Ihmisoikeuskasvatus lukiossa — outoa ja itsestään selvää

Human Rights Education in a Finnish Upper Secondary School: Alien Yet Obvious This study focused on conceptions of human rights and human rights education (HRE) among students and teachers. I examined how human rights and HRE are understood by the students and teachers in one general upper secondary school located in southern Finland. I also examined teacher and student discourses about foreigners and immigrants. In the theoretical part of the study I dealt with the history of human rights, the different emphases in HRE and how HRE is handled within the curriculum of upper secondary schools in Finland. In the empirical part of the study I examined HRE in one particular general upper secondary school located in southern Finland where I carried out 28 student interviews and 18 teacher interviews. The study is based on qualitative theme interviews, which I analysed using qualitative content analysis. The aims of HRE as specified in UN documents on education seem not to have been achieved in the Finnish context. The students' knowledge of human rights seemed weak and very limited. Few teachers were familiar with the concept of human rights education. The concept of human rights was also unclear to many of the students. Freedom of speech was the most well-known and the most often-cited human right mentioned in the interviews. Students were not well acquainted with the different human rights instruments or the organisations dealing with human rights. In a way, human rights were both familiar and strange to the students. Materials related to HRE were used very little in the school or not at all. Yet human rights seemed to be very well implemented in the institution. The upper secondary school studied here does not seem to have substantial problems with equality among either the teachers or the students. In the interviews human rights problems were often considered someone else's problem in some other country. The teachers and students connected HRE especially with religious education, history and social studies. Human dignity is mostly dealt with in religious education, while matters concerning the history of human rights are mostly dealt with in history classes. Teachers appear to be human rights educators in the sense that they try to follow human rights principles in their daily work and respect the human dignity of everyone. The special role of a human rights educator was usually assigned to someone else — a teacher or an expert outside the school. HRE was not an intentional or conscious part of teachers´ educational work and was not seen either as belonging to the curriculum or as an obligation prescribed by international documents. There is a need to strengthen the presence of HRE in teacher education. HRE plays an important role in creating a culture of human rights. It is important to implement HRE so that the international aims for HRE will be fulfilled.

Tutkimuksen kohteena oli ihmisoikeuskasvatus lukiossa: miten ihmisoikeudet ja ihmisoikeuskasvatus opettajien ja opiskelijoiden näkemysten mukaan toteutuvat ja miten ihmisoikeuskasvatuselementit ovat esillä eri oppiaineiden opetussuunnitelmissa. Tämän lisäksi tarkasteltiin opiskelijoiden ja opettajien tapaa puhua ulkomaalaisista ja maahanmuuttajista. Tutkimus toteutettiin yhdessä eteläsuomalaisessa lukiossa ja tutkimusaineisto koostui opiskelijoiden (n=28) ja opettajien (n=18) teemahaastatteluista. Ihmisoikeuskasvatuksen toteutumisessa oli puutteita, eivätkä ihmisoikeuskasvatukselle YK:n ihmisoikeuskasvatukseen liittyvissä asiakirjoissa asetetut tavoitteet täyttyneet. Ihmisoikeus-käsite oli monille opiskelijoille epäselvä, ja ihmisoikeuksiin liittyvissä tiedoissa oli puutteita. Sananvapaus oli ihmisoikeuksista tunnetuin. Sen sijaan opiskelijat eivät tunteneet hyvin ihmisoikeuksiin liittyviä asiakirjoja ja järjestöjä. Yhtäältä ihmisoikeuksia pidettiin outoina ja vaikeina asioina, toisaalta taas itsestään selvinä. Ihmisoikeusongelmien nähtiin kuuluvan jonnekin muualle kuin kyseiseen lukioon tai Suomeen. Sinänsä ihmisoikeudet toteutuivat kuitenkin lukiossa kohtuullisen hyvin. Esimerkiksi tasa-arvon koettiin toteutuvan hyvin niin opiskelijoiden kuin opettajienkin keskuudessa. Opettajat pyrkivät työssään ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Erilaisuuden kohtaamiseen ja kunnioittamiseen liittyvissä taidoissa oli kuitenkin puutteita, ja opiskelijoilla esiintyi myös ennakkoluuloja ja jopa rasismia: puhetapaa maassa maan tavalla, muukalaiset mukautukoot. Puhetavalle ominaista oli korostaa muualta tulleiden oman aktiivisuuden ja sopeutumisen tärkeyttä pohtimatta sitä, miten itse tai miten yhteiskunta voisi huomioida muualta tulleet. Sekä opiskelijat että opettajat liittivät ihmisoikeuskasvatuksen erityisesti uskontoon, historiaan ja yhteiskuntaoppiin tai joihinkin näistä kolmesta oppiaineesta. Ihmisarvoa käsiteltiin erityisesti uskonnossa ja ihmisoikeuksien historiaan liittyviä asioita erityisesti historiassa. Opettajat olivat ihmisoikeuskasvattajia siinä mielessä, että he pyrkivät noudattamaan ihmisoikeuksien periaatteita työssään ja kunnioittamaan jokaisen ihmisarvoa. Erityinen ihmisoikeuskasvattajan rooli nähtiin kuitenkin jonkun muun opettajan tai koulun ulkopuolisen asiantuntijan asiana. Ihmisoikeuskasvatus ei ollut opettajille tietoinen osa kasvatustyötä, eikä sen nähty kumpuavan sen enempää opetussuunnitelman kuin kansainvälisten asiakirjojen velvoitteista. Ihmisoikeuksien toteutuminen vaatii ihmisoikeuskasvatusta, ja ihmisoikeuksien tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että ihmisoikeuskasvatukselle asetetut tavoitteet myös toteutetaan käytännössä.