Velallisen asema perinnässä ja perintäkulujen merkitys velalliselle

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää velallisen asemaa perinnässä ja perintäkulujen merkitystä. Tutkimus jakautuu teoreettiseen ja empiiriseen osaan, jossa selvitetään teoreettisesti velkaan ja perintään liittyviä käsitteitä ja lainsäädäntöä. Laki saatavien perinnästä sääntelee yleislakina perintätoimintaa riippumatta siitä suorittaako perintää itse velkoja vai perimistoimisto. Lakiin otettiin vuonna 2005 kuluttajasaatavia koskevia perimiskuluja rajoittavat enimmäismäärät, jotka on porrastettu saatavan suuruuden mukaan. Empiirisessä osassa tutkitaan oikeudenkäyntiaineistosta kerätyistä tiedoista perintään kuuluvia osapuolia, perittäviä saatavia ja perimiskuluja. Velallisen asema näyttää olevan riittävän hyvin turvattu oikeusjärjestyksessämme, joskin perimiskulujen ja oikeudenkulujen määrä nousee usein itse perittävää pääomaa suuremmaksi. Rahasaatavien perintää koskevien tapausten määrä käräjäoikeuksissa on kasvanut huomattavasti vuonna 2007. Tällaisia velkomuksia käsiteltiin käräjäoikeuksissa yli 200.000 kappaletta vuonna 2007. Tämän kasvun osaltaan selittää uudeksi velkaongelmien aiheuttajaksi nousemassa olevat pikavipit, joiden määrä kaikista perittävistä saatavista oli noin 10%. Näiden pääomat olivat keskiarvoltaan noin 145 euroa, ja näiden perintäkulut noin kaksinkertaisia verrattuna pääomaan Koko aineistossa perityt pääomat olivat keskiarvoltaan noin 2900 euroa ja perintäkulut noin 270 euroa.

Keinotekoiset järjestelyt ulosottomenettelyssä

Ulosotolla tarkoitetaan velallisen tuloon ja omaisuuteen kohdistuvaa pakkotäytäntöönpanoa laiminlyötyjen maksujen ja muiden velvoitteiden hoitamiseksi. Ensisijaisesti ulosmittaus tapahtuu velallisen julkisesta omaisuudesta. Mikäli velallinen on keinotekoisia järjestelyjä hyödyntäen siirtänyt omaisuuttaan lähipiirin omistukseen toimien silti tosiasiallisen omistajan tavoin, voidaan omaisuus ulosmitata Ulosottokaaren 4:14 §:n perusteella. Tutkimuksessa on esitelty keinotekoisiin järjestelyihin liittyviä piirteitä ja niiden käsittelyä ulosotossa. Kyseessä on lainopillinen tutkimus, jossa on myös käytetty oikeustapauksia ja tilastoja antamaan syvyyttä ja selvyyttä aiheeseen. Tutkimuksessa saatiin selville, että keinotekoisilla järjestelyillä on paljon yhteistä velallisen rikosten ja keinotekoisten järjestelyn kanssa. Tutkimuksessa havaittiin myös, että asianosaisten oikeuksien toteutumiseen pakkotäytäntöönpanossa on kohdistettava erityistä huomiota. Lisäksi todettiin, että ulosottomenettelyn summaarisen luonteen vuoksi tutkinnallisesti haastavat keinotekoiset järjestelyt on järkevää tarvittaessa siirtää erikoisperinnän käsiteltäväksi. Erikoisperintä toimii ulosottolaitoksen tutkinnallisena osastona tapauksille, joihin normaalissa täytäntöönpanossa eivät riittäisi aika ja resurssit. Keinotekoisia järjestelyjä tutkittaessa kokonaisarvionti ja asianmukainen huolellisuus on tärkeää. Pelkät yksittäiset tunnusmerkit ja indisiot järjestelyn keinotekoisuudesta eivät ole riittäviä sen sivuuttamiseksi. Tutkimuksen perusteella on todettavissa, että keinotekoisen järjestelyn sivuuttamiseen ei lähdetä helposti, koska vaarana on asianosaisten oikeuksien loukkaaminen. Säännös keinotekoisista järjestelyistä on tutkimuksen perusteella erittäin tärkeä ulosottotoimen uskottavuuden turvaamiseksi.

Pienyrittäjän velkajärjestely

Laki yksityishenkilön velkajärjestelystä (VJL, 57/1993) muuttui 1.1.2015. Yksityiset elinkeinon- ja ammatinharjoittajat saivat aiemmin velkajärjestelyn yksityistalouden veloille, mutta uutta on se, että myös elinkeinotoiminnan velkoja voidaan järjestellä samassa yhteydessä. Yksityishenkilön velkajärjestelyä ei voi hakea pelkästään yrityksen velkoihin. Jotta elinkeinon- ja ammatinharjoittaja voisi saada velkajärjestelyn, yritystoiminnan pitää olla pienimuotoista ja perustua yrittäjän omaan työpanokseen. Laki ei koske yhtiömuotoisia yrityksiä, joten ne rajataan tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Tässä tutkimuksessa selvitetään, miten velkajärjestelylaki kohtelee pienyrittäjää. Velkajärjestelylakiin tuli 30 muutosta, mutta keskityn tutkimuksessani pienyrittäjän kannalta merkityksellisiin seikkoihin. Toisena tutkimustehtävänä on selvittää pienyrittäjän epäonnistumisen syitä ja seurauksia. Työn tutkimuksellinen lähestymistapa on kvalitatiivinen eli laadullinen ja aineistonkeräystapana käytettiin puolistrukturoituja haastatteluja. Tutkimusaineistoa kerättiin haastattelemalla epäonnistumisen kokeneita yrittäjiä tammi-maaliskuussa 2015. Teoriaosuudessa perehdytään alan kirjallisuuteen, tuomioistuimen oikeustapaukseen ja hallituksen esityksiin. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että velkajärjestelylain muutos mahdollistaa ammatin- ja elinkeinonharjoittajien pääsyn velkajärjestelyyn ja velkajärjestelyssä voidaan tietyin edellytyksin järjestellä elinkeinotoiminnasta syntyneet velat. Menettely on kevyempi ja edullisempi kuin yrityssaneeraus. Lakimuutos on historiallinen insolvenssioikeuden alalla ja se asettaa elinkeinon- ja ammatinharjoittajat tasavertaiseen asemaan muiden velallisten kanssa ottaen huomioon elinkeinotoiminnan velkojen järjestelylle asettamat erityispiirteet. Velkajärjestelyn edellytykset ovat pienyrittäjälle hyvin tiukat, eli olettavasti moni velallinen ei hakeudu velkajärjestelyyn. Käytäntö osoittaa, onko säännöstö niin tiukka, etteivät yksityiset elinkeinon- ja ammatinharjoittajat hae velkajärjestelyä, vaan lopettavat mieluummin liiketoimintansa.

Sopimusneuvottelujen aikainen tiedonantovelvollisuus uhkaavasta yrityssaneerauksesta. Velvoitteen sisältö ja laiminlyönnin seuraamukset

Maksukyvyttömyysmenettelyssä takaisinsaantisäännöstö suojaa velkojia heitä loukkaavilta, ajalle ennen maksukyvyttömyyttä sijoittuvilta velallisen määräystoimilta. Se ei kuitenkaan suojaa velallisen sopimuskumppania maksukyvyttömyyden tälle aiheuttavilta menetyksiltä. Lähtökohtaisesti kaikki velkojat kärsivät saataviensa suhteessa. Jos velallinen on hakeutunut yrityssaneeraukseen välittömästi vastaanotettuaan luotolla tehdyn tilauksen, on kuitenkin myös sopimuskumppanin tarvitseman oikeussuojan arviointi tarpeen. Olisiko velallisen tullut kertoa sopimuskumppanilleen välittömästi uhkaavasta maksukyvyttömyysmenettelystään, joka tulee aiheuttamaan sopimuskumppanille menetyksiä? Tutkielma on saanut innoituksensa esineoikeudellisesta problematiikasta. Suurin osa tutkielmasta sijoittuu kuitenkin sopimusoikeuden alalle. Sopimusoikeudesta johdettavilla tiedonantovelvoitteilla tutkielma pyrkii täydentämään ennen maksukyvyttömyysmenettelyä tehtyihin sopimuksiin puuttuvan esineoikeudellisen sääntelyn jättämää aukkoa. Toisaalta myös sopimuksenulkoista vahingonkorvausvastuuta ja niin kutsuttua sopimuksentekotuottamusta sekä myös menettelyn rikosoikeudellista kohtelua käsittelevät opit ovat merkityksellisiä monille tutkielman osille perinteisistä oikeudenalajaotteluista riippumatta. Tutkielman tavoitteena on osoittaa, että sopimusoikeuden yleisen lojaliteettiperiaatteen asettama tiedonantovelvollisuus voidaan tapauskohtaisessa harkinnassa ulottaa myös sopimusosapuolen omia taloudellisia olosuhteita koskeviin seikkoihin. Toisaalta tutkielman tavoitteena on luoda kehikko, jonka avulla tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin aiheuttaman vahingon korvaamista voidaan kohdella sopimusperusteisena va-hingonkorvausvastuuna riippumatta menettelyn rikosoikeudellisesta arvioinnista tai mahdollisen pätemättömyysperusteen täyttymisestä. Edellytyksenä opin soveltamiselle on, että sopimus oikein täytettynä olisi ollut loukatulle edullinen. Jos sitä vastoin sopimus oikein täytettynäkin olisi ollut loukatulle epäedullinen, hänelle ei ole syntynyt perusteltuja odotuksia sopimuksen tuottamasta hyödystä. Silloin pätemättömyysopin mukainen negatiivisen sopimusedun korvaaminen riittää turvaamaan loukatun aseman. Tutkielman metodi on ensisijaisesti oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa käsitellään kuitenkin laajasti myös oikeusvertailevia ja -historiallisia näkemyksiä, jotka ovat merkityksellisiä vallitsevan oikeustilan hahmottamiseksi. Sopimusoikeuden yleisen lojaliteettiperiaatteen ontologian ja soveltamisen osalta merkittävimmän lähdeteoksen asemassa on P.J. Muukkosen vuonna 1993 julkaistu artikkeli Sopimusoikeuden yleinen lojaliteettiperiaate. Muilta osin Mika Hemmon ja Ari Saarnilehdon sopimus- ja vahingonkorvausoikeudelliset teokset muodostavat keskeisimmän perustan tutkielmalle.

Hyödyntämiskielto ratkaisemassa konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ongelmia

Tutkimusmenetelmäni on lainopillinen. Tulkitsen konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ulottuvuutta ja oikeustieteen käsitystä siitä. Lähteinä olen käyttänyt sekä kansallista että kansainvälistä oikeuskäytäntöä. Lisäksi olen käyttänyt oikeuskirjallisuutta ja artikkeleita. Näiden lisäksi tutkimuksessa olen painottanut lähteinä lainsäädäntöaineistoa. Tutkielmassani tuon esiin itsekriminointisuojan nykyisen ulottuvuuden sekä muodostan hieman erottelua perinteisen itsekriminointisuojan ja konkurssivelallisen itsekriminointisuoja välille. Tarkoituksena on tuoda esiin ongelmakohtia liittyen konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ulottuvuuteen sekä pohtia, ratkaiseeko vuoden 2016 alusta voimaan tuleva oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskielto konkurssivelallisen itsekriminointisuojan ongelmat. Perinteinen itsekriminointisuoja ymmärretään jokaisen oikeutena olla myötävaikuttamatta syyllisyytensä selvittämiseen. Itsekriminointisuoja on yleisesti tunnustettu osa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin taetta. Konkurssilaissa säädetään erikseen konkurssivelallisen itsekriminointisuojasta konkurssissa. Konkurssivelallisella on oikeus vaieta konkurssimenettelyssä, jos samanaikaisesti on vireillä rikosprosessi häntä vastaan. Ainoastaan rikosprosessin ollessa vireillä ja rikosprosessin koskiessa konkurssimenettelyssä vaadittuja tietoja, saa velallinen oikeuden poiketa konkurssilain mukaisesta myötävaikutusvelvollisuudesta. Konkurssivelallisen itsekriminointisuoja ei takaa velalliselle yhtä laajaa suojaa kuin mitä perinteinen itsekriminointisuoja antaisi. Konkurssivelallisen itsekriminointisuoja saattaa tietyissä tilanteissa mahdollistaa oman rikoksen selvittämisen etukäteisen myötävaikutuksen. Oikeudenkäymiskaaren hyödyntämiskiellon on nähty parantavan konkurssivelallisen itsekriminointisuojan toteutumista ja sitä kautta velallisen oikeusturvaa. Hyödyntämiskiellolla tarkoitetaan kieltoa olla hyödyntämättä todisteena rikosprosessissa sellaista todistetta, joka on hankittu konkurssimenettelyssä käyttäen hyväksi velallisen myötävaikutusvelvollisuutta.