2 resultados para markanvändning


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Kaikissa EU-maissa on laadittu ensimmäiset vesienhoitosuunnitelmat, joiden avulla tavoitellaan pinta- ja pohjavesien hyvää tilaa vuonna 2015. Pohjavesin osalta tavoitteena on pohjavesien hyvä kemiallinen ja määrällinen tila. Vesienhoito on osa koko Euroopan laajuista, vesipolitiikan puitedirektiiviin pohjautuvaa työtä. Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueelle laaditussa vesienhoitosuunnitelmassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi on Lounais-Suomen alueen pohjavesille laadittu toimenpideohjelma. Lisäksi alueelle on laadittu kaksi pintavesien hoidon toimenpideohjelmaa, joista toinen Varsinais-Suomeen ja toinen Satakuntaan. Lounais-Suomen pohjavesien toimenpideohjelmaan vuoteen 2015 on koottu tiedot pohjavettä heikentävistä toiminnoista, riskipohjavesialueista ja selvityskohteista sekä pohjavesien määrällisestä ja kemiallisesta tilasta. Toimenpideohjelmassa esitetään myös tärkeimmät toimenpiteet, joiden avulla pohjavesien määrällinen ja kemiallinen hyvä tila pyritään saavuttamaan ja ylläpitämään vuoteen 2015 mennessä. Pohjavesien osalta tarkastelu kohdistuu vedenhankinnan kannalta tärkeisiin pohjavesialueisiin (luokka I) ja vedenhankintaan soveltuviin pohjavesialueisiin (luokka II). Lounais-Suomessa pohjavesialueita on yhteensä 295, joista I-luokan alueita on 219 kappaletta ja II-luokan alueita 76 kappaletta. Toimenpideohjelmassa tarkastellaan tarkemmin pohjavesialueita, joilla pohjaveden tila on heikentynyt tai hyvä tila on uhattuna ihmistoiminnasta johtuen. Lounais-Suomen alueella merkittävimmät pohjavettä vaarantavat ja muuttavat toiminnot ovat teollisuus ja yritystoiminta, pilaantuneet maa-alueet, liikenne ja tienpito sekä asutus ja maankäyttö. Myös maa-ainesten otolla, maa- ja metsätaloudella sekä vedenotolla ja tekopohjaveden muodostamisella voi olla pohjaveden laatua heikentäviä vaikutuksia. Riskialueiksi nimettiin 34 pohjavesialuetta, selvityskohteiksi 48 ja seurantakohteiksi 5 pohjavesialuetta. Huonoon tilaan on kemiallisen tilan arvioinnin kautta luokiteltu 9 pohjavesialuetta, joiden ongelmat johtuvat mm. torjunta-aineista, kloridista, liuottimista, polttonesteiden lisäaineista ja raskasmetalleista. Pohjavesien määrällinen tila on kaikilla Lounais-Suomen pohjavesialueilla hyvä. Kemiallisen hyvän tilan saavuttaminen ja sen ylläpitäminen vaativat toimenpiteitä, joista tärkeimpiä ovat riskitoimintojen ohjaaminen pohjavesialueiden ulkopuolelle, pohjavesien suojelusuunnitelmat, pilaantuneiden maa-alueiden tutkimukset ja kunnostukset sekä tiealueiden pohjavesisuojausten rakentaminen. Pohjavesien hyvää kemiallista tilaa ei saavuteta kaikilla pohjavesialueilla vuoteen 2015 mennessä, vaikka esitetyt toimenpiteet toteutettaisiin. Toimenpideohjelma tarkistetaan kuuden vuoden välein, jolloin arvioidaan uudestaan pohjavesien tila ja toimet pohjavesien hyvän tilan saavuttamiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Huvudsyftet med denna uppsats är redogöra hur två våtmarker i Ängelholms kommun har kommit till och dess nytta för miljön. För att kunna besvara denna fråga har jag noga studerat beslutsgången, gjort fältstudier, talat med markägare tagit del av opublicerat material och studerat äldre och nya kartor över de båda våtmarkerna, båda belägna i trakten av Höja, ungefär fem kilometer sydost om Ängelholm, och även gjort fältstudier. Utöver detta har jag visat hur Ängelholms och Åstorps kommun arbetar för att främja anläggningen av våtmarker. Båda intresserar sig för att minska övergödningen och med våtmarker så åstadkommer de detta. Utöver vattenrenare så är våtmarker också av intresse rent utbildningsmässigt och bra för att få en heterogen landskapsbild. Slutsatser Det är skillnad på storleken av våtmarker i nordvästra Skåne gentemot i Danmark. Detta beror på att Danmark tidigare var indelade i amt som hade hand om vattenfrågor och kunde genomdriva våtmarksanläggningar i större utsträckning. Våtmarkerna i Skörpinge och Höja fungerar båda som naturliga reningsverk av närsalter. Våtmarken i Skörpinge bör vara mer effektiv när det gäller rening av närsalter då denna har större antal hektar avrinningsområde i förhållandet till våtmarksareal. Till detta skapar våtmarkerna en biologisk mångfald, Våtmarken i Höja visade sig vara väldigt effektiv, 43,4%, när det gällde rening av kväve. Men siffrorna är troligen missvisande i och med att det gjorde för få stickprov under för kort tidsrymd. Andra studier visar en reningseffektivitet på mellan 2 – 20 %. Det som skiljer våtmarkerna åt är dels formen och utförandet och dels antalet markägare. Våtmarken i Höja ägs av bara en markägare medan den andra ägs av fyra. Till detta krävdes det ett godkännande från Miljödomstolen för att våtmarken i Skörpinge skulle få anläggas. Båda våtmarkerna tog lika lång tid att anlägga, ungefär två år. Hur lång tid det tar att anlägga en våtmark kan bero på om markägare vill ha bidrag eller inte och i så fall från vilket myndighet. Så det kan säkerligen ta kortare tid att anlägga en våtmark. För att följa upp nyttan av våtmarkerna i Höja och Skörpinge bör det göras fler stickprov under längre tid och med dessa avgöra hur effektiva våtmarkerna egentligen är. Till detta bör det göras en inventering av flora och fauna för att undersöka den biologiska mångfalden.