272 resultados para Oman Ophiolite
Resumo:
Tutkielmani käsittelee Elina Sanan Luovutetut-tietokirjaa ja sen aiheuttamaa laajaa julkista keskustelua. Graduni tarkoituksena on selvittää, miksi teos aiheutti poikkeuksellisen kiivaan kotimaisen ja osin kansainvälisenkin kohun. Keskustelu käynnistyi marraskuussa 2003. Teoksessa esitettiin, että Suomi luovutti jatkosodan aikana saksalaisille viranomaisille noin 3 000 sotavankia ja siviiliä. Näistä osa oli juutalaisia. Kirjan tietojen vuoksi Simon Wiesenthal -keskus lähetti tasavallan presidentti Haloselle selvityspyynnön. Tämän johdosta valtioneuvoston kanslia tilasi emeritusprofessori Heikki Ylikankaalta selvityksen jatkosodan ihmisluovutusten tutkimustilanteesta. Ylikankaan selvityksen pohjalta päätettiin käynnistää Kansallisarkiston hallinnoima tutkimusprojekti. Tutkielmani aineisto koostuu suomalaisista ja ulkomaisista sanoma- ja aikakauslehdissä julkaistuista uutisista, kolumneista, kirja-arvosteluista ja artikkeleista. Lisäksi olen käyttänyt Internetissä julkaistua aineistoa. Olen rajannut tutkimani keskustelun välille 1.11.2003–31.3.2004. Olen syventynyt Luovutetut-kohuun kolmesta eri näkökulmasta. Jatkosodan ihmisluovutukset ovat osa vaikeaa ja ikävää menneisyyttä. Nimitän niitä menneisyyden kipupisteeksi. Olen eritellyt jatkosodan varjopuolien käsittelystä esitettyjä näkökulmia. Keskityn etenkin puheenvuoroihin oman pesän likaamisesta ja Suomen osallisuudesta holokaustiin. Toiseksi, olen tarkastellut kohua akateemisen historiantutkimuksen ja maallikoiden kohtaamisena. Keskustelussa nousi vahvasti esille historiantutkimuksen tehtävä menneisyyden työstämisessä. Keskeisiä näkökulmia olivat, kuka saa tutkia historiaa, ja olivatko Elinan Sanan esittämät tiedot uusia. Kolmanneksi, olen tarkastellut jatkosodan ihmisluovutuksia muiden sodan varjopuolien rinnalla. Jatkosodan historiakuva on monivivahteinen, jossa nämä pitkään vaietut varjopuolet näyttäytyvät säröinä. Tutkielmani perusteella voi sanoa, että jatkosodan ihmisluovutukset olivat 2000-luvun alussa menneisyyden kipupiste. Keskustelijoiden enemmistölle tiedot luovutuksista ja suomalaisten tiiviistä yhteistyöstä saksalaisten kanssa olivat uusia ja hämmentäviä. Elina Sanan kirja osoitti, että jatkosodan historiakuva oli puutteellinen. Keskustelun varsinaisena katalyyttinä toimi Wiesenthal-keskuksen lähettämä kirje. Juutalaisten osuus luovutetuista nosti esille kysymyksen suomalaisten osuudesta holokaustiin, mikä lisäsi kiinnostusta ulkomailla. Historiantutkijat joutuivat kohussa puolustuskannalle. Heitä syytettiin vaikeiden asioiden tutkimisen laiminlyömisestä. Puolustukseksi he pyrkivät osoittamaan heikkouksia Sanan teoksesta ja korostamaan aiemman tutkimuksen merkitystä.
Resumo:
Afganistan on maailmanpolitiikan ajankohtaisimpia näyttämöitä ja maassa työskentelee runsaasti erilaisia kansainvälisiä toimijoita. Toimijoiden keskinäinen koordinaatio ja sujuva yhteistyö ovat keskeisiä tekijöitä kokonaistavoitteen, maan vakauttamisen, saavuttamisen sekä kansainvälisen tuen perillepääsyn kannalta. Toimijoiden välinen koordinaatio ja yhteistyö ovat osoittautuneet haastavaksi Afganistanissa, kuten jo useilla kriisialueilla aiemmin. Tutkimuksessa keskitytään kansainvälisten toimijoiden koordinaatiotapojen sekä toimijoiden välillä ilmenevien riippuvuussuhteiden tutkimiseen Afganistanissa. Aihetta lähestytään kolmen toimijaryhmän avulla: diplomaattinen, kehitys- ja sotilaalliset toimijat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten toimijaryhmien väliset koordinaatiotavat eroavat toisistaan ja millaisia keskinäisriippuvuuksia toimijaryhmien välillä esiintyy. Tutkimus osallistuu keskusteluun kansainvälisten toimijoiden keskinäisistä suhteista kriisinhallintaoperaatioissa. Aiheesta on kirjoitettu enenevässä määrin viimeisten 15 vuoden aikana, mutta aiheesta käyty teoreettinen keskustelu on tähän mennessä pysynyt rajoittuneena. Eräs tapa tutkia kansainvälisten organisaatioiden välisiä suhteita maailmanpolitiikan alalla on käyttää teoreettisena viitekehyksenä organisaatioteorioita. Tämän tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat verkostoanalyysi ja resurssiriippuvuusteoria. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on pääosin kerätty haastattelemalla kansainvälisissä organisaatioissa työskenteleviä Afganistan asiantuntijoita. Aineiston analyysimenetelmänä käytetään teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Tutkimus osoittaa, että vaikean turvallisuustilanteen ja muilla tavoin monimutkaisen toimintaympäristön seurauksena kansainvälisten toimijoiden koordinaatio on saanut verkostomaisia piirteitä. Diplomaattisen, kehitys- ja sotilaallisen toimijaryhmän välillä on painotuseroja erilaisten koordinaatiotapojen käytössä, mutta kaikille toimijaryhmille mahdollisuus muodollisten ja epämuodollisten sekä kahden- ja monenvälisten koordinaatiotapojen käyttöön on tärkeää. Kaikki toimijaryhmät näkevät koordinaation oman toimintansa kannalta välttämättömänä. Kansainväliset toimijat ovat voimakkaasti keskinäisriippuvaisia toisistaan, mutta riippuvuussuhteet saavat erilaisia muotoja eri toimijaryhmien välillä.
Resumo:
Ethnic minorities residential patterns and integration are widely discussed issues in many European countries. They have also become topical in Finland due to an increase in foreign migration, especially in recent decades. This dissertation contributes to debates associated with attempts to explain ethnic minorities residential patterns by examining the role of cultural factors and ethnic preferences of the residential choices of Somali and Russian immigrants in Finland. The research is based on in-depth interviews with Somali (n=24) and Russian (n=26) immigrants living in the Helsinki metropolitan area. Housing officials and social workers (n=18) working in cities of Helsinki and Vantaa were also interviewed. The results of this study show that propinquity to one s own ethnic group is important to Somalis living in Finland. This is important for maintaining their traditional, communal life styles, but also as a safe haven against the racism which they experience on a regular basis. They have a preference for mixed neighbourhoods that contain both native Finnish residents and some ethnic minorities. For Russians the spatial propinquity to their country people is less significant at the neighbourhood level. However, this is not to indicate the insignificance of intra-ethnic networks or one s cultural background. Rather, the differences in ethnic preferences between Somalis and Russians predominantly reflect their varying levels of exposure to racial harassment and diverse meanings that they give to social relations with their neighbours. According to this study, the time spent in a host-country and interactions with other ethnic groups affect ethnic preferences. The importance of one s own ethnic community also varies in accordance with life situations. Therefore, ethnic minorities residential preferences and choices should not be viewed as static or something deriving from cultural background alone. Residential preferences and aspirations are constantly being reshaped vis-à-vis to immigrants experiences. Past and present experiences and the way that immigrants observe the host society and its functions are important for the interpretation of residential preferences and patterns.
Resumo:
Human Rights Education in a Finnish Upper Secondary School: Alien Yet Obvious This study focused on conceptions of human rights and human rights education (HRE) among students and teachers. I examined how human rights and HRE are understood by the students and teachers in one general upper secondary school located in southern Finland. I also examined teacher and student discourses about foreigners and immigrants. In the theoretical part of the study I dealt with the history of human rights, the different emphases in HRE and how HRE is handled within the curriculum of upper secondary schools in Finland. In the empirical part of the study I examined HRE in one particular general upper secondary school located in southern Finland where I carried out 28 student interviews and 18 teacher interviews. The study is based on qualitative theme interviews, which I analysed using qualitative content analysis. The aims of HRE as specified in UN documents on education seem not to have been achieved in the Finnish context. The students' knowledge of human rights seemed weak and very limited. Few teachers were familiar with the concept of human rights education. The concept of human rights was also unclear to many of the students. Freedom of speech was the most well-known and the most often-cited human right mentioned in the interviews. Students were not well acquainted with the different human rights instruments or the organisations dealing with human rights. In a way, human rights were both familiar and strange to the students. Materials related to HRE were used very little in the school or not at all. Yet human rights seemed to be very well implemented in the institution. The upper secondary school studied here does not seem to have substantial problems with equality among either the teachers or the students. In the interviews human rights problems were often considered someone else's problem in some other country. The teachers and students connected HRE especially with religious education, history and social studies. Human dignity is mostly dealt with in religious education, while matters concerning the history of human rights are mostly dealt with in history classes. Teachers appear to be human rights educators in the sense that they try to follow human rights principles in their daily work and respect the human dignity of everyone. The special role of a human rights educator was usually assigned to someone else — a teacher or an expert outside the school. HRE was not an intentional or conscious part of teachers´ educational work and was not seen either as belonging to the curriculum or as an obligation prescribed by international documents. There is a need to strengthen the presence of HRE in teacher education. HRE plays an important role in creating a culture of human rights. It is important to implement HRE so that the international aims for HRE will be fulfilled.
Resumo:
Tässä tapaustutkimuksessa on seurattu kolmen virtuaalisen Pelivoimapiiri-vertaistukiryhmän (PVP) ryhmäprosessien lisäksi ryhmien aktiivisimpien jäsenten toipumista sekä heidän kokemiaan hyötyjä eri PVP-ryhmissä ja eri ryhmätoiminnan vaiheissa. Aiempia tutkimuksia, jotka olisivat perustuneet samankaltaiseen tutkimusasetelmaan, ei aineistohaussa löytynyt. Aineistona tutkimuksessa on käytetty jäsenten palveluun lähettämiä ryhmätekstiviestejä. Menetelmiä ovat sisällön erittely sekä teoriaohjaava sisällönanalyysi. Ryhmiä seuraamalla ja niitä toisiinsa vertaamalla on selvitetty, missä ryhmätoiminnan vaiheissa jäsenet ilmaisevat tyytyväisyyttään PVP-palvelua sekä oman ryhmänsä toimintaa kohtaan. Jotta PVP:ssä koettu hyöty olisi eroteltavissa muusta haetusta avusta, on myös tulkittu viestejä, joissa tästä muun avun hakemisesta puhutaan. On myös huomioitu aikaperspektiivi ja tulkittu, kannustavatko ryhmät muun avun hakemiseen ja missä ryhmätoiminnan vaiheessa muuta apua haetaan. Yksilötason sisällönanalyysi on toteutettu seuraamalla aktiivisten jäsenten viestejä ryhmätoiminnan alusta sen loppuun saakka. Viesteistä on tunnistettu jäsenten edistymistä niin Prochaskan ja DiClementen transteoreettisen muutosvaihemallin avulla kuin myös soveltamalla tutkijoiden luokitteluja siitä, miten virtuaalinen ryhmätuki voi edesauttaa yksilön toipumista. Tarkastelen, ovatko PVP-ryhmät edistäneet yksilöiden toipumista tutkijoiden määrittelemien teoreettisten mallien mukaisesti. Tulokset vahvistivat aiempia löydöksiä, joiden mukaan viestintä virtuaaliryhmissä keskittyy pääasiassa muutamalle aktiiviselle jäsenelle. Ryhmien aktiivisten vaiheiden pituudet vaihtelivat aktiivisimman ryhmän kahden–kolmen kuukauden elinkaaresta epäaktiivisimman ryhmän pariin viikkoon. Aktiivisessa vaiheessa jäsenet olivat tyytyväisimpiä palveluun, kokivat hyötyneensä palvelusta eniten ja he olivat optimistisimpia omasta toipumisestaan. Jäsenet olivat ohjattua ryhmää lukuun ottamatta suurin piirtein samalla lähtötasolla ja he olivat ryhmän alussa pääasiassa akuutissa pelaamisvaiheessa. Nopea ryhmän kokoaminen ja jäsenten samalla muutosvaiheen lähtötasolla oleminen edistivät aktiivista ryhmäkeskustelua. Seurantajäsenistä suurin osa edistyi PVP:hen osallistumisen aikana, ja monet kokivat PVP:n myötävaikuttaneen edistymiseensä. Viisi seurantajäsentä yhdeksästä ei pelannut lainkaan PVP:hen osallistumisen aikana. Kuitenkaan ei ole selvästi eroteltavissa, mikä on lopulta palvelun ansio, sillä myös muita apukeinoja käytettiin runsaasti. Aktiivisimmassa ryhmässä jäsenet raportoivat eniten muun avun hakemisesta, kehuivat eniten ryhmäänsä, ilmaisivat rakentavimmin kritiikkiä sekä olivat huolestuneimpia ryhmän aktiivisuuden laskusta. Edellä mainittu viittaa siihen, että aktiivisimman ryhmän jäsenet kokivat muihin ryhmiin verrattuna suurempaa koheesiota. Näyttäisi siltä, että ainakin tämän tyyppinen virtuaaliryhmätuki voi – monesta syystä johtuen – tarjota vain melko lyhytaikaista tukea. Moni jäsen kuitenkin kokee, varsinkin palvelun alussa, hyötyneensä tuesta. Vaikka ryhmässä tapahtuvat prosessit ovat pitkälti ennustamattomia, voitaneen virtuaaliryhmien toimintaa kuitenkin monella tavalla edistää. Tämän selvittäminen vaatii lisätutkimuksia. Tapaustutkimukselle ominaiseen tapaan tuloksista on johdettu useita kehitysehdotuksia palvelun ylläpitäjille sekä pohdittu virtuaalisten vertaistukiryhmien sovellusmahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä kvalitatiivisen arviointitutkimuksen mahdollisuuksia.
Resumo:
The modern food system and sustainable development form a conceptual combination that suggests sustainability deficits in environmental impacts and nutritional status of western populations. This study explores actors orientations towards sustainability by probing into social dynamics for sustainability within primary production and public consumption. If actors within these two worlds were to express converging orientations for sustainability, the system dynamics of the market would enable more sustainable growth in terms of production dictated by consumption. The study is based on a constructivist research approach with qualitative text analyses. The findings were validated by internal and external food system actors and are suggested to represent current social dynamics within Finnish food system. The key findings included primary producers social skilfulness, which enabled networking with other actors in very different paths of life, learning in order to promote one s trade, and trusting reflectively in partners in order to expand business. These activities extended the supply chain in a spiral fashion by horizontal and vertical forward integration, until large retailers were met for negotiations on a more equal basis. This mode of chain level coordination, typically building around the core of social and partnership relations, was coined as a socially overlaid network, and seen as sustainable coordination mode for endogenous growth. The caterers exhibited more or less committed professional identity for sustainability within their reach. The facilitating approaches for professional identities dealt successfully with local and organic food in addition to domestic food, and also imported food. The co-operation with supply chains created innovative solutions and savings for the business parties to be shared. There were also more complicated identities as juggling, critical and delimited approaches for sustainability, with less productive efforts due to restrictions such as absence of organisational sustainability strategy, weak presence of local and organic suppliers, limited understanding about sustainability and no organisational resources for informed choices for sustainability. The convergence between producers and caterers existed to an extent allowing suggestion that increased clarity about sustainable consumption and production by actors could be constructed using advanced tools. The study looks for introduction of more profound environmental and socio-economic knowledge through participatory research with supply chain actors. Learning in the workplace about food system reality in terms of supply chain co-operation may prove to be a change engine that leads to advanced network operations and a more sustainable food system.
Resumo:
The purpose of this Master s thesis is on one hand to find out how CLIL (Content and Language Integrated Learning) teachers and English teachers perceive English and its use in teaching, and on the other hand, what they consider important in subject teacher education in English that is being planned and piloted in STEP Project at the University of Helsinki Department of Teacher Education. One research question is also what kind of language requirements teachers think CLIL teachers should have. The research results are viewed in light of previous research and literature on CLIL education. Six teachers participate in this study. Two of them are English teachers in the comprehensive school, two are class teachers in bilingual elementary education, and two are subject teachers in bilingual education, one of whom teaches in a lower secondary school and the other in an upper secondary school. One English teacher and one bilingual class teacher have graduated from a pilot class teacher program in English that started at the University of Helsinki in the middle of the 1990 s. The bilingual subject teachers are not trained in English but they have learned English elsewhere, which is a particular focus of interest in this study because it is expected that a great number of CLIL teachers in Finland do not have actual studies in English philology. The research method is interview and this is a qualitative case study. The interviews are recorded and transcribed for the ease of analysis. The English teachers do not always use English in their lessons and they would not feel confident in teaching another subject completely in English. All of the CLIL teachers trust their English skills in teaching, but the bilingual class teachers also use Finnish during lessons either because some teaching material is in Finnish, or they feel that rules and instructions are understood better in mother tongue or students English skills are not strong enough. One of the bilingual subject teachers is the only one who consciously uses only English in teaching and in discussions with students. Although teachers good English skills are generally considered important, only the teachers who have graduated from the class teacher education in English consider it important that CLIL teachers would have studies in English philology. Regarding the subject teacher education program in English, the respondents hope that its teachers will have strong enough English skills and that it will deliver what it promises. Having student teachers of different subjects studying together is considered beneficial. The results of the study show that acquiring teaching material in English continues to be the teachers own responsibility and a huge burden for the teachers, and there has, in fact, not been much progress in the matter since the beginning of CLIL education. The bilingual subject teachers think, however, that using one s own material can give new inspiration to teaching and enable the use of various pedagogical methods. Although it is questionable if the language competence requirements set for CLIL teachers by the Finnish Ministry of Education are not adhered to, it becomes apparent in the study that studies in English philology do not necessarily guarantee strong enough language skills for CLIL teaching, but teachers own personality and self-confidence have significance. Keywords: CLIL, bilingual education, English, subject teacher training, subject teacher education in English, STEP
Resumo:
The aim of the doctoral dissertation was to further our theoretical and empirical understanding of media education as practised in the context of Finnish basic education. The current era of intensive use of the Internet is recognised too. The doctoral dissertation presents the subject didactic dimension of media education as one of the main results of the conceptual analysis. The theoretical foundation is based on the idea of dividing the concept of media education into media and education (Vesterinen et al., 2006). As two ends of the dimension, these two can be understood didactically as content and pedagogy respectively. In the middle, subject didactics is considered to have one form closer to content matter (Subject Didactics I learning about media) and another closer to general pedagogical questions (Subject Didactics II learning with/through media). The empirical case studies of the dissertation are reported with foci on media literacy in the era of Web 2.0 (Kynäslahti et al., 2008), teacher reasoning in media educational situations (Vesterinen, Kynäslahti - Tella, 2010) and the research methodological implications of the use of information and communication technologies in the school (Vesterinen, Toom - Patrikainen, 2010). As a conclusion, Media-Based Media Education and Cross-Curricular Media Education are presented as two subject didactic modes of media education in the school context. Episodic Media Education is discussed as the third mode of media education where less organised teaching, studying and learning related to media takes place, and situations (i.e. episodes, if you like) without proper planning or thorough reflection are in focus. Based on the theoretical and empirical understanding gained in this dissertation, it is proposed that instead of occupying a corner of its own in the school curriculum, media education should lead the wider change in Finnish schools.
Resumo:
In Finland, specialized studies in social work (professional licentiate education) were begun in the year 2000. The education is targeted at experienced social workers and leads to a licentiate degree (a degree between master s and doctorate). In this study, the experiences of members of the first study cohort, specializing in social work with children and young people, are examined. The study s theoretical frame of reference is based on the morphogenetic approach, developed by British sociologist Margaret Archer. In it, the potential powers of both an agent as well as social and cultural structures are considered important and worth taking into account. Archer sees reflexivity, a person s ability to analyze herself/himself, as an essential starting point for agency. Thanks to reflexivity, people are able to engage in internal conversations , discuss the concerns that are important to them and form agential projects . In Archer s theory, the social structures and traits of the cultural system are seen as having potential power in relation to people s agential projects; these powers can enable but also restrain the realization of the projects. On the other hand, individuals can try to review the factors affecting their agential projects and find ways of action that facilitate them. The research task is to study the self-understanding of social work professionals in the 21st century, the issues and goals professionally important for them, as well as the contexts framing the realization of these goals. The research questions are as follows: 1) What kind of internal conversations, concerns and agential projects related to their work did the professionals taking part in licentiate education bring to light? 2) What kind of enabling and restraining factors can be identified in their situations? And 3) What kind of social structures and traits related to the cultural system are connected to these factors? The research material was collected by interviewing the students in different phases of their education. In 2001 and 2004 all members of the study group (n = 25) were interviewed. In 2007, 13 students took part. The themes of the internal conversations brought to light in the interviews were divided into four broad thematic categories: professional development, the position of children in social work, multiprofessional work and structural social work. In relation to these themes the students formed different kinds of agential projects. In addition, the study reveals several cultural and social structures that have enabled but also restrained the realization of the agential projects. These structures are linked, for example, to the relations between employees and employers, students and teachers, children and adults as well as between the representatives of different professions. Working conditions which social workers often consider weak are discussed as a focal issue related to many themes. These working conditions become evident, for example, in the great imbalance which exists between the professional tasks and the amount of time that social workers have for them. Difficult situations arise when social workers feel they cannot reach the goals that are professionally important to them because of the strict external conditions of the work.
Resumo:
The Legacy of Poverty. A Study of the substance and continuity of cultural knowledge in Finnish biographical and proverbial texts The study focuses on the idea of the cultural knowledge and shared understanding that ordinary people, folk , have of the concepts and ideas about rural based poverty in Finland. Throughout 19th century and well into 20th century, the majority of the population remained agrarian and poor. By the 1950s, most people still lived in rural areas and a majority of them earned their living primarily from agriculture and forestry. Urbanization proceeded rapidly from the 1960s onwards. Even though the Nordic welfare state was firmly established in Finland by the 1970s, old forms of agrarian poverty still remained in the culture. The source material for the study consists of 99 biographies and 502 proverbs. Biographical texts include written autobiographies and interviewed biographies. A primary analyzing concept is called a poverty speech. The poverty speech has been analyzed by providing answers to the following three questions: What connotations do people attach to poverty when they speak about it? What sort of social relations arise when people speak about poverty? How is the past experience of poverty constructed in the present and in the welfare state context? Cultural knowledge is a theoretical and analytical tool that enables people to categorize information. The three questions stated above are crucial in revealing the schematic structure that people use to communicate about agrarian poverty. Categories are analyzed and processed in terms of cultural themes that contain the ideals and stereotypes of spoken motif and sub-themes. The application of theoretical and analytical premises to the poverty speech has shown that there are four cultural themes. The first theme is Power. The social connotations in the poverty speech are mostly in relation to the better-off people. Poverty does not exist without an awareness of welfare, i.e. the understanding of a certain standard of welfare above that of one's own. The second theme is about family ties as a resource and welfare network. In poverty speech, marriage is represented as a means to upgrade one's livelihood. Family members are described as supporting one another, but at the same time as being antagonists. The third theme, Work represents the work ethic that is being connected to the poverty. Hard working as a representation is attached to eligibility for `a good life´ that in Finland was to become an owner-occupier of a cottage or a flat. The fourth theme is Security. The resentment of unfair treatment is expressed by using moral superiority and rational explanations. The ruling classes in the agrarian society are portrayed as being evil and selfish with no social conscience because they did not provide enough assistance to those who needed it. During the period when the welfare benefit system was undeveloped, the poor expected the wealthier people to make a contribution to the distribution of material wealth. In the premises of cultural knowledge, both oral and written traditions are about human thinking: they deal with topics, ideas and evaluations that are relevant to their bearers. Many elements expressed in poverty speech, such as classifications and customs derived from the rural world, have been carried over into the next generation in newer contexts and a different cultural environment. Keywords: cultural knowledge, cognitive categorization, poverty, life stories, proverbs
Resumo:
Tutkimustavoitteena oli tuottaa tietoa venäjäntaustaisten vanhempien kokemuksista lasten kasvatuksessa maahanmuutossa ja monikulttuurisuudessa. Aineisto koostuu 7 haastatteluista venäjätaustaisten vanhempien kanssa, joilla ei ollut lastensuojelun asiakkuutta. Tutkimukseni keskiössä on saada lisää tietoja ja ymmärrystä onnistumisen periaatteista vanhemmuudessa, auttaakseen jatkossa venäläistaustaisia lapsiperheitä lasten kasvatuksen ongelmatilanteiden ennaltaehkäisemiseksi. Haen tutkimuksessani vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten venäläistaustaiset vanhemmat ymmärtävät oman vanhemmuutensa kahden kulttuurin välissä? 2. Mitkä ovat vanhempien mielestä keskeisiä vanhemmuuden onnistumisen avaintekijöitä? 3. Mitkä erityisongelmat ja pulmat omassa vanhemmuudessa ja lasten kasvatuksessa nousevat esiin venäläistaustaisten vanhempien haastatteluissa? 4. Mistä venäläistaustaiset vanhemmat ovat saanet tukea vanhemmuuteensa pulmatilanteiden ratkaisemiseksi? Maahanmuuttajien tilanne suhteessa vanhemmuuteen ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se muuttuu väistämättä koko ajan. Juuri tämän muutoksen takia maahanmuuttajia koskeva tutkimus on aina ajankohtainen. Ymmärrys vanhempien tehtävästä on aikojen kuluessa vaihdellut ja vaihtelee luonnollisesti myös perheiden välillä. Eri kulttuurista ja monikulttuurisuudesta sekä siirtolaisuuden ja maahanmuuttajuuden vaikutuksista perhe-elämään ja vanhemmuuteen tarvitaan yhä enemmän tietoa ja ymmärrystä. Tutkielmani teeman valitsemiseen on vaikuttanut oma henkilökohtainen kiinnostukseni tutkia venäjänkielisten vanhempien kokemuksia lasten kasvatuksesta myös henkilökohtaista kokemuksestani maahanmuuttajana, äitinä ja sosiaalialan ammattilaisena Itse muutin asumaan Suomeen Latviasta seitsemäntoista vuotta sitten. Tässä tutkimuksessa aineiston analyysiin sovellettiin sisällönanalyysin lähestymistapoja. Vanhemmuus voi saada erilaisia kulttuurisia ja yksilöllisiä merkityksiä, jolloin myös vanhemmuuden sisältö määritellään eri tavoin. Omaksumiensa arvojen perusteella vanhempien voidaan olettaa painottavan vanhemman roolissaan tiettyjä asioita. Painotukset ilmenevät siinä mitä he itseltään ja lapsiltaan odottavat, sekä miten he eri tilanteissa kohtelevat lapsia. Luottamus ja kommunikointi lapsen kanssa ovat ensisijaisia. Venäjäntaustaisten maahanmuuttajaperheiden lapsilla ja nuorilla on usein monta kulttuurista identiteettiä, he oppivat elämään kahden tai usein useammankin
Resumo:
Puhtaat varallisuusvahingot kohdistuvat useimmiten elinkeinonharjoittajiin. Puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista sopimuksenulkoisissa suhteissa on kuitenkin rajoitettu. Niiden korvaamisen edellytyksenä on, että vahinko on korvauskelpoinen erityislainsäädännön perusteella, tai että jokin vahingonkorvauslain 5:1:n erityisedellytyksistä täyttyy. Tilanteita, jotka eivät kuulu erityislainsäädännön alaan ovat mm. julkinen arvostelu ja sopimattomat kilpailuteot, joissa on usein kysymys immateriaalioikeusloukkauksia muistuttavista tilanteista. Nämä ovat tutkielmassa tarkastelun kohteena. Yritystoiminta ja varallisuusarvot ovat muuttuneet vuonna 1974 voimaan tulleen vahingonkorvauslain säätämisen jälkeen. Aineettomien intressien, kuten yrityksen imagon ja yrityksen sisäisen erityisosaamisen merkitys liiketoiminnassa on jatkuvasti kasvanut. Puhtaiden varallisuusvahinkojen ja esinevahinkojen erottelu erilaisin korvausperustein ei näin ollen välttämättä ole enää ajankohtaista ja vahingonkorvauslakiin kohdistuu uudistamispaineita. Tutkielmassa on tarkasteltu puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamista elinkeinonharjoittajien välisissä oikeussuhteissa silloin kun kysymys on VahL 5:1 :n soveltamisalaan kuuluvista tilanteista. Yleensä korvauskannetta voidaan ajaa VahL 5:1 :n erittäin painavat syyt -kohdan nojalla, mutta koska tämä kohta ei ole yksiselitteinen puutteellisen ja epäselvän lainvalmisteluaineiston vuoksi, eikä erittäin painavien syiden sisältö ole vieläkään muotoutunut oikeuskäytännössä täysin selkeäksi, on vahingonkärsijän usein hankala arvioida mahdollisuutensa saada vahingonkorvauksia kärsimästään puhtaasta varallisuusvahingosta, jolloin oikeusvarmuus kärsii. Useimmiten oikeuskäytännössä on katsottu hyvän tavan vastaisuuden muodostavan erittäin painavat syyt vahingon korvaamiselle, mutta tästä ratkaisulinjasta on poikkeuksia. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, onko ajatus puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetusta korvattavuudesta vanhentunut ottaen huomioon yritysten muuttuneen toimintaympäristön ja varallisuusarvojen merkityksen kasvamisen. Kysymyksen tarkastelu jakautuu kahteen osaan: Ensinnäkin tutkimuksessa selvitetään puhtaiden varallisuusvahinkojen rajoitetun korvaamisen syitä ja käydään keskustelua niiden soveltumisesta yritysten muuttuneeseen toimintaympäristöön. Toiseksi tarkastellaan sellaisia yrityksille ongelmallisia puhtaiden varallisuusvahinkojen aiheutumistilanteita, jotka eivät ole erityislainsäädännön suojan piirissä, ja sitä miten suojan tarve on saattanut kasvaa varallisuusarvojen muutoksen ja teknologian kehittymisen myötä. Median aiheuttamat puhtaat varallisuusvahingot ovat tulleet yhä merkityksellisemmiksi varallisuusarvojen dematerialisoitumisen myötä. Internet mahdollistaa julkaistun viestin leviämisen laajalle joukolle lyhyessä ajassa hyvin helposti, joka saattaa johtaa vahinkojen kertaantumiseen. Tiedonvälitys on myös kaupallistunut entisestään ja tiedon tuottaminen on nykyään hyvin nopeaa, ja se saattaa johtaa virheellisen tiedon julkaisemiseen. Median kohdalla on kuitenkin otettava huomioon sananvapauden vahva asema, arvosteluvapauden laajuus sekä median vallankäytön valvonnan rooli yhteiskunnassa. Toisaalta elinkeinonharjoittajan omaisuuden suoja toimii tilanteissa vastaperiaatteena, jota ei voida sivuuttaa harkittaessa vahingonkorvausvelvollisuutta yksittäistapauksissa. SopMenL on luonteeltaan erityislaki. Yleensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisen kannalta relevantit erityislait sisältävät oman korvaussäännöksensä puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaamisesta. SopMenL ei tällaista säännöstä kuitenkaan sisällä, vaikka siinä sääntelyn kohteena onkin joukko sellaisia tilanteita, joissa tyypillisesti aiheutuu puhtaita varallisuusvahinkoja. Suojan taso on siis varsin heikko, sillä vahingonkorvausvelvollisuus tulee arvioitavaksi VahL 5:1 :n perusteella. SopMenL tilanteissa korvaamista hillitsevänä tekijänä on otettava huomioon kilpailuvapauden ja toimintavapauden periaatteet ja se, että kaupankäyntikysymyksissä on perinteisesti korostettu laajaa itsemääräämisoikeutta ja on pidetty olennaisena, että valtion puuttuminen olisi mahdollisimman pieni. Vahingonkorvausta koskevan sääntelyn jättämistä VahL:n varaan on myös perusteltu sillä, että elinkeinonharjoittajat voivat melko tehokkaasti suojautua loukkauksilta sopimuksin. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Esimerkiksi liikesalaisuuksien loukkaustilanteissa sekä jäljittelytilanteissa on usein kyse kilpailutilanteesta, jossa sopimuksin suojautuminen ei ole mahdollista. Puhtaiden varallisuusvahinkojen merkitys on kasvanut jatkuvasti ja niiden korvaussääntelyn uudistamistarpeeseen on myös Suomessa kiinnitetty huomiota. Aineettomien intressien suojaa olisi mahdollista parantaa usealla eri tavalla. Vuonna 2002 oikeusministeriö teetti selvityksen VahL 5:1 :n uudistamistarpeesta, mutta selvitys ei kuitenkaan johtanut lain uudistamiseen. Lainsäädäntöä voitaisiin kehittää esimerkiksi uudistamalla VahL 5:1 :n sääntelyä ja säätämällä SopMenL:n oma vahingonkorvaussäännöksensä.
Resumo:
Physical properties provide valuable information about the nature and behavior of rocks and minerals. The changes in rock physical properties generate petrophysical contrasts between various lithologies, for example, between shocked and unshocked rocks in meteorite impact structures or between various lithologies in the crust. These contrasts may cause distinct geophysical anomalies, which are often diagnostic to their primary cause (impact, tectonism, etc). This information is vital to understand the fundamental Earth processes, such as impact cratering and associated crustal deformations. However, most of the present day knowledge of changes in rock physical properties is limited due to a lack of petrophysical data of subsurface samples, especially for meteorite impact structures, since they are often buried under post-impact lithologies or eroded. In order to explore the uppermost crust, deep drillings are required. This dissertation is based on the deep drill core data from three impact structures: (i) the Bosumtwi impact structure (diameter 10.5 km, 1.07 Ma age; Ghana), (ii) the Chesapeake Bay impact structure (85 km, 35 Ma; Virginia, U.S.A.), and (iii) the Chicxulub impact structure (180 km, 65 Ma; Mexico). These drill cores have yielded all basic lithologies associated with impact craters such as post-impact lithologies, impact rocks including suevites and breccias, as well as fractured and unfractured target rocks. The fourth study case of this dissertation deals with the data of the Paleoproterozoic Outokumpu area (Finland), as a non-impact crustal case, where a deep drilling through an economically important ophiolite complex was carried out. The focus in all four cases was to combine results of basic petrophysical studies of relevant rocks of these crustal structures in order to identify and characterize various lithologies by their physical properties and, in this way, to provide new input data for geophysical modellings. Furthermore, the rock magnetic and paleomagnetic properties of three impact structures, combined with basic petrophysics, were used to acquire insight into the impact generated changes in rocks and their magnetic minerals, in order to better understand the influence of impact. The obtained petrophysical data outline the various lithologies and divide rocks into four domains. Based on target lithology the physical properties of the unshocked target rocks are controlled by mineral composition or fabric, particularly porosity in sedimentary rocks, while sediments result from diverse sedimentation and diagenesis processes. The impact rocks, such as breccias and suevites, strongly reflect the impact formation mechanism and are distinguishable from the other lithologies by their density, porosity and magnetic properties. The numerous shock features resulting from melting, brecciation and fracturing of the target rocks, can be seen in the changes of physical properties. These features include an increase in porosity and subsequent decrease in density in impact derived units, either an increase or a decrease in magnetic properties (depending on a specific case), as well as large heterogeneity in physical properties. In few cases a slight gradual downward decrease in porosity, as a shock-induced fracturing, was observed. Coupled with rock magnetic studies, the impact generated changes in magnetic fraction the shock-induced magnetic grain size reduction, hydrothermal- or melting-related magnetic mineral alteration, shock demagnetization and shock- or temperature-related remagnetization can be seen. The Outokumpu drill core shows varying velocities throughout the drill core depending on the microcracking and sample conditions. This is similar to observations by Kern et al., (2009), who also reported the velocity dependence on anisotropy. The physical properties are also used to explain the distinct crustal reflectors as observed in seismic reflection studies in the Outokumpu area. According to the seismic velocity data, the interfaces between the diopside-tremolite skarn layer and either serpentinite, mica schist or black schist are causing the strong seismic reflectivities.
Resumo:
The focus of this study is to analyse the power relations on how our society normalizes motherhood and what kind techniques of power can be found in the motherhood culture. This study is an educational family research, and the aim of this study was to analyse those power frames that try to limit mothers in their motherhoods. There were seven mother participants in this study. They wrote essays about their experiences of motherhood in the Finnish society. The method of the research was qualitative, and the data was analysed by discourse analysis. The theoretical part of the research consists of distinguish in parenthood, family policy in families with children and motherhood in the Finnish society. The methodological approach is Michel Foucault´s analytic of power relations, and in this viewpoint I try to find out the different discourses of motherhood. In this study, mothers process against those assumptions of motherhood, which limit their freedom as acting in their role as mothers. Mothers locate themselves in the position of the Other that differs from those motherhood discourses which mothers were talking about. From the point of the Others , mothers processed their own motherhood, and they feel that they were always distinguished from the motherhood which they were expected to belong. Six categories were found in the motherhood assumptions: the norm of education, the myths of motherhood, the role assumptions in the motherhood, the norm of motherhood and discourse of good parenting, and discourse of project parenting. These discourses of motherhood assumptions make limitations, classifications and difference among motherhood. These assumptions were told by people for example in maternity clinics, first and security houses, judiciary systems, nursery, or by some other people. Mothers in this study made a comparison between the motherhood assumptions and themselves. In this study, mothers also criticize the culture of motherhood in the society and feel incompatible with the norms of motherhood around them. This may also increase mothers exhaustion.
Resumo:
Tämä tutkimus tarkastelee pastori Väinö Kanteleen työtä lähetystyöntekijänä Kiinassa hänen kolmannella työkaudellaan 1948 - 1951. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet ovat Kanteleen perheelleen osoittamat päiväkirjamaiset kirjeet sekä Suomen Lähetysseuran (SLS) johtokunnan kokousten ja lähettien kokousten pöytäkirjat. Tutkimus on mikrohistoriallinen sivuten henkilö- ja lähetyshistoriaa. Kantele saapui Yungšunin asemalle maaliskuussa 1948. Asemalle oli kaivattu kokenutta mieslähettiä. Työkauden alku sujui hyvin Kiinan poliittisen tilanteen levottomuudesta huolimatta. Tilanne kuitenkin kiristyi kommunistien saadessa lisää kannatusta. SLS kutsui lähetit pois työalueelta keväällä 1949. Kantele päätti jäädä Kiinaan. Yungšunin seurakunta oli toivonut hänen jäämistään. Lisäksi mahdollisuudet lähetystyön tekemiseen olivat yhä olemassa huolimatta Kiinan kansantasavallan perustamisesta lokakuussa 1949. Olosuhteet alkoivat kuitenkin asteittain kiristyä. Hajanaisten sotilasjoukkojen sekä kommunistiarmeijan liikkuminen ympäri Kiinaa häiritsivät lähetystyötä. Sotilaat muun muassa valtasivat lähetysasemia käyttöönsä. Ongelmana olivat myös inflaatio ja postin kulun epävarmuus. Henkilökohtaisesti Kanteletta vaivasi myös tunne oman uskonsa heikkoudesta. Vuonna 1950 Kiinan poliittiset uudistukset rajoittivat lähetystyötä entisestään. Heinäkuussa julkaistu Kirkkojen manifesti vaati kirkkojen pikaista irrottautumista ulkomaisista yhteyksistään, käytännössä lähetysjärjestöistä. Samana vuonna aloitettiin maareformi. Seurakuntiin asetettiin kokoontumiskielto reformin toteuttamisen ajaksi. Yungšunissa kieltoa ei kumottu enää Kanteleen työkauden aikana. Uudistusten myötä Kanteleen liikkumisvapautta rajoitettiin. Viranomaiset hakivat hänet välillä moneksi päiväksi kuulusteluihin. Lopulta hän eli käytännössä vankina asemallaan. Tammikuussa 1951 hän koki, ettei lähetystyön tekemiseen ole mahdollisuuksia, ja anoi maastapoistumislupaa viranomaisilta. Alkoi pitkä ja epävarma odotus. Kantele alkoi laulaa kiinankielisiä virsiä kovaan ääneen asemalla koska koki, että se oli ainoa jäljellä oleva keino levittää kristinuskon sanomaa. Tapansa vuoksi hänet tunnettiin laulavana evankelistana. Tie kotiin avautui lopulta heinäkuussa 1951. Kantele koki työnsä lähetyssaarnaajana tärkeäksi ja rakkaaksi. Hän oli valmis työskentelemään hankalissa olosuhteissa. Hän oli hyvin ihmisläheinen ja kuvaili kirjeissään paljon tapaamiaan ihmisiä. Kantele oli käytännön ihminen eikä hänen kirjoituksissaan ole havaittavissa taipumusta opillisiin pohdintoihin.