Ihmisen kokoinen tehtävä : Tutkimus lähetysharrastuksesta ja lähetyskasvatuksesta Opiskelijain Lähetysliitossa (OL)

Tutkimus koskee lähetystyöhön liittyvää vapaaehtoistyötä lähetysharrastuksen ja lähetyskasvatuksen ilmentäjänä. Tutkimuskontekstina on kristillinen opiskelijajärjestö Opiskelijain Lähetysliitto (OL). Tutkimuskysymykset ovat: Millainen lähetysharrastuksen konteksti OL on ollut vuosina 1972–2000? Millaista on OL:n antama lähetyskasvatus? Miksi nuorena aikuisena on toteutettu lähetysharrastusta OL:ssä? Miten tavoitteisuus ja intentionaalisuus ilmenevät OL:n vapaaehtoisilla? Tutkimusaineistona ovat OL:n arkisto- materiaalista toimintakertomukset ja jäsenanomukset, sekä haastattelut, joihin osallistuivat vuosien 1972–2000 kaikki 25 OL:n entistä puheenjohtajaa. Haastatteluista 20 oli teemahaastattelua ja viisi suoritettiin sähköpostitse. Arkisto- ja haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella ja määrällisellä sisällönanalyysillä aineisto- ja teorialähtöisesti. Analysoinnin apuna käytettiin Atlas-ti ja Excel-tietokoneohjelmia. Tutkimuksen uskonnon- pedagogisina lähtökohtina ovat tilannesidonnainen oppimiskäsitys, erityisesti Laven ja Wengerin (1999) teoria sekä tavoitteisuuden ja intentionaalisuuden käsitteet Kansasen (1981, 2004) määritteleminä. Analysointirunkona koetellaan kasvatusmenetelmien yhteydessä Jonassenin (1995) mielekkään oppimisen kriteereitä ja osallistumissyiden kohdalla Yeungin (2004) vapaaehtoismotivaation mallia. Arkistoaineiston analyysi osoitti, että OL järjestönä muistuttaa seurakuntien lähetystoimintaa toimintaan osallistuvien määrien ja toimintamuotojen osalta, mutta poikkeaa siitä jäsenistön ikärakenteen puolesta. Haastatteluaineiston pohjalta tutkimuksessa luotiin OL:n lähetyskasvatuksen malli, jossa OL esiintyy oppimis- ympäristönä arvomaailman, kasvatustavoitteiden ja kasvatusmenetelmien näkökulmista. OL:n arvomaailmaa kuvaa post-moderni sekä-että -eetos, mikä näkyy ekumeenisena kristillisyytenä sekä kokonaisvaltaisena lähetyskäsityksenä. OL:n lähetyskasvatuksen mallin ytimen muodostavat tavoitteet. Päätavoitteena on lähetys- harrastuksen synty ja syveneminen, jonka alatavoitteita ovat: lähetyskipinän syttyminen, lähetysidentiteetin kehittyminen ja lähetystyöstä vastuunkantaminen jo nyt. Päätavoite sisältää siten emotionaalisen, kognitiivisen ja pragmaattisen ulottuvuuden. Sivutavoitteista horisontaalisia ovat omaan yhteisöön ja globaaliin maailmaan sosiaalistuminen, vertikaalisia taas ovat kristillisen spiritualiteetin kehittyminen ja uskonnollisen toiseuden kohtaamisen oppiminen. Pää- ja sivutavoitteet kuuluvat yhteen, sillä sivutavoitteiden tarkoitus on tukea päätavoitteen toteutumista. Tutkimus esittää, että tavoitteet kuvaavat yleisemminkin lähetyskasvatuksen tavoitteita, ja että niiden kautta voidaan hahmottaa lähetyskasvatuksen suhdetta missiologiaan ja piirteitä uskontokasvatuksen alueena. Mielekkään oppimisen kriteereistä tärkeimmiksi nousivat kontekstuaalisuus ja transfer. Kontekstuaalisuus merkitsi esimerkiksi lähetystyön konkreettista tukemista. Sen sijaan eri kulttuurien ja uskontojen konteksteissa lähetystyön tekemiseen tutustuminen tapahtui lähinnä asiantuntijaluennoilla. Kriteerien parempaan toteutumiseen havaittiin tarvittavan tiedostavampaa ohjausta ja tavoitteiden hahmottamista OL:n vastuunkantajien, asiantuntijoiden ja osallistujien parissa. OL:ään osallistumissyyt olivat haastatteluaineistossa yhtä moninaisia kuin muissakin vapaaehtoistyön tutkimuksissa, ja toisaalta niissä korostuivat nuorille ja nuorille aikuisille tyypilliset piirteet. Vertailemalla painotuksia Yeungin ja OL:n lähetyskasvatuksen mallien kautta muodostettiin OL:ään liittyvät lähetysharrastuksen orientaatiot, joita ovat: oman spiritualiteetin kehittäminen, yhdessä tekeminen, yhteisön kehittäminen ja lähetysprofessio. Orientaatiot ilmentävät lähetysharrastuksen vertikaalisesti ja horisontaalisesti sekä ulos- ja sisäänpäin suuntautuneita elementtejä. Tutkimuksen mukaan vahvasti sitoutuneilla vapaaehtoisilla näyttää olevan selkeä käsitys kasvatustoiminnan tavoitteisuudesta. Intentionaalisuudessa havaittiin eroja sekä sisällössä että määrässä. Osalle kasvatukselliset päämäärät ovat olleet vahvemmin osana vapaaehtoistyötä, kun taas osalla painopiste on ollut enemmän omassa osallistumisessa. Paljon intentionaalisuutta ilmeni yhteisön kehittämisen orientaatiossa. Lähetysprofession orientaatiossa tuotiin esille evankeliointia ja/tai lähetyskasvatusta sekä OL:ssä että OL:n ulkopuolella. Avainsanat: lähetysharrastus, lähetyskasvatus, lähetystyö, vapaaehtoistyö, opiskelijajärjestö

Essays on Illegal Activities, Institutions and Economic Growth

In public economics, two extremist views on the functions of a government compete: one emphasizes government working for the public interest to provide value for the citizens, while another regards government mainly as a workhorse for private interests. Moreover, as the sole legitimate authority, the government has the right to define the rules and laws as well as to enforce them. With respect to regulation, two extremes arise: from too little regulation to too much of it. If the government does not function or ceases to exist, the state falls into anarchy or chaos (Somalia). If it regulates too much, it will completely suffocate private activities, which might be considered extralegal (the former Soviet Union). In this thesis I scrutinize the government s interventionist policies and evaluate the question of how to best promote economic well-being. The first two essays assume that the government s policies promote illegal activity. The first paper evaluates the interaction between the government and the mafia, and pays attention to the law enforcement of underground production. We show that the revenue-maximizing government will always monitor the shadow economy, as monitoring contributes to the government s revenue. In general, both legal and illegal firms are hurt by the entry of the mafia. It is, however, plausible that legal firms might benefit by the entry of the mafia if it competes with the government. The second paper tackles the issue of the measurement of the size of the shadow economy. To formulate policies it is essential to know what drives illegal economic activity; is it the tax burden, excess regulation, corruption or a weak legal environment? In this paper we propose an additional explanation for tax evasion and shadow production, namely cultural factors as manifested by religion as determinants of tax morality. According to our findings, Catholic and Protestant countries do not differ in their tax morale. The third paper contributes to the literature discussing the role of the government in promoting economic and productivity growth. Our main result is that, given the complex relationship between economic growth and economic freedom, marketization has not necessarily been beneficial in terms of growth. The last paper builds on traditional growth literature and revisits the debate on convergence clubs arising from demographic transition. We provide new evidence against the idea that countries within a club would converge over time. Instead, we propose that since the demographic transition is a dynamic process, one can expect countries to enter the last regime of stable, modern growth in stages.

Psykoterapian vaikutusten arvioiminen : Keskustelunanalyttinen tutkimus arviointihaastattelun käytänteistä

In the field of psychiatry semi-structured interview is one of the central tools in assessing the psychiatric state of a patient. In semi-structured interview the interviewer participates in the interaction both by the prepared interview questions and by his or her own, unstructured turns. It has been stated that in the context of psychiatric assessment interviewers' unstructured turns help to get focused information but simultaneously may weaken the reliability of the data. This study examines the practices by which semi-structured psychiatric interviews are conducted. The method for the study is conversation analysis, which is both a theory of interaction and a methodology for its empirical, detailed analysis. Using data from 80 video-recorded psychiatric interviews with 16 patients and five interviewers it describes in detail both the structured and unstructured interviewing practices. In the analysis also psychotherapeutic concepts are used to describe phenomena that are characteristic for therapeutic discourse. The data was received from the Helsinki Psychotherapy Study (HPS). HPS is a randomized clinical trial comparing the effectiveness of four forms of psychotherapy in the treatment of depressive and anxiety disorders. A total of 326 patients were randomly assigned to one of three treatment groups: solution-focused therapy, short-term psychodynamic psychotherapy, and long-term psychodynamic psychotherapy. The patients assigned to the long-term psychodynamic psychotherapy group and 41 patients self-selected for psychoanalysis were included in a quasi-experimental design. The primary outcome measures were depressive and anxiety symptoms, while secondary measures included work ability, need for treatment, personality functions, social functioning, and life style. Cost-effectiveness was determined. The data were collected from interviews, questionnaires, psychological tests, and public health registers. The follow-up interviews were conducted five times during a 5-year follow-up. The study shows that interviewers pose elaborated questions that are formulated in a friendly and sensitive way and that make relevant patients' long and story-like responses. When receiving patients' answers interviewers use a wide variety of different interviewing practices by which they direct patients' talk or offer an understanding of the meaning of patients' response. The results of the study are two-fold. Firstly, the study shows that understanding the meaning of mental experiences requires interaction between interviewer and patient. It is stated that therefore semi-structured interview is both relevant and necessary method for collecting data in psychotherapy outcome study. Secondly, the study suggests that conversation analysis, enriched with psychotherapeutic concepts, offers methodological possibilities for psychotherapy process research, especially for process-outcome paradigm.

Yhteinen verkosto? : Tutkimus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poikkihallinnollisista ryhmistä

Since the 1990s, European policy strategies have stressed the mutual responsibility and joint action of all societal branches in preventing social problems. Network policy is an integral part of the new governance that generates a new kind of dependency between the state and civil society in formulating and adhering to policy goals. Using empirical group interview data collected in Helsinki, the capital of Finland, this case study explores local multi-agency groups and their efforts to prevent the exclusion of children and young people. These groups consist mainly of professionals from the social office, youth clubs and schools. The study shows that these multi-agency groups serve as forums for professional negotiation where the intervention dilemma of liberal society can be addressed: the question of when it is justified and necessary for an authority or network to intervene in the life of children and their families, and how this is to be done. An element of tension in multi-agency prevention is introduced by the fact that its objectives and means are anchored both in the old tradition of the welfare state and in communitarian rhetoric. Thus multi-agency groups mend deficiencies in wellbeing and normalcy while at the same time try to co-ordinate the creation of the new community, which will hopefully reduce the burden on the public sector. Some of the professionals interviewed were keen to see new and even forceful interventions to guide the youth or to compel parents to assume their responsibilities. In group discussions, this approach often met resistance. The deeper the social problems that the professionals worked with, the more solidarity they showed for the families or the young people in need. Nothing seems to assure professionals and to legitimise their professional position better than advocating the under-privileged against the uncertainties of life and the structural inequalities of society. The groups that grappled with the clear, specific needs of certain children and families were the most capable of co-operation. This requires the approval of different powers and the expertise of distinct professions as well as a forum to negotiate case-specific actions in professional confidentiality. The ideals of primary prevention for everyone and value discussions alone fail to inspire sufficient multiagency co-operation. The ideal of a network seems to give word and shape to those societal goals that are difficult or even impossible to reach, but are nevertheless yearned for: mutual understanding of the good life, close social relationships, mutual trust and active agency for all citizens. Individualisation, the multiplicity of life styles and the possibility to choose have come true in such a way that the very idea of a mutual and binding network can be attained only momentarily and between restricted participants. In conclusion, uniting professional networks that negotiate intervention dilemmas with citizen networks based on changing compassions and feelings of moral superiority seems impossible. Rather, one should encourage openness to scrutiny among tangential or contradicting groups, networks and communities. Key words: network policy, prevention of exclusion, multi-agency groups, young people

Species-specific and Indication-based Use of Antimicrobials in Dogs, Cats, Cattle and Horses in Finland : Data collected using three different methods

Increasing antimicrobial resistance in bacteria has led to the need for better understanding of antimicrobial usage patterns. In 1999, the World Organisation for Animal Health (OIE) recommended that an international ad hoc group should be established to address human and animal health risks related to antimicrobial resistance and the contribution of antimicrobial usage in veterinary medicine. In European countries the need for continuous recording of the usage of veterinary antimicrobials as well as for animal species-specific and indication-based data on usage has been acknowledged. Finland has been among the first countries to develop prudent use guidelines in veterinary medicine, as the Ministry of Agriculture and Forestry issued the first animal species-specific indication-based recommendations for antimicrobial use in animals in 1996. These guidelines have been revised in 2003 and 2009. However, surveillance on the species-specific use of antimicrobials in animals has not been performed in Finland. This thesis provides animal species-specific information on indication-based antimicrobial usage. Different methods for data collection have been utilized. Information on antimicrobial usage in animals has been gathered in four studies (studies A-D). Material from studies A, B and C have been used in an overlapping manner in the original publications I-IV. Study A (original publications I & IV) presents a retrospective cross-sectional survey on prescriptions for small animals at the Veterinary Teaching Hospital of the University of Helsinki. Prescriptions for antimicrobial agents (n = 2281) were collected and usage patterns, such as the indication and length of treatment, were reviewed. Most of the prescriptions were for dogs (78%), and primarily for the treatment of skin and ear infections most of which were treated with cephalexin for a median period of 14 days. Prescriptions for cats (18%) were most often for the treatment of urinary tract infections with amoxicillin for a median length of 10 days. Study B (original publication II) was a retrospective cross-sectional survey where prescriptions for animals were collected from 17 University Pharmacies nationwide. Antimicrobial prescriptions (n = 1038) for mainly dogs (65%) and cats (19%) were investigated. In this study, cephalexin and amoxicillin were also the most frequently used drugs for dogs and cats, respectively. In study C (original publications III & IV), the indication-based usage of antimicrobials of practicing veterinarians was analyzed by using a prospective questionnaire. Randomly selected practicing veterinarians in Finland (n = 262) recorded all their antimicrobial usage during a 7-day study period. Cattle (46%) with mastitis were the most common patients receiving antimicrobial treatment, generally intramuscular penicillin G or intramammary treatment with ampicillin and cloxacillin. The median length of treatment was four days, regardless of the route of administration. Antimicrobial use in horses was evaluated in study D, the results of which are previously unpublished. Firstly, data collected with the prospective questionnaire from the practicing veterinarians showed that horses (n = 89) were frequently treated for skin or wound infections by using penicillin G or trimethoprim-sulfadiazine. The mean duration of treatment was five to seven days. Secondly, according to retrospective data collected from patient records, horses (n = 74) that underwent colic surgery at the Veterinary Teaching Hospital of the University of Helsinki were generally treated according to national and hospital recommendations; penicillin G and gentamicin was administered preoperatively and treatment was continued for a median of three days postoperatively. In conclusion, Finnish veterinarians followed well the national prudent use guidelines. Narrow-spectrum antimicrobials were preferred and, for instance, fluoroquinolones were used sparingly. Prescription studies seemed to give good information on antimicrobials usage, especially when combined with complementary information from patient records. A prospective questionnaire study provided a fair amount of valuable data on several animal species. Electronic surveys are worthwhile exploiting in the future.

Perspectives on knowledge creating inquiry in higher education

Higher education is faced with the challenge of strengthening students competencies for the constantly evolving technology-mediated practices of knowledge work. The knowledge creation approach to learning (Paavola et al., 2004; Hakkarainen et al., 2004) provides a theoretical tool to address learning and teaching organized around complex problems and the development of shared knowledge objects, such as reports, products, and new practices. As in professional work practices, it appears necessary to design sufficient open-endedness and complexity for students teamwork in order to generate unpredictable and both practically and epistemologically challenging situations. The studies of the thesis examine what kinds of practices are observed when student teams engage in knowledge creating inquiry processes, how the students themselves perceive the process, and how to facilitate inquiry with technology-mediation, tutoring, and pedagogical models. Overall, 20 student teams collaboration processes and productions were investigated in detail. This collaboration took place in teams or small groups of 3-6 students from multiple domain backgrounds. Two pedagogical models were employed to provide heuristic guidance for the inquiry processes: the progressive inquiry model and the distributed project model. Design-based research methodology was employed in combination with case study as the research design. Database materials from the courses virtual learning environment constituted the main body of data, with additional data from students self-reflections and student and teacher interviews. Study I examined the role of technology mediation and tutoring in directing students knowledge production in a progressive inquiry process. The research investigated how the scale of scaffolding related to the nature of knowledge produced and the deepening of the question explanation process. In Study II, the metaskills of knowledge-creating inquiry were explored as a challenge for higher education: metaskills refers to the individual, collective, and object-centered aspects of monitoring collaborative inquiry. Study III examined the design of two courses and how the elaboration of shared objects unfolded based on the two pedagogical models. Study IV examined how the arranged concept-development project for external customers promoted practices of distributed, partially virtual, project work, and how the students coped with the knowledge creation challenge. Overall, important indicators of knowledge creating inquiry were the following: new versions of knowledge objects and artifacts demonstrated a deepening inquiry process; and the various productions were co-created through iterations of negotiations, drafting, and versioning by the team members. Students faced challenges of establishing a collective commitment, devising practices to co-author and advance their reports, dealing with confusion, and managing culturally diverse teams. The progressive inquiry model, together with tutoring and technology, facilitated asking questions, generating explanations, and refocusing lines of inquiry. The involvement of the customers was observed to provide a strong motivation for the teams. On the evidence, providing team-specific guidance, exposing students to models of scientific argumentation and expert work practices, and furnishing templates for the intended products appear to be fruitful ways to enhance inquiry processes. At the institutional level, educators do well to explore ways of developing collaboration with external customers, public organizations or companies, and between educational units in order to enhance educational practices of knowledge creating inquiry.

Phospholipid cytochrome c interactions

The ability of the peripherally associated membrane protein cytochrome c (cyt c) to bind phospholipids in vitro was studied using fluorescence spectroscopy and large unilamellar liposomes. Previous work has shown that cyt c can bind phospholipids using two distinct mecha- nisms and sites, the A-site and the C-site. This binding is mediated by electrostatic or hydrophobic interactions, respectively. Here, we focus on the mechanism underlying these interactions. A chemically modified cyt c mutant Nle91 was used to study the ATP-binding site, which is located near the evolutionarily invariant Arg 91 on the protein surface. This site was also demonstrated to mediate phospholipid binding, possibly by functioning as a phospholipid binding site. Circular dichroism spectroscopy, time resolved fluorescence spectroscopy of zinc- porphyrin modified [Zn2+-heme] cyt c and liposome binding studies of the Nle91 mutant were used to demonstrate that ATP induces a conformational change in membrane- bound cyt c. The ATP-induced conformational changes were mediated by Arg 91 and were most pronounced in cyt c bound to phospholipids via the C-site. It has been previously reported that the hydrophobic interaction between phospho- lipids and cyt c (C-site) includes the binding of a phospholipid acyl chain inside the protein. In this mechanism, which is known as extended phospholipid anchorage, the sn-2 acyl chain of a membrane phospholipid protrudes out of the membrane surface and is able to bind in a hydrophobic cavity in cyt c. Direct evidence for this type of bind- ing mechanism was obtained by studying cyt c/lipid interaction using fluorescent [Zn2+- heme] cyt c and fluorescence quenching of brominated fatty acids and phospholipids. Under certain conditions, cyt c can form fibrillar protein-lipid aggregates with neg- atively charged phospholipids. These aggregates resemble amyloid fibrils, which are involved in the pathogenesis of many diseases. Congo red staining of these fibers con- firmed the presence of amyloid structures. A set of phospholipid-binding proteins was also found to form similar aggregates, suggesting that phospholipid-induced amyloid formation could be a general mechanism of amyloidogenesis.

Kolmas sektori maaseutukunnissa

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa, millaisena toimijana kolmas sektori eli järjestöt nähdään maaseutumaisissa kunnissa nyt, kun kunta- ja palvelurakenne on muuttumassa ja väestö ikääntymässä. Tutkimuksen perusteella maaseutukunnat odottavat kolmannelta sektorilta ja järjestöiltä panosta kaikkein eniten sosiaalisten verkostojen, niitä vahvistavan ihmisten kanssakäymisen ja yhteisöllisyyden vahvistajana. Erilaisten tapahtumien, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso-, harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan järjestäminen, ympäristönhoito, perinteen ja historian tallentaminen sekä asukas- ja kylätoiminnan ylläpitäminen ovat maaseutukunnissa toimivien järjestöjen vahvaa toimintakenttää. Tällaisen perinteisen järjestötoiminnan myös taloudellisen merkityksen nähdään korostuvan väestön terveyden ja toimintakyvyn eteen tehtävän ennaltaehkäisevän työn tarpeen kasvaessa. Toinen tutkimuksessa vahvasti esille noussut kolmannen sektorin toiminnan vahvuus liittyy järjestöjen toiminnan ihmisläheisyyteen ja inhimillisyyteen. Kuntakoon kasvaessa ja palvelutuotannon järjestelmien monimutkaistuessa monet tutut arkiset tavat hoitaa asioita menevät uusiksi. Varsinkin ikääntyville nämä muutokset ovat suuria ja aiheuttavat inhimillistä hätää, pelkoja ja kasvavaa yksinäisyyttä. Järjestöissä tämä avun tarve nähdään usein läheltä, ja ne ryhtyvät toimimaan avun ja palvelujen järjestämiseksi. Järjestöjen koetaan toimivan inhimillisesti, lähellä ihmisiä, helposti lähestyttävänä, tutuin kasvoin, kuuntelevin korvin, todellisiin tarpeisiin vastaten. Ajankohtainen poliittinen puhe tuo kolmannen sektorin esille nimenomaan palvelujen tuottajana. Järjestöt ovat myös monissa maaseutukunnissa paikallisesti merkittäviä palvelujen tuottajia ja työllistäjiä. Tutkimuksessa tuli kuitenkin selvästi esille se, ettei kolmannen sektorin palveluntuottajaroolin vahvistumista nähdä varsinkaan harvaan asutun maaseudun pienissä kunnissa kovin realistisena. Järjestöjen roolin ja tehtävien kasvua palvelujen tuottajana jarruttaa erityisesti rahoituksen epävarmuus sekä järjestöväen ikääntyminen ja aktiivisten toimijoiden vähäinen määrä. Kolmas sektori nähtiin varsinkin maaseutukunnissa tehdyissä haastatteluissa vapaaehtoistyön paikkana. Tämä työn järjestämisen periaate kolmatta sektoria määrittävänä tekijänä tuli esille huomattavasti useammin kuin esimerkiksi se, tavoitellaanko toiminnalla voittoa vai ei. On helppo ymmärtää, että kolmas sektori pyritään hahmottamaan vapaaehtoistyön paikaksi, varsinkin kun palvelujen tuottamisen rahoitus on sekä kunnissa että järjestöissä muodostumassa entistä vaikeammaksi kysymykseksi. Siihen, tehdäänkö työ järjestöissä palkattuna työnä vai vapaaehtoistyönä, sisältyy myös yksi kolmatta sektoria koskevan poliittisen keskustelun sokeista pisteistä. Keskustelussa ei ole edetty vielä siihen asti, että puhuttaisiin niistä rajoista, mitä maaseudun yhdistyksiltä ja niissä vapaaehtoiselta pohjalta toimivilta ihmisiltä voidaan ylipäätään edellyttää. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mikäli kolmannen sektorin odotetaan osallistuvan sellaisten palvelujen tuottamiseen, jotka edellyttävät sitoutumista, säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, ei tällaisia tehtäviä voida edellyttää hoidettavaksi järjestöissä vapaaehtoisvoimin, ilman korvausta. Tällaisten tehtävien hoitamiseen tarvitaan palkattuja työntekijöitä myös järjestöissä. Tarkasteltaessa kolmannen sektorin roolin ja tehtävien muuttumista maaseutumaisissa kunnissa ja peilattaessa sitä kuntien kasvaviin haasteisiin palvelujen järjestäjänä huomio keskittyy väistämättä ikääntyvän väestön tuki-, hoiva- ja hoitopalvelujen kysynnän kasvuun. Kolmannen sektorin kannalta keskeinen kysymys on, kuka tuottaa ja rahoittaa tulevaisuudessa nuorisopalvelut, liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, vapaa-ajan palvelut, virkistys- ja harrastustoimintaa tai ne välttämättömät tuki- ja hoivapalvelut, joihin kunnilla ei ole varaa. Suomessa on sellaisia alueita ja sellaisia palveluja, joissa julkiset palvelut eivät riitä ja yritysmäiselle palvelutuotannolle ei ole edellytyksiä. Järjestöjen palvelutoimintaa syntyy usein juuri tällaisiin tilanteisiin ja sinne, missä taloudellista voittoa tavoittelevia yrityksiä ei ole, joko toiminnan matalan tuottavuuden, pitkien välimatkojen ja harvan asutuksen aiheuttamien korkeampien tuotantokustannusten tai asiakkaiden alhaisen maksukyvyn takia. Ongelmallista on, ettei näitä maaseudun olosuhteita ja palvelumarkkinoiden erityispiirteitä ole otettu huomioon tuotaessa ja sovellettaessa EU-lähtöistä valtiontuki- ja kilpailulainsäädäntöä kansalliseen lainsäädäntöömme. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Suomessa on alueita ja palveluja, joissa kansalaisten perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden toteutuminen on kyseenalaista, jos näitä maaseudun olosuhdetekijöitä ei huomioida esimerkiksi valtiontukea koskevissa säädöksissä ja palvelujen tuottamiseen ei ohjata julkista tukea. Tutkimuksessa tarkastellaan niitä määritelmiä ja rajapintoja, jotka liittyvät yritystoimintaan ja järjestötoimintaan, elinkeinotoimintaan ja yleishyödylliseen toimintaan, yleishyödyllisiin ja julkisiin palveluihin, taloudellisiin ja ei-taloudellisiin palveluihin, kuntien lakisääteisiin ja ei-lakisääteisiin tehtäviin sekä vapaaehtoistyöhön ja palkattuun ammattityöhön. Tutkimuksessa kysytään, miksi palveluja tuottavien järjestöjen ja yritysten välisen kilpailuneutraliteetin tulkinnoissa ja tätä koskevissa säädöksissä ollaan oltu Suomessa niin tarkkoja ja miksi aihe on noussut niin keskeiseksi keskusteltaessa järjestöjen roolista palvelujen tuottajana. Maaseudun pitkien etäisyyksien ja pienten asiakasmäärien palvelumarkkinoilla kilpailua suurempi ongelma on pikemminkin palvelutuottajien vähäinen määrä tai se, ettei tuottajia ja kilpailua ole lainkaan. Aiheellista on myös kysyä, mistä yritykset ja järjestöt kilpailevat, onko niiden tuottamien palvelujen sisältö sama, onko asiakasryhmä sama tai miten palvelujen tuottamiseen liittyvät laajemmat yhteiskunnalliset ja sosiaaliset tekijät tulee ottaa huomioon todellista kilpailutilannetta arvioitaessa. Tutkimus vahvistaa tarvetta keskustella ja tehdä poliittiset linjaukset siitä, miten Suomessa suhtaudutaan sellaisiin organisaatioihin, joiden lähtökohtana on taloudellisen voiton tavoittelun asemesta yhteiskunnallisen ongelman ratkaiseminen tai tietyn väestöryhmän, kuten lasten, vanhusten tai vammaisten tarpeisiin vastaaminen. Euroopan parlamentin tätä yhteisötaloutta koskeva päätös vuodelta 2009 velvoittaa jäsenmaat ottamaan omassa lainsäädännössään huomioon tämäntyyppisen sosiaaliset ja taloudelliset näkökohdat yhdistävän toiminnan.

Italian ja Veneton läänin kolmas sektori. Maaraportti maaseutualueiden palvelutuotannon haasteista ja hyvistä käytännöistä.

Tiivistelmä Maaraportin tavoitteena on luoda yleiskatsaus Italian kolmanteen sektoriin ja tutkimus kohdistuu erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevan Veneton läänin kolmannen sektorin palvelutuotantoon. Raportissa tarkastellaan erityisesti kolmannen sektorin ja julkisen palvelutuotantosektorin sekä julkishallinnon toiminnallisia suhteita. Kolmannen sektorin mahdollisuuksia vastata maaseutualueiden palvelujen tarjonnan haasteisiin on pyritty analysoimaan. Italia on julkishallinnon ja kolmannen sektorin palvelutuotannon kannalta tarkasteltuna nykytilanteessa mielenkiintoinen testilaboratorio koko Euroopan mittakaavassa johtuen maan historiallisista, kulttuuri-sista, kieli- ja maantieteellisistä sekä itse väestöpohjan tarjoamista haasteista. Italiasta ei voida puhua yhden homogeenisen valtiokäsitteen alla, koska maa toimii kulttuurisista perinteistään johtuen kolmella eri nopeudella. Itse valtio käsitettäkin tulkitaan Italiassa monin eri tavoin pohjautuen ”valtiona” nähdyn organisaation käytännön funktioon sitoutuneena alueellisiin ja kulttuurisiin tekijöihin. Teollinen, dynaaminen yritysten varakas Pohjois-Italia henkilöityneenä Milanoon, hallinnon ja kulttuurin leimaama Keski-Italia kiteytyneenä ikuiseen kaupunkiin Roomaan ja Napolin alapuolinen Etelä-Italia, joka painii ”järjestelmässä sisällä olevan järjestelmänsä” kanssa eivät ole koskaan muodos-taneet oikeasti yhtenäistä Italian valtiota. Italiassa erillisinä itsehallinnollisina alueina toimivat lääneiksi luettavat Sisilia, Trentino Alto-Adige, Val di Aosta, Sardegna ja Friuli-Venezia Giulia, mikä lisää hallinnollista kirjavuutta. Viimeisten vuosien aikana Italian julkishallinto on ollut jatkuvassa transitiotilassa yrittäessään kohdata uudistumisen vaateita globalisoituvassa maailmassa. Italiassa on meneillään hidas siirtyminen liittovaltiomaiseen järjestelmään ja jopa syvempään paikallisuuteen. Massiivinen ja raskas julkishallintokoneisto neljällä eri tasolla (valtio - lääninhallinnolliset alueet - vahvat maakunnat - kunnat) on erittäin hankalasti modernisoitavissa, mutta poliittinen tahtotila on vaihtumassa klassista vahvaa keskushallintoa kannattavasta ajattelutavasta hyväksymään federalistisia, alueellisia hallintoratkaisuja. Italiassa on herätty havaitsemaan, että ongelmien ratkaisu täytyy viedä itse alueille ja niiden ihmisille, koska unilateraalinen keskushallinnointitapa ei enää vastaa monikerroksisiin, moniulotteisiin alueellisiin haasteisiin. Jokaisella alueella on erilaiset lähtökohdat ongelmien ratkaisuihin myös globalisoitumisen asettamissa yhteisissä haasteissa. Kolmannen sektorin asema arvostettuna italialaisten kansalaispalvelujen täydentäjänä ja tuottajana alkaa olla nykypäivää. Kolmannen sektorin elintärkeä osuus uusien palvelutarpeiden tunnistamisessa on jo yleisesti tunnustettu tosiasia Italiassa. Vapaaehtoisjärjestöt toimivat eturivissä kansalaisten arkipäivässä ja pystyvät näin kanavoimaan ensimmäisinä sosiaalista kehityskulkua ja kohottamaan esiin erilaisia marginaalistenkin ryhmien tarpeita sekä vastaamaan niihin. Kolmas sektori laajentaa, tuottaa ja paikkaa paikallista julkista palvelutuotantoa. Ratkaiseva askel lainsäädännölliseltä kannalta on ollut rahoitusvirtojen ohjaaminen kolmannen sektorin ns. ONLUS-organisaatioille ja ONLUS-statuksen perustaminen vuonna 1997. Italiassa on 60 231.214 asukasta (31.7.2009) ja se on hallinnollisesti jakaantuneena 8 100 kuntaan. Suomessa vastaavat luvut ovat 5 350 712 asukasta ja 348 kuntaa (11/2009). Maantieteelliseltä kooltaan Italia ei eroa 301 338 km2:n pinta-alallaan paljonkaan Suomesta (338 424 km2). Väestömäärän erojen vuoksi Italiassa on keskimäärin 199,9 asukasta neliökilometrillä ja Suomessa 17,1. Maiden välinen suora vertailu ei ollut mittakaavaerojen vuoksi järkevää. Kuntien hallinnollinen rooli on Italiassa painotukseltaan erilainen kuin Suomessa. Suomessa kuntien vastuulla oleva sosiaali-, terveydenhuolto- ja koulutoimi eivät ole samassa laajuudessa italialaisten kuntien vastuulla vaan näiden toimialojen vastuulliset tahot ovat läänit terveydenhoitopiireineen sekä maakuntahallinto koulupiirien osalta. Italialaisten kuntien vastuualueet voivat myös vaihdella mittavasti perustuslaissa määriteltyjen perustoimien lisäksi. Tutkimuksen kohteeksi on rajattu Koillis-Italiassa sijaitseva Veneton läänin alue, koska se on väkimäärältään lähes yhtä suuri kuin Suomi, 4 893 309 asukasta (31.3.2009). Kuntien lukumäärä on huimaava 581 kpl. Veneto on maantieteelliseltä alueeltaan pieni ja harvaan asuttua maaseutua on pinta-alasta melko niukasti. Pohjoisen osan vuoristoalueet karuine olosuhteineen muodostavat palvelutuotannollisesti haas-teellisen ympäristön, joka on verrattavissa suomalaisten maaseutualueiden tilanteeseen. Venetossa on omaksuttu Italian mittakaavassa innovatiivisia ratkaisuja julkishallinnon palvelutuotannon ja kolmannen sektorin toiminnan osalta. Veneton alue on luokiteltu maailman pienyritysintensiivisimmäksi alueeksi, mikä heijastuu myös alueen palvelutuotantoratkaisuissa. Raportti esittelee ensin Italian hallintoa, keskushallinnon, paikallishallinnon ja tutkimuksen asettelulle olennaisten kolmannen sektorin toimijoiden osalta. Tämä on välttämätöntä, sillä kolmannen sektorin toiminta on Italiassa hyvin pitkälle lainsäädännöllä ohjattua ja rajattua. Kolmannen sektorin käsitteistöä, toimijoita, järjestäytymistä ja sen toimintaa säätelevää lainsäädäntöä esitellään tarkemmin. Veneton läänin osalta kolmanteen sektoriin perehdytään sekä hallinnon että toimijakentän näkökulmia tulkiten. Raportin lopussa esitellään kolmannen sektorin palvelutuotantoon ja hallinnointiin liittyviä case-esimerkkitapauksia.

Oppineiden talossa : Helsingin yliopiston slavistien kansainväliset verkostot Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnan yhteydessä vuosina 1921-1925.

Tutkimuksessani tarkastelen kolmen Helsingin yliopiston slavistin, kirjastonhoitaja Andrei Igelströmin, kansan-runoudentutkija Viljo Johannes Mansikan ja kielentutkija Jooseppi Julius Mikkolan, kansainvälisiä tieteellisiä ja poliittisia verkostoja. Nämä verkostot muodostuivat venäläisten tiedemiesten avustamiseksi perustetun Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean kansainvälisen toiminnan ja siihen keskeisesti liittyneiden venäläisten tieteellisten julkaisujen välityksen ja Helsingin yliopiston konsistorin alaisen Venäläisten kirjaston ostohankkeen ympärille vuosina 1921-1925. Tutkimuksessani olen pyrkinyt vastamaan kysymyksiin: Millaista kansainvälistä tieteellistä ja poliittista yh-teistyötä suomalaiset slavistit Avustuskomitean yhteydessä harjoittivat? Millaisia tavoitteita Igelström, Mansikka ja Mikkola asettivat Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean toiminnalle? Millaisia poliittisia ja tieteellisiä toimintamuotoja Avustuskomitea slavistien ohjaamana sai, mitä ulkopuolisia tavoitteita avustustoimintaan liittyi, ja lopulta miten Avustuskomitean toiminta heijasteli kansainvälisen tieteellisen yhteistyön muutosta uudessa valtiollisessa tilanteessa 1920-luvun alussa? Aihettani olen jäsentänyt verkosto-käsitteen ja verkostoteorian mallien avulla. Keskeisiä lähteitä ovat olleet Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan Avustusko-miteaa käsittelevä kirjeenvaihto, Avustuskomitean kirjanpito ja avustustoimintaan osallistuneiden yhteisöjen julkaisemattomat ja julkaistut raportit sekä muistiot. Tutkimuksessa on käytetty historiantutkimuksen mene-telmiä, ja se liittyy Helsingin yliopiston slaavilaisen filologian oppiaineen ja Venäläisen kirjaston historiaan. Tutkimus osoitti Igelströmin, Mansikan ja Mikkolan kansainvälisten tieteellisten verkostojen olleen ratkaisevassa asemassa Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean muodostamisessa ja kansainvälisen avustustoiminnan järjestämisessä. Tieteellisistä verkostoista keskeisessä asemassa oli Pietarin Tiedeakatemian tieteellisten julkaisuiden myynti ja vaihto. Painotuotteiden vaihto länsimaisten tieteellisten instituuttien kanssa järjestettiin Venäläisen kirjaston ja sen kirjastonhoitajan Andrei Igelströmin välityksellä. Vuosina 1921 1923 Igelströmin hallinnoima vaihtokeskus oli kansainvälisesti ainutlaatuinen ja rakensi uudelleen tieteellisen yhteistyön Suomen ja Venäjän välille sekä loi edellytyksiä kansainvälisen tiedeyhteistyön elvyttämiselle venäläisen tiedeyhteisön kanssa. Poliittisten verkostojen näkökulmasta suomalaisten slavistien kontaktit T ekkoslovakian ulko-asianhallinnon kanssa paljastuivat läheisiksi ja yhteistyö ulottui avustustoiminnan lisäksi myös Suomen kau-pallisten etujen edistämiseen ja kysymykseen venäläisten emigranttien asemasta T ekkoslovakiassa 1920-luvun alkuvuosina. Venäläisten emigranttien asema Prahassa ja Suomen Yliopistollisen Avustuskomitean välinen yhteys konkretisoitui Venäläisen kirjaston ostohankkeessa. Kirjastonostohankkeen syyksi on tässä tutkimuksessa osoitettu T ekkoslovakian ulkoasianhallinnon action russe -politiikka ja T ekkoslovakian valtion pyrkimys luoda edellytyksiä uudelle tieteelliselle orientaatiolle, johon slavistisen tutkimuksen ja kielitieteiden kehitys 1920-luvun Prahassa liittyivät. Aloitteentekijöiksi kirjastonostohankkeeseen on osoitettu Helsingissä ja Prahassa toiminut ukrainalainen emigrantti Vladimir Tukalevski, joka yhdessä Igelströmin ja T ekkoslovakian varaulkoasiain-ministerin Václav Girsan kanssa suunnitteli Venäläisen kirjaston ostamista ja sen siirtämistä Prahaan.

Interactions of natural products with β-lactoglobulins, members of the lipocalin family

Natural products constitute an important source of new drugs. The bioavailability of the drugs depends on their absorption, distribution, metabolism and elimination. To achieve good bioavailability, the drug must be soluble in water, stable in the gastrointestinal tract and palatable. Binding proteins may improve the solubility of drug compounds, masking unwanted properties, such as bad taste, bitterness or toxicity, transporting or protecting these compounds during processing and storage. The focus of this thesis was to study the interactions, including ligand binding and the effect of pH and temperature, of bovine and reindeer β-lactoglobulin (βLG) with such compounds as retinoids, phenolic compounds as well as with compounds from plant extracts, and to investigate the transport properties of the βLG-ligand complex. To examine the binding interactions of different ligands to βLG, new methods were developed. The fluorescence binding method for the evaluation of ligand binding to βLG was miniaturized from a quartz cell to a 96-well plate. A method of ultrafiltration sampling combined with high-performance liquid chromatography was developed to assess the binding of compounds from extracts. The interactions of phenolic compounds or retinoids and βLG were investigated using the 96-well plate method. The majority of flavones, flavonols, flavanones and isoflavones and all of the retinoids included were shown to bind to bovine and reindeer βLG. Phenolic compounds, contrary to retinol, were not released at acidic pH. Those results suggest that βLG may have more binding sites, probably also on the surface of βLG. An extract from Camellia sinensis (L.) O. Kunze (black tea), Urtica dioica L. (nettle) and Piper nigrum (black pepper) were used to evaluate whether βLG could bind compounds from plant extracts. Piperine from P. nigrum was found to bind tightly and rutin from U. dioica weakly to βLG. No components from C. sinensis bound to βLG in our experiment. The uptake and membrane permeation of bovine and reindeer βLG, free and bound with retinol, palmitic acid and cholesterol, were investigated using Caco-2 cell monolayers. Both bovine and reindeer βLG were able to cross the Caco-2 cell membrane. Free and βLG-bound retinol and palmitic acid were transported equally, whereas cholesterol could not cross the Caco-2 cell monolayer free or bound to βLG. Our results showed that βLG can bind different natural product compounds, but cannot enhance transport of retinol, palmitic acid or cholesterol through Caco-2 cells. Despite this, βLG, as a water-soluble binding protein, may improve the solubility of natural compounds, possibly protecting them from early degradation and transporting some of them through the stomach. Furthermore, it may decrease their bad or bitter taste during oral administration of drugs or in food preparations. βLG can also enhance or decrease the health benefits of herbal teas and food preparations by binding compounds from extracts.

Medicines information sources and services for consumers : A special focus on the Internet and people with depression

The range of consumer health and medicines information sources has diversified along with the increased use of the Internet. This has led to a drive to develop medicines information services and to better incorporate the Internet and e-mail into routine practice in health care and in community pharmacies. To support the development of such services more information is needed about the use of online information by consumers, particularly of those who may be the most likely to use and to benefit from the new sources and modes of medicines communication. This study explored the role and utilization of the Internet-based medicines information and information services in the context of a wider network of information sources accessible to the public in Finland. The overall aim was to gather information to develop better and more accessible sources of information for consumers and services to better meet the needs of consumers. Special focus was on the needs and information behavior among people with depression and using antidepressant medicines. This study applied both qualitative and quantitative methods. Consumer medicines information needs and sources were identified by analyzing the utilization of the University Pharmacy operated national drug information call center (Study I) and surveying Finnish adults (n=2348) use of the different medicines information sources (Study II). The utilization of the Internet as a source of antidepressant information among people with depression was explored by focus group discussions among people with depression and with current or past use of the antidepressant(s) (n=29, Studies III & IV). Pharmacy response to the needs of consumers in term of providing e-mail counseling was assessed by conducting a virtual pseudo customer study among the Finnish community pharmacies (n=161, Study V). Physicians and pharmacists were the primary sources of medicines information. People with mental disorders were more frequent users of telephone- and Internet-based medicines information sources and patient information leaflets than people without mental disorders. These sources were used to complement rather than replace information provided face-to-face by health professionals. People with depression used the Internet to seek facts about antidepressants, to share experiences with peers, and for the curiosity. They described that the access to online drug information was empowering. Some people reported lacking the skills necessary to assess the quality of online information. E-mail medication counseling services provided by community pharmacies were rare and varied in quality. Study results suggest that rather than discouraging the use of the Internet, health professionals should direct patients to use accurate and reliable sources of online medicines information. Health care providers, including community pharmacies should also seek to develop new ways of communicating information about medicines with consumers. This study determined that people with depression and using antidepressants need services enabling interactive communication not only with health care professionals, but also with peers. Further research should be focused on developing medicines information service facilitating communication among different patient and consumer groups.