988 resultados para Takala, Tuomas: Koulutus kaikille - tavoitteet ja kehitysmaiden todellisuus
Resumo:
Lapuanjoen vesistöalueelle on laadittu tulvariskien hallintasuunnitelma vuosille 2016-2021. Suunnitelmassa esitetään tulvariskien alus-tava arviointi, tulvavaara- ja tulvariskikartat, arviot tulvavahingoista, tulvariskien hallinnan tavoitteet ja toimenpiteet tulvariskien estä-miseksi ja vähentämiseksi. Hallintasuunnitelmassa esitetään myös suunnitteluun liittyvä sidosryhmien ja kansalaisten osallistuminen ja kuuleminen. Tulvariskien hallintasuunnitelma on valmisteltu Lapuanjoen vesistöalueen tulvaryhmän, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Lapuanjoen tulvista aiheutuvia vahinkoja voidaan ehkäistä ja vähentää monin tavoin. Toimien kirjo ulottuu maankäytön suunnittelusta kiinteistöjen omatoimiseen suojaukseen ja tulvien ennakoinnista operatiiviseen tulvantorjuntaan. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet kattavat tulvien ennaltaehkäisyn, tulvasuojelutoimenpiteet, toiminnan tulvatilanteissa, valmiustoimet sekä tulvan jälkeiset toimenpiteet. Painopiste on vahinkojen ennaltaehkäisyssä ja varautumisessa. Suunnitelmassa esitetään nykyistä tehokkaampaa tiedottamista, jotta sekä yksityiset että julkiset tahot voivat paremmin varautua tulviin myös omatoimisesti. Tulvavesiä esitetään pidettäväksi valuma-alueilla mm. metsämailla ja käytöstä poistuvilla turvetuotantoalueilla. Lapuanjoen pengerrysalueiden käyttöä esitetään suunniteltavaksi niin, että pengerrysalueita voitaisiin hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti myös harvinaisilla tulvilla. Lapuanjokilaakson kunnat, asukkaat, pen-gerrysyhtiöt sekä ELY-keskus ovat keskeisessä roolissa tulvariskien hallinnan toimenpiteiden toteutuksessa. Suunnitelma perustuu lakiin tulvariskien hallinnasta ja sen valmistelussa on hyödynnetty vesistöalueen tulvariskien alustavaa arviointia, tulvakarttoja sekä muita aikaisemmin tehtyjä tulvariskien hallinnan asiakirjoja. Maa- ja metsätalousministeriö on hyväksynyt suunnitel-man joulukuussa 2015. Suunnitelma tarkistetaan tarpeellisin osin viimeistään vuonna 2021.
Resumo:
Työn tavoitteena on selvittää, minkälaisia mahdollisuuksia digitaalinen tarinankerronta antaa peruskouluissa. Työssä käsitellään digitaalinen tarinankerronta ja se, miten sitä hyödynnetään opetuksessa. Työn taustana on opetushallituksen laatima opetussuunnitelma 2016. Opetussuunnitelmassa uutena on ohjelmointi, jota käsitellään työssä vähän tarkemmin. Tulevaisuudessa teknologia, kuten koodaus ja robotiikka sekä lisätty todellisuus voivat tukea luovuutta, innovatiivisuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Työ on kirjallisuuskatsaus, jossa aihetta analysoidaan lähdekirjallisuuden avulla. Digitaalisella tarinankerronnalla luokkahuoneessa on rajattomat mahdollisuudet. Digitaalinen tarinankerronta tukee uuden opetussuunnitelman tavoitteita. Digitaalisen tarinankerronnan avulla voidaan osallistaa lapset oppimisprosessiin, heidän omia vahvuuksia saadaan esille sekä he pääsevät itse oivaltamaan ja ratkomaan ongelmia. Ohjelmointi, robotiikka ja lisätty todellisuus antavat uusia työkaluja opetukseen. Ohjelmointi on älyllisesti motivoiva ajattelutapa. Teknologian käyttö opetuksessa lisää opiskelumotivaatiota ja yhdessä tekemisen iloa.
Resumo:
Tutkielmassa tarkastellaan työsopimuslain mukaista määräaikaista työsopimusta erityisesti sen joustavien perusteiden näkökulmasta. Tavoitteena on ensinnäkin selvittää, onko määräaikaisen työsopimuksen avulla mahdollista toteuttaa määrällisiä joustopyrkimyksiä. Toisaalta samassa yhteydessä tarkastellaan myös määräaikaiselle työsuhteelle asetettuja tavoitteita, tutkitaan sen normiformulaatiota sekä analysoidaan tätä oikeudellista konstruktiota koskevaa oikeustilaa huomioiden samalla myös työoikeuden yleiset periaatteet ja lähtökohdat. Näkökulma suunnataan myös määräaikaisen työsopimuksen soveltamisympäristöön, jota muutostendenssi hallitsee. Lopuksi tutkielmassa tarkastellaan ns. työllistämissopimusta, jonka osalta arvioitavaksi tulevat sen merkitys, vaikutus sekä suhde perustuslakiin ja Euroopan unionin määräaikaista työsuhdetta koskevaan sääntelyyn. Tutkielmassa hyödynnetään oikeusdogmaattisen tutkimusotteen lisäksi instrumentalistista ja oikeusteoreettista ajattelutapaa sekä piirteitä lainsäädäntötutkimuksesta. Käsitys vallitsevasta oikeustilasta luodaan ensisijassa korkeimman oikeuden, työtuomioistuimen sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntöä analysoimalla ja tulkitsemalla. Tätä näkökulmaa täydennetään tarkastelemalla työsopimuslain määräaikaista työsuhdetta koskevaa sääntelyä instrumenttina, toisin sanoen tutkitaan määräaikaiselle työsuhteelle asetettuja tavoitteita. Tutkielmassa todetaan, että tavoitteet ohjaavat normiformulaation valintaa sekä edelleen vaikuttavat siihen, miten normia on tarkoitus tulkita. Samalla tiedonintressi ulottuu myös lain elinkaariajatteluun, jossa lakien laadinta ja siitä seuraavat vaikutukset nähdään prosessimaisena kehityskulkuna. Sosiologinen näkökulma tulee esille tavassa suhteuttaa oikeudellisen tarkastelun perusteella muodostunut käsitys määräaikaisesta työsuhteesta sovellutusympäristöönsä sekä tavassa tutkia sen ilmenemismuotoja tässä todellisuudessa. Tutkimuksen perusteella on mahdollista todeta, että kriteerit määräaikaisen työsuhteen hyödyntämiselle määrällisen jouston välineenä on asetettu korkealle. Määräaikaiseen työsuhteeseen sisältyvä joustavuus on ennemminkin joustavuutta normiformulaatiossa kuin joustavuutta soveltamistilanteissa. Tutkielmassa havaitaan, että määräaikaisen työsuhteen sallittavuuden arviointi on kuitenkin siirtymässä yksittäisistä perusteista kohti yleisluontoisempia harkintakriteereitä, jotka saavat sisältönsä erityisesti tilapäisen työvoiman tarpeen edellytyksen reunaehdoista. Tarkastelun perusteella on mahdollista todeta, että työntekijän suojelun periaate on tulkintakäytäntöä ohjaava periaate, eikä esimerkiksi reaalisille tavoiteargumenteille, ymmärrettynä ne varsinkaan työnantajan tarpeina, anneta juuri painoarvoa. Suunnattaessa katse tulevaisuuteen on nykyiseen oikeustilaan kuitenkin odotettavissa muutoksia, mikäli ns. työllistämissopimus astuu voimaan esitetyssä muodossaan. Tällöin edellytyksiä määräaikaisen työsuhteen solmimiselle väljennettäisiin merkittäväksi. Tämä vahventaa samalla käsitystä määräaikaista työsuhdetta koskevan sääntelyn instrumentalistisesta luonteesta. Keskeisinä lähteinä tutkielmassa on hyödynnetty muun muassa Markus Sädevirran väitöskirjaa A Comparative Study of the Regulation Governing the Use of Fixed-Term Contracts in three EU Member States (2013) sekä Jyrki Talan teoksia Lakien vaikutukset: Lakiuudistusten tavoitteet ja niiden toteutuminen lainsäädäntöteoreettisessa tarkastelussa (2001), Lakien laadinta ja vaikutukset (2005) sekä Kirjoituksia sääntelytarkkuudesta (2014). Oikeusteoreettisten päätelmien osalta on nojattu Raimo Siltalan teokseen Oikeustieteen tieteenteoria (2003). Tämän lisäksi määräaikaista työsuhdetta on tarkasteltu keskeisesti Kari-Pekka Tiitisen ja Tarja Krögerin teoksen Työsopimuslaki (2012) sekä Martti Kairisen, Seppo Koskisen, Ahti Laitisen, Jukka Niemelän ja Heikki Uhmavaaran teoksen Työelämän muutossuunnat (2003) kautta.
Resumo:
Riittävän johtamisosaamisen turvaaminen on avainasemassa, jotta julkisten organisaatioiden on mahdollista saavuttaa niille asetetut tulevaisuuden tavoitteet ja jotta ne kykenevät toteuttamaan niille asetettuja strategisia päämääriä. Julkiset organisaatiot ovat tulevaisuudessa entistä suuremman haasteen edessä pyrkiessään turvaamaan johtajuusresurssejaan. Suurten ikäluokkien eläköityminen ja alati muuttuva toimintaympäristö asettavat organisaatiot tilanteeseen, jossa poistuvan tiedon ja osaamisen korvaamisen lisäksi tarvitaan uudenlaista johtamisosaamista. Johtajuusresurssien turvaamiseen liittyvien haasteiden hallinnan yhdeksi ratkaisumalliksi on esitetty seuraajasuunnittelua, jonka päämääränä on varmistaa, että organisaatiossa toimii oikeanlaisia johtajia oikeantyyppisissä työtehtävissä oikeaan aikaan. Tässä laadullisin menetelmin toteutetussa tutkimuksessa valitsin tarkastelun kohteeksi julkiselta sektorilta Helsingin, Espoon, Vantaan ja Turun kaupunkiorganisaatiot. Tämä tutkimus vastaa seuraaviin tutkimuskysymyksiin. Minkälaisilla menetelmillä julkisen sektorin organisaatioissa varmistetaan, että sen johdossa toimii oikeanlaisia johtajia oikeantyyppisissä työtehtävissä oikeaan aikaan? Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia julkisen sektorin seuraajasuunnitteluun liittyy? Missä määrin julkisen sektorin organisaatioiden johtajuusresurssien turvaaminen eroaa toisistaan? Tutkimuksen empiirinen aineisto koostuu tutkimuskaupunkien olemassa olevista dokumenteista, kuten strategioista ja henkilöstöraporteista/-kertomuksista sekä tutkimusta varten haastattelemalla kerätystä aineistosta. Tutkimushaastatteluissa haastateltiin tutkimuskaupunkien henkilöstöjohtajia. Haastattelut toteutin pääosin puolistrukturoituina ja osin teemahaastattelun menetelmin. Aineiston jäsentelyä ja analysointia ohjasi teoreettinen esiymmärrys. Hyvän johtamisen ja johtajuusresurssien turvaamisen merkitys oli tunnistettu kaikissa tutkimuskaupungeissa. Organisaatioissa oli panostettu johtajuusresurssien turvaamiseen, mutta johtajuusresurssien kehittämistä toteutettiin lähinnä yleisellä tasolla eikä kuten seuraajasuunnitteluprosessissa, jossa on tyypillisempää keskittyä valikoituihin johto- ja avaintehtäviin. Johtajuusresurssien turvaamiseen liittyvässä riskien hallinnassa, kuten äkillisissä johtajavaihdostilanteissa, tutkimuskaupungeissa hyödynnettiin korvaajasuunnittelua seuraajasuunnittelun sijaan. Julkisen sektorin seuraajasuunnittelun keskeisimmiksi haasteiksi nousi virkojen julkinen hakumenettely ja vallitseva organisaatiokulttuuri. Toisaalta seuraajasuunnitteluun liitettiin myös mahdollisuuksia, kuten pätevien hakijoiden turvaaminen kaikkiin johto- ja avaintehtäviin sekä naisjohtajien määrän kasvattaminen.
Resumo:
Kirjallisuusarvostelu
Resumo:
Väestön ikääntyminen ja sen vaikutuksiin reagoiminen ovat jo vuosia olleet suurennuslasin alla, koska väestön ikääntymisen eteneminen aiheuttaa painetta Suomen julkisen talouden kestävyydelle. Haastavaan tilanteeseen yritetään vastata työllisyys- ja eläkepoliittisilla ratkaisuilla nostamalla työllisyysastetta ja pidentämällä työuria. Suomen hallituksen tekemät toimenpiteet, vuoden 2005 työeläkeuudistus sekä vuoden 2017 eläkeuudistus, sisältävät nämä tavoitteet ja niihin pyritään pääsemään esimerkiksi eläkeikää nostamalla. Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkkeelle siirtymishaluihin ja vaikuttavatko ne aikaistavasti vai myöhentävästi. Tavoitteena on tarkastella laajasti erilaisten taustatekijöiden yhteyttä siihen, milloin henkilöt haluaisivat eläköityä. Tavoite on myös saada ymmärrystä siitä, mihin tekijöihin vaikuttamalla suomalaisten työuria saataisiin pidennettyä. Kvantitatiivisen tutkimukseni aineistona toimii European Social Survey 2010 -aineisto. Empiirisissä tarkasteluissa käytän menetelmänä varianssianalyysiä ryhmien keskiarvojen vertailuun. Taustamuuttujat koostuvat neljästä eri aihealueesta: demografisista, sosioekonomisista, terveyteen liittyvistä sekä työhön ja työoloihin liittyvistä tekijöistä. Tutkimukseni tulosten perusteella useat eri taustatekijät vaikuttavat yli 45-vuotiaiden ihmisten eläkeajatuksiin. Mikään yksittäinen asia ei ole ihmisten elämässä sellainen, joka yksin ratkaisisi päätöksen siirtyä eläkkeelle jonain tiettynä ajankohtana. Yksinkertaistettuna hyvä terveydentila, vanhempi ikä ja työviihtyvyys sekä mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön ovat niitä tekijöitä, jotka tulosteni mukaan ovat yhteydessä haluun jatkaa pidempään työelämässä. Monet toimet työurien pidentämiseksi tähtäävät työelämän kehittämiseen ja työssäviihtyvyyden parantamiseen. Työntekijöiden motivaatiota jatkaa pidempään tuleekin kohottaa näillä toimilla. Monet tutkimukseni merkitykselliset taustatekijät ovat myös sellaisia asioita, joihin panostamalla tai joiden ongelmiin puuttumalla työviihtyvyyttä ja työoloja olisi mahdollista parantaa. Näissä asioissa sekä päättäjien että työnantajien toimet ovat avainasemassa.
Resumo:
Yrityksen hakiessa kasvua vientimarkkinoilta sen logistiikka nousee entistä tärkeämpään rooliin. Jotta tuotteet ovat kilpailukykyisiä kansainvälisillä markkinoilla, tulee tuotteen hinta – laatu – suhde olla kohdallaan, jolloin logistiikan kustannusten pienentäminen ja laadukas toimitusketju ovat varsin keskeisiä tavoitteita. Toimitusketjun eri vaiheiden laatu korostuu, kun kyseessä on räätälöity tuote, jota ei voida korvata varastossa olevalla tuotteella. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää logistiikkaprosessien suorituskyvyn mittaamista ja kehittämistä. Suorituskyvyn mittaamisen avulla voidaan viestiä logistiikalle asetetut tavoitteet ja seurata tavoitteiden toteutumista Tämän työn tavoitteena oli selvittää, miten suorituskykyä voidaan mitata valmistavan yrityksen logistiikkatoiminnoissa. Tarkasteltavana olivat logistiikan prosessit tilauksen vahvistamisesta valmiin tuotteen toimittamiseen asiakkaalle. Työn alussa käytiin läpi suorituskyvyn mittaamista yleisellä tasolla sekä logistiikan mittaamista ja mittareita. Tämän jälkeen aloitettiin mittausjärjestelmän suunnittelu kohdeyrityksen logistiikkaosastolle, sen vision ja strategian pohjalta. Työn tuloksena kohdeyrityksen logistiikkaosastolle kehitettiin suorituskykymittaristo mittareineen. Mittareita eri logistiikkatoimintojen mittaamiseen on varsin runsaasti, ja kaikkia niitä ei ole järkevä liittää osaksi mittaristoa, mutta tilanteiden muuttuessa niitä voidaan vaihtaa tai lisätä tarpeen mukaan.
Resumo:
Tässä diplomityössä tutkitaan strategian määrittämistä. Tutkimus keskittyy logistiikkapalvelualan yrityksen strategian uudistamiseen ja strategiatyön kehittämiseen. Tutkimus pyrkii selvittämään miten yritys pystyy parhaiten saavuttamaan strategiset tavoitteensa. Lisäksi pyritään selvittämään miten yritys pystyy luomaan ja ylläpitämään kilpailuetua. Tutkimus toteutetaan tutkimalla ensin strategiaa, strategiaprosessia ja logistiikkapalvelualan liiketoimintaa kirjallisuudessa. Empiirinen osuus toteutetaan pääosin yrityksen johtoryhmän jäsenten kanssa strategiatyöpajoissa. Yrityksen hallitus asettaa strategiset tavoitteet ja myös hyväksyy projektin eri vaiheiden tulokset. Strategisissa analyyseissä otetaan huomioon sekä ulkoinen että sisäinen näkökulma, jotta saadaan kattava kuva yrityksen liiketoimintaympäristöstä sekä yrityksen vahvuuksista ja heikkouksista. Analyysejä hyödynnetään strategisten vaihtoehtojen muodostamisessa sekä yritys- että liiketoimintatasolla. Strategiset valinnat tehdään sen perustella, miten eri strategiset vaihtoehdot tukevat asetettuja strategisia tavoitteita. Tutkimuksen tuloksena määritellään yrityksen strategia, joka myös dokumentoidaan. Lisäksi luodaan strategisen suunnittelun ja johtamisen prosessi, joka mahdollistaa reagoinnin liiketoimintaympäristössä tapahtuviin nopeisiin muutoksiin.
Resumo:
Monissa yritysten välisiin suhteisiin keskittyvissä tutkimuksissa todetaan yhteistyöhön perustuvien suhteiden parantavan yritysten suorituskykyä. Yritysten ei ole taloudellisesti kannattavaa tuottaa kaikkia tarvitsemiaan tuotteita ja palveluja itse. Yritysten on erikoistuttava ja harjoitettava työnjakoa ollakseen taloudellisesti tehokkaita. Tämä luo yritysten välille paitsi vuorovaikutteisia yhteistyösuhteita myös eriasteisia riippuvuuksia. Jakelukanava voidaan nähdä toisistaan riippuvaisten yritysten ja organisaatioiden muodostamana superorganisaationa, jonka tavoitteena on tuottaa ja toimittaa tuotteet ja palvelut loppuasiakkaalle kilpailukykyiseen hintaan. Yhteistyö ja kanavan koordinointi luovat ennustettavuutta ja luottamusta yritysten välille. Ne ovat välttämättömyyksiä, jotta yritykset voisivat suunnitella toimintaansa tehokkaasti. Jakelukanavassa syntyy myös konflikteja johtuen yritysten yhteen sopimattomista tavoitteista sekä näkemyksistä siitä, miten kanavan eri toiminnot tulisi suorittaa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää valmistavan yrityksen ja tukkuliikkeen suhteeseen vaikuttavia tekijöitä sähköteollisuusalalla. Tutkimuksen alaongelmina on selvittää, miten valta- ja riippuvuussuhteet sekä kommunikaatio, luottamus, sitoutuminen ja tyytyväisyys vaikuttavat yritysten väliseen suhteeseen. Tutkimuksessa tarkastellaan yritysten välistä suhdetta molempien osapuolien näkökulmasta. Tutkimukseen valittiin kaksi valmistavaa yritystä sekä yksi tukkuliike. Tutkimus suoritettiin kvalitatiivisena haastattelututkimuksena ja tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluina. Tutkimuksen yritysten mukaan yhteistyötä oli tehtävä laajasti eikä yksikään jakelukanavan yritys pystyisi kannattavasti toimimaan yksin. Valmistajat tarvitsivat tukkuliikettä jakelunsa kattavaan hoitamiseen ja tukkuliikkeen täytyi tehdä yhteistyötä useiden eri valmistajien kanssa, jotta se pystyi tarjoamaan loppuasiakkaille näiden vaatimuksia vastaavia tuotteita ja palveluja. Osapuolten tyytyväisyys, sitoutuminen ja luottamus muodostuivat ensisijaisesti taloudellisista asioista. Myös henkilökohtaiset suhteet, niiden sujuvuus sekä osapuolten yhteiset tavoitteet ja näkemykset olivat tärkeässä osassa suhteen onnistumisessa. Ristiriitoja osapuolten välille aiheutti valmistavien yritysten suoraan loppuasiakkaalle myyminen sekä osapuolten näkemykset suhteeseen panostamisesta.
Resumo:
Digitaalisen markkinoinnin ulkoistamisesta ei ole merkittävissä määrin tehty tutkimusta, vaikka sekä ulkoistamista että digitaalista markkinointia on kumpaakin tahoillaan tutkittu paljonkin. Digitaalinen markkinointi lienee kuitenkin yksi niistä toiminnoista, joiden ulkoistamista yrityksen kannattaa harkita, jotta se pystyy paremmin keskittymään omiin ydintoimintoihinsa. Tässä tutkielmassa haluttiinkin tarkastella yritysten digitaalisen markkinoinnin ulkoistamista erityisesti ulkoistamiselta odotettavien hyötyjen ja siihen liittyvien huolien osalta sekä sitä, millaiselle toimistolle yritykset ulkoistavat digitaalista markkinointiaan. Lisäksi tarkasteltiin yritysten digitaalisen markkinoinnin hyödyntämistä: millaisia tavoitteita ja haasteita yrityksillä on digitaalisen markkinoinnin suhteen ja eroavatko nämä tavoitteet ja haasteet digitaalista markkinointia ulkoistavien ja ei-ulkoistavien yritysten kesken. Tutkimuksen empiirisessä osuudessa käytettiin kvantitatiivista tutkimusmenetelmää. Aiemman kirjallisuuden pohjalta muodostettiin hypoteeseja, joiden paikkansapitävyyttä tämän aineiston osalta tarkasteltiin. Aineisto kerättiin Internet-kyselyn avulla. Kyselyssä käytetyt mittarit pohjautuvat aiempaan kirjallisuuteen. Kyselylinkki lähetettiin Varsinais-Suomen alueella toimiviin yrityksiin eri rekistereiden kautta. Vastauksia saatiin 57 kappaletta, ja lopullinen aineisto muodostui 52 vastauksesta. Aineisto koostui enimmäkseen pienistä yrityksistä, ja vastaajien joukossa oli sekä B2C- että B2B-yrityksiä. Aineiston analysoinnissa käytettiin lähinnä kuvailevia tilastollisia menetelmiä, tässä tapauksessa frekvenssejä ja keskiarvoa. Digitaalisen markkinoinnin ulkoistamiseen liittyvien huolien osalta selvisi, että riippuvaisuus palveluntarjoajasta oli suurimpien huolten joukossa sekä ulkoistavilla että ei-ulkoistavilla yrityksillä. Palveluntarjoajan epäluotettavuus taas oli pienimpien huolten joukossa kummassakin ryhmässä. Sen sijaan ulkoistettujen taitojen menettäminen omassa yrityksessä oli ulkoistavien yritysten pienimpiä ja ei-ulkoistavien suurimpia huolia: digitaalisen markkinoinnin ulkoistamisella oli tilastollisesti merkitsevä vaikutus siihen, pitääkö yritys ulkoistettujen taitojen menettämistä omassa yrityksessä digitaalisen markkinoinnin ulkoistamiseen liittyvänä huolena. Digitaalisen markkinoinnin ulkoistamiselta odotettavien hyötyjen osalta laatu, tehokkuus sekä palveluntarjoajan hyvä reagointikyky olivat ulkoistaville yrityksille tärkeimmät odotetut hyödyt, kun taas pienemmät kiinteät kustannukset, kustannussäästöt sekä pienemmät riskit olivat vähiten tärkeitä odotettuja hyötyjä. Tutkimuksessa selvisi myös, että suurin osa digitaalista markkinointia ulkoistavista vastaajista ulkoistaa siihen erikoistuneelle toimistolle eli digitaalisen markkinoinnin toimistolle tai yksittäiseen osa-alueeseen erikoistuneelle toimistolle.
Resumo:
Tämän tutkimuksen tavoitteena on luoda käytännönläheinen toimittajahallinnan viitekehys Turun kaupungin strategisten IT -toimittajasuhteiden hallinnoimiseen. Tutkimus noudattaa konstruktiivista tutkimusotetta, jossa akateemisten teorioiden avulla pyritään ratkaisemaan käytännönläheistä ongelmaa. Suhteellinen ja sopimuksellinen hallinta ovat akateemisessa kirjallisuudessa vakiintuneita toimittajahallinnan mekanismeja. Sopimuksellinen hallinta perustuu hierarkkiseen suhteeseen ja osapuolen suorituskyvyn ja toiminnan kontrolloimiseen. Suhteellisen hallinnan tehtävänä on tukea pitkiä toimittajasuhteita osa-alueilla, joilla sopimus ei päde. IT -toimialan nopean muutostahdin vuoksi sopimukset vanhenevat nopeasti. Uusien sopimusten työstäminen on hintavaa ja näin ollen pitkäaikaiselle suhteelle on edunmukaisempaa kehittää luottamuksellisutta ja yhteistyöllisyyttä. Sopimuksen rooli vaihdon määrittäjänä voi tällöin muuttua: osa-puolet voivat sopia vaihdosta myös sopimuksen ulkopuolella. Sopimuksellisten ja suhteellisten hallintamenetelmien synergia voi kehittää asiakas-toimittajasuhteen konfliktinratkaisukyvykkyyksiä, luottamusta sekä osapuolten keskinäistä riippuvuutta. Ostosalkkumatriisi on vakiintunut toimittajaluokittelun työkalu. Ostosalkkumatriisi jakaa toimittajat neljään luokkaan, joille asetetaan yksilölliset tavoitteet ja hallintaperiaatteet. Tässä tutkimuksessa ostosalkkuteorian ja toimittajahallinnan suhteellisten ja sopimuksellisten mekanismien yhteyteen liitettiin markkinamekanismit, joiden on suhteellisten ja sopimuksellisten tekijöiden ohella tunnistettu vaikuttavan toimittajasuhteen ja organisaatioiden välisten suhteiden tilaan. Lopullinen toimittajahallinnan viitekehys perustui näihin teoreettisiin osa-tekijöihin.
Resumo:
Tämä opinto-opas on laadittu sotatieteiden tohtoriopiskelijoille opintojen suunnittelun perustaksi. Opas on laadittu joulukuussa 2015 hyväksytyn opetussuunnitelman perusteella, ja tähän on koostettu sotatieteiden tohtorin tutkintoon liittyvät perustiedot sekä tutkintosisällöt. Opinto-opas koskee kaikkia uusia tohtoriopiskelijoita Maanpuolustuskorkeakoulussa. Opinto-oppaan ensimmäisestä luvusta löydät perustietoa sotatieteiden tohtorikoulutuksesta. Luvussa kuvataan koulutuksen tavoitteet ja sen tuottama osaaminen sekä se, miten opetussuunnitelma on rakentunut. Toisessa luvussa kuvataan tieteenaloittain opintojen sisällöt. Tästä luvusta löydät perustan henkilökohtaisen opintosuunnitelman laatimiseksi. Tavoitteena on, että opintosisällöt tukevat väitöstutkimustasi. Omien opintojesi etenemisen kannalta on hyvä tutustua opinto-oppaaseen huolella, jotta ymmärrät opintojen kokonaisuuden ja osaat suunnitella opintosi tarkoituksenmukaisella tavalla. Opintojen suunnittelun ja niiden toteuttamisen osalta keskeisessä roolissa on väitöstutkimustasi ohjaava professori, jonka kanssa yhdessä suunnittelette asiantuntijuuttasi parhaalla mahdollisella tavalla kehittävän tutkintosisällön. Mikäli opintojen suunnitteluun tai opintojen kokonaisuuteen liittyen sinulla on kysyttävää, tukenasi ovat ohjaavan professorin lisäksi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusala sekä Opintoasiainosastolla koulutussuunnittelija ja kurssisihteeri.
Resumo:
Tutkittu yritys on suomalainen maaleja ja lakkoja kansainvälisesti valmistava ja myyvä toimija. Yrityksessä otettiin vuonna 2010 käyttöön uudet tuotannon ja toimitusketjun tavoitteet ja suunnitelmat ja tämä tutkimus on osa tuota kokonaisvaltaista kehittämissuuntaa. Tutkimuksessa käsitellään tuotannon ja kunnossapidon tehokkuuden parantamis- ja mittaustyökalu OEE:tä ja tuotevaihtoaikojen pienentämiseen tarkoitettua SMED -työkalua. Työn teoriaosuus perustuu lähinnä akateemisiin julkaisuihin, mutta myös haastatteluihin, kirjoihin, internet sivuihin ja yhteen vuosikertomukseen. Empiriaosuudessa OEE:n käyttöönoton ongelmia ja onnistumista tutkittiin toistettavalla käyttäjäkyselyllä. OEE:n potentiaalia ja käyttöönottoa tutkittiin myös tarkastelemalla tuotanto- ja käytettävyysdataa, jota oli kerätty tuotantolinjalta. SMED:iä tutkittiin siihen perustuvan tietokoneohjelman avulla. SMED:iä tutkittiin teoreettisella tasolla, eikä sitä implementoitu vielä käytäntöön. Tutkimustuloksien mukaan OEE ja SMED sopivat hyvin esimerkkiyritykselle ja niissä on paljon potentiaalia. OEE ei ainoastaan paljasta käytettävyyshäviöiden määrää, mutta myös niiden rakenteen. OEE -tulosten avulla yritys voi suunnata rajalliset tuotannon ja kunnossapidon parantamisen resurssit oikeisiin paikkoihin. Työssä käsiteltävä tuotantolinja ei tuottanut mitään 56 % kaikesta suunnitellusta tuotantoajasta huhtikuussa 2016. Linjan pysähdyksistä ajallisesti 44 % johtui vaihto-, aloitus- tai lopetustöistä. Tuloksista voidaan päätellä, että käytettävyyshäviöt ovat vakava ongelma yrityksen tuotannontehokkuudessa ja vaihtotöiden vähentäminen on tärkeä kehityskohde. Vaihtoaikaa voitaisiin vähentää ~15 % yksinkertaisilla ja halvoilla SMED:illä löydetyillä muutoksilla työjärjestyksessä ja työkaluissa. Parannus olisi vielä suurempi kattavimmilla muutoksilla. SMED:in suurin potentiaali ei välttämättä ole vaihtoaikojen lyhentämisessä vaan niiden standardisoinnissa.
Resumo:
Finnish health centres have suffered from a shortage of physicians in recent years. This is why more physicians are being educated, the tutelage of the young physicians has been improved and many tasks which were previously reserved for physicians have been transferred to nurses and other personnel of the health centres. Only a little research has been done about the effects of the shortage of physicians and education to the work atmosphere in the health centres The objectives of the study was to describe the situation of the physicians in the counties Satakunta and South-Western Finland at the time when the University of Turku started to decentralise its education to Satakunta and describe the health centres attitudes towards training and research co-operation with the University of Turku; to gain information about the training programmes for physicians in specific training in general medical practice (STPG); study how the shortage of physicians affects the job atmosphere, the job satisfaction and the operation of the health centres; study health centre employees opinions about their professional skills, their needs and interets in continuing education; study medical and nurse students professional indentity and their readiness to multiprofessional teamwork. The material of the study was gathered during 2003-2006 with three mail questionnaires and a questionnaire given to medical and nurse students who practised in the training health centre in Pori. The first questionnaire was sent to the chief physicians of the health centres in counties Satakunta and South-Western Finland to clarify the number of unfilled positions of physicians and the reasons for physician shortage as well as the readiness for practical training of medical students and research at the health centres. The second questionnaire was posted to doctors in specific training in general medical practice and their trainers at the health centres and it gained information about training programmes of young physicians at health centres. The third questionnaire was sent to personnel at health centres in Satakunta and South-Western Finland and included questions about job satisfaction and education. The survey for medical and nurse students gained information about their professional indentity and their readiness to multiprofessional teamwork. In spring 2003 the shortage of physicians was more severe in Satakunta than in South-Western Finland. Attitudes towards training of medical students and research co-operation with the universities were generally positive. The guidance of STGP doctors in health centres improved during 2003-2005. A shortage of physicians had only a slightly negative impact on employee job satisfaction. The shortage of physicians had also positive impact on the operation of the health centres because it led to reorganization of the operations. The personnel at Finnish health centres were willing to take more challenging tasks and also to acquire appropriate further education or training. The medical and nurse students had strong professional identity and they understood the significance of teamwork for the health care service system.
Resumo:
Raportti osaamistarpeista ja rekrytoinnin haasteista Lapin kaivoksilla koostuu kolmesta osasta. Ensimmäinen osa pohjautuu aikaisempiin selvityksiin ja asiantuntija-arvioihin. Siinä esitellään Lapissa toimivat Kemin, Kittilän, Pahtavaaran ja Kevitsan kaivokset sekä suunnitteilla olevat kaivoshankkeet. Toteutuessaan kaivoshankkeiden arvioidaan työllistävän jopa yli 5000 uutta työntekijää. Erityisesti korkeasti koulutetusta työvoimasta tulee pula. Myös työntekijätasolla on havaittavissa sama ilmiö. Vapailla työmarkkinoilla olevilla henkilöillä ei ole riittävästi teollisuuden ammattiosaamista. Samalla myös Pohjois-Ruotsi elää kaivosbuumia, ja tarjoaa kielitaitoiselle mahdollisuuden työllistyä. Vuonna 2013 Pohjois-Suomessa annetaan kaivosalan koulutusta kaikilla koulutusasteilla. Lisäksi kaivosyhtiöt ovat kouluttaneet työntekijöitä yhteishankintakoulutuksina yhteistyössä työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa sekä oppilaitosten täydennyskoulutuksissa. Raportin toisen osan kaivoshaastatteluissa kaivokset toteavat rekrytointi- ja osaamistarvetilanteen olevan tällä hetkellä kohtuullisen hyvä. Tulevaisuudessa toivotaan koulutuspaikkoja kaikille koulutusasteille. Kaivosalan koulutuksissa pitää jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota työturvallisuuden, taloudellisen ajattelutavan ja ympäristön huomioivan toiminnan omaksumiseen. Lisäksi kaikki kaivokset korostivat sitä, että lopullinen oppiminen tapahtuu kaivoksissa todellisilla prosesseilla ja tuotantolaitteilla. Koulutuksen toivotaan tapahtuvan lähellä kaivosta, jotta rekrytointi sekä työharjoittelut ja kesätyöt voidaan toteuttaa joustavasti. Kaivosten, oppilaitosten ja muiden sidosryhmien välisen yhteistyön kehittäminen on entistä tärkeämpää jatkossa Lapin kaivoshankkeiden mennessä eteenpäin. Raportin kolmannessa osassa keskitytään matkailu-, hissi- ja kuljetusalan työllisyystilanteeseen kaivosyhtiöiden naapurissa. Heidän ei nähty kilpailevan samasta työvoimasta. Selvityksen tilaaja oli Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toteuttama ja Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) osarahoittama Tunturiosaaja-hanke. Toteuttajana oli Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu.