735 resultados para Seán Ó Ríordáin


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tarkastelen kuntien esittelyteksteissä esiintyviä, adjektiiveihin ja adjektiiviryhmiin liittyviä kollokaatioita ja kolligaatioita, eli myötäilmauksia. Adjektiiveja käsittelen adjektiiviryhmittäin, joita on kuusi. Laskevassa kokojärjestyksessä aineistossani esiintyvät adjektiiviryhmät ovat seuraavat: suhteelliset, absoluuttiset, yksilöivät, taipumattomat, suhteutusadjektiivit sekä proadjektiivit. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia kollokaatiosuhteita (nousevat ja laskevat kollokaatiot) eri adjektiiveihin ja eri adjektiiviryhmiin liittyy. Käyttämäni tekstiaineisto on pienehkö sähköinen tekstikorpus, joka koostuu suomalaisten kuntien Internet-sivuilta kerätyistä esittelyteksteistä. Korpuksessa on yhteensä 119 tekstiä, ja niissä on kyse kunnan esittelystä Internet-sivustojen lukijoille, eli tavallisesti erilaisesta oman kunnan markkinoinnista. Aineistooni kuuluvien kuntien väkiluku on vähemmän kuin 3000 asukasta, eli tutkimuskunnissa kyse on kaikkein pienimmistä Suomen kunnista. Tutkimusaineistooni, eli sähköiseen korpukseen, kuuluvat tekstit on käsitelty Fintwol-ohjelmalla, jolloin niihin on tehty koneavusteinen morfologinen analyysi. Jokaiseen saneeseen on siis lisätty sille kuuluva morfologinen tulkinta. Tarkoitukseni onkin havainnoida myös tietokoneen mahdollistamia sähköisiä tutkimusmenetelmiä kvalitatiivisen kielentutkimuksen välineenä. Kollokaatioiden tutkimuksessa tekstikorpuksia on käytetty pitkään, mutta aiemmin morfologinen analyysi on tavallisesti tehty käsin ja analyysit perustuneet esimerkiksi tiettyjen lekseemien tarkasteluun. Tutkimuksessani selvitän, millaisia mahdollisuuksia tietokoneavusteinen analyysi tuo kvalitatiiviseen kielentutkimukseen sekä millaisia rajoituksia sillä on. Adjektiivi-kollokaatti-esiintymien avulla kuvaillaan esittelyteksteissä usein kuntaa joko suoraan tai välillisesti. Tietokoneavusteisesta analyysista saadut tulokset ovat lähinnä kvantitatiivisia, mutta käytän tarkastelun apuna konkordanssilistaa, eli niin kutsuttua KWIC-listaa (Key Word In Context), jonka tarkasteluvälin pituudeksi olen rajannut viisi sanaa. Tämä pituus sisältää tarkasteltavan lekseemin (adjektiivi) sekä kaksi sanaa sen edellä ja jäljessä. Havainnoin sähköisestä korpuksesta saamieni tilastollisten tulosten avulla myös sitä, millainen aineisto ja tekstilaji esittelytekstit ovat. Vertailen saamiani tuloksia muista korpuksista saatuihin tilastollisiin tuloksiin. Adjektiiviryhmiin liittyvät nousevat kollokaatiosuhteet, joissa kollokaatti on adjektiivia yleisempi, toistuvat läpi aineiston samanlaisina: Näissä kollokaatiosuhteissa adjektiivit kollokoivat useimmiten sellaisen sanaston kanssa, joka on varsin yleistä koko aineistossani. Esimerkiksi substantiivit kunta ja palvelu, jotka ovat koko aineiston yleisimpiä sanoja, esiintyvät kaikkien adjektiiviryhmien adjektiivien kollokaatteina toistuvasti. Ne myös ilmaisevat sellaisia esittelyteksteissä toistuvia aiheita, jotka ovat kunnille tärkeitä ja joita käsitellään monessa esittelytekstissä. Laskevat kollokaatiosuhteet taas ilmaisevat lähinnä esittelyteksteissä yleisiä, adjektiivien merkitystä määrittäviä leksikaalisia suhteita, kuten adjektiivi-kollokaatti-parit hyvät liikenneyhteydet tai kaunis maisema. Esittelytekstiaineistoni käsittelyyn tietokoneavusteinen analyysi soveltui vain osittain. Suurin ongelma aiheutui paikannimistä (esim.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työn aiheena on lukion äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjojen informaationkulku, jonka osana tarkastellaan myös teema–reema-jäsennystä, teemankulkua ja sidoksisuutta. Aineistona on 82 sivua tekstiä kolmesta oppikirjasarjasta, jotka noudattavat vuonna 2003 voimaan tulleita lukion opetussuunnitelman perusteita. Kirjat ovat Äidinkielen ja kirjallisuuden Lähde, Käsikirja ja Kivijalka. Työn teoreettisena taustana on lingvistinen diskurssianalyysi, funktionaalinen kielioppi ja informaation-kuljetuksen kognitiivinen selitysmalli. Tutkimuksessa analysoidaan niin kutsuttua annettua ja uutta infor-maatiota ja informaation jäsentymistä teemoihin ja reemoihin. Tarkastelemalla informaation kognitiivista tilaa eli aktivointikustannusta tutkimus selittää, minkälaista prosessointia ja päättelyä teksti vaatii lukijaltaan. Näiden seikkojen avulla päästään tarkastelemaan myös oppikirjatekstin luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Annettuna informaationa työssä käsitellään etupäässä kognitiivisesti aktiivisia diskurssiolioita, jotka esiintyvät tekstissä tyypillisesti anaforisina viittauksina. Uutta informaatiota on se, minkä kirjoittaja ei oleta olevan lukijan tietoisuudessa ja mikä sen vuoksi vaatii esittelyä. Näiden kategorioiden välimuotona tarkastellaan osittain annettua informaatiota, jonka kirjoittaja presupponoi merkityssuhteen kautta lukijalle saavutettavaksi. Koska tekstin tuottajana on tieteenalan ammattilainen ja lukijana noviisi, kirjoittajan ja lukijan tietokehykset ovat asymmetrisia. Tutkimuksessa analysoidaankin esimerkkejä, joissa presupponoitu semanttinen tai skemaattinen tieto saattavat johtaa ongelmiin oppikirjan luettavuudessa tai ymmärrettävyydessä. Oppikirjojen teemankulku jaotellaan tutkimuksessa jatkuvaan, etenevään ja pääteltävään teemaan. Analyysin kohteena on myös lauseen temaattisen osan työnjako ja lauseyhdistelmien temaattinen rakenne. Teemaosassa esiintyvien tarkoitteiden aktivointitapaa ja sidoksisuutta käsitellään tekstin prosessointikustannusten kannalta. Esille otetaan myös oppikirjatekstin informaatiotiheys ja oppikirjan suhde sen taustalla olevaan tieteelliseen diskurssiin. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että vaikka oppikirjatekstit pyrkivät välttämään lukijalle läpinäkymätöntä taustatietoa, siinä ei aina onnistuta. Tekstien informaatiotiheys ja päättelyvaatimukset saattavat johtaa myös suhteellisen korkeisiin prosessointikustannuksiin. Informaation määrä ja informaationkuljetuksen tapa saattavat näin haitata luettavuutta joissakin tekstinosissa. Ongelmia voi aiheuttaa erityisesti uusien käsitteiden tiheys, niiden puutteellinen esittely ja suhteellisen triviaalin informaation ahtaaminen raskaisiin luettelomaisiin konstruktioihin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on testata ja arvioida tekstianalyysin menetelmien toimivuutta vähemmistökielen puhujien identiteetin tutkimisessa sekä selvittää udmurttien ja Transilvanian unkarilaisten vähemmistöidentiteetin erikois-piirteitä. Työssäni tarkastelen etnonyymien magyar 'unkarilainen' ja udmurt 'udmurtti' esiintymistä lehtiteksteissä. Aineistoni koostuu Romanian unkarilaisvähemmistön sekä udmurttivähemmistön omakielisissä sanomalehdissä alkuvuodesta 2007 ilmestyneistä lehtiteksteistä. Unkarilaisesta Szabadság-lehdestä valitsin tarkasteluun 79 tekstiä, udmurtinkielisestä Udmurt duńńe -lehdestä 64. Tarkastelen etnonyymien magyar ja udmurt esiintymistiheyttä sekä sitä, millaisia pääsanoja ne määrittävät. Näiden tulosten avulla päättelen, kuinka keskeinen rooli näissä lehdissä on vähemmistön itseidentifioinnilla, ja pyrin selvittämään, esiintyykö lehdissä selviä vähemmistöidentiteetin rakennusstrategioita. Tilastollisen ja pääsana-analyysin täydennyksenä käytän kriittistä lähilukua: miten unkarilaiset ja udmurtit esitetään, millaisiksi heidät kuvataan ja miten esitetään heidän suhteensa valtaväestöön? Analyysi osoittaa, että Udmurt duńńe -lehdessä etnonyymi udmurt esiintyy 42 prosentissa teksteistä. Unkarilaisessa lehdessä sana magyar esiintyy vain 19 prosentissa teksteistä. Valtaosa udmurt-sanan esiintymistä on tapauksia, joissa se määrittää pääsanaa 'kieli'. Udmurtin kielen kehityksestä kirjoitetaan Udmurt duńńessa paljon ja uutisointi on sävyltään hyvin positiivista. Lehti antaa myönteisen mielikuvan udmurtin kielen nykytilasta ja tulevaisuudesta sekä eri kielten ja kansallisuuksien suhteista. Samanlaista ilmiötä ei ole havaittavissa Szabadságissa. Unkarin kieli mainitaan harvoin, ja näissä harvoissa tapauksissa aiheena ovat kieleen liittyvät ongelmat, esimerkiksi omakielisen opetuksen vaikeudet. Kansallisuuksien suhteita kuvataan enimmäkseen neutraalisti. Udmurt duńńesta puuttuu kielellisiä oikeuksia koskeva kritiikki lähes kokonaan. Eroja voidaan selittää sosiolingvistisen taustatiedon avulla. Asenteissa heijastuu vähemmistöjen erilainen historia. Udmurtin kieltä ei ole koskaan käytetty laaja-alaisesti modernissa yhteiskunnassa, kun taas unkarin kieli oli Transilvaniassa valtakieli aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Unkarilaiset kokivat dramaattisen siirtymän vähemmistöasemaan, mutta oletettavasti muisto kielen vanhasta asemasta, tietoisuus sen täydestä käyttökelpoisuudesta yhteiskunnassa saa nykyisen vähemmistön edustajat valvomaan oikeuksiaan. Asiaan vaikuttanee myös Unkarin valtion läheisyys. Rajan takana on malli siitä, kuinka unkarin kieltä voidaan käyttää kaikilla elämänalueilla. Udmurteilla ei vastaavaa mallia ole, ja udmurtin kieli on jäänyt kotikielen asemaan. Oletettavasti Udmurt duńńen asennekampanja pyrkii nostamaan udmurtin kielen hupenevaa arvostusta. Romanian unkarilaisten keskuudessa unkarin kielen arvostus on ollut vankkaa, minkä vuoksi kieltä ei ole tarpeen pitää jatkuvasti esillä. Itsenäinen emämaa ja yli kymmenmiljoonainen puhujamäärä vakuuttavat osaltaan unkarin puhujat kielensä elinkelpoisuudesta. Voidaan todeta, että tekstien perusteella udmurttius usein pelkistyy udmurtin kielen taitoon ja käyttöön, kun taas unkarilaisuus ilmenee useilla eri elämänalueilla. Käyttämäni tilastollinen analyysi antaa karkean kuvan aiheen keskeisyydestä teksteissä, mutta todella luotettavan ja yleistettävän tiedon hankkimiseksi olisi käytettävä laajempaa korpusta. Myös useiden eri lehtien vertailu olisi hedelmällistä. Tarkimpia tuloksia antaa lähiluenta. Sen ongelmana on analysoitavan aineiston rajallisuus. Eräs ratkaisu ongelmaan on valitsemani pääsana-analyysi, mutta on huomattava, että myös sen tuloksien tulkitsemisessa lähiluenta on useimmiten tarpeen. Sosiolingvistinen taustatieto on välttämätöntä, jotta analyysin tuloksen saadaan sijoitettua oikeaan kontekstiin ja selitettyä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkimukseni aineistona on Työväenopiston italian kielen opiskelijoiden lyhyitä, vapaamuotoisia kirjoituksia ja muutama sähköpostiviesti hyvin Italiaa tuntevilta ihmisiltä. Teksteissä kerrotaan mielikuvista Italiasta ja italialaisista. Analysoin aineistoa sosiaalipsykologisen diskurssianalyysin menetelmin. Johtuen aineiston sisällön stereotyyppisyydestä käsittelen teorialle omistetussa kappaleessa menetelmän ohella aiempaa tutkimusta stereotypioista. Analyysi jakautuu kolmeen osaan: ensin käsittelen koko aineistossa toistuvia teemoja, sitten 11 kokonaista kirjoitusta ja lopuksi kokoan analyysin perusteella kolme diskurssia Italiasta ja italialaisista. Nämä diskurssit toteutuvat sekä aineistossani että monissa muissa teksteissä, joissa puhutaan Italiasta tai etelästä ylipäänsä. Diskurssien sosiaalinen funktio on luoda etäisyyttä sisä- ja ulkoryhmän välillä. Ensimmäiset kaksi diskurssia vahvistavat kirjoittajien paremmuuden tunnetta vertailussa "etelämaalaisten" kanssa. Kolmas diskurssi sen sijaan rakentaa kuvaa italialaisista suomalaisia inhimillisempinä. Diskurssit Italiasta voidaan sijoittaa laajempaan kontekstiin, joka koskee kansainvälisiä valtasuhteita. Tässä kontekstissa suomalaisten käyttämät diskurssit Italiasta ovat pieni osa isoa hegemonista diskurssia, joka jakaa planeettamme kehittyneeseen pohjoiseen/länteen ja kehittymättömään etelään, johon Italiakin usein sijoitetaan. Avainsanat: diskurssianalyysi, stereotypia, valtasuhteet.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa perehdytään suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa esiintyvään päällekkäispuhuntaan keskustelunanalyyttisella menetelmällä. Aineistona on käytetty tuttavien välisiä, kasvokkaisia arkikeskusteluja. Aineistoa on kolmesta suomalaisesta ja kolmesta virolaisesta keskustelusta yhteensä noin tunti kummallakin kielellä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää päällekkäispuhunnan esiintymistä yleisellä tasolla: mitä päällekkäin aloitetuilla vuoroilla tehdään ja millaisissa keskustelun tilanteissa päällekkäispuhuntaa käytetään, sekä missä kohden edellistä vuoroa päällekkäisenä alkava vuoro aloitetaan. Tutkielmassa myös vertaillaan suomalaista ja virolaista päällekkäispuhuntaa toisiinsa lähinnä laadullisesti. Tärkeiksi käsitteiksi nousevat vuoro, vuoron rakenneyksikkö, vuoronvaihdon mahdollistava kohta, keskustelun puhetila sekä vuorottelun sujuvuus. Päällekkäispuhuntana tuotetut vuorot jaetaan tutkielmassa kolmeen ryhmään, jotka esitellään omissa pääluvuissaan. Tutkimuksen mukaan osa päällekkäispuhunnasta on sellaista, jonka voi selittää vuorottelun ja vuorojen rakenteista käsin. Tällainen päällekkäisenä aloitettu seuraava vuoro alkaa hieman edellisen vuoron lopun päältä vuoron tullessa juuri valmiiksi eli vuoronvaihdon mahdollistavaan kohtaan. Vuoro voi alkaa jonkin verran aiemminkin, jolloin päällekkäisenä seuraavan vuoron aloittava puhuja näyttää ennakoivan, että edellinen vuoro on pian tulossa valmiiksi. Kolmas vuorottelun rakenteilla selittyvä päällekkäispuhunta liittyy tilanteeseen, jossa ketään ei ole valittu seuraavan vuoron käyttäjäksi. Tällöin kuka tahansa voi valita itsensä seuraavaksi puhujaksi, ja usein näin tekeekin useampi puhuja yhtä aikaa. Muiden päällekkäisyyksien analysoinnissa otetaan huomioon myös vuoron luonne ja tehtävä vuorovaikutuksessa. Nämä jaetaan edellä mainituin perustein kahteen ryhmään: osa päällekkäisyyksistä on luonteeltaan yhteistyöhakuisia, osa kilpailevia. Tässä jaottelussa keskeisenä tekijänä on se, pyrkiikö päällekkäin vuoronsa aloittava puhuja hallitsemaan keskustelun puhetilaa, vai tukeeko hän jonkun toisen puhujan puhetilan hallintaa. Toisen puhetilan hallintaa tukevia päällekkäisyyksiä on monentyyppisiä: kommentoivia dialogipartikkeleita, samanmielisyyden ja kiinnostuksen osoituksia, tarkistuskysymyksiä ja sanahaussa auttamista. Aineistosta löydetyt useat tiimiytymistapaukset osoittavat, että puhetilaa voidaan hallita myös yhdessä. Huumoriin ja nauruun liittyvät vuorot voivat olla sekä toisen puhetilan hallintaa tukevia että yhteisesti puhetilaa halliten tuotettuja. Sijaintinsa ja luonteensa perusteella kilpaileviksi määritellyt vuorot alkavat joko moniyksikköisen vuoron vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa taikka vuoron rakenneyksikön keskeltä. Kilpailevan vuoron käyttäjä pyrkii saamaan puhetilan hallitsijan aseman itselleen. Useiden kilpailevina tuotettujen vuorojen voidaan sanoa jollakin tavalla rikkovan vuorottelun perussääntöjä, mutta tutkielmassa havaitaan, että siitä huolimatta ne harvoin aiheuttavat vuorovaikutukseen ongelmia tai häiriöitä. Tutkielmassa todetaan, että päällekkäispuhunta on tutkituissa suomalaisissa ja virolaisissa keskusteluissa laadultaan pääosin hyvin samankaltaista. Aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että virolaisissa keskusteluissa päällekkäispuhuntaa esiintyy yleisesti ottaen jonkin verran suomalaisia keskusteluja enemmän, ja kilpailevaa päällekkäispuhuntaa esiintyy jopa huomattavasti enemmän. Tutkielmassa havaitaan, että valtaosa kaikesta päällekkäispuhunnasta on ongelmatonta, ja sen esiintymisessä ja rakentumisessa näkyy keskustelijoiden pyrkimys sujuvaan vuorotteluun. Päällekkäispuhunnan todetaan olevan keskustelussa taajaan esiintyvää ja ennen kaikkea järjestäytynyttä toimintaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielmassa on analysoitu lukijoiden lukukokemuksia ja sitä, millainen kieli koetaan sopivaksi, hauskaksi, vieraaksi ja läheiseksi nuorille ja nuorille aikuisille suunnatussa käännössarjakuvassa. Tutkimusaineistona on ruotsalaisen Martin Kellermanin Rocky-sarjakuva, joka kertoo nuorten aikuisten elämästä Tukholmassa. Sarjakuva on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille ja se on tyyliltään humoristinen. Tutkimusmenetelminä on käytetty tekstianalyysiä, käännösanalyysiä ja tutkimuskyselyä. Tutkielman teoriaosuudessa on käsitelty globaaleja ja paikallisia käännösstrategioita ja keskitytty erityisesti kolmeen globaaliin käännösstrategiaan: normalisoimiseen, vieraannuttamiseen ja kotouttamiseen. Lähtötekstin analyysissä kuvaillaan sarjakuvan yleistä kielimuotoa ja tyyliä. Analyysissä on perehdytty erityisesti puhekielisyyteen ja kulttuurisidonnaisiin elementteihin. Lähtötekstin analyysi keskittyy pääosin neljään sarjakuvastrippiin, jotka on valittu käännettäväksi aineistoksi. Käännösanalyysissa kuvataan käännösaineistosta tehtyä kolmea suomenkielistä käännöstä. Yksi käännöksistä on tehty normalisoivan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu neutraaliin ympäristöön ja sen kieli on neutraalia yleiskieltä. Toinen käännöksistä on tehty vieraannuttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Tukholmaan ja kieli on yleispuhekieltä. Kolmas käännös on tehty kotouttavan käännösstrategian mukaan: se sijoittuu Helsinkiin ja kieli on helsinkiläistä puhekieltä. Tutkimuskysely toteutettiin käännöksen laatututkimuksena neljässä suomalaisessa lukiossa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 lukiolaista Helsingistä, Iisalmesta, Tampereelta ja Turusta, joista 59 oli tyttöjä ja 43 poikia. Laatutututkimuksessa keskityttiin erityisesti lukiolaisten kokemuksiin hyvästä, hauskasta vieraasta ja omaa puhetyyliä lähellä olevasta käännöksestä. Tutkimuksessa käy ilmi, että maantieteelliset erot vaikuttavat odotettua vähemmän nuorten vastauksiin, mutta sukupuolella on jossain määrin merkitystä käännöksiä arvioitaessa. Kotouttavaa (helsinkiläistä) käännöstä pidettiin ehdottomasti hauskimpana joka paikkakunnalla (74 % kaikista vastanneista) ja sitä pidettiin myös parhaimpana käännöksenä (45,10 % kaikista vastanneista) Iisalmea lukuun ottamatta. Tutkimustulokset osoittavat, että normalisoiva käännös tuntuu nuorille vieraimmalta (43,63 % kaikista vastanneista), vaikka turkulaisista kotouttava käännös tuntui hieman vieraammalta ja iisalmelaisistakin yhtä oudolta kuin normalisoiva käännös. Vieraannuttava käännös oli lähimpänä nuorten omaa puhetyyliä (58,33 % kaikista vastanneista) joka paikkakunnalla. Tutkimustulos puhuu kotouttavan käännöksen puolesta tätä sarjakuvaa käännettäessä, jos kohderyhmän halutaan pysyvän samana. Tutkimustulosta ei kuitenkaan voida pitää yleispätevänä, niin että se koskisi kaikkea sarjakuvakääntämistä. Avainsanat: kääntäminen, reseptiotutkimus, laatututkimus, puhekieli, slangi, sarjakuvat, normalisointi, vieraannuttaminen, kotouttaminen

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielma käsittelee Suomen Kuvalehden Hän-henkilöjuttuja tekstilajina. Lehti on itse nimennyt sarjan, mikä tukee ajatusta omasta tekstilajista. Marraskuusta 1989 lähtien Suomen Kuvalehdessä on ilmestynyt viikottain kahden aukeaman henkilöjuttu, jonka tekstin määrä ja jaottelu, otsikointi, taitto ja kuvitus ovat pysyneet lähes samana vuosien ajan. Jutut ovat pääosin tunnettujen suomalaisten haastatteluja. Hän-henkilöjutut ovat instituutio Suomen aikakauslehdistössä. Hän-henkilöjuttuja tarkastellaan tekstintutkimuksen keinoin. Teoreettisena viitekehyksenä on tekstilaji- eli genreteoria. Keskeiset teorialähteet ovat Swales (1990) ja Bhatia (1993). Työn aluksi Hän-henkilöjutut kontekstualisoidaan, mikä on olennaista tekstilajin tutkimisessa. Johdatuksessa perehdytään niin Hän-juttujen historiaan, Suomen Kuvalehden toimituksen näkemyksiin kuin journalistiikan oppikirjojen ohjeisiinkin. Hän-juttuja on ilmestynyt yli 700. Tutkimusaineisto rajataan pääosin vuoden 2003 juttuihin, mutta sarjan historiaa kerratessa juttuja tarkastellaan laajemmalti. Hän-logo, yhtenäiset otsikot ja tekstin asettelu ovat huomattavia tekstilajin määrittäjiä. Ne tekevät sarjaan toistuvuuden, jota vahvistetaan visuaalisesti. Hän-henkilöjuttujen valokuvia tarkastellaan Kressin ja van Leeuwenin visuaalisen kieliopin (1996) avulla. Kuvien säännönmukaisuus näkyy muun muassa niin, että vuoden 2003 Hän-juttujen kuvissa henkilö on useimmiten sijoitettu kuvan keskelle, ja tämä katsoo lähes poikkeuksetta suoraan kohti. Lisäksi henkilö on pienessä kuvassa rajattu tiukemmin kuin jutun pääkuvassa, joka täyttää 2/3 jutun ensimmäisestä aukeamasta. Kertojan havaittavuus tekstissä on omalaatuista Hän-henkilöjutuissa. Aihetta tarkastellaan käymällä tarkasti läpi yhden Hän-jutun koko kerronta. Taustalla on kirjallisuustieteen narratologian näkemys fyysisen tekijän ja kertojan eriävyydestä. Hän-henkilöjutussa Maskun Kalustetalon toimitusjohtajasta Toivo Sukarista (Suomen Kuvalehti 39/2003) havaitaan, että kertoja on jatkuvasti läsnä. Ainoastaan havaittavuuden aste vaihtelee. Kertoja esittää kysymyksiä, hän käskee lukijaa, huudahtaa, havainnoi kohdehenkilöä ja tapahtumaympäristöä, ottaa kantaa, esittää yhteenvetoja ja käyttää nimeämisen valtaa. Tuloksia kertojan havaittavuudesta testataan 15:een Hän-henkilöjuttuun. Niistä 12 on vuodelta 2003, lisäksi mukana on yksi juttu vuodelta 1990, 1995 ja 2000. Jutuista hahmotetaan tekstilajin kertojaa, joksi kirjallisuustieteen sisäistekijää kutsun. Tekstilajin kertojan rajoitukset ovat väljät, mutta havaittavuus näyttää olevan sidoksissa käsiteltävän henkilön tunnettuuteen. Mitä tunnetumpi henkilö, sitä enemmän kertoja voi tekstissä näyttäytyä. Lopuksi kartoitetaan Hän-henkilöjuttujen aloituksia. Niissä hahmottuu päätyyppejä, kuten tapahtuma-aloitus, havaintoaloitus ja referointialoitus, mutta tarkkarajaista luokittelua niistä ei voi tehdä. Osaksi sen perusteella voidaan väittää, että Hän-henkilöjutuilla ei ole kaavaa. Avainsanat: tekstintutkimus, tekstilaji, genre, henkilöjuttu, haastattelu, kertoja, sisäistekijä, aloitukset

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman pääpaino on suomen kielen morfologiassa. Tutkielmassa tarkastellaan latvialaisten suomen kielen opiskelijoiden nominintaivutuksen oppimista ja siihen liittyviä ongelmia. Työssä pohditaan myös suomen nominintaivutuksen vaikeutta sekä tuotosten että oman arvion pohjalta. Tulosten analyysissa tarkastellaan, miten hyvin informantit osaavat muodostaa eri nominityyppien perusmuodoista yksikön genetiivin ja monikon partitiivin sijamuodot. Analyysin tärkeänä osana on virheellisten tuotosten analyysi. Tutkimuksella selvitetään, mitkä ovat vaikeimpia nominityyppejä ja ovatko tietyt virheet tyypillisiä tietyille nominityypeille tai tietyn sijan muodostukselle. Tutkimuksessa selvitetään myös eri astevaihtelujen vaikeutta. Tutkielman tärkeimpänä lähteenä on Martinin väitöskirja (1995). Taivutustestin tuloksia verrataan Martinin taivutustestin tuloksiin. Aineistona ovat keväällä 2008 Latvian yliopistossa pidetyn taivutustestin tulokset. Informantteina olivat latvialaiset toisen ja kolmannen vuosikurssin opiskelijat, jotka kaikki opiskelevat suomen kieltä pääaineena suomalais-ugrilaisten kielten kandidaattiohjelmassa. Informantteja oli yhteensä 24. Ryhmä oli oppimistaustaltaan hyvin homogeeninen. Työssä osoitetaan, että latvialaiset opiskelijat hallitsevat suomen nominintaivutuksen toisella ja kolmannella vuosikurssilla jo kohtuullisen hyvin. Parhaiten hallitaan kaksitavuisten u-päätteisten nominien, nen- ja in-päätteisten nominien, astevaihteluttomien e:ee-nominien sekä Us:Ukse-nominien taivutus. Huonoiten hallitaan tOn-päätteisten nominien taivutus. Usein taivutusvaikeus on kytköksessä tiettyyn sijaan: osa nomineista on helpompi taivuttaa monikon partitiivissa, osa yksikön genetiivissä. Virheisiin johtavat syyt ovat yleensä nominin sijoittaminen väärään taivutustyyppiin, vartalonmuodostusongelmat sekä astevaihtelun ja taivutussääntöjen soveltamisen ongelmat. Tutkimustulokset ovat samansuuntaisia Martinin tulosten kanssa. Sanojen tuttuus ei kuitenkaan vaikuttanut yhtä vahvasti taivutustuloksiin – tekosanat hallittiin lähes yhtä hyvin kuin todelliset sanat. Sen sijaan nominin leksikaalinen tuttuus on avainasemassa informanttien omassa taivutusvaikeuden arvioinnissa. Semanttisesti tai taivutustyypiltä tutut sanat luokiteltiin useammin helpoiksi. Taivutustestini tulokset osoittavat enemmän hajontaa morfofonologisen kompleksisuuden edellyttämän järjestyksen osalta Martinin tuloksiin nähden. Taivutusvaikeuteen morfofonologisen kompleksisuuden, nominityypin käyttöyleisyyden sekä lekseemin tuttuuden lisäksi vaikuttavat myös oppimiskonteksti ja nominiin kytkeytyvä ongelmapotentiaali. Informanttien taivutusstrategioista yleisin on taivutussääntöjen käyttö.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This research deals with direct speech quotations in magazine articles through two questions: As my major research question, I study the functions of speech quotations based on a data consisting of six literary-journalistic magazine articles. My minor research question builds on the fact that there is no absolute relation between the sound waves of the spoken language and the graphemes of the written one. Hence, I study the general thoughts on how utterances should be arranged in the written form based on a large review of literature and textbooks on journalistic writing as well as interviews I have made with magazine writers and editors, and the Council of Mass Media in Finland. To support my main research questions, I also examine the reference system of the Finnish language, define the aspects of the literary-journalistic article and study vernacular cues in written speech quotations. FUNCTIONS OF QUOTATIONS. I demonstrate the results of my analysis with a six-pointed apparatus. It is a continuum which extends from the structural level of text, all the way through the explicit functions, to the implicit functions of the quotation. The explicit functions deal with the question of what is the content, whereas the implicit ones base mainly on the question how the content is presented. 1. The speech quotation is an distinctive element in the structure of the magazine article. Thereby it creates a rhythm for the text, such as episodes, paragraphs and clauses. 2. All stories are told through a plot, and in magazine articles, the speech quotations are one of the narrative elements that propel the plot forward. 3. The speech quotations create and intensify the location written in the story. This location can be a physical one but also a social one, in which case it describes the atmosphere and mood in the physical environment and of the story characters. 4. The quotations enhance the plausibility of the facts and assumptions presented in the article, and moreover, when a text is placed between quotation marks, the reader can be assured that the text has been reproduced in the authentic verbatim way. 5. Speech quotations tell about the speaker's unique way of using language and the first-hand experiences of the person quoted. 6. The sixth function of speech quotations is probably the most essential one: the quotations characterize the quoted speaker. In other words, in addition to the propositional content of the utterance, the way in which it has been said transmits a lot of the speaker's character (e.g. nature, generation, behaviour, education, attitudes etc.). It is important to notice, that these six functions of my speech quotation apparatus do not exlude one another. It means that every speech quotation basically includes all of the functions discussed above. However, in practice one or more of them have a principal role, while the others play a subsidiary role. HOW TO MAKE QUOTATIONS? It is not suprising that the field of journalism (textbooks, literature and interviews) holds heterogeneous and unestablished thoughts on how the spoken language should be arranged in written quotations, which is my minor research question. However, the most frequent and distinctive aspects can be depicted in a couple of words: serve the reader and respect the target person. Very common advice on how to arrange the quotations is − firstly, to delete such vernacular cues (e.g. repetitions and ”expletives”) that are common in spoken communication, but purposeless in the written language. − secondly, to complete the phonetic word forms of the spoken language into a more reader-friendly form (esim. punanen → punainen, 'red'), and − thirdly, to enhance the independence of clauses from the (authentic) context and to toughen reciprocal links between them. According to the knowledge of the journalistic field, utterances recorded in different points in time of an interview or a data-collecting session can be transferred as consecutive quotations or even merged together. However, if there is any temporal-spatial location written in the story, the dialogue of the story characters should also be situated in an authentic context – chronologically in the right place in the continuum of the events. To summarize, the way in which the utterances should be arranged into written speech quotations is always situationally-specific − and it is strongly based on the author's discretion.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkitaan erilaisin tekstintutkimuksen keinoin suomalaisen Helsingin Sanomat -lehden ja virolaisen Postimees-lehden internet-julkaisuissa ilmestyneisiin uutisiin liittyviä mielipidekirjoituksia. Työn tavoitteena on tarkastella eroja suomalaisten ja virolaisten kirjoittajien retoriikassa, argumentaatiossa ja roolivalinnoissa. Työn aineisto koostuu Helsingin Sanomien ja Postimees´in internet-sivuilla tammikuussa 2008 ilmestyneiden uutisten saamista mielipiteistä eli kommenteista. Molemmista lehdistä on valittu mukaan kymmenen uutista, jotka kaikki ovat saaneet keskimäärin 30 kommenttia. Uutiset ovat molemmissa maissa kotimaan uutisia ja ne on valittu satunnaisesti, joskin muutamien uutisten aiheet ovat lehdissä samankaltaisia. Työn neljännessä luvussa aineistoa analysoidaan rekisterien, tekstityyppien ja retoriikan näkökulmista. Rekistereistä puhuttaessa tarkoitetaan erilaisia tapoja kirjoittaa erilaisissa tilanteissa. Internetistä löytyvät mielipidekirjoitukset vaihtelevat virallisen kirjakielen ja arkisen puhekielen, jopa slangin, käytön välillä. Mielipidekirjoitukset kuuluvat argumentoivaan tekstityyppiin. Niiden tehtävä ei ole kertoa asioista neutraalisti, vaan kirjoittaja ilmaisee tekstissään omia arvojaan, mielipiteitään ja käsityksiään. Viidennessä luvussa aineistoa tutkitaan retorisen diskurssianalyysin keinoin, eli analysoidaan millaisia retorisia keinoja kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen. Retorisia keinoja esitellään työssä Arja Jokisen esittämän jaotuksen mukaisesti. Argumentaatiota voidaan jaotella myös sen mukaan, onko kyseessä hyökkäävä, puolustava, fakta- tai tunnepohjainen retoriikka. Kuudennessa luvussa analysoidaan mielipidekirjoitusten kohteita eli adressaatteja sekä kirjoittajien itselleen ottamia rooleja. Kirjoittajat voivat osoittaa roolivalintaansa useiden retoristen keinojen avulla. Rooleista yleisimmät ovat opettaja, asiantuntija ja kriitikko, marginaalisempia puolestaan kysyjä ja kannattaja/tukija. Aineiston analysointi on nostanut esille useita eroja suomalaisten ja virolaisten mielipidekirjoitusten välillä. Suomalaiset kirjoitukset kirjoitetaan usein yleis- tai kirjakielellä ja neutraalilla sävyllä. Virolaisissa mielipidekirjoituksissa on enemmän puhekielisyyttä ja kirjoitusvirheitä. Kirjoitusten sävy on jyrkempi ja arvoja tai arvioita välittävät sanat usein hyvin affektisia. Suomalaisissa mielipidekirjoituksissa kirjoittajat käyttävät argumentaationsa vahvistamiseen paljon oman asiantuntijuutensa korostamista tai vahvistamista konsensuksella, oma pätevyys myös perustellaan koulutuksen tai ammatin avulla. Suomalaisissa kirjoituksissa mielipiteet ovat myös pääasiassa faktoihin ja puolustavaan retoriikkaan perustuvia. Virolaisissa mielipiteissä kirjoittajat esittävät väitteensä tosiasioina ilman erityisiä perusteita. Argumentaatio rakentuu pääasiallisesti hyökkäävän ja tunnepohjaisen retoriikan päälle. Myös roolivalintojen välillä on eroja: suomalaismielipiteet esitetään useimmiten opettajan tai asiantuntijan roolista, virolaisissa mielipiteissä kirjoittaja on yleensä kriitikko tai asiantuntija.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tundranenetsin kielessä on monimutkainen modusjärjestelmä, ja kielen kuvauksissa modusten määrä vaihtelee viidestä kahdeksaantoista. Tutkielmassani tarkastelen kielen tiettyjä verbimoduksia ja niiden merkityksiä. Tutkimukseni kohteena on seitsemän sellaista modusta, jotka aiemman kirjallisuuden mukaan ilmaisevat puhujan arviota kerrotun tapahtuman todennäköisyydestä eli episteemistä modaalisuutta. Työn tavoitteena on tarkastella modusten käyttöä ja esiintymisrajoituksia sekä muotojen merkityksiä. Aineistona käytän N. M. Tereštšenkon (1965) nenetsi-venäjä-suursanakirjan esimerkkilauseiden korpusta. Moduslauseiden merkityksiä tarkastelen teoreettisen nenetsin kielen taitoni sekä lauseiden leksikaalisen ja morfologisen analysoinnin sekä esimerkkilauseiden venäjännösten avulla. Modusten merkitysten tarkastelussa kiinnitän erityisesti huomiota toisaalta puhujan oman arvion ilmaisemiseen, episteemisyyteen, toisaalta puhujan tietolähteen ilmaisemiseen, evidentiaalisuuteen sekä näiden kahden merkityskategorian välisiin eroihin ja yhtäläisyyksiin. Tarkastelen myös modusten esiintymistä eri aspekti- ja tempusympäristöissä ja havainnoin modaalisten merkitysten lisäksi moduslauseiden temporaalisia ja aspektuaalisia merkityksiä. Työssäni totean probabilitatiiveiksi nimitettyjen modusten merkitykset inferentiaalisiksi tai harvemmin myös miratiivi-siksi. Inferentiaalisessa merkityksessä puhujan kertoma asia perustuu loogiseen päätelmään, joka tehdään muun tiedossa olevan asian perusteella. Miratiivisessa merkityksessä modusta käytetään kuvaamaan tapahtumaa, joka on puhujan näkökulmasta odotuksenvastainen tai yllättävä. Miratiivinen funktio on tulkintani mukaan ainoastaan varsinaisilla probabilitatiiveilla, ja niin kutsutut hyper- ja superprobabilitatiivi ilmaisevat inferentiaalisuutta eli ne korostavat puhujan tietolähdettä. Approksimatiiveiksi kutsutut kolme modusta ilmaisevat toisaalta kuvaannollisena, ei konkreettisesti tulkittavana kerrottavaa tapahtumaa. Toisaalta ne ilmaisevat puhujan subjektiivista arviota tilan tai tapahtuman toteutumis- tai voimassaolomahdollisuudesta. Modaalisen merkityksen lisäksi moduksilla on temporaalinen merkitys. Approksimatiivien ja probabilitatiivien ryhmissä on imperfektiiviseksi ja perfektiiviseksi kutsuttu modusmuoto. Imperfektiivisiksi kutsuttujen modusten temporaalinen merkitys vastaa aoristitempusta, joka lauseen aspektin mukaisesti viittaa joko juuri loppuun saatet-tuun tai nykyhetkessä tapahtuvaan. Lauseen aspekti on verbin aspektin mukaisesti hetkellinen tai jatkuva. Perfektiivisiksi kutsutut modukset viittaavat menneeseen aikaan. Perfektiivisen approksimatiivin status morfologisena moduksena voidaan aineistoni perusteella kyseenalaistaa. Menneeseen aikaan viitataan sen sijaan useammin imperfektiivisen approksimatiivin preterititempuksella. Probabilitatiivin ja preterititempuksen yhdistelmää ei aineistossani esiinny. Approksimatiivien ryhmässä on myös futuurinen variantti, joka viittaa yleensä tulevaan aikaan. Tulevaan viittaavat myös imperfektiivisen probabilitatiivin ja approksimatiivin muodot liittyessään johto-opillisen futuuritempukseen. Aineistoni modusesimerkit rajoittuvat usein yhden virkkeen kontekstiin, joten modusten merkitysten analysointi eri käyttöympäristöissä on työssäni vaikeaa. Vaikka onnistun hyvin hahmottelemaan tarkastelemien modusten keskeisimmät merkitysfunktiot aineistoni perusteella, tutkimuksen jatkaminen analyysin tarkentamiseksi on tarpeen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The historical development of Finnish nursing textbooks from the late 1880s to 1967: the training of nurses in the Foucauldian perspective. This study aims, first, to analyse the historical development of Finnish nursing textbooks in the training of nurses and in nursing education: what Foucauldian power processes operate in the writing and publishing processes? What picture of nursing did early nursing books portray and who were the decision makers? Second, this study also aims to analyse the processes of power in nurse training processes. The time frame extends from the early stages of nurse training in the late 1880s to 1967. This present study is a part of textbook research and of the history of professional education in Finland. This study seeks to explain how, who or what contributed the power processes involved in the writing of nursing textbooks and through textbooks. Did someone use these books as a tool to influence nursing education? The third aim of this study is to define and analyse the purpose of nurse training. Michel Foucault´s concept of power served as an explanatory framework for this study. A very central part of power is the assembling of data, the supplying of information and messages, and the creation of discourses. When applied to the training of nurses, power dictates what information is taught in the training and contained in the books. Thus, the textbook holds an influential position as a power user in these processes. Other processes in which such power is exercised include school discipline and all other normalizing processes. One of most powerful ways of adapting is the hall of residence, where nursing pupils were required to live. Trained nurses desired to separate themselves from their untrained predecessors and from those with less training by wearing different uniforms and living in separate housing units. The state supported the registration of trained nurses by legislation. With this decision the state made it illegal to work as a nurse without an authorised education, and use these regulations to limit and confirm the professional knowledge and power of nurses. Nurses, physicians and government authorities used textbooks in nursing education as tools to achieve their own purposes and principles. With these books all three groups attempted to confirm their own professional power and knowledge while at the same time limit the power and expertise of others. Public authorities sought to unify the training of nurses and the basis of knowledge in all nursing schools in Finland with similar and obligatory textbooks. This standardisation started 20 years before the government unified nursing training in 1930. The textbooks also served as data assemblers in unifying nursing practices in Finnish hospitals, because the Medical Board required all training hospitals to attach the textbooks to units with nursing pupils. For the nurses, and especially for the associations of Finnish nurses, making and publishing their own textbooks for the training of nurses was a part of their professional projects. With these textbooks, the nursing elite and the teachers tended to prepare nursing pupils’ identities for nursing’s very special mission. From the 1960s, nursing was no longer understood as a mission, but as a normal vocation. Nurses and doctors disputed this view throughout the period studied, which was the optimal relationship between theory and practice in nursing textbooks and in nurse education. The discussion of medical knowledge in nursing textbooks took place in the 1930s and 1940s. Nurses were very confused about their own professional knowledge and expertise, which explains why they could not create a new nursing textbook despite the urgency. A brand new nursing textbook was published in 1967, about 30 years after the predecessor. Keyword: nurse, nurse training, nursing education, power, textbook, Michel Foucault

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Based on a one-year ethnographic study of a primary school in Finland with specialised classes in Finnish and English (referred to as bilingual classes by research participants), this research traces patterns of how nationed, raced, classed and gendered differences are produced and gain meaning in school. I examine several aspects of these differences: the ways the teachers and parents make sense of school and of school choice; the repertoires of self put forward by teachers, parents and pupils of the bilingual classes; and the insitutional and classroom practices in Sunny Lane School (pseudonym). My purpose is to examine how the construction of differentness is related to the policy of school choice. I approach this questions from a knowledge problematic, and explore connections and disjunctions between the interpretations of teachers and those of parents, as well as between what teachers and parents expressed or said and the practices they engaged in. My data consists of fieldnotes generated through a one-year period of ethnographic study in Sunny Lane School, and of ethnographic interviews with teachers and parents primarily of the bilingual classes. This data focuses on the initial stages of the bilingual classes, which included the application and testing processes for these classes, and on Grades 1─3. In my analysis, I pursue poststructural feminist theorisations on questions of knowledge, power and subjectivity, which foreground an understanding of the constitutive force of discourse and the performative, partial, and relational nature of knowledge. I begin by situating my ethnographic field in relation to wider developments, namely, the emergence of school choice and the rhetoric of curricular reform and language education in Finland. I move on from there to ask how teachers discuss the introduction of these specialised classes, then trace pupils paths to these classes, their parents goals related to school choice, teachers constructions of the pupils and parents of bilingual classes, and how these shape the ways in which school and classroom practices unfold. School choice, I argue, functioned as a spatial practice, defining who belongs in school and demarcating the position of teachers, parents and pupils in school. Notions of classed and ethnicised differences entered the ways teachers and parents made sense of school choice. Teachers idealised school in terms of social cohesiveness and constructed social cohesion as a task for school to perform. The hopes parents iterated were connected to ensuring their children s futurity, to their perceptions of the advantages of fluency in English, but also to the differences they believed to exist between the social milieus of different schools. Ideals such as openmindedness and cosmopolitanism were also articulated by parents, and these ideals assumed different content for ethnic majority and minority parents. Teachers discussed the introduction of bilingual classes as being a means to ensure the school s future, and emphasised bilingual classes as fitting into the rubric of Finnish comprehensive schooling which, they maintained, is committed to equality. Parents were expected to accommodate their views and adopt the position of the responsible, supportive parent that was suggested to them by teachers. Teachers assumed a posture teachers of appreciating different cultures, while maintaining Finnishness as common ground in school. Discussion on pupils knowledge and experience of other countries took place often in bilingual classes, and various cultural theme events were organized on occasion. In school, pupils are taught to identify themselves in terms of cultural belonging. The rhetoric promoted by teachers was one of inclusiveness, which was also applied to describe the task of qualifying pupils for bilingual classes, qualifying which pupils can belong. Bilingual classes were idealised as taking a neutral, impartial posture toward difference by ethnic majority teachers and parents, and the relationship of school choice to classed advantage, for example, was something teachers, as well as parents, preferred not to discuss. Pupils were addressed by teachers during lessons in ways that assumed self responsibility and diligence, and they assumed the discursive category of being good, competent pupils made available to them. While this allowed them to position themselves favourably in school, their participation in a bilingual class was marked by the pressure to succeed well in school.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The possibilities of developmental rehabilitation. A study on the construction of work relatedness and the customer in Aslak rehabilitation The challenge of work-related rehabilitation is to anticipate the factors threatening work ability and to affect them. The purpose of this study was to analyze how work-related rehabilitation is constructed in practice and what are the challenges and, at the same time, the possibilities of an innovative transformation of rehabilitation when trying to achive this goal. The theoretical basis is cultural-historical activity theory and developmental work research. Based on a historical analysis, I studied rehabilitation activity empirically using the data gathered from one Aslak programme (Aslak = occupationally oriented medical rehabilitation) over two years. I described and analysed the construction of Aslak using ethnographic data and interviews. The data includes audio- and video-recordings of the Aslak course, fieldnotes, documents and other materials used in the course. The study aimed to reveal rehabilitation practices from different perspectives carried out by different stakeholders and participants in the Aslak course. It focused on the Aslak trajectory produced by a multiorganizational subject. I analyzed the rehabilitation activity using the method of ethnographic analysis of infrastructure. The method of analyzing the construction of the object of rehabilititation the customer was a membership categorization analysis (MCD) based on the ethnomethodological research tradition. I analyzed the meanings denoting customers given by different parties during one Aslak process and the relations between the meanings. Based on this analysis, I studied the disturbances, ruptures, and innovations in the rehabilitation activity. The results of the study show that the infrastructure of Aslak has different basic ideas. Aslak is constructed most explicitly on the infrastructure of medical rehabilitation. The second layer has been provided with some tools of identifying and preventing well-defined occupation-specific load factors. However, it has failed to perform a new structure, as Aslak has encountered, at the same time, rapid changes in working life. The study identified some promising markers representing new kinds of work-related rehabilitation ideas, but they proved to be incomplete and fragile. As a consequence of the multilayered infrastructure, the contents of the Aslak course were split into fragmented phases and disconnected themes, which were blocked in by the master idea of medical orientation. Its relationship to work remained weak and obscure. The categorizations of customers in Aslak were manifold and contradictory. According to the results, the possibilities for transforming work-related rehabilitation lie both in changing the orientation to the customer to be more relevant to changing working life and forging the infrastructural innovations related to this change. The results showed that a new work-relatedeness would be difficult but possible to construct. What is needed is the construction of an infrastructure that will support a coherent master idea of work-related rehabilitation over the entire trajectory of a process. A shared idea of a rehabilitation object must be constructed in close collaboration between different stakeholders, such as Kela (the Social Insurance Institution of Finland), occupational health services, work organizations, and rehabilitation institutes. Key words: Aslak rehabilitation, work-related rehabilitation, development of rehabilitation, customer of rehabilitation, developmental work research, analysis of infrastructure, membership category analysis