Asunnoton yhteiskunnan jäsenenä : Sosiaalisesti syrjäytyneen osallistumismahdollisuudet ja deliberatiivinen demokratia

Tutkielmassani selvitän, millä tavalla sosiaalisesti syrjäytyneen, kuten asunnottoman, on mahdollista osallistua yhteiskunnan toimintaan ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Tutkimuskysymykseni ovat: Toteutuvatko perustuslain 14 § ja 19 §:ssä säädetyt oikeudet, ja ovatko viranomaisten toimet riittäviä edistämään syrjäytyneiden asunnottomien itsenäistä asumista sekä lisäämään vaikutusmahdollisuuksia itseään koskevassa päätöksenteossa. Voisiko deliberatiivisen demokratiamallin avulla vahvistaa syrjäytyneiden yhteiskunnallista osallistumista, ja siten helpottaa asunnottomuusongelmaa. Asunnottomia oli vuonna 2006 noin 7 400 henkilöä. Syitä joutua asunnottomaksi on useita. Valtaosalla ongelmat ovat kasautuneet, minkä jälkeen itsenäinen selviäminen on hankaloitunut. Asunnottomilla on usein monia eri ongelmia kuten pitkäaikaissairauksia, työttömyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä. Avioero on yksi keskeisistä yksittäisistä syistä etenkin miehille päätyä asunnottomaksi. Maahanmuuttajien asunnottomuus voi olla seurausta pyrkimyksestä integroitua yhteiskuntaan: Muuttaessa sijoituspaikkakunnalta esimerkiksi ystävien, työn tai opiskelun vuoksi kasvukeskukseen, maahanmuuttajan voi olla vaikeaa saada asuntoa. Näin työn tai koulutuspaikan vastaanottaminen voi pakottaa maahanmuuttajan ottamaan riskin menettää asunto. Sosiaalisesti syrjäytyneeksi voidaan määritellä ihminen, joka ei kykene tai halua sopeutua normaalina pidettyyn elämään yhteiskunnassa. Tämä tutkimuksissa käytetty normaalin elämän määritelmä muotoutuu yhteiskunnan arvojen ja käytäntöjen pohjalta. Syrjäytyminen voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen kokee itsensä ulkopuoliseksi yhteiskunnasta. Syrjäytymistä aiheuttavatkin siten toistuvat syrjinnän ja voimattomuuden kokemukset sekä hankaluus vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon. Asunnottomien yö –tapahtumassa syksyllä 2007 vapaaehtoiset haastattelivat asunnottomuutta kokeneita. Haastattelut on julkaistu internetissä ja ne ovat vapaasti tutkijoiden, toimittajien ja poliitikkojen käytettävissä. Useissa haastatteluissa asunnottomat kertovat, että he eivät koe olevansa täysivaltaisia yhteiskunnan jäseniä. Haastatteluissa kritisoidaan sitä, että poliitikot ja sosiaalityöntekijät päättävät asunnottomuuden hoidosta sekä asunnottomia koskevista asioista ilman, että asunnottomilla on mahdollisuutta vaikuttaa päätöksentekoon. Turhautumisen tunne paistoi läpi useissa haastatteluissa. Useissa vastauksissa asunnottomat vaativat poliitikkoja ja sosiaalityöntekijöitä perehtymään asunnottomien arjen elämään. Deliberatiivisessa demokratiassa yksi keskeisistä ajatuksista on, että vain sellaiset päätökset, jotka on tehty kaikille avoimen keskustelun ja vapaan tahdonmuodostuksen pohjalta voivat saada hyväksynnän ja luottamuksen kansalta sekä muodostua sitoviksi. Deliberatiivisessa demokratiakäsityksessä on kyse siitä, että asioista päätetään yhdessä, julkisen ja tasa-arvoisen keskustelun sekä harkinnan pohjalta. Keskeistä on myös, että kaikkien, joita päätökset koskettavat, täytyy voida osallistua päätöksiä edeltävään keskusteluun. Erityisesti Young ja Bohman korostavat, että myös sosiaalisesti syrjäytyneellä tulee olla mahdollisuus osallistua poliittiseen keskusteluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon. Muun muassa koulutuksen kautta opitaan rauhallinen, asiallinen ja kielellisesti oikea argumentaatiotapa. Ihmisten erilaisuus ja kouluttamattomuus eivät Youngin mukaan saa estää mahdollisuutta osallistua yhteiskunnassa käytävään poliittiseen keskusteluun. Tutkimuskysymykseeni, lisäävätkö viranomaiset toiminnallaan yksilön mahdollisuutta vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon ja edistävätkö he yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan, vastaan eivät. Kuitenkin viranomaisten mahdollisuudet edistää perustuslaissa säädettyjä velvollisuuksia ovat poliittisten päättäjien budjetoinnin vuoksi rajoitettuja. Helsingin sosiaaliasiamiehet pitivät huolestuttavana sitä, että sosiaalityöntekijät pakotetaan toimimaan sekä lainsäädännön että ammattietiikkansa vastaisesti. Sosiaaliasiamiesten raportin perusteella voisi päätellä, että ainakin Helsingissä viranomaisilla olisi tahtoa toimia lain velvoittamalla tavalla. Asunnottomista suurin osa asuu Helsingissä ja Pääkaupunkiseudulla, joten tämän perusteella tutkimuskysymykseeni voi vastata yleistäen Helsingin esimerkin pohjalta. Syrjäytymistutkijoiden tulkinnan mukaan syrjäytyminen ja siitä pahimmillaan seuraava asunnottomuus johtuvat osittain ihmisten kokemien vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Deliberatiivisen demokratian tavoitteena on luoda sellainen demokraattinen malli, jossa poliittinen keskustelu ja vaikutusmahdollisuudet olisivat kaikkien yhteiskunnan jäsenten saavutettavissa. Syrjäytymistutkimuksen valossa deliberatiivinen demokratia voisi olla malli, jonka avulla vahvistettaisiin sosiaalisesti syrjäytyneiden kuten asunnottomien vaikutusmahdollisuuksia. Myös asunnottomien haastatteluissa nousi esille toive tulla kuulluksi. Moni kommentoi, että asunnottomuuden hoidosta ja heidän asioistaan päättävät sellaiset ihmiset, joilla ei ole todellista tietoa asunnottomien arjesta ja toiveista. Deliberatiivisen demokratian malli voisi näiden tutkimusten valossa olla keino lisätä osallistumismahdollisuuksia ja vähentää sitä kautta myös syrjäytymistä ja asunnottomuutta.

Kummisetien katolinen kirkko : Kummisetä-trilogian ja Sopranos-televisiosarjan välittämä kuva roomalaiskatolisesta kirkosta

Tässä tutkielmassa tutkin millaisen kuvan Francis Ford Coppolan ohjaamat kolme Kummisetä-elokuvaa ja David Chasen luoman Sopranos-televisiosarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta antavat roomalaiskatolisesta kirkosta ja erityisesti Amerikassa toimivasta roomalaiskatolisesta kirkosta. Kummisetä-elokuvat valmistuivat vuosina 1972, 1974 ja 1990, Sopranos-sarjan kaksi ensimmäistä tuotantokautta taas esitettiin HBO-kanavalla ensimmäisen kerran vuosina 1999 ja 2000. Lähteet kattavat Amerikan katolisen kirkon historian 1900-luvun alusta aina 2000-luvun alkuun asti. Pyrin vastaamaan tutkielmassani siihen, millaisena lähteet kuvaavat katolisen ja onko kuvaukselle löydettävissä jotain syitä. Kummisetä-elokuvien kohdalla on paradoksaalista se, että ne kaikki kuvaavat menneisyyden eivätkä tekohetkensä tapahtumia, mikä mahdollisesti näkyy myös niiden tavassa kuvata katolista kirkkoa. Vaikuttaisi siltä, että varsinkin kahden ensimmäisen Kummisetä-elokuvan tapa kuvata Amerikan katolista kirkkoa pohjautuu pitkälti elokuvan tekohetken tunnelmiin. Elokuvien ohjaaja Francis Ford Coppola on myöntänyt käyttäneensä Kummisetä-elokuvien päähenkilöinä olevaa Corleone-perhettä Amerikan vertauskuvana. Elokuvien yksi kattava teema on eräänlainen maallistumiskehitys, jossa vanhan polven edustajan, don Vito Corleonen, arvot syrjäytyvät ja tilalle nousee uusi johtajapolvi Viton nuorimman pojan don Michael Corleonen hahmossa. Michael Corleone edustaa huomattavasti armottomampaa polvea kuin Vito eikä uskonto ja katolinen kirkko näy hänen elämässään juuri lainkaan. Michaelin kyyninen ja kylmäkin hahmo on mitä todennäköisemmin vertauskuva elokuvien tekohetken yleisistä tunnelmia, jolloin Watergate-skandaali kansallisella tasolla ja Vatikaanin II konsiili ja paavin kiertokirje Humanae Vitae muokkasivat rajusti perinteisen katolisuuden ja amerikkalaisuuden identiteettiä. Kolmas Kummisetä-elokuva käsittelee lähes kokonaan paavi Johannes Paavali I:n lyhyeksi jäänyttä paaviuskautta vuodelta 1978 osittain fiktioin keinoin. Elokuvan yhtäläisyydet rikoskirjailija David Yallopin menestyskirjaan In Gods Name. An Investigation into the Murder of Pope John Paul I, jossa kirjailija esittää paavin tulleen kuurian virkamiesten ja mafiosoiden murhaamaksi, ovat selkeät. Kirkosta luodaan kuva toisaalta armottomona valtakoneistona, mutta toisaalta myös hengellisenä yhteisönä, josta katuvan ihmisen on mahdollisuus löytää apua. Sopranos-televisiosarja jatkaa kahdella ensimmäisellä tuotantokaudellaan saman maallistumiskehityksen kulkua kuin kaksi ensimmäistä Kummisetä-elokuvaakin. Päähenkilö Tony Soprano perheineen on lähes täysin irrallaan katolisesta perinteestä eivätkä he enää tunne sen oppejakaan kunnolla. Silti he mieltävät itsensä katolilaisiksi. Tämä vastaa joiltain osin tutkimustuloksia todellisista amerikkalaisista katolilaisista. Kaiken kaikkiaan Kummisetä-elokuvatrilogia ja Sopranos-televisiosarja antavat katolisesta kirkosta hyvin monipuolisen ja joissain asioissa totuudenmukaisenkin kuvan, joskin tekijöiden oma henkilöhistoria ja ajan skandaalit ovat väistämättä värittäneet kirkkokuvausta. Siten ne muodostavat värikkään läpileikkauksen Amerikan katolisen kirkon kehityksestä amerikanitalialaisessa yhteisössä 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun.

Psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapaus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää psykoottisen mielenterveyspotilaan uskonnonvapautta. Tutkimuskysymyksiä on kolme: Millä perusteilla psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on turvattu ja millä perusteilla sitä rajoitetaan? Miten psykoottinen ja uskonnollinen todellisuudentulkinta eroavat toisistaan? Vaarantaako psykiatriseen todellisuudentulkintaan perustuva hoito potilaan negatiivisen uskonnonvapauden eli oikeuden elää ilman uskontoa? Tutkimusmetodina on systemaattinen analyysi. Lähteet ovat perustusoikeudet, mielenterveyslaki, potilaslaki, YK:n Principles for the protection of persons with mental illness and the improvement of mental health care, Maailman psykiatriyhdistyksen Madridin julistus ja Suomen mielenterveysseuran Mielenterveyspotilaan oikeudet. Uskonnonvapautta tarkastellaan tässä tutkimuksessa kahden eri vapauskäsityksen näkökulmasta: ulkoisena vapautena, joka edellyttää kompetenssia ja autenttisuutta, sekä ulkoisen ja sisäisen vapauden summana, johon kompetenssi ja autenttisuus sisältyvät. Psykoottisella potilaalla on ihmisyytensä ja kansalaisuutensa perusteella lähtökohtaisesti täysi uskonnonvapaus, mutta sitä voidaan rajoittaa. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoiseksi vapaudeksi, rajoittaa psykoottisen potilaan uskonnonvapautta tahdosta riippumattomassa hoidossa hänen terveytensä ja turvallisuutensa suojaaminen. Uskonnonvapauden rajoittaminen voidaan perustella sillä, ettei psykoottinen potilas täytä uskonnonvapauden edellytyksiä eli kompetenssia ja autenttisuutta, sillä, että potilaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät oikeudet priorisoidaan uskonnonvapauden yläpuolelle sekä sillä, että pyritään terveyshyötyyn. Jos uskonnonvapaus ymmärretään ulkoisen ja sisäisen vapauden summaksi, on psykoosi uskonnonvapautta rajoittava tekijä, koska se tekee yksilöstä epäautenttisen ja puuttuu hänen kompetenssiinsa. Psykoosin (myös tahdosta riippumaton) hoito voidaan ymmärtää tällöin yritykseksi palauttaa uskonnonvapaus. Rajoittamalla ulkoista uskonnonvapautta pyritään maksimoimaan ulkoisen ja sisäisen uskonnonvapauden summa. Vaikka psykoottisella ja uskonnollisella todellisuudentulkinnalla on yhtäläisyyksiä, niiden toisistaan erottaminen on tärkeää, koska yksilöllä, jonka todellisuudentulkinta määritellään psykoottiseksi, on oikeus saada hoitoa, kun taas yksilön uskonnollista todellisuudentulkintaa suojaa uskonnonvapaus eikä sitä saa hoitaa sairautena. Lähteiden mukaan psykoottisen ja uskonnollisen todellisuudentulkinnan toisistaan erottaminen diagnostisten kriteerien ja lääketieteellisen tiedon avulla on lääkärin tehtävä. Tutkimuksessani esitän kaksi periaatetta, joiden avulla todellisuudentulkinnat voidaan erottaa toisistaan. Yksinäinen puu ei pala -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli se jaetaan jossain yhteisössä. Hedelmistään puu tunnetaan -periaatteen mukaan yksilön todellisuudentulkinta on uskonnollinen, mikäli sen terveydelliset ja sosiaaliset seuraukset ovat hyvät. Antipsykiatrinen kritiikki väittää psykiatrian olevan uskonto. Jos väite on tosi, puututaan tahdosta riippumattomassa hoidossa yksilön oikeuteen elää ilman uskontoa, sillä ko. hoidossa olevan psykoottisen potilaan on pakko suostua siihen, että häntä hoidetaan psykiatrian arvojen ja todellisuudentulkinnan mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että jos psykiatria määritellään uskonnoksi, uskonnon käsite kärsii inflaation. Koska psykoottisen potilaan uskonnonvapaus on pohjimmiltaan eettinen kysymys, on tärkeää myöntää psykiatrian arvosidonnaisuus. Tällöin voidaan tehdä tietoisesti moraalisia päätöksiä ja kantaa moraalinen vastuu esimerkiksi diagnoosin määrittelyssä. Psykiatrian voidaan katsoa perustuvan universaaleihin arvoihin samalla tavalla kuin ihmisoikeuksienkin.

Efraim Syyrialaisen luostari: Tapausesimerkkejä munkkien luostariin vetäytymisen syistä

Tutkielma on kaksivaiheinen. Ensin esittelen apostolisen, Syyrialaisortodoksisen kirkon historiaa ja luostariperinnettä. Toisen osan tarkoitus on selvittää, liittyykö Pyhän Efraim Syyrialaisen luostarin munkkien luostariinjäämispäätökseen yhteiskunnallisia syitä ja mitä muita mahdollisia syitä voidaan löytää. Vertailen lopuksi varhaisia, 400-luvulla eläneiden kilvoittelijoiden Pyhän Efraim Syyrialaisen, Antonius Suuren ja Simeon Pylväspyhimyksen motiiveita nykykilvoittelijoiden motiiveihin, sikäli kuin se on mahdollista. Selvitän myös, onko Efraim Syyrialaisen esimerkillä ollut merkitystä nykykilvoittelijoille. Empiirinen aineisto kerättiin kahtena vuotena v. 2002 ja 2003. Tutkielmaa varten haastattelin kolmea Efraim Syyrialaisen luostarin munkkia. Pääinformanttini oli ko. luostarin seminaarin teologiopiskelija. Heidän kotitaustansa on syyrialaisortodoksinen, voimakkaasti uskonnollinen. Spiritualiteettia harjoitettiin jo lapsuudessa sekä kotona että kirkossa. Tutkielmani näkökulma on uskontohistoriallinen ja uskontososiologinen. Tutkin miten varhaiset- sekä nykypäivän kilvoittelijat ovat suhtautuneet yhteiskuntaan ja miten he ovat integroituneet luostariinsa. Kysymyksessä on nykypäivän osalta laadullinen tapaustutkimus, jonka metodeina ovat teemahaastattelu, jonka yhtenä osana olivat argumentit ja osallistruva havainnointi. Analysoin vastaukset sisällön analyysiä käyttäen. Haastatellut munkit korostivat syyrian kielen ja tradition opiskelun ja sen siirtämisen tärkeyttä seminaariin opiskelemaan hakeutumisensa, ja sen jälkeen munkiksi jäämisensä perusteluna. Pyhän Efraim Syyrialaisen esimerkin munkit kokivat olevan heille hyvin tärkeän tradition siirtäjän. Opiskelemisen ja matkustamisen mahdollisuus munkkina koettiin myös tärkeänä ja siitä syystä luostariin jäätiin, eli yhteiskunnallinen syy löytyi. Sisällön analyysissä ilmeni, että alkujaan koti edusti munkille primaarista tekijää. Sekundääristä tekijää edustivat kirkkoon kuuluva ryhmä, munkit ja luostari. Kodin ja kirkossa käynnin seurauksena tradition ja syyrian kielen oppimisen halu korostui ja niitä haluttiin lähteä opiskelemaan. Positiiviseksi viiteryhmäksi tällöin muodostuivat seminaariopiskelun aikana munkit ja muut luostarin asukkaat. Luostariin jäämisensä jälkeen primaarin tekijän voidaan huomata vaihtuneen luostariksi ja kodin asema on jäänyt sekundaariseksi. Yhteys luostarin ja ympäröivän yhteiskunnan kanssa tapahtui varhaisena aikana pääasiallisesti siten, että ihmiset tulivat kilvoittelijan luokse. Nykymunkit puolestaan käyvät niiden seurakuntalaisten kotona, jotka eivät pääse yhteisiin jumalanpalveluksiin ja auttavat heitä sielunhoidollisesti ja tarvittaessa taloudellisesti. Kirkon patriarkka Mar Ignatios Zakka I Iwasilla ja metropoliitta Eusthatios Matta Rohamilla on paljon yhteyksiä myös islaminuskoiseen väestönosaa Syyriassa. Ekumeenisia yhteyksiä on munkeillakin runsaasti. Ne mahdollistuvat erilaisissa kirkon kokouksissa ja konferensseissa sekä opiskelupaikkakunnalla Kreikassa.

Patriarkkana ikuisuuden performanssissa : Maskuliinisuuden ja miehen ruumiillisuuden rakentuminen mormonien Duties and Blessings of the Priesthood -opetuskäsikirjassa

The material I analyze for my master's thesis is a teaching manual used by the Mormons (the Church of Jesus Christ of Latter-day Saints), called "Duties and Blessings of the Priesthood". This work includes numerous lesson plans, each one with a separate topic. The manual is intended especially for teaches, but can also be used for individual study. The main target of my research is to find out how men and their bodies are constructed in the manual. Prescriptive texts together with narrative stories and illustrations create a multifaceted picture of Mormon notions of masculinity and corporeality. I approach my research material from a constructivist perspective. I build my interpretative reading upon Critical Discourse Analysis. I am especially interested in how the manual interprets and understands connections between gender, embodiment and religion. I understand gender in Judith Butler's terms, as a performance of styled and repeated gestures. Some of the discussions I raise in my work draw upon the disciplines of Critical Men's Studies and Sociology of Religion. In Mormonism, gender is thought to be an elementary part of human ontology. It is an eternal trait inherited from God the Father (and God the Mother). The place of men in Mormon cosmology is determined by their double role as patriarchs, fathers and priests. The main objective of mortal life is to gain salvation together with one's family. The personal goal of a Mormon man is to one day become a god. Patriarchs are responsible for the spiritual and material well-being of their family. The head of a household should be gentle and loving, but still an unconditional authority. In the manual, a Mormon man is depicted as a successor of mythical and exemplary men of sacred history. The perfect and sinless body of Jesus Christ serves as an ideal for the male body. Mormon masculinity is also defined by priesthood - the holy power of God - which is given to practically all male Mormons. Through the priesthood, a Mormon man serves as the governor of God on Earth. The Mormon priest has the authority to bind the immanent and the transcendent worlds together with gestures, poses and motions performed with his body. In Mormonism, the body also symbolizes a temple or a space where the sacred meets the profane. Because the priesthood borne by a man is holy, he has to treat his body accordingly. The body is valuable in itself, without it one cannot be saved. Men are forbidden of polluting their bodies by using stimulants or by having sexual relations out of wedlock. A priesthood holder must uphold healthy habits, dress neatly, and conduct himself in a temperate manner. He must also be outgoing and attentive. The manual suggests that a man's goodness or wickedness can be perceived from his external appearance. The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints is a hierarchical and man-led organisation. The ideals of gender and corporeality are set by a homogenous priesthood leadership that consists mainly of white heterosexual American men. The larger Mormon community can control individual men by sanctioning. Growing as a Mormon man happens under the guidance of one's reference group.

Diakonian työalajohtaja ja hänen tiimiläistensä työhyvinvointi

Tutkielman aiheena on kuvata ja analysoida seurakunnan työalajohtajuutta työhyvinvoinnin näkökulmasta. Aineistona on kahdentoista diakonian työalajohtajan teemahaastattelut. Tutkimuskysymyksinä ovat: 1.Millaisilla edellytyksillä työalajohtaja voi toimia seurakunnassa? 2.Mistä työhyvinvointi diakoniatyössä haastateltavien kokemuksen mukaan muodostuu? 3.Millaisilla toimenpiteillä työalajohtajat edistävät tiimiläistensä työhyvinvointia? Sisällönanalyysilla saatujen tulosten mukaan työalajohtajuus onnistuu, kun kirkkoherra on työalajohtajuuden tukena ja vallan ja vastuun delegointi on selkeää ja riittävän laajaa. Ilman ylemmän johdon tukea työalajohtajan tehtävässä toimiminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Työalajohtajan toimivalta ja vastuu tuli määritellä selkeästi. Kirkkoherralla oli merkittävä rooli myös työyhteisön suhtautumisen muokkaajana. Huomattavan monessa seurakunnassa varsinkin papeilla oli ollut vaikeuksia suhtautua johtajuuteen aseman sijasta tehtävänä. Haastatellut työalajohtajat painottivat johtajuutta ammattina, johon voi ja pitää kouluttautua sekä toisaalta prosessina, jossa ei tule valmiiksi. Työalajohtajan tuli haastateltavien mukaan olla työalansa substanssiosaaja. Diakoniatyössä monet työn piirteet toimivat sekä työhyvinvointia edistävinä että sitä haastavina. Työn haasteellisuus ja monipuolisuus tuottivat työniloa, mutta tuntuivat myös raskailta. Työn rajaamisen ongelmat olivat ajankohtaisia kaikissa haastatteluseurakunnissa. Työajattomuus koettiin pääsääntöisesti voimavaraksi ja mahdollisuudeksi. Verkostoyhteistyö vei voimavaroja, mutta antoi myös tunteen yhdessä tehtävästä laajemmasta työstä. Merkittävä vaikutus työhyvinvointiin oli työntekijän suhtautumistavalla työhönsä. Työalajohtajat edistivät tiimiläistensä työhyvinvointia luomalla rakenteita ja toimintaedellytyksiä työn kehittämiselle ja työn tekemiselle. Yhteisöllisyyttä vahvistavat toimenpiteet liittivät sooloilevat työntekijät osaksi tiimiä. Hoitamalla hallintoon liittyvät tehtävät työalajohtajat vapauttivat tiimiläisten työpanosta varsinaisen diakoniatyön tekemiseen. Työalajohtajat toimivat diakonian äänenä välittämällä tietoa tiimin ja hallinnon välillä molempiin suuntiin sekä tuomalla esiin diakonian näkökulmaa seurakunnassa ja toiminta-alueella. Työalajohtajat edistivät tiimin keskusteluyhteyttä ja huolehtivat tiimin työskentelyilmapiiristä. Keskustelujen avulla he loivat yhteisiä toimintatapoja ja linjanvetoja sekä vahvistivat maltillista suhtautumista työhön. Diakonian työalajohtajista löytyi neljä työalajohtajtyyppiä suhteessa työhyvinvoinnin edistämiseen: Koordinoija, Pelinrakentaja, Majakka ja Opas. Koordinoijat korostivat toimivien rakenteiden merkitystä. Pelinrakentajat painottivat tiimin yhteistä suunnittelua, jakamista ja arviointia. Majakka-työalajohtajat toimivat vakaina yhteisöllisyyden ja optimismin vahvistajina. Oppaat loivat levollista ja laadukasta työskentelyilmapiiriä. Diakonian työalajohtajat pyrkivät omalla johtamistoiminnallaan luomaan tiimiläisilleen mahdollisimman hyvät puitteet tehdä työtä hyvällä mielellä. Avainsanat – Nyckelord kirkon työntekijät, seurakunnat, seurakuntatyö, seurakuntahallinto, diakonia, johtajuus, esimiehet, johtaminen, organisaatiokulttuuri, työyhteisöt, työhyvinvointi, työn organisointi, työilmapiiri

Avuksi pyynnöstä ja pyytämättä : Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalinen työ ja sen toimintakentät muutoksissa vuosina 1939–1961

Tämän tutkimuksen päätarkoitus on hahmottaa Tampereen Kaupunkilähetyksen kristillissosiaalista työtä ja sen toimintakenttiä niitä kohdanneissa muutoksissa toisesta maailmansodasta 1960-luvun alkuun. Tutkimuksen päämetodi on geneettinen metodi, ja päälähteinä on käytetty tämän yhdistyksen ja sen yhteistyökumppanien arkistoja ja julkaisuja. Tutkimuksen erityisenä tukena ovat olleet tekijän aiemmat tutkimukset tästä tutkimuskohteesta. Tutkimuksessa on selvitetty myös toiminnan sukupuolittumista ja ammatillistumista, sekä toiminnan vaihtelevaa suhdetta Tampereen kaupunkiin ja muihin yhteistyötahoihin. Tampereen Kaupunkilähetys on pitänyt toimintaperiaatteena perinteistä sisälähetystä, johon on kuulunut karitatiivinen ja missionaarinen puoli. Toimintaan on kuulunut niin laitosdiakoniaa kuin avohuollollista työtä. Diakonian ja uuskansankirkollisuuden läpimurto muuttivat työtapoja yhdessä sodan luomien poikkeuksellisten yhteiskunnallisten olojen kanssa. Inflaatio, vuokra- ja hintasäännöstely aiheuttivat raskaita menetyksiä Kaupunkilähetyksen toiminnalle. Samaan aikaan yhteiskunnan sosiaalityö alkoi kehityksen kohti hyvinvointiyhteiskuntaa, mikä ammatillisti ja kohotti sosiaalityön tasoa. Nämä kaikki yhdessä loivat muutospaineita Kaupunkilähetykselle, joka ryhtyi tuottamaan uusia työmuotoja kristillisessä hengessä toteutettuina, kuten avioliittoneuvonnan, jota voi luonnehtia sosiaaliseksi innovaatioksi, sekä hengellistä teollisuustyötä, erilaisia lastensuojelullisia laitoksia, pullakirkon ja kehitysvammaisten teollista työtoimintaa. Samalla Kaupunkilähetyksenkin työ ammatillistui. Tampereen kaupungin kunnallispolitiikkaa hallinnut sosialidemokraattien ja kokoomuslaisten aseveliakseli tuki Tampereen Kaupunkilähetyksen työtä. Tampereen kaupungin sosiaaliviranomaiset, kuten Alpo Lumme, ehdottivat usein uusia työmuotoja Kaupunkilähetykselle. Näiden ehdotuksien mukana tuli lupaukset antaa tarvittava taloudellinen tuki. Kaupungista tuli Kaupunkilähetyksen merkittävin tukija ja yhteistyökumppani. Molemmat hyötyivät yhteistyöstä. Kaupunkilähetys pyrki vastaamaan näkemiinsä sosiaalisiin haasteisiin pikaisesti. Tämä oli myös menestyksen ydin, sillä suhteellisen nopea päätöksenteko uuden toiminnan kokeilusta oli Kaupunkilähetykselle helpompaa kuin kaupungille tai seurakunnille. Yhdistyksen uusille työmuodoille oli luonteenomaista, että joku asiaan perehtynyt henkilö ryhtyi niitä ajamaan voimakkaasti ja taitavasti kohti toteutusta. Toimintamuotojen jouduttua rahoitusvaikeuksiin tai kasvaessa selvästi julkishallinnon tehtäviksi, Kaupunkilähetys luopui tarvittaessa osuudestaan melko kivuttomasti aloittamalla usein jälleen uuden työmuodon. Tampereen Kaupunkilähetys voidaan sijoittaa sosiaalityön toimintakenttään kristillissosiaalista työtä tekevänä kolmannen sektorin toimijana. Yhdistyksen työssä ja hallinnossa oli havaittavissa sellaista sukupuolittumista, että varsinaista työtä tekivät pääosin naiset naisten johdolla. Mies-, poika- ja evankelioimistyötä tekivät puolestaan pääosin miehet. Myös johtokunnissa naisilla oli merkittävä asema, kuten jäsenistössäkin. Johtokuntatoiminta etääntyi seurakunnasta, sillä puheenjohtajaksi vaihtui maallikko jo 1940-luvulla, ja johtokunnassa oli vain vähän pappeja muutenkin. Toiminnan taloudellisena tukena olivat Tampereen kaupunki suurimpana rahoittajana, Tampereen Kaupunkilähetyksen osittain omistama hotelli Emmaus Oy, valtio, Tampereen seurakunnat, yksityiset lahjoittajat ja jäsenistö. Yhdistyksen omat kiinteistöt tuottivat välillä tappiota ja välillä voittoa, mutta niiden tärkein merkitys oli olla toimitiloina.

Living Poetically in the Modern Age : The Situational Aspects of Kierkegaard's Thought

How did Søren Kierkegaard (1813 1855) situate the human subject into historical and social actuality? How did he take into consideration his own situatedness? As key for understanding these questions the research takes the ideal of living poetically that Kierkegaard outlined in his dissertation. In The Concept of Irony (1841) Kierkegaard took up this ideal of the Romantic ironists and made it into an ethical-religious ideal. For him the ideal of living poetically came to mean 1) becoming brought up by God, while 2) assuming ethical-religiously one s role and place in the historical actuality. Through an exegesis of Kierkegaard s texts from 1843 to 1851 it is shown how this ideal governed Kierkegaard s thought and action throughout his work. The analysis of Kierkegaard s ideal of living poetically not only a) shows how the Kierkegaardian subject is situated in its historical context. It also b) sheds light on Kierkegaard s social and political thought, c) helps to understand Kierkegaard s character as a religious thinker, and d) pits his ethical-religious orientation in life against its scientific and commonsense alternatives. The research evaluates the rationality of the way of life championed by Kierkegaard by comparing it with ways of life dominated by reflection and reasoning. It uses Kierkegaard s ideal of living poetically in trying to understand the tensions between religious and unreligious ways of life.

Venäjän politiikka ja perustuslaki : Tutkimus Venäjän perustuslakikäsitteistön kehityksestä 1900-luvulla

Constitutional politics in Russia, a conceptual history study of the constitutional rhetoric in the 20th century In April 2006 the Russian Constitution had its 100th anniversary. Following its late start, five constitutions have been adopted. The great number of constitutions is partly explained in my work by the fact that Russia s political system has changed many times, from one state system to another. From a monarchical state power, it changed first, with the October revolution, into the Russian Socialist Federal Soviet Republic, and after that, in 1924, into the Union of Soviet Socialist Republics. In 1991, the Russian Federation was established. The great number of constitutions can also be explained by the fact that in a one-party system, constitutional concepts became one of the most important instruments for introducing political programmes. When the political unity of the state was not only restricted by the Constitution, but also by the party ideology, the political debates concerning constitutional concepts were the key discussions for all the reformative pursuits of Soviet politics. It can be said that, in the Soviet Union, almost all political discourses dealt with constitutional concepts. In the context of restricted unity, the constitutional concepts were the most important tools to argue and create a basis for a new presentation and new political programmes. Thus, the basic feature of the Soviet political discourses has been a continuous competition regarding the constitutional concepts. By defining the constitutional concepts, a new, the political elites wanted especially to redefine, their own way, the traditional meanings of the October 1917 Revolution, and to differentiate them from those of the preceding period of power. From a methodological point of view, I argue that the Russian constitutional concepts make a conceptual historical approach very suitable, and change the focus on history. This approach studies history in contemporary contexts which follow after each other, and whose texts are the main research target. The picture of history is created through the interpretation of the original sources of contemporary contexts. Focusing on the dynamic and traditional characteristic of Russian constitutional concepts, I refer to a certain kind of value and the task of these concepts to justify and define the political and societal unity in every situation. This is done by combining the pursued future orientation of constitutional unity with the new acts of preservation of the traditional principles of the revolution. The different time layers of the constitutional concepts, the past, the present and the future, are the key aspects of storytelling in justifying the continuity and redefining the constitutional unity for the sake of reform. These aspects of constitutional concepts, in addition to all the other functions, have been the main elements of the argumentative structure of acting against opponents.

"Köyhyydestä ei puhuttu, sitä vaan elettiin." : Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla

On the material level of poverty, the work shows how the Great Depression forced rural women and children to enhance their work input and find new ways of coping. The most serious impact of the Depression was poor nutrition, as well as scarcity of food and clothes. Women's and men's ways to make a living started to resemble each other; men had also to consent to wages in form of foodstuff. The research also focuses on immaterial poverty by means of exploring experiences of otherness: shame, hatred and expressions of protest. Substantial humiliation was induced by poor relief and begging. A clear gap prevailed between the poor and the better off people in school, work and at leisure. The economic crisis deepened this gap even further. The dissertation specifies the poor people s every day experiences by taking into account the different worlds of men and women. The analysis of four different memory-based sources is the core in the micro-historical research design. The narrators of the research were survivors, unlike many others, who experienced the Great Depression. Moralization and humiliation of the poor have not ceased in contemporary society. Therefore, the historical perspective of both the material and the immaterial side of poverty could increase the understanding of the multifaceted phenomenon of today s poverty.

Herrat, jätkät ja sotataito : Kansalaissotilas- ja ammattisotilasarmeijan rakentuminen 1920- ja 1930-luvulla

Gentlemen, Lads and the Art of War The Construction of Citizen Soldier- and Professional Soldier Armies into the Miracle of the Winter War During the 1920s and 1930s The Miracle of the Winter War was not a myth - at least according to them, who were making that miracle to happen. This study is not just about the Armed Forces and society, but moreover a study about civil society inside the organization of armed forces. Conscription kept Finnish military organization (and is still keeping) very closely connected with civil society and therefore there is no need to locate the possible critical misunderstandings brought by two different identity-based approaches. The great performance of the Armed Forces during the Second World War was not made of superior art of war. It was not the high level of discipline either. Art of war is basically a (deep level) cultural level equation that has more to do with culturally absorbed schemes of meaning making than rational decision-making. Naturally attrition based approach to effect-making directed the organizational methods in attrition based organisational practices, where there were only minor possibilities to practice any manoeuvre-based organisational behaviour. The practice and method of leadership lent similarly to the attrition-based thinking, which directed the organisational cultural thoughts towards composition that confirmed antagonism between gentlemen and lads . This setting has been absorbed and learned through cultural socialisation and was therefore not a product of the military organisation itself. The Finnish Armed Forces included two different communities (gentlemen and lads) within the same organisation as there were both the official and the unofficial organisations presented. This caused problems as they both made meaning-making processes simultaneously. These organisations had their own overlapping and in most cases also contradictory social meanings. The unofficial organisation has been overshadowed by the vast number of studies concerning the official organisation. The main reason for this systematic neglect is based on the reality of the attitudes and living conditions of the micro-level organisation which produced (perhaps) too realistic and repulsive viewpoints that are presenting a picture of a national level identity process in a way that is separating it from the ideals made to verify the ethos of national values. Complaining, griping, grumbling and moaning are usually situated in a category of abnormal and unwanted behaviour. However, within the context of a citizen soldier army community this was more of a characteristic feature of that organisation (in Finland) and therefore it was crucially important to locate the context of that abnormal behaviour. According to this study, it was not a malicious act but moreover seriously formed efforts in trying to use common sense in the chaos citizen soldiers faced when they were uniformed and placed in an unfamiliar process of disciplinary measures and frictions and competition between different ranks. There is much evidence that reinforces the argument that what seemed to be the most unconventional behaviour was finally the most efficient in a sense of military performance.

Essays on corporate governance, stakeholders, and restructuring

This dissertation consists of an introductory section and three theoretical essays analyzing the interaction of corporate governance and restructuring. The essays adopt an incomplete contracts approach and analyze the role of different institutional designs to facilitate the alignment of the objectives of shareholders and management (or employees) over the magnitude of corporate restructuring. The first essay analyzes how a firm's choice of production technology affects the employees' human capital investment. In the essay, the owners of the firm can choose between a specific and a general technology that both require a costly human capital investment by the employees. The specific technology is initially superior in using the human capital of employees but, in contrast to the general technology, it is not compatible with future innovations. As a result, anticipated changes in the specific technology diminish the ex ante incentives of the employees to invest in human capital unless the shareholders grant the employees specific governance mechanisms (a right of veto, severance pay) so as to protect their investments. The results of the first essay indicate that the level of protection that the shareholders are willing to offer falls short of the socially desirable one. Furthermore, when restructuring opportunities become more abundant, it becomes more attractive both socially and from the viewpoint of the shareholders to initially adopt the general technology. The second essay analyzes how the allocation of authority within the firm interacts with the owners' choice of business strategy when the ability of the owners to monitor the project proposals of the management is biased in favor of the status quo strategy. The essay shows that a bias in the monitoring ability will affect not only the allocation of authority within the firm but also the choice of business strategy. Especially, when delegation has positive managerial incentive effects, delegation turns out to be more attractive under the new business strategy because the improved managerial incentives are a way for the owners to compensate their own reduced information gathering ability. This effect, however, simultaneously makes the owners hesitant to switch the strategy since it would involve a more frequent loss of control over the project choice. Consequently, the owners' lack of knowledge of the new business strategy may lead to a suboptimal choice of strategy. The third essay analyzes the implications of CEO succession process for the ideal board structure. In this essay, the presence of the departing CEO on the board facilitates the ability of the board to find a matching successor and to counsel him. However, the ex-CEO's presence may simultaneously also weaken the ability of the board to restructure since the predecessor may use the opportunity to distort the successor's project choice. The results of the essay suggest that the extent of restructuring gains, the firm's ability to hire good outside directors and the importance of board's advisory role affect at which point and for how long the shareholders may want to nominate the predecessor to the board.