Läksi puut ylenemähän : Metsien hoidon historia Suomessa keskiajalta metsäteollisuuden läpimurtoon 1870-luvulla

Tutkimuksen tavoitteena on historiantutkimuksen menetelmiä käyttäen selvittää metsänhoidon teorian sekä käytännön metsänhoidon kehitysvaiheet ja näihin vaikuttaneet tekijät, keskiajalta lähtien 1870-luvulla tapahtuneeseen metsäteollisuuden läpimurtoon saakka. Tutkimus tarkastelee Suomen metsiä, niiden käyttöä ja metsänhoidon alkuvaiheita Ruotsin ja Venäjän vallan aikoina. Vastauksia haetaan erityisesti seuraaviin pääkysymyksiin: - miten eri metsänkäyttömuodot ja -käyttäjät vaikuttivat metsiin ja metsänhoidon edistymiseen? - millä tavoin maanomistuksen kehitys vaikutti metsien käyttöön ja hoitoon? - millaisiin päämääriin ja yhteiskunnallisiin taustatekijöihin metsien käytön julkinen ohjaus perustui? - mitä käytännön vaikutuksia valtion metsäpolitiikalla ja ohjauksella oli metsänhoidon kehitykseen? - missä ja miten kehittyivät Suomessa sovellettu metsänhoidon teoria ja käytännön menetelmät? - mitkä tekijät säätelivät metsänhoidon teorioiden soveltamista käytäntöön? - mikä oli naapurimaiden metsänhoidon sekä kansainvälisten yhteyksien merkitys metsänhoidon kehitykselle Suomessa? - miten vuosisatainen pelko metsien ja puun loppumisesta vaikutti metsänhoidon kehitykseen? - millainen merkitys puun arvon kehityksellä oli metsänhoidon alkuun saattamiselle ja edistymiselle? Suomessa harjoitettiin 1870-luvulle saakka pääasiassa talonpoikaista metsänkäyttöä. Maaseudun väestö hankki toimeentulonsa metsistä eränkäynnin, kaskiviljelyn, laiduntamisen, rakennushirsien valmistamisen, tervantuotannon ja paikoin myös potaskan tai sysien valmistamisen avulla. Erityisesti rannikkoseuduilla tuotettiin "isorakennuksen puita", lehtereitä, mastopuita ja muuta erikoispuutavaraa. Lautojen ja lankkujen sahaus laajeni vähitellen, saavuttaen 1800-luvun lopulla hallitsevan aseman myyntiin tarkoitettujen metsäntuotteiden tuotannossa. Polttopuun sekä muun kotitarvepuun kulutus säilyi suurimpana puunkäytön ryhmänä pitkälle 1900-luvulle saakka. Mainituista metsänkäyttömuodoista erityisesti kaskeaminen ja sitä seuraava laiduntamisvaihe sekä tervaspuiden koloaminen "autioittivat" laajoja metsäalueita. Tiheimmin asutuilla seuduilla esiintyi pulaa poltto- ja rakennuspuusta myöhäiskeskiajalta alkaen. Nämä ongelmat sekä laivanrakennuksen ja vuoriteollisuuden puunsaannin turvaamisen tarve johtivat 1600-luvun puolivälissä pysyvään metsänkäytön julkiseen ohjaukseen. Tuolloin Ruotsin valtakunnan metsälainsäädännön kivijalaksi tuli kestävyyden periaate, josta kruunu kylläkin joutui tinkimään moneen otteeseen. Valtion jatkuva rahantarve oli käytännössä metsäpolitiikan tärkein taustavoima sekä Ruotsin vallan että autonomian aikana. Jo 1600-luvulla ruvettiin vaatimaan talonpoikien yhteismaiden jakamista omistajilleen vastuullisemman metsänkäytön nimissä. Isoajakoa saatiin Suomessa odottaa 1770-luvulle saakka. Etelä-Suomessa se valmistui melko nopeasti, 1800-luvun puoliväliin mennessä. Sillä olikin myönteinen, metsien säästävämpään käsittelyyn johtava vaikutus. Valtiosta tuli isonjaon myötä erityisesti Pohjois-Suomessa merkittävä metsänomistaja 1800-luvun jälkipuoliskolla. Valtion metsähallinto, jota maaherrat ja sivistyneistö vaativat perustettavaksi jo 1700-luvun puolivälissä, aloitti toimintansa maanlaajuisesti 1860-luvulla. Se oli ensimmäinen merkittävä metsänhoidon organisaatio, ja vasta sen myötä metsänkäyttöä ohjaavilla säädöksillä ja ohjeilla alkoi olla käytännön merkitystä. Yksityismetsiä varten ei tällaista organisaatiota vielä perustettu, niitä rasittivat pahoin nousevan sahateollisuuden määrämittahakkuut pitkälle 1900-luvun puolelle. Turun Akatemiassa tehtiin mittavaa metsänhoidon menetelmiä koskevaa sekä myös metsäpoliittista tutkimustyötä 1700-luvun jälkipuoliskolla. Tulokset eivät vielä sanottavasti siirtyneet käytäntöön, lähinnä puun alhaisen arvon ja tarvittavien organisaatioiden puuttumisen takia. Kun valtion metsähallintoa ja Suomen omaa metsäopetusta ryhdyttiin perustamaan 1800-luvun puolivälissä, haettiin metsänhoidon mallia alan johtavaksi maaksi kehittyneestä Saksasta. Tultaessa 1870-luvulle, oli Evolla jo käynnissä voimakas kehitystyö maamme olosuhteisiin soveltuvien menetelmien luomiseksi saksalaisen teorian pohjalta. Metsänhoidon tiedot ja taidot olisivat jo tässä vaiheessa riittäneet kestävän metsätalouden harjoittamiseen kaikkien omistajaryhmien metsissä, jos tarvittavat organisaatiot olisi kyetty perustamaan ja metsäammattilaisia olisi koulutettu tarpeeksi. Metsänhoidon kehitystä hidastivat 1800-luvun lopulla lähinnä valtion heikko talous ja poliittiset näkemyserot. Metsäteollisuuden 1870-luvulta alkanut voimakas kasvu ja lisääntyvä puuntarve pakottivat kuitenkin valtiovallan pitämään huolta puuntuotannon jatkuvuudesta. Metsäteollisuuden kasvavan viennin kautta lisääntyvät verotulot ja kan-santalouden myönteinen kehitys antoivat vähitellen mahdollisuuden metsänhoidon edistämiseen ammattilaisten koulutuksen, kansalaisten neuvonnan, lainsäädännön ja viranomaisten toiminnan kautta. Tämä tutkimus lähestyy aihettaan metsähistorian, taloushistorian, yhteiskuntahistorian ja ympäristöhistorian näkökulmista. Ajankohtaista merkitystä sillä on kehitysmaiden sekä Itä-Euroopan siirtymätalouksien metsänhoidon edistämiselle, missä suomalaiset metsäammattilaiset ovat mukana lukuisten kehityshankkeiden asiantuntijoina. Kymmenissä maissa metsätalous kamppailee samanlaisten ongelmien kanssa kuin Suomessa ja naapurimaissa 100 - 300 vuotta sitten. Meidän kokemuksistamme on näille kansantalouksille hyötyä valtion- ja yksityismetsätalouden metsänhoito-organisaatioita sekä metsälainsäädäntöä kehitettäessä.

Organic contaminants - occurrence and biological effects in the Baltic Sea

The Baltic Sea was studied with respect to selected organic contaminants and their ecotoxicology. The research consisted of analyses of total hydrocarbons, polycyclic aromatic hydrocarbons, bile metabolites, hepatic ethoxyresorufin-O-deethylase (EROD) activity, polychlorinated biphenyls (PCBs) and organochlorine pesticides (OCPs). The contaminants were measured from various matrices, such as seawater, sediment and biota. The methods of analysis were evaluated and refined to comparability of the results. Polyaromatic hydrocarbons, originating from petroleum, are known to be among the most harmful substances to the marine environment. In Baltic subsurface water, seasonal dependence of the total hydrocarbon concentrations (THCs) was seen. Although concentrations of parent polycyclic aromatic hydrocarbons (PAHs) in sediment surface varied between 64 and 5161 ug kg-1 (dw), concentrations above 860 ug kg-1 (dw) were found in all the studied sub-basins of the Baltic Sea. Concentrations commonly considered to substantially increase the risk of liver disease and reproductive impairment in fish, as well as potential effects on growth (above 1000 ug kg-1 dw), were found in all the studied sub-basins of the Baltic Sea except Kattegat. Thus, considerable pollution in sediments was indicated. In bivalves, the sums of 12 PAHs varied on a wet weight basis between 44 and 298 ug kg-1 (ww). The predominant PAHs were high molecular weight and the PAH profiles of M. balthica differed from those found in sediment from the same area. The PAHs were both pyrolytic and petrogenic in origin, and a contribution from diesel engines was found, which indicates pollution of the Baltic Sea, most likely caused by the steadily increasing shipping in the area. The HPLC methods developed for hepatic EROD activity and bile metabolite measurements proved to be fast and suitable for the study of biological effects. A mixed function oxygenase enzyme system in Baltic Sea perch collected from the Gulf of Finland was induced slightly: EROD activity in perch varied from 0.30 14 pmol min-1 mg-1 protein. This range can be considered to be comparable to background values. Recent PAH exposure was also indicated by enhanced levels (213 and 1149 ug kg-1) of the bile metabolite 1-hydroxypyrene. No correlation was indicated between hepatic EROD activity and concentration of 1-hydroxypyrene in bile. PCBs and OCPs were observed in Baltic Sea sediment, bivalves and herring. Sums of seven CBs in surface sediment (0 5 cm) ranged from 0.04 to 6.2 ug kg-1 (dw) and sums of three DDTs from 0.13 to 5.0 ug kg-1 (dw). The highest levels of contaminants were found in the most eastern area of the Gulf of Finland where the highest total carbon and nitrogen content was found and where the lowest percentage proportion of p,p -DDT was found. The highest concentrations of CBs and the lowest concentration of DDTs were found in M. balthica from the Gulf of Finland. The highest levels of DDTs were found in M. balthica from the Hanö Bight, which is the outer part of the Bornholm Basin close to the Swedish mainland. In bivalves, the sums of seven CBs were 72 108 ug kg-1 (lw) and the sums of three DDTs were 66 139 ug kg-1 (lw). Results from temporal trend monitoring showed, that during the period 1985 2002, the concentrations of seven CBs in two-year-old female Baltic herring were clearly decreased, from 9 16 to 2 6 ug kg-1 (ww) in the northern Baltic Sea. At the same time, concentrations of three DDTs declined from 8 15 to 1 5 ug kg-1 (ww). The total concentration of the fat-soluble CBs and DDTs in Baltic herring muscle was shown to be age-dependent; the average concentrations in ten-year-old Baltic herring were three to five-fold higher than in two-year-old herring. In Baltic herring and bivalves, as well as in surface sediments, CB 138 and CB153 were predominant among CBs, whereas among DDTs p,p'-DDD predominated in sediment and p,p'-DDE in bivalves and Baltic herring muscle. Baltic Sea sediments are potential sources of contaminants that may become available for bioaccumulation. Based on ecotoxicological assessment criteria, cause for concern regarding CBs in sediments was indicated for the Gulf of Finland and the northern Baltic Proper, and for the northern Baltic Sea regarding CBs in Baltic herring more than two years old. Statistical classification of selected organic contaminants indicated high-level contamination for p,p'-DDT, p,p'-DDD, p,p'-DDE, total DDTs, HCB, CB118 and CB153 in muscle of Baltic herring in age groups two to ten years; in contrast, concentrations of a-HCH and g-HCH were found to be moderate. The concentrations of DDTs and CBs in bivalves is sufficient to cause biological effects, and demonstrates that long-term biological effects are still possible in the case of DDTs in the Hanö Bight.

Locality and order-invariant logics

Malli on logiikassa käytetty abstraktio monille matemaattisille objekteille. Esimerkiksi verkot, ryhmät ja metriset avaruudet ovat malleja. Äärellisten mallien teoria on logiikan osa-alue, jossa tarkastellaan logiikkojen, formaalien kielten, ilmaisuvoimaa malleissa, joiden alkioiden lukumäärä on äärellinen. Rajoittuminen äärellisiin malleihin mahdollistaa tulosten soveltamisen teoreettisessa tietojenkäsittelytieteessä, jonka näkökulmasta logiikan kaavoja voidaan ajatella ohjelmina ja äärellisiä malleja niiden syötteinä. Lokaalisuus tarkoittaa logiikan kyvyttömyyttä erottaa toisistaan malleja, joiden paikalliset piirteet vastaavat toisiaan. Väitöskirjassa tarkastellaan useita lokaalisuuden muotoja ja niiden säilymistä logiikkoja yhdistellessä. Kehitettyjä työkaluja apuna käyttäen osoitetaan, että Gaifman- ja Hanf-lokaalisuudeksi kutsuttujen varianttien välissä on lokaalisuuskäsitteiden hierarkia, jonka eri tasot voidaan erottaa toisistaan kasvavaa dimensiota olevissa hiloissa. Toisaalta osoitetaan, että lokaalisuuskäsitteet eivät eroa toisistaan, kun rajoitutaan tarkastelemaan äärellisiä puita. Järjestysinvariantit logiikat ovat kieliä, joissa on käytössä sisäänrakennettu järjestysrelaatio, mutta sitä on käytettävä siten, etteivät kaavojen ilmaisemat asiat riipu valitusta järjestyksestä. Määritelmää voi motivoida tietojenkäsittelyn näkökulmasta: vaikka ohjelman syötteen tietojen järjestyksellä ei olisi odotetun tuloksen kannalta merkitystä, on syöte tietokoneen muistissa aina jossakin järjestyksessä, jota ohjelma voi laskennassaan hyödyntää. Väitöskirjassa tutkitaan minkälaisia lokaalisuuden muotoja järjestysinvariantit ensimmäisen kertaluvun predikaattilogiikan laajennukset yksipaikkaisilla kvanttoreilla voivat toteuttaa. Tuloksia sovelletaan tarkastelemalla, milloin sisäänrakennettu järjestys lisää logiikan ilmaisuvoimaa äärellisissä puissa.

Syyttäjän asema esitutkinnassa

Suomessa esitutkintaa johtaa pääsääntöisesti poliisi lukuun ottamatta poliisin tekemäksi epäiltyjä rikoksia, joissa tutkinnanjohtajana on syyttäjä. Poliisin johtama esitutkinta ei ole kansainvälisesti tyypillisin tapa järjestää poliisi- ja syyttäjäviranomaisten välinen toimivallanjako. Syyttäjän tehtävänä on rikosvastuun toteuttaminen asianosaisten oikeusturva huomioon ottaen. Syyttäjä siten viime kädessä vastaa siitä, että rikosasia on selvitetty asianmukaisesti. Suomessa syyttäjällä on tämä vastuu, mutta hänellä ei ole täysin sitä vastaavaa valtaa päättää esitutkinnan suorittamisesta ja ohjaamisesta, koska esitutkinnan johtoa ei ole säädetty hänen tehtäväkseen. Tutkielmassa pohditaan, pitäisikö syyttäjän toimia tutkinnanjohtajana Suomessa myös muissa kuin ns. poliisirikosasioissa. Kysymyksen taustoittamiseksi tutkielmassa esitellään sekä tutkinnanjohtajan että syyttäjän vastuuta ja tehtäviä esitutkinnassa nykyisen esitutkintalainsäädännön mukaan. Lainsäädäntöhistoriaa kuvaamalla hahmotetaan sitä, miten nykyiseen toimivallanjakomalliin on päädytty. Vastausta tutkimuskysymykseen haetaan esittelemällä kolme eri mallia siitä, miten toimivallanjako poliisin ja syyttäjän välillä voidaan järjestää. Ensimmäinen malli on voimassa olevaan esitutkintalakiin perustuva järjestely, jossa syyttäjä osallistuu esitutkintaan ns. esitutkintayhteistyön kautta. Toinen malli on Ruotsin lainsäädännön mukainen vastuunjako, jossa syyttäjä yksinkertaisia rikosasioita lukuun ottamatta vastaa esitutkinnan johtamisesta. Kolmas malli on Suomessa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean ehdottama järjestely, joka sijoittuu syyttäjän valtuuksien laajuuden perusteella edellisten välimaastoon. Tutkimuskysymyksen ratkaisemiseksi tutkielmassa esitellään myös oikeuskirjallisuudessa herännyttä keskustelua syyttäjän asemasta esitutkinnassa. Lisäksi aineistona on käytetty viiden eri syyttäjän haastattelua, joissa on esitetty mielipiteitä syyttäjän tutkinnanjohtajuudesta. Syyttäjän tutkinnanjohtajuuden puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja arvioimalla tehdään johtopäätöksiä tutkimuskysymyksestä.

Ympäristöluvan ja kasvihuonekaasujen päästöluvan yhdentäminen : Lupajärjestelmien oikeudellisen integroinnin tarkastelu

Ympäristönsuojeluoikeudellisessa sääntelyssä on sekä kansainvälisesti että kansallisesti viime vuosikymmeninä tavoiteltu lupajärjestelmien yhdentämistä. OECD:ssä esitettiin jäsenmaille suositus pilaantumiskontrollin lainsäädännölliseksi yhtenäistämiseksi vuonna 1991. Samaan aikaan EU:ssa alettiin valmistella ohjausvälinettä yhdennettyyn pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen sääntelyyn, IPPC- eli YPEV-direktiiviä (96/61/EY). Suomessa direktiivi saatettiin voimaan ympäristönsuojelulainsäädännön uudistuksen yhteydessä ympäristönsuojelulailla (86/2000, YSL). Sittemmin maailmanyhteisön keskiöön yltänyttä, YK:n ilmastopuitesopimukseen ja edelleen Kioton pöytäkirjaan pohjaavaa kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä säännellään EU:ssa erillisellä päästökauppadirektiivillä (2003/87/EY). Direktiivi on Suomessa implementoitu päästökauppalailla (683/2004, PKL). Mainitut direktiivit sisältävät kumpikin lupajärjestelmän: YPEV-direktiivi ympäristölupajärjestelmän ja päästökauppadirektiivi kasvihuonekaasujen päästölupajärjestelmän. Näiden synergistä koordinointia tai sovittamista toisiinsa painotetaan toistuvasti päästökauppadirektiivin valmisteluasiakirjoissa. Päästökauppadirektiivin 8 artiklassa säädetään lupajärjestelmien koordinoinnin ja samalla tämän työn kysymyksenasettelun kannalta keskeisesti direktiiveihin pohjaavien lupien keskinäisestä sovittamisesta. Ympäristölupasäännöstö ja kasvihuonekaasujen päästölupasäännöstö (päästöoikeussäännöstö) ilmentävät kuitenkin kahta perustaltaan erilaista päästökontrollin ohjausvälinettä. Ympäristölupajärjestelmä on osa perinteistä hallinnollista sääntelyjärjestelmää, jossa yksittäisillä laitoskohtaisilla lupapäätöksillä ja niihin sisältyvillä lupamääräyksillä ohjataan toimintojen ympäristöllisiä vaikutuksia. Päästöoikeussäännöstö puolestaan rakentuu uudemman, markkinapohjaisiin mekanismeihin pohjaavan sääntelyn varaan. Päästöoikeuslupa nähdään valvonnallisena ja informatiivisena hallinnollis-teknisenä lupana, joka ei itsessään sisällä päästörajoituksia, vaan edulliset ympäristövaikutukset välittyvät päästökauppajärjestelmässä säännellyn päästöoikeuksien kokonaismäärän kautta. Ympäristölupa ja kasvihuonekaasujen päästölupa ovat siten oikeudelliselta luonteeltaan varsin eriäviä. Tässä työssä on selvitetty oikeudellisen integroinnin näkökulmasta, miten mainittujen kahden lupajärjestelmän yhdentäminen ilmenee tai miten sen mahdollisesti tulisi ilmetä yhtäältä säädössystematiikassa ja toisaalta hallintotyön organisoinnissa. Eräänlaisena hypoteettisena lähtökohtana työssä on ollut integroinnin edullisuus, joka taas heijastuu integroidun päästösääntelyn ympäristön ja sen elementtien kokonaisuuden painotuksessa. Tutkimuskysymystä on käsitelty lainopillisesti ja oikeusvertailevasti, lisäksi on haastateltu ympäristö- ja päästökauppaviranomaisen edustajaa sekä toiminnanharjoittajatahon edustajaa. Kummankin lupajärjestelmän kansainvälistä, yhteisöoikeudellista ja kansallista säädöspohjaa on tarkasteltu. YSL:n ja PKL:n keskeisiä käsitteitä on analysoitu säädösten soveltamisalojen leikkauskohtien selvittämiseksi. Oikeusvertailevassa osuudessa on tutkittu Ruotsin, Saksan ja Alankomaiden ympäristölupa- ja päästökauppalainsäädäntöä. Vertailtavat maat on valittu siten, että käytetyt implementointiratkaisut edustavat tutkimuskysymyksen kannalta erilaisia vaihtoehtoja. Työn tulosten perusteella voidaan todeta, että lupajärjestelmien menettelyllinen integrointi on mahdollista. Käsiteanalyysissä ei tullut esille seikkoja, jotka estäisivät säännöstöjen yhdentämistä merkittävien soveltamisalaeroavaisuuksien takia, joskin katvealueitakin esiintyy. Tarkastelluista käsitteistä esimerkiksi toiminnanharjoittajan käsite oli likipitäen identtinen kummassakin normistossa, päästön käsite puolestaan määrittää molempia säännöstöjä, mutta sisällöllisesti kuitenkin eroavasti. Toimialakohtaisia eroavaisuuksia sitä vastoin tuli esiin; näihin on tosin vireillä muutoksia sekä yhteisössä että Suomessa. YPEV-säännöstössä niin keskeinen pilaantumisen käsite puuttuu päästökauppanormistosta. Asiantuntijahaastatteluista kävi ilmi, että kaikki tahot pitivät nykyisiä lupajärjestelmiä toimivina; tilanne voi muuttua jos päästökauppajärjestelmä tulevaisuudessa kattaa muita kasvihuonekaasuja. Vertailevan aineiston perusteella havaittiin, että Saksassa lupajärjestelmät on yhdennetty, kun taas Ruotsin eriytetty päästökauppalainsäädäntö vastaa jokseenkin kotimaista. Alankomaiden ratkaisu poikkeaa edellisistä siinä, että kasvihuonekaasujen päästökauppajärjestelmä on yhdistetty jo ennestään säänneltyyn typen oksidien kauppaan. Hollannissa näyttäisi lisäksi olevan valmisteilla mittava lupajärjestelmien uudistaminen, yhdentävään suuntaan. Lupajärjestelmät ovat siis menettelyllisesti yhdennettävissä, mutta aineelliseen integrointiin sen sijaan tarvittaisiin kokonaan uusi lupainstrumentti.

Suomi ja Euroopan kirkollinen jälleenrakentaminen 1945-1948

The international aid that the Evangelical Lutheran Church of Finland received between 1945 and 1948 is the topic of this historical study, in which the process of reconstruction of the Evangelical Lutheran Church of Finland is examined in a European context. The key questions are related not only to the achievements of the reconstruction programs but also to the purposes and objectives of the donating churches. The study pays particular attention to the changes in the ecclesiastical, political and economic fields after the Second World War and asks how the tense political atmosphere of a divided world affected the reconstruction programs of the churches. It is possible to distinguish three periods within the European church reconstruction process. To begin with, the year 1945 was, in general, the year of organization. Many churches had started planning reconstruction work already during the war, but only after the conflict in Europe had ceased did they have a chance to renew contacts, assess the damage and begin operations. The years 1946 and 1947 were the main years of the work. Large reconstruction organizations from American churches donated money, food, clothes and vitamins worth millions of dollars to the European churches. The work started to diminish as early as 1948, partly because Marshall Plan aid and the rising standard of living had reduced the need for material assistance in many countries and partly because other problems overshadowed the reconstruction work of the World Council of Churches: for example, most WCC resources at this time were directed to refugee programs and to Third World churhces. The most important donors from the Evangelical Lutheran Church of Finland's point of view were the American Section of the Lutheran World Federation, the World Council of Churches and the Churches of Denmark, Sweden and England. The amount of money and value of goods received by the Evangelical Lutheran Church of Finland totaled approximately 2.5 million dollars, from which about 60 per cent came from the Lutheran churches of America. The importance of the Lutheran World Federation was even greater because of the productive financial arrangements that increased the American Lutheran funds. In addition the Evangelical Lutheran Church of Finland imported hundreds of tons of tax-free coffee and sold this to Finns. The money gained was used mostly to rebuild destroyed church buildings and to support the work of different ecclesiastical organizations. Smaller amounts were used for scholarship programs, youth work, and supporting sick and disabled church workers.

Kirkon vai valtion kirjat? : Uskontokuntasidonnaisuuden ongelma Suomen väestökirjanpidossa 1839-1904

The Population Register – run by the Church or the state? The problem posed by the obligation to belong to a religious community in the registration of births and deaths in Finland between 1839 and 1904 The Lutheran Church of Finland is the nation’s largest church; approximately 82 per cent of Finns were members in 2007. The Church ran an official register of its members until 1999, when the state then undertook this task. The registration of births and deaths by the Church has a long history dating back to the 17th century, when Bishop Johannes Gezelius Sr. decreed that all parish members would have to be recorded in parish registers. These registers were used to control how well parish members knew the Christian doctrine and, gradually, also if they were literate. Additionally, the Church attempted to ensure by means of the parish registers that parish members went to Holy Communion annually. Since everyone was a member of the Lutheran Church, the state also took advantage of the parish registers and used them for the purposes of tax collection and conscription. The main research theme of “The Population Register – run by the Church or the state?” goes back to these times. The actual research period covers the years of 1839–1904. At that time Finland was under Russian rule, although autonomous. In the late 19th century the press and different associations in Finland began to engage in public debate, and the country started moving from a submissive society to a civic one. The identity of the Lutheran Church also became more prominent when the Church Act and the General Synod were realised in 1869. A few years earlier, municipal and parish administrations had been separated, but the general registration of births and deaths was left to the Church to see to. In compliance with the constitution of the country, all the inhabitants in principle still had to be Lutheran. In practice, the situation was different. The religious and ideological realms diversified, and the Lutheran concept of religion was no longer acceptable to everyone. The conflict was reflected in the registration of births and deaths, which was linked to the Lutheran Church and its parish registers. Nobody was allowed to leave the Church, there was no civil register, and the Lutheran Church did not consent to record unbaptized children in the parish registers. Therefore such children were left without civil rights. Thus the obligation to belong to a religious community had become a problem in the registration of births and deaths. The Lutheran clergy also appealed to the 1723 privileges, according to which they had been exempted from the drawing up of additional population registers. In 1889 Finland passed the Dissenters Act. By virtue of this act the Baptists and the Methodists left the state Church, but this was not the case with the members of the free churches. The freethinkers had to retain their church membership, as the law did not apply to them. This meant that the unbaptized children of the members of the free churches or those of freethinkers were still not entered in any registers. The children were not able to go to school, work for the state or legally marry. Neither were they able to inherit property, as they did not legally exist. The system of parish registers was created when everyone was required to be a member of the Lutheran Church, but it did not work when liberal attitudes eventually penetrated the sphere of religion, too. The government´s measures to solve the problem were slow and cautious, partly because Finland was part of Russia, partly because there were only about 100 unbaptized children. As the problem group was small and the state´s resources were limited, no general civil register was established. The state accepted the fact that in spite of the problems, the Evangelical Lutheran Church and the congregations of dissenters were the only official establishments to run populations registers in the country, and for social purposes, too. In 1900 the Diet of Finland finally approved a limited civil register, which unbaptized children and unregistered foreigners would be recorded in. Due to political reasons the civil register did not come into existence until 1917, after the actual research period.

Power and Authority. Birgitta of Sweden and her Revelations

In the High Middle Ages female saints were customarily noble virgins. Thus, as a wife and a mother of eight children, the Swedish noble lady Birgitta (1302/3 1373) was an atypical candidate for sanctity. However, in 1391 she was canonized only 18 years after her death and became a role model for many late medieval women, who were mothers and widows. The dissertation Power and Authority Birgitta of Sweden and Her Revelations investigates how Birgitta went about establishing her power and authority during the first ten years of her career as a living saint, in 1340 1349. It is written from the perspectives of gender, authority, and power. The sources consist of approximately seven hundred revelations, hagiographical texts and other medieval documents. This work concentrates on the interaction between Birgitta and her audience. During her lifetime Birgitta was already regarded as a holy woman, as a living saint. A living saint could be given no formal papal or other recognition, for one could never be certain about his or her future activities. Thus, the living saint needed an audience for whom to perform signs of sanctity. In this study particular attention is paid to situations within which the power relations between the living saint and her audience can be traced and are open to critical analysis. Situations of conflict that arose in Birgitta s life are especially fruitful for this purpose. During the Middle Ages, institutional power and authority were exclusively in the hands of secular male leaders and churchmen. In this work it is argued, however, that Birgitta used different kinds of power than men. It is evident that she exercized influence on lay people as well as on secular and clerical authorities. The second, third, and fourth chapter of this study examine the beginning of Birgitta s career as a visionary, what factors and influences lay behind it, and what kind of roles they played in establishing her religious authority. The fifth, sixth, and seventh chapter concentrate on Birgitta s exercising of power in specific situations during her time in Sweden until she left on a pilgrimage to Rome in 1349. The central question is how she exercised power with different people. As a result, this book will offer a narrative of Birgitta s social interactions in Sweden seen from the perspectives of power and authority. Along with the concept of power, authority is a key issue. By definition, one who has power also has authority but a person who does not have official power can, nevertheless, have authority. Authority in action is defined here as meaning that a person was listened to. Birgitta acted both in situations of open conflict and where no conflict was evident. Her strategies included, for example, inducement, encouragement and flattery. In order to make people do as she felt was right she also threatened them openly with divine wrath. Sometimes she even used both positive persuasion and threats. Birgitta s power seems very similar to that of priests and ascetics. Common to all of them was that their power demanded interaction with other people and audiences. Because Birgitta did not have power and authority ex officio she had to persuade people to believe in her powers. She did this because she was convinced of her mission and sought to make people change their lives. In so doing, she moved from the domestic field to the public fields of religion and politics.

Pitäjän hyödyllisin mies? : Pehr Kalmin käsitys papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä

Turun akatemian ensimmäisen talousopin professorin Pehr Kalmin johdolla tarkastettiin vuonna 1757 väitöskirja aiheesta Mitä pappi voi tehdä talouden parantamiseksi? Muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi väitöskirja papiston mahdollisuuksista pastoraalilääketieteen alalla. Molemmat julkaisut käsittelivät papiston yhteiskunnallista tehtävää. Pehr Kalmin mukaan papisto saattoi toiminnallaan näyttää hyvää esimerkkiä seurakuntalaisilleen. Tarkoituksena oli, että säätyläiset, joihin papistokin kuului, olisivat itse kokeilleet tiloillaan uudenlaisia viljelymenetelmiä. Nähdessään pappiensa yritysten onnistuvan, Kalm uskoi talonpoikien seuraavan näiden esimerkkiä. Kalm toivoi, että talonpojat olisivat siten luopuneet valtakunnan taloutta uhkaavista vääränlaisista viljelymenetelmistä. Erityisesti kaskeamisen uskottiin uhkaavan valtakunnan suurinta resurssia, metsiä. Kalmin ajatukset papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä perustuivat Johannes Browalliuksen ja Carl Linnæuksen aikaisempiin kirjoituksiin. Ruotsin valtakunta oli menettänyt suurvalta-asemansa Suuressa Pohjan sodassa. Vapaudenajalla poliittisen suurvalta-aseman sijaan ryhdyttiin tavoittelemaan taloudellista valtaa. Aseet taottiin englantilaisen fysiokratismin hengessä auroiksi. Taloudellisen nousun edellytyksenä oli valtakunnan omavaraisuus. Ruotsin uskottiin olevan luonnonvarojensa puolesta poikkeuksellisen rikas maa. Näiden luonnonvarojen selvittäminen edellytti luonnontieteellistä tutkimista. Tämä johti tieteelliseen murrokseen, jonka tuloksena valtakunnantaloudellista hyötyä edistävät luonnontieteet nousivat Carl Linnæuksen ja Kuninkaallisen Tiedeakatemian johdolla kukoistukseen. Luonnontieteisiin kuului myös "jumalainen talousoppi". Taloudelliset uudistukset olivat ennen kaikkea uuden valtiopäiväpuolueen, hattujen ideologian mukaisia. Uutta aatevirtausta voidaan nimittää hyötypatriotismiksi. Pehr Kalm kuului hyötypatrioottien joukkoon. Hänen merkittävin tieteellinen saavutuksensa oli Tiedeakatemian tuella tehty tutkimusmatka Pohjois-Amerikkaan. Matkan tavoitteena oli silkinviljelyn aloittaminen Ruotsissa. Matkan jälkeen Kalm toimi Turun akatemian talousopinprofessorina. Vuonna 1757 hänet vihittiin papiksi. Kalm valitsi papin toimen nähtävästi taloudellisten syiden vuoksi. Kalm sai palkkapitäjästä tarvitsemansa lisätulot. Kalm oli myös Turun tuomiokapitulin jäsen. Kalmilla oli papiston yhteiskunnallisesta tehtävästä selkeä käsitys, joka näkyi paitsi hänen opetuksessaan myös hänen omassa työssään kirkkoherrana. Papin tehtävänä oli valtakunnan taloudellisen hyödyn edistäminen. Tässä mielessä papiston yhteiskunnallinen tehtävä ei lainkaan muuttunut suurvaltakaudelta vapaudenajalle siirryttäessä. Molempina aikoina keskusvalta määräsi tahdit, joiden mukaan papiston oli marssittava. Avainsanat: oppihistoria : Ruotsi : 1700-luku - valistus : papit - hyödyn aikakausi : papit - Pehr Kalm

Kaukana Vatikaanista – Katolinen kirkko Suomessa 1989–1998

Tutkimuksessa tarkastellaan katolista kirkkoa Suomessa vuosina 1989-1998. Tutkimus alkaa paavi Johannes Paavali II:n Pohjoismaiden-vierailusta kesällä 1989 ja päättyy Suomen katolisen kirkon pitkäaikaisen piispan Paul Verschurenin eroon tehtävästään vuonna 1998. Tutkimuksen kolme pääkysymystä ovat kirkon hallinnon ja rakenteen muutokset, katolisen kirkon identiteetti Suomessa ja ekumeeniset suhteet erityisesti Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Lähteinä olen käyttänyt Helsingin katolisen hiippakunnan lehteä Fidesiä, muuta lehdistömateriaalia ja haastatteluja. Paavin-vierailulla oli merkittävät seuraukset niin Suomen katoliselle paikalliskirkolle kuin luterilaiselle kirkollekin. Vierailun myötä pieni katolinen vähemmistö tuli tunnetummaksi Suomessa. Vierailu muutti Vatikaanin käsityksiä Suomesta, millä oli kauaskantoiset vaikutukset kirkkojen ekumeenisiin suhteisiin. Pyhän Birgitan 600-vuotismuistojuhlien yhteydessä Suomen ja Ruotsin luterilaisten ja katolisten piispojen yhdessä paavin kanssa toimittama jumalanpalvelus, paavin ekumeniaa käsitellyt kiertokirje Ut unum sint ja Pohjoismaiden luterilaisten ja katolisten kirkkojen aloittamat neuvottelut kirkko- ja virkakäsityksistä olivat 1990-luvun merkittäviä ekumeenisia hetkiä, joihin paavin vierailulla oli vaikutusta. Kirkon hallinto ja rakenne olivat monelta osin jo vakiintuneet 1990-luvulle tultaessa, mutta muutamia merkittäviä muutoksia tapahtui. Kirkon jäsenmäärä kasvoi lähinnä maahanmuuton johdosta koko tutkitun ajanjakson ajan. Jäsenmäärän kasvu synnytti uusia seurakuntia ja kappeleita hiippakuntaan. Halu kappelin rakentamiseen ei aina kuitenkaan lähtenyt hiippakunnan tarpeesta vaan yksittäisten ihmisten tai liikkeiden. Esimerkiksi neokatekumenaalinen maallikkoliike rakennutti 1990-luvun alussa Ouluun kappelin, mutta hiippakunta ei ollut täysin hankkeen takana. Ongelmat kappeleiden rakentamisessa ja monet muutkin haasteet, johtuivat pitkälti kirkon taloudellisesta tilanteesta. Kirkolla ei ollut verotusoikeutta eikä jäsenten maksamat avustukset riittäneet kattamaan kuluja. Katolinen kirkko yritti 1990-luvun alkupuolella miettiä keinoja taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Piispa Verschuren piti monessa yhteydessä myös esillä vähemmistöjen juridista asemaa koskevia ongelmia ja uskontolainsäädännön epäkohtia. Kolmas merkittävä rakenteellinen muutos kirkossa oli papiston puolalaistuminen. Katolisen kirkon identiteettiä Suomessa on vaikea erottaa omaksi kokonaisuudekseen koskien vain 1990-lukua. Olenkin pyrkinyt tarkastelemaan identiteettiä niistä haasteista käsin, joita kirkko 1990-luvulla kohtasi. Suomessa käytiin keskustelua muun muassa eronneiden tilanteesta ja naisen asemasta. Kirkko kannusti jäseniään keskusteluun ja myös piispa ja papisto olivat usein toivottujen uudistusten kannalla. Suomessa katolinen kirkko eli pienenä vähemmistönä, joten monet kirkon oppiin liittyvät kysymykset olivat haasteellisia. Esimerkiksi perhe- ja seksuaalieettiset kysymykset ja naisen asema olivat vaikeita tilanteessa, jossa suurin osa katolilaisista oli naimisissa ei-katolilaisen kanssa. Vaikka Suomessakin toivottiin muutoksia, joihinkin kirkon oppiin liittyviin kysymyksiin, Keski-Euroopasta alkanut protestiliikehdintä kirkon uudistumiseksi ei näkynyt täällä voimakkaasti. Suomessa kirkon tilanne oli hyvin erilainen kuin niissä Euroopan maissa, joissa liikehdintä sai kannatusta. Suomessa arvostettiin kirkon perinteistä liturgiaa ja pyrittiin rakentamaan yhtenäistä, identiteetiltään suomalaista katolista kirkkoa.

The Soviet Union, Finland and the Cold War : The Finnish Card in Soviet Foreign Policy, 1956-1959

From the Soviet point of view the actual substance of Soviet-Finnish relations in the second half of 1950s clearly differed from the contemporary and later public image, based on friendship and confidence rhetoric. As the polarization between the right and the left became more underlined in Finland in the latter half of the 1950s, the criticism towards the Soviet Union became stronger, and the USSR feared that this development would have influence on Finnish foreign policy. From the Soviet point of view, the security commitments of FCMA-treaty needed additional guarantees through control of Finnish domestic politics and economic relations, especially during international crises. In relation to Scandinavia, Finland was, from the Soviet point of view, the model country of friendship or neutrality policy. The influence of the Second Berlin Crisis or the Soviet-Finnish Night Frost Crisis in 1958-1959 to Soviet policy towards Scandinavia needs to be observed from this point of view. The Soviet Union used Finland as a tool, in agreement with Finnish highest political leadership, for weakening of the NATO membership of Norway and Denmark, and for maintaining Swedish non-alliance. The Finnish interest to EFTA membership in the summer of 1959, at the same time with the Scandinavian countries, seems to have caused a panic reaction in the USSR, as the Soviets feared that these economic arrangements would reverse the political advantages the country had received in Finland after the Night Frost Crisis. Together with history of events, this study observes the interaction of practical interests and ideologies, both in individuals and in decision-making organizations. The necessary social and ideological reforms in the Soviet Union after 1956 had influence both on the legitimacy of the regime, and led to contradictions in the argumentation of Soviet foreign policy. This was observed both in the own camp as well as in the West. Also, in Finland a breakthrough took place in the late 1950's: as the so-called counter reaction lost to the K-line, "a special relationship" developed with the Soviet Union. As a consequence of the Night Frost Crisis the Soviet relationship became a factor decisively defining the limits of domestic politics in Finland, a part of Finnish domestic political argumentation. Understood from this basis, finlandization is not, even from the viewpoint of international relations, a special case, but a domestic political culture formed by the relationship between a dominant state, a superpower, and a subordinate state, Finland.

Do Measurement Errors in GDP Announcements Cause Output Fluctuations?

This thesis studies empirically whether measurement errors in aggregate production statistics affect sentiment and future output. Initial announcements of aggregate production are subject to measurement error, because many of the data required to compile the statistics are produced with a lag. This measurement error can be gauged as the difference between the latest revised statistic and its initial announcement. Assuming aggregate production statistics help forecast future aggregate production, these measurement errors are expected to affect macroeconomic forecasts. Assuming agents’ macroeconomic forecasts affect their production choices, these measurement errors should affect future output through sentiment. This thesis is primarily empirical, so the theoretical basis, strategic complementarity, is discussed quite briefly. However, it is a model in which higher aggregate production increases each agent’s incentive to produce. In this circumstance a statistical announcement which suggests aggregate production is high would increase each agent’s incentive to produce, thus resulting in higher aggregate production. In this way the existence of strategic complementarity provides the theoretical basis for output fluctuations caused by measurement mistakes in aggregate production statistics. Previous empirical studies suggest that measurement errors in gross national product affect future aggregate production in the United States. Additionally it has been demonstrated that measurement errors in the Index of Leading Indicators affect forecasts by professional economists as well as future industrial production in the United States. This thesis aims to verify the applicability of these findings to other countries, as well as study the link between measurement errors in gross domestic product and sentiment. This thesis explores the relationship between measurement errors in gross domestic production and sentiment and future output. Professional forecasts and consumer sentiment in the United States and Finland, as well as producer sentiment in Finland, are used as the measures of sentiment. Using statistical techniques it is found that measurement errors in gross domestic product affect forecasts and producer sentiment. The effect on consumer sentiment is ambiguous. The relationship between measurement errors and future output is explored using data from Finland, United States, United Kingdom, New Zealand and Sweden. It is found that measurement errors have affected aggregate production or investment in Finland, United States, United Kingdom and Sweden. Specifically, it was found that overly optimistic statistics announcements are associated with higher output and vice versa.

Itsenäisen Suomen puolesta : Sotilaskomitea 1915-1918

For Independent Finland. The Military Committee 1915–1918 In the course of the First World War, several organizations were founded with the purpose of making Finland independent or, at least, restoring her autonomous status. The Military Committee was the most significant active independence organization in Finland in the First World War, in addition to the activist student movement, i.e., the Jaeger Movement. The Military Committee was an organization founded in 1915 by officers who had attended the Hamina Cadet School, with the goal of creating a national army for a liberation war against the Russian troops. It was believed that the liberation war should succeed only with the help of the German Army. With the situation in society continually tensing up in the autumn 1917, the Military Committee also had to figure on the possibility of a Civil War. The activities of the Military Committee started in the early part of 1915 when they were still small-scale, but they gained significant momentum after the Russian Revolution in March 1917. In January 1918, the Military Committee formed the general staff for the White Army, the Senate’s troops. The independence-related activities of the Hamina cadets in the years of the First World War were more extensive and multifaceted than has been believed heretofore. The work of the Military Committee was divided into preparations for a liberation war in Finland, on one hand, and in Stockholm and Berlin, on the other hand. In Finland, the Military Committee took part in intelligence gathering for Germany and in supporting the recruiting Jaegers, and later in founding the civil guard organization, in solving the law and order authorities issue, and finally in selecting the Commander-in-Chief for the Senate’s troops. The member of the Military Committee, especially Captain Hannes Ignatius of the Cavalry contributed greatly to the drafting of the independence activists’ national action plan in Stockholm in May 1917. This plan preceded the formation of the civil guard organization. The Military Committee’s role in founding the civil guards was initially minor, but in the fall of 1917, the Military Committee started to finance the activities of the civil guards, named several former officers as commanders of the civil guards and finally overtook the entire civil guard movement. In Stockholm and Berlin, the representatives of the Military Committee were in active contact with both the high command of the German Army and with the representatives of the Swedish Army. Colonel Nikolai Mexmontan, who was a representative of the Military Committee, collaborated with Swedish officers and Jaeger officers in Stockholm in coming up with comprehensive and detailed plans for starting the Liberation War. Under Mexmontan’s leadership, there were serious negotiations to enter into a confederation with Germany. Lieutenant Colonel Wilhelm Thesleff, on the other hand, became the commander of the Jaeger Battalion 27. The influence and importance of the Military Committee came to the forefront in independent and conflict-torn Finland. The Military Committee became a Senate committee on the 7th of January 1918, with its chairman, for all practical purposes, as the Commander-in-Chief in an eventual war. Lieutenant General Claes Charpentier was the chairman of the Military Committee from mid-December 1917 onwards, but on the 15th of January 1918 he had to resign in favour of Lieutenant General Gustaf Mannerheim. Soon after that, Mannerheim got an order from the chairman of the Senate P. E. Svinhufvud to organize and assume the leadership of the law and order authorities. The chairman of the Military Committee became the Commander-in-Chief of the Senate troops in January 1918, and the Military Committee became the Commander-in-Chief’s general staff. The Military Committee had turned from a clandestine organization into the first general staff of the independent Finnish Army.

Human genetic variation in the Baltic Sea region: Features of population history and natural selection

In this thesis, the genetic variation of human populations from the Baltic Sea region was studied in order to elucidate population history as well as evolutionary adaptation in this region. The study provided novel understanding of how the complex population level processes of migration, genetic drift, and natural selection have shaped genetic variation in North European populations. Results from genome-wide, mitochondrial DNA and Y-chromosomal analyses suggested that the genetic background of the populations of the Baltic Sea region lies predominantly in Continental Europe, which is consistent with earlier studies and archaeological evidence. The late settlement of Fennoscandia after the Ice Age and the subsequent small population size have led to pronounced genetic drift, especially in Finland and Karelia but also in Sweden, evident especially in genome-wide and Y-chromosomal analyses. Consequently, these populations show striking genetic differentiation, as opposed to much more homogeneous pattern of variation in Central European populations. Additionally, the eastern side of the Baltic Sea was observed to have experienced eastern influence in the genome-wide data as well as in mitochondrial DNA and Y-chromosomal variation – consistent with linguistic connections. However, Slavic influence in the Baltic Sea populations appears minor on genetic level. While the genetic diversity of the Finnish population overall was low, genome-wide and Y-chromosomal results showed pronounced regional differences. The genetic distance between Western and Eastern Finland was larger than for many geographically distant population pairs, and provinces also showed genetic differences. This is probably mainly due to the late settlement of Eastern Finland and local isolation, although differences in ancestral migration waves may contribute to this, too. In contrast, mitochondrial DNA and Y-chromosomal analyses of the contemporary Swedish population revealed a much less pronounced population structure and a fusion of the traces of ancient admixture, genetic drift, and recent immigration. Genome-wide datasets also provide a resource for studying the adaptive evolution of human populations. This study revealed tens of loci with strong signs of recent positive selection in Northern Europe. These results provide interesting targets for future research on evolutionary adaptation, and may be important for understanding the background of disease-causing variants in human populations.

Prevalence and determinants of respiratory symptoms, asthma, chronic bronchitis and allergic sensitization in Helsinki : A comparison between Finland, Sweden and Estonia. The FinEsS studies - Helsinki I

Objectives: To assess the prevalence and risk factor profiles of respiratory symptoms, asthma and chronic bronchitis in Helsinki, and to compare these results with those for Sweden and Estonia. Other important aims were to evaluate the prevalence and determinants of type 1 sensitization in Helsinki. Materials and methods: This presentation is a part of a large epidemiological study in Finland, Estonia and Sweden (FinEsS). The first part of the study consisted of a postal questionnaire in 1995-1996 distributed to subjects in eight study centres. The study population in each centre was a population-based random sample designed to be representative of the general population. The original study sample in Helsinki consisted of 8000 subjects aged 20-69 years, 6062 (76%) of whom participated. Comparisons between countries were based on a narrower age group, 20-64 years, since 64 years was the upper age limit used in the original study in Estonia. Thus, altogether 58 661 subjects aged 20-64 years were invited to participate in Finland, Sweden and Estonia, and 44 483 (76%) did so. The second part of the study was a clinical study with a structured interview, lung function measurements and skin-prick tests with 15 common allergens. This thesis reports only the results of the prick tests in Helsinki. Of the 1200 subjects invited to participate in Helsinki, 643 (54%) consented. Skin-prick tests were performed on subjects ≤ 60 years of age; thus, a total of 498 tests were done. Results: In Helsinki, the prevalence of physician-diagnosed asthma was 6.6% and of physician-diagnosed chronic bronchitis 3.7% among subjects aged 20-69 years. Comparison of the results between Finland, Sweden and Estonia in subjects 20-64 years of age revealed the highest prevalence of physician-diagnosed asthma in Sweden, 7.8%, while the prevalence in Finland was 5.9% and in Estonia 2.0% (p<0.001). The prevalence of physician-diagnosed asthma among those aged 20-29 years was 7.9% in Stockholm, 6.3% in Helsinki and 2.8% in Tallinn. Asthma-related symptoms were most common in Estonia, and among those with typical asthma symptoms the diagnosis of asthma was least likely in Estonia. Physician-diagnosed chronic bronchitis was reported to be 10.7% in Estonia, 3.1% in Sweden and 2.9% in Finland among subjects aged 20-64 years (p<0.001). Among those aged 20-29 years, 7.6% in Tallinn reported physician-diagnosed chronic bronchitis, while the prevalence estimates were 1.4% in Stockholm and 1.3% in Helsinki. The prevalence of smoking was similar for women in all three countries, around 30%, but large differences in smoking habits were present among men; 60% of Estonian, 39% of Finnish and 28% of Swedish men smoked. Skin-prick tests in Helsinki revealed a high prevalence of sensitization, 46.9%. For subjects aged 26-39 years, the prevalence was highest, 56.8%, and 23.7% were sensitized to at least four allergens. The most common sensitizing allergen was the dog. Sensitization to multiple allergens was associated with a high prevalence of asthma and allergic rhinitis. Conclusions: Compared with earlier Finnish studies, a higher prevalence of asthma and a lower prevalence of chronic bronchitis were found in Helsinki. The prevalence of physician-diagnosed chronic bronchitis was low in Helsinki, with only one-fifth of subjects fulfilling the symptom criteria for chronic bronchitis reporting having a diagnosis of chronic bronchitis. The prevalences of asthma and chronic bronchitis were similar in Finland and Sweden, but in Estonia physician-diagnosed asthma was less common and physician-diagnosed chronic bronchitis more common, particularly among young subjects. Further analyses revealed that the diagnosis of asthma was favoured in Finland and Sweden, while the diagnosis of chronic bronchitis was more likely in Estonia for subjects with the same symptoms. Allergic sensitization was common in Helsinki. Our findings of multiple sensitization also speak in favour of evaluating the degree of sensitization when assessing allergies.