Isänmaamme keisari : Eliitin kansallisen identiteetin murros ja suomalaisen isänmaan rakentuminen autonomian ajan alussa

The emperor of our fatherland The changing national identity of the elite and the construction of the Finnish fatherland at the beginning of the autonomy This study addresses the question of changing national identity of the elite at the beginning of the autonomy (1808 1814) in Finland. Russia had conquered Finland from Sweden, but Finland was not incorporated into the Russian Empire. Instead, it was governed as separately administered area, and Finland retained its own (laws of the realm of Sweden) laws. The inclusion in the Russian Empire compelled the elite of Finland to deliberate their national identity; they had to determine whether they remained Swedes or became Finns or Russians. The elite chose to become Finns, which may seem obvious from the nowadays perspective, but it cannot be taken for granted that the Swedish speaking and noble elite converted their local Finnish identity into a new national identity. The basis of this study is constructive in a sense that identity is not seen as stable and constant. Theoretical background lies on Stuart Hall s writings on national identity, which offer good practical methods to study national identity. According to Hall identity is based mainly on difference , difference to others . In practice this means how elite began to define themselves in contrast to Swedes and Russians. The Finnish national identity was constructed in contrast to Swedes due to the political reasons. In order to avoid Russians suspicions Finns had to diverge from Sweden. Sweden had also gone trough coup d état, which was disliked by the elite of Finland. However, the attitudes of the elite towards Sweden remained somewhat ambiguous. Even if it was politically and rationally thinking wisest to draw away from Sweden, emotionally it was difficult. Russia, on the other hand, had been for centuries the archenemy of the Finns as well as all the Swedes. The fear of the Russians was mainly imaginary. Russians were seen as cruel barbarians who hated and resented Finns. The Finnish national identity was constructed above all in contrast to the Russians, for the difference to Russia was seen as a precondition for the existence of Finland. Respectively, the new position of Finland also required approaching towards Russia, which was in its nature very pragmatic. The elite contrived to get rid off its prejudice against Russians on intellectual level, but not on emotional level. At the beginning of the autonomy the primary loyalty of the elite was directed into the Finnish fatherland and its habitants. This was a radical ideological change, because traditionally the loyalty of the elite had focused on monarch and monarch s realm. However, the role of Alexander I was crucial. According to the elite the emperor had granted them a new fatherland. The former native country (Finland) was seen as a new fatherland instead of Sweden. The loyalty of the elite to the emperor generated from the reciprocal gratitude; Alexander I had treated their native country so mercifully. The elite felt strong personal responsibility for Finland s existence. The elite believed that the future of Finland rested on their shoulders. Alexander I had given them fatherland, but it was in the hands of the elite to construct the Finnish state and national spirit. The study of the Finnish national identity brings forth also that the national identity was constructed by emphasizing Finns civic rights. The civic rights were essential part of the construction of the Finnish national identity, for the difference between Finns and Russians was based on Finns own laws and privileges, which the emperor of the Russia had ensured.

Aineellista ja aineetonta turvaa : Ruokakunnat, ekologis-taloudelliset resurssit ja kontaktinmuodostus Valkealassa 1630 1750

Material and immaterial security. Households, ecological and economic resources and formation of contacts in Valkeala parish from the 1630s to the 1750s. The geographical area of the thesis, Valkeala parish in the region of Kymenlaakso, is a very interesting area owing to its diversity, both in terms of natural setting and economic and cultural structure. The study begins by outlining the ecological and economic features of Valkeala and by analysing household structures. The main focus of the research lies in the contacts of the households with the outside world. The following types of contacts are chosen as indicators of the interaction: trade and credit relations, guarantees, co-operation, marriages and godparentage. The main theme of the contact analysis is to observe the significance of three factors, namely geographical extent, affluence level and kinship, to the formation of contacts. It is also essential to chart the interdependencies between ecological and economic resources, changes in the structure of households and the formation of contacts during the period studied. The time between the 1630s and the 1750s was characterized by wars, crop losses and population changes, which had an effect on the economic framework and on the structural variation of households and contact fields. In the 17th and 18th centuries Valkeala could be divided, economically, into two sections according to the predominant cultivation technique. The western area formed the field area and the eastern and northern villages the swidden area. Multiple family households were dominant in the latter part of the 17th century, and for most of the study period, the majority of people lived in the more complex households rather than in simple families. Economic resources had only a moderate impact on the structure of contacts. There was a clear connection between bigger household size and the extent and intensity of contacts. The jurisdictional boundary that ran across Valkeala from the northwest to the southeast and divided the parish into two areas influenced the formation of contacts more than the parish boundaries. Support and security were offered largely by the primary contacts with one s immediate family, neighbours and friends. Economic support was channelled from the wealthier to the less well off by credits. Cross-marriages, cross-godparentage and marital networks could be seen as manifestations of an aim towards stability and the joining of resources. It was essential for households both to secure the workforce needed for a minimum level of subsistence and to ensure the continuation of the family line. These goals could best be reached by complex households that could adapt to the prevailing circumstances and also had wider and more multi-layered contacts offering material and immaterial security.

Kirjan tie lukijalle : Kirjakauppojen vakiintuminen Suomessa 1740 - 1860

Books Paths to Readers describes the history of the origins and consolidation of modern and open book stores in Finland 1740 1860. The thesis approaches the book trade as a part of a print culture. Instead of literary studies choice to concentrate on texts and writers, book history seeks to describe the print culture of a society and how the literary activities and societies interconnect. For book historians, printed works are creations of various individuals and groups: writers, printers, editors, book sellers, censors, critics and finally, readers. They all take part in the creation, delivery and interpretation of printed works. The study reveals the ways selling and distributing books have influenced the printed works and the literary and print culture. The research period 1740 1860 covers the so-called second revolution of the book, or the modernisation of the print culture. The thesis describes the history of 60 book stores and their 96 owners. The study concentrates on three themes: firstly, how the particular book trade network became a central institution for printed works distribution, secondly what were the relations between cosmopolitan European book markets and the national cultural sphere, and thirdly how book stores functioned as cultural institutions and business enterprises. Book stores that have a varied assortment and are targeted to all readers became the main institution for book trade in Finland during 1740 1860. It happened because of three features. First, the book binders monopoly on selling bound copies in Sweden was abolished in 1740s. As a consequence entrepreneurs could concentrate solely to trade activities and offer copies from various publishers at their stores. Secondly the common business model of bartering was replaced by selling copies for cash, first in the German book trade centre Leipzig in 1770s. The change intensified book markets activities and Finnish book stores foreign connections. Thirdly, after Finland was annexed to the Russian empire in 1809, the Grand duchy s administration steered foreign book trade to book stores (because of censorship demands). Up to 1830 s book stores were available only in Helsinki and Turku. During next ten years book stores opened in six regional centres. The early entrepreneurs ran usually vertical businesses consisting of printing, publishing and distribution activities. This strategy lowered costs, eased the delivery of printed works and helped to create elaborated centres for all book activities. These book stores main clientele consisted of the Swedish speaking gentry. During late 1840s various opinion leaders called for the development of a national Finnish print culture, and also book stores. As a result, during the five years before the beginning of the Crimean war (1853 1856) book stores were opened in almost all Finnish towns: at the beginning of the war 36 book stores operated in 21 towns. The later book sellers, mainly functioning in small towns among Finnish speaking people, settled usually strictly for selling activities. Book stores received most of their revenues from selling foreign titles. Swedish, German, French and Belgian (pirate editions of popular French novels) books were widely available for the multilingual gentry. Foreign titles and copies brought in most of the revenues. Censorship inspections or unfavourable custom fees would not limit the imports. Even if the local Finnish print production steadily rose, many copies, even titles, were never delivered via book stores. Only during the 1840 s and 1850 s the most advanced publishers would concentrate on creating publishing programmes and delivering their titles via book stores. Book sellers regulated commissions were small. They got even smaller because of large amounts of unsold copies, various and usual misunderstandings of consignments and accounts or plain accidents that destroyed shipments and warehouses. Also, the cultural aim of a creating large and assortments and the tendency of short selling periods demanded professional entrepreneurship, which many small town book sellers however lacked. In the midst of troublesome business efforts, co-operation and mutual concern of the book market s entrepreneurs were the key elements of the trade, although on local level book sellers would compete, sometimes even ferociously. The difficult circumstances (new censorship decree of 1850, Crimean war) and lack of entrepreneurship, experience and customers meant that half of the book stores opened in 1845 1860 was shut in less than five years. In 1858 the few leading publishers established The Finnish Book Publishers Association. Its first task was to create new business rules and manners for the book trade. The association s activities began to professionalise the whole network, but at the same time the earlier independence of regional publishing and selling enterprises diminished greatly. The consolidation of modern and open book store network in Finland is a history of a slow and complex development without clear signs of a beginning or an end. The ideal book store model was rarely accomplished in its all features. Nevertheless, book stores became the norm of the book trade. They managed to offer larger selections, reached larger clienteles and maintained constant activity better than any other book distribution model. In essential, the book stores methods have not changed up to present times.

Death, Destruction and Commemoration : Tracing ritual activities in Finnish Late Iron Age cemeteries (AD 550-1150)

The thesis is connected with death, memory and ancestor commemoration during the Merovingian Period, the Viking Age and the beginning of the Crusade Period (AD 550-1150) in Finland. During this time, cremation was the dominant burial rite. It was not until the end of the Viking Age that inhumation became more common but both cremations and inhumations are performed even at the same sites throughout the time. Three different burial types 1) cremation cemeteries below level ground, 2) inhumation burials and 3) water burials are discussed in five articles. I consider these burial forms from three different viewpoints; collectivity-individuality, visibility-invisibility and cremation-inhumation. The thesis also discusses the topics of memory, memorialisation and monument re-use, which have been neglected subjects in Finnish archaeology until now. Both cremation cemeteries below level ground and inhumation burials have been re-used during their time of usage, and on most occasions are situated in a landscape that is overlaid by other monuments as well. The main questions of the thesis are: What kinds of ritual behaviour can we detect in the burials during the period (AD 550-1150)? How did people perceive the moraine hills that functioned as burial places? What kind of re-use can be detected in the Iron Age cemeteries? Why have ancient sites and artefacts been re-used? This thesis shows that it is possible to claim that both artefact and site re-use is a much more widespread phenomenon than has previously been thought in Finnish archaeology. It is also a conscious and deliberate behaviour that can be related to an ancestor cult and commemoration of the dead. The funerary rituals during this time period show great variation and complex, both regionally and nationally. Not only have the dead been buried using elaborate rituals, they have also been mourned and commemorated in intricate ways that proves that death was not an end product, but the start of something new.

War and Revolution in St. Petersburg : Modernist Links in the Poetry of Edith Södergran and Anna Andreevna Akhmatova

Important modernists in their own countries, Anna Akhmatova and Edith Södergran are compared in this dissertation as poets whose poetry reflects the climactic events of the early twentieth century in Finland and Russia. A comparatist, biographical and historical approach is used to uncover the circumstances surrounding these events. First the poets’ early works are reviewed and their contemporaries are mentioned to provide a poetic context. Then a brief review of Finnish and Russian history situates them historically. Next, the rich literary diversity of St. Petersburg’s Silver Age is presented and the work of the poets is viewed in context before their poetry is compared, as the First World War, October Revolution and subsequent Finnish Civil War impact their writing. While biography is not the primary focus, it becomes important as inevitably the writers’ lives are changed by cataclysmic events and the textual analysis of the poems in Swedish, Russian and English shows the impact of war on their poetry. These two poets have not been compared before in a critical review in English and this work contributes to needed work in English. They share certain common modernist traits: attention to the word, an intimate, unconventional voice, and a concern with audience. In addition, they both reject formal traditions while they adopt new forms and use modern, outside influences such as art, architecture and philosophy as subject matter and a lens through which to focus their poetry. While it may seem that Anna Akhmatova was the most socially aware poet, because of the censorship she endured under Stalin, my research has revealed that actually Edith Södergran showed the most social consciousness. Thus, a contrast of the poets’ themes reveals these differences in their approaches. Both poets articulated a vibrant response to war and revolution becoming modernists in the process. In their final works created in the years before their deaths, they reveal the solace they found in nature as well as final mentions of the violent events of their youth. Keywords: St. Petersburg, Modernism, Symbolism, Acmeism, Silver Age, Finland-Swedish literature

Kansallisvaltion teräsmiehestä valtakunnan sovittelijaksi : Poliisikulttuurin psykohistorialliset solmukohdat 1930-1997

From Steely Nation-State Superman to Conciliator of Economical Global Empire – A Psychohistory of Finnish Police Culture 1930-1997 My study concerns the way police culture has changed within the societal changes in Finnish society between 1930 and 1997. The method of my study was psycho-historical and post-structural analysis. The research was conducted by examining the psycho-historical plateaus traceable within Finnish police culture. I made a social diagnosis of the autopoietic relationship between the power-holders of Finnish society and the police (at various levels of hierarchical organization). According to police researcher John P. Crank, police culture should be understood as the cognitive processes behind the actions of the police. Among these processes are the values, beliefs, rituals, customs and advice which standardize their work and the common sense of policemen. According to Crank, police culture is defined by a mindset which thinks, judges and acts according to its evaluations filtered by its own preliminary comprehension. Police culture consists of all the unsaid assumptions of being a policeman, the organizational structures of police, official policies, unofficial ways of behaviour, forms of arrest, procedures of practice and different kinds of training habits, attitudes towards suspects and citizens, and also possible corruption. Police culture channels its members’ feelings and emotions. Crank says that police culture can be seen in how policemen express their feelings. He advises police researchers to ask themselves how it feels to be a member of the police. Ethos has been described as a communal frame for thought that guides one’s actions. According to sociologist Martti Grönfors, the Finnish mentality of the Protestant ethic is accentuated among Finnish policemen. The concept of ethos expresses very well the self-made mentality as an ethical tension which prevails in police work between communal belonging and individual freedom of choice. However, it is significant that it is a matter of the quality of relationships, and that the relationship is always tied to the context of the cultural history of dealing with one’s anxiety. According to criminologist Clifford Shearing, the values of police culture act as subterranean processes of the maintenance of social power in society. Policemen have been called microcosmic mediators, or street corner politicians. Robert Reiner argues that at the level of self-comprehension, policemen disparage the dimension of politics in their work. Reiner points out that all relationships which hold a dimension of power are political. Police culture has also been called a canteen culture. This idea expresses the day-to-day basis of the mentality of taking care of business which policing produces as a necessity for dealing with everyday hardships. According to police researcher Timo Korander, this figurative expression embodies the nature of police culture as a crew culture which is partly hidden from police chiefs who are at a different level. This multitude of standpoints depicts the diversity of police cultures. According to Reiner, one should not see police culture as one monolithic whole; instead one should assess it as the interplay of individuals negotiating with their environment and societal power networks. The cases analyzed formed different plateaus of study. The first plateau was the so-called ‘Rovaniemi arson’ case in the summer of 1930. The second plateau consisted of the examinations of alleged police assaults towards the Communists during the Finnish Continuation War of 1941 to 1944 and the threats that societal change after the war posed to Finnish Society. The third plateau was thematic. Here I investigated how using force towards police clients has changed culturally from the 1930s to the 1980s. The fourth plateau concerned with the material produced by the Security Police detectives traced the interaction between Soviet KGB agents and Finnish politicians during the long 1970s. The fifth plateau of larger changes in Finnish police culture then occurred during the 1980s as an aftermath of the former decade. The last, sixth plateau of changing relationships between policing and the national logic of action can be seen in the murder of two policemen in the autumn of 1997. My study shows that police culture has transformed from a “stone cold” steely fixed identity towards a more relational identity that tries to solve problems by negotiating with clients instead of using excessive force. However, in this process of change there is a traceable paradox in Finnish policing and police culture. On the one hand, policemen have, at the practical level, constructed their policing identity by protecting their inner self in their organizational role at work against the projections of anger and fear in society. On the other hand, however, they have had to safeguard themselves at the emotional level against the predominance of this same organizational role. Because of this dilemma they must simultaneously construct both a distance from their own role as police officers and the role of the police itself. This makes the task of policing susceptible to the political pressures of society. In an era of globalization, and after the heyday of the welfare state, this can produce heightened challenges for Finnish police culture.

Herrana metsässä : Kansatieteellinen tutkimus metsänhoitajuudesta

The aim of the research is to interpret the professional culture of Finnish university-educated foresters in historical perspective. The main material of this research consists of biographical interviews, altogether 226 life stories of Finnish foresters, as well as foresters private photograph collections and articles in forest students' magazines. This study is the first published Ph. D. dissertation of a large oral history project "Forestry Professions in a Changing Society" 1999 2002 collected by The Finnish Forest History Society, the University of Helsinki (Ethnology) and The Finnish Forest Museum Lusto. The forester education was organized in the Evo Forest Institute 1862 1908, at the University of Helsinki since 1908 and additionally at the University of Joensuu since 1982. At first all the vacancies were in the service of the Board of Forestry, but during the 20th century the working opportunities of foresters significantly expanded, even outside the traditional areas of forestry or abroad. At the same time the whole area of Finnish forestry had integrated more versatile values concerning the forests and their use. The male-dominated profession gained its first female members already in the 1920s, and the number of female students rose gradually from the 1970s onwards. In the 1990s almost half of the new forest students were women. The content of both work and education of Finnish forest professionals has faced huge changes during the 19th and 20th centuries. Despite this however, there has been a long-term vision of a firm profession based on joint experiences, shared memories and the common task of foresters in the Finnish forestry. The feeling of togetherness the forester spirit which was created in a tight-knit student group which kept in touch also later as professionals was needed to make the work possible. Through foresters' own attitudes and narratives of themselves, the study is focused on forest professionalism as a cultural process of successive generations of foresters. How have foresters socialized themselves into their profession? How has forest professionalism been maintained? What is the meaning of joint experiences and shared memories in the profession? By studying the manifestations of a culture it is possible to interpret the culture itself. There seems to be an astounding consensus of opinion concerning forest professionalism in the oral, visual and written stories of foresters. Even if all the individuals and some separate groups, such as female foresters and the younger generation of foresters, did not always share the same experiences, the vision of forest professionalism was collectively recognized and often even approved. The shared idea of "a real forest professionalism" is like a model narrative, a point of comparison, which is needed while looking for one s own professional identity.

The Walls of Agios Donatos Zervochoriou : A case study of a fortress in Thesprotia, northwestern Greece

The study deals with the dating and the function of the fortress of Agios Donatos, which is located in the Kokytos river valley in Thesprotia, northwestern Greece. To solve the dating problem one had to use parallels found in research literature, preferably within as close range as possible. As most of the fortresses within a close proximity had not been adequately published, one had to use parallels within a larger area, throughout the Hellenistic world. Archaeological material found in trial trenches on site was used when possible. To think of the function of the site one had to study the site itself and its relation to the environment, and to compare the situation with the parallels found in research literature, mostly different archaeological survey projects in Greece and Asia Minor. The fortress was built during a period ranging from the final decades of the fourth century down to the mid-third century BC. Most likely it was built during the first quarter of the third century, that is the reign of Pyrrhus of Epirus when the area experienced a boom in fortress building activity. The function of the site was most likely to protect a trade route from the major port in the area to the central areas of the valley and on to Kalamas river, which was the major route on to Macedon. In the end an appendix dealing with the other fortified sites in Thesprotia has been compiled.

Suomalaisten nuorten historiakulttuuri : Historian kohtaaminen ja käyttö 8.-luokkalaisten nuorten arkipäivän elämässä

Tutkimuskohteenani on vuonna 1988 syntyneiden suomenkielisten suomalaisten nuorten historiakulttuuri ja historiatietoisuus. Tutkimustehtävä kiteytyi kolmeen pääkysymykseen: mitkä historian välittäjäkanavat vaikuttavat eniten nuorten käsityksiin menneisyydestä, millä tavoin ja kuinka usein nuoret törmäävät historiaan arkielämässään ja millaiset historialliset tapahtumat ovat nuorille merkityksellisiä. Tutkimusjoukko muodostui 1093 kahdeksasluokkalaisesta, jotka vastasivat lomakekyselyyn kevätlukukaudella 2003. Menetelmänä käytettiin ryväsotantaa. Kyselylomake sisälsi pääosin suljettuja kysymyksiä. Tutkimuksen metodit ovat pääosin kvantitatiivisia. Analyysissa käytettiin frekvenssilaskentaa, keskiarvojen vertailua sekä havainnollistuksena taulukoita ja pylväsdiagrammeja. Kvantitatiivisilla menetelmillä kartoitettiin yleiskuvaa nuorten historiakulttuurista sekä eroja tyttöjen ja poikien välillä. Kvalitatiivista tutkimusotetta käytettiin avointen kysymysten kohdalla sekä analysoitaessa historian välittäjäkanavia julkisten ja kansanomaisten - oman, perheen ja suvun sisäisten sekä suvun ulkopuolisten - historian esityksinä. Nuorten historiatietoisuutta muokkaa eniten kouluopetus, jota vahvistaa median ylläpitämä julkinen historiakulttuuri. Viikoittaisissa historian kohtaamisissa poikien historiakulttuuria leimasivat tyttöjä enemmän julkiset historianesitykset - sanomalehdet ja visuaalinen eläytyminen television kautta - sekä historialliset roolipelit. Tyttöjen viikoittaisessa historian kohtaamisessa nousi voimakkaasti esille oman, henkilökohtaisen ja suvun historian käsittely päiväkirjan kirjoittamisen, muistoesineiden ja valokuvien kautta.Tytöt käyttävätkin historiaa oman elämänhistoriansa jäsentämisen sekä tradition siirtämisen tarkoituksessa. Nimenomaan heidän kauttaan näyttää elävän vahvana suvun muisteluperinne. Vaikka nuoret kohtaavat kansanomaisia historianesityksiä enemmän kuin julkista historiakulttuuria, heidän historiatietoisuutensa keskittyy jälkimmäiseen. He mieltävät tärkeäksi historiaksi lähinnä kansallisen menneisyyden ja historiakulttuurin julkiset muodot. Kouluopetuksen vaikutus näkyi nuorten vahvana uskona kansalliseen kertomukseen. Nuoret näkevät erityisen tärkeäksi Suomen itsenäisyyden ja Suomen sodat 1939-45 voitettuina itsenäisyyskamppailuina. Mannerheimia arvostettiin Suomen historian tärkeimpänä samaistumiskohteena ja Suomen sotien merkitys kulminoitui suvun jäsenten kohtaloiden ja kansallisen julkisen historian limittymiseen. Historian reseptiossa jatkotutkimuksen aiheita voisivat olla maaseudulla ja kaupungissa elävien nuorten historiakulttuurien erojen sekä erilaisten historiakulttuuristen alaryhmien hahmottaminen. Empiiristä kartoitusta ja vertailevaa tutkimusta voisi tehdä myös eri ikäryhmien historiakulttuurien välillä.

Suomalaiset antisankarit : Suomalaisuusdiskurssi kolmessa 1980-luvun elokuvassa

Tutkimuksen aiheena on suomalaisuusdiskurssi elokuvissa Täältä tullaan, elämä! (1980, ohjaus Tapio Suominen), Ajolähtö (1982, ohjaus Mikko Niskanen) ja Arvottomat (1982, ohjaus Mika Kaurismäki). Tutkimuksen kohteena ovat elokuvien sisältö ja aikalaisten lehdistöarviot elokuvista. Elokuvia analysoidaan kahdella tasolla: pintatasolla jossa tutkitaan elokuvien kerrontaa ja tyyliä ja syvemmällä tasolla, jossa tutkitaan elokuvien merkitysrakenteita semiotiikan ja analyyttisen psykologian keinoin. Elokuvatekstien pintatason tutkimuksessa käytän päälähteenä David Bordwellin ja Kirstin Thompsonin kirjaa Film Art: An Introduction (1990, 3. ed.). Merkitysrakenteiden analyysissa käytän Algirdas Julien Greimasin semanttista neliötä ja aktanttikaavaa ja Ronald Barthesin teorioita kirjasta Mytologioita (1957/1994). Elokuvien sankaruuden tutkimisessa sovelletaan Carl Gustav Jungin teorioita kollektiivisesta alitajunnasta ja sankarin arkkityypistä. Suomalaisuusdiskurssin analyysissa käytän pohjana Michel Foucaultin teosta The Archaeology of knowledge (1972/1985) ja samaa teokseen teoreettisesti paljolti pohjautuvaa Päivi Rantasen teosta Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen (1997). Rantasen teos tuo tutkittavien elokuvien suomalaisuusdiskurssin analyysiin historiallista perspektiiviä. Kontekstina elokuva-analyyseille tarkastelen myös elokuvateollisuuden rakennemuutoksia 1980-luvulla ja elokuva-arvosteluja. Suomalaisuusdiskurssi korostuu elokuvien sovittamattomissa ristiriidoissa. Elokuvien kerronnan ja tyylin, narratiivisen merkitysrakenteen ja jungilaisen analyysin tutkimustuloksina on, että elokuvien sisäisistä ristiriidoista voi havaita suomalaisuusdiskurssin pyrkimystä muutokseen. Elokuvien realistisuus sitoo elokuvia perinteiseen topeliaanis-runebergiläiseen suomalaisuuteen, mutta elokuvissa on myös uudenlaisia suomalaisuustulkintoja jotka tulevat ilmi päähenkilöiden toiminnan kautta. Elokuvien analyysi osoittaa, että elokuvien suomalaisuusdiskurssi ei ole vielä valmis täysin sisäistämään muun muassa kansainvälistymistä (Ajolähtö) ja yksilöllisempää suomalaisuutta (Täältä tullaan, elämä! ja Arvottomat). Tarve uudenlaiseen suomalaisuuden määrittelyyn kuitenkin näkyy sekä elokuvateksteissä että elokuva-arvosteluissa. Tutkimusta voisi jatkaa analysoimalla eri aikakausien elokuvia ja vertailemalla niiden suomalaisuusdiskurssia toisiinsa.

Kokoomus, Kekkonen ja NKP:n luottamus : Kansallisen Kokoomuksen toiminta hallitusaseman saavuttamiseksi 1969-1981

Tutkielmani käsittelee Kokoomuksen suhdetta presidentti Urho Kekkoseen ja Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen NKP:hen. Tutkielmassa selvitetään, mitä kokoomuslaiset poliitikot tekivät näiden suhteiden kehittämiseksi ja puolueensa hallitusaseman saavuttamiseksi vuosina 1969-1981. Suomi solmi toisen maailmansodan jälkeen yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa ja sitoutui noudattamaan ystävällismielistä politiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan. Presidentti J. K. Paasikiven kaudella (1946-56) aloitettu ystävyyspolitiikka oli kehittynyt varsin pitkälle 1960-luvun loppuun mennessä. Vuonna 1956 presidentiksi valitun Urho Kekkosen johdolla hyvistä neuvostosuhteista muodostui Suomessa huipputason politiikan teon edellytys. Kekkonen vaati ehdotonta kuuliaisuutta Paasikivi-Kekkosen ulkopoliittiselle linjalle, niin puolueilta kuin yksittäisiltä poliitikoiltakin. Tämän linjan noudattaminen merkitsi Neuvostoliiton arvostelusta pidättäytymistä ja sitä kautta luottamusta Kekkosen ja NKP:n piirissä. Suomettumisen kaudeksi kutsuttuna aikana 1960-70-luvuilla Kokoomuksen asema oli erityisen vaikea, sillä tietyt puolueen poliitikot jatkoivat Kekkosen ja NL:n arvostelua. Muut keskeiset puolueet olivat päässeet Kekkosen ja Neuvostoliiton suosioon, mutta Kokoomusta ei näiden taholta hyväksytty hallituspuolueeksi vuoden 1966 jälkeen. Suurista puolueista SDP lunasti ulkopoliittisen luottamuksen Kekkoselta ja NKP:ltä 1966, eikä Kokoomusta enää välttämättä tarvittu enemmistöhallituksiin Keskustapuolueen pariksi. Kokoomuksen nuorempi polvi ymmärsi, että vaalimenestyksestä riippumatta hallitusasemaa ei enää saavuteta ilman Kekkosen ja NKP:n luottamusta. Vanhempi polvi puolestaan vastusti Urho Kekkosta ja hänen johdollaan kehittynyttä poliittista kulttuuria. Kokoomuksessa alkoi vuonna 1969 taistelu suhtautumisesta Kekkosen presidenttiyteen ja toiminta puolueen neuvostosuhteiden parantamiseksi. Tutkielma perustuu Porvarillisen Työn Arkiston lähdemateriaaliin, aiheesta julkaistuun kirjallisuuteen, Urho Kekkosen päiväkirjoihin ja arkistomateriaaliin sekä henkilöhaastatteluihin.

Kauppa, verkosto ja kaapparisota : Turkulaisen kirkonmiehen Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin kauppayhteydet 1509–1516

Työ on tapaustutkimus turkulaisen arkkidiakonin ja tuomiorovastin Paavali Scheelin ja Danzigin porvarin Hans Chonnertin sekä tämän pojan Hans Chonnert nuoremman kaupankäynnistä ja kaupan organisaatiosta. Työn pääasiallisena lähdeaineistona on käytetty Paavali Scheelin kirjekokoelmaa vuosilta 1509–1516. Suomen keskiajan lähteiden joukossa ainutlaatuinen kirjekokoelma mahdollistaa henkilötasolle ulottuvan tarkastelun sekä kaupassa ja henkilöverkostossa ilmenevien muutosten seuraamisen. Kirjekokoelman ohella on käytetty laajasti muita Itämeren piirin editoituja aikalaislähteitä. Aineiston lähiluvulla on hahmoteltu Scheelin ja Chonnertin kauppaverkosto: kaupan kannalta keskeiset henkilösuhteet ja henkilösuhteiden merkitys kaupassa. Verkoston kannalta olennaista on henkilöiden erilaisten roolien erottelu sekä kauppiaan, laivurin, lähetin ja velallisen roolien merkitys kauppaverkostossa. Scheelin ja Chonnertin kauppakontaktit osuvat osittain samalle ajalle Itämerellä 1500-luvun alussa käytyjen sotien kanssa. Tanskan ja Ruotsin unionikiistat sekä Tanskan ja Lyypekin (hansan) väliset kauppakiistat johtivat 1500-luvun alussa monivuotisiin sotiin, joiden yhteisenä piirteenä oli kaapparitoiminta vastustajan rannikoilla ja Itämeren keskeisillä kauppareiteillä. Itämeren kaapparisota muodostaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston kontekstin vuosina 1509–1512. Kaapparisodan loppuminen vuonna 1512 mahdollistaa Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston sodan- ja rauhanajan organisaation ja toiminnan vertailun. Scheelin ja Chonnertin kauppaverkoston ytimen muodosti pieni kauppiaiden ydinjoukko, johon kuului Turussa sekä kirkonmiehiä että porvareita. Ydinjoukon toiminta perustui luottamukseen, luottoihin, henkilökohtaisiin ystävyyssuhteisiin ja tiiviiseen informaation vaihtoon kirjeitse tai lähettien välityksellä. Vaikka purjehdus oli kaupankäynnin elinehto, laivureiden rooli kauppaverkostossa oli toissijainen. Sodan loppuminen Itämerellä johti laivureiden täydelliseen vaihtumiseen vuosien 1512–1513 aikana. Kauppaverkoston ydinryhmä sen sijaan säilyi samana, ja sen yhteistoiminta tiivistyi. Laajemmassa kontekstissa tapaustutkimus johtaa kolmeen päätelmään: 1) Paavali Scheelin omissa nimissään käymä kauppa oli normaali osa Turun tuomiokapitulin toimintaa; 2) turkulaiset kirkonmiehet ja porvarit tekivät kaupan saralla pitkälle menevää yhteistyötä, ja heidän kauppaverkostonsa olivat kytköksissä toisiinsa; 3) tanskalaisten monivuotinen kaapparitoiminta ei estänyt kaupankäyntiä Turun ja Danzigin välillä.

"Täydellinen itsenäisyys ulospäin. - Ja järjellinen järjestys sisäänpäin." : Ylioppilaat ja järjestyksenpitokysymys vuonna 1917

Vuoden 1917 maaliskuun vallankumous kaatoi tsaarinvallan Venäjällä ja synnytti autonomiseen Suomeen järjestysvaltatyhjiön. Sortuneen venäläisen järjestysvaltakoneiston tilalle muodostettiin suomalaisvoimin kunnallisia miliisilaitoksia yhteiskuntarauhaa turvaamaan. Tutkielmassa tarkennetaan ja havainnollistetaan aiemman kirjallisuuden kuvaa Helsingin miliisilaitoksen käytännön toiminnasta muistitietoon sekä Helsingin poliisilaitoksen arkiston aineistoihin tukeutuen. Erityisesti syvennytään kuitenkin Helsingin miliisilaitoksen palvelukseen joukolla hakeutuneisiin ylioppilaisiin. Ylioppilasmiliisien ryhmää tarkastellaan nk. Miliisikirjan eli miliisilaitoksen miehistömatrikkelin sekä ylioppilasmatrikkelin tarjoamien tietojen valossa. Lisävalaistusta opiskelijoiden käsityksiin ja käytännön toimiin vuonna 1917 on saatu ylioppilaslehdistä sekä ylioppilasaktiivien muistelmista. Monipuolinen, mutta sirpaleinen lähdeaineisto on mahdollistanut laaja-alaisen tutkimusotteen tilastollisesta tarkastelusta tekstien tulkintaan. Ylioppilasmiliiseissä heijastuivat opiskelijoiden pitkät perinteet järjestyksenpidossa ja työväen kanssa tehdyssä yhteistyössä. Taustalla vaikuttivat myös opiskelijoiden voimakkaat vasemmistosympatiat. Ylioppilaat pyrkivät sinnikkäästi ylläpitämään sovinnollista suhdetta työväestöön aina vuoden 1918 sisällissodan kynnykselle saakka. Opiskelijoiden ensisijaisena tavoitteena oli luoda oikeiston ja vasemmiston poliittiset kiistat ylittävä kansallinen rintama Suomen itsenäisyyden saavuttamiseksi ja turvaamiseksi.

Viemärin päässä Kotkan kaupunki : Vesiensuojelun kehitys Kymijoen itäisen päähaaran suulla 1945-1970

The focus of this thesis is the marine environmental history of the eastern part and the estuary of the Kymi river from 1945 to 1970. There is no previous research on this area from an environmentally historical perspective, nor have many of the sources here discussed been previously used. Therefore the thesis expands academic understanding of local environmental processes and protection in and around the city of Kotka and the Kymi river. The thesis falls within the methodological field of socio-political history, as the research focus is centered on the local process of establishing the nature of environmental problems and solving them. The principal assumption has been that the city of Kotka, due to its ongoing expansion, was slow to respond to environmental hazards. The Kymi river was among the most degraded bodies of water during this period. Kotka on the other hand was a major center of wood processing industry and one of Finlands major industrial ports. In the past the river and its estuary had provided ample resources for fishers. It is this contradictory use of the environment that allows one to discuss the local struggle for the correct use of the environment. Primary sources include local and city archives, environmental studies, and legal documents linked with the above. The archives of the city of Kotka and of various private associations form the core sources. Environmental studies from the research period have been dealt with as sources to the local political power struggle. Alongside with current environmental research they also provide insight into the state of the environment. Another goals has been to accumulate environmental research for a future multidisciplinary study in this area. As a final conclusion it can be said that environmental degradation was widely understood as a problem only in the 1960s. The influential role of the city of Kotka however determined the pace with which these problems were then solved.

Vankina valkoisten : Oulun vankileiri 1918

Suomen sisällissodassa keväällä vuonna 1918 syntyi useita vankileirejä, jotka oli tarkoitettu valkoisten vangitsemia punaisia varten. Yksi vankileireistä sijaitsi Oulun Raatinsaaressa. Tässä tutkimuksessa olen tarkastellut Oulun vankileirin vankeja, vartijoita ja leirin oloja sekä valtiorikosoikeuden toimintaa ja leirin kuolleisuutta. Oulun vankileiri toimi Valloitettujen alueiden turvaamisosastoon kuuluneen sotavankilaitoksen alaisuudessa. Vankileiri oli tarkoitettu lähinnä Oulun ja Lapin läänin punavankeja varten. Myös asevelvollisuuskutsuntoja vältelleitä ja asevelvollisuudesta kieltäytyneitä oli vangittujen joukossa. Vankien määrä oli suurimmillaan hieman yli 800. Vangit kuuluivat pääsääntöisesti työväenluokkaan. Vangittuina oli myös naisia, joista suurin osa oli pidätetty venäläisten kasarmeilta. Venäläisiä sotilaita, joita oli noin 1000, pidettiin vangittuina omilla kasarmeillaan, ennen kuin heidät kotiutettiin toukokuun lopussa. Vartijoina toimivat aluksi Oulun ja lähikuntien suojeluskuntajoukot ja toukokuun lopusta lähtien asevelvollisuusjoukot. Erityisesti asevelvollisjoukkoja pidettiin vartiointitehtävään sopimattomina. Sotilaat suhtautuivat tehtäviinsä välinpitämättömästi ja vankeihin myötämielisesti. Heistä suurin osa oli kotoisin samoilta paikkakunnilta, mistä punavangitkin ja he kuuluivat suurimmalta osaltaan myös työväenluokkaan. Asevelvollisjoukot olivat myös ylityöllistettyjä ja sotilaskuri oli olematonta, joten ei ollut ihme, että heinäkuun alussa useat asevelvollissotilaat karkasivat riveistä. Vangit asuivat leirillä ahtaasti ja saivat vain niukasti ruokaa. Leirillä vankeja hoitivat lääkäri ja kaksi sairaanhoitajaa. Sairaanhoito oli hankalaa, koska sairastuneita ja heikkoja vankeja oli paljon. Vankien hengellisestä huollosta oli vastuussa kasvatusosasto, jonka johdossa oli pappi apunaan kaksi kasvatusapulaista. Kesäkuun aikana Oulussa toimintansa aloitti kaksi valtiorikosoikeuden osastoa, jotka langettivat tuomioita samanlaisen linjan mukaisesti kuin muuallakin maassa. Punaisena lankana näyttää olleen työväenliikkeen poliittinen nujertaminen. Kuolleisuuden suhteelliseen alhaisuuteen oli osasyynä se, että vartijat eivät olleet kiinnostuneita tehtäviään kohtaan. He eivät estäneet yhteydenpitoa vankien ja heidän omaistensa välillä. Vartijat eivät myöskään syyllistyneet vankileiriterroriin, vaan suhtautuivat vankeja kohtaan pääsääntöisesti maltillisesti. Vangeilla oli mahdollisuuksia ulkopuoliseen ruoansaantiin omaisten kautta ja työskennellessään leirin ulkopuolella eri työtehtävissä. Vankeja käytettiinkin vankileirin ulkopuolisiin työtehtäviin paljon. Koska työnantajat oli velvoitettu kustantamaan työssäkäyvien vankien ruoan, he saivat lisäravintoa ohi vankileiriorganisaation. Siten vangit olivat tarpeeksi vastustuskykyisiä tarttuvia tauteja kohtaan. Oulun vankileirissä kuolleisuus jäikin suhteellisen alhaiseksi hieman alle kuuteen prosenttiin. Avainsanat: Suomi 1918 . vankileirit . sisällissota - sotavangit