21 resultados para Children’s literature
em Helda - Digital Repository of University of Helsinki
Resumo:
Da hatte das Pferd die Nüstern voll. Gebrauch und Funktion von Phraseologie im Kinderbuch. Untersuchungen zu Erich Kästner und anderen Autoren. [Da hatte das Pferd die Nüstern voll. Fraseologian käyttö ja tehtävä lastenkirjallisuudessa. Tutkimuksia Erich Kästnerin ja muiden kirjailijoiden tuotannossa.] Usein oletetaan, että idiomit ovat lapsille vaikeita ymmärtää, koska niiden merkitystä ei voi kokonaisuudessaan johtaa rakenteeseen kuuluvien yksittäisten sanojen merkityksestä. Silti lastenkirjallisuudessa idiomeja käytetään paljon ja monessa eri tehtävässä. Tässä tutkimuksessa tarkistetaan fraseologian (idiomien ja sanalaskujen) käytön koko skaala saksankielisessä lastenkirjallisuudessa Erich Kästnerin (1899-1976) klassikoista tähän päivään asti. Kolmen eri korpuksen avulla (905 idiomiesimerkkiä kuudesta Kästnerin lastenkirjasta, 333 idiomia kahdesta Kästnerin aikuisromaanista ja 580 esimerkkiä kuudesta eri kirjailijoiden kirjoittamasta lastenkirjasta) pyritään vastamaan mm. seuraaviin kysymyksiin: Kuinka paljon ja minkälaisia idiomeja teksteissä käytetään? Miten idiomit sijoitetaan teksteihin, minkälaisia suhteita kontekstiin rakentuu? Millaisia eroavaisuuksia idiomien käytössä on havaittavissa ensinnäkin saman kirjailijan (Kästnerin) lastenkirjojen ja aikuisille tarkoitettujen kirjojen välillä sekä toisaalta eri kirjailijoiden kirjoittamien lastenkirjojen välillä? Tutkimuksesta käy ilmi, että idiomien käyttö vaihtelee lastenkirjallisuudessa ensisijaisesti kirjailijoittain, joka näkyy erilaisten ’fraseologisten profiilien’ esiintyminä. Parafraasien käyttö (idiomin rinnalle asetetaan synonyyminen ei-idiomaattinen ilmaisu) on varsin yleistä kaikissa tutkituissa lastenkirjoissa. Kästnerin lastenkirjoissa parafraasin käyttö on selvästi yleisempää kuin aikuisromaaneissa. Näyttää siltä, että lastenkirjallisuudessa siis tietoisesti tai tiedostumatta otetaan huomioon lasten rajoitettu fraseologinen kompetenssi.
Resumo:
Tutkimuksessa analysoidaan kaaosteorian vaikutusta kaunokirjallisuudessa ja kirjallisuudentutkimuksessa ja esitetään, että kaaosteorian roolia kirjallisuuden kentällä voidaan parhaiten ymmärtää sen avaamien käsitteiden kautta. Suoran soveltamisen sijaan kaaosteorian avulla on käyty uudenlaisia keskusteluja vanhoista aiheista ja luonnontieteestä ammennetut käsitteet ovat johtaneet aiemmin tukkeutuneiden argumenttien avaamiseen uudesta näkökulmasta käsin. Väitöskirjassa keskitytään kolmeen osa-alueeseen: kaunokirjallisen teoksen rakenteen teoretisointiin, ihmisen (erityisesti tekijän) identiteetin hahmottamiseen ja kuvailemiseen sekä fiktion ja todellisuuden suhteen pohdintaan. Tutkimuksen tarkoituksena on osoittaa, kuinka kaaosteorian kautta näitä aiheita on lähestytty niin kirjallisuustieteessä kuin kaunokirjallisissa teoksissakin. Väitöskirjan keskiössä ovat romaanikirjailija John Barthin, dramatisti Tom Stoppardin ja runoilija Jorie Grahamin teosten analyysit. Nämä kirjailijat ammentavat kaaosteoriasta keinoja käsitteellistää rakenteita, jotka ovat yhtä aikaa dynaamisia prosesseja ja hahmotettavia muotoja. Kaunokirjallisina teemoina nousevat esiin myös ihmisen paradoksaalisesti tunnistettava ja aina muuttuva identiteetti sekä lopullista haltuunottoa pakeneva, mutta silti kiehtova ja tavoiteltava todellisuus. Näiden kirjailijoiden teosten analyysin sekä teoreettisen keskustelun kautta väitöskirjassa tuodaan esiin aiemmassa tutkimuksessa varjoon jäänyt, koherenssia, ymmärrettävyyttä ja realismia painottava humanistinen näkökulma kaaosteorian merkityksestä kirjallisuudessa.
Resumo:
Kirjallisuuden- ja kulttuurintutkimus on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tullut yhä enenevässä määrin tietoiseksi tieteen ja taiteen suhteen monimutkaisesta luonteesta. Nykyään näiden kahden kulttuurin tutkimus muodostaa oman kenttänsä, jolla niiden suhdetta tarkastellaan ennen kaikkea dynaamisena vuorovaikutuksena, joka heijastaa kulttuurimme kieltä, arvoja ja ideologisia sisältöjä. Toisin kuin aiemmat näkemykset, jotka pitävät tiedettä ja taidetta toisilleen enemmän tai vähemmän vastakkaisina pyrkimyksinä, nykytutkimus lähtee oletuksesta, jonka mukaan ne ovat kulttuurillisesti rakentuneita diskursseja, jotka kohtaavat usein samankaltaisia todellisuuden mallintamiseen liittyviä ongelmia, vaikka niiden käyttämät metodit eroavatkin toisistaan. Väitöskirjani keskittyy yllä mainitun suhteen osa-alueista popularisoidun tietokirjallisuuden (muun muassa Paul Davies, James Gleick ja Richard Dawkins) käyttämän kielen ja luonnontieteistä ideoita ammentavan kaunokirjallisuuden (muun muassa Jeanette Winterson, Tom Stoppard ja Richard Powers) hyödyntämien keinojen tarkasteluun nojautuen yli 30 teoksen kattavaa aineistoa koskevaan tyylin ja teemojen tekstianalyysiin. Populaarin tietokirjallisuuden osalta tarkoituksenani on osoittaa, että sen käyttämä kieli rakentuu huomattavassa määrin sellaisille rakenteille, jotka tarjoavat mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia argumentteja mahdollisimman vakuuttavalla tavalla. Tässä tehtävässä monilla klassisen retoriikan määrittelemillä kuvioilla on tärkeä rooli, koska ne auttavat liittämään sanotun sisällön ja muodon tiukasti toisiinsa: retoristen kuvioiden käyttö ei näin ollen edusta pelkkää tyylikeinoa, vaan se myös usein kiteyttää argumenttien taustalla olevat tieteenfilosofiset olettamukset ja auttaa vakiinnuttamaan argumentoinnin logiikan. Koska monet aikaisemmin ilmestyneistä tutkimuksista ovat keskittyneet pelkästään metaforan rooliin tieteellisissä argumenteissa, tämä väitöskirja pyrkii laajentamaan tutkimuskenttää analysoimalla myös toisenlaisten kuvioiden käyttöä. Osoitan myös, että retoristen kuvioiden käyttö muodostaa yhtymäkohdan tieteellisiä ideoita hyödyntävään kaunokirjallisuuteen. Siinä missä popularisoitu tiede käyttää retoriikkaa vahvistaakseen sekä argumentatiivisia että kaunokirjallisia ominaisuuksiaan, kuvaa tällainen sanataide tiedettä tavoilla, jotka usein heijastelevat tietokirjallisuuden kielellisiä rakenteita. Toisaalta on myös mahdollista nähdä, miten kaunokirjallisuuden keinot heijastuvat popularisoidun tieteen kerrontatapoihin ja kieleen todistaen kahden kulttuurin dynaamisesta vuorovaikutuksesta. Nykyaikaisen populaaritieteen retoristen elementtien ja kaunokirjallisuuden keinojen vertailu näyttää lisäksi, kuinka tiede ja taide osallistuvat keskusteluun kulttuurimme tiettyjen peruskäsitteiden kuten identiteetin, tiedon ja ajan merkityksestä. Tällä tavoin on mahdollista nähdä, että molemmat ovat perustavanlaatuisia osia merkityksenantoprosessissa, jonka kautta niin tieteelliset ideat kuin ihmiselämän suuret kysymyksetkin saavat kulttuurillisesti rakentuneen merkityksensä.
Resumo:
Tajunnanesitys amerikkalaisessa heterodiegeettisessä fantasiakirjallisuudessa on muuttunut merkittävästi viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana: kerrontaa orientoiva ja tarinamaailmaa havainnoiva tajunta on vähin erin vaihtunut kaikkitietävästä kertojasta tarinan sisäiseksi henkilöhahmoksi. Kertoja on samalla vetäytynyt yhä syvemmälle kerronnan kulissien taakse. Tämä tutkielma hahmottaa ja analysoi kyseistä muutosta siirtymänä kertojakeskeisestä kerronnasta kohti henkilökeskeistä kerrontaa. Tutkielmassa tajunnanesityksen teoreettisen kehyksen muodostavat F. K. Stanzelin kertojakeskeisen ja henkilökeskeisen kerrontatilanteen käsitteet. Kerrontatilanteita tarkennetaan fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen, sisäisen monologin ja psykonarraation teorioiden avulla. Tutkielma jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa vertaillaan kahta prototyyppistä fantasiaromaania syväluotaavan narratologisen analyysin keinoin. Kertojakeskeistä kerrontaa edustaa Fritz Leiberin "The Swords of Lankhmar" (1968) ja henkilökeskeistä kerrontaa George R. R. Martinin "A Game of Thrones" (1996). Toisessa osassa tarkastellaan pääpiirteittäin kuuttatoista muuta aikaansa edustavaa fantasiaromaania ja hahmotetaan tajunnanesityksen muutoksen kronologista kulkua. Yhdessä osat ilmentävät, kuinka amerikkalainen heterodiegeettinen fantasiakirjallisuus on muuttunut kerrontateknisesti henkilökeskeisemmäksi. Tutkielma on ensimmäinen laatuaan, ja sen on tarkoitus luoda pohjaa uudenlaiselle modernin fantasiakirjallisuuden tutkimukselle ja kirjalliselle arvostukselle.
Resumo:
This study concentrates on the contested concept of pastiche in literary studies. It offers the first detailed examination of the history of the concept from its origins in the seventeenth century to the present, showing how pastiche emerged as a critical concept in interaction with the emerging conception of authorial originality and the copyright laws protecting it. One of the key results of this investigation is the contextualisation of the postmodern debate on pastiche. Even though postmodern critics often emphasise the radical novelty of pastiche, they in fact resuscitate older positions and arguments without necessarily reflecting on their historical conditions. This historical background is then used to analyse the distinction between the primarily French conception of pastiche as the imitation of style and the postmodern notion of it as the compilation of different elements. The latter s vagueness and inclusiveness detracts from its value as a critical concept. The study thus concentrates on the notion of stylistic pastiche, challenging the widespread prejudice that it is merely an indication of lack of talent. Because it is multiply based on repetition, pastiche is in fact a highly ambiguous or double-edged practice that calls into question the distinction between repetition and original, thereby undermining the received notion of individual unique authorship as a fundamental aesthetic value. Pastiche does not, however, constitute a radical upheaval of the basic assumptions on which the present institution of literature relies, since, in order to mark its difference, pastiche always refers to a source outside itself against which its difference is measured. Finally, the theoretical analysis of pastiche is applied to literary works. The pastiches written by Marcel Proust demonstrate how it can become an integral part of a writer s poetics: imitation of style is shown to provide Proust with a way of exploring the role of style as a connecting point between inner vision and reality. The pastiches of the Sherlock Holmes stories by Michael Dibdin, Nicholas Meyer and the duo Adrian Conan Doyle and John Dickson Carr illustrate the functions of pastiche within a genre detective fiction that is itself fundamentally repetitive. A.S. Byatt s Possession and D.M. Thomas s Charlotte use Victorian pastiches to investigate the conditions of literary creation in the age of postmodern suspicion of creativity and individuality. The study thus argues that the concept of pastiche has valuable insights to offer to literary criticism and theory, and that literary pastiches, though often dismissed in reviews and criticism, are a particularly interesting object of study precisely because of their characteristic ambiguity.
Resumo:
Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.
Resumo:
This is an ethnographic case study of the creation and emergence of a playworld – a pedagogical approach aimed at promoting children’s development and learning in early education settings through the use of play and drama. The data was collected in a Finnish experimental mixed-age elementary school classroom in the school year 2003-2004. In the playworld students and teachers explore different social and cultural phenomena through taking on the roles of characters from a story or a piece of literature and acting inside the frames of an improvised plot. The thesis takes under scrutiny the notion of agency in education. It produces theoretically grounded empirical knowledge of the ways in which children struggle to become recognized and agentive actors in early education settings and how their agency develops in their interaction with adults. The study builds on the activity theoretical and sociocultural tradition and develops a methodological framework called video-based narrative interaction analysis for studying student agency as developing over time but manifesting through the situational material and discursive local interactions. The research questions are: 1. What are the children’s ways of enacting their agency in the playworld? 2. How do the children’s agentive actions change and develop over the spring? 3. What are the potentials and challenges of the playworld for promoting student agency? 4. How do the teachers and the children deal with the contradiction between control and agency in the playworld? The study consists of a summary part and four empirical articles which each have a particular viewpoint. Articles I and II deal with individual students’ paths to agency. In Article I the focus is on the role of resistance and questioning in enabling important spaces for agency. Article II takes a critical gender perspective and analyzes how two girls struggled towards recognition in the playworld. It also illuminates the role of imagination in developing a sense of agency. Article III examines how the open-ended and improvisational nature of the playworld interaction provided experiences and a sense of ‘shared agency’ for the students and teachers in the class. Article IV turns the focus on the teachers and analyzes how their role actions in the playworld helped the children to enact agency. It also discusses the challenges that the teachers faced in this work and asks what makes the playworld activity sustainable in the class. The summary part provides a critical literature review on the concept of agency and argues that the inherently contradictory nature of the phenomenon of agency has not been sufficiently theorized. The summary part also locates the playworld intervention in a historical frame by discussing the changing conceptions of adulthood and childhood in the West. By focusing on the changing role of play and art in both adults’ and children’s contemporary lives, the thesis opens up an important but often neglected perspective on the problem of promoting student agency in education. The results illustrate how engaging in a collectively imagined and dramatized pretend play space together with the children enabled the teachers to momentarily put aside their “knower” positions in the classroom. The fictive roles and the narrative plot helped them to create a necessary incompleteness and open-endedness in the activity that stimulated the children’s initiatives. This meant that the children too could momentarily step out of their traditional classroom positions as pupils and initiate action to further the collective play. Engaging in this kind of unconventional activity and taking up and enacting agency was, however, very challenging for the participating children and teachers. It often contradicted the need to sustain control and order in the classroom. The study concludes that play- and drama-based pedagogies offer a unique but undeveloped potential for developing educational spaces that help teachers and children deal with the often contradictory requirements of schooling.
Resumo:
The aim was to analyse the growth and compositional development of the receptive and expressive lexicons between the ages 0,9 and 2;0 in the full-term (FT) and the very-low-birth-weight (VLBW) children who are acquiring Finnish. The associations between the expressive lexicon and grammar at 1;6 and 2;0 in the FT children were also studied. In addition, the language skills of the VLBW children at 2;0 were analysed, as well as the predictive value of early lexicon to the later language performance. Four groups took part in the studies: the longitudinal (N = 35) and cross-sectional (N = 146) samples of the FT children, and the longitudinal (N = 32) and cross-sectional (N = 66) samples of VLBW children. The data was gathered by applying of the structured parental rating method (the Finnish version of the Communicative Development Inventory), through analysis of the children´s spontaneous speech and by administering a a formal test (Reynell Developmental Language Scales). The FT children acquired their receptive lexicons earlier, at a faster rate and with larger individual variation than their expressive lexicons. The acquisition rate of the expressive lexicon increased from slow to faster in most children (91%). Highly parallel developmental paths for lexical semantic categories were detected in the receptive and expressive lexicons of the Finnish children when they were analysed in relation to the growth of the lexicon size, as described in the literature for children acquiring other languages. The emergence of grammar was closely associated with expressive lexical growth. The VLBW children acquired their receptive lexicons at a slower rate and had weaker language skills at 2;0 than the full-term children. The compositional development of both lexicons happened at a slower rate in the VLBW children when compared to the FT controls. However, when the compositional development was analysed in relation to the growth of lexicon size, this development occurred qualitatively in a nearly parallel manner in the VLBW children as in the FT children. Early receptive and expressive lexicon sizes were significantly associated with later language skills in both groups. The effect of the background variables (gender, length of the mother s basic education, birth weight) on the language development in the FT and the VLBW children differed. The results provide new information of early language acquisition by the Finnish FT and VLBW children. The results support the view that the early acquisition of the semantic lexical categories is related to lexicon growth. The current findings also propose that the early grammatical acquisition is closely related to the growth of expressive vocabulary size. The language development of the VLBW children should be followed in clinical work.
Resumo:
The importance of open discussion with the adopted child and his parents about adoption and ethnicity is often emphasized in adoption literature (Kirk 1964; Grotevant 1999; Carli & Dalen 1999). The child should have the possibility of constructing a harmonious view of himself, which consists of his history before adoption, ethnicity and the social environment’s conception of him. The purpose of this study was to examine the Finnish adoptive parents’ supportive role in relation to their child’s adoptive and ethnic identity and the social environment’s disposition to the child as witnessed by the parents. The first research problem was to find out how the parents support their child’s adoptive identity formation. The second problem was to find out if the parents want to support the child’s ethnic identity. The third problem was regarding the environment’s disposition to the child and family. The hypothesis was that Finnish adoptive parents are well aware of the problems of adoption and they have been well selected, so they have the aspirations and skills to help their child with his identity formation. The focus of this study was on Finnish parents who had adopted internationally, from whom 58 answers were obtained. The data was collected with an Internet based questionnaire. The questions were mostly qualitative. The analysis was directed by the theory, so that the analysis units were obtained from the main questions of international adoption and identity formation. The results expressed that the adoptive parents want to support their child’s adoption identity. They accept their child’s questions regarding his history, and that they did not want to conceal any details about their child’s life, even if they felt that it was a sensitive issue for them. The main problem was that there was no information available on the child’s history. Contact with the biological parents was almost impossible because there was hardly any information on them. Instead the parents were in contact with the children’s home because they felt that it had an important role as the child’s former home. The parents felt that the child’s birth culture was of importance and they mainly offered aspects of it informally daily. Parents who stressed their child’s Finnish identity were concerned that their child would not form a feeling of being Finnish. However, the majority wished that their child would have a multicultural identity. The parents felt that the environment regarded the child positively and the possibility of upcoming problems was tackled by discussing them beforehand with the child and environment.
Resumo:
Is oral health becoming a part of the global health culture? Oral health seems to turn out to be part of the global health culture, according to the findings of a thesis-research, Institute of Dentistry, University of Helsinki. The thesis is entitled as “Preadolescents and Their Mothers as Oral Health-Promoting Actors: Non-biologic Determinants of Oral Health among Turkish and Finnish Preadolescents.” The research was supervised by Prof.Murtomaa and led by Dr.A.Basak Cinar. It was conducted as a cross-sectional study of 611 Turkish and 223 Finnish school preadolescents in Istanbul and Helsinki, from the fourth, fifth, and sixth grades, aged 10 to 12, based on self-administered and pre-tested health behavior questionnaires for them and their mothers as well as the youth’s oral health records. Clinically assessed dental status (DMFT) and self-reported oral health of Turkish preadolescents was significantly poorer than the Finns`. A similar association occurred for well-being measures (height and weight, self-esteem), but not for school performance. Turkish preadolescents were more dentally anxious and reported lower mean values of toothbrushing self-efficacy and dietary self-efficacy than did Finns. The Turks less frequently reported recommended oral health behaviors (twice daily or more toothbrushing, sweet consumption on 2 days or less/week, decreased between-meal sweet consumption) than did the Finns. Turkish mothers reported less frequently dental health as being above average and recommended oral health behaviors as well as regular dental visits. Their mean values for dental anxiety was higher and self-efficacy on implementation of twice-daily toothbrushing were lower than those of the Finnish. Despite these differences between the Turks and Finns, the associations found in common for all preadolescents, regardless of cultural differences and different oral health care systems, assessed for the first time in a holistic framework, were as follows: There seems to be interrelation between oral health and general-well being (body height-weight measures, school performance, and self-esteem) among preadolescents: • The body height was an explanatory factor for dental health, underlining the possible common life-course factors for dental health and general well-being. • Better school performance, high levels of self-esteem and self-efficacy were interrelated and they contributed to good oral health. • Good school performance was a common predictor for twice-daily toothbrushing. Self-efficacy and maternal modelling have significant role for maintenance and improvement of both oral- and general health- related behaviors. In addition, there is need for integration of self-efficacy based approaches to promote better oral health. • All preadolescents with high levels of self-efficacy were more likely to report more frequent twice-daily toothbrushing and less frequent sweet consumption. • All preadolescents were likely to imitate toothbrushing and sweet consumption behaviors of their mothers. • High levels of self-efficacy contributed to low dental anxiety in various patterns in both groups. As a conclusion: • Many health-detrimental behaviors arise from the school age years and are unlikely to change later. Schools have powerful influences on children’s development and well-being. Therefore, oral health promotion in schools should be integrated into general health promotion, school curricula, and other activities. • Health promotion messages should be reinforced in schools, enabling children and their families to develop lifelong sustainable positive health-related skills (self-esteem, self-efficacy) and behaviors. • Placing more emphasis on behavioral sciences, preventive approaches, and community-based education during undergraduate studies should encourage social responsibility and health-promoting roles among dentists. Attempts to increase general well-being and to reduce oral health inequalities among preadolescents will remain unsuccessful if the individual factors, as well as maternal and societal influences, are not considered by psycho-social holistic approaches.
Resumo:
There is considerable evidence that children in modern society are losing
their contact with nature and, more precisely, with green plants. Is this also the case in Finland, a northern country famous for its forests and wild nature? This study examines the relationship of 9- to 10-year-old Finnish schoolchildren with the green environment and plants. The data were gathered by a questionnaire
comprising structured and open-ended questions. The focus of the research was on two comparisons: first, on the nature and child relationship in rural and urban neighborhoods and, second, among boys and girls. Participants in the study amounted to a total of 76 children, 42 in the Helsinki suburb area and 34 in Paltamo. The results suggested that the children in rural surroundings had closer contact with nature than their urban associates. For example, the children of Paltamo reported to know the trees better, and considered human beings to be part of nature more often (100% vs. 76% of the pupils in Helsinki, P = 0,003). Similarly, the results showed that girls in the study (N = 48) were more interested in plants than boys (N = 28). For the girls, the beauty and joy of plants was important, whereas the boys appreciated plants as the source of life. After the pre-questioning, the children of Helsinki participated in an in-class horticultural intervention and 10 days later, answered a similar questionnaire again. The results of the open-ended questions revealed that equally to children in other Western countries, Finnish children may also be in danger of losing their direct contact with the natural environment. It was common to pass free time in organized sports such as hockey or football (boys), or by just walking and talking with friends (girls). Rural children told that they still built huts, pick berries, and climb trees, whereas urban children played in parks and city groves. The results suggest that it is essential to research
further the children’s own experiences if we are to understand, and subsequently, to enhance, the crucial role of the green environment in their lives. Horticultural interventions can be effective starting points to add to children’s knowledge, affection, and interest toward greenery, but it is highly recommended that they take place outdoors rather than indoors.