Poetics of the Nameless Middle : Japan and the West in Philosophy and Music of the Twentieth Century

This study investigates the affinities between philosophy, aesthetics, and music of Japan and the West. The research is based on the structuralist notion (specifically, on that found in the narratology of Algirdas Julius Greimas), that the universal grammar functions as an abstract principle, underlying all kinds of discourse. The study thus aims to demonstrate how this grammar is manifested in philosophical, aesthetic, and musical texts and how the semiotic homogeneity of these texts can be explained on this basis. Totality and belongingness are the key philosophical concepts presented herein. As distinct from logocentrism manifested as substantializations of the world of ideas , god or mind, which was characteristic of previous Western paradigms, totality was defined as the coexistence of opposites. Thus Heidegger, Merleau-Ponty, Dōgen, and Nishida often illustrated it by identifying fundamental polarities, such as being and nothing, seer and seen, truth and illusion, etc. Accordingly, totality was schematically presented as an all-encompassing middle of the semiotic square. Similar values can be found in aesthetics and arts. Instead of dialectic syntagms, differentiated unity is considered as paradigmatic and the study demonstrates how this is manifested in traditional Japanese and Heideggerian aesthetics, as well as in the aspects of music of Claude Debussy and Tōru Takemitsu.

Kaakkois-Suomen lapinraunioiden ikä ja kulttuurikonteksti

Lapinrauniot ovat Järvi-Suomen varhaismetallikautiseen (n. 1900 eaa.-300 jaa.) pyyntiväestöön yhdistettyjä kiviröykkiöitä. Tavallisesti ne esiintyvät yksittäisinä tai korkeintaan muutaman röykkiön ryhminä. Monista lapinraunioita on löytynyt palanutta ihmisen luuta ja joistakin myös hauta-anneiksi tulkittuja esineitä. Osasta ei ole kyetty paikallistaman mitään merkkejä hautauksesta. Jotkut ovat vaikuttaneet löytöjensä perusteella uhriröykkiöiltä. Tässä tutkielmassa selvitellään Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Kymenlaakson lapinraunioiden ikää ja kulttuuri-kontekstia uusien lapinraunioajoitusten, alueelta aiemmin saatujen luonnontieteellisten ajoitusten ja sijaintitutki-musten avulla. Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriossa teetettiin tutkielmaa varten AMS-ajoitukset tutkimusalueen kolmesta riittävästi luulöytöjä tuottaneesta lapinrauniosta. Sijaintitutkimuksia toteutettiin suorittamalla tilastollisia vertailuja kaikkien tutkimusalueen lapinraunioiden sijoittumisesta suhteessa tekstiilikeramiikkaa (n. 1900-500 eaa.) ja/tai Sär2-keramiikkaa (n. 900 eaa. 300 jaa.) sisältäviin asuinpaikkakohteisiin. AMS-ajoitusten perusteella Iitin Hiidensalmen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia ja astiamaisen luonnonkiven sisältänyt lapinraunio on rakennettu 1505-1385 eaa., Ristiinan Haukkavuoren palanutta luuta sisältänyt lapinraunio 1450-1305 eaa. ja Savonlinnan Häyrynjärvi A:n lapinrauniokohteen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia sekä Sär2-keramiikan siruja sisältänyt röykkiö kaksi 415-230 eaa. Ajoitustulokset osoittavat, että lapinrauniorakentaminen on omaksuttu Järvi-Suomen kaakkoisosissa jo varhaismetallikauden alussa. Yhdessä aiempien lapinraunioajoitusten kanssa tämä viittaa siihen, että röykkiörakentaminen ei ole levinnyt Järvi-Suomen alueelle lounaisen Suomen pronssikautisesta rannikkokulttuurista (n. 1500-500 eaa), vaan sen taustalta löytyy luultavammin Perämeren rannikolla jo kivikaudella harjoitettu röykkiörakentaminen, jota ei ole kyetty yhdistämään minkäänlaisiin hautausrituaaleihin. Ajoitukset myös vahvistavat hypoteesia, jonka mukaan lapinrauniotradition varhaisvaiheisiin ei ole kuulunut esineiden eikä keramiikan laittaminen röykkiöihin. Ajoitusten vertailu tutkimusalueen aiempiin arkeologisiin ajoituksiin osoittaa, että lapinrauniot eivät ainakaan heti korvanneet maalauskallioita rituaalipaikkoina, vaan kalliomaalausten luona suoritettiin uhrirituaaleja vielä lapinrauniotradition omaksumisen jälkeen. Pienimuotoista kaskiviljelyä on harjoitettu alueella jo ennen lapinrauniorakentamisen omaksumista, mutta pyynti pysyi alueen pääelinkeinona ilmeisesti koko varhaismetallikauden. Varhaismetallikautiset asuinpaikat ovat alueella tyypillisesti leirimäisiä, mikä viittaa harvaan ja liikkuvaan asutukseen. Tutkimusalueen lapinrauniot ja tekstiilikeramiikkaa/Sär2-keramiikkaa sisältävät asuinpaikat ovat tässä tutkielmassa suoritettujen sijaintitutkimusten perusteella keskittyneet toistensa läheisyyteen, vaikka kaikkien lapinraunioiden läheisyydestä ei varhaismetallikautista asuinpaikkaa löydykään. Erityisen usein lapinraunioiden läheisyydessä näyttävät sijaitsevan asuinpaikat, joista on löydetty sekä tekstiilikeramiikkaa että Sär2-keramiikkaa. Tämä viittaa siihen, että lapinraunioiden luokse on palattu yhä uudelleen ja uudelleen. Ne ovat ilmeisesti toimineet rituaalisina kiinnekohtina liikkuvaa elämää viettäville yhteisöille. Roomalaiselle rautakaudelle (0-400 jaa.) ajoitetuista lapinraunioista on muualla Suomessa tyypillisesti löydetty metalliesineitä. Tutkimusalueen lapinrauniosta ei ole tehty yhtäkään metalliesinelöytöä. Tämän perusteella on mahdollista, että lapinrauniotradition myöhäisimpiä kehitysvaiheita ei ole alueella koskaan omaksuttu.

Gadamers hermeneutik och naturvetenskaplig experimentering

I detta arbete undersöks naturvetenskaplig kunskap ur ett filosofiskt perspektiv. Arbetets centrala ämne är det naturvetenskapliga experimenterandets praktiska aspekter och deras anknytningar till den teoretiska naturvetenskapliga kunskapen. Ämnet behandlas med hjälp av Hans-Georg Gadamers hermeneutiska filosofi i boken Wahrheit und Methode. Gadamers utgångspunkt i denna bok är att hermeneutiken beskriver vad som händer i texttolkning då en tolkare förstår en skriven text, men han antyder också att hermeneutiken har vidare tillämpningsområden, till och med att den universalt beskriver alla former av mänsklig förståelse. Syftet med detta arbete är att undersöka hur Gadamers hermeneutik kan tillämpas på naturvetenskaplig förståelse och vilka ändringar man då måste införliva i hermeneutiken samt att skissa grunddragen för en hermeneutisk modell av naturvetenskaplig kunskap. I arbetet presenteras först de centrala elementen i Gadamers hermeneutiska filosofi, speciellt föromdömens positiva inverkan på tolkandet och den verkningshistoriska effekten bakom varje tolkning. Sedan diskuteras bristerna i Gadamers argument för hermeneutikens universalitet, speciellt hans starka betoning av språket som grunden för all förståelse. Om Gadamers hermeneutik skall kunna tillämpas på naturvetenskapens område måste även observationer kunna vara föremål för tolkning. De dominanta trenderna i vetenskapsfilosofin då Gadamer skrev Wahrheit und Methode är en förklaring till att Gadamer starkt förbinder sig till textförståelsen och oftast diskuterar den naturvetenskapliga kunskapen endast som en negativ motpol till den humanvetenskapliga. Vetenskapsfilosofins utveckling efter Wahrheit und Methode, speciellt det faktum att fullständig objektivitet inte mera anses vara ett realistiskt ideal, höjer förväntningarna på hermeneutikens värde för naturvetenskapernas filosofi. Till följande diskuteras tre bidrag till naturvetenskapernas filosofi som är speciellt värdefulla för en hermeneutiken. Den första av dessa är Sylvain Brombergers analys av ovisshet i vetenskapliga undersökningar. Bromberger hävdar att vetenskaplig forskning riktas mot frågor vars svar forskaren inte kan föreställa sig på förhand. Brombergers analys tyder på att det finns en hermeneutisk dialektik av frågor och svar i naturvetenskapliga experiment där forskaren strävar till att göra observationer för att besvara sina frågor. Det andra bidraget är Michael Polanyis studie av den praktiska och personliga kunskapens betydelse för all vetenskaplig forskning. Här är speciellt det vetenskapliga språkets utveckling i samband med experimentering av intresse. Det tredje bidraget är Robert Creases studie av experimentella observationer som visar att observationstolkning innefattar många element som kan förknippas med hermeneutiken. Analysen av de tre ovannämnda studierna leder till följande slutsatser. Den naturvetenskapliga forskningens hermeneutiska element förväntas vara starkt framför allt i experimentell forskning där forskaren utreder nya frågor i en kontinuerlig dialog av tekniskt prövande, praktisk identifiering och språklig beskrivning av nya fenomen. Speciellt beaktansvärd är skillnaden mellan verifierande och upptäckande naturvetenskapliga undersökningar. Tidigare resultat kan verifieras med hjälp av mätningar som specificeras på förhand, men ingen kan på förhand specificera de tekniska och språkliga steg som krävs för ett framgångsrikt upptäckande experiment. Experimentella upptäckter kräver därför en praktisk kunskap som inte kan reduceras till ren teori eller metodologi. Denna praktiska kunskap kan beskrivas med hjälp av Gadamers hermeneutik. Till sist diskuteras vissa grundläggande drag som kan sägas vara karakteristiska för en hermeneutisk modell av naturvetenskaplig kunskap. Speciellt den naturvetenskapliga kunskapens historiska natur, fördomarnas betydelse i naturvetenskaplig forskning samt vikten av forskarens personliga perspektiv i den naturvetenskapliga observationen är viktiga stöttestenar som gör att den hermeneutiska naturvetenskapsmodellen skiljer sig betydligt från modeller som betonar naturvetenskapernas objektivitet. Men det hermeneutiska perspektivet utesluter inte nödvändigtvis andra perspektiv. Dess huvudsakliga nytta är att den tillåter oss att undersöka sidor av naturvetenskaplig kunskap som objektivitetsbetonande modeller lämnar alltför mycket i skymundan. Till dessa hör speciellt det praktiska arbetet i naturvetenskaplig experimentering.

Elämää suuremmat sankarittaret : Suomalaisen teatterin elämäkerralliset taiteilijahahmot vuosina 2000 - 2010

In the first decade of the 21st century, national notables were a significant theme in the Finnish theatre. The lives of artists, in particular, inspired the performances that combined historical and fictional elements. In this study, I focus on the characters of female artists in 18 Finnish plays or performances from the first decade of the 21st century. The study pertains to the field of performance analysis. I approach the characters from three points of view. Firstly, I examine them through the action of performances at the thematic level. Secondly, I concentrate on the forms of relationships between the audience and the half-historical character. Thirdly, I examine the representations of characters and their relationships to the audience using myth as a tool. I approach characters from the frame of feminist phenomenological theatre study but also combine the points of view of other traditions. As a model, I adapt the approach of the theatre researcher Bert O. States, which concentrates on the relation between a play s text and an actor, and between an actor and the public. Furthermore, I use the analysing tools of performance art in an examination of performances counted among the contemporary performance genre. The biographical plays about these artists are concentrated in the domestic sphere and take part in the conversation about the position of women in both the community and private life. They represent the heroines work, love, temptations and hardships. The artists do not carry out heroic acts, being more like everyday heroines whose lives and art were shared with the audience in an aphoristic atmosphere. In the examined performances, criticism of the heterosexual matrix was mainly conservative and the myths of female and male artists differed from each other: the woman artist was presented as a super heroine whose strength often meant sacrifices; the male artist was a weaker figure primarily pursuing his individualistic objectives. The performances proved to be a kind of documentary theatre, a hybrid of truth and fiction. Nonetheless, the constructions of subject and identity mainly represented the characters of the mythical stories and only secondarily gave a faithful rendition of the artists lives. Although these performances were addressed to the general and heterogeneous public, their audience proved to be a strictly predefined group, for which the national myths and the experience of a collective identity emerged as an important theme. The heroine characters offered the audience "safe" idols who ensured the solidity of the community. These performances contained common, shared values and gave the audience an opportunity to feel empathy and to be charmed by the confessions of well-known national characters.

Den medeltida svenska hustrun och lagen : En studie i förmyndarskap, begränsningar och möjligheter 1350-1442

Denna studie behandlar kvinnans juridiska handlingsutrymme under Magnus Erikssons lagar 1350-1442. Det har länge antagits att den gifta kvinnan under medeltiden var omyndig, eftersom hon enligt lagen skulle ha en målsman (på fornsvenska malsman). Senare tids forskning har dock börjat påpeka att kvinnan inte var omyndig i dagens bemärkelse, men inte desto djupare utvecklat frågan om hennes rättigheter. Genom att jämföra lagtexterna med praxis har jag undersökt hur lagutrymmet som stadgade att en make skulle vara sin hustrus malsman påverkade kvinnans rättigheter. Under den undersökta tidsperioden tycks malsmanskapet inte i någon större utsträckning ha juridiskt begränsat kvinnan, men praxis visar att tradition och praktikaliteter bjöd att maken i allmänhet representerade sin hustru i juridiska göromål. Studien visar att representation inte nödvändigtvis indikerade myndighet, och att det faktum att hustrun representerades av sin make inte medförde omyndighet. Männens konstanta kontakt med den juridiska världen och kvinnornas synnerligen begränsade dito kom ändå på sikt att minska hennes juridiska medvetenhet, och därmed hennes möjlighet att påverka. Den viktigaste slutsatsen är likväl denna begränsning inte var lagstadgad. I studien tar jag också ställning till olika genusteoretiska förklaringsmodeller, nämligen enkönsmodellen och teorin om skilda sfärer. Enligt enkönsmodellen, som utvecklades av Laqueur i början av 1990-talet, sågs inte kvinnan och mannen som två olika kön, utan som olika grader av en man. Kvinnan skulle enligt det vara en mindre utvecklad variant av mannen. Resultaten i studien tyder dock snarare på att kvinnor och män sågs som två olika kön, men att de verkade inom olika sfärer. Den avgörande faktorn var förmågan att föda barn, där de som födde barn tillhörde en privat sfär, med hemmet i centrum, och de som inte födde barn tillhörde en offentlig sfär, där juridik, politik och ekonomi ingick. Därför argumenterar jag för att män förväntades sköta de juridiska göromålen även för sin hustru, eftersom det tillhörde hans sfär. Hustrun hade dock möjligheten, både enligt lagen och enligt praxis, att själv sköta exempelvis försäljningar och upprätta testamenten, och begränsades snarare av sitt kön än av genusstrukturer. Studien lyfter också fram problematiken med det diversifierade svenska medeltida samhället, och ifrågasätter traditionen med en indelning i endast två genus, en manlighet och en kvinnlighet. Resultaten tyder på att det var stora lokala skillnader beträffande en hustrus begränsningar och möjligheter, och att lagarna mer fungerade som riktlinjer än som faktiska regler. På grund av källmaterialets beskaffenhet går det inte att avgöra på vilket sätt social status spelade in, även om det är rimligt att anta att det fanns betydande skillnader mellan rikets övre och lägre skikt. Däremot finns det inget som indikerar att hustruns malsman skulle ha varit liktydig med det nutida målsman någonstans i riket, eller i någon samhällsgrupp.

Embedded Storytelling and Gender Negotiations in Githa Hariharan's First Three Novels

This thesis treats Githa Hariharan s first three novels The Thousand Faces of Night (1992), The Ghosts of Vasu Master (1994) and When Dreams Travel (1999) as a trilogy, in which Hariharan studies the effects of storytelling from different perspectives. The thesis examines the relationship between embedded storytelling and the primary narrative level, the impact of character-bound storytelling on personal development and interpersonal relationships. Thus, I assume that an analysis of the instabilities between characters, and tensions between sets of values introduced through storytelling displays the development of the central characters in the novels. My focus is on the tensions between different sets of values and knowledge systems and their impact on the gender negotiations. The tensions are articulated through a resistance and/or adherence to a cultural narrative, that is, a formula, which underlies specific narratives. Conveyed or disputed by embedded storytelling, the cultural narrative circumscribes what it means to be gendered in Hariharan s novels. The analysis centres on how the narratee in The Thousand Faces of Night and the storyteller in The Ghosts of Vasu Master relate to and are affected by the storytelling, and how they perceive their gendered positions. The analysis of the third novel When Dreams Travel focuses on storytelling, and its relationship to power and representation. I argue that Hariharan's use of embedded storytelling is a way to renegotiate and even reconceptualise gender. Hariharan s primary concern in all three novels is the tensions between tradition or repetition, and change, and how they affect gender. Although the novels feature ancient mythical heroes, mice and flies, or are set in a fantasy world of jinnis and ghouls, they are, I argue, deeply concerned with contemporary issues. Whereas the first novel questions the demands set by family and society on the individual, the second strives to articulate an ethical relationship between the self and the other. The third novel examines the relationship between representation and power. These issues could not be more contemporary, and they loom large over both the regional and global arenas.

Ühis- ning erijooni Soome ja Eesti Kaitseliitude puhkpillimuusikas aastatel 1925-1934.

This study focuses on the similarities and differences between the Estonian Defence League and the Finnish Civil Guard brass bands during the period 1925-1934. By 1934 this paramilitary volunteer state defence organisation had reached stability in its development, such that social, cultural and patriotic education of the people - with the help of brass band music among other means- had acquired a significant role, in addition to prioritised military and sports activities. The study begins with introductory paragraphs I and II, which describes the founding of the organisations, their participation in the Wars of Independence and their subsequent peace time activities as well as their representation in the media at the time. The thesis also briefly introduces military music in Finland and Estonia, as well as describes the influence of military music on the Defence League brass bands. The period under review includes the global economic crisis, which undoubtedly concerned the Defence League/Civil Guard and the Lapua and War of Independence movements, which greatly affected the apolitical principles of the organisations. The main emphasis of the thesis is the Defence League/Civil Guard brass band`s musical activities in two counties - Etelä-Pohjanmaa and Pärnumaa, while also including a general overview of the Estonian Defence League brass bands´ activities. One of the most important benefits of the thesis is its introduction of the brass band repertoire in use at the time, which was played by both professional and as well as amateur orchestras the latter of which also included the brass bands of the Defence League/Civil Guard and the Fire Services. Brass band music held a secondary, yet significant position in the Defence League/Civil Guard, where the orchestra as a musical grouping was obliged to perform not only at inner-organisational and national celebrations but also at any event requiring brass band music, such as song festivals, singing days, and other local cultural events. The professional preparation of the band conductors at the beginning of the period under review was not well specialised, but the training of the Defence League/Civil Defence brass band conductors was carried out regularly in both republic according to the opportunities and dedicated training programmes available. The musicians of the Defence League/Civil Defence brass bands were at the same time members of the military organisations as well as amateur musicians, which placed upon them extra demands - they were under close public supervision in all situations. Based on the principle of chronology it appeared that both Finnish and Estonian respective organisations´ brass bands used the gradually improving economic situation for purchasing musical instruments, obtaining repertoire and training musicians/conductors. Despite the fact that brass band music in the Defence League/Civil Guard was considered an amateur activity and a hobby, the more far-reaching objective of the organisation was to resemble the Defence Forces´ orchestras as closely as possible in all aspects. The Defence League/Civil Guard brass band music definitely had a significant influence on forming, developing and enriching music life in both republics. The reviewed nine-year period introduced the musical activities of the Defence League/Civil Guard against the background of the everyday life of the organisation and the need for brass band music and its continuity in the voluntary state defence institutions of both republics.

Valokuvallistettu luonto : I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä

Photographized nature I. K. Inha s work as a signification of nature The dissertation examines, through the work of the Finnish photographer and writer I. K. Inha (formerly Konrad Into Nyström) (1865 1930), the different ways in which the signification of nature is achieved. The principal material consists of Inha s work from 1890 to 1925, from which a number of photographs and texts are considered and upon which the photographization of nature is contemplated. The dissertation addresses the issue of how nature is conceived and how the act of photographizing it can be defined. The methodical context of the study is composed of three thematic baskets that structure the material and which consist of narrations on Finnish national perception, nature conservation and understanding the world. In the first case nature is seen as the natural environment encompassing lakes, seashores, forests, and hills, which at the time were often perceived from a utilitarian viewpoint. By the photographization they generated a pictorial narrative that could be shared. The natural environment was thus turned into landscape by means of photography, following the global pictorial concepts picturesque and sublime, as well as the national canons that had been developed in literature and the visual arts. In the narrations concerning nature conservation, the photographization did not merely occur within the limits of presuppositions, but rather nature was given the opportunity to unfold itself. While the photograph was being established as a basis for supporting nature conservation or to highlight the destruction of nature at the hand of Man, an attempt was made to represent subjects that were difficult to convey in photographs, such as nature s power or the miracle of growth. The thesis suggests, that in the third case the concept of nature broke away from its strict interconnection with the natural environment and led to a contemplation of nature that is perceivable in a person. In this context the photograph and the photographization are interpreted as an attempt to understand a person and his or her very existence in the world, while this same existential wonder is seen as being embodied in Inha s portrait of a rune singer and in his photographs of forest interior and water. Further, the thesis asks whether photographing nature could be interpreted as an action similar to the idea of the phenomenological reduction as a means of bypassing the photographer s prevailing way of being.

Nykyveistoksen, katsojan ja tilan vuorovaikutteisuudesta: Markus Copperin, Markus Kåhren ja Kimmo Schroderuksen teokset nykytaiteen välineproblematiikan valossa

Tutkielmassani tarkastelen nykykuvanveiston ominaislaatua ja suhdetta modernismin jälkeen syntyneisiin uusiin taiteen tekemisen muotoihin, kuten installaatioon ja performanssiin. Uudet taidemuodot mursivat modernistisen käsityksen välineestä, joka keskittyi taideteoksen fyysiseen olemukseen. Autonomisen veistosobjektin ihanteen sijaan uusissa taiteen tekemisen muodoissa teoksen suhde tilaan ja katsojaan muuttui merkitykselliseksi. Tutkielman tavoitteena on pohtia välineissä tapahtuvaa muutosta kuvanveiston näkökulmasta. Analysoin kolmen suomalaisen nykytaiteilijan, Markus Copperin, Markus Kåhren ja Kimmo Schroderuksen, teoksia ja avaan niiden kautta näkökulmia kuvanveistossa modernismin jälkeen tapahtuneisiin muutoksiin. Taiteilijoiden ammatti-identiteetti on kytköksissä kuvanveistoon. Tutkielman lähtökohtana on ajatus siitä, että kuvanveisto ei ole pysähtynyt modernistisen veistoksen tai monumentaalikuvanveiston perinteisiin. Veistoksen suhde tilaan ja katsojaan voi olla uusien ilmaisumuotojen tavoin merkityksellinen. Tutkielma selvittää nykyveistoksen olemisen tavan piirteitä. Keskeinen tutkimuskysymys on miten teoksen vuorovaikutteinen suhde tilaan ja katsojaan ilmenee ja mikä on sen merkitys teokselle. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on Rosalind Kraussin käsitys välineestä postmodernissa viitekehyksessä. Aineiston analysointia tukevat myös Kraussin malli kuvanveiston laajentuneesta kentästä sekä installaatiota ja paikkasidonnaista taidetta käsittelevä tutkimuskirjallisuus. Tutkielmassa analysoitavaan aineistoon kuuluvat Copperin, Kåhren ja Schroderuksen teokset ovat pääosin 2000-luvulta. Tarkastelen niitä kolmesta näkökulmasta: ensin teoksen materiaalisuuden, toiseksi teoksen tilallisuuden ja kolmanneksi teoksen ja katsojan välisen suhteen kautta. Tutkielman aineistona on käytetty myös taiteilijoiden haastatteluja. Haastatteluaineisto perustelee teoksissa tehtyjä valintoja ja kertoo taiteilijoiden toiminnan motiiveista. Nykykuvanveisto näyttäytyy tutkielmassa monimuotoisena ja sisäisesti heterogeenisenä taiteen tekemisen käytäntönä. Tutkielman johtopäätöksissä totean, että taiteilijoiden teokset problematisoivat käsityksen veistoksesta tilassa sijaitsevana erillisenä objektina. Teokset määrittyvät eri tavoin suhteessa tilaan ja katsojaan: suhde voi olla riippuvuussuhde tai kieltävä. Katsojasta saattaa tulla etäisen tarkkailijan sijaan teokseen osallistuja. Teoksen, tilan ja katsojan välistä rajaa voi olla vaikea määritellä. Tällöin vuorovaikutteisuus katsojaan ja tilaan määrittää teoksen olemusta, jolloin tämän suhteen huomioiminen on edellytys teoksen olemuksen ymmärtämiselle.

Valta näkyväksi – Eduskuntatalohanke 1905–1926

Pro gradu -tutkielman tutkimusaiheena on eduskuntatalohanke vuosien 1905 –1926 välillä. Tutkielman tavoitteina on analysoida hankkeen aikana tapahtunutta arkkitehtuurin ja kaupunkitilan tuottamista, tarkastella hankkeen etenemistä erityisesti päätöksentekoprosessien kautta sekä analysoida monumentaalisuuteen liittyvän näkyväksi tekemisen strategian toteutumista. Hankkeeseen liittynyt keskustelu rakennuksen sijoittamisesta sitoo myös kysymyksen Helsingin kaupunkitilasta ja hallinnollisesta keskustasta osaksi tutkimusta. Aineistona ovat olleet tutkittavan aikavälin valtiopäiväasiakirjat, erilaisten päätösvaltaisten ryhmien mietinnöt ja pöytäkirjat, kilpailuohjelmat ja -ehdotusten kuvat sekä kilpailuiden palkintolautakuntien pöytäkirjat. Ajallisen rajauksen alku kytkeytyy vuoden 1906 valtiopäiväuudistukseen ja päätös Eduskuntatalon rakentamisen alkamiseen. Lähtökohtaisena hypoteesina on ollut, että tilan tuottaminen, samoin kuin arkkitehtoniseen tilaan liitettyjen merkitysten tuottamisen prosessi, alkaa jo ennen konkreettisen tilan olemassaoloa. Eduskuntatalohanke käynnistyi kun keskustelu yksikamarisen eduskunnan kokoontumistiloista tuli ajankohtaiseksi valtiopäiväuudistuksen myötä. Eduskuntatalohankkeessa rakennuttajana oli Suomen valtio, jota edusti eduskunta sekä sen valtuuttamat ryhmät: eduskuntatalovaltuuskunnat ja -lautakunnat sekä Eduskuntatalon rakennustoimikunta. Nämä ryhmät valmistelivat tilakysymystä ja siihen liittyneitä päätöksiä. Ryhmät muodostuivat kansanedustajista ja arkkitehdeista, vaihtelevassa suhteessa. Arkkitehtuuria ja kaupunkitilaa tuotettiin aina kun tilakysymyksen ratkaisua ja sijoituskysymystä valmisteltiin tai niistä keskusteltiin. Hankkeen aikana järjestettiin kolme kilpailua: vuoden 1908 valtiopäivätalon suunnittelukilpailu, vuoden 1923 eduskuntatalon sijoituskilpailu ja vuoden 1924 suunnittelukilpailu. Läpi hankkeen eduskunnan tilaongelman ratkaisuna pidettiin joko Säätytalon laajennusta tai uuden eduskuntatalon rakentamista. Kansanedustajien näkemykset tilaongelman ratkaisuun olivat puolueittain sitoutuneita. Arkkitehtuuriin ladattuihin odotuksiin ja rakennuksen sijoituskysymykseen vaikutti paljon rakennuksen rooli hallintorakennuksena. Hankkeen aikana vielä idean tasolla olleen rakennuksen ulkomuotoon ja sijaintiin ladattiin paljon symbolisia merkityksiä, odotuksia ja vaatimuksia, jotka tulivat esiin tilakysymyksen valmistelussa, pöytäkirjoihin merkityissä keskusteluissa sekä kilpailuohjelmissa ja kilpailuiden palkintolautakuntien arvioissa. Samalla tuotettiin konkreettista arkkitehtuuria, kaupunkitilaa ja rakennuksen symbolista roolia. Rakennukselta ja sen sijoituspaikalta odotettu ”monumentaalisuus” oli usein sidoksissa näkyväksi tekemiseen. Näkyväksi tekeminen tuli erityisen selvästi ilmi eduskuntatalon sijoituskysymyksessä.

Jean Sibelius -viulukilpailun näkyvyys, argumentointi ja viihteellisyys valtakunnallisessa lehdistössä 1965 ja 2005

Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu on järjestetty Suomessa kymmenen kertaa vuodesta 1965 lähtien, ja se on vakiinnuttanut asemansa musiikki-instituutiona niin Suomen kulttuurielämässä kuin valtakunnallisessa mediassa. Tässä tutkimuksessa selvitetään kilpailun reseptiota, eli millaista näkyvyyttä Sibelius-viulukilpailu on saanut valtakunnallisissa viestintävälineissä vuosina 1965 ja 2005. Journalistisesta aineistosta poimitaan esiin niitä teemoja ja ilmaisun tapoja, jotka ovat korostuneet kilpailuun liittyvissä teksteissä. Tutkimuksessa pohditaan, onko toimittajien kirjoittamien tekstien argumentointi muuttunut neljänkymmenen vuoden aikana, ja kuinka internet sekä median viihteellistyminen ovat muuttaneet journalistista kilpailua eri viestinten kesken. Tutkimusongelmia lähestytään kvalitatiivisesti viestinnän oppiaineen tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Ensin sisällönanalyysin avulla hahmotetaan kokonaiskäsitys aineistosta, minkä jälkeen yksittäisiin teksteihin pureudutaan argumenttianalyysin keinoin. Tutkimusaineisto on rajattu valtakunnallisiin viestintävälineisiin, joita ovat suurimmat sanoma- ja aikakauslehdet, Yleisradion kilpailuaiheiset televisio- ja radio-ohjelmat sekä viulukilpailun internet-sivut. Sanomalehdissä julkaistu aineisto on laajuutensa ja monipuolisuutensa vuoksi tarkimpana analyysikohteena; muu tutkimusaineisto täydentää lehtitekstien perusteella tehtyjä havaintoja. Tutkimustulokset osoittavat, että Sibelius-viulukilpailu on ollut näkyvästi esillä valtakunnallisessa lehdistössä niin vuonna 1965 kuin 2005. Molempina vuosina kilpailun näkyvyys pohjautui hyvin vahvasti painettuun sanomalehteen. Lehdistöaineistosta erottuivat selvästi kansallisuuden, rodun ja sukupuolen käsittelyn näkökulmat, vaikka kielellinen ilmaisu onkin ajan mittaan neutraloitunut. Sisällönanalyyttinen tarkastelu ja argumenttianalyysit osoittavat, että toimittajien käyttämä argumentointi on muuttunut neljän vuosikymmenen aikana. Toimittajien työnkuva on monipuolistunut, ja viihteellisyys on vähitellen soluttautunut iltapäivälehdistä niin sanottuihin laatumedioihin . Internet on tehnyt kilpailun reaaliaikaisesta seuraamisesta entistä nopeampaa ja helpompaa.

Rauhan atomi, sodan koodi : Suomalaisen atomivoimaratkaisun teknopolitiikka 1955-1970

This dissertation investigates the atomic power solution in Finland between 1955 - 1970. During these years a national arrangement for atomic energy technology evolved. The foundations of the Finnish atomic energy policy; the creation of basic legislation and the first governmental bodies, were laid between 1955 - 1965. In the late 1960's, the necessary technological and political decisions were made in order to purchase the first commercial nuclear reactor. A historical narration of this process is seen in the international context of "atoms for peace" policies and Cold War history in general. The geopolitical position of Finland made it necessary to become involved in the balanced participation in international scientific-technical exchange and assistive nuclear programs. The Paris Peace Treaty of 1947 categorically denied Finland acquisition of nuclear weapons. Accordingly, from the "Geneva year" of 1955, the emphasis was placed on peaceful purposes for atomic energy as well as on the education of national professionals in Finland. An initiative for the governmental atomic energy commission came from academia but the ultimate motive behind it was an anticipated structural change in the supply of national energy. Economically exploitable hydro power resources were expected to be built within ten years and atomic power was seen as a promising and complementing new energy technology. While importing fuels like coal was out of the question, because of scarce foreign currency, domestic uranium mineral deposits were considered as a potential source of nuclear fuel. Nevertheless, even then nuclear energy was regarded as just one of the possible future energy options. In the mid-1960 s a bandwagon effect of light water reactor orders was witnessed in the United States and soon elsewhere in the world. In Finland, two separate invitations for bids for nuclear reactors were initiated. This study explores at length both their preceding grounds and later phases. An explanation is given that the parallel, independent and nearly identical tenders reflected a post-war ideological rivalry between the state-owned utility Imatran Voima and private energy utilities. A private sector nuclear power association Voimayhdistys Ydin represented energy intensive paper and pulp industries and wanted to have free choice instead of being associated themselves with "the state monopoly" in energy pricing. As a background to this, a decisive change had started to happen within Finnish energy policy: private and municipal big thermal power plants became incorporated into the national hydro power production system. A characteristic phenomenon in the later history is the Soviet Union s effort to bid for the tender of Imatran Voima. A nuclear superpower was willing to take part in competition but not on a turnkey basis as Imatran Voima had presumed. As a result of many political turns and four years of negotiations the first Finnish commercial light water reactor was ordered from the East. Soon after this the private nuclear power group ordered its reactors from Sweden. This work interprets this as a reasonable geopolitical balance in choosing politically sensitive technology. Conceptually, social and political dimensions of new technology are emphasised. Negotiations on the Finnish atomic energy program are viewed as a cooperation and a struggle, where state-oriented and private-oriented regimes pose their own macro level views and goals (technopolitical imaginaries) and defend and advance their plans and practical modes of action (schemata). Here, not only technologists but even political actors are seen to contribute to technopolitical realisations.

Tavallisuudesta tyylikkyyteen? : Sukupuoli ja maku kodinmuutosohjelmissa

The study focuses on the Finnish home makeover shows Inno (2004 , Nelonen) and Kodin kääntöpiiri (2001 2005; YLE TV2) and their episodes broadcast in spring 2004. The research material also includes the websites of both shows and messages concerning Inno from an online discussion forum. As people decorate their homes and reflect on them, they engage in negotiations of taste and in the construction of the ideal self. The main question of the study is: how are representations of the gendered self produced in home makeover shows? The broader theoretical and methodological context of the study is based on intersectionality, or simultaneous study of different identity categories. In this study, the main focus is on the intersections of gender, class and sexuality. Hence, the secondary research question is: how do ways of doing gender intersect with producing the ideas of class and sexuality in the representations of home makeover shows? The theoretical framework of the study combines Judith Butler s theory of gender performativity and Pierre Bourdieu s theory of taste. The analysis is founded upon a close reading focusing on the details and ambiguous meanings contained in the televisual representation. Home makeover shows are explored as a part of contemporary television culture, which is characterised by a significant increase in the number of both television channels and global television formats, as well as the hybridisation of programme types. Researchers on lifestyle television have paid attention to male designers and their ability to reconstruct meanings related to domesticity and home decoration as feminine spheres. The dissertation contributes to this discussion by analysing the representations of the male interior decorator in Inno and the four female interior decorators in Kodin kääntöpiiri. The focus is on the professional self and how it is both gendered and defined as an arbiter of taste. The programme concepts produce the impression that the makeover homes and their occupants are ordinary . The manufactured sense of ordinariness often conceals differences between the participants. One argument of the study is that the ordinariness of participants on lifestyle television should not be taken for granted without further reflection on the implications of labeling something as ordinary. Updating of interior decoration in home makeover shows can be interpreted as an area of doing gender that requires deliberation, effort, expert knowledge and a sufficient budget. The ideal lay decorator is portrayed as culturally omnivorous, brave and receptive to new ideas. The ability to reflect on ways of representing masculinity and femininity through decoration is also implied. In home makeover shows, greater self-awareness regarding the ways in which gender is produced does not lead to repeating gender differently. The idea of normative heterosexuality is in a hegemonic position in the representations of the participants. In Inno and Kodin kääntöpiiri questions of class are not made explicit. However, the idea of class is produced indirectly e.g. by describing the apartments and houses of the participants, by discussing their hobbies or interest in cultural products. In Inno, home decoration is primarily depicted as an individualistic consumer choice, while in Kodin kääntöpiiri it is often defined as a way to strengthen the ties of nuclear families. In Kodin kääntöpiiri, the ethos of familism is combined with pleasures gained from consumption and DIY activities. As a whole, the multidisciplinary study indicates a great number of differences between the two shows.

Constructions and situations : a constructivist reading of Hegel's System

The object of this work is Hegel's Logic, which comprises the first third of his philosophical System that also includes the Philosophy of Nature and the Philosophy of Spirit. The work is divided into two parts, where the first part investigates Hegel s Logic in itself or without an explicit reference to rest of Hegel's System. It is argued in the first part that Hegel's Logic contains a methodology for constructing examples of basic ontological categories. The starting point on which this construction is based is a structure Hegel calls Nothing, which I argue to be identical with an empty situation, that is, a situation with no objects in it. Examples of further categories are constructed, firstly, by making previous structures objects of new situations. This rule makes it possible for Hegel to introduce examples of ontological structures that contain objects as constituents. Secondly, Hegel takes also the very constructions he uses as constituents of further structures: thus, he is able to exemplify ontological categories involving causal relations. The final result of Hegel's Logic should then be a model of Hegel s Logic itself, or at least of its basic methods. The second part of the work focuses on the relation of Hegel's Logic to the other parts of Hegel's System. My interpretation tries to avoid, firstly, the extreme of taking Hegel's System as a grand metaphysical attempt to deduce what exists through abstract thinking, and secondly, the extreme of seeing Hegel's System as mere diluted Kantianism or a second-order investigation of theories concerning objects instead of actual objects. I suggest a third manner of reading Hegel's System, based on extending the constructivism of Hegel's Logic to the whole of his philosophical System. According to this interpretation, transitions between parts of Hegel's System should not be understood as proofs of any sort, but as constructions of one structure or its model from another structure. Hence, these transitions involve at least, and especially within the Philosophy of Nature, modelling of one type of object or phenomenon through characteristics of an object or phenomenon of another type, and in the best case, and especially within the Philosophy of Spirit, transformations of an object or phenomenon of one type into an object or phenomenon of another type. Thus, the transitions and descriptions within Hegel's System concern actual objects and not mere theories, but they still involve no fallacious deductions.

Tiedostumaton nykytaiteessa : Katse, ääni ja aika vuosituhannen taitteen suomalaisessa nykytaiteessa

Leevi Haapala explores moving image works, sculptures and installations from a psychoanalytic perspective in his study The Unconscious in Contemporary Art. The Gaze, Voice and Time in Finnish Contemporary Art at the Turn of the Millennium . The artists included in the study are Eija-Liisa Ahtila, Hans-Christian Berg, Markus Copper, Liisa Lounila and Salla Tykkä. The theoretical framework includes different psychoanalytic readings of the concepts of the gaze, voice and temporality. The installations are based on spatiality and temporality, and their detailed reading emphasizes the medium-specific features of the works as well as their fragmentary nature, heterogeneity and affectivity. The study is cross-disciplinary in that it connects perspectives from the visual culture, new art history and theory to the interpretation of contemporary art. The most important concepts from psychoanalysis, affect theory and trauma discourse used in the study include affect, object a (objet petit a) as articulated by Jacques Lacan, Sigmund Freud s uncanny (das Unheimliche) and trauma. Das Unheimliche has been translated as uncanny in art history under the influence of Rosalind Krauss. The object of the study, the unconscious in contemporary art, is approached through these concepts. The study focuses on Lacan s additions to the list of partial drives: the gaze and voice as scopic and invocative drives and their interpretations in the studies of the moving image. The texts by the American film theorist and art historian Kaja Silverman are in crucial role. The study locates contemporary art as part of trauma culture, which has a tendency to define individual and historical experiences through trauma. Some of the art works point towards trauma, which may appear as a theoretic or fictitious construction. The study presents a comprehensive collection of different kinds of trauma discourse in the field of art research through the texts of Hal Foster, Cathy Caruth, Ruth Leys and Shoshana Felman. The study connects trauma theory with the theoretical analysis of the interference and discontinuity of the moving image in the readings by Susan Buck-Morss, Mary Ann Doane and Peter Osborn among others. The analysis emphasizes different ways of seeing and multisensoriality in the reception of contemporary art. With their reflections and inverse projections, the surprising mechanisms of Hans-Christian Berg s sculptures are connected with Lacan s views on the early mirroring and imitation attempts of the individual s body image. Salla Tykkä s film trilogy Cave invites one to contemplate the Lacanian theory of the gaze in relation to the experiences of being seen. The three oceanic sculpture installations by Markus Copper are studied through the vocality they create, often through an aggressive way of acting, as well as from the point of view of the functioning of an invocative drive. The study compares the work of fiction and Freud s texts on paranoia and psychosis to Eija-Liisa Ahtila s manuscripts and moving image installations about the same topic. The cinematic time in Liisa Lounila s time-slice video installations is approached through the theoretical study of the unconscious temporal structure. The viewer of the moving image is inside the work in an in-between state: in a space produced by the contents of the work and its technology. The installations of the moving image enable us to inhabit different kinds of virtual bodies or spaces, which do not correspond with our everyday experiences. Nevertheless, the works of art often try to deconstruct the identification to what has been shown on screen. This way, the viewer s attention can be fixed on his own unconscious experiences in parallel with the work s deconstructed nature as representation. The study shows that contemporary art is a central cultural practice, which allows us to discuss the unconscious in a meaningful way. The study suggests that the agency that is discursively diffuse and consists of several different praxes should be called the unconscious. The emergence of the unconscious can happen in two areas: in contemporary art through different senses and discursive elements, and in the study of contemporary art, which, being a linguistic activity is sensitive to the movements of the unconscious. One of the missions of art research is to build different kinds of articulated constructs and to open an interpretative space for the nature of art as an event.