Pitkospuilla – jatkuvan oppimisen poluilla : Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020

Lapin aikuiskoulutusstrategian tavoitteena on linjata aikuiskoulutuksen kehittämistä Lapissa lähivuosina. Koulutus on ollut suuressa muutoksessa viime vuosina, ja muutos jatkuu. Tällä hetkellä tarvitaan yhdessä luotu tahtotila sille, mihin suuntaan Lapin aikuiskoulutusta kehitetään. Lapin maakunnan aikuiskoulutusstrategiaa on tehty laaja-alaisessa yhteistyössä koulutusorganisaatioiden, aluehallinnon, työelämän ja kolmannen sektorin kanssa. Strategiaa on työstetty kolmessa työpajassa sekä useissa työkokouksissa syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana. Lapin aikuiskoulutukselle asetettiin visio vuodelle 2020: Suomen huipulla – Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen, työn ja hyvinvoinnin. Lapissa tähdätään siihen, että aikuiskoulutus on tulevaisuudessa jatkuvaa oppimista tukevaa, laadukasta, osuvaa, ennakoivaa, osaamista ja hyvinvointia vahvistavaa, yhteisöllistä sekä verkostoitunutta. Aikuiskoulutuksen painopisteinä ovat 1. yhteisöllisyys ja hyvinvointi, 2. osaaminen ja koulutus, 3. ennakointi ja tutkimus, 4. aikuiskoulutuspalvelut ja verkostot sekä 5. jatkuva oppiminen ja aikuispedagogiikka. Näiden painopisteiden kehittämiseksi strategiassa esitetään 23 toimenpidettä, joilla aikuiskoulutukselle asetettu visio toteutetaan vuoteen 2020 mennessä. Keskeisinä tavoitteina ovat aikuiskoulutuksen maakunnallisen koordinoinnin ja yhteistyön lisääminen, elinkeino- ja aluelähtöisten palveluiden lisääminen sekä ennakointityön vahvistaminen. Lisäksi panostetaan aikuiskoulutuksen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Myös TNO-palvelujen verkostomaisen toiminnan kehittäminen sekä aikuispedagogisen osaamisen lisääminen ovat keskeisiä tavoitteita, joihin strategiassa esitetyillä toimenpiteillä pyritään. Strategiatyö on osa Lapin korkeakoulukonsernin toteuttamaa Lapin aikuiskoulutuksen toimintamallin kehittämishanketta. Hanke on rahoitettu Euroopan sosiaalirahaston varoin.

Open access Suomessa 2013?

Esitys Avoin tiede -keskustelutilaisuudessa 4.3.2013.

Lyhyesti

Merkittäviä tiede- ja tietokirjoja ; Suomen ensimmäinen tietokirjallisuuden professori ; Vuodenvaihteen palkintoja ; Maanviljely alkoi Suomessa 2000 vuotta oletettua aikaisemmin ; Suomen luonto köyhtyy ; Ilmatieteen laitos 175-vuotias ; Tiedeyhteisön toivotaan sitoutuvan uuteen tutkimuseettiseen ohjeeseen ; Kriisit Tieteen päivillä.

Verkkotuetun monimuoto-opetuksen tietoturvariskit : esimerkkinä Ilmavoimien teknillinen koulu

Viime vuosien informaatioteknologian kehitys on avannut uusia mahdollisuuksia koulutusjärjestelmille. AVOT- kehittämisohjelma (avoin oppimis- ja työskentely- ympäristö) käynnistettiin puolustusvoimien komentajan käskystä vuonna 2000. Ohjelman yhtenä tarkoituksena on tehostaa puolustusvoimien henkilöstön, reserviläisten ja varusmiesten koulutusta mahdollistamalla tietotekniikkaa hyväksi käyttävä verkkotuettu monimuoto-opetus. AVOT-hankkeen tuloksena on syntynyt puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen verkko-opetusympäristö, koulutusportaali. Ilmavoimien teknillisellä koululla on tarve tuoda koulutusportaaliin lentoteknillistä opetusmateriaalia, joka on tietoturvatasoltaan luokiteltu viranomaiskäyttöön. Pyrin kirjallisuustutkimuksen ja haastattelun perusteella kartoittamaan tietoturvariskit, jotka syntyvät käyttäjien asenteista, osaamisesta ja välineistä. Tutkimuksessa ilmeni: Ennen kuin koulutusportaalissa voidaan käsitellä turvaluokiteltua materiaalia, käyttäjien tiedot, taidot, asenne ja työkalut on koulutuksella ja ohjeistuksella saatettava yhdenmukaisiksi.

Mineraalisen rakennusjätteen hyötykäyttö maarakentamisessa

Työn tavoitteena on osoittaa betonimurskeen ympäristökelpoisuus maarakennuskäytössä sekä vertailla betonimurskeen ja luonnonmateriaalien elinkaaren aikaisia ympäristövaikutuksia maarakentamisessa. Teoriaosassa käsitellään betonimurskeen maarakennuskäyttöön vaikuttavaa lainsäädäntöä ja sen mahdollisia ympäristövaikutuksia. Lisäksi käydään läpi neitseellisten maarakennusmate-riaalien otosta aiheutuvia ympäristövaikutuksia. Työn kokeellinen osa koostuu kahdesta osasta: materiaalien haitallisten aineiden liukoisuuden mää-rityksistä ja elinkaariarvioinnista. Liukoisuuden määritykset tehtiin kenttäkokeina luonnonolosuhteissa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n Jokimaan pilot-luokan maaperätutkimuskeskuksessa. Lisäksi liukoisuudet määritettiin laboratoriossa valtioneuvoston asetuksen eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa vaatimusten mukaisesti. Elinkaariarvioinnissa vertailtiin betonimursketta neitseellisiin maarakennusmateriaaleihin skenaarioissa, jotka sisälsivät materiaalin valmistuksen ja kuljetuksen käyttökohteeseen. Neitseellisiä materiaaleja käytettäessä oletettiin, että betoni loppusijoitetaan kaatopaikalle. Elinkaariarvioinnissa käytettiin Gabi-elinkaarimallinnusohjelmaa ja skenaarioita vertailtiin hiilidioksidiekvivalenttipäästöihin. Lisäksi elinkaariarviointiin otettiin mukaan vielä kehitysvaiheessa oleva menetelmä maankäytön indikaattoreiden määrittämiseen. Menetelmällä tutkittiin soranoton vaikutusta soraharjun maaperän laadulle ennen ja jälkeen soranoton. Tulokseksi liukoisuuden määrityksistä saatiin, että betonimurskekerroksen läpi suotautuneen sade-veden pH nousee hyvin emäksiseksi. pH:n nousu vaikuttaisi korreloivan positiivisesti tiettyjen metallien liukoisuuteen. Huomattavaa on, että kenttäkokeiden liukoisuudet ja laboratoriossa määritetyt liukoisuudet poikkesivat joltain osin toisistaan. Elinkaaritarkastelussa hiilidioksidiekvivalentti päästöjen suhteen suurin päästö aiheutuu, jos betoni loppusijoitetaan kaatopaikalle hyötykäytön sijaan. Maaperän laadun muutoksien määrittämisen menetelmä ei vielä ole käyttökelpoinen lähtötietojen yksinkertaistuksien ja puutteiden takia. Betonimurskeen hyötykäyttö maarakentamisessa ei aiheuta merkittäviä ympäristövaikutuksia, kun altistus vedelle minimoidaan. Lisäksi hyötykäyttö on suositeltava vaihtoehto loppusijoitukselle kaatopaikan rakentamisen ja käytön aiheuttamien ympäristövaikutusten takia.

Saappaat savessa kirkkohistorian lähteillä

Kirjallisuusarvostelu

Kulttuurierot johdon ohjausjärjestelmissä – Suomalaisen yrityksen johdon ohjausjärjestelmien käytettävyys kiinalaisessa tytäryhtiössä

Tämän tutkimuksen toivotaan selvittävän kulttuurierojen mahdollisia vaikutuksia suomalaisten yritysten Kiinassa käyttämiin johdon ohjausjärjestelmiin. Lisäksi tutkimuksen toivotaan antavan apua suomalaisille yrityksille, jotka suunnittelevat tytäryhtiön perustamista Kiinaan. Aihe on erittäin ajankohtainen, sillä Kiina suurine sisämarkkinoineen on merkittävä investointikohde suomalaisille yrityksille ja Kiinan markkinoilla menestyminen voi olla tärkeässä roolissa yritysten globaalin kilpailukyvyn säilyttämisessä sekä parantamisessa. Lisäksi epävarmat tulevaisuuden näkymät Kiinan talouskasvun suhteen luovat yrityksille paineita käyttää johdon ohjausjärjestelmiä tehokkaammin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tutkimusongelmaksi on asetettu: Miten kulttuurierot vaikuttavat suomalaisen yrityksen johdon ohjausjärjestelmien käytettävyyteen Kiinassa? Tutkimus on tieteenfilosofisilta taustaolettamuksiltaan hermeneuttinen. Tutkimusotteeltaan tutkimus on toiminta-analyyttinen, sillä tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää kohteena olevaa ongelmaa ja tutkimus painottuu vahvasti empiriaan, mutta empiirinen aineisto koostuu vain yhdestä case-yrityksestä. Tutkimuksen case-yritys on suomalainen korkean teknologian teollisuusalan yritys, jolla on toimipiste Kiinassa. Empiirinen tietoaines kerättiin teemahaastatteluina case-yrityksestä. Tutkimukseen haastateltiin case-yrityksen varatoimitusjohtajaa, CFO:ta ja Financial Controlleria. Tutkimustulosten mukaan case-yritys on onnistunut käyttämään tytäryhtiössään Kiinassa samoja johdon ohjausjärjestelmiä kuin Suomessa. Tytäryhtiö on hyväksynyt emoyhtiön tuomat johdon ohjausjärjestelmät kulttuurieroista huolimatta. Vain mikrotasolla on löydettävissä kulttuurin aiheuttamia vaikutuksia ja niidenkin vaikutus on pienentynyt vuosien aikana. Tutkimustulokset tukevat teoriaa johdon ohjausjärjestelmien maailmanlaajuisesta samankaltaistumisesta.

Indikaattorin vaikutus tuloksellisuusrahoitukseen : TKI-toiminnan vaikuttavuuden mittaamisen haasteita ammattikorkeakouluissa

Ammattikorkeakoulujen tuloksellisuuden mittaamisen ja toimivan mallin kehittämiseen tuloksellisuuden vertailuun ammattikorkeakoulujen välillä on tehty paljon työtä erityisesti ammattikorkeakoulujen yhteisissä kehittämishankkeissa, opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä ammattikorkeakouluissa. Tuloksellisuuden mittaaminen liittyy myös ammattikorkeakoulujen toimintaympäristöjen menestykseen, koska tulos vaikuttaa ammattikorkeakoulun kokonaisrahoitukseen ja sitä myötä opetuksen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI-toiminta) mahdollisuuksiin. TKI-toiminta muodostaa 15 % ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoituksesta. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen kohteena on tuloksellisuusmittari, joka kuvaa hakemuspohjaisen, ulkopuolisen rahoituksen volyymia ammattikorkeakoulun TKItoiminnassa ja jonka osuus ammattikorkeakoulun kokonaisrahoituksesta on 8 %. Työssä tutkittiin hakemuspohjaisen rahoituksen taustalla vaikuttavia tekijöitä tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden mittaamisen haasteina. Hakemuspohjaisen rahoituksen kokonaisuus koostuu eri rahoittajien erilaisille kohteille ja eripituisille toteutuksille ajoittuvista hankkeista ja projekteista. Tutkimuksen aineistona olivat aiheesta tehdyt tutkimukset, raportit, selvitykset ja asiantuntijoiden kannanotot sekä tutkijan havainnot TKI-toiminnan työtehtävissä vuosina 1997 – 2012. Tutkimusmenetelmänä oli aineistolähtöinen tutkimus ja tutkimuksen tuloksena esitettiin 84 tuloksellisuusmittarin taustalla vaikuttavaa tekijää. Ensimmäisenä johtopäätöksenä tuloksellisuusmittarin taustatekijöiden analyysistä esitettiin, että taustatekijöiden vaikutus vaihtelee ammattikorkeakouluittain ja taustatekijät vaikuttavat tuloksellisuusrahoituksen indikaattoriin. Toisena johtopäätöksenä esitettiin, että ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan tuloksellisuuden vertailuun on mahdollista tuoda alueellista näkökulmaa.

Näyttelijän taide venäläisessä elokuvassa 1907-1919

Väitöskirjan aihe on, kuinka elokuvanäyttelijän taide ja sitä koskeva ajattelu kehittyivät Venäjällä yksityisen elokuvatuotannon vuosina 1907–1919. Tutkimus kuuluu kulttuurihistorian alaan. Sen näkökulma on elokuvan esteettinen historia, ja tutkimus liittyy ns. revisionistisen elokuvahistorian pyrkimykseen arvioida uudelleen näytelmäelokuvan varhaisvaiheita. Analyysi kohdistuu esteettiseen aikalaisajatteluun sekä elokuvatuotannon käytäntöihin ja prosesseihin. Lähteinä on käytetty elokuvanäyttelemistä koskevaa julkista keskustelua, elokuvantekijöiden jättämää muistietoa ja ajalta säilyneitä elokuvia. Käsittely jakautuu kolmeen väljän kronologisesti järjestettyyn lukuun. Luku 2 keskittyy venäläisen fiktioelokuvan varhaisvuosiin 1910-luvun taitteen molemmin puolin. Luku 3 käsittelee pitkän näytelmäelokuvan läpimurrosta alkunsa saanutta keskustelua psykologisesta elokuvasta. Luku 4 etenee maailmansodan vuosina nouseen kuvallisen, ohjaajakeskeisen elokuvakäsityksen kautta kohti varhaisen neuvostoelokuvan ajatusta näyttelijästä ”mallina”. Väitöskirjassa esitetään, että käsitys näyttelemisestä, ja sitä myötä elokuvasta yleensä, kävi tutkittuna ajanjaksona läpi kehämäisen kehityksen, jossa vuorottelivat käsitykset elokuvasta modernina ja elokuvasta traditiona. Tutkimus problematisoi myöhempää elokuvakäsitystä, jonka mukaan elokuvaestetiikan perusyksikkö on otos. Toisin kuin myöhempinä vuosikymmeninä 1910-luvulla näytteleminen oli avainkysymys, jonka kautta lähestyttiin elokuvan olemusta itseään. Venäjällä ajatukset elokuvanäyttelemisestä kehittyivät vuorovaikutuksessa saman ajan teatteriestetiikan kanssa, joskin elokuva miellettiin jo varhain erilliseksi taidemuodoksi. Tsaarinajan elokuvan vaikutusvaltaisimmaksi esteettiseksi ohjelmaksi muodostui psykologinen elokuva, jonka inspiraationa toimi osittain Konstantin Stanislavskin samaan aikaan kehittämä näyttelijäntyön järjestelmä. Elävä näyttelijä ja näyttelijän ”kokeminen” nähtiin ratkaisuna elokuvavälineen keskeisenä ongelmana pidettyyn mekaanisuuteen. Ajan studiokäytännöissä psykologinen lähestymistapa puolestaan merkitsi usein vastausten etsimistä teollisen elokuvatuotannon olosuhteista syntyneisiin ongelmiin.

Vuorovaikutuksen merkitys kiinteistöpalvelujen hankinnassa

Tämä tutkielma käsittelee kiinteistöpalvelujen hankintaa hankintaorganisaation ja palveluntoimittajan välisessä rajapinnassa, vuorovaikutuksen ja tiedon näkökulmasta. Tavoitteena on etsiä keinoja laadukkaampaan ja kustannustehokkaampaan palveluun hankintatoiminnan avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu resurssiriippuvuusteorian, palvelujen ja vuorovaikutuksen ympärille. Tutkimuskontekstina toimii kiinteistöpalveluala ja tutkimus on toteutettu kolmen teemahaastattelun avulla haastateltavien edustaessa suurimpia kiinteistöpalveluja hankkivia tahoja. Tutkimuksen perusteella sekä kiinteistöpalvelujen hankintaprosessit että hankintaosaamisen hyödyntäminen liiketoiminnassa tarvitsevat kehittämistä ja proaktiivista otetta.

Yritysfuusio henkilöstön työtyytyväisyyden näkökulmasta

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan yritysfuusiota henkilöstön työtyytyväisyyden näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin kvalitatiivista tutmimusmenetelmää ja tutkimus on toteutettu case- eli tapaustutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin teemahaastattelua ja aineisto kerättiin haastattelemalla fuusioituneen finanssialan yrityksen henkilöstöä. Työtyytyväisyysteorioista tutkimukseen valittiin Herzbergin kaksifaktoriteoria ja Locken päämääräteoria. Fuusioiden on osoitettu vaikuttavan negatiivisesti henkilöstön työtyytyväisyyteen ja työtyytyväisyyden lasku voi johtaa muihin negatiivisiin seurauksiin. Tämä tutkimus kuitenkin osoittaa, että kaikki fuusiot eivät vaikuta negatiivisesti työtyytyväisyyteen.

1920–1930-luvun Sotilasaikakauslehdessä käyty keskustelu Suomen erityisolosuhteiden huomioimisesta

Suomen erikoisolosuhteiden huomiointi on aina ollut ominaista suomalaiselle sotataidolle. Suomen maantieteellisestä sijainnista johtuvat ominaisuudet, kuten vuodenaikojen vaihtelu, peitteinen maasto sekä runsaat vesistöt asettavat sodankäynnille haasteita, joita muualla Euroopassa ei ole. Tästä johtuen eurooppalaista sotataitoa ei voida soveltaa Suomessa. Suomalaista sotataitoa kehitettiin merkittävästi 1920–1930-luvuilla. Kehitykseen liittyi vahvasti so-tilasaikakauslehdissä käyty keskustelu, jossa upseerit toivat artikkeleissaan esille omia näkemyksiään Suomen erikoisolosuhteiden vaikutuksesta sodankäyntiin. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista tämä sotilasaikakauslehdissä käyty keskustelu 1920–1930-luvuilla oli. Sotilasaikakauslehtien artikkelien perusteella selvitetään myös aikalaisten näkökulmasta oleellisimpia maaston erityispiirteitä, talviolosuhteiden ja peitteisyyden vaikutusta sodankäyntiin sekä 1920–1930-luvuille tyypillisimpiä sodankäynnin ilmiöitä. Tutkimusmenetelmänä on vertaileva asiakirjatutkimus, ja tutkimuksen aineisto perustuu pää-asiassa 1920–1930-luvun sotilasaikakauslehdissä julkaistujen artikkeleihin. Tutkimuksessa käsitellään pääasiassa Sotilasaikakauslehdessä ilmestyneitä artikkeleita, mutta vertailun ai-kaansaamiseksi on tarkasteltu myös Hakkapeliitan ja Tiede ja ase -lehden julkaisuja. Lähtei-nä käytetyt artikkelit on valittu otsikkoanalyysin perusteella. Kirjallisina lähteinä on käytetty myös suomalaisen sotataidon kehittymistä käsitteleviä teoksia. Keskustelu erikoisolosuhteista oli 1920–1930-luvulla suomalaisen sotataidon kehittymisen kannalta keskeistä. Artikkeleissa käsiteltiin erityisesti talviolosuhteiden ja peitteisyyden vaikutusta sodankäyntiin. Aikalaisten näkemykset eivät merkittävästi eronneet toisistaan 1920–1930-luvuilla. Molempina vuosikymmeninä artikkeleissa keskityttiin maantieteellisiin seik-koihin. Maaston nähtiin olevan joko liikkuvuutta edistävä tai haittaava tekijä joukon koulu-tuksesta ja varustuksesta riippuen. Suomalainen maasto mahdollisti pienenkin joukon puolus-tautumisen suurta ylivoimaa vastaan. Peitteinen maasto lyhensi ampumaetäisyyksiä. Selkeä 1920- ja 1930-luvulla artikkeleissa esillä ollut ilmiö oli tulen ja liikkeen suhde. Maaston ja asetekniikan muutokset pakottivat pohtimaan myös jalkaväkiryhmän ja -joukkueen kokoonpanoa. Sotilasaikakauslehdissä 1920–1930-luvulla käyty keskustelu oli tärkeää suomalaisen sotataidon kehittymisen kannalta, koska silloin suomalaisen sotataidon kehitys oli vielä alkuteki-jöissään. Keskustelu nosti esille keskeisiä sodankäynnissä huomioitavia tekijöitä, joiden pohjalta suomalaisen sotataidon suuntaviivoja määritettiin. Talvitaistelukokeiluja käsittelevien artikkelien määrä sotilasaikakauslehdissä on vähäinen, sillä kokeilujen tulokset olivat salaista tietoa.

Esimies luottamuksen rakentajana muutoksessa

Tänä päivänä organisaatiot elävät lähestulkoon jatkuvan muutoksen aikaa. Jotta muutoksista selvitään menestyksekkäästi, tulisi työntekijöiden luottamus organisaatiota kohtaan säilyttää hyvänä myös muutosten keskellä. Muutosten läpivieminen on helpompaa, kun luottamus on vahvaa. Toisaalta muutokset haastavat luottamuksen. Tämän tutkielman tavoitteena on osallistua luottamuksen merkityksestä työyhteisössä käytävään tieteelliseen keskusteluun tuomalla esille lähiesimiehen roolia luottamuksen rakentajana sekä korostamalla muutostilanteiden tuomia erityispiirteitä luottamuksen rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Tavoitteeseen pyrittiin analysoimalla Kelan Kymenlaakson vakuutuspiirin alueella työskentelevien 11 toimihenkilön ja 5 esimiehen teemahaastatteluista saatua laadullista aineistoa. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että luottamus työyhteisössä on tärkeää ja se korostuu entisestään muutostilanteissa. Lähiesimies on merkittävässä roolissa työyhteisön luottamuksen ylläpitäjänä ja rakentajana ja hän voi rakentaa työntekijän luottamusta paitsi itseään niin myös koko organisaatiota kohtaan. Muutostilanteissa esimies voi rakentaa luottamusta erityisesti oikea-aikaisella tiedottamisella ja viestinnällä, keskustelemalla, huomioimalla yksilön henkilökohtaiset tarpeet, avoimuudella sekä huolehtimalla työntekijän koulutuksesta ja osaamisen kehittämisestä. Avoin tiedottaminen ja keskusteluyhteys osapuolten välillä näyttävät siis olevan kaiken lähtökohta.

Kiinteistön välillinen omistaminen konsernirakenteessa kiinteistöstä saatavan tulon tuloverotuksen näkökulmasta

Pro gradu –tutkielman ensisijaisena tavoitteena on selvittää miksi kiinteistön omista-minen on perusteltua järjestää konsernissa kiinteistöyhtiön välityksellä. Tutkielman aiheen käsittely on rajattu koskemaan vain kotimaista lainsäädäntöä. Tutkimuson-gelman perusteella tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan emoyhtiön näkökulmas-ta siihen kohdistuvia tuloverovaikutuksia, kun se omistaa kiinteistöyhtiön. Tutkielmas-sa on tutkimusmetodina sovellettu lainoppia ja tutkimus kuuluu vero-oikeuden alaan. Koska vero-oikeutta tulkitaan lain sanamuodon mukaisesti, tutkimuksessa annetaan runsaasti painoarvoa voimassa olevalle lainsäädännölle. Kuitenkin tulkinnanvaraisis-sa kysymyksissä tutkielmassa on myös hyödynnetty korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytäntöä sekä vero-oikeudellista kirjallisuutta. Tutkielmassa selvitettyjen seikkojen perusteella voidaan todeta, että yksiselitteisen tulkintasuosituksen antaminen tutkimusongelman ratkaisemiseksi on haastavaa, kos-ka jokaisen yrityksen tarpeet kiinteistön omistamiseen vaihtelevat liiketoiminnan olo-suhteiden mukaisesti. Toisaalta konsernirakenteen synnyttämistä emoyhtiön ja kiin-teistöyhtiön välille voidaan perustella esimerkiksi osinkotulon verotehokkaalla kana-voimiselle kiinteistöyhtiön tasolta emoyhtiölle sekä konsernin efektiivisen veroasteen pienentämisellä konserniyhtiöiden välisen lainan avulla. Lisäksi kiinteistöyhtiön luovu-tustilanteessa verotuksen tulolähdejaon merkitys korostuu, kun ratkaistaan voidaanko myyntiin soveltaa elinkeinoverolain mukaista käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksen verovapaussäännöksiä, ja toisaalta, miten mahdollisia kiinteistöyhtiön myynnistä johtuvia luovutustappioita käsitellään emoyhtiön tuloverotuksen näkökulmasta.

Jöns Budde och hans skrifter – yngre fornsvenskt textmaterial och mannen bakom det

Tutkielman aiheena on kieli ja tyyli Jöns Budden latinasta muinaisruotsiksi kääntämissä teksteissä. Tarkoituksena on tutkia, millaisia tekstejä Budde käänsi ja missä tarkoituksessa. Lisäksi tutkin kielikontakteja latinaan ja saksaan sekä Buddea henkilönä hänen tuotantonsa valossa. Arvioin myös aiempien Buddeen liittyvien hypoteesien paikkansapitävyyttä. Materiaali käsittää kaikki tekstit, joiden yleisesti oletetaan olevan Budden kääntämiä. Osa on anonyymejä, mutta niiden yhteys Buddeen on erittäin todennäköinen. Aineisto käsittää noin 1350 sivua painetuissa editioissa. Tutkimus on materiaalilähtöistä: tarkan tekstinluvun ja teksti-interpretaation kautta olen kiinnittänyt huomioni erilaisiin etupäässä tyylillisiin seikkoihin, joita kommentoin ottaen huomioon kulttuurihistoriallisen kontekstin. Tutkimus kohdistuu kielenkäyttöön tietyssä konkreettisessa materiaalissa eli tarkastelun kohteina ovat parole ja synkronia ensisijaisemmin kuin diakronia ja langue eli kieli systeeminä ja resurssina. Metodina on siten filologinen teksti-interpretaatio, ja tutkimus on kommentaari Budden teksteihin. Keskeinen tulos on, että Budde on tietoinen stilisti, joka käyttää kieliopin ja stilistiikan keinoja sisällöllisten asioiden painottamiseen ja dramatisointiin. Budden tyyli-ihanteilla on suureksi osaksi esikuvia latinassa, mutta Budde ei noudata niitä orjallisen sokeasti, vaan on itsenäinen alkuteksteihin nähden. Toinen merkittävä tulos liittyy Budden kääntämien Raamatun kirjojen tarkoitukseen. Käsitykseni mukaan niitä ei ole tarkoitettu luettaviksi sellaisenaan, vaan apuvälineiksi luettaessa varsinaista pyhää kirjaa eli Vulgataa latinaksi. Tekstien tekijyyteen liittyvät aiemmat hypoteesit saavat tukea tutkimuksestani, kun taas Budden aristokraattisiin yhteyksiin ja hänen mahdollisiin opintoihinsa Saksassa liittyvät hypoteesit osoittautuvat liian rohkeiksi ottaen huomioon säilyneiden lähteiden niukkuuden.