Suorituskyvyn analysointijärjestelmän implementointi ammattikorkeakoulussa

Ammattikorkeakoulu on asiantuntijaorganisaatio, joka tietointensiivisenä organisaationa muodostaa haastavan mittausympäristön. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli rakentaa ammattikorkeakoulun koulutusohjelmille suorituskyvyn analysointijärjestelmä. Tutkimuksen toissijaisena tavoitteena oli suorituskyvyn mittaamisen avulla luoda perusta oikeudenmukaiselle ja tasapuoliselle palkitsemisjärjestelmälle. Tutkimuksessa käytettiin pääasiassa konstruktiivista tutkimusotetta, mutta tutkimusote voidaan nähdä vahvasti myös toiminta-analyyttisenä. Tutkimuksen teoriaosassa käsitellään suorituskyvyn analysointijärjestelmän suunnittelua ja käyttöönottoa asiantuntijaorganisaatiossa. Lisäksi perehdytään suorituskyvyn mittaamisen teoriaan ja asiantuntijaorganisaatioita käsittelevään kirjallisuuteen. Tutkimuksen käytännön osassa suorituskyvyn analysointijärjestelmä rakennettiin ja implementoitiin kolmeen case-organisaation koulutusohjelmaan. Kehitetty suorituskyvyn analysointijärjestelmä koostuu kuudesta mittausnäkökulmasta: uudistuminen ja työkyky, opetus, kansainvälisyys, T&K ja maksullinen palvelutoiminta, talous ja vaikuttavuus. Suorituskyvyn analysointijärjestelmän mittausnäkökulmiin määritettiin 16 kriittistä menestystekijää ja niitä mittaamaan valittiin 25 mittaria. Lisäksi tutkimuksessa löydettiin koulutusohjelman ja henkilöstön oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen palkitsemiseen soveltuvia mittareita.

Nursing Ethics Education in Finland from the Perspective of Codes of Ethics

The purpose of this study was to analyze nursing ethics education from the perspective of nurses’ codes of ethics in the basic nursing education programmes in polytechnics in Finland with the following research questions: What is known about nurses’ codes in practice and education, what contents of the codes are taught, what teaching and evaluation methods are used, which demographic variables are associated with the teaching, what is nurse educators’ adequacy of knowledge to teach the codes and nursing students’ knowledge of and ability to apply the codes, and what are participants’ opinions of the need and applicability of the codes, and their importance in nursing ethics education. The aim of the study was to identify strengths and possible problem areas in teaching of the codes and nursing ethics in general. The knowledge gained from this study can be used for developing nursing ethics curricula and teaching of ethics in theory and practice. The data collection was targeted to all polytechnics in Finland providing basic nursing education (i.e. Bachelor of Health Care). The target groups were all nurse educators teaching ethics and all graduating nursing students in the academic year of 2006. A total of 183 educators and 214 students from 24 polytechnics participated. The data was collected using a structured questionnaire with four open-ended questions, designed for this study. The data was analysed by SPSS (14.0) and the open-ended questions by inductive content analysis. Descriptive statistics were used to summarize the data. Inferential statistics were used to estimate the differences between the participant groups. The reliability of the questionnaire was estimated with Cronbach’s coefficient alpha. The literature review revealed that empirical research on the codes was scarce, and minimal in the area of education. Teaching of nurses’ codes themselves and the embedded ethical concepts was extensive, teaching of the functions of the codes and related laws and agreements was moderate, but teaching of the codes of other health care professions was modest. Issues related to the nurse-patient relationship were emphasised. Wider social dimensions of the codes were less emphasized. Educators’ and students’ descriptions of teaching emphasized mainly the same teaching contents, but there were statistically significant differences between the groups in that educators assessed their teaching to be more extensive than what students had perceived it had been. T he use of teaching and evaluation methods was rather narrow and conventional. However, educators’ and students’ descriptions of the used methods differed statistically significantly. Students’ knowledge of the codes and their ability to apply them in practice was assessed as mediocre by educators and by students themselves. Most educators assessed their own knowledge of the codes as adequate to teach the codes, as did most of the students. Educators who regarded their knowledge as adequate taught the codes more extensively than those who assessed their knowledge as less adequate. Also students who assessed their educators’ knowledge as adequate perceived the teaching of the codes to be more extensive. Otherwise educators’ and students’ demographic variables had little association with their descriptions of the teaching. According to the participants, nurses need their own codes, and they are also regarded as applicable in practice. The codes are an important element in nursing ethics education, but their teaching needs development. Further research should focus on the organization of ethics teaching in the curricula, the teaching process, and on the evaluation of the effectiveness of ethics education and on educators’ competence. Also the meaning and functions of the codes at all levels of nursing deserve attention. More versatile use of research methods would be beneficial in gaining new knowledge.

Ideoita opetukseen hyvien käytäntöjen avulla

Kirjallisuusarvostelu

Yhtenäisyyden pyhä ideologia. Yhteisön rakentuminen 1600-luvun ruotsalaisessa kirkollisessa kansankasvatuksessa

Tarkastelen tutkielmassani yhteisön ja sen yhtenäisyyden vaatimusten rakentumista 1600-luvun ruotsalaisen kirkollisen kansankasvatuksen teksteissä. Pääosan tutkielman lähteistä muodostavat Turun ja Viipurin hiippakunnissa pidetyt saarnat. 1600-luku oli Ruotsissa puhdasoppisuuden ja valtion keskittymisen aikaa, minkä myötä yhteisöjen rajat ja sisäinen yhtenäisyys korostuivat myös kirkollisessa kansankasvatuksessa. Saarnoilla ja muulla kirkossa tapahtuneella kasvatuksella oli 1600-luvulla tärkeä asema esivallan edustaman ideologian esittämisessä ja yleisessä tiedonvälityksessä. Tarkastelen yhteisön rakentumista sosiaalisena konstruktiona erityisesti diskursiivisella tasolla. Tutkin, kuinka yhteisöä käsitteenä ja muita yhteisöön viittaavia merkityksiä kuten kollektiivisuutta tuotettiin saarnoissa. Kiinnitän erityisesti huomiota diskurssin uskonnollisuuteen ja ideologisuuteen tarkastelemalla saarnojen sanoman legitimointia ja sen ylläpitämiä valtasuhteita. Johtoajatukseni on ollut arvioida “yhtenäisyyden pyhän ideologian” mahdollisuutta. Kontekstualisoin kirkollisen kansankasvatuksen historiallisesti. Saarnoissa jatkettiin luterilaisuuden rakentamista 1500-luvun reformaation jäljiltä ja taisteltiin symbolisesti muita uskontunnustuksia vastaan. Ajalle tyypillinen yhteiskunnallisen hierarkian korostus ja kuuliaisuuden hyve näkyivät myös yhteisöopetuksessa. Saarnat voi tulkita myös omanlaisekseen sivilisointiprosessiksi, jossa koko kansan tavat haluttiin puhdistaa. Kirkollinen kansankasvatuksen opetus yhteisöstä perustui syvän kollektiivisuuden tunteeseen. Koko luterilainen seurakunta muodosti Raamatun ajoista periytyvän yhteisön, jonka oli yhteisesti valvottava synnittömyyttään ja toisaalta itse kunkin oli pidettävä huolta omasta hurskaudestaan. Synnin teeman vuoksi kollektiivisuuteen liittyi ehdoton elämäntavallinen yhtenäisyys. Saarnoissa pyrittiin estämään kaikkinainen erilaisuus maailmankuvaan ja tärkeisiin rituaaleihin ja pyhäpäiviin liittyen. Kaikkein tärkeimmäksi yhteisön perustaksi nähtiin luterilainen usko, josta poikkeamista ei sallittu juuri missään tapauksessa. Uskontunnustusta vasten rakentui myös vahva toiseuskuvasto vääräuskoisista ja vaarallisista luterilaisten vastustajista, mikä vahvisti käsitystä ruotsalaisista oikeaoppisena ja pelastuvana yhteisönä. Ihanteellinen yhteisö nähtiin hierarkkisena ja harmonisen muuttumattomana. Tässä mielessä yhtenäisyys tarkoitti kuuliaisuutta ja yhteiskuntajärjestyksen kyseenalaistamattomuutta. Kirkollisen esivallan sanoma vahvisti sen omaa asemaa pyhäksi ymmärretyn tiedon haltijoina ja jakajina. Uskonnollisuus oli läsnä yhteisöä ja yhtenäisyyttä koskevassa opetuksessa alati ja ihanteet esitettiin poikkeuksetta joko Jumalan ilmoittamina tai muuten Jumalan vihalta säästävinä tai synnin välttämisessä edesauttavina.

Kansallinen julkaisurekisterihanke

Esitys Tutkimus vapaaksi verkkoon! -seminaarissa 25.1.2011

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Koulukäsityö käsityönopettajien silmin – Käsityön eri taustatieteitä opiskelleiden käsityönopettajien koulukäsityötä koskevia arvoja ja näkemyksiä opetuksen perustekijöistä ja oppimiskäsityksistä

Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuuden suomalaisen käsityönopettajan arvoja tutkimalla heidän suhtautumistaan koulukäsityön opetuksen perustekijöihin sekä heidän oppimiskäsityksiään. Mielenkiinnon kohteena oli myös se, miten opettajien opiskelemat käsityön eri taustatieteet näkyvät heidän ajattelussaan. Taustatieteitä ovat käsityökasvatus, käsityötiede ja teknologiakasvatus, joka ei ole itsenäinen tieteenala, vaan näkökulma koulukäsityöhön. Opetuksen perustekijät jaettiin Kansasen (2004) sekä Dupuis’n ja Gordonin (1997) määritelmien mukaan. Oppimiskäsityksiä ovat behaviorismi, kognitivismi, konstruktivismi ja realismi. Opettajien näkemyksiä tarkasteltiin tutkimuksen teoriaosassa esiteltyjen opetuksen perustekijöitä ja oppimista koskevien yleisten mallien perusteella. Tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä oli teemahaastattelun ja avoimen haastattelun välimuoto. Koska opettajien näkemysten lisäksi tutkittiin taustatieteiden merkitystä heidän ajattelulleen, taustatieteitä käsittelevää kirjallisuutta tutkittiin teoreettisesti opetuksen perustekijöiden ja oppimiskäsitysten valossa ennen opettajien haastattelemista. Tutkimusaiheen valintaan on vaikuttanut käsityönopettajien arvoja koskevan tiedon vähäisyys, sekä toisaalta tekijöiden omat pohdiskelut siitä, millaista on hyvä opetus. Tutkimuksen luonteen vuoksi siihen ei sisälly käsityökasvatuksen pro gradu-töihin perinteisesti kuuluvaa materiaalista tuotetta, vaan tuotteena voidaan pitää Peltosen (1988) määritelmän tietotuotteen käsitteen mukaisesti tutkimuksen avulla tuotettua tietoa siitä, miten kuusi suomalaista käsityönopettajaa suhtautuu koulukäsityön opetuksen perustekijöihin ja millainen oppimiskäsitys heillä on. Haastatellut käsityönopettajat suhtautuvat vaihtelevasti opetuksen perustekijöihin ja heidän oppimiskäsityksensä ovat erilaisia. Kaikki opettajat kuitenkin pitävät hyvän käsityönopetuksen kriteereinä oppilaskeskeisyyttä ja oppilaan hyvän elämän edistämistä. Hyvän käsityönopetuksen katsotaan antavan oppilaalle sellaisia valmiuksia, että he selviävät arkipäivän teknologisista haasteista. Opetuksen tärkeimpänä tavoitteena opettajat pitävät oppilaan yksilöllistä kehitystä, eivät oppilaan sopeuttamista johonkin yhteiskunnalliseen rooliin. Hyvänä opettajan toimintana haastatellut opettajat pitävät sellaista, joka edistää näitä tavoitteita. Opettajien vaihtelevan suhtautumisen opetuksen perustekijöihin voidaan katsoa johtuvan siitä, että opettajien näkemys parhaasta tavasta edistää oppilaan hyvää vaihtelee. Sillä, mitä käsityön taustatiedettä opettajat ovat opiskelleet, ei ole välitöntä merkitystä heidän ajattelulleen.

Palvelun laadun dimensiot ja asiakastyytyväisyys osuuskuntamuotoisissa opinnoissa

Saimaan ammattikorkeakoulun uudessa Luotsi-toimintamallissa opiskelijat oppivat yritysten antamia toimeksiantoja toteuttamalla. Opiskelijat perustavat oman osuuskuntamuotoisen tiimiyrityksen. Suuri osa opetussuunnitelman opintojaksoista toteutetaan tehden asiakasprojekteja. Tutkielman päätavoitteena on selvittää, mitkä ovat palvelun laadun dimensiot osuuskuntamuotoisissa opinnoissa ja millaisina opiskelijat ne kokevat. Tavoitteina on myös käsitellä tapaa, joilla palvelun laatu muodostuu korkeakouluissa sekä tutkia miksi asiakastyytyväisyyttä mitataan ja millaiseksi se koetaan. Teorian pohjalta päädytään tarkastelemaan viittä koulutuksen dimensiota, jotka ovat osa korkeakoulun palvelun laatua ja vaikuttavat asiakastyytyväisyyteen: opetussuunnitelma, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät, ohjaus ja opetus sekä osaamisen arviointi. Empiirisen tutkimuksen kohderyhmänä on Luotsi-mallissa aloittanut liiketalouden pilottiryhmä. Tutkimuksessa käytetään kyselylomaketta sekä teemahaastattelua ryh-mälle. Kyselylomake koostuu 108 kysymyksestä, jotka on jaettu kolmeen osaan: tärkeyden, odotusten ja nykytilan arviointiin seitsenportaisella Li-kert-asteikolla. Haastattelun avulla syvennetään aineistoa. Tulokseksi saadaan attribuuttien ja dimensioiden tärkeysjärjestys sekä arvot nykytilalle, odotuksille ja niiden erotukselle. Tulosten pohjalta nostetaan esiin attribuutit, jotka tarvitsevat eniten kehitystoimia. Tutkimusten perusteella voidaan todeta, että eniten kehitystä vaatii ope-tussuunnitelma ja siihen välillisesti liittyvät attribuutit muista dimensioista. Suurin kynnys Luotsi-toimintamallin onnistumiselle on saavuttaa opiskelijoiden ja opettajien välille toimiva keskusteluyhteys sekä kehittää jatkuvasti opetussuunnitelmaa työelämälähtöisemmäksi.

Käsityön monet merkitykset. Opettajankoulutuksen opiskelijoiden käsityölle antamat merkitykset ja niiden huomioon ottaminen käsityön opetuksessa

Tämän tutkimuksen kohteena olivat opettajaopiskelijat, jotka reflektoivat käsityöprosessin aikaista toimintaansa ja sen tuloksia. Tutkimuksen kontekstina oli Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikön käsityökasvatuksen perusopinnot. Tutkimushenkilöinä olivat KSP11b Yhteenvetojakson lukuvuosien 2007 – 2008 ja 2008 – 2009 käsityökasvatuksen sivuja pääaineopiskelijat (n=23). Tutkimusaineistona käytettiin opiskelijoiden KSP11b Yhteenvetojaksolla valmistamia käsityötuotteita, niihin liittyviä portfoliota sekä haastatteluita, jotka analysoitiin semioottisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen lähestymistapa on hermeneuttisfenomenologinen. Sen pyrkimyksenä on ymmärtää ja tulkita opiskelijoiden kokemia käsityöprosesseja ja niihin liitettyjä merkityksiä. Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia merkityksiä opiskelijat antavat käsityölle ja miten käsityön merkitykset tulisi ottaa huomioon käsityön opetuksessa. Tutkimustuloksina esitetään opiskelijoiden käsityölle antamista merkityksistä neljä erilaista orientaatiotyyppiä: 1) käsityötuoteorientoituneet, 2) käsityötaitoorientoituneet 3) käsityöperinneorientoituneet ja 4) käsityöilmaisuorientoituneet. Käsityötuoteorientoituneet opiskelijat aloittavat ongelmanratkaisuprosessinsa päättämällä, minkä tuotteen he haluavat valmistaa. Käsityötaitoorientoituneille opiskelijoille käsityöprosessi on oman osaamisen näyttämistä ja kehittämistä. Käsityöperinneorientoituneet opiskelijat saavat motivaationsa käsityötuotteen valmistukseen käsityöperinteen vaalimisesta, esimerkiksi halusta oppia perinteisiä käsityötekniikoita tai halusta oppia käsitöitä jonkun läheisen henkilön ohjaamana. Käsityöilmaisuorientoituneet opiskelijat suhtautuvat käsityöprosessiin elämyksellisesti, jolloin prosessi perustuu tekijän kokemuksiin, mielikuviin, muistojen vaalimiseen ja tunteiden ilmaisemiseen sekä identiteetin rakentamiseen. Tutkimuksessa selvitettiin lisäksi käsityön merkitysten mahdollisuuksia käsityön opetuksessa. Nämä käsityön opetuksen näkökulmat on tutkimuksessa jaettu viiteen luokkaan: 1) käsityötaidon kehittäminen, 2) kokonaisen käsityön tekeminen, 3) konkreettisen käsityötuotteen valmistaminen, 4) käsityöilmaisun kehittäminen ja 5) käsityön monipuoliset sisällöt. Tässä tutkimuksessa korostuu, että käsityön opetus perustuu käsityötaidon oppimiseen. Käsityötaidon kehittämiseen liittyy käsityöllisesti työstettävien materiaalien ja niiden ominaisuuksien hallintaa ja muokkaamiseen tarvitaan käsityöteknologiaa, henkilökohtaista käsityötaitoa ja laatutietoisuutta. Käsityötuote on käsityöprosessin lopputuloksena syntyvä konkreettinen tuotos. Käsityöprosessi toteutuu kokonaisena käsityönä, jossa tekijä suunnittelee ja toteuttaa itse suunnitelmansa. Kokonainen käsityö saa eri tekijöillä erilaisia sovelluksia. Käsityöilmaisulla tarkoitetaan tekijän henkilökohtaista sitoutumista prosessiin ja käsityön monipuolisilla sisällöillä materiaaleja ja teknologioita, joita käsityön tekijä käyttää käsityöprosessin aikana. Lisäksi tutkimusaineistossa ilmeni, että opiskelijat sitoutuvat käsityöprosessiin, kun heillä on mahdollisuus ilmaista itselleen tärkeitä, henkilökohtaisia asioitaan, kuten omaa elämäntilannettaan ja merkityksellisiä kokemuksiaan.

Yleiset kirjastot ja kirjastoverkon yhteistyö

Hannu Sulinin esitys Kirjastoverkkopäivillä 27.10.2011 Helsingissä.

Saksan opiskelijasta saksan opettajaksi. Aineenopettajaopiskelijan ammatillinen kasvu ohjatussa harjoitttelussa

Tutkimuksessani tarkastelin, miten ammatillinen kasvu ilmenee saksan opetusharjoittelijoiden näkemyksissä ja toiminnassa opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan ohjatun harjoittelun aikana. Keräsin tutkimusaineiston lukuvuosina 2007–2010 kaikilta saksan opetusharjoittelijoilta, jotka suorittivat ohjatussa harjoittelussa vähintään 15 op Turun normaalikoulussa. Tutkimusaineistona käytin henkilökohtaisia harjoittelusuunnitelmia (HOPS) ja reflektiovihkoja, jotka ovat ohjatun harjoittelun normaaleja työvälineitä. Täydensin aineistoa ohjatun harjoittelun alussa toteutetulla kyselyllä ja harjoittelun päätteeksi tehdyllä puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Toimin tutkimuksen aikana Turun normaalikoulussa saksan opettajana ja aineryhmän harjoittelusta vastaavana opettajana. Tutkimuskysymykset tarkentuivat aineistolähtöisesti. Ensimmäinen tutkimuskysymys liittyi siihen, miten harjoittelijoiden ideaalit hyvästä vieraan kielen opetuksesta ja henkilökohtaiset tavoitteet toteutuivat ohjatun harjoittelun aikana. Alkukyselyn pohjalta ideaaleiksi nousivat vuorovaikutus ja monipuoliset työtavat, kulttuurin opettaminen, tavoitekielen käyttö luokkakielenä sekä selkeä kieliopin opetus. Tutkimuksessa kävi ilmi, että alkukyselyssä esiin tullut hyvän opettajan tai vieraan kielen opetuksen ideaali ei välttämättä näy opettajaksi opiskelevan HOPSeihin kirjatuissa henkilökohtaisissa tavoitteissa tai toteudu hänen harjoitustunneillaan. Parhaiten opetusharjoittelijat kokivat onnistuneensa vuorovaikutuksen luomisessa oppilaisiin ja opiskelijoihin sekä monipuolisten työtapojen käytössä. Eriyttäminen ja oppimaan oppimisen ohjaaminen koettiin hankalina. Suurin osa harjoittelijoista oli tyytyväisiä siihen, miten he onnistuivat tuomaan kulttuuria opetukseensa, kun taas tavoitekielen käyttö luokkakielenä ja kieliopin opetus koettiin haasteellisiksi. Toisessa tutkimuskysymyksessä tarkasteltiin, millainen ammatillinen näkemys vieraan kielen opiskelijalla on ohjatun harjoittelun jälkeen. Opetusharjoittelijat korostivat opettajan kasvatustyötä ja opettajien välistä yhteistyötä. Ajatus toimia saksan tai vieraan kielen opettajana oli vahvistunut pedagogisten opintojen aikana. Kolmas tutkimuskysymys kohdistui sen selvittämiseen, miten HOPS ja reflektiovihko toimivat harjoittelijoiden kasvun tukena. Harjoittelijoiden kirjallinen itsereflektio vaihteli syvällisistä pohdinnoista niukkiin merkintöihin. Suurimmassa osassa reflektiovihoista harjoittelijat olivat miettineet palautteissa esille tulleita asioita. HOPS ja reflektiovihko ovat tämän tutkimuksen perusteella toimivia harjoittelun ohjauksen välineitä, kunhan harjoittelijoita ohjataan niiden käytössä. Itsereflektion merkityksen puolesta puhuu se, että harjoittelijat, jotka olivat myös kirjallisesti pohtineet saksan käyttöä luokkakielenä, olivat muita tyytyväisempiä siihen, miten he kokivat onnistuneensa luokkakielen käytössä.

Sage-ohjelmisto lukion matematiikan opetuksessa

Sage on verkkoselaimessa toimiva symbolisesti laskeva ohjelmisto, joka rakentuu useista avoimen lähdekoodin periaatetta noudattavista moduuleista. Komentokielenä se käyttää Python-ohjelmointikieltä. Sage soveltuu sekä opetus- että tutkimuskäyttöön. Opetuskäytössä sen tärkeimpiä ominaisuuksia ovat ilmaisuus, helppokäyttöisyys, vuorovaikutteiset ja graafiset toiminnot, dokumenttien muotoilutyökalut sekä verkkoympäristön edut, kuten käyttöjärjestelmäriippumattomuus ja ryhmätyö- mahdollisuudet. Tutkielmassa esitellään aihealueittain, miten Sagea voidaan hyödyntää lukion matematiikan opetuksessa kursseilla, joilla käsitellään funktioita ja yhtälöitä, geometriaa ja trigonometriaa, differentiaali- ja integraalilaskentaa, todennäköisyyslaskentaa sekä numeerisia menetelmiä. Aihepiireihin liittyvien metodien toimintaa havainnollistetaan esimerkkien ja opetusta tukevien interaktiivisten sovellusten avulla. Lisäksi tutkielma sisältää 21 Sagen käyttöön perustuvaa tehtävää ratkaisuineen. Suurin osa tutkielmaa varten ohjelmoiduista sovelluksista on julkaistu osana Sagea versiosta 4.7.1 alkaen. Tutkielma perustuu Sage-ohjelmiston versioon 4.7.