Challenges in Supplier-Buyer Relationships in Electronics Industry

This thesis examines the supplier-buyer relationships in the Finnish electronics industry. The aim of the study was to increase understanding on the challenges that suppliers face in their relationship with the buyer. The research was conducted using qualitative methods because they allow more perspective for the research problem than quantitative methods would have. Choosing qualitative method also affected the selection of a research technique. Analysis of secondary data from written documents was chosen to give more perspective to a broad problem. The main findings of this research are that the relationships between supplier and buyer in electronics industry are challenging because supplier must understand and face three types of challenges. The challenges are: understanding the environment, choosing and implementing correct strategy and managing relationships. For the supplier it is important to understand the environment so it can adjust own strategy to fit to the environment. The supplier should also be careful not to be too dependent on the buyer.

Välimiehen esteellisyys ja korvausvastuu

Tutkielman tarkoituksena oli välimiehen vastuun johtaminen korvausperusteen ollessa esteellisyys. Tutkielmassa paneuduttiin syvällisesti välimiehen asemaan, velvollisuuksiin, esteellisyyteen ja vastuun johtamiseen. Tutkimusmetodi oli lainopillinen systematisointi ja tulkinta, ja jossain määrin käsiteanalyysi. Tutkimusaineisto koostui ennakkopäätöksen KKO:2005:14 lisäksi suurimmalta osalta lakiartikkeleista ja -teksteistä. Tutkielmassa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että välimiehen esteellisyys voi johtaa korvausvastuuseen, kun tuottamus ja syy-yhteys vahinkoon todetaan. Tuottamus voi KKO:2005:14 mukaisesti ilmetä myös velvollisuuden laiminlyöntinä. Tällaisena rikottuna velvoitteena toimi välimiesmenettelylain 9.2 §. Todettavissa on, ettei välimiehen korvausvastuun määrittyminen etenkin esteellisyyden kyseessä ollessa ole selkeää eikä yksioikoista.

Työn ja perheen suhteen sosiaalinen rakentuminen eri ikäisten puheessa

Tämän tutkielman tavoite on selvittää, miten eri ikäiset ihmiset puhuvat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Tarkoituksena on tuoda esille haastattelujen puheessa vakiintuneita diskursseja, jotka luovat sosiaalista todellisuutta. Aineistona käytetään kandeksaa eräässä Etelä-Karjalan Osuuspankin konttorissa tehtyä teemahaastattelua. Näitä haastatteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Haastateltujen puheessa toistuu kandeksan eri diskurssityyppiä: ihannediskurssi, "normaali" -diskurssi, organisaatio joustajana -diskurssi, omatuntodiskurssi, stressidiskurssi, minä päätän -diskurssi, ylitehokkuusdiskurssi sekä ikä ja asenteet -diskurssi.

Jälkirealismin ehdoilla. Hannu Salaman Siinä näkijä missä tekijä ja Finlandia-sarja

Tutkimus selvittää, mitä on jälkirealismi yhteiskunnallisen realismin muunnoksena ja mitkä ovat sen ”mimeettisen sopimuksen” ehdot eli todellisuutta ja sen ”jäljittelyä” koskevat perusteet. Teoreettiseen tarkasteluun yhdistyy Salaman romaanien analyysi suomalaisen jälkirealismin keskeisinä esimerkkeinä. Analysoidut teokset ovat Siinä näkijä missä tekijä (1972) sekä viisiosainen Finlandia-sarja, joka koostuu romaaneista Kosti Herhiläisen perunkirjoitus (1976), Kolera on raju bändi (1977), Pasi Harvalan tarina I (1981) ja II (1983) sekä Kaivo kellarissa (1983). Jälkirealismi määrittyy sellaiseksi kotimaisen kirjallisuuden trendiksi, joka muotoutuu 1900-luvun lopulla – samoihin aikoihin, kun yhteiskunnallinen todellisuus itsessään alkoi jälki- eli ”postmodernisoitua” ja kirjallinen postmodernismi maailmalla kehkeytyi. Toisin kuin postmodernismi, jälkirealismi muotoutuu (nimensä mukaan) realismin tradition pohjalta eikä pyri hylkäämään mimesistä. Mutta se ei enää allekirjoita aikaisemman realismin mimeettistä sopimusta sellaisenaan, vaan muokkaa ja ajanmukaistaa sopimusehtoja siksi, että yhteiskunnallinen todellisuus itsessään on rajussa muutoksessa eivätkä vanhat keinot enää yksin riitä sen todenmukaiseen kuvaamiseen. Salaman romaaneihin sisältyy jälkirealismin sopimusehdotelma, uudistus, jota Pertti Karkama on jo suuntaa-antavasti esitellyt, mutta jonka pääehdot vasta tämä tutkimus tarkemmin määrittelee. Jälkirealistinen sopimusuudistus koskee ensinnäkin kertojan asemaa (luku 2) ja luotettavuuden ehtoa (luku 3). Salaman vaihtuvat minä- ja hän-kertojat kyseenalaistavat yksioikoisen objektiivisuuden vaatimuksen ja irtautuvat ehdosta, että realistisen teoksen tulisi hahmottaa "kokonaisuus”. Kerrontarakenteen hierarkkinen malli murtuu ja ”kaikkitietävän” kertojan idea parodioituu. Kertojien suhdetta kuvaamaansa todellisuuteen ja muihin kertojiin/henkilöihin alkaa yhä enemmän määrittää intersubjektiivisuus, relationalisuus ja prosessuaalisuus. Myös luotettavuus kyseenalaistuu sekä temaattisena että rakennetta koskevana kysymyksenä. Jälkirealismi sallii kertojilleen yhä enemmän epäluotettavuutta tiedollisessa mutta erityisesti eettisessä mielessä. Toiseksi, jälkirealistinen sopimusuudistus koskee mimeettistä järjestystä, tarinan ja juonen kysymyksiä (luku 4). Mimeettisen järjestyksen, jonka on ajateltu toteutuvan realismin (enemmän tai vähemmän aristoteelisessa) juonessa, alkaa jälkirealismissa muuttua avoimeksi juonellistamiseksi. Itse kertomistoiminnan "jäljittely" tulee osaksi tarinaa. Ajatus siitä, että todellisuus on aina ennen sen mimesistä, kumoutuu. Kyse on paljolti metafiktiivisten piirteiden tunkeutumisesta myös realismiin, mutta metafiktio ei saa radikaalin postmodernistisia muotoja. Kolmanneksi jälkirealistinen sopimusuudistus koskee henkilökuvausta (luku 5). Siinä kyseenalaistuu realismille vanhastaan asetettu tyypillisyyden vaatimus. Henkilöhahmot eivät ole enää tietyn yhteiskuntaluokan esimerkillisiä edustajia vaan heissä ilmenee yhteiskunnallisen postmodernisoitumisen prosessi. Henkilöhahmot rakentuvat silti sellaisten tekstuaalis-kulttuuristen koodien varaan, jotka merkitsevät niiden lukemista "ihmisinä". Perinteisiä mimeettisiä koodeja ei rikota, kuten yleensä postmodernismissa, vaan ne painottuvat uudella tavalla. Todellisuuden muutoksen myötä myös ihmisten ja ihmiskäsitysten huomataan muuttuvan. Neljänneksi sopimusuudistus koskee referentiaalisuutta (luku 6) eli kielen todellisuus-kytköstä. Teoksissa käytetty kieli paljastaa erheelliseksi sen oletuksen, että realismin kielen – tai kielen ylipäänsä – ensisijainen tehtävä olisi viitata suoraan todellisuuteen. Jälkirealismi ei ”häivytä kielellisyyttään” vaan pikemminkin osoittaa todeksi sen bahtinilaisen ajatuksen, että kieli muodostaa monisuuntaisen ja dialogisen kehikon. Referenssi toimii tuon kehikon sisällä yhtenä kielen orientaationa, ”tahtona referenssiin”. Silti avoin dialogismi itsessään voi jopa vahvistaa referenssi-orientaatiota. Tutkimus on ensimmäinen Hannu Salaman tuotantoa tarkasteleva kirjallisuudentutkimuksen väitöskirja. Samalla se osallistuu kirjallisuustieteelliseen keskusteluun siitä, miten realismi ja mimesis tulisi meidän aikanamme ymmärtää.

Naisten erillissota : keskustelua

Keskustelua. Kommentti artikkeleihin: Mikä historiassa on totta? : kansalliset myytit ja todellisuus / Irma Sulkunen // Historiallinen aikakauskirja. 104 (2006) : 1, s. 30-35. - Naisten ja lasten jatkosota : erillistä vai yhteistä? : kolumni / Sirpa Kähkönen. // Historiallinen aikakauskirja. 104 (2006) : 1, 36-37

Pragmaattinen tutkimus Maria Jotunin Miehen kylkiluu -näytelmän kysymyksistä ja direktiiveistä

Tutkielmassa analysoidaan Maria Jotunin Miehen kylkiluu -näytelmän interrogatiivi- ja direktiivimuotoisia ilmauksia. Lisäksi tarkastellaan kysymisen ja käskemisen funktiossa käytettyjä kieliopillisten rakenteiden toissijaisia käyttöjä. Aineistoa tutkitaan kahdesta näkökulmasta: yhtäältä ilmausten pintamuotojen yhteyttä niiden puhefunktioihin ja toisaalta ilmausten puhefunktioiden ja illokuutioiden vaikutuksia puhetilanteissa. Pragmaattisen näkökulman myötä tarkastelussa otetaan huomioon myös tutkittavien ilmausten aiheuttamat reaktiot ja vastaukset. Tutkielmassa käytetty interrogatiivi- ja direktiivirakenteiden muodollinen jaottelu pohjautuu pääosin Isoon suomen kielioppiin. Pragmaattisen tarkastelun taustana on J. L. Austinin ja J. Searlen ajatusten pohjalta syntynyt puheaktiteoria ja puheaktien illokuutioiden luokittelu. Puheaktiteoreettista ajattelua soveltaen tutkielmassa selvitetään aineiston yksittäisten ilmausten vaikutuksia puhetilanteissa ja analysoidaan niiden illokutiivisia sävyjä. Lausumien puhefunktioiden ja niiden vaikutusten tulkinta edellyttää usein laajankin kontekstin huomioimista. Analyysissä havainnoidaan myös jonkin verran kohteliaisuuden ja erilaisten sosiolingvististen seikkojen yhteyttä niin kielellisiin rakenteisiin kuin pragmaattiseen kontekstiin. Ilmausten pintamuotojen suhteesta niiden puhefunktioihin voi tutkielman aineiston perusteella todeta analyysin vahvistaneen teorialuvuissa esitettyä kielioppeihin perustuvaa suomen kielen kysymys- ja käskyrakenteiden muodollista ja funktionaalista jaottelua. Määrällisestä suppeudestaan huolimatta tutkielman aineisto on monipuolinen. Miehen kylkiluu -näytelmä sisältää laajan läpileikkauksen tutkimusaiheen kannalta oleellisista suomen kielen rakenteista ja niiden käytöistä. Tutkielman pragmaattisesta näkökulmasta voi aineiston perusteella yleisenä huomiona esittää puhujien illokuutioiden yleensä toteutuvan. Tämä lienee seurausta keskustelun yleisien yhteistyön periaatteiden noudattamisesta. Lisäksi esimerkiksi suorat imperatiivimuotoiset käskyt tietyissä vuorovaikutuskonteksteissa esitettyinä eivät jätä puhuteltavalle mahdollisuuksia kieltäytymiseen.

Muodollinen haaste : G. Mahlerin 10. sinfonian I osan rakenteesta

Opinnäytetyöni aiheena on Gustav Mahlerin 10. sinfonian avausosan muodon analysointi. Osa on rakenteensa puolesta poikkeuksellisen kompleksinen, eikä sen muodosta siksi olekaan syntynyt tutkijoiden kesken yhtenäistä kokonaisnäkemystä. Opinnäytetyöni tarkoitus on rakentaa omakohtainen tulkinta osan muodosta ja pystyä perustelemaan tulkintani syyt. Valitsin aiheen kehittääkseni kokonaismuodon hahmottamiskykyäni, musiikillisten suhteiden tajuani ja näihin viittaavien käsitteiden ymmärrystäni. Nämä kaikki ovat muusikon työssä tarpeellisia välineitä. Pureudun opinnäytetyössäni osan muotoon ensin yleisesti, ja tämän jälkeen analysoin teoksen kohta kohdalta läpi. Käytän analyysini pääasiallisena vertailulähteenä V. Kofi Agawun artikkelia osan tonaalisesta strategiasta ja harmonisesta rakenteesta. Työni lopussa teen kertyneistä tutkimustuloksista vielä loppupäätelmiä ja kokoan syntyneet päätelmät yhdeksi näkemykseksi. Analysointimenetelmäni pohjautuu perinteisiin musiikkianalyysin välineisiin. Näitä ovat esimerkiksi osan rakenteessa olevien harmonisten funktioiden, temaattisten suhteiden ja muotoon liittyvien sisältöjen tulkitseminen. Tärkein saavutettu tulos opinnäytetyössäni on osan muodosta syntynyt näkemys. Pääasiallinen viitekehys sinfonian avausosassa on mielestäni sonaattimuoto. Näkemystäni tukee erityisesti se, että osan kaksi ensimmäistä kolmannesta tukee analyysini mukaan muotoperiaatteellisesti sonaattimuotoa. Lisäksi III asteen sävellajin polariteettisuhde pääsävellajiin on riittävä, jotta III asteen sävellajia voi pitää sivusävellajina. Tämä on yksi edellytys sonaattimuodon toteutumiselle. Sonaattimuodon ulkopuolinen alue kiteyttää ja purkaa sonaattimuotoisessa alueessa syntyneitä jännitteitä ja vakauttaa osan kokonaisrakenteen.

Celebrating Creative Consciousness: Insights Into Oscar Wilde’s Aesthetics

Tutkielmani valottaa irlantilaisen kirjailijan Oscar Wilden (1854-1900) vähemmän tunnettua työtä ja ajattelua taidekriitikkona fin de sièclen ja modernismin välisen siirtymävaiheen estetiikassa. Wilden voidaan sanoa olleen edellä aikaansa estetiikkakäsityksensä suhteen: Hän käsittelee taidekritiikissään teemoja, jotka tulivat keskeisiksi modernismin ja postmodernismin myötä – esimerkiksi kielen pettävyyttä, sellaisten käsitteiden kuin ’todellisuus’, ’luonto’ tai ’yhteiskunta’ sattumanvaraisuutta sekä yhteisön ja yksilön identiteettien fragmentoitumista. Wilde myös kyseenalaistaa – paradoksien, kielellisten nokkeluuksien ja ironian avulla – monia länsimaisessa filosofiassa ’normatiivisina’ pidettyjä arvoja, kuten totuuteen pyrkimisen. Lisäksi hän haastaa taiteenkritiikin akateemisen tradition hylkäämällä sellaiset sen hyveinä pitämät piirteet kuin johdonmukaisuus ja ristiriidattomuus. Tarkastelen Wilden estetiikkakäsitystä pääasiassa esseekokoelman Intentions (1891), etenkin esseen Valehtelun rappio, sekä De Profundis –teoksen (1905) kautta. Tekstejä analysoimalla ja vertaamalla osoitan miten 1890-luvun alkupuolen ja vankilatuomiotaan istuvan Wilden estetiikkakäsitys muuttui ja kehittyi. Wilden kohdalla on syytä puhua taidefilosofiasta taiteenteorian sijaan. Hänen kriittiset esseensä eivät tähtää ’harmonisen’ kokonaisuuden luomiseen tai pragmaattis-loogisen mallin rakentamiseen taiteen ymmärtämiseksi vaan tulvivat ironiaa ja ristiriitaisuuksia. Wildella taideteoksen tarkasteluun liittyy aina eettisiä, ontologisia ja metafyysisiä kysymyksiä, jotka syventävät mutta myös monimutkaistavat esteettistä kokemusta. Keskeinen teema Wildelle onkin taiteen ja elämän vastakkainasettelu sekä niiden välisen yhteyden tunnistaminen ja tunnustaminen: taide on sekä autonomista että subjektiivista. Tämä paradoksi kulminoituu esteettisessä kokemuksessa. Wildelle luomistyö ja vastaanottajan elämys ovat tiedostamattomia prosesseja – tietoista luovuutta ei ole. Esteettinen kuitenkin voidaan yhdistää tietoisuuteen, mutta se edellyttää että myös tietoisuuden on oltava luovaa. Siksipä lähestyäkseen taidetta kritiikin on tultava enemmän taiteen kaltaiseksi – epänormatiiviseksi ja epäloogiseksi. Tässä prosessissa paradokseilla on merkittävä tehtävä: ne muistuttavat siitä, että puhuttaessa taiteesta ei ole oikeita vastauksia, on vain hyviä kysymyksiä.

Keskijohdon ja työntekijöiden psykologiset sopimukset muutostilanteessa. Case: OP-Pohjola-ryhmä

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin keskijohtajien ja työntekijöiden psykologisia sopimuksia OP-Pohjola-ryhmässä. Tutkielman tarkoituksena oli tuottaa uutta ymmärrystä henkilöstön ja organisaation suhteesta. Tavoitteena oli selvittää, millaisia psykologisia sopimuksia keskijohtajat ja työntekijät muodostavat, rikotaanko näitä sopimuksia ja kuinka haastateltavat reagoivat mahdollisiin rikkomuksiin. Lisäksi eri organisaatiotasojen käsityksiä ja näkemyksiä psykologisesta sopimuksesta vertailtiin keskenään. Tutkielma on laadullinen tutkielma, jonka tutkimusmenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua. Tutkimusaineisto kerättiin tekemällä kahdeksan haastattelua. Tutkimusta varten haastateltiin neljää keskijohtajaa ja neljää työntekijää. Empiirisen aineiston analyysissa tulkinta pohjautuu tutkimuksen teoreettiseen viitekehykseen. Tutkimustulosten mukaan haastateltujen keskijohtajien psykologiset sopimukset ovat luonteeltaan relationaalisia ja työntekijöiden sopimukset puolestaan transaktionaalisia. Molempien sopimukset sisältävät kuitenkin kumpiakin sopimusehtoja. Haastateltujen psykologisia sopimuksia on rikottu harvakseltaan. Rikkomuksiin on reagoitu keskustelemalla työnantajan kanssa tai olemalla vaiti ja sopeutumalla tilanteeseen. Tulokset myös osoittavat, että organisaatiossa vallitsee suuri luottamus ja asioista keskustellaan hyvin avoimesti.

Kertomuksia sosiaalisen todellisuuden mittaamisesta

Kirjallisuusarvostelu

Ääniä äänien takaa

Kirjallisuusarvostelu

Hyvän ja pahan tiedon puu? Elinikäisen oppimisen rakentuminen Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidesivuilla

Pro gradu -tutkimuksessani käsittelen elinikäisen oppimisen rakentumista Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidesivustojen teksteissä vuonna 2006. Erityisesti huomio kiinnittyy siihen kuinka tietynlaista sosiaalista todellisuutta elinikäisestä oppimisesta retorisesti konstruoidaan ja valtautetaan suhteessa muihin diskursseihin. Tutkimusmenetelmänäni on sosiaaliseen konstruktionismiin nojaava diskurssianalyysi. Suuntaus on enemmän ontologiseen konstruktionismiin nojaava, kriittinen diskurssianalyysi, jossa analysoitavaa kohdetta pyrin lähestymään ennakkoluulottomasti, fenomenologista reduktiota hyväksikäyttäen, ilman poliittisia päämääriä tai ennakkoluuloja. Näkemys on enemmän makroanalyyttinen yhteiskunnallisen puheen kulttuurinen analysointi, vaikka mikro- ja makroanalyyttinen näkökulma osittain limittyvätkin keskenään, kuten analyyttinen ja kriittinen ote. Tutkimusaineisto koostui 127:stä Helsingin Sanomien vieraskynä- ja mielipidetekstistä, joista varsinaiseen diskurssianalyysiin valitsin 36. Jokainen teksti on analysoitu tiettyyn diskurssiin kuuluvaksi, vaikka kaikki eivät analyysivaiheessa esiinnykään. Teksteissä rakentui viisi keskenään aktiivisesti keskustelevaa diskurssia: 1) Uusliberalistinen diskurssi, jonka todellisuus painottui taloudellisena hallintana, kohti innovatiivista yhteiskuntaa usein kansallisen kilpailukyvyn retoriikan edesauttamana. 2) Uusliberalismin vastainen diskurssi, joka aktiivisesti kritisoi nykyisen sosiaalisen todellisuuden ihmistä hyväksikäyttävää luonnetta, ihmisen riittämättömyyttä ja muutokseen sopeutumisen pakkoa, rakentamatta silti vaihtoehtoista todellisuutta. 3) Sivistyksellinen diskurssi, jonka todellisuus rakentui uusliberaalia todellisuutta vastaan kyseenalaistamalla uusliberaalin sosiaalisen todellisuuden arvopohjan vaatimalla demokraattista keskustelua ”hyvästä elämästä ja yhteiskunnasta”, millaisessa ihmisen tulisi oppia ja sosiaalistua. 4) Funktionalistinen eli yhteiskuntaan integroiva diskurssi, jonka todellisuus läheni uusliberalistista todellisuutta korostamalla työn arvoa kansalaisuuden rakentumisessa, joskus jopa autoritaarisia piirteitä saaden, muistuttaen yhteiskunnan olevan kellokoneisto, johon yksilön on integroiduttava. 5) Yhteiskuntaan kriittisesti suhtautuva diskurssi, jonka todellisuus rakentui protestanttista etiikkaa kyseenalaistavana, vaihtoehtoisena - omia arvoja noudattavana elämään oppimisena, jossa yhteiskunta rakentuisi enemmän ihmistä joustavana oppimiskenttänä. Tutkimus kertoo enemmän Helsingin Sanomien linjasta, eikä sitä voi yleistää kulttuuriilmapiiriä koskevaksi. Median vaikutus ihmisten ajattelussa ja sen muokkaamisessa on silti hyvin suuri. Helsingin Sanomat on myös Suomen ainoa valtakunnallinen sanomalehti, jonka keskustelukenttää seuraavat asiantuntijat ja ”tavalliset lukijatkin”. Siksi sen merkitystä erilaisten sosiaalisten ilmiöiden rakentajana ja kuvaajana ei tule myöskään vähätellä.