Lapsen henkinen kaltoinkohtelu lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta

Tutkielma on diskurssianalyyttinen tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määritelmistä koskien lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Tarkastelun kohteena on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskustelussa tuottama puhe lapsen henkisestä kaltoinkohtelusta. Tarkemmin ilmaistuna tutkielmassa tarkastellaan niitä merkityksiä ja ilmaisuja, joita sosiaalityöntekijät käyttävät puheessaan määritellessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua ja miten lastensuojelussa voidaan siihen puuttua. Tämän lisäksi mielenkiinnon kohteena ovat eri roolit ja puhuja-asemat, joita sosiaalityöntekijät ottavat määrittäessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Samalla sosiaalityöntekijällä voi olla useita rooleja ja asemia eri diskursseissa. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tässä tutkielmassa se tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijöiden määritykset henkisestä kaltoinkohtelusta ymmärretään muodostuneen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineistonkeruun välineenä toimii ryhmäkeskustelu. Aineisto on kerätty Korso-Koivukylän lastensuojelun avopalveluiden vastaanottoryhmässä. Työyksikön ja ryhmän nimi ovat sittemmin muuttuneet Vantaan lastensuojelun avopalveluissa tapahtuneen organisaatiomuutoksen myötä. Ryhmäkeskusteluun osallistuivat vastaanottoryhmän johtava sosiaalityöntekijä ja kolme sosiaalityöntekijää. Osallistuin itse ryhmäkeskusteluun sekä sosiaalityöntekijänä että tutkimuksen toteuttajana. Ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen vaikutti myönteisesti se, että ryhmäläiset olivat toisilleen ennestään tuttuja. Ryhmäläiset olivat työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijöinä 3-8 vuotta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät määrittivät lapsen henkistä kaltoinkohtelua usein ongelman näkymättömyyden ja sanottamisen vaikeuden kautta. Aineiston analyysin yhdeksi tulokseksi määrittyi se, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu on ymmärrettävissä vanhempien käytöksen ja lapsen aseman kautta. Lapsen henkinen kaltoinkohtelu oli sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan haastava ongelma käytännön työssä. Ongelman konkretisoitumista ja todentumista käytännön työssä käsitellään tarkemmin sosiaalityöntekijöiden puheessaan tuottamien merkitysten kautta. Avainsanat – Nyckelord – Keywords diskurssianalyysi, lapsen henkinen kaltoinkohtelu, lapsen kasvu ja kehitys, lastensuojelu

Hyveiden harjoittaminen : edellytykset ja esteet

In the first half of the 20th century, most moral philosophers took the concept of virtue to be secondary to moral principles or emotions, though in various and mutually conflicting ways. In the early 1960s interest in the virtues was restored by the analytic philosophers Elizabeth Anscombe and Georg Henrik von Wright, the younger colleagues and friends of the late Wittgenstein. Later, Alasdair MacIntyre became a leading virtue ethicist. In 1981, MacIntyre introduced in After Virtue the concept of practices, which he based on the Aristotelian distinction between praxis and poiesis. This dissertation examines MacIntyre s characterization of the interconnectedness between practices and virtues, especially in relation to skills, education, and certain emotions. The primary position of the virtues is defended against the tendency in modern moral philosophy to overemphasize the role either of principles and rules or of emotions. The view according to which rational action and acting according to the virtues is best conceptualized as following rules or principles is criticized by arguments that are grounded by some Wittgensteinian observations, and that can be characterized as transcendental. Even if the virtues cannot be defined by, and are not based entirely on, emotions, the role of certain emotions on the learning and education of skills and virtues are studied more carefully than by MacIntyre. In the cases of resentment, indignation, and shame, the analysis of Peter Strawson is utilized, and in the case of regret, the analysis of Bernard Williams. Williams analysis of regret and moral conflict concludes in a kind of antirealism, which this study criticizes. Where education of practices and skills and the related reactive emotions are examined as conditions of learning and practicing the virtues, institutions and ideologies are examined as obstacles and threats to the virtues. This theme is studied through Karl Marx s conception of alienation and Karl Polanyi s historical and sociological research concerning the great transformation . The study includes six Finnish-published articles carrying the titles Our negative attitudes towards other persons , Authority and upbringing , Moral conflicts, regret and ethical realism , Practices and institutions , Doing justice as condition to communal action: a transcendental argument for justice as virtue , and Alienation from practices in capitalist society: Alasdair MacIntyre s Marxist Aristotelianism . The introductory essay sums up the themes of the articles and presents some central issues of virtue ethics by relating the classical Socratic questions to Aristotelian practical philosophy, as well as to current controversies in metaethics and moral psychology.

Korkeakoulupolitiikan dynamiikat Suomessa

The study scrutinizes the dynamics of the Finnish higher education political system. Dynamics is understood as the regularity of interaction between actors. By actors is meant the central institutions in the system. The theoretical framework of the study draws on earlier research in political science and higher education political studies. The theoretical model for analysis is built on agenda-setting theories. The theoretical model separates two dimensions of dynamics, namely the political situation and political possibilities. A political situation can be either favourable or contradictory to change. If the institutional framework within the higher education system is not compatible with the external factors of the system, the political situation is contradictory to change. To change the situation into a favourable one, one needs either to change the institutional structure or wait for external factors to change. Then again, the political possibilities can be either settled or politicized. Politicization means that new possibilities for action are found. Settled possibilities refer to routine actions performed according to old practices. The research tasks based on the theoretical model are: 1. To empirically analyse the political situation and the possibilities from the actors point of view. 2. To theoretically construct and empirically test a model for analysis of dynamics in the Finnish higher education politics. The research material consists of 25 thematic interviews with key persons in the higher education political system in 2008. In addition, there are also documents from different actors since the 1980s and statistical data. The material is analysed in four phases. In the first phase the emphasis is on trying to understand the interviewees and actors points of view. In the second phase the different types of research material are related to each other. In the third phase the findings are related to the theoretical model, which is constructed over the course of the analysis. In the fourth phase the interpretation is tested. The research distinguishes three historical periods in the Finnish higher education system and focuses on the last one. This is the era of the complex system beginning in the 1980s 1990s. Based on the interviews, four policy threads are identified and analysed in their historical context. Each of the policy threads represents one of the four possible dynamics identified in the theoretical model. The research policy thread functions according to reform dynamics. A coalition of innovation politics is able to use the politicized possibilities due to the political situation created by the conception of the national innovation system. The regional policy thread is in a gridlock dynamics. The combination of a political system based on provincial representation, a regional higher education institutional framework and outside pressure to streamline the higher education structure created a contradictory political situation. Because of this situation, the politicized possibilities in the so-called "regional development plan" do not have much effect. In the international policy thread, a consensual change dynamics is found. Through changes in the institutional framework, the higher education political system is moulded into a favourable situation. However, the possibilities are settled: a pragmatic national gaze prevailed. A dynamics of friction is found in the governance policy thread. A political situation where political-strategic and budgetary decision-making are separated is not favourable for change. In addition, as governance policy functions according to settled possibilities, the situation seems unchangeable. There are five central findings. First, the dynamics are different depending on the policy thread under scrutiny. Second, the settled possibilities in a policy thread seemed to influence other threads the most. Third, dynamics are much related to changes external to the higher education political system, the changing positions of the actors in different policy threads and the unexpected nature of the dynamics. Fourth, it is fruitful to analyse the dynamics with the theoretical model. Fifth, but only hypothetically and thus left for further research, it seems that the Finnish higher education politics is reactive and weak at politicization.

Yhteistoiminnallinen menetelmä ja oikeudenmukaisuus. Kuntatyöntekijöiden kokemuksia työkonferenssimenetelmästä.

Opinnäytetyössä tarkastellaan pienen kuntaliitoskunnan työntekijöiden asennoitumista työkonferenssiin. Työkonferenssi on keskustelutilaisuus, jonka keskeisiä periaatteita ovat demokraattisuus ja edustuksellisuus. Menetelmä on kehitetty erityisesti hierarkkisten raja-aitojen purkamiseen työyhteisöissä, ja sitä voidaan luonnehtia myös työyhteisöön kohdistuvaksi interventioksi. Työkonferenssimenetelmä on ideaalinen konstruktio, jonka periaatteet edustavat oikeudenmukaisuuden objektiivista ihannetta. Opinnäytetyön tavoitteena on selvittää, miten työkonferenssia arvotetaan työskentelymenetelmänä ja etenkin, miten oikeudenmukaisuus konstruoituu työkonferenssia arvotettaessa. Oikeudenmukaisuutta tarkastellaan sosiaaliselle toiminnalle osoitettuna hyväksyntänä tai paheksuntana. Oikeudenmukaisuudesta puhuminen on puolestaan argumentatiivinen teko, jossa keskeistä on vastuun osoittaminen koetusta epäoikeudenmukaisuudesta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on kategorioinnin näkökulma oikeudenmukaisuuteen (Ambrose & Kulik, 2001), moraalisen vastuun näkökulma (Folger, 2001) ja yleinen oikeudenmukaisuusteoria (Folger & Cropanzano, 1998) ja tutkimusnäkökulmana retorinen asenneteoria (Billig, 1987/1996). Asennoitumista tarkastellaan laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä (Vesala & Rantanen, 2007) tuotetun ja analysoidun aineistonäytteen kautta, joka koostuu kahdeksan kuntatyöntekijän yksilöhaastatteluin tuotetusta argumentatiivisesta puheaineistosta. Haastatellut osallistuivat syksyllä 2008 työkonferenssiin, jonka tarkoituksena oli määritellä pienen kuntaliitoskunnan hyvät palvelut – mitä ja miten. Haastattelut tehtiin syksyllä 2008. Aineiston analyysin perusteella työkonferenssia arvotetaan sekä tasavertaisuuden että hyödyn näkökulmasta. Pääosin haastatellut suhtautuvat työkonferenssiin myönteisesti. Myönteinen suhtautuminen liittyy erityisesti työkonferenssimenetelmän eettis-moraalisiin periaatteisiin ja koettuun ryhmätoimintaan. Hieman kielteisempi suhtautuminen liittyy työkonferenssin mahdollisuuteen toimia tehokkaasti yksityiskohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa. Tutkimuksen tulokset antavat olettaa, että työkonferenssinmenetelmän mahdollisuus toimia työyhteisöön kohdistuvana interventiona paranisi sen periaatteellisemmalla käytöllä ja vuorovaikutuksellisia näkökulmia korostavilla tavoitteilla. Keskeisimmät lähdeteokset: työkonferenssista Lehtosen (2004) Työkonferenssi Suomessa; oikeudenmukaisuudesta Ambrosen ja Kulikin (2001) artikkeli How do I know that’s fair?, Folgerin (2001) artikkeli Fairness as deonance, Folgerin ja Cropanzanon (1998) Organizational justice and human resource management; retorisesta asenneteoriasta Billigin (1987/1996) Arguing and thinking; laadullisesta asennetutkimuksesta Vesalan ja Rantasen (2007) Argumentaatio ja tulkinta.

Sarveiskalvon permeabiliteetin ennustaminen QSPR-mallin avulla

QSPR-malli kuvaa kvantitatiivista riippuvuutta muuttujien ja biologisen ominaisuuden välillä. Näin ollen QSPR mallit ovat käyttökelpoisia lääkekehityksen apuvälineitä. Kirjallisessa osassa kerrotaan sarveiskalvon, suoliston ja veriaivoesteen permeabiliteetin malleista. Useimmin käytettyjä muuttujia ovat yhdisteen rasvaliukoisuus, polaarinen pinta-ala, vetysidosten muodostuminen ja varaus. Myös yhdisteen koko vaikuttaa läpäisevyyteen, vaikka tutkimuksissa onkin erilaista tietoa tämän merkittävyydestä. Malliin vaikuttaa myös muiden kuin mallissa mukana olevien muuttujien suuruusluokka esimerkkinä Lipinskin ‖rule of 5‖ luokittelu. Tässä luokittelussa yhdisteen ominaisuus ei saa ylittää tiettyjä raja-arvoja. Muussa tapauksessa sen imeytyminen suun kautta otettuna todennäköisesti vaarantuu. Lisäksi kirjallisessa osassa tutustuttiin kuljetinproteiineihin ja niiden toimintaan silmän sarveiskalvossa, suolistossa ja veriaivoesteessä. Nykyisin on kehitetty erilaisia QSAR-malleja kuljetinproteiineille ennustamaan mahdollisten substraatittien tai inhibiittorien vuorovaikutuksia kuljetinproteiinin kanssa. Kokeellisen osan tarkoitus oli rakentaa in silico -malli sarveiskalvon passiiviselle permeabiliteetille. Työssä tehtiin QSPR-malli 54 yhdisteen ACDLabs-ohjelmalla laskettujen muuttujien arvojen avulla. Permeabiliteettikertoimien arvot saatiin kirjallisuudesta kanin sarveiskalvon läpäisevyystutkimuksista. Lopullisen mallin muuttujina käytettiin oktanoli-vesijakaantumiskerrointa (logD) pH:ssa 7,4 ja vetysidosatomien kokonaismäärää. Yhtälö oli muotoa log10(permeabiliteettikerroin) = -3,96791 - 0,177842Htotal + 0,311963logD(pH7,4). R2-korrelaatiokerroin oli 0,77 ja Q2-korrelaatiokerroin oli 0,75. Lopullisen mallin hyvyyttä arvioitiin 15 yhdisteen ulkoisella testijoukolla, jolloin ennustettua permeabiliteettia verrattiin kokeelliseen permeabiliteettiin. QSPR-malli arvioitiin myös farmakokineettisen simulaation avulla. Simulaatiossa laskettiin seitsemän yhdisteen kammionestepitoisuudet in vivo vakaassa tilassa käyttäen simulaatioissa QSPR mallilla ennustettuja permeabiliteettikertoimia. Lisäksi laskettiin sarveiskalvon imeytymisen nopeusvakio (Kc) 13 yhdisteelle farmakokineettisen simulaation avulla ja verrattiin tätä lopullisella mallilla ennustettuun permeabiliteettiin. Tulosten perusteella saatiin tilastollisesti hyvä QSPR-malli kuvaamaan sarveiskalvon passiivista permeabiliteettia, jolloin tätä mallia voidaan käyttää lääkekehityksen alkuvaiheessa. QSPR-malli ennusti permeabiliteettikertoimet hyvin, mikä nähtiin vertaamalla mallilla ennustettuja arvoja kokeellisiin tuloksiin. Lisäksi yhdisteiden kammionestepitoisuudet voitiin simuloida käyttäen apuna QSPR-mallilla ennustettuja permeabiliteettikertoimien arvoja.

Paradigms in Statistical Inference for Finite Populations; Up to the 1950s

Modern sample surveys started to spread after statistician at the U.S. Bureau of the Census in the 1940s had developed a sampling design for the Current Population Survey (CPS). A significant factor was also that digital computers became available for statisticians. In the beginning of 1950s, the theory was documented in textbooks on survey sampling. This thesis is about the development of the statistical inference for sample surveys. For the first time the idea of statistical inference was enunciated by a French scientist, P. S. Laplace. In 1781, he published a plan for a partial investigation in which he determined the sample size needed to reach the desired accuracy in estimation. The plan was based on Laplace s Principle of Inverse Probability and on his derivation of the Central Limit Theorem. They were published in a memoir in 1774 which is one of the origins of statistical inference. Laplace s inference model was based on Bernoulli trials and binominal probabilities. He assumed that populations were changing constantly. It was depicted by assuming a priori distributions for parameters. Laplace s inference model dominated statistical thinking for a century. Sample selection in Laplace s investigations was purposive. In 1894 in the International Statistical Institute meeting, Norwegian Anders Kiaer presented the idea of the Representative Method to draw samples. Its idea was that the sample would be a miniature of the population. It is still prevailing. The virtues of random sampling were known but practical problems of sample selection and data collection hindered its use. Arhtur Bowley realized the potentials of Kiaer s method and in the beginning of the 20th century carried out several surveys in the UK. He also developed the theory of statistical inference for finite populations. It was based on Laplace s inference model. R. A. Fisher contributions in the 1920 s constitute a watershed in the statistical science He revolutionized the theory of statistics. In addition, he introduced a new statistical inference model which is still the prevailing paradigm. The essential idea is to draw repeatedly samples from the same population and the assumption that population parameters are constants. Fisher s theory did not include a priori probabilities. Jerzy Neyman adopted Fisher s inference model and applied it to finite populations with the difference that Neyman s inference model does not include any assumptions of the distributions of the study variables. Applying Fisher s fiducial argument he developed the theory for confidence intervals. Neyman s last contribution to survey sampling presented a theory for double sampling. This gave the central idea for statisticians at the U.S. Census Bureau to develop the complex survey design for the CPS. Important criterion was to have a method in which the costs of data collection were acceptable, and which provided approximately equal interviewer workloads, besides sufficient accuracy in estimation.

Hintakartelli toistettuna pelinä: teoriasta pääkaupunkiseudun bensiinin vähittäismyyntimarkkinoille

Tutkielman tarkoituksena oli soveltaa toistetun pelin teoria- ja empiriapohjaa suomalaiseen tutkimusaineistoon. Kartellin toimintadynamiikka on mallinnettu peliteorian osa-alueen, toistetun pelin kentäksi. Toistetussa pelissä samaa, kerran pelattua peliä pelataan useita kierroksia. Äärettömästi toistetusta pelistä muodostuu toistetun pelin yleinen teoria (The Folk Theorem), jossa jokaisella pelaajalla on yksilöllisesti rationaalinen käytössykli. Toisen pelaajan kanssa tehty yhteistyö kasvattaa pelaajan käytössykliltä kertyvää kokonaishyötyä. Kartellitutkimuksessa ei voi ohittaa oikeustieteellistä näkökulmaa, joten sekin on tiivistetysti mukana esityksessä. Äänettömässä tai implisiittisessä kartellissa ( tacit collusion ) ei avoimen kartellin tavoin ole osapuolten välistä kommunikointia, mutta sen lopputulos on sama. Tästä syystä äänetön kartelli on yhdenmukaistettuna käytöksenä kielletty. Koska myös tunnusmerkit ovat osin samat, kartellitutkimus on saanut arvokasta mittausaineistoa paljastuneiden kartellien käytöksestä. Pelkkään hintatiedostoonkin perustuvalla tutkimuksella on vankka teoreettinen ja empiirinen pohja. Oikeuskirjallisuudessa ja käytännössä hintayhteneväisyyden on yhdessä muiden tunnusmerkkien kanssa katsottu olevan indisio kartellista. Bensiinin vähittäismyyntimarkkinat ovat rakenteellisesti otollinen kenttä toistetulle pelille. Tutkielman empiirisessä osuudessa kohteena olivat pääkaupunkiseudun bensiinin vähittäismyyntimarkkinat ja tiedosto sisälsi otoksia hinta-aikasarjoista ajalta 1.8.2004 - 30.6.2005 kaikkiaan 116:ltä jakeluasemalta Espoosta, Helsingistä ja Vantaalta. Tutkimusmenetelmänä oli toistettujen mittausten varianssianalyysi post hoc-vertailuin. Tilastollisesti merkitsevä hinnoitteluyhtenevyys lähellä sijaitsevien asemien kesken löytyi 47 asemalta, ja näin ollen näillä asemilla on yksi kartellin tunnusmerkeistä. Hinnoitteluyhtenevyyden omaavat asemat muodostivat liikenneyhteyksien mukaan jaetuilla kilpailualueillaan ryhmittymiä ja kaikkiaan tällaisia yhtenevästi hinnoittelevia ryhmittymiä oli 21. Näistä ryhmittymistä 9 oli ns. sekapareja eli osapuolina olivat kylmäasema ja liikenneasema. Useimmissa tapauksissa oli kyseessä alueensa kalleimmin hinnoitteleva kylmäasema. Tutkielman tärkeimmät lähteet: Abrantes-Metz, Rosa M. – Froeb, Luke M. – Geweke, John F. – Taylor, Cristopher T. (2005): A Variance screen for collusion. Working paper no. 275, Bureau of economics, Federal Trade Commission, Washington DC 20580. Dutta, Prajit K. (1999): Strategies and Games, Theory and Practice. The MIT Press, Cambridge, Massachusetts, London, England. Harrington, Joseph E. (2004): Detecting cartels. Working paper. John Hopkins University. Ivaldi, Marc – Jullien, Bruno – Rey, Patric – Seabright, Paul – Tirole, Jean (2003): The Economics of Tacit Collusion. EU:n komission kilpailun pääosaston julkaisu. Phlips, Louis (1996): On the detection of collusion and predation. European Economic Review 40 (1996), 495–510.

Isoisän ja lapsenlapsen suhde perhemuodostelmassa

Tarkastelen pro gradu -työssäni elettyä isoisyyttä sekä erityisesti isoisän ja lapsenlapsen suhdetta. Sukupolvien väliset suhteet ja isovanhemmuus ovat 2000-luvulla nousseet uudenlaisen mielenkiinnon kohteeksi yhteiskuntaa ja perhettä kohdanneiden muutosten myötä. Valtaosa isovanhemmuutta koskevaa tietoa on johdettu isoäitejä koskevista tutkimuksista, tästä syystä tutkielmassa tuodaan esiin isoisien näkemyksiä ja perhesuhteita. Tutkielmassa käytetään konfigurationaalista näkökulmaa, joka kytkeytyy sosiologiseen perhe- ja läheissuhteiden tutkimukseen ja saksalaissosiologi Norbert Eliasin teoreettiseen ja empiiriseen työhön. Tässä kontekstissa perhe nähdään merkityksellisenä suhteiden ja sidosten muodostamana kokonaisuutena ja ihmiset sekä heidän minänsä sidoksissa muotoutuvana ja niihin uponneena. Elettyä isoisyyttä sekä isoisän ja lapsenlapsen suhdetta pyritään näin ollen ymmärtämään laajemman perhesuhteiden muodostelman ja siinä vaikuttavan dynamiikan kautta. Tutkielman keskeinen kysymys on, miten isoisät ovat eläneet isoisyyttään ja millainen on isoisän ja lapsenlapsen suhde? Millaiseen perhesuhdemuodostelmaan tämä suhde ja isoisän kokemus siitä paikantuu? Entä mikä merkitys perhesuhdemuodostelmaan kuuluvilla muilla ihmisillä on siihen, millaiseksi kunkin isoisän eletty isoisyys on muotoutunut? Konfigurationaalisen näkökulman lisäksi työssä on hyödynnetty sukupolvien välisiin perhesuhteisiin, kriittiseen perhetutkimukseen ja temaattiseen isovanhemmuus- sekä miestutkimukseen liittyvää taustakirjallisuutta. Tutkielman aineisto koostuu yhdentoista isoisän puolistrukturoidusta teemahaastattelusta sekä heidän perhesuhteitaan koskevasta suhdeaineistosta. Tutkielmassa on liikuttu näiden kahden aineistotyypin välillä eli haastateltavan haastattelupuheessa tuottaman kuvauksen ja kulttuuristen merkitysten rinnalla on kerätty strukturoitua tietoa isoisien perhesuhteista. Kahdentasoisen aineiston analyysimenetelminä on käytetty teemoittelua sekä suhdemuodostelmien analyysia, jonka avulla on pyritty erittelemään haastateltavien suhdemuodostelmien rakenteita ja ominaisuuksia sekä niiden vaikutusta isoisän ja lapsenlapsen välisen suhteen ja eletyn isoisyyden muotoutumiseen. Analyysin perusteella isoisyys on merkittävä elämänvaihe haastateltavien elämässä, johon liittyy läheisyyttä, hoivaa ja pienistä lapsenlapsista huolenpitoa. Isoisänä olo on lisännyt haastateltavien itsearvostusta ja hyvinvointia ja lapsenlapset ovat tuoneet tunteen elämän jatkuvuudesta. Isoisien suhdetta lapsenlapseen luonnehtii vahvasti läsnäolon ja osallisuuden moraalinen velvoite, joka ilmenee konkreettisesti tiiviinä tapaamisina, yhdessäolona ja toimintana sekä avunantona lapsenlapselle. Läsnäolon moraalinen velvoite määrittyy lopulta aineiston valossa taustallaoloksi. Isoisät ovat läsnä, mutta taustalla olevina tukijoina. Lapsen perhe-elämän autonomiaa tulee kunnioittaa ja käydä neuvottelua sopivasta osallisuuden asteesta. Aineistosta piirtyy tässä yhteydessä esiin ambivalenssi eli puuttumattomuuden ja osallisuuden normi; isoisän läsnäolon ja taustallaolon välinen raja lapsen perheessä ei ole selkeästi määriteltävissä. Tutkielman keskeisin tulos on, että isoisyys sekä isoisän ja lapsenlapsen välinen suhde on vahvasti suhteissa muotoutuva. Isoisien perhemuodostelmissa vaikuttavat moninaiset sidokset. Erilaiset riippuvuudet ja kytkökset ovat keskeisinä väliin tulevina ja vaikuttavina tekijöitä isoisän ja lapsenlapsen välisessä suhteessa sekä eletyn isoisyyden kokemuksellisuudessa. Menneet ja nykyiset perhesuhteet joko ehkäisevät, edistävät tai tasapainottavat isoisän ja lapsenlapsen suhdetta. Erityisesti välisukupolven vaikutus isoisyyteen ja isoisän ja lapsenlapsen välisen suhteen muotoutumiseen on keskeinen. Tulokset osoittavat, että isoisien perhesuhdemuodostelmat eivät ole yksittäisten suhteiden tai kahdenvälisten neuvottelujen summa. Kyse on laajemmasta isoisille merkityksellisestä perhe- ja sukuyhteydestä, jonka piiriin kuuluvat myös heikoimmat ja konfliktien värittämät suhteet. Tietyt ihmiset kuuluvat yhteen ja tämä laajempi sukuyhteys mahdollistaa isoisille pitkäkestoiset ihmissuhteet ja pitää kasassa heikoimmatkin sidokset. Isoisät uusintavat näin sukulaisuutta järjestelmänä, jossa kokonaisuutta suojellaan sen moninaisuudesta huolimatta.

Birth of the European individual : Outline of a theory of legal practice

The modern subject is what we can call a self-subjecting individual. This is someone in whose inner reality has been implanted a more permanent governability, a governability that works inside the agent. Michel Foucault s genealogy of the modern subject is the history of its constitution by power practices. By a flight of imagination, suppose that this history is not an evolving social structure or cultural phenomenon, but one of those insects (moth) whose life cycle consists of three stages or moments: crawling larva, encapsulated pupa, and flying adult. Foucault s history of power-practices presents the same kind of miracle of total metamorphosis. The main forces in the general field of power can be apprehended through a generalisation of three rationalities functioning side-by-side in the plurality of different practices of power: domination, normalisation and the law. Domination is a force functioning by the rationality of reason of state: the state s essence is power, power is firm domination over people, and people are the state s resource by which the state s strength is measured. Normalisation is a force that takes hold on people from the inside of society: it imposes society s own reality its empirical verity as a norm on people through silently working jurisdictional operations that exclude pathological individuals too far from the average of the population as a whole. The law is a counterforce to both domination and normalisation. Accounting for elements of legal practice as omnihistorical is not possible without a view of the general field of power. Without this view, and only in terms of the operations and tactical manoeuvres of the practice of law, nothing of the kind can be seen: the only thing that practice manifests is constant change itself. However, the backdrop of law s tacit dimension that is, the power-relations between law, domination and normalisation allows one to see more. In the general field of power, the function of law is exactly to maintain the constant possibility of change. Whereas domination and normalisation would stabilise society, the law makes it move. The European individual has a reality as a problem. What is a problem? A problem is something that allows entry into the field of thought, said Foucault. To be a problem, it is necessary for certain number of factors to have made it uncertain, to have made it lose familiarity, or to have provoked a certain number of difficulties around it . Entering the field of thought through problematisations of the European individual human forms, power and knowledge one is able to glimpse the historical backgrounds of our present being. These were produced, and then again buried, in intersections between practices of power and games of truth. In the problem of the European individual one has suitable circumstances that bring to light forces that have passed through the individual through centuries.

Päivikin sadusta Metsolan lapsiin : Aili Somersalon lastenkirjojen nimistö 1910-luvulta 1950-luvulle

Tutkielmassa selvitetään, millaiset piirteet ovat tyypillisiä Aili Somersalon kirjoittamien satuteosten nimistölle. Tarkasteltavana on 274 nimeä, jotka on poimittu kymmenestä Somersalon vuosina 1918 1951 julkaistusta lastenkirjasta. Nimiaineisto on jaettu kuuteen eri kategoriaan: ihmisten nimiin, eläinten nimiin, kuvitteellisiin nimiin, fantastisten satuolentojen nimiin, paikannimiin ja lainanimiin. Tutkielmassa keskitytään nimien rakenteellisten piirteiden ja funktioiden erittelyyn. Tämän lisäksi pohditaan, kuinka nimet ovat motivoituneet ja muuttuuko kirjailijan nimenanto vuosikymmenten aikana. Tutkielmassa sivutaan myös nimen ja nimityksen välistä rajaa sekä kyseenalaistetaan iso alkukirjain proprin tunnusmerkkinä kaunokirjallisessa kontekstissa. Aineiston nimille tyypillisiä rakenteellisia piirteitä ovat yksinimisyys, yhdysnimirakenne ja nimien kaksiosaisuus, appellatiivisuus ja adjektiivien esiintyminen nimenä tai nimenosana, johtimien käyttö sekä erilaiset äänteelliset piirteet. Nimen perustehtävän, identifioinnin, lisäksi aineiston nimet pyrkivät kuvailemaan, luokittelemaan ja lokalisoimaan tarkoitteitaan. Vuosikymmenten aikana teosten nimimäärä kasvaa maltillisesti. Teosten sisältämissä konventionaalisissa nimissä näkyy kulloisenkin vuosikymmenen nimimuoti. Merkillepantavaa on myös teoksissa esiintyvä hahmojen samanimisyys. Mielenkiintoisen lisän analyysiin tuovat aineiston lainanimet, jotka ovat peräisin paitsi universaalista satuperinteestä, myös suomalaisesta kansanmytologiasta ja Kalevalasta. Kansallisromanttisuus näkyy myös teoksiin valikoituneissa konventionaalisissa nimissä, joista suuri osa on omakielisiä. Kirjailija on lainannut teoksiinsa nimiä myös omasta elämänpiiristään. Somersalon nimenmuodostus nojaa vahvasti leksikkoon. Aineiston nimien ja nimitysten välinen raja ei ole yksiselitteinen, ja aineiston voikin luonnehtia koostuvan nimityksen kaltaisista nimistä ja nimen kaltaisista nimityksistä. Kaiken kaikkiaan aineiston nimet ovat hyvin informatiivisia, tarkoitteen fyysisiä tai mentaalisia ominaisuuksia kuvailevia, ja toimivat olennaisena osana tarinankerrontaa. Nimet kielivät kirjailijan kannattamasta ideologiasta, ja kytkeytyvät siten myös reaalimaailmaan. Vaikka kirjailijan nimenanto on osin huolimatonta, on se silti selvästi harkittua. Aili Somersalon luoma nimimaisema on omalakinen ja tunnistettava.

Constructing a Community : Myths and Realities of the Open Development Model

The open development model of software production has been characterized as the future model of knowledge production and distributed work. Open development model refers to publicly available source code ensured by an open source license, and the extensive and varied distributed participation of volunteers enabled by the Internet. Contemporary spokesmen of open source communities and academics view open source development as a new form of volunteer work activity characterized by hacker ethic and bazaar governance . The development of the Linux operating system is perhaps the best know example of such an open source project. It started as an effort by a user-developer and grew quickly into a large project with hundreds of user-developer as contributors. However, in hybrids , in which firms participate in open source projects oriented towards end-users, it seems that most users do not write code. The OpenOffice.org project, initiated by Sun Microsystems, in this study represents such a project. In addition, the Finnish public sector ICT decision-making concerning open source use is studied. The purpose is to explore the assumptions, theories and myths related to the open development model by analysing the discursive construction of the OpenOffice.org community: its developers, users and management. The qualitative study aims at shedding light on the dynamics and challenges of community construction and maintenance, and related power relations in hybrid open source, by asking two main research questions: How is the structure and membership constellation of the community, specifically the relation between developers and users linguistically constructed in hybrid open development? What characterizes Internet-mediated virtual communities and how can they be defined? How do they differ from hierarchical forms of knowledge production on one hand and from traditional volunteer communities on the other? The study utilizes sociological, psychological and anthropological concepts of community for understanding the connection between the real and the imaginary in so-called virtual open source communities. Intermediary methodological and analytical concepts are borrowed from discourse and rhetorical theories. A discursive-rhetorical approach is offered as a methodological toolkit for studying texts and writing in Internet communities. The empirical chapters approach the problem of community and its membership from four complementary points of views. The data comprises mailing list discussion, personal interviews, web page writings, email exchanges, field notes and other historical documents. The four viewpoints are: 1) the community as conceived by volunteers 2) the individual contributor s attachment to the project 3) public sector organizations as users of open source 4) the community as articulated by the community manager. I arrive at four conclusions concerning my empirical studies (1-4) and two general conclusions (5-6). 1) Sun Microsystems and OpenOffice.org Groupware volunteers failed in developing necessary and sufficient open code and open dialogue to ensure collaboration thus splitting the Groupware community into volunteers we and the firm them . 2) Instead of separating intrinsic and extrinsic motivations, I find that volunteers unique patterns of motivations are tied to changing objects and personal histories prior and during participation in the OpenOffice.org Lingucomponent project. Rather than seeing volunteers as a unified community, they can be better understood as independent entrepreneurs in search of a collaborative community . The boundaries between work and hobby are blurred and shifting, thus questioning the usefulness of the concept of volunteer . 3) The public sector ICT discourse portrays a dilemma and tension between the freedom to choose, use and develop one s desktop in the spirit of open source on one hand and the striving for better desktop control and maintenance by IT staff and user advocates, on the other. The link between the global OpenOffice.org community and the local end-user practices are weak and mediated by the problematic IT staff-(end)user relationship. 4) Authoring community can be seen as a new hybrid open source community-type of managerial practice. The ambiguous concept of community is a powerful strategic tool for orienting towards multiple real and imaginary audiences as evidenced in the global membership rhetoric. 5) The changing and contradictory discourses of this study show a change in the conceptual system and developer-user relationship of the open development model. This change is characterized as a movement from hacker ethic and bazaar governance to more professionally and strategically regulated community. 6) Community is simultaneously real and imagined, and can be characterized as a runaway community . Discursive-action can be seen as a specific type of online open source engagement. Hierarchies and structures are created through discursive acts. Key words: Open Source Software, open development model, community, motivation, discourse, rhetoric, developer, user, end-user

Sosiaalityöntekijöiden tekemä lastensuojelutyö poliisilaitoksilla

Tutkielmassani analysoin poliisilaitoksella toimivien sosiaalityöntekijöiden tekemää lastensuojelutyötä. Poliisilaitoksilla tehtävä sosiaalityö alkoi merkittävästi laajentua 1990- ja 2000-luvun taitteessa. Nykyisin yhä useammalla poliisilaitoksella työskentelee sosiaalityöntekijä. Sijoittamalla sosiaalityöntekijöiden virkoja poliisilaitoksille on pyritty kehittämään viranomaisyhteistyötä ja tuottamaan uusia työkäytäntöjä lastensuojelun kentälle. Tutkielman tarkoituksena on jäsentää ja käsitteellistää niitä toimintamahdollisuuksia, joita poliisilaitoksella työskentelevät sosiaalityöntekijät liittävät tekemäänsä lastensuojelutyöhön, sekä kuvata sitä, kuinka työkäytäntöjen kautta osallistutaan institutionaalisen lapsuuden säätelyyn. Lähestyn tutkielmani aihetta sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä. Tarkastelen lastensuojelutyötä ajallisesti ja paikallisesti konstruoituvana ilmiönä, joka kietoutuu käsityksiin lapsuudesta. Lastensuojelun interventioilla otetaan kantaa siihen, mitä kuuluu hyvään lapsuuteen, mihin puututaan, milloin ja miten. Näin vedetään rajaa sille, mitkä asiat katsotaan kuuluvan perheen yksityisyyteen ja perheen piirissä käsiteltäviin asioihin, ja mitkä asiat vaativat julkisen vallan väliintuloa. Lastensuojelun tehokkuutta on pyritty lisäämään hajauttamalla lastensuojelutehtävää useammille toimijoille ja käytäntöihin. Samalla yhä useammat toimijat osallistuvat lastensuojeluun liittyvien päätösten, valintojen ja toimien tekemiseen. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisen osan muodostaa kyselyaineisto. Kyselyyn vastasi 18 poliisilaitoksella toimivaa sosiaalialan ammattilaista. Kyselyaineiston tarkoituksena on taustoittaa poliisilaitoksella tehtävää sosiaalityötä. Kyselyaineisto on analysoitu sisällön erittelyn avulla. Aineiston toisen osan muodostaa haastatteluaineisto. Olen haastatellut seitsemää poliisilaitoksella toimivaa sosiaalityöntekijää, jotka työskentelevät eri puolilla Suomea ja edustavat erikokoisia poliisilaitoksia. Haastattelumenetelmänä olen käyttänyt teemahaastattelua sekä kriittisen tapauksen menetelmää. Haastatteluaineiston analyysimetodina olen käyttänyt teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Olen tutkinut poliisilaitoksen sosiaalityön lähtökohtia: sosiaalityöntekijöitä ja asiakkaita, poliisilaitosta lastensuojelutyön toimintaympäristönä ja moniammatillista lastensuojelutyötä. Haastatteluaineiston analyysin kautta olen käsitteellistänyt poliisilaitoksella tehtävän sosiaalityön toimintamahdollisuuksia lastensuojelun kentällä. Olen nimennyt toimintamahdollisuudet lapsisensitiivisyydeksi, varhaiseksi puuttumiseksi, riskitekijöiden havaitsemiseksi, institutionaalisen rajan määrittämiseksi, lapsen vastuutukseksi sekä vanhemmuuden aktivoimiseksi. Toimintamahdollisuuksien tarkastelu jäsentää poliisilaitoksen sosiaalityöntekijän lastensuojelullista roolia ja tuo esiin käytäntöjen vaikutuksia lapsuuteen. Organisatoristen raja-aitojen ylittämisellä ja sitä kautta tuotetuilla toimintamahdollisuuksilla voidaan parantaa lapsen oikeutta suojeluun ja ehkäistä ongelmien vahvistumista tavoittamalla aikaisempaa enemmän ja varhaisemmin lapsia, joiden elämässä on riskitekijöitä. Samalla kuitenkin pyritään lapsuuden laajempaan yhteiskunnalliseen valvontaan ja kavennetaan perheiden yksityisyyden aluetta.

N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi-entsyymiaktiivisuus normaalimaidossa sekä utaretulehdusta sairastavien lypsylehmien maidossa.

N-acetyl-β-D-glucosaminidaasi (NAGaasi) on glykosidaaseihin kuuluva, solujen lysosomeissa esiintyvä entsyymi, jota vapautuu maitoon utaretulehduksen aikana vaurioituneista utareen epiteelisoluista, neutrofiileistä ja makrofageista. NAGaasientsyymiaktiivisuuden on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan utareen tulehdustilan ja maidon soluluvun (SCC) kanssa ja sitä on ehdotettu käytettäväksi utareen epiteelisolutuhon mittaamiseen yksinään tai yhdistettynä SCC:n määritykseen. Koska saostuminen ei häiritse NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden mittausta maidosta, entsyymiaktiivisuus ei muutu maitoa säilytettäessä ja entsyymin mittaaminen on melko yksinkertaista ja nopeaa, menetelmä vaikuttaisi sopivan hyvin seulontatestiksi piileville utaretulehduksille. NAGaasin käyttö on toistaiseksi rajoittunut tutkimuskäyttöön. Sen hyödyntämistä vaikeuttaa se, että terveille lehmille eri tutkimuksissa määritetyissä NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoissa on suurta vaihtelua. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus maidossa on useiden tutkimusten mukaan korkeampi silloin, kun tulehduksen on aiheuttanut jokin merkittävä patogeeni kuin silloin, kun tulehduksen taustalla on vähäpätöinen patogeeni. Lypsykauden vaiheen on havaittu vaikuttavan maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen siten, että aktiivisuudet ovat korkeampia heti poikimisen jälkeen ja lypsykauden lopulla. On myös havaittu, että normaalimaidossa NAGaasi-entsyymiaktiivisuus on hieman korkeampi loppumaidossa kuin alkumaidossa. Poikimakerran vaikutuksista NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen on ristiriitaisia tutkimustuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli määrittää NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot terveen sekä utaretulehdusta sairastavan lypsylehmän maidossa, sekä selvittää tulehduksen voimakkuuden, aiheuttajapatogeenin, poikimakerran ja lypsykauden vaiheen vaikutusta kyseisen entsyymin aktiivisuuteen maidossa. Tutkimusaineistossa oli mukana kaikkiaan 838 vuosina 2000–2010 otettua maitonäytettä 62 eri lypsykarjatilalta Suomesta ja Virosta. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvot määritettiin yhdeksältä suomalaiselta lypsykarjatilalta kerätyistä 196 maitonäytteestä, jotka täyttivät asettamamme normaalimaidon kriteerit. Normaalimaidon kriteerit olivat seuraavat: SCC < 100 000, lehmällä ei ole utaretulehduksen oireita, poikimisesta on kulunut aikaa yli 30 vuorokautta ja edellisestä lypsystä yli 6 tuntia. NAGaasi-entsyymiaktiivisuus mitattiin modifioidulla Mattilan menetelmällä (Mattila 1985) vakioiduissa olosuhteissa. Aineisto analysoitiin käyttäen Stata Intercooler tilasto-ohjelman versiota 11.0 (Stata Corporation, Texas, USA). Maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuteen terveessä neljänneksessä vaikuttavia tekijöitä tutkittiin lineaarisella sekamallilla, jossa sekoittavana tekijänä oli tila. SCC:n ja NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden korrelaatiota arvioitiin terveillä lehmillä, piilevää utaretulehdusta sairastaneilla lehmillä ja koko aineistossa. Korrelaatiot laskettiin Pearsonin korrelaatiokertoimella. Tilastollisesti merkitsevänä raja-arvona kaikissa analyyseissä pidettiin p < 0.05. Normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden viitearvoiksi lehmillä, joilla poikimisesta oli kulunut yli 30 vrk, saatiin 0,09–1,04 pmol/min/μl maitoa. Verrattuna normaalimaidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (0,56) ja piilevää utaretulehdusta sairastaneiden lehmien NAGaasi-entsyymiaktiivisuuksien keskiarvoon (2,49), kliinistä utaretulehdusta sairastavien lehmien maidon NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli keskimäärin selvästi korkeampi (16,65). Keskiarvoissa oli selvä ero paikallisoireisten (12,24) ja yleisoireisten (17,74) lehmien välillä. Terveiden neljännesten maitonäytteistä määritetyn NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä ei havaittu korrelaatiota. Piilevässä utaretulehduksessa havaittiin positiivinen korrelaatio (0,74) maidon NAGaasientsyymiaktiivisuuden ja SCC:n välillä. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuteen vaikuttivat tilastollisesti merkitsevästi SCC, poikimisesta kulunut aika ja poikimakerta. Eri patogeeniryhmien osalta havaitsimme, että neljänneksissä, joista eristettiin vähäpätöinen patogeeni, NAGaasi-entsyymiaktiivisuus oli selvästi matalampi kuin neljänneksissä, joista eristettiin merkittävä patogeeni. NAGaasi-entsyymiaktiivisuuden keskiarvoksi vähäpätöisille patogeeneille (KNS, koryneformi) saatiin 2,82 ja merkittäville patogeeneille (S. aureus, Str. uberis, Str, agalactiae, Str. dysgalactiae, E.coli) 16,87.

Tandemmassaspektrometrinen menetelmä neutraalien isomeeristen oligosakkaridien rakenteen määrittämisessä

Tutkimuksen tavoitteena oli ottaa käyttöön tandemmassaspektrometrinen (MS/MS) menetelmä, jolla voidaan analysoida polysakkarideista purkautuneiden oligosakkaridien rakenteita. Tavoitteena oli, että menetelmällä voidaan määrittää glykosidisten sidosten eri asemat monosakkaridirakenteiltaan samanlaisista neutraaleista lineaarisista oligosakkarideista. Kirjallisuustutkimuksessa tarkasteltiin oligosakkaridien rakenteiden määrittämiseen käytettyjä MS/MS-menetelmiä ja oligosakkaridien pilkkoutumisreaktioita MS/MS-analyysissa. Kirjallisuuden perusteella MS/MS-analyysissa oligosakkaridien pilkkoutuminen voi tapahtua joko glykosidisen sidoksen katkeamisella tai monosakkaridirenkaan halkeamisella. Monosakkaridirenkaan pilkkoutumisesta muodostuvia tuoteioneja voidaan käyttää glykosidisen sidoksen aseman määrittämiseen. Kokeellisessa tutkimuksessa selvitettiin aluksi monosakkaridirakenteiltaan isomeerisilla disakkaridimalliaineilla glykosidisen sidoksen sijainnin vaikutus disakkaridin pilkkoutumiseen MS/MS-analyysissa. Tämän jälkeen pyrittiin löytämään tunnetuista tri- ja tetrasakkaridimalliaineista näitä eri sidoksille tyypillisiä tuoteionien jakaumia. Tunnettujen tri- ja tetrasakkaridien pilkkoutuminen yhdenmukaisesti disakkaridien pilkkoutumisen kanssa antaisi mahdollisuuden pitkäketjuisempien oligosakkaridien glykosidisten sidosten tunnistamiseen sovelletulla MS/MS-menetelmällä. MS/MS-analyysit tehtiin ioniloukkumassadetektorilaitteistolla käyttäen sähkösumutusionisaatiota (ESI). Oligosakkaridit määritettiin positiivisella ionisaatiolla litium- ja natriumaddukti-ioneina ja negatiivisella ionisaatiolla kloridiaddukti-ioneina. Vertaamalla tri- ja tetrasakkarideista MS/MS-analyyseissa muodostuneita tuoteioneja disakkarideista muodostuneisiin tuoteioneihin, voitiin sekä positiivisella että negatiivisella ionisaatiolla määrittää oligosakkaridin pelkistävän pään sidoksen asema. Negatiivisella ionisaatiolla tri- ja tetrasakkarideista muodostuneista tuoteioneista voitiin määrittää myös muiden kuin pelkistävän pään sidosten asemia. Positiivisella ionisaatiolla muiden sidosten määrittäminen ei ollut mahdollista, koska rengasfragmentti-ioneja muodostui pääosin oligosakkaridin pelkistävästä päästä. Glykosidisen sidoksen katkeamisesta muodostuneet tuoteionit analysoitiin edelleen MS3-analyysilla. MS3-analyysissa muodostuneista tuoteioneista ei voitu tulkita sidosten asemia, koska lähtöionit koostuivat sekä terminaalisen että pelkistävän pään isomeerisista ioneista.

Sosiaaliturvan ulkopuolella - kokemuksia kansalaisuuden reunalta

Muuttaessaan maasta toiseen ihminen kohtaa useita rajoja. Ylittäessään kohdemaan valtion rajan hän kulkee läpi ensimmäisestä maahanmuuton portista. Toinen raja erottaa tilapäiset asukkaat pysyvistä: tämän maahanmuuton toisen portin läpikulkemisen myötä yksilö pääsee osalliseksi sosiaalisista oikeuksista. Maahanmuuton viimeisestä portista kuljettuaan yksilö saavuttaa kyseisen valtion kansalaisuuden. (Hammar 1990, 21.) Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen toisen maahanmuuton portin aukeamista ja sosiaaliturvan piiriin pääsyä odottavien maahan-muuttajien kokemuksia. Käytän tarkastelussa sosiaalisen kansalaisuuden ja marginaalisuuden käsitteitä. Tutkielmassa selvitän, miten sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä toimeentuloturvan ulkopuolelle jääminen vaikuttaa maahanmuuttajien arkeen ja miten he kokevat osallisuutensa ja jäsenyytensä yhteiskunnassa. Tutkimus on lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen ja sovellan lähestymistapana ko-kemuksiin keskittyvän narratiivista tutkimusta. Tutkimusaineisto on koottu kevään 2011 aikana ja se koostuu 10 teemahaastattelusta. Haastateltavien maahanmuuton keinot ja syyt vaihtelivat: he olivat saapuneet Suomeen perhesyistä, työn vuoksi tai hakeakseen turvaa. Haastateltavat tavoitettiin Helsingin Diakoniaopiston, Pro-tukipisteen, Kansainvälisen seurakunnan ja tuttava-verkostojen kautta. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä Atlas-ohjelman avulla syksyn 2011 aikana. Toisen maahanmuuton portin aukeamisen odottaminen oli raskaaksi: tuota aikaa leimasi epä-varmuus, tyhjyys ja yksinäisyys. Sosiaaliturvan ulkopuolella jääminen aiheutti osalle haastatel-tavista taloudellisia vaikeuksia sekä ongelmia terveydenhuollon palveluiden piiriin pääsemisessä. Toisaalta apua hakeneet haastateltavat olivat sitä lopulta saaneet. Auttamistyön ammattilaiset ja maistraatti saivat haastateltavien kertomuksissa portinvartijan aseman. Kaikille sosiaaliturvan ulkopuolelle jääminen ei ollut ongelma vaan he kokivat sosiaaliturvan puutetta suuremmaksi ongelmaksi työnteko-oikeuden puuttumisen. Kuulumisen ja ulkopuolisuuden kokemus voivat olla läsnä samanaikaisesti, ja kuulumisesta neuvotellaan jatkuvasti esimerkiksi sosiaalisessa kanssakäymisessä tai palveluita hakiessa. Insti-tutionaaliset käytännöt ja poiskäännyttämisen kokemukset tuottavat marginaalisia identiteettejä. Tasavertainen oikeus sosiaaliturvaan vahvistaa kokemusta kuulumisesta ja kodista. Sosiaaliturva ei kuitenkaan yksin määritä kuulumisen ja kodin kokemusta vaan siihen vaikuttavat myös muut tekijät. Näistä tärkeimmät ovat kehon fyysinen sijoittuminen Suomeen, perhe- ja ystä-vyyssuhteet, työ, asunto ja rasismin kokemukset.