Suomen ja Liettuan kielen nominaalimuodoista : vertaileva näkökulma

Tämän maisterintutkielman tutkimusalueena on liettuan kielioppi. Liettua on yksi vanhakantaisimmista yhä puhuttavista indoeurooppalaisista kielistä, joiden balttilaiseen ryhmään kuuluu sen ohella enää ainoastaan latvia. Liettuan kieli on Suomessa varsin tuntematon, vaikka valtaosa sen puhujista asuu täältä verrattain lyhyen matkan päässä. Siitä ei tätä kirjoitettaessa ole ilmestynyt suomen kielellä juuri muuta oppimateriaalia kuin yksi suppeahko asiointisanasto ja pieni sanakirja. Mitään varsinaista oppikirjaa tai kielioppia ei ole kirjoitettu. Tämän työn yhtenä tarkoituksena onkin siten paikata kielen melkoista suomeksi painetun oppimateriaalin puutetta. Työn varsinaiseksi tutkimuskohteeksi on otettu osa suomen ja liettuan kielten verbijärjestelmästä – nominaalimuodot ja niiden käyttö. Nominaalimuodoilla tarkoitetaan ei-finiittisiä verbimuotoja, jotka eivät voi yksinään esiintyä lauseen predikaattina ja joita käytetään nimensä mukaisesti nominien tavoin. Työssä luodaan ensinnä verrattain laaja katsaus suomen kielen infinitiiveihin ja partisiippeihin, minkä jälkeen siirrytään perusteellisesti tarkastelemaan liettuan kielen tärkeimpiä nominaalimuotoja: infinitiiviä, partisiippia, puolipartisiippia, adverbiaalipartisiippia ja supiinia. Tarkastelun pääpaino kohdistuu partisiippeihin. Yhtenä työn tavoitteista on esitellä, mitä eri nominaalimuotoja kielissä esiintyy, miten ne muodostetaan ja mihin tarkoituksiin niitä käytetään. Tämän lisäksi työhön sisältyy vertaileva näkökulma: siinä halutaan selvittää, millaisia tärkeimpiä yhtäläisyyksiä ja eroja kielten nominaalimuotojen välillä esiintyy. Käytetty lähestymistapa on siten kontrastiivinen eli kielten synkroniseen vertailuun perustuva. Kielten nominaalimuotojen välisten erojen ja yhteisten piirteiden valaisemiseksi työhön on sisällytetty molemmilla kielillä runsaasti esimerkkejä ja muotojen muodostamissääntöjä kuvaavia taulukoita. Suomen kielen osalta työn tärkeimpinä lähteinä ovat Nykysuomen käsikirja ja Iso suomen kielioppi. Liettuan verbimuotoja kuvaavat taulukot ja lisäksi monet esimerkkilauseista perustuvat puolestaan Liettuan kielen instituutin julkaisemaan teokseen Dabartinės lietuvių kalbos gramatika. Työn loppuosassa on laajahko liettuankielinen tiivistelmä, joka tekee työstä käyttökelpoisen myös liettuaa äidinkielenään puhuvalle, suomen kielestä kiinnostuneelle henkilölle. Tehtyjen vertailujen tärkeimpinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että suomen kielen nominaalimuodoista infinitiivien käyttöalue on liettuan infinitiivin sovellusaluetta laajempi. Erityisesti suomen toisen ja kolmannen infinitiivimuodon eri käyttötarkoituksia kohti löytyy liettuan kielestä useita eri nominaalimuotoja. Sen sijaan suomen I ja II partisiippi sekä liettuan partisiippi ovat verrattain usein käyttötavoiltaan toisiaan muistuttavia. Avainsanat: liettuan kieli, verbit, nominaalimuodot, vertaileva kielentutkimus

Nés sous de bons auspices? Etude qualitative de facteurs contribuant à l'acquisition du bilinguisme par les enfants d'un couple mixte

Pro gradu- tutkielmassani tarkastelen suomi-ranska kaksikielisyyden kehittymistä perheissä, joissa vanhemmilla on eri äidinkieli. Työni tavoitteena on ollut tutkia kuinka eri ympäristötekijät vaikuttavat kaksikielisyyden omaksumiseen ja miten perheiden erilainen panostus vähemmistökielen, ts. kielen joka ei esiinny ympäristössä, oppimiseen näkyy saavutetuissa tuloksissa. Tutkimukseeni osallistui 13 perhettä, joilla on 10-12 vuotiaita, ranskaa ja suomea päivittäin käyttäviä lapsia. Lapsia oli yhteensä 18. Voidakseni tarkastella myös kieliympäristön vaikutusta oppimiseen valittiin perheistä kuusi Suomesta ja seitsemän Ranskasta sekä Sveitsin ranskankieliseltä alueelta. Tutkimusmenetelmiini kuului vanhempien haastattelu perheen sosiolingvististen tekijöiden selville saamiseksi ja lasten kanssa keskustelu suullisen kielitaidon arvioimiseksi. Pääpaino kielitaidon arvioinnissa oli kuitenkin kirjallisella tekstillä, jonka lapset tuottivat molemmilla kielillä tekstittömän kirjan kuvien perusteella. Teksteistä suoritettiin virheanalyysit, joissa eri virheet jaettiin ortografisiin, semanttisiin ja kieliopillisiin virheisiin. Jokaiselle lapselle lasketiin myös keskiarvo, joka osoitti kuinka monta sanaa tekstissä oli jokaista virhettä kohti. Näiden keskiarvojen pohjalta tutkittiin yhteneväisyyksiä virhemäärien sekä perheiden sosiolingvististen tekijöiden kesken. Yhteenvedossa verrattiin myös tuloksia teoriaosassa esitettyihin kielitieteilijöiden tarjoamiin periaatteisiin. Tutkielman perusteella voidaan todeta, että ympäristön vaikutus näytetään usein aliarvioitaneen kaksikielisyyttä koskevissa teoksissa. Hyvään kielitaitoon vähemmistökielessä tarvitaan enemmän kuin yksi kieli - yksi henkilö menetelmä, jossa vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään. Hyviksi vahvistuskeinoiksi havaittiin varsinkin kaksikielinen koulu sekä useat vierailut toisen vanhemman kotimaahan. Varsinkin perheen nuorimpien lasten vähemmistökielen oppimiseen tulisi panostaa sillä näillä on syntymästään asti mahdollisuus käyttää enemmistökieltä myös vanhempien sisarusten kanssa. Kieliympäristön vaikutuksesta havaittiin, että Suomessa asuvat lapset hallitsivat yleisesti ottaen paremmin vähemmistökielensä kuin Ranskassa asuvat. Tähän pidettiin syynä ranskalais-suomalaisen koulun positiivista vaikutusta kielen oppimiselle sekä ranskankielen arvostettua asemaa Suomessa. Avainsanat: Kaksikielisyys, kieltenoppiminen, bilinguisme, acquisition des langues, couple mixte

Die deutsche Sprache als Teil der sprachlichen und beruflichen Identität : Eine Studie unter Germanistikstudierenden der Universität Helsinki

Tutkielmassa tarkastellaan saksan kielen merkitystä osana kielellistä ja ammatillista identiteettiä. Tutkimuskohteena ovat Helsingin Yliopiston germaanisen filologian opiskelijat, jotka ovat aloittaneet opintonsa vuosina 2008 ja 2009. Identiteettiä on tutkittu monilla eri tieteen aloilla, mutta yksimielisyyttä identiteetin määritelmästä ei ole, sillä eri tieteenalat painottavat tarkastelussaan eri näkökulmia. Tutkielman teoriaosassa pyritäänkin luomaan yleiskuva vallalla olevista käsityksistä ja käsitellään identiteettiä tarkemmin kielitieteellisestä näkökulmasta. Teoriaosassa kuvataan myös saksan kielen tämänhetkistä kansainvälistä asemaa, sillä kielen asema vaikuttaa vahvasti siihen, kuinka ko. kieleen suhtaudutaan ja halutaanko sitä opiskella vieraana kielenä. Vaikka identiteettiä onkin tutkittu paljon, ei vieraan kielen yliopisto-opiskelijoiden suhteesta opiskelemaansa kieleen ole kattavia tutkimuksia. Opiskelijoiden suhtautuminen vieraaseen kieleen heijastuu kuitenkin heidän oppimiseensa, motivaatioonsa ja laaja-alaisemmin koko opiskeluun, joten tätä tutkimalla voidaan saavuttaa tärkeää tietoa, jota voidaan hyödyntää mm. yliopisto-opintojen kehittämisessä. Tutkielman tavoitteena onkin kuvata tätä erityislaatuista suhdetta ja selvittää, miten opiskelijat kuvaavat suhdettaan saksan kieleen. Kielellisen identiteetin näkökulmasta tutkitaan, miten opiskelijat suhtautuvat saksan kieleen, miten he kuvaavat omaa kielitaitoaan ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kielellisen identiteetin kehittymiseen senhetkiseen muotoonsa. Ammatillisen identiteetin kannalta selvitetään, kuinka suuri merkitys saksan kielellä on osana opiskelijoiden ammatillista identiteettiä ja miten opiskelijat haluavat käyttää hyväkseen saksan kielen taitoaan työelämässä. Tutkielman korpus koostuu opiskelijoiden kirjoitelmista, jotka ovat osa TAITO-hanketta, sekä Saksalaisen laitoksen (laitos on vuodesta 2010 osa Nykykielten laitosta) lukuvuosina 2008 ja 2009 uusille opiskelijoilleen teettämistä lähtökyselyistä. Analyysi on kaksiosainen, jotta saavutetaan mahdollisimman kattava kuva opiskelijoiden identiteetistä. Ensimmäisessä osassa kirjoitelmia analysoidaan autobiografisen metodin avulla. Toisessa osassa korpuksia verrataan toisiinsa kvantitatiivisesti ja tutkitaan ovatko opiskelijat kuvanneet suhdettaan saksan kieleen samalla tavalla molemmissa korpuksissa. Tutkimuksesta käy ilmi, että opiskelijat aloittavat opintonsa hyvin erilaisista lähtökohdista, mikä ilmenee opiskelijoiden eritasoisen kielitaidon ja erilaisten odotusten lisäksi myös eroina identiteeteissä. Saksan kielellä on tärkeä merkitys suurimmalle osalle tutkituista opiskelijoista. Heidän kielellinen identiteettinsä on selvästi muotoutunut, ja he ovat motivoituneita opiskeluun. Heidän ammatillinen identiteettinsä on sitä vastoin epätarkempi, mikä osoittaa tarvetta opiskelijoiden tukemiseen ja työelämäorientaatioon jo opintojen alusta lähtien.

Das Übersetzen von Texten der Musikgattung Lied : am Beispiel von zehn Liedern aus dem Zyklus Winterreise von Franz Schubert und deren Übersetzungen

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on edistää ja kehittää saksalaisen liedmusiikin suomennosten tutkimusta. Tutkimusaineistona on käytetty kymmentä laulua Franz Schubertin säveltämästä laulusarjasta Winterreise (1827), joka pohjautuu Wilhelm Müllerin runoihin, ja Kyllikki Solanterän suomennoksia (1960) kyseisistä lauluista. Lähtökohtana oli lähtökielinen teksti, johon suomennosta verrattiin. Hypoteesina oli, että tavulukujen merkitys liedmusiikin kääntämisessä on suurempi kuin muiden lingvististen tai semanttisten ominaisuuksien, koska musiikki ja nuotit asettavat tiukat rajat käännökselle, eikä kääntäjä voi muuttaa kappaleen musiikillista rakennetta. Sanatarkan käännöksen sijaan kääntäjän tulee pyrkiä säilyttämään kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma riimejä unohtamatta. Aluksi kerrotaan taustatietoja säveltäjästä, sanoittajasta, teoksesta, liedmusiikista ja kääntäjästä. Teoriaosiossa kartoitetaan, mihin kategorioihin liedtekstien kääntäminen voidaan luokitella kuuluvaksi. Analyysi pohjautuu Wittbrodtin luokitteluun (1995). Teoriaosiossa käsitellään myös ekvivalenssia, adekvaattisuutta, näennäiskäännöksiä, tyyliä, uskollisuutta alkuperäisteokselle, vapaan kääntämisen rajoja ja käännösvirheitä tutkittavasta materiaalista valikoitujen esimerkkien pohjalta. Esimerkkejä edeltää aina teoriaosuus. Varsinainen vertailuosio, jossa vertaillaan lähtö- ja kohdetekstejä, on jaettu kuuteen osioon: säe- ja säkeistöluvut, sanaluvut, tavuluvut, kirjaimien poisjättö, suorat ja epäsuorat kysymykset sekä kappaleiden nimet. Sana- ja tavulukujen eroavaisuuksista esitetään myös taulukot. Sana- ja tavulukujen kohdalla pohditaan, mistä erot johtuvat. Kaiken kaikkiaan pohditaan myös, ovatko käännösratkaisut onnistuneita, ja miten kääntäjä on niihin päätynyt. Laulettavuutta käsittelevässä osiossa esitetään ensin aikaisempia pohdintoja ja tutkimustuloksia kyseisestä aiheesta. Lopuksi teen Mannilan Blueprint-metodin (2005) mukaiset testit. Metriikkatestin teen esimerkinomaisesti yhdelle säkeistölle ja musikaalisen testin teen kaikille kymmenelle laululle. Musikaalisessa testissä analysoidaan tarkemmin lähtökielisiä säkeitä ja niiden suomenkielisiä vastineita, joiden tavuluvut eroavat toisistaan. Loppupäätelmiä edeltävässä luvussa esitetään vielä suomalaisen lauluntekijän ajatuksia sanoittamisesta. Hypoteesi tavuluvuista osoittautui oikeaksi. 146 säkeestä vain viidessä eivät lähtö- ja kohdetekstin tavuluvut olleet identtiset, mikä todistaa sen, että kääntäjä pyrkii säilyttämään kappaleen rytmin. Kääntäjä on myös säilyttänyt kappaleiden riimit, mikä vaikuttaa osaltaan rytmin säilymiseen. Sanalukujen kohdalla taas vain 16 säkeellä oli identtiset sanaluvut, mikä kertoo siitä, että niitä tärkeämpää on säilyttää kappaleen semanttinen sisältö ja tunnelma. Käännösten voidaan katsoa kuuluvan useaan kategoriaan. Kappaleiden käännökset ovat suurimmalta osin ekvivalentteja, mutta osittain ne voidaan luokitella näennäiskäännöksiksi. Tyyli ei ole säilynyt virheettömänä aivan jokaisessa käännöksessä, mutta yhtään kääntäjän puutteellisesta kieli- tai kääntämistaidosta johtuvaa käännösvirhettä kappaleissa ei ole. Suomentaja ei ole tuottanut yhtään täydellisen sanatarkkaa käännöstä, vaikka leksikaalinen ero on osittain vain hiuksenhieno. Tämä osoittaa sen, että vapaan kääntämisen aste on liedmusiikin suomennoksissa suhteellisen korkea. Kaiken kaikkiaan Solanterän käännöksiä voi pitää suhteellisen onnistuneina.

Finnen-Bashing und Bindestrich-Kapitalismus : eine diskursanalytische Untersuchung der öffentlichen Diskussion zur Nokia-Werkschließung in Bochum

Tutkielmassa tarkastellaan matkapuhelinvalmistaja Nokian Bochumin tehtaan sulkemista käsittelevää julkista keskustelua Saksan johtavissa päivälehdissä, FRANKFURTER ALLGEMEINE ZEITUNGissa ja SÜDDEUTSCHE ZEITUNGissa. Työn tarkoitus on ymmärtää, kuinka erilaiset viitekehykset vaikuttavat tapausta käsittelevän julkisen keskustelun rakentumiseen ja kuinka yksittäiset kehykset voivat vaikuttaa ensisijaiseen tapaan tulkita tehtaan sulkemista yhteiskunnallisesti merkittävänä tapahtumana. Tutkielman teoreettis-metodologisena viitekehyksenä hyödynnetään Norman Fairclough’n kriittistä diskurssianalyysia (critical discourse analysis). Analyysi jakautuu kolmeen ulottuvuuteen, keskustelun aihepiirejä hahmottavaan ja kielitieteellisestä tutkimuksesta ammentavaan tekstianalyysiin, media-tekstien tuotantoa ja tekstigenrejä tarkastelevaan diskursiivisten käytäntöjen analyysiin sekä julkisen keskustelun yhteiskunnallista merkitystä tulkitsevaan sosiaalisen kontekstin analyysiin. Varsinaisessa tutkimustyössä hyödynnetään laadullista tekstianalyysia varten kehitettyä ATLAS.ti -tietokoneohjelmaa, joka auttaa aineiston temaattisessa luokittelussa. Aihekokonaisuuksien järjestelmällinen luokittelu helpottaa lukijaa ymmärtämään tutkijan tekemiä tulkintoja ja johtopäätöksiä. Diskurssianalyyttisen tarkastelun perusteella tutkittavan julkisen keskustelun diskursiivisen muodos-telman voidaan katsoa rakentuvan seitsemästä elementistä, diskursseista (1) solidaarisuus tehtaan työntekijöitä kohtaan, (2) yrityksen mielivaltainen toiminta, (3) poliitikkojen uskottavuus, (4) globalisaatiokeskustelu, (5) talousulottuvuus, (6) Suomi-konteksti ja puutteet yrityksen viestinnässä sekä elementistä (7) julkisen keskustelun kerronnallinen rakenne. Julkisen keskustelun yhteiskunnallista merkitystä tarkastellaan kolmen ulottuvuuden kautta, jotka perus-tuvat Faircloughn käsitykseen diskurssin taloudellisista, poliittisista ja kulttuurisista vaikutuksista. Nokia-ulottuvuus arvioi yrityksen imagon ja Suomi-kuvan suhdetta, Saksa-ulottuvuus pohtii demokratian toteu-tumista sekä politiikkaa käsittelevää uutisointia Saksassa ja globalisaatio-ulottuvuus pohtii eurooppalaisen ja globaalin mediajulkisuuden eroja sekä mahdollisuuksia vaikuttaa tai osallistua julkiseen keskusteluun ja toimintaan kansalaisena tai kuluttajana. Suomalaisten toimijoiden niukka osallistuminen Saksassa käytyyn keskusteluun ja toimijoiden yksi-puoliset kommentit saattavat vahvistaa suomalaista liiketoimintaa ja suomalaisuutta koskevia stereo-typioita Saksassa. Julkisen keskustelun pessimistinen luonne saattaa vahvistaa lukijoiden skeptistä suhtautumista poliittiseen toimintaan. Globalisaation monimutkaisten korrelaatiosuhteiden esittäminen voi aiheuttaa ongelmia myös johtaville päivälehdille, jotka joutuvat tasapainottelemaan kansallisen, eurooppalaisen ja globaalin uutisoinnin välillä.

Puhutun kielen segmentointi lausemaisiksi yksiköiksi

Puhutun kielen segmentointiin ei ole olemassa kaikkiin tarkoituksiin sopivaa, yleisesti hyväksyttyä ja toimivaa menetelmää - kirjoitettu kieli segmentoituu lauseiksi ja virkkeiksi, mutta puhetta segmentoidaan monin eri tavoin tilanteesta ja tarkoituksesta riippuen. Tähän on vaikuttanut kirjoitetun kielen keskeinen asema kielitieteellisessä tutkimuksessa: kirjoitusta on tutkittu enemmän ja kauemmin kuin puhetta, ja lisäksi kirjoitettu kieli vaikuttaa ihmisten kielikäsityksiin myös tiedostamattomalla tasolla, joten puhetta on vasta viime aikoina alettu tarkastella sen omista lähtökohdista käsin. Pro gradu -tutkielmassani vertaan keskenään kolmea puhutun kielen segmentointitapaa, jotka perustuvat erilaisiin teorioihin puheen luonteesta. Ensimmäinen on pohjoismaiseen Talsyntax-projektiin perustuva puhtaasti syntaktinen analyysimalli, jonka mukaiset segmentit ovat syntaktisesti itsenäisiä makrosyntagmoja. Toinen on Wallace Chafen ajattelua mukaileva kognitiivisperustainen segmentointitapa, jossa puheen katsotaan koostuvan ihmisen kognition toimintaa heijastavista ajatusyksiköistä. Kolmas malli perustuu David Brazilin teoriaan, jossa intonaatio ja kommunikaatio liittyvät olennaisesti toisiinsa, ja tämän mallin mukaan puhe segmentoituu kommunikaation kannalta merkityksellisiksi intonaatiojaksoiksi. Mallien vertailupohjana toimii erilaisista puhetilanteista koostuva 15 minuutin puhekorpus, jonka olen segmentoinut kaikkien kolmen mallin mukaisesti ja verrannut segmentointituloksia toisiinsa. Tutkimukseni osoittaa, että intonaatioon, kognitioon ja syntaksiin pohjautuvat segmentointitavat tuottavat hyvin samantapaisia tuloksia: segmenttien rajakohdista suurin osa on kaikkien kolmen segmentointitavan mukaisia. Erityisesti intonaatioon ja syntaksiin perustuvien analyysien tulokset ovat hyvin samankaltaisia, kun taas kognitiivispohjaisen segmentointitavan mukaiset tulokset eroavat muista enemmän ja se on myös tulkinnanvaraisempi. Kun puhuttu teksti segmentoidaan sekä intonaatiojaksoiksi että makrosyntagmoiksi, syntyvistä segmenteistä on molempien segmentointitapojen suhteen yhteneviä noin 85 % ja niihin kuuluu kaikista tekstin sanoista lähes 60 %. Eri segmentointitapojen suhteen yhteneviä segmenttejä ovat tyypillisesti minimipalautteet ja muut lyhyet puheenvuorot, ja lisäksi yhtenevyys on tyypillistä kysymyksille sekä puhujan ja puheenaiheen vaihtumiskohdille. Epäyhtenevyyttä puolestaan esiintyy lähinnä tilanteissa, joissa sama henkilö on pitkään yhtäjaksoisesti äänessä: mitä pidempi yhtenäinen puhejakso, sitä vaikeampi puhujan on hahmottaa sitä kokonaisuutena, joten sellaisiin muodostuu helpommin intonationaalisia tai syntaktisia epäjohdonmukaisuuksia. Tuloksista voidaan päätellä, että intonaatio ja syntaksi sekä jossain määrin myös kognitio liittyvät olennaisesti toisiinsa puhutussa kielessä. Jos tarkoituksena on löytää yleisesti hyväksyttävä ja toimiva puhutun kielen segmentointitapa, intonationaalis-syntaktinen segmentointi vaikuttaisi olevan hyvä lähtökohta. Avainsanat: puhuttu kieli, puhe, segmentointi, lause, intonaatio, kognitio, syntaksi

Kiinan kielen automaattinen käsittely ja kieliteknologia

Tutkielma käsittelee kiinan kielen automaattista käsittelyä ja kieliteknologiaa. Kieliteknologian osa-alueista keskitytään kiinan kielelle tyypilliseen sanarajatunnistus- eli segmentointiongelmaan, joka kumpuaa kiinan kielen kirjoitusjärjestelmän erityispiirteistä. Tutkielma on aihepiiriä esittelevä pilottitutkimus, jonka tarkoitettu lukijaryhmä on kiinan kieliteknologisesta tutkimuksesta kiinnostuneet opiskelijat ja tutkijat. Lähdemateriaali koostuu englannin- ja kiinankielisestä kirjallisuudesta, lähinnä konferenssiartikkeleista. Tutkielma esittelee kiinan kirjoitusjärjestelmää automaattisen käsittelyn näkökulmasta, käsittelee perinteisten ja yksinkertaistettujen merkkien eroja, merkkikoodauksia sekä erilaisia lähestymistapoja käyttäviä syöttöjärjestelmiä. Kirjoitusjärjestelmän esittely tarjoaa esitietoja kielen rakenteen ymmärtämiseksi sekä rakentaa pohjaa sanarajatunnistusta käsitteleviä osuuksia varten. Sanarajatunnistus- eli segmentointiongelma johtuu kiinan kirjoitusjärjestelmästä, jossa sanojen välejä ei merkitä välilyönneillä. Kielen kieliteknologista käsittelyä varten sanojen rajat tulee kuitenkin selvittää. Sanarajatunnistusjärjestelmät ovat tietokoneohjelmia, jotka etsivät ja merkitsevät nämä rajat automaattisesti. Tehtävä ei kuitenkaan ole yksinkertainen kielen monitulkintaisuuksien ja ns. tuntemattomien sanojen vuoksi. Joissain tilanteissa ei ole olemassa yksiselitteisen oikeaa segmentointia. Tutkielmassa esitellään kaksi segmentointijärjestelmää, keskittyen erityisesti niiden toiminnan kuvaukseen lukijalle ymmärrettävässä muodossa. Tärkeää on menetelmien ymmärtäminen, ei tekniset yksityiskohdat. Lopuksi paneudutaan segmentointijärjestelmien evaluaation ongelmiin. Sanarajatunnistusta suorittavien ohjelmien vertailu on usein hankalaa, koska monissa tapauksissa järjestelmät eivät tuota yhteismitallisia tuloksia. Tutkielmassa esitellään yritys saada aikaan yhteismitallisia evaluaatiomenetelmiä segmentointiohjelmien Chinese Word Segmentation Bakeoff -kilpailujen muodossa. Tutkielmassa todetaan sanarajatunnistusongelman olevan tärkeä tutkimuskohde. Ratkaisemattomia ongelmia on kuitenkin edelleen, tärkeimpänä evaluaatio. Avainsanat – Nyckelord – Keywords kiinan kieli, sanarajatunnistus, segmentointi,kirjoitusmerkit, merkkikoodaukset, kiinan syöttötavat

Preliminary phonological analysis of the Limi dialect of Humla Bhotia

The purpose of this research was to analyse the phonological system of the Limi dialect of Humla Bhotia. Humla Bhotia is a Tibeto-Burman language that is spoken by approximately 4000 5000 people in the far northwestern Humla province of the Kingdom of Nepal. The language has not previously been the subject of analysis. The data base for this thesis was collected on two different dialects of Humla Bhotia in Kathmandu, the capital of Nepal, from February to May 2000. I had three language informants who speak Humla Bhotia as their mother tongue. One of the informants speaks the Upper Humla dialect and the other two informants speak the Limi dialect. In this thesis I have concentrated on the phonology of the dialect of Limi but occasionally I also make reference to the Upper Humla dialect. The Limi data base consists of 600 words elicited in isolation, sentences where words have been checked for consonantal and pitch variation, and five texts comprising 117 sentences. Firstly, I have studied the geographical location, population and dialects of Humla Bhotia. Five dialects were identified: Limi, Upper Humla, La Yakba, Nyinba and Humli Khyampa. Information on the dialect areas is based on the accounts of seven mother tongue speakers of the language and on Nancy Levine s (1988) anthropological research of the ethnic group Nyinba. Secondly, I have analysed the phonological system of Limi from the viewpoint of American stucturalism much along the lines followed by Pike 1966 [1947] ja 1967 [1948]. In defining the prosodic elements I have also used acoustic analysis. In the Limi dialect there are 7 vowel phonemes. No vowel clusters occur within the same syllable. In this preliminary analysis 29 contrastive plosives, 8 affricates and 5 6 fricatives were found. The data also revealed 4 nasal phonemes, two rhotic phonemes, one lateral phoneme and two central approximants. Further research is however called for to check the phonemic status of these segments. Four contrastive prosodic elements were encountered: nasalisation, length, phonation type and pitch movement. There are two contrastive types of phonation: tense and lax. Many words were found with a third type of phonation, modal phonation. How modal phonation relates to the prosodic system is unclear at this stage and is therefore left for further research to determine. There are two contrastive pitch movement tonemes: a rising toneme and falling toneme. The falling toneme occurs in free variation with a level pitch contour. Rising appears to be linked with lax phonation and falling with tense phonation.

Counter-figures : An Essay on Antimetaphoric Resistance: Paul Celan's Poetry and Poetics at the Limits of Figurality

Titled "An Essay on Antimetaphoric Resistance", the dissertation investigates what is here being called "Counter-figures": a term which has in this context a certain variety of applications. Any other-than-image or other-than-figure, anything that cannot be exhausted by figuration (and that is, more or less, anything at all, except perhaps the reproducible images and figures themselves) can be considered "counter-figurative" with regard to the formation of images and figures, ideas and schemas, "any graven image, or any likeness of any thing". Singularity and radical alterity, as well as temporality and its peculiar mode of uniqueness are key issues here, and an ethical dimension is implied by, or intertwined with, the aesthetic. In terms borrowed from Paul Celan's "Meridian" speech, poetry may "allow the most idiosyncratic quality of the Other, its time, to participate in the dialogue". This connection between singularity, alterity and temporality is one of the reasons why Celan so strongly objects to the application of the traditional concept of metaphor to poetry. As Celan says, "carrying over [übertragen]" by metaphor may imply an unwillingness to "bear with [mittragen]" and to "endure [ertragen]" the poem. The thesis is divided into two main parts. The first consists of five distinct prolegomena which all address the mentioned variety of applications of the term "counter-figures", and especially the rejection or critique of either metaphor (by Aristotle, for instance) or the concept of metaphor (defined by Aristotle, and sometimes deemed "anti-poetic" by both theorists and poets). Even if we restrict ourselves to the traditional rhetorico-poetical terms, we may see how, for instance, metonymy can be a counter-figure for metaphor, allegory for symbol, and irony for any single trope or for any piece of discourse at all. The limits of figurality may indeed be located at these points of intersection between different types of tropes or figures, and even between figures or tropes and the "non-figurative trope" or "pseudo-figure" called catachresis. The second part, following on from the open-ended prolegomena, concentrates on Paul Celan's poetry and poetics. According to Celan, true poetry is "essentially anti-metaphoric". I argue that inasmuch as we are willing to pay attention to the "will" of the poetic images themselves (the tropes and metaphors in a poem) to be "carried ad absurdum", as Celan invites us to do, we may find alternative ways of reading poetry and approaching its "secret of the encounter", precisely when the traditional rhetorical instruments, and especially the notion of metaphor, become inapplicable or suspicious — and even where they still seem to impose themselves.

Uskonto ilman uskontoa : Radikaalin postmodernin uskonnonfilosofian haaste

Religion without religion. The challenge of radical postmodern philosophy of religion. The aim of this study is to examine the central ideas of Mark C. Taylor, Don Cupitt, and Grace Jantzen on the subject of the philosophy of religion. The method is a qualitative, systematic analysis of the works of the aforementioned philosophers. The purpose is to present, analyze, identify, find connections, and to gain an understanding of the original texts. This thesis shows that radical postmodern religion is “religion without religion”. God is “dead” and the concept of God is seen as “writing”, an ideal, a relationship of meanings or a language. In ethics, there are no objective values or principles. People must create their own morality. Reality is each person´s concept of reality. Language is universal in that language and reality cannot be considered separately. The human subject is contingent and formed in the linguistic and social context. According to postmodern feminism, the ideas that men present as facts are often degrading to women, distort reality and support the power of men. For this reason, we should create a new kind of philosophy of religion and a new language that takes women into consideration. Finally, we will study some philosophers, who have used postmodern ideas in a more moderate manner. In this way, we will look for a balanced solution between modernism and postmodernism. This study shows that the postmodern idea of religion is very different from classical Christianity. Ethics becomes subjective, anarchistic and nihilistic. Epistemology is relativistic and the human being becomes the measure of all things. Objective reality becomes blurry. Language is seen to be game-like, and it has no relation to reality. The moral responsibility of a subject becomes problematic. Science and rationality come into question without the permanent core provided by our consciousness. Women are not in an epistemologically privileged position. The truth claims by either men or women must each be evaluated one at a time. Many postmodern ideas can successfully be made of use if used in moderate manner.

Truth, Proof and Gödelian Arguments : A Defence of Tarskian Truth in Mathematics

One of the most fundamental questions in the philosophy of mathematics concerns the relation between truth and formal proof. The position according to which the two concepts are the same is called deflationism, and the opposing viewpoint substantialism. In an important result of mathematical logic, Kurt Gödel proved in his first incompleteness theorem that all consistent formal systems containing arithmetic include sentences that can neither be proved nor disproved within that system. However, such undecidable Gödel sentences can be established to be true once we expand the formal system with Alfred Tarski s semantical theory of truth, as shown by Stewart Shapiro and Jeffrey Ketland in their semantical arguments for the substantiality of truth. According to them, in Gödel sentences we have an explicit case of true but unprovable sentences, and hence deflationism is refuted. Against that, Neil Tennant has shown that instead of Tarskian truth we can expand the formal system with a soundness principle, according to which all provable sentences are assertable, and the assertability of Gödel sentences follows. This way, the relevant question is not whether we can establish the truth of Gödel sentences, but whether Tarskian truth is a more plausible expansion than a soundness principle. In this work I will argue that this problem is best approached once we think of mathematics as the full human phenomenon, and not just consisting of formal systems. When pre-formal mathematical thinking is included in our account, we see that Tarskian truth is in fact not an expansion at all. I claim that what proof is to formal mathematics, truth is to pre-formal thinking, and the Tarskian account of semantical truth mirrors this relation accurately. However, the introduction of pre-formal mathematics is vulnerable to the deflationist counterargument that while existing in practice, pre-formal thinking could still be philosophically superfluous if it does not refer to anything objective. Against this, I argue that all truly deflationist philosophical theories lead to arbitrariness of mathematics. In all other philosophical accounts of mathematics there is room for a reference of the pre-formal mathematics, and the expansion of Tarkian truth can be made naturally. Hence, if we reject the arbitrariness of mathematics, I argue in this work, we must accept the substantiality of truth. Related subjects such as neo-Fregeanism will also be covered, and shown not to change the need for Tarskian truth. The only remaining route for the deflationist is to change the underlying logic so that our formal languages can include their own truth predicates, which Tarski showed to be impossible for classical first-order languages. With such logics we would have no need to expand the formal systems, and the above argument would fail. From the alternative approaches, in this work I focus mostly on the Independence Friendly (IF) logic of Jaakko Hintikka and Gabriel Sandu. Hintikka has claimed that an IF language can include its own adequate truth predicate. I argue that while this is indeed the case, we cannot recognize the truth predicate as such within the same IF language, and the need for Tarskian truth remains. In addition to IF logic, also second-order logic and Saul Kripke s approach using Kleenean logic will be shown to fail in a similar fashion.

Ruumiinkuvia! : Suomalainen performanssi- ja kehotaide 1980- ja1990-luvulla psykoanalyysin valossa

My PhD-thesis Body Images! Psychoanalytical Analysis of Finnish Performance and Body Art in the 1980s and 1990s considers Finnish performance and body art performed mainly by visual artists. In Part I, I chart the historical construction of performance art and its extension since the beginning of the 21st century. There are several wievs of the historical background of performance art. I introduce three different genealogies of performance art. One is Rose-Lee Goldberg s view. She connects performance art with the European avant-garde already at the beginning of the 20th century from futurists and dadaists to Russian avant-garde and the Bauhaus. I prefer to present performance art as contemporary art, which began to take shape in connection with visual arts in the 1950s and 1960s. The focus on the body is apparent in nearly all performance art. Nevertheless, throug the concept of body art I want to empasize the artist s body as the place of art. Body art (as part of performance art) functions as thematic and interpretive concept, which allows me to focus on performances where the questions of body image, narcissism, desire, language and pleasure are incorporated in particular intensive ways. In Part II, I explore the arrival of performance art in Finnish visual arts in the 1980s. I study the new generation s relation to earlier Finnish happenings (1960s) and performative actions in 1970 s. I briefly introduce performance groups of the 1980s art scene and consider their reception in media. The main focus is on the group Jack Helen Brut, in which I see many similarities to the so- called Theatre of Images. The goal of this part II is to provide historical context for the performance analysis that follows. In Part III, I develop the concept of body image which is my main theoretical term. The concept of body image is used according to Lacanian psychoanalytical theory, especially his considerations of mirror stages. My first mapping of body image, which I call imaginary body image, is based on Lacan s famous mirror stage article (1949). According to my reading, body image is narcistic and aggressive. The important concepts here are ego, imaginary, méconnaisance and alienation. In 1953 Lacan began to develop different version on mirror stage, in which he emphasized the primacy of symbolic dimension. It is not image, but language which constructs the foundations of body image. Central concepts in this chater are Other as language, ego-ideal, demand and desire. In the last chapter I connect the third version of the mirror stage to concepts of gaze, phantasy, real, jouissance and object a. In previous chapters I had considered body image in relation to ego. Now I explore it in relation to subject. In my reading the body image is fragile phenomen, which oscillates between yearning for coherence and phantasies of fragmented images. Part IV of the thesis begins with an introduction to the central concepts and debates in performace studies over the last few decades. Important concepts are presence, performativity and theatricality. The main substance of my thesis, however, is the performance analysis, which focuses on works by three Finnish artists and one Finnish group. The first analysis concerns the performance (1992) of Kimmo Schroderus. I discuss the relationship between narcissism and body art and the changes in demands projected on body images of men in recent decades in a Euro-American context. I also explore this performance in relation to the myth of Narcissus, which I reinterpret through Narcissus s aggression against his own body. The group Homo S is the main subject of the next analysis. I discuss the relationship between feminist art and performance art, especially in the United States in the 1960s and 1970s. Homo S is different from this early performance art because of its anarchism, humor and rejection of all ideals. Homo S characterizes its performance Body Body (1983) as liberating vulgar feminism . Sociality and performance of erotic relations between women are central in Body Body. Pia Lindman s performances are the subjects of my third analysis. I study three of her performances: Olen muoto (1993), 17 and in love (1994) and Arranged views (1995). I interpret these performances as efforts to disperse the imaginary and symbolic structures of the body image. She constructs the peculiar object a and phantasy space of her own. In the last analysis I move from questions of image and gaze to a study of language, sound and jouissance. I discuss at a general level the performance of orality and helplesness (Hilflosigkeit) in body art. The central elements in Pentti Otto Koskinen s performances are the ear, listening and receptive gestures and postions. Perseveraatio (1998) can be understood representing as submission to the super-ego s power, which compels one to enjoy. I examine particularly closely the performance Maissi on hyvää ei missään nimessä maissia (1995), which I interpret as the return of a baby s body image to the liminal site of choice: language or jouissance?

Fictionalising Trauma : The Aesthetics of Marguerite Duras's India Cycle

Marguerite Duras (1914−1996) was one of the most original French writers and film directors, whose cycles are renowned for a transgeneric repetition variation of human suffering in the modern condition. Her fictionalisation of Asian colonialism, the India Cycle (1964−1976), consists of three novels, Le ravissement de Lol V. Stein (1964), Le Vice-consul (1966) and L'amour (1971), a theatre play, India Song (1973), and three films, La Femme du Gange (1973), India Song (1974) and Son nom de Venise dans Calcutta desért (1976). Duras’s cultural position as a colon in inter-war ‘Indochina’ was the backdrop for this “théâtre-text-film”, while its creation was provoked by the atrocities of World War II and post-war decolonisation. Fictionalising Trauma analyses the aesthetics of the India Cycle as Duras’s critical working-through of historical trauma. From an emotion-focused cognitive viewpoint, the study sheds light on trauma’s narrativisation using the renewed concept of traumatic memory developed by current social neuroscience. Duras is shown to integrate embodied memory and narrative memory into an emotionally progressing fiction. Thus the rhetoric of the India Cycle epitomises a creative symbolisation of the unsayable, which revises the concept of trauma from a semiotic failure into an imaginative metaphorical process. The India Cycle portrays the stagnated situation of a white society in Europe and British India during the thirties. The narratives of three European protagonists and one fictional Cambodian mendicant are organised as analogues mirroring the effects of rejection and loss on both sides of the colonial system. Using trauma as a conceptual prism, the study rearticulates this composition as three roles: those of witnessing writers, rejected survivors and colonial perpetrators. Three problems are analysed in turn by reading the non-verbal markers of the text: the white man as a witness, the subversive trope of the madwoman and the deadlock of the colonists’ destructive passion. The study reveals emotion and fantasy to be crucial elements in critical trauma fiction. Two devices intertwine throughout the cycle: affective images of trauma expressing the horror of life and death, and self-reflexive metafiction distancing the face-value of the melodramatic stories. This strategy dismantles racist and sexist discourses underpinning European life, thus demanding a renewal of cultural memory by an empathic listening to the ‘other’. And as solipsism and madness lead the lives of the white protagonists to tragic ends, the ‘real’ beggar in Calcutta lives in ecological harmony with Nature. This emphasises the failure of colonialism, as the Durasian phantasm ambiguously strives for a deconstruction of the exotic mythical fiction of French ‘Indochina’.

Writing Otherwise than Seeing : Writing and Exteriority in Maurice Blanchot

Maurice Blanchot (1907-2003), the French writer and novelist, is one of the most important figures in post-war French literature and philosophy. The main intention of this study is to figure out his position and originality in the field of phenomenology. Since this thesis concentrates on the notion of vision in Blanchot s work, its primary context is the post-war discussion of the relation between seeing and thinking in France, and particularly the discussion of the conditions of non-violent vision and language. The focus will be on the philosophical conversation between Blanchot and his contemporary philosophers. The central premise is the following: Blanchot relates the criticism of vision to the criticism of the representative model of language. In this thesis, Blanchot s definition of literary language as the refusal to reveal anything is read as a reference pointing in two directions. First, to Hegel s idea of naming as negativity which reveals Being incrementally to man, and second, to Heidegger s idea of poetry as the simultaneity of revealing and withdrawal; the aim is to prove that eventually Blanchot opposes both Hegel s idea of naming as a gradual revelation of the totality of being and Heidegger s conception of poetry as a way of revealing the truth of Being. My other central hypothesis is that for Blanchot, the criticism of the privilege of vision is always related to the problematic of the exteriority. The principal intention is to trace how Blanchot s idea of language as infinity and exteriority challenges both the Hegelian idea of naming as conceptualizing things and Heidegger s concept of language as a way to truth (as aletheia). The intention is to show how Blanchot, with his concepts of fascination, resemblance and image, both affirms and challenges the central points of Heidegger s thinking on language. Blanchot s originality in, and contribution to, the discussion about the violence of vision and language is found in his answer to the question of how to approach the other by avoiding the worst violence . I claim that by criticizing the idea of language as naming both in Hegel and Heidegger, Blanchot generates an account of language which, since it neither negates nor creates Being, is beyond the metaphysical opposition between Being and non-Being.