VELALLISEN EPÄREHELLISYYS RIKOKSENA: Tunnusmerkistön tulkintaa oikeuskäytännön avulla

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää velallisen rikoksiin kuuluvaa velallisen epärehellisyyttä koskevaa lainsäädäntöä (rikoslain 39 luvun 1§), säännöksen tunnusmerkistöä ja tulkintaa oikeuskäytännön avulla. Velallisen epärehellisyyteen syyllistytään hävittämällä tosiasiallisesti omaisuutta tavalla, joka loukkaa velkojia. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään mitkä liiketoimintaan liittyvät keinot ovat sallittuja ja mitkä kiellettyjä velallisen epärehellisyysrikoksissa. Teoriaosassa käydään läpi velallisen epärehellisyyteen liittyvää lainsäädäntöä, lain esitöitä sekä aiempia tutkimuksia. Empiriaosassa käydään läpi velallisen epärehellisyysrikosten oikeustapauksia ja niiden avulla selvitetään käytännössä toteutunutta tunnusmerkistön tulkintaa. Tutkitun aineiston mukaan tyypilliset velallisen epärehellisyyteen syyllistyneet yrittäjät ovat pienten yritysten omistajayrittäjiä, jotka pelastavat heikossa taloudellisessa tilassa olevista yrityksistä varoja itselleen. Usein rikossyyte näyttää tulevan yllätyksenä, mutta on myös tapauksia joihin liittyy useita eri rikoksia ja teot vaikuttavat selvästi tahallisilta.

Velallisen asema perinnässä ja perintäkulujen merkitys velalliselle

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Yrityssaneeraukseen liittyvän erityistarkastuksen funktio ja sisältö

Suomalaisessa oikeusjärjestelmässä yrityssaneerauksen organisaatio koostuu pääosin kohdeyrityksestä, selvittäjästä ja velkojista. Selvittäjällä on lain mukaan mahdollisuus teettää tilintarkastajalla kohdeyrityksen toimintaan ja hallintoon liittyvä erityistarkastus saneerausmenettelyä edeltävältä ajalta. Saneeraukseen liittyvää erityistarkastusta kutsutaan myös nimellä saneeraustarkastus. Tutkielma käsittelee yrityssaneerausmenettelyn yhteydessä tehtävän saneeraustarkastuksen funktiota ja tarkastuksen lopputuloksena syntyvän tarkastuskertomuksen sisältöä. Tutkielman tarkoitus on selvittää mitä tehtävää saneeraustarkastus palvelee, mitä lisäarvoa saneeraustarkastus tuottaa selvittäjälle ja velkojille, sekä minkälainen tulisi olla tarkastuskertomuksen sisältö. Tutkielma pohjautuu kvalitatiiviseen kyselytutkimukseen, jossa vastaajina ovat toimineet 21 selvittäjää ja 28 velkojaa. Tutkimuksen perusteella velkojilla ja selvittäjillä on pitkälti samanlainen näkemys yrityssaneeraukseen liittyvän erityistarkastuksen funktiosta ja sisällöstä. Molemmat intressiryhmät katsoivat, että kohdeyhtiön vastuuhenkilöiden toimien selvittäminen, etenkin jos kohdeyhtiö ei nauti intressitahojen täyttä luottamusta, tuottaa paljon lisäarvoa. Luottamus kohdeyhtiöön on ratkaisevassa asemassa myös saneeraustarkastuksen tarvetta harkittaessa. Selkeimmäksi eroksi selvittäjien ja velkojien vastausten välil-lä muodostui ainoastaan syy jättää saneeraustarkastus teettämättä. Selvittäjien mielestä todennäköisin syy jättää saneeraustarkastus teettämättä on velallisen varojen puute, kun taas velkojien mielestä todennäköisin syy jättää saneeraustarkastus teettämättä on luottamus velalliseen. Tutkimuksen mukaan saneeraustarkastuskertomukset ovat sisältönsä puolesta korkealaatuisia. Kertomuksia tulisi kuitenkin kehittää tiiviimpään muotoon ilman kattavaa raporttiosuutta, sekä vain merkittäväksi arvioidut havainnot tulisi dokumentoida liiteaineistoon. Vastanneiden mielestä kolme tärkeintä saneeraustarkastuksen laadun mittaria ovat tärkeysjärjestyksessä hinta-laatu-suhde, laadukas raportointi ja nopea toimitusvarmuus. Kaksi tärkeintä laadun kriteeriä vaikuttavat myös eniten saneeraustarkastuksen tekijän valintaan.

Keinotekoiset järjestelyt ulosottomenettelyssä

Ulosotolla tarkoitetaan velallisen tuloon ja omaisuuteen kohdistuvaa pakkotäytäntöönpanoa laiminlyötyjen maksujen ja muiden velvoitteiden hoitamiseksi. Ensisijaisesti ulosmittaus tapahtuu velallisen julkisesta omaisuudesta. Mikäli velallinen on keinotekoisia järjestelyjä hyödyntäen siirtänyt omaisuuttaan lähipiirin omistukseen toimien silti tosiasiallisen omistajan tavoin, voidaan omaisuus ulosmitata Ulosottokaaren 4:14 §:n perusteella. Tutkimuksessa on esitelty keinotekoisiin järjestelyihin liittyviä piirteitä ja niiden käsittelyä ulosotossa. Kyseessä on lainopillinen tutkimus, jossa on myös käytetty oikeustapauksia ja tilastoja antamaan syvyyttä ja selvyyttä aiheeseen. Tutkimuksessa saatiin selville, että keinotekoisilla järjestelyillä on paljon yhteistä velallisen rikosten ja keinotekoisten järjestelyn kanssa. Tutkimuksessa havaittiin myös, että asianosaisten oikeuksien toteutumiseen pakkotäytäntöönpanossa on kohdistettava erityistä huomiota. Lisäksi todettiin, että ulosottomenettelyn summaarisen luonteen vuoksi tutkinnallisesti haastavat keinotekoiset järjestelyt on järkevää tarvittaessa siirtää erikoisperinnän käsiteltäväksi. Erikoisperintä toimii ulosottolaitoksen tutkinnallisena osastona tapauksille, joihin normaalissa täytäntöönpanossa eivät riittäisi aika ja resurssit. Keinotekoisia järjestelyjä tutkittaessa kokonaisarvionti ja asianmukainen huolellisuus on tärkeää. Pelkät yksittäiset tunnusmerkit ja indisiot järjestelyn keinotekoisuudesta eivät ole riittäviä sen sivuuttamiseksi. Tutkimuksen perusteella on todettavissa, että keinotekoisen järjestelyn sivuuttamiseen ei lähdetä helposti, koska vaarana on asianosaisten oikeuksien loukkaaminen. Säännös keinotekoisista järjestelyistä on tutkimuksen perusteella erittäin tärkeä ulosottotoimen uskottavuuden turvaamiseksi.

Tilintarkastajan selvitys ja erityistarkastus yrityssaneerauksessa : teoria ja käytännön soveltaminen

Yrityssaneerausmenettelyn tarkoituksena on saada velkainen yritys taas tuloskuntoon toiminnan ja velkojen järjestelyn avulla. Tilintarkastajan tehtävänä tässä prosessissa on yrityssaneeraukseen haettaessa tuottaa tietoa, minkä perusteella tuomioistuin voi tehdä päätöksen siitä, onko yritys saneerauskelpoinen. Tieto tuodaan esille selvityksessä velallisen taloudellisesta tilanteesta. Lisäksi, kun yritys on päässyt yrityssaneeraukseen, tilintarkastaja tekee erityistarkastuksen eli tarkastaa yrityksen toiminnan yrityssaneerausta edeltävältä ajalta. Tämä auttaa selvittäjää päättämään jatkotoimista yrityksessä. Erityistarkastuksessa tarkastellaan etenkin sitä, onko velkojien välillä toteutunut tasapuolisuus ja onko tapahtunut rikoksia. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin, kuinka hyvin selvityksen ja erityistarkastuksen käytäntö vastaa asiantuntijoiden suosituksia. Tutkielman teoriaosassa käytettiin aineistona pääasiassa aiheeseen liittyvää lakitietoa ja erityistarkastukseen, tilintarkastukseen sekä yrityssaneeraukseen liittyvää kirjallisuutta. Empiirinen osuus toteutettiin teemahaastatteluiden avulla. Haastateltavana oli kolme aiheen tuntevaa tilintarkastajaa. Teemoina haastatteluissa olivat tilintarkastajan selvityksen ja erityistarkastuksen lisäksi tilintarkastajan rooli yrityssaneerauksessa sekä tilintarkastajan selvityksen ja erityistarkastuksen merkitys yrityssaneerauksen kannalta. Tutkimuksen tulos oli, että tilintarkastajan selvitys ja erityistarkastus käytännössä vastaavat pääosin asiantuntijoiden suosituksia. Esimerkiksi kannanottoon yrityssaneerauksen aloittamisesta suhtauduttiin suosituksissa ja empiriassa samalla tavalla. Suhtautuminen oli varovaista, sillä päätöksenteko haluttiin säilyttää tuomioistuimella. Lisäksi selvitys ja erityistarkastus olivat samantyylisiä prosesseina sekä suositusten että empirian perusteella. Tosin selvityksen tekemisestä prosessina ei ollut paljon tietoa teoriassa. Sekä selvitys että erityistarkastus alkavat toimeksiannosta sopimisella ja jatkuvat aineiston hankkimisella, jota seuraa varsinainen tarkastus. Tämän jälkeen on vuorossa raportin tai selvityksen kirjoitus. Alustava raportti tai selvitys saatetaan antaa vielä toimeksiantajalle tarkastettavaksi. Koko prosessin ajan ollaan yhteydessä selvittäjään. Sekä suosituksissa että empiriassa tuli esille lisäksi samoja tarkastustoimenpiteitä ja -kohteita. Eräs ero suositusten ja empirian välillä oli siinä, voiko sama tilintarkastaja tehdä sekä selvityksen että erityistarkastuksen. Suositusten perusteella muodostui kuva, että sama tilintarkastaja voisi tehdä molemmat. Empirian perusteella kuitenkin selvisi, että näin ei välttämättä aina tapahdu riippumattomuussyistä.

Korkojen vähennysoikeus elinkeinoverotuksessa

Tutkielmani käsittelee elinkeinoverolain mukaista korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännöstä. Yritykset toimivat nykyään yhä enenevissä määrin kansainvälisessä ympäristössä. Yritystoiminta on globaalia, mutta verotus toimitetaan kuitenkin valtioittain kansallisen lainsäädännön perusteella. Yritysten on mahdollista hyödyntää eri maiden välisiä eroja suunnitellessaan toimintaansa. Veropohjan rapautuminen ja voittojen siirtäminen matalamman verotuksen valtioihin korkomaksuja hyödyntäen koetaan valtioiden veropohjien kannalta ongelmalliseksi. Ongelman taustalla on oman ja vieraan pääoman erilainen verokohtelu. Vieraan pääoman kuluihin lukeutuvat korot ovat yleensä vähennyskelpoisia velallisen verotuksessa, kun taas oman pääoman tuottona maksettavat osingot ovat osinkoa maksavan yhtiön verotuksessa usein vähennyskelvottomia. Verotus voi kannustaa yhtiöitä velkapainotteisempaan pääomarakenteeseen, jolloin korkomenon avulla yrityksen tulosta siirretään taloudellisesti toiseen valtioon. Ongelmaan puuttumiseksi on Suomessa otettu käyttöön korkojen vähennysoikeutta rajoittava säännös elinkeinoverolain 18 a §:ään. Tutkielma selvittää ensinnäkin, miten korkovähennyksiä on mahdollista hyödyntää verosuunnittelussa. Tämän lisäksi tutkielmassa olen esitellyt erilaisia keinoja puuttua laajan korkojen vähennysoikeuden myötä esiintyviin ongelmiin. Oikeusdogmaattisen otteen avulla tutkielma selvittää uuden sääntelyn keskeisen sisällön Suomessa. Tutkielman fokus on Suomessa, mutta koska kyse on vah-vasti kansainväliseen toimintaan linkittyvästä ongelmasta, niin on mielestäni ollut tarpeen tuoda esiin sääntelyä myös muiden maiden osalta oikeusvertailun avulla. Vertailemalla Suomessa käytössä olevaa sääntelyä Ruotsin, Ison-Britannian ja Yhdysvaltojen sääntelyyn sekä tuomalla esiin kansainvälistä kehitystä olen pyrkinyt löytämään muutosehdotuksia korkojen vähennysoikeuden rajoitussäännöksiin. Tutkielmassa on siis myös oikeuspoliittinen ote, koska olen tuonut esille, miten aihetta koskevaa sääntelyä mahdollisesti tullaan kehittämään tulevina vuosina de lege ferenda. Tutkielman johtopäätöksenä esitän, että vaikka Suomessa käyttöönotettuun sääntelyyn kohdistuu muutospaineita, niin siitä huolimatta tuloslaskelmaan perustuva yleinen rajoitussäännös on kuiten-kin ollut paras tutkielmassa esitellyistä keinoista puuttua koroilla tapahtuvaan verosuunnitteluun. Muutostarpeita on kuitenkin seurattava erityisesti tulolähdejaottelun ja konserniverotuksen sekä sääntelylle olennaisten koron ja etuyhteyden käsitteiden osalta. Kansainvälisellä tasolla Euroopan unionin hankkeita sekä OECD:n BEPS-projektin suosituksia kannattaa mielestäni hyödyntää lain kehittämistarpeita arvioitaessa, sillä yhteisten linjausten ja ratkaisujen eteenpäin vieminen turvaa valtioiden veropohjaa paremmin kuin yksittäisten valtioiden erikseen tekemät lainsäädäntöratkaisut

Yhdenvertaisuuden toteutuminen ulosoton vapaakuukausi- ja rajoittamismenettelyssä

Tutkielma selvittää ulosoton vapaakuukausi- ja rajoittamismenettelyn yhdenvertaisuuden toteutumista velallisten välillä. Tutkielma vastaa siihen tehdäänkö ulosottomenettelyssä samanlaisia päätöksiä samanlaisissa tilanteissa ja ovatko velalliset keskenään yhdenvertaisessa ase-massa. Tämän lisäksi tutkielmassa tuodaan esille ehdotuksia toimista, joilla päätöksentekomenettelyn yhdenvertaisuutta voitaisiin parantaa. Yhdenvertaisuuden vaatimus kulkee koko ulosottoprosessin läpi ja se tulisi huomioida jokaisessa prosessin vaiheessa. Tässä tutkielmassa tutkimuksen kohteena on vain vapaakuukausi- ja rajoittamismenettely. Yhdenvertaisuutta tutkitaan muodollisen eli oikeudellisen yhdenvertaisuuden kannalta. Tällä tarkoitetaan samanlaisten tapausten samanlaista kohtelua. Teoreettisen toteutuksen lisäksi tutkielmaa varten on tehty empiiristä selvitystyötä. Tutkielmaa varten on tutkittu eri ulosottovirastojen päätöksentekomenettelyä tutustumalla niissä tehtyihin vapaakuukausi- ja rajoittamispäätöksiin. Päätöksiä on tutkittu yhteensä 200 kappaletta ja ne koostuvat Helsingin ulosottoviraston, Varsinais-Suomen ulosottoviraston, Pohjois-Savon ulosottoviraston, Oulun ulosottoviraston sekä Lapin ulosottoviraston päätöksistä vuosilta 2014–2015. Oikeudellisen yhdenvertaisuuden toteutuminen ulosoton vapaakuukausi- ja rajoittamismenettelyn osalta on heikkoa. Kihlakunnanulosottomiesten harkintavalta on niin laajaa, että se mahdollistaa hyvinkin erilaisten päätösten tekemisen samanlaisissa tilanteissa. Vaikka kaikki tutkielmassa tarkastellut päätökset ovat lain mukaisesti tehtyjä, ei lainmukaisuus kuitenkaan tässä korreloi sen kanssa, että yhdenvertaisuus toteutuisi optimaalisella tavalla. Mikäli velallisen päätöstä peilataan toisten velallisten saamiin päätöksiin samanlaisissa tilanteissa, voidaan todeta, ettei velallisia kohdella yhdenvertaisesti. Nykykäytännön mukainen menettely ei palvele velallisten oikeuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Säädöspohjaa vasten tulkittuna vapaakuukausi- ja rajoittamismenettelyssä toteutetaan lain säännöksiä ja lain vaatimuksia yhdenvertaisesta kohtelusta. Menettelyä tulisi kuitenkin parantaa yhdenvertaisuuden paremman toteutumisen turvaamiseksi. Tutkielmassa esitettyjen muutostoimien tarkoitus on osoittaa, että vaihtoehtoja yhdenvertaisuuden parantamiseksi vapaakuukausi- ja rajoittamismenettelyn osalta on olemassa ja niitä tulisi mahdollisuuksien mukaan tutkia lisää.