykypäivään asettamalla viime vuosikymmenten feministisen teoriakeskustelu dialogiin aikaisempien lukujen ja kappaleiden kanssa ja toisaalta esitetään aikaisemmat luvut puheenvuorona nykykeskustelussa. Tässä luvussa otetaan esiin sex/gender-käsiteparin mieltämisen historialliset vaiheet ja vaihtoehdot. Keskustelua kartoitetaan yksityiskohtaisesti ja siihen tuodaan tehdyn tutkimuksen pohjalta oma kontribuutio. Feministisen teoriakeskustelun muassa todetaan biologisen olleen kautta aikojen tulkinnallista ja sosiaalisesti määräytynyttä ja vaihtelevaa. Biologia ei determinoi vaan tulkinnat biologiasta ovat historiallisia. Olisiko siis sex ja gender ymmärrettävä Butlerin tapaan identtisiksi? Vaikka biologisen sukupuolen käsite on sosiaalinen konstruktio, ei käsitteitä silti pitäisi samastaa. Politologinen ja feministis-teoreettinen merkitys Biologia ja sen tulkinnat tulevat olennaisesti politiikan tutkimuksen kentälle. Tutkimukseni onkin siinä mielessä valtio-opillista, että tutkin biologisten erojen rakentamista modernin yhteiskunnan poliittisissa konteksteissa. Ranskan vallankumouksen yhteydessä luotujen biologisten erojen luominen liittyi laajentuneeseen julkiseen sfääriin, jonka asemista ja viroista miehet ja naiset kamppailivat. Olennaista näissä kamppailuissa oli naisten legitiimin edustuksen pohdinta. Valistuksen antaman lupauksen myötä kaikki ihmiset olivat syntyjään tasa-arvoisia ja vapaita. Tämä ei sopinut antifeministeille, joiden mielestä naiset kuuluivat kotitalouden piiriin. Biologisesti itsenäisesti olemassa olevaa naista seurasivat välittömästi vaatimukset naisten poliittisista oikeuksista, pääsystä julkiseen sfääriin sekä lukuisat teoriat naisten erillisestä yhteiskunnallisesta roolista ja valtiollisesta toimijuudesta. Antifeministien ja feministien valtakamppailun tausta muuttui keskeisesti kahden sukupuolen mallin läpilyönnin myötä. Kummatkin tahot perustelivat naisten asemaa perheessä ja valtiossa luontoperustaisin argumentein. Tutkimuksellani on merkitystä myös feministiselle teorialle. Luon tutkimuksessani jaottelun, jossa biologisen sukupuolen merkitysvaihteluiden ja sex- & gender-jaon ohella tutkitaan sitä, miten ruumista sovitetaan erilaisiin biologisen sukupuolen malleihin. Pelkkä biologisen ja sosiaalisen sukupuolen erottelu ei siis riitä. ”Sex” ja ”gender” saavat seurakseen erillisen ruumiin kategorian, koska biologinen sukupuoli ja keho eivät ole samaa merkitseviä asioita. Tutkimuksessani otetaan kriittistä etäisyyttä Foucault’n episteemin käsitteeseen. Yhden ja kahden sukupuolen mallit eivät ole ajallisesti teräväreunaisia, vaan vanhempi malli jatkaa eloaan uuden mallin rinnalla. Samoin kahden sukupuolen mallin käsitykset alkavat jo renessanssista.

Kärsivällinen Sokrates : 3-näytöksinen koominen ooppera = Den tålmodige Sokrates : komisk opera i 3 akter

Sibelius-Akatemian konserttisarja kevät 1980. Julkinen kenraaliharjoitus la 16.2. klo 14.

Anna nuorelle tulevaisuus - ettei kukaan syrjäydy

Mistä koko Suomea pari vuotta sitten kohahduttaneet koulujen ampumatapaukset kertovat? Mikä yhteiskunnassa on vikana? Keillä on suurin riski ajautua pahoinvoinnin tai huono-osaisuuden kehään? Mitä syrjäytyminen on, ja mistä se johtuu? Syrjäytymisen euromääräinen hinta on laskettu, mutta onko siinä kaikki? Mitä on jo tehty? Mitä tuloksia on saatu näistä projekteista? Millä tavalla yksittäisiä vakavassa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria on voitu auttaa? Huipputason asiantuntijat pohtivat näitä kysymyksiä tässä teoksessa. Siihen on otettu 17 puheenvuoroa ja niiden pohjalta Anna nuorelle tulevaisuus-seminaarissa käyty keskustelu. Asiaa tarkastellaan viimeaikaisen tutkimustiedon sekä käytännön työssä saatujen kokemusten pohjalta. Tämä kaikki on ollut mahdollista tapahtumassa, jonka kuulijat myös olivat yhteiskunnallisia vaikuttajia ja nuorten kysymysten asiantuntijoita. Todennäköisesti ensimmäistä kertaa tämän teeman ympärille oli kokoontunut näin monipuolinen poikkihallinnollinen asiantuntijajoukko. Anna nuorelle tulevaisuus-seminaari pidettiin lokakuun lopulla 2010 Turun yliopistossa, ja sen oli järjestänyt OCM-ritarikunnan Varsinais-Suomen yhdistys. Kirjan tarkoituksena on tarjota seminaariin osallistuneille ja muille aiheesta kiinnostuneille monipuolista asiantuntijatason tietoa ja inspiraatiota jatkaa tämän aiheen käsittelyä. Kirja toimii myös ajankohtaisena lähdeteoksena.

Suurta yhteisöä etsimässä

Kirjallisuusarvostelu

Mitä lakkautuksesta opimme? Kyläkoulun lakkauttamisen perusteet, prosessi, säästöt ja vaikutukset viimeaikaisessa keskustelussa. Tapaustutkimuksena vuonna 2007 lakkautetut kyläkoulut Korpilahdella, Kurikassa, Lammilla, Siilinjärvellä, Sysmässä ja Urjalassa

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) rahoittamassa Alakoulusta ale-kouluksi? tutkimuksessa (2009-2010) kouluverkon suunnittelua, tarkistusta ja/tai koulun lakkautusprosessia käydään läpi aluekehittämisen näkökulmasta. Työssä havainnoidaan tapaustutkimuksena sitä miten koulukeskustelu ja -suunnittelu prosessina toteutuu, miten talous liittyy kokonaisuuteen, miten kouluverkkosuunnittelussa koulu, yhteisö ja kunta pelaavat yhteen, mikä merkitys koululla on kunnan tai kunnanosan elinvoimaisuudelle, miten kunta ja koulua ympäröivä yhteisö kohtaavat muutoksen ja mitä haasteita näihin kaikkiin sisältyy. Kohdekouluina Mommilan koulu Lammilta (nyk. Hausjärveä) Kanta-Hämeessä, Menosten ja Puolimatkan koulut Urjalassa Pirkanmaalla, Ravioskorven koulu Sysmässä Päijät-Hämeessä, Kolmisopen, Kumpusen ja Jännevirran koulut Siilinjärvellä Pohjois-Savossa, Horkan ala-aste Korpilahdella (nyk. Jyväskylä) Keski-Suomessa sekä Kampin, Levin ja Polvenkylän koulut Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla. Tutkimuksen myötä lakkautuksista opittiin se, että lakkautusesitys ja päätöksenteon kiire voi yllättää, avoimella ja ennakoivalla keskustelulla päästäisiin realistisiin ratkaisuihin, luottamus luo uskottavuutta päätöksentekoon ja koko kuntaan, päätösesitys vaatii perusteellisen valmistelun, säästöä voidaan saada, kunta voisi olla ratkaisuissaan myös edelläkävijä ja hyvin olennaisena seikkana se, että arviointi ja päätöksen jälkihoito ovat osa prosessia. Kouluja koskevissa ratkaisuissa vain avoin keskustelu päättäjien, virkamiesten ja asukkaiden kesken voi tuottaa ajantasaista suunnittelutietoa, realistisia vaihtoehtoja sekä toteuttamiskelpoisia suunnitelmia päätöksineen. Koulukeskustelussa lopputuloksena pitäisi kokoajan nähdä elinvoimainen, vetovoimainen ja yhteistyökykyinen kunta, joka linjaa itse ”koulutiensä”. Tässä piilee mahdollisuus, joka etenkin pienillä kunnilla joustavuuden turvin olisi käytettävissä markkinoitaessa maaseudun asumismahdollisuuksia. Tarvitaan uskallusta profiloitua. Asiat pitää valmistella kiireettä ja kunnolla. Päätöksenteon, mielipiteen muodostamisen ja kokonaisuuden ymmärtämisen pohjaksi tarvitaan vaihtoehtoja. Lopputuloksena voi edelleen olla lakkautus, tai kompromissi, mutta sekin on helpompi ymmärtää kun näkee perusteet suhteessa muihin esitettyihin vaihtoehtoihin. Pitää tuntea vastuunsa myös päätöksenteon jälkeen. Oli päätös lakkauttava, säilyttävä tai jotain siltä väliltä, on kunnassa huolehdittava siitä, että keskustelu käydään loppuun, kaikki tietävät kuinka asiat etenevät ja kuinka yhteistyö kunnan ja kylän välillä jatkuu. Kunta on yhteisö ja tästä yhteisöllisyydestä on huolehdittava. Siksi jälkiarvioinnin tulisi olla itsestään selvä osa lakkautusprosessia, jotta jotain opittaisiin. Erittäin tärkeätä on välttää negatiivinen kierre tai sen jatkuminen. Ollaan mieluummin edelläkävijöitä ja positiivisia esimerkkejä ja tavoitellaan ”meidän mallia” muille monistettavaksi.

Hankintatoimen järjestäminen julkisella sektorilla ja yhteishankintayksikön motiivit ja haasteet – case: KL-Kuntahankinnat Oy

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten hankintatoimi on järjestetty Suomen julkisella sektorilla ja erityisesti mitä motiiveja ja haasteita liittyy case-yrityksen toimintaan. Teoriaosan kirjallisuus-katsauksen avulla tarkastellaan hankintatoimen järjestämistä julkisella sektorilla ja tutkimus painottuu erityisesti kuntasektoriin, sillä suurin osa julkisista hankinnoista tehdään juuri kuntasektorilla. Tavoitteena on lisäksi löytää sopivia viitekehyksiä liittyen lisäarvon tuottamiseen ja arvontuotto-logiikkaan sisäisille asiakkaille yhteishankintayksikön toiminnassa. Empiirisen osan materiaali on koottu haastattelujen perusteella. Tavoitteena on hyödyntää löydettyjä malleja case-yrityksen toiminnan tarkastelussa ja mahdollisesti sen kehittämisessä. Nykyisillä rakenteilla ja toimintamalleilla kunnat eivät selviä niille osoitetuista tehtävistä, sillä kunta-alalla perusongelma on edelleen se, että menot kasvavat nopeammin kuin tulot. Tämä vaatii uusia toimintatapoja ja rakenteita. Yhteishankintayhtiö KL-Kuntahankinnat Oy:n tarjoama ydinpalvelu on tuoda tarjoamansa hankintapalvelun avulla selkeää lisäarvoa kunta-asiakkailleen. Yritys hyödyntää keskitettyä hankintamallia ja toiminnan sen motiivit liittyvät asiantuntijuuteen, asiakkaille tuotettaviin kustannus- ja prosessisäästöihin, erikoistumisella saavutettaviin etuihin ja toiminnan tehokkuuden kasvuun sekä asiakkaiden omaan oppimiseen.

Alueellistettavien virastojen toimitilojen hankinta

Tutkimus käsittelee julkisia toimitilahankintoja, alueellistamistoimia sekä päätöksentekoprosessia. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia julkisiin toimitilahankintoihin liittyvää lainsäädäntöä, toimintamalleja ja määritellä analyyttistä hierarkiaprosessia apuna käyttäen yhdelle valtion virastolle kokonaistaloudellisesti paras mahdollinen toimitila Lappeenrannasta. Tutkimuskohteena on Liikennevirasto, joka osittain alueellistetaan Lappeenrantaan. Kirjallisuuden pohjalta muodostetaan työn laaja teoriapohja, empiirinen aineisto puolestaan koostuu asiantuntija- ja yrityshaastatteluista. Työssä on esitelty lopuksi myös muutama mielenkiintoinen jatkotutkimuksen arvoinen aihe.

Innovaatio-ohjelmatoiminnan suorituskyvyn mittaus

Tutkimuksen tavoitteena on luoda viitekehys yritysten innovaatiotoimintaa ohjelmatoiminnalla tukevan julkisen organisaation suorituskyvyn mittaamiseksi. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja tutkimusotteena siinä käytetään toiminta-analyyttistä tutkimusotetta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin havainnoimalla, keskusteluilla, haastatteluilla sekä ryhmätyöskentely-menetelmillä. Luodun viitekehyksen mukaan innovaatiotoimintaa ohjelmatoiminnalla tukevan julkisen organisaation tuottama julkinen arvo syntyy pienentämällä innovaatio-toiminnan markkina- ja järjestelmähäiriöitä, joka tapahtuu tarjoamalla rahalista tukea sekä palveluita. Näin innovaatiotoiminnan tuloksellisuus ja positiiviset ulkoisvaikutukset lisääntyvät. Tämä johtaa lopulta talouden kasvamiseen sekä yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointiin. Innovaatiotuella voidaan säädellä myös innovaatiotoiminnan aluetta ja näin luoda arvoa pureutumalla yhteiskunnan ongelmakohtiin. Tämän lisäksi kansalaisille on todennäköisesti arvokasta organisaatiota kohtaan tuntema luottamus, jota kasvattavat luultavasti esimerkiksi resurssien tehokas käyttö, oikeudenmukainen toiminta, asiakkaiden yhden-mukainen kohtelu, todennetut tulokset ja vaikutukset sekä toiminnan läpinäkyvyys. Viitekehyksen pohjalta muodostettiin Ohjelmat-ydinprosessin suorituskyvyn mittaristo. Aluksi kuvattiin ydinprosessin tavoitteet, joita tarkennettiin vaikuttavuusmallilla sekä sidosryhmäanalyysillä. Seuraavaksi muodostettiin ydinprosessille strategiakartta ja tunnistettiin sen kriittiset menestystekijät. Tuloksena syntyi mittaristo, jossa on 84 potentiaalista prosessin suorituskykyä mittaavaa mittaria. Lopuksi mittaristoa tarkasteltiin kokonaisuutena ja todettiin se kohtalaisen hyvin onnistuneeksi.

Työmatkaliikkumissuunnitelma Turun yliopistolliselle keskussairaalalle

Tämän työn tavoitteena on luoda Turun yliopistolliselle keskussairaalalle kestävän kehityksen mukainen työmatkaliikkumissuunnitelma, jonka avulla lisätään kestävien liikkumismuotojen käyttöä, kustannusnäkökulma huomioon ottaen. Lisäksi tavoitteena on ratkaista nykyisen pysäköintijärjestelyn ongelmia. Työn teoriaosuudessa on esitetty kestävän liikkumisen, työssä hyödynnettävän kustannuslaskennan ja liikkumissuunnitelman luomisen vaiheiden periaatteet. Empiriaosuudessa rakennettava liikkumissuunnitelma perustuu näihin teorioihin. Työn keskeisenä tutkimusmenetelmänä on käytetty Webropol-pohjaista kyselyä, jolla tutkittiin työmatkaliikkumisen nykytilaa. Lisäksi kyselyllä tutkittiin työntekijöiden mielipiteitä mahdollisista kehitystoimenpiteistä. Työntekijöiden vuosittaisista työmatkakilometreistä 16,9 miljoonaa kuljettiin yksityisautolla, mikä on noin 65 % kaikista työmatkakilometreistä. Yksityisautoilu aiheuttaa kulkumuodoista suurimmat päästöt kaikissa päästöluokissa. Pysäköinnin kustannuksia tutkittaessa havaittiin, että pysäköintioikeuden hinta on alhainen verrattuna parkkihallin rakennus- ja ylläpitokustannuksiin. Eri liikkumistapoja vertailtaessa havaittiin, että nykytilanteessa yksityisautoilu on lyhyillä työmatkoilla edullisempi kulkumuoto kuin julkinen liikenne. Toteutettavuus-vaikuttavuus-suhde huomioon ottaen, parhaimmat työmatkaliikkumisen kehitystoimenpiteet ovat osittain kustannettu työsuhdematkalippu työntekijöille, lukittavien pyörätelineiden sijoittaminen työpaikan välittömään läheisyyteen, kävely- ja pyöräreittien parempi talvikunnossapito, työnantajan kustantama vuosittainen polkupyörähuolto ja pysäköintioikeuden hinnankorotus. Toimenpiteiden jälkeen yksityisautoilu on kaikilla työmatkan pituuksilla kallein liikkumismuoto.

Sosiaalisten innovaatioiden edistäminen julkisissa vanhuspalveluissa, case: Kouvolan kaupunki

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää miten Kouvolan kaupungin kotihoidossa ja vanhuspalveluissa voidaan edistää sosiaalisten innovaatioiden syntymistä. Tutkimuksessa annetaan kontekstiin sopiva määritelmä vielä tarkentumattomalle sosiaalisen innovaation käsitteelle sekä kartoitetaan sosiaalisen innovaation syntymiseen edistävästi ja estävästi vaikuttavia tekijöitä tarkastelemalla sosiaalisen innovaation prosessia sekä hyödyntämällä sosiaalisia innovaatioita käsittelevien artikkeleiden lisäksi joitakin julkisen sektorin innovaatioita käsitteleviä artikkeleita. Tutkimus toteutetaan laadullisena tapaustutkimuksena ja aineistonkeruumenetelmänä käytetään puolistrukturoituja haastatteluita. Haastateltavat valitaan harkinnanvaraisesti kohdeorganisaatiosta Kouvolan kaupungilta ja ennen kaikkea kotihoidon ja vanhuspalveluiden palvelualueelta. Sekä aineiston keruu että sen analysointi toteutetaan teorialähtöisesti. Tutkimustulosten perusteella Kouvolan kaupungin sosiaalisten innovaatioiden syntymistä edistävinä vahvuuksina voidaan mainita muun muassa koko henkilöstön osallistuminen ideointiin ja kehittämiseen, ideoiden kartoittaminen myös oman organisaation ulkopuolelta sekä aktiivinen asiakkaiden tarpeiden ja näkökulmien kartoittaminen, joskin lähestymistapa voidaan nähdä ennemmin asiakaskeskeisenä kuin asiakaslähtöisenä. Niin ikään lähiesimiesten ja oman palvelualueen esimiesten pääasiallisesti kannustava suhtautuminen ideointiin voidaan nostaa esiin vahvuutena. Kehittämiskohteina puolestaan nousevat esille ylemmältä virkamiesjohdolta ja poliittiselta johdolta odotettu selkeämpi tuki innovoinnille sekä monipuolisten innovoinnin kannustimien kehittäminen. Toimiala- ja palvelualuerajat ylittävän sekä eri henkilöstötasojen, myös ylimmän ja poliittisen johdon, välisen avoimen vuoropuhelun sekä yhteisten tavoitteiden asettamisen tukeminen luovuutta ja luovaa ongelmanratkaisua tukevien työkalujen avulla sekä aikaa raivaamalla nousee myös esille merkittävänä kehittämiskohteena. Niin ikään foorumeita ajatustenvaihtoon, yhteiseen ideointiin ja kehittämiseen eri sidosryhmien, kuten asiakkaiden ja kolmannen sektorin, kanssa tarvitaan lisää.

Ryhmätyöskentelytyökalun pilotointi kuntaorganisaatiossa

Ryhmätyöskentelytyökalujen käyttö yleistyy yhä enemmän organisaatioissa niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Uusien työkalujen avulla saadaan tehostettua työskentelyä ja saadaan rakennettua organisaatiolle entistä vahvempaa suorituskykyä ja kilpailukykyä. Tämän tutkimuksen päätavoite on ymmärtää ryhmätyöskentelyvälineen toiminnallisuuksia ja sopivuutta organisaatiolle sekä kuinka projektiryhmä toimii työkalun avulla. Tavoitteena on myös löytää vastauksia ryhmätyöskentelyvälineen vaikutuksista organisaatioihin tulevaisuudessa ja kehitysprojekteihin. Tutkimuksen aineisto perustuu osallistuvaan havainnointiin, työpajasta saatuun materiaaliin sekä kyselyyn, joka tehtiin ryhmätyöskentelytyökalun avulla. Tulosten perusteella voidaan päätellä, että tämäntyylinen ryhmätyöskentely sopivat erinomaisesti hankkeiden ja projektien työkaluksi. Työkalun monipuolisuus yllätti projektiin osallistuneet. Työkalussa olevat perusdokumenttienhallinta, ryhmätyöskentely ja oma sivusto soveltuvat erinomaisesti eri toimialojen käyttöön.

KDK-hanke ja asiakasliittymäkonsortio

Tapani Sainion esitys KDK-asiakasliittymän 2. aallon keskustelu- ja tiedotustilaisuudessa 20.10.2011

KDK:n Asiakasliittymän Primon tilanne 20.10.2011

Ari Rouvarin esitys KDK-asiakasliittymän 2. aallon keskustelu- ja tiedotustilaisuudessa 20.10.2011

Toiseen aaltoon ilmoittautuneet - Tilannekatsaus ja valmistavia toimenpiteitä

Erkki Tolosen esitys KDK-asiakasliittymän 2. aallon keskustelu- ja tiedotustilaisuudessa 20.10.2011