Elämää syövän kanssa : Narratiivinen tutkimus henkisen ja hengellisen tuen merkityksestä syöpää sairastavalle

Cancer diseases are considered to be relatively common among the Finnish population, every fourth Finn has been affected by cancer in their lifetime. Around 24,000 new cases of cancer are diagnosed each year in Finland. According to the estimations, about half of all diseased will recover. This research examines cancer patients experiences and needs for mental and spiritual support. This paper answers questions what kind of support cancer patients were given after the diagnosis and how did they felt about it. My research was conducted by thematic interviews (N=7) with cancer patients and letters (N=13). To analyze I used narrative holistic-content analysis and holistic analysis of form. Narrative holistic-content analysis consists of reading the material and writing down common points, themes and deflections. By using holistic analysis of form, I observed changes and turning points in one s story of life. Then I could graphically show the emotional changes in the cancer patients life. By rereading the material, examining and comparing it, I was able to build different categories. After defining these categories (Longing, Supported, Individualists, Believers) I reread the interviews in terms of which category it belonged to. I chose one story from each category to represent the whole group. This so-called central story was complemented by other stories from the same group. Analysis enables to define a type story from each group, they were examples of the various ways of reacting about support that they were giving or not having the support that were needed. The stories reflect the participants feelings about support they were given but some cases feeling rejected.

Päästä meidät pelosta : hengellinen väkivalta uskonnollisissa yhteisöissä

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin pitkäkestoisen hengellisen väkivallan esiintymistä uskonnollisissa yhteisöissä sekä yhteisöjen jäsenten että ryhmien hengellisten auktoriteettien kautta. Tutkielmassa tutkittiin sitä, millaisissa muodoissa ja miksi pitkäkestoista jopa vuosikymmeniä kestävää mielenhallintaa, manipulointia ja kontrollointia ilmeni uskonnollisten yhteisöjen vallankäytössä. Lisäksi analysoitiin kyseisten yhteisöjen vallankäyttäjien profiileja ja selvitettiin heidän auktoriteettiasemaansa suhteessa yhteisön jäseniin. Tutkimus toteutettiin sähköpostihaastatteluina. Aineistoa kerättiin lehti- ja Internet-ilmoitusten avulla. Ensisijaisena tutkimusaineistona oli 49 kirjettä. Kirjeitä saapui yhteensä 17 eri yhteisöstä. Informantteina oli sekä lahkoistaan irtautuneita että yhä mukana olevia jäseniä. Yhtä yhteisöä lukuun ottamatta vastaukset saapuivat kristillisistä tai kristillisperäisistä yhteisöistä. Primääriaineiston lisäksi tutkimuksessa käytettiin jonkin verran erilaisiin uskonnollisiin yhteisöihin kuuluneiden henkilöiden elämäkerrallisia teoksia sekä muutamia lainauksia tutkimuksen teemoihin liittyviltä Internet-sivustoilta. Työn viitekehyksenä käytettiin Hannu Lauerman kokoamaa yhteenvetoa uskonnollisten lahkojen vaarallisiksi katsotuista piirteistä. Lauerma muotoili kyseisen aineiston Uskontojen uhrien tuki ry:n luettelon pohjalta täydentämällä sitä omilla havainnoillaan sekä muista lähteistä saaduilla esimerkeillä. Lisäksi työssä käytettiin Suomen Mielenterveysseuran työryhmän laatimaa luetteloa uskonnollisten yhteisöjen eettisistä periaatteista. Väljästi käytettynä teoreettisena viitekehyksenä sovellettiin Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoriaa. Festingerin teorian pääsisältönä oli toteamus, että ihminen pyrkii tasapainoon ja välttämään ristiriitaa karttamalla tai vähättelemällä sitä aiheuttavia ihmisiä, tapahtumia, asenteita ja informaatiota. Analyysiluvut jakautuivat kolmeen aihepiiriin. Ensimmäisessä tulosluvussa käsiteltiin kontrollointia ja jäsenten manipulointia käytöksen, ajatusten, tunteiden sekä informaation kautta. Toisessa tulosluvussa kuvattiin auktoriteetin alaisuudessa elämistä ja nostettiin esille teemoja, joiden kautta manipuloinnin esiintyminen informanttien yhteisöissä selkeimmin näkyi. Kolmas tulosluku keskittyi yhteisöjen vallankäyttöön sekä anonyymin auktoriteetin että yhteisöjen näkyvien vallanpitäjien kautta. Aineistosta oli selvästi havaittavissa, että pitkäkestoista uskonnollisten yhteisöjen säännöistä ja oppirakenteista lähtöisin olevaa kontrollointia ja manipulointia esiintyi jokaisen informantin kirjeessä. Osassa yhteisöjä kontrollointia oli vain pienessä sektorissa kun se toisissa kattoi lähes kaikki elämän alueet. Kontrolloinnin välineitä olivat syyllistäminen, pelottelu sekä opit, joiden kyseenalaistaminen tuotti jäsenille ahdistavia ristiriitaisia kokemuksia. Leon Festingerin teoriaa soveltamalla voitiin havaita, että tarkoituksella tai tarkoituksettomasti luodut oppirakenteet olivat tehokas väline yksilön sitomiseksi kontrolloivaan yhteisöön. Informanttien joukossa oli useita henkilöitä, jotka kokivat syvää ahdistusta yhteisöissään. Osa informanteista havaitsi ryhmän harjoittaman mielenhallinnan vasta yhteisöstä irtauduttuaan. Jotkut eivät kyenneet pelkojensa takia irtautumaan lahkosta, vaikka oireilivat psyykkisesti ja pahimmassa tapauksessa heillä oli jopa itsetuhoisia ajatuksia. Yleisesti informantit olivat sitä mieltä, että hengellistä väkivaltaa harjoittavien yhteisöjen aktiivijäsenet eivät kyenneet näkemään ongelmia. Sen sijaan irtautuneita syyllistettiin, painostettiin ja tuomittiin.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta

Tutkimuksen tehtävänä on tarkastella suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ruoka-avun asiakkaan näkökulmasta. Tutkimustehtävä jakautuu kolmeen tutkimuskysymykseen: 1. Mitä eri yhteiskunnan toimijoita asiakkaiden kertomuksissa esiintyy? 2. Millaisia kokemuksia asiakkaalla on näistä toimijoista ja millaisena hän näkee näiden väliset suhteet? 3. Miten asiakas suhtautuu eri toimijoiden toimintaan hyvinvoinnin tuottajina? Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa virallista tietoa täydentävää ja horjuttavaa niin sanottua toista tietoa tuomalla ruoka-avun asiakkaan ääni mukaan aiheesta tehtyyn tutkimukseen. Aineiston muodostavat viiden ruoka-avun asiakkaan PCI-menetelmää mukaillen kerätyt haastattelut. Haastattelut on pelkistetty 89 tekstikatkelmaksi eli mikrokertomukseksi, jotka on analysoitu käyttämällä A. J. Greimasin aktanttimallia. Asiakkaiden kertomuksia tarkastellaan suhteessa Sakari Hännisen ja Jouko Karjalaisen kuvaamaan toimeentulon spiraaliin ja diversion eli poiskäännyttämisen eri muotoihin. Ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa esiintyvät toimijat mukailevat osittain toimeentulon spiraalin rakenteita ja jakoa yksityiseen, julkiseen ja kolmanteen sektoriin, mutta täydentävät niitä tuomalla esiin neljännen sektorin toimijat eli henkilökohtaiset tukiverkot sekä yksilötoimijat, ihmiset tunteineen, sairauksineen ja ominaisuuksineen. Työmarkkinat ovat ruoka-avun asiakkaiden kertomuksissa ihmisten ensisijainen toimeentulon lähde, jota työttömyys ja työkyvyttömyys uhkaavat. Julkisen sektorin toimijat tukevat työmarkkinoilta pudonneita varsinkin lyhytkestoisissa ja tavanomaisiksi luokitelluissa tilanteissa. Pitkäkestoisissa ja kasaantuvissa ongelmissa ihmiset näyttävät kuitenkin putoavan julkisen sektorin turvaverkkojen läpi epävirallisen avun piiriin, usein julkisen sektorin järjestelmään sisältyvän poiskäännyttämisen logiikan vauhdittamina. Kolmannen sektorin toimijoiden tarjoama ruoka-apu paikkaa virallisen järjestelmän aukkoja ja toimii viimesijaisena apua yksilöiden vaikeissa tilanteissa. Toisin kuin toimeentulon spiraalin mallissa, ruoka-pankki ei kuitenkaan ole diversion päätepiste, vaan poiskäännyttämisen ja autetuksi tulemisen kokemukset kertautuvat myös epävirallisen avun piirissä. Ruoka-avun asiakkaat sitoutuvat pohjoismaisen hyvinvointivaltion universalistiseen eetokseen ja velvoittavat julkisen sektorin laajaan vastuuseen kansalaisten hyvinvoinnista. Markkinatoimijoiden sen sijaan katsotaan olevan yhteiskuntavastuun ulottumattomissa, ja valtion tehtävänä on paikata markkinoiden suhdannevaihteluiden vaikutuksia. Kristillisten järjestöjen harjoittaman ruoka-avun suhteen asiakkaat esittävät kolmenlaisia tulkintoja: Lähimmäisenrakkauden ja kristillisen auttamisperinteen katsotaan velvoittavan avustusorganisaatiot auttamistyöhön, uskonnollisten toimijoiden odotetaan ruoka-avun sijaan keskittyä hengelliseen tehtävään tai vastuun auttamisesta ajatellaan kuuluvan julkiselle sektorille, mutta heikossa asemassa olevien näkökulmasta epävirallinen apu on vallitsevassa tilanteessa tärkeää.

Helluntailiikkeen spiritualiteetti : Tilastollinen tutkimus Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvien spiritualiteetista

Yleisellä tasolla tutkimuksen kohteena oli Suomen helluntailiikkeen spiritualiteetti. Tutkimuksen kehysperusjoukkona oli Helsingin Saalem-seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvat ihmiset. Aineisto kerättiin kyselylomakkeilla syksyllä 2004 Saalem-seurakunnan tilaisuuksissa. Täytettyjä lomakkeita kertyi 230. Vastaajien ikä vaihteli 13-87 vuoteen ja heistä 36% olimiehiä. 70% kuului Saalem-seurakuntaan ja 17% johonkin toiseen helluntaiseurakuntaan. Ei-helluntailaisia oli 13% vastaajista. Rajoittuneelta osin käytössä oli myös 500 vastaajan vertailuaineisto Kallion kaupunginosan alueelta. Tämän niinsanotun Case Kallio -aineiston vastaajat olivat pääsääntöisesti heikosti sitoutuneita kristinuskon oppeihin sekä hartaudenharjoittamiseen. Vastaajista 50% oli miehiä. Ikä vaihteli 18-39-uoden välillä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimukselle toimi yhdysvaltalaisen Daniel Albrechtin empiirinen tutkimus helluntailais-karismaattisesta spiritualiteetista. Hän määrittelee helluntailais-karismaattisen spiritualiteetin muodostuvan kolmesta tekijästä: uskomuksista, käytännöistä sekä niin sanotuista sensibiliteeteistä. Sensibiliteeteillä tarkoitettaan asennoitumista toimintaa kohti. Albrechtin luomien kategorioiden pohjalta laadittiin kyselylomakkeeseen kaksi mittaria. Toinen mittasi koko helluntailaisen spiritualiteetin kenttää kuvaavia perustekijöitä, joihin sisältyivät uskomukset, käytännöt sekä sensibiliteetit. Toinen mittari keskittyi mittaamaan vain yhtä spiritualiteettimääritelmän osaa, sensibiliteettejä. Helluntailaisuuteen painottuvan näkökulman lisäksi tutkimuksessa käytettiin hyväksi David Hayn spiritualiteettinäkemystä. Hän määrittelee spiritualiteetin arkitodellisuuden ylittäväksi tietoisuudeksi. Hayn laatimien kategorioiden avulla kartoitettiin yleisinhimillistä spiritualiteettia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Saalem-seurakunnan spiritualiteetin ilmenemismuotoja ja eroavaisuuksia suhteessa taustoihin. Lisäksi verrattiin Saalemista kerättyä aineistoa vertailuaineistoon (Case Kallio) sekä selvitettiin kahden erilaisesta lähtökohdasta nousevan spiritualitteettinäkemyksen yhteyttä toisiinsa. Tutkimus oli luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimusmenetelminä käytettiin tilastollisia testejä sekä faktorianalyysiä. Faktorianalyysin rinnalla käytettiin niin kutsutta Bayes-mallinnusta, jolla ei ole parametrisille menetelmille asetettuja tiukkoja käyttöehtoja. Saalem-seurakunnasta tutkimustulokseksi saatiin 11 eritasoista spiritualiteettiulottuvuutta. Albrechtin esittämät seitsemän sensibiliteettikategoriaa löytyivät lähes sellaisenaan aineistosta, kun taas helluntailaisen spiritualiteetin perustekijöiden sekä yleisinhimillisen spiritualiteetin kohdalla käytössä olleet mittarit eivät toimineet täysin odotetulla tavalla. Kahta erilaista aineistoa voitiin vertailla yleisinhimillisen spiritualiteetin osalta. Yleisinhimillinen spiritualiteetti ei ollut vieras ilmiö kristillisestä opista ja hartaudenharjoittamisesta vieraantuneille vastaajille. Kuitenkin se sai korkeampia vastauspistemääriä helluntailaisten parissa. Kyseistä spiritualiteettia eriytyi kuvaamaan kaksi ulottuvuutta: yhteisöllinen altruismi sekä arjen kauneus. Pelkästään Saalem-seurakunnasta kerätystä aineistosta eriytyi lisäksi kolme helluntailaisen spiritualiteetin perustekijää: sana ja missio, johtajakeskeisyys sekä ylistys -ulottuvuudet. Samasta aineistosta nousi kuusi sensibiliteettiulottuvuutta: ylistys,yleinen puhdistuminen, seremoniallisuus, armolahjat, tavoitteellisuus sekä hengellinen puhdistuminen ja muutos. Toinen ylistysulottuvuus kuvasi ylistyksen merkitystä, toinen ylistystapaa. Saalem-seurakunnasta kerätyn aineiston keskiöön asettui sanaa ja missiota kuvaava ulottuvuus. Korkeimman vastauskeskiarvon sai tavoitteellisuusulottuvuus, samoin kuin molemmat yleisinhimillistä spiritualiteettia kuvastaneet ulottuvuudet saivat korkeita vastauskeskiarvoja. Helluntailaisen spiritualiteetin ulottuvuudet korreloivat positiivisesti yleisinhimillisen spiritualiteetin ulottuvuuksien kanssa. Tulokset voitiin yleistää koskemaan Helsingin Saalem-seurakunnan jäsenistöä sekä pääkaupunkiseudun helluntailaisuutta. Koko Suomen helluntailiikkeen kohdalla tuloksia voitiin pitää suuntaa-antavina. Avainsanat: helluntailiike, spiritualiteetti, Saalem, kvantitatiivinen tutkimus, monimuuttujamenetelmät, Bayes-mallinnus, Daniel Albrecht, David Hay

Mammapalstat : Voimaantuminen vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöissä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia voimaantumisen kokemuksia äideillä on vanhoillislestadiolaisten äitien suljetuissa internetyhteisöissä. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin sitoutumista voimaantumisen tuloksena. Tutkimuksen kohteena oli kolme vanhoillislestadiolaisten äitien internetyhteisöä, joita kutsutaan mammapalstoiksi. Tutkimusote oli kvalitatiivinen. Aineisto kerättiin keväällä 2007. Tutkimusaineistona oli kymmenen vanhoillislestadiolaisen äidin haastattelut eri puolilla Suomea. Haastattelujen tarkoituksena oli saada äitien kokemuksia voimaantumisesta tietyillä osa-alueilla ja siitä syystä haastattelut suoritettiin teemahaastatteluina. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautui Siitosen voimaantumisen teoriaan, jonka ytimenä on voimaantuminen yksilön henkilökohtaisena prosessina. Tutkimuksessa käytetiin soveltavasti apuna myös Siitosen katalyytti-ideaa, jonka mukaan vahva voimaantuminen johtaa vahvaan sitoutumiseen. Teoreettinen viitekehys toimi suuntaa antavana, mutta analyysissa jätettiin tilaa myös tutkittavan ilmiön aineistolähtöisille ominaispiirteille. Sisällönanalyysissa aineistosta kerättiin kaikki voimaantumiseen liittyvät ilmaukset ja ne jaettiin sisällön mukaisiin ryhmiin. Jaottelun tuloksena muodostui neljä voimaantumisen ulottuvuutta, jotka kuvaavat kukin voimaantumisen kokemuksia mammapalstoilla eri näkökulmasta. Näitä ulottuvuuksia olivat virtuaalisuus, identifikaatio, yhteisöllisyys ja itsetietoisuus.Virtuaalinen ulottuvuus kuvaa niitä tekijöitä, jotka internetin ja tekniikan puolesta vaikuttavat voimaantumiseen. Internetissä toimivat mammapalstat toivat etäisyyttä niin taustayhteisöön kuin muihin äiteihinkin, mikä helpotti vaikeista asioista keskustelua. Identifikaation eli samastumisen ulottuvuus luo näkökulman äitien yhteiseen taustaan vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvina. Voimaantumiseen vaikuttivat positiivisesti äitien samankaltainen arvomaailma ja elämäntilanne, kun voitiin jakaa asioita ymmärtävässä seurassa.Yhteisöllinen ulottuvuus valottaa voimaantumiseen vaikuttavia tekijöitä yhteisön toiminnan kautta. Toimiva ja tasa-arvoiseksi koettu yhteisö toi hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, mikä lisäsi äitien uskoa omiin kykyihin selvitä elämässä.Itsetietoisuuden ulottuvuus kuvaa vertaistuen merkitystä yksilön itseluottamuksen kasvulle ja siten voimaantumiselle. Analyysin tuloksena mammapalstat päädyttiin näkemään äitien itsensä määrittäminä henkisinä tiloina äidiksi kasvamisessa ja uuteen rooliin sopeutumisessa. Voimaantumisen prosessi toimi haastateltujen kohdalla kahdella tasolla: Voimaantuminen johti taustayhteisön normistoon sopeutumiseen. Äidit myös sitoutuivat oman hyvinvointinsa hoitamiseen ja kehittämiseen. Tutkimuksen päätuloksena oli, että mammapalstat toimivat osana vanhoillislestadiolaisten äitien elämänhallintaa. Mammapalstat auttoivat äitejä luottamaan tulevaisuuteen ja selviytymään yhteiskunnan ja taustayhteisön normistoon sopeutumisen ristipaineessa. Äitiys nähtiin vanhoillislestadiolaisen liikkeen kantavaksi rakenteeksi ja siten äitiydessä tapahtuvat muutokset koskettavat koko liikettä.

Diakonian työalajohtaja ja hänen tiimiläistensä työhyvinvointi

Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1.Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2.Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3.Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä. Avainsanat – Nyckelord kirkon työntekijät, seurakunnat, seurakuntatyö, seurakuntahallinto, diakonia, johtajuus, esimiehet, johtaminen, organisaatiokulttuuri, työyhteisöt, työhyvinvointi, työn organisointi, työilmapiiri

Living Poetically in the Modern Age : The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought

How did Søren Kierkegaard (1813 1855) situate the human subject into historical and social actuality? How did he take into consideration his own situatedness? As key for understanding these questions the research takes the ideal of living poetically that Kierkegaard outlined in his dissertation. In The Concept of Irony (1841) Kierkegaard took up this ideal of the Romantic ironists and made it into an ethical-religious ideal. For him the ideal of living poetically came to mean 1) becoming brought up by God, while 2) assuming ethical-religiously one s role and place in the historical actuality. Through an exegesis of Kierkegaard s texts from 1843 to 1851 it is shown how this ideal governed Kierkegaard s thought and action throughout his work. The analysis of Kierkegaard s ideal of living poetically not only a) shows how the Kierkegaardian subject is situated in its historical context. It also b) sheds light on Kierkegaard s social and political thought, c) helps to understand Kierkegaard s character as a religious thinker, and d) pits his ethical-religious orientation in life against its scientific and commonsense alternatives. The research evaluates the rationality of the way of life championed by Kierkegaard by comparing it with ways of life dominated by reflection and reasoning. It uses Kierkegaard s ideal of living poetically in trying to understand the tensions between religious and unreligious ways of life.

Ethics of Justification : A Defence of Contractualism

In What We Owe to Each Other, T.M. Scanlon formulated a new version of the ethical theory called contractualism. This theory took reasons considerations that count in favour of judgment-sensitive attitudes to be the fundamental normative notion. It then used normative reasons to first account for evaluative properties. For an object to be valuable, on this view, is for it to have properties that provide reasons to have favourable attitudes towards the bearer of value. Scanlon also used reasons to account for moral wrongness. His contractualism claims that an act is morally wrong if it is forbidden by any set of moral principles that no one could reasonably reject. My thesis consists of five previously published articles which attempt to clarify Scanlon s theory and to defend it against its critics. The first article defends the idea that normative reason-relations are fundamental against Joshua Gert. Gert argues that rationality is a more basic notion than reasons and that reasons can be analysed in terms of their rationally requiring and justifying dimensions. The second article explores the relationship between value and reasons. It defends Scanlon s view according to which reasons are the more basic than value against those who think that reasons are based on the evaluative realm. The last three articles defend Scanlon s views about moral wrongness. The first one of them discusses a classic objection to contractualist theories. This objection is that principles which no one could reasonably reject are redundant in accounting for wrongness. This is because we need a prior notion of wrongness to select those principles and because such principles are not required to make actions wrong or to provide reasons against wrong actions. The fourth article explores the distinctive reasons which contractualists claim there are for avoiding the wrong actions. The last article argues against the critics of contractualism who claim that contractualism has implausible normative consequences for situations related to the treatment of different-sized groups of people.

Kristallivalheita : Itsepetos filosofisen tulkinnan lähtökohtana eräissä draaman klassikoissa

The philosophical problem of self-deception focuses the relation between desire, advantage, evidence and harm. A self-deceptive person is irrational because he or she belives or wants to belive contrary to the available evidence. The study focuses on different forms of self-deception that come out in certain classical Western dramas. The first self-deception forms are: "S knows that ~p but still belives that p because he wants that ~p", "S wants that p and therefore belives that p.", "S belives that p against evidence t because he wants to belive that p.", "S belives that p if t but S would belive that p even if ~t because S wants to belive that p.", "S belives that p (even if there is t that ~p) because S is ignorant of it." and "S belives that p (even if there is t that ~p) because of ignorant of t due to an internal deception." The main sources on self-deception are the views of contemporary researchers of the subject, such as Robert Audi, Marcia Baron, Bas C. van Fraassen, Mark Johnston, Mike W. Martin, Brian MaLaughlin, Alfred Mele, Amélie Oksenberg Rorty, William Ruddick and Stephen L. White. In this study it is claimed that Shakespeare´s Othello presents self-deception as a tragic phenomenom from witch it follows deceptions and murders. Moliére´s Tartuffe deals with a phony hypocrite´s attempts at cheating. Ibsen´s Wild Duck defends the necessity of vital lies. Beckett´s Waiting for Godot deals with the self-deception witch is related to the waiting of the supernatural rescuer. Miller´s The Death of a Salesman tells about a man who, while pursuing the American myth of success, winds both himself and his family into the skeins of self-deception. They are studied with a Barthesian method that emphasizes the autonomy of literary work and its interpretation independently of the author´s personal history and social conditions. Self-deception has been regarded as an immoral way of thinking or way of action. However, vital lies show the necessity or necessity of the self-deception when it brings joy and optimism to the human being and supports his or her self-esteem and does not cause a suffering or damage, either to self or others. In the study, the processual character of self-deception is brought out.

Imagination and diversity in the philosophy of Hobbes

This dissertation is a study of some aspects of theoretical philosophy of the early modern thinker Thomas Hobbes (1588-1679). The focal point of the work is Hobbes s conception of imagination, which is discussed from both a systematic and a historical point of view, as well as in the light of contemporary scholarship. I argue that though there are significant similarities between the view of Hobbes and that of his predecessors, he gives a novel theory of imagination, which clarifies not only early modern discussions on human nature, knowledge, science, and literary criticism, but above all his own versatile philosophy. The prologue of the dissertation introduces methodological principles and gives critical remarks on the standard view of Hobbes. In Chapter II, I discuss the prominent theories of imagination before Hobbes and link them to his account. I argue that though Hobbes adopted the Aristotelian framework, his view is not reduced to it, as he borrows from various sources, for instance, from the Stoics and from Renaissance thought. Chapters III and IV form the psychological part of the work. In the Chapter III I argue that imagination, not sense, is central in the basic cognitive operations of the mind and that imagination has a decisive role in Hobbes s theory of motivation. The Chapter IV concentrates on various questions of Hobbes s philosophy of language. The chapter ends with a defence of a less naturalistic reading of Hobbes s theory of human nature. Chapters V and VI form the epistemological part of the work. I suggest, contrary to what has been recently claimed, that though Hobbes s ideas of good literary style do have a point of contact with his philosophy (e.g. the psychology of creative process), his ideas in the field are independent of his project of demonstrative political science. Instead I argue that the novelty of his major political work, Leviathan (1651), is based on a new theory of knowledge which he continued to develop in the post-Leviathan works. Chapter VII seeks to connect the more theoretical conclusions of Chapters V and VI to Hobbes's idea(l) of science as well as to his philosophical practice. On the basis of Hobbes s own writings as well as some historical examinations, I argue that method is not an apt way to conceptualise Hobbes s philosophical practice. Contemporary readings of Hobbes s theory of science are critically discussed and the chapter ends with an analysis of Hobbes s actual argumentation. In addition to the concluding remarks, the epilogue suggest three things: first, imagination is central when trying to understand Hobbes s versatile philosophy; second, that it is misleading to depict Hobbes as a simple materialist, mechanist, and empiricist; and, third, that in terms of imagination his influence on early modern thought has not been fully appreciated.

Democratic Legitimacy and the Politics of Rights : A comparative analysis of the conceptual relationship between democracy and rights in contemporary political theories

Democratic Legitimacy and the Politics of Rights is a research in normative political theory, based on comparative analysis of contemporary democratic theories, classified roughly as conventional liberal, deliberative democratic and radical democratic. Its focus is on the conceptual relationship between alternative sources of democratic legitimacy: democratic inclusion and liberal rights. The relationship between rights and democracy is studied through the following questions: are rights to be seen as external constraints to democracy or as objects of democratic decision making processes? Are individual rights threatened by public participation in politics; do constitutionally protected rights limit the inclusiveness of democratic processes? Are liberal values such as individuality, autonomy and liberty; and democratic values such as equality, inclusion and popular sovereignty mutually conflictual or supportive? Analyzing feminist critique of liberal discourse, the dissertation also raises the question about Enlightenment ideals in current political debates: are the universal norms of liberal democracy inherently dependent on the rationalist grand narratives of modernity and incompatible with the ideal of diversity? Part I of the thesis introduces the sources of democratic legitimacy as presented in the alternative democratic models. Part II analyses how the relationship between rights and democracy is theorized in them. Part III contains arguments by feminists and radical democrats against the tenets of universalist liberal democratic models and responds to that critique by partly endorsing, partly rejecting it. The central argument promoted in the thesis is that while the deconstruction of modern rationalism indicates that rights are political constructions as opposed to externally given moral constraints to politics, this insight does not delegitimize the politics of universal rights as an inherent part of democratic institutions. The research indicates that democracy and universal individual rights are mutually interdependent rather than oppositional; and that democracy is more dependent on an unconditional protection of universal individual rights when it is conceived as inclusive, participatory and plural; as opposed to robust majoritarian rule. The central concepts are: liberalism, democracy, legitimacy, deliberation, inclusion, equality, diversity, conflict, public sphere, rights, individualism, universalism and contextuality. The authors discussed are e.g. John Rawls, Jürgen Habermas, Seyla Benhabib, Iris Young, Chantal Mouffe and Stephen Holmes. The research focuses on contemporary political theory, but the more classical work of John S. Mill, Benjamin Constant, Isaiah Berlin and Hannah Arendt is also included.