368 resultados para Vaikutukseen perustuvat operaatiot


Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Viimevuosina kuvantamistekniikat ovat kehittyneet huomattavasti. Näiden uusien tekniikoiden avulla voidaan tarkastella erilaisia prosesseja aiempaa tarkemmin. Painelajittelun teoriat perustuvat pääasiassa makrotason mittauksien pohjalta tehtyihin matemaattisiin malleihin, ja itse lajittumistapahtumaa ei ole aiemmin päästy kovinkaan tarkasti havainnoimaan. Tämän työn tavoitteena olikin selvittää lajittumistapahtumaa uuden kuvantamistekniikan avulla. Työn kirjallisuusosassa esiteltiin lyhyesti painelajitin ja sen toiminta. Myös painelajittelun perusteoriat käytiin lyhyesti läpi. Teoriaosan pääpaino oli lajittumistapahtumassa ja siihen vaikuttavissa tekijöissä. Lisäksi teoriaosassa esiteltiin teollisen painelajittelun nykytilannetta, työtä varten tehdyn esiselvityksen pohjalta. Lajitinsimulaattorikoeajoissa selvitettiin kuitujen ja roskapartikkelien käyttäyty-mistä painelajittimessa kuvantamisen avulla. Kuvauksissa keskityttiin rakosihdin raon tapahtumiin, sekä sihtipinnan tapahtumiin. Kuvamateriaalista laskettiin kuitujen ja roskien liikenopeuksia lankasihtiprofiilin raossa, sekä sihdin pinnalla. Lisäksi tutkittiin kehänopeuden, tuotannon ja sakeuden vaikutusta liike-nopeuksiin. Kuvamateriaalista pyrittiin myös havainnoimaan mahdollista kuitujen takaisinvirtausta. Kuvantamisella saatiin uutta tietoa kuitujen ja roskapartikkelien liikkeestä painelajittimessa. Tuloksista kävi muun muassa ilmi, että roottorin elementin pienimmän välyksen kohdalla akseptoituu huomattava määrä massaa. Tämä selittyy sillä, että pienimmän välyksen kohta tuottaa huomattavan positiivisen painepulssin. Kuitujen ja roskapartikkelien nopeudet raossa noudattelivat muutenkin hyvin selkeästi elementin tuottamaa painepulssia. Lisäksi kuvamateriaalista havaittiin, että sihdin raon suulle kertyy profiilin korkuinen kuituflokki. Koko sihdin peittävää kuitumattoa ei havaittu.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintyön päätarkoituksena on selvittää ja tarkastella yhteiskuntavastuullista kulutuskäyttäytymistä osana laajempaa markkinataloutta. Työ perustuu olemassa olevan kirjallisuuden ja tutkimusten esittelemiseen ja analysointiin. Eri lähteistä saatua tietoa pyritään yhdistelemään ja jäsentelemään niin, että yhteiskuntavastuullisesta kuluttamisesta rakentuu olennaisia asioita ja näkökantoja monipuolisesti käsittelevä kokonaisuus. Työ alkaa yhteiskuntavastuullisen näkökulman kehityksen tiiviillä esittelyllä, jonka jälkeen pohditaan yhteiskuntavastuullisen kuluttajan roolia osana kulutusmarkkinoita. Toisaalta hänellä on osto- ja kulutusvalintojensa kautta mahdollisuus vaikuttaa tuotteiden ominaisuuksin ja tarjontaan, mutta toisaalta hän joutuu tekemään valintansa tuottajien asettamissa tuotevalikoimaa ja -tietoa koskevissa puitteissa. Yhteiskuntavastuullista kuluttajaa voidaan yksiselitteisemmin tyypittää hänen eettisten asenteidensa ja tietoisuutensa mukaan, kun taas demografiset tekijät eivät ole osoittautuneet kovin toimivaksi luokittelutavaksi. Yhteiskuntavastuullinen kulutus- ja ostoprosessi poikkeaa normaalista lähinnä siten, että sen aikana kuluttaja painottaa tiedon hankintaa sekä vaihtoehtoisten kulutustapojen olemassaoloa. Hänen ostopäätöksensä perustuvat perinteisten ostokriteereiden lisäksi tuotteiden ja palvelusten eettisiin ominaisuuksiin, ja sen lisäksi, että hän vertailee eri tuottajien tarjoamia, hän harkitsee myös hyödykkeiden lainaamista, käytettynä ostoa tai jopa kokonaan hankkimatta jättämistä. Eettisyyteen perustuvien kulutuspäätösten takana on yhteiskuntavastuullisen valveutuneisuuden lisäksi moninaisia psykologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Yhteiskuntavastuullisen ajattelutavan jatkuvasta leviämisestä huolimatta eettisesti tuotettujen tuotteiden ja palveluiden suhteelliset markkinaosuudet ovat tällä hetkellä vielä melko vaatimattomia. Syinä tähän voidaan pitää kuluttajien hämmennystä runsaan ja ristiriitaisen tiedon äärellä, yritysten yhteiskuntavastuullisuutta ja omia vaikutusmahdollisuuksia kohtaan tunnettua skeptisyyttä sekä muiden tuoteominaisuuksien, kuten hinnan ja laadun, priorisointia. On kuitenkin ennustettavissa, että tulevaisuudessa yritysten yhteiskuntavastuullinen toiminta tulee yhä korostumaan, ja siitä voi muodostua kannattava kilpailuvaltti. Jotta yritykset voisivat hyötyä optimaalisesti eettisistä toimintatavoistaan, niiden tulee segmentoida kohderyhmänsä ja asemoida tuotteensa oikein sekä varmistaa yksiselitteisen tuotetiedon saatavuus.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Ohjelmistotestauksen avulla voidaan tarkastella sovelluksen vastaavuutta vaatimuksiin. Tavoitteena on löytää sovelluksesta virheitä, ja siten parantaa sovelluksen laatua. Sovelluksen laatu voidaan määritellä useilla mittareilla, kuten esimerkiksi testattavuudella. Tässä työssä tarkastellaan WWW-sovelluksen automatisoidun testauksen toteutusta, jossa käytetään apuna testauskehystä. Automatisoituun testaukseen kuuluu testitapausten suunnittelu sekä toteutus, joiden lopputuloksena on uudelleenajettavia testitapauksia. Testaus keskittyy sovelluksen toiminnallisuuteen ja jättää tietokantaan päivitettävien tietojen tarkastamisen tekemättä. Testaus suoritetaan ilman tarkempaa tietoa sovelluksen sisäisestä toiminnasta. Testattava sovellus on Mobilding-hankkeessa toteutettu WWW-sovellus, jonka avulla hallinnoidaan rakennuksen elementtejä. Työssä vertaillaan WWW-sovelluksen käyttöliittymän testaukseen soveltuvia testauskehyksiä, ja pyritään tuomaan esille niiden ominaispiirteitä. Työn tuloksena on uudelleensuoritettavia testitapahtumia. Lisäksi pohditaan ohjelmointikäytäntöjä, joilla voidaan edistää automatisoitua testausta. Ohjelmointikäytännöt perustuvat työn toteutuksen aikana havaittuihin ongelmiin.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Teemahaastattelua käytetään, kun halutaan selvittää vähän tiedettyjä asioita. Haastattelu sopii tutkimusmenetelmäksi, kun ei tiedetä, millaisia vastauksia tullaan saamaan, ja kun vastaukset perustuvat yksilön omaan kokemukseen. Teemahaastattelussa haastattelu kohdennetaan tiettyihin aihepiireihin, ja ominaista sille on se, että haastateltavilla on kokemuksia samankaltaisista tilanteista. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli kuvailla ja arvioida, miten teemahaastattelua käytettiin tutkimusmenetelmänä laadullisessa tutkimuksessa. Aineisto kerättiin laadullista tutkimusta käsittelevästä kirjallisuudesta ja analysoimalla kuutta suomalaista hoitotieteellistä teemahaastattelumenetelmällä tehtyä opinnäytetyötä. Analyysi tehtiin induktiivisella sisällönanalyysillä. Tulokset kertoivat, että teemahaastatteluun osallistuneiden lukumäärä oli usein pieni, ja tutkimusten tarkoituksena oli kuvata ja arvioida haastateltavien kokemuksia. Eniten käytetty analysointitapa oli induktiivinen sisällönanalyysi. Hoitotieteellisten opinnäytetöiden laadullisuus ja eettisyys noudattelivat pitkälti kirjallisuuteen perustuvia laadullisen tutkimuksen ja eettisyyden kriteereitä. Teemahaastattelu soveltuu hyvin kokemuksen tutkimiseen ja kuvailemiseen. Teemahaastattelumenetelmällä tehty tutkimus voi parhaimmillaan tuottaa yksilön kokemuksen kautta uutta teoriaa käytännön hoitotyön kehittämisen tueksi. Kokemuksen tutkimista tarvitaan, jos hoitotyön laatua halutaan parantaa.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

The semiconductor particle detectors used at CERN experiments are exposed to radiation. Under radiation, the formation of lattice defects is unavoidable. The defects affect the depletion voltage and leakage current of the detectors, and hence affect on the signal-to-noise ratio of the detectors. This shortens the operational lifetime of the detectors. For this reason, the understanding of the formation and the effects of radiation induced defects is crucial for the development of radiation hard detectors. In this work, I have studied the effects of radiation induced defects-mostly vacancy related defects-with a simulation package, Silvaco. Thus, this work essentially concerns the effects of radiation induced defects, and native defects, on leakage currents in particle detectors. Impurity donor atom-vacancy complexes have been proved to cause insignificant increase of leakage current compared with the trivacancy and divacancy-oxygen centres. Native defects and divacancies have proven to cause some of the leakage current, which is relatively small compared with trivacancy and divacancy-oxygen.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Viimeisien vuosikymmenien aikana teknologinen kehitys on muuttanut yritysten toimintaympäristöä suuresti. Yritysten käyttöön on tullut lukuisia teorioita ja menetelmiä, joilla yrityksen suorituskykyä voidaan mitata, kehittää ja vertailla. Näin myös erilaisten johtamisen menetelmien ja käytäntöjen rooli on korostunut yritysten johtamisjärjestelmissä. Myös yritysten suorituskykyä on tutkittu monella eri tavoin viimeisien vuosien aikana. Näiden tutkimusten tavoitteena on ollut löytää vertailtavuutta globaalien toimijoiden välillä. Tämä tutkimus lähestyy suorituskykyä aivan uudenlaisesta näkökulmasta ja tarkastelee tuloksia vertailuoppimisen, osaamisen ja tiedon johtamisen näkökulmasta. Oleellista on ollut luoda uusi näkökulma aikaisempiin tutkimuksiin, jotka ovat keskittyneet vertailemaan yrityksien operatiivista ja liiketoiminnan suorituskykyä sekä sitä, kuinka hyvin ne ovat pystyneet hyödyntämään parhaita käytäntöjä toiminnassaan. Tutkimuksen teoreettisen tarkastelun tavoite on selkeyttää koko strategisen johtamisen mallia. Tutkimus lähti liikkeelle analysoimalla aikaisemmista yritysten suorituskykyyn tehtyjä tutkimuksia. Tästä tehtiin havainto, että osaamisen johtamista ja kehittämistä on tutkittu varsin vähän yritysten suorituskyvyn kehittymiseen liittyen. Luotiin teoreettinen viitekehys, joka avulla henkilöstön osaaminen liitettiin osaksi strategian toteutumisen prosessia. Tämän tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset perustuvat vuosina 1993 ja 2003 Made in Finland tutkimuksessa kerättyyn yritysten suorituskykyä tarkastelevaan aineistoon. Se perustuu 23 yrityksen haastatteluihin. Aineistosta valittiin kaikki ne tulokset, joilla katsottiin olevan merkitystä osaamisen johtamisen ja kehittämisen kannalta. Tutkittujen yritysten suorituskyvyssä oli kymmenen vuoden seurantajakson aikana tapahtunut selvää kehittymistä. Työn joustavuus ja työntekijöiden sitoutuminen on lisääntynyt ja vertailuoppimista on hyödynnetty. Tuotannon prosesseja on kehitetty ja näin uusien tuotteiden markkinoille tuloaikaa on saatu nopeutetuksi. Merkillepantavaa on, että satsaukset koulutukseen eivät ole lisääntyneet vaan osissa tutkituissa yrityksissä satsaukset ovat jopa vähentyneet. Tulokset tavoitteisiin nähden ovat hyvin ristiriitaisia. Toiminnan tehostumista odotetaan kaikilla osa-alueilla. Kuitenkin osaamiseen ei olla valmiita satsaamaan, eikä yritysten johdossa nähdä osaamisen kehittämistä tärkeänä tavoitteiden saavuttamiseksi. Suurimpana esteenä tavoitteen saavuttamiseksi yritysten johto näkee pätevän henkilökunnan saatavuuden. Vaikka moni yrityksistä käyttää tasapainotettua mittaristoa strategisen johtamisen työkaluna, ei sen kaikkia osa-alueita ja niiden tasapainon merkitystä ole selvästi ymmärretty.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tutkielman tavoitteena on selvittää ja analysoida, mitä ja minkälaista tietoa ja osaamista asiantuntija tarvitsee jokapäiväisessä työssään. Tutkielman teoriaosuudessa pohditaan asiantuntijuutta, hiljaista tietoa, tiedon rakennetta sekä tiedon merkitystä ja haasteita tietojohtamisen näkökulmasta. Empiirisen tutkimuksen kohdeorganisaationa oli Tullihallituksen verotusosasto. Asiantuntijan osaaminen koostui opitusta tiedosta, mutta myös asenteesta ja halusta oppia. Asiantuntijaksi kehittyminen vaati käytännön harjoittelua oikeassa ympäristössä ja oikeilla asioilla. Asiantuntijan työssään tarvitsema tieto ja osaaminen osoittautuivat kohdeorganisaatiossa niin hiljaiseksi, että sitä ei välttämättä pystytä dokumentoimaan, eikä siten myöskään formaalilla tavalla siirtämään tai säilyttämään. Tutkimustulosten analysointi tuotti osaamispolkuja, jotka kuvaavat aloittelijan tarvitsemia tietoja ja osaamista matkalla asiantuntijaksi. Asiantuntijan tieto ja osaaminen koostuu viidestä pääpolusta, jotka liittyvät osaamisen henkilösidonnaisuuteen, tiedon ymmärtämiseen ja soveltamiseen, tiedon jakamiseen ja yhteistyöhön, henkilökohtaiseen kokemukseen työstä sekä kokemukseen ja käytännön tietoon. Tutkimustulokset perustuvat kohdeorganisaatiossa tehtyihin haastatteluihin, jotka analysoitiin käyttäen aineistolähtöisen teorian menetelmiä.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Master’s Thesis concentrates to means and challenges in international operations for a Finnish mobile application provider Small Planet Oy during its various company stages from founding till maturing and during macro economical phases between year 1998 and 2008. Small Planet has just celebrated its 10 year anniversary and is therefore quite an extraordinary company which has survived all the highs and lows during past ten years and which has operated in the market as long as the whole mobile application industry has existed. Master’s Thesis describes possibilities for a company’s internationalization with different entry modes like exporting, licensing, investment entry and co-operative operations which are suitable for a mobile application provider. Unsuitable entry modes like franchising or contract manufacturing are not explained. The goal has been to analyze Small Planet’s international operations and to make conclusions from the practical experiences. Analysis and conclusions shall help Small Planet in its international operations in the future and should give insight to other mobile application companies and their managers who are in the situation of planning their own international operations. Results show that the best ways for Small Planet to internationalize its operations has been the co-operation with a big domestic client and the co-operation with Finnish operator infrastructure providers which have complementary products with Small Planet. Through these co-operations Small Planet has got lot of new international clients. Same time financial risks and investment need for international operations have been low. Co-operative international sales can be the most efficient international entry mode for a mobile application provider.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän diplomityön tavoitteena on selvittää pienpuun käytön vaikutuksia Pellos 1 ja Pellos 2 -havuvaneritehtaiden kannattavuuteen. Työssä tutkitaan myös sitä, miten suuria määriä pienpuuta Pellos 1:llä on mahdollista hyödyntää, ja millaisilla keinoilla sekä investoinneilla pienpuun sorvausta voidaan tehostaa. Tutkimuksessa esitettävät laskelmat perustuvat Pekka Hyttisen vuonna 2000 valmistuneen diplomityön koeajojen tuloksiin. Pienpuulla tarkoitetaan tässä yhteydessä latvaläpimitaltaan 170–220 millimetriä paksua tukkia. Kannattavuuslaskelmien tuloksena esitetään Pellos 1:n ja Pellos 2:n tuotantokapasiteetin, hyötysuhteen, muuttuvien kustannusten ja myyntikatteen muuttuminen puun latvaläpimittaluokan funktiona. Lisäksi vertaillaan Pellos 1:n ja Pellos 2:n tunnuslukujen välisiä suhteita ja selvitetään, kummalla tehtaalla pienpuun käyttö vanerin valmistuksen raaka-aineena on järkevämpää. Diplomityön toinen tutkimusosa koskee Pellos 1:llä käsiteltävän pienpuun maksimimäärää sekä tehtaan katkaisu- ja sorviosaston toimintaa. Pellos 1:n suurimpaan mahdolliseen pienpuun käsittelymäärään vaikuttaa teknisten ja tuotannollisten rajoitusten lisäksi myös tukkijakauman rakenne sekä pienpuun käytön lisäämisestä aiheutuva puuraaka-aineen lisätarve. Pienpuun käyttö nostaa katkaisu- ja sorviosastolla käsiteltävää puun kappalemäärää, minkä seurauksena koneiden prosessointinopeus joutuu koetukselle. Tutkimuksen lopussa käsitellään modernisointikohteita, joilla sorvauksen saantoa pystyttäisiin parantamaan ja sorvien toimintaa nopeuttamaan.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tehokkaasti toimiva sähköinen tiedonvälitys yrityksen omien sovellusten välillä sekä sen liikekumppaneiden kanssa on kasvanut merkittäväksi yrityksen kilpailukykyä lisääväksi tekijäksi. Yritysten erilaiset tietojärjestelmät asettavat haasteita tehokkaalle tiedonvälitykselle näiden järjestelmien välillä. Perinteiset EDI teknologioihin perustuvat sähköisen tiedonvälityksen ratkaisut eivät pysty mukautumaan nykyisin nopeasti muuttuviin markkinatilanteisiin. Palvelukeskeiseen arkkitehtuuriin ja Web-palveluihin perustuvat teknologiat mahdollistavat mukautumisen erilaisiin muutoksiin liiketoiminnassa nopeammin ja helpommin. Lisäksi ne nopeuttavat tiedon integrointia erilaisten tietojärjestelmien välillä, koska tiedonvälityksessä käytetään yleisesti hyväksyttyihin standardeihin perustuvia tiedonsiirtoprotokollia sekä tietoformaatteja. Diplomityössä esitellään keskeiset teknologiat ja menetelmät sähköisen tiedonvälityksen toteuttamiseen. Lisäksi työssä vertaillaan erilaisia vaihtoehtoja, joilla sähköinen tiedonvälitys voidaan toteuttaa. Vaihtoehtoina työssä ovat tiedonvälityspalveluiden ostaminen toiselta yritykseltä, olemassa olevan valmiin ohjelmiston hyödyntäminen, tai kokonaan uuden sovellusalustan kehittäminen. Työssä kuvaillaan palvelukeskeisen sovellusalustan toteutus, joka mahdollistaa tehokkaan sekä joustavan tiedonvälityksen sovellusten välillä. Alustan tarjoamien palveluiden päälle voidaan rakentaa erilaisia liiketoimintaa tukevia palveluita, jotka voivat hyödyntää sovellusalustan tarjoamia toiminnallisuuksia. Alustan toteutusta arvioidaan kolmen liiketoimintaskenaarion toteutuksesta saatujen kokemusten perusteella.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Työssä tutkittiin pienpuhdistamon ylijäämälietteen ominaisuuksia ja käyttäytymistä pienpuhdistamon ylijäämälietteen tiivistys- tai kuivausmenetelmän kehittämisen teoriapohjaksi. Työ sisältää myös lietteiden tiivistysmenetelmien kustannustarkastelua. Kokeellisessa osuudessa käytettiin työn teettäjän Oy KWH Pipe Ab:n valmistamien pienpuhdistamojen ylijäämälietettä. Tutkittava ylijäämäliete oli peräisin asukasvastineluvultaan 5–95 pienistä aktiivilietelaitepuhdistamoista. Tiivistys- tai kuivausmenetelmän kehittämisen tarkoituksena on saavuttaa kustannussäästöjä pienpuhdistamon ylijäämälietteen kuljetusmatkojen vähentämisen kautta. Soveltuvia vertailtavia sovelluksia ovat staattiseen laskeuttamiseen perustuvat menetelmät, mekaaniset ruuvi- ja linkokuivaimet, kuivauslava ja flotaatio. Tarkasteltavien menetelmien tuli olla käytöltä ja huollolta sekä käyttökuluiltaan edullisia ja yksinkertaisia. Ylijäämälietteiden ominaisuuksia ja käyttäytymistä tutkittiin kirjallisuuslähteistä ja käytännön kokein. Kokeissa tarkasteltiin ylijäämälietteen laskeutumis- ja nousuominaisuuksia, redox-potentiaalin vaihtelua seisovassa näytteessä ja flotaation onnistumista testattavalle lietteelle. Kokeet tehtiin kullakin kerralla eri ajankohtana otetuille lietenäytteille, käytettyjä puhdistamoja oli useita ja mitoitus, kuormitus sekä jäteveden laatu vaihteli paljon.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

This thesis investigates performance persistence among the equity funds investing in Russia during 2003-2007. Fund performance is measured using several methods including the Jensen alpha, the Fama-French 3- factor alpha, the Sharpe ratio and two of its variations. Moreover, we apply the Bayesian shrinkage estimation in performance measurement and evaluate its usefulness compared with the OLS 3-factor alphas. The pattern of performance persistence is analyzed using the Spearman rank correlation test, cross-sectional regression analysis and stacked return time series. Empirical results indicate that the Bayesian shrinkage estimates may provide better and more accurate estimates of fund performance compared with the OLS 3-factor alphas. Secondly, based on the results it seems that the degree of performance persistence is strongly related to length of the observation period. For the full sample period the results show strong signs of performance reversal whereas for the subperiod analysis the results indicate performance persistence during the most recent years.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

One of the primary goals for food packages is to protect food against harmful environment, especially oxygen and moisture. The gas transmission rate is the total gas transport through the package, both by permeation through the package material and by leakage through pinholes and cracks. The shelf life of a product can be extended, if the food is stored in a gas tight package. Thus there is a need to test gas tightness of packages. There are several tightness testing methods, and they can be broadly divided into destructive and nondestructive methods. One of the most sensitive methods to detect leaks is by using a non destructive tracer gas technique. Carbon dioxide, helium and hydrogen are the most commonly used tracer gases. Hydrogen is the lightest and the smallest of all gases, which allows it to escape rapidly from the leak areas. The low background concentration of H2 in air (0.5 ppm) enables sensitive leak detection. With a hydrogen leak detector it is also possible to locate leaks. That is not possible with many other tightness testing methods. The experimental work has been focused on investigating the factors which affect the measurement results with the H2leak detector. Also reasons for false results were searched to avoid them in upcoming measurements. From the results of these experiments, the appropriate measurement practice was created in order to have correct and repeatable results. The most important thing for good measurement results is to keep the probe of the detector tightly against the leak. Because of its high diffusion rate, the HZ concentration decreases quickly if holding the probe further away from the leak area and thus the measured H2 leaks would be incorrect and small leaks could be undetected. In the experimental part hydrogen, oxygen and water vapour transmissions through laser beam reference holes (diameters 1 100 μm) were also measured and compared. With the H2 leak detector it was possible to detect even a leakage through 1 μm (diameter) within a few seconds. Water vapour did not penetrate even the largest reference hole (100 μm), even at tropical conditions (38 °C, 90 % RH), whereas some O2 transmission occurred through the reference holes larger than 5 μm. Thus water vapour transmission does not have a significant effect on food deterioration, if the diameter of the leak is less than 100 μm, but small leaks (5 100 μm) are more harmful for the food products, which are sensitive to oxidation.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia innovaatioita eri toimialojen pienissä yrityksissä on kehitetty ja minkälaisia kyvykkyyksiä se on edellyttänyt. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, kuinka suotuisana ympäristönä yritykset kokivat oman alueensa ja miten alueiden kehittämistyö on vaikuttanut yritysten kykyyn kilpailla. Teoreettiset oletukset perustuvat aikaisempiin tutkimuksiin innovaatiojohtamisen, yrittäjyyden ja pk-yritysten liiketoiminnan kehittämisen alueilta. Empiirinen aineisto on kerätty sähköpostikyselyllä tuottaen 733 kriteerit täyttävää vastausta. Kyselytutkimusta edelsi neljän alueen tapaustutkimus, jonka aikana luotiin teoreettinen rakennelma pienten yritysten innovaatiokyvykkyyden arvioimiseksi. Tämän tutkimuksen aineisto ei tue yleistä väitettä, jonka mukaan innovaatiotoiminta olisi harvinaisempaa tai vähäisempää kooltaan pienemmissä yrityksissä. Kokoa enemmän näyttäisi vaikuttavan innovaatiotoiminnan luonne ja siihen kytkeytyvä kyvykkyys. Yritysten innovaatio-toiminnan luonteen ja laajuuden perusteella tuloksista nousee neljä erilaista innovaattoriprofiilia: satunnainen parantaja, jatkuva parantaja, radikaali uudistaja ja monipuolinen kehittäjä. Innovaatiokyvykkyyttä tutkittiin seitsemän eri osatekijän suhteen. Eri profiilit omaavien yritysten kyvykkyyden tasot erosivat toisistaan merkittävästi. Tulokset vahvistavat käsityksiä siitä, että yksittäisen kyvykkyystekijän sijaan kyvykkyyskombinaatio vaikuttaa enemmän innovatiotoiminnan monipuolisuuteen. Innovaatiotoiminnan lisääntyessä ja monipuolistuessa, yritysten kyvykkyys-vaatimukset kasvavat kaikkien osatekijöiden suhteen. Yritykset ovat tiedostaneet innovaatio-kyvykkyyden kehittämisen tarpeet. Kyvykkyys on ajuri, jonka kyydissä pienet ja suuret innovaatiot syntyvät. Tämä tutkimus suosittelee, että innovaatiokyvykkyyden kehittäminen nostetaan näkyväm-mäksi tavoitteeksi. Pienissä yrityksissä luontevin tapa vahvistaa kyvykkyyksiä on integroida se yrityksen kehittämistoimintaan johtaen itse itseään ruokkivaksi prosessiksi. Haasteelliset kehittämis-tavoitteet edellyttävät monipuolista kyvykkyyksien vahvistamista ja vahvistuneet kyvykkyydet mahdollistavat entistä haastavampien kehittämistavoitteiden asettamisen. Parhaimmillaan tämä prosessi johtaa pienelle yritykselle soveltuvaan onnistumisen spiraaliin, joka samanaikaisesti kiihdyttää sekä kyvykkyyksien että innovaatioiden kehittämistä - tuotoksena jatkuva ja monipuolinen innovaatioiden virta. Tulokset vahvistavat ensimmäisessa vaiheessa toteutetun tapaustutkimuksen havaintoja siitä, että alueiden kehittämistyöstä hyötyvät yritykset, joiden kyvykkyystekijät ovat entuudestaan korkeaa tasoa. Pitkälle tuotteistetut julkiset palvelut soveltuvat parhaiten suuremmille yrityksille, joissa kehittämistoiminta on projektoitu ja kehittämistyö tehdään erillisten resurssien turvin. Sitä vastoin, valtaosassa pieniä yrityksiä kehittämistyö tapahtuu tavanomaisen liiketoiminnan ohessa ja samoilla resursseilla. Alueet tarjoavat varsin runsaasti luonteeltaan epäjatkuvia palveluja kohdistuen yksittäisten kyvykkyystekijöiden parantamiseen tai prosessin yksittäiseen vaiheeseen, usein innovaatioprosessin alkupäähän radikaalin innovaation kehittämiseksi. Tämän kyselyn tulokset suosittelevat myös toista reittiä: vahvistetaan ensin yritysten innovaatiokyvykkyyttä jatkuvaan pieniä askelia ottavaan innovaatiotoimintaan, josta matka jatkuu radikaalien uudistusten kautta moni-puoliseksi kehittämiseksi.

Relevância:

10.00% 10.00%

Publicador:

Resumo:

Tämän kandidaatintyön tavoitteena on selvittää ja analysoida venäläisten yritysten kansainvälistymistä investointien näkökulmasta. Aihetta tutkittiin Venäjältä ulospäin suuntautuneiden investointien valossa. Kansainvälistymistä analysoitiin konkreettisten yritysesimerkkien kautta. Työssä käytettiin lähteinä aikaisempia aiheesta tehtyjä tutkimuksia sekä esimerkkeinä olevien yritysten internetsivuja. Venäläisten yritysten kansainvälistyminen alkoi toden teolla vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Käytännössä yritysten kansainvälistyminen on lähtenyt kasvuun vasta 2000-luvulla. Viime vuosien aikana Venäjä on ollut yksi suurimmista ulospäin investoijista nousevien markkinatalouksien joukossa. Suurimmat Venäjältä ulospäin investoijat toimivat öljy- ja kaasuteollisuudessa sekä metalli- ja kaivosteollisuudessa. Kyseiset teollisuudenalat ovat riippuvaisia raaka-aineiden maailmanmarkkinahinnoista. Vuoden 2008 lopulla alkanut talouskriisi on alentanut raaka-aineiden hintoja ja näin vaikuttanut yritysten toimintaan. Yritykset ovat joutuneet talousvaikeuksiin, joka on vaikuttanut myös niiden investointeihin ulkomaille. Tällä hetkellä Venäjä on riippuvainen luonnonvaroihin perustuvista teollisuudenaloista, mutta tulevaisuudessa uusilla yrityksillä on mahdollisuuksia nousta kansainvälisien yritysten joukkoon. Raaka-aineiden hintojen kääntyessä jälleen nousuun myös luonnonvaroihin perustuvat yritykset tulevat nousemaan ahdingosta ja jatkamaan kansainvälistymistä.