Talking About Time in Russian and Finnish

In this study I look at what people want to express when they talk about time in Russian and Finnish, and why they use the means they use. The material consists of expressions of time: 1087 from Russian and 1141 from Finnish. They have been collected from dictionaries, usage guides, corpora, and the Internet. An expression means here an idiomatic set of words in a preset form, a collocation or construction. They are studied as lexical entities, without a context, and analysed and categorized according to various features. The theoretical background for the study includes two completely different approaches. Functional Syntax is used in order to find out what general meanings the speaker wishes to convey when talking about time and how these meanings are expressed in specific languages. Conceptual metaphor theory is used for explaining why the expressions are as they are, i.e. what kind of conceptual metaphors (transfers from one conceptual domain to another) they include. The study has resulted in a grammatically glossed list of time expressions in Russian and Finnish, a list of 56 general meanings involved in these time expressions and an account of the means (constructions) that these languages have for expressing the general meanings defined. It also includes an analysis of conceptual metaphors behind the expressions. The general meanings involved turned out to revolve around expressing duration, point in time, period of time, frequency, sequence, passing of time, suitable time and the right time, life as time, limitedness of time, and some other notions having less obvious semantic relations to the others. Conceptual metaphor analysis of the material has shown that time is conceptualized in Russian and Finnish according to the metaphors Time Is Space (Time Is Container, Time Has Direction, Time Is Cycle, and the Time Line Metaphor), Time Is Resource (and its submapping Time Is Substance), Time Is Actor; and some characteristics are added to these conceptualizations with the help of the secondary metaphors Time Is Nature and Time Is Life. The limits between different conceptual metaphors and the connections these metaphors have with one another are looked at with the help of the theory of conceptual integration (the blending theory) and its schemas. The results of the study show that although Russian and Finnish are typologically different, they are very similar both in the needs of expression their speakers have concerning time, and in the conceptualizations behind expressing time. This study introduces both theoretical and methodological novelties in the nature of material used, in developing empirical methodology for conceptual metaphor studies, in the exactness of defining the limits of different conceptual metaphors, and in seeking unity among the different facets of time. Keywords: time, metaphor, time expression, idiom, conceptual metaphor theory, functional syntax, blending theory

Patterns of Transcendence : Classical Myth in Marina Tsvetaeva's Poetry of the 1920s

This study examines the position and meaning of Classical mythological plots, themes and characters in the oeuvre of the Russian Modernist poet Marina Tsvetaeva (1892-1941). The material consists of lyric poems from the collection Posle Rossii (1928) and two longer lyrical tragedies, Ariadna (1924) and Fedra (1927). These works are examined in the context of Russian Modernism and Tsvetaeva s own poetic development, also taking into account the author s biography, namely, her correspondence with Boris Pasternak. Tsvetaeva s appropriations of the myths enter into a dialogue with the Classical tradition and with the earlier Russian and Western literary manifestations of the source material. Her Classical texts are inextricably linked with her own authorial myth, they are used to project both her ideas about poetry as well as the authored self of her poems. An important context for Tsvetaeva s application of the Classical myths is the concept of the Platonic ladder of Eros. This plot evokes the process of transcendence of the mortal subject into the immaterial realm and is applied by the author as an extended metaphor of the poet s birth. Emphasizing the dialectical movement between the earthly and the divine, Tsvetaeva s Classical personae foreground various positions of the individual between these two realms. By means of kaleidoscopic reformulations of similar metaphors and concepts, Tsvetaeva s mythological poems illustrate the poet s position between the material and the immaterial and the various consequences of this dichotomy on the creative mission. At the heart of Tsvetaeva s appropriation of the Sibyl, Phaedra, Eurydice and Ariadne is the tension between the body and disembodiment. The two lyrical tragedies develop the dichotomous worldview further, nevertheless emphasizing the dual perspective of the divine and the earthly realms: immaterial existence is often evaluated from a material perspective and vice versa. The Platonic subtext is central for Ariadna, focussing on Theseus development from an earthly hero to a spiritual one. Fedra concentrates on Phaedra s divinely induced physical passion, which is nevertheless evoked in a creative light.

Analiz obraza ženščiny na osnove jazykovogo materiala ”Krest’janka” 1985, 1995 i 2005 gg.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Venäjällä ilmestyvän ”Krest’janka”-lehden välittämää naiskuvaa. Tutkimukseen on valittu lehden vuosikerrat 1985, 1995 ja 2005, koska suuret muutokset Venäjällä ajoittuvat tälle aikavälille. Haluamme selvittää, miten naiskuva on muuttunut tänä aikana ja miten se välittyy lehden sivuilta. Tutkimukseemme olemme käyttäneet A.V. Kirilinan työssään käyttämiä metodeja. Keräsimme lehdistä kaikki verbilausekkeet, joiden subjektina on naista tarkoittava sana ja jaoimme ne luokkiin merkityksen mukaan. Jaottelun jälkeen analysoimme kerättyä aineistoa ja pyrimme löytämään kullekin vuosikerralle tyypillisiä verbilausekkeita. Tämän lisäksi keräsimme lehdistä kaikki naista kuvaavat adjektiivit ja vertailimme niiden käyttöä eri vuosina. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vuoden 1985 lehdissä vaikuttaa vielä voimakkaasti sosialismin ihanteet. Nainen kuvataan työnsä kautta aktiivisena ja tavoitteensa ylittävänä kansalaisena. Yksityiselämään ei juuri kiinnitetä huomiota. Vuoden 1995 ja 2005 lehtien naiset ovat keskenään hyvinkin samanlaisia. Naisen elämästä puhutaan nyt jo laajemmin. Työn lisäksi yksityiselämä ja tunteet ovat keskeisiä aiheita. Kun 1985 lehdissä ei puhuttu naisesta negatiiviseen sävyyn, niin 1995 ja 2005 vuosien lehdissä naista kuvataan myös negatiivisessa valossa. Myös yhteiskunnan epäkohtiin kiinnitetään huomiota naisen näkökulmasta.

Slovo lider i ego upotreblenie v sovremennoj rossijskoj presse

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.

Osobennosti nacional'noj ohoty na pisatelja : Literaturnaja bor'ba 2002 goda vokrug romana Vladimira Sorokina Goluboe salo

Tutkielman lähtökohtana on oikeusjuttu, joka Venäjällä nostettiin kirjailija Vladimir Sorokinia vastaan kesällä 2002. Sorokinia ja hänen kustantamoaan Ad Marginemia syytettiin pornografian levittämisestä romaanissa Goluboe salo (1999), tarkemmin sanoen sivuilla 256 262, joilla kuvataan kommunistijohtajien Stalinin ja Hruščëvin homoseksuaalinen akti. Syytteen takana oli konservatiivinen, presidentti Vladimir Putinia ihannoiva nuorisoliike Iduščie vmeste ("Yhdessäkulkijat"). Oikeusjuttu ja siihen liittyneet tapahtumat - prosessia kutsuttiin venäläisissä tiedotusvälineissä yksinkertaisesti "Sorokinin jutuksi" ("delo Sorokina") - nostattivat Venäjällä laajan ja vilkkaan ns. kirjasodan kaunokirjallisuuden moraalitehtävästä ja kirjailijan vastuusta/vapaudesta. Työssä selvitellään, miksi nimenomaan kirjailija Vladimir Sorokin ja nimenomaan romaani Goluboe salo aiheuttivat skandaalin, mitä argumentteja polemiikissa esiintyi ja miten tapahtumat heijastavat Venäjän yhteiskunnallista tilannetta, etenkin kaunokirjallisuuden nykyistä asemaa. Metodologisesti tutkielma sijoittuu kirjallisuussosiologian ja reseptiotutkimuksen (vastaanottotutkimuksen) alalle. Tutkielman aineisto - 71 lehtiartikkelia - on koottu 31 venäläisestä valtakunnallisesta sanoma- ja aikakauslehdestä Integrum-tietokantaa hyväksikäyttäen. "Sorokinin juttua" analysoidaan artikkeleiden valossa kolmesta näkökulmasta: suhteessa 1) seksuaalisuuden ja 2) kaunokirjallisuuden asemaan Venäjällä sekä lyhyemmin suhteessa 3) muutamiin yleisyhteiskunnallisiin aspekteihin. Taustaksi selvitellään venäläisen postmodernismin teoriaa ja nk. kirjallisuusinstituution toimintaa. Tutkielmassa esitetään, että skandaali kertoo osaltaan niistä ongelmista, joiden kanssa Venäjä 2000-luvulla joutuu painiskelemaan. "Sorokinin juttu" laajeni pitkälti yli perinteisen pornografiakysymyksen; kirjasodassa tuli tiedotusvälineissä käsiteltyä seksuaalisuuden ja kaunokirjallisuuden aseman lisäksi mm. sananvapautta, tapauksen poliittisia konnotaatioita, "älymystön" ja "kansan" suhdetta, neuvostomenneisyyden pimeitä puolia sekä Venäjän suhdetta länteen. Jupakka myös nähtiin erinomaisena PR:nä Sorokinille. Goluboe salo näyttää joutuneen oikeusprosessin kohteeksi, koska siinä a) tuodaan venäläiseen kaunokirjallisuuteen avoin ja yksityiskohtainen seksuaalisuuden ja ruumiintoimintojen kuvaus b) herjataan häpeämättömästi venäläisen kaunokirjallisuuden kanonisoituja klassikoita sekä kritisoidaan terävästi neuvostomenneisyyttä, jota Venäjä ei ole vielä kyennyt tyhjentävästi käsittelemään. Skandaalissa asettuivat vastakkain ns. traditionalistinen ja postmodernistinen kirjallisuuskäsitys; edellisen mukaan kirjailijoiden tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, jälkimmäinen tahtoo nähdä kaunokirjallisuuden itsenäisempänä ilmiönä. Tutkimuksen lopputuloksena valtaenemmistö aineistosta näyttää enemmän tai vähemmän puolustavan Sorokinia - tosin ei niinkään hänen romaaninsa kirjallisten ansioiden vuoksi (joita harvat kiittivät), vaan silkasta periaatteesta: sanan- ja valinnanvapautta ei tahdota nähdä enää kahlittavan. Avainsanat: Sorokin - pornografia - kaunokirjallisuus - kirjallisuussosiologia - vastaanotto

Rossijskaja Karelija i karely v imperskoi politike Rossii, 1905-1917

Russian Karelians were one of the small peasant nations of the Russian Empire that began to identify themselves as nations during the late imperial period. At that historical moment Russian Karelia fell between an economically undeveloped empire and the rapidly modernizing borderland of Finland. The economic and cultural lure of Finland drew Karelians into the Finnish camp. This attraction was seen as a challenge to Russia and influenced the straggle between Russia and Finland for the Karelians. This struggle was waged from 1905 to 1917. This work is focused on the beginning stage of the struggle, its various phases, and their results. The confrontation extended into different dimensions (economic, political, ideological, church and cultural politics) and occurred on two levels: central and regional. Countermeasures against local nationalisms developed much earlier both in Russia and in other empires for use were also used in the Russian Karelian case. Economic policies were deployed to try to make relations with Russia more alluring for Karelians and to improve their economic condition. However, these efforts produced only minimal results due to the economic weakness of the empire and a lack of finances. Fear of the economic integration of the Karelians and Finns, which would have stimulated the economy of the Karelia, also hindered these attempts. The further development of the Orthodox Church, the schools and the zemstvos in Karelia yielded fewer results than expected due to the economic underdevelopment of the region and the avoidance of the Finnish language. Policizing measures were the most successfull, as all activities in Russian Karelia by the Finns were entirely halted in practice. However, the aspiration of Russian Karelians to integrate their home districts with Finland remained a latent force that just waited for an opportunity to push to the surface again. Such a chance materialized with the Russian revolution. The Karelian question was also a part of Russian domestic political confrontation. At the and of the 1800s, the Russian nationalist right had grown strong and increasingly gained the favor of the autocracy. The right political forces exploited the Karelian question in its anti-Finnish ideology and in its general resistance to the national emancipation of the minority peoples of Russia. A separate ideology was developed, focusing on the closeness of Karelians to the "great Russian people." Simultaneously, this concept found a place in the ultramonarchist myth of the particularly close connection between the people and tsar that was prominent in the era of Nicholas II. This myth assigned the Karelians a place amongst the "simple people" faithful to the tsar.

Isänmaamme keisari : Eliitin kansallisen identiteetin murros ja suomalaisen isänmaan rakentuminen autonomian ajan alussa

The emperor of our fatherland The changing national identity of the elite and the construction of the Finnish fatherland at the beginning of the autonomy This study addresses the question of changing national identity of the elite at the beginning of the autonomy (1808 1814) in Finland. Russia had conquered Finland from Sweden, but Finland was not incorporated into the Russian Empire. Instead, it was governed as separately administered area, and Finland retained its own (laws of the realm of Sweden) laws. The inclusion in the Russian Empire compelled the elite of Finland to deliberate their national identity; they had to determine whether they remained Swedes or became Finns or Russians. The elite chose to become Finns, which may seem obvious from the nowadays perspective, but it cannot be taken for granted that the Swedish speaking and noble elite converted their local Finnish identity into a new national identity. The basis of this study is constructive in a sense that identity is not seen as stable and constant. Theoretical background lies on Stuart Hall s writings on national identity, which offer good practical methods to study national identity. According to Hall identity is based mainly on difference , difference to others . In practice this means how elite began to define themselves in contrast to Swedes and Russians. The Finnish national identity was constructed in contrast to Swedes due to the political reasons. In order to avoid Russians suspicions Finns had to diverge from Sweden. Sweden had also gone trough coup d état, which was disliked by the elite of Finland. However, the attitudes of the elite towards Sweden remained somewhat ambiguous. Even if it was politically and rationally thinking wisest to draw away from Sweden, emotionally it was difficult. Russia, on the other hand, had been for centuries the archenemy of the Finns as well as all the Swedes. The fear of the Russians was mainly imaginary. Russians were seen as cruel barbarians who hated and resented Finns. The Finnish national identity was constructed above all in contrast to the Russians, for the difference to Russia was seen as a precondition for the existence of Finland. Respectively, the new position of Finland also required approaching towards Russia, which was in its nature very pragmatic. The elite contrived to get rid off its prejudice against Russians on intellectual level, but not on emotional level. At the beginning of the autonomy the primary loyalty of the elite was directed into the Finnish fatherland and its habitants. This was a radical ideological change, because traditionally the loyalty of the elite had focused on monarch and monarch s realm. However, the role of Alexander I was crucial. According to the elite the emperor had granted them a new fatherland. The former native country (Finland) was seen as a new fatherland instead of Sweden. The loyalty of the elite to the emperor generated from the reciprocal gratitude; Alexander I had treated their native country so mercifully. The elite felt strong personal responsibility for Finland s existence. The elite believed that the future of Finland rested on their shoulders. Alexander I had given them fatherland, but it was in the hands of the elite to construct the Finnish state and national spirit. The study of the Finnish national identity brings forth also that the national identity was constructed by emphasizing Finns civic rights. The civic rights were essential part of the construction of the Finnish national identity, for the difference between Finns and Russians was based on Finns own laws and privileges, which the emperor of the Russia had ensured.

Kirjan tie lukijalle : Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740 - 1860

Books Paths to Readers describes the history of the origins and consolidation of modern and open book stores in Finland 1740 1860. The thesis approaches the book trade as a part of a print culture. Instead of literary studies choice to concentrate on texts and writers, book history seeks to describe the print culture of a society and how the literary activities and societies interconnect. For book historians, printed works are creations of various individuals and groups: writers, printers, editors, book sellers, censors, critics and finally, readers. They all take part in the creation, delivery and interpretation of printed works. The study reveals the ways selling and distributing books have influenced the printed works and the literary and print culture. The research period 1740 1860 covers the so-called second revolution of the book, or the modernisation of the print culture. The thesis describes the history of 60 book stores and their 96 owners. The study concentrates on three themes: firstly, how the particular book trade network became a central institution for printed works distribution, secondly what were the relations between cosmopolitan European book markets and the national cultural sphere, and thirdly how book stores functioned as cultural institutions and business enterprises. Book stores that have a varied assortment and are targeted to all readers became the main institution for book trade in Finland during 1740 1860. It happened because of three features. First, the book binders monopoly on selling bound copies in Sweden was abolished in 1740s. As a consequence entrepreneurs could concentrate solely to trade activities and offer copies from various publishers at their stores. Secondly the common business model of bartering was replaced by selling copies for cash, first in the German book trade centre Leipzig in 1770s. The change intensified book markets activities and Finnish book stores foreign connections. Thirdly, after Finland was annexed to the Russian empire in 1809, the Grand duchy s administration steered foreign book trade to book stores (because of censorship demands). Up to 1830 s book stores were available only in Helsinki and Turku. During next ten years book stores opened in six regional centres. The early entrepreneurs ran usually vertical businesses consisting of printing, publishing and distribution activities. This strategy lowered costs, eased the delivery of printed works and helped to create elaborated centres for all book activities. These book stores main clientele consisted of the Swedish speaking gentry. During late 1840s various opinion leaders called for the development of a national Finnish print culture, and also book stores. As a result, during the five years before the beginning of the Crimean war (1853 1856) book stores were opened in almost all Finnish towns: at the beginning of the war 36 book stores operated in 21 towns. The later book sellers, mainly functioning in small towns among Finnish speaking people, settled usually strictly for selling activities. Book stores received most of their revenues from selling foreign titles. Swedish, German, French and Belgian (pirate editions of popular French novels) books were widely available for the multilingual gentry. Foreign titles and copies brought in most of the revenues. Censorship inspections or unfavourable custom fees would not limit the imports. Even if the local Finnish print production steadily rose, many copies, even titles, were never delivered via book stores. Only during the 1840 s and 1850 s the most advanced publishers would concentrate on creating publishing programmes and delivering their titles via book stores. Book sellers regulated commissions were small. They got even smaller because of large amounts of unsold copies, various and usual misunderstandings of consignments and accounts or plain accidents that destroyed shipments and warehouses. Also, the cultural aim of a creating large and assortments and the tendency of short selling periods demanded professional entrepreneurship, which many small town book sellers however lacked. In the midst of troublesome business efforts, co-operation and mutual concern of the book market s entrepreneurs were the key elements of the trade, although on local level book sellers would compete, sometimes even ferociously. The difficult circumstances (new censorship decree of 1850, Crimean war) and lack of entrepreneurship, experience and customers meant that half of the book stores opened in 1845 1860 was shut in less than five years. In 1858 the few leading publishers established The Finnish Book Publishers Association. Its first task was to create new business rules and manners for the book trade. The association s activities began to professionalise the whole network, but at the same time the earlier independence of regional publishing and selling enterprises diminished greatly. The consolidation of modern and open book store network in Finland is a history of a slow and complex development without clear signs of a beginning or an end. The ideal book store model was rarely accomplished in its all features. Nevertheless, book stores became the norm of the book trade. They managed to offer larger selections, reached larger clienteles and maintained constant activity better than any other book distribution model. In essential, the book stores methods have not changed up to present times.

War and Revolution in St. Petersburg : Modernist Links in the Poetry of Edith Södergran and Anna Andreevna Akhmatova

Important modernists in their own countries, Anna Akhmatova and Edith Södergran are compared in this dissertation as poets whose poetry reflects the climactic events of the early twentieth century in Finland and Russia. A comparatist, biographical and historical approach is used to uncover the circumstances surrounding these events. First the poets’ early works are reviewed and their contemporaries are mentioned to provide a poetic context. Then a brief review of Finnish and Russian history situates them historically. Next, the rich literary diversity of St. Petersburg’s Silver Age is presented and the work of the poets is viewed in context before their poetry is compared, as the First World War, October Revolution and subsequent Finnish Civil War impact their writing. While biography is not the primary focus, it becomes important as inevitably the writers’ lives are changed by cataclysmic events and the textual analysis of the poems in Swedish, Russian and English shows the impact of war on their poetry. These two poets have not been compared before in a critical review in English and this work contributes to needed work in English. They share certain common modernist traits: attention to the word, an intimate, unconventional voice, and a concern with audience. In addition, they both reject formal traditions while they adopt new forms and use modern, outside influences such as art, architecture and philosophy as subject matter and a lens through which to focus their poetry. While it may seem that Anna Akhmatova was the most socially aware poet, because of the censorship she endured under Stalin, my research has revealed that actually Edith Södergran showed the most social consciousness. Thus, a contrast of the poets’ themes reveals these differences in their approaches. Both poets articulated a vibrant response to war and revolution becoming modernists in the process. In their final works created in the years before their deaths, they reveal the solace they found in nature as well as final mentions of the violent events of their youth. Keywords: St. Petersburg, Modernism, Symbolism, Acmeism, Silver Age, Finland-Swedish literature

Kesken jäänyt vallankumous : Sosiaalinen mobilisaatio Helsingissä vuoden 1905 suurlakosta Viaporin kapinaan 1906

Tutkielmassani käsittelen vuoden 1905 suurlakon ja Viaporin kapinan välistä aikaa vallankumouksellisena prosessina Helsingissä. Miten vallankumouksellisuus ilmeni suurlakon aikana ja sen jälkeen Helsingissä? Miten tavalliset työläiset reagoivat tapahtumiin? Metodisina apuvälineinä minulla on ensinnäkin Charles Tillyn määritelmä vallankumoukselliselle tapahtumalle. Keskeistä tälle määritelmälle on, että vallankumouksellista tapahtumaa pitää tutkia sen lähtökohdista käsin eikä lopputuloksen kautta. Vallankumouksellinen tilanne syntyy, kun olemassa oleva hallitus saa kilpailijan ja vastaavasti se on ohi, kun jompikumpi jää jäljelle. Toiseksi apunani ovat olleet sosiaalihistorialliset tutkimukset Venäjän vallankumouksesta, joissa aihetta käsitellään ruohonjuuritason näkökulmasta. Tällöin polttopisteessä ovat lakot ja niiden aikana esitetyt vaatimukset. Oleellista näistä tutkimuksissa on, ettei työläisiä nähdä tahdottomana massana, joka sokeasti tottelee poliittisten johtajien käskyjä. Työläisillä oli omia, lähinnä ammatillisia vaatimuksia, jotka ilmensivät toisaalta huolta jokapäiväisestä toimeentulosta ja toisaalta ne heijastivat demokraattisten vaatimusten ulottamista laajemmalle kuin pelkästään valtiolliselle tasolle eli myös työpaikoille. Suurlakon aikana Helsingin työläiset johtivat käytännössä kaupungin julkista elämää. Vallan keskuksena toimi kansallislakon keskuskomitea. Näkyvintä valtaa käytti kansalliskaarti. Kaarti toimi vahvana poliisivoimana koko lakon ajan. Se pyrki kontrolloimaan liikennettä ja kauppaa sekä sensuroimaan muiden tahojen tiedonvälitystä. Raittiusväellä oli myös oma kaartin osasto, jonka avulla kaupunkiin säädettiin kieltolaki sekä kiellettiin prostituutio. Keskeinen elementti lakon onnistumisen kannalta oli niinikään avustustoiminnan järjestäminen lakon vuoksi hätään joutuneille. Näin turvattiin, ettei lakkorintamassa sattuisi ennenaikaisia repeämiä. Suurlakon jälkeen työväestö aktivoitui ennennäkemättömällä tavalla. Lakkojen lukumäärä ja niihin osallistuneiden työläisten määrä moninkertaistui. SDP:n virallinen tavoite eli poliittinen kansalaisuus ei riittänyt työläisjoukoille, vaan lakoilla pyrittiin saamaan aikaiseksi demokraattinen yhteiskunta laajemminkin. Lyhytikäisiksi jääneet työehtosopimukset eivät tilannetta korjanneet. Demokratia saatiin poliittisella tsolla, mutta ruohonjuurinäkökulmasta uudistukset jäivät kesken ja tyytymättömyys säilyi. Tässä mielessä työväenliike ei integroitunut yhteiskuntaan. Suomessa vallankumouksellinen toivo asetettiin Venäjän vallankumoustapahtumien etenemiseen. Suomalaisen radikalismin päätepisteenä voi pitää epäonnistunuttta Viaporin kapinaa, johon osallistui myös suomalaisia punakaartilaisia. Punakaartilaiset olivat suurelta osin nuoria, muualta Helsinkiin muuttaneita ja vähän järjestökokemusta omaavia henkilöitä. Nuoruus, juurettomuus ja liittyminen työväentyöväenpuolueeseen tai sen järjestöihin vasta perustamisvaiheen 1899-1903 jälkeen olivatkin leimallisia piirteitä radikaalien aineksien keskuudessa. Tutkielmassani osoitan, että ruohonjuuritason tutkimuksella voidaan kuvaa vuosisadan alun työläisistä, heidän toiveistaan ja haluistaan täsmentää. Vuosien 1905 ja 1906 poliittisessa murroksessa oli myös ammatillisilla seikoilla tärkeä sija työväestön pyrkimyksissä. Ne osoittavat omalta osaltaan työläisten vallankumouksellisia ja radikaaleja vaatimuksia. Punakaartilaisradikalismi oli läheistä sukua tälle toiminnalle. Avainsanat: Sosiaalihistoria, vallankumous, työväenliike, suurlakko 1905, Viaporin kapina.

"Kirjailijoiden tapaus" Venäjällä vuonna 1997

In the autumn of 1997, Russian government was faced with media pressure when owners of the TV channels ORT and NTV joined forces against it. This study is based on media sources from October 1997 to December 1997. It shows clearly how the enormous power of the media was able to dictate what happened in Russia. In the mid-1990s Russians started to talk about political technology, which became a commonly used term by professionals, journalists, politicians and intelligence services. As a result of this action, two leading reformers in the government, Anatoliy Chubais and Boris Nemtsov, were dismissed from their highly influential posts as finance and energy ministers respectively, but retained their power as first deputy prime ministers. According to the correspondents, the real reason was to resolve a conflict within the parliament, which had demanded the dismissal of Mr. Chubais. This demand was presented after Chubais had accepted $90,000 as a reward for co-writing a book on privatization. Chubais was considered to be Russia’s “business card” towards the west – the"Authors’ case" (Delo avtorov) was only solved after President Boris Yeltsin took part in the public debate. According to the research, the media owned by powerful businessmen Boris Berezovsky and Vladimir Gusinski, was able to use its own security services to expose sensitive material (Russian term ‘kompromat’), if necessary, concerning any given person. The so-called Authors’ case can be considered as a part of the battle and the tip of the iceberg in arrangements designed to organize the funding of the Russian presidential election campaign in 2000. The reason why this particular incident was so widely covered on television was because several programs aimed to reveal to the public "hidden bribes" that, as they claimed, government officials had received. The political aspect, however, was quite mild, when the concrete issues of possible dismissals of Ministers were debated in the Parliament. Everything was dealt with as a “family matter” inside Kremlin. Yeltsin's "family" consisted of practically anybody from oligarch Berezovsky to Chubais, the father of Russia's privatization policy. Methods of critical history implementation analysis has been used in this research in determining the use of the source material. Literature and interviews have also provided a good base for the study. The study proves that any literature dealing with the subject has not paid enough attention to how the dismissal of Alexander Kazakov, deputy of President’s administration, was linked directly with Gazprom, the state gas monopoly. Kazakov had to leave Gazprom and lose his position as Chubais' ally when the influential ORT television company was deteriorated.

Substrata Uralica : Studies on Finno-Ugrian Substrate in Northern Russian Dialects

The thesis consists of five articles and an introduction. It treats the problems of the Uralic substrate, most notably, the substrate toponyms, in the Russian dialects of Arkhangelsk region. The articles contribute to the general linguistic discussion concerning the nature of linguistic substrate and the outcome of language shift and to the onomastic discussion concerning the etymologisation and ethnic interpretation of substrate toponymy. Among the questions the articles scrutinised are the following: 1) How may phonetic and morphosyntactic substrate interference be verified? 2) How typical is the transfer of vocabulary in the case of a language shift? 3) How the borrowing of toponymy and appellative vocabulary are connected in the case of a language shift? 4) How does the etymologisation of the toponyms differ from the etymologisation of appellatives? 5) How reliable can the toponymic etymologies be? 6) How can the substrate language be identified? It is found that the substrate interference that can be meaningfully studied, from the point of view of historical linguistics, is predominantly lexical and not related to phonetics and morphosyntax, as presumed in many handbooks. New methods are outlined for the identification of substrate languages separately from the lexical, phonological and typological point of view by using the substrate toponymy as the main source of information on extinct languages. A reliability scale for the toponymic etymologies is developed that helps to identify the kinds of etymologies containing ethnohistorically meaningful information. The study also sheds light on questions related to Uralistics and Slavistics. The most important of these are the following: 1) Which Uralic languages were spoken in North Russia prior to Slavic? 2) When did the Slavicisation of the Finno-Ugrian population take place in the area of the Arkhangelsk Region? 3) What is the significance of the Finno-Ugrian substrate in northern Russian dialects to comparative Uralistics? 4) Are there any traces of pre-Uralic substrate languages in north-eastern Europe? The Finnic substrate languages, already identified by earlier studies, seem to have consisted of two groups, one of which was closest to the southern Finnic. Also, language(s) close to Sámi in some respects though not identical with it where spoken in pre-Slavic North Russia.

Vepsän kielen kvanttoripronominit

Tutkin pro gradu -työssäni vepsän kielen kvanttoripronominien järjestelmää: mitä pronomineja järjestelmään kuuluu, miten nämä pronominit voidaan ryhmitellä sekä millaisia ominaisuuksia pronomineilla on. Pronominiryhmäni nimeksi olen valinnut kvanttoripronominit, sillä perinteinen nimitys indefiniittipronominit ei ole terminä täsmällinen tälle moninaiselle, osin ei-indefiniittiselle ryhmälle. Aineistoni koostuu jo olemassa olevista vepsän kieliopeista ja sanakirjoista, mutta varsinainen analyysini perustuu vepsän kielen tekstinäytteisiin. Näistä työni kannalta tärkeimmät ovat vanhat vepsäläiset murrenäytteet Näytteitä äänis- ja keskivepsän murteista (MSFOu 100) sekä Näytteitä etelävepsästä II (Kettunen 1925). Vertailun vuoksi mukana on myös uutta nykyvepsäläistä aineistoa kuten Kodima-lehden 13 irtonumeroa vuosilta 1999-2008 sekä Markan Evangelii -evankeliumin koepainos (1992). Työni sisältää 211 esimerkkilausetta, jotka olen glossannut ja kääntänyt suomeksi. Esimerkkilauseiden tehtävänä on osoittaa, että morfologisen ja semanttisen analyysini väitteet pitävät paikkansa ja esittelemäni ominaisuudet todella esiintyvät vepsässä. Ryhmittelen vepsän kvanttoripronominit Ison suomen kieliopin (2004) mukaan viiteen alakategoriaan: indefiniittisiin, universaalisiin, kieltohakuisiin, samantekevyyden ja lukumäärän kvanttoripronomineihin. Saman kieliopin mallia hyödynnän myös kvanttoripronominien morfologisessa ja syntaktisessa tarkastelussa. Kerron kustakin pronominista, esiintyykö se substantiivisesti tai adjektiivisesti. Muita tarkasteltavia ominaisuuksia ovat pronominin taipuminen sekä adjektiivisen pronominin kongruenssi ja suhde pääsanaan. Semanttisessa analyysissä sovellan typologisen kielentutkimuksen tutkimustuloksia ja metodeja kuten indefiniittipronominien typologista määritelmää (Haspelmath 1997) ja semanttisten karttojen metodologiaa (Haspelmath 2003). Koska tutkimusaiheeni on niin laaja, käsittelen semantiikan osalta tarkemmin vain niin sanottuja indefiniittipronomineja. Tämä termi sisältää työssäni kvanttoripronominien ryhmittelyn kolme alakategoriaa, indefiniittiset, kieltohakuiset sekä samantekevyyden kvanttoripronominit, mutta pronominien lisäksi mukana ovat myös proadverbit. Määrittelen työssäni vepsän indefiniittipronominisarjat, sillä typologisesti indefiniittipronominit esiintyvät nimenomaan sarjoissa, joissa on yksi jäsen kustakin ontologisesta pääkategoriasta. Tutkin myös vepsän indefiniittipronominisarjojen funktionaalisia eroja eli sarjojen jakautumista yhdeksän perusfunktion kesken. Nämä jakaumat voi esittää distributionaalisena kaavana implikationaalisella kartalla (Haspelmath 1997: 64), ja kaavojen avulla on mahdollista tarkastella synkronisesti funktioiden kieltenvälisiä distribuutioita. Havaintojeni pohjalta hahmottelen vepsän kielen indefiniittipronominien distributionaalisen kaavan ja osoitan, että indefiniittipronominien implikationaalisen kartan metodi on sovellettavissa myös vepsään. Pro gradu -työssäni osoitan, että vepsän kielessä on omaleimainen kvanttoripronominien järjestelmä, vaikka siinä onkin monia yhtymäkohtia prestiisikielen venäjän ja lähisukukielen suomen järjestelmiin.

Vepsän kielen momentaaniset ja frekventatiiviset verbijohdokset : Johdosten rakenteen, merkityksen ja käytön tarkastelua

Tutkielmani käsittelee vepsän kielen momentaanisia ja frekventatiivisia verbijohdoksia. Tutkimus on aineistolähtöinen. Selvitän eri-ikäisistä tekstilähteistä kokoamani korpuksen valossa, minkälaista vepsän verbijohto on muihin itämerensuomalaisiin kieliin, erityisesti suomeen ver-rattuna. Yhtäältä näkökulmani on morfologinen. Toisaalta kiinnostukseni kohteena on verbijohdon silmiinpistävä runsaus ja produktiivisuus. Pohdin, missä ympäristöissä johdoksia käytetään ja minkälaisia merkityksiä niillä ilmaistaan. Taustalla on aiemmassa tutkimuksessa esitetty hypoteesi venäjän verbiaspektin vaikutuksesta vepsän verbijohdon runsastumiseen ja merkityskehitykseen. Teoreettiset katsaukset luon derivaatiomorfologiaan ja aspektin tutkimukseen typologian ja itämerensuomalaisten kielten näkökulmasta. Sivuan myös hieman venäjän kielen aspektia. Tutkimuksessani tulee näkyviin diakroninen muutos, sillä 1900-luvun alussa puhuttua vepsän kieltä 2000-luvun kieleen verrattaessa erityisesti frekventatiivijohdosten käyttö näyttää lisääntyneen. Frekventatiivijohtimet voivat liittyä moniin sellaisiin kantasanatyyppeihin, joihin ne eivät semanttisista tai morfotaktisista syistä vepsän lähisukukielessä suomessa liity. Sekä momentaanisten että frekventatiivisten johdinten valikoima on 2000-luvulla käytännössä supistunut 1900-luvun alun teksteissä esiintyvistä ja aiemmassa kirjallisuudessa mainituista useista johdinvarianteista äänteellisesti lyhyempiin, frekventatiivisiin -(e)le- ja momentaanisiin -(a)hta-johtimiin. Johdoksilla ilmaistuista merkityksistä olen tulkinnut erityisesti habituaalisuuden merkitystä merkittävän frekventatiivijohdoksin. Toisinaan vaikuttaa, että frekventatiivijohdoksilla halutaan korostaa toiminnan imperfektiivisyyttä suhteessa johtamattomaan kantaverbiin. Momentaanijohdoksia aineistossani on vähemmän, mutta niilläkin voi katsoa olevan aspektuaalisiin suhteisiin viittaavaa käyttöä. Voidaan sanoa, että vepsän verbijohtimin ilmaistaan aspektuaalisia suhteita laajemmin kuin suomessa. Avoimeksi jää, voiko imperfektiivisyyden ja habituaalisuuden tai perfektiivisyyden merkitsemistä verbijohdoksin pitää tietyissä konteksteissa pakollisena.