Hoitajien antama ohjaus perheelle- kun perheeseen syntyy vammainen lapsi

Opinnäytetyömme tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, miten vanhemmat ovat kokeneet saamansa ensitiedon vammaisen lapsen syntyessä. Opinnäytetyömme liittyy lapsen, nuoren ja perheen ohjaus- projekti- ideaan, jonka yhteistyökumppaneina toimivat Stadia sekä Jorvin sairaala. Opinnäytetyö toteutettiin kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuskysymykset nousivat Helena Leino-Kilven, Inger Mäenpään ja Jouko Katajiston tutkimuksen Pitkäaikaisen terveysongelman sisäinen hallinta- pohjalta. Tutkimuskysymysten avulla nousseiden hakusanojen pohjalta analysoitavaksi jäi seitsemän tutkimusta. Tutkimukset analysoitiin käyttäen hyväksi laadullista sisällönanalyysia. Opinnäytetyömme tulokset osoittavat, että perhe tarvitsee kokonaisvaltaista yksilöllistä ohjausta vammaisen lapsen syntyessä perheeseen. Tutkimustulosten perusteella on löydetty yhteneviä tuloksia, mitkä vaikuttavat perheen tyytyväisyyteen ohjaustilanteesta ja sen jälkeiseen selviytymiseen. Vanhempien toive olisi, että ensitieto annetaan heti epäilyksen syntyessä. Hoitohenkilöstön peittely tilanteessa aiheuttaa vanhemmille suurta levottomuutta ja pelon lapsen kuolemasta. Perhe toivoisi myös tuoreempaa materiaalia vammaisuudesta ja positiivisten asioiden painottamista. Tärkeänä koettiin hoitohenkilöstön rehellisyys ohjaustilanteessa. Tutkimusten perusteella hoitohenkilökunnan antama ohjaus on muuttunut hiljalleen parempaan suuntaan. Vanhemmat kuitenkin kaipaavat runsaasti lisää tuoretta tietoa ja tunteiden huomioimista ohjaustilanteessa. Tutkimuksesta saatu tutkimuksellinen näyttö voisi toimia osaltaan tiedon lähteenä kehittäessä hoitajien antamaa ohjausta perheelle vammaisen lapsen syntyessä.

Päihdeongelmaisen perheen vanhemmuutta tukeva ohjaus

Opinnäytetyö oli osa Lapsen, nuoren ja lapsiperheen ohjaus -projektia ja se oli tarkoitettu HUS Jorvin sairaalan vastasyntyneiden osaston käyttöön. Työn tarkoitus oli löytää ohjauskeinoja päihdeongelmaisen perheen vanhemmuuden tukemiseksi, kun vastasyntynyt tarvitsee sairaalahoitoa sikiöaikaisen päihdealtistuksen seurauksena. Menetelmänä käytettiin systemaattista kirjallisuuskatsausta soveltuvin osin. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Aineistoa etsittiin pääasiassa sosiaali- ja terveysalan tietokannoista keskittyen tietoon, joka koski päihdeongelmaisen perheen ohjaustarpeita sekä ohjausmenetelmiä. Aineiston perusteella todettiin, että päihdeongelmaisen perheen ohjaus oli vaativaa ja perhe tarvitsi pitkäkestoista tukea. Parhaita tuloksia oli saavutettu sellaisilla interventioilla, joissa oli pyritty huomioimaan perheen tuen tarve kokonaisvaltaisesti. Lupaavimpia olivat äidin ja lapsen tai äidin ja terapeutin suhteen laatuun keskittyvät interventiot. Ohjauksessa oli huomioitava vanhempien tarve saada tietoa erityisesti lapsen hoidosta ja käyttäytymisestä sekä päihdealtistuksen vaikutuksista. Tiedonantotapana suositeltiin lapsen käyttäytymisen ja lapsen ja vanhempien vuorovaikutuksen tarkkailua ja kommentointia keskustelevaan sävyyn yhdessä vanhempien kanssa. Päihdeongelmaiset vanhemmat olivat yleensä hyvin herkkiä palautteenannolle, joten tämä oli erityisen kriittinen kohta ohjauksessa. Pitkäkestoinen hoitosuhde tarjosi parhaat mahdollisuudet vaikuttavalle ohjaukselle, joten omahoitajuus oli suositeltavaa. Päihdeongelmaisten perheiden vanhemmuutta tukevia ohjausmenetelmiä ei ollut arvioitu systemaattisesti, mikä vaikeutti menetelmien soveltamista. Ohjauksesta tarvittiin erityisesti hoitotieteellistä tutkimusta. Samoin oli tarvetta tutkimukselle siitä, kuinka pääasiassa pitkäkestoiset interventiot olivat sovellettavissa vastasyntyneiden osaston lyhyempään hoitoaikaan.

Omistusrakenne ja kannattavuus – empiirinen tutkimus neljällä toimialalla

Metsäteollisuudessa on aika ajoin esitetty ajatus, että perheyritykset menestyvät alalla paremmin kuin muut toimijat. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko omistusrakenteen ja kannattavuuden välillä yhteyttä. Omistusrakennetta tarkasteltiin kahdesta näkökulmasta: omistuksen keskittyneisyys ts. omistajan valvonta operatiiviseen johtoon nähden ja omistajatyyppi (perhe, rahoitusyhtiö, ei-rahoitusyhtiö, valtio). Näiden molempien suhdetta kannattavuuteen (ROA tai EBITDA) analysoitiin kvantitatiivisesti kovarianssianalyysilla. Teoreettisena lähtökohtana käytettiin agenttiteoriaa. Tutkimuskohteeksi valittiin pääomavaltaiset alat: metsäteollisuus, kemianteollisuus, konepajateollisuus ja energiateollisuus. Aineisto koottiin eurooppalaisten yritysten tilinpäätöstiedoista Amadeus-tietokannasta. Tutkimuksen tuloksena todettiin, ettei omistuksen keskittyneisyydellä eikä omistajatyypillä ts. omistusrakenteella ole tilastollisesti merkitsevää yhteyttä kannattavuuteen millään tutkituista toimialoista.

Työn ja perheen suhteen sosiaalinen rakentuminen eri ikäisten puheessa

Tämän tutkielman tavoite on selvittää, miten eri ikäiset ihmiset puhuvat työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisesta. Tarkoituksena on tuoda esille haastattelujen puheessa vakiintuneita diskursseja, jotka luovat sosiaalista todellisuutta. Aineistona käytetään kandeksaa eräässä Etelä-Karjalan Osuuspankin konttorissa tehtyä teemahaastattelua. Näitä haastatteluja analysoidaan diskurssianalyyttisesti. Haastateltujen puheessa toistuu kandeksan eri diskurssityyppiä: ihannediskurssi, "normaali" -diskurssi, organisaatio joustajana -diskurssi, omatuntodiskurssi, stressidiskurssi, minä päätän -diskurssi, ylitehokkuusdiskurssi sekä ikä ja asenteet -diskurssi.

ZONE INTERMÉDIAIRE – Recontruction de l’identité raciale dans L’Amant de Marguerite Duras

Tutkielman aiheena on Marguerite Durasin romaani L’Amant (suom. Rakastaja). Tarkastelen romaanin valkoihoisen nuoren tytön ”rodullisen” identiteetin rakentumista käyttäen heijastuskuvana Toista, tytön ”erirotuista” kiinalaista rakastajaa. Osittain omaelämäkerrallisen romaanin tapahtumat sijoittuvat Ranskan entiseen siirtomaahan, Indokiinaan. Kolonialismin aikainen rotusorto ja valkoisen ”rodun” mytologisen vallan rakentuminen ja konkretisoituminen ovat siis sekä tutkimukseni konteksti että tutkimuskohde. Tarkastelen missä määrin tytön rodullinen identiteetti pitää yllä – tai toisaalta rikkoo – ”rotujen” hierarkkista ajattelua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on jälkikoloniaalinen (postkoloniaalinen) tutkimus, joka on monitieteellinen itsekriittinen tutkimusmetodi. Tutkimuksen tarkoituksena on kyseenalaistaa länsimaissa vallitsevia kategorioita. Päälähteinä käytetään mm. Dyerin (1997), Memmin (1994), Todorovin (1989), Girodin (2004), Hallin (1992, 1996), Derridan (1967, 1972, 1992), Shevoryn (2000), Dufourmentellen (2003) ja De Beauvoirin (1947) teoksia. Tutkimuksen keskeinen käsite on välitila, johon teoksen nuori tyttö voidaan tutkimustulosteni mukaan sijoittaa. Tyttö häilyy eräänlaisessa välitilassa valkoisen ja keltaisen ”rodun” välillä: hän tuntee kuuluvansa tavallaan molempiin ”rotuihin”, sillä hän on syntynyt Indokiinassa, puhuu paikallista kieltä ja suhtautuu paikallisiin tasavertaisemmin kuin valkoihoinen eliitti, mutta kuuluu kuitenkin syntyperältään valkoiseen ”rotuun”. Valkoisuutta ei usein määritellä ”roduksi”, vaikka muiden kuin valkoihoisten kohdalla ”rotu” määritellään joko negatiivisten tai positiivisten typologioiden mukaisesti. Tästä syystä valkoiset nähdään helposti ihmisyyden normina neutraaliksi väitetyssä valkoisten diskriminoivassa diskurssissa. L’Amant’ssa valkoisuus on näkemykseni mukaan kuitenkin näkyvää ja valkoisuuden valtaa kyseenalaistavaa. Valkoisen tytön perhe on valkoisten kolonialistien arvoasteikon alimmalla portaalla, sillä perhe on köyhä ja valkoisten valta rakentui suurelta osin siirtomaaisäntien taloudellispoliittiseen ylivaltaan. Koska tytön perheellä ei ole tarpeeksi varaa elitistiseen herruuteen, eliitti paheksuu tytön perhettä avoimesti erityisesti ”rotujen” välisen kielletyn suhteen tullessa julki, jolloin tyttö eristetään valkoisesta yhteisöstä. Kiinalainen puolestaan on miljardöörin perijä ja tämä suo hänelle hieman korkeamman aseman ”rotujen” hierarkiassa, vaikka hänen vaurautensa toisaalta uhkaakin valkoista valtaa. Myös romaanin monella tapaa konventioita rikkova seksuaalisuus on osa kielletyn suhteen välistä valtapeliä. Kirjailija strukturoi uudelleen patriarkaalisen sukupuolen rakentumisen feminisoimalla kiinalaisen miehen, sillä muussa tapauksessa hänen maskuliinisuutensa saattaisi saada ylivallan tytöstä, joka on sukupuolisesti Toinen.

Urapolut ja niihin vaikuttavat tekijät S-ryhmässä

Urateoriat ovat murroksessa, kun urat ovat muuttumassa perinteisistä urapoluista rajattomiin, monisuuntaisiin uriin. Samaan aikaan erilaisten trainee-ohjelmien määrä lisääntyy vauhdilla. Urapolkujen tutkiminen on tästä syystä erittäin ajankohtaista. Tämän tutkielman tarkoituksena on tutkia, miten S-ryhmässä työskentelevien kaupallisen kenttäkoulutuksen käyneiden ja sen käymättömien urapolut eroavat toisistaan. Viimeaikaisten teorioiden mukaan urat voidaan jakaa objektiivisiin ja subjektiivisiin uriin sekä perinteisiin ja rajattomiin uriin. Aikaisempien tutkimustulosten pohjalta tarkastellaan yksilöiden uravalintoja ja käsityksiä hyvästä urasta. Myös yksilön sosiaalistuminen organisaatioon vaikuttaa sitoutumiseen ja tätä kautta uraan. Tutkimuksessa on käytetty kvalitatiivisia menetelmiä ja havaintoaineisto on kerätty sähköpostikyselyiden avulla S-ryhmässä työskenteleviltä henkilöiltä. Tutkimustulokset osoittavat, että urapolut ovat erilaisia. Kaikki tutkimukseen osallistuneet kenttäkoulutetut ovat johtaja-asemassa, vertailuryhmän henkilöt asiantuntija- tai päällikköasemassa. Tulosten mukaan ei kuitenkaan voida todeta, että näiden kahden ryhmän urakäsitykset olisivat huomattavasti erilaisia. Onnistunut ura nähdään useimmin subjektiivisesti haastavana, omien tavoitteiden ja kehittymisen saavuttamisena.

”Kyllähän nyt pitäs olla jo semmonen aika, että pääsis niin kö keskustelemhan näistä asioista.” Tutkimus lappilaisten sotavankien, partisaanien uhrien ja huutolaisten elämänkulusta, voimavaroista, terveydestä ja sairauksista

Research into the course of life, mental stamina and health status of wartime prisoners, victims of Soviet partisan attacks, and paupers in Finnish Lapland The basis of this research comprised the issues raised during the interviews conducted in my work as a general practitioner in Lapland, regarding factors that have possibly affected the life stories and health conditions of Lappish people who had lived through the war as war prisoners, victims of partisan attacks, or paupers. The purpose of the study was to describe how the different life phases and experiences emerged from the interviewees’ stories and to identify their mental stamina. Another goal was to make observations on their health status, in which the main emphasis became to address mental symptoms. The cohort consisted of elderly Finns who lived in Lapland during the war and experienced war imprisonment, pauperism, or became victims of partisan attacks. All three groups consisted of 12 interviewees. The interview transcripts were read several times and then investigated using the content analysis methods applicable to the material. The research methodology was based on building awareness and understanding. Thematic tagging and data coding were used as structured analysis tools. In all three groups most of the interviewees clearly identified their mental stamina, the most fundamental of which were home, family and work. The war prisoners’ injuries and nervous sensibility symptoms had been shown in earlier studies on war prisoners, and on this basis they had been granted disability pensions. However, many of them had suppressed their traumatic experiences and mental difficulties, and they could not talk about these issues until at the time of these interviews held at old age. Four of them still suffered from a post-traumatic stress disorder. The victims of Soviet partisans had had to carry their mental load alone for decades before the cruel ravages on civilians in remote areas of Lapland became publicly known. Most of them still had disturbing nervous sensibility symptoms. Four interviewees had a post-traumatic stress disorder, and in addition to these, the mental symptoms of one had developed into a post-traumatic stress disorder during old age. Many of the interviewees who had been left paupers remembered their childhood as filled with grief and feelings of inferiority, and had nightmares relating to their wartime experiences. Yet none of them suffered from post-traumatic stress disorder. The results showed that the exceptional suffering caused by the war, the wartime imprisonment and the devastating attacks by Soviet partisans had led especially to mental difficulties. These were left almost completely unnoticed in the post-war conditions, and the war victims were unable to seek help on their own. Based on the results, our health care for the elderly should focus on familiarization with the individual experiences and life stories of each elderly person. This can facilitate geriatric diagnostics and individual therapy planning. Empathic familiarization with the life experiences of the elderly may strengthen their mental stamina and improve the quality of successful aging.

Osaamisen johtaminen Suomen kunnissa

Kunnissa eletään muutosten aikaa, ja osaamisen johtamisella pyritään vastaamaan kehityksen mukanaan tuomiin haasteisiin. Osaamisen johtamista pidetäänkin tärkeänä asiana kuntien kehittämisessä. Viime vuosina osaamisen johtaminen on ollut voimakkaasti esillä myös yksityisellä sektorilla, jossa se on nähty tärkeänä elementtinä kilpailukyvyn kehittämisessä. Osaamisen johtaminen on toimintaa, jolla kehitetään yksilöiden ja organisaation osaamista sekä organisaation yhteistyövalmiutta. Osaamisen johtamisessa huomioidaan myös organisaatiolle asetetut strategiset tavoitteet. Tässä tutkimuksessa osaamisen johtaminen ankkuroidaan tietojohtamisen, henkilöstövoimavarojen johtamisen (HRM:n) ja oppivan organisaation viitekehyksiin. Tutkimusotteeksi on valittu kvantitatiivinen tutkimusote. Kvantitatiivinen tutkimusote mahdollistaa osaamisen johtamisen rakenteellisen analyysin ja kuvaamisen. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat kaikki Suomen 444 kuntaa vuonna 2004. Tutkimuksen tiedonkeruu suoritettiin lomakekyselyn avulla, ja tutkimus kohdistettiin kuntien henkilöstöasioiden asiantuntijoille. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena oli mallintaa ja kuvata osaamisen johtamista Suomen kunnissa. Tutkimusongelma liittyy kuntien osaamisen johtamisen nykytilaan ja tavoitteisiin sekä siihen, missä vaiheissa kunnat ovat osaamisen johtamisessaan. Kyselyn avulla tutkittiin myös kuntien halukkuutta kehittää osaamisen johtamistaan. Vastausten pohjalta analysoitiin lisäksi, mitkä asiat kunnissa vaikuttavat osaamisen johtamiseen. Tutkimuksen tuloksissa tulevat esille neljä erilaista kunnissa vallitsevaa osaamisen johtamisen orientaatiota: Strategiaohjattu yhteisöllinen orientaatio, Innovatiivinen orientaatio, Teknologinen orientaatio ja Strategialähtöinen järjestelmäorientaatio. Nämä neljä orientaatiota ovat tunnistettavissa myös taustakirjallisuudessa. Kunnat ryhmiteltiin orientaatioiden perusteella neljään ryhmään, jotka nimettiin seuraavasti: Innostuneet aloittelijat, Tekniset aloittelijat, Edistyneet ja Kehittyvät. Innostuneiden aloittelijoiden ryhmässä korostuu innovatiivinen orientaatio, mutta muut osaamisen johtamisen orientaatiot tulevat esille heikosti. Teknisten aloittelijoiden ryhmässä korostuu teknologinen orientaatio, mutta muut osaamisen johtamisen orientaatiot tulevat esille heikosti. Edistyneiden ryhmässä kaikki osaamisen johtamisen orientaatiot tulevat hyvin esille. Kehittyvien ryhmässä korostuvat sekä innovatiivinen että teknologinen orientaatio. Kuntien osaamisen johtamisen nykytilanne on murroksessa. Osaamisen johtaminen on suuressa osassa kunnista hyvässä vauhdissa, mutta kehitettävääkin on. Tietotekniset välineet osaamisen johtamisessa ovat hyvät useimmissa kunnissa. Tulevaisuuden osaamistarpeina pidetään erityisesti vuorovaikutustaitoja ja oman ammattialan osaamista. Kunnissa on myös huomioitu ainakin tavoitteiden tasolla tulevaisuus ja sen tuomat haasteet.

Rakennukset ja rakentajat Raision Ihalassa rautakauden lopulla ja varhaisella keskiajalla

Turun yliopiston arkeologian oppiaine tutki Raision Ihalan historiallisella kylätontilla, ns. Mullin eduspellolla, asuinpaikan, josta löydettiin maamme oloissa harvinaisen hyvin säilyneitä rakennusten puuosien jäännöksiä. Löytö on ainutlaatuinen Suomen oloissa ja sillä on kansainvälistäkin merkitystä, koska hyvin säilyneet myöhemmän rautakauden ja varhaisen keskiajan maaseutuasuinpaikat, joista tavataan puujäännöksiä, ovat harvinaisia erityisesti itäisen Itämeren piirissä. Rakennukset on ennallistettu käyttäen tiukkaa paikallisen analogian (’Tight Local Analogy’) metodia, erityisesti suoraa historiallista analogista lähestymistapaa. Tätä tarkoitusta varten muodostettiin aluksi arkeologinen, historiallinen ja etnografinen lähdemalli. Tämä valittiin maantieteellisesti ja ajallisesti relevantista tutkimusaineistosta pohjoisen Itämeren piiristä. Tiedot lounaisen Suomen rakennuksista ja rakennusteknologiasta katsottiin olevan tärkein osa mallia johtuen historiallisesta ja spatiaalisesta jatkuvuudesta. Lähdemalli yhdistettiin sitten Mullin arkeologiseen aineistoon ja analyysin tuloksena saatiin rakennusten ennallistukset. Mullista on voitu ennallistaa ainakin kuusi eri rakennusta neljässä eri rakennuspaikassa. Rakennusteknologia perustui kattoa kannattaviin horisontaalisiin pitkiin seinähirsiin, jotka oli nurkissa yhdistetty joko salvoksella tai varhopatsaalla. Kaikissa rakennuksissa ulkoseinän pituus oli 5 – 7 metriä. Löydettiin lisäksi savi- ja puulattioita sekä kaksi tulisijaa, savikupoliuuni ja avoin liesi. Runsaan palaneen saven perusteella on mahdollista päätellä, että katto oli mitä todennäköisimmin kaksilappeinen vuoliaiskatto, joka oli katettu puulla ja/tai turpeella. Kaikki rakennukset olivat samaa tyyppiä ja ne käsittivät isomman huoneen ja kapean eteisen. Kaikki analysoitu puu oli mäntyä. Ulkoalueelta tavattiin lisäksi tunkioita, ojia, aitoja ja erilaisia varastokuoppia. Rakennukset on ajoitettu 900-luvun lopulta 1200-luvun lopulle (cal AD). Lopuksi tutkittiin rakennuksia yhteisöllisessä ympäristössään, niiden ajallista asemaa sekä asukkaiden erilaisia spatiaalisia kokemuksia ja yhteyksiä. Raision Ihalaa analysoidaan sosiaalisen identiteetin ja sen materiaalisten ilmenemismuotojen kautta. Nämä sosiaaliset identiteetit muodostuvat kommunikaatioverkostoista eri spatiaalisilla ja yhteisöllisillä ta¬soilla. Näitä eri tasoja ovat: 1) kotitalous arjen toimintoineen, perhe ja sukulaisuussuhteet traditioineen; 2) paikallinen identiteetti, rakennus, rakennuspaikka, asuinpaikan ympäristö ja sen käyttö, (maa)talo ja kylä; 3) Raision Ihalan kylä laajemmassa alueellisessa kontekstissaan pohjoisen Itämeren piirissä: kauppiaiden ja käsityöläisten kontaktiverkostot, uskonnollinen identiteetti ja sen muutokset.

Sukellus saaristokulttuureihin

Kirjallisuusarvostelu

Painavaa tietoa maahanmuuttajanaisista

Kirjallisuusarvostelu

Parents as Pain Killers in the Pain Management of Preterm Infants

Vanhemmat keskoslasten kivun lievittäjinä Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää uusi kivunlievitysmenetelmä, Vanhempien käsikapalo, keskoslasten kivunhoitoon vastasyntyneiden teho-osastolla. Vanhempien käsikapalon tehokkuutta verrattiin kahdessa satunnaistetussa kontrolloidussa crossover-tutkimusasetelmassa ei-lääkkeelliseen näyttöön perustuvaan hoitoon (P.O. glukoosiliuos), lääkkeelliseen menetelmään (I.V. oksikodoni) ja lumeeseen (P.O. vesi) tai kontrolli hoitoon kantapääpiston ja hengitysteiden imemisen aikana. Lisäksi mitattiin kivunhoidon lyhytaikaisia sivuvaikutuksia (hapetuksen- ja pulssinlasku) ja pidempiaikaisia vaikutuksia uneen. Tutkittujen lasten ikä oli 28 raskausviikkoa (n = 20) ja 28 1/7 (n = 20). Toimenpidekipua arvioitiin Premature Infant Pain Profile (PIPP) -kipumittarilla. Interventioiden jälkeen unen rakenne analysoitiin 13 tunnin polysomnografia-rekisteröinneistä. Viimeisessä vaiheessa haastateltiin äitejä (n = 23), jotka olivat käyttäneet vanhempien käsikapaloa 2–4 viikkoa vastasyntyneiden teho-osastolla, strukturoidulla the Clinical Interview for Parents of High-Risk Infants -haastattelulla, johon oli lisätty kysymyksiä lapsen kivunhoidosta. Kantapääpiston aikana PIPP–pisteet olivat merkitsevästi matalampia P.O. glukoosiliuoksella (ka 4,85 ± 1,73, p ≤ 0,001) ja vanhempien käsikapalolla (ka 5,20 ± 1,70, p = 0,004) verrattuna lumeeseen (ka 7,05 ± 2,16). Hengitysteiden imemisen yhteydessä PIPP–pisteet olivat matalampia P.O. glukoosiliuoksella (ka 11,05 ± 2,31, p = 0,014) ja vanhempien käsikapalolla (ka 11,25 ± 2,47, p = 0,034) verrattuna lumeeseen (ka 12,40 ± 2,06). Oksikodonin teho oli verrattavissa lumeeseen kummankin toimenpiteen aikana. P.O. glukoosiliuoksen (21,3 %) ja lumeen (12,5 %) annosteluun liittyi merkittävästi enemmän lyhytaikaisia sivuvaikutuksia verrattuna oksikodoniin (5 %) tai vanhempien käsikapaloon (5 %). Oksikodoni muutti keskoslasten unen rakennetta vähentämällä merkittävästi aktiivisen unen määrää verrattuna muihin hoitoihin. Vanhemmat suhtautuivat positiivisesti käsikapalon käyttöön. Äitien osallistuminen kivunhoitoon voitiin jaotella kolmeen eri tyylin, jotka selittyivät äidin kiintymyksen tunteilla ja lapsen tehohoitoon liittyvällä stressillä. Vanhempien käsikapalo on suositeltavampi lyhyen toimenpidekivun lievittäjä kuin P.O. glukoosiliuos tai I.V. oksikodoni, kun tehokkuus, turvallisuus ja perhe otetaan huomioon.

[Kirja-arvio]

Kirjallisuusarvostelu

Henkilökohtainen on poliittista. Neuvottelu politiikan sukupuolittuneesta työnjaosta Annan julkaisemissa poliitikkojen henkilökuvissa vuosina 1975–2005

Henkilökohtainen on poliittista Tutkimuksessa tarkastellaan tiedotusvälineissä käytyä neuvottelua miesten ja naisten mahdollisuuksista osallistua politiikkaan sekä siinä ilmenevää suomalaisen poliittisen julkisuuden muutosta. Tutkimuksen materiaalin muodostavat Anna-lehdessä vuosina 1975–2005 julkaistut 339 poliitikkojen henkilökuvaa, joita eritellään laadullisen tekstianalyysin keinoin. Politiikan sukupuolittunut työnjako Poliitikkojen henkilökuvat ovat Anna-lehdessä olleet henkilöhaastatteluja tai poliitikon haastatteluita yhdessä puolisonsa tai perheensä kanssa. Tutkittuna ajanjaksona Annassa on julkaistu selvästi enemmän naispoliitikkojen kuin miespoliitikkojen henkilökuvia. Poliitikkojen haastatteluissa neuvottellaan siitä, keillä on oikeus toimia politiikassa ja millaista politiikkaa miehet ja naiset voivat tehdä. Vaikka Annassa ilmestyneissä poliitikkojen henkilökuvissa on eri aikoina vastattu näihin kysymyksiin erilaisin tavoin, sukupuolittunut jako miesten yhteiskunnalliseen ja naisten yksityiseen tilaan säilyy teksteissä läpi koko tarkastellun 30 vuoden ajanjakson. Sukupuolittunut jako yhteiskunnalliseen ja yksityiseen ilmenee henkilökuvissa siten, että miehet esitetään toimimassa politiikassa vaivattomasti ja luonnollisesti, mutta naisten kuvataan ponnistelevan sen eteen, että he kykenisivät osallistumaan politiikkaan. Naispoliitikkojen henkilökuvissa toistuva kysymys on, millä edellytyksin tai millaisin rajoituksin naiset ovat voineet toimia politiikassa. Miehet edustavat poliitikon normia ja naiset poikkeusta normista. Poliitikkojen parisuhde- ja perhehaastatteluissa puolestaan käsitellään kysymystä sukupuolten välisestä työnjaosta perheessä. Kirjoituksissa toistuvat kysymykset siitä, millainen tulisi olla poliitikon ja hänen puolisonsa välinen työnjako, tulisiko miespoliitikon vaimon osallistua pyyteettömästi puolison uran tukemiseen tai millä tavoin naispoliitikon puolison tulisi suhtautua vaimonsa aikaa vievään poliittiseen uraan. Naispoliitikkojen haasteita Annan julkaisemat naispoliitikkojen henkilökuvat osoittavat sekä naisten poliittiseen osallistumiseen liittyviä ongelmia että joukon erilaisia ratkaisuja niihin. Naisten ruumiillisuus on näistä haasteista keskeisin. 1970-luvun Annassa ilmestyneissä naispoliitikkojen haastatteluissa käsiteltiin toistuvasti sitä, millä tavoin politiikassa työskentelevät naiset pukeutuvat, syövät ja lepäävät. 1980-luvulla Anna pyrki tekemään naisruumiista voimavaran osoittamalla, että naisten ”luonteva” taipumus hoivaamiseen teki heistä erityisen sopivia politiikan ”pehmeiden” asioiden puolestapuhujina, kuten rauhantyön ja sosiaalisektorin asioiden hoitajina. 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa julkaistuissa teksteissä luotiin naisten poliittista yhteisöllisyyttä korostamalla heidän kokemaansa ruumiillisuuteen perustuvaa sortoa, esimerkiksi ulkonäköön liittyviä epäasiallisia huomautuksia. 2000-luvulla naispoliitikkojen henkilökuvissa vakuutettiin, että naisen ikääntyminen ei heikennä hänen kykyään tehdä politiikkaa. Samana aikakautena julkaistuissa nuorehkojen naispoliitikkojen henkilökuvissa ruumiillisuuteen otettiin toinen näkökulma. Niissä naisruumiin väitetty sopimattomuus poliittiseen työhön ratkaistiin korostamalla, että haastatellut naiset kontrolloivat ruumistaan täydellisesti. Toinen naispoliitikkojen poliittista osallistumista uhkaavana tai häiritsevänä esitetty seikka Annassa on ollut yksityiselämä. Lehden mukaan kodin, puolison ja lasten yhdistäminen menestyksekkääseen poliittiseen uraan on ollut erityisen vaikeaa. 1980-luvun loppuun saakka henkilökuviin rakennettiin asetelma, jossa naispoliitikkojen tuli valita työn tai perheen välillä. Vuosituhannen taitteessa Anna otti yksityiselämän ja julkisen elämän väliseen ristiriitaan uuden näkökulman: lehti alkoi esittää, että lapset ovat naispoliitikkojen työelämän voimavara. Kirjoitusten mukaan tehokkaat nuoret naispoliitikot kykenivät halutessaan olemaan sekä ”pullantuoksuisia” äitejä että menestyviä poliitikkoja. Samalla kirjoitukset kuitenkin epäsuorasti osoittivat, ettei yksityisen ja julkisen elämän ristiriita kadonnut naispoliitikkojen kuvauksista: se vain muutti muotoaan ja sai uuden ratkaisun. Miespoliitikkojen luontevana esitetty asiantuntemus Annassa julkaistut miespoliitikkojen haastattelut ovat läpi tutkitun ajanjakson uusintaneet mielikuvaa yhteiskunnallisesta tilasta miehille luontaisesti sopivana ympäristönä. Niissä puhutaan politiikasta ikään kuin se olisi ainoastaan miesten hallitsema elämänpiiri. Poliitikka näyttäytyy miesten välisen kamppailun ja veljeyden kenttänä. Henkilökuvissa miespoliitikot pyrkivät kukistamaan vastustajansa, mutta samalla menestys miesten maailmassa edellyttää muiden miesten hyväksyntää. Henkilökuvissa rakennetaan vahvasti käsitystä miespoliitikoista yhteiskunnallisina asiantuntijoina. Kirjoituksissa heille annetaan tilaa ja mahdollisuuden käsitellä ajankohtaisia poliittisia ongelmia, kuten esimerkiksi terveydenhuollon tilaa tai yleissivistyksen tasoa Suomessa. Ero Annan julkaisemiin naispoliitikkojen haastatteluihin on selvä. Niiden joukossa vuosina 1975–2005 ei ole sellaisia kirjoituksia, joissa naispoliitikolla olisi itsestäänselvästi asiantuntemusta tai arvovaltaa käsitellä koko kansakuntaa askarruttavia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Henkilökohtainen on poliittista Annan julkaisemat poliittikkojen henkilökuvat osoittavat, millä tavoin henkilökohtaisiksi mielletyt asiat ovat muuttuneet poliittisiksi. Kärjistäen voi sanoa, että 1970-luvun puolivälissä Suomessa oli vallalla mielikuva, jossa vastakkain asettuivat miesten politiikka ja naisten yksityiselämä. Kolmessakymmenessä vuodessa tilanne on muuttunut. 1980-luvun alussa Anna argumentoi, että naisten kokemus arkielämästä ja lasten kasvattamisesta antoi heille sellaista asiantuntemusta, jota tulisi hyödyntää myös politiikassa. Annan mukaan miesten hallitseva asema politiikassa oli johtanut tilanteeseen, jossa huomattava osa kansasta ei saanut ääntään politiikassa kuuluviin. 2000-luvulle tultaessa on mahdollista nähdä, että politiikkaan on muodostunut naisille sopivana nähty toiminnan sektori, johon kuuluvat esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuolto, opetus-, ympäristö- ja kulttuuripolitiikka sekä kansainvälinen kehitysyhteistyö. Verrattuna 1970-luvun puolivälin tilanteeseen naiset osallistuvat luontevasti huomattavaan osaan suomalaista politiikkaa. Sukupuolittunut yhteiskunnallinen jakolinja ei kulje enää politiikan ja yksityiselämän välillä, vaan politiikan sisällä. Samalla käsitys politiikasta on muuttunut. Hyvinvointivaltion ja valtion sosiaalisektoriin liittyvien vastuiden laajentuminen on johtanut tilanteeseen, jossa naisille sopiviksi miellettyjen poliittisten osaamisalueiden määrä on kasvanut. On myös puhuttu politiikan intimisaatiosta, jolla tarkoitetaan, että valtioiden poliittisen toiminnan piiri on tullut yhä lähemmäs ihmisten henkilökohtaista elämää. Naisten aikaisempaa laajempi poliittinen osallistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman keskustelua aiheista, jotka koetaan hyvin henkilökohtaisiksi: ruumiin ja politiikan suhteesta, yksityiselämän ja julkisen elämän suhteesta tai arkielämän kokemusten suhteesta poliittiseen osallistumiseen. Näin henkilökohtainen ja poliittinen ovat olleet jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Annan henkilökuvat kertovat muutoksesta, jossa yksityiselämän tapahtumat ovat tulleet kiinteäksi osaksi politiikan julkisuutta. Yksityiselämän julkisuus on ollut poliitikoille sekä mahdollisuus että haaste. Yhtäältä yksityiselämän julkisuus on tarjonnut miespoliitikoille oivallisen keinon tuoda esille henkilökohtaisensa elämänsä myönteisiä puolia, esimerkiksi omistautumista perheelle. Naispoliitikoille yksityiselämän tuleminen julkiseksi on tarjonnut keinon haastaa ja kyseenalaistaa niitä arvoja, joiden mukaan nainen ei voi onnistuneesti yhdistää menestystä työ- ja perhe-elämässä. Samalla poliittisen julkisuuden muutos on merkinnyt sitä, että yksityiselämästä on tullut poliitikoille myös rasite. Julkisuudessa ei tehdä selkeää rajaa yksityisen ja julkisen elämän välillä, vaan henkilökohtaisen elämän valinnoista ja tapahtumista on tullut erottamaton osa poliitikkojen julkisuuskuvaa. Annan julkaisemien poliitikkojen henkilökuvien analyysi osoittaa, että poliitikot symboloivat yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Poliitikot eivät ole vain ihmisiä ansioineen ja puutteineen, vaan heidän saamansa julkisuuden kautta keskustellaan suuremmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten naisten oikeudesta osallistua politiikkaa tai sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa. Annassa ilmestyneet poliitikkojen henkilökuvat ovat olleet osa prosessia, jossa suomalainen sukupuolittunut työnjako on neuvoteltu merkittävältä osaltaan uuteen muotoon. Naiset ovat saaneet vastuulleen olennaisen osan suomalaista politiikkaa samalla kun politiikan sisältö on myös muuttunut. Julkisuudessa näkyvien poliitikkojen henkilökohtaisen elämän valinnat asettuvat kontekstiinsa osana neuvotteluprosessia, jossa mietitään ja kyseenlaistetaan yhteiskunnallisia arvoja ja asenteita. Tässäkin mielessä henkilökohtaisesta on tullut poliittista.

Kotikuvauksen ideaalisuus Carl Larssonin teoksessa Ett hem (1899)

1800-luvun historiassa kodin ja perheen teema on keskeinen. 1800-luvun lopulla ei ollut yhtä käsitystä kodista vaan useita ristiriitaisia, muuttuvia käsityksiä, joiden tutkimukseen Carl Larssonin Ett hem -teos tarjoaa kiinnostavan näkökulman. Larssonin kotikuvausten vaikutus ruotsalaisen ja länsimaisen kulttuurin yhteen peruselementtiin, kotiin, näkyy vielä tänä päivänäkin. Tutkimus ei käsittele näitä vaikutuksia tai niiden merkitystä, vaan kartoittaa kodin ideaalin perusosia ja niiden merkitystä. Lähtökohtani on Larssonin teos Ett hem, sillä se esittää selkeälinjaisesti kodin ideaalin rakenneosat – se on myös sisällöltään monisävyinen. Ett hem kuvaa sekä sanallisessa että kuvallisessa muodossa Larssonien kotia, Lilla Hyttnäsiä Taalainmaan Sundbornissa. Tarkastelen kodin ideaalia kulttuurihistoriallisen lähiluvun ja kontekstualisoinnin kautta. Tärkeää on myös muistaa Ett hem -teoksen luonne kuvallisena esityksenä: pyrin tutkimuksessani analysoimaan teoksen akvarelleja ja niveltämään niiden ikonografisen tulkinnan historialliseen analyysiin. Tutkimukseni kartoittaa ihanteellisen kodin rakenneosia. Koti-ideaalin toteutumisen ehdot ovat puolestaan ne edellytykset, joille 1800-luvun lopussa yleisesti käsitetty terveellinen ja hyvä perhe-elämä rakentui. Larssonien tapauksessa niiden osa-alueiksi muodostuvat kodin ympäristö ja materiaaliset edellytykset, hyvinvoinnin takaamat käytännöt, tasapainoinen perhesuhde sekä taiteilijakodin elinehdon eli luovuuden mahdollistaneet erityispiirteet. Kodin, kotiympäristön, työn, perheen, kasvatuksen ja kulttuurin ihanteiden kartoittamiseksi olen käyttänyt runsaasti aikalaislähteitä ja niiden tulkinnassa käsittelyalueisiin liittynyttä tutkimusta. Primääriaineisto on ollut Larssonin kirjojen ja akvarellien lisäksi korvaamaton osa kotikuvausten taustojen ja kotielämän todentamista. 1700-luvun lopulla alkanut kaupungistuminen ja teollistuminen sekä monitasoinen teknologian kehitys aikaansaivat 1800-luvulla sekä yhteiskuntaa että yksilöä koskeneen mittavan muutosprosessin. Aatteelliset ideaalit saivat monilla osaalueilla konkreettisen muodon 1900-lukua lähestyttäessä. Ett hem asettui arjenkuvauksena aikaan, jolloin länsimaissa alettiin arvostaa omintakeista sisustusta, lämminhenkistä koti-ideaalia ja yksilölähtöistä kasvatusta. Lähes universaalin kotiideaalin julkinen esittäminen oli myös kansallista kulttuuria yhdistävä tekijä, sillä ihanteen rakenneosat olivat yhteisesti tunnistettavia ja arkielämälle keskeisiä tekijöitä. Larssonien kotielämän kuvaus on arkityytyväisyyden ja onnellisuuden kautta valovoimainen. Larssonin informatiivinen ja selkeälinjainen tyyli tekee teoksista ja niiden kautta esitetystä koti-ideaalista helposti ymmärrettävän ja -lähestyttävän. Kotikuvausten arkisuus luo turvallisuutta. Näin ollen teos mahdollistaa prosessin, jossa lukijan henkilökohtainen kotikäsitys kohtaa Larssonin esittämän. Kodin kuvauksesta muodostuu siten eräänlainen uutta koti-ideaalia luova riitti, joka voi henkilökohtaisella ja yhteisöllisellä tasolla ”aloittaa uuden aikakauden”, samankaltaisesti kuin teos konkreettisesti aloitti uuden vuosisadan.