Kuka kasvattaa, kuka opettaa? : Genealoginen tutkimus perheen ja koulun välisen kasvatusvastuun politiikasta

FAMILIES AND SCHOOLS AND THE POLITICS OF RESPONSIBILITIES - a genealogical study on family and school as carers and educators of the child population in modern society This study aims to uncover the politics behind such discourses in the media which have claimed the family to be totally responsible for children and which ignore the various responsibilities accorded to the state in matters concerning the child population. Using Max Weber s and Michael Mann s theorizing on the history of power relationships, feminist social history on patriarchy and Foucauldian power analytic concept of dispositif the study traces two competing child policies which have influenced the historical formation of modern generational order in Western societies. One of them is based on the interests of the hegemonic bourgeois elite and the other on the interests of the non-elite population, which were expressed during the phase of building the welfare state in Finland in the 1960 1980 s. The central strategies of the bourgeois child policy are 1) to construct the childhood years as a time for preparation and formation of the individual according to the interests of the elite, 2) to construct the family as the sole site of holistic care and responsibility of children in society, and 3) compulsory schooling of children of the non-elite population in state organized schools. To implement these strategies the elite uses strategically patriarchal cultural formations/dispositifs in modernized versions. The result has been the formation of a sexually divided and hierarchical order of care and education, where, on the one hand, there is the less important feminine care of children done by mothers at home and, on the other, the real education of the school, where children are made the object of authoritarian shaping and where the needs and the personal experiences of the child are ignored. The welfare order of care and education is based on the ethos of welfare society, where the state and the families are seen to share the responsibility for the child population. In this vein, families and schools are seen as partners who both have a caring attitude to children s welfare and learning. The study shows that discourses and terminology in the mainstream educational policy texts in Finland create a chaotic linguistic game which makes it difficult to have a rational discussion about the roles of family and school in the holistic care and education of children. This has opened the door to political discourses where familist interpretations of the question of responsibility are claimed to be based on law.

Beyond Words : The European Court of Justice and Legal Certainty in Multilingual EU Law

This study addresses the issue of multilingualism in EU law. More specifically, it explores the implications of multilingualism for conceptualising legal certainty, a central principle of law both in domestic and EU legal systems. The main question addressed is how multilingualism and legal certainty may be reconciled in the EU legal system. The study begins with a discussion on the role of translation in drafting EU legislation and its implications for interpreting EU law at the European Court of Justice (ECJ). Uncertainty regarding the meaning of multilingual EU law and the interrelationship between multilingualism and ECJ methods of interpretation are explored. This analysis leads to questioning the importance of linguistic-semantic methods of interpretation, especially the role of comparing language versions for clarifying meaning and the ordinary meaning thesis, and to placing emphasis on other, especially the teleological, purpose-oriented method of interpretation. As regards the principle of legal certainty, the starting-point is a two-dimensional concept consisting of both formal and substantive elements; of predictability and acceptability. Formal legal certainty implies that laws and adjudication, in particular, must be predictable. Substantive legal certainty is related to rational acceptability of judicial decision-making placing emphasis on its acceptability to the legal community in question. Contrary to predictability that one might intuitively relate to linguistic-semantic methods of interpretation, the study suggests a new conception of legal certainty where purpose, telos, and other dynamic methods of interpretation are of particular significance for meaning construction in multilingual EU law. Accordingly, the importance of purposive, teleological interpretation as the standard doctrine of interpretation in a multilingual legal system is highlighted. The focus on rational, substantive acceptability results in emphasising discourse among legal actors among the EU legal community and stressing the need to give reasons in favour of proposed meaning in accordance with dynamic methods of interpretation including considerations related to purposes, aims, objectives and consequences. In this context, the role of ideal discourse situations and communicative action taking the form of interaction among the EU legal community in an ongoing dialogue especially in the preliminary ruling procedure is brought into focus. In order for this dialogue to function, it requires that the ECJ gives persuasive, convincing and acceptable reasons in justifying its decisions. This necessitates transparency, sincerity, and dialogue with the relevant audience.

Kuviteltu aatelismies : Aateluus viholliskuvana ja itseymmärryksenä 1800-luvun Suomessa

An imagined nobleman Nobility as an enemy image and in-group identity in nineteenth-century Finland The focal point of this study is the difficult relationship between two seemingly very different 19th-century elite groups, the upwardly mobile bourgeois intelligentsia and the slowly declining traditional nobility. In the thinking of the bourgeois contender the two emerged as exact opposites, styled as conflicting ideal types: an outdated, exclusive, degenerate hereditary aristocracy versus a dynamic and progressive new force in society, recruited solely on the basis of personal merit, originating from the common people and representing the nation. The appearance of an important 19th-century novelty, print publicity, coincided with the emergence of the bourgeois intelligentsia. The institutions of the developing publishing industry were manned by the aspiring new group. The strengthening flow of progressive, democratic, nationalist ideas distributed via the printing presses carried an undercurrent of self-promotion. It transmitted to the developing readership the self-image of the new cultural bourgeoisie as the defender and benevolent educator of the nation. Having won the contest over the media, the intelligentsia was free to present its predecessor and rival as an enemy of the people. In its politics the nobility emerged as an ideal scapegoat, represented as the source for existing social evils, all if which would promptly go away after its disappearance. It also served as a black backcloth, against which the democratic, national, progressive bourgeois intelligentsia would shine more brightly. In order to shed light on the 19th-century process of (re)modelling the image of nobility as a public enemy I have used four different types of source materials. These include three genres of print publicity, ranging from popular historical and contemporary fiction to nonfictional presentations of national history and the news and political commentaries of the daily papers, complemented by another, originally oral type of publicity, the discussion protocols of the Finnish four-estate parliament. To counterpoint these I also analysed the public self-image of the nobility, particularly vis-à-vis the nationalist and democratic ethos of the modernising politics.

Kansalaisjärjestöt paikallistason ihmisoikeuspolitiikan määrittelykamppailussa. Tapaustutkimus lähisuhde- ja perheväkivallan vastaisen ohjelman valmistelusta Espoossa.

Pro gradu -tutkielmani aiheena on kansalaisjärjestöjen vaikutus ja osallisuus ihmisoikeuksia koskevassa määrittelykamppailussa paikallistasolla. Tutkimus on tapaustutkimus, jonka kohteena on Espoon kaupungin perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaisen Puhu – älä lyö! -toimintaohjelman valmisteluprosessi. Tutkimuksen aineistona on kymmenen ohjelman valmisteluun osallistuneen henkilön haastattelua sekä ohjelmasta tuotettuja versioita ja muita materiaaleja. Tutkimuksen ote on kehysanalyyttinen. Perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaista politiikkaa Espoossa tarkastellaan ihmisoikeuspolitiikan ja siten naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen politiikan näkökulmasta. Ihmisoikeussopimuksissa naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty tasa-arvokysymykseksi. Koska naisjärjestöt ovat tutkimusten mukaan olleet merkittäviä tekijöitä tasa-arvopolitiikan kehittämisessä niin Suomessa kuin ulkomailla, on järjestöjen vaikutus Espoossa valmisteltuun perhe- ja lähisuhdeväkivallan vastaiseen ohjelmaan otettu tämän tutkimuksen kohteeksi. Johtuen väkivallan erilaisten määritelmien vaikutuksista siihen, kuinka ongelmaa pyritään hoitamaan, kiinnitetään tutkimuksessa erityistä huomiota niihin kehystämisen tapoihin, joita ohjelman valmistelussa on esiintynyt ja kysytään kuinka järjestöt ovat vaikuttaneet ongelman määritelmään Espoossa. Etenkin konstruktivistiset teoriat ihmisoikeussopimusten vaikutuksesta kansallisiin politiikkoihin väittävät, että kansalaisjärjestöillä on merkittävät vaikutus eri valtiollisten toimijoiden painostamisessa muuttamaan politiikkojaan ihmisoikeuksia kunnioittavaan suuntaan. Valtionhallinnossa järjestöjä taas on pyritty osallistamaan enemmän päätöksentekoon, mitä on perusteltu osallistuvan demokratian näkökulmasta. Puhu - älä lyö! -ohjelman kehys lähisuhde- ja perheväkivallasta paljastui analyysin ensimmäisessä osassa venytetyksi ja taivutetuksi. Ohjelmassa ei siis ole kyse nimenomaan naisiin kohdistuvasta väkivallasta, niin kuin monet järjestöt olisivat toivoneet. Järjestöjen osallistaminen tapahtui kaupungin ehdoilla. Kaupunki rajoitti valmisteluryhmän sisäisten palveluntuottajajärjestöjen mahdollisuutta tuoda esille väkivallan sukupuolittunutta luonnetta, mikä heikensi niiden mahdollisuutta politisoida koko naisiin kohdistuvasta väkivallasta käytyä keskustelua sukupuolten erilaisten valtasuhteiden näkökulmasta. Kaupungista riippumattomien järjestöjen poliittiset kannanotot taas valjastettiin valmistelun osana viranhaltijoiden omien poliittisten päämäärien tueksi ja legitimoimaan itse ongelmaa. Määrittelykampailussa kansalaisjärjestöt eivät onnistuneet Espoossa määrittelemään toimintaohjelmaprosessissa kehystä, joka olisi ollut sekä paikalliseen sukupuolten välistä konfliktia välttelevään kulttuuriin sopiva, että tarpeeksi radikaali haastaakseen niitä väkivallan sukupuolineutraaliin käsittelytapaan liittyviä uskomuksia, jotka estävät puuttumasta sukupuolten erilaisiin valtasuhteisiin yhteiskunnassa.

Koko kansan koti vai kommunistien pesäke? Helsingin Kulttuuritalon rakentaminen ja paikan henki 1955-1959

Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin vuosina 1955–1958 vastaamaan Suomen kommunistisen puolueen ja muiden kansandemokraattisten järjestöjen toimitilojen puutteeseen. Kulttuuritalo oli myös kommunistien vastaus Helsingissä jo 1900-luvun alusta lähtien käytyyn konserttisali keskusteluun. Kulttuuritalo rakennettiin SKP:n päämajaksi, mutta sinne asettui myös lukuisia muita kansandemokraattisia järjestöjä. Kulttuuritalon suunnitteli professori Alvar Aalto. Pro gradu -tutkielmassani olen tarkastellut Helsingin Kulttuuritalon rakentamista ja paikan hengen muodostumista vuosien 1955–1959 välillä. Aikarajaus kattaa Kulttuuritalon rakennusvuodet sekä sen ensimmäisen kokonaisen toimintavuoden. Tutkielman ensisijaiset tutkimuskysymykset ovat: Miksi Helsingin Kulttuuritalo rakennettiin, millainen rakennusprosessi oli ja millainen paikan henki Kulttuuritalolle muodostui vuosien 1955–1959 aikana? Teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle muodostaa paikan hengen käsite. Primäärilähteinä tutkielmassa ovat Kansan Arkistosta löytyvät Kulttuuritalo Oy:n ja Kulttuurityö ry:n kokoelmat sekä sanomalehdet. Sanomalehtiä käytetään Kulttuuritalon paikan hengen ilmentämiseen. Kulttuuritalo rakennettiin pääasiassa talkoovoimin. Talkoisiin osallistui runsaasti ihmisiä niin pääkaupunkiseudulta kuin ulkopaikkakunnilta. Suurin osa Kulttuuritalon rakentamisen rahoituksesta tuli kommunistisilta poliittisilta järjestöiltä ja ammattijärjestöiltä. Pyynnöistä huolimatta Helsingin kaupungilta tai Suomen valtiolta ei tippunut tukea kommunistien hankkeelle. NKP osallistui Kulttuuritalon rakennuskustannuksiin sekä suorin tavaralahjoituksia että epäsuoraan Bukarestissa sijainneen kansainvälisen rahaston kautta, joka toimi SKP:n rahoittajana. Kulttuuritalon paikan hengen luominen liittyi tiiviisti Kulttuuritalon rakentamiseen, sillä paikan henki alkoi muodostua jo talon rakennusvaiheessa. Kulttuuritalon paikan hengen rakentamiseen osallistuivat niin kommunistit ja kansandemokraatit kuin kommunismin vastustajat. Kommunismin vastustajilla tarkoitan tutkielmassa oikeistoa ja sosiaalidemokraatteja. Kommunismin vastustajat vastustivat tavallisesti myös Kulttuuritaloa, mikä kytkee 1950-luvun suomalaisen antikommunismin Kulttuuritalon paikan hengen muodostamiseen. Kun kommunistit rakensivat Kulttuuritalon paikan hengen positiivista puolta, sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset lehdet osallistuivat sen negatiivisen puolen muodostamiseen. Kulttuuritalon paikan hengestä muodostui vuosien 1955–1959 aikana voimakkaan punainen. Kulttuuritalon punaisuus sai kuitenkin kaksi merkitystä: Kommunisteille ja kansandemokraateille se merkitsi työväenliikkeen solidaarisuutta, tasa-arvoa ja voimaa. Kulttuuritalo oli heille osoitus työväen voimasta, ja he toivoivat sen auttavan kommunisteja saavuttamaan laajemman kannatuksen ja hyväksytyn aseman yhteiskunnassa. Kommunismin vastustajille Kulttuuritalo puolestaan merkitsi perinteistä yhteiskuntaa uhkaavaa tekijää. Kulttuuritalon oli heidän mielestään vaarallinen paikka, jonka avulla kommunistit pyrkivät vahvistamaan asemiaan yhteiskunnassa. Kulttuuritalon paikan henki heijasti näin suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautuneisuutta. Kulttuuritalon paikan henki vaikutti myös talon käyttöön. Kulttuuritalon ottivat innolla omakseen kommunistit ja kansandemokraatit, mutta sosiaalidemokraatit ja oikeistolaiset eivät halunneet sitä käyttää, vaikka Kulttuuritalon juhlasali olikin Helsingissä ainoa, joka täytti kansainvälisestikin tasokkaan akustiikan vaatimukset.

Onko tutkijan sukupuolella väliä? : Kemian ja fysiikan alan tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tutkijanura IDECAT-verkostossa sukupuoliperspektiivistä.

Tutkimukseni kohteena ovat mies- ja naispuoliset tutkijat ja tohtoriopiskelijat, jotka ovat osallistuneet katalyysitutkimukseen keskittyvän tutkimusverkosto IDECAT:in toimintaan. Tutkielmassani pyrin selvittämään, onko naisten ja miesten tutkijanuran välillä eroa ja jos on, niin minkälainen tämä ero on. Pyrin myös saamaan selville, onko naisten tutkijanuralla esteitä ja esiintyykö tiedeyhteisössä sukupuolesta johtuvaa syrjintää. IDECAT (Integrated Design of Catalytic Nanomaterials for a Sustainable Production) on EU-rahoitteinen, kemian tekniikkaan liittyvään katalyysitutkimukseen keskittyvä tutkimusverkosto, johon kuuluu alan tutkimusyksiköitä ja yliopistoja 12 Euroopan maasta. IDECAT:iin kuuluu noin 500-600 henkilöä. Tutkimukseni pohjautuu kahteen kyselytutkimukseen, jotka toteutettiin Internetissä 2009-2010. Ensimmäinen kyselytutkimus oli vastaajien saatavilla loka-marraskuussa 2009 ja siinä selvitettiin IDECAT:in tutkijoiden ja tohtoriopiskelijoiden tasa-arvotilannetta yleisesti. Kyselyyn vastasi 83 henkilöä, joista 51% oli naisia ja 49 % miehiä. Kyselyssä käytettiin strukturoitua kyselylomaketta ja tulokset analysoitiin kvantitatiivisesti SPSS tilasto-ohjelmalla. Tilastollisena menetelmänä käytän ristiintaulukointia. Toinen kyselytutkimus (jatkokysely) keskittyy tiedeyhteisössä tapahtuvaan sukupuolesta johtuvaan syrjintään ja se oli vastaajien saatavilla huhti-toukokuussa 2010. Jatkokyselyn kysymykset ovat avokysymyksiä ja ne analysoitiin laadullisesti. Jatkokyselyyn vastasi 24 henkilöä, joista 6 kuvasi yksityiskohtaisesti syrjintäkokemuksiaan tiedeyhteisössä. Teoreettisena viitekehyksenä käytän tutkimuksessani Joan Ackerin sukupuolittuneen organisaation teoriaa ja siihen liittyviä, organisaation toiminnassa ilmeneviä sukupuolittuneita prosesseja. Sukupuolittuneet prosessit ovat ajattelutapoja , käytäntöjä ja asenteita, joilla sukupuolet erotetaan toisistaan ja joilla tuotetaan sukupuolten välisiä valtasuhteita. Naisten ja miesten tutkijanuran välillä on aineistossani joitakin merkittäviä eroja. Sukupuolesta johtuva syrjintä on yleistä vastaajien keskuudessa ja naiset ovat kokeneet sitä useammin kuin miehet. 67% naisvastaajista ja 37% miesvastaajista on kokenut sukupuolesta johtuvaa syrjintää. Naisvastaajat myös kokevat miehiä useammin, että he eivät saa riittävästi tukea ja kannustusta esimiehiltään. Lisäksi naisia on pyydetty mukaan tieteelliseen yhteistyöhön miehiä harvemmin. Useimmat muuttujat eivät kuitenkaan tuo eroa sukupuolten välille. Tutkijanaiset kokevat ylenemismahdollisuutensa lähes yhtä hyviksi kuin miehet, naiset ja miehet työskentelevät yhtä usein määräaikaisissa tehtävissä ja naiset työskentelevät kokopäiväisesti lähes yhtä usein kuin miehet. Naiset pitävät perheen ja työn yhdistämistä helppona. Sukupuolittuneita prosesseja ilmenee erityisesti sukupuolten väliseen työnjakoon ja sosiaalisen tuen ja vallan jakoon tiedeyhteisössä liittyvissä tilanteissa. Sukupuolittuneisuus ei kuitenkaan ole totaalista, monien kyselyn muuttujien kohdalla sukupuolittumista tai eroa sukupuolten välille ei tullut. Monet kyselyn muuttujat osoittavatkin, että naiset ja miehet kokevat, että heitä kohdellaan melko tasa-arvoisesti. Tietyillä osa-alueilla epätasa-arvoisen kohtelun kokemukset ovat kuitenkin yleisiä, mikä tuottaa ristiriitaisen kuvan tiedeyhteisön tasa-arvotilanteesta. Tämä voi viitata siihen, että tutkijanaisten ja miesten asemat ja roolit tiedeyhteisössä eivät ole pysyviä ja staattisia, vaan aktiivisessa muutoksen tilassa. Tutkijanaisten asemaa tiedeyhteisössä voidaan lisäksi parantaa reagoimalla ja puuttumalla sukupuolesta johtuvaan syrjintään, pitämällä tasa-arvoasioita esillä sekä kiinnittämällä huomiota johtamiskäytäntöihin, esimerkiksi palkkaamalla lisää naisjohtajia. Avainsanat Keywords: Sukupuolittunut organisaatio, sukupuolittuneet prosessit, kyselytutkimus, kvantitatiivinen tutkimus, tiedeyhteisö, sukupuolisyrjintä, tutkijanaiset, naistutkijat, sukupuolten tasa-arvo, gendered organization, academia, female scientists, gender equality

Modern Societal Impulses and their Nordic Manifestations : On Emancipation and Constraint in Societal Development

The 1980s and the early 1990s have proved to be an important turning point in the history of the Nordic welfare states. After this breaking point, the Nordic social order has been built upon a new foundation. This study shows that the new order is mainly built upon new hierarchies and control mechanisms that have been developed consistently through economic and labour market policy measures. During the post-war period Nordic welfare states to an increasing extent created equality of opportunity and scope for agency among people. Public social services were available for all and the tax-benefit system maintained a level income distribution. During this golden era of Nordic welfare state, the scope for agency was, however, limited by social structures. Public institutions and law tended to categorize people according to their life circumstances ascribing them a predefined role. In the 1980s and 1990s this collectivist social order began to mature and it became subject to political renegotiation. Signs of a new social order in the Nordic countries have included the liberation of the financial markets, the privatizing of public functions and redefining the role of the public sector. It is now possible to reassess the ideological foundations of this new order. As a contrast to widely used political rhetoric, the foundation of the new order has not been the ideas of individual freedom or choice. Instead, the most important aim appears to have been to control and direct people to act in accordance with the rules of the market. The various levels of government and the social security system have been redirected to serve this goal. Instead of being a mechanism for redistributing income, the Nordic social security system has been geared towards creating new hierarchies on the Nordic labour markets. During the past decades, conditions for receiving income support and unemployment benefit have been tightened in all Nordic countries. As a consequence, people have been forced to accept deteriorating terms and conditions on the labour market. Country-specific variations exist, however: in sum Sweden has been most conservative, Denmark most innovative and Finland most radical in reforming labour market policy. The new hierarchies on the labour market have co-incided with slow or non-existent growth of real wages and with a strong growth of the share of capital income. Slow growth of real wages has kept inflation low and thus secured the value of capital. Societal development has thus progressed from equality of opportunity during the age of the welfare states towards a hierarchical social order where the majority of people face increasing constraints and where a fortunate minority enjoys prosperity and security.

Sukupuoli ala-asteen uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjojen kuvissa

Tutkimuksen kohteena ovat 2000-luvun alun ala-asteen uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppikirjat. Tutkimuksessa kysytään yhtäältä, miten sukupuolia esitetään oppikirjoissa. Toisaalta tarkastellaan oppikirjojen tarjoamia kuvia uskonno(i)sta sukupuolinäkökulmasta katsottuna. Tutkimus sijoittuu uskontososiologian kenttään, koska siinä tarkastellaan, miten uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetusmateriaalit suhteutuvat yhteiskunnassamme eläviin sukupuolistereotypioihin. Oppikirjat heijastavat osaltaan yhteiskunnassamme vallitsevia arvoja ja käytäntöjä. Tutkimuksen lähtökohdat ovat kriittisessä feministisessä tutkimuksessa. Tarkoituksena on paljastaa, miten sukupuolia tehdään tutkituissa oppikirjoissa; taustalla on ajatus, että sukupuolet ovat poliittisesti, historiallisesti ja diskursiivisesti tuotettuja kategorioita. Sukupuolijärjestelmään sisältyy sukupuolten erilläänpito, hierarkia ja heteronormatiivisuus. Siihen liittyy myös aina vallankäyttöä: kun jotain määritellään normaaliksi ja ensisijaiseksi, jää sen ulkopuolelle joukko epänormaaliuksia ja toissijaisuuksia. Tutkimus kytkeytyy siis myös teorioihin diskurssien kautta operoivasta, kaikkialla läsnäolevasta ja verkostoituneesta vallasta. Tutkimusaineistona on WSOY:n kustantama uskonnon oppikirjasarja, Suuri kertomus (neljä kirjaa), Otavan kustantama uskonnon oppikirjasarja Tähti (viisi kirjaa), sekä Opetushallituksen kustantamat elämänkatsomustiedon Miina ja Ville kirjat (kaksi kirjaa). Tutkimuksessa tarkastellaan sisällönanalyyttisin keinoin ensisijaisesti kirjojen sisältämiä kuvia, mutta myös tekstejä siltä osin, kuin ne olennaisesti liittyvät analysoituihin kuviin. Koska kyseessä ovat oppikirjat, sivutaan myös niiden suhdetta perusopetuksen opetussuunnitelmien näille oppiaineille määrittelemiin tavoitteisiin. Kuvat on analyysissa jaettu kahteen luokkaan, uskontoon liittyviin ja arkisiin kuviin. Aineisto on käyty läpi etsien vastauksia seuraaviin kysymyksiin: kuinka monessa kuvassa esiintyy tyttö/nainen, poika/mies tai molempia sukupuolia? Miten usein tyttö/nainen, poika/mies tai molemmat sukupuolet ovat kuvassa pääasiallisena toimijana tai kuvan etualalla? Millaisia toimijuuksia eri sukupuolille on annettu, ovatko ne stereotyyppisiä? Löytyykö aineistosta heteronormista poikkeavia esityksiä? Kuvia, joissa stereotyyppisiä sukupuolirooleja erityisesti vahvistetaan tai murretaan, on otettu analyysissa tarkempaan tarkasteluun. Lähempää luettujen kuvien kautta analyysissa käsitellään kulttuurissamme ja yhteiskunnassamme vallitsevia sukupuolittavia käytäntöjä sekä niiden taustalla olevia arvoja ja rakenteita. Uskontoon liittyvien kuvien kohdalla analyysiin kietoutuvat erityisesti uskonno(i)ssa elävät käsitykset sukupuolten järjestyksistä ja paikoista. Keskiöön nousee myös evankelis-luterilaisen kristillisyyden tarjoamat käsitykset sukupuolista ja niiden asemista uskonnonharjoituksessa. Lisäksi tutkimuksessa vertaillaan uskonnon ja elämänkatsomustiedon kirjasarjoista tehtyjä analyyseja keskenään: näkyykö näiden oppiaineiden välillä eroja sukupuolten esittämisessä? Tutkimuksen tulokset ovat suurelta osin samankaltaiset aiemman sukupuolinäkökulmasta tehdyn oppikirjatutkimuksen tulosten kanssa. Poikia ja miehiä esiintyy kuvissa huomattavasti enemmän kuin tyttöjä ja naisia, ja miessukupuolelle on annettu enemmän ja monipuolisempia toimijuuksia kuin naissukupuolelle. Maskuliinisia samastumiskohteita tarjotaan enemmän kuin feminiinisiä. Sukupuolten esitykset ovat enimmäkseen stereotyyppisiä, vaikka joitakin poikkeuksia aineistossa onkin. Vaihtoehtoja heteroseksuaalisuudelle ei aineistossa tuoda esiin. Elämänkatsomustiedon kirjoissa poiketaan stereotyyppisistä esityksistä useammin kuin uskonnon kirjoissa, mutta niidenkin kuvasto on miesvaltainen ja pääosin heteronormatiivinen. Uskontoja esitellään niiden virallisen ja julkisen harjoittamisen kautta, mikä antaa uskonnoista huomattavan mieslähtöisen ja -valtaisen kuvan. Ei esimerkiksi tuoda juurikaan esiin sitä, että monissa uskonnoissa miehet ovat oikeutettuja erilaisiin rooleihin kuin naiset. Naisten uskonnollisuus ohitetaan aineistossa lähes täysin. Taustalla on nähtävissä käsitys miesten ja miehisten elämänpiirien ensisijaisuudesta, kun taas naiset ja naisten elämänpiirit nähdään toiseuden kautta. Tämä ajatusrakennelma on koko kulttuurissamme ja sen perusteissa niin läpikäyvänä, että siihen ei usein kiinnitetä lainkaan huomiota: se näyttäytyy itsestäänselvänä ja ikään kuin luonnollisena asiaintilana. Sukupuolten välinen eriarvoisuus kytkeytyy kuitenkin ihmisten jokapäiväiseen elämään kuten työhön, palkkaan, perhe-elämään ja mahdollisuuksiin toteuttaa itseään ja kehittää taipumuksiaan. Tutkimuksen tulokset tukevat näkemyksiä, joiden mukaan sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole yhteiskunnassamme vielä toteutunut. Avainsanat Nyckelord Keywords sukupuoli, oppikirjat, uskonto, elämänkatsomustieto, kuva-analyysi, stereotypia, heteronormatiivisuus, tasa-arvo, sukupuoliroolit, toimijuus

Pala kakusta : tulonjaon oikeudenmukaisuus modernissa poliittisessa filosofiassa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee tulonjaon oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä viime vuosikymmenien poliittisessa filosofiassa. Työni tutkimuskohteena ovat erilaiset distribuutiomallit ja redistribuution oikeutus. Lähtökohtanani työssäni toimi John Rawlsin aloittama keskustelu distributiivisesta oikeudenmukaisuudesta. Rawlsin teos A Theory of Justice (1971) toimi modernin tulonjaon oikeudenmukaisuus-keskustelun lähtölaukauksena. Rawlsin näkemyksien pääkommentaattoreina työssäni toimivat G.A Cohen, Robert Nozick, Michael Walzer, Thomas Nagel, Liam Murphy ja Thomas Pogge. Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia yhteiskunnallisen tulonjaon oikeudenmukaisuutta. Käsittelen kysymyksiä siitä kuinka yhteiskunnalliset hyvät tulisi jakaa ja millaisia tulisi olla niiden rakenteellisten ratkaisujen, jotka mahdollistavat oikeudenmukai- sen yhteiskunnan. Toinen tärkeä kysymys työssäni on, kuinka voimme oikeuttaa jo kertaalleen jaetun uudelleenjakamisen eli redistribuution, ilman että kajoamme yksilöiden perusoikeuksiin. Tutkin työssäni distribuutioon ja redistribuutioon liittyvien näkemysten suhdetta niihin arvoihin, joita länsimaiset liberalismiin ja demokratiaan sitoutuneet yhteiskunnat korostavat, kuten ihmisten perusoikeudet, riittävä toimeentulo ja vapaus. Millaisilla tulonjakoon liittyvillä keinolla voimme päästä lähemmäksi kyseisten arvoja toteutumista yhteiskunnissamme? Tällöin kuvaan astuu myös kysymys lähtökohtien ja lopputuloksen oikeudenmukaisuuden merkityksestä. Voimmeko muutella toteutettua distribuutiota redistribuution avulla, jos emme saa aikaan niitä tuloksia, joita olimme toivoneet? Työni lopussa kysyn: jos toteamme, että meidän tulisi pyrkiä kohti oikeudenmukaisempaa tulonjakoa kansallisvaltioiden sisällä, niin miten tämän tulisi vaikuttaa näkemyksiimme kansainvälisestä tulonjaosta? Tutkimuksessani selvisi, että on vaikea löytää moraalisia perusteita sille, miksi yhteiskunnissamme ei tulisi pyrkiä kohti tasa- arvoisempaa tulonjakoa. Markkinoiden vapautta ja absoluuttisia omistusoikeuksia korostavilla näkemyksillä ei ole moraalisesti kestäviä perusteita, minkä vuoksi niihin vetoaminen ei ole riittävä syy olla puuttumatta tulonjakoon oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Länsimaisissa yhteiskunnissa arvopohjanamme ovat ihmis- ja kansalaisoikeudet. Samoin on linjattu, että yhteis- kuntaan kuuluu alueita, jotka eivät toimi markkinapohjaisesti. Yhteiskunnan puuttuminen tulonjakoon ei itsessään loukkaa kenenkään perusoikeuksia Redistribuutio on osa samaa prosessia kuin distribuutio. Mitään distribuutiota on vaikea pitää abso- luuttisena, eikä mikään distribuutio pysy muuttumattomana. Näin ollen redistribuutio jatkaa samaa oikeudenmukaisen jaon pyrkimystä, mikä ilmeni aikaisemmassa jaossa. Asioiden uudelleenjakaminen hyvästä syystä ei ole itsessään moraalisesti kestämätöntä. Verotusta on vaikea pitää moraalisena ongelmana, sillä verotus linkittyy yhteiskunnissamme samaan rakenteeseen kuin omistusoikeudet. Näin ollen samalla kun yhteiskunta takaa omistusoikeudet, se varaa myös oikeuden puuttua tulonjakoon.

Sukupuoli ja organisaatiot liikkeessä? Gender and Organisations in Flux?

Viimeaikainen sukupuolta ja organisaatiota käsittelevä tutkimus ja kirjallisuus on saanut paljon (toisinaan epäsuoria) vaikutteita feminismiä ympäröivistä keskusteluista. Lisäksi naisten aseman ja kokemuksien tunnistaminen organisaatioissa ja johtamisessa on vaikuttanut tutkimukseen. Erilaisten kansainvälisesti tutkittujen aiheiden kirjo on laaja: sukupuolisuhteet organisaatioiden ja johtoryhmien kulttuureissa ja kommunikaatiossa; sukupuolittunut työnjako; sukupuolittuneet hierarkiat, valta, auktoriteetti ja johtajuus organisaatioissa ja johtamisessa; sukupuolittuneet markkinat; sukupuolittuneet kuvat, symbolit ja mainokset; sukupuoli ja IT teknologia; seksuaalisuus, häirintä, kiusaaminen ja väkivalta organisaatioissa; työn ja kodin yhteensovittaminen; ja niin edelleen. Myös akateemiset organisaatiot sekä niiden sukupuolittuneet valtasuhteet ja johtaminen kaipaavat kipeästi huomiota. Useimpia mainituista alueista on tutkittu ainakin jonkin verran mutta paljon työtä on vielä myös jäljellä. Tämä kokoelma esittelee ajankohtaista suomalaista tutkimusta seuraavista teemoista: tasa-arvo organisaatioissa, naisjohtajuus, yrittäjyyden sukupuoli, verkostot, sukupuolen representaatio sekä sukupuoli ja uusi teknologia. Kokoelma on työryhmän yhdessä koostama joten se on ennen kaikkea yhteistyön tulos. Recent research and literature on the gendering of organisations has been strongly influenced, though sometimes indirectly, by debates in and around feminism, and on recognising women and women’s situations, experiences and voices in organisations and management. The range of topics and issues that have been studied internationally is vast: gender relations in organizational and management groups, cultures and communication; gender divisions of labour; gender divisions of hierarchy, power, authority and leadership in organizations and management; gendered markets; gender imagery, symbols and advertising; gender and information technology; sexuality, harassment, bullying and violence in organisations; home-work relations; and so on. There are also key issues of gender power relations in academic organizations and management themselves, which need urgent attention. Though most of these areas have been researched to some extent, much remains to be done. This collection brings together current Finnish research on: Equality in Organisations, Women in Management, Gender and Entrepreneurship, Networks, Representation of Gender, Gender and ICTs. The book has been put together by an editorial team and is thus first and foremost a collective effort.

Ihmisoikeuskasvatus lukiossa — outoa ja itsestään selvää

Human Rights Education in a Finnish Upper Secondary School: Alien Yet Obvious This study focused on conceptions of human rights and human rights education (HRE) among students and teachers. I examined how human rights and HRE are understood by the students and teachers in one general upper secondary school located in southern Finland. I also examined teacher and student discourses about foreigners and immigrants. In the theoretical part of the study I dealt with the history of human rights, the different emphases in HRE and how HRE is handled within the curriculum of upper secondary schools in Finland. In the empirical part of the study I examined HRE in one particular general upper secondary school located in southern Finland where I carried out 28 student interviews and 18 teacher interviews. The study is based on qualitative theme interviews, which I analysed using qualitative content analysis. The aims of HRE as specified in UN documents on education seem not to have been achieved in the Finnish context. The students' knowledge of human rights seemed weak and very limited. Few teachers were familiar with the concept of human rights education. The concept of human rights was also unclear to many of the students. Freedom of speech was the most well-known and the most often-cited human right mentioned in the interviews. Students were not well acquainted with the different human rights instruments or the organisations dealing with human rights. In a way, human rights were both familiar and strange to the students. Materials related to HRE were used very little in the school or not at all. Yet human rights seemed to be very well implemented in the institution. The upper secondary school studied here does not seem to have substantial problems with equality among either the teachers or the students. In the interviews human rights problems were often considered someone else's problem in some other country. The teachers and students connected HRE especially with religious education, history and social studies. Human dignity is mostly dealt with in religious education, while matters concerning the history of human rights are mostly dealt with in history classes. Teachers appear to be human rights educators in the sense that they try to follow human rights principles in their daily work and respect the human dignity of everyone. The special role of a human rights educator was usually assigned to someone else — a teacher or an expert outside the school. HRE was not an intentional or conscious part of teachers´ educational work and was not seen either as belonging to the curriculum or as an obligation prescribed by international documents. There is a need to strengthen the presence of HRE in teacher education. HRE plays an important role in creating a culture of human rights. It is important to implement HRE so that the international aims for HRE will be fulfilled.

Sosiaalialan ammattilaiset kunnian, häpeän ja kunniaväkivallan jäljillä

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen kunnian ja häpeän käsitteitä sekä kunniaväkivallan ilmiötä sosiaalialan ammattilaisten näkökulmasta käsin. Samalla vertailen suomalaisen ja kunniakulttuurin eroja suhtautumisessa kunnian ja häpeän käsitteisiin. Tutkielmani empiirinen aineisto koostuu kymmenestä sosiaalialan ammattilaisen puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastatelluista kuusi työskenteli sosiaalityöntekijänä, kaksi perhetyöntekijänä, yksi ohjaajana ja yksi maahanmuuttajatyöntekijänä. Kolme haastateltavista on maahanmuuttajataustaisia. Haastatteluiden rakenne on kaksijakoinen: alkuosuus keskittyi kunnian ja kunniallisuuden sekä häpeän ja kunniattomuuden käsitteisiin, kun taas loppuosuuksissa painottui kunniaväkivallan ja maahanmuuttajien kanssa tehtävän yhteistyön teema. Laadullisena tutkimusmenetelmänä olen käyttänyt haastatteluiden sisällönanalyysia. Tutkielmassani avaan ja vertailen kunnian ja häpeän käsitteiden merkityksiä, paikannuksia ja sisältöjä suomalaisessa ja kunniakeskeisessä kulttuurissa. Haastatteluaineistoni analyysin pohjalta syntyi kunnian ja häpeän nelikenttä, jota halkaisevat horisontaalinen valta-akseli ja vertikaalinen vaikutusakseli. Nelikentän neljä vyöhykettä kuvaavat kunnian ja häpeän teemoja yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, yksityisyyden ja julkisuuden sekä vallan ja vaikutuksen ulottuvuuksien kautta. Tutkielmassani avaan sitä, miten nämä nelikentän vyöhykkeet näyttäytyivät haastatteluissa sisällöllisesti sekä suhteessa toisiinsa. Samalla vertailen löydöksiä kunniakulttuurin käsityksiin kunniasta ja häpeästä. Kunnian ja häpeän kysymysten kautta lähestyn kunniaväkivaltateemaa ja suomalaisen monikulttuurisuustyön haasteita ja mahdollisuuksia. Sosiaalialan työ maahanmuuttajien parissa sisältää erityispiirteitä ja elementtejä, jotka lisäävät käytännön työn haastavuutta ja luovat mahdollisia karikkoja ja esteitä toimivalle ja asiakaslähtöiselle yhteistyölle. Kulttuurituntemus, yhteisöjen sisältä tuleva tuki ja kulttuuritulkkien käyttö koettiin haastateltavien parissa tarpeellisena kunniaväkivaltatyöskentelyssä. Kunniaväkivaltatyöskentely tarvitsee myös monien toimijatahojen yhteistyötä, joka tuo mukanaan omia ulottuvuuksia, sekä mahdollisten toiminta- ja yhteistyömallien hahmottamista että vastuun koordinoinnin kysymyksiä. Haastatteluissa tuli esille toiveita ja tarvetta kunniaväkivaltakysymyksiin liittyvän yhteistyön koordinoinnin parantamisesta ja työskentelyn mallintamisesta. Naiset voidaan nähdä kunnian ja perheen ytimessä, mutta myös yksityisyyden ja julkisuuden rajojen rikkojina. Kunniakulttuurissa naisten tasavertaisuuden yhtenä riskitekijänä ja hidasteena voidaan nähdä myös yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välisen rajan huokoisuus; erityisesti tyttöjen ja naisten kunniaan ja samalla integriteettiin puuttuminen ja sen hallitseminen vaarantaa pyrkimykset tasa-arvoisempaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Naisten yhteiskunnallinen asema ja oikeudet ovatkin kunniaväkivallan torjumisen kulmakiviä sekä länsimaissa että perinteisissä kunniakulttuureissa.

Evil Gods and Reckless Saviours : Adaptation and Appropriation in Late Twentieth Century Jesus-Novels

Late twentieth century Jesus-novels search after a completely new picture of Jesus. Novels written for instance by Norman Mailer, José Saramago, Michèle Roberts, Marianne Fredriksson, and Ki Longfellow provide an inversive revision of the canonic Gospels. They read the New Testament in terms of the present age. In their adaptation the story turns often into a critique of the whole Christian history. The investigated contrast-novels end up with an appropriation that is based on prototypical rewriting. They aim at the rehabilitation of Judas, and some of them make Mary Magdalane the key figure of Christianity. Saramago describes God as a blood thirsty tyrant, and Mailer makes God combat with the Devil in a manichean sense as with an equal. Such ideas are familiar both from poststructuralist philosophy and post-metaphysical death-of-God theology. The main result of the intertextual analysis is that these scholars have adopted Nietzschean ideas in their writing. Quite unlike earlier Jesus-novels, these more recent novels present a revision that produces discontinuity with the original source text, the New Testament. The intertextual strategy is based on contradiction. The reader wittnesses contesting and challenging, the authors attack Biblical beliefs and attempt to dissolve Christian doctrines. An attack on Biblical slave morality and violent concept of God deprives Jesus of his Jewish Messianic identity, makes Old Testament law a contradiction of life, calls sacrificial soteriology a violent pattern supporting oppression, and presents God as a cruel monster who enslaves people under his commandments and wishes their death. The new Jesus-figure contests Mosaic Law, despises orthodox Judaism, abandons Jewish customs and even questions Old Testament monotheism. In result, the novels intentionally transfer Jesus out of Judaism. Furthermore, Jewish faith appears in a negative light. Such an intertextual move is not open anti-Semitism but it cannot avoid attacking Jewish worship. Why? One reason that explains these attitudes is that Western culture still carries anti-Judaic attitudes beneath the surface covered with sentiments of equality and tolerance. Despite the evident post-holocaust consciousness present in the novels, they actually adopt an arrogant and ironical refutation of Jewish beliefs and Old Testament faith. In these novels, Jesus is made a complete opposite and antithesis to Judaism. Key words: Jesus-novel, intertextuality, adaptation, slave morality, Nietzsche, theodicy, patriarchy.

The Politics and Policies of Reproductive Agency

This study examines the politics and policies of reproductive agency through a redescription of three Finnish policy documents dealing with the declining birth rate: the Government report on the future 'Finland for people of all ages' (2004), Business and Policy Forum EVA report 'Condemned to Diminish?' (Tuomitut vähenemään?) (2003), and the Family Federation's 'Population Policy Program' (2004). The redescription is done with the help of the notion of reproductive agency, which draws on Drucilla Cornell's concepts of the imaginary domain and bodily integrity. The imaginary domain is the moral and psychic space people need in order to form their personality, which is created in constant identificatory processes. The aim of the processes is imaginary coherence. As the personality is embodied, forming one s imaginary coherence always includes attempts for bodily integrity, also entailing attempts to arrive at an understanding of one's procreative capacities. Besides Cornell, I draw on Judith Butler's thinking and comprehend gender performatively as doing, and in relation to that agency as part of the performative process of one's personality. Reproductive agency is understood in this study as the possibilities to live differently the hegemonic forms of procreative life. I deal with three redescriptive themes: the family, economics and gender. The family is a central element in that it is considered the main location of reproduction. With regard to reproductive agency, the documents include problematic conceptions of the family. It is defined as a heterosexual, monogamous, conjugal relationship, which affects reproductive agency in that these notions do not allow for different modes of family life. The second prominent aspect, economics, features on two levels: the macroeconomic level of GDP, employment and competitiveness, and the level of family policies and concern about family finances. Macroeconomic-level argumentation is problematic in the context of reproductive agency because it implies that procreation is a duty of citizens, and thus has effects on values attached to reproductive potential. On the other hand, family policies may advance reproductive agency in supporting families financially. However, such policies also define how the family is understood, thereby affecting reproductive agency. The third theme, gender, intersects with many issues in the policy documents. All three texts consider the roles of men and women differently: women are primarily responsible for the family, and both men's and women's reproductive agency is affected in that the roles in the procreative process are predefined. EVA and the Family Federation see women as the main target of population policies, and consider it legitimate to try to change women s reproductive decisions. Implicit in the notion of reproductive agency is the idea that it should be possible to overcome and live differently the sex difference, but the three documents do not open up opportunities for that. The notion of reproductive agency makes it also possible to question the legitimacy of population policies in general and offers new perspectives on the vocabularies used in the three policy texts, providing insights into the values and logics that support the concepts.

Kateuden luonne ja erityispiirteet filosofisessa pohdinnassa

Kateuden tunnetta ei ole tarkasteltu käytännöllisessä filosofiassa huolimatta sen määräävästä asemasta ihmisen normaalissa päivittäisessä elämässä. Kateus liittyy moniin ilmiöihin yksilöllisenä tai jopa kollektiivisena ryhmätunteena, kun siihen yhdistyvät epäoikeudenmukaisuus ja itsepetoksellisuus. Tutkielma pyrki osoittamaan kateuden vääjäämättömän monipuolisuuden kilpailullisena ja eriarvoisuutta lisäävänä vertailevana kompleksisena negatiivisena tunteena. Jo antiikin Kreikassa kateus liitettiin ihmisten ja jumalien väliseen eriarvoisuuteen, nykypäivänä taas kateutta leimaa liberaalisen yhteiskuntapolitiikan keskiössä ”tietämättömyyden verhon” takana egalitaarisuuden ihanne ja oikeudenmukaisuuden ja reiluuden taju. Tunnekokemuksena kateus on impotenttinen toisen paremmuudesta ja inferioi näin kateuden episodisuuden irrationaaliseen tilanteeseensa nähden antagonistiseksi. Tutkielman neljästä pääluvussa ensimmäisessä kateus yhdistetään poliittisen liberaalin yhteiskuntafilosofian yhdysvaltalaiseen kannattajaan John Rawlsiin (1921−2002). Hänen ajattelussaan ja pääteoksessaan A Theory of Justice (1971) ja siinä erityisesti kateutta käsittelevässä luvussa IX kateus on yhteiskunnassa vaikuttavaa erityispsykologista taipumusta tavoitella parempiosaisten asemaa oikeudenmukaisuuden kontraktuaalisessa valintajärjestelmässä. Rawlsille kateus ei ole tabu, vaan kateuden ongelma koskee kaikkia abstraktissa alkuasetelmassa yhteiskuntasopimuksen piiriin liittyviä sopija−agentteja. Rationaalinen agentti ei kärsi kateudesta, kun epäoikeudenmukaisuutta ei ole hänen ja muiden samojen vapaus− ja eroperiaatteiden nojalla toimivien ihmisten välillä sietämättömästi. Rawls tekee kuitenkin jaon pahantahoisessa kateudessa (proper) yleiseen ja erityiseen ja erottaa sekä emulatiivisen (emulative) eli motivoivan esimerkin sysäämän kilvoittelevan kateuden varsinaisesta kateudesta (proper). Myös anteeksiannettava kateus (excusable general envy) on Rawlsin onnellisuutta ja reiluutta tasa–arvoistavassa sopimusteorian ideaalissa varsinaisen kateuden alaluokkana mukana. Kateus ja tasa-arvo tulevat esille paremmin kilpailullisessa kateudessa, mistä myös viime vuosien merkittävin kateustutkija amerikkalainen Kentuckyn yliopiston psykologian professori Richard H. Smith on ollut kiinnostunut. Hänelle kateus on inferiorisen kompleksista ja liittyy oman arvon tunteeseen ja kognitiiviseen psykologiaan. Kateuden tutkimus on monialaistunut ja vilkastunut viime vuosikymmenen aikana. Sosiaali−psykologia, sosiologia, kulttuuriantropologia ja tunnefilosofia ovat kiinnostuneet ymmärtämään tätä kompleksista negatiivista tunnetta paremmin. Kulttuurissamme kateus toimii universaalisesti yhteydessä muihin rinnakkaistunteisiin, kuten moraaliseen paheksuntaan tai sitä lievempään närkästymiseen. Kateus ei ole perustunne, mutta sille on löydettävissä prototyypillisiä piirteitä, joskin kateus ei helposti antaudu propositionaaliseen tai kognitiiviseen arvostelmasisältöön yksin mentaalisen analyysin välityksellä (Solomon 1976). Siitä pitää huolen kateuden affektuaalnen instrumentaalisuus (feeling) ja kognitiivisen komponentiaalisen tulkinnan vaikeus kateellisen väistellessä oman itsetunnon inferiorisuuden tai omaa toimintavalmiutta heikentävien ilkeämielisten motiiviensa alaisuudessa. Kateelliselle ei ns. perisyntinä riitä, että kadehditulta olisi saatu pois haluttu myönteinen ominaisuus, kohde−esine tai asema, vaan lähietäisyydellä toimivasta kadehditusta pitäisi päästä kokonaan eroon (ns. venäläinen kateus). Siksi kateus approksimoi naapureita, ystäviä, kollegoita tai myös toisen ihmisen aviopuolisoa, mutta usein arkiyhteydessä käsitteellisesti väärinymmärrettynä, koska jälkimmäisessä on kyse kolmepaikkaisesta mustasukkaisuuden tunteesta. Kaksipaikkaisena tunteena (kateellinen & kadehdittu) ja sen vastatunteenaan usein mainittu kiittämättömyys saavat aikaan sen, että kateellinen on myös taipuvainen aggressiivisuuteen ja vihaisuuteen, mutta kun asiaa tarkastelee tarkemmin taustalta paljastuu itsepetoksen elementtejä. Kateellinen hyödyntää itsepetoksen paradoksia eli kahden vastakkaisen uskomuksen (Kateellinen, koska P & Kateellinen, koska ~P) samanaikaista voimassaoloa tilanteessa, jossa omat teot ovat suuntautuneet intentionaalisesti muualle kuin kadehditun komparatiiivisesti parempana näyttäytyvien arvostuserojen kuromiseksi tilanteen tasavertaistamiseksi kiinni. Kateellinen voi olla deliberatiivisen ahne ja nopea epäreilussa reaktiossaan kadehdittua kohtaan. Näin uppiniskainen kateustunne voi tulla eriäväksi havaitun arvioivan arvostelman kanssa. Kateustunne olisi näin määritelmällisesti intensiivistä puutetta (toistuvissa) epätasa−arvoisissa ja irrationalisoituneissa ihmiskohtaamisissa. Tutkimus esitteli kateustunteen adekvaattisena käsitteenä ja toi havaintoja kognitiivisen tunneteorian riittämättömyydestä kateustunteen tutkimukselle. Kiinnostavaa oli, että poliittisessa yhteiskuntafilosofiasta löytyi myös Rawlsin psykologisten erityistaipumuksien ja erityisesti kateuden yhteiskuntapoliittista kritiikkiä. Tunneteoreettisesti kateustunne on kognitiivista perustunnetta holistisempi, intensiivisempi ja intentionaalisempi sekä lisäksi affektuaalisesti motivoiva, joka mahdollistaa myös inhimillisen toiminnan kehittymisen, mutta myös kadehtijan tuhoamisen. Itsepetos sen sijaan tekee kateudesta haavoittuvan ja myös narsismia ruokkivan tunnetilan, jossa kateellinen toimii hedonistisesti ei−kognitiivisen irrationaalisen tietämyksen (envious feeling proper) varassa ja kieltää tunteen konsekventionaaliset usein negatiiviset seuraukset itselleen ja lähiympäristölleen.