Principles of Pitch Organization in Béla Bartók's 'Duke Bluebeard's Castle'

The topic of my doctoral thesis is to demonstrate the usefulness of incorporating tonal and modal elements into a pitch-web square analysis of Béla Bartók's (1881-1945) opera, 'A kékszakállú herceg vára' ('Duke Bluebeard's Castle'). My specific goal is to demonstrate that different musical materials, which exist as foreground melodies or long-term key progressions, are unified by the unordered pitch set {0,1,4}, which becomes prominent in different sections of Bartók's opera. In Bluebeard's Castle, the set {0,1,4} is also found as a subset of several tetrachords: {0,1,4,7}, {0,1,4,8}, and {0,3,4,7}. My claim is that {0,1,4} serves to link music materials between themes, between sections, and also between scenes. This study develops an analytical method, drawn from various theoretical perspectives, for conceiving superposed diatonic spaces within a hybrid pitch-space comprised of diatonic and chromatic features. The integrity of diatonic melodic lines is retained, which allows for a non-reductive understanding of diatonic superposition, without appealing to pitch centers or specifying complete diatonic collections. Through combining various theoretical insights of the Hungarian scholar Ernő Lendvai, and the American theorists Elliott Antokoletz, Paul Wilson and Allen Forte, as well as the composer himself, this study gives a detailed analysis of the opera's pitch material in a way that combines, complements, and expands upon the studies of those scholars. The analyzed pitch sets are represented on Aarre Joutsenvirta's note-web square, which adds a new aspect to the field of Bartók analysis. Keywords: Bartók, Duke Bluebeard's Castle (Op. 11), Ernő Lendvai, axis system, Elliott Antokoletz, intervallic cycles, intervallic cells, Allen Forte, set theory, interval classes, interval vectors, Aarre Joutsenvirta, pitch-web square, pitch-web analysis.

Turun linna kerrottuna ja kertovana tilana

The Turku castle, founded c. 1300, has changed over the centuries from a medieval defensive structure into a Renaissance palace and from a derelict jailhouse in the late 19th century into a prime example of the Medieval built heritage in Finland. Today, it is first and foremost a monument to the Medieval and Renaissance heyday of the castle. This is apparent in the architectural forms that have been carefully restored and reconstructed. It also becomes clear in all kinds of narratives, both visual (like the set of miniatures about the different stages of the construction of the castle) and textual (as during the guided tours). For the first time in the architectural history of the Turku castle, the Medieval, the Renaissance, the Modern, and the Present as architecturally constructed or reconstructed spaces can all be visited within the same hour. As a result, the monumental Turku castle may even be deemed anachronistic or inauthentic. In this study I look at the ways in which the Turku castle is, indeed, anachronistic and inauthentic. My main objective, however, is to find ways in which the anachronisms and inauthenticities are overcome in a positive way. I base my analysis of the Turku castle on three theoretical standpoints. First, I am studying the castle as space, described by Michel de Certeau as a practiced place (de Certeau 2002). Second, I am approaching the numerous narrative aspects of the castle following Paul Ricoeur s analysis of narrative as a threefold mimetic process (Ricoeur 1990). From these two theoretical settings I have summoned the concept of narrative space. The life and work at the castle are based on expectations and understandings of the historical surroundings. My third theoretical choice is to study this applied knowledge of the place as the management of blocks of knowledge in communication (Robert de Beaugrande 1980). Combining the theoretical starting points of space and narrative , I am approaching the castle as if it were an evolving set of narratives, narrated in space but also through space. Seeing e.g. the restoration teams of the mid-20th century and the present day tour guides as creative narrators, I am looking beyond the dilemma of the anachronistic spaces. What transpires is an inter-connected web of texts and spaces, tangible and intangible narratives. My analytical key to these narrative relationships is the threefold mimetic process of pre-figuration, con-figuration, and re-figuration, inspired by the writings of Paul Ricoeur (1990). This way, the past can be seen as a pool of endless possibilities to emplot place, time, and action into a narrative space. The narratives convey images of the past that may be contested by other images, and the power to narrate in the first place can be challenged and re-distributed.

Kansakunnan parhaaksi. : Suomalaiset naisten- ja lastensairaalat 1920 1940-luvulla arkkitehtonisena, lääketieteellisenä ja yhteiskunnallisena suunnittelukohteena

This dissertation addresses the modernization process of Finnish hospital architecture between the First and Second World War, with focus on facilities explicitly designed for women and children, which as special hospitals reflect specialization, a distinct feature of the modern era. The facilities considered in the study are the Salus hospital, Dr. Länsimäki s women s hospital, the Folkhälsan in Svenska Finland association s child-care institute, the Helsinki Women s Clinic, the Viipuri Women s Hospital, the Helsinki Children s Clinic and the Children's Castle (Lastenlinna) in Helsinki. The study considers hospital architecture as an architectural, medical and social object of design. The theoretical starting point and perspective are the views of the French philosopher and historian Michel Foucault (1925 1983) concerning the relationship of bio-power and architecture. Underlying the construction of health-care facilities for women and children were not only the desire to help but also issues of population policy, social policies, training and professionalization. In this study, hospital architecture is interpreted as reflecting developments in medicine, while also producing and reinforcing discourses associated with the ideologies of the time of design and construction. The results of the present research provide new information on the field of hospital design. The design of hospitals was no longer the sole prerogative of architects. Instead, modern hospital design involved the collaboration and networking of experts in various fields. During the period studied, the pavilion system was incorporated in hospital architecture in the block system, which was regarded as a rational. Rationalization was implemented upon the conditions of medical work. This led to spatial design in accordance with medical practices, through which norms were reinforced and created. An important aspect of the material is that the requirements of light, air, openness and hygiene created architecture in glass of an x-ray character, strongly associated with the element of discipline. The alliance of hygiene and architecture became a strategy for controlling the behaviour and encounters of people, for producing pedagogical and moral hygiene, and for reinforcing class hygiene. The modern hospital building also had to meet the requirements of aesthetic hygiene. Health-care facilities designed for women and children became production-oriented machinery, instruments for producing a healthy population and for reinforcing medical discourses.

Lumometsän syli : Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923

Lumometsän syli, Anni Swanin satusymbolismi 1896-1923 on suomenkielisen satukirjallisuuden poetiikkaa ja 1900-luvun alun modernia naiseutta selvittävä feministiseen tutkimustraditioon liittyvä tutkimus. Sen kohteena ovat lasten- ja nuortenkirjailija Anni Swanin (1875-1958) satukokoelmat vuosilta 1901-1923 ja Uusi Suometar -lehden sadunomaiset novellit vuosilta 1896-1904. Tutkimus tuo uutta tietoa lastenkirjallisuuden osalta 1900-luvun alun modernin ihmisen problematiikasta. Se sisältää naissubjektin kehityskaaren ja sisäisen kasvun kohti naistaiteilijuutta. Yksityiskohtaisen tarkastelun kohteina ovat sadut Veli ja sisar (1917), Ihmekukka (1905), Marjaanan helmikruunu (1912), Aaltojen salaisuus (1901), Jääkukka (1905), Tyttö ja kuolema (1917), Merenkuningatar ja hänen poikansa (1905), Lumolinna (1905) ja Tarina Kultasirkasta (1901). Tutkimuksessa tarkastellaan Swanin satujen poeettista kieltä ja naiseuden tematiikkaa ranskalaisen postmodernin ajan feministisen viitekehyksen valossa. Siinä keskeisiä ovat Julia Kristevan psykoanalyyttispohjaiset näkemykset ja Hélène Cixous´n sekä Luce Irigarayn ajatukset feminiinisestä kirjoituksesta. Sadut kontekstualisoidaan ajankohdan symbolistiseen taidevirtaukseen ja Suomen taiteen kultakauteen. Satuja tulkitaan naiskirjailijan lajina ja erityisenä naisen metaforisen ilmaisun muotona. Satujen feministinen lukutapa purkaa perinteisiä lukemiskonventioita ja merkitsee satutekstin lukemista "toisin". Se avaa varhaista modernia naiseutta ja sille ominaista naisen ilmaisukielen erityisyyttä sekä mykkää ei-kielellistä, melankolian ilmaisua. Tutkimus tuo esiin uudenlaisen naiskirjailijan aistimusvoimaisen kielen. Swanin satusymbolismi on luonnon kauneuden synesteettista ja aistimusvoimaista kerrontaa, jolle on luonteenomaista aistiestetiikka, metaforisuus, metonymisyys ja metamorfoosit. Swan vahvistaa osaltaan naisen sankaruutta, omaa ilmaisukieltä ja ääntä. Tuloksena paljastuu satuperinteeseen verrattuna uudenlaisia tyttöyden, äitiyden, naistaiteilijuuden ja perheen malleja ja niiden representaatioita. Satumallit osoittautuvat aikanaan moderneiksi tyttösankareiksi, osin ambivalenteiksi uudenlaista naiseutta ja suhteessa oloa heijastaviksi ja ovat siten varhaisia feministisen sadun tunnusmerkkejä. Tutkimus selvittää, miten Swan rakentaa omaperäisen satusymboliikan. Satumetsä on luonnonkauniin suomalaismetsän symbolinen mielenmaisema ja samanaikaisesti sadun myyttis-symbolinen topos. Swanin luontokäsitys sisältää luonnonsuojelun ja varhaisen ekokriittisen näkemyksen. Tutkimus osoittaa Swanin satujen kytkeytyvän 1900-luvun alun modernismiin ja Suomen taiteen kultakauteen. Swan on suomenkielisen symbolistisen taidesadun kehittäjä ja feministisen sadun aloittaja.

Den brændende Fakkel : Om dobbeltgrebet i Knud Lyne Rahbeks liv og revolutionsroman

Professor Knud Lyne Rahbek was a novelist, playwright, poet, magazine editor, journalist, socialite person, host of the Bakkehus , historian, theatre manager, translator, publisher etc., but his versatility either side of 1800 is better known than read and more despised than understood. In terms of methodology, the thesis is based on biographical, historical and philological research, while at the same time making use of formalistic and close reading methods. This study begins and ends with 7th of February 1800, when Kamma and Knud Lyne Rahbek join the exiled P.A. Heiberg at the inn near Frederiksberg Castle. What falls between is an interpretation of Rahbek s works in the service of democracy, human rights and freedom of the press as a pragmatic navigation between activities - both subversive and legitimate. Posterity mistook this range as mere spinelessness, and Rahbek was relegated to the literary and historical margins as an anachronism and as a jack of all trades, who did not know what he really wanted and therefore flitted about in so many fields just to be present. But Rahbek s problem was not one of standpoint, but rather how to find a balance between totalizing attitudes and confrontations between rebellious idealism and deep-rooted absolutism, without foregoing his belief in enlightenment, humanism and tolerance. In this way, and also through his personal conduct, which at that time was seen as jovial bonhommie, he made his contribution to the development of modern democratic Denmark in the full awareness of a popular, peaceful and down-to-earth community. Rahbek s principal work about the event of the French Revolution, which provides the focus for the above, is Camill og Constance. Et Revolutions Skilderie (1799). For today s reader, the novel about the revolution is an obvious example of a historical novel, as it does not only provide fictionalized information about past events placing them in a generally accepted perspective of historical development, but also gives the characters qualities, which, in Rahbek s words, allows the real events to influence the fictional characters. From this point of view, the novel of the revolution has shifted the benchmark for the first real historical novel on the European literary scene back by fifteen years. Lacking the aura so easily foisted on fearless iconoclasts or tragic losers, Rahbek s contribution may seem modest in spite of its enormous volume; but only when it is not evaluated in its full context, which is the development of Denmark towards an international democratic society.

Suomenlinnan Kustaanmiekan ketokasvillisuus ja siihen vaikuttavat tekijät

Suomenlinna on yksi Helsingin suosituimmista matkailu- ja kulttuurinähtävyyksistä. Kustaanmiekan, samoin kuin koko Suomenlinnan luonto on muodostunut perinteisestä suomalaisesta saaristoluonnosta ja vuosisatojen saatossa paikalle tulleista linnoituksien kasvistosta. Saaren vaihtelevien elinympäristöjen johdosta alueen kasvillisuus on hyvin rikasta. Linnoituksien monet kasvilajit ovat tulleet tulokaskasveina eri puolilta Eurooppaa sekä Venäjältä. Suurin osa Suomenlinnan alueesta on kallioketoa ja tämän lisäksi myös valliketoa, joista molemmat kuuluvat suojeltaviin alueisiin. Kustaanmiekan niityillä kasvaa keto- ja paahdelajeja, kuten harvinaista ketonoidanlukkoa (Botrychium lunaria L.) sekä ketoneilikkaa (Dianthus deltoides L.). Tämän tutkimuksen ensisijaisena tarkoituksena oli kartoittaa Kustaanmiekan alueen kesäkauden 2009 ketokasvilajisto ja eri putkilokasvilajien runsaus. Tutkimuksessa selvitettiin myös maaperätekijöiden ja alueen hoitohistorian mahdollista vaikutusta ketokasvilajistoon. Tutkimuksessa kartoitettiin kymmenen eri kedon kasvillisuus Suomenlinnan Kustaanmiekan linnoitusalueella. Kedot sijaitsivat eri puolilla Kustaanmiekkaa, sellaisilla paikoilla, missä ketokasvillisuus oli runsainta. Maastotyöt suoritettiin kesä- ja heinäkuussa laskemalla jokaisen kedon ruutujen putkilokasvien peittävyydet sekä listaamalla ylös myös ruutujen ulkopuoliset kevät- ja loppukesän kukkijat touko- ja elokuussa. Maaperän ominaisuuksien määrittämiseksi otettiin kultakin kedolta pintamaanäytteet elokuussa. Muita tutkittuja muuttujia olivat maapinnan kaltevuus sekä sammalen, karikkeen, paljaan maan, kenttäkasvillisuuden pohjakerros ja kallion osuus tutkimusruuduilla. Ketojen kasvillisuuden keskimääräinen korkeus mitattiin kesä- ja heinäkuussa. Kasvistossa oli selviä eroavaisuuksia ketojen välillä. Kasvilajien määrä vaihteli ketojen kokonaislajimäärän ollessa 40-60 kasvilajia. Yhteensä kedoilta löytyi 120 eri putkilokasvilajia, joista useimmat kukkivat sekä kesä- että heinäkuussa. Ketojen kasvilajimäärä vaihteli yhdellä neliömetrillä 6,3-13,6 kasvilajiin, minkä lisäksi Shannon-Wienerin diversiteetti-indeksi vaihteli 1,4-2,3 arvon välillä. Yleisimpiä lajeja, joita kedoilla tavattiin, olivat muun muassa siankärsämö (Achillea millefolium L.), koiranheinä (Dactylis glomerata L.), juolavehnä (Elymus repens L.) ja hopeahanhikki (Potentilla argentea L.). Alueella kasvoi myös muutamia sotatulokaslajeja kuten harmiota (Berteroa incana L.), ukonpalkoa (Bunias orientalis L.) ja karvahorsmaa (Epilobium hirsutum L.). Maaperätekijöillä, kuten suurella fosforin pitoisuudella ei ollut vaikutusta kasvilajien määrään kedoilla. Vain maan pH ja johtoluku korreloivat positiivisesti ketojen kasvillisuuden korkeuden kanssa. Vaikka tulosten perusteella ketojen hoidolla ei ollut vaikutusta ketojen kasvillisuuden määrään, voidaan kuitenkin olettaa oikeanlaisen hoidon parantavan tyypillisten ketokasvien kilpailukykyä muita niittykasveja kohtaan.

Pietismin kuva - ikkuna yksityiseen hengellisyyteen : Johann Arndtin opetukset pietistisen embleemin perustana

The image of Pietism a window to personal spirituality. The teachings of Johann Arndt as the basis of Pietist emblems The Pietist effect on spiritual images has to be scrutinised as a continuum initiating from the teachings of Johann Arndt who created a protestant iconography that defended the status of pictures and images as the foundation of divine revelation. Pietist artworks reveal Arndtian part of secret, eternal world, and God. Even though modern scholars do not regarded him as a founding father of Pietism anymore, his works have been essential for the development of iconography, and the themes of the Pietist images are linked with his works. For Arndt, the starting point is in the affecting love for Christ who suffered for the humankind. The reading experience is personal and the words point directly at the reader and thus appear as evidence of the guilt of the reader as well as of the love of God. Arndt uses bounteous and descriptive language which has partially affected promoting and picturing of many themes. Like Arndt, Philipp Jakob Spener also emphasised the heart that believes. The Pietist movement was born to oppose detached faith and the lack of the Holy Ghost. Christians touched by the teachings of Arndt and Spener began to create images out of metaphors presented by Arndt. As those people were part of the intelligentsia, it was natural that the fashionable emblematics of the 17th century was moulded for the personal needs. For Arndt, the human heart is manifested as a symbol of soul, personal faith or unbelief as well as an allegory of the burning love for Jesus. Due to this fact, heart emblems were gradually widely used and linked with the love of Christ. In the Nordic countries, the introduction of emblems emanated from the gentry s connections to the Central Europe where emblems were exploited in order to decorate books, artefacts, interiors, and buildings as well as visual/literal trademarks of the intelligentsia. Emblematic paintings in the churches of the castles of Venngarn (1665) and Läckö (1668), owned by Magnus Gabriel De la Gardie, are one of the most central interior paintings preserved in the Nordic countries, and they emphasise personal righteous life. Nonetheless, it was the books by Arndt and the Poet s Society in Nurnberg that bound the Swedish gentry and the scholars of the Pietist movement together. The Finnish gentry had no castles or castle churches so they supported county churches, both in building and in maintenance. As the churches were not private, their iconography could not be private either. Instead, people used Pietist symbols such as Agnus Dei, Cor ardens, an open book, beams, king David, frankincense, wood themes and Virtues. In the Pietist images made for public spaces, the attention is focused on pedagogical, metaphorical, and meaningful presentation as well as concealed statements.

"Helvetti on kiistaton, mutta taivas on suhteellinen." : Uskonnollisten ihanteiden ja kokemuksen välinen ristiriita L. M. Montgomeryn elämässä vuosina 1921 1927

Tässä tutkimuksessa tutkittiin kanadalaisen kirjailijan L. M. Montgomeryn (1874 1942) elämää vuosina 1921 1927. Kyseisinä vuosina Montgomery eli presbyteeripapin vaimona maaseutuseurakunnissa, ensin Leaskdalessa ja sitten Norvalissa Kanadan Ontariossa. Tutkimus keskittyi tarkastelemaan kirjailijan elämää hallinnutta ristiriitaa, joka muodostui uskonnollisten ihanteiden ja yksilöllisen kokemuksen välisistä eroavaisuuksista. Primäärilähteinä olivat Montgomeryn toimitetut ja julkaistut päiväkirjat The Selected Journals of L. M. Montgomery 1 5 (1985 2004), joista käytettiin etenkin tutkimusvuosiin keskittyvää kolmatta osaa, Montgomeryn neljä romaania Emily of New Moon (1923), Emily Climbs (1925), Blue Castle (1926) ja Emily's Quest (1927) sekä Montgomeryn toimitettu ja julkaistu kirjeenvaihto After Green Gables: L. M. Montgomery's Letters to Ephraim Weber , 1916 1941 (2006) ja My Dear Mr. M.: Letters to G. B. MacMillan (1980). Lisäksi lähteinä oli Leaskdalen seurakuntalaisten kokoama muistelmateos Montgomerysta. Kirjallisuutta käytettiin kirkkohistorian, kirjallisuudentutkimuksen ja naistutkimuksen alalta. Suositusta kirjailijasta on tehty useampia elämäkertoja ja niitä hyödynnettiin tutkimuksessa. Tutkimus jakautui kahteen päälukuun, jotka toimivat toistensa vastaparina. Ensimmäinen tutkimusluku keskittyi tarkastelemaan uskonnollisia ja viktoriaanisia ihanteita, joiden mukaisesti Montgomery oli saanut kasvatuksen. Hän pyrki täyttämään näitä ihanteita myös pappilan emäntänä. Toinen tutkimusluku tarkasteli kirjailijan elämää, uskonnollisia ajatuksia ja avioliittoa julkisivun takana, jolloin kävi selvästi ilmi kirjailijan kahtiajakautunut elämä. Montgomery sai presbyteerisen ja viktoriaanisen kasvatuksen ja oppi jo lapsena huomioimaan sen, mitä muut ihmiset ajattelevat hänestä. Hän eli pienissä maaseutuyhteisöissä, joissa juoruilu oli yksi kontrollin väline. Papin vaimolla oli velvollisuuksia seurakunnassa ja pappilan hoidossa, ja Montgomery hoiti ne tarmokkaasti ja velvollisuudentuntoisesti. Hänellä oli apulainen pappilassa, jossa arki sujui viikkoaikataulun mukaisesti. Papin vaimon roolin lisäksi Montgomery jatkoi omaa kirjoittamistyötään ja hänen runsaat tulonsa mahdollistivat nelihenkisen perheen monet hankinnat. Hänen avioliittonsa oli vaikea, sillä aviomies kärsi uskonnollisesta melankoliasta ja asia piti salata seurakuntalaisilta. Montgomery käsittelee uskonnollisia teemoja romaaneissaan ja päiväkirjassaan. Hänen uskonnolliset ajatuksensa erosivat presbyteerikirkon opista useassa kohdin. Hän ei uskonut moneenkaan opinkappaleeseen, kohtasi Jumalan ennemmin luonnossa ollessaan yksin kuin kirkossa seurakunnan keskellä sekä ajatteli kristinuskon olevan jäännös menneestä ja tieteen ottaneen sen paikan Jumalan toiminnan kanavana. Kirjailijan ajattelussa on yhtymäkohtia transsendentalismiin, teosofiaan ja darwinismiin. Hän oli innokas psykologisen kirjallisuuden lukija ja sovelsi oppejaan käytäntöön. Hän uskoi unien välittävän viestejä. Kirkkokunta oli hänelle kuitenkin merkittävä identiteetin rakentaja. Papin vaimon roolin ja yksityisesti kriittisen ajattelijan roolin yhteensovittaminen aiheutti Montogmerylle ongelmia ja väsymystä. Hän kätki uskonnolliset ajatuksensa ja yksinäisyyden aiheuttaman kivun päiväkirjaansa, jonka hän toivoi julkaistavan viimeistään kuolemansa jälkeen. Kaikenlainen kirjoittaminen oli hänelle pakoa todellisuudesta ja auttoi häntä jaksamaan. Otsikon sitatti kuvaa Montgomeryn suhdetta kristinuskoon: hän käytti kristillisiä ilmauksia, mutta muokkasi niiden sisältöä omaa uskoaan vastaavaksi. Taivas ja helvetti kuvasivat usein hänen henkistä olotilaansa sanojen uskonnollisen merkityksen sijasta.