281 resultados para ADOK-projekti
Resumo:
Palvelukeskeistä arkkitehtuuria (SOA) sovelletaan nykyään varsinkin suurten yritysten tietojärjestelmien suunnittelussa ja toteutuksessa. Siinä toiminnot suunnitellaan palveluina, mikä lisää erityisesti palveluiden uudelleen-käytettävyyttä ja mahdollisuutta hyödyntää jo tehtyjä järjestelmäinvestointeja. Tuotteen elinkaarenaikaisen tiedonhallinnan (PLM) pyrkimyksenä on saada elinkaarelle hajaantunut tieto käyttöön oikeassa paikassa oikeaan aikaan sekä parantaa tuotetiedon luotettavuutta ja ajantasaisuutta. Tämä on yksi tärkeimmistä tekijöistä tavoiteltaessa kilpailuetuja verkottuneessa liiketoiminnassa. Tämän diplomityön tavoitteena oli selvittää, kuinka tuotteen elinkaarenaikainen tiedonhallinta voidaan toteuttaa palvelukeskeisen arkkitehtuurin avulla sekä, mitä haasteita ja hyötyjä tästä seuraa organisaatiolle. Tutkimus tehtiin kirjallisuustutkimuksena. Työ tarjoaa tietoa PLM:n ja SOA:n integroinnista sekä integroinnin haasteista ja hyödyistä. Tutkimuksen tulokset osoittavat palvelukeskeisen PLM:n tuovan oikein suunniteltuna ja toteutettuna merkittäviä hyötyjä verkostoituneessa ympäristössä toimiville yrityksille. Lisäksi työ antaa käsityksen siitä, kuinka laaja projekti palvelukeskeisen PLM:n implementointi on.
Resumo:
The objective of this case study is to provide a Finnish solution provider company an objective, in-depth analysis of their project based business and especially of project estimation accuracy. A project and customer profitability analysis is conducted as a complementary addition to describe profitability of the Case Company’s core division. The theoretical framework is constructed on project profitability and customer profitability analysis. Project profitability is approached starting from managing projects, continuing to project pricing process and concluding to project success. The empirical part of this study describes the Case Company’s project portfolio, and by means of quantitative analysis, the study describes how the characteristics of a project impact the project’s profitability. The findings indicate that it really makes a difference in project portfolio’s estimated and actual profitability when methods of installation and technical specifications are scrutinized. Implications on profitability are gathered into a risk assessment tool proposal.
Resumo:
Ydinvoimatoiminta on muuta teollisuustoimintaa huomattavasti säädellympi alue, missä organisaatioiden riittävä osaaminen on ydinturvallisuuden kannalta tärkeää. Tästä syystä osaamisen riittävyyden takaamiseksi panostetaan tinkimättömästi. Etenkin prosessi- ja turvajärjestelmiin tehtävät muutos- modernisointityöt luovat haasteita organisaatioiden nykyosaamiselle, koska muutosten hallinta edellyttää organisaatioilta jatkuvaa oppimista ja osaamisen kehittämistä. Fortum Power & Heat Oy:n omistamalla ydinvoimalaitoksella käynnistettiin vuoden 2005 alussa laaja automaatiouusintaan tähtäävä projekti. Järjestelmien kokonaistoimittajaksi oli valittu ranskalais-saksalainen Areva NP GmbH – Siemens AG – konsortio. Konsortion kokonaistoimitukseen kuuluu automaatiojärjestelmien uusimisen lisäksi myösydinvoimalaitoksen henkilöstön kouluttaminen. Loviisa ydinvoimalaitoksen käyttöluvan haltijana Fortum Power & Heat Oy on kokonaisvastuullinen ydinvoimalaitoksen toiminnasta. Täten myös henkilöstön riittävä osaaminen ja pätevyys ovat Fortumin vastuulla. Toimittajan järjestämien koulutustilaisuuksien avulla hankittu uusi osaaminen on havaittu riittämättömäksi. Tämän on koettu johtuvan osittain teoriaan painottuvasta koulutusmateriaalista ja myös siitä, että käytännön tarjoamiin koulutustilaisuuksiin kuten esimerkiksi osallistuminen suunnittelutyöhön ei ole hakeuduttu. Lisäksi koulutus kaipaa kokonaisuudessaan kehittämistä. Tästä johtuen ydinvoimalaitosten muutostöihin liittyvän henkilöstön osaamisen ja pätevyyden selvittämiseksi käynnistettiin tämä tutkimus. Tutkimuksessa on tunnistettu useita sellaisia kehityskohteita, joita tehostamalla on mahdollista kehittää automaatioylläpitoryhmän osaamista. Lisäksi on esitetty menettelytapoja ja käytäntöjä, joilla ylläpidon koulutusta on mahdollista tehostaa. Tutkimuksen tuotokset toimivat suuntaviivoina organisaation kehittämisen toteutukselle.
Resumo:
Tässä diplomityössä esitellään älykkäiden sähköverkkojen ominaisuuksia. Tavoitteena on selvittää, millaisia hyötyjä sähköverkkojen uudistamisella voidaan saavuttaa. Lisäksi työssä selvitetään syitä, jotka ovat ajaneet sähköverkkojen uudistamiseen. Älykäs sähkönmittaus on tärkeä osa älykkäitä sähköverkkoja, ja työssä on esitelty älykkäiden sähkömittareiden tilannetta eri maissa. Diplomityö selvittää myös hajautetun pientuotannon roolia sähköntuotannossa. Työn loppupuolella on esitelty muutama smart grid -projekti Euroopasta. Projektit valittiin Euroopasta, koska smart grids on oleellinen tekijä Euroopan komission 20/20/20 -tavoitteessa. Molemmat projektit kulminoituvat täysin älykkään sähkönmittauksen liittämiseen osaksi kuluttajien sähkönmittausta. Esimerkkien avulla nähdään, millaisella aikataululla älykkäitä sähköverkkoja saadaan aikaan ja kuinka suuria verkostokokonaisuuksia tulevaisuuden sähköverkot ovat.
Resumo:
Larox Corporation is a provider of full service filtration in solid and liquid separation. Larox develops, designs, manufactures and supplies industrial filters. By Larox’s continuous development principle, a project for more efficient production was started. At the same time production planning was taken under review. Aim for this Master’s thesis was to find software designed for production planning purposes replacement for old Microsoft Excel based method. In this Master’s thesis current way of production planning was thoroughly analyzed and improvement targets were specified and also requirements for new software were assigned. Primary requirements for new software were possibility to production scheduling, planning, follow-up and also for long-time capacity planning and tracking. Also one demand was that new software should have data link to Larox’s current ERP-system. Result of this Master’s thesis was to start using Larox’s ERP-system also for production planning purposes. New mode of operation fulfils all requirements which were placed to new system. By using new method of production planning, production planners can get more easier and reliable data than from current system.
Resumo:
IT projektien hallinta on nykyään entistä haastavampaa aina muuttuvan ympäristön vuoksi. Siksi yritykset haluavatkin panostaa projektien hallinnan kehittämiseen yhdenmukaistamalla ohjeistusta. Lisäksi IT projektipäälliköiden huono saatavuus on tuonut yrityksille lisähaasteita, jolloin ohjeistus on entistä tärkeämpi. Tässä työssä toteutetaan projektijohtamisen kasikirja. Tämä käsikirja antaa projektipäällikölle selkeän projektinhallintaohjeistuksen infrastruktuurin toimitusprojektoinnissa. Toteutettava käsikirja sisältää kuvaukset infrastniktuuriprojektin osa alueista ja tarkistuspisteistä. Lisäksi ohjeistuksessa selvennetään projektipäällikön työhön liittyvien prosessien mukaisia työvaiheita. Tämän diplomityön aikana on Logica Finlandille toteutettu sovellettu projektiohjekirja ICT infrastruktuuriprojekteihin.
Resumo:
Tutkielmassa käsitellään matemaattisia ennustamismenetelmiä, jotka soveltuvat tyypin 1 diabeteksen ennustamiseen. Aluksi esitellään menetelmiä, jotka soveltuvat puuttuvia havaintoja sisältävien aineistojen paikkaamiseen. Paikattua aineistoa on mahdollista analysoida useilla tavallisilla tilastollisilla menetelmillä, jotka sopivat täydellisiin aineistoihin. Seuraavaksi pyritään mallintamaan aineistoa semiparametrisilla komponenttimalleilla (eng. mixture model), jolloin mallin muotoa ei ole tiukasti etukäteen rajoitettu. Sen jälkeen sovelletaan kolmea luokittelevaa ennustajaa: logistista regressiomallia, eteenpäinsyöttävää yhden piilotason neuroverkkoa ja SVM-menetelmää (eng. support vector machine). Esiteltäviä menetelmiä on sovellettu todelliseen aineistoon, joka on kerätty Turun yliopistossa käynnissä olevassa tutkimusprojektissa. Projektin tavoitteena on oppia ennustamaan ja ehkäisemään tyypin 1 diabetesta (Type 1 diabetes prediction and prevention project, lyh. DIPP-projekti). Erityisesti projektissa on pyritty löytämään uusia tuntemattomia taudinaiheuttajia. Tässä tutkielmassa paneudutaan sen sijaan kerätyn havaintoaineiston matemaattisiin analysointimenetelmiin. Parhaat ennusteet saatiin perinteisellä logistisella regressiomallilla. Tutkielmassa kuitenkin todetaan, että tulevaisuudessa on mahdollista löytää parempia ennustajia parantamalla muita edellä mainittuja menetelmiä. Erityisesti SVM-menetelmä ansaitsisi lisähuomiota, sillä tässä tutkielmassa sitä sovellettiin vain kaikkein yksinkertaisimmassa muodossa.
Resumo:
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa case-yrityksen vakiintuneet projektijohtamiseen liittyvät prosessit ja selvittää miten projektipäälliköt ja -koordinaattorit näkevät projektijohtamisen menestystekijät. Projektijohtamiseen liittyvän kirjallisuuden perusteella koostettiin projektijohtamisen optimiprosessi ja prosessivaiheittain listattiin myös eri menestystekijöitä. Tätä kuvausta verrattiin case-yrityksen projektijohtamisen prosessiin ja koettuihin menestystekijöihin, ja näiden pohjalta pohdittiin case-yrityksen projektijohtamisen prosessin parantamista. Projektijohtamisen prosessin lähes kaikissa vaiheissa löytyi tekijöitä, jotka ovat osatekijöitä projektin menestyksen kannalta. Yksi keskeisimpiä havaintoja oli projektin tarvelähtöisyyden merkitys projektin onnistumisessa ja projektitiimin sitoutumisessa. Kumppaneiden sitoutuminen yhtenä tärkeänä tekijänä nousi myös esille. Tutkimuksen tuloksena syntyi myös mekanismi kohdennettujen projekti-ideoiden keräämiseen hajautetussa ympäristössä.
Resumo:
Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tutkia yleisiä projektinhallinnan menetelmiä ja keinoja. Projektinhallinnan ensisijainen ja tärkein tavoite on onnistunut projekti. Projektinhallinnan avulla pyritään helpottamaan isojen projektien suunnittelua, organisointia ja jokapäiväistä hallintaa. Onnistuneen ja laadukkaan projektinhallinnan avulla projekti voidaanpäättää suunnitellun sisältöisenä aikataulun sekä budjetin mukaisesti laatua unohtamatta. Työn alussa selvitetään projektityön määritelmä ja sen erikoispiirteet,sekä luodaan yleiskatsaus projektityöskentelyyn. Työn painopiste on projektinhallinannan osalta projektien suunnittelussa ja organisoinnissa, koska huolellinen projektin suunnittelu on jokaisen onnistuneen projektin lähtökohta. Työssä esitellään myös erilaisia projektinhallinnan työkalujaja johtamiskäytäntöjä. Opinnäytetyön case osuudessa tutkitaan projektinhallintaa sahalaitostoimituksessa. Sahalaitostoimitusprojekti on tyypillinen toimitusprojekti, jossa käsiteltävä yritys toimittaa sahalaitosratkaisuja asiakkaille. Case osuudessa perehdytään case-yrityksen projektinhallintaan ja verrataan sitä teoriaosuudessa suositeltuihin projektinhallintamenetelmiin, sekä lopuksi tehdään parannusehdotuksia teoriaosuuteen perustuen.
Resumo:
Tämän diplomityön tarkoituksena on tutkia teoriatasolla projektien kustannussuunnittelua ja ottaa käyttöön case-yrityksen tarpeisiin sopivat menetelmät ja apuvälineet sahalaitosprojektien kustannussuunnitteluun, -seurantaan ja -hallintaan. Diplomityön rakenne jakaantuu kahteen pääosaan: teoriatutkimukseen ja teoriatutkimuksen soveltamiseen kohdeyrityksessä. Teoriaosuudessa käytetty tutkimusmenetelmä on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Käytännön osuudessa käytetään tutkimustyyppinä tapaustutkimusta eli case-tutkimusta. Case-yritys on sahalaitoksia- ja laitteita valmistava PK-kokoluokan yritys. Työn lopputuloksena yritykselle valittiin teoriatutkimuksen pohjalta sopivat menetelmät sahalaitosprojektien kustannussuunnitteluun, -seurantaan ja –hallintaan. Lisäksi yritykselle kehitettiin projektilaskennan helpottamiseksi kustannuslaskentajärjestelmä, joka sisältää mm. työajanseurantajärjestelmän ja projektilaskentajärjestelmän. Työajanseurantajärjestelmän avulla yrityksen tuotannon henkilökunnan työpanosta pystytään seuraamaan projekti- ja työpakettikohtaisesti. Projektilaskentajärjestelmän avulla taas projektit voidaan budjetoida niin ajallisesti kuin taloudellisesti, ja projektien etenemistä tavoitteisiin verrattuna voidaan seurata erilaisin menetelmin. Järjestelmän avulla saadaan myös tarvittavaa informaatiota ajallisesti pitkien projektien osatuloutukseen.
Resumo:
Esitys Tutkimus vapaaksi verkkoon! -seminaarissa 25.1.2011
Resumo:
JURE-projektille tehty selvitys
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu