Humanitaarinen interventio ja Suomen sotilaallinen kriisinhallinta

Tämän tutkielman tarkoitus on selvittää, voidaanko humanitaarisen intervention käsitteellä kuvata Suomen sotilaallista kriisinhallintaa. Lähtökohta on, että kriisinhallintatehtävien vaarallisuus ja tavoite auttaa kriisien uhreja edellyttävät tämän suhteen avaamista. Tutkimusmetodi on systemaattinen analyysi, jonka lähdekirjallisuutta ovat etiikan, kansainvälisen politiikan ja sotataidon teokset, lainsäädäntö, hallinnolliset asiakirjat sekä mielipidetutkimukset. Kansainvälisesti humanitaarista interventiota on tutkittu paljon; sen luonnetta Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa vähän. Tutkimuskysymys ratkaistaan välitavoittein: 1) Mikä on humanitaarisen intervention merkitys kriisinhallinnan käsitteistössä?, 2) miten se on oikeutettavissa ja mikä on sen oikeutettu määritelmä?, 3) onko humanitaarisen intervention käsitteellä vastaavuus Suomen sotilaallisessa kriisinhallinnassa ja 4) ovatko kansallinen etu ja kansainvälinen vastuu ristiriidassa päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta? Neljä välitavoitetta vastaa tämän tutkielman neljää päälukua. Ensimmäiseksi osoitetaan, että humanitaarinen interventio on sotilaallisen kriisinhallinnan laji, jolla sotataidon menetelmin voidaan vaikuttaa tehokkaasti vakavaan valtionsisäiseen kriisin. Kansainvälisesti se on yleistynyt perinteisen rauhanturvaamisen vähetessä. Asevoiman käyttö voi olla passiivista tai aktiivista ja siihen pätee samat vaaran ja virheen lainalaisuudet kuin sodankäyntiin yleensä. Toiseksi tarkastellaan 1) kansainvälisoikeudellista, 2) oikeutetun sodan koulukunnan, 3) uusliberalistista, 4) kansalaisjärjestöjen näkökulmaan pohjautuvaa sekä 5) synteettistä oikeuttamismallia. Parhaiten ilmiötä kuvaa synteettinen toiminnallinen oikeuttamismalli, joka perustuu sekä etiikan teoriaan että sotataidon empiriaan. Oikeuttamistarkastelusta johdetaan tämän tutkielman määritelmä: ”Humanitaarinen interventio on valtion tai siihen verrattavan ryhmittymän pakottaminen sotilaallisella voimankäytöllä lopettamaan alueellaan tapahtuvat vakavat ja välittömät ihmisoikeusloukkaukset. Humanitaarisella interventiolla tulee olla kansainvälisen yhteisön enemmistön tuki. Humanitaarisen intervention operaatiotyypit ovat: 1) avun perillemenon varmistaminen, 2) avustusoperaatioiden suojaaminen, 3) uhrien pelastaminen ja 4) pahantekijäin lyöminen.” Kolmanneksi verrataan määritelmän vastaavuutta Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan teoriaan ja käytäntöön. Ilmenee, että lainsäädännössä ja hallintokielessä korrektit ilmaisut kuten ´erittäin vaativat kriisinhallintatehtävät´ perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana peittävät yhden tarkoitteistaan, joka sotataidon kielessä on humanitaarinen interventio. Luokitellaan myös puolustusvoimien verkkosivuillaan ilmoittamat kriisinhallintaoperaatiot suhteessa humanitaarisen intervention neljään tyyppiin. Ilmenee, että valtaosa henkilöstöresursseista sitoutuu humanitaarisiin interventioihin tai intervention tyyppejä sisältäviin sekoittuneisiin operaatioihin. Esimerkkinä sekoittuneesta operaatiotilanteesta käsitellään Afganistania. Vähemmistö henkilöstöstä on puhtaissa perinteisen rauhanturvaa-misen tai puhtaissa humanitaarisen intervention operaatioissa kuten EU:n Tshadin operaatiossa. Neljänneksi tutkitaan kansallista etua kriisinhallinnassa hyötyinä yksilölle ja valtiolle. Analysoidaan kansallisen edun ja kansainvälisen vastuun suhdetta, jossa valinnan ääripäät painottavat pelkkää valtion etua tai vain globaalia vastuuta. Ääripäiden keskiväli on eettisen politiikan valinta. Todetaan, että sotilaallisen kriisinhallinnan tulos on mitattava kriisin uhrien näkökulmasta. Tulee ilmi sotataidon perimmäinen kysymys ihmishengen samanaikaisesta itseis- ja välinearvosta, mikä on eettisen harkinnan perusta lähetettäessä kansalaisia kuolemanvaaraan. Globaalia vastuuta ja kansallista etua ei voida ristiriidattomasti sovittaa yhteen päätettäessä sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Tämän tutkielman johtopäätös on, että näin määritellyllä humanitaarisen intervention käsitteellä voidaan kuvata Suomen sotilaallisen kriisinhallinnan vaativia tehtäviä perinteisen rauhanturvaamisen vastakohtana. Ilmiön monimuotoisuus edellyttää teoreettista ja empiiristä jatkotutkimusta, jonka tavoite on myös kriisinhallinnan tavoite, – hyveen ja hyvän elämän edistäminen.

Punaisen Afganistanin puolesta : Neuvostoliiton interventio - sota - sotataito

Uusimpiin tutkimuksiin ja julkaistuihin alkuperäisasiakirjoihin perustuva kokonaisesitys, joka tarkastelee neuvostojoukkojen sodankäyntiä Afganis­tanissa ja asettaa sodan myös laajempaan historialliseen ja poliittiseen kontekstiin. Mitkä olivat ne syyt, jotka veivät Neuvostoliiton intervention tielle? Minkälaisia joukkoja käytettiin? Miten suursotaa ja ennen kaikkea Euroopan sotanäyttämöitä varten laaditut sotaopit soveltuivat yhteen­ottoon, jonka toisena osapuolena oli sissitaktiikkaa käyttävä islamilainen vastarintaliike? Miten operaatiotaitoa, taktiikkaa ja joukkojen organisaatioita kehitettiin? Miten Afganistanin oman armeijan kehittämisessä onnistuttiin? Miten intervention kokonaisuutta on arvioitava suhteessa asetettuihin tavoitteisiin? Miksi vastarintaliikettä ei onnistuttu kukistamaan? Kirjan aihe on edelleen ajankohtainen, sillä sota Afganistanissa on - vaihtelevin muodoin - jatkunut nykypäiviin saakka. Jukka Kulomaa on Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti. Hän on tutkimus- ja opetustyössään keskittynyt erityisesti Neuvostoliiton sotataitoon.

Opettajan uskomukset opetustyön lähtökohtana : näkökulmia pedagogiseen ajatteluun

The purpose of this research was to examine teacher’s pedagogical thinking based on beliefs. It aimed to investigate and identify beliefs from teachers’ speech when they were reflecting their own teaching. Placement of beliefs in levels of pedagogical thinking was also examined. The second starting point for a study was the Instrumental Enrichment -intervention, which aims to enhance learning potential and cognitive functioning of students. The goal of this research was to investigate how five main principles of the intervention come forward in teachers’ thinking. Specifying research question was: how similar teachers’ beliefs are to the main principles of intervention. The teacher-thinking paradigm provided the framework for this study. The essential concepts of this study are determined exactly in the theoretical framework. Model of pedagogical thinking was important in the examination of teachers’ thinking. Beliefs were approached through the referencing of varied different theories. Feuerstein theory of Structural cognitive modifiability and Mediated learning experience completed the theory of teacher thinking. The research material was gathered in two parts. In the first part two mathematics lessons of three class teachers were videotaped. In second part the teachers were interviewed by using a stimulated recall method. Interviews were recorded and analysed by qualitative content analysis. Teachers’ beliefs were divided in themes and contents of these themes were described. This part of analysis was inductive. Second part was deductive and it was based on theories of pedagogical thinking levels and Instrumental Enrichment -intervention. According to the research results, three subcategories of teachers’ beliefs were found: beliefs about learning, beliefs about teaching and beliefs about students. When the teachers discussed learning, they emphasized the importance of understanding. In teaching related beliefs student-centrality was highlighted. The teachers also brought out some demands for good education. They were: clarity, diversity and planning. Beliefs about students were divided into two groups. The teachers believed that there are learning differences between students and that students have improved over the years. Because most of the beliefs were close to practice and related to concrete classroom situation, they were situated in Action level of pedagogical thinking. Some teaching and learning related beliefs of individual teachers were situated in Object theory level. Metatheory level beliefs were not found. Occurrence of main principles of intervention differed between teachers. They were much more consistent and transparent in the beliefs of one teacher than of the other two teachers. Differences also occurred between principles. For example reciprocity came up in every teacher’s beliefs, but modifiability was only found in the beliefs of one teacher. Results of this research were consistent with other research made in the field. Teachers’ beliefs about teaching were individual. Even though shared themes were found, the teachers emphasized different aspects of their work. Occurrence of beliefs that were in accordance with the intervention were teacher-specific. Inconsistencies were also found within teachers and their individual beliefs.

Yhdessä ajattelu ja osallistuminen : Interventiotutkimus yhteistoiminnallisen oppimisen kehittymisestä kahdessa alakoulun pienryhmässä

Participation and social modes of thinking - An intervention study on the development of collaborative learning in two primary school small groups This study explores the thinking together -intervention programme in three primary school classes. The object of the intervention was to teach pupils to use exploratory talk in small group collaboratory learning. Exploratory talk is a type of talk in which joint reasoning is made explicit. Research has shown that exploratory talk can improve mathematics and science learning, argumentative skills and competence in reasoning tests. The object of this study was to investigate the theory of social modes of thinking which the intervention program is based on. I tried to find out how the thinking together -intervention programme suits the Finnish context. Therefore my study is part of an international research project of interventions that have been implemented for example in Great-Britain and in Mexico. One essential drawback in former research made on thinking together -approach is that the nature of participation has not been studied properly. In this study I also examine how the nature of participation develops in small groups. In addition to that I aim to develope a theoretical framework which includes both the perspectives of the social modes of thinking and the nature of participation. The perspective of this study is sociocultural. The research material consists of video recordings of collaborative learning tasks of two small groups. In groups there were pupils of age groups 9 - 11. I study the nature of participation using both qualitative and quantitative methods. Quantitative methods include for example IR-analysis method and counting of turns at talk and words. I also use qualitative content analysis to analyze both the nature of participation and social modes of thinking. As a result of my study I found out that the interaction of the other group was leadership based and in the other group the interaction was without leadership relations. In both groups the participation was quantitatively more symmetrical in the end of the intervention. In the group in which the interaction was leadership based the participation of the pupils was more symmetrical. Exploratory talk was found more in the group without leadership relations, but in both groups the amount of exploratory talk was increased during the intervention. Leadership based interaction was further divided into interaction of alienating and inclusive leadership according to how symmetrical the participation was in the dialogue. Exploratory talk was found only when the leadership was inclusive or the interaction was without leadership relations. The main result of the study was that the exploratory talk was further divided into four subcategories according to the nature of participation. In open and inclusive exploratory talk all group members participated initiatively and their initiatives were responded by others. In closed and uneven exploratory talk some group members couldn't participate properly. Therefore it cannot be said that exploratory talk guarantees symmetrical participation. The nature of participation must be investigated separately.

Negotiating and Renegotiating Conversational Ground Rules : Formation of an Artifact Designed to Mediate Exploratory Collaboration

This study highlights the formation of an artifact designed to mediate exploratory collaboration. The data for this study was collected during a Finnish adaptation of the thinking together approach. The aim of the approach is to teach pulps how to engage in educationally beneficial form of joint discussion, namely exploratory talk. At the heart of the approach lies a set of conversational ground rules aimed to promote the use of exploratory talk. The theoretical framework of the study is based on a sociocultural perspective on learning. A central argument in the framework is that physical and psychological tools play a crucial role in human action and learning. With the help of tools humans can escape the direct stimulus of the outside world and learn to control ourselves by using tools. During the implementation of the approach, the classroom community negotiates a set of six rules, which this study conceptualizes as an artifact that mediates exploratory collaboration. Prior research done about the thinking together approach has not extensively researched the formation of the rules, which give ample reason to conduct this study. The specific research questions asked were: What kind of negotiation trajectories did the ground rules form during the intervention? What meanings were negotiated for the ground rules during the intervention The methodological framework of the study is based on discourse analysis, which has been specified by adapting the social construction of intertextuality to analyze the meanings negotiated for the created rules. The study has town units of analysis: thematic episode and negotiation trajectory. A thematic episode is a stretch of talk-in-interaction where the participants talk about a certain ground rule or a theme relating to it. A negotiation trajectory is a chronological representation of the negotiation process of a certain ground rule during the intervention and is constructed of thematic episodes. Thematic episodes were analyzed with the adapted intertextuality analysis. A contrastive analysis was done on the trajectories. Lastly, the meanings negotiated for the created rules were compared to the guidelines provided by the approach. The main result of the study is the observation, that the meanings of the created rules were more aligned with the ground rules of cumulative talk, rather than exploratory talk. Although meanings relating also to exploratory talk were negotiated, they clearly were not the dominant form. In addition, the study observed that the trajectories of the rules were non identical. Despite connecting dimensions (symmetry, composition, continuity and explicitness) none of the trajectories shared exactly the same features as the others.

Musculoskeletal disorders and psychosocial factors at work : Effects of a participatory ergonomics intervention in a cluster randomized controlled trial

This study examined the efficacy of a participatory ergonomics intervention in preventing musculoskeletal disorders (MSDs) and changing unsatisfactory psychosocial working conditions among municipal kitchen workers. The occurrence of multiple-site musculoskeletal pain (MSP) and associations between MSP and psychosocial factors at work over time were studied secondarily. A cluster randomized controlled trial was conducted during 2002-2005 in 119 municipal kitchens with 504 workers. The kitchens were randomized to an intervention (n = 59) and control (n = 60) group. The intervention lasted 11 to 14 months. The workers identified strenuous work tasks and sought solutions for decreasing physical and mental workload. The main outcomes were the occurrence of and trouble caused by musculoskeletal pain in seven anatomical sites, local musculoskeletal fatigue after work, and musculoskeletal sick leaves. Psychosocial factors at work (job control, skill discretion, co-worker relationships, supervisor support, mental strenuousness of work, hurry, job satisfaction) and mental stress were studied as intermediate outcomes of the intervention. Questionnaire data were collected at three months intervals during the intervention and the one-year post-intervention follow-up. Response rates varied between 92 % and 99 %. In total, 402 ergonomic changes were implemented. In the control group, 80 changes were spontaneously implemented within normal activity. The intervention did not reduce perceived physical workload and no systematic differences in any health outcomes were found between the intervention and control groups during the intervention or during the one-year follow-up. The results suggest that the intervention as studied in the present trial was not more effective in reducing perceived physical workload or preventing MSDs compared with no such intervention. Little previous evidence of the effectiveness of ergonomics interventions in preventing MSDs exists. The effects on psychosocial factors at work were adverse, especially in the two of the participating cities where re-organization of foodservices timed simultaneously with the intervention. If organizational reforms at workplace are expected to occur, the execution of other workplace interventions at the same time should be avoided. The co-occurrence of musculoskeletal pain at several sites is observed to be more common than pain at single anatomical sites. However, the risk factors of MSP are largely unknown. This study showed that at baseline, 73 % of the women reported pain in at least two, 36 % in four or more, and 10 % in six to seven sites. The seven pain symptoms occurred in over 80 different combinations. When co-occurrence of pain was studied in three larger anatomical areas (neck/low back, upper limbs, lower limbs), concurrent pain in all three areas was the most common combination (36 %). The 3-month prevalence of MSP (≥ 3 of seven sites) varied between 50 % and 61 % during the two-year follow-up period. Psychosocial factors at work and mental stress were strong predictors for MSP over time and, vice versa, MSP predicted psychosocial factors at work and mental stress. The reciprocality of the relationships implies either two mutually dependent processes in time, or some shared common underlying factor(s).

Pahaa hyvän puolesta? Venäjän Georgian- ja Naton Kosovon-interventioiden oikeutusperusteet presidenttien puheissa

Naton Kosovon-interventiolla vuonna 1999 ja Venäjän Georgian-interventiolla vuonna 2008 ei äkkiseltään katsottuna ole juurikaan yhteistä. Molemmissa tapauksissa kuitenkin suurempi valtio tai organisaatio toteutti sotilaallisen intervention suvereenin valtion fyysiselle alueelle ilman legitiimin kansainvälisen auktoriteetin, Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston, siunausta. Molemmissa tapauksissa intervention kohteena oli monikulttuurinen, monien sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten jakolinjojen maa ja alue, jossa vähemmistöjen asema oli voimakkaan debatin aiheena. Tämän ”Pahaa hyvän puolesta?” -tutkielman tavoitteena on Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien puheissaan esittämien interventioiden oikeusperusteiden sekä niiden samankaltaisuuksien ja erojen määritteleminen. Tutkimuksen aineiston muodostavat presidentti Clintonin maalis-huhtikuussa 1999 ja presidentti Medvedevin elokuussa 2008 pitämät puheet, joissa he pyrkivät oikeuttamaan johtamaansa interventiota. Keskustelu Kosovon ja Georgian tapausten yhteneväisyyksistä heräsi syksyllä 2008: esimerkiksi pääministeri Vladimir Putin käytti Kosovon itsenäistymistä Georgian separatistialueiden itsenäistymisen esikuvana ja suomalaisten Venäjän-tutkijoiden piirissä interventioiden yhtäläisyyksiä pohdittiin jo pian Georgian tapahtumien alettua elokuussa 2008. Tähän keskusteluun haluan tällä tutkimuksella osallistua. Tutkimuksen teoreettinen tausta muodostuu valtiota, suvereniteettia, interventiota, sotaa, uhkaa ja identiteettiä käsittelevistä teorioista, Chaïm Perelmanin retoriikan teoriasta sekä aiemmasta Venäjän ja Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Georgiaa ja Kosovoa käsittelevästä tutkimuksesta. Aineiston analyysi osoittaa, että presidenttien esittämissä oikeusperusteissa oli sekä samankaltaisuuksia että eroavaisuuksia. Medvedevin esittelemät oikeutusperusteet voidaan jakaa neljään eri ryhmään, joita ovat kansainvälisen lainsäädännön rikkominen, humanitaariset syyt ja omien kansalaisten suojelu, rauhanturvaamisen ja historiallisen tehtävän täyttäminen sekä interventio rangaistuksena. Clintonin esittämät oikeutusperusteet jaan tässä tutkimuksessa viiteen ryhmään: interventio suuremman katastrofin estämiskeinona, humanitaarisen katastrofin, etnisen väkivallan ja julmuuden lopettamiskeinona, Yhdysvallat rauhantekijänä, vapaan, rauhallisen ja vakaan Euroopan puolesta sekä interventio moraalisena valintana ja vastauksena kansainvälisten sopimusten rikkomiselle. Puheissa esiintyy voimakkaita tunteisiin vetoavia ilmaisuja ja niissä on havaittavissa ajallinen evoluutio, ilmaisujen vähittäinen muuttuminen ajan kuluessa. Aineisto keskittyy erityisesti intervention alkuvaiheeseen, jolloin legitimiteetin vahvistaminen oli erityisen tärkeää. Molemmissa presidenttien puheissa uhka ja toiseus määritellään selkeästi. Oma toiminta esitetään korostetun positiivisessa valossa, viattomien pelastajana ja lain, oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden puolustajana. Puheet on suunnattu tarjoamaan jotain jokaiselle yleisölle. Poliittisina, virallisina dokumentteina niiden tehtävänä on vallankäyttö ja yleisöjen asenteisiin ja mielipiteisiin vaikuttaminen myös arvoihin vetoamalla. Puheet ovat viimeisteltyjä poliittisen teatterin näytöksiä. Näiden näytösten rooleja näyttelevät niin suuri valtio, pieni valtio, kansainvälinen yhteisö ja viattomien ihmisten kohtalokin.

Sokeri, kauppa ja kehitys : kehityspoliittinen johdonmukaisuus Euroopan unionin interventiossa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioihin

Tutkielmassa tarkastelen Euroopan unionin (EU) kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatetta, eli kehitysyhteistyön tavoitteiden huomioonottamista muilla politiikanaloilla. Tutkimuskohteeni on EU:n maatalous- ja kauppapoliittisten toimenpiteiden ja EU:n kehityspolitiikan yhteisvaikutus neljässä Lomén sopimuksen sokeripöytäkirjaan kuuluneessa Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtiossa: Fidzissä, Guyanassa, Malawissa ja Tansaniassa. Sokeripolitiikka avaa politiikkajohdonmukaisuuteen mielenkiintoisen näkökulman, koska siinä yhdistyvät EU:n kauppa- ja maatalouspoliittiset intressit ja koska se on ollut tärkeässä osassa EU:n ja AKT-maiden välisissä suhteissa. Sokeripöytäkirja oli keskeinen osa EU:n etuuskohtelujärjestelmää, joka piti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtiot unionin etuoikeutetuimpana kumppanimaaryhmänä. 1990-luvulla alkaneet kehityspolitiikan alueellisten ja sisällöllisten painotusten muutokset johtivat lopulta myös sokeripöytäkirjan purkamiseen. EU:n sokeripolitiikan uudistukset ovat vaikuttaneet tapausmaihin eri tavalla. EU:n aiemmasta sokeripolitiikasta hyötyneet sokeripöytäkirjamaat joutuvat jatkossa avoimeen kilpailuun toistensa ja muiden vähiten kehittyneiden maiden ja AKT-maiden kanssa. Fidzille ja Guyanalle uusi tilanne voi koitua kohtalokkaaksi, mutta Malawille ja Tansanialle markkinoillepääsyn helpottuminen avaa uusia mahdollisuuksia. EU:n sokeripolitiikasta ja kehitysyhteistyöstä muodostuva interventio tapausmaissa osoittaa, että EU on ottanut huomioon sen sokeripolitiikan aiheuttamat vaikutukset kaikissa tapausmaissa. Intervention perusteella kehitysyhteistyön instrumentteja voidaan käyttää kumoamaan muiden EU:ssa vahvempien politiikka-alojen kielteisiä vaikutuksia ja auttamaan kehitysmaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin. Interventio näyttäisi EU:n omaksuneen enemmän tai vähemmän johdonmukaisen lähestymistavan tapausmaita kohtaan. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoittaa intervention edustavan johdonmukaisuutta ennemmin kauppapoliittisten tavoitteiden kuin kehitysyhteistyön tavoitteiden näkökulmasta. Päätelmieni mukaan kehityspoliittista johdonmukaisuutta voidaan tulkita osana EU:n laajempia kauppapoliittisia pyrkimyksiä. Määrittelemällä tiettyjä politiikkoja kehityspoliittisen johdonmukaisuuden periaatteen mukaiseksi, EU on voinut hakea oikeutusta pääasiassa vapaakauppaa tukeville aloitteilleen. Tutkielmassa osoitan, kuinka politiikkojen välistä kehitystä tukevaa johdonmukaisuutta voidaan arvioida ottamalla samaan aikaan huomioon sekä kehitysyhteistyön että muiden politiikanalojen vaikutukset yhden intervention osina. Valitsemani näkökulman perusteella kehityspoliittisen johdonmukaisuuden edistämisessä voitaisiin antaa enemmän vastuuta kehitysyhteistyölle ja kehityspolitiikalle.

Eurooppalaisen tupakoinnin ehkäisyohjelman vaikutukset nuorten tupakointi-intentioon ja sitä edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin Helsingin yläkouluissa

Tupakointi on yleensä nuoruudessa alkava riippuvuutta aiheuttava tapa, jonka terveysvaikutukset näkyvät vasta myöhemmin. Tupakoinnin ehkäisypolitiikan ja tupakoinnin ehkäisyohjelmien eli interventioiden kohdistaminen nuoriin on olennaista, koska suurin osa tupakoitsijoista aloittaa tupakoinnin nuorena. Vuonna 1997 Helsingissä toteutettiin eurooppalainen koulu- ja yhteisötason tupakoinnin ehkäisyohjelma (ESFA). Intervention teoreettisena viitekehyksenä toimi ASE -malli (asenne, sosiaalinen vaikuttaminen ja pystyvyys -malli). ASE -malli juontaa juurensa Fishbeinin & Ajzenin perustellun toiminnan teoriasta. Suomessa kokeellinen interventio-ohjelma toteutettiin syksystä 1998 kevääseen 2001 koko yläasteen kestävänä pitkittäistutkimuksena. Helsingin yläkouluista valittiin satunnaisesti 13 ohjelmakouluiksi, joissa toteutettiin interventio ja 14 koulua toimi vertailukouluina, joissa toteutettiin normaalia terveysvalistusta. Ohjelma- ja vertailukoulujen oppilaille tehtiin vuosien 1998–2001 aikana neljä laajaa lomakekyselyä, joista käytettiin tässä tutkimuksessa kolmen ensimmäisen vastauksia. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, että pystyttiinkö interventiolla vaikuttamaan tupakoinnin aloittamiseen, nuorten tupakointi-intentioon, sosiaalisiin normeihin, vahvistamaan kielteisiä asenteita tupakointia kohtaan, torjumaan sosiaalista painetta ja vahvistamaan pystyvyyttä kieltäytyä tupakasta. Lisäksi tarkasteltiin sitä, polarisoituivatko asenteet enemmän ohjelmaryhmässä kuin vertailuryhmässä. Tutkimuksessa käytettiin muuttujien yhteyksien tutkimisessa korrelaatioanalyysiä ja muuttujien keskiarvojen muuttumista intervention aikana tutkittiin useampisuuntaisen toistettujen mittausten varianssianalyysillä. Intervention aikana nuorten keski-ikä oli 13,8–15,8 vuotta. Intervention lähtötasolla ohjelma- ja vertailukoulujen välillä ei ollut eroja tutkituissa muuttujissa. Intervention aikana tutkituissa muuttujissa tapahtui muutos tupakoinnin kannalta huonompaan suuntaan. Yhdestätoista muuttujasta vain kahdessa muutos oli vähäisempää ohjelmakoulussa, ja lisäksi saatiin muutos kahdessa muuttujassa tytöillä. Lievempi muutos saatiin aikaan ohjelmakoulussa tupakoinnin hyödyt -asenteissa ja sosiaaliset normit vertaiset. Tytöillä muutos saatiin aikaan sosiaalisissa normeissa perhe ja opettaja sekä sosiaalisessa paineessa perhe ja opettaja. Kysymykseen intervention mekanismista ei kuitenkaan saatu vastausta, koska koulujen välille ei syntynyt eroa, mitä selittää, eikä interventiolla pystytty vaikuttamaan intentiota edeltäviin psykososiaalisiin tekijöihin, eli ei ollut tuloksia, mistä edetä. Asenteiden hajonta oli lähes yhtä suurta sekä ohjelma- että vertailukoulussa, joten interventio ei polarisoinut asenteita ohjelmakoulussa. Interventiolla pystyttiin vähentämään tupakoinnin aloittamista ohjelmakoulussa, mutta vaikutus ei tapahtunut teorian mukaan odotettujen kognitiivisten tekijöiden kautta. Tupakointi riskikäyttäytymisenä voi olla nuorilla prototyyppi-käyttäytymishalukkuusmallin mukaan myös ei-intentionaalista, ja siten sosiokognitiivisilla käsitteillä ei voida selittää täysi nuorten tupakoinnin aloittamista.

Periodontal and dental health and oral self-care among adults with diabetes mellitus.

ABSTRACT Bakhshandeh, Soheila. Periodontal and dental health and oral self-care among adults with diabetes mellitus. Department of Oral Public Health, Institute of Dentistry, Faculty of Medicine, University of Helsinki, Helsinki, Finland. 2011. 49 pp. ISBN 978-952-10-7193-5(paperback). The aim of the present study was to assess oral health and treatment needs among Iranian adults with diabetes according to socio-demographic status, oral hygiene, diabetes related factors, and to investigate the relation between these determinants and oral health. Moreover, the effect of an educational oral health promotion intervention on their oral health and periodontal treatment needs was studied. The target population comprised adults with diabetes in Tehran, Iran. 299 dentate patients with diabetes, who were regular attendants to a diabetic clinic, were selected as the study subjects. Data collection was performed through a clinical dental examination and self-administered structured questionnaire. The questionnaire covered information of the subject s social background, medical history, oral health behaviour and smoking. The clinical dental examinations covered the registration of caries experience (DMFT), community periodontal index (CPI) and plaque index (PI). The intervention provided the adults with diabetes dental health education through a booklet. Reduction in periodontal treatment needs one year after the baseline examination was used as the main outcome. A high prevalence of periodontal pockets among the study population was found; 52% of the participants had periodontal pockets with a pocket depth of 4 to 5 mm and 35% had periodontal pockets with pocket depth of 6 mm or more. The mean of the DMFT index was 12.9 (SD=6.1), being dominated by filled teeth (mean 6.5) and missing teeth (mean 5.0). Oral self-care among adults with diabetes was inadequate and poor oral hygiene was observed in more than 80% of the subjects. The educational oral health promotion decreased periodontal treatment needs more in the study groups than in the control group. The poor periodontal health, poor oral hygiene and insufficient oral self-care observed in this study call for oral health promotion among adult with diabetes. An educational intervention showed that it is possible to promote oral health behaviour and to reduce periodontal treatment needs among adults with diabetes. The simplicity of the model used in this study allows it to be integrated to diabetes programmes in particular in countries with a developing health care system.

Oikeutta politiikan ehdoilla: Kansanmurhan vastainen sopimus Yhdistyneissä kansakunnissa vuosina 1951-1982

Kansanmurhan vastainen sopimus luotiin toisen maailmansodan jälkeen yhdessä muun Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusjärjestelmän kanssa vastaukseksi edellisten vuosikymmenten ihmisoikeusrikkomuksiin. Näistä pyrkimyksistä huolimatta sopimuksella ei ollut merkittävää roolia ihmisoikeusrikkomusten estämisessä aina 1990-luvulle saakka, ja useat väkivaltakampanjat ylsivät vuosikymmenten aikana kansanmurhan asteelle sopimuksen olemassaolosta huolimatta. Tämän tutkielman tavoitteena on arvioida, mitkä tekijät vaikuttivat sopimuksen marginaaliseen asemaan 1950-80 -luvuilla. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa heikkoa asemaa on pyritty selittämään esimerkiksi sopimuksen tarpeettomuuteen sekä sen juridisiin ongelmiin tukeutuvien selitysten avulla. Vaikka tutkielma osin jakaakin näiden näkökulmien paikkansapitävyyden, argumentoi se myös, että sopimuksen asema liittyy oleellisesti kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen politiikan vuorovaikutteiseen suhteeseen. Kansainvälinen oikeus toisaalta vaikuttaa kansainvälisen politiikan luonteeseen, mutta myös kansainvälisen yhteisön parissa vallitsevat normit vaikuttavat siihen, minkälainen asema mahdollisesti ristiriitaisilla oikeusperiaatteilla on. Tutkielma käyttää lähdeaineistonaan Yhdistyneiden kansakuntien poliittisissa elimissä kansanmurhiin liittyneitä keskusteluita, ja pyrkii aineiston avulla kuvaamaan minkälainen asema kansanmurhan vastaisella sopimuksella oli kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa. Tutkielma käyttää teoreettisena viitekehyksenään mukaelmaa Martti Koskenniemen esittelemästä ’lain’ ja ’politiikan’ dikotomiasta argumentin todistusvoimalle kansainvälisessä toiminnassa. Koska kansainvälinen toimija häivyttää argumentin poliittisen luonteen pukemalla argumentin lain verhoon, kertovat valtioiden valinnat käyttää tiettyjä oikeusperiaatteita näiden oikeusperiaatteiden hyväksytystä roolista kansainvälisinä normeina. Tähän viitekehykseen tukeutuen kansanmurhan vastaisesta sopimuksesta käydyn keskustelun määrä, sekä toisaalta sopimuksen rooli valtioiden poliittisessa argumentaatiossa luovat kuvan sopimuksen asemasta kansainvälisen yhteisön normihierarkiassa, sekä myös itsenäisesti vaikuttavat tähän asemaan. Tutkielma pyrkii valikoituihin tapaustutkimuksiin keskittyvän analyysin avulla erottamaan tekijöitä, jotka vaikuttivat siihen, millä tavoin valtiot käyttivät sopimusta poliittisessa keskustelussa. Jo aikaisessa vaiheessa tutkimusprosessia havaittiin, että kansanmurhan vastaisen sopimuksen heikko asema heijastui työhypoteesin mukaisesti sopimukseen liittyneiden keskusteluiden pienenä määränä. Lisäksi havaittiin, että YK:n elimissä käydyt keskustelut liittyivät harvoin, ainoastaan kahdessa tapauksessa, suoranaisesti kansanmurhan vastaiseen sopimukseen. Useimmiten keskustelu kansanmurhasta oli joko ainoastaan laajemman keskustelun sivujuonne, tai puuttui tyystin keskustelusta, jossa se olisi voinut olla mukana. Tapaustutkimuksiksi valittujen keskusteluiden analyysi osoittaa, että sopimuksesta käyty keskustelu muodostui usein kylmän sodan rintamalinjojen mukaiseksi, ja molemmat leirit mobilisoivat sopimuksen ideologisen kamppailun välineeksi. Toisaalta kylmään sotaan perustunut viitekehys vaikutti sopimuksen aseman taustalla vain pinnallisesti. Kansainvälisen yhteisön rakenne oli sopimuksesta käydyissä keskusteluissa moniuloitteinen, ja ideologian lisäksi myös muut tekijät vaikuttivat keskustelujen rakentumiseen. Ideologisesti vastakkaiset blokit myös jakoivat yhteisen käsityksen siitä, mitä kansainvälisen turvallisuuden konsepti piti sisällään, ja sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto suhtautuivat penseästi sopimuksen käyttöön sen rajoittaessa valtioiden suvereniteettia. Keskusteluista hahmottuu myös pienten valtioiden aktiivinen rooli sopimukseen tukeutumisessa suurvaltoihin verrattuna. Pienet valtiot saattoivat olla keskustelun aloittajina ainoastaan suurvaltojen palvelijoita, mutta voidaan myös arvioida johtuiko pienten valtioiden aktiivinen rooli niiden positiivisemmasta suhteesta kansainvälisen oikeusregiimin muodostumiseen. Tutkielma erottaa myös makrotason ongelmia, jotka vaikuttivat YK-järjestelmän toimintaan tutkimusajanjakson aikana. YK-järjestelmällä oli vaikeuksia puuttua maiden sisäisiin konflikteihin, mikä oli suoraan kytköksissä jännitteeseen suvereniteetin ja kansanmurhan vastaiseen sopimukseen sisältyvän puuttumisen velvoitteen välillä kansainvälisinä normeina. Toisaalta vaikeudet liittyivät myös tutkimusajanjakson aikana vallinneeseen, valtiolähtöiseen turvallisuuskäsitykseen. Vuoden 1982 Sabran ja Shatilan tapaus toi lisäksi esiin vaikeudet, jotka sopimuksen historiallinen suhde Holokaustin perintöön toi sopimuksen soveltamiseen. Peilattaessa tutkimustuloksia 1990-luvulla tapahtuneeseen sopimuksen aseman vahvistumiseen, voidaan todeta, että juuri tutkielmassa kuvattujen rakenteiden muutos osittain mahdollisti muutoksen sopimuksen asemassa. Kylmän sodan päättyminen toisaalta poisti (ainakin hetkellisesti) monia tutkielmassa kuvattuja jännitteitä, mutta myös kansainvälinen normisto on aidosti muuttunut kahden viime vuosikymmenen aikana. Kansainvälisen suojeluvelvoitteen (responsibility to protect) normi on asettanut suvereniteetin normin kunnioittamisen ehdolliseksi ihmisoikeuksien kunnioittamiselle, ja inhimillisen turvallisuuden konsepti on noussut yhä voimakkaammin turvallisuusajattelun valtavirtaan valtiolähtöisen turvallisuuskäsityksen rinnalle.

Lastensuojelun alkuvaiheen tilannearvio sosiaalityön interventiona

Pro gradu -työssäni tutkin lastensuojelun alkuvaiheen tilannearviomallia sosiaalityön interventiona ja tämän intervention vaikuttavuutta. Aineistonani olen käyttänyt lomakkeiden avulla kerättyä tietoa, jonka olivat tuottaneet tilannearvioprosesseissa työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijät. Tutkimuskohteenani ovat lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden antamat merkitykset lastensuojelun asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyn vaikuttavuudelle. Haluan tietää, mitä vaikutuksia asiakkuuden alkuvaiheen työskentelyllä on sosiaalityöntekijöiden mielestä ollut heidän omissa asiakasprosesseissaan. Aineisto on kerätty yhdessä kaupungissa. Tutkimukseni empiirinen osuus koostuu kahdesta, käyttämieni tutkimusmenetelmien mukaan jaotellusta osuudesta. Kvantitatiivinen osuus ei pyri selittämään, vaan esittelemään: millaisten asiakkaiden kanssa ja millä välineillä tilannearviotyöskentelyä tehdään ja mitä tilannearvion päätyttyä tapahtuu. Kvalitatiivisessa analyysissä paneudun kysymykseen tilannearvion vaikuttavuudesta. Tutkimukseni on tieteenfilosofisilta lähtökohdiltaan fenomenologis-hermeneuttinen, tulkinnallinen tutkimus. Tutkimusmenetelmäni on laadullinen, aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Kontekstoinnissa olen hyödyntänyt myös numeraalista tietoa, eli olen yhdistänyt tutkimukseeni myös kvantitatiivisia menetelmiä. Koosteena tuloksista voitaisiin todeta, että tllannearviomallin mukaista sosiaalityötä tehtiin erityisesti murrosikäisten (13-17- vuotiaat) asiakasryhmän kanssa. Näiden lasten lastensuojeluasiakkuuden syinä olivat yleisimmin perheväkivalta, lapsen rajaton käyttäytyminen, koulunkäyntiin liittyvät hankaluudet sekä vanhempien päihteidenkäyttö. Noin 3/5 asiakasprosesseista lapsella ei ollut aikaisempaa lastensuojeluasiakkuutta - joskaan rajanveto uusien ja vanhojen asiakkuuksien välillä ei ole ongelmatonta. Tilannearviomallin mukaisen työskentelyn päätyttyä 44% asiakkuuksista voitiin lopettaa. Päättyvien asiakkuuksien joukossa oli niin uusia lastensuojeluilmoituksia, joissa lastensuojelun työskentelyä ei alkukartoituksen jälkeen katsottu tarpeelliseksi jatkaa, kuin myös vanhoja asiakkuuksia, jotka voitiin lopettaa tilannearviotyöskentelyn päätyttyä. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin muotoilin sosiaalityöntekijöiden vastauksista kuusi luokkaa, joiden mukaan luokittelin vaikuttavuuden muodot. Analyysini perusteella vaikuttavuus tilannearviossa voi olla: 1) muutoksia 2) ajatusten herättämistä 3) latkotyöskentelyn helpottumista 4) lastensuojeluun kohdistuvien ennakkoluulojen purkamista tai 5) perheenjäsenten näkemysten välittämistä toisilleen. Lisäksi muodostui "vaikuttamattomien" tilannearvioiden luokka (6).

Bullying : averiguando as percepções de educadores sobre o bullying

O presente estudo busca averiguar as percepções de educadores sobre o bullying promovidos nas escolas, verificando as características de extensão das intervenções no cotidiano escolar. Nesse sentido, o nosso objeto de estudo é o bullying que vem ganhando destaque dentro do cenário acadêmico nacional, como uma dentre várias dimensões da violência dentro do ambiente escolar. Adotamos como perspectiva teórica compreender o bullying para além de determinismos biológicos que justificam a condição tanto de indivíduos perpetradores dessa violência e daqueles predispostos a sofrerem suas consequências. Tratar do bullying em contexto escolar inclui adotar estratégias preventivas da agressividade que envolvam estudantes, professores e pais. Assim, os nossos objetivos foram averiguar as percepções de educadores sobre o bullying e a opinião dos mesmos sobre a intervenção da escola face ao bullying. A pesquisa foi dividida em duas fases, sendo que na primeira procedemos à aplicação de um questionário, junto a 110 educadores de quatro escolas públicas municipais. O questionário versou sobre o entendimento que os professores têm sobre o bullying, bem como as formas de enfrentamentos por eles indicadas, Na segunda fase realizamos uma entrevista com 1 gestora, 4 vices gestores e 3 coordenadores pedagógicos que concordaram participar dessa fase da pesquisa, totalizando assim uma amostra de 119 sujeitos. O roteiro de entrevista foi o mesmo para todos os sujeitos. Os resultados encontrados nas duas fases da pesquisa indicaram que a maioria dos professores percebe a presença do bullying em suas escolas e que reprovam as condutas relacionadas a esse tipo de violência. Destarte, os professores creditam à família, amigos, gestores e demais integrantes da esfera escolar as possibilidades de poderem contar com seu apoio na resolução das situações a que são submetidos.

Diet and Probiotics during Pregnancy - Endorsing developmental Programming

Maternal obesity has been shown to increase the risk for adverse reproductive health outcomes such as gestational diabetes, hypertension, and preeclampsia. Moreover, several studies have indicated that overnutrition and maternal obesity adversely program the development of offspring by predisposing them to obesity and other chronic diseases later in life. The exact molecular mechanisms leading to developmental programming are not known, but it has recently been suggested that obesity-related low-grade inflammation, gut microbiota and epigenetic gene regulation (in particularly DNA methylation) participate in the developmental programming phenomenon. The aim of this thesis was to evaluate the effect of diet, dietary counseling and probiotic intervention during pregnancy in endorsing favorable developmental programming. The study population consisted of 256 mother-child pairs participating in a prospective, double-blinded dietary counselling and probiotic intervention (Lactobacillus rhamnosus GG and Bifidobacterium lactis Bb12) NAMI (Nutrition, Allergy, Mucosal immunology and Intestinal microbiota) study. Further overweight women were recruited from maternal welfare clinics in the area of Southwest Finland and from the prenatal outpatient clinic at Turku University Hospital. Dietary counseling was aimed to modify women’s dietary intake to comply with the recommended intake for pregnant women. Specifically, counseling aimed to affect the type of fat consumed and to increase the amount of fiber in the women’s diets. Leptin concentration was used as a marker for obesity-related low-grade inflammation, antioxidant vitamin status as an efficiency marker for dietary counselling and epigenetic DNA methylation of obesity related genes as a marker for probiotics influence. Results revealed that dietary intake may modify obesity-associated low-grade inflammation as measured by serum leptin concentration. Specifically, dietary fiber intake may lower leptin concentration in women, whereas the intakes of saturated fatty acids and sucrose have an opposite effect. Neither dietary counselling nor probiotic intervention modified leptin concentration in women, but probiotics tended to increase children’s leptin concentration. Dietary counseling was an efficient tool for improving antioxidant vitamin intake in women, which was reflected in the breast milk vitamin concentration. Probiotic intervention affected DNA methylation of dozens of obesity and weight gain related genes both in women and their children. Altogether these results indicate that dietary components, dietary counseling and probiotic supplementation during pregnancy may modify the intrauterine environment towards favorable developmental programming.