Hevosen mahahaava - sijainti, vakavuusasteet ja altistavat tekijät

Mahahaava on hyvin yleinen ongelma hevosilla; sen prevalenssi vaihtelee 48-100 % välillä. Mahahaava johtuu epätasapainosta mahalaukkua suojaavien tekijöiden ja mahalaukun limakalvoa ärsyttävien tekijöiden välillä. Tarkkaa syytä mahahaavan syntymiselle ei tunneta ja tietoa altistavista tekijöistä ja niiden merkityksestä on melko vähän. Liikunnan, ruokinnan ja stressin epäillään vaikuttavan mahahaavan syntyyn. Tutkimuksessa tähystettiin 45 Yliopistolliseen Hevossairaalaan mahahaavaan viittaavien oireiden vuoksi tutkittavaksi tullutta hevosta. Hevosilta tutkittiin mahalaukun eri alueet ja mikäli mahdollista, myös duodenum. Haavaumat pisteytettiin niiden syvyyden, laajuuden ja limakalvon ärtyneisyyden perusteella 0-4 asteikolla. Hevosista kerättiin perustiedot ja omistajia haastateltiin kyselykaavakkeen avulla hevosten elintavoista ja olosuhteista. Hevoset olivat iältään 1-22 vuotiaita ja mukana oli tammoja, ruunia ja oreja. Suurin osa hevosista oli puoliverisiä (47%), mutta mukana oli myös suomenhevosia, lämminverisiä ja poneja. Käyttötarkoitukseltaan hevoset olivat ratsuja, ravureita tai levossa olevia hevosia. Hevosista 29% oli kilpahevosia. 31% hevosista oli aiemmin hoidettu mahahaavan vuoksi. Kaikilta hevosilta yhtä lukuunottamatta löytyi mahahaava. Haavaumien vakavuus vaihteli 1. - 3. asteen välillä. Suurin osa haavaumista sijaitsi pyloruksessa ja siellä oli myös eniten vakavia haavaumia. Lievimmät muutokset olivat muulla rauhasalueella; siellä todettiin määrällisesti vähiten haavaumia ja suurin osa todetuista haavaumista oli lieviä. Yllättävän monelta (60%) hevoselta löytyi haavauma duodenumista. Antrumin ja pyloruksen välillä todettiin korrelaatio; mikäli antrumissa oli haavauma, löytyi haavauma todennäköisesti myös pyloruksesta. Samanlainen korrelaatio todettiin muun rauhasalueen ja duodenumin välillä; mikäli muulla rauhasalueella todettiin haavauma, niin myös duodenumista löytyi haavauma. Vakavuusasteen ja altistavien tekijöiden, kuten korsirehumäärän, ruokintakertojen tai ulkoilun välillä ei todettu yhteyttä, Tutkimuksen perusteella ei siis voida arvioida, mitkä tekijät vaikuttavat mahahaavan syntyyn. Myöskään oireiden ja haavaumien välillä ei todettu yhteyttä. Mikään tietty oire ei siis kerro haavauman sijainnista tai vakavuusasteesta. Tutkimuksen aineisto oli hyvin valikoitunutta; kaikilla hevosilla oli indikaatio tulla tähystykseen. Tutkimuksessa ei ollut mukana oireetonta vertailuryhmää. Lisäksi aineisto oli useiden ominaisuuksien suhteen hyvin monimuotoinen. Tarvitaan lisää tutkimuksia, jotta mahahaavaan liitetyistä altistavista tekijöistä tai oireista voitaisiin tehdä tarkempia johtopäätöksiä.

Hevosten lisääntyminen epidemiologisen tutkimuksen kohteena -kirjallisuuskatsaus

Hevosen lisääntymistulokseen vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon, mutta edelleenkään suurta osaa tai niiden yhteyttä toisiinsa ei tunneta. Epidemiologinen tutkimus on varteenotettava keino tutkia lisääntymistulokseen vaikuttavia ympäristötekijöitä sekä tammojen ja orien ominaisuuksia suhteellisen luotettavasti, sillä epidemiologisissa tutkimuksissa otoskoot ovat suuria. Toisaalta erilaisten muuttujien suuri määrä aiheuttaa tulosten virhetulkintavaaran etenkin, jos analyyseissä ei ole käytetty asiaankuuluvia monimuuttujamalleja. Tämän lisensiaatin tutkielman tavoitteena oli selvittää, minkälaisia epidemiologisia tutkimuksia hevosten lisääntymisestä on tehty ja mitä niissä on havaittu, sekä arvioida tehtyjä tutkimuksia ja tulosten luotettavuutta. Lisääntymisen mittarina ja vastemuuttujana epidemiologisessa tutkimuksessa käytetään esimerkiksi varsomisprosenttia, tiinehtymisprosenttia tai uusimattomuusprosenttia. Joissain maissa hevosten lisääntymistulos on vuosien saatossa heikentynyt, toisissa parantunut. Hyvä kokonaiskäsitys lisääntymistulokseen vaikuttavista tekijöistä on tarpeen niin uusia tutkimuksia suunniteltaessa kuin käytännön hevosjalostuksessakin. Merkittävimmät hevosen lisääntymistulokseen vaikuttavat tekijät tähän työhön valittujen tutkimusten valossa ovat tamman ikä ja lisääntymishistoria, ori, rotu, astutus- tai siemennystapa ja kiiman järjestysnumero. Lisäksi joillain hormonihoidoilla ja moniovulaatioiden ja –tiineyksien esiintymistiheydellä havaittiin olevan vaikutusta lopulliseen lisääntymistulokseen. Monessa tähän työhön valitussa tutkimuksessa tilastollisia analyysejä oli käytetty puutteellisesti tai jopa virheellisesti. Läheskään kaikissa tutkimuksissa ei ollut käytetty monimuuttuja-analyysiä, jolloin tuloksista on saatettu tehdä liian yksioikoisia päätelmiä. Näistä syistä kaikkia tähän työhön valittujen tutkimusten tuloksia ei voida pitää täysin luotettavina. Epidemiologiset tutkimukset ovat alttiita ulkoisten sekoittavien tekijöiden vaikutukselle, joten niiden huomioiminen aineistoa kerätessä, analysoitaessa ja tuloksista keskustellessa edellyttää tutkijoilta varsin syvällistä perehtyneisyyttä sekä oman aiheensa biologiaan että oikeiden tilastollisten ja epidemiologisten analysointimenetelmien valintaan ja käyttämiseen, jotta vääriltä johtopäätöksiltä vältyttäisiin. Referoitaessa tehtyjä tutkimuksia on käytetyt menetelmät ja tulosten tulkinta syytä tarkistaa ja raportoida sekä varmistaa, että analyysit on suoritettu oikein ja tulokset perustuvat todelliseen tieteelliseen näyttöön. Avainsanat –

Determination of intestinal permeability in healthy horses using the contrast medium iohexol

Tämä lisensiaatin tutkielma koostuu kolmesta osasta; kirjallisuuskatsauksesta, kokeellisesta osasta ja liitteistä. Iohexol on ionisoitumaton, trijodattu ja vesiliukoinen röntgenvarjoaine. Iohexolia on hyödynnetty lääketieteessä useita vuosia. Iohexolia on käytetty muun muassa angio- ja myelografiassa, lisäksi iohexolia on hyödynnetty arvioitaessa munuaiskerästen suodattumisnopeutta sekä suoliston läpäisevyyden muutoksia. Hevosen tulehduksellisessa suolistosairaudessa (Inflammatory bowel disease, IBD) suoliston rakenne ja sen läpäisevyys muuttuu; tyypillistä on tulehdussolujen kertyminen suoliston seinämään ja myös sidekudosmuodostusta saattaa esiintyä. Suolisto muutoksia saatetaan havaita sekä ohut- että paksusuolessa. IBD aiheuttaa hevoselle laihtumista, johtuen ravintoaineiden puutteellisesta imeytymisestä ja proteiinien menetyksestä suoleen suoliston häiriötilan yhteydessä. Tällä hetkellä IBD:n diagnostiikka perustuu tyypillisiin oireisiin, kliiniseen tutkimukseen, verinäytteisiin, glukoosin imeytymistestiin ja peräsuolesta otettuun koepalaan. IBD:n diagnostiikka on kuitenkin erittäin haastavaa ja tutkimusmenetelmiin liittyy lukuisia ongelmia, jotka vähentävät niiden luotettavuutta IBD:n diagnostiikassa. Tutkimuksemme tarkoituksena on kehittää hevosen IBD:n diagnostiikkaa entistä helpompaan, luotettavampaan ja turvallisempaan suuntaan. Tämän alustavan tutkimuksen tavoitteet olivat: (1) tutkia voidaanko iohexol havaita hevosen seerumissa oraalisen annostelun jälkeen ja (2) muodostaa iohexolin pitoisuuskuvaaja ajan funktiona terveillä hevosilla. Materiaalimme koostui kymmenestä terveestä hevosesta, joilla ei ollut havaittu laihtumista tai ripulia. Ennen iohexolin annostelua hevosille suoritettiin kliininen tutkimus ja verinäytteet otettiin maha-suolikanavan sairauden poissulkemiseksi. Hevosille suoritettiin myös mahalaukun tähystys. 16 tunnin paaston jälkeen 1 ml/kg Iohexolia annosteltiin 10 % -liuoksena nenämahaletkulla suoraan mahaan ja verinäytteet otettiin 0, 30, 60, 120, 180, 240, 300 ja 360 minuuttia annostelun jälkeen. Iohexolin pitoisuus määritettiin käyttämällä korkean erotuskyvyn nestekromatografiaa. Iohexolin pitoisuuksista tietyillä ajanhetkillä muodostettiin kuvaaja. Hevosilla ei havaittu maha-suolikanavan sairauksia. Kaikki hevoset olivat hyvässä kuntoluokassa ja mahalaukun tähystyksessä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Verinäytteiden tulokset olivat viiterajoissa. Kaikki hevoset sietivät iohexolia hyvin ja haittavaikutuksia ei havaittu. Iohexol oli havaittavissa seerumissa 60 minuutin kuluttua annostelusta. Kuvaajassa voitiin havaita kaksi huippua. Statistiset menetelmät tukivat löydöksiä. Iohexol testi oli yksinkertainen suorittaa ja siihen ei liittynyt haittavaikutuksia. Annos 1ml/kg oli havaittavissa seerumissa. Iohexolin pitoisuuskuvaaja muodosti kaksi huippua, ja tämänkaltainen ilmiö on kuvattu kirjallisuudessa aikaisemmin useiden lääkkeiden tapauksessa. Hevosella ilmiö liittyy todennäköisesti maha-suolikanavan rakenteellisiin ja fysiologisiin eroavaisuuksiin ja lisätutkimuksia ilmiön varmistamiseksi tarvitaan. Iohexol näyttää olevan potentiaalinen merkkiaine suoliston läpäisevyyden arviointiin ja lisätutkimuksia IBD:tä sairastavien hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksista verrattuna terveiden hevosten seerumin iohexolin pitoisuuksiin on suunnitteilla.

Suomalaisrotuisten hevosten kantakirja; tammat.

Vols. 1-4 1919-25 as Kantakirja suomenrotuisista hevosista; tammat.

Suomalaisrotuisten hevosten kantakirja; oriit.

Vols. 1-4 1907-17 as Luettelo oriista jotka on merkitty kantakirjaan Suomen rotuisista oriista.

The Miocene of Western Asia; Fossil mammals at the crossroads of faunal provinces and climate regimes

Being at the crossroads of the Old World continents, Western Asia has a unique position through which the dispersal and migration of mammals and the interaction of faunal bioprovinces occurred. Despite its critical position, the record of Miocene mammals in Western Asia is sporadic and there are large spatial and temporal gaps between the known fossil localities. Although the development of the mammalian faunas in the Miocene of the Old World is well known and there is ample evidence for environmental shifts in this epoch, efforts toward quantification of habitat changes and development of chronofaunas based on faunal compositions were mostly neglected. Advancement of chronological, paleoclimatological, and paleogeographical reconstruction tools and techniques and increased numbers of new discoveries in recent decades have brought the need for updating and modification of our level of understanding. We under took fieldwork and systematic study of mammalian trace and body fossils from the northwestern parts of Iran along with analysis of large mammal data from the NOW database. The data analysis was used to study the provinciality, relative abundance, and distribution history of the closed- and open-adapted taxa and chronofaunas in the Miocene of the Old World and Western Asia. The provinciality analysis was carried out, using locality clustering, and the relative abundance of the closed- and open-adapted taxa was surveyed at the family level. The distribution history of the chronofaunas was studied, using faunal resemblance indices and new mapping techniques, together with humidity analysis based on mean ordinated hypsodonty. Paleoichnological studies revealed the abundance of mammalian footprints in several parts of the basins studied, which are normally not fossiliferous in terms of body fossils. The systematic study and biochronology of the newly discovered mammalian fossils in northwestern Iran indicates their close affinities with middle Turolian faunas. Large cranial remains of hipparionine horses, previously unknown in Iran and Western Asia, are among the material studied. The initiation of a new field project in the famous Maragheh locality also brings new opportunities to address questions regarding the chronology and paleoenvironment of this classical site. Provinciality analysis modified our previous level of understandings, indicating the interaction of four provinces in Western Asia. The development of these provinces was apparently due to the presence of high mountain ranges in the area, which affected the dispersal of mammals and also climatic patterns. Higher temperatures and possibly higher co2 levels in the Middle Miocene Climatic Optimum apparently favored the development of the closed forested environments that supported the dominance of the closed-adapted taxa. The increased seasonality and the progressive cooling and drying of the midlatitudes toward the Late Miocene maintained the dominance of open-adapted faunas. It appears that the late Middle Miocene was the time of transition from a more forested to a less forested world. The distribution history of the closed- and open-adapted chronofaunas shows the presence of cosmopolitan and endemic faunas in Western Asia. The closed-adapted faunas, such as the Arabian chronofauna of the late Early‒early Middle Miocene, demonstrated a rapid buildup and gradual decline. The open-adapted chronofaunas, such as the Late Miocene Maraghean fauna, climaxed gradually by filling the opening environments and moving in response to changes in humidity patterns. They abruptly declined due to demise of their favored environments. The Siwalikan chronofauna of the early Late Miocene remained endemic and restricted through all its history. This study highlights the importance of field investigations and indicates that new surveys in the vast areas of Western Asia, which are poorly sampled in terms of fossil mammal localities, can still be promising. Clustering of the localities supports the consistency of formerly known patterns and augments them. Although the quantitative approach to relative abundance history of the closed- and open-adapted mammals harks back to more than half a century ago, it is a novel technique providing robust results. Tracking the history of the chronofaunas in space and time by means of new computational and illustration methods is also a new practice that can be expanded to new areas and time spans.

Innate immune system and adiponectin in diabetic nephropathy in type 1 diabetes

Introduction: The pathogenesis of diabetic nephropathy remains a matter of debate, although strong evidence suggests that it results from the interaction between susceptibility genes and the diabetic milieu. The true pathogenetic mechanism remains unknown, but a common denominator of micro- and macrovascular complications may exist. Some have suggested that low-grade inflammation and activation of the innate immune system might play a synergistic role in the pathogenesis of diabetic nephropathy. Aims of the study: The present studies were undertaken to investigate whether low-grade inflammation, mannan-binding lectin (MBL) and α-defensin play a role, together with adiponectin, in patients with type 1 diabetes and diabetic nephropathy. Subjects and methods: This study is part of the ongoing Finnish Diabetic Nephropathy Study (FinnDiane). The first four cross-sectional substudies of this thesis comprised 194 patients with type 1 diabetes divided into three groups (normo-, micro-, and macroalbuminuria) according to their albumin excretion rate (AER). The fifth substudy aimed to determine whether baseline serum adiponectin plays a role in the development and progression of diabetic nephropathy. This follow-up study included 1330 patients with type 1 diabetes and a mean follow-up period of five years. The patients were divided into three groups depending on their AER at baseline. As a measure of low-grade inflammation, highly sensitive CRP (hsCRP) and α-defensin were measured with radio-immunoassay, and interleukin-6 (IL-6) with high- sensitivity enzyme immuno-assay. Mannan-binding lectin and adiponectin were determined with time-resolved immunofluorometric assays. The progression of albuminuria from one stage to the other served as a measure of the progression of diabetic nephropathy. Results: Low-grade inflammatory markers, MBL, adiponectin, and α-defensin were all associated with diabetic nephropathy, whereas MBL, adiponectin, and α-defensin per se were unassociated with low-grade inflammatory markers. AER was the only clinical variable independently associated with hsCRP. AER, HDL-cholesterol and the duration of diabetes were independently associated with IL-6. HbA1c was the only variable independently associated with MBL. The estimated glomerular filtration rate (eGFR), AER, and waist-to-hip ratio were independently associated with adiponectin. Systolic blood pressure, HDL-cholesterol, total cholesterol, age, and eGFR were all independently associated with α-defensin. In patients with macroalbuminuria, progression to end-stage renal disease (ESRD) was associated with higher baseline adiponectin concentrations. Discussion and conclusions: Low-grade inflammation, MBL, adiponectin, and defensin were all associated with diabetic nephropathy in these cross-sectional studies. In contrast however, MBL, adiponectin, and defensin were not associated with low-grade inflammatory markers per se. Nor was defensin associated with MBL, which may suggest that these different players function in a coordinated fashion during the deleterious process of diabetic nephropathy. The question of what causes low-grade inflammation in patients with type 1 diabetes and diabetic nephropathy, however, remains unanswered. We could observe in our study that glycemic control, an atherosclerotic lipid profile, and waist-to-hip ratio (WHR) were associated with low-grade inflammation in the univariate analysis, although in the multivariate analysis, only AER, HDL-cholesterol, and the duration of diabetes, as a measure of glycemic load, proved to be independently associated with inflammation. Notably, all these factors are modifiable with changes in lifestyle and/or with a targeted medication. In the follow-up study, elevated serum adiponectin levels at baseline predicted the progression from macroalbuminuria to ESRD independently of renal function at baseline. This observation does not preclude adiponectin as a favorable factor during the process of diabetic nephropathy, since the rise in serum adiponectin concentrations may remain a mechanism by which the body compensates for the demands created by the diabetic milieu.

Common and rare variants of the renin-angiotensin system and their relation to antihypertensive drug responses

Most of the diseases affecting public health, like hypertension, are multifactorial by etiology. Hypertension is influenced by genetic, life style and environmental factors. Estimation of the influence of genes to the risk of essential hypertension varies from 30 to 50%. It is plausible that in most of the cases susceptibility to hypertension is determined by the action of more than one gene. Although the exact molecular mechanism underlying essential hypertension remains obscure, several monogenic forms of hypertension have been identified. Since common genetic variations may predict, not only to susceptibility to hypertension, but also response to antihypertensive drug therapy, pharmacogenetic approaches may provide useful markers in finding relations between candidate genes and phenotypes of hypertension. The aim of this study was to identify genetic mutations and polymorphisms contributing to human hypertension, and examine their relationships to intermediate phenotypes of hypertension, such as blood pressure (BP) responses to antihypertensive drugs or biochemical laboratory values. Two groups of patients were investigated in the present study. The first group was collected from the database of patients investigated in the Hypertension Outpatient Ward, Helsinki University Central Hospital, and consisted of 399 subjects considered to have essential hypertension. Frequncies of the mutant or variant alleles were compared with those in two reference groups, healthy blood donors (n = 301) and normotensive males (n = 175). The second group of subjects with hypertension was collected prospectively. The study subjects (n=313) underwent a protocol lasting eight months, including four one-month drug treatment periods with antihypertensive medications (thiazide diuretic, β-blocker, calcium channel antagonist, and an angiotensin II receptor antagonist). BP responses and laboratory values were related to polymorphims of several candidate genes of the renin-angiotensin system (RAS). In addition, two patients with typical features of Liddle’s syndrome were screened for mutations in kidney epithelial sodium channel (ENaC) subunits. Two novel mutations causing Liddle’s syndrome were identified. The first mutation identified located in the beta-subunit of ENaC and the second mutation found located in the gamma-subunit, constituting the first identified Liddle mutation locating in the extracellular domain. This mutation showed 2-fold increase in channel activity in vitro. Three gene variants, of which two are novel, were identified in ENaC subunits. The prevalence of the variants was three times higher in hypertensive patients (9%) than in reference groups (3%). The variant carriers had increased daily urinary potassium excretion rate in relation to their renin levels compared with controls suggesting increased ENaC activity, although in vitro they did not show increased channel activity. Of the common polymorphisms of the RAS studied, angiotensin II receptor type I (AGTR1) 1166 A/C polymorphism was associated with modest changes in RAS activity. Thus, patients homozygous for the C allele tended to have increased aldosterone and decreased renin levels. In vitro functional studies using transfected HEK293 cells provided additional evidence that the AGTR1 1166 C allele may be associated with increased expression of the AGTR1. Common polymorphisms of the alpha-adducin and the RAS genes did not significantly predict BP responses to one-month monotherapies with hydroclorothiazide, bisoprolol, amlodipin, or losartan. In conclusion, two novel mutations of ENaC subunits causing Liddle’s syndrome were identified. In addition, three common ENaC polymorphisms were shown to be associated with occurrence of essential hypertension, but their exact functional and clinical consequences remain to be explored. The AGTR1 1166 C allele may modify the endocrine phenotype of hypertensive patients, when present in homozygous form. Certain widely studied polymorphisms of the ACE, angiotensinogen, AGTR1 and alpha-adducin genes did not significantly affect responses to a thiazide, β-blocker, calcium channel antagonist, and angiotensin II receptor antagonist.

Detection and progression of chronic allograft nephropathy : A study based on protocol biopsies

Background. Kidney transplantation (KTX) is considered to be the best treatment of terminal uremia. Despite improvements in short-term graft survival, a considerable number of kidney allografts are lost due to the premature death of patients with a functional kidney and to chronic allograft nephropathy (CAN). Aim. To investigate the risk factors involved in the progression of CAN and to analyze diagnostic methods for this entity. Materials and methods. Altogether, 153 implant and 364 protocol biopsies obtained between June 1996 and April 2008 were analyzed. The biopsies were classified according to Banff ’97 and chronic allograft damage index (CADI). Immunohistochemistry for TGF-β1 was performed in 49 biopsies. Kidney function was evaluated by creatinine and/or cystatin C measurement and by various estimates of glomerular filtration rate (GFR). Demographic data of the donors and recipients were recorded after 2 years’ follow-up. Results. Most of the 3-month biopsies (73%) were nearly normal. The mean CADI score in the 6-month biopsies decreased significantly after 2001. Diastolic hypertension correlated with ΔCADI. Serum creatinine concentration at hospital discharge and glomerulosclerosis were risk factors for ΔCADI. High total and LDL cholesterol, low HDL and hypertension correlated with chronic histological changes. The mean age of the donors increased from 41 -52 years. Older donors were more often women who had died from an underlying disease. The prevalence of delayed graft function increased over the years, while acute rejections (AR) decreased significantly over the years. Sub-clinical AR was observed in 4% and it did not affect long-term allograft function or CADI. Recipients´ drug treatment was modified along the Studies, being mycophenolate mophetil, tacrolimus, statins and blockers of the renine-angiotensin-system more frequently prescribed after 2001. Patients with a higher ΔCADI had lower GFR during follow-up. CADI over 2 was best predicted by creatinine, although with modest sensitivity and specificity. Neither cystatin C nor other estimates of GFR were superior to creatinine for CADI prediction. Cyclosporine A toxicity was seldom seen. Low cyclosporin A concentration after 2 h correlated with TGF- β1 expression in interstitial inflammatory cells, and this predicted worse graft function. Conclusions. The progression of CAN has been affected by two major factors: the donors’ characteristics and the recipients’ hypertension. The increased prevalence of DGF might be a consequence of the acceptance of older donors who had died from an underlying disease. Implant biopsies proved to be of prognostic value, and they are essential for comparison with subsequent biopsies. The progression of histological damage was associated with hypertension and dyslipidemia. The augmented expression of TGF-β1 in inflammatory cells is unclear, but it may be related to low immunosuppression. Serum creatinine is the most suitable tool for monitoring kidney allograft function on every-day basis. However, protocol biopsies at 6 and 12 months predicted late kidney allograft dysfunction and affected the clinical management of the patients. Protocol biopsies are thus a suitable surrogate to be used in clinical trials and for monitoring kidney allografts.

Species-specific and Indication-based Use of Antimicrobials in Dogs, Cats, Cattle and Horses in Finland : Data collected using three different methods

Increasing antimicrobial resistance in bacteria has led to the need for better understanding of antimicrobial usage patterns. In 1999, the World Organisation for Animal Health (OIE) recommended that an international ad hoc group should be established to address human and animal health risks related to antimicrobial resistance and the contribution of antimicrobial usage in veterinary medicine. In European countries the need for continuous recording of the usage of veterinary antimicrobials as well as for animal species-specific and indication-based data on usage has been acknowledged. Finland has been among the first countries to develop prudent use guidelines in veterinary medicine, as the Ministry of Agriculture and Forestry issued the first animal species-specific indication-based recommendations for antimicrobial use in animals in 1996. These guidelines have been revised in 2003 and 2009. However, surveillance on the species-specific use of antimicrobials in animals has not been performed in Finland. This thesis provides animal species-specific information on indication-based antimicrobial usage. Different methods for data collection have been utilized. Information on antimicrobial usage in animals has been gathered in four studies (studies A-D). Material from studies A, B and C have been used in an overlapping manner in the original publications I-IV. Study A (original publications I & IV) presents a retrospective cross-sectional survey on prescriptions for small animals at the Veterinary Teaching Hospital of the University of Helsinki. Prescriptions for antimicrobial agents (n = 2281) were collected and usage patterns, such as the indication and length of treatment, were reviewed. Most of the prescriptions were for dogs (78%), and primarily for the treatment of skin and ear infections most of which were treated with cephalexin for a median period of 14 days. Prescriptions for cats (18%) were most often for the treatment of urinary tract infections with amoxicillin for a median length of 10 days. Study B (original publication II) was a retrospective cross-sectional survey where prescriptions for animals were collected from 17 University Pharmacies nationwide. Antimicrobial prescriptions (n = 1038) for mainly dogs (65%) and cats (19%) were investigated. In this study, cephalexin and amoxicillin were also the most frequently used drugs for dogs and cats, respectively. In study C (original publications III & IV), the indication-based usage of antimicrobials of practicing veterinarians was analyzed by using a prospective questionnaire. Randomly selected practicing veterinarians in Finland (n = 262) recorded all their antimicrobial usage during a 7-day study period. Cattle (46%) with mastitis were the most common patients receiving antimicrobial treatment, generally intramuscular penicillin G or intramammary treatment with ampicillin and cloxacillin. The median length of treatment was four days, regardless of the route of administration. Antimicrobial use in horses was evaluated in study D, the results of which are previously unpublished. Firstly, data collected with the prospective questionnaire from the practicing veterinarians showed that horses (n = 89) were frequently treated for skin or wound infections by using penicillin G or trimethoprim-sulfadiazine. The mean duration of treatment was five to seven days. Secondly, according to retrospective data collected from patient records, horses (n = 74) that underwent colic surgery at the Veterinary Teaching Hospital of the University of Helsinki were generally treated according to national and hospital recommendations; penicillin G and gentamicin was administered preoperatively and treatment was continued for a median of three days postoperatively. In conclusion, Finnish veterinarians followed well the national prudent use guidelines. Narrow-spectrum antimicrobials were preferred and, for instance, fluoroquinolones were used sparingly. Prescription studies seemed to give good information on antimicrobials usage, especially when combined with complementary information from patient records. A prospective questionnaire study provided a fair amount of valuable data on several animal species. Electronic surveys are worthwhile exploiting in the future.

Tyttöjen toinen koti : Etnografinen tutkimus tyttökulttuurista ratsastustalleilla

Horseback riding is a popular activity in Finland, especially among young women and girls. For centuries, however, horse husbandry and horse culture in Finland had been dominated by men. Nowadays it is mainly the girls who ride as a hobby and take care of the horses. The stable has evolved into an important social sphere for girls, a semi-public room of their own where they spend time together. A study of the girl culture in the riding stable offers a unique perspective as well as new information on becoming a girl and a young woman in Finland. The subject of my research is the girl culture and girls communities at the horseback riding stables. In this thesis I discuss what kind of girl-cultural sphere the stable is, how girls organize their community, and what different aspects and meanings the hobby entails for girls while they are actively engaged in the hobby. I focus on the construction of gender and girlhood and examine how these gender constructions can be theorized as gender tradition. The research material consists of the interviews of 22 stable girls from different parts of Finland and an observation period at one of the stables. The informants were from 13 to 27 years of age. The theoretical background is based on the anthropological study of folklore, girls studies, feminist theory and post-humanist viewpoints. I am interested in how girls culture and girlhood are produced performatively in the interview narration and participant observation. I concentrate on four aspects of this culture: 1) what girls do at the stable, and what kind of relationships they create with horses; 2) social relations focusing on the ways girls construct their own groups, the way their hierarchy is constructed and how they use power; 3) the norms and social control regarding social behaviour; and 4) the reasons girls give for their involvement in the hobby, and girls interest in horses in general. In this girl culture, gender norms and boundaries are not only stretched or transgressed, but the culture also re-produces the hierarchical and stereotypical ideas of gender. The traditions of gender express both the hegemonic gender system and those ideas of gender which girls resist, at least momentarily. Constructions of gender and gender tradition are constituted at the intersections of historical and contemporary expectations of what it means to be a girl. Conscious of these societal demands, girls support, reproduce, challenge, and make comments on them.

Hevosen hankittu polyneuropatia –kirjallisuuskatsaus ja sairauden kartoitus Suomessa

Hevosen hankittu polyneuropatia (Acquired equine polyneuropathy eli AEP, ”Hattulan tauti”, ”Scandinavian knuckling syndrome”) on Skandinaviassa tavattava, uudentyyppinen hermostosairaus hevosilla. Yhteensä yli 300 hevosta on sairastunut Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lähes sadalla eri tallilla viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Hevosen hankitusta polyneuropatiasta tiedetään vasta melko vähän, eikä sairautta käsitteleviä julkaisuja ole kuin kolme. Hankittuun polyneuropatiaan sairastuneilla hevosilla on tyypillisenä oireena takajalkojen vuohisnivelten ylimeno eli ”knuckling”, josta seuraa kompurointia ja ataksiaa. Useimmiten vuohisnivelten ylimeno on sairastuneilla hevosilla symmetristä molemmissa takajaloissa. Ylimeno johtuu takavuohisnivelten ojentajalihasten heikkoudesta perifeeristen hermovaurioiden seurauksena. Tautitapauksia tavataan vakavuudeltaan eriasteisia. Vakavimmissa tapauksissa kliiniset oireet voivat pahentua jopa muutamassa päivässä siten, ettei hevonen kykene enää nousemaan makuulta ylös edes avustettuna ja eutanasia tulee aiheelliseksi. Lievin oirein sairastuneet hevoset parantuvat yleensä noin 5-6 kuukauden kuluessa. Hevosen hankitun polyneuropatian aiheuttaja on toistaiseksi tuntematon. Epäillään, että aiheuttaja voisi olla jonkin homeen tuottama mykotoksiini rehussa. Lisensiaatin tutkielmani keskeisin tarkoitus oli kartoittaa, miten paljon hevosen hankittua polyneuropatiaa on esiintynyt Suomessa. Suomen taudinpurkauksia ei ole aiemmin dokumentoitu muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kartoitukseen valittiin mukaan tallit, joissa epäiltiin joko hoitaneen eläinlääkärin tai tallinomistajan kuvauksen perusteella esiintyneen tyypillisiä hankittuun polyneuropatiaan viittaavia kliinisiä oireita. Polyneuropatiakartoitukseen valittuihin tallinomistajiin otettiin yhteyttä syksyllä 2009 puhelimitse soittamalla ja heille esitettiin kartoitusta varten laaditut kysymykset. Kartoituksen mukaan Suomessa on ollut 11 taudinpurkausta, jossa kyseessä on todennäköisesti ollut hevosen hankittu polyneuropatia. Taudinpurkaukset ajoittuvat vuodesta 2005 vuoteen 2009. Hevosten sairastumisprosentissa esiintyy runsaasti vaihtelua tallien välillä, mutta tyypillisesti useita saman tallin hevosia sairastuu. Sairastuneista hevosista on aineiston perusteella jouduttu lopettamaan 40 % ja 60 % on parantunut. Suomen kartoitus näyttää vahvistavan olettamusta, ettei hankitussa polyneuropatiassa ole ikä-, sukupuoli- tai rotupredilektiota. Tallit, joilla sairautta on tavattu, sijaitsevat maantieteellisesti hyvin hajanaisesti. Suomessa polyneuropatiatapauksia on ilmennyt lähes yhtä paljon syksyllä ja keväällä, kun taas Ruotsissa ja Norjassa lähes kaikki taudinpurkaukset ovat esiintyneet lopputalvella ja keväällä. Suurin osa hankittuun polyneuropatiaan sairastuneista hevosista on saanut karkearehuksi muovipaaleihin pakattua, esikuivattua säilöheinää. Kartoituksen myötä tiedetään suunnilleen, millä laajuudella hevosen hankittua polyneuropatiaa on Suomessa esiintynyt. Sairaus on toistaiseksi Suomessa melko harvinainen, mutta sitä tavataan kuitenkin lähes vuosittain. Jatkossa kartoituksen tietoja pystytään hyödyntämään epidemiologisissa tutkimuksissa sairauden aiheuttajan selvittämiseksi.

Suomenhevosorien osteokondroosin vaikutus seuraavan sukupolven ravikilpailumenestykseen

Osteokondroosi (OC) on hevosten ortopedisistä kehityshäiriöistä yleisin kirurgiaa vaativa sairaustila. Se on sairautena monelta osin vielä hyvin epäselvä. Perinnöllisyyden osuus sen ilmentymisessä on noin 25 %. Suomenhevosilla OC:n esiintyvyyttä ei ole tutkittu, mutta sen osuuden epäillään kasvavan jatkuvasti. Suomessa pääsääntöisesti vain juoksijasuuntaan kantakirjatun suomenhevosorin jälkeläinen voi saada ravikilpailuoikeuden. Kantakirjauksen yhteydessä tehdyn röntgentutkimuksen avulla OC:ta sairastavat yksilöt voidaan hylätä ja siten sulkea pois jalostuksesta. Tästä käytännöstä voidaan poiketa, mikäli orilla on poikkeuksellisen hyviä kilpailutuloksia. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko OC:ta sairastavien orien hyväksyminen kantakirjaan riski suomenhevosravureiden tulevien sukupolvien kilpailumenestykselle. Tutkimusta oli kohorttitutkimus, jossa kilpailumenestyksen mittareina käytettiin starttistatusta, starttien määrää, sijoituksia, voittosummia, ennätysaikoja, hylkäyksiä, keskeytyksiä sekä kilpailupöytäkirjoihin kirjattuja laukka- ja epäpuhdas ravi – merkintöjä. Tutkimuksessa verrattiin suomenhevosravurien, joiden isällä on OC, kilpailumenestystä niiden suomenhevosravurien kilpailumenestykseen, joiden isäoriit oli kantakirjauksen yhteydessä todettu jaloistaan terveiksi (OC-vapaiksi). OC:lle altistuneista jälkeläisistä koostuvan ryhmän isäoreiksi valittiin kaikki juoksijasuuntaiset, OC:ta sairastavat suomenhevosoriit. OC:ta sairastavien orien jälkeläisiä oli tutkimuksessa mukana 435 ja OC-vapaiden orien jälkeläisiä 863. Aineistolle tehtiin tilastollinen analyysi Pearsonin χ²-testiä ja varianssianalyysia käyttäen. Voima-analyysi tehtiin jälkikäteen, jolloin todettiin, että tutkimuksen voima todeta havaittuja eroja oli parhaimmillaankin vain 50 % tasolla. Tuloksista ainoa tilastollisesti merkitsevä ero löytyi verrattaessa ravikilpailuissa startanneiden jälkeläisten osuuksia edellä mainituissa ryhmissä. OC:ta sairastavien isäorien jälkeläisistä yhteen tai useampaan ravikilpailulähtöön oli osallistunut 40,2 % hevosista, kun vastaava luku OC-vapaiden isäorien jälkeläisryhmässä oli 34,6 % (p=0,049). Vaikka muut tulokset olivatkin tilastollisesti merkityksettömiä, saattavat ne antaa viitteitä siitä, että OC:ta sairastavien orien jälkeläisten ura on lyhyempi, mutta mahdollisesti menestyksekkäämpi kuin OC-vapaiden orien jälkeläisillä. Tutkimuksen tulokset ja erityisesti niiden vertaaminen aiempiin tutkimuksiin tukevat käsitystä siitä, että OC periytyy mahdollisesti yhdessä hyvään juoksukykyyn liittyvien ominaisuuksien kanssa. Lisäksi tutkimus kyseenalaistaa, onko suomenhevosravurien kantakirjauksesta poissulkeminen tarkoituksenmukaista OC:n perusteella. Kyseessä on etiologialtaan ja diagnoosin kannalta hyvin haastava sairaus, jolla ei aina ole kliinistä merkitystä.

Two levels of MCT1 and CD147 expression in the equine red blood cells and muscle

Monocarboxylate transporters (MCTs), especially the isoforms MCT1 - MCT4, cotransport lactate and protons across the cell membranes. They are thus essential for pH regulation and homeostasis in glycolytic cells such as red blood cells (RBCs), and skeletal muscle cells during intense exercise. In 70% of the Standardbred horses the lactate transport activity (TA) in RBCs is high and transport is mediated mainly by MCTs. In the rest 30% of the Standardbreds MCT mediated transport route is not active and the TA is low. MCTs need an ancillary protein for their proper localization and functioning in the plasma membrane. The ancillary protein for MCT1 and MCT4 is a member of immunoglobulin superfamily, CD147. Here we determined the expression of MCT isoforms and CD147 in equine RBCs and gluteal muscle. We sequenced the cDNA of horse MCT1 and CD147 to achieve horse-specific antibodies and to reveal sequence variations that may affect the TA of RBCs. The amount of MCT1 and CD147 mRNA in muscle were also studied. ---- In all, 73 horses representing different breeds were used. Blood samples were drawn from the jugular vein and muscle samples were taken either from gluteal muscle using biopsy needle or during castration from expendable cremaster muscle. The TA of RBCs was studied using radiolabeled lactate and the amount of MCT isoforms and CD147 in the plasma membranes using Western blotting. The level of mRNA in muscle cells was determined using qPCR. Isoforms MCT1 and MCT2 were found in the RBCs and isoforms MCT1 and MCT4 in the muscle cells of horses. The TA of RBCs was dependent on the expression of CD147 and MCT1 in the plasma membrane. Sequence variations were found in the cDNA of both MCT1 and CD147, but they did not explain the inactivity of MCT1 mediated transport route. The single nucleotide polymorphism (SNP) Met125Val in CD147 that existed parallel with an SNP in 3´-untranslated region explained, however, attenuation in CD147 expression in Standardbreds. A single mutation Ile51Val also decreased the expression of CD147 in one Warmblood. The MCT1 and CD147 mRNA concentrations in the gluteal muscle were higher in horses with higher MCT1 and CD147 expression in RBCs and lower in horses with minor expression of CD147 and MCT1. This suggests that the bimodal distribution of TA is due to differences in transcriptional regulation that is functioning in parallel in MCT1 and CD147 gene.

Ratsastustallien aikuiset tuntiratsastajat. Ratsastusharrastuksen merkitykset ja yhteisöllisyyden muodot.

Tutkielmani tarkastelee aikuisia ”tuntiratsastajia”, eli ratsastuskouluissa tunneilla ratsastavia aikuisia. Aikuisten ratsastajien määrä on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Tarkastelen työssäniratsastusharrastuksen merkityksiä, harrastukseen liittyvää yhteisöllisyyttä ja naisten ja miesten eroja ratsastusharrastuksessa. Tutkielmani lähtökohtana on, että aikuiset eivät harrasta ratsastusta ”tyhjiössä”, vaan ratsastusharrastusta kehystävät arki ja työ. Tutkielmani perusteella ratsastusharrastus myös merkityksellistyy aikuisille sekä työn, että arjen kautta - kuin myös harrastukseen liittyvien asioiden kautta. Lajiin liittyvä yhteisöllisyys on puolestaan samanlaista kevyttä harrastuspohjaista yhteisöllisyyttä, kuin mistä sosiologiset postmoderneja yhteisöjä kuvaavat teoriat kertovat. Yhteisöllisyys rakentuu hevosten ja ratsastuksen ympärille. Aikuisten yhteisöllisyys ei ole myöskään sidottu tietylle tallille, vaan yhteisöllisyyttä voi ilmetä missä vain, missä aikuiset ratsastuksen harrastajat tapaavat toisiansa. Tutkielmassani tuon esille, että sukupuolella on merkitystä myös kevyessä harrastusyhteisöllisyydessä, vaikka postmodernit yhteisöteoriat eivät huomioi sukupuolta. Ratsastusharrastukseen liittyvässä toiminnassa naiset ja miehet ryhmittyvät myös sukupuolen perusteella, vaikka talleilla ratsastetaankin tyypillisesti ”sekaryhmissä”. Kyseenalaistan myös postmodernien yhteisöteorioiden näkemystä siitä, että yhteisöihin liitytään pelkästään omasta halusta. Tutkielmani mukaan ratsastuksen harrastajien yhteisöön kuulutaan kyllä halusta, mutta palkkatyö on harrastuksen mahdollistaja. Aikuiset tuntiratsastajat harrastavat ratsastusta tavoitteellisesti. Tutkielmani mukaan aikuiset etenevät harrastuksessa kahdella eri uralla: harrastajauralla ja yhteisöuralla. Harrastajauralla etenevät aikuiset haluavat kehittää ratsastustaitojaan ja yltää harrastuksessa yhä parempiin suorituksiin. Yhteisöuraa rakentavat aikuiset luovat puolestaan kontakteja muihin harrastajiin esimerkiksi toimimalla omassa ratsastusseurassaan tai tallin muissa ryhmissä. Kuvaamani urat ovat ideaalityyppejä siinä mielessä, että puhtaina ne eivät esiinny, vaan ratsastusharrastuksessa painottuvat aina enemmän tai vähemmän molemmat urat. Aikuisten tavoitteellisuus harrastuksessa on puolestaan samankaltaista, kuin mitä heillä on työelämässäkin. Tutkimukseni onkin osaltaan kuvaus keskiluokkaisesta elämäntyylistä, johon liittyy tavoitteellisuutta sekä työelämässä, että vapaa-ajan harrastamisessa. Tutkielmani aineisto koostuu 16 pääkaupunkiseutulaisen aikuisen tuntiratsastajan haastattelusta (8 naista ja 8 miestä). Lisäksi käytän lisänä ”tallipäiväkirjoja”, joita olen kirjoittanut kahdelta eri pääkaupunkiseutulaiselta ratsastustallilta. Aineiston analyysissa olen kiinnittänyt huomiota sekä siihen, mitä aikuiset ratsastusharrastuksesta ja toiminnastaan tallilla puhuvat, sekä siihen miten he tallilla päiväkirjojeni perusteella toimivat. Tutkielmassani olen käyttänyt muun muassa aikuisten vapaa-ajan ja arjen tutkimusta, sosiologisia postmoderneja yhteisöteorioita, harrastus- ja liikuntatutkimusta sekä tyttö- ja nuorisotutkimusta.