Tyhjyyden reunalla, helvetin kannella : Yhtenäisen subjektin hajoaminen Saul Bellowin Herzogissa

The study shows that the reading paradigm derived from codes Roland Barthes presented in his S/Z exposes the postmodernic nature of Saul Bellow s Herzog (1964), and embodies in which way the novel is organized as a radical rewriting of modernism and its ideology. I explore how solid, compact and modernistic subject breaks down at every level of Herzog s narration. I actually argue that the heteroglossic novel is representative of an early American postmodern movement in literaure, and it should by no means be dissected narrowly as a realistic or naturalistic novel at all. The intertextual code verifies that the interpretation of Herzog remains inadequate if one doesn t take account of the novel s significant intertextual references to other texts. In fact, even the mind of Moses Herzog, the protagonist of the novel, is a mosaic of citations. It emerges from the dissertation that the figure of Don Quixote follows Moses Herzog as an ambiguous shadow while the professor of history struggles with his anxiety and anguish, and travels in a mentally confused state around the U.S. for five days in the early 1960s, encountering the impending atmosphere of transition as the country is on the threshold of a significant cultural and social change. There is a strong necessity for updated interpretation of Herzog partly because its centrality to Bellow s own career as a writer but mainly because it has been previously read trough modernistic lenses. I shall try to proof in my study that American Jewish Saul Bellow s (1915 2005) Herzog escapes any kind of simple, elemental or essentialistic construction or reading and in real terms it doesn t offer any comprehensive, total or coherent solution or system for those philosophical doctrines it criticizes and makes fun of. The philosophical, conceptual and cultural substance of Herzog does not constitute an independent or autonomous theoretical tract which would have a life of its own. Altough the novel reflects the continuity of Bellow s writing it is clearly some kind of conscious or unconscious experiment during his long career as a writer. He hasn t been so radical before or since the publication of Herzog. It is unarguably his most postmodern novel.The reading paradigm based on specific codes demonstrates how deep into the basic questions of his personal life and existence itself he must dive in oder to find his many ways towards authentic or primordial self in fragmented and shattered world which is constanly rewritten and which makes human being a tourist of his own life. In that ongoing process the protagonist has to accept the ultimate plurality of his mind and self. He must confront that the modernistic definition of identity as a solid, monolithic and stable entity has broken down into different, inconsistent and even contradictory possibilities of identification. Moses Herzog embodies obviously Stuart Hall s description of the postmodern self his identity has turn into a movable feast.

Melun sieto kaupunkielämän välttämättömyytenä : Melu ympäristöongelmana ja sen synnyttämien reaktioiden kulttuurinen käsittely Helsingissä

Tolerance of Noise as a Necessity of Urban Life. Noise pollution as an environmental problem and its cultural perceptions in the city of Helsinki This study looks at the noise pollution problem and the change in the urban soundscape in the city of Helsinki during the period from the 1950s to the present day. The study investigates the formation of noise problems, the politicization of the noise pollution problem, noise-related civic activism, the development of environmental policies on noise, and the expectations that urban dwellers have had concerning their everyday soundscape. Both so-called street noise and the noise caused by, e.g., neighbors are taken into account. The study investigates whether our society contains or has for some time contained cultural and other elements that place noise pollution as an essential or normal state of affairs as part of urban life. It is also discussed whether we are moving towards an artificial soundscape, meaning that the auditory reality, the soundscape, is more and more under human control. The concept of an artificial soundscape was used to crystallize the significance of human actions and the role of modern technology in shaping soundscapes and also to link the changes in the modern soundscape to the economic, political, and social changes connected to the modernization process. It was argued that the critical period defining noise pollution as an environmental problem were the years from the end of the 1960s to the early 1970s. It seems that the massive increase of noise pollution caused by road traffic and the introduction of the utopian traffic plans was the key point that launched the moral protest against the increase of noise pollution, and in general, against the basic structures and mindsets of society, including attitudes towards nature. The study argues that after noise pollution was politicized and institutionalized, the urban soundscape gradually became the target of systematic interventions. However, for various reasons, such as the inconsistency in decision making, our increased capacity to shape the soundscape has not resulted in a healthy or pleasant urban soundscape. In fact the number of people exposed to noise pollution is increasing. It is argued that our society contains cultural and other elements that urge us to see noise as a normal part of urban life. It is also argued that the possibility of experiencing natural, silent soundscapes seems to be the yardstick against which citizens of Helsinki have measured how successful we are in designing the (artificial) soundscape and if the actions of noise control have been effective. This work discusses whose interests it serves when we are asked to accept noise pollution as a normal state of affairs. It is also suggested that the quality of the artificial soundscape ought to be radically politicized, which might give all citizens a better and more equal chance to express their needs and wishes concerning the urban soudscape, and also to decide how it ought to be designed.

The One and The Many : In the works of Heraclitus, Parmenides and Lao Zi

This paper concentrates on Heraclitus, Parmenides and Lao Zi. The focus is on their ideas on change and whether the world is essentially One or if it is composed of many entities. In the first chapter I go over some general tendences in Greek and Chinese philosophy. The differences in the cultural background have an influence in the ways philosophy is made, but the paper aims to show that two questions can be brought up when comparing the philosophies of Heraclitus, Parmenides and Lao Zi. The questions are; is the world essentially One or Many? Is change real and if it is, what is the nature of it and how does it take place? For Heraclitus change is real, and as will be shown later in the chapter, quite essential for the sustainability of the world-order (kosmos). The key-concept in the case of Heraclitus is Logos. Heraclitus uses Logos in several senses, most well known relating to his element-theory. But another important feature of the Logos, the content of real wisdom, is to be able to regard everything as one. This does not mean that world is essentially one for Heraclitus in the ontological sense, but that we should see the underlying unity of multiple phenomena. Heraclitus regards this as hen panta: All from One, One from All. I characterize Heraclitus as epistemic monist and an ontological pluralist. It is plausible that the views of Heraclitus on change were the focus of Parmenides’ severe criticism. Parmenides held the view that the world is essentially one and that to see it as consisting of many entities was the error of mortals, i.e. the common man and his philosophical predecessors. For Parmenides what-is, can be approached by two routes; The Way of Truth (Aletheia) and The Way of Seeming (Doxa). Aletheia essentially sees the world as one, where even time is an illusion. In Doxa Parmenides is giving an explanation of the world seen as consisting of many entities and this is his contribution to the line of thought of his predecessors. It should be noted that a strong emphasis is given to the Aletheia, whereas the world-view given is in Doxa is only probable. I go on to describe Parmenides as ontological monist, who gives some plausibility to pluralistic views. In the work of Lao Zi world can be seen as One or as consisting of Many entities. In my interpretation, Lao Zi uses Dao in two different senses; Dao is the totality of things or the order in change. The wu-aspect (seeing-without-form) attends the world as one, whereas the you-aspect attends the world of many entities. In wu-aspect, Dao refers to the totality of things, when in you-aspect Dao is the order or law in change. There are two insights in Lao Zi regarding the relationship between wu- and- you-apects; in ch.1 it is stated that they are two separate aspects in seeing the world, the other chapters regarding that you comes from wu. This naturally brings in the question whether the One is the peak of seeing the world as many. In other words, is there a way from pluralism to monism. All these considerations make it probable that the work attributed to Lao Zi has been added new material or is a compilation of oral sayings. In the end of the paper I will go on to give some insights on how Logos and Dao can be compared in a relevant manner. I also compare Parmenides holistic monism to Lao Zi’s Dao as nameless totality (i.e. in its wu-aspect). I briefly touch the issues of Heidegger and the future of comparative philosophy.

Helsingin galleriakenttä, kentän muutokset ja positiot vuosina 1983-2009

Tutkielman aiheena on Helsingin taidegalleriat ja niiden muodostama galleriakenttä. Tutkielmassa tarkastellaan galleriakenttää, galleriakentän ja galleriatoiminnan muutoksia sekä gallerioiden asemia ja asemien muutoksia kentän sisällä vuosina 1983–2009. Tutkielman tavoitteena on toimia Helsingin galleriakentän ja sen lähihistorian perustutkimuksena ja galleriakentän sisäisten asemien rakentumisen analyysina. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: Millaisia muutoksia Helsingin taidegalleriakentässä, sen toimijajoukossa ja gallerioiden toiminnassa on tapahtunut 1980-luvun alkupuolelta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppuun tultaessa? Mitkä ja millaiset galleriat ovat tutkittavan ajanjakson eri vaiheissa muodostaneet keskeisten gallerioiden joukon, mihin tämä asema on perustunut ja miten galleriakentän sisäiset asemat ovat muuttuneet? Galleriakenttää analysoidaan ja tarkastellaan yhdistäen taidehistoriallisen perustutkimuksen menetelmiä taiteensosiologiseen analyysiin. Tutkielman teoreettinen näkökulma perustuu sosiologi Pierre Bourdieun kenttää koskevaan teoriaan. Teorian rooli on toimia työkaluna tutkittavan kentän ja sen toimijoiden asemien havainnoinnissa ja analyysissa. Tutkielman empiirinen aineisto muodostuu tutkielman tekijän laatimien 28 galleristin ja muun galleriakentän toimijan haastattelujen muodostamasta haastatteluaineistosta. Haastatellut edustavat 22 galleriaa. Niiden muodostama joukko koostuu yksityisistä gallerioista, taiteilijaliittojen gallerioista ja vaihtoehtoisiksi tai taiteilijavetoisiksi määriteltävissä olevista tutkitulla ajanjaksolla eri tavoin keskeisinä pidetyistä gallerioista. Haastattelujen ohella tärkeänä aineistona toimii tutkittavan ajanjakson lehtikirjoittelu. Sen osalta lähteenä on käytetty Helsingin galleriakenttää ja gallerioita koskevaa lehtikirjoittelua, joka on tallennettu Kuvataiteen keskusarkiston leikearkistoon. Lisäksi lähteinä ovat Taide-lehden vuosikerrat tutkittavalta ajalta. Galleriakentän lähihistorian tarkastelun pohjaksi tutkielmassa analysoidaan gallerioiden roolia kuvataiteen kentän portinvartijoina, galleriakentän toimijoiden näkemyksiä keskeisen gallerian aseman rakentumisesta ja gallerioita koskevia luokituksia ja ryhmityksiä. Tutkielman ytimen muodostaa luku, jossa käydään kronologisesti läpi galleriakentän muutoksia ja keskeisiä toimijoita tutkielmassa tarkastellulla ajanjaksolla. Lopuksi syvennetään kentän kronologisen kuvauksen pohjalta galleriakentän muutosten analyysia Bourdieun teorian ja käsitteiden avulla. Tutkielman yhtenä tuloksena on tutkittavan kentän ajanjakson hahmottuminen seuraaviksi jaksoiksi: vuodet 1983–1990, vuodet 1990–1997, vuodet 1997–2002 ja vuodesta 2002 alkanut kentän nykytilanteeseen sidostuva jakso. Jaksot hahmottuvat tarkastellun kentän, galleriatoiminnan ja kentällä kulloinkin keskeisten toimijoiden joukon muutosten pohjalta. Jaksojen liitoskohdat ovat muutosten tihentymiä kentän keskeisten toimijoiden joukossa. Jaksot liittyvät osittain myös yleisen taloustilanteen muutoksiin siltä osin kuin ne ovat vaikuttaneet galleriatoimintaan ja siihen, millainen galleriatoiminta ja mitkä toimijat kulloinkin ovat nousseet keskeisiksi. Tutkielman ydinluvussa tarkasteltava ja analysoitava kentän muutosten ja gallerioiden asemien kronologinen kuvaus muodostaa kokonaisuudessaan tutkielman tärkeimmät perustutkimukselliset tulokset. Tulosten loppupäätelminä tutkielmassa päädytään seuraavaan analyysiin. Galleriakentän muutokset sidostuvat kuvataiteen muutoksiin ja talouden nousu- ja laskukausiin, ne eivät kuitenkaan ole tämänkaltaisista ulkoisista tekijöistä johdettavissa. Gallerioiden asemien rakentuminen ja muutokset ovat kytköksissä kentän sisäisiin muutoksiin siten, että kentän toimijajoukon muutokset joko sidostuvat toisiinsa tai asettuvat samanaikaisiksi. Kentän asemien tila vaikuttaa siihen, millaisen aseman uusi galleria pyrkii ottamaan sekä millaisen aseman se saa kentällä ja mediassa. Kenttä näyttäytyy tilana, jossa toisen toimijan poistuminen kentältä luo aukkoja ja tilauksia toisten toimijoiden synnylle. Kentän asemien rakentuminen ja muutokset syntyvät toisaalta gallerioiden toiminnan ja niiden esittämän taiteen ja taiteilijoiden perusteella sekä toisaalta myös suhteessa gallerioiden jaotteluihin ja luokitteluihin. Kentän rakenteen muodostuessa kentän voimasuhteiden tilan kautta muodostuvat keskeisiksi koettujen gallerioiden joukon muutokset erityisen oleellisiksi sille, miten asemat kentällä ovat kulloinkin rakentuneet

Sananlaskujen käyttäjät ja käyttöyhteys : Sananlaskut käyttökontekstissaan 'Perinne elämässäni' -kilpakirjoituksen aineistossa

Tutkielmassa lähestytään sananlaskuja niiden käyttökontekstin kautta. Tarkastelun kohteena on kirjoitettu kertova aineisto, jossa esiintyy sananlaskuja muun kerronnan yhteydessä. Sananlaskuja lähestytään kuulijan näkökulmasta, kuulijan tulkintaan tukeutuen. Aineistona on Kalevalan juhlavuoden 1985 kilpakirjoitus "Perinne elämässäni". Tarkasteltavina ovat kilpakirjoituksen aihepiirit 1. "Koti ja suku" sekä 5. "Sukupuoliroolit ja kasvatus avioliittoon". Tutkielman aineiston muodostavat vastaukset, joissa kerronta käyttää sananlaskuja. Tällaisia vastauksia on yhteensä 170 kerääjän aineistossa (188 vastaajalta) koko kilpakeruun ko. aihepiirien sisältäessä 439 keräystä. Vastaajien ikä vaihtelee 13-90 ikävuoden välillä. Muisteluaineisto käsittelee vuosia 1900-1985. Kilpakeruun vastaukset ovat muistelukerrontaa. Tämän tutkielman aineistossa kertojat muistelevat lapsuuttaan ja tuovat esille kuulijan näkökulman sananlaskujen käyttötilanteista. Sekä arkistotietoon että muistelukerrontaan liittyy olennaisesti aineiston lähdekriittinen tarkastelu. Tutkimuksessa sananlasku on yleisnimitys. Vastaajat ovat käsitelleet yhdenvertaisesti sananlaskuna niin sananlaskut, sananparret, sanonnat kuin raamatunlauseetkin, joten tutkielmassakin ne on käsitelty sananlaskuina. Tutkimustehtävänä on ollut selvittää yhtäältä kuka sananlaskuja käytti ja toisaalta missä tarkoituksessa sananlaskuja käytettiin. Näkökulma on kuulijan. Ensimmäiseen kysymykseen vastaus haettiin kertomuksissa olleista maininnoista, kuten esimerkiksi "äiti sanoi ...", "kuulin mummoltani ...", "lapsuudessani neuvottiin ...", "isälläni oli tapana sanoa ...". Toista kysymystä lähestyttiin käyttöyhteyden teonsanalla. Oletuksena oli, että kuulija käyttämällään verbillä kertoi, missä mielessä hän sananlaskuja koki käytetyn. Kertomusten mukaan sananlaskujen käytön koettiin liittyvän neuvoviin ja ohjaaviin tapahtumiin, kotona tapahtuneeseen kasvatukseen. Ne olivat osa kasvatuksessa käytettyä puhetta. Toinen aineistossa esiin tullut sananlaskujen käyttöyhteys oli sananlaskujen käyttö retorisena tehokeinona. Väitteitä voitiin todentaa, kumota, vahvistaa jne. sananlaskujen avulla. Sananlaskuja kerrotiin kuullun ennen kaikkea kotona, kotiympäristössä. Niiden alkuperä voi olla joko personoimaton ryhmä tai käyttäjä oli nimetty. Kun kyseessä oli ryhmän personoimaton puhe tai tieto, oli kyse ennen kaikkea vanhojen tiedosta, viisaista lauseista. Milloin sananlaskut on kuultu nimetyltä henkilöltä, oli kyseessä useimmiten äiti tai isoäiti. Tämä selittynee osin sillä, että lasten kasvatuksesta ovat kotiympäristössä huolehtineet suvun ja perheen naiset.

Environmental change and human history in the Jabal Harun area, Jordan

The research is related to the Finnish Jabal Harun Project (FJHP), which is part of the research unit directed by Professor Jaakko Frösén. The project consists of two interrelated parts: the excavation of a Byzantine monastery/pilgrimage centre on Jabal Harun, and a multiperiod archaeological survey of the surrounding landscape. It is generally held that the Near Eastern landscape has been modified by millennia of human habitation and activity. Past climatic changes and human activities could be expected to have significantly changed also the landscape of the Jabal Harun area. Therefore it was considered that a study of erosion in the Jabal Harun area could shed light on the environmental and human history of the area. It was hoped that it would be possible to connect the results of the sedimentological studies either to wider climatic changes in the Near East, or to archaeologically observable periods of human activity and land use. As evidence of some archaeological periods is completely missing from the Jabal Harun area, it was also of interest whether catastrophic erosion or unfavourable environmental change, caused either by natural forces or by human agency, could explain the gaps in the archaeological record. Changes in climate and/or land-use were expected to be reflected in the sedimentary record. The field research, carried out as part of the FJHP survey fieldwork, included the mapping of wadi terraces and cleaning of sediment profiles which were recorded and sampled for laboratory analyses of facies and lithology. To obtain a chronology for the sedimentation and erosion phases also OSL (optically stimulated luminescence) dating samples were collected. The results were compared to the record of the Near Eastern palaeoclimate, and to data from geoarchaeological studies in central and southern Jordan. The picture of the environmental development was then compared to the human history in the area, based on archaeological evidence from the FJHP survey and the published archaeological research in the Petra region, and the question of the relationship between human activity and environmental change was critically discussed. Using the palaeoclimatic data and the results from geoarchaeological studies it was possible to outline the environmental development in the Jabal Harun area from the Pleistocene to the present.It is appears that there was a phase of accumulation of sediment before the Middle Palaeolithic period, possibly related to tectonic movement. This phase was later followed by erosion, tentatively suggested to have taken place during the Upper Palaeolithic. A period of wadi aggradation probably occurred during the Late Glacial and continued until the end of the Pleistocene, followed by significant channel degradation, attributed to increased rainfall during the Early Holocene. It seems that during the later Holocene channel incision has been dominant in the Jabal Harûn area although there have been also small-scale channel aggradation phases, two of which were OSL-dated to around 4000-3000 BP and 2400-2000 BP. As there is no evidence of tectonic movements in the Jabal Harun area after the early Pleistocene, it is suggested that climate change and human activity have been the major causes of environmental change in the area. At a brief glance it seems that many of the changes in the settlement and land use in the Jabal Harun area can be explained by climatic and environmental conditions. However, the responses of human societies to environmental change are dependent on many factors. Therefore an evaluation of the significance of environmental, cultural, socio-economic and political factors is needed to decide whether certain phenomena are environmentally induced. Comparison with the wider Petra region is also needed to judge whether the phenomena are characteristic of the Jabal Harun area only, or can they be connected to social, political and economic development over a wider area.

Vilijonkka ikkunassa - Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike

Tove Jansson (1914--2001) was a Finnish illustrator, author, artist, caricaturist and comic artist. She is best known for her Moomin Books, written in Swedish, which she illustrated herself, and published between 1945 and 1977. My study focuses on the interweaving of images and words in Jansson s picturebooks, novels and short stories situated in the fantasy world of Moomin Valley. In particular, it concentrates on Jansson s development of a special kind of aesthetics of movement and stasis, based upon both illustration and text. The conventions of picturebook art and illustration are significant to both Jansson s visual art and her writing, and she was acutely conscious of them. My analysis of Jansson s work begins by discussing her first published picturebooks and less familiar illustrations (before she began her Moomin books) and I then proceed to discuss her three Moomin picturebooks, The Book about Moomin, Mymble and Little My; Who Will Comfort Toffle?, and The Dangerous Journey. The discussion moves from images to words and from words to images: Barthes s (1982) concept of anchoring and, in particular, what he calls relaying , form a point of reading and viewing Moomin texts and illustrations in a complementary relation, in which the message s unity occurs on a higher level: that of the story, the anecdote, the diegesis . The eight illustrated Moomin novels and one collection of short stories are analysed in a similar manner, taking into account the academic discourse about picturebooks which was developed in the last decade of the 20th century and beginning of the 21st century by, among others, scholars such as Nodelman, Rhedin, Doonan, Thiele, Stephens, Lewis, Nikolajeva and Scott. In her Moomin books, Jansson uses a wide variety of narrative and illustrative styles which are complementary to each other. Each book is different and unique in its own way, but a certain development or progression of mood and representation can be seen when assessing the series as a whole. Jansson s early stories are happy and adventurous but her later Moomin novels, beginning from Moominland Midwinter, focus more on the interiority of the characters, placing them in difficult situations which approximate social reality. This orientation is also reflected in the representation of movement and space. The books which were published first include more obviously descriptive passages, exemplifying the tradition of literary pictorialism. Whereas in Jansson s later work, the space develops into something that is alive which can have an enduring effect on the characters personalities and behaviour. This study shows how the idea of an image a dynamic image -- forms a holistic foundation for Jansson s imagination and work. The idea of central perspective, or frame, for instance, provided inspiration for whole stories or in the way that she developed her characters, as in the case of the Fillyjonk, who is a complex female figure, simultaneously frantic and prim. The idea of movement is central to the narrative art of picturebooks and illustrated texts, particularly in relation to the way that action is depicted. Jansson, however, also develops a specific choreography of characters in which poses and postures signify action, feelings and relationships. Here, I use two ideas from modern dance, contraction and release (Graham), to characterise the language of movement which is evident in Jansson s words and images. In Jansson s final Moomin novels and short stories, the idea of space becomes more and more dynamic and closely linked with characterisation. My study also examines a number of Jansson s early sketches for her Moomin novels, in which movement is performed much more dramatically than in those illustrations which appeared in the last novels to be published.

Minä kirjoittajana : Identiteetit, subjektit ja persoonat lukion 1. vuoden opiskelijoiden omaa kirjoittamista pohdiskelevissa teksteissä

Tutkimuksessani tarkastelen kirjoittajaidentiteettejä teksteissä, joissa lukion ensimmäisen vuoden opiskelijat pohdiskelevat omaa kirjoittamistaan. Lähtökohtanani on ajatus narratiivisesta identiteetistä: identiteetti nähdään hermeneuttisena itsen ymmärtämisen prosessina sen sijaan, että sitä pidettäisiin kuvauksena, jonka totuusarvoa olisi relevanttia arvioida. Tutkimuskohteena on kirjoittajaidentiteetti, joten lähestyn aineistoni tekstejä osana prosessia, jossa ihminen ottaa etäisyyttä omaan kirjoittamiseensa ja siten lisää omaa ymmärrystään siitä. Myös sosiaalinen konteksti vaikuttaa tähän identiteettiprosessiin. Lähestyn kirjoittajaidentiteettejä yhteisöllisestä ja yksilöllisestä näkökulmasta, mutta jaossa ei ole kysymys dikotomiasta vaan kahdenlaisesta valotuksesta samaan asiaan: myös yksilö tarvitsee yhteisön, josta erottua. Yhteisöllisyyttä pohtiessani käsittelen nollapersoonakonstruktiota näkökulman jakamisen ja samastumisen tarjoamisen välineenä. Aineistossani nollapersoonakonstruktio on yhtäältä keino käsitellä omaa kokemusta ja toisaalta keino kurkottaa lukijan puoleen ja saada tämä ymmärtämään kirjoittajaa. Hyvin samanlainen merkitys on aineistossani yleistävällä yksikön 2. persoonalla. Molemmat kielen keinot ilmentävät kirjoittajaidentiteettien sosiaalisuutta: lukija edustaa kirjoittajalle sosiaalista yhteisöä, joka halutaan saada ymmärtämään kirjoittajan ratkaisuja ja kokemuksia. Yhteisöllisyyden valossa tarkastelen myös erilaisia keinoja luoda kirjoittajien kollektiivia. Aineistoni lukiolaiset määrittävät teksteissään erilaisia ryhmiä käyttämällä monikon 1. persoonaa tai passiivia. Monikon 1. persoonaa käyttämällä voidaan luoda myös yhteyttä kirjoittajan ja lukijan välillä. Kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisena, sillä kuuluminen johonkin ryhmään esitetään oman kirjoittamisen kannalta olennaisena asiana. Yksilöllisyyttä tuodaan esiin mm. yksikön 1. persoonaa käyttämällä, kun kirjoittaja asettaa itsensä lausuman subjektiksi, joka erottuu puhuteltavasta sinästä. Kirjoittaja ikään kuin määrittää rajansa ja eronsa suhteessa toiseen. Yksikön 1. persoonan lisäksi myös sana itse nostaa esiin eron muihin. Tässäkin suhteessa kirjoittajaidentiteetit näyttäytyvät sosiaalisina. Erilaisten kielellisten keinojen käyttö tuo näkyviin, kuinka ihminen jäsentää omaa suhdettaan toisiin: mihin hän kuuluu ja mistä hän eroaa. Sosiokulttuurisessa kontekstissa on subjektipositioita, joiden välityksellä identiteetit rakentuvat. Tutkimuksessani pohdin yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä myös kahden aineistosta konstruoimani subjektiposition avulla. Ensinnäkin esittelen hyvän kirjoittajan malliposition, johon asettuvan kirjoittajan tekstit ovat mm. pitkiä, monipuolisia ja normatiivisen kieliopin mukaisia. Kirjoittajat suhteuttavat itseään tähän positioon: he joko hyväksyvät sen tai asettuvat vastustamaan sitä. Toiseksi esittelen romanttisen kirjoittajan malliposition, johon liittyy mm. inspiraatio ja kirjoittamisen näkeminen itseilmaisuna. Kirjoittajat projisoivat teksteissään itseään ja omaa kirjoittamistaan suhteessa näihin subjektipositioihin, ja kirjoittajaidentiteetti muodostuu kirjoittajan ja tekstiyhteisön välisessä vuorovaikutuksessa. Avainsanat: kirjoittaminen, identiteetti, nollapersoona, persoonareferenssi

Vihanhallintaprojekti ja oikeudenkäynti : Kahden Nyt-liitteessä ja Imagessa ilmestyneen henkilöjutun lähitarkastelua kertomuksen näkökulmasta

Tutkielmassa tarkastellaan kahta aikakauslehtitekstiä eräänä tapana rakentaa henkilöjuttu. Jutut eivät ole vain kuvauksia niistä julkisuuden henkilöistä, joita ne käsittelevät, vaan ne on kirjoitettu kertomuksiksi. Työssä käydään läpi piirteitä, joiden perusteella jutut muodostavat kertomuksen. Tarkastelun kohteena ovat juttujen rakenteet ja juttujen toimijoiden (kertoja-toimittajan, haastateltavan ja lukija-yleisön) roolit ja suhteet. Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä juttuihin syntyy sen avulla, että ne on rakennettu kertomuksiksi. Analyysin kohteena olevat henkilöjutut ovat Vihanhallintaprojekti Tuisku (Nyt-liite 49/2006) ja Syytettynä Heli Laaksonen (Image 4/2006). Keskeinen taustateoria on narratologia eli kertomuksen tutkimus. Työssä hyödynnetään myös tekstin tutkimuksen, kognitiivisen kielitieteen ja dialogisuuden tutkimuksen tarjoamia välineitä. Työssä osoitetaan, että henkilöjutut on rakennettu kertomuksiksi ongelmanratkaisumallin avulla. Juttujen aluissa kertoja-toimittaja ilmaisee inhoavansa haastateltavaa, mikä muodostaa ongelman, jota ratkotaan muun muassa haastateltavan tapaamisella ja tämän esiintymistilaisuuteen osallistumalla. Juttuihin muodostuu episodeja, joissa ongelmaa käsitellään eri tavoin. Lopulta saavutetaan ratkaisu, koska kertoja-toimittaja pääsee vihastaan eroon. Ongelmanratkaisumalli tuo juttuihin jännitystä, koska ne etenevät vähitellen kohti ratkaisua. Kertoja-toimittaja rakentaa kertomuksen vaihtelemalla erilaisia rooleja. Roolit ovat henkilöhahmo, ajattelija, havainnoija, ulkopuolinen kertoja ja lainaaja. Roolien avulla kertoja-toimittaja asettaa näyttämölle huomion kohteeksi joko itsensä, haastateltavan, haastattelutilanteen olosuhteet tai jonkin tekstin ulkopuolisen seikan. Roolit vaikuttavat myös näkökulmaan, josta asioita tarkastellaan. Tiettyjä rooleja ilmaisevat tyypillisesti tietyt kielelliset keinot. Roolien vaihtelu synnyttää juttuihin keskusteluja, joissa kertoja-toimittaja, haastateltava ja lukija-yleisö ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Nämä keskustelut jäsentävät toimijoiden rooleja ja suhteita. Keskusteluissa muovataan kertoja-toimittajan mielipiteitä haastateltavasta, konstruoidaan lukija-yleisölle useita rooleja ja vaikutetaan haastateltavalle rakentuvan roolin itsenäisyyteen. Tutkimuksessa päädytään siihen, että henkilöjutut rikkovat tietoisesti perinteisen henkilöjutun konventiota rakentamalla kertomuksen, jolla on kaksi päähenkilöä, kertoja-toimittaja ja haastateltava. Päähenkilöiden välisen suhteen voi tulkita kahdella tavalla. Jutut voivat ensinnäkin olla kertoja-toimittajan aitoja kertomuksia hänen haastateltavaan kohdistuvista negatiivisista tunteistaan. Toiseksi on mahdollista tulkita, että kertoja-toimittaja ironisoi jutuissa itseään ja ahdasmielisyyttään. Jutut ovat tyyliltään liioittelevia, mikä vahvistaa ironista tuntua. Kahdella tulkintatavalla teksteihin rakennetaan moniäänisyyttä, jotta ne tavoittaisivat erilaisia yleisöjä.

Värinnimitysten synty suomalais-ugrilaisissa kielissä, lähtökohtana 'musta'

Työni käsittelee värinnimityksiä suomalais-ugrilaisissa kielissä. Aiheen laajuuden vuoksi olen ottanut käsittelyn alle erityisesti mustaa merkitsevät sanat. Pohdin syitä siihen, miksi nykyisissä suomalais-ugrilaisissa kielissä mustaa tarkoittavat sanat ovat keskenään lähinnä eri alkuperää, kun Berlinin ja Kayn teorian mukaan musta ja valkoinen ovat ensimmäiset värinnimitykset kielessä. Aloitan tutkimukseni esittelemällä Brent Berlinin ja Paul Kayn teorian värinnimitysten kehittymisestä maailman kielissä. Tutkimukseni on etymologinen, mutta jotta ymmärtäisin paremmin adjektiivien syntytapoja, olen tarkastellut myös kognitiivisen semantiikan ja ekspressiivisten sanojen tutkimuksen teorioita. Teoriaosuuden jälkeen tarkastelen eri suomalais-ugrilaisissa kielissä esiintyviä, mustaa tarkoittavia sanoja, jotka olen kerännyt eri kielten sanakirjoista. Esittelen niille erilaisia mahdollisia rekonstruktioita ja aiemmin esitettyjä etymologioita. Sen jälkeen esittelen mustalle läheisiä adjektiiveja ja substantiiveja, jotka ovat voineet joko olla mustan merkityksessä (esim. suomen sini) tai lähtökohta värinnimityksen synnylle (vanhat hiiltä tarkoittavat sanat). Lopuksi käyn läpi suomalais-ugrilaisten kielten vanhimpia värinnimityksiä ja vertailen niitä keskenään. Tarkastelen sekä niiden sanahahmoja että niistä löytyviä johdinaineksia. Tutkimuksessani olen havainnut, että näyttää siltä, toisin kuin on aiemmin esitetty, pimeä ei ole tarkoittanut mustaa. Musta mielletään ennemmin likaisuuteen kuin pimeään. On siis ollut alkuaan kaksi merkitysparia; pimeä valoisa ja likainen puhdas . Valkoinen on voitu mieltää kuuluvaksi molempiin pareihin, mikä voi selittää sen, miksi värillä valkoinen on useita vanhoja nimityksiä. Musta on mielletty vain merkitykseen likainen . Se voi siksi olla saanut nimityksensä luonnossa esiintyvästä mustasta, likaavasta aineesta eli hiilestä. Se on voitu jo varhain yhdistää pahaan ja siksi se on saatettu vaihtaa moneen kertaan, kuten tabusanoille usein on tehty.

Adjektiiveihin liittyvät kollokaatit kuntien Internet-sivujen esittelyteksteissä. Korpuslingvististen menetelmien mahdollisuudet ja rajat kvalitatiivisessa tutkimuksessa.

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Hyvinvointi on jaettava oikeudenmukaisesti : Velvoittaminen Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa

Tutkielma käsittelee velvoittamista ja ohjailemista Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa. Aineistona on kahdeksan uudenvuodenpuhetta, vuosilta 2001–2008. Puheet ovat luettavissa Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aineistopalvelu Kainon kautta (www.kaino.kotus.fi) sekä presidentin kanslian internetsivuilta (www.tpk.fi). Tutkielmassa käsitellään puheita kirjoitettuina teksteinä ja tutkitaan niitä tekstintutkimuksen työvälinein. Tärkeän teoriataustan työlle muodostaa myös Perelmanin ja Olbrechts-Tytecan retoriikka- ja argumentaatioanalyysi. Analyysissa selvitetään ensiksi, millä keinoin Halonen velvoittaa kuulijaa puheissaan, ja toiseksi, keitä tai mitä ohjailevissa ilmauksissa velvoitetaan. Kolmanneksi tarkastellaan vielä velvoittavien ilmausten esiintymistä tekstiympäristössään: useasta typografisesta kappaleesta koostuvissa temaattisissa kokonaisuuksissa ja yhden typografisen kappaleen mittaisissa tekstikokonaisuuksissa. Myös presidentin uudenvuodenpuheen kokonaisrakennetta esitellään lyhyesti. Tutkielma etenee siten, että ensin tarkastellaan uudenvuodenpuheissa esiintyviä sellaisia kehotuksia, jotka kirjoittaja on katsonut eksplisiittisiksi tai kiistattomiksi velvoitteiksi: imperatiivimuotoisia kehotuksia, nesessiivirakenteita ja modaalisia verbejä deonttisen modaalisuuden ilmauksina sekä yksikön ensimmäisen persoonan käyttöä tietyissä ilmauksissa. Näistä siirrytään käsittelemään implisiittisempää velvoittamista: esimerkiksi lauseeseen valittujen sanojen leksikaalinen merkitys vaikuttaa siihen, tulkitseeko kuulija ilmauksen velvoittavaksi. Halosen uudenvuodenpuheissa usein indikatiivinen väitelause etääntyy pelkän episteemisen varmuuden toteamisen tehtävästä ja lähestyy velvoittamisen ja kuulijan ohjaamisen tehtävää (esim. "Meidän tehtävämme on arvojen siirtäminen tuleville sukupolville"). Aineistosta ilmenee, että Halosen uudenvuodenpuheissa velvoittavat ilmaukset voivat joko suuntautua ilmipannulle velvoitettavalle, joka voi olla me tai te tai jokin kolmas nimetty toimija (esim. Irak tai Euroopan unioni), tai velvoitettava voi olla ilmipanematon. Merkille pantavaa on, että kolmannelle nimetylle toimijalle suunnatuilla velvoitteilla on kahtalainen tehtävä: esimerkiksi lause "Irakin on noudatettava ehdoitta turvallisuusneuvoston päätöslauselmia" on muodoltaan velvoite (nesessiivirakenne), mutta kuulijan näkökulmasta se on presidentin lausuma tiedottava toteamus asioiden tilasta. Uudenvuodenpuheen typografinen tekstikappale voi sisältää yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen tai olla täysin velvoittamaton ja pikemminkin tiedottava. Säännönmukaista velvoittavien ilmausten suhteessa tekstiympäristöönsä on se, että typografisessa kappaleessa on aina yhden tai useamman velvoittavan ilmauksen lisäksi myös velvoitetta perustelevaa ja pohjustavaa ainesta.

Päällekkäispuhunta suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa: mitä, missä ja milloin

Tutkielmassa perehdytään suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa esiintyvään päällekkäispuhuntaan keskustelunanalyyttisella menetelmällä. Aineistona on käytetty tuttavien välisiä, kasvokkaisia arkikeskusteluja. Aineistoa on kolmesta suomalaisesta ja kolmesta virolaisesta keskustelusta yhteensä noin tunti kummallakin kielellä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää päällekkäispuhunnan esiintymistä yleisellä tasolla: mitä päällekkäin aloitetuilla vuoroilla tehdään ja millaisissa keskustelun tilanteissa päällekkäispuhuntaa käytetään, sekä missä kohden edellistä vuoroa päällekkäisenä alkava vuoro aloitetaan. Tutkielmassa myös vertaillaan suomalaista ja virolaista päällekkäispuhuntaa toisiinsa lähinnä laadullisesti. Tärkeiksi käsitteiksi nousevat vuoro, vuoron rakenneyksikkö, vuoronvaihdon mahdollistava kohta, keskustelun puhetila sekä vuorottelun sujuvuus. Päällekkäispuhuntana tuotetut vuorot jaetaan tutkielmassa kolmeen ryhmään, jotka esitellään omissa pääluvuissaan. Tutkimuksen mukaan osa päällekkäispuhunnasta on sellaista, jonka voi selittää vuorottelun ja vuorojen rakenteista käsin. Tällainen päällekkäisenä aloitettu seuraava vuoro alkaa hieman edellisen vuoron lopun päältä vuoron tullessa juuri valmiiksi eli vuoronvaihdon mahdollistavaan kohtaan. Vuoro voi alkaa jonkin verran aiemminkin, jolloin päällekkäisenä seuraavan vuoron aloittava puhuja näyttää ennakoivan, että edellinen vuoro on pian tulossa valmiiksi. Kolmas vuorottelun rakenteilla selittyvä päällekkäispuhunta liittyy tilanteeseen, jossa ketään ei ole valittu seuraavan vuoron käyttäjäksi. Tällöin kuka tahansa voi valita itsensä seuraavaksi puhujaksi, ja usein näin tekeekin useampi puhuja yhtä aikaa. Muiden päällekkäisyyksien analysoinnissa otetaan huomioon myös vuoron luonne ja tehtävä vuorovaikutuksessa. Nämä jaetaan edellä mainituin perustein kahteen ryhmään: osa päällekkäisyyksistä on luonteeltaan yhteistyöhakuisia, osa kilpailevia. Tässä jaottelussa keskeisenä tekijänä on se, pyrkiikö päällekkäin vuoronsa aloittava puhuja hallitsemaan keskustelun puhetilaa, vai tukeeko hän jonkun toisen puhujan puhetilan hallintaa. Toisen puhetilan hallintaa tukevia päällekkäisyyksiä on monentyyppisiä: kommentoivia dialogipartikkeleita, samanmielisyyden ja kiinnostuksen osoituksia, tarkistuskysymyksiä ja sanahaussa auttamista. Aineistosta löydetyt useat tiimiytymistapaukset osoittavat, että puhetilaa voidaan hallita myös yhdessä. Huumoriin ja nauruun liittyvät vuorot voivat olla sekä toisen puhetilan hallintaa tukevia että yhteisesti puhetilaa halliten tuotettuja. Sijaintinsa ja luonteensa perusteella kilpaileviksi määritellyt vuorot alkavat joko moniyksikköisen vuoron vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa taikka vuoron rakenneyksikön keskeltä. Kilpailevan vuoron käyttäjä pyrkii saamaan puhetilan hallitsijan aseman itselleen. Useiden kilpailevina tuotettujen vuorojen voidaan sanoa jollakin tavalla rikkovan vuorottelun perussääntöjä, mutta tutkielmassa havaitaan, että siitä huolimatta ne harvoin aiheuttavat vuorovaikutukseen ongelmia tai häiriöitä. Tutkielmassa todetaan, että päällekkäispuhunta on tutkituissa suomalaisissa ja virolaisissa keskusteluissa laadultaan pääosin hyvin samankaltaista. Aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että virolaisissa keskusteluissa päällekkäispuhuntaa esiintyy yleisesti ottaen jonkin verran suomalaisia keskusteluja enemmän, ja kilpailevaa päällekkäispuhuntaa esiintyy jopa huomattavasti enemmän. Tutkielmassa havaitaan, että valtaosa kaikesta päällekkäispuhunnasta on ongelmatonta, ja sen esiintymisessä ja rakentumisessa näkyy keskustelijoiden pyrkimys sujuvaan vuorotteluun. Päällekkäispuhunnan todetaan olevan keskustelussa taajaan esiintyvää ja ennen kaikkea järjestäytynyttä toimintaa.

Tundranenetsin todennäköisyysmoduksista ja niiden merkityksistä

Tundranenetsin kielessä on monimutkainen modusjärjestelmä, ja kielen kuvauksissa modusten määrä vaihtelee viidestä kahdeksaantoista. Tutkielmassani tarkastelen kielen tiettyjä verbimoduksia ja niiden merkityksiä. Tutkimukseni kohteena on seitsemän sellaista modusta, jotka aiemman kirjallisuuden mukaan ilmaisevat puhujan arviota kerrotun tapahtuman todennäköisyydestä eli episteemistä modaalisuutta. Työn tavoitteena on tarkastella modusten käyttöä ja esiintymisrajoituksia sekä muotojen merkityksiä. Aineistona käytän N. M. Tereštšenkon (1965) nenetsi-venäjä-suursanakirjan esimerkkilauseiden korpusta. Moduslauseiden merkityksiä tarkastelen teoreettisen nenetsin kielen taitoni sekä lauseiden leksikaalisen ja morfologisen analysoinnin sekä esimerkkilauseiden venäjännösten avulla. Modusten merkitysten tarkastelussa kiinnitän erityisesti huomiota toisaalta puhujan oman arvion ilmaisemiseen, episteemisyyteen, toisaalta puhujan tietolähteen ilmaisemiseen, evidentiaalisuuteen sekä näiden kahden merkityskategorian välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Tarkastelen myös modusten esiintymistä eri aspekti- ja tempusympäristöissä ja havainnoin modaalisten merkitysten lisäksi moduslauseiden temporaalisia ja aspektuaalisia merkityksiä. Työssäni totean probabilitatiiveiksi nimitettyjen modusten merkitykset inferentiaalisiksi tai harvemmin myös miratiivi-siksi. Inferentiaalisessa merkityksessä puhujan kertoma asia perustuu loogiseen päätelmään, joka tehdään muun tiedossa olevan asian perusteella. Miratiivisessa merkityksessä modusta käytetään kuvaamaan tapahtumaa, joka on puhujan näkökulmasta odotuksenvastainen tai yllättävä. Miratiivinen funktio on tulkintani mukaan ainoastaan varsinaisilla probabilitatiiveilla, ja niin kutsutut hyper- ja superprobabilitatiivi ilmaisevat inferentiaalisuutta eli ne korostavat puhujan tietolähdettä. Approksimatiiveiksi kutsutut kolme modusta ilmaisevat toisaalta kuvaannollisena, ei konkreettisesti tulkittavana kerrottavaa tapahtumaa. Toisaalta ne ilmaisevat puhujan subjektiivista arviota tilan tai tapahtuman toteutumis- tai voimassaolomahdollisuudesta. Modaalisen merkityksen lisäksi moduksilla on temporaalinen merkitys. Approksimatiivien ja probabilitatiivien ryhmissä on imperfektiiviseksi ja perfektiiviseksi kutsuttu modusmuoto. Imperfektiivisiksi kutsuttujen modusten temporaalinen merkitys vastaa aoristitempusta, joka lauseen aspektin mukaisesti viittaa joko juuri loppuun saatet-tuun tai nykyhetkessä tapahtuvaan. Lauseen aspekti on verbin aspektin mukaisesti hetkellinen tai jatkuva. Perfektiivisiksi kutsutut modukset viittaavat menneeseen aikaan. Perfektiivisen approksimatiivin status morfologisena moduksena voidaan aineistoni perusteella kyseenalaistaa. Menneeseen aikaan viitataan sen sijaan useammin imperfektiivisen approksimatiivin preterititempuksella. Probabilitatiivin ja preterititempuksen yhdistelmää ei aineistossani esiinny. Approksimatiivien ryhmässä on myös futuurinen variantti, joka viittaa yleensä tulevaan aikaan. Tulevaan viittaavat myös imperfektiivisen probabilitatiivin ja approksimatiivin muodot liittyessään johto-opillisen futuuritempukseen. Aineistoni modusesimerkit rajoittuvat usein yhden virkkeen kontekstiin, joten modusten merkitysten analysointi eri käyttöympäristöissä on työssäni vaikeaa. Vaikka onnistun hyvin hahmottelemaan tarkastelemien modusten keskeisimmät merkitysfunktiot aineistoni perusteella, tutkimuksen jatkaminen analyysin tarkentamiseksi on tarpeen.

Kehittävän kuntoutuksen mahdollisuudet. : Tutkimus Aslak -kuntoutuksen työkytkennän ja asiakkuuden rakentumisesta.

The possibilities of developmental rehabilitation. A study on the construction of work relatedness and the customer in Aslak rehabilitation The challenge of work-related rehabilitation is to anticipate the factors threatening work ability and to affect them. The purpose of this study was to analyze how work-related rehabilitation is constructed in practice and what are the challenges and, at the same time, the possibilities of an innovative transformation of rehabilitation when trying to achive this goal. The theoretical basis is cultural-historical activity theory and developmental work research. Based on a historical analysis, I studied rehabilitation activity empirically using the data gathered from one Aslak programme (Aslak = occupationally oriented medical rehabilitation) over two years. I described and analysed the construction of Aslak using ethnographic data and interviews. The data includes audio- and video-recordings of the Aslak course, fieldnotes, documents and other materials used in the course. The study aimed to reveal rehabilitation practices from different perspectives carried out by different stakeholders and participants in the Aslak course. It focused on the Aslak trajectory produced by a multiorganizational subject. I analyzed the rehabilitation activity using the method of ethnographic analysis of infrastructure. The method of analyzing the construction of the object of rehabilititation the customer was a membership categorization analysis (MCD) based on the ethnomethodological research tradition. I analyzed the meanings denoting customers given by different parties during one Aslak process and the relations between the meanings. Based on this analysis, I studied the disturbances, ruptures, and innovations in the rehabilitation activity. The results of the study show that the infrastructure of Aslak has different basic ideas. Aslak is constructed most explicitly on the infrastructure of medical rehabilitation. The second layer has been provided with some tools of identifying and preventing well-defined occupation-specific load factors. However, it has failed to perform a new structure, as Aslak has encountered, at the same time, rapid changes in working life. The study identified some promising markers representing new kinds of work-related rehabilitation ideas, but they proved to be incomplete and fragile. As a consequence of the multilayered infrastructure, the contents of the Aslak course were split into fragmented phases and disconnected themes, which were blocked in by the master idea of medical orientation. Its relationship to work remained weak and obscure. The categorizations of customers in Aslak were manifold and contradictory. According to the results, the possibilities for transforming work-related rehabilitation lie both in changing the orientation to the customer to be more relevant to changing working life and forging the infrastructural innovations related to this change. The results showed that a new work-relatedeness would be difficult but possible to construct. What is needed is the construction of an infrastructure that will support a coherent master idea of work-related rehabilitation over the entire trajectory of a process. A shared idea of a rehabilitation object must be constructed in close collaboration between different stakeholders, such as Kela (the Social Insurance Institution of Finland), occupational health services, work organizations, and rehabilitation institutes. Key words: Aslak rehabilitation, work-related rehabilitation, development of rehabilitation, customer of rehabilitation, developmental work research, analysis of infrastructure, membership category analysis